Näytetään tekstit, joissa on tunniste suggestio. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016
Witcher, aivopesu ja repivät valinnat
Sain viimein ladattua Witcher III -pelin kaikkine lisäosineen PS4:seeni. (Prosessissa meni "mokkulan" kanssa hyvin pitkään, useita vuorokausia.) Olen pelaillut sitä jo jonkin matkaa eteenpäin. Sen ytimessä näyttävät olevan tehtävät joissa tehdään erilaisia ratkaisuja. Ja näistä ratkaisuista seuraa yleensä eri asioita. Ja vaihtoehdot eivät yleensä ole mallia "hyvä ratkaisu ja huono ratkaisu". Vaan sen sijaan siinä saavutetaan jotain ja menetetään jotain. Kaikista päätöksistä on ikäviäkin seurauksia.
Jossain määrin tämä tekee Geraldista hyvin vapaan. Eikä vain siksi että vapaus ja valta jossain määrin kuuluvat yhteen. Kun tekee valintoja joilla on vaikutuksia - jotka Geraldin tapauksessa vaikuttavat yksilöiden elämään ja kuolemaan, alueiden hyvinvointiin ja jopa valtakuntien nousuun ja romahtamiseen - on tietenkin Sartren eksistentiaalisessa mielessä vapaa eli vastuullinen.
Mutta vapaus on laajempikin ; Tehtävämoodiin sidottu kahden toisensa poissulkevan, erilaisen mutta samanarvoisen valinnan välistä on melko lailla määritelmällisesti Robert Kanen torn decision. Ja Kanelle tämä edustaa vapaata tahtoa ja on itsellisyydenkin ytimessä. Kun tekee itseä kahteen eri suuntaan riipivän valinnan, osallistuu johonkin jota Kane kutsuu nimellä "self-forming action".
Kuitenkin juuri tämänlainen tilanne näyttää olevan myös vapauden antiteesissä.
Kun mietitään milloin ihmiset epäonnistuvat pahiten, on yllättävän usein takana se, että siinä on (a) Ihmisiä jotka ovat epävarmoja, heillä on yleensä jonkinlainen muutosvaihe tai jopa kriisivaihe elämässään (b) ja tässä hämmennyksessään he hakevat apua tai neuvoa joltain taholta jolta ei pitäisi.
Tässä on tietenkin kyse siitä että ihminen delegoi valtaansa ja valintojaan. (Tai joutuu Geraldin Jediheilautuksen tai vastaavan Taika Jimin hypnoottisen eleen uhriksi.) Mutta takana on enemmänkin. Kun mietitään ihmisen psykologiaa, siihen liittyy osio nimeltä aivopesu tai mielenhallinta. Se on jotain joka on hyvin vaikutusvaltaista juuri siinä vaiheessa kun ihminen on keskellä torn decisionin tekemistä.
"Aivopesu", mikä aivopesu?
Ihmisten aivopesu on tavallaan iso nippu erilaisia asioita joita voidaan tehdä ihmisille jotta nämä saadaan tekemään mitä halutaan. Karkeasti ottaen tässä on kysymys hyvin erityislaatuisesta suostuttelusta. Termi on pejoratiivinen ja ylikäytetty. Jossain määrin tämä on ongelmallista koko sanan käyttämiselle. Siksi on kenties hyvä hieman tarkastella mitä tarkoitan tässä yhteydessä koko ilmiöllä..
1: Kaikista ekstreemein tapa on se, joka varmasti monille tulee mieleen ensimmäisenä aivopestusta puhuttaessa. Puhutaan prosessista jossa ensin rikotaan persoona, sitten ujutetaan uusi ajatus ja tämän jälkeen tätä tuetaan. (educational brainwashing). Tämä on ainut aivopesuprosessi joka uudelleenohjelmoi ihmisen. Tässä prosessissa saadaan aikaan joskus hirvittävän pelottavia tuloksia. Ihminen saadaan muuttamaan mielipiteitään ja toimintojaan. Ihminen ei vain tee kuten vaikka kulttijohtaja käskee vaan uskoo että juuri näin hän itse haluaa toimia. Tämä on prosessi jolla tuotetaan Patty Herasteja. (Ja jossain määrin jopa Tukholma -syndrooma voidaan laskea yhdeksi tämän ilmenemismuodoksi ; Panttivankinaolo on stressitilanne joka murtaa persoonaa ja halu ymmärtää kaappaajia on hyödyllistä...) Prosessi on siitä hankala, että sen kanssa menee usein paljon aikaa. Streatfgeildin "Brainwash" -kirja muistuttaa siitä että tämä metodi on siitäkin hankala että muuntuneen minän ylläpitäminen vaatii yleensä erillistä ylläpitämistä. Eli tämän tyylinen aivopesu on hidasta tehdä ja se purkautuu jos sitä ei erikseen ylläpidetä. Siksi vaikka Pohjois-Korea onkin käyttänyt historiansa varrella tehokkaita uudelleenohjelmointimetodeja, vain marginaalinen murto-osa kaikista ohjelmoiduista USA:laisista ja Etelä-Korealaisista sotilaista pysyi Pohjois-Koreamyönteisinä sen jälkeen kun heidät vapautettiin sotavankeudesta. Onnistuminen on hyvin hyvin harvinaista, joskin prosessilla saadaan aikaan jotain johon ei päästä oikein millään muulla.
2: Sen lisäksi ihmiset voidaan manipuloida sillä että lopputulos oikeuttaa keinot. Tai että he saavat prosessissa jotain. Tällöin puhutaan ehdollistavasta aivopesusta (persuasive brainwashing). Tämä on jotain joka useimmista tuntuu lähinnä kasvatukselta. Siltä että rangaistuksin ja palkkioin ehdollistetaan ihmiset tekemään jotain asioita. Tässä ihmisen mielipide teoista ei ole tärkeä. Ei keskitytä siihen että ihmien haluaa vapaaehtoisesti tehdä jotain jota hän ei halua tai jättää tekemättä jotain jonka hän haluaisi tehdä. Vaan siihen miten hän toimii. Toki tässä prosessissa mielipide saattaa muuttua. Kasvatuksessakin ihmiset alkavat olemaan tiettyä mieltä tietyistä asioista vain siksi että hänen kulttuuripiirissään on toistettu että näin on hyvä toimia ja häntä on palkittu tämän tekemisestä ja rangaistu tästä poikkeavan tekemisestä. Kuitenkin tämän manipulointipuoli tunnistetaan "vastapuolella" ; Kun omaa agendaa tuuttaava media tekee "propagandaa ja aivopesua" tiedostetaan että toistamalla asioita, suostuttelemalla niihin ja toistamalla että asia on tietyllä tavalla, saadaan ihmsiet tekemään ja uskomaan näitä asioita.
3: Tämän lisäksi on suostutteluun ja suggerointiin keskittyviä metodeja (suggestive brainwashing). Hypnoosiin ja suggerointiin liittyviä asioita rajataan usein aivopesun tuolle puolelle. Tässä pääsyynä on se, että suggerointi on usein "lähinnä estojen poistamista". Sillä luodaan yllykkeitä mutta ei voida saada toista tekemään mitään sellaista jota hän ei missään tapauksessa haluaisi tehdä. Suggestio on usein hyvin nopea ja vaikutusaika melko lyhytaikainen, joten se ei ole pitkäaikaisen ja pysyvän muutoksen tekemistä. Toisaalta suostuttelulla voidaan saada ohjattua käytöstä joten joskus suggestio lasketaan mukaan ikään kuin "lievänä aivopesuna"..
Mitä tekemistä tällä on repivien valintojen kanssa?
Kun mietitään torn decisionia tekevää ihmistä, on tässä usein elämän kriisitilanne. Geraldin elämä on, paitsi vapaata ja pullollaan vaikutusvaltaa, niin myös täynnä stressiä. Harvalla ihmisellä on voimavaroja elää tämänlaista stressintäyttämää elämää murtumatta. Siksi tässä tilanteessa haetaankin apua.
Avun hakija on selvästi hauraassa tilassa. Näin ollen hänen entistä minäänsä on horjutettu. Tämä säästää uudelleenohjelmoijaa (educational brainwash) siinä mielessä että maailma on jo tehnyt vanhan persoonan horjuttamisen osittain tai kokonaan. Näin voidaan nopeammin keskittyä uuden minän rakentamiseen ja sen ylläpitämiseen vaikka sosiaalisessa yhteisössä. (Purkautumista ei tarvitse pelätä niin paljoa jos ihminen sitoutetaan kulttiin niin että hän ei jää ilman uuden persoonan ylläpitämisprosesseja.)
Toisaalta koska torn decisionissa ollaan tekemässä kahta asiaa jotka ovat periaatteessa valideja vaihtoehtoja, suggeroija voi hakea omaa etuaan sillä että ihminen sitoutetaan tekemään näitä valintoja.
Tunnisteet:
aivopesu,
ehdollistuminen,
Hearst,
hypnoosi,
Kane.R,
mielenhallinta,
Sartre,
Streatfeild,
suggestio,
tietokonepeli,
torn decision,
Tukholma -syndrooma,
vapaa tahto,
vapaus,
vastuu
maanantai 6. joulukuuta 2010
Kemiaa aivoille - miten kokemus uutisesta vaikuttaa asenteisiin?
1: Ensimmäinen on ruotsalaistutkimus, joka on löytänyt yhteyden matalaan serotoniiniaktiivisuuteen ja kiihkeään uskonnollisuuteen. Serotoniiniaktiivisuus aivoissa on epänormaalia. Matalalla serotoniinitasolla on myös yhteys masennukseen. Tämä tuo helposti mieleen sen, miten uskovaiset kertovat että elämä ilman uskontoa ei ole riittävän hyvää. Että he ovat onnettomia ilman.
2: Toinen on tutkimus, jossa metyylielohopealle altistuminen sai valkoiibiksissä aikaan taipumuksen pariutumiseen saman sukupuolen kanssa. Metyylielohopea sekoittaa hormonitoimintaa ja umpieritystä ja muuttaa tätä kautta lintujen käytöstä. On tiestysti helppoa ajatella että sama koskisi ihmistäkin, joten homoseksuaalisuuskin olisi perimän ja kasvatuksen lisäksi kemiallista.
Tälläisiin tutkimuksiin on itse asiassa vaikeaa suhtautua täysin neutraalisti tai oikein. Syynä on se, että aiheesta käytävä keskustelukenttä on polarisoitunut.
Karkeasti voisi sanoa että asiassa on suggestiivinen ihmiskuva, eli näkemys jossa ihminen suostutellaan hyvin suurelta osin kaikkeen ja perimällinen ihmiskuva, jossa perimän katsotaan komentavan ihmistä hyvinkin paljon. Molemmissa näistä vastuu piilotetaan. Tämän lisäksi on tietysti vapautta korostava näkemys, jossa kaikki nähdään valintana, jolloin ihminen on "syyllinen" tai "ansainnut" tilansa.
Asiat ovat tietysti hyvin mutkikkaita. Esimerkiksi uskonnollisuuteen on liitetty useita erilaisia asioita, jotka ovat rakenteellisia ja/tai geneettisiä.
1: Dean Hamer liitti uskonnollisuuden geeniin joka lisäsi kokemusta sulautumiseen luonnon ja ympäristön kanssa.
2: Persinger taas aktivoi aivoja "Godhelmet" -laitteellaan ja havaitsi että tietyllä tavalla saadaan aikaan läsnäolokokemuksia.
3: Michael Gazzanigan kirja "Eettiset aivot" yhdistää uskonnollisuuden ohimolohkoepilepsiaan. Sen synnyttämät kohtaukset aikaansaavat poikkeavia aistimuksia, kuten outoja havaintoja ja kuuloaistimuksia. Ohimolohkoepileptikko toimii kohtauksien ulkopuolisessakin elämässään poikkeavasti ; Heidän seksuaalisuutensa on joko korostunutta tai olematonta. He ovat aggressiivisia mutta eivät väkivaltaisia. Ja heillä on moraalikoodisto jota he seuraavat, ja joka ei taivu.
Tosiasiassa uskonnollisuus ei ole yhtä kuin nämä kokemukset. Niiden kokeminen ohjaa luultavasti ihmisiä hakemaan selitystä kokemuksilleen. Siksi uskonnollinen kokemus ei ole yhtä kuin sulautumis- tai läsnäolokokemus, mutta moni tälläinen poikkeava kokemus on uskonnollinen kokemus tai väritetään ihmisen mielessä sellaiseksi. Ne liittyvät vahvasti uskonnolliseen käyttäytymiseen. (Samoin kuin serotoniinin kohdalla, jos tavallinen elämä ei riitä, se johtaa helposti siihen että haetaan jotain erikoisempaa ja ekstreemimpää.)
Uskonnollisuus siis liittyy näihin asioihin, mutta on itse asiassa hieman harhaanjohtavaa sanoa että kyseessä on "uskonnollisuusgeeni". Sellainen tietysti myy hyvin. Aihe on messevä.
Homoseksuaalisuuden kanssa tilanne on tietysti hieman hankalampi, koska kysymys on eläimistä. Ei ole varmaa että se toimii aivan samalla tavalla ihmisissä. Tosin ihmistenkin seksuaalisuuteen liittyy hormonitoiminta - ei ole sattumaa että ihmiset kiinnostuvat tietyistä asioista juuri murrosikään liittyen.
Lehtijulkaisuissa tälläiset uutisoinnit johtavat helposti ylitulkitsemaan. Moni voi ajatella, että homous johtuu kuumemittarin hajoamisesta tai vaikkapa väärän alueen kalojen syömisestä. Tai että homous johtuu täysin kemiasta ja homoseksuaalisuuden syyt ovat kokonaan tässä. Moni voi myös ajatella että uskonnollisuus on masentuneisuutta.
Nämä ovat ylitulkintoja. Molemmat ilmiöt ovat monisyisiä. Mutta ilmiöt eivät ole täysin kasvatuksenkaan tulosta. Ihminen ei ole niin vapaa kuin moni uskottelee. Eikä toisaalta niin manipuloitavissa mihin tahansa kuin toiset pelkäävät. Mutta ei syntyperä ja geenitkään meitä täysin determinoi.
Kuvassa Helsingin keskuspuistosta kuvattu lumienkeli. Lumella on jännittävä korrelaatio uskonnollissävyiseen toimintaan. Kakkoskuvassa samanlainen impulssi on johtanut roskiksen päälle rakentuneeseen noin 30 senttiä korkeaan lumiukkoon joka kuvattiin Korsossa.
Tunnisteet:
aivotutkimus,
epilepsia,
Gazzaniga,
Hamer,
homoseksuaalisuus,
ihmisyys,
kasvatus,
masennus,
medialukutaito,
perimä,
Persinger,
serotoniini,
suggestio,
uskonnollisuus,
valokuvaus
maanantai 17. elokuuta 2009
Joululahjat joka päivä.
On ihan tavallista, että vanhemmat toteuttavat pieleen menneitä haaveitaan lastensa kautta. Se on usein ihan viatonta, kuten sitä että ostetaan junarata kun ei itse lapsena saatu. Osa johtuu tietenkin siitä että takana on "yhdistävä tekijä" - vanhammathan opettavat tai ainakin toiminnallaan näyttävät lapsilleen sitä, mitä elämässä halutaan.
Uskontojen kohdalla tämä arvojen ja näkemysten siirto on tavallista. Jos pitäisi lapsen omaa kantaa kysymättä mahdollisimman hyvin arvata, mikä hänen uskontonsa on, asuinmaa on hyvä arvaus, mutta vielä parempi arvaus saadaan kysymällä hänen vanhempiensa uskontoa. Lapset indoktrinoidaan johonkin. Sana kuulostaa pahalta, mutta olen melko varma että kaikki tekevät tätä jossain määrin.
New Ageen liittyy ilmiö "indigolapset". Kun tämä järjestelmä rakentuu värähtelytasojen päälle. Ja tähän rakennetaan arvojärjestys, on indigolapsi sellainen jonka aura paistaa indigon värisenä. Heillä uskotaan tätä kautta olevan kyky aistia ihmeitä. liitetään jopa käsityksiä siitä että he ovat todiste siitä että he todistavat ihmistä suuremmat olennot. Tätä kautta indigolapsia esitetään jopa todisteena henkimaailman, enkelien ja/tai/sekä avaruusolentojen olemassaolosta.
1: Paranormaalin ystäviin suhtaudutaan usein hieman pelotellen, ja heihin suunnataan "foliohattujuttuja", mutta itse näen tämän yhtenä, joskin uutena, uskontona. Ja kuten kaikessa uskonnossa osan kannattajien tavat ja käytännöt ovat vähemmän kannatettavia kuin toiset.
Psykologian kautta ilmiöt ovat helppo ymmärtää. Lapset saavat uskomuksiaan vanhemmiltaan, ja kun he noudattavat näitä, he saavat tätä kautta luotettavuutta ja arvostusta. Tämä voi ensilauseella kuullostaa typerältä, mutta tosiasiassa lasten kohdalla tämä toiminta ei olisi ainutlaatuista. Esimerkiksi ruotsissa alkoi vuonna 1667 alkaneet massahysterian tason saavuttaneet noitavainot, jolle tyypillinen ilmiö oli "noitia osoittavat" lapset. Lapset saivat arvostusta heijastelemalla vanhempiensa kertomuksia. Blåkullassa (Kyöpelinvuoren vastine) vierailukertomukset olivat tavallisia. Lapset olivat ihan itse nähneet, unessa ja kaapattuina.
1: Näin kävi ehkä hieman erikoisesti niin, että vanhempien uskomukset siirtyivät lapsiin ja heidän esityksensä antoi vanhemmille, uskomuksen lähteelle, kokemuksen siitä että tämä uskomus olisi erityisen luotettava ja tosi. Näin kehä vahvisti itseään.
Vanhempien vaikutus on selvää, koska kun katsoin esimerkiksi "Paranormaalit lapset" -ohjelmaa, käsiteltiin varhaislapsuuden muistoja.
1: Tässä olennaisena tulee mukaan valemuistot. Niitä on jokaisella ihmisellä jonkin verran. Emme voi aina tietää mikä on meille kerrottua ja mikä on aitoa. Tässä vaikuttaa ainakin kaksi asiaa: misinformation effect sekoittaa eri lähteet. Eli jos näemme jotain ja sittemmin luemme siitä kuvauksen jossa tapahtuu jotain muuta, muisto tapahtumasta vääristyy. Toinen taas on source misattribution, jossa esimerkiksi unet joita ei ole ollenkaan tapahtunut koetaan totena. Erityisesti lapset ovat herkkiä tälle, ja Hannu Lauerman "Huijaus" esittää että kun lapsille kerrottiin toistuvasti tosia ja vääriä kertomuksia, 30-40% kaikista lapsista uskoi koko ajan ainakin johonkin väärään tapahtumakuvaukseen, vaikka heitä ei olisi mitenkään erityisesti vaikutettu. Kun suggestio lisätään mukaan kuvioihin, tutkimusten mukaan väärät uskomukset lisääntyivät tästä voimakkaasti. Itse asiassa jos uskomukset eivät olleet mitään "ihmeitä", ulkopuoliset asiantuntija -arvioijat, kuten psykologit, eivät kyenneet selvittämään vääriä tarinoita oikeista tapahtumista.
___1.1: Tähän liittyy olennaisesti RTM -terapia ja sen aikaansaama valemuistosyndrooma ; Kyseessä on siis keino generoida ihmiselle vääriä muistoja aktiivisesti. "Tiede 2/2008" sisälsi jutun "Kipeä muisto voi olla valemuisto." Sen mukaan terapia voi synnyttää jopa traumaattisia muistoja: Kun ihminen tulee tähän terapiaan, hänet laitetaan meditoimaan ja antamaan vastauksia reaktioillaan. Samanlaista menettelyä käytetään monessa paikassa. Tyypillistä ilmiölle on se, että terapeutille alkaa kasautumaan samaa ongelmaa huomattavasti enemmän kuin toiselle. Yhdellä kyseessä ovat muistetut avaruusolentojen kaappaukset, toisella taas demoniset voimat ja vaikutukset. Kolmas yleinen ja tiedetty ilmiö on tapahtumattoman varhaislapsuuden insestin löytäminen. Syy kasautumiseen on jopa arkijärjen mukainen: Terapeutti kyselee kysymyksiä. Jos kysymyksiin vastataan myöntävästi, kohde kertoo totuuden ja jos ei, hän on "lukossa" ja vastaa väärin, jonka vuoksi kysymystä on intettävä, eli samaa kysymystä kysytään uudestaan joko heti tai myöhemmin. Kun tälläistä inttämistä jatketaan, ihmisen mieli alkaa kokemaan vastaavansa väärin ja vastaa terapeutin kaipaamalla tavalla. Terapeutti saa sellaisia tuloksia, kuin mihin hänen kysymyspatterinsa ohjaa. Siksi kasautuminen ei ole ihme. Terapia koetaan tietenkin toimivaksi, koska terapian jälkeen on selvä muistikuva, jota aikaisemmin ei ole ollut selvänä. Potilas ei tietenkään koe huijaavansa itseään, joten on täydellisen luontevaa ajatella, että terapeutti on tuonut sen esiin, eikä synnyttänyt sitä.
2: Lauerman mukaan varhaislapsuudesta, yleensä iästä ennen kahta ikävuotta, ei jää autobiografisia muistoja. Toisin sanoen henkilöillä ei ole muistoja näiltä ajoilta. Tältä kautta muistikuvilla ei ole todellisuuspohjaa, ja on luultavaa että niiden sisältö on napattu jostain. Esimerkiksi vanhempien puheista.
"Paranormaalit lapset" -sarjan ensimmäisen jakson, oli selvää että ainakin osa tempuista on sellaisia että ne voi ihan opetella. Esimerkiksi yksi lapsista kertoi kuinka hän usein "sivunäöllään" havaitsee kummituksia ja henkiolentoja. Tämä taas liittyy aivan normaaleihin varjoihmisiin, joita normaalikin ihmnen voi nähdä luonnostaan. Syynä on se, että ihminen luonnostaan ylitulkitsee ja havaitsee ihmishahmoja esimerkiksi satunnaiskohinassa. Samoin unen ja valveen välitila voi aikaansaada erikoisia kokemuksia. Tätä kautta kyseessä ei aina ole lapsen huijaaminen, ei hallusinaatiot, ei mielisairaus, eikä vanhempien antama tuki tai uskontoon painottaminen. Mutta ei myöskään henkivoimat.
Lisäksi oli selvää että indigolapsiin liittyy muutenkin uskonnollisia piirteitä. "Paranormaalit lapset" sisälsi erikoisia kykyjä omaavien lasten yhteenlaittamista. Kohtaamisessa korostettiin kuinka toiset tarvitsevat apua. Siksi kun yksi lapsi olisi halunnut poistua, koska hän pelkäsi että häneen suhtaudutaan huonosti kun dokumentti tulee esiin, hänelle kerrottiin että toinen poikakin tarvitsee tukea tämän saman ongelman kanssa.
Muut ihmiset eivät yleensä katso "kovin hyvällä" jos joku kertoo näkevänsä jatkuvasti sivunäöllään haamuja. Nyt häntä tuetaan ja tämä kyky onkin paitsi hyväksytty, myös arvostettava lahja. Ja lähteminen tarkoittaa muiden pulaan jättämistä. Tämänkaltainen on erittäin toimiva ja erittäin kyseenalainen temppu, jos/kun lapsi tai kuka vaan halutaan sitoa ryhmään. Luultavasti monella indigolapsella onkin tämä sama, ihan konkreettinen taito. Ja näin he saavat samankaltaisia kokemuksia keskenään, mikä luo vahvistavan tunteen. Toki jo itse havainnot joita itse tekee, tuntuvat vahvoilta. Mutta ihminen ajattelee että jos joku toinen näkee saman, hän ei enää voi olla "hullu". Ja kun ei ole hullu, homman täytyy olla aitoa tavaraa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Hypnoosi
Hypnoosi on joko tajunnallinen tila tai toiminnallinen toimintaryhmä, jonka aikana henkilö on suggestiivinen. Tämä ei tarkoita tajuttomuutta, tai unen kaltaista tilaa, vaan on enemmänkin keskittyneen havainnoinnin tila. Kyseessä voi olla tilanne, jossa hypnotisoija hypnotisoi hypnotisoitavan tai itsesuggestio, jolloin henkilö hypnotisoi itsensä ilman ulkopuolista tahoa. Hypnotisoija käyttää suggestioita, jotka ovat yksinkertaisesti mitä tahansa kommunikaation muotoja -yksinkertaisia, monimutkaisia, sanallisia, eleellisiä...- joiden tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asiat tietyllä tavalla tai saada nämä toimimaan tietyllä tavalla. Suggestio sinällään voi pyrkiä saamaan ihmisen toimimaan joko tahtonsa mukaisesti tai sen vastaisesti. Esimerkiksi mainokset, kannustus ja uskonnollinen käännytyspuhe ja baarissa kaverin selkääntaputus joka työntää tätä kohti baaritiskimisuja ovat kaikki suggestioita. Hypnoosissa siis vain käytetään hyväksi näitä elementtejä.
Eikä siinä ole mitään varsinaisesti maagista. Tosin hypnoosi yhdistetään arkielämässä aika usein mystiikkaan, ja siitä on vahva mielikuva että se liittyy showbisnekseen ja lavataikuuteen ikään kuin silmänkääntötemppujen erikoislaatuna. Tälläisenä showhypnotisoijana mainetta on tehnyt esimerkiksi Paul McKenna. Toisaalta tämä ei ole mikään ihme, kun muistaa, että hypnoosi liittyy monen vanhan kulttuurin hengellisyyteen ja jopa eurooppalainen "hypnoosin isä" Franz Anton Mesmer kehitti hypnoosikäsityksensä ajatukselleen animaalisesta magnetismista. Hänen mukaansa ihmisissä oli vitalistista magnetismia, jonka epätasapainoon johtaa sairauksiin, siksi kaikki sairaudet voidaan parantaa magneettisesti. Tämä magnetismi oli hienojakoista ja vaikutti pitkän matkan päästä, kuten magneetitkin voivat työntää toisiaan koskettamatta. Tämä näkemys luokitellaan nykyisin pseudotieteeksi, mutta näkemystä siitä että tiedemaailma kannattaa "biokemiallista ihmiskuvaa" joka pitäisi korvata "elektromagneettisella ihmiskuvalla" on yleinen New Agen ja parapsykologian kannattajien maailmassa. Esimerkiksi parapsykologeista moni esimerkiksi uskoo että kummitukset edustavat tälläistä elektromagneettista toimintaa, jonka vuoksi kummituksia voidaan seurata säteilymittareilla ja joka selittää sen miksi kummitusten kerrotaan aikaansaavan häiriöitä sähkölaitteisiin. Tätä harvoin sanotaan suoraan nimeltä, mutta selityksistä ei ole vaikeaa huomata tismalleen samoja elementtejä. (Jos joku puhuu koirasta ja toinen puhuu pelkästään nelijalkaisista karvaisista kotieläiminä pidettävistä haukkujista voidaan hyvällä syyllä sanoa että puhutaan samasta asiasta.)
Tämä on kuitenkin vain se levinnein kuva hypnoosista: Tutkimusten mukaan hypnoosilla on kuitenkin vaikutuksia ; Se esimerkiksi vähentää kivun tunnetta ja auttaa painon hallinnassa. Hypnoosin toiminnassa on moninaisia elementtejä; On esimerkiksi hankalaa sanoa, voidaanko joku hypnotisoida tekemään jotain mitä hän kokee itselleen vastenmieliseksi tai jopa vaaralliseksi: Dominic Streitfeildin "Brainwash" -kirjassa esimerkiksi kerrotaan siitä, kuinka CIA:ssa hypnoosia kokeiltiin. Nainen saatiin tottelemaan monissa asioissa, mutta häntä ei saatu riisuuntumaan miesten edessä. Toisessa kokeilussa henkilöt olivat valmiita rikkomaan lasia ja tätä kautta menemään käärmeiden lähelle. Mutta tässä arveltiin että asiassa vaikutti se, että koetilanne koettiin turvalliseksi. Radikaali ja ongelmallinen tapaus hypnoosiin liittyen on Palle Hardrup; Hän teki pankkiryöstön ja paljastui että hänen vankisellitoverinsa Björn Schouw-Nielsen oli harjoittanut tätä hypnoosiin; pitkän ajan kuluessa Schouw-Nielsen oli rakentanut hypnoottisen tahon X, joka välitti Jumalan viestejä. Harjoitteeseen oli sisältynyt vapauden koitettua myös sitä, että Hardrup meni naimisiin Schouw-Nielsenin komentaman naisen kanssa. Ja hypnoosihallinta kulminoitui siihen että Hardrup teki sen pankkiryöstön. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Hardrupin luotettavuus on kyseenalainen, eikä "koetta oltu valvottu", joten ei voida varmistaa onko hypnoosi oikeasti tehty vai onko siihen vetoaminen vain temppu, lavastusta. Epäilyksiä tilanteen aitoudelle lisää se, että Tanskalaiseen BT -lehteen, Soren Petersenille antamansa haastattelun mukaan Hardrup myönsi että hän ei oltu hypnotisoitu ryöstön ajaksi. Kuitenkaan mahdollisuutta siitä että Hardrupia ei oltaisi hypnotisoitu toimiinsa ei ole, ja "se on siinä rajalla" sopiiko se siihen mitä hypnoosista tiedetään.
Hypnoosin toiminta ei kuitenkaan tarkoita että parapsykologit olisivat oikeassa ja animaalinen magnetismi todistettu:
1: Hypnoosi selittyy hyvin puhtaasti ihmisen toiminnan kautta; Esimerkiksi hypnotisoiminen etäältä ei onnistu, paitsi jos käyttää puhelinta tai nettiä tai muuta vastaavaa kanavaa, jonka avulla näkeminen ja kuuleminen ja muut suggestiot, joita hypnotisoija harjoittaa, välittyvät. Ainut tähän sopiva vastaväiteväite on että "henkinen magnetismi" jotenkin kulkee puhelinlinjoja pitkin, tallettuu kasettinauhurille tai CD -levylle ja ties mille aina oikein ja vapautuu siten että ne ovat ikään kuin aina yhdessä toiminnan kanssa. Pääongelma tässä selityksessä on kuitenkin se, että näitä elektromagneettisia tiloja, värähtelytiloja ja vastaavia ei ole voitu mitata ja vertailla, joten pelkästään se, mistä tämä koko elektromagneettisuus/värähtely/energiatasoihin vetoaminen on ylipäätään syntynyt: Se on kuin puhuisi jostain sellaisesta olennosta ja sen ominaisuuksista, jota ei ole koskaan nähnyt ja jota kukaan muukaan ei ole koskaan nähnyt ja joita ei voida muutoinkaan koetella.
2: Hypnoosi toimii ikään kuin (1) placeboefektin, jossa henkilö parantuu tai toimii paremmin koska uskoo että esimerkiksi lääke toimii, aikaansaajana tai (2) Pygmalion effectin, eli Rosenthal effectin, jossa opiskelija menestyy paremmin siksi että hänelle kerrotaan että hänen ohjaajansa luottavat häneen ja ovat asettaneet hänelle odotuksia, tavoin. (3) Hypnoosin kaltainen on myös Hawthorne effect, jossa jonkun taidon taitajan tarkkaileminen parantaa vähäksi aikaa aihepiirille noviisin henkilön taitoja.
3: Hypnoosin tehon voi siis katsoa johtuvan (1) uskosta ja odotuksista siihen että hypnoosi toimii, (2) kriittisyyden vähentymisestä, (3) mielikuvituksesta, (4) halusta miellyttää hypnotisoijaa, ryhmäpaineesta tai puhtaasta tottelevaisuudesta.
Tieteellistä debattia on sen sijaan erityisen transsitilan olemassaolosta: Transsitilassa (1) suggestioaltius on kasvanut, (2) mielikuvituksellisuus lisääntyy (3) suunnitelmallisuus kärsii (4) todellisuudentaju hämärtyy, (5) lisää valemuistoja (6) aiheuttaa muistinmenetyksiä ja (7) synnyttää hallusinaatioita: Syynä epävarmuuteen on se, että ilmiöitä joita transsiin liitetään saadaan aikaiseksi ilman transsiakin. Siksi ei voida esimerkiksi sanoa, voitaisiinko hypnoosilla rakentaa vakooja, joka toteuttaisi transsissa saamansa käskyn ja unohtaisi tämän tehtävän jälkeen. Wayne Braffmanin ja Irving Kirschin kokeen tulokset tosin näyttivät siihen suuntaan, että pelkkä mielikuvitus auttaa yhtä pitkälle kuin hypnoosi, jolloin tälläinen supervakooja olisi mahdottomuus.
Hypnoosin kanssa pitäisikin muistaa että:
1: Ei odota liikoja: Se, että hypnoosi tehoaa kipuun ei tarkoita että ihminen voisi muuttaa itsensä täysin kipua tuntemattomaksi. (Eihän aspiriinin todistettu tehokaan tarkota että mikä tahansa päänsärky paranee.)
2: Ei pelkää hypnoosia, koska Robin Bakerin mukaan suuri syy hypnoosihoidon epäonnistumiseen on nimen omaan pelko hypnoosia kohtaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)