keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Suomi : Vakava yritys olla Platonin valtio

Platonin "Valtio" on pohjimmiltaan teos kyyläyskulttuurista ja diktatuurista. Jokainen Suomalainen vähänkin filosofiaa tunteva paheksuu sitä virallisesti. Kuitenkin käytännössä, jos suurin osa kaikenlaisista yhteiskuntamalleista otetaan tarkasteluun, niin valtaosa ihmisistä kannattaa nimenomaan jotain joka muistuttaa Platonin valtiota aivan käsittämättömän paljon.

Katsotaan hitusen Platonin valtion perusideaa. Hän jakaa ihanteet eri ammatteihin. Ammatteihin valittiin ihmisyksilön luonteen mukaan, lahjakkuuksien mukaan. Platonilla Hallitsijat olivat viisaita, heillä oli apunaan virkamiesmäisiä Apulaisia, jotka yhdessä olivat Valvojien kasti. Viisaus katsottiin yksilön ominaisuuksista. Ja korruption välttämiseksi heille ei annettu paljoa rahaa. Heillä oli valtaa mutta ei varallisuutta tai seksuaalista menestystä. Muutoin yhteiskunnassa roolit jaettiin kykyjen mukaan. Lisäksi valtiota kuvasi velvollisuudentunto jossa jokaisella oli rooli ja jokainen oli velvoitettu ahkeruuteen. Esimerkiksi naisilla oli velvollisuus imettää - ja tämä oikeus ei koskenut omaa lasta vaan äidille voitiin määrätä jonkun toisen lapsi. Ja tätä kaikkea tietysti myös valvottiin ahkerien vartioiden toimesta. Platonilla kaiken ytimessä oli yhteishyvä. Esimerkiksi hallitsijoiden oletettiin olevan motivoituneita koska heidän kieltäymyksensä olivat pohjimmiltaan valtion parhaaksi. Jenginpetturuus oli niin kamala asia, että Platon kannatti esimerkiksi propagandan häikäilemättömänkin käytön. Ja riitasoinnut olivat niin vältettäviä että monikielisten soittimien soittamisesta lapsille tehtiin rajoitteita, etteivät saisi muitakin riitasointuisia ajatuksia. Runoilijoita ei Platonin valtiossa ollutkaan.

Platonin valtiota on tietysti moitittu alusta asti. Jo Aristoteles moitti tätä mallia siitä, että huipulla oleminen ei ole kannustavaa jos siitä ei hyödy. Ja tämä on se ainut mistä Suomessa on joustettu. Modernimpi Popper paheksui mallia laajemmin ja hänestä mallin perusongelma oli enemmänkin siinä, että jopa meritokratia on helvetillistä koska se palkitsee lahjakkaimmat parhailla, kiinnostavimmilla ja parhaiten tuottavilla töillä kun taas muut saavat tyytyä likaiseen ja ahdistavaan työhön.

Karkeasti ottaen pääsyy siihen miksi ihmiset tuskin huomaavat että he kannattavat Platonin mallia jossa korruptiokontrolliin liittyvä köyhyys on poistettu johtuu siitä että keskustelu siirretään tyypillisesti "nature vs. nurture" -teemaan. Eli keskustellaan siitä ovatko ominaisuudet opittuja ja kasvatettuja vai periytyviä. Ero on kuitenkin loppupeleissä melko turha. Sillä Platon puhuu lahjakkuudesta (ja pohjimmiltaan sen palkitsemisesta). Hän puhuu ilmenevistä ominaisuuksista, ei siitä miten nämä ominaisuudet ovat syntyneet!

Nature & Nurture alta pois

Tässä kohden ihmiset mieluusti puhuvat esimerkiksi siitä onko älykkyys periytynyttä vai opittua. En usko että maailmassa on aidosti jäljellä ainuttakaan geneettiseen determinismiin uskovaa vakavasti otettavaa ihmistä. Siksi valtaosa periytyvyysargumentaatiosta näyttääkin ampuvan ohi valtaosasta älykkyyden periytyvyyteen liittyvistä käsityksistä. Esimerkiksi usein korostetaan että valtaosa johtuu stimulaatioista ja vastaavista. Usein korostetaan että vanha periytyvään älykkyyteen perustuva malli korosti elitismiä ja yritti esimerkiksi ylläpitää brittejen luokkajärjestelmää. Joka on itse asiassa on hyvinkin totta. Kuitenkin kun mietitään mitä heritabiliteetti tarkoittaa, asit näyttävät hyvinkin erilaisilta. Heritabiliteettihan on siitä mielenkiintoinen että se on (a) prosenttiluku (b) ja se aika usein riippuu ympäristöstä.

Esimerkiksi jos katsotaan pituutta, voidaan huomata että ympäristö, tarkalleen ottaen ravinto, johtaa vahvasti pituuden kasvuun kaikilla. Ympäristö voi määrittää valtavan määrän pituuseroista. Huvittavaa onkin se, että ympäristö ratkaisee silloin kun tätä ympäristöä on rajoitettu. Jos ruokaa on vähän, kulttuuri vaikuttaa enemmän. Tämä voi olla huvittava käsitys, mutta on helppoa muistaa että pituudessa oleva potentiaali on kuitenkin vahvasti perinnöllistä. Näin ollen jos ruokaa on paljon saatavilla, ihmiset kasvavat potentiaaliinsa ja erot entistäkin vahvemmin johtuvat juurikin perimästä. Absoluuttinen pituuden määrä selittyy valtaosalla ympäristöstä. Mutta suhteelliset pituudet muihin samanaikaisiin ihmiseen selittyvät lähes pelkästään perimällä. Kun kaikilla on tarpeeksi ruokaa et voi enää katsoa pituutta ja arvata tämän sosiaalista säätyä, sillä ympäristö ei selitä suhteellisia eroja.

Älykkyyden kasvussakin Flynnin efekti näyttää että ympäristön erot ovat olleet merkittäviä. Älykkyysosamäärä nousee valtavan nopeasti. Eikä tätä nopeutta voida mitenkään selittää evoluutiolla, koska mikään tunnettu evoluutiomekanismi ei voisi toimia noin nopeasti. Jos erot olisivat sitä että perimän geenifrekvenssit muuttuisivat populaatiossa noin ripsakkaasti, ja Flynnin efekti selittyisi pelkästään geeneillä, minä kääntyisin uskomaan Intelligent Designiin välittömästi. (Ihan oikeasti!) Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että perimä määrää suhteelliset erot. Eli fiksuimmat ovat entistä vahvemmin perimän determinoimia. (Ja yhteiskunnassa pärjääminen on usein suhteellista. Vähän kuten itsensä köyhäksi kokeminenkin.)

Itse asiassa voidaankin huomata että periaatteessa lahjakkuus johtaa aina suhteellisiin eroihin. Ja tässä kohden on lopputuloksen kohdalla melko lailla irrelevanttia onko kasvatus vai perimä syynä. Sillä yhteiskunnassa jotkut joutuvat kuitenkin pohjalle. Se, onko tämä suvun statuksen mukaan määräytyvä asia vai perimän ohjaama kertoo vain siitä keitä palkitaan eniten. ~ Ja luokkayhteiskunnassa asialla ei edes olisi eroa. Jos lahjakkuus on mittarina, niin eliitti voi perustella vallassasiirtymistään sillä että lapset on kasvatettu pienestä pitäen johtamaan, toisin kuin köyhälistön kakaroita joiden vanhemmilla ei ole ollut edes tietotaitoa jota siirtää. Periytyvyyttä vanhemmilta lapsille on niin monenlaista. Kasvatus ja perimä ovat itse asiassa monesti niin vaikeasti toisistaan erotettavia että erotuskeinoksi joudutaan käyttämään kaksostutkimusta, jossa saman perimän omaavia identtisiä kaksosia "laitetaan erilaisiin oloihin" ja katsotaan miten käy, mitä eroja syntyy vai syntyykö niitä.

Luterilaisen työmoraalin meritokratia-ansa

Kun puhutaan "suomalaisesta työnteosta", nostetaan aina esiin luterilainen työmoraali. Se on mielikuva ja ihanne johon vedotaan. Se on pohjimmiltaan sitä velvollisuutta jota Platonkin kannatti. Siinä korostetaan että suhde työhön on tärkeä. Jokaisella on Jumalan määräämä rooli, jota tulee noudattaa ahkerasti. Ihmisen on velvollisuus olla ahkera. Tuen ja avun hakeminen on häpeä koska se on haitaksi yhteisölle. Tätä pidetään nöyränä ja hyvänä.

En kykene näkemään suurtakaan eroa Platonin valtion ja esimerkiksi presidenttimme Niinistön käsityksistä. Oikeistolaisilla on muutoinkin hyvin vahva ahkeruuteen velvoittamisen ja lahjakkuudesta palkitsemisen henki. Henki joka jostain syystä näkee aina vain ne joilla menee hyvin. Ja se olettaa että kun hän itse vaikka filosofiakirjoja tuottavana tyyppinä on onnellinen tekemisissään, niin se tarkoittaa sitä että roskakuskinkin pitäisi oppia näkemään hyvä omassa työssään. Tai että jollakulla olisi todella sellainen psyyke että roskakuskeus olisi hänelle ilo ja nautinto. Ja että näitä olisi relevantisti niin monta että yhteiskunta todella pyörisi jos kaikki todella optimistisoituisivat ja suostuisivat tekemään vain töitä joista nauttivat.
1: Ja tyypillistä on se, että he ovat oikeistolaisia vain kun heillä on se hyvä asema. Kun se katoaa ja köyhyys tai vaikkapa onnettomuudesta saatu aivovamma kolkuttamaan niin muuttuu se "Laamannin poikakin äkkiä luokkatietoiseksi." Yrittelijäs nuori voi kertoa että hänestä kuka tahansa voi hankkia itselleen 30 000 euron kuukaisitulot jos vain yrittää. Kun tulotaso romahtaa vaikka talouskuplan puhjettua, nämä puheet katoavat häneltä. Mutta ei tietysti niiltä jotka ovat jossain uudessa kuplassa menestyneet ja ovat tällä hetkellä huipulla. He ripeästi keksivät argumentteja sille miksi heidän ei tulisi luopua saamastaan.

Kannustimista, lahjakkuuden ja yrittämisen palkitsemisesta, yhteisestä hyvästä ja vastaavista puhutaan alati. Ja tavat ovat yllättävän paljon samaa kuin mitä Platon esitti. Osa näkemyksistä saa lisäbonusta ; PerusSuomalaisillekin taiteella on tärkeänä roolina ylläpitää Valtiota. Postmoderni tekotaide, sen rooli on sama kuin Platonin valtion runoilijoiden.
Itsekin olen toki niitä ihmisiä jotka dissaavat hölmöjä koska ei saisi tehdä asioita joihin ei ole lahjoja. Karkeasti ottaen vihaan huonoutta. (Etenkin itsessäni, sillä oma idiotismi on aina ongelma jolle voisi teoriassa tehdä jotain mutta ei käytännössä onnistu joten tästä ongelmasta tulee olotila..) Siedän erilaisia huru-ukkoja jos he ovat crankeja. Olen jopa myötämielinen heille koska he eivät sentään ole tylsiä vaan vaikka eivät ole ehkä oikeassa tai rationaalisia, he ovat kuitenkin fiksuja - toisin kuin kuten suurin osa jotka ovat rehellisesti sanoen tylsistyttäviä. Kannatan kannustumista ja sitä että ihminen opettelee olemaan hyvä - tai edes että harjoittelisi niin että "suck less". Nähdäkseni reiluus on sitä että sukupuoli, sukunimi tai vastaava ei määrää asemaa ja uraa, vaan että tulokset ratkaisevat.

Platonin ajatuksissa on vaarallista vetoa.

Jos lahjakkuuteen ja demokratiaan perustuva rakennelma ei toimi, on nähdäkseni melko selvää että joka ikinen utopia on pohjimmiltaan dystopia. Ja pohjimmiltaan, kaikesta huolimatta ... Olen onnellinen vasta kun viimeinen utoopikko hirtetään viimeisen dystopanrakentelijan suoliin. (Niin sanoakseni.)
Kirjoittaja tietää että moni ei pakota täystyöllisyyttä ja vastaavia. Usein rajoitteet ovat enemmän prosentuaalisia. Kysymys on lukumääristä eikä totaalikielloita. Mutta tässä on vähän kuten siinä missä olen selittänyt että mursut ovat Suomessa vain marginaalisesti marginaalisempi uhka kuin saimaannorpat. ; Rajoitteet, ehdot ja periaatteet ovat hyvinkin samat. Ihmiset dissaavat Platonia vastenmielisenä diktaturismina paljon vahvemmin kuin mitä tämä ero heidän omien ajatustensa ja Platonin ideaalien välissä on.

Ei kommentteja: