Nykyään eletään aikaa jolloin anti-intellektuellismi on voimissaan. Tässä tiedettä ja logiikkaa itse asiassa arvostetaan mutta jos ja vain jos se on arkijärjen mukaista ja helppoa.
Tässä kulttuurissa joku saattaa esimerkiksi ilmoittaa osaavansa tehdä hienoa filosofiaa jossa ei ole sanahelinää. Hän tekee tämän referaatin kuvaamalla loppupäätelmän aforisminomaiseksi kauniiksi muotoillussa muodossa. Tämä on tiivistä ja tyylikästä. Ja esillä on väitelause josta sitten on maailmankuvallisesti samaa mieltä tai eri mieltä ilman argumentteja. Koska argumentteja näissä muotoiluissa ei ole.
Ja tämän tiiviyden, helppouden ja tyylikkyyden hinta vaan saattaa olla se, että hän ei tiedosta että filosofia on taito. Se on vaikeaa jos perusteluketju lähtee alkuoletuksista jotka kasvavat deduktiivisten tai induktiivisten - ja eksplisiittiseti kuvattujen päättelysääntöjen - kautta johtopäätökseksi. (Ja että näitä sääntöjä käytetään oikein eikä virheellisesti ja siten että esimerkiksi "koska" -sanan takana olevista ei todella johdeta annettua johtopäätöstä.)
Itse näen että perustelematon väitelause on vain premissi joka oletetaan. Väittäminen ei ole kannattamani filosofian ytimessä. Ja tähän loogiseen jargoniin liittyy vaikeutta. Joka tarkoittaa että joku putoaa kelkasta. Tämä ei ole minun ongelmani. Tämä on heidän ongelmansa. Se, että he eivät ymmärrä jotain ei ole argumentti sen puolesta että sisältö on huonoa. Päinvastoin; Sisällön ymmärtäminen on minimivaatimus jotta ymmärretään miten sen logiikka toimii tai on virheellistä. Tämä on mahdollista kuvata. Mutta se ei latistu siihen että tilannetta kutsutaan sanahelinäksi.
Tosiasiassa sanahelinää ovat lähinnä runollisesti muotoillut väitelauseet ilman esillepantua rakenteeltaan oikeaoppista argumentistoa. Jos aforistikko syyttää loogikkoa sanahelinästä, hän osoittaa lähinnä sen että hän on perin tyhmä ja ilkeä aforistikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti