Nykyään eletään aikaa jolloin anti-intellektuellismi on voimissaan. Tässä tiedettä ja logiikkaa itse asiassa arvostetaan mutta jos ja vain jos se on arkijärjen mukaista ja helppoa.
Tässä kulttuurissa joku saattaa esimerkiksi ilmoittaa osaavansa tehdä hienoa filosofiaa jossa ei ole sanahelinää. Hän tekee tämän referaatin kuvaamalla loppupäätelmän aforisminomaiseksi kauniiksi muotoillussa muodossa. Tämä on tiivistä ja tyylikästä. Ja esillä on väitelause josta sitten on maailmankuvallisesti samaa mieltä tai eri mieltä ilman argumentteja. Koska argumentteja näissä muotoiluissa ei ole.
Ja tämän tiiviyden, helppouden ja tyylikkyyden hinta vaan saattaa olla se, että hän ei tiedosta että filosofia on taito. Se on vaikeaa jos perusteluketju lähtee alkuoletuksista jotka kasvavat deduktiivisten tai induktiivisten - ja eksplisiittiseti kuvattujen päättelysääntöjen - kautta johtopäätökseksi. (Ja että näitä sääntöjä käytetään oikein eikä virheellisesti ja siten että esimerkiksi "koska" -sanan takana olevista ei todella johdeta annettua johtopäätöstä.)
Itse näen että perustelematon väitelause on vain premissi joka oletetaan. Väittäminen ei ole kannattamani filosofian ytimessä. Ja tähän loogiseen jargoniin liittyy vaikeutta. Joka tarkoittaa että joku putoaa kelkasta. Tämä ei ole minun ongelmani. Tämä on heidän ongelmansa. Se, että he eivät ymmärrä jotain ei ole argumentti sen puolesta että sisältö on huonoa. Päinvastoin; Sisällön ymmärtäminen on minimivaatimus jotta ymmärretään miten sen logiikka toimii tai on virheellistä. Tämä on mahdollista kuvata. Mutta se ei latistu siihen että tilannetta kutsutaan sanahelinäksi.
Tosiasiassa sanahelinää ovat lähinnä runollisesti muotoillut väitelauseet ilman esillepantua rakenteeltaan oikeaoppista argumentistoa. Jos aforistikko syyttää loogikkoa sanahelinästä, hän osoittaa lähinnä sen että hän on perin tyhmä ja ilkeä aforistikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aforismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aforismi. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. marraskuuta 2016
perjantai 2. syyskuuta 2016
Poliittisesti korrekteja kansansanontoja Kupla-Suomesta
-Maahanmuuttokriittinen kuin saapas.
-Joukossa maahanmuuttokriittisyys tiivistyy.
-Maahanmuuttokriittinen saa olla, muttei tykkimies.
-Maahanmuuttokriittisestä päästä kärsii koko ruumis.
-Maahanmuuttokriittinen ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.
-Maahanmuuttokriittisyydestä sakotetaan.
-Ei maahanmuuttokriittisyys tapa, mutta hikoilemaan se pistää.
-Maahanmuuttokriittisyys on henkistä heikkoutta.
-Ei maahanmuuttokriittisiä kynnetä tai kylvetä, niitä kasvaa itsestään.
-Maahanmuuttokriittisen eväät syödään ensin.
-Tykkää kuin perussuomalainen puurosta.
-Perussuomalaisilla on halvat huvit.
-Heiluu kuin perussuomalaisen mulkku tuulessa.
-Perussuomalainen mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa.
-Perussuomalaisia on 99 ei lajia ja kärrihurjat erittäin.
-Keitä munaa, et saa lientä, neuvo perussuomalaista et saa mieltä.
-Ei ole mitään niin peruuttamatonta kuin perussuomalaisen suuttumus.
-Yksi maahanmuuttokriittinen kysyy enemmän kuin kymmenen suvakkia ehtii vastata.
-Kyllä Jumala perussuomalaiset hoitaa, katsokoot suvakit eteensä.
-Perussuomalainen ei huomaa, eikä suvakki sano mitää.
-Se on perussuomalaisen merkki, jos luulee itseään suvakiksi.
-Perussuomalainen paljon työtä tekee, suvakki pääsee vähemmällä.
-Maahanmuuttokriittisyyttä ei suvakkiudella voiteta.
-Hiljaisin on maahanmuuttokriitikoista suvakein.
-Perussuomalaistakin luultaisiin suvakiksi, jos vain ymmärtäisi pitää suunsa kiinni.
-Perussuomalaisena on hyvä olla, kunhan ei vain maahanmuutto puutu.
-Vahingosta suvakoituu.
-Lyödään suvakkipäämme yhteen.
-Saat suvakin nimen jos et virka mitään. -Kun merellä vahinko sattuu, kaikki ovat rannalla suvakkeja.
-Kana on munaa suvakimpi.
-Suvakkius voittaa väkevyyden.
-Ilta on aamua suvakimpi.
-Viini on suvakkien juoma.
-Maahanmuuttaja selviää sellaisesta johon suvakki ei edes joudu.
-Maahanmuuttaja hoi, älä jätä!
-Ei kaikki maahanmuutto ole yhden ihmisen päässä.
-Maahanmuutto ja tukka ei pysy samassa päässä.
-Maahanmuutto leikkasi kuin partaveitsi.
-Kulta ompi kallis lahja, maahanmuutto enemmän.
-Joukossa maahanmuuttokriittisyys tiivistyy.
-Maahanmuuttokriittinen saa olla, muttei tykkimies.
-Maahanmuuttokriittisestä päästä kärsii koko ruumis.
-Maahanmuuttokriittinen ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.
-Maahanmuuttokriittisyydestä sakotetaan.
-Ei maahanmuuttokriittisyys tapa, mutta hikoilemaan se pistää.
-Maahanmuuttokriittisyys on henkistä heikkoutta.
-Ei maahanmuuttokriittisiä kynnetä tai kylvetä, niitä kasvaa itsestään.
-Maahanmuuttokriittisen eväät syödään ensin.
-Tykkää kuin perussuomalainen puurosta.
-Perussuomalaisilla on halvat huvit.
-Heiluu kuin perussuomalaisen mulkku tuulessa.
-Perussuomalainen mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa.
-Perussuomalaisia on 99 ei lajia ja kärrihurjat erittäin.
-Keitä munaa, et saa lientä, neuvo perussuomalaista et saa mieltä.
-Ei ole mitään niin peruuttamatonta kuin perussuomalaisen suuttumus.
-Yksi maahanmuuttokriittinen kysyy enemmän kuin kymmenen suvakkia ehtii vastata.
-Kyllä Jumala perussuomalaiset hoitaa, katsokoot suvakit eteensä.
-Perussuomalainen ei huomaa, eikä suvakki sano mitää.
-Se on perussuomalaisen merkki, jos luulee itseään suvakiksi.
-Perussuomalainen paljon työtä tekee, suvakki pääsee vähemmällä.
-Maahanmuuttokriittisyyttä ei suvakkiudella voiteta.
-Hiljaisin on maahanmuuttokriitikoista suvakein.
-Perussuomalaistakin luultaisiin suvakiksi, jos vain ymmärtäisi pitää suunsa kiinni.
-Perussuomalaisena on hyvä olla, kunhan ei vain maahanmuutto puutu.
-Vahingosta suvakoituu.
-Lyödään suvakkipäämme yhteen.
-Saat suvakin nimen jos et virka mitään. -Kun merellä vahinko sattuu, kaikki ovat rannalla suvakkeja.
-Kana on munaa suvakimpi.
-Suvakkius voittaa väkevyyden.
-Ilta on aamua suvakimpi.
-Viini on suvakkien juoma.
-Maahanmuuttaja selviää sellaisesta johon suvakki ei edes joudu.
-Maahanmuuttaja hoi, älä jätä!
-Ei kaikki maahanmuutto ole yhden ihmisen päässä.
-Maahanmuutto ja tukka ei pysy samassa päässä.
-Maahanmuutto leikkasi kuin partaveitsi.
-Kulta ompi kallis lahja, maahanmuutto enemmän.
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Kristyttyjen sosiaalinen media
Suomenkieliset uskontoon liittyvät kristilliset facebookryhmät ovat kaikki samanlaisia. (Minusta tylsiä, jopa vastenmielisiä.) Niiden rakenne on se, että joku postaa uskontoryhmään pari jaetta Raamatusta tai jonkin kristillisen ajattelijan mietelmän, usein kuvan kanssa. Tälle aforismitason heittelylle tulee sitten alle tulee sitten kymmenen kertaa ainoana "keskusteluna" rivi aamenia ja sydän-hymiöitä. Likejä klikataan. Ei mitään omaa ajattelua, vain aivotonta aamenen hokemista kopioitujen teepussitasoisten aforismien päälle.
Eikö noissa aamenen-hokemisryhmissä yleensä sallita mitään ylläpitäjän katsomuksista poikkeavaa, ei varsinkaan kriittisiä kommentteja. Eli kritiikinsietokyky on jokseenkin nollassa. (Kuten Vanhan testamentin Jahvella.) Banaania tulee helposti. Ei tarvitse edes vittuilla, kun tulee. Keskustelu myös loppuu ensimmäiseen erimieliseen kommenttiin. Ilmoitus että "ei halua jatkaa" on tavanomainen reaktio. Sen saa juuri ennen banaania.
Nämä samat ihmiset sitten menevät ateistien palstoille. Siellä he ovat riitaisia. He ajavat omaa tulkintaansa läpi. Ja odottavat että keskustelu on samanlaista. Että viisaus tunnustetaan. He esittävät trollaavia kommentteja ja luovat skismaa. Erimielisten kristillisyys kyseenalaistetaan vaikka kommentoija olisikin kuinka "kristitty ateistiryhmässä". Ja vaikka kommentit eivät olisi edes suoraa Raamatun kuvausta. Erimielisyys koetaan vaientamisena ja banaanit koetaan sananvapauden torjumisena. Mitä tulkintaa ei koskaan tule vastaan kristillisestä ryhmästä poisampumisten tapauksessa.
Kylläpä siinä oikein "rakkauden uskonto"/"keskinäinen rakkaus" ja "Kristuksen luonteen kirkastaminen" kukoistaa niin että ateistit tuota katsellessaan varmaan sankoin joukoin kääntyvät kristityiksi, kun kristillisyyden "uudistava voima ja rakkaus" saa noin houkutteleviä käytännön tuloksia aikaan.
Eikö noissa aamenen-hokemisryhmissä yleensä sallita mitään ylläpitäjän katsomuksista poikkeavaa, ei varsinkaan kriittisiä kommentteja. Eli kritiikinsietokyky on jokseenkin nollassa. (Kuten Vanhan testamentin Jahvella.) Banaania tulee helposti. Ei tarvitse edes vittuilla, kun tulee. Keskustelu myös loppuu ensimmäiseen erimieliseen kommenttiin. Ilmoitus että "ei halua jatkaa" on tavanomainen reaktio. Sen saa juuri ennen banaania.
Nämä samat ihmiset sitten menevät ateistien palstoille. Siellä he ovat riitaisia. He ajavat omaa tulkintaansa läpi. Ja odottavat että keskustelu on samanlaista. Että viisaus tunnustetaan. He esittävät trollaavia kommentteja ja luovat skismaa. Erimielisten kristillisyys kyseenalaistetaan vaikka kommentoija olisikin kuinka "kristitty ateistiryhmässä". Ja vaikka kommentit eivät olisi edes suoraa Raamatun kuvausta. Erimielisyys koetaan vaientamisena ja banaanit koetaan sananvapauden torjumisena. Mitä tulkintaa ei koskaan tule vastaan kristillisestä ryhmästä poisampumisten tapauksessa.
Kylläpä siinä oikein "rakkauden uskonto"/"keskinäinen rakkaus" ja "Kristuksen luonteen kirkastaminen" kukoistaa niin että ateistit tuota katsellessaan varmaan sankoin joukoin kääntyvät kristityiksi, kun kristillisyyden "uudistava voima ja rakkaus" saa noin houkutteleviä käytännön tuloksia aikaan.
torstai 25. helmikuuta 2016
maanantai 18. tammikuuta 2016
Mahdottoman huono aforismi
Aforismiryhmässä tuli vastaan mietelause "When nothing is sure, everything is possible." Se on periaatteessa intuitionmukainen ; Jos asiat ovat epävarmoja niin mikä vaan on mahdollista. ; Ja jos meillä on jokin avaruus jossa ovat kaikki mahdolliset maailmat ja tästä ei sitten mitenkään rajoiteta jotain suppeampaa aluetta ikään kuin "varmasti tiedetyksi" niin silloin kaikki on mahdollista. Kunhan vain määritellään asia sen verran omituis-kehäisesti että vain ne asiat jotka ovat mahdollisia jossain mahdollisessa maailmassa ovat osana "kaikkea".
Voidaan jopa nähdä että jos ajatellaan aktuaalista ja potentiaalista, niin jos asioilla on paljon potentiaalia niin sitten moni asia voi aktualisoitua. Tämä on tosin tuolla muotoililla melko heikko argumentti koska vaikka mikään muuttuja tai tapahtuma ei olisi varma, niin niissä voi kuitenkin olla vain epätäsmällisyyttä. Joka on hyvin eri asia kuin sanoa että ne voisivat olla mitä tahansa.
Tieteenfilosofisesti se on kuitenkin melkoisen huono. Voidaan nähdä että jos epistemologian tasolla sanotaan että asioista ei ole tietoa, niin ei se tarkoita että ontologisesti mikä tahansa olisi oikeasti mahdollista. Tietämisestä vedetään olemiseen sellaisella tavalla joka ei viehättäisi edes paatuneinta ajassa jälkeen jääneintä loogista positivistia.
Voidaan jopa nähdä että jos ajatellaan aktuaalista ja potentiaalista, niin jos asioilla on paljon potentiaalia niin sitten moni asia voi aktualisoitua. Tämä on tosin tuolla muotoililla melko heikko argumentti koska vaikka mikään muuttuja tai tapahtuma ei olisi varma, niin niissä voi kuitenkin olla vain epätäsmällisyyttä. Joka on hyvin eri asia kuin sanoa että ne voisivat olla mitä tahansa.
Tieteenfilosofisesti se on kuitenkin melkoisen huono. Voidaan nähdä että jos epistemologian tasolla sanotaan että asioista ei ole tietoa, niin ei se tarkoita että ontologisesti mikä tahansa olisi oikeasti mahdollista. Tietämisestä vedetään olemiseen sellaisella tavalla joka ei viehättäisi edes paatuneinta ajassa jälkeen jääneintä loogista positivistia.
maanantai 28. joulukuuta 2015
Mies ja kitara -tyylin fragmentteja epäsymmetrisistä suhteista
Olen kompleksinen ja hankala tyyppi. Ja tästä seuraa helposti asioita. Tiedostin tämän kun tein netissä kiertävän "The Dunbar Edge Experimentin". Testissä taustalla on huomio siitä että ihmiset kykenevät pitämään melko maltillisen määrän ihmissuhteita samanaikaisesti. (Maksimissa 150) Ja että hyvät luottoystävät ovat vielä huomattavasti harvalukuisempia. (Jopa yhden käden sormilla laskettava määrä.) Dunbarin testissä kysellään ihmisistä. Niistä joille voi avautua ikävistäkin asioista, niihin jotka ovat valmiita valehtelemaan puolesta, niihin joilta saisi taloudellista tukea niihin joiden kanssa voisi pärjätä vuosia avaruudessa, niihin joiden kanssa voi suorittaa hankalia työtehtävän tyylisiä.(Testin joka itse asiassa tiivistyy tavallaan vanhaan "mistä tunnet sä ystävän" -lauluun.)
Minulle testi oli kauhean vaikea. Mutta syvän ja kohtuu riipivän analyysin jälkeen sain sellaisia tuloksia joita en viitsi edes julkistaa. Tuloksia kuvasi hyvin vahvasti se, että minulla on ympärilläni hyviä ihmisiä. Joiden kohdalla on kuitenkin juuri niin, että suhde on epäsymmetrinen.
* On olemassa ihmisiä jotka ovat minulle huomattavasti tärkeämpiä kuin minä olen heille. En voi hyödyttää heitä samalla tasolla takaisin. Toisin sanoen olen heistä riippuvaisempi kuin mitä he ovat riippuvaisia minusta.(Luettelossa oli toki mukana ihan "yleisesti hyväksyttävissä olevia poliittisesti korrekteja" vastauksia.)
* Toisaalta kun mietin asian niin päin, että keiden puolesta olisin valmis tekemään asioita jos he olisivat avun tarpeessa tämä tilanne jotenkin vielä vahvistui. Listalleni päätyi sellaisia ihmisiä joille saatan olla kohtuullisen merkityksetön. Tai ainakin he kaipaavat minua vähemmän kuin minä heitä.
Laajemmin sanoen ; Suurin osa kaikista ihmissuhteistani on hyödyn ja auttamisvalmiuden kannalta epäsymmetrisiä. (Osassa on nähtävissä jopa valtasuhteita, tavoilla joissa joskus vallassa on avunantaja ja joskus avunottaja.) Tämä testi tavallaan demonstroi sitä "why I don't do people".
Kuinka epäsymmetria kertoo siitä että likaiset käytänteet sotkevat puhtaat ideaalit
Voidaan jopa sanoa että jos ajatellaan vaikka Aristoteleen määrittelemää ystävyyttä tai avioliittoa, niin niiden ihannetta kuvaa yleensä symmetrisyys. Jopa vahva symmetrisyys. Aristoteles veti asian jopa niin pitkälle, että samanarvoisuus on oleellisin osa ystävyyttä. Ja parisuhteessakin kaivataan nimenomaan samanarvoista kumppania. Kuitenkin käytännössä epäsymmetriat ovat kaikkialla. Erityisesti ystävyys- ja rakkaussuhteissa. Mikä on tavallaan se niiden perusongelma. Ihanteet ja konkretia ovat siitä hauskoja että moni tiedostaakin sen, miten haasteellisia tilanteet ovat. Ja selittävät "love hurts" -tyylisiä lauseita. Samalla Liam Neeson on kuitenkin oikeassa sanoessaan "Everyone says love hurts, but that is not true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain & makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt."
Teepussiaforismiryhmässä johon kuulun esitettiin mietelause "Never apologize for how much love you have to give. Just feel sorry for those who didn't want any of it." Tämä tarjoaa tietenkin mahtavasti tilaa keskustella sellaisista stalkerointiteemaisista aiheista kuin "Säälin sinua ja surullista "lähestymiskieltoasi"." Stalkerointi ei ole tervettä. Ei vaikka se onkin Tim Minchinin mukaan lähinnä "love without proof". Ja siihen suhtautuminen voi olla hyvin vaikeaa. Ja se on yleensä kaukana ihanteellisuudesta. Mutta käytännössä ero on silti hyvin pieni.
Mutta ehkä ei aina.
Erikoisena esimerkkinä tästä voi ottaa sen, että taannoin eräs blogini lukija otti minuun yhteyttä mm. facebookystäväkutsun nimissä. Kyseinen nainen oli ihastunut lukemansa pohjalta. Tämä on tietenkin jokseenkin omituinen tilanne. Mutta otan tilanteen esiin sitä kautta, että hän avoimesti selitti facebookystävilleen siitä miten hän (nimeäni mainitsematta) oli ihastunut johonkin joka on "täysin saavuttamaton ja siksi turvallinen".
Mielestäni tässä oli jotain. Hyvässä, pahassa ja rumassa. Minullakin on tullut oma määräni epäsymmetrisiä suhteita. Itse asiassa minulla on takanani sellaisia "merkityksellisiä epäonnistumisia" jonka kaltaisista syntyvät ne alkoholisoituneiden bourbon borderlinet joita kuljetaan kolmen aikaan aamuyöstä ja joiden aikana täytyy soittaa yösoittoja. Yösoittoja, jotka olisivat stalkerointia jos ne eivät olisi niin julkisia. Olen tosin välttänyt tarkoituksella tätä tietä. Olen kuitenkin menneisyydessäni elänyt elämänvaihetta jossa on herätty kolmen aikaan miettimään mitä helvettiä tehdä. Kun selvää on että mitään ei voi tehdä. En ole tuolloin kyennyt ajattelemaan että koen jotain ihanaa turvallista ihailua.
Itse asiassa ne ovat olleet sen verran viheliäisiä, että olen oppinut niissä lähinnä sitä että jotkut ihmiset ovat yhä tai varmuuden vuoksi sellaisia, että heidän kanssaan olemista on rajoitettava muutamaan kertaan vuodessa tai vastaavaa. Koska siten asiat pysyvät terveessä ystävyydessä ilman että ne lipuvat johonkin muuhun. Ihan sen vuoksi, että on yksinkertaisesti sietämätöntä herätä aamuyöstä siihen, että ei voi muuta kuin miettiä milloin näkee tämän ihmisen seuraavan kerran ja mitä helvettiä tekee. Kun mitään ei voi tehdä. Paitsi kävellä edestakaisin ja itkeä pari viikkoa kuin teini. Tällaiset kokemukset tosin voivat olla tarpeen jotta osaa kohdella netti-ihailijoita tahdikkaasti ja ihmisarvoaan kunnioittavasti. (No, on edellisestä tällaisestä kokemuksesta kyllä aikamoisen kauan aikaa. Uskoisin eläväni ihan symmetrisessä suhteessa joka on ollut kieltämättä ihmeellinen ja outo matka.)
Tosin ei tämä täysin pidä paikkkaansa. Itse asiassa tällaiseen liittyen pääsin joulupäivänä tavallaan puhdistamaan ilmaa yhdestä sellaisesta. Meillä kävi vierailulla ystävä hyvin pitkän ajan takaa, jonka kanssa on kuitenkin ollut useamman vuoden tauko. Satuin paljastamaan hänelle, että minulla oli ollut häneen kova crush ala-asteen lopun ja koko yläasteen ajan. Ja että nykyisin, kun olen päässyt hänestä turvallisesti yli, olen tavallaan ihan tyytyväinen siitä, että en koskaan paljastanut asiaa hänelle, koska nyt se on säilynyt jonain puhtaana jota en ole sössinyt. Suhde oli tässä mielessä epäsymmetrinen mutta sitä itse asiassa ei leimannut saavuttamattomuus. Asia oli tietenkin mukava kertoa koska tällä hetkellä suhteemme on symmetrinen. (Tosin tiedostan että monia huonoja puolia minussa on mutta minulla on aina ollut hyvä maku.)
Toki epäsymmetrisen tilanteen voi ottaa manipulatiivisestikin. Jolloin yritys on muuttaa epäsymmetria symmetriaksi. Valitettavasti tähänkin liittyy likaisia käytänteitä. Tästä esimerkkinä ; Minulla oli eräässä työpaikassa minua 12 vanhempi naishenkilö, joka käyttäytyi ystävällisesti ja kävimme baareissa ja vastaavaakin. Mutta tämän tarkoituksena oli ollut lähinnä saada minun mieleni ikään kuin vaivihkaisesti muutettua. Olin asiasta jopa huvittavan vihjeetön. (Jälkikäteen ajatellen.) Kieltämättä ajatus itseä varakkaamman puumanaisen kanssa olisi ollut teoriassa mahdollinen. Mutta kun asia selvisi, ensin pahastuin minä. Ja sitten tämä kyseinen nainen. ; Tavallaan tämänlainen manipulointi on huijaamista vain jos se ei onnistu. Se muttaa asioita tasapuoliseksi joka tapauksessa.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Ihminen
Homo religiosus -ihmiskuvan mukaan ateisti ei ole täysin ihminen.
Toisin kuin hedelmöittynyt munasolu.
Toisin kuin hedelmöittynyt munasolu.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Valitsen sinut, luonnollisesti
Kristityillä on ollut kristillisiä iskurepliikkejä. Sellaisia joissa kysellään onko toinen pudonnut taivaasta. Evoluution kannattajilta ja ateisteilta vastaavat iskulauseet puuttuvat. Siksi tämä puute on syytä paikata. Ja tarjota evolutionisteille typeriä ja eitoimivia iskurepliikkejä. Sellaisia joita voisi kuvitella humalaisten heteroseksuaalien miesten suuhun.
Haluaisitteko vaikka huomenna mennä yhdessä, vaikka kahvilaan, vertailemaan adaptiivisia ominaisuuksiamme?
Olette niin ihana, että suhteemme tullaan tulkitsemaan eugeniikaksi.
Darwinin mukaan meillä on yhteinen esi-isä, mutta Teidän kanssanne olen halukas harrastamaan pientä insestiä.
Olen absoluuttisen varma että olette kelpoinen suhteeseen.
Sattuiko se kun putositte geenipoolista? Esteettiset ominaisuutenne kun ylittävät järjen ja hyödyn rajat niin suuresti että ne on pakko selittää zahavin haittaperiaatesignaaleina!
Ei paineita, mutta luonnollisesti toivoisin että seksuaalivalitsisit minut.
Tahdotko olla minun punainen kuningattareni?
Olen darwinisti, mutta lupaan että en luennoi kukista ja mehiläisistä, vaan tarjoan konkreettista tutustumista oogamiaan.
Minulla ei ole tietoja vanhemmistanne, ja rehellisesti toivon että jälkeläisarvostelua ei ole edes mahdollista tehdä, mutta kuitenkin teitä katsellessanne silmämääräisesti arvioin odotukset suhteenne varsin korkeiksi.
Herätätte sisälläni tunteita jotka pyyhkivät sivistyksen pintakerroksen ja kutsuvat syvältä muistoja jotka periytyvät yhteisestä kantamuodostamme. Tunnetko sinäkin yhteisen kantamuotomme kutsun?
Olet atrappi ; Rintanne ovat todella voimakas ylinormaali ärsyke.
Silmänne lupaavat paljon, kuten hyvän näkökyvyn jälkeläisillemme.
Mitä jos ajautuisimme neutraalisti vaikkapa makuuhuoneen puolelle?
Mitä sanoisit jos menisimme yhdessä kehittämään meidän kummankin kelpoisuutta?
Haluan että geeninne yleistyvät geenialtaassa, ja ennen kaikkea haluan tukea ja auttaa teitä projektissa henkilökohtaisesti.
Takaan että kohtaamisemme ei ollut älykkäästi suunnitellun vaanimisen tulos, mutta toivoisin silti, että voisimme kehittää suhdettamme kumulatiivisesti kokeilemalla erilaisia asteittaisia parannuksia.
Kumman habitaattiin siirrymme parantamaan populaatiomme kilpailukykyä?
Olette elämäni puuttuva lenkki.
Minulla ei ole vihreää partaa, mutta haluaisin silti olla sankarinne.
Haluaisin että meillä olisi muutakin yhteistä kuin kantamuoto.
Ihanat MHC -kompleksit.
Toivottavasti geenini eivät vaikuta liian itsekkäiltä, mutta haluaisin kutsua teidät luokseni.
Tiedän, että tapasimme vasta, mutta olisiko mahdollista että geeniemme interaktiot eivät ole a priorisesti poissuljettuja?
Haluaisitko rakennella kanssani odotusarvoisesti keskivertoa kelpoisamman tsygootin?
Haluaisitteko auttaa pientä sisartani Hamiltonin säännön kautta?
Olette ilmiselvästi niin kelpoinen että tiedustelisin olisitteko halukas pelastamaan sukuni sukupuutolta?
You are absolutelly so fit that i hope you can fit me as your future relative.
Haluaisitteko vaikka huomenna mennä yhdessä, vaikka kahvilaan, vertailemaan adaptiivisia ominaisuuksiamme?
Olette niin ihana, että suhteemme tullaan tulkitsemaan eugeniikaksi.
Darwinin mukaan meillä on yhteinen esi-isä, mutta Teidän kanssanne olen halukas harrastamaan pientä insestiä.
Olen absoluuttisen varma että olette kelpoinen suhteeseen.
Sattuiko se kun putositte geenipoolista? Esteettiset ominaisuutenne kun ylittävät järjen ja hyödyn rajat niin suuresti että ne on pakko selittää zahavin haittaperiaatesignaaleina!
Ei paineita, mutta luonnollisesti toivoisin että seksuaalivalitsisit minut.
Tahdotko olla minun punainen kuningattareni?
Olen darwinisti, mutta lupaan että en luennoi kukista ja mehiläisistä, vaan tarjoan konkreettista tutustumista oogamiaan.
Minulla ei ole tietoja vanhemmistanne, ja rehellisesti toivon että jälkeläisarvostelua ei ole edes mahdollista tehdä, mutta kuitenkin teitä katsellessanne silmämääräisesti arvioin odotukset suhteenne varsin korkeiksi.
Herätätte sisälläni tunteita jotka pyyhkivät sivistyksen pintakerroksen ja kutsuvat syvältä muistoja jotka periytyvät yhteisestä kantamuodostamme. Tunnetko sinäkin yhteisen kantamuotomme kutsun?
Olet atrappi ; Rintanne ovat todella voimakas ylinormaali ärsyke.
Silmänne lupaavat paljon, kuten hyvän näkökyvyn jälkeläisillemme.
Mitä jos ajautuisimme neutraalisti vaikkapa makuuhuoneen puolelle?
Mitä sanoisit jos menisimme yhdessä kehittämään meidän kummankin kelpoisuutta?
Haluan että geeninne yleistyvät geenialtaassa, ja ennen kaikkea haluan tukea ja auttaa teitä projektissa henkilökohtaisesti.
Takaan että kohtaamisemme ei ollut älykkäästi suunnitellun vaanimisen tulos, mutta toivoisin silti, että voisimme kehittää suhdettamme kumulatiivisesti kokeilemalla erilaisia asteittaisia parannuksia.
Kumman habitaattiin siirrymme parantamaan populaatiomme kilpailukykyä?
Olette elämäni puuttuva lenkki.
Minulla ei ole vihreää partaa, mutta haluaisin silti olla sankarinne.
Haluaisin että meillä olisi muutakin yhteistä kuin kantamuoto.
Ihanat MHC -kompleksit.
Toivottavasti geenini eivät vaikuta liian itsekkäiltä, mutta haluaisin kutsua teidät luokseni.
Tiedän, että tapasimme vasta, mutta olisiko mahdollista että geeniemme interaktiot eivät ole a priorisesti poissuljettuja?
Haluaisitko rakennella kanssani odotusarvoisesti keskivertoa kelpoisamman tsygootin?
Haluaisitteko auttaa pientä sisartani Hamiltonin säännön kautta?
Olette ilmiselvästi niin kelpoinen että tiedustelisin olisitteko halukas pelastamaan sukuni sukupuutolta?
You are absolutelly so fit that i hope you can fit me as your future relative.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Hyödyllinen näkökulma Raamatulliseen sananlaskuun
Eräällä ateistiryhmässä kerrottiin omituinen käännytyskokemus. Herrasmies oli lähestynyt asiaansa kysymällä satunnaiselta ohikulkijalta että "Päivää. Tiedättekö mitä tarkoittaa kun koira palaa oksennukselleen? Sitä, kun ihminen tulee uskoon ja palaa Jeesuksen tykö." Olisin ollut iloinen jos voisin sanoa että tuo herrasmies olin minä. Mutta en voi. (Olin samanaikaisesti teeskentelemässä salaliittohölmöä skeptikkona tunnetuksi tulleelle antikvariaatille. Tai jotain.)
Mutta tuo herrasmies oli, paitsi ihailtavan absurdi hämmästyttävä ällistysmies, niin myös oikeassa. Kyseinen sanota on 2. Pietarin kirjeen 2:22. Joka on siitä hieno jae, että se opettaa myös toisen sanonnan "Pesty sika kylpee rapakossa". Joka on jo sellaisenaan hienoa aforistiikkaa. Peräti genreä jota toivoisi nykyistä enemmänkin tuettavan.
Asiasta vähemmän hienon tekee se, että kyseisen kirjeen kyseinen luku (2. Piet. 2) on jotain jota tapaa nykyään internetissä. Vihapuhetta. Moitetta saavat kaikki. Jae 12 oli monia vuosia sitten jonkinlaisessa vapaa-ajattelijoiden tempauskessakin, koska se heistä näytti Raamatun suhdetta ateisteihin. Kohta toki sanoo että "Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa." mutta koen tämän osuvaksi vain jos vapaa-ajattelijat todella herjaavat mitä eivät tunne. Tämänlaisen tunnustaminen olisi ainutlaatuisuudessaan melko uusi linja ateismissa.
Kuitenkin itseäni innostaa herrasmiehen tekemä oivallinen huomio. Siinähän hän vertaa koiran paluuta ihmisen homo religiosus -luonteeseen. Että veri vetää takaisin uskonasioihin. Ja usko. Tämä kallis aarre on sitten se oksennus. Tässä analogiassa on tämän kulman kautta jopa minun silmiini jotain osuvaa, kuvaavaa, kiehtovaa. ; Sanoma vääntyy jokseenkin siihen että usko olkoot oksennuksemme, Jeesus kuralätäkkömme. I can relate with that one.
Mutta tuo herrasmies oli, paitsi ihailtavan absurdi hämmästyttävä ällistysmies, niin myös oikeassa. Kyseinen sanota on 2. Pietarin kirjeen 2:22. Joka on siitä hieno jae, että se opettaa myös toisen sanonnan "Pesty sika kylpee rapakossa". Joka on jo sellaisenaan hienoa aforistiikkaa. Peräti genreä jota toivoisi nykyistä enemmänkin tuettavan.
Asiasta vähemmän hienon tekee se, että kyseisen kirjeen kyseinen luku (2. Piet. 2) on jotain jota tapaa nykyään internetissä. Vihapuhetta. Moitetta saavat kaikki. Jae 12 oli monia vuosia sitten jonkinlaisessa vapaa-ajattelijoiden tempauskessakin, koska se heistä näytti Raamatun suhdetta ateisteihin. Kohta toki sanoo että "Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa." mutta koen tämän osuvaksi vain jos vapaa-ajattelijat todella herjaavat mitä eivät tunne. Tämänlaisen tunnustaminen olisi ainutlaatuisuudessaan melko uusi linja ateismissa.
Kuitenkin itseäni innostaa herrasmiehen tekemä oivallinen huomio. Siinähän hän vertaa koiran paluuta ihmisen homo religiosus -luonteeseen. Että veri vetää takaisin uskonasioihin. Ja usko. Tämä kallis aarre on sitten se oksennus. Tässä analogiassa on tämän kulman kautta jopa minun silmiini jotain osuvaa, kuvaavaa, kiehtovaa. ; Sanoma vääntyy jokseenkin siihen että usko olkoot oksennuksemme, Jeesus kuralätäkkömme. I can relate with that one.
torstai 13. helmikuuta 2014
Mikä Kuuluu Jouk(k)oon
Sörnäisissä oli esillä uusi graffiti. Se edusti tyylilajiltaan lyhyttä aforismia. Sanojalla oli ollut kova tarve tuoda viesti julkisuuteen, ja lakia ja sen rajoitteita uhmaten hän noudatti omaatuntoaan säädösten yli jakaen maailman kanssa seuraavan syvällisen oivalluksen ; "lerssi on dikki" ; Tämän syvällisen ajatelman parissa ei voinut kuin ällistyä. Siksi lupasin itselleni graffitin nähdessäni että tänään ajattelen kahta asiaa. Lerssiä ja dikkiä. Pian lupasin näin myös julkisesti. Itselle tehdyt lupaukset olisi helpompi ohittaa, mutta julkisten lupausten rikkomisesta seuraa helposti häpeää. Siksi, nolouden välttämiseksi, ajattelin kaapaista lerssin ja dickin esille, julkiseen mutta lempeään, käsittelyyn. Käsittelyyn josta kenties saadaan jonkinlainen kaikkia osapuolia tyydyttävä huipentuma.
Kyseessä on selvästi määritelmä. Tämä on aforistiikassa hyvin yleistä. Lyhyt väitelauseeksi muotoiltu propositio on äärimmäisen käytännöllistä esittää mietelauseena. Sillä näiden funktiona on toimia jonkinlaisena oikotienä ajatukseen.
Tässä määrittelyssä on kenties terveintä olla aloittamatta lerssistä ja dikistä. Oleellisempaa on, niiden sijasta, tuijottaa "on" -sanaa. Sitä käytetään yleisesti ottaen kahdella tavalla:
1: "On" vastaa matematiikan "=" -merkkiä. Tällöin määritelmästä tulee symmetrinen. Puolia voidaan vaihtaa. Olisi siis perusteltua sanoa että "dikki on lerssi". Äidinkielen tasolla kysymys on synonyymeistä. "Elämä on laiffii" = "Laiffi on elämää".
2: "On" vastaa matematiikan joukko opin termiä "C", on osajoukko. Tällöin lause on hierarkinen, kyseessä eivät ole synonyymit, eikä puolia voida kääntää. Se olisi sama kuin jos sanoisi että "bokserit ovat alusvaatteita" ja yrittäisi kääntää sen että "alusvaatteet ovat boksereita".
+: Valitettavasti aforismin tekijä ei ole kontekstoinut lausumaa. Siksi on kenties terveintä olettaa että lerssi ja dikki ovat keskenään oleellisesti analogisia tavalla jossa lerssi on joko spesifimpi tai yhtä spesifi kuin dikki, mutta ei tätä laajempi käsite. Tämän jälkeen voimme kenties lähestyä dikin ja lerssin yhteyttä muistamalla että se on identtisyyttä hieman löyhempi lähestymistapa. On siis kenties terveellisempää lähestyä asiaa äidinkielen käsitteiden "denotaatio" ja "konnotaatio" kautta.
Hyvin usein käsitteet ovat synonyymejä, mutta vain lähes sellaisia. Jos mietimme lauseita, voimme huomata että aivan tiukan synonyymiston tekeminen on hirvittävän vaikeaa Jos sanotaan että "piski=koira" "koira=hauva" ja "koira=hurtta" huomaamme että on silti paha sanoa että "piski=hurtta". Käsitteillä on sama denotaatio mutta eri konnotaatio. Piskiys korostaa koiran pienuutta ja tietyntyyppisiä mentaalisia attribuutteja jotka vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Hurtalla nämä ovat erilaisia, koko vaikuttaisi suuremmalta.
Ja tämä on tietysti lerssin ja dikin ytimessä. Aforistikko ansiokkaasti luo meille kielipelin jossa dikki on hieman vieras sana. Lerssi on sen sijaan vakiintunutta ja hyvin tunnettua slangia. Sitä kautta voidaan arvata helposti että "dikki" viittaa englanninkieliseen "dick" -sanaan. Jälkimmäinen termi on siis slangiin tuotu anglismi. Ilman rinnastusta "dikistä" puhuminen voisi tuoda mieleen vaikka "diggaamisen", eli pitämisen. Ja vaikka moni taatusti diggaa dikkiään, on sanojen sisällöllä niin oleellinen ero, että väärinymmärryksiltä olisi vaikeaa välttyä.
Toisaalta voidaan keskittyä siihen että rinnastukseen ei laiteta sellaisia sanoja kuin "penis", "kikkeli", "muna", "kyrpä"... Näillä kaikilla on omat konnotaationsa. ; Jonkin näköinen natiivin kielenkäyttäjän tuntuma on se, että "kikkeli" on "penikselle" samaa mitä "hauva" on "koiralle". Ja "kyrpä" on "kikkelille" samaa mitä "hurtta" on "hauvalle". ~ Lerssi on sanana selvästi alatyylinen käsite, kuivakka ja analyyttinen penis. "Kyrpä" olisi sitä jotenkin rivompi, suurempi ja muhkuraisempi. Lerssistä syntyy, ainakin minulle, helpommin mielikuvia suuresta koosta ja jonkinlaisesta pehmeydestä.
Mihin tämä aforistikko sitten viittaa? Kysymykseen on vaikeaa saada vastausta. Kenties tiedonanto on slangin päivittämistä jotta kaikki ymmärtävät puhujaa. Kenties tämä on symbolinen salasananvaihto jolla alakulttuuri erottautuu valtakulttuurista. Kun slangisanat tulevat tutuksi kaikille, identiteettiä erotetaan helposti uudistamalla kieltä ; Tämä on toki tuttua myös esimerkiksi uskonlahkoilta joiden kieli alkaa varsin pian salakielistymään siten, että jos saarnamies sanoo vaikka että "Herran käsi on väkevänä hänen päällään" se tarkoittaa hyvin tiettyä teologista tilannetta, ja ulkopuolinen käyttäisi fraasia selvästi väärässä kontekstissa tai jättäisi käyttämättä sitä oikeissa konteksteissa. Ja hänet tunnistettaisiin tämän vuoksi ulkopuoliseksi.
Sama vaikeus on toki myös Matti Nykäsen aforismissa "elämä on laiffii". Kenties hän on redundantti. Mutta kenties hän samalla kuitenkin tuo "laiffin" konnotaatioita "elämään". "Laiffi" on jotenkin monikulttuurisuuden vivahtava kökköanglistisuudessaan. Ikään kuin ihminen olisi jonkinlainen maailmanmies, mutta ei niin paljoa että ei muuntaisi kielitaitoaan kökkösuomeksi. Elämällä olisi siis siivet ja juuret samassa lyhyessä lauseessa.
Kenties lerssin kutsuminen dikiksi kertookin että lerssi on ikään kuin odotettua monikulttuurisempi ja tätä kautta vihjattaisiin vaikka seksuaaliseen suosioon hyvin monikulttuurisessa ja kenties monilukuisessa mielessä. Valitettavasti tämä jää vain tulkinnaksi, sillä tietyssä mielessä juuri aforisten kontekstittomuus - lause ei voi antaa itselleen kontekstia pelkkänä yhtenä lauseena - johtaa siihen että tulkitsijan oma luovuus ja maailmankuva heijastuvat aforistiikan aukikeriytymisessä.
Kyseessä on selvästi määritelmä. Tämä on aforistiikassa hyvin yleistä. Lyhyt väitelauseeksi muotoiltu propositio on äärimmäisen käytännöllistä esittää mietelauseena. Sillä näiden funktiona on toimia jonkinlaisena oikotienä ajatukseen.
Tässä määrittelyssä on kenties terveintä olla aloittamatta lerssistä ja dikistä. Oleellisempaa on, niiden sijasta, tuijottaa "on" -sanaa. Sitä käytetään yleisesti ottaen kahdella tavalla:
1: "On" vastaa matematiikan "=" -merkkiä. Tällöin määritelmästä tulee symmetrinen. Puolia voidaan vaihtaa. Olisi siis perusteltua sanoa että "dikki on lerssi". Äidinkielen tasolla kysymys on synonyymeistä. "Elämä on laiffii" = "Laiffi on elämää".
2: "On" vastaa matematiikan joukko opin termiä "C", on osajoukko. Tällöin lause on hierarkinen, kyseessä eivät ole synonyymit, eikä puolia voida kääntää. Se olisi sama kuin jos sanoisi että "bokserit ovat alusvaatteita" ja yrittäisi kääntää sen että "alusvaatteet ovat boksereita".
+: Valitettavasti aforismin tekijä ei ole kontekstoinut lausumaa. Siksi on kenties terveintä olettaa että lerssi ja dikki ovat keskenään oleellisesti analogisia tavalla jossa lerssi on joko spesifimpi tai yhtä spesifi kuin dikki, mutta ei tätä laajempi käsite. Tämän jälkeen voimme kenties lähestyä dikin ja lerssin yhteyttä muistamalla että se on identtisyyttä hieman löyhempi lähestymistapa. On siis kenties terveellisempää lähestyä asiaa äidinkielen käsitteiden "denotaatio" ja "konnotaatio" kautta.
Hyvin usein käsitteet ovat synonyymejä, mutta vain lähes sellaisia. Jos mietimme lauseita, voimme huomata että aivan tiukan synonyymiston tekeminen on hirvittävän vaikeaa Jos sanotaan että "piski=koira" "koira=hauva" ja "koira=hurtta" huomaamme että on silti paha sanoa että "piski=hurtta". Käsitteillä on sama denotaatio mutta eri konnotaatio. Piskiys korostaa koiran pienuutta ja tietyntyyppisiä mentaalisia attribuutteja jotka vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Hurtalla nämä ovat erilaisia, koko vaikuttaisi suuremmalta.
Ja tämä on tietysti lerssin ja dikin ytimessä. Aforistikko ansiokkaasti luo meille kielipelin jossa dikki on hieman vieras sana. Lerssi on sen sijaan vakiintunutta ja hyvin tunnettua slangia. Sitä kautta voidaan arvata helposti että "dikki" viittaa englanninkieliseen "dick" -sanaan. Jälkimmäinen termi on siis slangiin tuotu anglismi. Ilman rinnastusta "dikistä" puhuminen voisi tuoda mieleen vaikka "diggaamisen", eli pitämisen. Ja vaikka moni taatusti diggaa dikkiään, on sanojen sisällöllä niin oleellinen ero, että väärinymmärryksiltä olisi vaikeaa välttyä.
Toisaalta voidaan keskittyä siihen että rinnastukseen ei laiteta sellaisia sanoja kuin "penis", "kikkeli", "muna", "kyrpä"... Näillä kaikilla on omat konnotaationsa. ; Jonkin näköinen natiivin kielenkäyttäjän tuntuma on se, että "kikkeli" on "penikselle" samaa mitä "hauva" on "koiralle". Ja "kyrpä" on "kikkelille" samaa mitä "hurtta" on "hauvalle". ~ Lerssi on sanana selvästi alatyylinen käsite, kuivakka ja analyyttinen penis. "Kyrpä" olisi sitä jotenkin rivompi, suurempi ja muhkuraisempi. Lerssistä syntyy, ainakin minulle, helpommin mielikuvia suuresta koosta ja jonkinlaisesta pehmeydestä.
Mihin tämä aforistikko sitten viittaa? Kysymykseen on vaikeaa saada vastausta. Kenties tiedonanto on slangin päivittämistä jotta kaikki ymmärtävät puhujaa. Kenties tämä on symbolinen salasananvaihto jolla alakulttuuri erottautuu valtakulttuurista. Kun slangisanat tulevat tutuksi kaikille, identiteettiä erotetaan helposti uudistamalla kieltä ; Tämä on toki tuttua myös esimerkiksi uskonlahkoilta joiden kieli alkaa varsin pian salakielistymään siten, että jos saarnamies sanoo vaikka että "Herran käsi on väkevänä hänen päällään" se tarkoittaa hyvin tiettyä teologista tilannetta, ja ulkopuolinen käyttäisi fraasia selvästi väärässä kontekstissa tai jättäisi käyttämättä sitä oikeissa konteksteissa. Ja hänet tunnistettaisiin tämän vuoksi ulkopuoliseksi.
Sama vaikeus on toki myös Matti Nykäsen aforismissa "elämä on laiffii". Kenties hän on redundantti. Mutta kenties hän samalla kuitenkin tuo "laiffin" konnotaatioita "elämään". "Laiffi" on jotenkin monikulttuurisuuden vivahtava kökköanglistisuudessaan. Ikään kuin ihminen olisi jonkinlainen maailmanmies, mutta ei niin paljoa että ei muuntaisi kielitaitoaan kökkösuomeksi. Elämällä olisi siis siivet ja juuret samassa lyhyessä lauseessa.
Kenties lerssin kutsuminen dikiksi kertookin että lerssi on ikään kuin odotettua monikulttuurisempi ja tätä kautta vihjattaisiin vaikka seksuaaliseen suosioon hyvin monikulttuurisessa ja kenties monilukuisessa mielessä. Valitettavasti tämä jää vain tulkinnaksi, sillä tietyssä mielessä juuri aforisten kontekstittomuus - lause ei voi antaa itselleen kontekstia pelkkänä yhtenä lauseena - johtaa siihen että tulkitsijan oma luovuus ja maailmankuva heijastuvat aforistiikan aukikeriytymisessä.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Näköaloja oppimiseen (knoppia ikä kaikki)
tiistai 27. elokuuta 2013
Pää pensaaseen
Luulen, että vastaavaa myllyä tapahtuu enemmän tai vähemmän - toivottavasti vähemmän - myös toisella puolella. ; Hauskimmillaan ne voivat olla jotain samantyylistä mitä kerrotaan Obamasta. Kerrotaan, että hän oli kerran käynyt vaimonsa kanssa kahvilassa. Kahvilan omistaja paljastui Obaman vaimon entiseksi poikaystäväksi. Obama kiusoitteli vaimoaan ja kysyi, että mitenköhän hän viihtyisi kahvilanomistajan vaimona. Vaimo vastasi, että hän ajatteli enemmänkin niin, että jos hän olisi valinnut toisin, niin tuo kahvilanomistaja olisi nyt USA:n presidentti.
En kuitenkaan nostanut tätä esille jotta korostaisin että ignoraatio on julmaa. Näkisin, että se on tehokasta ja tätä kautta se voi tuntua häijyltä. Mutta ymmärrän ja hyväksyn että ihmisillä on tämänlaisia strategioita. Toki olen hieman vastakarvaan, jos tämälaisista periaatteista yritetään tehdä yleisiä normeja. Eli ryhdytään puhumaan ennakkosensuurista tai sekulaariudesta jossa esimerkiksi uskonnolliset merkit pitäisi täysin pyyhkiä kaikesta julkisuuskuvasta. ; Liika on toki liikaa, mutta en kannata mitään nollatoleranssia. Ymmärtääkseni on ihan asiallista vetäytyä häijyistä tilanteista. Ei ole pakko kuunnella jonkun kusipään jurnotusta, pätemistä tai paskoja vitsejä.
Itse asiassa se mukailee lapsena - ja teinivuosinani - kovastikin kannattamaani aforismia "Ei pidä pelata jos ei osaa hävitä." Tässä henkenä ei ole Schopenhauerilainen häviön välttely. Vaan sen tiedostaminen että klassisesti ottaen häviäminen on usein konkreettinen mahdollisuus tai vaihtoehto. Moni korostaa voittamista ja osallistuu kaikkeen kilpailemisesta debatointiin vain voittaminen mielessä. Tällöin häviö muuntuu kestämättömäksi. Jos arvioi häviämisen niin karuksi että ei kestä sitä, niin on parasta jättää peli kesken.
Häviämistä tässä yhteydessä ei tietysti voida nähdä jonain nollasummapelinä jossa ihmiset ovat toisiaan vastaan. Ja esimerkiksi jossa entisen lukioajan (lyhytaikaisen) poikaystävän kanssa pitäisi ruveta egoillen vertailemaan sitä että kummalla on paremmat vuositulot ja arvioida että kumpi on "paremmin onnistunut siinä tiessä jonka tavoitteena on puoliso, kaksi lasta, auto(mahdollisimman iso), kesämökki ja asuntolaina (riittävän suuri jotta asunnolla voi päteä maksimaalisesti mutta niin pieni että saa sen ennen toista maksettua takaisin)." Heidegger pitäisi tätä lähtökohtaa huonona. Sen sijaan korostan sitä että usein sosiaalisessa tilanteessa kysymys ei ole nollasummapelistä. Siis siitä että toisen hyvä on toiselta pois. Joskus on niin että toinen tuo jostain syystä itselle huonoa. Jos tätä ei kestä, niin ilman mitään vertailuasetelmaakin tilanne on ahdistava. Ja jos ahdistaa liikaa, on syytä välttää koko tilannetta. ; Ei pidä mennä pelaamaan kuvitellen että voisi jotenkin kääntää ahdistavan tilanteen voisi automaattisesti korjata. Toki jos kestää tappion, tämä voi olla sankarillisin vaihtoehto. Mutta kuka oikeasti jaksaa elää sankarina joka päivä? Etenkään spontaanisti yllätyspäivänä junassa!
maanantai 26. elokuuta 2013
Voittaako elämä?
Sanonnan mukaan elämä voittaa. Tämä on jonkinlainen väitelause. Jokainen väitelause voidaan aina muuttaa kysymykseksi. Ja jokainen kysymys vaatii vastausta. Jopa silloin kun se on retorinen kysymys joka ei ole oikeasti kysymys vaan enemmänkin jonkinlainen naamioitu väitelause.
Kun katsotaan elämää, niin onhan se kieltämättä aika sitkeää. Se modifioituu ja sopeutuu elämään maailmassa vaikka ilmasto muuttuisi radikaalistikin.
Toki yksilötasolla elämät ovat hauraita, tämä on helppo ihan empiirisestikin huomata vaikka antamalla ninjan törkätä itseä taktisesti peukalolla. Mutta jo lajitasolla selviytyminen on huikeaa. Isoissa linjoissa lajitkin näyttävät melko haurailta lyhytaikaisilta konsepteilta jotka muuntuvat muiksi lajeiksi ennen kuin katoavat - jos hyvin käy. Isot linjat dinosauruksista ovat kuolleet. Tuhoaallot ovat pyyhkineet. Vaikka 90% lajistosta kuolisi nopeasti, on aina joku jyrsijä, torakka ja kovakuoriainen jäänyt äimistelemään ja jatkamaan sukuaan. Aina elämä on voittanut. Kerran toisensa jälkeen. Tämä antaa toivoa elämän voittamisesta.
Mutta tosiasiassa aurinko jonain päivänä syö planeettamme. Ja jos olemmekin päässeetä pakoon, niin termodynamiikan 2 pääsääntö kertoo julmaa kertomustaan. Jossain vaiheessa seuraa lämpökuolema. Lyhyellä aikajänteellä olemme kaikki elossa, pitkällä aikajänteellä elämä voittaa aina. ja oikein pitkällä aikajänteellä olemme kaikki kuolleita.
Elämä antaa kuolemalle kovan haasteen. Mutta oikeasti kuolema voittaa. Elämä vain sinnittelee.
Kun katsotaan elämää, niin onhan se kieltämättä aika sitkeää. Se modifioituu ja sopeutuu elämään maailmassa vaikka ilmasto muuttuisi radikaalistikin.
Toki yksilötasolla elämät ovat hauraita, tämä on helppo ihan empiirisestikin huomata vaikka antamalla ninjan törkätä itseä taktisesti peukalolla. Mutta jo lajitasolla selviytyminen on huikeaa. Isoissa linjoissa lajitkin näyttävät melko haurailta lyhytaikaisilta konsepteilta jotka muuntuvat muiksi lajeiksi ennen kuin katoavat - jos hyvin käy. Isot linjat dinosauruksista ovat kuolleet. Tuhoaallot ovat pyyhkineet. Vaikka 90% lajistosta kuolisi nopeasti, on aina joku jyrsijä, torakka ja kovakuoriainen jäänyt äimistelemään ja jatkamaan sukuaan. Aina elämä on voittanut. Kerran toisensa jälkeen. Tämä antaa toivoa elämän voittamisesta.
Mutta tosiasiassa aurinko jonain päivänä syö planeettamme. Ja jos olemmekin päässeetä pakoon, niin termodynamiikan 2 pääsääntö kertoo julmaa kertomustaan. Jossain vaiheessa seuraa lämpökuolema. Lyhyellä aikajänteellä olemme kaikki elossa, pitkällä aikajänteellä elämä voittaa aina. ja oikein pitkällä aikajänteellä olemme kaikki kuolleita.
Elämä antaa kuolemalle kovan haasteen. Mutta oikeasti kuolema voittaa. Elämä vain sinnittelee.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
(t)aika kultaa muistot
Sotaveteraanien puolelle kerättiin muutama vuosi sitten varoja. Ja tätä varten myytiin ns. rautasormuksia. Ne eivät kyllä olleet rautaa (Fe) vaan alpakkaa (Cu, Ni, Zn). Näitä festarihelymetallista tehtyjä sormuksia taottiin vuonna 1940 koska valtio oli ahne ja keksi että parempaa keinoa ei olekaan kuin tarttua kenties kaikista esineistä henkilökohtaisimpaan. Nimittäin ihmisten vihkisormuksiin. Vastineeksi kultasormuksesta annettin halpametallisormus. Avioliiton symboli on minun silmissäni vähän sama kuin mitä kristityn silmään voisi olla se, että jonkun uskovaisen ristikorut pakkolunastettaisiin ja tilalle annettaisiin messinkinen islamin puolikuu -riipus. Tämä toki symbolisoi vahvasti sitä miten valtio voi aivan oikeasti iskeä henkilökohtaisiin arvoihin tilanteen niin vaatiessa.
Aika kuitenkin kultaa muistot, ja näin varastoihin jääneiden sormusten hankinnan eettisenä tai riittävän eettisenä. Nuoruudessani saama yliannos "Ihmemies MacGyveriä" yhdistettynä "Myytinmurtajien" uusintaputken seuraamiseen johtivat minua ajattelemaan aikaa ja kultaamista myös kemialliselta puolelta. Minulle tuli mieleen sellainenkin asia, että kun aika kultaa muistot, niin minäkin saatan voida kullata uushopeaa.
Koska ajatus oli spontaani, en mennyt mihinkään elektroniikkakauppaan. Eikä tarvinnutkaan. Sillä minulla oli kotona kaikki tarvittava. Tarkalleen ottaen minulla oli kaksi klemmaria, jämäpatteri ja ainoaa oikeaa teippiä. Vääntelin klemmarit auki ja teippasin ne kiinni patterin päihin. Väänsin klemmarin toisiin päihin pienet lenkit jotka sitten väänsin kiinni sormuksiin. Toisessa oli oma kultainen sormukseni, ja toisella puolella sitten se uushopeasormus. Tämän lisäksi laitoin lasiin vettä johon laitoin hitusen merisuolaa. Olin melko ylpeä siitä että melko yksinkertainen ja täysin mielijohteesta johtuvaan tarpeeseen pikaväsätty järjestelmä toimi. Se ei kenties näyttänyt kauniilta tai tieteellisesti tehokkaalta. Mutta pääasia onkin se, että se toimi. (Kuva ohessa oikealla.)
Patteri ei tietysti ole mikään supervoimanlähde, mutta elektrolyysissä tarvitaan vain (mitä jalompaa sen parempi) metallia jota siirretään toisen (mitä vähemmän jalon sen parempi) metallin kuorrutukseksi. Tämän lisäksi, koska väliaineena oli vesi, sähkövirta iskee suoraan veden kemiaan ja molemmat puolet kuplivat, kun toiseen päähän kertyy vety ja toiseen happikaasua. Tämä on siitä kätevää että toiminnan käynnistymisen näkee omin silmin. Itse prosessi tietysti etenee kohtuullisen hitaasti.
Prosessin lopputulos ei tietysti ole muuta kuin kosmeettinen. Se käytännössä pinnoittaa kohdetta atominpaksuusmittakaavalla. Tästä voi tietysti oppia jotain symbolistakin. Esimerkiksi sen, miten aika todellakin kultaa muistot, mutta että kultaaminen on kuitenkin päasiassa sitä että tosiasioita piilotetaan kuoren alle. Tämä toimi symbolisestikin. Monesti vanhat hyvät ajat ovat hyviä aikoja siksi että ignoroimme asioita. On iloista katsoa aikaa jolloin ei ollut nykyisenlaista stressiä ja jona arvot olivat hyvät ja oikeat, juuri sellaiset kuin itse tykkää. On ilo ajatella tätä kun ei tarvitse miettiä sitä onko näitä arvoja todella seurattu, ja samalla unohtaa ne kaikki haitat koleraepidemioista ja nälkäkuolevista ihmisistä lähtien.
Toki esimerkiksi maanpuolustusta pidetään jalona ja tärkeänä asiana. Ja sen puolesta sormus on tietysti rahallisesti mitattuna kohtuullisen pieni hinta maksettavaksi. Kuitenkin on muistettava että ihmiset ovat myös symboleja käyttäviä eläimiä. On aivan varma, että sormuksista luopuminen on tuottanut lujia henkilökohtaiselle tasolle kohdistuvia iskuja. Sellaisia joilla ei ole oikein mitään rationaalista suhdetta siihen sormuksen kullan hintaan. ; Onkin erikoista miettiä sitä että ihmisiltä vaaditaan hengen uhraamista jonkun asian vuoksi. Tällöin miete voi nimittäin mennä siihen miten pieni uhraus joku sormus on henkeen, terveyteen ja elämään verrattuna. Tässä on pirun iso järki. Mutta koska ihminen on yllättävän usein irrationaalinen symboliolento, ei päätelmä ole noin ilmiselvä. Koko sotaan menemisen idea on se, että jokin asia on henkeä ja elämää arvokkaampi asia. Elämä ei siis ole suurin prioriteetti ja tärkein perusarvo. Sodan peruslogiikka vaatii että juuri näin on. Ja koska ihmiset liittävät symbolin siihen itse asiaan, siitä tulee ikään kuin ideaalin maallinen edustaja, voidaan aivan oikeasti miettiä sitä että onko perhettä koskevan symbolin kaappaaminen todellakin pienempi uhrausvaatimus kuin henki. (Itse olen valmis sanomaan että ei ole. Mutta filosofisesti tämä ei oel niin ilmiselvä asia, se on suttuisempi. Ja oma varmuuteni on lähinnä mielipide.)
Tähän on toki ryhdytty todennäköisesti siksi että monilla - runsaslukuisilla köyhillä - ihmisillä ei ole ollut oikein muuta arvo-omaisuutta. Ja valtio tarvitsi paljon varoja, joten se otti mistä sai. Ja uskonnolliset symbolit olisi nähty keräyskohteena jonain joka tuhoaisi ison määrän siitä symboliikasta jolla sotimista on aina oikeutettu - ei siksi että uskonto on väkivaltaa, vaan siksi että ihmisiä on vaikeaa saada sotimaan mistä tahansa asiasta ja uskonto on yksi niitä asioita joitka koetaan niin tärkeinä että niiden kautta väkivaltaan suostuttelu saattaa onnistua. (Mikä palauttaa asian siihen että kenties Jeesuskorujen tuhoaminen on kauhea teko, niin kamala että joku kuolee ennemmin kuin antaa tälläisen ikonoklastisen aktion tapahtua. Palaamme symbolin ja kohteen suhteeseen ja elämän arvon priorisointiin.)
Jos minun kohdallani tulisi luopuminen, voisin lupua rahallisesti moninkertaisen määrän lahjoituksia. Mutta joistain asioista luovutaan ennemmin kuolemalla. Suomen valtio voi olla yksi tälläinen arvokas uhrauksen kohde. Oma parisuhde toinen. Ja rehellisesti jos minun pitää priorisoida perheen ja valtion väliltä, en mieti kahta kertaa. Valtiolla on nimittäin lähinnä välinearvon luonne ; Ajatus saattaa tuntua röyhkeältä vasemmistolaiselta yhteiskuntavastaisuudelta ja epäisänmaallisuudelta. Mutta pohjimmiltaan kyseessä on enemmänkin Päivi Räsäsen ja lainkuuliaisuduen tapainen suhde. Se, että asuu jossain valtiossa ei ole mikään vaade sille että valtiota tulisi kannattaa. Esimerkiksi Pohjois-Korea on huono maa elää ja ollla. Tämän maan johtajan kumartelu ja tämän maan puolesta sotimista ei perustella sillä että se olisi eettisesti hyvä teko vaan siksi että maa on niin paha että yksilö yrittää lähinnä elää ja sota on perusteltu siksi että se on yksilöille keino olla kuolematta. (Tai koska kansalaiset on aivopesty propagandalla, eikä paremmasta ole tietoa vaan ainoastaan pelkoja vielä huonommasta. Mitä tämä sitten oikein voi tarkoittaakaan kun otetaan se lähtötila huomioon.) Josta päädytään siihen että valtion on oikeasti oikeutettava kansallistunne.
Valtiolla on merkitystä niin kauan kuin se tukee tätä primääriarvoa eli perhettä. Ja iskiessään vihkisormuksiin, valtio tekee paitsi rahankeruuta, tekee sen myös ihmisten tärkeäksi kokemaan arvoon iskemistä sitä kautta että sen vahvaan perussymboliin isketään. (Tämä vielä korostuu jos oikein muita ylellisyysesineitä ei ole. Modernina aikana tämä ei ole niin suuri ongelma kun koruja kuitenkin pyörii nurkissa siinä määrin että niistä voi luopua ja tarpeen tullen vaikka valehdella jonkun niistä olevan vihkisormus.) Ja tätä symboliin iskemistä ei mikään kultakuorrutus korvaa. Ei, vaika kultakuorrutus näyttääkin varsin kivalta.
Aika kuitenkin kultaa muistot, ja näin varastoihin jääneiden sormusten hankinnan eettisenä tai riittävän eettisenä. Nuoruudessani saama yliannos "Ihmemies MacGyveriä" yhdistettynä "Myytinmurtajien" uusintaputken seuraamiseen johtivat minua ajattelemaan aikaa ja kultaamista myös kemialliselta puolelta. Minulle tuli mieleen sellainenkin asia, että kun aika kultaa muistot, niin minäkin saatan voida kullata uushopeaa.
Patteri ei tietysti ole mikään supervoimanlähde, mutta elektrolyysissä tarvitaan vain (mitä jalompaa sen parempi) metallia jota siirretään toisen (mitä vähemmän jalon sen parempi) metallin kuorrutukseksi. Tämän lisäksi, koska väliaineena oli vesi, sähkövirta iskee suoraan veden kemiaan ja molemmat puolet kuplivat, kun toiseen päähän kertyy vety ja toiseen happikaasua. Tämä on siitä kätevää että toiminnan käynnistymisen näkee omin silmin. Itse prosessi tietysti etenee kohtuullisen hitaasti.
Prosessin lopputulos ei tietysti ole muuta kuin kosmeettinen. Se käytännössä pinnoittaa kohdetta atominpaksuusmittakaavalla. Tästä voi tietysti oppia jotain symbolistakin. Esimerkiksi sen, miten aika todellakin kultaa muistot, mutta että kultaaminen on kuitenkin päasiassa sitä että tosiasioita piilotetaan kuoren alle. Tämä toimi symbolisestikin. Monesti vanhat hyvät ajat ovat hyviä aikoja siksi että ignoroimme asioita. On iloista katsoa aikaa jolloin ei ollut nykyisenlaista stressiä ja jona arvot olivat hyvät ja oikeat, juuri sellaiset kuin itse tykkää. On ilo ajatella tätä kun ei tarvitse miettiä sitä onko näitä arvoja todella seurattu, ja samalla unohtaa ne kaikki haitat koleraepidemioista ja nälkäkuolevista ihmisistä lähtien.
Toki esimerkiksi maanpuolustusta pidetään jalona ja tärkeänä asiana. Ja sen puolesta sormus on tietysti rahallisesti mitattuna kohtuullisen pieni hinta maksettavaksi. Kuitenkin on muistettava että ihmiset ovat myös symboleja käyttäviä eläimiä. On aivan varma, että sormuksista luopuminen on tuottanut lujia henkilökohtaiselle tasolle kohdistuvia iskuja. Sellaisia joilla ei ole oikein mitään rationaalista suhdetta siihen sormuksen kullan hintaan. ; Onkin erikoista miettiä sitä että ihmisiltä vaaditaan hengen uhraamista jonkun asian vuoksi. Tällöin miete voi nimittäin mennä siihen miten pieni uhraus joku sormus on henkeen, terveyteen ja elämään verrattuna. Tässä on pirun iso järki. Mutta koska ihminen on yllättävän usein irrationaalinen symboliolento, ei päätelmä ole noin ilmiselvä. Koko sotaan menemisen idea on se, että jokin asia on henkeä ja elämää arvokkaampi asia. Elämä ei siis ole suurin prioriteetti ja tärkein perusarvo. Sodan peruslogiikka vaatii että juuri näin on. Ja koska ihmiset liittävät symbolin siihen itse asiaan, siitä tulee ikään kuin ideaalin maallinen edustaja, voidaan aivan oikeasti miettiä sitä että onko perhettä koskevan symbolin kaappaaminen todellakin pienempi uhrausvaatimus kuin henki. (Itse olen valmis sanomaan että ei ole. Mutta filosofisesti tämä ei oel niin ilmiselvä asia, se on suttuisempi. Ja oma varmuuteni on lähinnä mielipide.)
Tähän on toki ryhdytty todennäköisesti siksi että monilla - runsaslukuisilla köyhillä - ihmisillä ei ole ollut oikein muuta arvo-omaisuutta. Ja valtio tarvitsi paljon varoja, joten se otti mistä sai. Ja uskonnolliset symbolit olisi nähty keräyskohteena jonain joka tuhoaisi ison määrän siitä symboliikasta jolla sotimista on aina oikeutettu - ei siksi että uskonto on väkivaltaa, vaan siksi että ihmisiä on vaikeaa saada sotimaan mistä tahansa asiasta ja uskonto on yksi niitä asioita joitka koetaan niin tärkeinä että niiden kautta väkivaltaan suostuttelu saattaa onnistua. (Mikä palauttaa asian siihen että kenties Jeesuskorujen tuhoaminen on kauhea teko, niin kamala että joku kuolee ennemmin kuin antaa tälläisen ikonoklastisen aktion tapahtua. Palaamme symbolin ja kohteen suhteeseen ja elämän arvon priorisointiin.)
Jos minun kohdallani tulisi luopuminen, voisin lupua rahallisesti moninkertaisen määrän lahjoituksia. Mutta joistain asioista luovutaan ennemmin kuolemalla. Suomen valtio voi olla yksi tälläinen arvokas uhrauksen kohde. Oma parisuhde toinen. Ja rehellisesti jos minun pitää priorisoida perheen ja valtion väliltä, en mieti kahta kertaa. Valtiolla on nimittäin lähinnä välinearvon luonne ; Ajatus saattaa tuntua röyhkeältä vasemmistolaiselta yhteiskuntavastaisuudelta ja epäisänmaallisuudelta. Mutta pohjimmiltaan kyseessä on enemmänkin Päivi Räsäsen ja lainkuuliaisuduen tapainen suhde. Se, että asuu jossain valtiossa ei ole mikään vaade sille että valtiota tulisi kannattaa. Esimerkiksi Pohjois-Korea on huono maa elää ja ollla. Tämän maan johtajan kumartelu ja tämän maan puolesta sotimista ei perustella sillä että se olisi eettisesti hyvä teko vaan siksi että maa on niin paha että yksilö yrittää lähinnä elää ja sota on perusteltu siksi että se on yksilöille keino olla kuolematta. (Tai koska kansalaiset on aivopesty propagandalla, eikä paremmasta ole tietoa vaan ainoastaan pelkoja vielä huonommasta. Mitä tämä sitten oikein voi tarkoittaakaan kun otetaan se lähtötila huomioon.) Josta päädytään siihen että valtion on oikeasti oikeutettava kansallistunne.
Valtiolla on merkitystä niin kauan kuin se tukee tätä primääriarvoa eli perhettä. Ja iskiessään vihkisormuksiin, valtio tekee paitsi rahankeruuta, tekee sen myös ihmisten tärkeäksi kokemaan arvoon iskemistä sitä kautta että sen vahvaan perussymboliin isketään. (Tämä vielä korostuu jos oikein muita ylellisyysesineitä ei ole. Modernina aikana tämä ei ole niin suuri ongelma kun koruja kuitenkin pyörii nurkissa siinä määrin että niistä voi luopua ja tarpeen tullen vaikka valehdella jonkun niistä olevan vihkisormus.) Ja tätä symboliin iskemistä ei mikään kultakuorrutus korvaa. Ei, vaika kultakuorrutus näyttääkin varsin kivalta.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Ken tuulta kylvää
Sanonta "Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt ja ken tuulta kylvää, hän myrskyä niittää." kuvastaa koston ja henkeä. Ja se tekee sen hyvin erikoisella tavalla. Sillä kyseessä ei ole samalla mitalla antamisesta, vaan ns. ylikompensaatiosta. Toisaalta lausunto on siitä erikoinen että sen alkuperäinen lähde, "Raamattu", kuvaa sen nimenomaan toistorakenteena. "Hoosea 8:7" sanoo "He kylvävät tuulta, niittävät myrskyä. Maasta ei nouse versoja, kylvöstä ei kypsy viljaa. Jos maa jotain tuottaakin, vieraat syövät kaiken suihinsa." Tässä viljattomuus on toistettu, eikä korosteta että myrsky on enemmän kuin vain tuuli. Toisin sanoen Raamatusta napattu alluusio on uudelleenkontekstoitunut tavalla joka on alkuperäislähteelle vieras.
Kuitenkin ylikompensaation ajatus on ihmiskunnalle oleellinen. Monesti ajatellaan että rangaistuksen tulisi vastata rikosta. Toisaalta rangaistus on myös pelote. Ja toisaalta rikoksen tielle ryhtymistä on arvioitava myös panos-hyötysuhteenkin näkökulmasta, eli ihan siltä kannalta kannattaako rikosta tehdä, mikä on sen voiton odotusarvo.
Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" kuvastakin asiaa erikoiselta kantilta. Ihmiset ovat todella altruistisia. Itse asiassa niin altruistisia että normaali kompensaatiopohjainen ratkaisu ei ole riittävä. Ihmisillä onkin taipumus ylikompensointiin. Rikoksentekeminen halutaan tehdä erittäin eikannattavaksi. Ja ihmiset ovat panostaneet tähän niin vahvasti, että rangaistukset ovat helposti ylikompensointeja joissa uhri on valmis kustantamaan itse lisää tappioita jo saatujen päälle jotta saisi kovemman rangaistuksen tekijälle. ; Näin vaikka rikoksesta ei aina jää kiinni, riski on suurempi kuin tekoon ryhtyminen.
Kuitenkin ylikompensaation ajatus on ihmiskunnalle oleellinen. Monesti ajatellaan että rangaistuksen tulisi vastata rikosta. Toisaalta rangaistus on myös pelote. Ja toisaalta rikoksen tielle ryhtymistä on arvioitava myös panos-hyötysuhteenkin näkökulmasta, eli ihan siltä kannalta kannattaako rikosta tehdä, mikä on sen voiton odotusarvo.
 | |
| "Jenkkinäkemys"oikeudenmukaisuuden toteutumisesta omantunnon vaatimalla tavalla. |
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Elämän imussa
Kenties klassisin tapa tulkita lause on "emohenkinen tulkinta". Silloin se, että elämä on raskasta ja sitten kuollaan. Ja tässä se kuolemakin on jotenkin jotain joka pahentaa asiaa. Tämä voi tuntua omituiselta ja jopa sisäisesti ristiriitaiselta. Sillä jos elämä on kauhea asia, kuoleman voisi luulla olevan helpotus. Tätä näkemystä voisikin kuvata jännitteisenä. Se sanoo enimmäkseen jotain sen tapaista että "living in misery is only marginally better than dying in it."
Stoalainen taas voi nähdä elämän fortunan iskuina. Silloin elämä voi olla raskasta, ja kuolemalla voi olla paikkansa. Puhutaan hyvästä kuolemasta, eu thanatos, ei eutanasia siinä vomituisesti käännettynä "armokuolemana". Vaan siten että kun elämällä on arvoa, kuolemalla voi olla hintansa. Ja vaikka elämällä olisikin arvo, niin kuolemalla voi silti olla paikkansa. Tämä linja voi sitten mennä jopa suisidaaliselle linjalle, jossa ajatellaan että elämä on kauheaa ja kuolema on helpotus. Että on kaikille hyvä vain päästä pois. Tätä tulkintaa pidetään varmasti jotenkin "makaaberina ja eeppisyydessään latteana" sillä tavalla jota tämänlaiset rockandrollkliseet voivat tehdä, ne kun ovat usein "kaksipiippuisia miekkoja". Kuitenkin näin ajatteleva on hyvässä seurassa. Esimerkiksi Jobin kirjan Job ja Saarnaajan kirjan Saarnaaja hakevat henkisyyttään ja elämänsä arvoa juuri näiden raskasmielisten teemojen kautta.
Paras saamani tulkinta on kuitenkin tullut ystävältäni, joka ei uudelleentulkinnut sanan "kuolema" merkitystä. Hän otti tarkastelun kohteeksi sanan "imeä". Hän muistutti että imemistä on monenlaista. Ja ainakin moni mies nauttii siitä että nainen häntä imuttaa sellaisella jalkojenvälitavalla. "Life is your bitch." hän huomautti. Eikä maailma enää sen jälkeen näyttänyt ihan samalta.
maanantai 22. lokakuuta 2012
Välihuomautus
(Benjamin Hoff, "Nasu ja Te")
Olen tuottanut 3400 blogausta. (Oikeasti tämä on 3401. blogaukseni, mutta kuka näitä muka laskee?) On siis aika harjoittaa (myöhästynyttä) perinnettä ja kirjoittaa blogaamisesta vain sen vuoksi, että niin Kuuluu Tehdä. (Ja olen niitä ihmisiä jotka eivät saavu paikalle kaksi tuntia myöhässä hikisenä juosten, vaan jotka sapuvat kaksi ja puoli tuntia myöhässä rauhallisesti kävellen ja jotka kysyvät ensimmäisenä jotain siitä että vieläkö ehdin ajoissa.)
Blogitekstejäni voi arvioida monella tavalla. Mielestäni yksi hyvä tavoite voisi olla että jokainen niistä olisi jonkinlainen välihuomautus tai välihuudahdus. (Ei siis "väitöskirja" tai "IQ:n osoitus" kuten jotkut tuntuvat ajattelevan.) Välihuomautus kun on jotain joka korostaa sen olevan keskellä prosessia. (Ja lisäksi huudahdus pitää sisällään huutamista, ja minä tietysti tykkään huutaa kaikille aina ja kaikkialla, aivan kuten jotkut tuntuvat ajattelevan.)
Toisaalta opin arvostamaan välihuomautuksia kun joskus kuuntelin Alivaltiosihteereitä. (Tarkalleen kun kuuntelin sitä kun he kertoivat siitä, miten radiosketsejä rakennetaan.) Niissä huomioon nousivat välihuudahdukset. Moni ajattelee että huumorin ytimessä on vitsi. Ja siksi he yrittävät saada niitä mahdollisimman paljon. Alivaltiosihteerit taas esittivät että hyvään kuunnelmasketsiin kuuluu toki myös vitsejä, mutta myös välihuudahduksia jotka antavat kuulijalle aikaa ymmärtää vitsin sisällön. (Huudahdus luo ajan jona vitsi ymmärretään ja nauru kirpoaa.)
Huumorin tuottamisessa suurimpia ongelmia onkin juuri siinä, että monesti ihmiset ymmärtävät että sanaleikit, kielellä iloittelu, surrealismi, kaksimielisyydet, tabuja rikkova jossain määrin rehellinen röyhkeily - ja kenties myös oikein ajoitettu ja surrealisoitu väkivalta ja muut makaaberit asiat - kuuluvat huumoriin. Siksi he kylvävät niitä paljon. Kuitenkin jos asiaa tarkastelee kunnolla, voidaan sanoa että nämä kaikki mainitsemani elementit ovat huumorille hieman kuten nonparellit kakulle. Niitä tulee ripotella kohtuudella, mutta jos eteesi läiskitään kakun sijasta lautasellinen värikästä sokerihilua, se ei ole mikään hyvä asetelma kakkukynttilöiden pystyttämiseen tai makunautintoon. ~ Tässä mielessä välihuomautukset ovat tärkeitä. Kakku määritellään aina koristeiden ja täytteiden mukaan, eikä korosteta että syödään sitä taikinaosaa. Mutta oikeasti kakku määrittyy juuri sillä että siinä on se taikinaosa, ja esimerkiksi mansikkakakussa sen täsmennysosaa tarvitaan koska mansikka ei ole kakun käsitteelle yhtä oleellinen kriteeri kuin taikina. Taikina määrittää kakun, ja täytteet ovat kakuissa vain täsmentäviä käsitteitä.
Välihuomautuksen idea ei tietysti jää pelkkään huumoriin. Sellaista tarvitaan varmasti muuallakin. Esimerkiksi tieteen popularisoinnissa on varmasti tarpeen rytmittää tekstiä välihuomautuksilla. Samoin kun minä kirjoitan tänne, on selvää että tekstien välisessä vaikeustasossa on melko suurta vaihtelua. Osa vaatii taustatietoa ja osa ei. Syynä on tietysti se, että aihe ja kulma voi vaatia erilaisia erikoiskäsitteitä. Vaikeustason myötä tulee usein välttämättömäksi käyttää spesifejä termejä ja alustaa niitä vähemmän (koska muuten teksti paisuisi aivan mahdottomaksi eikä vain melkein kuten nytkin usein käy. Vähemmän on joskus enemmän.) En kuitenkaan näe että helpot juttuni olisivat turhia. Niissä on mielestäni ollut joku hassu idea tai muu syy, jonka takia ne voivat olla avuksi. Näkisin että hyvä filosofi tarvitsee välistä myös taukoja, välihuudahduksia, joiden kohdalla ei ole kysymys siitä että päähän ladataan suuri määrä dataa, vaan se että jo olemassa olevalla datalla leikitellään keveästi välittämättä välttämättä siitäkään onko lopputulos erityisen onnistunut.
Lisäksi on hyvä huomata, että tiukka filosofia toimii aivan erilaisella rakenteella kuin suvantopaikkojen filosofia ; Esimerkiksi aforismit, joita voisi kutsua filosofisiksi välihuudahduksiksi, nojaavat usein (a) ZEN -koanien tapaan siihen että ihminen kohtaa tietämättömyytensä sellaisessa jonka hän luulee tietävänsä (b) Paradoksien luomaa hämmästystä sitä kuinka tiedetty johtaa odottamattomiin ja jopa eihaluttuihin lopputuloksiin. (c) Alleviivaavat tai ohjaavat ja avartavat meidät huomaamaan että meillä on näkemys johonkin aiheeseen johon emme tienneet sellaista olevan.
Näkisin että jokainen näistä kohdista on filosofisesti arvokas. (Oikein käytettynä.)
Nassim Taleb esimerkiksi kuvaa sitä minkälaista aforismeihin pohjaavan luovan filosofisen ajattelun tulisi olla. Hän kuvaa sitä esimerkiksi seuraavasti ; "The ideal trivium education, and the least harmful one to society and pupils, would be mathematics, logic and Latin ; a double dose of Lathin authors to compensate for the severe loss of wisdom that comes from mathematics; just enough mathematics and logic to control verbiage and rhetoric."
Kirjoittaja ei ole humoristi, aforistikko tai filosofi. Hänellä on vain nälkä.
torstai 5. heinäkuuta 2012
perjantai 10. helmikuuta 2012
No Place Like Home
Vanhan sanonnan mukaan "There's No Place Like Home". Tämä on helppo nähdä kodin erikoislaatuisuutta ja arvokkuutta korostavaksi sanonnaksi. Ei ole kodin kaltaista paikkaa.
Logiikan kielellä tämä muuttuu hieman ahdistavaksi. ∄(PAIKKA ≊ KOTI) Siinä kielletään olemassaolo(∄) ja kuvataan tämän epäolevuuden koskevan kotia ja kodinkaltaisuutta(≊).Se kiistää kodinkaltaisuuden, eli myös kodin kanssa olennaisesti analogisten kappaleiden olemassaolon. Joukko opissa sanottaisiin että tämä sisältää esimerkiksi käsittelyn PAIKKA ∩ KOTI = ∅.
Näin muotoillen lausuma on pessimistisempi. Maailmaan on ihminen heitetty, ja kaiken keskellä hän ei kotia itselleen voi saada. Ilmankos Jeesus ilmaisi ihmisyyskokemusta negatiiviseen sävyyn mainiten että "ihmisen pojalla ei ole paikkaa johon päänsä kallistaisi."
Tässäkin karuudessa voidaan nähdä kuitenkin pieniä positiivisia piirteitä. Voidaan esimerkiksi sanoa että tämä vanha sanonta kertoo että koti ei esimerkiksi ole paikka, vaan paikasta riippumaton olotila. Tällöin kodin olemassaoloa ei kielletä vaan kerrotaan lähinnä että kotiudella ei ole maantiedettä.
Logiikan kielellä tämä muuttuu hieman ahdistavaksi. ∄(PAIKKA ≊ KOTI) Siinä kielletään olemassaolo(∄) ja kuvataan tämän epäolevuuden koskevan kotia ja kodinkaltaisuutta(≊).Se kiistää kodinkaltaisuuden, eli myös kodin kanssa olennaisesti analogisten kappaleiden olemassaolon. Joukko opissa sanottaisiin että tämä sisältää esimerkiksi käsittelyn PAIKKA ∩ KOTI = ∅.
Näin muotoillen lausuma on pessimistisempi. Maailmaan on ihminen heitetty, ja kaiken keskellä hän ei kotia itselleen voi saada. Ilmankos Jeesus ilmaisi ihmisyyskokemusta negatiiviseen sävyyn mainiten että "ihmisen pojalla ei ole paikkaa johon päänsä kallistaisi."
Tässäkin karuudessa voidaan nähdä kuitenkin pieniä positiivisia piirteitä. Voidaan esimerkiksi sanoa että tämä vanha sanonta kertoo että koti ei esimerkiksi ole paikka, vaan paikasta riippumaton olotila. Tällöin kodin olemassaoloa ei kielletä vaan kerrotaan lähinnä että kotiudella ei ole maantiedettä.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Olen valmis ennaltaehkäisevään itsepuolustukseen hyvän kuolemani edestä
Kreikassa oli yllättävän paljon onnellisuusfilosofiaa ja elämäntapafilosofiaa (kuten nykyäänkin se on vallan erityisen suosittua) ei hyvä elämä siellä ollut tässä aivan yksiselitteinen asia tai helposti arvioitava seikka. Aristoteles kun liitti sekä hyvän elämän että onnellisuuden teloksensa toteuttamiseen. Telos taas oli hyveellistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut mitään menestysteologiaa, jossa hyvä elämä pistää kaiken kuntoon. Sillä hyveopissa eudaimonia -opissa jokaisella ihmisellä oli hyvän elämän mittari, joka ilmeni siten että jokaisella oli piilossa minuutensa (daimon) ja vasta kuoleman hetkellä tämä paljastuu siten että ihmiset voivat arvioida oliko tämä minuus hyvä (eu).
Tämä asenne on tietysti tunnettu aforistiikassa. Ja vaikkapa "Napoleonin komplekseja" lueskellessa huomaa, että ihmisten "viimeiset sanat" ovat hyvinkin pienoisrunoutta ja oikoteitä kahden ajatuksen välillä. Jotain joka kuvaa ihmistä, hänen huumorintajuaan, asenteitaan, arvojaan ja pömpöösiyttäänkin. Niille nähdään suuri arvo, ihminen kun ikään kuin punnitsee arvonsa niiden kautta. Näistä voisin nostaa esiin yhden. ""Perhana. Älä uskallakaan pyytää Jumalaa auttamaan minua."
-Joan Crawford (23.3.1905 - 10.5.1977), amerikkalainen elokuvatähti. Crawford lausui nämä sanat kuolinvuoteellaan huomatessaan taloudenhoitajansa alkavan rukoilla. Asenne kohdallaan: se on jumaliste minun kuolemani ja se tehdään minun tavallani." Tämä on arvokasta muistaa, sillä jos vaikka daimonin eu olisi kuinka yhteisön tulkittavissa heti kuoleman jälkeen, sitä ennen ihmisen elämä on kuitenkin hänen omansa, ja viimeisten hetkien manipulointi - kuten vaikkapa pakko-osallistuttaminen uskonnolliseen rituaaliin - on siksi jotain varsin epäeettistä, jotain jonka todellakin soisi asettavan osallistuttajan daimonin kyseenalaiseen valoon kun arvioidaan sitä oliko hän eu -myönteinen vai eu -vastainen.
Onkin hyvä huomata, että valittu lause kertoo ihmisestä ja hänen itsehallintansa tahdosta varsin paljon. Se vihjaa että arvio voidaan todellakin tehdä vasta aivan lopuksi. Se, että kykenee viimeisillä voimillaankin sanomaan "siunausta" -fraasiin sen etiketinmukaisen "haista itten" on jotain johon ihan kuka tahansa ei pysty ; Tilannehan eroaa arjesta niin että kuolemisen konteksti ikään kuin korostaa teon merkitykset moninkertaiseksi verrattuna vaikkapa saman henkilön samaan lauseeseen joka on sanottu "väsyneenä sunnuntaiaamuna 10 vuotta ennen kuolemaa."
Samalla voidaan huomata, että tämänlainen varsin poliittisesti epäkorrekti viimeinen lause on täynnä autenttisuutta ja asenteellisuutta. Tämä on selvästi esteettis-eettinen kannanotto, joka vaikuttaa siihen minkälaisen arvioin voimme ihmisestä tehdä. - Se, onnistutaanko tässä vai ei, on sitten mutkikkaampi kysymys. Autenttisuuden sijasta esimerkiksi loukkaavuus voi kertoa että tuomio ei kenties olisi niin mairitteleva.
Tämä lainaus muistuttaa että hyvään elämään kuuluu myös pieneltä osaltaan hyvä kuolema - ja vastakohdaksi voidaankin ottaa myös makaaberi kuolema.
Minä ajattelin tavoitella jotain sellasista. Minullahan on suurisuuntainen tavoite elää ikuisesti - tähän asti projekti on onnistunut ihan hyvin, ja puhtaasti induktiivisesti ajatellen ja "kaikkia tähänastisen elämäni aamuja katsoen" tämä kehottaa minua positiivisuuteen. Siksi on hyvä muistaa että kuolinvuoteellakin voisin optimistisesti kiistää kuolevaisuuteni ja luottaa paranemiseeni. Taakseni manaisin tietysti kaikkivaltiaan placebovaikutuksen. Ja kuten tiedämme, rukous on niin epäintuitiivista kuin se onkin, noseboa. Rukoilijahan huonontaa selviämismahdollisuuksiaan noseborituaalilla, joten suojelen itseäni kuolemisen todennäköisyyden kasvattamiselta. Siksi olisi omituisella tavalla pseudoloogista ampua viime töikseen kuolinvuoderukoilija - itsepuolustukseksi!
Tämä olisi itselleni tietysti hyvä kuolema, jokin joka surrealistiskientistille voisi sopia. Ja kun puhuin makaaberista kuolemasta - Se olisi makaaberi kuolema sille rukoilijalle.
Kirjoittaja kannattaa ihan aina ottaa ehdottoman vakavasti. Poliisit ovat siksi pian oven takana viemässä bloggeria hoitoon vakavan militanttiateistisen raivohulluuden hoitamiseksi, luonnollisesti.
Tämä asenne on tietysti tunnettu aforistiikassa. Ja vaikkapa "Napoleonin komplekseja" lueskellessa huomaa, että ihmisten "viimeiset sanat" ovat hyvinkin pienoisrunoutta ja oikoteitä kahden ajatuksen välillä. Jotain joka kuvaa ihmistä, hänen huumorintajuaan, asenteitaan, arvojaan ja pömpöösiyttäänkin. Niille nähdään suuri arvo, ihminen kun ikään kuin punnitsee arvonsa niiden kautta. Näistä voisin nostaa esiin yhden. ""Perhana. Älä uskallakaan pyytää Jumalaa auttamaan minua."
-Joan Crawford (23.3.1905 - 10.5.1977), amerikkalainen elokuvatähti. Crawford lausui nämä sanat kuolinvuoteellaan huomatessaan taloudenhoitajansa alkavan rukoilla. Asenne kohdallaan: se on jumaliste minun kuolemani ja se tehdään minun tavallani." Tämä on arvokasta muistaa, sillä jos vaikka daimonin eu olisi kuinka yhteisön tulkittavissa heti kuoleman jälkeen, sitä ennen ihmisen elämä on kuitenkin hänen omansa, ja viimeisten hetkien manipulointi - kuten vaikkapa pakko-osallistuttaminen uskonnolliseen rituaaliin - on siksi jotain varsin epäeettistä, jotain jonka todellakin soisi asettavan osallistuttajan daimonin kyseenalaiseen valoon kun arvioidaan sitä oliko hän eu -myönteinen vai eu -vastainen.
Onkin hyvä huomata, että valittu lause kertoo ihmisestä ja hänen itsehallintansa tahdosta varsin paljon. Se vihjaa että arvio voidaan todellakin tehdä vasta aivan lopuksi. Se, että kykenee viimeisillä voimillaankin sanomaan "siunausta" -fraasiin sen etiketinmukaisen "haista itten" on jotain johon ihan kuka tahansa ei pysty ; Tilannehan eroaa arjesta niin että kuolemisen konteksti ikään kuin korostaa teon merkitykset moninkertaiseksi verrattuna vaikkapa saman henkilön samaan lauseeseen joka on sanottu "väsyneenä sunnuntaiaamuna 10 vuotta ennen kuolemaa."
Samalla voidaan huomata, että tämänlainen varsin poliittisesti epäkorrekti viimeinen lause on täynnä autenttisuutta ja asenteellisuutta. Tämä on selvästi esteettis-eettinen kannanotto, joka vaikuttaa siihen minkälaisen arvioin voimme ihmisestä tehdä. - Se, onnistutaanko tässä vai ei, on sitten mutkikkaampi kysymys. Autenttisuuden sijasta esimerkiksi loukkaavuus voi kertoa että tuomio ei kenties olisi niin mairitteleva.
Tämä lainaus muistuttaa että hyvään elämään kuuluu myös pieneltä osaltaan hyvä kuolema - ja vastakohdaksi voidaankin ottaa myös makaaberi kuolema.
Minä ajattelin tavoitella jotain sellasista. Minullahan on suurisuuntainen tavoite elää ikuisesti - tähän asti projekti on onnistunut ihan hyvin, ja puhtaasti induktiivisesti ajatellen ja "kaikkia tähänastisen elämäni aamuja katsoen" tämä kehottaa minua positiivisuuteen. Siksi on hyvä muistaa että kuolinvuoteellakin voisin optimistisesti kiistää kuolevaisuuteni ja luottaa paranemiseeni. Taakseni manaisin tietysti kaikkivaltiaan placebovaikutuksen. Ja kuten tiedämme, rukous on niin epäintuitiivista kuin se onkin, noseboa. Rukoilijahan huonontaa selviämismahdollisuuksiaan noseborituaalilla, joten suojelen itseäni kuolemisen todennäköisyyden kasvattamiselta. Siksi olisi omituisella tavalla pseudoloogista ampua viime töikseen kuolinvuoderukoilija - itsepuolustukseksi!
Tämä olisi itselleni tietysti hyvä kuolema, jokin joka surrealistiskientistille voisi sopia. Ja kun puhuin makaaberista kuolemasta - Se olisi makaaberi kuolema sille rukoilijalle.
Kirjoittaja kannattaa ihan aina ottaa ehdottoman vakavasti. Poliisit ovat siksi pian oven takana viemässä bloggeria hoitoon vakavan militanttiateistisen raivohulluuden hoitamiseksi, luonnollisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)