Valheella on faktantarkistamisen mittaiset jäljet

Kirkko ja Kaupunki -lehdessä oli tarkasteltu konservatiivista mediaa. Suhtautumiseni näihin ”konservatiivisiin medioihin” on tavallaan yllättävän positiivinen. Tavallaan. Sillä ne usein tuottavat materiaalia televisiokanaville ja toisilleen. Niihin ei törmää ellei erikseen avaa juuri heidän kanavaansa. Niitä on helppoa olla halutessaan katsomatta. Ne eivät osallistuta eli väitä että näiden kanavien seuraaminen ja prosentin maksu palkasta kuuluu johonkin ”suomalaisuuteen ja omaan kulttuuriin tutustumiseen”. Ymmärtäkää jo ihmiset; Jokainen kristitty on minulle äärimmäisen toinen. Jos kristillisyys on suomen kansaan kuulumista niin missä voin erota tälläisestä uskonnonvapauden ja ajattelunvapauden kiistäjästä, teokraattisesta konseptista.

Minusta tässä on tehty laajemminkin jotain oikein; Olen kyllästynyt siihen että huudetaan että "media on vasemmistolaista" ja "vasemmisto vääristää mediaa" kun journalismiin tunkeutuu enemmän tyyppejä vasemmalta kuin oikealta. (Karkeasti; "Ei oo kunnon tuottavaa työtä nuuskiminen, arvostan kyllä mutta samalla tavalla kuin vartijaa. Eli sillai teoriassa, mutta käytännössä ovat klani-apinoita." "Mene oikeisiin töihin" kuten Geoge W. Bush sanoi journalistille.) Nämä menee ja tekee.

Itse tosin en näe että "tasapuolisuus" syntyy sillä että jos toinen on "liberaalimediaa" niin sitten ollaan avoimesti "konservatiivien media". Itse näkisin että jos media ei ole tasapuolista niin sitten medialle täytyisi antaa tiukemmat kriteerit. Ja raha tehdä se. Näen että journalistiset kriteerit ja faktantarkistus ovat tasapuolisuutta siinä ainoassa relevantissa mielessä; Totuus ei välitä onko se ideologisesti oikeaoppinen vai ei ole. Joskus se on ideologisesti oikeaoppinen. Mutta tällöin se on sitä maailmankuvasta riippumatta.

Mutta konservatiivinen media näkee että ”Liberaali media valehtelee” ja tuottaa omaa maailmankuvallista totuuttaan tilalle. Uutiset ovat avoimesti konservatiivisia. Silloinkin kun puhutaan totuudesta nähdään että se johtuu siitä että ollaan konservatiiveja ja vasemmisto on väärässä. Tämä on ajan hengessä niin vahvana, että jopa arvon tradition professori Tapio Puolimatka on joutunut lanseeraamaan ajatuksen pluralismista ja joka toinen hänen toistamansa lause alkaa teemoituksilla mallia ”maailmankuva-smaailmankuva”.

Ja tässä näkyy se, miten artikkelin lopussa oleva kuva oli itse asiassa tavallaan demonstroiva. Jopa rationaalisempi ja informoivampi kuin miltä se näyttää. Tiiviit yhteydet jossa aineistot lähinnä lainaavat toisiaan ja ovat toistensa primäärilähteitä on jännittävä ilmiö. Toinen toisiltaan lainaten ja sitten on lähde. Askel lisää pois asiallisesta tiedonhankinnasta niin vastassa on joku Puolimatka jonka teksteistä hämmentävä osa koostuu materiaalista "itse itseään lainaten".

On olemassa akateeminen termi tuolle pakkautumisilmiölle, jota käytetään sekä uskonnollisten kulttien, että poliittisten ääriliikkeitten kontekstissa: Termi on "kulttinen miljöö", joka käytännössä tarkoittaa kaikukammiotoimintaa. Sitä pahamaineista kuplautumista. Kun omaa asiaa on vaikea rakentaa sitä lainataan hyvin rajallisesta määrästä lähteitä. Tästä syntyy kokonaisuus joka on kiinnostava.

Kiinnostava esimerkiksi sitä kautta, että kuulin ihmiseltä joka mm. haastattelee ISISläisiä, että hän mielellään tarkistaa tietonsa kolmesta toisistaan riippumattomasta lähteestä. Tämänlainen kulttinen miljöö on toisistaan riippumattoman lähteen antiteesi. Niistä saa yhden lähteen.

Mutta näen että tässä on takana syvä asia.

Kun olin nuori, konservatiivit ja kristityt olivat hyvin vahvoilla. Silloin puhuttiin kirkosta sukupolvia yhdistävänä kokemuksena. Kirkon myyntiargumentit alkoivat jatkuvasti jäsentilastoilla ja sillä miten monta prosenttia nuorista kävi rippikoulun. Nyt nuoremmat ihmiset ovat etääntyneet laajasti kristityistä. Ja tähän on nähdäkseni yksi hyvin tärkeä syy. He ovat ongelmatilanteissa halunneet koota yhtenäisyyttään ja jokaisessa askeleessa he ovat ajaneet joitain etäälle joko harhaoppisina tai sitten sillä että joillain ihmisillä on rehellisyyttä ja integritetettiä muiden kohtelussa. Ja koko ajan he ovat tehneet kaunaisia ihmisiä jotka muistavat.

Mitäpä tästä sanomaan enempää kuin, että harva asia loukkaa ihmistä syvemmin kuin se, että heitä sanotaan joksikin jota he eivät ole. Siksi esimerkiksi ei-rasistit ja ei-natsit maahanmuuttokriitikot loukkaantuvat jos heitä rinnastetaan natseihin ja rasisteihin. Kun syytät jotain ihmisryhmää asiattomasti, he loukkaantuvat ja muistavat asiattoman syytöksen. He eivät unohda asiaa.

Ja Streisand efekti hoitaa loput. Jos jotain haluaa sensuroida joutuu usein viestimään asiasta jotenkin. Ja tämä viesti on mainos. Esimerkiksi iso määrä lukijoita taannoiselle evoluutiota puolustaneelle ja ID:tä kritisoineelle teokselle tuli kun foorumilla tyyppi kehotti että ei pidä mennä lukemaan annettua linkkiä. Tämä vastustava viesti muutti ”yksilön pakkomielteen osoituksen tylsästä aiheesta” joksikin joka ”oli niin pelottavaa että erimieliset eivät halua että sitä luetaan”. Tämä antoi Mahtia.

Karkeasti sanoen lopputulos on yksinkertainen; Jos haluat voittaa, et saa kasata itsellesi liikaa vihollisia.

Minun sukupolven lapsilla tuntuu olevan yksi sukupolvikokemus joka yhdistää monia. Se on ”Noidan käsikirja”. Samassa kirjasarjassa oli ”Salapoliisin käsikirja” ja ”Vakoojan käsikirja”. Noidan käsikirja haluttiin sensuroida. Se on jopa päätynyt Jyväskylän yliopiston luetteloon jossa käsitellään erilaisia kielletyiksi kirjoiksi haluttuja teoksia ja syitä haluun.

Juuri kukaan ei muista onnistuiko sensuuripyrkimys oikeasti vai ei. Riitti että ainakin muutama kirjasto alistui tavoitteisiin ja poisti kirjat valikoimastaan. Sitä sai kuitenkin kaupasta ja lapsista kirja oli jännä. Eikä se opettanut oikeaa noituutta vaan sisälsi tarinoita. Mikään ei olisi voinut kehittää tehokkaampaa keinoa luoda kiinnostusta teokseen. Ja samalla kun sen on lukenut syntyi huvittuneisuutta siitä miten absurdia on pelotella niin vahvasti noin pienestä. Kun ampuu kärpästä tykillä, sivustakatsoja voi ymmärtää mittasuhteet ja se on sen jälkeen pahempi ampujalle. Sen jälkeen tahon sanoma koetaan samanlaiseksi absurdoinniksi. Tai jos ei niin ainakin sitä harkitaan kaksi kertaa.

1990 -luvun taitteessa tapahtunut ns. roolipelivaino jossa pelättiin saatananpalvontaa jätti jälkensä. Niin kovasti, että esimerkiksi kristitty roolipelaaja Sami Koponen - skenessä monille tuttu – on esittänyt miten kristitty roolipelaaja joutuu usein puolustautumaan siitä mitä jotkut vähän tekivät parikymmentä vuotta sitten. Että on ikään kuin pakko ottaa anteeksipyytävää asennetta. Koska syytös oli mielivaltainen ja epätosi. Ja siihen liittyi myös hyvin ankaraa kohtelua – itse voin sanoa sen verran että minut savustettiin itsemurhayritykseen asti juuri tämän aiheen tiimoilla.

Internet muistaa ja vaikka ei muistaisi niin ihmiset muistavat. 1990 -luvulta ei ole niin paljoa jäänteitä. Mutta esimerkiksi 2000 -luvun puolella mieleeni tuli se, miten Päiviö Latvus jakoi kauhistellen materiaalia jossa kristityltä toiselle kiersi valeviesti joka oli mukamas peräisin poliisipäälliköltä. Siinä puhuttiin uudenlaisesta raiskauskulttuurista ja Latvus selitti että asialla on yhteys ateismin yleistymiseen. Tai siis esitti retorisen kysymyksen asiasta tavalla joka oli hyvin vihjaileva. Kun tämä osoitettiin uutisankaksi – nimeltä mainittu poliisipäällikkö saatiin kommentoimaan asiaa – Latvus vähätteli tilannetta selittelemällä että on viatonta jakaa kun kaveri oli antanut tiedon eikä ollut mitään syytä epäillä.

Sen jälkeen kaikki osasivat kyllä epäillä hänen lähdekriittisyyttään. Itse muistan tämän Latuksesta yhä. Samoin Pasi Turusen – ilmeisesti lakitupaan joutumista pelätessä tehty – netistäpoisto jossa Jokelan kouluampuminen aikaansai hänessä pikareaktion jossa hän rinnasti kaikki ateistit kouluampujiin, on jäänyt mieleen tavalla jossa ihminen käyttää kuolleita hyvin erikoisella tavalla. Koulusurmissahan kuoli myös ateistinuoria ja heidän kuolleet ruumiinsa eivät olleet edes kylmentyneet ennen kuin Turunen käytti heidän kuolemaansa tekosyynä vastustaa asioita joita he eläessään kokivat tärkeiksi. Turusen dellinappula toimii, mutta huonoon kohteluun törmänneet ihmiset eivät unohda. Latvuksen mukaan hänen hairahduksensa oli pieni mutta tosiasiassa se loi ilmapiiriä.

Aivan samalla tavalla kuin saatanapanikointi loi ilmapiiriä jossa pääasiassa levitettiin huhuja, valheita ja tarinoita. Mutta nämä sitten sisälsivät sen että kun pelkoviesti on tarpeeksi rummutettua niin sen tiimoilla on ääripäitä jotka aktivoituvat tekemään kauheita. Ja huhujen levittelijät jotka ovat lietsoneet näitä pelkoja eivät koe että he ovat missään vaikutussuhteessa mihinkään eivätkä siksi osaa edes pyytää asiota anteeksi.

Koska viholliset ovat aina erejä, niistä kasautuu. Ja valitettavasti valheella on lyhyet jäljet. Faktantarkistuksen mittaiset. Tästä sai hyvän esimerkin Puolimatkan esiintymistilaisuuksissaan ahkeraan toistamasta Pianka -tapauksesta. Jonka hän painoi kirjoihin ja kansiin asti. Piankaa mustamaalattiin ID -piireissä vuosia ja tämä lietsoi lieveilmiöitä, esimerkiksi tappouhkauksia. Puolimatka ei korjannut virhettä vaikka siitä hänelle kohteliaasti ja vähemmän kohteliaastikin kerrottiin. Ratkaisu tuli vasta kun ”joku” ns. vuosi asiat Piankan suuntana ja hän teki asiallisen puhelinsoiton juristi edellä suoraan Puolimatkan kotiin. Sitten tuli Puolimatkalta hämmentävän antivilpittömältä vaikuttava anteeksipyyntö jonka syvin funktio ei tuntunut olleen kristillisessä anteeksipyynnössä ja armossa vaan juridisen vastuun kohtaamisessa siitä että on levittänyt toisista esimerkiksi sellaisia väitteitä että hän aikoo tappaa valtaosan ihmiskunnasta ebolaviruksella.

Näissä asioissa asiat ovat siitä hauskoja, että voin sanoa ikään kuin seuraavaa; Eräs tiedustelualalla toimiva henkilö on minulle kasvokkain kertonut että ”false flag” -operaatioiden ongelmana on se, että niistä jäädään aina kiinni. Siksi ne on suunniteltava nimenomaan sitä kautta että oletetaan että ne jossain vaiheessa selviävät.

Aina kun jotakuta syytetään syyttä suotta, se on ”false flag” -operaatio. Olipa kyseessä sitten mikä tahansa väite.

Esimerkiksi tuoreesti Iltalehdessä oli pikkujuttu jossa oli muka antifan nimessä levitetty kuvia johon oli liitetty kuvateksti jossa oltiin muka menossa lyömään natseja. Kuvatekstin mukaan oltiin menossa vuoristoon harjoittelemaan suomessa. Nettitrolli ihan ilmiselvästi kyseessä. Ensinnäkään henkilöt eivät ole kuvassa vuoristossa ja Suomessa sellaista ei ole. Toiseksi, kuvan henkilöt eivät selvästi ilmehdi tavalla jolla ilmehditään uhittelukuvissa. Silti kommenteissa asti on kommentteja jotka eivät ymmärrä että kuvaan laitettu teksti vuorilla harjoitteluineen ja uhitteluineen olisi jotenkin uskottava. Ja miten tässä olisi jotenkin kyse silti aidosta antifatoiminnasta.

Tämänlaiset ihmiset ampuvat tykillä kärpäsiä ja teeskentelevät sen jälkeen kuin kärpänen olisi oikeasti elefantti. Ja ihmettelevät kuinka rationaaliset ihmiset pysyvät kaukana. Tässä onkin sitten se, että joukot vähenevät kun viestintää eivät ota vakavasti enää edes ne jotka noin yleisesti dissaavat liberaaleja mutta jotka ymmärtävät että silti ei kannata olla idioottien puolella. Ja sen jälkeen ei pidä ihmetellä jos puolella ei ole montaa ihmistä.

Kauhuparanoijalla saa lyhytjänteisiä rynnistyksiä. Ne voivat olla voimannäytteitä mutta ne ovat pitkäjänteiselle menestykselle oikeastaan sama kuin housuun kuseminen pakkasella. Hetken näyttää tehokkaalta kun ryhmä tiivistyy yhteistä vihollista vastaan. Mutta pitkässä juoksussa tässä annetaan viholliselle monenkirjavat syyt olla juuri heidän vihollisia. Ja puhun vihollisuudesta. Itse en todellakaan ajatellut antaa anteeksi kenellekään tässä videossa mainitulle ihmiselle joiden vuosien takaiset ikivanhat tekoset ovat yhä faktantarkistuksen ulottuvilla.

Siksi en näekään tehokkaampaa oman tulevaisuuteni takaajaa kuin Puolimatka joka on nyt mennyt syyttämään vasemmistoa slippery slopesta pedofiliaan. ; Asia on sama mikä kävi nuoruudessani. Saatanapaniikin aikana oli kauheaa mutta viidessä vuodessa siitä tuli häpeällistä menneisyyttä johon kristityt eivät halua palata. Sama on itse asiassa jo nyt käynyt homoseksuaalisuuden kohdalla. Seurauksia kauhisteltiin ja nyt kun lakimuutoksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään dramaattista ei voida palata taaksepäin katsomaan niitä hyvin onnistuneita tulevaisuuden ennustuksia. On pakko keksiä uusi peloteltava kohde koska vanhan toisto ei näissä oloissa onnistu koska se muistuttaisi siitä aiheesta ja siihen liittyneistä epäonnistuneista ennustuksista ja valheellisista mustamaalauksista ja henkilöönkäymisistä.

Mustamaalaamisen ja moraalipanikoinnin ja siihen liittyvän oikeutetun reaktion ja huolestumisen – suomeksi ja poliittisesti epäkorrektisti vainoamisen – innossa helposti unohtuu se, mikä esimerkiksi on tehnyt minun toiminnastani hyvin voitokasta. Ja voitokasta nimenomaan siinä mielessä että minulla on ollut tapana herättää kyselyjä ihmisissä. Jota kautta syntyy sellaisia asioita kuin Piankan puhelinsoitot ja se, että erinäiset poliisit ovat tietoisia siitä mitä heidän nimissään netissä levitellään. Minä en levitä vainoparanoijaa vaan sen sijaan teen faktantarkistusta ja siihen liittyviä esilletuomisia asiaankuuluviin ihmisiin. Minä en keksi päästäni syytöksiä vaan muistan kaikki virheet mitä vastapuoli on tehnyt ja luetteloin ne muistiin joka jatkuu aina ja aina ja aina. Puolimatka ja Pianka näkyvät googlessa minun ansiostani yhdessä. Ja niin edespäin. Minun tarvitsee vain selvitä lyhytaikaisesta kriisistä tavalla jonka jälkeen minulla on enemmän aseita. Vastustaja on sen sijaan kuluttanut omansa. Mitä kauemmin tämä jatkuu sitä enemmän minusta on asiallista näyttöä jotka kestävät faktantarkistuksen. Ja sitä vähemmän näyttää että vastapuolella on mitään. Ja kun tätä tuo esille tilanteita jonka pitäisi tuoda vainoparanoijikoille muistiin esimerkiksi satuja suden huutamisesta. Mutta tietenkin tiedän että vastustajani ovat älyllisesti avuttomampia. Kuin uusi epäonnistunut maailmanlopun ennustus seuraa toistaan niin nämä vainoparanoijikot tarttuvat uuteen viholliseen luullen että maailma muuttuu poliittisesti heidän haluamakseen sillä että he toistavat samaa ja odottavat eri lopputulosta.

Roolipelaajat, metallimusiikin harrastajat, evoluutioteorian ystävät, homoseksuaalit, liberaalit, ateistit… He vain keräävät vihollisia. Ja sitten ihmettelevät kun maa ei laajasti kannata heidän arvojaan. Ja ihmettelevät miksi niin moni ei koe muutosta arvojen mädätykseksi. Kun se on kristittyjen suusta tuleva asia joka haiskahtaa nimenomaan mädältä monille. Kristillinen kultuturi ja kristillinen oikeaoppinen hyveellinen teologia ja niiden välinen ero luodaan usein tässä suojakilveksi. Mutta se on naurettava asia koska käytännön tasolla kristillinen kulttuuri koostuu lihallisista ihmisistä jotka kutsuvat itseään kristityiksi. Heidän tulisi olla esimerkillisiä. Ja pyytää jokaista mogaansa anteeksi ja katua. Ja itse asiassa jättää ne täysin tekemättä in first place. Joten ei ihme että ovat niin kuopassa että eivät voi muuta kuin viitata yhä hupeneviin riveihinsä. Parhaimmillaan tekemään artikkeleja, joissa tekevät itse itsestään relevanttia viittamaalla omiin aiempiin tuotoksiinsa hyvin laajasti. Joka on siinä mielessä aika zen että se on rinkirunkkausta ilman rinkiä.

---

Viitteet:
”Kirkko ja Kaupunki”, ”Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumala-trump-ja-putin-kristillisen-konservatiivioikeiston-toiminta-suomessa-kulkee-samoilla-raiteilla-kuin-yhdysvaltain-evankelikaaleilla]
Jeffrey Kaplan, ”The Cultic Milieu: Oppositional Subcultures in an Age of Globalization” (2002)
Jyväskylän yliopisto, ”Loukkaavaa kieltä ja muita huonoja syitä” [https://kirjasto.jyu.fi/yleista/nayttelyt/2013-kuukauden-kirjat/loukkaavaa-kielta-ja-muita-huonoja-syita]
Eric Maple, ”Supernatural World” (1979) [suom. ”Noidan käsikirja”]
”Paahtoleipä”, ”Raastupaan, vai minne se oli?” [http://paahtoleipa.blogspot.com/2009/03/raastupaan.html]
”Paahtoleipä”, ”Täällä ei ole mitään nähtävää!” [https://paahtoleipa.blogspot.com/2007/11/tll-ei-ole-mitn-nhtv.html]
”Tuskakeskiviikko”, ”Tohtori Tuho - eli miten kreationistit loivat yhden miehen tulevaisuuden” [http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176141-tohtori-tuho-eli-miten-kreationistit-loivat-yhden-miehen-tulevaisuuden]
"Iltalehti", ””Olemme valmiita lyömään jokaista natsia” - Kuva Itä-Suomen Vasemmistonuorten metsäretkeltä leviää somessa - Li Andersson hämmästyi: ”Tällaiseen jengi sit menee lankaan”” [https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808202201147627_pi.shtml]
”Paholaisen asianajaja”, ”Tapio Puolimatka ja Pedofilian laillistaminen” [http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2018/08/tapio-puolimatka-ja-pedofilian.html]

Romanttinen?

"I feel the color in my cheeks rising again. I must be the colour of the communist manifesto."
("Fifty Shades of Grey")

"Fifty Shades of Grey" -elokuva on melko karu. Sitä levitetään sadomasokistisena, mutta se on seksipuolellaan yllättävän mieto. Itse asiassa hämmentävän mieto. Niin mieto että siitä voidaan aivan täysin laskea leikkiä. Elokuva on nimittäin täynnä manipuloinnissa käytettyjä keinoja. Elokuvan Christian Gray soveltaa uskonnollisten kulttien aivopesumenetelmiä.

Ymmärrettävää olisi, että joku pitää sadomasokismista. Tälläinen tiedostava nainen voisi käsittää manipuloinnin ja pitää siitä. (Tosin en tiedä mitä hän saa tuon elokuvan ... käytännössä jostain muusta kuin sadomasokismista.) Mutta ei. Jostain syystä löytyy sellainen pääasiassa naisista koostuva ihmisryhmä, jonka mielestä elokuva on romanttinen. Elokuva on suosittu naisten parissa jotka ovat varttuneemmille kuin teinit. Ja sitä pidetään jostain syystä romanttisena. Tämä on hämmentävää. Kenties syynä on se, että ihmisiä ei koulita manipulointimenetelmiin. Manipulointi toimii juuri sen takia että sen voi sekoittaa johonkin muuhun. Tämä muistuttaa siitä että kultteihin tai aivopesuun astuakseen ei tarvitse olla tyhmä.

Tämä varomattomuus voi olla kenties jopa kulttuurissa. Ja miksipä ei olisi ; "Fifty Shades of Grey" alkoi "Twilight" -sarjan fanitekstinä ja sittemmin se muutti lähinnä nimet ja miljöön. Myös Twilightissä oli havaittavissa hyväksikäyttävän miehen ideaali. Ja moni piti sitäkin romanttisena, erittäin romanttisena. Ja se oli myös suosittu, teinitytöt pitivät tätä jotenkin ihanana. Kenties siksi että he kiinnittivät huomiota detaljeihin eivätkä kokonaisuuteen.

Ja itse asiassa tarkemmin ajatellen monissa romanttisissa komedioissa on melko kauheita mieshahmoja. ; Esimerkiksi häihin hyppääminen dramaattisen puheen kanssa viittaa että nainen nähdään jonain päättämättömänä olentona joka sitten voidaan manipuloida puolelle periaatteessa tempulla. Ikään kuin häihin mentäisiin hyvin pienellä harkinnalla ja tunteella.

Tämä yhteys saattaa kertoa siitä miksi moni mies ei pidä romanttisista elokuvista. Nainen voi ajatella että nämä miehet on kasvatettu siihen että voisi olla herkkä, lälly ja epämiehekäs mies. Ja siksi kenties miestä pitää kouluttaa elämään maailmassa jossa herkkyys ei olekaan epämiehekästä. Mutta luultavasti moni mies kokee vain että nämä temput ovat feikkiä. Romanttinen ja manipuloiva sosiopaatti kun ei oikeassa elämässä kulje monienkaan mielessä kovin lähellä toisiaan.

Mutta kenties kulttuurimme opettaakin naisia olemaan "herkkiä" siten että heitä kannustetaan olemaan varomattomia ja kiinnittämään paljon huomiota detaljeihin ja niiden estetiikkaan ilman tätä laajempaa kokonaisuutta. Kenties heille ei kouluteta varovaisuutta. Miehille sen sijaan opetetaan että heidän täytyy olla machomiehiä joista sorretaan internetin keskustelupalstoja myöten. Elämässä pitää siksi varoa ja taistella. Maailmassa olevien vaarojen ja seikkailun ja pärjäämisen korostaminen johtaa siihen että manipulointi ja epäily ja epäluottamus ovat vahvemmin päähän taottuja.

Kenties tässä on yhteys siihenkin että naiset ovat harvemmin ateisteja ja korostavat miehiä useammin hengellisyyttä. Kenties moni mies on koulittu maailmaan jossa korostetaan sitä että kulttiin joutuminen on riski.

---

Mutta toisaalta. Ovathan monet romanttiset elokuvat romantiikkaa. Jos ei goottiromantiikkaa niin ainakin kauhua.

Ähläm, sähläm ; Eli ajatuksia uskonnonvapauden hyväksyttävyyden asteista

Kun ihmiset puhuvat ählämeistä, he eivät kenties tiedä että termin takana on aivan oikeasti kieli. Kun arabiankielinen sanoo "أهلا وسهلا" ("ahlan wasahlan") hän sanoo itse asiassa "hyvää päivää" tai "tervetuloa". On tavallaan ironista, että nimi viittaa siihen että näitä ihmisiä kohdatessa on kuultu kohtelias fraasi ja tämä sitten on muuttunut jonkinlaiseksi halventavaksi lausumaksi. Toki suomalainen voi tässä kohden samastua koska venäjällä olemme tsuhnia, joka terminä viittaa tyhmyyteen. "Olen tsuhnalainen" on sanaleikki ja pilkka. Emme sentään kohtaa sitä että pilkkanimemme olisi "hyvapaiva". Tämä on hyvä muistaa, sillä vaikka islamin puolella on kammottavaa toimintaa, on hyvä muistaa että asiallisia islaminuskoisia on. (Olipa heitä sitten kuinka vähän tahansa, nämä ihmiset ansaitsevat yksilötasolla sen että heitä kohdellaan reilusti.)

Miten suvaita ja miten ei.

Otin tämän ajatuksen esiin sen vuoksi että ajattelin vaihteeksi lähestyä asioita positiivisen kautta. Tässä kohteeksi on hyvä ottaa uskonnonvapaus. Siinä kun sallitaan asioita. Ja kuitenkin tätä pitää sitten samanaikaisesti suojella. Sillä aivan kuten "Helsingin Sanomien" "NYT -liitteeseen" haastateltu filosofi Markus Neuvonen sanoo : suvaitsevaisuuden ongelmaksi nousee ns. suvaitsemattomuuden suvaitseminen. Hän käsittelee tätä "suvaitsemattomuuden suvaitsemista" plurium interrogationum -tilannetta. Hän korostaa että suvaitsevaisuus noudattaa tiettyä määritettä "Rawlsin keskeinen ajatus oli vapausperiaate: sen mukaan kaikille pitää taata mahdollisimman suuri vapaus tavoitella omia arvojaan, kunhan he eivät tule samalla talloneeksi muiden vapauksia." Samassa jutussa on lainattu Veera Luoma-ahoa joka sanoo "Mitä siis tarkoittaa ihminen, joka vaatii muilta oman suvaitsemattomuutensa suvaitsemista? Hän ei vaadi vain oikeutta ajatella, olla ja elää omalla tavallaan, muita vahingoittamatta. Hän vaatii itselleen aktiivista etuoikeutta syrjiä. Vaatimus on röyhkeä ja tekopyhä. Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen vaatimuksesta on tullut erilaisia äärinäkemyksiä edustavia fundamentalisteja yhdistävä uskonkappale ja omaa etua ajavan vallankäytön väline."

Toki tässä on vielä hyvä miettiä sitä mikä on sopivaa uskonnonvapautta ja mikä ei. Minulla on ajatus joka ei liene hirvittävän provokatiivinen tai keskiverrosta poikkeava. Kenties se on jopa tylsä. Lähden tässä ajatuskesta jossa uskonnonvapauden voi menettää jos uskonto tekee tietynlaisia asioita. Ja tässä on katsottava näiden tietynlaisten asioiden määrää ja laatua. Ja konsepti oli suunnilleen tässä.

Tarkemmin.

On kenties helppoa katsoa ensin se helpompi osio. Uskonnot harjoittavat rajoitteitaan hyvin eri asenteilla. Sääntöjen rikkomisesta tehty rangaistus on varmasti hyvin eritasoinen jos siitä seuraa moite. Mutta jos väärintekijä ruoskitaan tai surmataan, on tämänlaista toimintaa aivan turhaa oikeuttaa. Jos uskontosi käskee kivittämään, sen pahempi uskonnollesi. Uskonnonvapaus voi sallia sinulle kivityksellä fantasioinnin. Mutta ei sitä että otat kiven käteesi ja lähdet kadulle.

Se toinen puoli on sitten vaikeampi; Otin esiin islamin. Siinä on synninteossa mielenkintoinen ajatus. Se koskee synnin houkuttelevuutta. Tässä tärkeä konsepti on "فتن‎"(fitna) houkutus. Arabit ovat huomanneet että tietyt asiat ovat sellaisia että emme ikään kuin voi vain lakata pitämästä niitä kiinnostavina. Heteroseksuaalina miehenä olen esimerkiksi huomannut että tahdonvoima on huono tapa kontrolloida kikkeliä jos eteen tulee vaikkapa pornokuvia. Islaminuskossa on tiedostettu tämä "lihan heikkous". Ja siksi he suosittelevat syntisten tilanteiden karttamista. Tämän vuoksi syntyy asioita jotka ovat uskovaisille hirvittävänkin rajoittavia. Sitä saa syödä ja sitä ei. Joten ruokakaupassa asioiminen vaatii uskovaiselta "حَرَام‎" (haram) -tuotteiden karttamista. Kun katsotaan näitä syntyy helposti ajatus siitä miten rajoittunut ja nurkkakuntainen tämä islaminusko on.

Toisaalta kristittyjen tapa on hyvin samantapainen. Kuitenkin usein tässä suhtautumistapa on toinen. Kun katsotaan sitä miten kristityt haluavat kieltää oluen myymistä tai rajoittaa kauppojen aukioloa, voidaan huomata että tässä oma uskonto on täsmälleen yhtä rajoittavaa kuin tuo uskovien omaa elämää rajoittava islam. Mutta siinä esteet laitetaan koskemaan kaikkia. Tässä mielessä uskontoa ei helposti koeta yhtä rajoittavana. Sillä siinä missä islaminuskoinen kahlitsee uskonnolla itsensä, kristitty kahlitsee koko yhteiskunnan.

Toki tämä kahtiajako on oikeasti retorinen temppu. Jos mietimme vaikka burqaa, se on helppo oikeuttaa. Eikä suinkaan musliminaisen siveydellä vaan juuri sillä että miesten siveys on uhattuna. Samoin moni uskovainen ei ole esimerkiksi kieltämässä internetpornoa vaikka se sotii heidän arvomaailmaansa vastaan. Nyrkkisääntönä onkin se, että laadultaan vääränlaista uskontoa ei ole se jossa uskova rajoittaa itse itseään oman uskontonsa (minusta monin paikoin absurdeilla) kahleilla. Mutta jos nämä säännöt tehdään yleisiksi, on tämä suuntaus jotain jota on hyvä rajoittaa nimenomaan yleisen suvaitsevaisuuden nimessä.

Näin ollen esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittolaki on hyvä asia, koska tässä kristitty voi silti ihan itsekseen valita että mitä hänen uskontonsa sanoo asiasta. Ja jos on tästä asiasta erimielinen niin sitten maistraatti odottaa. Vapaus on selvästi laajentunut, ainut mitä lainmuutos tekee on se että se muuttaa kristittyjen valtaa kanssaan erimielisten yli. Toisaalta kristittyjen puolella tässä on se, että homoja ei ole ennen lainmuutostakaan ruoskittu tai surmattu. Heitä on paheksuttu kovaan ääneen internetissä. (Usein peräti "suljetuilla osastoilla" eli uskovaisten sisäisillä foorumeilla, echo chambereillä.) Joka ei ole mittakaavassa kovin vakava asia.

Heikkous.

Näkemyksessäni korostuu melko vahvasti se, että toisuskoisien kohtelu on jotenkin vakavampi asia kuin oman uskonnon sisällä tapahtuva kaltoinkohtelu. Teknisesti on toki niin että jos imaami komentaa ja muslimi tottelee niin tämä on tosiasiassa sitä että imaami laajentaa omat rajoitteensa muille. Mutta ero vapaaehtoisen ja pakotetun välillä on tässä kohden hyvin häilyvä. Olisi toisaalta hyvin omituista esittää suvaitsevaisuuden ja pukeutumisvapauden nimissä burqan käyttökieltoa. Mutta jos tietty uskonto tyypillisesti kieltää muunlaisen pukeutumisen ja rankaisee väärintoimijoita, olisi tämäkin ratkaisu aivan perusteltu.

Kuitenkin käytännössä oma uskonto koetaan tärkeänä ja näitä kahleita noudatetaan vapaaehtoisesti. Tässä kohden omat kompatibilistiset vivahteeni nousevat vahvasti esille. Sam Harris on kritisoinut kompatibilismia esittämällä että sen mukaan "a puppet is free as long as he loves his strings" (nukke on vapaa niin kauan kuin rakastaa lankojaan). Mutta itse näen että asia on juuri noin. Kahlitseva uskonto on hyvä niin kauan kuin jäsen itse rakastaa kahleitaan. Juutalainen joka noudattaa "כָּשֵׁר" (kosher) ruokavaliota rajoittaa vapaaehtoisesti toimiaan. Niin kauan kuin hän rakastaa rajoitteitaan, asiassa ei ole mitään ongelmaa.

Tämä on toki ongelma erilaisten kulttien kohdalla. Niissä kun voi tulla tilanteita joissa vapaaehtoisuuden puutetta on vaikeaa näyttää toteen. Aivopesumenetelmillä voidaan saada aikaan jännittäviä asenteita. Eikä rehellisyys viestinnässä ole mitenkään ilmiselvä joten tietoa asioiden oikeasta laidasta voi olla vaikeaa saada. Joku voi toki sanoa että "mitäs läksit". Ja kieltämättä jos lähtee kulttitoimintaan niin ihminen tietää tai hänen pitäisi tietää että niissä harrastetaan kaikenlaista. Mutta jossain mielessä tähän liittyvä onglema on korostetusti läsnä silloin kun politikoinnin ytimessä on se rajoittaako uskonto ihmisten elämää vapaaehtoisesti vai pakottamalla.

Miksi, Jyväskylän yliopiston kasvatustiede, oi miksi?

Tunnen erinäisiä diplomi -insinöörejä ja muita vastaavia olentoja. (Tapanani on olla kunnon narsisti ja pyöriä itseäni älykkäämmässä seurassa jotta voin name dropata heitä.) Muutama heistä esittää sen tyylisiä heittoja kuin "huh hah hei - humanistii tule ei". (Tosin määrä taitaa olla vähäisempi kuin mitä stereotypiat sanovat.) Heillä on yleisesti kuitenkin käytössä aika vahva jako luonnontieteeseen ja muuhun tieteeseen. Itse olen joustavampi. Minulla jako ei mene humanismin kohdalla. Sen sijaan en luota Jyväskylän yliopiston kasvatustieteeseen.

Tässä kohden on syytä olla tarkkana. Puolisoni on kuitenkin mm. hankkinut tutkinnon kasvatustieteestä muiden osaamistensa ohella. Lisäksi tiedän että kyseinen laitos tuottaa myös aivan laadukasta materiaalia. Mutta kuitenkin sen puolelta tuntuu kumpuavan erikoisuuksia. Kun Suomen Kuvalehti ilmoittaa kasvatustieteen demonologiaopeista, on molempien gradujen takana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos. Sieltä ponnisti varsin erikoinen voodoo-dosentti Rauhala. Puhumatta siitä että Tapio Puolimatka on saanut sieltä professuurin.

Näissä kohden on kuitenkin syytä kysyä tärkein kysymys. Miksi.

Joku voisi ajatella, että syynä olisi se, että hörhöt kouluttajat ikään kuin tukisivat omaa ideologiaansa. Toki minun mieleni ei tarvitse hirvittävästi vakuutteluja sen suuntaan että joku Tapio Puolimatka antaisi huonoja arvosanoja ateisteille ja kannustaisi mitä tahansa kreationistia pelastamaan Suomen Koulut. Onhan Puolimatka kirjoissaan esimerkiksi puhunut kannustavasti ID -Behestä ja muista vastaavista olennoista. Ja tässä liikkeessä todellakin on kysymys koulutusjärjestelmän haltuunotosta. Kuitenkaan tästä ei silti ole mitään näyttöä. Ja hylkään tämän ajatuksen pahantahtoisuutena. Tämänlaiset "ideologista syrjintää" -paranoijat kun hivelevät Dunning-Krugeristaan egopaisutelleita hölmöjä jotka eivät tajua hävetä vaan syyttävät omista epäonnistumisista ja huonosti tehdyistä töistään Galilei -syndroomakortilla kriitikoita. Ja tietysti narsisteja jotka pumppaavat opportunistisesti valtaa ideologialleen vaikka sitten olemalla idiootteja. Eli sellaisia ihmisiä kuin "Expelled" -elokuvan tuottanutta Ben Stein ja kumppanit. Syytös on sen verran vakava että en näe tälle tulkinnalle perustaa.

Toinen selitys voisi olla siinä mikä tietämäni mukaan vaivaa edellämainitsemia Diplomi-Insinöörejä. Heidän koulutuksessaan kuulemma kaupitellaan optimistista ilmapiiriä. Se kannustaa yrittämiseen ja pärjäämiseen. "Laitoksella" selitetään ja korostetaan sellaista henkeä että opiskelijat ovat älykkäitä ja kyvykkäitä. Ja olemalla spesialisteja ja ymmärtämällä tietyn vaikean teknisen asian he kykenevät ymmärtämään kaiken muistakin. Tämä voi olla yksi syy sille miksi Suomen Diplomi -Insinööreissä on melko paljon libertaareja. Kun he ajattelevat ymmärtävänsä talousasioita kaiken muun ohella ja he eivät tykkää maksaa veroja, niin he päättelevät että kaikki verot ovat väärin. Tämä varmasti omalta osaltaan vaikuttaa ns. Salem -hypoteesiin, eli siihen miksi kreationisteissa on yliedustus insinöörejä. Kun DI kokee osaavansa kaiken, myös humanismin, humanismi on tässä ilmapiirissä helposti obsolete. Ja esille nousee helposti dikotomioita joissa humanismi rajataan ulos vakavastiotettavuudesta että huh-hah-hei. (Mikä on toisaalta osasyynä skeptikkojen besserwisserismiin että selittää miksi niin moni insinöörikreationisti saattaa tulla opastamaan tietämättömiä hallitsematta edes kritisoimansa aiheen peruskäsitteitä. Dunning-Kruger -efekti tunnetusti paisuu suurimmaksi siellä missä luottamus omaan erehtymättömyyteen on suurin ja alan tuntemus on niin pientä että ei edes tiedetä mitä ei osata.) Tämänlainen "warrant -asenne" vähentää itsekriittisyyttä. Ja näenkin kreationistien erikoiseen jakoon jossa "operationaalinen" ja "historiallinen" tiedekin jaotellaan. Heillä jako on jo sellainen että osa luonnontieteistäkin torpataan pois että huh hah hei. Tämänlaatuinen ajattelu voi kasvatustieteissäkin olla yleistä. Puolimatka ainakin kauppaa mielellään positiivisen positivistista warrantia jonka mukaan ihmisen äly ja havainnot ovat luotettavia. Moni opettaja näyttää muutoinkin korvannut inssien kaavastot intuitiolla ja itsereflektiolla, mutta perushenki on sama.

Kolmas selitys voisi olla että tosiasiassa monet erikoisuudet ovat itse asiassa alan kannalta irrelevantteja. Tämä on oikeasti relevantti mahdollisuus. Jos mietimme Diplomi-Insinöörejen parissa vaikuttaneeseen Koivuniemeen, niin hän oli samanaikaisesti pätevä teknisellä alalla että paatunut kulttijohtaja. Koivuniemi on tässä suhteessa mielenkiintoinen, koska hänen liikkeestään voi oppia omituisia asioita. Ja se ei haitannut hänen tieteellistä validiteettiaan. Itse asiassa itse olen kohtuullisen varma siitä että Puolimatkan ideologia ei estä häntä tekemästä työtään. Toisaalta taas mainitsemani eksorsismigradut ovat ongelmallisia koska ne koskevat suoraan kyseisen ihmisen asiantuntijuutta. Joten ne eivät sitten voi jäädä "sivuseikoiksi". Selvästi hulluus on suoraan oman alan ytimessä.

Tosiasiallinen ja tärkein syy ei kuitenkaan ole opiskelijoiden tai opettajien intentioissa. Intentiot ovat vain jotain joiden etsiminen on ihmisille luontevaa. Se tarjoaa nopean keinon tuottaa joskus toimivia mutta yllättävän usein vääriä malleja. Tosiasiallinen syy on se, että kasvatustieteilijöille on kova tarve, mutta alalle on melko vähän tunkua. Sen vuoksi sille alalle tulijoilla on aivan erilainen lähtötaso kuin niille aloille joille on kovempi kilpailu. Kun tilanne on tämä, on ymmärrettävä että mukaan mahtuu monenlaista säätäjää. Kaiken taakse ei tarvita salaliittoa, vaan se että harva täysjärkinen ihminen oikeasti opettelee sellaisen asian joka tarjoaa ammattitaidon "kouluikäisten kanssa olemiseen". Opettaja onkin ammattina minun silmissäni sellainen, että en voi kuin ihmetellä. Sekä isäni että puolisoni toimivat näillä aloilla työkseen. Ja se mitä opin työolosuhteista ja siitä mitä kaikkea kouluissa tapahtuu, en voi sanoa muuta kuin että opettajan virka näyttää olevan kohtuullisen lähellä vartijan ammattia. Siinä mielessä että vartijoiden "epävirallisen totuuden mukaan" vartija on henkilö, joka on niin hullu, että hakee vartijaksi, mutta ei niin hullu, että vastaava hoitaja huomaisi tämän hulluuden ennen kuin harjoituskausi on ohi ja vakanssi taskussa.

Ääri.

"Kotimaan" blogistanissa oli kirjoitus siitä miten termiä "äärikristillisyys" on alettu käyttämään. Sävy ei ole hyväksyvä "Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva? Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin. Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen." Tämä on tietysti itsessäänb slippery slope -argumentti. Eli väite siitä että marginalisoiminen on itseään ruokkivan totaalikiellon esiaskel. Slippery slope kuuluu varottavien keinojen valikoimaan. Sillä syy-yhteys pitäisi voida osoittaa. Nyt se jää pelkäksi ilmaan heitetyksi väitteeksi. Silloin se ei ole argumentti vaan asenteista kumpuava syytös.

Mutta kuitenkin ymmärrän varsin hyvin että taustalla on aivan järkeviäkin huomioita. Positiivisen kautta ajatellen voidaan esimerkiksi huomata se, mistä blogi vaikenee. Nimittäin siitä miten ääriliikkeeksi leimaamista on käytetty esimerkiksi uskonnossa ateismia vastaan. Uusateisteja esimerkiksi kutsutaan militanteiksi tavoilla joista nimenomaan puuttuu vertautuvuus muihin ääriliikkeisiin. Samoin ääriliikkeeksi leimaaminen näkyy siinä miten kristityt harjoittavat marttyyripuhetta ja henkenä on juuri se, että he ovat muka vainottuja. Tämänlaista poteroajattelua löytyy tietysti jo tuosta kotimaan blogilainauksestakin, toki melko lievässä muodossa. Se on kuitenkin vallitseva osa nykyhetkistä uskonpuhetta. Se näkyy jopa kristillisessä propagandassa. Enkä tiedä onko tässä syynä ignoranttius vai se, että tahallaan manipuloidaan-valehdellaan. Enkä välitäkään. Intentiot ovat irrelevantteja, kusipäisyys on joka tapauksessa pysyvää.

Näistä tietysti puuttuu slippery slope -rakenne, eli se seinään päin työntämisen idea. Niissä käsittelee pelkästään nykytilaa. Ja tätä kautta voidaan huomata että voiodaan löytää aivan asiallinen kysymys. Kysymys siitä onko Päivi Räsänen tai Kansanlähetys todella ääriliike. Ja tämä on aivan oikeasti relevantti puoli. Nostinkin uusateismipuolen esille pääasiassa siksi että tätä kautta paatunutkin ateisti näkee mitä järkeä ääriliike -käsitteen esilletuomisessa on. Nämä ovat ehdottomasti ongelmia jotka koskevat uskontokritiikkiä siinä missä uskontoakin.

Tässä kohden on kuitenkin syytä hypähtää hieman uusateismin historiaan. Se ei yllä kovin monen vuoden taakse, joten tämä ei ole pitkä hypähdys. Argumentoijatkin ovat pääsääntöisesti samoja joten historian aikana keskustelun osapuolet eivät ole vaihtuneet "kovin dramaattisesti". ; Karkeasti ottaen kun setä Dawkins "Jumalharhan" esiinnosti, moitteena oli se että "ei kaikki uskovaiset ole tuollaisia". Korostettiin sitä, että uskovaiset eivät ole hihhuleita. Ja että Dawkinsin kuvaus on liian leimaava. Että uskossa oli kenties ongelmia mutta koko uskontoa ei pidä leimata eikä kritiikillä nähty siksi arvoa. Henki siis oli että kun kristinusko on moninainen ja eri näkökulmien värikimara, ei kritiikillä ollut merkitystä koska se piti kohdentaa.

Huvittavia hetkiä on saatu vanhoilta ajoilta esimerkiksi "Paahtoleipä" -blogia lukiessa. Sen karkeana ideana oli juuri se, että oli jako tavallisiin uskovaisiin ja hihhuleihin. Sielläkin kommenteissa nousi usein esiin juuri se, että siihen aikaan ateistit nähtiin jonakin jotka lähtökohtaisesti niputtavat kaikki uskovaiset yhteen nippuun ja haukkuvat tätä. Termi "hihhuli" nähtiin loukkaavana etenkin kun siihen ei samastuttu. Tämä heijasteli esiin tiettyä turhautumista. Tosiasiassa valtaosa ateisteista korosti moninaisuutta jo tuolloin. Sitä vain ei suostuttu näkemään. Tämä keskustelukenttä oli toki sellainen että se herätteli muutosta. Kun samoista asioista piti aina puolustautua, oli luontevaa että erittelyä korostettiin ja jopa ylikorostettiin. Moni reagoikin juuri sillä tavalla että uskonto -termi hylättiin ja otettiin käyttöön tyypitteleviä. Uskontokritiikki kohdistettiin. Ja kritiikin kohteeksi otettiin ennen kaikkea "äärikristillisyys".

Ja tässä kriittisyydessä korostetaan sitä että ateistien kritiikki koskee irrelevantti marginaalia josta ei tarvitse välittää. Usein tämän puolen olemassaolokin yritetään kieltää. Ja korostetaan että ateisteilla ei ole mitään tietoa uskonnosta. Että uskovaiset itse eivät huomaa mitään ongelmia. Mutta kuten Pirkko Jalovaara -shokkisensaatiosta opimme, Jalovaara on ollut näkyvä hahmo joka on meuhkannut vuosia. Hän on ollut lähes jokaisen ateistin kiikarissa. Kirkko taas on leikkinyt tietämätöntä - vaikka toisaalla korostikin että Jalovaaraa on joissain seurakunnissa torpattu eli ongelma olisi oikeasti tiedostettu ja ongelma on kirkon viestinnässä. Joka tapauksessa tästä opitaan että kirkko ja uskovaiset eivät nimenomaan näytä tuntevan ja tietävän mitä kirkon sisällä tapahtuu ja mitä siellä puuhastellaan. He eivät siis ole mitään asiantuntijoita tai auktoriteetteja koko kysymyksessä. Jos Jalovaaran tapainen mellastelija jää vuosien ajan pimentoon, pitää kysyä että mitä kaikkea muuta on jäänyt pimentoon. Pieni vihjeeni on, että jos asiaa katsoo hieman tarkemmin, huomaa että paljon on jäänyt pimentoon. Ja että se ei oikeasti ole mikään pimento. Tietämättömyys on joko asiantuntemattomuutta tai tahallista asioiden peittelyä.

Ja kuten ylläolevasta huomataan, tätä erittelystrategiaakaan ei hyväksytä. Lopputulos tästä onkin se, että tosiasiassa mitään uskontokritiikkiä ei hyväksytä. Asia on yksinkertaisesti täystabu. Jos et erittele, et huomioi kristinuskoa koko kirjossaan. Jos erittelet, marginalisoit ja yrität ajaa laidan yli. Tässä tilanteessa ei tietysti voi kritisoida oikein. Se on tehty mahdottomaksi. Sen lopputulos on se, mikä pitääkin tehdä. Eli huomio siitä että tosiasiassa suomenmaassa ei ole mitään uskonnonvapautta. Se on "joko kristinuskon tavalla tai maasta pois".

Tässäkohden onkin hyvä huomata, että juuri Räsänen on aihe jota tässä kohden ei kannattaisi nostaa ollenkaan esiin. Se on nimittäin niin että jos on kuopan pohjalla, niin kannattaisi kenties harkita sitä vaihtoehtoa että lopettaisi kaivamisen. Mietitäänpä sitä, että miten Räsäsen eroaminen on nostettu esiin kirkon puolella. ; 
1: On valittu linjama jossa Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Kirkosta ei siis pidä erota koska Räsänen edustaa äärikristillisyyttä jota kirkko ei tue. Tässä kirkko marginalisoi Räsäsen. Kirkkoon kannattaa jäädä koska tämänlaisille voidaan tehdä ulosajo. Näin ei tarvitse maksaa järjestölle joka ajaa asioita joita ei itse kannata.
2: Jos kirkko sen sijaan näkisi Räsäsen toiminnan maltillisena, ja ihminen on tästä erimielinen, on eettisesti aivan oikein että tämä ihminen seuraa omaatuntoaan ja eroaa kirkosta..

Olenkin ylipäätään kautta blogihistoriani korostanut sitä että Räsänen ei ole mikään äärihihhuli. Hän edustaa varsin maltillista kristinuskoa. Arki-ihmisen silmiin hän vaikuttaa ekstremistiltä koska uskonelämä on valtaosalle ihmisistä tyystin vierasta. Itse taas olen kurkistanut kirkon sisälle ja olen nähnyt siellä niin kavalia petoja ja kyykäärmeen sikiöitä munimassa basiliskinmuniaan, että Räsänen on heidän rinnallaan partiotyttö. Ja juuri tämä on se syy jonka vuoksi minä olen eronnut kirkosta. Monesti sitä syytetään että uskontokriitikot eivät näe mitä kirkossa todella on ja että todella vaikeaa on löytää toimintaa jota uskontokriitikoiden puheissa tulee esiin. Mutta tosiasiassa aina kun uusateistit herättävät jonkun kohun, sen aiheena on nimenomaan sellainen asia jota kristityt itse korostavat maltillisena. He kiistävät konfliktin tarpeen heistä niin leppeissä aiheissa. Kirkkokriitikot kun eivät elä millään noitavainokorteilla. (Esimerkiksi uskontokriitikoiden yhteisössä johon kuulun on viime aikoina lähinnä eritelty sähköposteja ja haukkumakirjeitä joita itse kukin on saanut facebookiin.)

Uskovaiset kyllä its sitten heittävät ateistiehin Stalinkorttia ja hitlervertauksia jotka ovat tätä vääristelevää linjaa. ; Toki kyllä siinäkin, että Davidin Oksa otetaan esimerkiksi on vääristelyn makua. Se nimittäin korostaa että ikään kuin tämän pienemmällä henkisellä väkivallalla ei olisi väliä. Eli kun meillä ei ole massamurhaajaterroristiuskontoja runsaana kotimaassamme, ei voisi olla mitään ongelmaa uskonnollisen väkivallan kanssa. Tämä on tietysti väärä syytös. Itse asiassa tässä viime aikoina onkin putkahtanut kirjakauppoihin kiitettävä määrä uskonnollista väkivaltaa käsitteleviä kirjoja jotka nostavat esiin tositapahtumia jotka ovat jatkuneet kotimaassamme modernina nykyaikana ihan vuosien ajan ilman että arvon uskonjärjestöt ovat tehneet muuta kuin sensuroineet medianäkyvyyttä ja mussuttaneet siitä että uskovaisten itsenstä harrastamien ikävyyksien - joita uskonjärjestöt ovat suojeleet ja peitelleet - esilletuominen on vain uskonvakaumusten vainoamista. Tämä onkin juuri sitä marttyyripuhetta jossa on mennyt kaikki asiat sekaisin. ; Uskova joka saa vuodattaa typeriä pseudotiedenäkemyksiä ja uhkailujaan kokee vainona jos veisi rikoksesta tiedon poliisille! Vainoajasta ei saada marttyyriä, mutta se ei estä arvon uskonmiehiä yrittämästä ja toisia uskovaisia oikein ryhmässä taputtamasta käsiään.

En oikein ymmärräkään miten voi olla niin että uusateistejen esillenostamat asiat ja kohut koskevat jotain pikkuasiaa josta ei saisi nipottaa, jos he muka esittävät kristityt kauheita tekoja tekevinä hirviöinä. Että uusateistit leimaavat kristittyjä teoilla joita kukaan kristitty ei tee, mutta jotka ovat kuitenkin valtiollisia aivan lauhkeita ja harmittomia asioita. Yhtälö ei mahdu kallooni. Paitsi sitä kautta että tosiasiassa eri strategioita käytetään ns. domeenispesifisti. Ja ideana on vain vastustaa väärää mielipidettä keinolla millä hyvänsä. Ja näin käteen jää vain se, että suomessa ei ole oikeasti uskonnonvapautta ja uskonto on tabu jota ei yksinkertaisesti saa kritisoida.
1: Ja jos et ole kristitty, sinulta vaaditaan kritiikkiä tai sinua pidetään tampiona jonka näkemys ei ole oikeutettu, eikä sinulla silloinkaan ole tilaa, paitsi hiljaa olevana maksajana jonka pitää itkeä surullisuuttaanb ja onnettomuuttaan aatteista parhaimman eli kristinuskon äärellä. Tämä on aivan ilmiselvää kaikkien saamieni varsin vihamielisten moitteiden kautta. Moitteiden joita ollaan kohtuu haluton laittamaan julkiseti verkkoon mutta joita kyllä vuodetaan privaattiviesteinä facebookiin.

Neuvoisinkin että arvon maltillinen kristitty - jonka de facto ammatti on perimmiltään vain ja ainoastaan se, että sodan tullen valjastaa ideologia nuorten miesten murhaaminen poliittisista syistä hyväksyttäväksi - ottaisi silmän käteen ja karsisi ja moittisi uskovaisten strategioita. Uskovaisen suusta tulevana he kenties jopa uskoisivat sitä ja ottaisivat opikseen ja vähentäisivät "esiDaavidinOksaisuuttaan". Minun suustani sama saa vain epäuskoa ja torjuntaa.

---

Jos tappaminen sodassa on OK, ja on jaloa kuolla ja tulla ammutuksi uskon ja maan puolesta, niin miksi sotilaspapit ovat tabu joita kohden ei saisi tulittaa? Se, että he ovat turhia? Se, että uskonnolla ei ole mitään militarista funktiota koska taikavoimat eivät oikeasti ohjaile mitään maailmallisia tapahtumia jolloin sotilaspapin tappaminen on perimmiltään pelkkää luodin tuhlausta? Koska heiltä puuttuu rohkeus uskoa omia puheitaan ja ampua-kuolla? Koska on helppoa saarnata muille asioita nimenomaan silloin kun riskit eivät ole omia?

Vilpittömien apostolien seuraamo

"Syvemmältä" -blogin kirjoittaja kaipaa selitystä ateistejen (ja ilmeisesti muidenkin uskonnottomien) suhtautumiseen apostoleihin. "Minua on askarruttanut pitkän aikaa sellainen kysymys, että miten kristinuskon hylkäävä suhtautuu opetuslasten todistuksiin?  Siis niihin, joissa kerrottuihin tapahtumiin ottivat konkreettisesti osaa ja minkä totuudenmukaisuuden tähden he kuolivat.  Ottaessani asian esille kyseiset tahot vaikenevat pääsääntöisesti hyvin äkkiä, mutta jotain suhtautumistapoja olen onnistnut kaivamaan esille.  Ollessani itse ateisti olin yksinkertaisesti ajattelematta asiaa - usko ei ollut minun juttuni ja sillä sipuli.  Kysymys olisi kuitenkin ollut vaikea." Hän uskoo että ihmiset eivät usko mihin tahansa satuihin. Hän moittii sitä että vedotaan Jeesuksen karismaan ja vastaaviin. Ne tuntuvat kirjoittajasta huterilta elleivät peräti mahdottomilta. Hän ajaakin melkoisen voimakkaan loppukaneetin. "Kuitenkin on ihmisiä, jotka eivät usko opetuslasten joko puhuneen totta, tai sitten kuvittelevat näiden tulleen huijatuiksi, tai muuta vastaavaa.  Kumpaakaan edellämainituista selityksistä ei kuitenkaan tue ainutkaan järkevä peruste.  Käsillä olevasta todistusaineistosta voi rationaalisesti vetää vain yhden johtopäätöksen, eikä minulla ole riittävästi sokeaa uskoa sen virheellisyyteen hylätäkseni sen."
1: Eli näin "Tuomo-savoksi" hän sanoo että jokainen ateisti on denialisti -idiootti jolla on vikaa päässä, järjenkäytössä ja sydämessä. Tätä on turhaa peitellä kohteliain sanoin. Se on päätelmä, sisältö vastaava. Ja siitä ollaan vastuussa. Tämä on samanaikaisesti ohje tämän blogauksen ja tämän blogin lukemiseen. Se on myös muistutus siitä että vaikka moni mielellään kätkee kusipäisen asennevamman käyttämällä lieventäviä sanoja, tämä kuorrutus ei itse asiassa muuta sitä asiaa että kyseessä on asennevamma. Toimii siis molempiin suuntiin tämä huomautus.

Tämä kysymys on tullut vastaani melko usein. Itse asiassa kun vuosia vuosia sitten juttelin Pauli Ojalan kanssa, hän viittasi siihen että "Raamattua" levitettiin paljon. Hän piti tätä vahvana todisteena siitä että Raamattu on faktuaalinen. Itse korostin sitä että painosmäärä kertoo siitä että Raamattu on historiallinen lähde. Eli se on historiantutkimuksen kannalta aika luotettava. Se kertoo siitä että se on ollut kirjoitusajankohtanaan tietynlainen. Joten se on kiistatta tähän aikaan sidottu historiallinen dokumentti. Se auttaa hyvin tehokkaasti ajankuvan muodostamisessa -aivan kuten Harry Potter -kirjat auttavat tulevaisuudessa nykyajan ajanhengen kuvastamista.
1: Niitäkin on kopioitu paljon, se on tulevaisuudessa varmasti vielä vahvemmin historiaan sidottavissa kuin Raamatut. Sillä Harry Pottereista niitä kopioita on paljon enemmän, kiitos kirjapainotaidon. Harry Pottereissakin on myös oikeita paikkoja kuten Lontoo. Eikä tästä pidä vetää päätelmiä siitä että Tylypahka olisi faktuaalinen paikka.

Kun perushenkenä on se, että Raamattu on uskottava koska opetuslapset pitivät sitä tärkeänä, Ojala loukkaantui syvästi. Hän piti reaktiotani pilkallisena. (Mitä se kenties olikin, tähän en osaa sanoa mitään, olen aina niin pilkallinen, kuulemma.) Ja korosti että opetuslapset uskoivat vilpittömästi ja se on itsessään todiste.

Tarinavastaus = aina paskin mahdollinen vaihtoehto.

"Mythopoeian" arvio Philip Pullmanin teoksesta "Rehti mies Jeesus & Kieromieli Kristus" näyttää että kysymykseen on vastattu. Vähintään siinä muodossa että reagointi olisi vastaus. Hän kritisoi tosin selityksen osuvuutta lujasti. Tämä ei sinänsä ihmetytä, koska itse dissaan Pullmanin ateistista kirjoitustapaa aivan yhtä paljon kuin Lewisin kristillistä kantaa. Olen siis tässä Mythopoeiaa kirjoittavan Koposen kanssa aivan samaa mieltä. (En tosin ole lukenut tuota Pullmannin teosta, vielä, mutta olen lukenut miehen fantasiakirjoja.) "Pullman on saavuttanut mainetta jonkinlaisena C.S. Lewisin negatiivina: molemmat miehet käyttävät kirjallisuuttaan tuodakseen julki näkemyksensä kristillisestä uskosta. Siinä missä Lewisin Narnia-sarja on tylsää allegorista evankeliumien uudelleenkertomista, Pullmanin tarinoissa katolisen kirkon edustajat ovat poikkeuksetta mustasydämisiä omanedun tavoittelijoita ja hyvikset kirkasotsaisia ateisteja."

Tosin kirjaa lukemattakin, sen mukaan mitä siitä on esilletuotu kyseisessä blogauksessa, huomaan että selityksen kritiikki ei ole kovin toimivaa. Asenteellisuus, joka on tekstissä toki aina vaivaavaa, ei kuitenkaan ole sama kuin se, että sen argumentti tai sisältö olisi huono tai sellainen jota ei perustella. Nimittäin sitä kritisoidaan asenteella "Epilogista käy ilmi, että Pullman tietää kristinuskon seisovan tai kaatuvan ylösnousemuksen varassa: jos se ei ole historiallisesti totta, putoaa kristinuskolta pohja pois. Odotusten mukaan Pullman siis käy ylösnousemuksen kimppuun ja rakentaa sen monesti nähdyn modernistisen juonikuvion, jossa ylösnousemus on huijausta. Jeesuksen ruumis varastetaan haudasta ja Kristus esiintyy ylösnousseena veljenään, jotta opetuslapset tulevien vuosisatojen aikana perustaisivat sen Kristuksen kaipaaman organisaation, kirkon. Tämä on kuitenkin historiallisessa kontekstissaan täysin päätön ratkaisu: miten kenelläkään olisi ollut motivaatiota kirkon perustamiseen ja miten kukaan voisi huijata opetuslapsia esiintymällä Jeesuksena? Pullmanin tarjoama selitys ylösnousemukselle on vielä järjettömämpi kuin perinteinen kristillinen yliluonnollinen selitys." Lihavoin lausunnon sen vuoksi, että tämänlaista arvioita ei voi ihminen tehdä tiedolla. Se ei ole perustelu, se on asennevamma. Jotta voidaan arvioida eri selitysten paremmuutta, ne pitäisi voida laittaa vierekkäin ja arvioida niitä keskenään. Nyt ei voi tehdä oikein muuta kuin moittia sitä että selityksessä on premissejä tai vastaavia. Selitys on toki far fetched enkä itse kykene ottamaan sitä kovinkaan vakavasti. But basicly, it sounds a bit like doable.

Mythopoieassakin ollaan samaa kantaa kuin "Syvemmällä" -blogissa. Itse asiassa itsekin pidän näitä tarinointiversiota varsin heikkoina. Huteruus ei kuitenkaan johda päätelmään siitä että yliluonnollinen selitys olisi yhtään laadukkaampi. Jeesus todistetaan ihmeillä. Tule parantamaan amputoituja rukouksella, niin uskomme paremmin kuin tuollaisilla sepeämisillä. Jos uskonne todella rakentuu yliluonnollisen uskomiseen, niin keskustelu käydään tuomalla tämä konsepti yhteiseen keskustelukenttään. Todistamalla että se yliluonnollinen on edes hutera, eikä vain jokin oletettu asia josta ei ole edes viitetodisteita.

Niissä on itse asiassa jo lähtökohtavirhe. (Itse asiassa jo tuossa kysymyksessä on lähtökohtavirhe. Se on se sama virhe mikä on siinä kun siihen vastataan huonosti.) Se nimittäin perustuu itsereflektioon ja siihen perustuvaan psykologismiin, mielikuvaan siitä miten ihmismieli toimii kuvataan ajattelemalla oman itsen toimintaa. Pullman kertoo tarinan omasta mielikuvistaan ja lähtökohdastaan ja se määrittää mikä on naurettavaa ja mikä ei ole. Samoin, kun olen toistuvasti tähän "apostolien vilpittömään uskoon on pakko uskoa ja Jeesus todistuu jo tällä"  -argumenttiin törmännyt, olen huomannut että asiallinen vastaus ei yksinkertaisesti toimi. Sillä vaikka viittaat psykologian tunnettuihin teorioihin jotka eivät ole edes mitenkään kontroversiaaleja, niin siinäkin tapauksessa sinua syytetään siitä että tarina ei ole uskottava koska se ei sovi selittäjän omaan skeemaan siitä mitä ihmiset voivat ja eivät voi tehdä.

Itsereflektion heikkous on siinä että yksilö ei ole kaikki ihmiset. Ei koskaan. Kun katsomme televisiota, saamme jatkuvasti törmätä ihmeellisiin vesseleihin joiden järjenjuoksu ei seuraa yhdenkään tervejärkisen ihmisen ratoja. Heitä yritetään usein tyypittää kahvipöytäkeskustelussa ties mihin. Ja tämä ei ole kovin toimivaa. Itse asiassa jopa profiloinnin kohdalla on ollut paljon asiallista kritiikkiä siitä että he sovittelevat selityksiään melko puutteellisesti.

Olenkin, kuten blogini ahkerammat lukijat ovat huomanneetkin, korostanut sitä että anekdootti ei ole minkäänlainen maailmankuvan totuuden mittaamisen kannalta merkitsevä seikka. Oikeudessa asti silminnäkijätodistukset ovat aina paljon vähempiarvoisia kuin mitä arkijärjellään menijät uskovatkaan. Tarinoihin tulee lisäksi puutteita. Ja ennen kaikkea ne eivät asetu oikein minkäänlaisen asiallisen kritiikkiketjun alle. Pulmannin suurin ongelma ei siis ole edes se, että hänen näkemyksensä on far fetched. Vaan enemmänkin se, että hän rakentaa anekdootin jonka todennäköisyyttä on mahdoton testata ja arvioida. Anekdootilla on arvo jos ja vain jos siinä on testi jonka avulla tarina voidaan falsifioida. Pullmannin kirjassa tälläistä ei luonnollisesti ole eikä tule. Joten anekdootin suurin ongelma on oikeastaan vain se, että se tuntuu far fetchediltä. Se on oikeasti arationaalinen, järkevän keskustelun ulkopuolella oleva, vakuuttamisen retorinen muoto. Se, että perustelu ajatuuu tämänlaiseen on siis enemmänkin todiste siitä että ollaan epätoivoisia kun tämän parempaa ei ole. Siksi sekä Pullmannin tarinan että Jeesuksen apostolien kohdalla asiat turhan vakavsti ottavilla on mielstäni ongelmia. (Menkää hoitoon! Tai edes pois!)

Itse olenkin vähän etääntynyt siitä, mitä olen usein käyttänyt. Uskomisen sisältöä ei arvioida harhaluulon voimakkuudella, vaan esimerkiksi niillä kriteereillä joihin Pascal Boyer viittaa. En toki ole hylännyt taustalla olevaa kognitiotiedettä ja sitä että itsereflektion sijaan tehdään asiallisempia psykologisia tutkimuksia jotka kertovat mikä on ihmisille mahdollista ja mikä ei ole. Mutta se johtaa aina vain denialismiin. Koska tarina ei ole heistä uskottava silloinkaan kun se perustuu psykologiseen tietoon siitä mitä ihmiset tekevät ja eivät tee.

Tähän liittyen en tartu edes apostolien historiaan. (Minulla on tosin varsin konkreettisesti uskovaisten taholla hiljaisuutta herättävä argumentti aiheesta. Mutta se ei kuulu tähän.) Itse perustelen asiat mieluiten sillä, että ihmiset ovat konkreettisesti ja havaitusti tehneet jotain. Joten selvästi ihmiset tekevät senlaisia asioita.

Ensinnäkin taustalla on ajatus siitä että kuolema olisi jotenkin merkittävä asia.

Kun asiaa miettii, voi huomata että tämä koskee ehkä joitakuita ihmisiä. Mutta että poikkeuksia tähän on niin paljon, että olisi syytä punnita mietteitä uusiksi. Esimerkiksi jo itsemurhaterroristit ovat tietoisia kuolemastaan. He eivät ole saaneet mitään tieteellistä tai muutoin konreettista todistusta Jumalansa olemassaolosta. He vain uskovat siihen. Silloinkin kun ovat islamilaisia. En yksinkertaisesti kykene ottamaan vakavasti sellaisia ihmisiä, jotka pitäisivät islamia tämän itsemurhaan kykenemisen vuoksi jotenkin uskottavampana kuin vaikkapa uuspakanoita jotka eivät itsemurhaa suostu tekemään vaikka kuinka pyytäisi. (Esimerkiksi se, että minut saisi tekemään itsemurhan ei vaatisi edes kovin paljoa. En tarvitse tähän edes mitään uskoa yliluonnolliseen.)

Marttyreita tulee itse asiassa kaikkina aikoina, nykyaikanakin, usein. Ja kaikki heistä eivät ole kristittyjä. Ateistien marttyyri taitaa olla Bruno, jonka nimi toistuu ainakin Enqvistin ja Valtaojan uusimmissa kirjoissa. Itsemurhan ovat tehneet ainakin Hale Boppin taakse avaruusaluksen uskoneet Heavens Gatelaiset. Sen perustanut Applewhite ei vaikuta edes kovin karismaattiselta veikolta, ja siitä huolimatta hän onnistui rakentamaan kultin. Kultti teki itsemurhan. Mistään aggressiosta ei ollut kyse, vaan lahkon jäsenet asettuivat siten että heidät olisi helppo kuljettaa ruumishuoneelle. Pyytelivät jopa anteeksi vaivaa. He uskoivat että liharuumista ei enää avaruusaluksella tarvittaisi.

Toisaalta tausalla on usein ajatus siitä että ylösnousemustarinat ovat lähipiiristä ja tämä tarkoittaa että ne eivät olisi keksittyjä.

Tässä kohden en sano mitään muuta kuin nimen Carlos Castaneda. Se on tässä kohden nimittäin aivan oleellisesti samanlainen vastaesimerkki, kuin mitä Muhammad on Josep Smithille. Nimittäin sekä islamilaiset että mormonit uskovat, että heidän perustajansa koulutuksen puute on todiste siitä että kirja ei ole voinut syntyä muuta kuin Jumalisessa johdatuksessa. Tämä on toki lähtökohdiltaan hieman halveksiva kaikkia itseoppineita putkimieskvanttifyysikoita kohtaan (joilla on nerokkuutensa vuoksi taskussaan aina maailmanselitys Kaiken Teoria jota kuulemani mukaan vain tälläinen asennevamma estää ottamasta vakavasti). Kumpikin uskoo kovasti omaan profeettaansa, mutta vastapuolelle se ei anna uskottavuutta. (Mikä kertoo että kyseessä ei ole argumentti.)

Carlos Castaneda nimittäin on ylösnoussut kuolleista. Tai tarkalleen ottaen, hän olisi kuollut valonvälähdyksessä tavalla jossa hän nousee korkeammille ylösnousemuksen tasoille. Tämä ylösnousemus oli hänen opissaan ja hän esitti jopa että jos hänen seuraajansa pitäisivät häntä kädestä ylösnousemuksen aikana, hekin voisivat samalla nousta ylemmille olemisen tasoille. Castanedan kuolema ei lopettanut uskomusta. Päin vastoin, sitä puolustetaan hyvinkin tiukasti. Sitä kannattavat etenkin Castanedan lähipiiri. Tämä ei tietysti yllätä, koska tosiasiassa kun uskonjohtaja tekee kultin tahi lahkon, hänen kuolemansa jättää valtatyhjiön joka on varsin haluttava paikka kenelle tahansa systeemissä jo sisällä ja johtopaikassa olevalle. (Ja miksei muillekin yritteliäille.) Tosiasiassa jo se, että on porukka joka kulkee ympäriinsä tekee tämänlaisen tilan olemassaolevaksi.

Itse asiassa kun katsotaan lahkojohtajien kuolemia, on ajatus kuoleman erikoislaatuisuudesta yleinen. Syynä on tietysti se, että uskonnoissa on tavallisesti suhde yliluonnolliseen ja kuolemanjälkeiseen. Itse asiassa tunnetaan että uskomusjärjestelmät eivät romahda vastaesimerkkeihin. Viidennen päivän adventistit eivät hajonneet vaan vahvistuivat kun tiettyyn päivään liitetyt maailmanlopun ennustukset eivät toteutuneet. Siksi heitä on olemassa tänäkin päivänä. Lahkojohtajan kuolema huutaa alamaisten lahkolaisten puolella selitystä. Koska muuten se voisi hajota. Hierarkiassa ylemmät keksivät jotain ja koska he ovat lähipiiriä, he voivat kaupata tämän kaiken totena ja anekdoottina. Tämä on kristinuskon kannalta merkittävää, koska tosiasiassa ei ne Jeesuksen lähipiirin apostolit "niin paljoa tehneet", Raamatussa tilaa saavat marttyyrit ja esim Paavali jotka eivät olleet näitä silminnäkijöitä vaan jotka enemmänkin uskovat näiden silminnäkijöiden anekdootteihin. Uskaltautiivat saarnaamaan, kuten jokainen lahko tekee johtajansa kuoleman jälkeen.

Paavali naulittiin tosin hänetkin ristille. Tämä tuskin oli hänen tavoitteenaan, uskoi selviävänsä hengissä hän. Lahkojohtajaksi noustaan myös väkivallan ja uhan aikoina. Al Qaidan ei tarvitse pelätä olemassaolon lakkaamista siihen että Osama bin Laden ammuttiin. Se ei kaadu, koska tälläisiä asioita ei yksinkertaisesti tapahdu. Väkivallan uhka ja johtajien tappaminen itsessään ei lopeta ihmisryhmittymiä. Pikemminkin päinvastoin. Joku asettuu mielellään tulilinjalle - joko vallan vuoksi tahi vilpittömyyttään tahi muuten vain. (Kuoleminen ei ole niin iso asia. Oikeasti.)

Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" ei toki ole faktaa, mutta siinäkin kerrotaan faaraon kuolemaan liitetyistä yksityiskohdista. Ihmiset kertoivat tarinoita kuolemaan liittyvistä asioista. Vaikka he eivät itse ole edes olleet paikalla, he esittävät läsnäolleen näkemyksestä kertomuksia. ~ Onhan toisaalta Darwinin kuolinvuoteella tehty kääntymyskin, kreationistiklisee, perustunut siihen että Darwinin lähipiirissä ollut henkilö joka ei ollut kuolinvuoteen lähelläkään on väittänyt että näin tapahtui. Hän ei sido itseään paikkaan eikä sido kääntymystä muutenkaan mihinkään dokumenttiin. Ihmiset kertovat  toisten ihmisten kuolemasta paskaa. Ja vain aivan vitusti. Jeesuksen kohdalla tämä on relevanttia koska roomalaiset iskivät Öljymäelle ja tämä hajotti apostolien seuran yhteyden. Porukka hajaantui kun pelästyi. Itse asiassa tätä kuvaa myötäillään itse teoksessakin, esimerkiksi Pietarin kieltäymyksessä hän oli indiivinä eikä osana apostolien tiivistä ydinjoukkoa.

Vilpitön pitää olla koska valehtelu on syntiä.

Anekdootti taas on tässä helppo tapa saada julkisuutta. Esimerkiksi Jehovan Todistajien "pääsiäisbileissä" käyneenä korostan että heillä on käytössä ehtoollisen kaltainen rituaali. Mutta sitä leipää ei saa ottaa koska se on tarkoitettu vain niille jotka pääsevät 144 000 joukkoon paratiisiin. Muuthan ovat maanpäällä, vähän niinkuin vain tavallisemmin liharuumiseen henkiin herätettyinä. Tätä ei  testata ja se perustuu henkilön omaan tunteeseen. Näiden kyseenalaistamista ei pidetä asiallisena, se on teologisen korrektiuden mukaan epäsopivaa, koska seuran teologian mukaan tämänlaisen huijaaminen olisi pahin mahdollinen vale. Ja että Jehova rankaisee siitä. Kuitenkin käytännössä Jehovan Todistajien keskuudessa kiertelee varovaisia huhuiluja siitä että "onko se ja se" aidosti nouseva. Esimerkiksi helluntailaistausta nähdään riskinä. Helluntailaisuuteen kun tämänlainen oman itsen korostaminen kuuluu Jehovan Todistajien mielessä oleellisesti. Anekdoottien valehtelun ja vilpittömän mielen kohdalle on määritelty hirveät kiellot, kaikki tietävät että tarinointi on epäluotettavaa tai ainakin sitä ei voi tarkistaa joten ne ovat perustaltaan epävarmoja. Niihin vetoaminen toimii silti tehokkaasti koska kukaan ei uskalla nostaa epäilyä kovemmalle tasolle. Se on vain sellaista pseudonurinaa jota kuulee sivupöydissä kun yksilöillä ei ole parempaa tekemistä kuin juoruta toisista.

Kokonaisuus on kompositio.

Väitänkin että ylläolevat elementit muistuttavat siitä että on aivan täysin mahdollista, eikä ollenkaan irrationaalista ainakaan, nähdä että apostolit ovat erehtyneet tai valehdelleet tai että tarinat ovat kertomaperinnettä. Ihmiset voivat tehdä juuri tuonlaisia asioita. Se ei ehkä sovi mielikuvaan joka ihmisillä on rehellisistä vilpittömistä ihmisistä. Mutta rehellisesti sanoen se on näiden ihmisten ylenmärääistä sinisilmäisyyttä - joka on tosin siitä kannustavaa, että se kummunnee heidän itsereflektiostaan, eli se heijastaa sitä että nämä yksilöt ovat itse hyviä ihmisiä. Valitettavasti moni ihminen ei ole. Ja heille uskontojen perustaminen tuntuu olevan jonkinlainen harrastus.

Monet kulttijohtajia seuraavat ihmiset uskovat heidän vilpittömyyteensä koska he eivät itse valehtelisi sellaisista asiasta. Osa seuraa vallan vuoksi ja valehtelee. Yksittäisiä motiiveja ei ole syytä eikä edes tarpeen lähteä erittelemään tätä tarkemmin. (Argumenttini ydin on siinä että tämä vaatisi psykologiaa joka on arvon kristityille automaattisesti by definition "epätyydyttävä ja hutera" kun se ei sovi heidän minäkuvaansa ja maailmankuvaansa kun se antaa epämiellyttävän tuloksen ja kaikkea. Tässä argumentissa riittää että tiedämme mitä voi tapahtua.) Se, miksi nykymaailmassa uskonnoissa on vähemmän marttyyrikuolemia johtuu lähinnä siitä että on maita joissa ei isketä hengiltä mutta joissa on näkyvyyttä. Näissä uusia lahkoja putkahtelee säännöllisesti koska mainostaminen on helppoa ja vainoa on vähän. Näin sikiää skientologien kaltaisia järjestöjä joissa ei kuolla marttyyreina koska tälle ei ole tarvetta. (Jos skientologiassa olisi tarvetta, niin luultavasti lentelisi kyllä omien jäsenten veri heillä. Rehellisest sanoen kammottava järjestö on se.) Sitten on maita joissa vainotaan, ja joissa myös syntyy ties mitä. Näissä vain myös kuolee enemmän porukkaa. Niin että Kiinastakin saamme tietää vain jostain Falun Gongista. (Jota kannattavat ihmiset ovat todellakin valmiita kuolemaan.)

Kaikki uskonnot lähtevät kulteista ja lahkoista. Sillä uskonto kerää jäseniä, eikä yht'äkkiä synny jättimegauskontoja yhdessä päivässä. Pieni määrä toimii tietyllä rakenteella ja tämä muuntuu jäsenmäärän kasvettua muunlaiseksi uskonnoksi. Syntyy instituutio. Kristinusko oli Jeesuksen aikana ja sen jälkeen lahko. (Monien sen aikalaisten mielestä peräti juutalainen lahko.) Kristinusko on kompositio jonka osat ovat kaikista lahkojen toiminnoissa aivan tavallisia. - Kristinusko on siis ihmeellinen korkeintaan samalla tavalla kuin joku sairas narkomaani on ihmeellinen kun tällä on kaikki narkomaanien perussairaudet kun keskimäärin narkomaaneilla on vain osa narkomaanien perussairauksista. Se on helppoa nähdä tilastopoikkeamana joita saadaan ihan sillä että narkomaaneja on paljon. Kristinuskoja on tietysti vain yksi, mutta kultteja ja lahkoja sitten onkin ollut todella monia. (Ei siinä voi sanoa muuta kuin että käyttäkää vähemmän huumeita tai uskontoja.)

Näin ollen uskoisin että voidaan sanoa että ei tarvitse olla hoopo uskoakseen että alkukristittyjen kova usko olisi mikään todiste siitä että uskon kohde olisi sekin ns. totuudenmukainen. En haluaisi lähteä sille tielle että kristitty joka uskoo että näin on olisivat hoopoja. Sillä olen agnostikko. Kuitenkin näyttää että ihme on selityksenä melkotavalla ontto ja puutteellinen, sellaisella oletuksenvaraisella tavalla joka kertoo että tässä kohden on kysymys enemmän mielivallasta, premissienvalintahipasta, kuin mistään järkevästä totuudenetsinnästä. Usko tosin onkin sitä että uskoa ei etsitä, se väitetään omistetuksi. Usko on sitä että vääräoppisia kutsutaan sulkumielisiksi joiden pitäisi etsiä totuutta siitä uskovaisten jo hallussaolevasta uskosta. Sillä uskovainen tietää paremmin. ~ Esimerkiksi suoralta kädeltä Uskova tietää sen, onko kaksoisvelihuijaus todennäköisempi ja tieteellisempi ja parempi selitys kuin yliluonnollinen ihme. Heille "epätodennäköinen" ja "uskottava" on enemmän tunneasia kuin tosiasia. Ja sitten he vaativat muita hyväksymään, paitsi sen että asia on tunneasia eikä tosiasia, että alistumaan siihen että kysymys on juuri heidän ylivoimaisesta supertunteesta joka on aitoa toisin kuin muiden, kuten ateistien, agnostikkojen tai buddhalaisten deluusiot ja harhat.

---

Kirjoittaja on wannabe-kulttijohtaja, jonka toistaiseksi osallistujattomaksi jääneet hengelliset kurssit ovat olleet osallistujien mieleen - ainakaan valituksia ei ole kuulunut. Hänen henkisesti-jumalallisesti-annetun-spontaaneissa ajatuksenvirtamaisissa saarnoissaan aiheena voivat olla esimerkiksi Legot, My Little Ponyt sekä aivojen kaapiminen ulos nenän kautta. Samanaikaisesti.

Mielen ympärileikkaus

"Takkirauta" -blogissa on teksti Lestadiolaisuudesta, otsikolla "Totalitaarisesta kultista etniseksi uskonnoksi". Siinä hän käsittelee uskonnon normeja ja rajoja. "No. Vanhoillislestadiolaisuus on siis fundamentalistinen lahko, joka täyttää totalitaarisen kultin tunnusmerkit ja jolla on hassuja sääntöjä ja joka tekee eron "meidän" ja "heidän" välille, ja jonka yllä leijuu skandaalinkäry. Selvä. Vai onko niin selvä? Kaiken järjen ja edistysuskon, ateismin ja positivismin mukaanhan vanhoillislestadiolaisuuden pitäisi olla moribundi, häviämään tuomittu uskonto ja katoamaan uuden uljaan rationalismin sekä sekularisaation tieltä. Kaikkea muuta! Vanhoillislestadiolaisuus on erittäin elävä ja koko ajan kasvava ryhmä, joka ei todellakaan ole häviämässä yhtään mihinkään, eikä pelkästään ehkäisykieltonsa takia. Syy on siinä, että vanhoillislestadiolaisuus suhtautuu hyvin positiivisesti opiskeluun ja sivistykseen sekä varsinkin teknologiaan."

Teksti nostaa esille sen, että on paljon nimilestadiolaisia jotka eivät ole eronneet laumasta vaan käytänteistä ; "Etniset vanhoillislestadiolaiset - eli liikkeen opeista irtautuneista mutta identiteetistään kiinnipitävistä lestadiolaisista. Eli ihmisistä, jotka ovat joko sekularisoituneet tai mainstream-luterilaistuneet, mutta joille lestadiolaisuus ja liikkeen ulkoiset muodot sekä tunnusmerkit ovat tärkeä osa elämää ja omaa identiteettiä. Kun pitää turpansa ummessa ja nyökkäilee eikä keikuta venettä, kykenee edelleenkin nauttimaan siitä samasta turvallisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta mihin lapsena on kasvanut. Koska vanhoillislestadiolaisuus omaksutaan pääsääntöisesti yhteisön jäsenyyden kautta jo varhaislapsuudessa, ja siitä muodostuu siten osa persoonallista minuutta, voidaan puhua etnisistä lestadiolaisista."

Näiden kohdalla ongelmana on se, että syntyy helposti yhteismaan tragedia eli vapaamatkustajan ongelma ; "uskonto on julkishyödyke - ja siihen pätevät ne kaikki samat kriteerit kuin julkishyödykkeeseen ja sellaisen käyttöön yleensäkin. Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki, ja se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä ja sen mukanaantuomista hyödyistä. Mutta sen tuottaminen maksaa, ja siihen osallistuminen kysyy resurssiuhrauksia, ja ne, jotka eivät ole halukkaita siihen, suljetaan helposti yhteisön ulkopuolelle - jossa edessä on parhaimmillaan identiteettikriisi ja pahimmillaan tuhoutuminen."

Sukkasaippuaa ja sielunhoitoa

Tämän artikkelin toteutus on hyvä. Se muistuttaa siitä, että uskonnoilla on tapana kehittyä. Uskonnon koko määrittääkin usein uskonnon sisäistä rakennetta. Ja on mahdollista että uskonto muotoutuu totalitaarisesta järjestelmästä lepposammaksi ihan sen vuoksi että kasvaneen kannattajamäärän kaitseminen kontrollin menetelmin on yhä vaikeampaa ja vaativampaa. Tekstin näkökulma on itselleni hieman omituinen. Ja juuri siksi juuri minun pitääkin lukea se. Kyseinen artikkeli korostaa että lestadiolainen uskonto säilyy juuri hyötyjensä kautta. Ja että vapaamatkustajuus on periaatteessa huono asia, mutta että nimiuskovaisuus on ratkaisevan arvokasta leppoistumisprojektissa koska he ovat potentiaalisimpia lähtijöitä ja siksi älyllinen epärehellisyys on sallittua. On toki selvää, että uskonto ei ole aidosti mikään este hyvälle elämälle. Ja on selvää että vapaamatkustus rasittaa uskonnon lompakkoa. Ja että siitä huolimatta "Älyllinen epärehellisyys voi olla suotavaa silloin, jos älyllinen rehellisyys johtaa sosiaaliseen umpikujaan ja sosietaaliseen sekä väestölliseen katastrofiin.. Ja tuo blogi on osoitus juuri siitä: älyllisestä epärehellisyydestä mutta sosiaalisesta rehellisyydestä "omia" kohtaan." Mutta jotta asian monikirjoisuus nostettaisiin esiin, nostan esiin muitakin seikkoja.

Nimittäin ainakaan kirjoistaan kumpuavan sisällön pohjalta ateistinen linja ei ole enää aikoihin elänyt "lopullisen voiton" hengessä. Joku positivistinen Freud toki uskoi että taikauskot tulevat romahtamaan. Nykyateistit sen sijaan ovat erilaisia. Heille liikehdintä on enemmän sitä että saa olla omalla identiteetillä ilman että on toisen luokan kansalainen, jonka kanta tulkitaan vain toissijaiseksi ja "poissaolemiseksi". Ekslkusiivisten uskontojen säilyminen on nimenomaan se, mitä uusateistit ennustavat koska he ovat tässä kohden enemmänkin Boyerin linjalla. Se korostaa että rangaistukset ulkopuolisille ovat ennen kaikkea valtapeliä sisäpiirille. Omat kohtaavat kontrollin joka on kovempi kuin se viha joka kohdistetaan ulkopuolisiin. Siinä korostetaan sitä että uskonnon säilyminen ja hyvinvointi ei itse asiassa vaadi sitä että uskonto hyödyttää mitenkään. Se riittää että eroamisen haitat ovat suurempia kuin ne haitat joita tulee uskontoon kuulumiseen ; Sillä tosiasiassa esimerkiksi Jehovan Todistajat ovat sisäänpäinlämpiävä eksklusiivinen (Takkiraudan määritteissä totalitaarinen) ryhmä, joka on suosittu ja elinvoimainen. Se taas suhtautuu opiskelemiseen väheksyen. Se ei toki ole antitieteellinen, eli se pitää siitä että voi laittaa lehteensä akateemisia Jehovan Todistajia kertomaan asioita. Mutta Jehovan Todistajana ollessa ajatellaan että koulutus on tämän hetken maailmassa helposti ajanhukkaa ; Taivaassa Maanpäällisessä paratiisissa sitten kerkeää.

"Takkirautakin" on tulkinnoissaan melko optimistinen. Omat ajatukset Lestadiolaisten parista paljastuneista tilanteista joissa perheväkivalta ja pedofilia on järjestetty "sisäisen armon" kautta jossa uhrin velvollisuus on ollut antaa tekijälle anteeksi, ja sitten asiaa ei ole nähty poliisiasiaksi kun asia on hoidettu, ovat negatiivisia piirteitä. "Takkirauta" tulktsee myös tilastoja hieman yksipuolisesti ; Hän tulkitsee sen, että kun "Lestadiolaiset ovat keskimäärin vauraampia kuin muut elinympäristöjensä asukkaat ja heillä on myös enemmän lapsia." se nähdään todisteeksi uskonnon hyödyistä. Kuitenkin näissä uskonnon onnellisuustutkimuksissa on itse asiassa yleensä jäänyt selvittämättä tulkinnan kannalta oleellisia seikkoja. Pääasiassa (a) ovatko esimerkiksi raittius tai televisionkatsomisen vähentäminen ajaneet terveempään ja tuottavampaan elämään (b) onko erot sitä että eksklusiivisen uskonnon sisäpiiri kiusaa ulkopuolisia ja synnyttää näin esimerkiksi vaurauden jakoa nepotistisesti alueilla joissa se on suosittua eli sillä on suuri valta.

Suoraan sanoen tämän hetken tiedossa oleva tutkimus ei minun tietääkseni ole kyennyt erottamaan että onko "uskonnosssa oleminen hyödyllistä" vai "onko uskonnon ulkopuolella eläminen haitallisempaa". Uskovaiset tulkitsevatkin samat tilastot siten että uskonto on hyödyksi kun ne vastapuolelle ovat todiste uskonnon kiusaamis-vainoamisvoimista jotka ovat piilotettuja yhteiskunnan rakenteisiin. (Jos sukupuolten välinen tuloero kertoisi monista automaattisesti sovinistisesta vainosta, tässä on sama mahdollisuus.) Nähdäkseni tässä kohden tulkinta on aina inconclusive. Olennaista on oikeastaan vain se, että ajatus uskonnon hyödyllisyydestä jäsenilleen on uskonvarainen asenne eikä kiistaton tosiasia.

Vapaamatkustajan ongelma.

Myös uskonnon ja vapaamatkustuksen suhde toisiinsa on ongelmallinen. Sillä uskonto on julkispalvelu vähän samaan tapaan kuin taide. "Takkirauta" itse taas määritteli taiteen hieman tiukasti. "Sanan "taide" tosiasiallinen merkitys on legitiimi mahdollisuus sikailla, solvata ja/tai zuijata esteettömästi toisten rahoilla ilman että ns. suurelle yleisölle annetaan minkäänlaista mahdollisuutta kritiikkiin tai protestointiin." Olenkin usein itsekin huomauttanut että taide tuottaa iloja, mutta se ei tavallaan ole rakentavaa työtä. Jos peruslähtökohdaksi otetaan vaikkapa kadulla "soittava" romanikerjäläinen, häntä pidetään haaskiona ja ongelmana yhteiskunnalle. Jos hän opiskelee 10 vuotta soittamista, on hän kelpo soittaja ja tässä vaiheessa ihmiset maksavat konsertista. Tuotos on yhtä abstrakti ja ero on musiikin tuottamisen vaativuudessa. Taiteilija näin ollen muistuttaa Maslown tarvehierarkian ja biologisen yhteiskunnan suhteesta ; Taide ja kulttuuri syntyy raviontylijäämän varassa ; Eli siitä että jokaisen ei tarvitse tehdä joka päivä töitä sen eteen että saisi riittävän ruuan. Näin ollen taide kuluttaa yhteiskunnan resursseja jotka voitaisiin käyttää muuten. Siitä mitä tämä muu voi olla, saadaan helppo esimerkki. Jos romanikerjäläisten pää ajettaisiin kaljuksi ja heidät eriytettäisiin meditoimaan ja opiskelemaan hengellisiä kirjoja 10 vuodeksi ja heidän ympärilleen rakennettaisiin temppeli, heitä kutsuttaisiin esimerkiksi buddhalaisiksi munkeiksi. Toisin sanoen : Pappi on taiteilija jonka luomistyötä on rajoitettu tiukasti. Ja toisaalta taiteilija on pappi jolla ei ole suoraa valtasuhdetta ihmisiin.

Tämä uskonnon erikoislaatuinen kalleus ei tunnu usealle tulevan mieleen. Moni ajattelee että hengellisyys on halpaa. Tämä johtuu siitä että ihmiset katsovat helposti vain suoraa lompakkoon. Näin kauppa ja kerhotoiminta tuntuu riistävältä koska sille maksetaan käteisellä. (Moni ihmettelee myös miekkailukurssien vuosihintoja vaikka ne ovatkin kirkollisveroon verrattuna mitättömät.) Kuitenkin kun muistaa että kirkkorakennusten rakentaminen ja etenkin huoltaminen maksaa, että papit on ensin yhteiskunnan varoilla koulutettu ja sitten niille maksetaan palkkaa koko ajan. Ja koulujen uskonnonopetukseen satsataan resursseja. Ja muistetaan että uskonnon lievetoiminta, kuten uskonnollinen kirjallisuus, ovat itse asiassa rahakkaita bisnesaloja, huomataan että uskonto on oikeasti hyvinkin vapaamatkustaja.
Uskonto ei ole rakentavaa työtä. Ja väitän että se on huolissaan vapaamatkustuksesta, koska vapaamatkustajat tulevat suoraan sen reviirille ja apajille. Yhteiskunnalla on "löysää" vain hyvin rajallisia määriä. Uskonnon erinomainen kalleus johtaa keskustelun myös uskonnon hyötytasolla uusille urille ; Uskonto on kallista joten sen hyötyjen pitäisi olla melko yksiselitteisiä. Sillä vaikka uskonto tuottaisi hyvinvointia, olisi mahdollista että samat varat toisin sijoitettuna tuottaisivat vielä enemmän hyvinvointia. Uskonnon kohdalla tätä ei mietitä koska usein uskonnon vain oletetaan olevan hyödyllistä eikä esimerkiksi kiusaavaa tai haitallista toimintaa. ; Koska uskonto on kallista, jo se että hyödyt eivät ole kovin selkeitä ja yksiselitteisiä on itse asiassa riittävän vahva viite siitä että kirkko ei tuota yhteiskuntaan vakautta siinä määrin mitä sen budjetti velvoittaisi.

Uskovat, nimiluskovat, entiset uskovat ja eiuskovat.

On toki positiivista muistaa että moni on esimerkiksi nimiluterilainen. He maksavat varoja ja ylläpitävät kirkkoa vaikka he eivät noudatakaan sen käytänteitä. "Vapaamatkustajat" ovat valtionkirkkomme kohdalla juuri se ylläpitävä voima. ; Onkin tavallaan kornia että se yrittää kaupata itseään kansankirkkona. Sillä jos kansankirkkous, eli vakaumuksen jäsenyys, olisi sen tavoite ja se saavutettaisiin, sen mahdollisuus tuottaa palvelujaan niilel vakaumuksellisilleen olisi vaarantunut. Tämä on malliesimerkki siitä miten uskossa voidaan olla etnisesti luterilaisina ilman kaunoja.
1: Valtionkirkkomme on virallisen totuutensa mukaan inklusiivinen eli eituomitseva. Käytännössä se muuten kuitenkin valitettavasti on eksklusiivinen. Sillä se hyväksyy hyvin tiukat eksklusiiviset käytänteet eikä nouse niitä soveltavia vastaan. Esimerkiksi puheenaiheena olevan lestadiolaisuuden osalta se kuuluu valtionkirkkoomme eikä skandaalinkäryt ole saaneet kirkkoa esittämään mitään ultimaatteja siitä että tuollainen peli ei vetele, ja jos haluaa jatkaa tuollaista eksklusiivista skandaalingenerointia, niin voi sitten tehdä sitä omilla varoillaan kirkon ulkopuolella.
___1.1: Nimiluterilaiset, "Passiivisluterilaiset" ovat kuitenkin turvassa, juuri sen vuoksi koska he eivät osallistu kirkon toimintaan ja pääse siksi osallisiksi sen sisällä olevasta elämöinnistä. Sisäpiiristä ei ole vaikeaa löytää sellaista eksklusiivisia ihmisiä joista passiivisluterilaiset ovat uskonpettureita. Kirkon moniarvoisuus näyttää tarkoittavan juuri sitä että tämänlaisille ihmisille ja näkemyksille annetaan tilaa. Ja muut saavat sitten olla ulkopuolella maksumiehinä.
_____1.1.1: Ajatus kansankirkosta onkin tavallaan kirkon vapaamatkustajuuden maksimoimista. Kun se korostaa että aktiiviuskovat ovat tärkeitä, se itse asiassa implisiittisesti viittaa että tämä on toiminnassa se olennainen. Näin "maksumiehien ansiot" etääntyvät uskonnon arvostuksen piiristä. Kansankirkossa onkin piilossa "sitä enemmän meille" -henkeä. Eli kun vain pieni piiri ratkaisee, niin on mukavaa että iso määrä rahaa saadaan jaettua yhä vähemmälle ihmismäärälle. Eroamista ei nähdä vapaamatkustajuuden vähenemisenä vaan ikään kuin petoksena uskovaisten sisäpiirille joka saa osallisuudestaan oheisetuina esimerkiksi lastenkaitsentaa ja muita palveluja.

Kuitenkin sitten on niitä kiukkuisia ihmisiä. Nämä liittyvät aina totalitaarisiin piirteisiin. Sillä jos ei ole totaalitaarisia piirteitä, voi toki olla vaarallinen uskonto. Mutta ahdistus eroamisesta syntyy juuri näistä piirteistä. Uskontoihin kasvaa kiinni. Tämä korostuu "Takkiraudan" Lestadiolaisartikkeliin tulleeseen kommenttiin ; "Islam ja Judaismi ovat tuossa suhteessa vielä parempia uskontoja kuin lestadiolaisuus. Siinä missä lapsen kasvatus lestadiolaiseen kulttuuriin on vain henkistä, on se islamissa ja judaismissa poikien osalta kirurgista. Siinä missä lestadiolaisuudesta voi vielä erkaantua, kuten uskontojen uhrien tuki ry:n sivuille kerrotaan, ei kirurgista uskontoon merkintää saa millään peruutettua. Puuttuva esinahka muistuttaa aina poikaa siitä, että hän ei kuulu valtaväestöön." Nämä tosiaan tekevät identiteetistä erittäin vahvan. Kuitenkin monet opetukset ja tavat ja näkemykset ovat sellaisia että niihin jää aina vähintään vastustuksellinen suhde ; Inertia sille että kykenee kohtaamaan sosiaaliset haitat on suuri. Kukaan ihminen ei laskelmoi tietoisesti että hyödyt olisivat suuremmat. Kaikki tekevät arvioita elämässään. Näin ollen Takkiraudan ajatus sosiaalisista hyödyistä ja haitoista ovat ihmisten elämään soveltamisen kannalta irrelevantteja. Eroaminen etenkin totalitaarisemmista systeemeistä on kannanotto siitä että eroamisen haitat ovat pienempiä kuin pysymisen haitat. Ja kun eroamisen haitat nähdään, tiedetään että niiden sisällä olemisen haittojen tulee olla todella suuria kun eroamiseen on lähdetty. (Kun Jehovan Todistaja luopioituu eivätkä hänen omat vanhempansa puhu hänelle, on eroamiseen varmasti hyvät syyt kun tuo seuraus on kestetty siitä huolimatta.) Kysymys kaunasta muuttuu relevantiksi. Totalitaariset opit ja eksklusiivisuus ovat aina jonkinlaista mielen ympärileikkausta.

Tämä laittaa aivan uuteen valoon esimerkiksi "Fides" -lehden ajatukset joissa korostetaan sitä että ensin olisi mentävä yhteen uskontoon jotta voisi ymmärtää muita ja suhtautua muihin. Monen uskovaisen julistajan strategia tuntuu olevan juuri se, että ensin täytyy osallistua ja tutustua jotta saa sanoa ein. Tämä tarkoittaa sitä että he haluavat ensin päästä tekemään "mielen ympärileikkauksen" ennen kuin antavat ihmiselle valitsemistilanteen. Edellä mainitun taustan valossa on ymmärrettävää miksi he haluavat tehdä näin. Se on kuin vaatisi että saisi katkaista ihmisten jalat ennen kuin antaisi heille vapauden juosta karkuun.

Näin selittynee miksi Sartre selitti että Jumala on aina ateistin sisällä. Että käsitteestä ei pääse eroon, on vain irtauduttava siitä. Tunne siitä että se kerrottu Jumala ei olekaan siellä on vallitseva tunne. Uusateistit eivät yleensä ole näin tiukkoja. He hakevat uskon ulkopuolista identiteettiä, lupaa olla ateisteja omaleimaisesti ilman teologian Jumala -määritelmäisyyden alla olemista.

Näkisin että tämä kulminoituu minun ja "Paholaisen asianajaja" -blogia pitävän Juha Leinivaaran välisissä eroissa. Tunnemme toisemme mutta olemme monissa asioissa asenteellisesti kuin eri planeetalta. Leinivaara ei ole koskaan ollut uskovainen, ja hän on hyvin leppeä, yleensä todellinen herrasmies. Minulla taas asenne on enemmän kuin AA -jäsenellä joka taistelee kaikkialla sitä kammottavaa viinapirua vastaan. Teen näin osittain juuri siksi koska olen irtautunut. Olen kokenut asiat. Se muuttaa kaiken, tai ainakin paljon. Ei siksi että reflektioni ja tietoni olisivat laadukkaampia "omakohtaisuuden kautta". (Ttämä olisikin bullshittiä, omakohtaisuus näyttää vain pienen fragmentin ja muutaman ihmisen. Aina.) Vaan siksi että minulle on tehty mielen ympärileikkausta ja Leinivaaralle ei.

Uskonnon ulkopuolelta tuleva ateismikin on järkyttynyttä, mutta se muistuttaa enemmän "Year One" -elokuvassa olevaa kohtausta jossa maalaiselämään tottunut järkyttyy kontrastista "Yeah? I liked my shell. I liked the village. Because of you, I'm in this horrible place where brothers kill brothers... and they burn women. And they make people slaves. ... People cut off the ends of their penises. And their testicles and I'm never gonna see Eema again. And it's because of you." Siinä on moraalikannanotto, mutta se voidaan tehdä ikään kuin objektiivisemmin. Uskonnoissa rankaisujärjestelmän sisällä olleet sen sijaan ovat nimenomaan eri asemassa. Uskonnoissa mukana olleiden kysymys tiivistyy sen sijaan "Dogville" -elokuvan loppuun jossa väärinkohdeltu päähenkilö harkitsee armon ja tuomion välillä rankoissa oloissa eläneiden ihmisten pahantekoja. "And all of a sudden she knew the answer to her question all to well. lf she had acted like them she could not have defended a single one of her actions and could not have condemned them harshly enough. lt was as if her sorrow and pain finally assumed their rightful place. No. What they had done was not good enough."

Dogville -elokuva on tässä mainio esilletuotava, koska siinä päätös kostaa on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta se ei anan ratkaisua siitä onko kostossa enemmän kyse siitä että Dogville poistunut vai ollaanko Dogvillestä poistuttu. Koston oikeus ei ole ilmiselvä vaan jätetään ikään kuin auki. Vihaisessa ateismissakin on se, että Takkiraudan määrittelemä totalitaarisuus (joka ilmenee pääasiassa eksklusiivisuutena, jakona oikeamielisiin ja syntisiin ja tietyn uskon kautta pelastumiseen) lietsoo helposti irtoamisvihaa. Mutta tämä kaikki viha ei johdu siitä että uskonto olisi vaarallista. Kuten takkiraudassa muistutettiin : "On kuitenkin muistettava, että totalitaarinen kultti ei ole sama asia kuin vaarallinen kultti: kaikki vaaralliset kultit ovat totalitaarisia, mutta kaikki totalitaariset kultit eivät ole vaarallisia. Myös jotkut uskonnot ovat vaarallisia vaikkeivät totalitaarisia." Näin ollen osa vihasta voi tuntua kohtuuttomalta. (Siitä huolimatta että vaikka yksi elementti ei kerro kaikkea, niiden interaktio keskenään on hyvinkin ennustettavaa.) Jehovan todistajat ovat esimerkiksi ärsyttävä ja luopiokäytänteineen vihastuttava totalitaarinen uskonto mutta ei vaarallinen jäsenilleen. Viha voi heistä tuntua yliampuvalta. Silti olisi mukavaa jos uskovainen miettisi aina vihaisen uskontokriitikon kohdalla että "miksi". Ja tulisi joskus miettineeksi asiaa muutakin kautta kuin siten että tulkitsee että "Se uskoo Jumalaan kun vihaa sitä noin paljon." Sillä viha johtuu uskonnon ideologian totalitaristisista rakenteista ja sitä soveltavista ihmisistä. Hän ei vihaa Jumalaa, hän vihaa uskontoa ja uskovaisia. Tämän ohittaminen olisi valehtelua. Se ei ole kaunista, mutta se on totta.

Jalka oven väliin

Palatessani miekkailuharjoituksista bussissa samassa bussissa oli mies. Hän avasi jään tervehtimällä ja kyselemällä että millä asioilla olen. Hän jatkoi juttelemalla tikanheitosta ja shakista. Pian hän kertoi olevansa helluntailainen, mutta että hän ei halua julistaa. Koin tilanteen aivan asiallisena ja huomautin että huomasin sen, ja että ei asian ääneenmainitseminen haittaa. Pian hän esittelikin ohimennessään seurakuntansa paikan ja kertoi että heillä helluntailaisilla oli kahvilakin. Että sinne saa mennä jos haluaa, että ei väkisin ketään. Ja lopulta hän kertoi että minkälaista veljellisen rakkauden meininkiä on heidän tapahtumissaan. Hän kysyi nimeni ja kerroin sen.

Tilanne ei tuntunut minusta ollenkaan ahdistavalta. Jos tietää minusta sen, että en yleensä suostu esimerkiksi kertomaan nimeäni tuntemattomille. Vaikka minulla on matala kynnys paljastaa joitain yleensä noloja piirteitä itsestäni, pidän yleensä aika tarkasti huolta anonymiteetistäni. ~ Kukaan ei tiedä kuka olen ja missä oikeasti asun. (Muita asioita voikin sitten tietää.) Itse asiassa jopa se, että teen blogia omalla nimelläni on johtunut periaatteesta. Minulle helpointa ja luontevinta olisi rakentaa hahmo ja kirjoittaa pseudonyyminä ja pseudopersoonana ikään kuin semiomaelämänkerrallisesti tavalla jossa on liitoksia omaan elämääni mutta vain rajallisesti. Itse asiassa nykyään olen blogistina omalla naamallani. Aloittaessani blogausta minulla oli useampi vuosi itseä kuvaavan valokuvan sijasta erilaisia piirroksia ja karrikatyyrejä.

Se, että annan nimeni tuntemattomalle on merkittävää. Vielä merkittävämmäksi sen tekee se, että olin juuri samana päivänä lukenut Richard Wisemanin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjaa. Siinä on nimittäin yksi luku siitä miten ihmisiä saadaan ohjailtua mukaan erilaiseen toimintaan. Wisemanin esittelemät keinot ovat olennaisia esimerkiksi silloin kun halutaan suostutella ihmiset tekemään asioita ; Wiseman esittelee ensin miten hypnoosin toiminta on rajallista ja jatkaa siihen millä keinoin ihmiset saadaan tekemään asioita joita he eivät muutoin voisi ollenkaan tehdä. Näitä tarvitaan jos halutaan liittää ihmisiä vaikkapa kulttuun. Wiseman ei toki puhu helluntailaisista jotka ovat vain uskovaisia. Wiseman ottaa esimerkiksi Jim Jonesin. Henkilön joka sai ihmiset tekemään massaitsemurhan vapaaehtoisesti tai ainakin puolivapaaehtoisesti.

Kirja esittelee neljä psykologisten kokeiden toimivaksi osoittamaa menetelmää (joista yksi on hemmetin epäintuitiivinen mutta toimii hyvin siitä huolimatta. Arkipsykologia ei yksinkertaisesti toimi kovin hyvin.) Jonesin suosio ja saavutukset kuuluivat näihin. Helluntailainen osasi soveltaa näitä keinoja kohtuullisen hyvin.

Julistajan soveltama päästrategia oli se, jonka Wiseman esittelee ensimmäisenä. Sivulta 267 eteenpäin Wiseman kuvaa strategiaa nimeltä "Jalka oven väliin". Tässä ideana on ikään kuin pohjustaa ja koputtaa ensin kepillä jäätä. Mutta ei vain sen takia että tiedetään miten pitkälle yksilön kanssa voidaan mennä. Vaan sen takia että tällä tavalla ihmiset saadaan hivutettua tekemään asioita joita he eivät muuten olisi tehneet. Wiseman kuvaa taktiikan seuraavalla tavalla (s. 268) ""jalka oven väliin" -tekniikka tarkoittaa, että ihminen saadaan suostumaan isoon vaatimukseen suostuttelemalla hänet ensin suostumaan paljon vaatimattomampaan pyyntöön." Jos esimerkiksi kyseinen uskova olisi suoraan istunut penkille ja kertonut että "Moi, olen helluntailainen" , kertonut heti perään minkälaista uskonnollista kivaa heidän kohtaamisissaan on, ja kysynyt sitten nimeäni olisin itselleni luonteenomaisesti provosoitunut. Olisin sanonut jotain sellaista että "With all respect, sir. Fuck You!" Tämä muistuttaa siitä että provokatiivisuus on usein kontekstointikysymys. Ja suostuttelun ja julistamisen taito onkin yleensä juuri siinä että osaa soveltaa tilannetta niin että se, mikä muuten olisi provokatiivista onkin aivan asiallista. Vähitellen hivuttamalla tilannetta pelkästä puhumisesta vakaumulksen esilletuomiseen oli portti jonka kautta minäkin olin suostuvainen juttelemaan uskontokokemuksista varsin leppoisasti.

Tämä on huomattavaa, koska olen (a) eiuskonnollinen joka ei pidä uskontokokemusten kuuntelusta ja muusta osallistuttamisessta (b) tunnettu provosoituja (c) olin juuri lukenut Wisemanin teoksen. Taktiikka yksinkertaisesti toimii.

Siksi ei olekaan ihmeellistä että Jones onnistui. Wiseman kuvaakin sitä että Jonesin kaltainen houkuttelee ihmisiä tekoihin hyvinkin paljon tätä strategiaa käyttäen. "Jones käytti tekniikkaa manipuloidakseen seurakuntaansa. Ensin kannattajia pyydettiin lahjoittamaan pieni osa tuloistaan Temppelille, mutta ajan mittaan vaadittu summa kohosi, kunnes ihmiset olivat antaneet Jonesille koko omaisuutensa ja säästönsä. Sama koski omistautumisen astetta. Kun jäsen oli juuri liittynyt kirkkoon, häntä pyydettiin tekemään yhteisölle töitä vain muutama tunti viikossa. Kun aikaa kului, muutama tuntu laajeni vähä vähältä, kunnes jäsen osallistui pitkiin jumalanpalveluksiin, auttoi houkuttelemaan organisaatioon uusia jäseniä ja kirjoitti kirjeitä poliitikoille ja tiedotusvälineille. Hivuttamalla vaatimuksiaan "jalka oven väliin" -tekniikalla valmistellessaan seuraajiaan tekemään viimeisen uhrauksen." Tämä muistuttaa siitä että tekniikka todella toimii tehokkaasti, ja että helluntailaiset ovat tässä kohden vaatimuksissaan ja tempuissaan vielä varsin vaatimattomia ja vaarattomia.

Toinen julistajan soveltama taktiikka olikin sitten enemmän kuvausta siitä minkälaisia suostuttelun ja manipuloinnin keinoja löytyy seurakunnan puolesta. En tartu niihin sen tarkemmin koska nämä eivät liity suoraan tähän kohtaamistilanteeseeni. Kuitenkin kuvaan niitä lyhyesti. "kaikki yhdessä" -henkisyys. Veljellinen yhteys kun on samanmielisyyttä, joka kasvattaa ryhmäpainetta (vaikka se ei tunnu miltään paineelta ja kiusaamiselta se kuitenkin ohjaa ihmisten mieltymyksiä suuresti). Sitoutumista ja vaatimuksia rakennetaan usein myös "Ihmeiden ihmeen" kautta, jossa erilaiset ihmeteot kertovat suuresta mahdista ja viisaudesta joka johtaa kritiikki-immunisointiin ja vahvaan auktoriteetin saamiseen. Helluntailaisissa piireissä ihmeet ja armolahjat ovat tärkeitä. Lisäksi Wiseman ottaa esille epäintuitiiviselta tuntuvan "itsensä puolusteleminen" -strategian jossa kaikki haasteet ja vaikeudet joita liike käskee tekemään - mukaanlukien rangaistukset joita se antaa sisäisesti omille jäsenilleen ja kaikki kritiikki jota ulkopuoliset ryhmäläiselle antavat - sitovat lujemmin ryhmään. Mitä enemmän joutuu opiskelemaan "oikeat mielipiteet", sitä vahvemmin henkilö sitoutuu ryhmään. Näin ollen vaativa initiointi tekee sitoumuksen vahvaksi. Ihminen ikään kuin ajattelee että kun hän on jo nyt panostanut näin paljon tilanteeseen, niin kaiken tämän poisheittäminen on ylitsepääsemätöntä.

Tämän tekstin tarkoituksena onkin muistuttaa siitä että oikeasti manipulointi ei ole sitä mitä ihmiset sen usein pelkäävät tai ajattelevat olevan. Ihmiset ajattelevat että joku hunajaisesti kuiskaa esille salaiset tuntemusket ja toiveet ja niitä nykien ohjaa ihmistä. - Samoin manipuloinnin nähdään olevan jotain joka on eksklusiivista joillekin hyvin tiukoille ja julmille tahoille. Tämä tuntuu olevan jopa niillä jotka ovat opiskelleet hieman manipuloimisen taktiikoita. He ymmärtävät että manipulointi ei tunnu ahdistavalta tai ole mitään "naruista vetelyä" jossa olo on hieman kuin kiristetyllä. Että aluksi annetaan koukku ja sitten raahaudutaan. Manipulointi ei ole tämänlaista pakottamista, vaan luonteeltaan hyvin hienovaraista. Se on sitä että toinen ohjataan tekemään omasta halustaan ja vapaaehtoisesti se mitä halutaan. Manipuloiduksi tuleminen tuntuu mukavalta, joskus jopa toiveikkaalta. Manipuloitu voi saada itseluottamusta sitoumuksestaan, koska se eriyttää hänet muista ja antaa hänelle tunteen siitä että hänellä on ratkaisu muiden ongelmiin vaikka ei toista ihmistä ja hänen tilannettaan oikein tietäisikään. (Helluntailainenkin sanoi minulle että "Mitäpä siinä vierailussa menetät, korkeintaan murheesi.")

Kuitenkin manipulointi on arkista. Jokainen meistä käyttää sitä. Osa käyttää sitä luonnostaan. Bussin helluntailainen ei varmasti ajatellut harjoittavansa manipuloinnin perustaktiikoita. Hän ajatteli varmaan olevansa mukava ja sosiaalinen ihminen. Hän muistuttaa sen, että manipulointi ei ole mystistä ja pelottavaa vaan arkista ja turvallisen tuntuista. Se on kaikkialla ympärillämme. Ja juuri sen vuoksi että se on yleistä eikä ole pelottavaa,  on sen tunnistaminen on hyvinkin tarpeellinen osa aivan normaalia arkielämän ajattelusettiä. Paitsi jos haluat tulla huijatuksi, tämä on.

---

Kirjoittaja muistuttaa siitä, että manipulointitekniikoiden havaiseminen mainoksissa, poliittisessa puheessa tai uskonnossa on vähän kuin näkisi alastoman koiran tai kissan yläosattomissa.