On selvää että jos puhutaan rodunjalostuksesta ei ole mitään mieltä väittää että eutanasia olisi eugeniikkaa. Eugeniikka koskee pääasiassa vanhuksia ja kuolemansairaita. Tuskaiset syöpäpotilaat joilla on muutama viikko elinaikaa ja viimeisiään vetelevät mummot eivät satu olemaan niitä jotka lisääntyvät ja voisivat levittää geeninsä geenipooliin. Tältä osin lausunto siitä että eutanasia olisi eugeniikkaa lähellä on enemmän kieliopillinen siinä mielessä että eutanasia ja eugeniikka pitävät sisällään samoja kirjaimia. Muuten tuo ajatus on tietenkin mieletön ja vihjaa että kenties Helttula ei tiedä oikein mitään eutanasiasta eikä eugeniikasta. (Mutta silti pitää niiden ääneenlausumisesta. Ehkä papukaija on kuullut jossain näitä äänteitä ja matkii niitä mekaanisesti kuin keisarin konesatakieli jonka kilke ei valitettavasti koskaa pärjää ehdalle tieteen satakielelle. )
Mutta abortissa on jotain mieltäkin. Tälläisiin on mielenkiintoista ja asiallista tarttua.
On hyvä miettiä minkälainen rooli abortilla on ollut Suomen historiassa. Voisin puhua entisaikojen kummituksista, liekkiöistä. Mutta katson kuitenkin lakia. Sillä lain käyttö ja se mihin lait perustavat norminsa on tässä hyvin oleellinen asia.
Abortti, eli sen ajan termeillä raskaudenkeskeytys, oli karkeasti sanoen laitonta aina 1950 -luvulle asti. Ensimmäinen heinäkuuta 1950 abortista tuli mahdollista. Raskaudenkeskeytykeen vaadittiin tällöin lääkärin diagnoosi siitä että äidin henki on vakavassa vaarassa. Kun abortista tehtiin laillista muissa tilanteissa, kysymys ei ollut abortin avaamisesta. Vaan siitä, että haluttiin ehkäistä ns. henkariabortteja joissa kuoli paljon naisia. Ymmärrettiin että abortin kohdalla täyskielto on vastaava kuin yrittäisi torjua viinanjuontia kieltolaeilla. (= Eihän siitä mitään tule, vaikka yritetty onkin.) Laki oli tarkoitettu nimenomaan vähentämään näitä sikiönlähdetyksiä.
1950 -luvun lain ydin oli se, että abortti oli mahdollista 16. raskausviikolle asti. Kahden lääkärin täytyi antaa abortille lääketieteellinen tai eugeeninen syy. Sosiaaliset syyt olivat sellaisia että niitä kuunneltiin mutta ne eivät yksinään voineet olla riittäviä. Toisin sanoen niiden perusteella ei saanut aborttia. Koska vanhat säännöt tunsivat lääkärien hengenvaarakriteerit, lääketieteelliset muutokset lakiin eivät olleet suuria. Eugeeniset piirteet olivatkin se asia joka muuttui tässä eniten. Tämä 1950 -luvun aborttilaki oli tavallaan korostetusti eugeeninen projekti. Ei siksi että abortista olisi tullut eugeniikkaa vaan juuri siksi että tämä eugeenisuus nousi projektissa alleviivatusti esille. Nyt voitiin karsia "perinnöllisiä taipumuksia, jotka jälkeläisissä tulisivat aiheuttamaan mielisairautta, tylsämielisyyttä, ja vaikean ruumiillisen vamman tai muun vian". Suomi oli tuolloin kristillinen maa ja tämä oli kristittyjen mieleen. (Eugeniikan takana kun on pahamainen "mikroevoluutio". Kreationistit tahtuvat unohtaakin esimerkiksi kreationismin historialle tärkeän hahmon nimeltä Tinkle. Joka oli kreationistien johtohahmo ja kova pro-eugeniikan puuhamies. Asiassa on toki enemmänkin yhteyksiä...)
Tämän lainmuutoksen yhteydessä tehtiin toinenkin säädös. Tämän tehtävänä oli saattaa ei-toivotuista raskauksista kärsivät kohtaamaan äitiyden ilot. Toisin sanoen tässä tehtiin sinänsä vastuullisesti että aborttia ei vain nähty ongelmallisena vaan ymmärrettiin että abortteja voidaan vähentää ainoastaan jos yksinhuoltajaäitejä ja vastaavia tuetaan erityisesti. Naisia ohjattiin äitiyshuoltoon.
1: Nykyään tämä on nähdäkseni abortinvastustajilta unohtunut. He vain syyllistävät abortintekijöitä ja puolustavat abortin tekemättömyyttä eettisellä jargonilla ilman käytännön toimia. Ja korostavat perinteisen perhemallin ihanuutta unohtamatta että abortti on relevantimpi jos olet yksinhuoltaja ja näin he ovat kaivamassa arvostusta ja lisäämässä häpeää yksinhuoltajaäideille. Abortin vastustajat väittävät kovasti olevansa pro life, mutta tosiasiassa he ovat moralisteja jotka huutavat ongelmaa ja syyttävät ongelmasta kärsiviä sen sijaan että ratkaisisivat sitä ongelmaa. He ovat myös usein idiootteja jotka vakavalla naamalla ilman mitään häpeää voivat julkisesti ilmoittaa että eutanasia on eugeniikkaa. Ja heidän yhtä tylsämieliset kanssatoverinsa lähinnä johdattavat tolkun ihmiset miettimään sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä tylsämielisyys onkin todella seuraus siitä että nykyään ei enää ole käytössä 1950 -luvun eugeeninen aborttiprojekti. He ovat niin tylsämielisiä että eivät mieti yksinhuoltajuutta kuin irrallaan, sinänsä perinteisestä perhemallista poikkeavana ja siksi moitittavana asiana. He eivät kombinoi mitä tapahtuu kun näitä eri elementtejä törmäytetään keskenään. Eli he pystyvät miettimään vain yhtä dikotomiaa kerrallaan. Piikidekin pystyy parempaan. Ja miljoona kertaa nopeammin. ; No kristityt nyt kykenevät vastustamaan itsemurhaakin mutta olemaan samalla sellaisia paskapäitä että heidän kanssaan ollessaan kaikista mieluiten vetäisi itselleen kuulan kalloon...
Aborttilaki ei ollut tyhjiössä. Se liittyi sen ajan perhepolitiikkaan. Abortit nähtiin ennen kaikkea yhteiskunnallisena. Naisten jonkinasteinen velvollisuus oli lisääntyä. Kansakunnan väestönkasvu nähtiin tärkeänä asiana. Aborttien tekeminen oli tätä kautta ennen kaikkea teko jonka kohteena oli yhteiskunta. Tämä ei ollut sattumaa. Äitiysavustuslaki (1937) ja lapsettomuusvero (1937) lähestyivät samaa yhteiskunnallista ongelmaa toisella tavalla. (Äitiysavustuslaki muuten voidaan nähdä positiiviseksi eugeniikaksi. Mutta yleensä vain negatiivinen eugeniikka koetaan ongelmallisena. Geenipoolissa olevien geenien frekvenssejä voi muutella monilla eri tavoilla.) Myös perhelisälaki (1943) ja lapsilisäjärjestelmä (1948) tukivat sitä että kansakunnan lisääntyminen ja kansalaisten määrä oli halutunsuuntainen.
Tämä tilanne kuitenkin muuttui. 1967 viritettiin muutoksia edellämainittuun aborttilakiin. Muutamaa vuotta myöhemmin, tarkalleen ottaen 1.6.1970, voimaan astui liberaalimpi aborttilaki. Tässä aborttilaissa raskaudenkeskeytys muuttui henkilökohtaiseksi. Sen sai tehdä sosiaalisin syin. Esimerkiksi köyhyydestä. Tässä tilanteessa abortti ei enää vaatinut lääkäreiden eugeenista analyysiä. Itse asiassa se muuttui yksilökeskeiseksi. Tämä taas on anti-eugeenista. Sillä jos väestöä halutaan jalostaa geneettisesti aborteilla, se vaatisi keskusjohtamista. Tässä mielessä abortti oli tämän kammotun lainmuutoksen jälkeen monta astetta vähemmän eugeeninen projekti kuin se oli 1950 -luvulla.
1: Siihen jäi jäljelle lähinnä vammaisten syrjintä. Tätä on paha nähdä eugeniikkana koska vammaisten lisääntymisprosentit ovat ilman abortointiakin melkoisen pieniä. Toisin sanoen se voi olla ilkeää ihmisten surmaamista mutta se on eugeniikkaa suunnilleen saman verran ja yllättävän samoin syin kuin eutanasiakin! Tämä ei varmasti vielä hämmennä ajattelukykyistä.
Prosessimuutokssa on takana tärkeä sosiologinen kulma.
Kun aborttia tutkitaan, on Suomen aborttilainsäädännön muutosta kuvattu siten että ennen 1950 -lukua kyse oli rikosoikeudellisesta kysymyksestä. 1950 -luvulla ongelma muutettiin yhteiskunnalliseksi ja medikalisoitiin. Eli toisin sanoen abortista tuli yhteiskunnan ylhäältä ohjaamaa lääkärivaltaa jossa yksilöiden tahto oli mitätön verrattuna kansan parhaaseen. 1970 -luvun muutos taas korostaa kansalaista moraalisen päätöksen tekijänä - eli jonain joka tekee päätökset myös silloin kun hän kenties tekee pahuutta. Tässä yhteydessä puhutaan muutoksesta pluralismiin.
1: Pluralismi on btw. se ideaali jota Tapio Puolimatka väittää kannattavansa aina kun puhuu siitä miten hänellä itsellään olisi oltava enemmän kunnioitusta ja tilaa puhua mediassa, jonka hän naamioi tietenkin jollain retorisella pikkutempullaan vainotuksi olemiseksi.
Esimerkiksi uskonnonvapaus on sellaisenaan pluralistinen laki ; Kun Nyky-Suomen alueella oli jumalanpilkasta tarjolla kuolemantuomiota (vuodesta 1734), oli tämän argumentaatio juuri siinä että tällä suojeltiin yhteisöä. Pelättiin kollektiivisia rangaistuksia. Homoseksuaaleja tukevat lait aiheuttamat hurrikaaneja ja vastaavia eräiden modernienkin kristittyjen päissä, ja näiden takana on sama yhteiskunta-kollektiivin oikeudet joita puolustetaan.
Tässä mielessä onkin kuvaavaa katsoa millä asioilla näkökulmia puolustetaan ja vastustetaan. Esimerkiksi homoseksuaalien avioliittoa vastustavat argumentit ovat olleet selkeästi yhteiskunnallisia. Jopa niin-maar-muka-pluralistisen Tapio Puolimatkan lehtijutuissa kerrotaan miten Rooman valtakunta tuhoutui homosteluun. Puolimatka on huolissaan yhteiskunnan arvopohjasta ja yhteiskunnan jatkuvuudesta, vaikka aidon pluralistin tulisi antaa ihmisten päättää asioista ns. itse omalla harkinnallaan.
1: Oma harkinta kuuluu vain heille jotka vapaasti omasta halustaan kannattavat kreationismia. Mikä on kieltämättä hyvin kristillinen näkemys vapaudesta. Valitettavasti kristinusko ja vapaus eivät vain näiltä tulkintakulmiltaan ole kovin järkeviä konsepteja. Muistuttavat kolmikulmaisia ympyröitä ja kuivaa vesijauhetta josta saadaan vettä kun se...
Tässä mielessä eugeeninen kontrollivalta - esimerkiksi sallittavien perhesuhteiden säätelyn kautta - on paljon lähempänä kristittyjä moralisteja kuin mitä se on heidän haukkumiaan evolutionisteja. Mutta tietenkin kaikenlainen menee läpi sellaiseen ihmseen joka ymmärtää sosiologiasta ja yhteiskuntatieteistä ja jalostuksesta niin vähän että luulee että eutanasia on eugeniikkaa...
En käsitellyt tässä itsemurhaa. Siinä ei ollut tässä kontekstissa hirveästi mieltä ja järkeä. Itsemurha nähdään ongelmana eikä ratkaisuna, pääasiassa siksi että aiheesta puhuvat enimmäkseen ne jotka eivät halua sitä tehdä tai jotka eivät ole sitä kokeilleet. Eutanasia ja itsemurha ovatkin tätä kautta vähän kaksipiippuinen juttu. Bang. Bang.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti