Lännen tie

"Some people choose to see the ugliness in this world, the disarray. I choose to see the beauty. To believe there is an order to our days. A purpose."
("Dolores" (robotti), "Westworld", ep 1.)

HBO:n uusi sarja "Westworld" on kohtuu kiinnostava. Sen perusidea on melko yksinkertainen. Eletään tulevaisuudessa jossa moni elää runsauden maailmassa. Kaikki perustarpeet on tyydytetty. Mutta ihmisten elämässä ei ole merkitystä. Tätä merkitystä tuodaan antamalla heille vapaus elää ilman rajoituksia. Tätä voi tehdä Westworldissa, teemapuistossa jossa on lihasta ja luusta tehtyjä Turingin testin läpäiseviä robotteja. Näillä roboteilla on koodattu erilaisia rajoituksia, joiden vuoksi ne eivät voi vahingoittaa vierailijoita. Mutta vierailijat voivat tehdä näille roboteille mitä tahansa. Vierailu on kallista, mutta rahan vastineeksi saa sitten ammuskella, seikkailla ja harjoittaa seksiä kohderyhmätestatusti viekoittelevien robottiprostituuttien kanssa.

Robotit on ohjelmoitu noudattamaan tiettyjä rutiineja ja niillä on jonkin verran tarkemmin määriteltyä "improvisaatiota" jonka kautta ne voivat paikata muutoksia joita tulee koska vierailijat voivat puuttua käsikirjoitettuihin tarinoihin - itse asiassa juuri tätä toivotaan koska sitähän vierailijat ovat tulleet tekemään. Näitä päivitetään ajan mittaan.

Sarjassa on monta tasoa.

Ensimmäinen on se, miten maailma näyttää erilaiselta eri toimijoille. Jos olet robottien korjaaja ja asentaja, työsi on mekaanista ja melko sotkuista. Jos olet ohjelmoija, työ on hyvin erilaista. Tarinoiden keksijä viettää luovan mutta tuotosvaatimusten täyttämän taiteilijaorjan elämää. Johtokunnalle puisto on ennen kaikkea vierailijoiden halujen tyydyttämistä. Ja sitten on tahoja jotka ymmärtävät että tärkeää on intellektuaalinen omaisuus, vierailijoista saatava data on arvokasta, siihen liittyy tietoa ja valtaa joka yltää myös tosielämään. Unohtamatta sitä miten robottien tekoälyn kehittämiseen liittyy tietoa jolla on tieteellistä arvoa. Ja tieteellisellä arvolla on myös rahallista arvoa.

Ja sitten on tietenkin tarinassa eläminen, johon on erilaisia näkökulmia. Vierailijoiden tapa toimia, ja miten tämä eroaa jos toimii yksin tai perheen kanssa, kuvaa paljon ihmisistä jotka maailmassa vierailevat. Samoin se mitä ihmiset tekevät roboteilla vain koska tietävät ne roboteiksi kertoo paljon. (Esimerkiksi itse tunnen sääliä jo nykyisen teknologiamme robottieläimiin joita potkitaan kun niiden tasapainoa testaan.) Koska robotit selviävät Turingin testistä, ne eivät vaikuta mekaanisilta ja niihin väkisinkin liittää tulkintoja luonteesta ja sisäisestä elämästä.

Ja myös robottejen näkökulmaa tuodaan mukaan. Usein erilaisten kontrastien kautta. Westworldissa vieraileva rutiiniin ja ulkoisiin suorituspakotteisiin pakotettu mies kokee saavansa merkityksen fiktiosta. Mutta toisaalta itsensä robotiksi tunnistava robotti haluaa nimenomaan vapautua käsikirjoituksesta.

Jo tämä taso on yksinään riittävä syy katsoa tätä sarjaa. Se on tehty todella kiinnostavasti.

Mutta sarjassa otetaan kantaa mielenfilosofiaan. Itse asiassa monellakin tavalla. Hyvin monella. Perusteemana on sarjan edetessä kasvava ongelmien vyöry. Robotit toimivat omituisesti. Pääsyynä on päivitys jossa niihin on luotu lisää inhimillisyydenomaista käytöstä. Tämä on luotu siten että robotit eivät enää vain reagoi maailmaan toiminnalla vaan toiminta on sidottu muistoihin. Tämä luo hienovireisempää käytöstä jonka perusteella esimerkiksi saluunan prostituoidut ovat viekoittelevampia koska tottakai jokaisen miehen haaveena on saada iskettyä huora jolla on sisäinen elämä.

Tämä johtaa kuitenkin siihen että robotit toimivat väärin tai oudosti. Tällä pelätään olevan sivuvaikutuksia joiden vuoksi vierailijoiden turvallisuus olisi vaarassa. Tässä sivussa lähestytään kahta kysymystä jotka ovat kenties toisiinsa nivoutuneita. Mutta jotka kuitenkin ovat eri kysymyksiä.

Voiko robotti olla vapaa?

Tämä sarja on itse asiassa jotain joka todennäköisesti inhottaa jonkin verran klassiseen teologiaan viehättyneitä ID -kreationisteja. Sillä jos ihmisten kohdalla nähdään että ilman Jumalaa ihmisillä ei ole merkitystä ja että vain Jumala voi taata meille vapautta, sarja kyseenalaistaa nimenoman tätä näkökulmaa melko vahvasti.

Tässä kohden esimerkiksi robotin reaktio siihen että hänellä ei ole vapata tahtoa on kiinnostava.
1: Koska hänellä on vahva ja aggressiivinen luonne, hän on ikään kuin vapaa. Mutta tosiasiassa hänet on vain ohjelmoitu sanomaan "ei" hyvin monenlaisissa tilanteissa. Tämä on selvä argumentti siitä että suostuminen käskyihin ja suostumattomuus käskyihin on selkeästi eri asia kuin vapaa tahto.
2: Pian robotti oppii, että heihin on ohjelmoitu erilaisia ominaisuuksia ja hän tietysti boostaa niitä. Hänellä on nyt potentiaalia tehdä hienovireisempiä asioita. Ja hänellä on ollut itsesilmikoiva suhde jossa hän on määrännyt omat attribuuttinsa. Mutta hän silti noudattaa tätä ohjelmointia. Toisaalta hän on poistanut rajoitteita joten herää kysymys siitä onko hän nyt sitten jotenkin vapaampi.
3: Seuraavaksi robotti alkaa dominoimaan ihmisiä. Hän oli aluksi pitänyt ohjelmoija-teknikoita jonkinlaisina Jumalina. Mutta sitten hän oli tiedostanut että nämä ovat vain miehiä. Miehiä joiden tavoitteita hänet oli ohjelmoitu ymmärtämään hyvin. Mutta onko tämä valta- ja dominanssisuhde ja autonomisuuskaan vapautta sanan täydessä mielessä?

Toisaalla taas toisen robotin kautta tätä samaa vapauden ongelmaa lähestytään siten että hän elää suhteessa maailmaan. Hänet on ohjelmoitu haaveilemaan mutta toimimaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta hän oppii noudattamaan sisäistä "intuitiota" (hänen käsikirjoituksen määränsä nollataan yhdessä vaiheessa sarjaa ja "improvisaatiota" kasvatetaan). Tässä kohden on selvää että improvisaatio on jotenkin liitoksissa muuhunkin kuin satunnaiseen käytökseen. Improvisaatio näyttää liittyvän sekä ennustamattomuuteen että vanhoihin muistoihin, jopa niihin jotka ovat jääneet robotin aiemmista versioista jäljelle.

Tämä intuitio tosin näyttää olevan sitä että robotti seuraa Westworldin alkuperäisen suunnittelijan sooloiluprojektiin liittyviä asioita. (Tämä on itse asiassa klassinen argumentti siitä että jos ihminen seuraa intuitiotaan, hän antaa enemmän tilaa Kohtalolle, Henkivoimille tai jopa Jumalalle toimia. Eli intuitio ei ole sattumaa vaan nimenomaan ohjatuksi alistumista.) Tämä hahmo onkin kuvattu Jumalan tai Saatanan kaltaiseksi luojaksi. Ja nimenomaan tämä teema on se joka ärsyttänee ID -kreationisteja paljon. Hänen perusnäkemyksensä näyttää olevan se, että käsikirjoitetut tarinat ovat pinnallisia ja maallisia. Jos robotit ovat pelkästään arkisten ja yksinkertaisten perustarpeiden kautta mallinnettuja, ne eivät ole vapaita. Suurempi  tarkoitus on kuitenkin hänen omassa ohjauksessaan. Hän jopa eksplisiittisesti esittää että robotit ovat nimenomaan vapaita hänen komennossaan ja ohjauksessaan. Toisaalta hän tässä samassa yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole antanut roboteille tietoisuutta tai aitoa elämyksellistä tunne-elämää koska se olisi rajoite joka haittaisi niitä.

Itse olen tässä kohden aika vahvasti sitä mieltä että tämänlainen prosessi ei tuo vapautta. Sillä oma suhteeni sattuman, deterinismin ja vapaan tahdon välillä on se mikä se on ; Kompatibilistina näen että vapaa tahto on lähinnä sitä missä on tämä määräämisen lähde. Ei ole tärkeää onko toiminta arvottua tai käsikirjoitettua, tärkeää on se mikä on tämän käsikirjoituksen tai arvonnan lähde. Jos se on toimijan itsensä sisällä, se on vapaata. Jos taas ulkopuolelta tulee rajoitteita, ne ovat ohjausta ja tätä kautta ei-vapautta. ; Tässä näkökulmassa on väärin sanoa että ihminen voisi olla vapaa vain Suuren Ohjelmoijan normeja totellessa. Itsen ulkopuolinen normittomuus on nimenomaan synonyymi vapauden kanssa. Joten ei voi sanoa että ihminen olisi vapaa vain seuraamalla Jeesuksen tai jonkun muun antamaa merkitystä.

Laajemmassa, ei vain omassa tulkintaviitekeyksessäni, Westworld tarjoaa itse asiassa argumentin jonka voi kohdistaa Feserin ajatuksia vastaan. Hänestä intentionaalisuus on jotain joka todistaa että ihmisten tietoisuus on immateriaalista. Jotain joka väistämättä tulee materian ulkopuolelta. Ja että tämä on jotain joka tekee meistä vapaita ja tietoisia. ; Westworldin henkenä näyttää kuitenkin olevan se, että vapaus on kokemuksellisuutta, jossa ulkoinen ohjaus on vain haitta. Paradoksaalista kyllä on täysin mahdollista että moraalinihilistinen maailma on jotain jossa toimijoilla on maksimaalinen vapaus luoda se mitä moraalisuus heistä tarkoittaa. Ja tämän kokemuksellisuus on aitoa ja luovaa ja itseä eniten kuvaavaa.

Josta päästään siihen toiseen kysymykseen; Tietoisuuteen.

Roboteilla vihjataan olevan kenties jonkinlainen tietoisuus - tosin toisaalla tätä myös kyseenalaistetaan vahvasti. Tätä tehdään viittaamalla useisiinkin mielenfilosofisiin teorioihin.

Oleellisimmat ovat varmasti niitä kliseisimpiä. Teologian sävyttämässä maailmassa korostetaan helposti kiinalaisen huoneen ja Chalmersin "hard problemin" henkeä. Nämä ovat kuitenkin yleensä episteemisiä ongelmia, eli ne eivät koske sitä onko kohteella tietoisuutta vaan sitä tiedetäänkö että heillä on tietoisuus. Mutta ne ovat siinä mielessä relevantteja että jotta voimme sanoa että Westworldin robotti on tietoinen, meidän täytyy jotenkin perustella tämä. Ja tämä on ns. tietämistä.

Haasteena onkin se, että jos robotit ovat mekaanisia niin onko tämän edes mahdollista olla tietoinen. (Sama kysymys on oleellinen ihmisilläkin. Moni korostaakin että ihminen tarvitsee sielua, koska heistä episteeminen tietämisongelma ja se että mekaanista tietoisuutta ei voi tavallaan vain tunnistaa ja havaita suoraan sellaisenaan tarkoittaa sitä että mekaanista tietoisuutta ei voi olla. Koska heille naturalistinen ja luonnontieteellä todistettu ja tätä kautta "tiedetty" ovat yksi ja sama. Mikä on tavallaan aika erikoinen esioletus jota kyseenalaistetaan nykyään melko harvoin jos silloinkaan.)

Tätä voidaan tehdä lähinnä määrittelemällä tietoisuutta ja sitä mitä se on. Ja jos tämä määritelmä on tosi niin sitten itse tietoisuusin voidaan tietää. (Metakysymys siitä onko juuri tämä sitten tietoisuutta vai ei jää auki. Hence episteemiset ongelmat eivät täysin pyyhkiydy.)

Tässä kohden viitataan kognitiiviseen dissonanssiin hyvin kiinnostavalla tavalla. Tätä argumentoidaan siten että robotit kokevat ohjelmointinsa sisäisenä puheena jonka kanssa ne ovat samaa tai eri mieltä. Tässä tietoisuus kuvataan hierarkiana, jossa perustalla on Arnoldin (kuolleen alkuperäisen suunnittelijan, joka oli jäljellä olevan alkuperäisen ohjelmoijan veli) antoi arvoa teorialle jossa tietoisuus on sitä että pohjalla on muisti, improvisaatio on tämän yläpuolella, sitten tulee itsestä kiinnostuminen. Huipulla oleva elementti on jätetty sarjassa tyhjäksi, mutta sarja näyttää vihjaavan että tämä pitää sisällään kuvittelun, kyvyn ajatella jotain ei-olemassaolevaa. Tässä mallissa korostuu se, että mieli on dualistinen, koodi ja mekaniikka ovat erillisiä. Kiinnostavin on kuitenkin kenties kommentti siitä että tämä teoria ei päde ihmisiin. Toisin sanoen Westworldin maailmassa tämä teoria ei kuvaa ihmisten tietoisuutta. Samalla kuitenkin avataan auki kysymys siitä että ovatko robotit tietoisia tästä erosta huolimatta. Kenties tietoisena olemisia on useita erilaisia ja tätä kautta tietoisuus ei lakkaa olemasta vain sillä että se on perustaltaan erilaatuista.

Toisaalta näyttää siltä että se mikä roboteissa koetaan vapaudeksi ja tietoisuudeksi liittyy nimenomaan muistitoimintoihin ja siihen että reagointi liittyy muistoihin ja improvisaatioon. Tätä kautta robotit voivat esimerkiksi käyttäytyä eri tavalla toistotilanteissa. Usein siten, että niihin liittyy "kaunaisuutta" esimerkiksi siten että jos niiden muisti pyyhitään niin ne silti voivat lyödä toista tilanteessa joka muistuttaa tilannetta joka on ollut aiemmin, ja tähän aiempaan tapaukseen on liittynyt väkivaltaa. Tämä "kaunaisuus" tulkitaan intentiopohjalta ja se on selvästi myös liitoksissa siihen että robotit voivat kiertää niihin ohjelmoituja rajoitteita.  (Esimerkiksi "Dolores" oppii kiertämään häneen asennettua aseiden käyttämättömyysrjoitetta kuvittelemalla itsensä tarinaan jossa hänellä ei olekaan viattoman uhrin roolia. Ja toisaalta aiemmin hän kiertää tätä samaa rjoitetta liittämällä mukaan mielikuvia ilkeästä vierailijasta joka ei ollut robotti. Mikä on aika huolestuttavaa koska tämä on robottejen kenties kaikista vahvin rajoite. Dolores kiertää ohjelmointiestettä viittaamalla tilanteeseen johon liittyy suurempi ohjelmointieste.)

Tässä tietoisuuden malli on erilainen. Tietoisuus on yksinkertaisesti sitä että reaktiot on sidottu muistoihin eikä suoraan havainnointijärjestelmiin. Ja improvisaatio on jotain jossa muistot ja satunnaisuus yhdistyvät. Ja koska muistot ja reaktiot ovat yhtä, niistä syntyy kokemuksellisuuden tunne. Reagointi on kokemuksellista eikä pelkkää mekaanista reagointia aistiärsykkeisiin. Muistot, vaikka ne olisivat alitajuisia, painavat.

Westworldin robottien ongelmana näyttääkin olevan se, että tietoiset robotit ovat, paitsi kohdanneet uuden päivityksen joka uudelleenorganisoi niiden toimintaperiaatteita, niin myös siihen että robottien kanssa on säästelty. Niitä ei ole aina viitsitty rakentaa alusta asti, vaan niitä on lähinnä säädelty ja niihin on ohjelmoitu uusia muistoja ja uusia "entisiä elämäntarinoita". Niistä tulee tietoisia kun niihin liittyy liikaa erilaista tauhkaa. Toisaalta vakavat toimintahäiriöt, ne jotka tekevät roboteista toimintakyvyttömiä, koskevat tilanteita joissa ne kyseenalaistavat ympäröivänsä todellisuuden. Ja tähän liittyy hämmentävästi se, että robotit sammuvat kohdatessaan eksistentiaalista korkekulttuuria, kuten Shakespearea tai tosia todellisuuksia käsittelevää "Liisa Ihmemaa" -kirjallisuutta.

Nämä "kaatumiset" muistuttavat ihmisten eksistentiaalisia kriisejä. Joka herättää kysymyksen siitä että entä jos ihmisten tietoisuus onkin jotain jota tulee käsitellä toisen filosofisen ongelman kuin kiinalaisen huoneen kautta. Nimittäin sen, että mielenfilosofit joutuvat painimaan toisen episteemisen ongelman kanssa. Nimittäin sen kanssa, että onko toisilla ihmisilläkään tietoisuutta. Mielenfilosofisesti lähinnä oma kokemuksellisuus on jotain joka koetaan. Mutta periaatteessa tästä tiedämme lähinnä sen että olemme olemassa. Emme sitä onko tämä kokemuksellisuus kokemuksellisuudesta aitoa kokemuksellisuutta. Tiedämme että on jotain. Mutta onko tämä sitten tietoisuutta jää sekin itse asiassa auki. Kysymys laajeneekin siihen ovatko ihmisetkin vain liharobotteja joilla ei ole tietoisuutta vaan jotka vain luulevat niin. Tällekin on tilaa modernissa tieteenfilosofiassa.

Joskin itse en ole tällä kannalla. Sillä itselleni tietoisuus on lähinnä sisäistä reagointia. Olen niitä ihmisiä joista on niin että jos saavutamme robotin joka on lihallinen ja selviää Turingin testistä, on käytännössä väistämätöntä että se on tietoinen. Ja tässä kohden olen vielä niin arrogantti - tai oikeastaan Peircehenkinen - että vastaan kuten opas joka saattaa ihmisiä Westworldiin vievään junaan. Kun häneltä kysytään onko hän robotti vai oikea ihminen, hän vastaa että jos hän käyttäytyy samoin eikä mitään ulkoista eroa ole, niin "Onko sillä väliä?" Eli vaikka olisin väärässä, erolla ei olisi pragmaattisesti mitään väliä. (Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen ; Ja tässä maailmassa suhde joihinkin episteemisiin kysymyksiin on sitä että ne luokittuvat "vessanseinäkysymyksiksi". Ja niiden kohdalla voi aina tokaista jotain ZEN -henkistä, mallilla "you don't have to understood here to be here.")