Moni on puhunut Guggenheimin kohdalla rahasta ja jopa rakennustekniikasta. Itse katson asiaa kuitenkin hieman metaisemmalta tasolta. Katsoisin nimittäin niin, että Guggenheim -keskustelussa oli suuressa määrin kysymys taiteesta ja taiteen arvostamisesta. Tai tämä on oikeastaan väärä sana. Oikea sana on siinä, että minkälaista taidetta ihmiset pitävät tukemisen arvoisena ja tärkeänä taiteena. Tätä kautta mukaan tulee poliittisesti sävyttyneitä näkökulmia. Jotka kertovat omaa osatotuuttaan asioista ja siitä miten asioita tuetaan tai ei tueta rahallisesti valtion tai yhteiskunnan tai yhteisön kassasta.
Itselläni ei ole ollut suuria tunteita Guggenheimista.
Ajatukseni syntyi siitä, että Guggenheimia vastustaneet "perussuomalaishenkiset". Ja tässä rinnastus tehtiin yleensä "Kiasmaan". Tässä taidemuseo nähtiin liberaalina. Toisaalta taas vasemmistolaiset olivat monesti kuten Arhinmäki joka vastusti aatetta. "Kokoomushenkiset" ihmiset, kuten Grahn-Laasonen tuntuivat puolustavan Guggenheimia ja he rinnastivat sitä enemmän "Ateneumiin". (Tässä käytössä oli argumentti joka itseni mieleen toi pseudotieteiden parissa suositun "Galileitakin vainottiin" -asenteen. Eli kun Ateneumiakin vastustettiin niin Guggenheimistakin tulee hyvä kun sitä vastustetaan. Tämänlainen on melko huolimatonta ja ylimalkaista analogista päättelyä, hädintuskin sitäkään.)
Tästä saadaan mielenkiintoinen kolmikko.
On mielenkiintoista muistaa että "perussuomalaishenkiset" ovat painottuneet kansallismielisyyteen ja konservatiiviuteen. Tällä poliittisella suuntauksella taiteelle nähdään tiettyjä funktioita. Tämä ajatusmaailma tiivistyy aika hyvin Timo Soinin puheissa jotka koskivat "postmodernia tekotaidetta". Tässähän korostettiin, että valtion ei tulisi tukea muuta kuin tietynlaista taidetta. Postmodernia tekotaidetta saisi tehdä mutta sen tulisi myydä itsellään. (Tässä toisaalta selvästi myös lietsottiin skismaa liberaalejen välille, Soini on korostanutkin että tämä oli osa strategiaa. Tosin tämä onnistuu lähinnä sen kautta että nämä taidenäkemykset ja niissä olevat erot ovat olemassa. Ei skismaa lietsota siitä mistä ollaan samaa mieltä.) Voidaan sanoa että tätä taidekäsitystä tukee perinteinen "Ateneum". Siellä on paljon esillä taidetta joka herättää kansallisromanttisia tunteita ja jotka mukailevat yleistä hyvää makua. (Toki siellä on esillä kaikkea muutakin, mutta tämä ei ole osa Ateneumin imagoa. Olen nähnyt itse omin silmin Ateneumissa sellaisia kuvia että jopa minunkaltaista kaiken kokeillutta libertiiniä punastuttaa.)
"Guggenheim" taas voidaan nähdä "perussuomalaisin silmin" nimenomaan "postmoderniksi tekotaiteeksi" joka myy itsensä. Guggenheimin parissa kiertävällä taiteella on taatusti rahallinen ja kaupallinen arvonsa. Tästä tuskin tarvitsee edes keskustella. Oikeistolaisessa maailmankuvassa kiinnostavuus heijastuu kaupallisuuteen. Adam Smithin näkymätön käsi suojelee asioita. (Ja jos ei suojele niin vapaa kilpailu voidaan jotenkin määritellä siten että Helsinki maksaa...) Tai näin siis stereotyyppisesti, Guggenheimissa on varmasti myös perinteisempää taidetta. Mutta imago on tässäkin se joka painaa enemmän kuin se mitä taidemuseoissa todella on. (Taidemuseokeskustelua käydään vahvasti sellaisten ihmisten voimin jotka eivät taidemuseoissa käy. Voivat jopa ylpeillä tällä käymättömyydellään.)
Toinen on sitten vasemmistolaisempi taidekuva jota edustaa hyvin "Kiasma". Sen taide voi olla omituista. Se ei mukaile hyvää makua eikä kaupallisuutta. Tässä mielessä se on eniten jotain jossa taidetta tehdään taiteen vuoksi miettimättä sitä että miellyttääkö se ketään niin että he haluaisivat sellaisesta maksaa. Tässä mielessä se on "perussuomalaisten postmodernia tekotaidetta jota on tuettava rahallisesti". Tai onhan siellä itse asiassa muutakin, mutta tässäkin painaa se imago.
Mitä tällä liikakarkeistuksella yritän sanoa?
Kannanottoni on tietenkin liioitteleva. Sävytin asian jotta idea tulee ymmärretyksi. Nautin tätä itsekin "suolan kanssa". Mutta tätä kuvaustapaa on syytä korostaa koska tätä kautta saan tuotua esille sen viestin jonka tästä aiheesta haluan sanoa;
Ensimmäinen on se, että ymmärrän että Guggenheimin kaltaiselle museolle voi todella olla niche. Meillä on "Ateneum" ja meillä on "Kiasma". Mutta ne ovat kuitenkin eetokseltaan hyvin erilaisia. Guggenheim sekä sisältää että edustaa instituutiona tietynlaista asennetta yhteiskuntaan ja maailmaan. Ja tässä mielessä sekin on näkökulma josta voi tehdä taidetta. Lisäksi Guggenheimin mallin taiteenystävät lienevät varsin varakkaita ihmisiä. Näkisinkin että moniarvoisuuden kannalta voisi olla hyvä lisä pumpata Helsinkiin tämänlaistakin pluralismin henkeä.
Toinen on sitten se, että elämme itse asiassa hyvin polarisoitunutta aikaa. Suomen poliittiset linjastot ovat jyrkkiä. Erot ovat paitsi harvinaisen suuria niin myös sellaisia että ne lietsoutuvat helposti. Maailmassa on tietty epätoivon henki joka on itse asiassa räjähdellyt kaikkiin mainitsemiini suuntiin.
* Minun tuskin tarvitsee puhua siitä skismasta joka on perinteisesti ollut oikeiston ja vasemmiston välillä. Ja siitä miten liberaalien ja konservatiivien merkitys on tullut näiden uudeksi korvikkeeksi. (Repivimmät poliittiset kiistat ovat vaihtuneet ; Porvarit-talonpojat -linjama on siirtynyt liberaalit vs. konservatiivit -kinasteluksi. Tämä helposti unohtuu jos puhutaan "liberaaleista" ja "vasemmistosta" synonyymeinä kuten konservatiivit nykyään aika usein tekevät. Ne eivät ole ihan sama asia. Ja tämä on tärkeää.)
* Nykyään myös perinteisten liittolaisten, Oikeistolaisten ja konservativiien välille on syntynyt eräänlaista vasemmistolaisen makuista luokkasotaa, koska konservatiivit ovat menneet populistiseen suuntaan, siihen suuntaan jossa korostetaan tavallisen kansalaisen asemaa tavalla jossa sävyttyy sekä anti-intellektuellismi että herraviha.
Tässä ilmapiirissä Guggenheim on riitaa lietsova asia. Sen perustaminen on nimenomaan sellainen asia joka ärsyttää niitä ihmisiä joiden ärsyttäminen tässä poliittisessa tilanteessa ei välttämättä ole kovin ideaalista. Toki ymmärrän että varakas ja koko elämänsä turvallista elämää viettänyt massimies ei tiedosta miten ärsyyntyneitä ja turhautuneita monet ihmiset ovat. Itse en toki usko että Guggenhaimittomuus pelastaisi. Mutta se ei kuitenkaan lietsoisi tätä tilannetta pahemmaksi. (Jota lienee rehellisesti sanoen kuitenkin luvassa.)
Tosin minä nyt näenkin, että Guggenheimissa oli monesti kysymys tästä symbolisesta kiistasta, vaikka näitä asioita ei ääneen mainittukaan.. Mutta ehkä olen vaan hoopo kun uskon että ilman poliittisia intressejä jokainen tajuaisi että "ei minun rahoilla Guggea" -huuteleva ei-Helsinkiläinen on hieman erikoinen. (Etenkin kun kokonaiskustannus "per suomalainen naama" jää muutamaan euroon.) Ja tulkitsen että tämänlaiset erikoisuudet johtuvat siitä että tämä argumentti ei ole niin tärkeä. Että kun vastustetaan asiaa ideologisella paatoksella niin mikä tahansa mikä vaan on tätä vastaan otetaan käyttöön. (Samoin käyttäytyy myös aiemmin mainittu Galilei -rinnastus -rinnastus.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti