Monille Trumpin voitto oli suuri yllätys. Minulle se oli korkeintaan pieni yllätys. Esimerkiksi kun tuntemani politiikassa vaikuttanut eilen kirjoitti voittopuhetta jossa Hillary Clinton oli oletettu voittaja, muistutin että aamulla pahassa mielessä voi olla tarpeen muistaa että jos pitää puheen niin sen on syytä olla rakentava. Tässä mielessä minulla on tavallaan asiasta aika vähän sanottavaa. (Rakentavasta puheenollen, minun maailmanlopun bunkkerini...)
Tässä yhteydessä jopa viime viikolla menin kirjoittamaan päivityksen siitä miten toivon että Trump voittaa. Näkökulmani oli se, että yleisesti ottaen näillä paljon lupaavilla äänekkäillä ja maailman yksinkertaisiin dikotomioihin ja helppoihin taikaluoteihin sovittavilla tyypeillä on ollut ns. vaikeuksia toteuttaa lupauksiaan ja suuria puheitaan kompleksissa maailmassa. Esimerkiksi Soinin kannatukselle juuri mikään ei ole ollut vaarallisempaa kuin liika menestys johon on liittynyt sekä valtaa että vastuuta. Oppositiossa hän sai taakseen kansanliikkeen ja pääsi hyötymään. Mikään ei ole populistiselle suurienlupaajalle niin kova epäonnistumisessa näyttämisen paikka kuin heidän pakottamisensa hihojen käärimiseen.
Näen myös kannustavana sen, että hikipedia tullee pitkälti kirjoittamaan itseään. (Tosin on vaarana että se tässä sekoittuu vakavastiotettaviin medioihin.) On selvää että Trumpin temperamentilla tulee vastaan monenlaisia mielenkiintoisia kriisejä. Ne ovat toivon mukaan enemmän hänelle henkilökohtaisesti noloja kuin maailmanpoliittisesti vaarallisia. (En ole niitä joista on poliittisesti relevanttia kenen pimpsalla on käynyt mutta on relevanttia kenen lompsalla on käynyt.)
Oikeasti en ole niin pessimistinen kuin monet.
Kun esimerkiksi Puolisoni veteli tässä teorioita siitä miten Putin voi tehdä diilin Trumpin kanssa ja tehdä samantyylisen maailmanjaon kuin mitä Saksa ja Neuvostoliitto tekivät ennen toista maailmansotaa. (Ja miten tälle sopimukselle sitten kävikään?) Itse näen että Trumpin kampanja oli ennen kaikkea TosiTV -strategioilla käyty peli. Hänen kampanjassaan ei ole detaljoiduilla poliittisilla strategioilla snobbailtu ja tässä mielessä Trumpin politiikka on jossain määrin "musta hevonen". Tältä pohjalta myös katastrofien lietsonta on ennenaikaista.
Tässä kohden kysymys onkin helposti persoonallisuuksista. Trumpin käytös on toki röyhkeä ja on jossain määrin huvittavaa että Trump puhuu yhtenäisestä kansasta jonka tulisi yhdistyä samalla kun hän haukkuu niin useita erilaisia vähemmistöjä että jäljelle jäävä ei-loukattu massa alkaa muistuttamaan sitä paljonpuhuttua "täysin keskivertoista ihmistä joita Suomessa on kolme kappaletta". (Joka on odotusarvoisesti totta jos tarkastellaan jotain määrää muuttujia. Suurin osa on keskiarvoa mutta se että kaikki niistä osuisivat keskiarvoon rupeaa olemaan todella epätodennäköistä kun muuttujien määrää lisätään.)
Nähdäkseni ilmassa on ollut joitain klassisille minun mielestä hyville konservatiiveille kuuluneita ehdotuksia, kuten ajatuksia siitä että hyvätuloisia verotetaan enemmän jotta keskituloisten ja matalatuloisten yrittäjien veroja voitaisiin keventää. (Tosin menneisyydessä kovempi verotus on yleensä liitetty siihen että konservatiivit ovat halunneet rakentaa infrastruktuuria. Trumpin ainut infrastruktuuria koskeva politiikka näyttää koskevan hänen omia tornitalojaan ja sitä muuria jonka Meksikolaiset maksavat.) Mutta kenties tämä on tarpeetonta optimismia minun suunnaltani.
Erikoisen ilonnan paikka.
Olenkin katsonut voittajia hieman kiinnostuneena. Kun Samuli Suonpää kirjoitti siitä "miten jumalauta", hän huomasi yhden mielestäni oleellisen asian. Trumpin voitto ei ollut sitä että Trump nähtäisiin itsessään mahtavan hyvänä. Häneen luultavasti jopa ymmärretään liittää noloja ja typeriä tunteita. Sen sijaan kysymys on siitä mitä vastaan Trump on. ""En minä muuten politiikkaa seuraa, mutta oli tämä ihan oikein sille akalle." Supervalta on juuri valinnut historiallisen vaarallisen presidentin, koska "se on oikein sille akalle"." ... "”Ääni Trumpille oli ei-ääni pitkälle viedylle feminismille, massamaahanmuutolle ja globalisaatiolle – asioille, joita itsekin vastustan.” Ei äänestetty Donald Trumpin puolesta vaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Miksi jumalauta? Se on ihan oikein niille feministeille ja maahanmuuttajille?"
Suonpää ei kuitenkaan sukeltanut tarpeeksi syvälle. Tämä kumpusi mieleeni kun keskustelin mielestäni tolkullisen ihmisen kanssa. Sellaisen kaverin joka puuhaa pienyrittäjyyttä ja on ihan mainio heppu. Sellainen jonka kanssa voin juoda ilolla kahvia ja puhua kivoja. Hän ei ole toope. Siksi olikin erikoista kuulla hänen suustaan MV -lehti -sitaattien lisäksi ajatuksia siitä miten hänellekin on tulevaisuudenskenaarioissa vallankumouksen uhkaa. "Parempi tulevaisuus tulee kun saadaan EU, euro ja sitä kannattava eliitti kaadettua. Kyllä koska täällä ei puheilla enään ole mitään vaikutusta niin siihen tämä ajautuu. Se on aina viimeinen vaihtoehto." Kuitenkin kaiken takana on nimenomaan optimismi. "paineet suurelle muutokselle, joka tulee olemaan oikeindenmukaisempi on olemassa ja nyt alkaa iso pyörä pyöriä. Uutta kehitystä ei voi pysäyttää!" Tässä hän on varmasti oikeassa. On selvää että Brexit ja Trumpin voitto ovat signaaleja joiden perustalla on muutakin kuin ihmisten tyhmyys. Ei siksi että Trumpin äänestäjät eivät olisi tyhmiä. Vaan sillä että tyhmyys ihmisissä on enemmän tai enemmän vakio. Älykkyysosamääräkin on lähinnä suhteellista älyä verrattuna muihin lajitovereihin (jonka voi arvata esimerkiksi siinä että se noudattaa ns. gaussilaista jakaumaa). Tyhmyys on vakio joten tämänlaiset asiat pitää selittää jollain muulla.
 |
| Facebook -bannerini SSS- vaalituloksen jälkeen. |
Trumpin kampanjaan nähden voidaankin sanoa, että yhtenä sen perussävynä on optimismi. Erikoinen optimismi. Sellainen joka on Suonpäälle ja monelle enemmän tai vähemmän suojattua elämää eläneelle vierasta. 1980 -luvulla syntyneistä jotka ovat joutuneet kohtaaman tämän on tullut ironisia tai kyynisiä. Tai kuten minusta, molempia. Kun Suonpään kirjoituksessa mainittiin miten hän oli nähnyt maailman optimistisena, hän katsoo tähän toivon murenemiseen. Tavallaan. Mutta ei näe sitä vastapuolessaan. (Tämä optimismin ja pessimismin nurinkuristaminen tuntuu olevan kantava teema tässä tekstissä ; Liberaalit ovat opettaneet pehmeitä arvoja ja luvanneet toivoa tulevaisuuteen, konservatiivit ovat olleet pessimistejä. Kenties voittajan on helppoa hymyillä?)
"Kohta kolmetoista vuotta sitten otin vastasyntyneen tyttäreni syliin ja lupasin hänen syntyneen parempaan maailmaan. Hyvyys oli voittamassa ja ihmiskunta viisastuisi. Lupasin, että hän kasvaa maailmassa, jossa tytöllä olisi yhtä hyvät mahdollisuudet kuin pojallakin ja jossa väärä syntyperä ei oikeuta syrjintään. Lupasin, että toisin kuin isänsä lapsena, hän ei näkisi painajaisia, joissa suurvallat uhkaavat koko maailmaa ydintuholla. Se oli ensimmäinen ajatukseni tänään aamuyöstä, kun avasin television ja näin Trumpin olevan voitolla. Minun pitäisi kertoa tyttärelleni, että isä oli väärässä."
Meille tavallaan luvattiin maailma jossa oli kaikenlaista. Meidät kasvatettiin luottamaan itseemme ja tulevaisuuteen jossa eläkepommi tarkoitti sitä että työhön miltei kannetaan. Muutenkin kaikki oli menossa parempaan suuntaan. Sitten tuli lama joka opetti monille jotain. Nimittäin sen, että kaikesta optimismista saattaa seurata perheen konkursseja. Moni pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla luuseri maailmassa joka korostaa sitä että yrittämällä onnistuu ja jossa maailman perusolemus on moraalinen ja palkitseva. Ja jokainen ihminen fiksu ja kyvykäs ja sellaisenaan kelpaava. (Mikä on mielestäni yksi omituisempia asioita joita on pakkosyötetty minun ajan koulussa. Näkisin että nimenomaan liberaalien optimismiteoria on tässä tärkeässä vastuussa.)
Trumpin kampanja vetosi niihin jotka eivät kyynisty tai suostu pitämään itseään luuserina. Tämän päivän "Metron" kolumnissa olikin hienosti kirjoitettu siitä miten Trumpin kannattajajoukko koostui äänestäjistä jotka usein koetaan luusereina. Trump kuvasi heitä voittajina ja tarjosi heille toivoa. Ajatus on tietenkin houkutteleva. Ja politiikassa, kuten uskonnossakin, riittää että ihminen pitää mahdollisuutta relevanttina. Jokaiseen vallankumoukseenkin on aina lähdetty siinä hengessä että hirmuvallan kumoaminen ja vallankumoajien vilpittömät eettiset periaatteet lupaisivat tulevaisuuteen mahdollisuuksia. Kuitenkin tosiasiassa todellisuus on historiallisesti tarjonnut tilalle lähinnä Robespierreä.
Eletään sattumalta aikaa joka on melko tarkalleen 8 vuotta siitä kun tiedostin kreationistiparanoijapäissäni että tulen joskus elämään maailmassa jossa itsen suojelu ideologisista syistä väkivaltaa vastaan on relevanttia. Olen tämän ennusteeni kanssa epäonnistunut jo 8 vuotta. Tästä huolimatta koen olevani oikeammassa kuin koskaan. En osaa ennustaa tässä nyt muuta kuin etä todennäköisesti USA:n vaalivoiton seuraus on se, että Mike Pencen näkemykset ärtsyistä homoja parantavista terapioista saanevat poliittista valtaa ja rahoitusta. Ja koska Tapio Puolimatka on trendisetteri, ennustan että saamme pian kuulla miten lääketiedemaailma sortaa tiedemiehiä jotka haluavat nähdä homouden parannettavana sairautena. Kyseessä ei tietenkään ole kidutus vaan auttaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti