Vähän tujumpaa kanttarellia

Jotkin myrkyt ovat leimallisia tiettyyn ympäristöön. Syanidi sopii agenteille ja natseille ja kylmään sotaan. Arsenikki sopii teollistuvan idyllisen britannian maisemiin.

Ja renessanssi-italia ei ole renessanssi-italia ilman "cantarellaa". Tämä on siitä kiinnostava myrkky, että se on maailmankuulua. Ja populaarikulttuuri opettaa että se oli Borgioiden käyttämä myrkky. (Kun miettii sitä miten renessanssiajalla myrkyt ja vastamyrkyt ja myrkkyresistanssin kehittäminen olivat tärkeä poliittinen taito, on joskus vaikeaa käsittää miten italiassa nykypäivänä enää kasvaa edes ruohoa mistään.) On itse asiassa mahdollisuuksien rajoissa että Paavi Aleksanteri VI oli vain hyvin onnekas ja ihmiset sairastuivat taktisekti. Mutta tässä otan lähtökohdaksi sen populaarikulttuurin "ilmiselventämän" puolen siitä että kenties kohtalo ei ollutkaan onnettaren vaan oman onnensa seppien käsissä ja etenkin heidän tarjoamissaan viinipikareissa. (Haluan pitää paaviperheen muutenkin tässä mukana lähinnä draaman takia.)

Yleisenä näkemyksenä on se, minkä voi arvata jo nimestä. (Kyseessä ei ole keltainen kanttarelli. Tämä ilmiselvyys tulee mieleen vain suomalaisilla.) Yleinen arvaus on, että "cantarella" viittaa kantaridiiniin(C₁₀H₁₂O₄). Tämä arvaus ei ole aivan mahdoton ; Kantaridiinia saadaan luonnosta Jo Hippokrates on tuntenut sen koska sitä saa luonnosta. (Tosin tunteminen ei ole ollut myrkytystä vaan lääkintää. Kuoriaisten eritettä on käytetty syyliin eikä esimerkiksi rottien tappamiseen.) Lähteenä myrkylle on useakin toukohärkien heimoon kuuluva kovakuoriaislaji kuten Suomessakin tavattava sinitoukohärkä (Meloe violaceus). Borgioiden tapauksessa lähteeksi esitetään toki yleensä espanjankärpänen (Lytta vesicatoria), joka on nimestään huolimatta kovakuoriainen em. heimosta.

Myrkkynä kantaridiini ei ole huono.
* Siinä on monta assassiinin arvostamaa ominaisuutta. Se on väritöntä ja mautonta. (Se on kiinteää huoneenlämmössä mutta sen saa piilotettua juomiin, mikä on monella tavalla hyvin kätevää.) Sen LD50 -arvo ihmisille on 10-60 mg/kg, joka tekee siitä kohtuullisen kompaktin kuljettaa ja livauttaa; Sitä ei tarvitse tarjota vaikeasti kätkettäviä määriä jotta siihen kuolisi. (Oireet eivät muuten vastaa populaarikulttuurissa "cantarellaan" jostain syystä liitettyjä oireita. "The Borgias":issa cantarellaa juonut sylkee verta, kantaridiinimyrkytys aikaansaa sisäelinten kipua, veristä virtsaa ja priapista, kivuliasta pakkoerektiota. Tätä ei tietenkään voi näyttää koko perheen ohjelmassa. Mutta kyllä se "The Borgioihin" sopisi.)
* Toki tässä on huomioitava kuoriaisissa olevat pitoisuudet, jotka hyönteistä kohden ovat melko pieniä. Esimerkiksi Epicauta immaculatassa on melko paljon, noin 1% kantaridiinia eli noin 4.8 mg ötökkää kohden. Siihen määrään pitää syödä jo kohtuullisia määriä hyönteisenlihaa. (Tämän vuoksi espanjankärpänen onkin ollut kansanlääkinnässä afrodisiakkina. Siihen ei ole kuoltu. Koska pitoisuudet ovat pieniä aine on vain laajentanut verisuonia. Joka selittää miksi sitä on voitu käyttää erektio-ongelmissa. Siksi kansanlääkintä piti sitä afrodisiakkina eikä pikatienä tavoitteelliseen äkkileskeyteen. Tässä astetta seksuaalisemmassa tarkoituksessa kantaridiinia on käytetty Borgioiden jälkeenkin. Roimat pari tai vajaat kolme sataa vuotta myöhemmin, 1700 -luvun loppupuolella, Markiisi de Sade joutui vaikeuksiin koska hän aikaansai kantaridiinia käyttäen hengenlähdön uhan kahdelle prostituoidulle.) Sen vuoksi on ilmiselvää että jos tämä oli Borgioiden valinta, he joutuivat eristämään myrkkyä talteen hyönteisistä siten että siitä otettiin jotenkin pois "merkittävä määrä hyönteistä".

Tämä kaikki on toki mahdollisuuksien rajassa. Mutta tämä tuo mieleen sellaisia ajatuksia kuin "myrkyn valmistuskustannukset". Sekä tietenkin se, että aineen valmistaminen salassa voi olla haasteellista. Maaseudulla on toki tilaa, mutta assassiini arvostaa diskreettiyttä muuallakin kuin hyppiessään tornejen huipuilta.

Mutta kenties yllättävää onkin se, että cantarellan tarkka koostumus on "pieni mysteeri". On esitetty että se voisi olla joko arsenikkia tai arsenikin ja jonkin muun myrkyn sekoitusta. On jopa esitetty että arsenikkikuolema (LD50 15mg/kg.) olisi helposti liian nopea ja selvästi myrkytystä huutava joten arsenikkia on kevennetty esimerkiksi laimentamalla sitä mätänevissä sianruhoissa. Arsenikki on tietysti dramaattinen "myrkkyjen kunigatar", joten tämä tuskin pilaa kovin monien cantarellasta saamia nostalgisia väristyksiä. Se on hyvä arvaus siinäkin mielessä että myrkkyjä on kehitetty tunnettujen myrkkyjen pohjalta. Ja myöhemmin (1600 -luvun puolivälissä) kehitetty paremmin tunnettu ns. Aqua Tofana oli arsenikin, lyijyn ja belladonnan sekoitusta.

"Rohtojen ja myrkkyjen pahimmanlaatuisesta murhasta"

Michel Montaigne ei pitänyt lääkäreistä. Se oli hänen elinaikanaan varsin järkevää. Montaignen epäluulon takana oli paljonkin asioita. Niin epäonnistuneita parantajia kuin sitä että lääketiede oli dogmaattista siinä mielessä että sen kannattajat uskoivat auktoriteettien kautta tietävänsä. Montaignen pääsyy asiaan oli kuitenkin varmasti se, että hän näki kaiken parantamistoiminnan luontoon puuttumisena ; Montaignen mielestä luonnollinen elämäntapa takasi parhaan mahdollisen terveyden. Puuttuminen ei ole järkevää.

Montaignella oli erikoinen ajatus joka voisi olla kätevä nykypäivänäkin.

Normaalisti ainakin minä ajattelen modernia "koululääketiedettä" lähinnä "paranemistodennäköisyyksien parantajana". Eli lääkkeistä tiedetään että ne auttavat useammin kuin eivät. Näin ollen ihminen saa mekaanisen todennäköisen parannuksen. Tämänlainen on mekaanista ja tilastollista eikä siihen tarvita henkilökohtaista suhdetta tai kokemusta. Tämä lähestymistapa ei vaadi että lääkäri ymmärtää potilaan tuskaa tai pitää tätä kivasti kädestä paranemisprosessin läpi.

Itse asiassa modernit vaihtoehtohoitojen kannattajat pitävät tätä kylmänä ja mekaanisena ja yksilöllisyyden puutteena. (Siitä huolimatta että yksilöllisyys on hyvin vähäistä esimerkiksi monissa myytävissä homeopatiavalmisteissa joissa on "tilastollisuus" hyvinkin vahvasti ilmoilla.) Sen sijaan he kannattavat anekdootteja joita he pitävät henkilökohtaisen kokemuksen edustajina. En pidä tästä koska anekdootteja voi valehdella. Ja toisaalta anekdootit ovat helposti valikoivia eli esille ei tuoda epäonnistumisesta kertoneita tarinoita. (Vaihtoehtohoitojen suurin ongelma onkin se että höpöhoidossa käydään huvin vuoksi ja positiiviset kokemukset palauttavat asiakkaan takaisin kun taas negatiiviset ajavat asiakkaat muualle jolloin ainut mitä saadaan on hyvä palaute ja kassavirtaa siihen liittyvistä asiakkaista.)

Montaigne on tässä kätevä koska kun hän vastusti "rohtojen ja myrkkyjen" käyttöä lääkinnässä koska se oli "pahimmanlaatuista murhaa", hän korosti juuri sitä että lääkäreillä tarvittaisiin viisautta. Eli lääkäreiden tulisi itsensä olla kokenut kyseinen tauti. Ja heidän tulisi myös parantaa itsensä omilla keinoillaan tästä taudista. ; Tämä on hyvin hieno koska siinä lääkäri konkreettisesti luottaa viisauteensa ja parannuskykyynsä. Montaigne ottaa sairaudesta esimerkiksi syfiliksen joka on hyvin kenkku vaiva niin sairautena kuin hoitona. Olisikin miellyttävää jos moderni lisensoitu homeopaatti joka myy parannusta vaikka juuri syfilikseen joutuisi ensin sairastuttamaan itsensä syfiliksellä ja sitten kokemushoitaisi itsensä kuntoon pelkästään sillä omalla erikoisalallaan, esimerkiksi ilman antibiootteja. Tämänlaiseen systeemiin suostuviin vaihtoehtohoitajiin jotka ovat onnistuneet yrityksensä jälkeen parantamaan itsensä ja jotka ovat spesialisoituneet juuri tähän yhteen tai kahteen ongelmalliseen tautiin.

Heihin minäkin voisin luottaa hitusen. Tässä kun asiakaspalautteen sijasta on käsillä koko kyseisen parantajan aineisto sekä luottamus siihen että menetelmä myös toimii. Että vihje siitä että toimivuus on myös todellinen joskus.

Pieni huomio ; Ei nautita sisäisesti

Vierailin Ropeconissa. Siellä ollessani kävin mm. luennolla joka käsitteli lääke- ja myrkkykasveja, jota piti ihan lääketieteen ammattilainen. Se sisälsi lähinnä hyvin hyvin hyvin tuttua perusasiaa. Mutta se kuitenkin valaisi itselleni jotain. Päädyin nimittäin kysymään esitelmöitsijältä "Assassins Creedistä". Tässä pelissähän käytetään myrkkyjä.

Ezio Auditoren valikoimassa olevaa myrkkyä ei itse asiassa määritellä. Ja sen tehostaminen ("fast poison" -upgrade) viittaa epämääräisesti siihen että se on jonkinlainen useista eri aineksista tehty seos. Tosin tämän tehostetun myrkyn oireet, eli myrkytetyn hallusinointi, riehuminen ja kuolema, pysyvät samanlaatuisina. Seos siis toimii paremmin kuin määrittelemätön perusmyrkky. Tämä on tietysti hieman epätarkkaa mutta toimii kuitenkin tärkeänä vihjeenä josta itse asiassa voidaan rajata ja päätellä mitä myrkkyä se voisi olla.

Mutta Ezion myrkystä saadaan alleviivattu referenssi "Revelations" -osassa. Sillä siinä erikoisvalmisteisiin kranaatteihin voi laittaa myrkkyä joka aikaansaa juuri samanlaisia oireita kuin se myrkky muutoinkin. Ja tässä kohden ei olla diskreettejä. Kun Ezio kysyy "What about these poison bombs? How lethal are they?" Piri Reis vastaa "Quite lethal, dostum (my friend). We distill our poison from the datura plant. A pretty little flower with a deadly secret. This one kills... slowly but surely. Be very careful, for your sake and for others." Toisin sanoen Ezio käyttää hulluruohoa. Tämä taas oli yksi niistä kasveista jotka olivat kyseisessä esitelmässä.

Itse nostin esille lähinnä reaktioajan. Sillä pelin kuvaamat vaikutukset ovat välittömiä. Kuitenkin yleensä kirjallisuus toteaa että myrkyt vaikuttavat melko hitaasti. Tässä farmasian ammattilainen sanoi että se riippuu täysin että miten myrkky annetaan. Että syödäänkö se vai injektoidaanko se verenkiertoon. Että teessä myrkytys on hidasta mutta jos isoja annoksia injektoi, efektit voivat tulla hyvinkin nopeasti. Ja kun katsotaan miten Ezio kylvää hulluruohoa ympärilleen, osuu AC II:n myrkkytikkojen hankkimisessa mainittu hyvin "Just a small sting and my enemies will fall." Ezio myrkyttää piilotettuja veitsiään ja myrkkynuoliaan tai sitten lennättää räjäytyksen voimalla myrkyllisiä partikkeleja ihmisiin.

Tämä on periaatteessa sekin hyvin normaali asia. Myrkyn syöminen on yleisesti ottaen hitaampaa kuin sen injektointi. Ja tämä on asettanut haasteita ns. itsemurhapillereille agenttimaailmassa. Mutta se liittyy toiseenkin asiaan. Siihen mikä suomen kielestä puuttuu. Esitelmiä katsoessa ja lukiessa ja kuunnellessa on hyvä huomata että esitelmöitsijä keskittyy yleensä puhumaan joko myrkyllisistä kasveista, myrkyllisistä sienistä tai myrkyllisistä käärmeistä, hämähäkeistä tai muista vastaavista myrkkymönkijöistä. Suomen kielessä kun kaikkien kohdalla puhutaan vain siitä miten asia on myrkyllinen.

Englannin kielessä on sen sijaan selvää että levitystavalla on väliä. Siellä venom viittaa siihen että myrkky injektoidaan. Ja poison että se syödään. Toki monet kasvit, kuten tässä mainittu hulluruoho, ovat myrkyllisiä sekä nieltynä että pistettynä. Mutta tämä ei ole välttämätöntä. Jos ihmettelee miten joissain kulttuureissa myrkkyjä voidaan sekoittaa esimerkiksi alkoholishotteihin. Tämä onnistuu sen vuoksi että mahahapot tuhoavat myrkyllisen eläimen myrkyn. Venom is not (always) poison. Riskejä on näissä tapauksissa vain jos suun tai mahan limakalvoissa on haavaumia joista myrkky pääsee livahtamaan suoraan verenkiertoon..

Kylmät alueet ja myrkkyeläimet

Markus Kajon "Kettusella" oli kehuja siitä miten Tanska oli hyvä maa. Kajo korosti että on maita joissa on kylmä ja sellaisia maita joissa on myrkkyeläimiä. Että normaalisti valitaan jompi kumpi. Ja sitten oli Tanska. Tämä ajatus tuntuu omituiselta. Sitten se tuntuu aivan järkevältä.

Myrkkyeläimet vilistävät tropiikissa. Afrikassa on mamboja. Intiassa kobria. Australia oikein vilistää myrkyllisiä käärmeitä. Ja heillä on sydneyntunneliverkkohämähäkki. Ja vaarallinen sinitäplätursas.  Meksikossa on ties mitä vaarallista. Ja aina kun lännenelokuvissa puree myrkyllinen kalkkarokäärme, niin arvatkaa tapahtuuko tämä aavikolla? Ja koska yksittäisten lajien nimeäminen ei auta, voidaan demonstroida lukemilla. Suomessa on kyy. Meksikossa on yli 80 lajia ihmiselle vaarallista myrkkyeläintä. Toiseksi eniten myrkkyeläimiä on Brasiliassa. Ja kolmanneksi eniten Australiassa. Mutta mistä tämä johtuu?

Ajatus on sinällään kiinnostava. Sen selittämiseksi voi olla hyvä vilkaista muutamaa poikkeusta. Ensimmäinen tuntemamme poikkeus on Malta. Olen maininnut tästä blogissanikin. Siellä ei ole ainuttakaan myrkkykäärmettä. Ja siellä on selvästi lämmin. Toinen poikkeus on helppo muistaa kansanperinteestä. Kerrotaan että pyhä Patrick hääti käärmeet Irlannista. Tosiasiassa käärmeitä ei ole häädetty Irlannista, sillä Smithsonian Science kertoo että siellä ei ole käärmeitä koskaan ollutkaan.
1: Pyhä Patrick on tässä mukana ironisin syin. Sillä kristityt puolustavat Maltaa ja Raamatun erehtymättömyyttä kertomalla että lajisto voi muuttua eikä sitä voida tietää. Kyllä voidaan sillä eläimistä esimerkiksi jää jäänteitä. Ja  Pyhän Patrickin tarinaa on aivan vakavasti käytetty selityksenä sille miten vaikkapa ilmastonmuutos tai muu luonnonolosuhteiden muutos on voinut häätää käärmeet Irlannista ja että vastaava pikakatoaminen voisi tapahtua Maltallakin. Että sukupuutto kuin sukupuutto. Patrick -selitys näyttää siis "vähintään ironiselta". Mutta näitä biologian alueella mestarilausuntoja voi kuulla ihmisiltä jotka eivät ole biologeja vaan teologeja. Ja jotka itse pahastuvat heti jos biologi vähänkin vääristelee heidän teologisia premissejään.

Tai kuten The Guardianissa muistutetaan "Snakeless islands are not very unusual, there are also no snakes in New Zealand or Madagascar." Madagascarilla on yli 80 käärmelajia mutta yksikään niistä ei ole ihmiselle vaarallinen. On ihan tavallista että saarilla ei ole käärmeitä. ; Ja jos mietitään miksi englantilaisia ei ole kohdannut  Irlannin onni niin tästä saarivaltio joutuu syyttämään Ranskan välitöntä läheisyyttä. Siinä on välissä vesialue jonka yli uidaan. Mutta britit tunnetusti syyttävät kaikesta mielellään ranskalaisia, joten kenties he pitävät asiasta näin.

Madagascar ja Malta ja vastaavat ovat kohtuullisen lämpimiä paikkoja joissa ei ole myrkkyeläimiä. Isolaatio on tässä hyvä syy sille miksi nämä ovat poikkeuksia. Mutta toisaalta tämä nostaa esiin jatkoajatuksen adaptaatiosta. Ja tämä on yllättävän tärkeä kulma. Jos lämpötilalla olisi merkitystä, myrkyn täytyisi jotenkin näillä alueilla olla erityisen adaptiivista. Eli lämpötilan tulisi jotenkin suosia myrkyn käyttöä. Tämä taas tuottaa erikoisia ongelmia. Sillä syyt miksi irlannissa on myrkkykäärmeitä selittyy pääasiassa maantieteellisellä isolaatiolla. Joka koskee sitä miksi muualla syntyneet myrkyllisyysominaisuudet eivät leviä sen alueelle. Auki jää kuitenkin kysymys siitä miksi siellä ei synny myrkyllisiä käärmeitä. Jos luonnonvalinta jotenkin erityisesti tukisi myrkyllisten eläinten toimintaa, sen pitäisi syntyä siellä erityisen helposti. Ongelma on luonnollisesti relevantimpi Madagascarin kohdalla.

Ja sitten on Australia. Jos katsotaan Australiaa, niin sen runsaat myrkkykäärmeet eivät ole endeemisiä. Siinä missä kenguru on kehittynyt Australiassa, sen myrkkykäärmeet ovat peräisin muualta. Se on vähän kuin Irlanti. Paitsi että käärmeet ovat saapuneet sinne kaikesta huolimatta jossain vaiheessa. (20 miljoonaa vuotta sitten.) Ajelehtiminen tapahtui Aasiasta. Ja ajelehtinut laji sattui kuulumaan myrkylliseen linjaan, se oli kobrien sukulainen. Ja tämän jälkeen merkittävää on oikeastaan tiedostaa vain, että kaikki Australian myrkykäärmeet ovat läheistä sukua toisilleen. Koska kilpailua ei ollut, populaatio menestyi ja levittäytyi. Ja lajiutui, kuten evoluutiossa on tapana. Luonnonvalinnan sijaan kysymys on siis perustajavaikutuksesta.

Kuuman ja myrkyn välinen yhteys ei olekaan niin ilmiselvästi suoraan adaptiivinen. Stephen Jay Gould voisi selittää miten ihmiset sekoittavat sen että jokin asia tekee jotain siihen että se on adaptiivinen. Kuitenkin usein evoluutio tuottaa asioita sivutuotteena. Ja tällöin luonnonvalinta on väärä selitys tälle piirteelle. Malliesimerkki tämänlaisesta sivutuotteesta on jo edellä mainitsemani sydneyntunneliverkkohämähäkki. Tämä hämähäkki on ihmisille hirvittävän myrkyllinen. Ja itse asiassa sen myrkky on ikään kuin spesiaalimyrkyllistä kädellisille apinoille joita ihmiset ovat. Australian evoluutiohistoriassa tämä ryhmä eläimiä on kuitenkin jokin joka ei ole ollut läsnä hämähäkin kehitysaikana. Tosiasiassa sydneyntunneliverkkohämähäkin myrkky on sitä mitä muidenkin hämähäkkien myrkky. Sen päätehtävänä on ennen kaikkea sulattaa ravinto. Hämähäkin myrkyn primääritoiminto on ikään kuin toimia vatsahappoina joita suihkutetaan hampaiden läpi saaliiseen jo mahan ulkopuolella. Myrkytysoireet ja muut vauriot ovat enemmän sivutuote. Saaliseläimen kohdalla tämänlainen päätyy toki luonnonvalinnan piiriin. Mutta sydneynverkkohämähäkin myrkky on spesiaalivaarallista ihmisille lähinnä vahingossa. ~ Tilanteen ironisuutta kenties tehostaa se, että sydneynverkkohämähäkki ei edes ole myrkyllinen kovin monelle nisäkkäälle. Myrkyllisyys on tässä kohden suhteellista ja jo tappolistan antaminen alkuun oli ihmiskeskeistä. Kun katsotaan myrkyllisiä eläimiä, päädytään helposti katsomaan ihmiselle myrkyllistä. Mutta LD50 arvot ovat lajikohtaisia.

Ja viimeinen naula tähän arkkuun on sen tiedostaminen että Australia on suuri alue. Siellä on kuumia alueita ja kylmiä alueita. Australia on yllättävän lähellä etelämannerta. Ja kun katsotaan Australian myrkkykäärmeitä voidaan huomata, että Etelä-Australiassa käytännössä miltei jokainen käärme on myrkyllinen. Mutta pohjoisessa käärmeet ovat tavallisesti myrkyttömiä ja ihmiselle harmittomia. Kylmillä alueilla on siellä siis eniten ihmiselle hengenvaarallisia myrkkykäärmeitä. Vaikka aluksi Australia oli hyvä esimerkki lämpimän ja myrkyllisen yhteydestä, tilanne sen kohdalla onkin päinvastainen.

Mutta tämä ei tietysti vakuuta aivan täysin. Meksiko ja muut vastaavat paikat ovat selvästi pullollaan myrkyllisiä lajeja. Tässä kohden on kuitenkin hyvä tiedostaa se, että myrkylliset lajit sattuvat olemaan vaihtolämpöisissä lajeissa. Ja noilla alueilla vaihtolämpöisiä lajeja on enemmän. Jos esimerkiksi mietimme Suomea, täällä on pirun vähän käärmelajeja, pari hassua. Ja meillä on silti kyy. Madagascarilla tämä prosenttimäärä kaikista matelijalajeista tarkoittaisi kymmeniä myrkkykäärmelajeja. Kun lajien kirjo on suurempi, on selvää että myös numerot ovat suurempia. Jos jossain on sata lajia, on selvää että niistä on helpompi löytää kymmenen myrkkykäärmettä kuin jos alueella on kolme lajia. (Mikä ei lohduta eteläaustralialaisia joilla prosenttimäärät ovat taivaissa, kiitos perustajavaikutuksen.)

Näin ollen uskallan sanoa että vaikka myrkyllisyys taatusti on monissa suhteissa adaptaatio - ja lämpimien maiden ihmiset ovat useimmiten enemmän hankaluuksissa kuin autuaat Tanskalaiset - niin lämpötilan ja myrkyllisyyden välillä ei ole adaptiivista suhdetta. Markus Kajo paljasti tavallaan illuusion. Ja tämä tuo surulisia uutisia, sillä sen mukaan ajatus Skyrimin frostbite spidereiden kaltaisista myrkyllisistä eläimistä on vähemmän mahdoton kuin ensivilkaisulta voisi luulla. (Se on mahdoton lähinnä siksi että hyönteisen ja hämähäkkieläimen tukirankarakenne ei kykenisi maassa tuottamaan mitään niin isoa. Elintoiminnot, kuten hengittäminen eivät onnistuisi. Eli se on yhä mahdoton, mutta ei enää yhtä monella tavalla mahdoton. Eli vähemmän mahdoton. Fantasia on mutkikasta.)

Pieni ajatus ; Kasveista ja myrkyistä

Evoluutio on siitä jännittävä teoria, että se on jossain paikoissa epäintuitiivinen. Olen miettinyt miten näitä epäintuitiivisia puolia voisi tuoda esille siten että asiat korjautuisivat ja olisivat sitten kuitenkin pohjimmiltaan intuitiivisia. Ja koska en ole kovin taitava kielenkäyttäjä, enkä oikein osaa kommunikoida, projekti ei ole mennyt kovin hyvin.
1: Osittain vaikeuksia tietysti myös siksi, että jos jokin asia on epäintuitiivinen ei ole ilmiselvää että sen voi muokata intuitiiviseksi. Kuka sanoi että ihminen olisi virittynyt totuuteen, että todellisuuden tulisi olla helppotajuista ja että syvällisyys olisi kevyttä ja taitavuus kenen tahansa ulottuvilla ilman panostusta ja harjoittelua. En. Ainakaan. Minä.

On kuitenkin joitain puolia joita voi kenties valaista hyvin yksinkertaisella ongelmalla. Me kaikki tiedämme että on olemassa syötäviä kasveja ja myrkyllisiä kasveja. Kun katsomme myrkyllisiä kasveja meidän on helppoa keksiä miksi se on evolutiivisesti hyödyllistä tälle kasville. Ja nämä selitykset ovat niin ilmiselviä, että esille nousee hyvin yksinkertainen kysymys. "Miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä?" Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys kysyä. Ja suurin osa ihmisistä vastaa siihen huonosti tai väärin.
1: Se tekee siitä erinomaisen kysymyksen. Itse asiassa olen törmännyt siihen sosiaalisissa olosuhteissa historiallisen miekkailun harrastajien parissa. Tämä kysymys on askarruttanut. Ja kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, olin ällistynyt. Se oli yksiselitteisyydessään haastava kysymys. Ja se oli sellainen että siihen varmasti on jonkinlainen vastaus. Aiheen parissa keskusteltuani koinkin oppivani, en suinkaan uutta evoluutioteoriasta, mutta kuitenkin aimo annoksen tämän soveltamisesta. Ja ehdottomasti haluan jakaa tämän kaikkien kanssa.

Monet lapset, ja taikauskoiset aikuiset, vastaavat tämän tyyppisiin kysymyksiin teleologisesti. Tällöin vastaus viittaa ajatukseen jossa ihmiskeskeisesti kasvit ja muut ovat ihmistä varten. Tietyssä mielessä jos Jumala on luonut kasvit on tietysti luontevaa ajatella että tietyt kasvit ovat syötäviä ja toiset ovat myrkyllisiä koska niillä voidaan metsästää tai ne ovatkin oikeasti lääkkeitä. Tämänlainen vastaus on sopiva uskonnolliselle tai vaihtoehtohoidoista innostuneelle New Age -ihmiselle. Mutta evolutiivisesti tämä ei ole tietysti mikään vastaus.
1: Itse asiassa moni kreationisti voisikin pitää kysymystäni siitä miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä evoluutiokritiikkinä. Ongelmana johon ei ole vastausta kun taas Jumala selittää (oikeasti lähinnä generoi jotain jota väitetään vastaukseksi) näppärästi. Tämä on kuitenkin lähinnä aukkojen jumala -argumenttivirheen huononnettu versio argument from personal incredulity, eli haaste johon ihminen ei keksi vastausta ja väittää tämän oman mielikuvituksen tai järjenlahjan puutteen samaksi kuin universumissa olevaksi esteeksi. Tälle ylimielistelyn sijasta (tai lisäksi) on kuitenkin kohteliasta ja asiallista hakea vastausta kysymykseen.

Ja rehellisesti sanoen kreationistien "evoluutiokriittisyysnäkökulmassa" on järkeä enemmän kuin monen evoluutiota osaamattoman mutta evoluutiota kannattavan pienessä mielessä voisi koskaan olla. Se on nimittäin oikeasti melko haasteellinen kysymys. (Se on helppo kysyä, mikä on eri asia kuin että siihen olisi helppo vastata. Helpot vastaukset voivat aivan samoin olla huonoja, kuten esimerkiksi teleologisesti katsoen myrkyllinen ja myrkytön ovat funktionaalisessa selittämisessä eikä tässä selity miksi jokin tietty asia on tietyllä tavalla eikä toisella.) Perusongelma nousee varsin vahvasti esiin. Sillä R. A. Fisherin luonnonvalinnan teoreemien mukaan seurauksena on se, että jos jostain ominaisuudesta on hyötyä, se yleistyy vaikka valintapaine olisi hirvittävän pieni. Itse asiassa fiksoitumista kohtuullisen nopeasti tapahtuu niin pienillä valintapaineilla että ne jäävät realistisen kokoisissa kenttäkokeissa satunnaiskohinan taakse piiloon. Eli adaptiivisuus joka on niin pieni että sitä ei voi havaita ja mitata luonnossa yleistyy kuitenkin populaatiossa. Ja myrkkyjä on hirvittävän monia, joten kaiken järjen mukaan sellaisen pitäisi syntyä sattumalta kohtuullisen usein.

Ensimmäinen huomio on tietysti siinä, että kasvit tosiasiassa hirvittävän usein hyötyvät siitä, että niitä syödään. Tämä koskee pääasiassa hedelmiä ja pölytystä. Lisääntyminen ja leviäminen uusille alueille ovat taatusti hyödyllisiä. Mutta tämä ratkaisu on hirvittävän triviaali. Sillä joka ikisen kasvin lehdet ovat jotain jonka syömisestä ne eivät hyödy. Lehti on kasvin energiantuotannon ydin. Näin ollen kysymys trivialisoituu muotoon "Miksi kaikkien kasvien lehdet eivät ole myrkyllisiä?" Tämänlainen tilanne jossa vastaus uudelleenmuotoilee kysymyksen on asiassa etenemistä. Tiedämme hitusen enemmän. Se on kuitenkin myös ahdistava.

Seuraavaksi voidaan huomata että tosiasiassa koko kysymys perustuu siihen virheelliseen perusoletukseen että evoluutiossa olisi kysymys tavoitteeseen suuntautuvasta muutoksesta. Tosiasiassa mutaatiot ovat satunnaisia, mikään voima ei ennakoi mitä piirteitä kannattaa syntyä ja mitä ei kannata syntyä. Tässä mielessä luonnonvalinta koskee ominaisuuksien yleistymistä ja säilymistä mutta ei niiden syntymistä. Näin ollen ei ole mitään syytä sille että kaikkiin kasveihin syntyisi myrkkyominaisuuksia.

Tämä johtaa kuitenkin jatkokysymykseen. Kysymys täsmentyy muotoon "miksi myrkkykasveja on melko vähän kun erilaisia myrkyllisyystapoja on niin useita?". Tämä korostaa sitä että mutaatioiden pitäisi olla kohtuullisen yleisiä. Jos mutaatiot ovat todella vaikeasti syntyviä evoluutio olisi vaikeuksissa ; Olisi todellakin niin kuin monet kreationistit sanovat. Että makroevoluutiota ei voi tapahtua koska sattuma ei luo uusia ominaisuuksia. Jos myrkyn syntyminen olisi hirvittävän harvinaista, miten ihmeessä meillä voi olla kulkemiseen kelpaavia raajoja tai silmiä ja muita hyvin kompleksisia rakenteita ; Selvästi nämä ovat hinosäädetympiä kuin jonkinasteinen myrkyllisyys.

Tässä kohden osa vastauksesta johtuu siitä että evoluutio ei ole tosiasiassa parasta mahdollista maailmaa koskeva malli. Evoluutio ei ole voima joka kulkee kohti parasta mahdollista optimaalia ratkaisua. Itse asiassa tunnetusti se on voima joka kulkee kohti minimaalista tarkoituksenmukaisuutta. Evoluutiota tutkittaessa tiedetään, että ominaisuus johon ei kohdistu luonnonvalintaa karsiutuu ajan mittaan pois. Ja se mistä on hyötyä jossain ei kuitenkaan ole hyödyllistä kaikkialla. Myrkyn tuottaminen kun voi esimerkiksi vaatia tiettyjä alkuaineita joka rajoittaa kasvin selviämistä monenlaisissa maastoissa. Ja jossain olosuhteissa ei kannata tuhlata voimia myrkyn tuottamiseen kun pitää panostaa elämälle arvokasta ATP -energiaa vaikka siementen tuottamiseen ja levittämiseen. (Energiankäytölle on aina rajat. Tämä on luonnonlaki, ikiliikkujaa ei ole, eikä äärettömiä energianlähteitä.) Jos kasvi on myrkytön ja se lisääntyy, se lisääntyy. Ja tämän miettiminen on vähän sama kuin korostaisi että miksi ihmiset eivät ole vahvoja ja karvaisia kun turkista on simpanssille hyötyä ja suurista voimista olisi iloa lähimarketista kotiin tullessa nykyihmisellekin. Voimasta ei ole tullut välttämättömyyttä. Evoluutio ei tässä mielessä ole mikään kätevyys- tai mukavuuskysymys.

Tämä on kuitenkin vain puolikas vastaus. Sillä kun asiaa tarkastellaan vielä uudestaan huomataan että koko ajan on tuijotettu vain kasvia. Tosiasiassa kasvien ominaisuudet ovat aina ekosysteemissä. Ja tässä lähestytään myrkyn määritelmää. Mikä on myrkky. Yleisesti ottaen Paracelsuksen näkemys korostaa sitä että pitoisuus tekee myrkyn. Kaikki on tavallaan myrkkyä. Mutta en ota tätä ratkaisuksi, vaan korostan että myrkyllinen kasvi on oikeastaan sellainen jonka sisältämät aineet ovat sellaisia että ne riittävän pienissä määrissä tappavat niitä syöneen eläimen.

Ja tästä päästään esimerkiksi sellaiseen kysymykseen kuin ovatko kobrat myrkyllisiä. Meistä kysymys on tyhmä. Mangustien kohdalla tilanne on jo hieman erilainen. Niillä kun on resistenssiä käärmeen myrkylle. Tämä on klassinen kilpavarustelukysymys. Aseet ja puolustusvälineet kulkevat usein vastakkain. Ja tästä päästäänkin siihen että oikea vastaus kysymykseen siitä miksi suurin osa kasveista eivät ole myrkyllisiä on kysymys. Kysymys "Miksi on olemassa kasvinsyöjiä?" Tosiasiassa lähes kaikissa kasveissa on jotain joka voidaan nähdä myrkyksi. Kasveissa on yleisesti, hyvin usein, erilaisia tanniineita. Ja jos ei ole, niin jotain muita vastaavia aineita. Ne eivät ole kasvinsyöjille myrkyllisiä koska niiden kohdalla myrkkyä huonosti sietäneet yksilöt ovat kuolleet.

Sama Fisherin luonnonvalinnan määritelmä joka antaa potkua kasvien myrkyllisyydelle antaa potkua kasveja syövien lajien myrkynsiedolle. Siksi esimerkiksi hirvet ja monet muut eläimet voivat syödä kasveja jotka aikaansaavat meissä sekasyöjissä lähinnä sairastumista. Ja lihaa syövät kissat taas ovat tunnetusti vaikeuksissa monien huonekasvien kanssa; Kasvit kun ovat ihmiselle vaarattomia mutta kissoille vaarallisia ; Itse asiassa kissan voi assassinoida sellerillä, joka on ihmiselle ruokaa. Ja koirat sokeutuvat suklaasta. Miksi? Koska suklaakin on myrkyllistä, koirille.

Kasvien myrkyttömyys onkin siis eräänlainen "evolutiivinen illuusio". Jos siis joku kysyy "miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä" oikea vastaus onkin oikeastaan tuhista että "mutta nehän ovat!" Suurin osa kasveista ovat myrkyllisiä, mutta luulemme muuta sen vuoksi että meillä on toleranssia osalle näistä myrkyistä.
1: Tämän selityksen kautta kysymys ei enää vaikutakaan haasteelta evoluutiolle. Ja kaikkien täsmennysten ja mutkien kautta kenties oikenee muutama epäintuitiiviselta vaikuttava piirre evoluutiossa. Ja ne muuttuvatkin ihan järkeenkäyviksi ja intuitioiden mukaisiksi.

Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen

"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.

Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.

Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"

Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.

Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.

Pähkinä purtavaksi

Hyvin monissa tuotteissa on maininta "saattaa sisältää pieniä jäämiä pähkinää". Mieleeni juolahti, että melko harva muu vastaava tuote on yhtä toistettu. Miettiessäni tähän huomioon ratkaisua päädyin pariin vaihtoehtoon (a) pähkinöitä käytetään erilaisissa tuotteissa usein ja paljon, ja siksi jäämiä pähkinästä on useammin kuin vaikka jäämiä päärynästä (b) pähkinäallergia on kohtuullisen yleinen ja ennen kaikkea se on usein hyvin vaarallinen.

Tämä yhdistelmä on hämmentävä. Sillä jäämä pähkinästä kertoo aika monelle, että "tämä tuote potentiaalisesti tappaa sinut". Ja tästä saadaan dilemmoja jotka ovat sekä yhteiskunnallisia että evolutiivisia. On nimittäin erikoista, että pähkinää käytetään paljon vaikka se on pienelle osalle ihmisistä vaarallista. Toisaalta on erikoista, että pähkinäallergiaa on, mutta melko vähän. Luulisi, että kuolema on sen verran kova valintapaineen aikaansaaja, että ominaisuus karsiutuisi ja resistenssigeeni fiksoituisi populaatiossa - toki hyöty ei tarkoita että ominaisuus myös ilmenee. Sillä luonnonvalinta on yleistymisen syy ja sattumanvarainen mutaatio on ominaisuuden syntymisen syy. Mutta kun variaatiota tässä kysymyksessä on selvästi tarjolla, niin voisi luulla että yleistymistä tapahtuisi. Luultavasti pähkinää ei ole käytetty kovin paljoa aiemmin historiassa ja pähkinöiden kulutus onkin tällä hetkellä jonkinlaisessa huipussaan.

Pähkinäallergia johti miettimään myös lääketiedettä. Ja sitä miten monet käsitteet ovat arvoladattuja vaikka ne vaikuttavat aivan objektiivisilta. Jos mietimme käsitettä allergia, voimme pähkinöiden kautta huomata että siinä on arvolatauksia.

Toki analyflaktinen shokki on toki käsitteenä itsessään (a) kuvaus allergiaoireista jotka ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia (b) mekaaninen biologiaan ja kemiaan redusoituva selitys oiden syntyyn (c) vihje johon voidaan liittää tieto parannuksesta. Tämä on ehdottomasti objektiivista. Mutta jos käsittelemme sitä miksi emme sano että pähkinät ovat myrkyllisiä, voimme huomata jotain. Jos lähes kaikki ihmiset kuolisivat pähkinöistä, sitä pidettäisiin vahvasti myrkyllisenä lajina. ~ Olemme spesistejä siinä mielessä, että myrkyllisyys arvioidaan vaikkapa LD -arvoina jotka taas ovat perimmiltään kuolintilastoja, eli vaikutuksia tietyssä kontekstissa. (Esimerkiksi jokaiselle aineelle määritettävissä oleva LD50 kertoo kuinka suurella pitoisuudella "puolet kuolee".) Jos harva selviäisi pähkinänsyönnistä elossa, ajattelisimme, että pähkinä on pahasti myrkyllinen ja että jotkut ihmiset ovat sille poikkeuksellisesti resistenttejä. Mutta nyt kun pähkinä on vain harvalle kuolettava, ajattelemme että nämä ovat allergisia.

Tämänlainen tulkinta on mielenkiintoista. Ja se on selvästi humanistista ja jopa postmodernia. Samalla siitä kuitenkin nousee esille mietteitä siitä miten tämänlainen tulkinta on sosiaalista ja retorista. Ja sellaisena aika pinnallista. Käsite "allergia" hämää eikä nähdä sitä mitä se ilmiö niiden sanojen takana tarkoittaa.

Tässä mielessä postmoderni humanisti näyttääkin minusta tyypiltä joka paketin saatuaan katsoo sen paketointipaperia ja rusetteja suurennuslasilla. Empiristi on taas se, joka ravistaa laatikkoa ja kuuntelee ja painoa arvioiden arvailee mitä siellä laatikossa on sisällä. Nähdäkseni kummallakaan ei ole suoraa oikotietä puhtaaseen totuuteen, mutta empiristi on kuitenkin lähempänä.

Koska kuolema ei ole oire eikä sairaus

"Riippumaton" Magneettimedia esitti aprikoosin siemenet tehokkaaksi lääkkeeksi syöpään. Artikkeli ilmoittaa syövän olevan puutostauti "Vuonna 1952 biokemisti Ernst Krebb San Franciscossa tajusi syövän olevan huonon ruokavalion aiheuttama aineenvaihdunnan reaktio ja avain syövän voittamiseen olisi nykyihmisen ruokavaliosta puuttuva tärkeä ravintoaine." Sen lisäksi se väittää aprikoosinsiemenien tehoavan "ilman sivuvaikutuksia." Tieto tietysti salataan koska syöpä on tehokas keino tuottaa rahoja lääketeollisuudelle. Ja siksihän lääketeollisuus on kautta aikojen toiminut siten että esimerkiksi isorokkoa ei taltuteta. Sillä seuraava flunssan mutaatioversio ei ole tulossa seuraavan mutkan takaa koskaan missään ikinä.
 
Ratkaisevaa onkin oikeastaan se, minkä jokainen pieni myrkynkeittäjä tietää. Aprikoosinsiemenet sisältävät syanidia. Tämä on hyvä muistutus siitä, miten vaihtoehtohoidoissa usein aineen lähde ratkaisee. Koska aprikoosit ovat luonnontuote sitä ei kuvata vaarallisena. Sivuvaikutuksia ei voi olla, etenkin kun kyseessä on aprikoosin kaltainen "arkielämästä tuttu tuote" joka ei pelota. Jos sen sijaan samaa ainetta tungetaan virallisessa lääketieteessä lääkkeeksi, se on kemiallista ja pahaa.

Aprikoosi hedelmänä on tietysti herkkua, mutta sen siemenet ovat myrkyllisiä. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Myös omenan siemenet, karvasmantelin siemenet, ja viinirypäleen siemenet pitävät sisällään syanidia, samoin kuin pellavansiemenet. Tämä on hyvä muistutus evoluution selitysvoimasta ; On vaikeaa nähdä miksi siemenet olisivat todella myrkyllisiä jos Jumala olisi antanut hedelmät sellaisenaan ihmisten syötäväksi. Ikään kuin bonuslahjaksi. Luonnossa kaikki toimii kuitenkin toisin. Ei tuhlata energiaa siihen että vain ruokitaan jotain toista lajia. Sen sijaan hedelmän tarkoitus on houkuttaa syömään ja levittämään siemeniä. Siemenet taas ovat kovakuorisia ja sisältä myrkyllisiä, jotta ne kulkisivat rikkoutumattomana vaikkapa linnun elimistön läpi. (Siemenen syöminen ja siemenen rikkominen ja syöminen ovat kasvin kannalta oleellisia eroja.)

Myrkyllisyyttä ei edes voi vähätellä. (Tai oikeastaan voi, mutta jos teet niin olet idiootti.) Otetaan esimerkiksi omenan siemen. Se sisältää keskimäärin 0.6mg HCN:ää (aka. sinihappoa) grammassa kuivattua siementä. Tappava annos HCN:ää on 50mg, joten tarvitset 85 grammaa kuivattuja (mutta muutoin käsittelemättömiä, eli mitään syanidin rikastamista ei tarvitse tehdä) siemeniä. Tämä on puoli kupillista. Se vaatii pirun monta appelsiinia. Eli käytännössä yksilölle ei ole haittaa vaikka söisi omenansa siemenine kaikkineen, koska sitä määrää omenaa ei syö että sen sivutuotteena tulisi 85 grammaa kuivattua siementä. Mutta jos sitä ostaisi kuivattuna rouheena, määrä ei ole vaikea vaikkapa kakkuun piilotettavaksi. (Että tervetuloa vaan meille kylään!)

"Medical News Todayn" artikkeli tarjoaa vastaavaa aiheen kannalta oleellisemman aprikoosin kohdalle. on hyvä huomata että B17 -vitamiini on normaalinkin lääketieteen mukaan immuunisysteemin tehostaja. Mutta "Apricot seeds are taken by many people as a cancer treatment as they contain high doses of Vitamin B17, an immune system enhancer. However, apricot seeds also contain cyanide, a poison."  Myrkyllisyydestä saa lisää tietoa "ISPUB":in kautta. Aprikoosin siementen tiedetään johtaneen ongelmiin käytännössä, eli niitä voi käytännössä syödä niin paljon että ongelmia tulee. Mutta tarkka määrä siemeniä on ollut epävarma. "A single apricot kernel contains about ½ milligram of cyanide (Committee on Toxicity, 2006; there is variation, however; see Holzbecker, Moss and Ellenberger, 1984). Laetrile proponents claim that about ten kernels per day (5 mg of cyanide) is considered to be sufficient to prevent cancer and as many as 50 kernels is recommended to combat an existing cancer (25 mg of cyanide)" ... "According to the report of the Committee on Toxicity (2006), a lethal dose of cyanide is considered to be between .5 to 3.5 mg/kg of body weight. For a 175 pound man, this means 40 mg (80 kernels) to 280 mg (560 kernels) per day, and for a 140 pound woman, 32.5 mg (65 kernels) to 227.5 mg per day (455 kernels)" Käytännössä ongelmia ei kuitenkaan tule kovin usein. Ammattikirjallisuus tuntee kuolemantapauksia, mutta vain muutamia. "Deaths from consuming apricot kernels appear to be rare. I could find only two publications describing lethal consequences (these two reports, however, are widely cited in anti-Laetrile publications). Sayre and Kaymakcalavu (1964) report that between 1957 and 1962, two children died of cyanide poisoning in a hospital in Central Turkey after eating apricot kernels. No information was provided on how many kernels were consumed."

Selvästi syövän vastaista vaikutusta ei piilotella. Eli kyseessä ei ole "vaihtoehtohoitojen tyypillinen" eli kaksoissokkokokeissa havaitsematon ilmiö. Valitettavasti tämän tehon näyttäminen muuttaakin konseptin ; Asiaa ei salailla, vaan asia on enemmänkin kontroversiaali. Ja tässä ytimessä on riskien ja hyötyjen välinen suhde. Tehoja ja haittoja on, ja erimielisyys on balanssista. (Eikä kyseessä ole teknisesti ottaen "puutostauti" sanan varsinaisessa mielessä.) On hyvä muistaa että syöpää hoidetaan esimerkiksi säteilyllä ja kemoterapialla, jotka ovat nekin kaikkea muuta kuin karkkia. On kuitenkin hieman huvittavaa miten luontaishoitoihmiset ovat halukkaita huomaamaan riskit tässä "allopatrisessa lääketieteessä" mutta vähättelevät kaikkia ongelmia "vaihtoehdossa". Aprikoosinsiemenien syanidi unohtuu ja kaikki onkin täysin riskitöntä. Sillä ilmeisesti kuolema ei ole sairaus eikä oire vaan osa luonnon normaalia kiertokulkua.

---

Kirjoittaja ei yleensä leiki salaista agenttia. Mutta kun hän tekee, hän ensin suodattelee omenansiemenistä syanidia josta tekee itsemurhakapselin jota sitten kantaa muassaan.

Onko riski mielipide?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja monessa muussakin asiassa otetaan mielellään argumentin taakse käsite nimeltä "riski". Joskus sitä käytetään puhumalla todennäköisyyksistä. Nämä todennäköisyydet ovat joko keksittyjä tai aitoja, mutta niiden taakse nähdään uhka jonka väitetään olevan ilmiselvä. (Joka on yleensä vain tekosyy sille että argumentteja ei ole eli se on yllättävän usein vain oman häviämisen tunnistamista vaikka sitä ei sellaisena tietysti esitetäkään.) Toisinaan puhutaan vielä epämääräisemmistä riskistä kuin tuntematon uhka.

Ydinvoimaloissa "riski" ja sen vastinkumppani "hyöty" on likimain ainut puhetapa. Näen tämän hyvänä. Sillä riski ja hyöty eivät ole maailmankuva-asioita joista inttäminen ei (noin yleensä) voi edetä muuhun kuin juupas-eipäs -hokemiseen. Sillä riski ei ole mielipide.

Omenan puremisen synti.

En malta tässä yhteydessä olla ottamatta esille 90 -lukua. Silloin kauhisteltiin omenista. Nykyään ihmiset eivät kauhistele omenia vaan ne jotka kammoavat arkipäiväisiin esineisiin liittyviä salaliittoja ovat vaihtaneet muotia. (Esimerkiksi hammastahnan kammoamiseen.) 90 -luvun alussa omenia itseään ei pelätty vaan kauhut liittyivät Alar -nimiseen kemikaaliin. Sillä kontrolloitiin ulkonäköä ja lisättiin omenoiden kasvua. Keuhu syntyi siitä että lehdistö kuvasi että ainetta käytettiin paljon. Lisäksi tiedettiin että kemikaali on pienessä määrin karsinogeeninen.

Tästä syntyi meteli ja suuri liike jolla oli oikeasti poliittista merkitystä. Ihmiset käyttivät iskulauseita, ja esimerkiksi esittivät kysymyksiä että mitä heidän pitäisi tehdä omenamehulleen ; Kaataa viemäriin vai viedä ongelmajätelaitokselle. Etenkin USA:laisista moni innostui ja ostokykyisenä joukkona omenapaniikki sai niin isot mittasuhteet että kemikaalin käyttö saatiin loppumaan ; Kapitalistit laskivat että jos ihmiset eivät halua ostaa omenia joten kasvatustapaa oli muutettava. ~ Tämä on tietysti kaunista kansalaisaktiivisuutta ja merkki siitä että asiat kuten boikotti toimivat. Se on kannustavaa koska oikeita ongelmia ja väärinkäytöksiä tapahtuu ja on positiivista että ihmiset voivat todella vaikuttaa asioihin eivätkä vain valittaa tekemättä mitään. Mutta sitten toisaalta nykyhetken toksikologien arviotkin ovat vain sitä mieltä, että kyseisen omenapaniikin kohdalla syöpäriskit olivat hyvinkin minimaalisia. (Osa onkin huvittunut siitä että kaikesta saa syöpää.) Kapitalismi ei toimi "rationaalisesti" tieteen mukaan vaan laskee että mikä menee kaupaksi ja mitä jää viivan alle. Kapitalismi on poliittista, ei tieteellistä.

Tämä ei suinkaan  ole tarina siitä miten kauhistelijat ovat tyhmiä. He eivät toki ole viisaitakaan. Se kuvaa yleisempää henkeä ; Omeniin kun suhtauduttiin yleisesti joko siten että asialle ei annettu ollenkaan merkitystä tai että sille annettiin valtava merkitys. Oikea vaikutus oli jotain muuta, jotain tältä väliltä. ; Yleisesti ottaen myrkkykammoasioissaa onkin kaksi suurta vastakkaisin syin väärällä tavalla huonosti ajattelevia ihmisiä. Karkeasti on (a) teknologiaan luottavia joista riskit ovat minimaalisia, luonto on heille peikko joka on voitettava (b) ihmisiä jotka näkevät luonnon ihanteena ja teknologia on mörkö joka pahentaa ihmisten tilaa.

Ihmiset näkevät helposti miten vastapuoli on tyhmä. ; Teknologian hyödyt ovat kiistattomia ja esimerkiksi lääketieteen edistyksaskeleet ovat niin hyviä että ei pidä ihmetellä miten luonnonkansojen ihmelääkkeet eivät olleet toimineet kovin hyvin kun näiden ryhmien tiedetty keski-ikä oli matala ja lapsikuolleisuus korkea ja väkimäärä olivat aina matalia. (Nykyään nämä ovat teknisissä maissa ekologisiin ongelmiin asti toisin päin.) Tekniikan ystävän on helppo vinoilla näistä. ; Toisaalta teknologia on tuonut myös ongelmia joita muutoin ei ole ollut ja luonnonystävien on helppo verrata tähän.

Tässä kohden en näe muuta tapaa kuin olla erittäin, eritättäin kyyninen. Maailma on kompromissi. Ruokakulttuuri on kompromissi sen kanssa kuoleeko nälkään vai syöpään. Jokainen kuolee ja  lääketiede ja saasteettoman ruuan syöminen voivat vain korkeintaan lykätä väistämätöntä. Elämässä ei ole tarjolla sellaista asiaa tai tahoa jolla olisi vain puhdas ja kimaltava puoli ja jota vastustaisi läpeensä likainen puoli.

Päähän vai munille?

Viittasin omenissa toksikologeihin. He laskevat sellaisia arvioita kuin tappavia annoksia. Arvioiden takana voi olla vaikkapa sellaisia yksikköjä kuin yksi kuollut muutamaa sataa tuhatta ihmistä kohtaan. Nämä arviot ovat yllättävänkin oikean suuruisia.  Tässä mielessä riski ei ole ollenkaan mielipide. Samoin ei ole mielipide, että Alar näkyi omenasadon laadun laskuna. Kuluttajat saivat huonompia omenia. Toisaalta kenties yksi tai kaksi syöpää jäi syntymättä globaalisti.

Tästä päästään siihen että vaikka vaikutus onkin "kovaa tiedettä" se onko tulos riittävä onkin sitten juurikin mielipidekysymys. Esimerkiksi omenien kohdalla voidaan arvioida maailmanlaajuista ruokatilannetta, ilmastonmuutosta, syöpätapauksia ja vastaavia. Ja usein nämä antavat hyvinkin erilaisia tuloksia. ~ Esimerkiksi yksi ydinvoiman kannattajien käyttämä argumentti on viitata siihen että ilmastonmuutos on lyhytjänteinen ongelma ja että se miten ydinjätteelle käy 7000 vuoden kuluttua tapahtuvassa maanjäristyksessä ei ole yhtä merkityksellinen. Ydinjätteen riskejä ei siis kiistetä, niistä ei vain välitetä koska ilmastonmuutos priorisoidaan sen edelle. Maanviljelyksen kohdalla usein vastakkain onkin sitten saastuminen ja nälkäongelman hoitaminen. Tai syöpätapaukset ja syntyvän ruuan laatu. (Huonolaatuinen ruoka voi saastuttaa sitten muutoin.) Nämä ovat arvovalintoja ja ne ovat mielipiteitä jotka tehdään sitomalla ne riskiin ja hyötyyn jotka itsessään eivät ole mielipiteitä (~ne ovat hyvin perusteltuja uskomuksia eivätkä vain uskomuksia). ~ Maailma kysyykin hyvin usein että "lyönkö päähän vai munille". Ja tämä ei ole mielipide vaan asioiden kompromissiluonteen tunnustamista.

Tosin usein riskianalyysi näyttää että tulokset ovat typeriä vaikka ne arvioitaisiin miten. Esimerkiksi kun mietiätän ihmisten terrorisminpelkoa, on havaittu että ihmiset pelkäävät sitä hyvin paljon verrattuna syntyneisiin kuolleisiin. Edes itsemurhapommituksista maineeltaan tunnetut Israelin ja Lähi-Idän alueiden kohdalla riski kuolla terroristi-iskussa on pienempi kuin riski jäädä auton alle. Silti ihmiset tekevät aivan perkeleesti sen eteen että terrorismi vähenisi, mutta he eivät halua puuttua auto-onnettomuuksiin. Samoin omenien syöpäriskistä noussut liikehdintä oli suurempaa kuin oikein mikään yhtä vähän kuolonuhreja aikaansaava asia. (Kahvi pitäisi kieltää moneen kertaan. Kuitenkin tässä minäkin tätä kirjoittaessani juon sitä. Sinä voit tämän muistaessasi vaikkapa toivoa että saan syövän ja kuolen pois häiriköimästä. Olkaa hyvä, haluan vain olla avuksi.)

Psykologiako poliittista?

Tämän tilanteen ymmärtäminen on tärkeää, sillä eräs psykologiaan liittyvä ongelma on se, että se politisoidaan usein.
1: Tämä tarkoittaa joskus sitä että oma poliittinen näkemys sisältää ihmsikuvan ja tämän oletetaan olevan sama kuin psykologiatieteen ihmiskuva. Ja jos psykologi on erimielinen, hän on poliittinen. Tällöin ulkopuoli tuodaan psykologian sisään. Tämä koskee erityisesti eettisyyttä, uskonnollisuutta ja vastaavia ilmiöitä tutkivia psykologian haaroja.
2: Usein psykologiaa myös tuodaan osaksi poliittista keskustelua. Tämän nähdään politisoivan psykologian ja muuttavan sen vain mielipiteeksi. Tämä taas koskee erityisesti päätöksen ja valinnanteon psykologiaa.

Ylläolevaan on tietysti helppo suhtautua. Sillä riski ja hyöty ovat itse asiassa tilastotieteellisiä konsepteja jotka ovat liitoksissa päätöksentekoon ja valitsemiseen. Ne ovat toki laskelmia ja tätä kautta "viileän abstrakteina irrallaan arjen päätöksenteosta" ; Tilastotiede riskeineen ja hyötyineen ei siis kuvaa sitä miten ihmiset päättävät ja valitsevat, mutta parhaimmillaan se antaa pohjan jonka pohjalta rationaalinen ihminen tekisi punnitut päätöksensä. (Laskelma on "abstrakti" koska ihmiset eivät ole kovin fiksuja, tilastotiede on ihmisen intuitiolle hyvin vaikeasti osuva konsepti.)

Näin ollen voidaan sanoa että psykologia on ehdottomasti tärkeä uskonnollisten ja eettisten kysymysten kohdalla. On toki mahdollista että psykologian tulokset tukevat toisia maailmankuvia ja ovat ristiriidassa toisten maailmankuvien kanssa. Mutta tämä ei tee siitä maailmankuvallista itsessään. Se tarkoittaa vain sitä että toiset maailmankuvat eivät ole yhteensopivia tosiasioiden kanssa ja näiden kohdalla se on sen pahempi tälle maailmankuvalle. Se, että maailmankuvissa on teoria ihmisyydestä ja ihmisistä tarkoittaa että ne sisältävät psykologisia hypoteeseja. Jos ne ovat väärässä ne ovat vääriä hypoteeseja. Usein tässä ollaan suuttuneita kun tiede tulee uskon alueelle eikä suuttuja tajoa että uskonnolle ei tulisi tappioita jos se ei menisi mestaroimaan tieteen alueelle. Jumala on kenties yliluonnollinen ja tutkimuksen ulkopuolella jo määritelmällisesti, mutta nähdäkseni ihmiset ja heidän valintansa näkyvät hyvinkin tehokkasti maailmassa. (Jos olet erimielinen, päätän lyödä sinua kepillä päähän vanhojen  ZEN -mestarien tapaan nasakkaasti mutta ystävällisesti. Jos tämän jälkeen esität että päätökseni ja valintani eivät vaikuttaneet esimerkiksi ruumiiseesi voimme palata asiaan uudestaan .. uuden kepiniskun muodossa.)

Toisaalta on hyvä ymmärtää että valinnan ja päätöksen yleisinhimilliset lainalaisuudet eivät ole mielipidekysymys. Mutta ne ovat kuitenkin "vain" taustamateriaalia. Sillä siinä missä riski antaa tietoa valintojen seurauksista, valinnan teoria johtaa siihen että ihmisten käytöstä voidaan ennustaa. ; Riskin kohdalla rtionaalisessa keskustelussa jää toki auki että onko tapahtuma hyöty vai haitta. Ja onko tämä hyöty ja haitta riittävän hyvä. Tässä suhteessa riskin relevanssi on mielipidekysymys, mutta riski itsessään on kaikkea muuta.

Psykologia ei siis ole "oikein käytettynä" poliittista, vaan se on pohjamateriaalia jota järkevä politiikankäyttö ei voi ohittaa. Näiden kahden välillä on valtava ero. Väärin käytettynä se ei ole enää psykologiaa vaan uskontoa, ja silloin jos tästä tulee ongelmia on valitus kohdennettava oikeaan kohteeseen eikä siihen minkä kaapuun ja nimiin se yrittää naamioitua.

4mg

Pomoni yrittää kovasti päästä irti tupakoinnista. Niinpä hän käyttää nikotiinipurukumia. Hän tarjosi minulle kokeeksi yhden 4mg:n purkan. (Keskiviikkona jo, tänään olen siis nukkunut kokemuksen yli.) Tiesin että tästä ei hyvää seuraa, mutta minun tapanani on jotenkin tarttua tämänlaisiin tilanteisiin. 4mg on melko paljon. On arvioitu että kunnollisesta imaisusta tupakasta voi saada 350 μg nikotiinia. (1 mg on 1000 μg). EU taas rajoittaa että yhdessä savukkeessa saa olla korkeintaan 1mg nikotiinia. Joten kyseessä on tupakointiin tottumattomalle melkoiseen röyhyttelyyn verrattavissa.. (Tämä on oleellista koska nikotiiniin kasvaa resistenssiä, eli nikotiinin vaikutukset ovat heikompia siihen tottuneelle. On siis polteltava yhä enemmän.)

Toksikologien kuten Timbrellin "Myrkkyjen paradoksi" -kirjan kuvaukset nikotiinin vaikutuksesta eivät tunnu kovin pelottavilta. "Aluksi nikotiini kiihottaa ja sitten estää keskushermostoa, sillä aluksi se kiihottaa ja sitten lamauttaa hermoja. Se reagoi lihaksen ja hermojen reseptorien kanssa, ja pääsee verenkierrosta aivoihin vuorovaikuttamaan nikotiinireseptorin kanssa. Aluksi se kiihottaa hermosoluja sielläkin, jolloin tupakoija kokee valppautensa lisääntyneen ja ärtyneisyytensä, aggressiivisuutensa ja ahdistuksensa vähentyneen. Annoksen kasvaessa aivotoiminta hidastuu kun reseptorit kyllästyvät." Tämänlainen ei kuulosta ahdistavalta.

Ensin ei ollut kovin suuria tuntemuksia. Pureskelin purkkaa ja ainut normaalista hyvänmakuisesta purkasta eroten vain kurkussa tuntui hieman kihelmöintiä. Melkoisen pian nikotiini alkoi tuntumaan. Se tuntui häiritsevän hieman tasapainoa. (Testailin hieman miekkailuaskelluksia.) Tosin tuntui että keskittyminen helpottui. (Testailin hieman miekkailuaskelluksia.) Sitten kolahti. Pian olin kalpea ja oli pakko levähtää, töiden tekemisestä ei tullut mitään. Olo oli voimaton. Eikä mikään saanut minua liikkeelle. Paitsi se, että sitten vatsa veti ripulille (mikä on aina lystikäs asia töissä). Tunti nikotiinipurukumin ottamisen jälkeen ei enää ollut mainittavia oloja (lukuunottamatta erityisen onttoa oloa mahassa ja tähän liittyvää yleistä heikkoutta joka poistui syömällä.)

Jotenkin tässä vaiheessa tulee mieleen Timbrellin vähemmän mukavilta kuulostavat lausumat "Nikotiini on erittäin myrkyllistä ja sitä on jopa käytetty hyönteismyrkkynä. Jotkut sille vahingossa altistuneet ovat kuolleet." ... "Jos pari pisaraa puhdasta nikotiinia tiputetaan koiran kielelle, koira kaatuu kuolleena muutamassa sekunnissa." Ja minä olin se koira. Teknisesti kysymys oli tietysti minuuteista enkä kuollut, mutta jotenkin nämä varoitukset tuntuivat siinä vaiheessa dramaattisemmilta ja oleellisemmilta kuin silloin kun tarjolla oli vain se ksylitolipurkan näköinen palanen kokeiltavaksi. Palanen jota myydään terveyden puolesta ja jota monet ihmiset jauhavat ilman vaikeuksia.

Aluksi tilanne tuntui hauskalta, koska kun eitupakoija käyttää nikotiinipurkkaa, syntyy helposti sellaisia sloganeita kuin "Haluatko röökata mutta tupakka maistuu paskalta? Ei hätää, voit helpottaa röyhyttelyn aloittamista hankkimalla nikotiinikoukun jo ennakkoon meidän supermaistuvilla purukumeillamme." Näin tuli näytettyä miksi huumeissa tutkitaan paitsi mekanistisia riskejä, tutustutaan myös "fenomenologisen tutkimusotteen" kautta aineiden aikaansaamia tuntemuksia.

uusmediatoksikologia

Toksikologia on oppi myrkyistä ja myrkyllisyydestä. Se on siis tieteenala joka tutkii myrkkyjen toimintaa että sitä että mikä on ylipäätään myrkkyä ja mikä ei. Tämä on vaikea aihe. Ja siihen tarttuu toksikologian alan rautainen ammattilainen John Timbrell kirjassa "Myrkkyjen paradoksi - kemikaalit ystävinä ja vihollisina". Tälle tiedettä popularisoivan teoksen arvo on suuri koska se iskee aiheeseen joka on nykyään hyvin usein tapetilla.

Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.

Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.

Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."

Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)

Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."

Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.

Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)

Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.

Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".

itsensä maistamisesta (ja hieman polttelemisestakin)

Castaneda, toki tieteelliseltä ansioiltaan hieman kyseenalaisessa tuotannossaan, viittaa usein erilaisten hallusinoivien aineiden käyttämiseen. Hänen teoksissaan käytetään useita erilaisia kasveja. Eniten Castanedan kirjoissa kuitenkin käytetään meskaliinia. Kasveihin otetaan pyhä suhde. Ensimmäisien käyttökertojensa kohdalla Castaneda kuvaa sitä miten meskaliini maistuu pahalta. Tämä ei ole kovin yllättävää koska alkaloidit eivät yleensä ottaen ole hyvän makuisia. Don Juan Matus kuitenkin kertoo että meskaliini maistuu käyttäjältään. Eli henkilön persoona ja asenne heijastuu vahvasti siihen miten aine koetaan.

Tämä toki liittyy myös makuaistin tottumiseen ; Esimerkiksi osa ns. hienostuneesta maistamisesta jo ruuankin kohdalla vaatii totuttelua. Esimerkiksi hienostuneet viinit eivät aloittelijan suuhun maistu erityisen hyviltä. Sama koskee myös esimerkiksi savustettuja ruokia joiden tervaan vivahtava maku ei ole välttämättä ihana aluksi. Kuitenkin tämä viittaa toiseen, shamaanien keskusteluissa toistuva elementti. Nimittäin se, että hallusinogeenisten aineiden tuomat tripit riippuvat paljon tilanteesta jossa ne otetaan. Näin "oikea asenne" ja mukava seura ovat heille olennaisen tärkeitä osaelementtejä. Että ei saataisi huonoja trippejä.
1: Sinänsä on mielenkiintoista, että hallusinaatiot eivät ole juurikaan sellaisia mitä yleensä kutsutaan hallusinaatioiksi. Useinhan selitetään että hallusinaatio on sitä että nähdään olemattomia. Kuitenkin valtaosa hallusinoivien kasvien ja sienien (sammakoiden ja jopa joidenkin kalojen) tuottamista efekteistä ovat enemmän aistivääristymiä (joihin liittyy huimausta, heikotusta, pahoinvointia ja sekavuutta). Eli toisin sanoen havaitaan olemassaolevia asioita poikkeuksellisella tavalla. Se, mitä tiede (ja joidenkin tuntemieni henkilöiden omakohtaiseen kokemukseen perustuvat raportit asioista) kertovat, ovat esimerkiksi sitä että liikkeet näyttävät jättävän jälkeensä "viivevarjon". Tai sitten asioihin liittyy matemaattisia kuvioita joiden arvioidaan johtuvan siitä että aivojen reunojen tunnistamiseen käytetyt osat häiriöityvät. ("Rajojen arvaamiseen" tarvitaan laskentatehoa sillä silmästä tuleva kuva on itse asiassa kaikkiaan kaikkea muuta kuin siisti. Itseäni ei ihmetytä se, että havaintohäiriöitä ei ole, vaan enemmänkin se että näemme niin hyvin kuin näemme. Aivojemme prosessointi on tässä kohden hämmästyttävää.)

Hallusinogeenit ovat myös siitä omituinen huumausaineiden luokka, että ne eivät juurikaan aikaansaa riippuvuutta koe -eläimillä. Laboratoriorotat saadaan heroiinikoukkuun ja riippuvaisiksi muunlaisista huumeista. Ne eivät sen sijaan mielellään sotke tajuntaansa. Oletuksena onkin, että ihmisen pitkälle kehittynyt tietoisuus, mielikuvitus ja muut vastaavat prosessit tekevät hallusinaatioista kiinnostavia. Siksi, vaikka laboratoriorotat eivät hankikaan riippuvuutta hallusinogeeneihin, on hallusinoivia aineita halukkailla koehenkilöillä valvotuissa oloissa testanneen Roland Griffithsin koehenkilöistä noin kaksi kolmasosaa pitänyt hallusinointia yhtenä elämänsä viidestä tärkeimmästä kokemuksesta. Ero on tässä kohden huikea.
1: (Tai kuten eräs kuulemani tapaus kertoi ; Ulkonäöltään erittäin hissukan oloisella miehellä on varsin mielenkiintoinen historia ja hän on esimerkiksi hallusinoinut ja trippipäissään kokenut olevansa yhtä maan kanssa, ja siksi hän oli syönyt multaa.) Ja siksi ihmiset (turhankin) mielellään sotkevat päätään.
2: Usein hallusinoivia aineita pelätään vahvasti. Nykytietojen valossa ne eivät tosin ole elimistölle kovinkaan tuhoisia. Eli ne eivät aiheuta maksakirroosia tai vaikuta elimistöä rappeuttavasti samaan tapaan kuin monet muut huumeet. Toki hallusinoiva ihminen voi tosin taatusti muita helpommin jäädä vaikkapa auton alle. Tai syö multaa mikä ei liene terveellisimpiä tuntemiani tapoja. ; Tosin esimerkiksi kuvassa olevan hullukaalin ja muidenkin vastaavien kohdalla ongelmana on se, että niissä ei ole tasaista pitoisuutta yhtä vaikuttavaa ainetta, vaan niissä on useita erilaisia aineita (hullukaalissa antikolinergisiä alkaloideja, hyoskyamiinia, skopolamiinia) joiden pitoisuudet vaihtelevat ja eroavat toisiinsa nähden elinolosuhteiden ja muiden syiden mukaan. Näin ollen annostelu on hyvin vaikeaa. Ja koska em. hullukaali aiheuttaa yliannoksena takykardiaa (eli ylilyöntisyyttä) eli sydämen toiminnan häiriötä ja koska tähän liittyy kouristelua ja avun hankkimista vaikeuttavaa ataksiaa, on akuutti myrkytys mahdollinen. Eli pitkäaikaisongelmat eivät ole syy lakaista lyhytaikaisia ongelmia pois.

Tämä "korkeampi kognitio" onkin tärkeä. Koska tosiasiassa tieteessä on muutamia suuria ongelmia joiden ratkaisua haetaan eri suunnista. Ratkaisu uupuu mutta ratkaisukeinot ovat sitten enemmän (tai vähemmän) lupaavia. Esimerkiksi uneen liittyy monta avointa kysymystä. Samoin siihen miten lääketieteen narkoosi toimii (erilaiset aineet aikaansaavat nukutuksen, mutta tässä on niin paljon avointa ongelmaa, että tiedämme varmasti vain sen, että nukutusaineet toimivat. Tiedämme mitä ne aikaansaavat mutta mekanismi on auki ; Emme vain tiedä miten ne toimivat.) Samoin hallusinoinnin mekanismit ovat monelta paikoin auki. Tiedetään esimerkiksi että LSD toimii hyvin pienellä pitoisuudella ja että se vaikuttaa hermosolujen reseptoreihin. Klassisesti hallusinaatiot liittyvät serotoniinireseptoreihin, mutta sitten LSD kuitenkin jättää tämän reseptorin melko kylmäksi. (Ja toisaalta monet serotoniinireseptoreihin vaikuttavat aineet kuten psyykenlääkkeet eivät aikaansaa hallusinaatioita.) Aivojen suhteesta tiedetään sen verran että hallusinaatiot syntyvät kun aineet vaikuttavat erityisesti talamuksen ja otsalohkon alueella. Onkin mahdollista että ongelmat liityvät yhteen ja että tietoisuuden ongelmat selviävät hallusinaatioiden kautta.
1: Erään teorian mukaan hallusinogeenien toiminta johtuu erilaisten filtteröintien lakoamisesta. Eli kun tietoisuuteen yleensä vuotaa vain hyvin pieni määrä tavaraa, hallusinogeenit estäisivät tätä. Tällöin mieleen tulisi ikään kuin "liikaa materiaalia". Tämä vastaa hyvin sitä usein toistuvaa selitystä jossa hipit selittävät tietoisuuden laajentamisesta tai avarakatseisuudesta. Itse olen tähän hieman epäilevä, sillä pääasiassa pienen työmuistini vuoksi minulla on itselläni ongelmia latentin inhibition kanssa. Liika tavaran tunku päähän on yksinkertaisesti aivan kammottavaa, se vastaa likimain sitä että aivot heitetään raastimeen niin että ne ovat vielä sinun päässä. Eikä sitä kokemusta lähde ainakaan kemialla uudestaan tavoittelemaan. Tai pidä sitä erityisen hienona hengellisenä kokemuksena.

Lisäksi hallusinaatiot on liitetty neuroteologiaan. (Hiphei, vihdoin selvisi miksi se on tässä blogissa tämä.) Ei ole sattumaa että hippien uskonnollinen huuhaa liittyy erityisen vahvasti hallusinoiviin aineksiin. Sillä jostain syystä hallusinogeenisten aineiden alaisena olevat ihmiset ideoivat tiettyjen teemojen kautta. Samat ideat toistuvat, ja nämä taas ovat tuttuja myös eisienipäissä tehtyjen uskonnollisten kokemusten ja teemojen kanssa. Mystinen yhteys todellisuuteen, ihmisen olemassaolo jonkinlaisena harhana ja heijastumana jostain korkeammasta. (em.) Roland Griffiths onkin tutkinut erityisesti psilosybiiniin liittyviä hengellisiä kokemuksia. Hänestä hallusinoivat aineet todennäköisesti tekevät oikotienä saman mitä uskonnoissa on käytetty työläämpien teiden kautta ; paaston, meditoinnin, hengitysharjoitusten, valvomisen ja muiden vastaavien keinojen kautta.

---

Koska niin moni näyttää pitävän hallusinoinneista, voidaan päätellä että moni ihminen maistuu hyvältä. Tämä sotii vahvasti kirjoittajan ihmiskuvaa vastaan...

Hammastahnaa ja rotanmyrkkyä

Eilen "Paholaisen asianajaja" -blogi facebookryhmän ilmestyi erikoinen häirikkö (nimityksenä Susanna Hirvonen, mahdollisesti pseudonyymi) joka aikaansai valtaisan provosoitumis/trollautumisryöpyn. Ammattitrollaajana olin iloinen tästä ammattitaidosta. Lietsoin tilannetta eteenpäin parhaani mukaan, koska tosiasiassa ilman tämänlaisia foorumi on tylsä. (Ja lisäksi minä tarvitsen jonkun jota vihata syystä. Tyhjästä vittuuntuminen on joskus vakiotila, viime aikoina liian tavallista, eikä sellainen ole yhtään kannustavaa, kohottavaa eikä voimaannuttavaa.) Kun kukaan ei puolusta vaikkapa fundamentalistien väkivaltaa, muuttuu paikka liiaksi pelkiksi asioiden esiintuomiseksi ja sisäiseksi selkääntaputteluksi. Ja tämä on liian laimeaa ollakseen kiehtovaa ja fasinoivaa sellaisella likaisella emotionaalisella tavalla jota minä kaipaan. Nyt sain sekä lietsottua tunteita että koin niitä itsekin. ; Trollikin sai tietysti ajatusta siitä että hän oli merkittävää kun moni trollautui mikä varmasti pitkässä tähtäimessä tukee hänen identiteettiään vaikka onkin kenties lyhytjänteisesti stressaavaa.

Etenkin kun sen seurauksena syntyi suuri hammastahnakeskustelu ; Tämä huipentui siihen että trolli ensin ilmoitti poistuvansa, jatkoikin sitten tappelua, kieltäytyi lähtemästä koska joku kommentoi hänen poistumisviestiään ja tämä vaati reaktiota. Ja lopulta hän käytti hyväkseen mahdollisuutta poitaa palstalta joka ikisen laittamansa viestin ja aloittamansa ketjun. ; Eli loputuloksena hän kävi poistamassa yksitellen kaikki kommenttinsa kaikista keskusteluista ja samalla muiden kommentit ja reaktiot näihin. Se, mikä muutoin olisi jäänyt vain facebookin syövereihin hukkumaan jäikin nyt syyksi laittaa ne itselleni talteen laittamat lausunnot joista ajattelin olevan itselleni henkilökohtaista iloa myöhemmin. En halua hammastahnakeskustelun katoavan tyystin, joten laitan esille sen vähän mitä tästä valtavasta provosoitumistrollautumisesta jäi.

1: Valitettavasti kaikkia omia minusta hauskoja vittumaisuuksia ja kiroilujani ei saatu tähän mukaan. (En kirjoita itseäni muistiin. Luotan spontaaniin häijyyteen.) Voitte kuvitella ne tähän mukaan, sillä keskustelu oli hyvin ärsyttävää ja olin tapani mukaan syönyt roimasti ärrimurrimuroja. Kutsuin häntä esimerkiksi keskittymyskyvyttömäksi siisseliksi. Ja idiootiksi. Se oli nähdäkseni asiaankuuluvaa, eli en kritisoinut hänen olevan väärässä koska hän oli idiootti vaan kutsuin häntä idiootiksi koska hän ei argumentoinut vaan toisti dogmaansa joka oli esitetyn argumentaation valossa tieteenvastainen. (Eli ollessani humanistisesti ilkeämielinen korostan kuitenkin että en sortunut ad hominem -virheargumentointiin. Vittumaisuus oli siis vain eettinen reaktio perusteltuihin tosiasioihin.) Eli hän oli väärässä tavalla joka teki hänestä idiootin.
2: Lisäksi tämä tarjosi mielelleni sitä lohtua jota kaipasin. Kiroaminen eksplisiittisesti oli sellaista että siitä tuli yksinkertaisesti samperin hyvä mieli. ; En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joista kaikkia kusipäisiä ideologistihoopoja tulisi kunnioittaa. Itse elän maailmassa jossa kunnioitus merkitsee. Tällöin on oltava jotain joka ei ole kunnioitusta. Pluralismini on sitä että uskon että jokaisella on jotain kykyjä ja että "ei pidä arvioida kalaa kirahvin kriteereillä" ; Mutta jos tekee jotain jossa on selvästi huono, niin "kirahvi yrittää olla kala" ja silloin asiaan on nähdäkseni reagoitava. Ja tämä reagointi ei ole hyssyttelykunnioitus, sillä tälläisellä ei ole koskaan muutettu mitään asiantilaa, vaan kannustetaan enemmänkin jatkamaan sitä huonoilua. (Kyllä, koska totuus ja laatu merkitsevät on oltava jotain joka on huonoilua, koska muuten sana menettäisi sisältönsä ja merkityksensä.)

Hän tuli keskusteluun kertoen olevansa totuuden etsijä. ja tarkensi että totuudella on merkitystä ja että tämä vaatii työtä. Lisäksi hän pitkin matkaa toi esille halunsa olla ystävällinen. Esimerkiksi hän linkkasi ikään kuin minun äksyydelleni kritiikiksi kuvan jossa oli lausunto siitä miten lausunnon pitäisi olla ystävällinen ja rakentava jotta sen kannattaa sanoa, ja hän kertoi myös itse ajavansa ystävällisyyttä keskusteluissa. "mutta totuus on se etta ei ihmiset kuuntele tai kykene ajattelemaan sen hiekkalaatikon ulkopuolella jossa ollaan ikamme leikitty... totuudella on merkitysta." Ja esitti päätseesikseen, että hammastahna on rotanmyrkkyä. "Onnea Hammaspesulle!! Olkaa ny ees sen verran kiltteja etta lopetatte lapsenne myrkyttamisen,ilman suostumusta ainakin!! Kysykaa ny ees ensteks etta haluaako ne Rotanmyrkkya myrkkyna vai tahnana." Tätä kritisoitiin perustoksikologialla, jossa muistutettiin esimerkiksi pitoisuuksista. (Jokainen aine on myrkyllistä, kysymys on aina määristä. Jopa hanavedellä on toksikologian kannalta merkittävä LD50 -arvo.) Samoin muistutettiin että hammastahna ei ole syötäväksi ja että hammastahnan tulkitseminen nielemisenä on omituista. Lisäksi esiin tuli esimerkiksi Varfariini joka on rotanmyrkyissä yksi käytetty vaikuttava aine, antikoagulantti, se varsinainen myrkyllinen aine. Näiden seulomisella on väliä. ; Esiintuotiin myös että erilaisissa aineksissa on sellaisia ongelmia kuin D -vitamiinissa joka on vitamiini, mutta jonka yliannostuminen on mahdollista ja siitä tulee tämän jälkeen myrkky. Kritiikkiin vastattiin että "Ei mua tarvi uskoa tai alkaa haastaan, ma en hyody tan sanomisesta mitaan. Muuta kun sen etta mun siskot & veljet (+ Tuomo) myrkyttaa itteensa hissun kissun mut oi niin varmasti!!" ... "Olette oikeassa!! Toihan just todistaa sen etta kaikki muut paitti telkan viralliset ihmiset ei tieda mistaan mitaan, tyhmia oltas ilman telkkaria!! Onni onnettomuudessa!! Ei silla tai millaan ole mitaan merkitysta meille, kuollaan kuitenkin joskus ja on paljon parempi etta antaa muitten paattaa miten asiat on. Onneks en oo rahan keruussa ja ei myoskaan syyta valehdella. Mutta onneksi on valta media joka kertoo meille kaikille just niinkuin asiat on."

Kun Esa Turkulainen sitten rakenteli tarkemman ja vähemmän yleisiin periaatteisiin viittavan sekä lähteistetyn kommentin jossa ydinasiat olivat seuraavat "Fluorin katsotaan olevan tehokas ja suhteessa turvallinen tapa ehkäistä kariesta ja muita hammaskiilleongelmia. Sopii myös luuston vahvistamiseen yleisesti. Näytöt tästä ovat kiistämättömät. Turvallinen veteen lisätty fluori-annos on yleisesti hyväksytty olevan 1ppm tasolla. Suomessa veteen ei kuitenkaan fluoria lisätä. Mm. amerikkalaiset pääsevät hammashuollossaan täten helpommalla. EU:n raja-arvo on 1,5mg/l, turvallisuussyistä. Vaarallinen määrä fluoria kerta-annoksena tai päivän mittaan on 20-40 mg/pv ja myrkyllinen 40-70mg/pv. Fluoritablettien päiväannos on maksimissaan 1,5 mg. Hammastahnassani on 1450ppm, eli tuhat milligrammaa (gramma) hammasharjani päällä sisältää 1,45 mg fluoria (jos ei matematiikkani erehdy). Sen jälkeen juon vaikkapa fluoritettua vettä 2 litraa. EU:n raja-arvojen rajoilla olen juuri juonut 3 mg fluoria. Luultavasti kuitenkin vain 1.4 - 2.4 mg. Suomessa 0.2 mg. Kupposen teetä jälkeen olen 0.3 mg fluoria rikkaampi. Yhteenlaskettuna tämä tekee maksimiarvoilla ~6.3 mg. En ole minkään valtakunnan standardien mukaan minkäänlaisessa terveysriskissä." Tähän reagoitiin "Kuka ne standardit laatii, kuka sen maaraa mika maara myrkkya on hyvasta, ma itte en ymmarra miks mun pitaa sita itteeni tunkee jos mun ei tartte, jos voin kayttaa tuotteita joissa sita ei ole lisatty!! - Hyva sitten niin!! Ma olen onnellinen etta sa olet tyytyvainen tohon wiki kirjotukseen ja jatkat fluoraamista." ... "Ja en ole taalla puolustumassa yhta tai toista puolta, jokanen tavallaan. Miksi tivaisit joltain tuntemattomalta linkkeja kun joudut kumminkin ottaa selvaa myos niiden aitoudesta ja esim etta kuka senkin tutkimuksen on sponssannu ja maksanu. Siten tuloksista saadaan halutun suuntaisia. Ja mina laadin omat myrkky standardit!! Mina en niita halua ja viela vahemman haluan niista maksaa tietamattani. Fluori ei todella ole ainut, sattuu vaan kohdistuun meista useimpiin. Sitahan tuo Herra Saadyt Kuosiin Hitler kaytti, ja oikein menestyksekkaasti! Parasta siina on se etta Fluoripaa ei itse tajua olevansa fluoripaa. Myos Aspartame auttaa ja edistaa tyhmyytta, fluorin kanssa kiva pari."

Tämän vaiheen jälkeen keskustelu siirtyi siihen että täytyy tiedostaa. Että ollaan ignorantteja ja laiskoja.  "On myos paikkoja jossa ihmiset hakee itse ne tiedot jotka kiinnostaa tai voi mahdollisesti vaikuttaa heidan elamaan." ... "me emme ole OIKEUDESSA!! Ja jos sua kiinnostaa ottaa selvaa asiasta joka voi tai ei valttamatta (voihan olla etta kaytat fluoritonta tahnaa) edes vaikuta sinuun, niin sina voit!! Mutta jos ei kiinnosta niin ignooraa, simppelia!! Taa on naamakirja ja meilla on kaikilla oma netti ja useella kirjasto lahella." Aivan kuten tämä olisi sitä ystävällisyyttä jota hän kertoi kannattavansa ja ajavansa. Aivan kuin esimerkiksi rotanmyrkkyjen ainesosien penkominen ja fluorin haitallisuuden analysointi tiedosta ei olisi nimenomaan tätä tutkimustyötä ja asioiden selvittämistä. Itse hän luonnollisesti kieltäytyi perustelemasta mitään väitteitään. "... jokanen ottaa vastuun itsestaan ja siita mita tietoa etsii ja lukee. On luettava paljon ja molemmin puolin kolikkoa, mutta ei sita ruveta tinkaan etta todista todista, jos en ole sinua mistaan syyttanytkaan!! Se on jokasen oma tehtava & asia." Ja että "Myrkky on myrkky. Pitoisuus on maara/taso." Hän ei ymmärrä että syyttämällä myrkyttäjiksi esitetään vakava syytös. Syyttämällä lääketiedettä huijariksi tehdään vakava syytös. Ja ennen kaikkea kun tehdään väite hammastahnan myrkyllisyydestä tehdään arkielämän kannalta merkittävä elämän ja kuoleman kysymys, väite jonka lopputulos ei ole se, että pitäisi antaa typerysten myrkyttyä. Tämä on myls väite, jota voidaan lähestyä tieteellisesti. Väite joka on lausuma jonka esittäjällä on kaikkien tietämieni tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan että yhteiskuntaetiikan periaatteiden kautta asiansa todistamisen taakka. (Mahdollisesti jopa rikostekninen toditamisen taakka.)

Lopputulema oli että olemme epäsuomalaisia ja pedofiilejä. "APUA MITA PORUKKAA!! Ootteko te oikeesti Suomalaisia, onko meita tommosia oikeesti?? Mita ihmetta teille on annettu tai mika lie ruokavalio hairio" ... "Onks taa joku pedo rinki?? Etitteko uutta Kartanoo vai onko vanhat via rullaamassa??" Ja että krjoittaja on kuitenkin mitä mainioin "Ei todellakaan ole tarkeaa etta olenko oikeassa. Mielummin opin ja tiedan olevani vaarassa jos asia niin on kuin uskottelen itselleni etta tiedan mista puhun." ... "Se on taysin turhaa teille esittaa mitaan kun teille se nayttaa olevan vain kutsu riiteleen ja kiisteleen. Sit saa olla puolustamassa joka hela pikku lausetta ym ym ym mita joku muukin on kirjottanu. Naurettavaa kaytosta!"

Kokonaiskuvana olikin kaksoisstandardi kohti fosforisyyttelijän omiin ideaaleihin ja keskusteluun jota värittivät esimerkiksi seuraavat sillai semisti postmodernit väitteet "Just se,olkoon sit vaikka jokasen oma totuus joka perustuu henkilokohtaisesti tutkittuihin ja luotettaviin materiaaleihin, asian molemmin puolin. Ei saa myoskaan ignoorata faktoja matkan varrella, ne vaikuttaa retken suuntaan, sita ei tulisi ohjata vaan seurata." ... "mun tarvi saada mitaan tai pointtiani lapi,kun se on mulle ihan sama mihin kukin haluaa uskoa, itse en ole uskovainen niin olen aina valmis harkitsemaan kantaani jos minulle esitetaan parempi ja tai loogisempi kanta/argumentti katsoa asiaa, siina se ero onkin. Kuin myos ihastelen ja tutkastelen debunkkaajien kykya sivuuttaa & sekoittaa pointti kun pointti."

Se, mikä tässä on oikeastaan merkittävää on se, että tässä ei ole hirvittävästi mitään merkittävää. Käytössä olivat kaikki normaalit denialistin varusteet ; Selkein on tietysti rooli keskusteluun. Hän korostaa "molemmat puolet" -näkemystä. Tämä on toki jo lähtökohtaisesti ristiriidassa sen ajattelun kanssa että totuudella on väliä. Jos  totuudella on väliä, se on tietty ja selvitettävä. Sen sijaan totuusrelativismissa on mielipiteitä mutta totuudella ei ole väliä. ; Se, että syytetään murhamyrkyttämisestä ei ole mitenkään pikkuasia josta voisi tehdä jonkun mielipidekysymyksen josta saa olla mitä mieltä vaan. ; Jopa tupakkaan liittyy rajoitteita ja vaatimuksia vaikka se ei olekaan tappavaa rotanmyrkkyä vaan ihan muuten vaan vaarallista.

Kuitenkin tämä puolten tarkastelu on ymmärrettävissä tietystä näkökulmasta ; Eri puoliin keskittyminen on luontevaa jos perusstrategiana on muuttaa keskustelu asian sijasta keskusteluksi intresseistä. (Tällöin ei olla kiinnostuttu totuudesta, vaan siitä että edustaako taho hyväksyttävää ideologiaa. Sillä kaikessa on intressejä. Tässä kohden raha on tietysti intressi, mutta toisaalta myös hengellinen luonnollisuus on intressi.) Tämä tuleekin vahvasti esiin lausunnoissa ; Esimerkiksi valtavirtatiede näyttäytyy vaikkapa rahantekointressin valossa aina kun se on erimielinen tämän rotanmyrkkyväitteen kanssa. (Jos tutkimus kertoo että hammastahnan yksi aines on rotanmyrkyssä yksi aines, tämä oli "denialistitotuudentsijällemme" sen sijaan validi lähde vaikka olisi valtavirtatiedettä.) Luontevuus on kuitenkin melko irrelevanttia, koska tosiasiassa asioiden totuusarvo on asioiden totuusarvo. Ja totuus on esimerkiksi kysymyksessä "onko hammastahna hampaiden pelastus vai lasten myrkytystä" tietty ; Toksikologiassa ei ole mielipidekysymys siitä että montako grammaa stryktriiniä tarvitaan tappamaan 50 kiloinen ihminen. Ravintosuosituksissa ei ole mielipidekysymys että monta grammaa C -vitamiinia pitäisi vähintään saada ravinosta päivässä. Ja se, että kuuntelee eri tahoja johtaa siihen että "riittää että joku sanoo" että asia otettaisiin huomioon.
1: Väite siitä että myrkky on myrkky ohittaa kaiken tietämämme nykykemiasta. Ja itse asiassa laittamani Turkulaisen viite näytti että myrkyllisyysrajat ovat paljon korkeammalla kuin mitä saamme. Ja se suojaa hampaiden reikiintymiseltä tällä matalammalla eimyrkyllisellä tasolla. Fluori on siis juuri kuten D -vitamiini jonka puute aikaansaa ongelmia. Mutta toisaalta esimerkiksi itse fanitan maksalaatikkoa niin isosti että olen kerran sairastunut kun söin sitä paljon joka päivä. Väite siitä että fosfori olisi arsenikin kaltainen alati kertyvä myrkky joka pikku hiljaa kasautuen tappaisi on siis faktojenvastaista. Näin ollen ei ole mitään syytä millä voit sanoa että "myrkky on myrkky - määrä on tapponopeutta" -henkistä asennetta voi samalla kannattaa ja olla tieteenmukainen rationaalinen ihminen joka tietää edes alkeellisesti puhumastaan aiheesta.

Tieteessä ollaan kuitenkin kiinnostuneempia erilaisista koetuloksista, jossa ei ole vain fakta vaan se miten ne on tuotettu. Ilman tätä tasoa ei ole oikeastaan tieteellistä keskusteluakaan. Eli ei pelkästään siitä että onko rotanmyrkyn yksi ainesosa vaikkapa D -vitamiini tai tietty fluorin suola. (Molempia on rotanmyrkyssä.) Lisäksi intressipohja siirtyy keskustelemaan asian sijasta ihmisistä, jolloin ei voida puhua muuta kuin tahojen ja keskustelijoiden ominaisuuksista. Tämä johtaa siihen että ainut tapa keskustella tästä lähtökohdasta on jonkinlainen herjaamis-räyhääminen. (Minä teen tätä toki aina mielelläni, ei siinä mitään, en vain pidä tätä todisteena millekään paitsi sille että räyhäämisestä tulee pirun hyvä mieli.) Tämä siirtymä aiheesta ihmisiin taas mahdollistaa erilaisiin taint by association -syytöksiin. (Joksi fluoriargumentti itse asiassa muuntuu ; Siinähän ei käsitellä fluoria ja fluorin ominaisuuksia, sitä mitä fluori on, vaan siinä fluori saastataan liittämällä se asian vierestä rotanmyrkkyyn.)
1: Tässä kohden kaksoisstandardi on silmiinpistävä. Rinnastus rotanmyrkkyyn on mielenkiintoinen. Se nimittäin viittaa siihen että aineiden myrkyllisyystaso ei ole mielipide vaan on tieteellinen fakta. Tähän liittyen siis myös fosforin kohdalla myrkyllisyystason suositukset eivät ole mielipide vaan tieteellinen fakta. Jos myrkyttää kaivon ja selittää että lääketeollisuus kusettaa, niin emme voi huomata muuta kuin että koko toiminta kyseenalaistuu koska rahaintressi on tietysti myös rotanmyrkyn kauppiailla. Jotta asioita voidaan aidosti punnita, on katsottava tutkimusmetodia ja niiden tieteellisyyttä ja tutkimusjärjestelmän kaksoissokkokokeutuksen laatua ja vastaavia metodisia laatuja. Ja pätevien tutkimusten tuloksia. (Joista voidaan toistettavuuden eli vaikka eri tahojen tekemien samojen tulosten kautta varmempia.)

Tämä strategia on sitä, että ei enää keskustella asiata vaan aletaan puhumaan auktoriteeteistä ; Esimerkiksi Turkulaisen fosforitarpeen ja fosforin riskirajojen käsittely ohitettiin sillä että väitettiin että kriteerit ovat vain lääkärien mielivaltaa. Intressiperustainen lähestymistapa on tässä tietysti siitä ongelmallinen, että tällä voidaan aina murskata mikä tahansa fakta ; Sen lähde katsotaan saastuneeksi. Näin käy tietysti myös jos olisi pseudoskeptikko joka selittäisi pelksätään että teoria ei voi olla totta koska se liittyy intressiin jossa kannatetaan luontaishoitoja ja vastusteaan "big pharmaa". Että kiinnostus uskonnolliseen ja hengelliseen elämäntapaan olisi ainut syy kieltää asia. Tämänlainen strategia on nimeltään kaivon myrkyttäminen ja se kuuluu ad hominem -argumentaation argumenttivirheperheeseen. Lopputuloksena syntyy valitettavasti cherry pickingiä, jossa ideologisuus ja dogma korostuvat tärkeimmäksi. ; Jos tutkimustulos tukee omaa näkemystä, riittää että se osuu ensimmäisenä googlesta kohdalle. Ja jos se ei tue, se on peräisin ahneilta murhaajabigpharmalaisilta tai hamppuhipeiltä.
1: Tämän tason jälkeen huomaamme että jos syytämme tieteen suosituksia vääristelystä, me teemme tämän viittaamalla johonkin tietoon. Eli kyseiset tutkimustulokset on osoitettava vääriksi. On löydettävä jokin toisen tekemä tutkimus joka tekee hyvän koejärjestelmän ja jossa kyseinen tulos osoitetaan vääräksi. Tämänlaisia ei pitäisi olla vaikeaa löytää koska lääketieteessä ei ole vain yhtä toimijaa. Sen parissa on esimerkiksi useita lääketehtaita. Lisäksi on myös yliopistollista lääketieteen tutkimusta. Tämä palauttaa asiat Niiniluodon korostamaan tieteen toistettavuuteen ; Jos joku ei saa samoja tuloksia samoilla koejärjestelmillä, asiasta seuraa huijaustutkimus. Karkeasti ; Jos tulokset eivät mene yksiin keskenään (vaikkapa tietty pitoisuus fosforia on tappava yhdellä ja hampaat pelastava toisella), niin jomman kumman on valehdeltava.
2: Peräti huvittavaa oli se, miten kritiikki nähtiin "fosforipäisyydeksi". Ruoka-aineissa oli vikaa ja ajattelukyky oli rappeutunut. Kuitenkin ketjua seuratessa ei ollut vaikeaa nähdä että kognitiiviset rajoitteet sekä hyvän ja laadukkaan äidinkielen tuotossa, perustelujen syvyydessä ja jopa asiaankuuluvien terminologien omituisesta tuntemattomuudesta (joka näkyy perussanojen kääntämättäjättämisinä ja "anglismeina" joita ei suinkaan selitetä auki siinä ohessa) rajoitteet olivat nimen omaan hänen puolellaan. Kun jo peruskielentuottaminen tökkii, ja argumentointi ja siihen liittyvät termit ovat hakusessa, on rajoitteita osattava katsoa juuri tästä. Näin muiden syyttäminen typeryksiksi vain siksi että he ovat erimielisiä ja vaativat perusteita on sangen omituista ja ampuu enemmänkin "totuuden etsijän" omaan nilkkaan. (Jostain syystä ne jotka sanovat "etsivänsä totuutta" eivät koskaan näytä olevan kiinnostuneita tästä tai osaavansa mitään heuristista päättelyä, vaan he ovat aina jotain tiettyä omaa dogmaansa toitottamassa ja nihiloimassa kaikki erimielisten sanomiset ilman perusteita ja suoralta kädeltä naurettaviksi.) Lisähupia asiaan saa siitä että minun kotonani ei fluorihammastahnaa ole nähty yli 10 vuoteen koska puolisoni on pahasti allerginen tietyille rikkiyhdisteille joita hammastahnoissa käytetään täyteaineena. (Eri aine kuin tässä oli kinan alla muuten.) Näin ollen minä en edes voisi olla mikään "fosforipää".
___2.1: Oma kohtaloni tässä kysymyksessä tuo esiin toisen perusongelman. Jostain syystä dogmaattinen häirikkömme ajatteli että jos hammastahna ei ole rotanmyrkkyä niin sitten kaikkia pakotetaan käyttämään sitä. Tämä on omituista etenkin kun vettä ei Suomessa fluorata eikä hammastahnan käyttöä ole pakotettu. Ei valtio pakota omeniakaan syömään vaikka ne ovat terveellisiä. Jostain syystä hän näki että hän edustaa vapautta jossa saa tehdä mitä mielii kun taas muut ovat ajamassa jotain pakotusvaltaa. Kukaan ei ollut ajamassa pakotusvaltaa, paitsi ehkä se joka selitti että hammastahnan laittaminen lapsille olisi myrkyttämistä ja pedofiliaan rinnastettava teko. (Ajatus siitä että hammastahna on rotanmyrkkyä mutta sitä olisi maailmankuvan pohjalta oikein antaa lapselle vaan siksi että vanhemmat ovat tyhmiä on ajatuksena eettiseltä tasoltaan niin kuvottava että se ei liene mahdollista. Mieleen tulee vain joidenkin äärimmäisten kulttien lastenkasvatusperiaatteet joissa julmakin väkivalta hyväksytään ns. uskonnonvapauteen vedoten.) Ja jonka mielestä muuta mieltä ei saa olla olematta ignorantti, ideologisti, harhaanjohdettu -tai aivovammautunut idiootti, "fosforipää". Nähdäkseni juuri hän oli ajamassa pakkovaltaa ja kieltoja. Muut vain selittivät että tieteen mukaan hammastahnasta on hyötyä, kukaan ei ollut ajamassa edes fosforin lisäämistä juomaveteen vaikka se havaintojen ja Turkulaisen antamien linkkien valossa esimerkiksi USA:ssa säästikin hammaslääkärikuluja eli auttoi valtion yleisessä hyvinvoinnissa. (Sääli että en kopsannut näitä linkkejä, niitä oli pääasiassa muualle kuin wikipediaan jota lausuja lainauksissani halveksi. Niitä oli lääketieteen sivustoille.)

Cherry Pickingin ongelmana on se, että jos se on sisäänrakennettuna, vihrettä ei enää voi korjata millään perslihastyöllä. Sitä kautta rakentuu ns. vahvistusharha, jossa jokainen omaa näekemystä tukeva juttu kasautuu todisteeksi ja erimielinen on vain yhä kasvava todistus siitä että toinen puoli valehtelee. Jokaisesta mielipiteestä tulee joko oman dogman vahvistus tai sitten se vahvistaa taint by associationin kautta sitä että ne toiset on ihan pihalla.
1: Tässä lähteiden antamattomuus on mielenkiintoista. Siinä kun kehotetaan etsimään itse, ollaan ongelmissa koska kysymys on myös lähteiden löytämisestä. Yleensä ottaen lähteiden ideana onkin se, että voidaan tarkistaa esitetyt väitteet ja mennä lukemaan ne itse. Se, että ei tiedä mitä kirjaa ja mitä sivua pitäisi etsiä jossa se tieto makaa, niin kriitikko haudataan etsimistyöhön sen sijaan että voitaisiin katsoa että mitä se teksti siinä lähteessä oikeasti sanoo ja tarkoittaako se lähde oikeasti edes sitä mitä sen väitetään tarkoittavan. Ja samalla voidaan tarkistaa sekin onko kirja ammattilaisen tekemä, vertaisarvioitu, tiedeteos, ja ennen kaikkea sen sisältöä voidaan arvioida ja katsoa onko sen tieteellisyystasossa puutteita vai onko se perusteluna värityskirjan tasoa.
2: Huomioitavaa on se, että denialistitrolli valitteli kovasti lähteistä. Hän innosti hakemaan tietoa itse kirjastosta ja muualta. Kuitenkin jos vaikka televisiosta tai kemiankirjoista sitten sai jonkun lähteen ja kanannoton aiheeseen, tai viittasi lääketieteen suosituksiin jotka ovat kirjoissa, nämä lähteet mitätöitiin idealistisina manipulointeina. Samanaikaisesti näihin parempiin lähteisiin ei haluttu antaa lähteitä. Koska luonnollisesti ajassa jona pyytää kahden rivin lähteen ehtii etsiä kirjastossa 20 000 eri teosta ja löytää juuri sen tietyn jossa on "oikea totuus". Itse asiassa denialisti tunnustikin että hän ei halua tuoda lähteitä esiin koska se olisi vain syy jatkaa tätä hänen mukaansa "väsyttävää" ja "raskasta" keskustelua kun alettaisiin puhumaan lähteen sisällöstä ja uskottavuudesta. Tämä onkin se, mitä kautta hän itse asiassa tunnusti että tosiasiassa hän tietää että lähteen saaminen ei ole laiskuutta. Vaan sitä että keskustellaan tiedosta ja sen perusteista.
3: Autoritaarinen "mä väitän tietäväni asian ja väitän että näin on, menkää kirjastoon niin tiedätte ja jos olet erimielinen sulla on saastaiset lähteet, en halua ja jaksa keskustella viitteideni faktoista tai tutkimuksen metodeista tai tiedon perusteista ja laadusta koska määrittelen sen vänkäämiseksi ja inttämiseksi" -näkökulma ei tietysti ole kovin tiedottavaa, perustelevaa, tarpeellista, rakentavaa saati ystävällistä. Tosiasiassa tämänlainen strategia on odotettavissa jos väite ei kestä lähempää tarkastelua ja haluaa vain toimia ideologisena käännyttäjänä. Lähdekritiikki on raskasta, väittäminen ei vaadi mitään taustatietoa koska tietämisen sijasta voi vain väittää tietävänsä - ja kuten lainaukseni tekstinäytteet paljastavat - tai edes alkeellista äidinkielellistä kirjoitustaitoa. Molempia puolia tarkastelevaksi on mielenkiintoista että vaatii toista puolta paljastamaan lähteet ja nämä voidaan ohittaa selittämällä ne ideologisiksi kun taas omia väitteitä ja lähteitä ei edes tarvitse kertoa. Miten voi tutustua "molempiin puoliin" jos ei edes tiedä että mikä kirja edustaisi sitä "toista puolta"? Ilman lähteistystä jää vain perusteeton pätemisenhalu. (Jonka erotan perustellusta pätemisenhalusta joka tulee siitä että kykenee antamaan viitteet ja keskustelemaan niiden tieteellisestä ytimestä vahvaa ja laadukasta argumentaatiota. Tämä on vaativa taito josta voi olla ansaitusti ylpeä! Sitä on oikein olla ylpeä jos osaa rakentaa veneitä, tämäkin on taito joka vaatii paljon pitkäjänteistä ja määrätietoista harjoittelua.)

Eniten itseäni kuitenkin ihmetyttää se, miten skeptikkoblogiin voidaan tulla siillä mielellä, että asioiden perusteita ei ruodittaisi tarkasti. Hän tuntuu loukkaantuneen kun skeptikkous tarkoittaa tieteellisyyden vaatimuksia ja sitä että ilmaan heitetyt väitteet kuten "hammastahna on rotanmyrkkyä" perustellaan sen sijaan että niistä tehdään "omatutkittu fakta" joka pitää jättää "kotiläksyiksi perustelujenvaatijoille". Etenkin kun sitten kun näitä kotiläksyjä tekee, niin kaikki vasta-argumentointi kumotaan viittaamalla "suositusten irrelevanttiuteen", niin että vaihtoehdoksi ei oikeastaan jää muu kuin se, että mikään tosiasia-aineisto missään oloissa ei voisi falsifioida tätä esitettyä väitettä. Siitä on siis tullut dogma, jonka puolustaminen ja toistaminen on se oleellisin asia. ja jolle kriittinen monisyinen ja erimielisyyden kautta tuleva lähestymistapa on turhaa, häiriöllistä, ei rakentavaa - ja ilmeisesti ennen kaikkea pedofiliaa ja epäisänmaallisuutta. ; En uskonut että olisi erityisen Suomalaista esittää että "olet tätä mieltä kuin väitän ilman todisteita tai olet paha pedofiili ja fyysisesti vammaiseksi määriteltävä aivorappeumapotilas."