maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sanoivat sitä refleksiksi

Yhteiskunnan eettistä tasoa on esitetty arvioitavaksi siten että mitataan miten yhteiskunta kohtelee lapsia. Tässä ideana ei suinkaan ole se, että lapset olisivat erityisen puhtaita ja erityisen eettisiä kohteita. (Päin vastoin. Lapset ovat yllättävän epäeettisiä, moraalittomia, paskiaisia. Niin kamalia että täytyy oikein etsiä että löytyy pahempaa. Sanalla sanoen : Löytääkseen pahempaa pitää etsiä aikuisista. Ja tämä on paha loukkaus lapsille.) Tai että lapsien ympärillä tehty toiminta olisi erityisen eettistä. Vaan sitä että lapsia on tavallista helpompi kohdella väärin.

Hieman samoista syistä kohtelen yhteiskuntien järkevyyttä hieman erikoisella ja epätavanomaisella mittarilla. Niiden biologian hyvyydestä. Syynä ei ole se, että pidän biologiasta itse.
1: Syynä on se, että biologia jää usein kaiken muun alle ; Eläimet nähdään joko saaliina tai sitten eläimiä selitetään reduktiivisesti jämänä sen jälkeen kun ihminen on selitetty. Näin esimerkiksi kristillinen kulttuuri kehuu saavutuksillaan teologiassa ja matematiikassa. Olen huvittinut, sillä esimerkiksi kristillinen biologia on aina ollut huonolla tolalla. Ja nykyäänkin kristillisyys - silloin kun se vaikuttaa biologiassa mitenkään - näyttää olevan kreationismin kaltaisissa biologian riippakivissä. Pikemminkin este kuin apu.
2: Biologia on kuitenkin mielenkiintoinen oleellisten ajatuskokeiden lähde. Ihminen suhtautuu helposti ihmiseen ja itseensä hyvinkin itsekkäästi ja ylemmyydentuntoisesti. Tällöin ihminen ei suostu katsomaan olevansa "vain eläin". Jos tästä pohjasta tehdään ihmisfilosofiaa, siitä tulee aivan yhtä arroganttia ja pömpöösiä. Jos suunta käännetään eläimiin, niiden kohdalla rajoitteita ja ylpeilyjä on vähemmän ja tätä kautta voimme saada uusia ideoita. Nöyrempiä ideoita. Jopa todempia ideoita.

Esimerkiksi itse olen toki lukenut ihmisen käytöstä koskevia kirjoja. Kuitenkin kenties valaisevimmat oivallukseni olen saanut etologian kautta. Sieltä tulevat ilmiöt nimittäin toimivat oleellisesti ihmistenkin parissa. Ja ne mallintavat vapaata tahtoa hyvin mielenkiintoisesti uudestaan. Se nimittäin rikkoo "nature vs. nurture" -kinan vääräksi dikotomiaksi. Että sekä geneettinen determinismi (perimä määrää) että behaviorismi (kokemus ja oppiminen määräävät) ovat epäsopivia kuvaamaan eläinten toimintaa, vapaata tahtoa ja oppimista.

Löysin tähän mielestäni sopivan ja hyvin helppotajuisen kuvauksen etologian kehityksestä. Siinä nostetaan esille se, että tosiasiassa geneettinen determinismi on jotain jota eläinten käytöksessä on vaikeaa kuvata.
1: Etenkin jos ei puhuta hyönteisistä, ei voida oikeastaa puhua mistään pakotetuista reflekseistä ja niihin perustuvista automaatioista. Esimerkiksi atrapit kiistatta vaikuttavat eläimiin, mutta eläimet kuitenkin oppivat vahvistamaan ja vaimentamaan refleksejä. "Fixed action patterns were a concept from the early days of ethology, mid-20th-century, in which animals were thought to display some behaviors that were absolutely of genetic origin, the classic “hard-wired” behaviors (another term we are trying to dump!).  When gull chicks saw a red dot on the parent’s bill, they “automatically” gaped their mouths open to get food.  The behavior was thought to be fixed or unchanging, burned into the animal’s brain pathways by their genes, and never to be changed or modified in any way.  But then we discovered that they could get better at it, quicker or more discriminating as they grew older: wait, that’s not genetic, that’s called learning!  So the behavior was NOT fixed." Refleksi on itse asiassa enemmänkin valmius josta voidaan oppia pois.
___1.1: Ja sama on tietysti ihmiselläkin ; Joskus tämä on toki hyvin työlästä. Esimerkiksi itse olen joutunut työstämään vuosia ns. räpyttelyrefleksiä vastaan. Koska se on miekkamiehelle hyvin huono asia jos hän säpsyilee ja peittää näkökenttää kun pitäisi toimia oikein. En ole vielä onnistunut mutta suunta on kuitenkin selvästi oikea.
2: Kun sitten mietitään että mikä on palkkio ja rangaistus, huomataan että niillä voidaan ohjata näitä refleksejä. Makupalat ja muut vastaavat ovat jotain jota ei tarvitse opettaa. Tämä opettaa itse asiassa sen että tavoitteet ovat yllättävän synnynnäisiä. Koiria ja ihmisiä täytyy opettaa aika omituisen paljon jotta nämä oppivat siihen että piiska on palkkio ja karkki rangaistus. Toisin päin tämä on paljon helpompaa.
3: Tosin jo jako tavoitteeseen ja oppimiseen ja synnynnäiseen on liukuvarajainen. "No matter where we look, it’s a continuum, from highly genetically controlled (but never entirely: see point above) to virtually entirely environmental, what we in applied animal behavior would call ‘learned’, but again, never without a genetic component to the behavior.  So now we use terms like ‘genetic predispositions’ or ‘strong learning component’ and really talk about these two ends of the continuum as explaining a proportion of the variability in a trait, a concept that is on a continuous, not a dichotomous, scale."

Nämä kaksi kohtaa muistuttavat siitä että moni näkee että ihmisen tahto olisi vapaa mutta että liha olisi heikko. Kuitenkin asia näyttää olevan pikemminkin niin että ihmisen toiminnoissa on variaatiota, ja tahto on yllättävän vähän vapaa. Tästä on luonnollisesti lyhyehkö matka siihen että esimerkiksi Eagleman näkee että syyntakeettomuus on hyvin omituinen konsepti nykyisen neurologian pohjalta. Että rangaistuksia pitäisi kenties säätää enemmänkin sitä kautta miten ne ehkäisevät tapahtumia jatkossa sen sijaan että mietittäisiin "oliko teho tahallinen vai ei".

Tämäntapainen konsepti on ollut metafyysiseen kartesiolaiseen dualismiin sitoutuneen teologian kautta mahdoton. Idea on torjuttu enemmänkin suoralta kädeltä. Sillä ajatuksena on ollut se, että sielu edustaa vapaata tahtoa ja liha on kone jossa on refleksejä ja automaatioita joiden avulla sielu sitten ohjailee tätä liharobottia ikään kuin vapaana kuskina. ~Tämänlaisille ajatuksille saadaan tilaa helposti biologian ja eläimien kautta. Ja tämä ei halveksi eläintä eikä ihmistä. Paitsi jos olet pömpöösi teologi, jolloin ongelma on oikeastaan sinun eikä biologien.
Kenties tämä ajatus paljastuu epätodeksi. Mutta sitten se on sentään falsifioitu ja olemme oppineet jotain. Jos sen sijaan vain ennalta päätämme että jotkut kulmat ovat vääriä, niin tätä korroboroitumista ei tapahdu. Siksi teologia jarruttaa hyvinkin laajasti. Se on ironista sillä sitä myydään syvällisenä, ymmärtävänä, ja eettisenä. Se ei kuitenkaan oikein koskaan näytä ajavan eteenpäin näitä hyveitään. Se vain kannattaa niitä.

Ei kommentteja: