ikeistolaiset, liberaalit ja kansallismieliset ovat yhdellä tavalla samantapaisia. Niissä on tapana ajatella yhteisöjä voiman yhteisöinä. Tässä lähinnä voiman luonne on erilainen. Oikeistolaiset ajattelevat usein rahan ja statuksen luovan eliitin. Kansallismieliset tuppaavat usein luottamaan enemmän fyysiseen voimaan. Liberaalit taas tuppaavat uskomaan itseni tapaan enemmän yksilön taitoihin. Näissä sävy onkin avoimesti sellainen, että ihmisen tulee antaa yhteiskunnalle jotain.
Tämä eroaa vasemmistolaisuudesta, joka ajattelee heikkouksien yhteiskuntia. Sillä tavalla, että yhteiskunnat antavat meille jotain jota tarvitsemme. Kysymys ei siis ole siitä mitä voimme antaa yhteiskunnalle, vaan että yhteiskunta on koska hyödymme siitä jotenkin. Tämä jaottelu on ollut tärkeä esimerkiksi Simplicanin yhteiskuntaa koskevissa näkemyksissä.
Toki joku voisi nähdä näitä ajatuksia myös esimerkiksi kristillisyydessä.
Näiden välillä voidaan nähdä tietyllä tavalla tärkeä filosofinen erottelu joka on mielessäni kohtuu läheistä sukua Nietzschen herramoraalin ja orjamoraalin välillä. Nietzschehän näki miten moraalin alkuperä johtuisi siitä, että ylimystö oikeutti omaa elämäntapaansa ja orjat omaansa. Ja niissä eri toimintatavat olivat arjen kannalta käteviä. Herramoraalissa oli hierarkia ja orjat olivat alistuvia, nöyriä ja vastustivat näitä hierarkioita.
Ja yli-ihminen on syytä mainita. Nietzschelle henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat.
On mielenkiintoista miten tukahduttaminen ja taistelu ovat oleellinen osa suurinta osaa hierarkisista filosofioista. On selvää, että jos arvostaa heikkojakin voi puhua sorrosta epäreiluutena joka on moraalisista syistä korjattava. Mutta jos pelaa vahvuuden ja pärjäämisen ja meritokratian nimeen niin eikö sen pitäisi mennä niin, että sitä sitten sallittaisiin oma romahtaminen. Sehän ei olisi sortoa vaan asianmukaista sortumista.
Kulttuurien elinvoimaisuutta, voimaa ja urheilullista sotilaskunniaa korostava voi haluta rauhallista ja turvallista suomea kun aggressiiviset vieraat tuottavat kansalaisia jotka eivät viehätä ”etnonationalisteja” vai millä muulla uudella kiertoilmauksella tietyt ihmiset nykyään itseään sitten kutsuvatkaan tilannetta maailmassa jossa eivät ole rasisteja tai uskonnonvapautta vastaan koska etnisyys on sekoitelma kulttuuripiiriä tavalla jossa sukulaisuussuhteet ja kulttuuri sekoittuvat hurmaavalla tavalla jossa ”daleks exterminate” -komennot nousevat esiin kun he törmäävät ärsykkeeseen joko muslimista tai tummahipiäisistä.
Syynä on usein se, että jos hierarkia ei ole juuri heidän määrittelemänsä pelikenttä, peli on ikään kuin huijattu. Oikeistolainen näkee että älymystö ei hyödytä taloutta ja ansaitsee siksi huonot palkkansa. Eikä saisi taistella työtaisteluja vaan heidän pitäisi kehittää tieteilijämunapäinä uusia teknologioita mahdollisimman halvalla yritystoiminnalle. Ja tästä poikkeaminen on enemmistön tyranniaa. Sorto on siis sitä että maailma ei toimikaan sen oman lempihierarkiaperiaatteen mukaan aina.
Tässä mielessä näkisin että kansallismielisyyden kohdalla on selkeästi havaittavissa voiman ja maskuliinisuuden korostaminen. Tämä on sitä ihmisryhmää joka alleviivaa erästä kuulemaani kiteytystä. ”Perinteisessä maskuliinisuudessa jokainen mies on täysin vapaa tekemään mitä tahansa, ja ainoat vaateet joita hänellä on on se, että muut miehet eivät ala pitämään häntä homona”. Aggressiivisuus on tässä ihmisryhmässä joskus sen verran kovaa, että saattaa esimerkiksi kuulla väitteitä joissa ”perinteinen miehisyys”, ”tavallinen miehisyys” ja muut vastaavat asiat ovat käytännössä jotain jota feministit vastustavat koska feministit puhuvat ”toksisesta maskuliinisuudesta” ja tämän vastustettavan ilmiön piirteet nähdään samaksi kuin ”normaalien tosimiesten” tavalliset toimintatavat. He kannattavat voimaa.
Nousu on liitettävissä toiseen ilmiöön, joka on se mitä konservatiivit kutsuvat ”miehekkyyden kriisinä” tai muulla vastaavalla nimellä. Se johtuu siitä että perinteinen ”tekemisen kulttuuri” on rikkoutunut. Valtaosa joutuu tekemään ”paperinpyöritystä” ja muuta jota on aikanaan pidetty ”epämiehekkäänä”. Tämä herättää tietenkin mielikuvan siitä että maailma olisi tehty naisille ja homoille.
Ja tästä päästään oikeasti siihen maailmankuvaan joka ilmenee siten, että nyt vastustetaan maahanmuuttoa koska ulkomailla samalla rahalla voisi auttaa paikan päällä niin paljon useampaa ihmistä. Ja sitten kun keräsin Kirkon Ulkomaanavulle ja Suomen Punaiselle ristille varoja juuri tähän sain siinä kontekstissa kuulla, että kotimaan mummojen perseitä ei kukaan pese ja oma maa pitäisi hoitaa ensin. Ja sitten jos kertoo että on hoitsu joka on käynyt siviilipalveluksen vanhustenhoitopalvelussa saa kuulla olevansa homo. Ja jotta ei vaikuttaisi homolta ei tämä tyyppi niitä vanhuksiakaan ole auttanut. Mitä nyt on vain valittanut internetissä ja heilutellut suomenlippua huonoryhtisenä kuluneissa vaatteissa pihalla. Hiphei. Todellisuudessa lienee jotain erikoisia kulmia jotka eivät täysin ilmene kaikesta PR -jargonista.
Tosiasia on, että voimalla on arjessa usein merkitystä esiteknillisissä barbarioissa. Elämme niin väkivallasta vieraantuneessa maailmassa, että väkivallasta parhaiten tietävistä enemmistö on hankkinut väärinkäsityksensä toimintaelokuvista ja niiden sankarikuvista ja tapahtumista. Mikä alleviivaa ”perinteisen miehekkyyden kriisin” joka on tosiasiassa urheilullisuuselitismin ja maskuliinisuuselitismin murtumista. Johon suhtaudutaan kuten Nalle Wahlroos kaikkiin jotka käyttävät jotain valtaansa siihen että kontrolloivat markkinoita tavalla jotka eivät tue niitä joita Wahlroosin mukaan tulee.
Tästä on seurannut se, että voimaa korostavat ovat irrelevantisoituneet. Olen elänyt sukupolvessa jossa ”nörtit” olivat ”naisellisia”, jopa liian epäseksuaalisia ollakseen edes homoja kunnolla. Mutta tässä on tavallaan käynyt niin, että menneisyyttä on se että kiusaaja on se vahva urheilijapoika joka pesee nörtin pään vessanpytyssä. Sen sijaan kiusaaminen on sitä että nörtti tunkee urheilijapojan tietokoneeseen takaportin jonka kautta menee tämän koneelle ja lähettää kaikki tämän pornokuvat urheilijapojan sähköpostilla urheilijapojan äidille.
Mikä korostaa sitä, että hierarkia todella irrelevantisoi tiettyjä valtarakenteita. Korvaamalla ne uusilla. Toisaalta vallankäytön hierarkiat säilyvät erikoisesti. Jos mietimme miten taannoin tapahtunut ”natsien lyöminen” toimii, se johtuu siitä että natsit korostavat voimaa ja mikään ei karista voimaa uhoavan tyypin kredibiliteettiä kuin se, että heitä pyyhitään matossa. ; Jälleen. Voimakentälle tullaan pelaamaan ikään kuin väärän hierarkian pelillä. Keskimääräinen perinteinen mies voi tässä olla niin uhattu että kamppailulajiaktiivi voi olla heille vakava eksistentiaalinen uhka.
Vähän samasta syystä tietyt piirit ovat kokeneet minut vastenmieliseksi kun korostan meritokraattisesti kamppailutaitoja sukupuolen sijaan. Kun kerron miten metri 60 senttinen punatukkainen nainen pyyhkii vaikka minulla lattiaa, tätä korostetaan hyvin vastenmielisenä. Koska voimaa käyttää tarinan kannalta väärä taho. Tarina ei olekaan tarina harjoittelusta ja taidosta kuten itselleni vaan sitä että maskuliinisuutta uhataan sillä että luonnollista tilaa ohitetaan sillä että moni mies ei harjoittele ja jotkut naiset harjoittelevat sitäkin enemmän ja jotenkin ilmeisesti sotkevat tätä kautta luonnonjärjestystä. Tälläinen nainen symbolisesti pyyhkiikin koko mieskunnalla lattiaa. Vaikka lattialla olen tietenkin vain minä.
Haasteena on se, että kun tällä tavalla maskuliinisuus-voima -klusteria syrjäytetään niin syrjäytyneitä on aika paljon. He kyllä antavat tukensa kelle vain, joka haluaa heitä kuunnella. Tämä on mielestäni tärkeä asia kansallismielisyyden nousussa. On ollut paljon ihmisiä jotka ovat tavallaan syrjäytyneet. Tai heitä ei kuunnella. Tai pidetä arvossa. Jopa Crackedissa voidaan vitsailla heistä tavalla joka korostaa että he ovat samanaikaisesti pelottavia – siis vihollisia – että naurettavia - jotain joille voidaan nauraa ja halveksia. Jännitteinen kombinaatio ei herätä ajattelua siitä että miksi he ovat samanaikaisesti uhka että inkompetentti.
Syyn on se, että vaikka vasemmistolaisuus on tavallaan ”orjamoraalin analogi”, se kuitenkin korostaa hierarkisuutta. Hierarkiat ovat siinä hyvin erilaisia. Olen aina aikuisiäläni epäillyt ”rakkauden ja lempeyden filosofioita”. Koska niiden takana on yleensä jotain muuta. Ja menetelmä tässä on tavallaan sama kuin muillakin. ; Oman lempihierarkian käyttäminen nähdään luonnollisena ja hyväksyttävänä ja sitä ei tavallaan nähdä asiaankuuluvana kritisoitavana asiana. Se ei tavallaan edes ole dominointia, ainakaan sanan negatiivisessa mielessä.
Kristityistä opin, että hierarkia saadaan piilotettua yhteisöllisyys -käsitteen avulla. Sosiaalisuutta ei koeta väkivallaksi tai sorroksi. Yhteisöllisyyteen vetoaminen on tyypillistä esimerkiksi tilanteessa, jossa niin moni yhteisön jäsen kokee vieraantuneensa yhteisön yhteisistä normeista, laeista, säännöistä ja asenneilmapiiristä (sekä useimmiten myös siinä olevista ihmisistä yksilöinä), että se uhkaa yhteisöstä maksimaalisesti hyötyvän (usein yhteisön elättämän) ryhmän etuja. Tällöin yhteisöstä erkanevat jäsenet vaarantavat yhteisöllisyyden ja antautuvat väistämättä äärimmäiselle itsekeskeisyydelle. Tätä kautta kristityt ovat minulle päin naamaa selittäneet, että vihaan kristittyjä kun he ovat niin lempeitä. Minua kohtaan he eivät käyttäneet fyysistä väkivaltaa. Sen sijaan keinona oli sosiaalinen eristäminen. ; Eristetään kavereista. Yritetään vaikeuttaa työnsaantia. Yritetään maksimoida työn menettämistä. Viestitetään mobiiliteknologialla tavalla, joka viestittää että kuka ei kuulu joukkoon ja yhteiskuntaan. Voitaisiin puhua sosiaalisesta kuolemasta.
Menetelmäistö tuntuu ”väkivallattomalta ja luontevalta” aivan samalla tavalla kuin ne kansallismieliset, jotka korostaa uskonnonvapautta ja ei-rasistisuuttaan korostamalla sitä että hän on etnonationalisti joka on jotenkin ihan eri asia.
Vasemmistoa moititaan usein siitä että he ovat poliittisesti korrekteja. Tässä on puolitotuus. He ovat moralisteja hyvin samalla tavalla kuin perinteiset kristityt. Puolustavat heikkoja ja vaativat tarkkaa kielipolitiikkaa. Millä tavalla muita kohdellaan. Mitä sanavalintoja käytetään. Karkeasti maailma menee siten että tunteeton ja epäsovinnollinen on uhrattavissa, toki hänellä voi olla suuri instrumentaalinen arvo. Tunteellinen ja sovinnollinen saa osakseen myötätuntoa ja rakkautta, ja hänellä on itseisarvo. Ja ihminen liitetään symbolisesti tunteelliseen ja sovinnolliseen, että tätä pidetään koko ihmiskunnan ihmisarvon kunnioituksena.
Jos olen tästä katkera, olen katkera samasta syystä kuin kaikki muutkin ovat katkeria. Koska tämä on mielestäni väärä hierarkia. Mutta samalla tiedän, että elän maailmassa jossa toimin esimerkiksi blogien tyylisillä alustolla jotka suosivat (1) ekstrovertteja (2) kommunikaatiokykyisiä (3) sosiaalisia, miellyttäviä tai manipulaatiokykyisiä. Kun esittää mukautuvalla tavalla yleisiä mielipiteitä, saa suurta suosiota. Muut strategiat pelaavat provokatiivisista nichemarkkinoista. Joilla voi kyllä menestyä. Mutta ei tulla megasuosituksi.
Luultavasti nykyajan koulukiusaajat pärjäävät sosiaalista painostusta herättävillä sosiaalisen paheksunnan kampanjoilla.
Viitteet:
Stacy Simplican, ”The Capacity Contract” (2015)
Friedrich Nietzsche, ”Zur Genealogie der Moral: Eine Streitschrift” (1887)
Cracked, ”5 Stupid Ways The Alt-Right Is Destroying Itself From Within” [http://www.cracked.com/blog/5-stupid-ways-alt-right-destroying-itself-from-within/]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meritokratia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meritokratia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. heinäkuuta 2018
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Suomi : Vakava yritys olla Platonin valtio
Platonin "Valtio" on pohjimmiltaan teos kyyläyskulttuurista ja diktatuurista. Jokainen Suomalainen vähänkin filosofiaa tunteva paheksuu sitä virallisesti. Kuitenkin käytännössä, jos suurin osa kaikenlaisista yhteiskuntamalleista otetaan tarkasteluun, niin valtaosa ihmisistä kannattaa nimenomaan jotain joka muistuttaa Platonin valtiota aivan käsittämättömän paljon.
Katsotaan hitusen Platonin valtion perusideaa. Hän jakaa ihanteet eri ammatteihin. Ammatteihin valittiin ihmisyksilön luonteen mukaan, lahjakkuuksien mukaan. Platonilla Hallitsijat olivat viisaita, heillä oli apunaan virkamiesmäisiä Apulaisia, jotka yhdessä olivat Valvojien kasti. Viisaus katsottiin yksilön ominaisuuksista. Ja korruption välttämiseksi heille ei annettu paljoa rahaa. Heillä oli valtaa mutta ei varallisuutta tai seksuaalista menestystä. Muutoin yhteiskunnassa roolit jaettiin kykyjen mukaan. Lisäksi valtiota kuvasi velvollisuudentunto jossa jokaisella oli rooli ja jokainen oli velvoitettu ahkeruuteen. Esimerkiksi naisilla oli velvollisuus imettää - ja tämä oikeus ei koskenut omaa lasta vaan äidille voitiin määrätä jonkun toisen lapsi. Ja tätä kaikkea tietysti myös valvottiin ahkerien vartioiden toimesta. Platonilla kaiken ytimessä oli yhteishyvä. Esimerkiksi hallitsijoiden oletettiin olevan motivoituneita koska heidän kieltäymyksensä olivat pohjimmiltaan valtion parhaaksi. Jenginpetturuus oli niin kamala asia, että Platon kannatti esimerkiksi propagandan häikäilemättömänkin käytön. Ja riitasoinnut olivat niin vältettäviä että monikielisten soittimien soittamisesta lapsille tehtiin rajoitteita, etteivät saisi muitakin riitasointuisia ajatuksia. Runoilijoita ei Platonin valtiossa ollutkaan.
Platonin valtiota on tietysti moitittu alusta asti. Jo Aristoteles moitti tätä mallia siitä, että huipulla oleminen ei ole kannustavaa jos siitä ei hyödy. Ja tämä on se ainut mistä Suomessa on joustettu. Modernimpi Popper paheksui mallia laajemmin ja hänestä mallin perusongelma oli enemmänkin siinä, että jopa meritokratia on helvetillistä koska se palkitsee lahjakkaimmat parhailla, kiinnostavimmilla ja parhaiten tuottavilla töillä kun taas muut saavat tyytyä likaiseen ja ahdistavaan työhön.
Karkeasti ottaen pääsyy siihen miksi ihmiset tuskin huomaavat että he kannattavat Platonin mallia jossa korruptiokontrolliin liittyvä köyhyys on poistettu johtuu siitä että keskustelu siirretään tyypillisesti "nature vs. nurture" -teemaan. Eli keskustellaan siitä ovatko ominaisuudet opittuja ja kasvatettuja vai periytyviä. Ero on kuitenkin loppupeleissä melko turha. Sillä Platon puhuu lahjakkuudesta (ja pohjimmiltaan sen palkitsemisesta). Hän puhuu ilmenevistä ominaisuuksista, ei siitä miten nämä ominaisuudet ovat syntyneet!
Nature & Nurture alta pois
Tässä kohden ihmiset mieluusti puhuvat esimerkiksi siitä onko älykkyys periytynyttä vai opittua. En usko että maailmassa on aidosti jäljellä ainuttakaan geneettiseen determinismiin uskovaa vakavasti otettavaa ihmistä. Siksi valtaosa periytyvyysargumentaatiosta näyttääkin ampuvan ohi valtaosasta älykkyyden periytyvyyteen liittyvistä käsityksistä. Esimerkiksi usein korostetaan että valtaosa johtuu stimulaatioista ja vastaavista. Usein korostetaan että vanha periytyvään älykkyyteen perustuva malli korosti elitismiä ja yritti esimerkiksi ylläpitää brittejen luokkajärjestelmää. Joka on itse asiassa on hyvinkin totta. Kuitenkin kun mietitään mitä heritabiliteetti tarkoittaa, asit näyttävät hyvinkin erilaisilta. Heritabiliteettihan on siitä mielenkiintoinen että se on (a) prosenttiluku (b) ja se aika usein riippuu ympäristöstä.
Esimerkiksi jos katsotaan pituutta, voidaan huomata että ympäristö, tarkalleen ottaen ravinto, johtaa vahvasti pituuden kasvuun kaikilla. Ympäristö voi määrittää valtavan määrän pituuseroista. Huvittavaa onkin se, että ympäristö ratkaisee silloin kun tätä ympäristöä on rajoitettu. Jos ruokaa on vähän, kulttuuri vaikuttaa enemmän. Tämä voi olla huvittava käsitys, mutta on helppoa muistaa että pituudessa oleva potentiaali on kuitenkin vahvasti perinnöllistä. Näin ollen jos ruokaa on paljon saatavilla, ihmiset kasvavat potentiaaliinsa ja erot entistäkin vahvemmin johtuvat juurikin perimästä. Absoluuttinen pituuden määrä selittyy valtaosalla ympäristöstä. Mutta suhteelliset pituudet muihin samanaikaisiin ihmiseen selittyvät lähes pelkästään perimällä. Kun kaikilla on tarpeeksi ruokaa et voi enää katsoa pituutta ja arvata tämän sosiaalista säätyä, sillä ympäristö ei selitä suhteellisia eroja.
Älykkyyden kasvussakin Flynnin efekti näyttää että ympäristön erot ovat olleet merkittäviä. Älykkyysosamäärä nousee valtavan nopeasti. Eikä tätä nopeutta voida mitenkään selittää evoluutiolla, koska mikään tunnettu evoluutiomekanismi ei voisi toimia noin nopeasti. Jos erot olisivat sitä että perimän geenifrekvenssit muuttuisivat populaatiossa noin ripsakkaasti, ja Flynnin efekti selittyisi pelkästään geeneillä, minä kääntyisin uskomaan Intelligent Designiin välittömästi. (Ihan oikeasti!) Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että perimä määrää suhteelliset erot. Eli fiksuimmat ovat entistä vahvemmin perimän determinoimia. (Ja yhteiskunnassa pärjääminen on usein suhteellista. Vähän kuten itsensä köyhäksi kokeminenkin.)
Itse asiassa voidaankin huomata että periaatteessa lahjakkuus johtaa aina suhteellisiin eroihin. Ja tässä kohden on lopputuloksen kohdalla melko lailla irrelevanttia onko kasvatus vai perimä syynä. Sillä yhteiskunnassa jotkut joutuvat kuitenkin pohjalle. Se, onko tämä suvun statuksen mukaan määräytyvä asia vai perimän ohjaama kertoo vain siitä keitä palkitaan eniten. ~ Ja luokkayhteiskunnassa asialla ei edes olisi eroa. Jos lahjakkuus on mittarina, niin eliitti voi perustella vallassasiirtymistään sillä että lapset on kasvatettu pienestä pitäen johtamaan, toisin kuin köyhälistön kakaroita joiden vanhemmilla ei ole ollut edes tietotaitoa jota siirtää. Periytyvyyttä vanhemmilta lapsille on niin monenlaista. Kasvatus ja perimä ovat itse asiassa monesti niin vaikeasti toisistaan erotettavia että erotuskeinoksi joudutaan käyttämään kaksostutkimusta, jossa saman perimän omaavia identtisiä kaksosia "laitetaan erilaisiin oloihin" ja katsotaan miten käy, mitä eroja syntyy vai syntyykö niitä.
Luterilaisen työmoraalin meritokratia-ansa
Kun puhutaan "suomalaisesta työnteosta", nostetaan aina esiin luterilainen työmoraali. Se on mielikuva ja ihanne johon vedotaan. Se on pohjimmiltaan sitä velvollisuutta jota Platonkin kannatti. Siinä korostetaan että suhde työhön on tärkeä. Jokaisella on Jumalan määräämä rooli, jota tulee noudattaa ahkerasti. Ihmisen on velvollisuus olla ahkera. Tuen ja avun hakeminen on häpeä koska se on haitaksi yhteisölle. Tätä pidetään nöyränä ja hyvänä.
En kykene näkemään suurtakaan eroa Platonin valtion ja esimerkiksi presidenttimme Niinistön käsityksistä. Oikeistolaisilla on muutoinkin hyvin vahva ahkeruuteen velvoittamisen ja lahjakkuudesta palkitsemisen henki. Henki joka jostain syystä näkee aina vain ne joilla menee hyvin. Ja se olettaa että kun hän itse vaikka filosofiakirjoja tuottavana tyyppinä on onnellinen tekemisissään, niin se tarkoittaa sitä että roskakuskinkin pitäisi oppia näkemään hyvä omassa työssään. Tai että jollakulla olisi todella sellainen psyyke että roskakuskeus olisi hänelle ilo ja nautinto. Ja että näitä olisi relevantisti niin monta että yhteiskunta todella pyörisi jos kaikki todella optimistisoituisivat ja suostuisivat tekemään vain töitä joista nauttivat.
1: Ja tyypillistä on se, että he ovat oikeistolaisia vain kun heillä on se hyvä asema. Kun se katoaa ja köyhyys tai vaikkapa onnettomuudesta saatu aivovamma kolkuttamaan niin muuttuu se "Laamannin poikakin äkkiä luokkatietoiseksi." Yrittelijäs nuori voi kertoa että hänestä kuka tahansa voi hankkia itselleen 30 000 euron kuukaisitulot jos vain yrittää. Kun tulotaso romahtaa vaikka talouskuplan puhjettua, nämä puheet katoavat häneltä. Mutta ei tietysti niiltä jotka ovat jossain uudessa kuplassa menestyneet ja ovat tällä hetkellä huipulla. He ripeästi keksivät argumentteja sille miksi heidän ei tulisi luopua saamastaan.
Kannustimista, lahjakkuuden ja yrittämisen palkitsemisesta, yhteisestä hyvästä ja vastaavista puhutaan alati. Ja tavat ovat yllättävän paljon samaa kuin mitä Platon esitti. Osa näkemyksistä saa lisäbonusta ; PerusSuomalaisillekin taiteella on tärkeänä roolina ylläpitää Valtiota. Postmoderni tekotaide, sen rooli on sama kuin Platonin valtion runoilijoiden.
Itsekin olen toki niitä ihmisiä jotka dissaavat hölmöjä koska ei saisi tehdä asioita joihin ei ole lahjoja. Karkeasti ottaen vihaan huonoutta. (Etenkin itsessäni, sillä oma idiotismi on aina ongelma jolle voisi teoriassa tehdä jotain mutta ei käytännössä onnistu joten tästä ongelmasta tulee olotila..) Siedän erilaisia huru-ukkoja jos he ovat crankeja. Olen jopa myötämielinen heille koska he eivät sentään ole tylsiä vaan vaikka eivät ole ehkä oikeassa tai rationaalisia, he ovat kuitenkin fiksuja - toisin kuin kuten suurin osa jotka ovat rehellisesti sanoen tylsistyttäviä. Kannatan kannustumista ja sitä että ihminen opettelee olemaan hyvä - tai edes että harjoittelisi niin että "suck less". Nähdäkseni reiluus on sitä että sukupuoli, sukunimi tai vastaava ei määrää asemaa ja uraa, vaan että tulokset ratkaisevat.
Platonin ajatuksissa on vaarallista vetoa.
Jos lahjakkuuteen ja demokratiaan perustuva rakennelma ei toimi, on nähdäkseni melko selvää että joka ikinen utopia on pohjimmiltaan dystopia. Ja pohjimmiltaan, kaikesta huolimatta ... Olen onnellinen vasta kun viimeinen utoopikko hirtetään viimeisen dystopanrakentelijan suoliin. (Niin sanoakseni.)
Kirjoittaja tietää että moni ei pakota täystyöllisyyttä ja vastaavia. Usein rajoitteet ovat enemmän prosentuaalisia. Kysymys on lukumääristä eikä totaalikielloita. Mutta tässä on vähän kuten siinä missä olen selittänyt että mursut ovat Suomessa vain marginaalisesti marginaalisempi uhka kuin saimaannorpat. ; Rajoitteet, ehdot ja periaatteet ovat hyvinkin samat. Ihmiset dissaavat Platonia vastenmielisenä diktaturismina paljon vahvemmin kuin mitä tämä ero heidän omien ajatustensa ja Platonin ideaalien välissä on.
Katsotaan hitusen Platonin valtion perusideaa. Hän jakaa ihanteet eri ammatteihin. Ammatteihin valittiin ihmisyksilön luonteen mukaan, lahjakkuuksien mukaan. Platonilla Hallitsijat olivat viisaita, heillä oli apunaan virkamiesmäisiä Apulaisia, jotka yhdessä olivat Valvojien kasti. Viisaus katsottiin yksilön ominaisuuksista. Ja korruption välttämiseksi heille ei annettu paljoa rahaa. Heillä oli valtaa mutta ei varallisuutta tai seksuaalista menestystä. Muutoin yhteiskunnassa roolit jaettiin kykyjen mukaan. Lisäksi valtiota kuvasi velvollisuudentunto jossa jokaisella oli rooli ja jokainen oli velvoitettu ahkeruuteen. Esimerkiksi naisilla oli velvollisuus imettää - ja tämä oikeus ei koskenut omaa lasta vaan äidille voitiin määrätä jonkun toisen lapsi. Ja tätä kaikkea tietysti myös valvottiin ahkerien vartioiden toimesta. Platonilla kaiken ytimessä oli yhteishyvä. Esimerkiksi hallitsijoiden oletettiin olevan motivoituneita koska heidän kieltäymyksensä olivat pohjimmiltaan valtion parhaaksi. Jenginpetturuus oli niin kamala asia, että Platon kannatti esimerkiksi propagandan häikäilemättömänkin käytön. Ja riitasoinnut olivat niin vältettäviä että monikielisten soittimien soittamisesta lapsille tehtiin rajoitteita, etteivät saisi muitakin riitasointuisia ajatuksia. Runoilijoita ei Platonin valtiossa ollutkaan.
Platonin valtiota on tietysti moitittu alusta asti. Jo Aristoteles moitti tätä mallia siitä, että huipulla oleminen ei ole kannustavaa jos siitä ei hyödy. Ja tämä on se ainut mistä Suomessa on joustettu. Modernimpi Popper paheksui mallia laajemmin ja hänestä mallin perusongelma oli enemmänkin siinä, että jopa meritokratia on helvetillistä koska se palkitsee lahjakkaimmat parhailla, kiinnostavimmilla ja parhaiten tuottavilla töillä kun taas muut saavat tyytyä likaiseen ja ahdistavaan työhön.
Karkeasti ottaen pääsyy siihen miksi ihmiset tuskin huomaavat että he kannattavat Platonin mallia jossa korruptiokontrolliin liittyvä köyhyys on poistettu johtuu siitä että keskustelu siirretään tyypillisesti "nature vs. nurture" -teemaan. Eli keskustellaan siitä ovatko ominaisuudet opittuja ja kasvatettuja vai periytyviä. Ero on kuitenkin loppupeleissä melko turha. Sillä Platon puhuu lahjakkuudesta (ja pohjimmiltaan sen palkitsemisesta). Hän puhuu ilmenevistä ominaisuuksista, ei siitä miten nämä ominaisuudet ovat syntyneet!
Nature & Nurture alta pois
Tässä kohden ihmiset mieluusti puhuvat esimerkiksi siitä onko älykkyys periytynyttä vai opittua. En usko että maailmassa on aidosti jäljellä ainuttakaan geneettiseen determinismiin uskovaa vakavasti otettavaa ihmistä. Siksi valtaosa periytyvyysargumentaatiosta näyttääkin ampuvan ohi valtaosasta älykkyyden periytyvyyteen liittyvistä käsityksistä. Esimerkiksi usein korostetaan että valtaosa johtuu stimulaatioista ja vastaavista. Usein korostetaan että vanha periytyvään älykkyyteen perustuva malli korosti elitismiä ja yritti esimerkiksi ylläpitää brittejen luokkajärjestelmää. Joka on itse asiassa on hyvinkin totta. Kuitenkin kun mietitään mitä heritabiliteetti tarkoittaa, asit näyttävät hyvinkin erilaisilta. Heritabiliteettihan on siitä mielenkiintoinen että se on (a) prosenttiluku (b) ja se aika usein riippuu ympäristöstä.
Esimerkiksi jos katsotaan pituutta, voidaan huomata että ympäristö, tarkalleen ottaen ravinto, johtaa vahvasti pituuden kasvuun kaikilla. Ympäristö voi määrittää valtavan määrän pituuseroista. Huvittavaa onkin se, että ympäristö ratkaisee silloin kun tätä ympäristöä on rajoitettu. Jos ruokaa on vähän, kulttuuri vaikuttaa enemmän. Tämä voi olla huvittava käsitys, mutta on helppoa muistaa että pituudessa oleva potentiaali on kuitenkin vahvasti perinnöllistä. Näin ollen jos ruokaa on paljon saatavilla, ihmiset kasvavat potentiaaliinsa ja erot entistäkin vahvemmin johtuvat juurikin perimästä. Absoluuttinen pituuden määrä selittyy valtaosalla ympäristöstä. Mutta suhteelliset pituudet muihin samanaikaisiin ihmiseen selittyvät lähes pelkästään perimällä. Kun kaikilla on tarpeeksi ruokaa et voi enää katsoa pituutta ja arvata tämän sosiaalista säätyä, sillä ympäristö ei selitä suhteellisia eroja.
Älykkyyden kasvussakin Flynnin efekti näyttää että ympäristön erot ovat olleet merkittäviä. Älykkyysosamäärä nousee valtavan nopeasti. Eikä tätä nopeutta voida mitenkään selittää evoluutiolla, koska mikään tunnettu evoluutiomekanismi ei voisi toimia noin nopeasti. Jos erot olisivat sitä että perimän geenifrekvenssit muuttuisivat populaatiossa noin ripsakkaasti, ja Flynnin efekti selittyisi pelkästään geeneillä, minä kääntyisin uskomaan Intelligent Designiin välittömästi. (Ihan oikeasti!) Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että perimä määrää suhteelliset erot. Eli fiksuimmat ovat entistä vahvemmin perimän determinoimia. (Ja yhteiskunnassa pärjääminen on usein suhteellista. Vähän kuten itsensä köyhäksi kokeminenkin.)
Itse asiassa voidaankin huomata että periaatteessa lahjakkuus johtaa aina suhteellisiin eroihin. Ja tässä kohden on lopputuloksen kohdalla melko lailla irrelevanttia onko kasvatus vai perimä syynä. Sillä yhteiskunnassa jotkut joutuvat kuitenkin pohjalle. Se, onko tämä suvun statuksen mukaan määräytyvä asia vai perimän ohjaama kertoo vain siitä keitä palkitaan eniten. ~ Ja luokkayhteiskunnassa asialla ei edes olisi eroa. Jos lahjakkuus on mittarina, niin eliitti voi perustella vallassasiirtymistään sillä että lapset on kasvatettu pienestä pitäen johtamaan, toisin kuin köyhälistön kakaroita joiden vanhemmilla ei ole ollut edes tietotaitoa jota siirtää. Periytyvyyttä vanhemmilta lapsille on niin monenlaista. Kasvatus ja perimä ovat itse asiassa monesti niin vaikeasti toisistaan erotettavia että erotuskeinoksi joudutaan käyttämään kaksostutkimusta, jossa saman perimän omaavia identtisiä kaksosia "laitetaan erilaisiin oloihin" ja katsotaan miten käy, mitä eroja syntyy vai syntyykö niitä.
Luterilaisen työmoraalin meritokratia-ansa
Kun puhutaan "suomalaisesta työnteosta", nostetaan aina esiin luterilainen työmoraali. Se on mielikuva ja ihanne johon vedotaan. Se on pohjimmiltaan sitä velvollisuutta jota Platonkin kannatti. Siinä korostetaan että suhde työhön on tärkeä. Jokaisella on Jumalan määräämä rooli, jota tulee noudattaa ahkerasti. Ihmisen on velvollisuus olla ahkera. Tuen ja avun hakeminen on häpeä koska se on haitaksi yhteisölle. Tätä pidetään nöyränä ja hyvänä.
En kykene näkemään suurtakaan eroa Platonin valtion ja esimerkiksi presidenttimme Niinistön käsityksistä. Oikeistolaisilla on muutoinkin hyvin vahva ahkeruuteen velvoittamisen ja lahjakkuudesta palkitsemisen henki. Henki joka jostain syystä näkee aina vain ne joilla menee hyvin. Ja se olettaa että kun hän itse vaikka filosofiakirjoja tuottavana tyyppinä on onnellinen tekemisissään, niin se tarkoittaa sitä että roskakuskinkin pitäisi oppia näkemään hyvä omassa työssään. Tai että jollakulla olisi todella sellainen psyyke että roskakuskeus olisi hänelle ilo ja nautinto. Ja että näitä olisi relevantisti niin monta että yhteiskunta todella pyörisi jos kaikki todella optimistisoituisivat ja suostuisivat tekemään vain töitä joista nauttivat.
1: Ja tyypillistä on se, että he ovat oikeistolaisia vain kun heillä on se hyvä asema. Kun se katoaa ja köyhyys tai vaikkapa onnettomuudesta saatu aivovamma kolkuttamaan niin muuttuu se "Laamannin poikakin äkkiä luokkatietoiseksi." Yrittelijäs nuori voi kertoa että hänestä kuka tahansa voi hankkia itselleen 30 000 euron kuukaisitulot jos vain yrittää. Kun tulotaso romahtaa vaikka talouskuplan puhjettua, nämä puheet katoavat häneltä. Mutta ei tietysti niiltä jotka ovat jossain uudessa kuplassa menestyneet ja ovat tällä hetkellä huipulla. He ripeästi keksivät argumentteja sille miksi heidän ei tulisi luopua saamastaan.
Kannustimista, lahjakkuuden ja yrittämisen palkitsemisesta, yhteisestä hyvästä ja vastaavista puhutaan alati. Ja tavat ovat yllättävän paljon samaa kuin mitä Platon esitti. Osa näkemyksistä saa lisäbonusta ; PerusSuomalaisillekin taiteella on tärkeänä roolina ylläpitää Valtiota. Postmoderni tekotaide, sen rooli on sama kuin Platonin valtion runoilijoiden.
Itsekin olen toki niitä ihmisiä jotka dissaavat hölmöjä koska ei saisi tehdä asioita joihin ei ole lahjoja. Karkeasti ottaen vihaan huonoutta. (Etenkin itsessäni, sillä oma idiotismi on aina ongelma jolle voisi teoriassa tehdä jotain mutta ei käytännössä onnistu joten tästä ongelmasta tulee olotila..) Siedän erilaisia huru-ukkoja jos he ovat crankeja. Olen jopa myötämielinen heille koska he eivät sentään ole tylsiä vaan vaikka eivät ole ehkä oikeassa tai rationaalisia, he ovat kuitenkin fiksuja - toisin kuin kuten suurin osa jotka ovat rehellisesti sanoen tylsistyttäviä. Kannatan kannustumista ja sitä että ihminen opettelee olemaan hyvä - tai edes että harjoittelisi niin että "suck less". Nähdäkseni reiluus on sitä että sukupuoli, sukunimi tai vastaava ei määrää asemaa ja uraa, vaan että tulokset ratkaisevat.
Platonin ajatuksissa on vaarallista vetoa.
Jos lahjakkuuteen ja demokratiaan perustuva rakennelma ei toimi, on nähdäkseni melko selvää että joka ikinen utopia on pohjimmiltaan dystopia. Ja pohjimmiltaan, kaikesta huolimatta ... Olen onnellinen vasta kun viimeinen utoopikko hirtetään viimeisen dystopanrakentelijan suoliin. (Niin sanoakseni.)
Kirjoittaja tietää että moni ei pakota täystyöllisyyttä ja vastaavia. Usein rajoitteet ovat enemmän prosentuaalisia. Kysymys on lukumääristä eikä totaalikielloita. Mutta tässä on vähän kuten siinä missä olen selittänyt että mursut ovat Suomessa vain marginaalisesti marginaalisempi uhka kuin saimaannorpat. ; Rajoitteet, ehdot ja periaatteet ovat hyvinkin samat. Ihmiset dissaavat Platonia vastenmielisenä diktaturismina paljon vahvemmin kuin mitä tämä ero heidän omien ajatustensa ja Platonin ideaalien välissä on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)