Populismin kahdet kasvot

Jukka Hankamäki on mielestäni kiinnostava. Kysymys ei ole siitä että hän ei tekisi virheitä tai olisi edes erityisen usein oikeassa. Kyse on enemmänkin siitä, että jopa epäonnistuessaan hän tekee älyllisesti kiinnostavampia virheitä kuin moni tylsempi tekee onnistumisia. (Hieman kuten moni sano Einsteinistä että hänen virheensäkin olivat sellaisia, että moni fyysikko kadehtii niitäkin. Perustelu ja argumentaatio ja ajattelun kompleksisuuden taso ja vastaavat painavat aika paljon. Sofistikoitunut epäonnistuja ja väärässäolija on parempi kuin tylsimys joka ei osaa perustella oikeassaoloaan vaan on oikeassa pelkästään sillä että hänellä on käynyt tuuri..)

Tässä jännitteessä tartunkin hänen tekstiinsä siitä mitä populismi on (otsikko "Mitä on populismi?"). Hänen lähestymistapansa suorastaan kutsuu luokseen sokraattista metodia. Tai laajempaakin sokraattista otetaa. Sokrateshan tavallisesti kysyi ihmisiltä mitä mieltä he olivat jostain asiasta. Ja sitten hän esitti vastaesimerkkejä jotka kyseenalaistivat tätä määritelmää. Esimerkiksi jos joku esitti että rohkeutta oli se, että ei perääntynyt taitelussa, Sokrates kysyi että eikö peräytyminen voi olla ovela sotataktiikkaveto johon rohkea taipuu menettämättä rohkeuttaan. Sokrateen vastaesimerkki näyttää että annettu teoria ei ole yleispätevä, ja vaikka se olisi intuitiivisesti tosi ja kansalaisten paljon toistama se ei kuitenkaan ole totta. Ja sen luominen kaavaksi johtaa mahdollisesti ongelmiin vaikka sodankäynnissä. Toisin sanoen tämän ohje ei olisi totta eikä sen seuraaminen olisi aina viisasta.

Jukka Hankamäki lähestyy populismia melko viisaasti.

Hankamäellä yleinen toistuvampi teema onkin se, että populismia käytetään pelkästään negatiivisissa yhteydessä. Ja ilmiö on nähtävissä tässäkin tekstissä. Tartun tässä vain osaan kohdista. (Koska ongelmat putkahtavat lähinnä niiden kohdalla. Sokrateskaan ei tarttunut niihin kohtiin joissa teoria oli oikea ja perääntymättömyys oli yhteensopiva rohkeuden kanssa.)

Hankamäki määrittelee asian ja hyväksyttävät näkökulmat seuraavalla tavalla
1: Hän sanoo mikä määritelmä on oikea; "Mitä on populismi? Populismilla tarkoitetaan poliittisessa retoriikassa ensinnäkin (1) argumentaatiota, jonka mukaan mikä tahansa argumentti kelpaa, kunhan se tuo kannatusta. Ilmiö on tällöin määritelty funktionalistisesti: tehtävän kautta. Toinen (2) populismin kriteeri on, että poliittiset ehdokkaat ovat poppareita. Heillä joko on populaarijulkisuuteen liittyvä tausta tai heidän hankkimansa julkisuus on epäpoliittista, pelkästään pinnallista kuvalehtijulkisuutta vailla ohjelmallista sisältöä ja asiantuntemusta."
2: Hän sanoo mikä määritelmä on väärä. "”Wikipediaan kirjattu populismin määritelmä on yksipuolinen, puolueellinen ja ylenkatseellinen, koska se pitää populismina kansankiihotuksellisin keinoin poliittista valtaa hankkivaa toimintaa, joka pilkkaa vastustajiaan ja vetoaa yksinkertaisiin tunnuksiin." ... "mikä tahansa poliittisen kannatuksen hankintayritys voidaan lavastaa vastapuolelta ”kansankiihotukseksi”."
3: Kolmanneksi hän esittää populismin tarkoittavan valtamekaniikkaa "Kansalaisten suosiota on nimittäin mahdotonta saavuttaa ilman, että äänestäjillä on vahva motiivi, johon poliitikoksi pyrkivän ankkuri voi tarttua. Syy populismiksi sanotun ilmiön nousuun ei siis ole kansankiihotus vaan ihmisten oma ja alkuperäinen halu muuttaa poliittista todellisuutta." ... "Minä sanon tätä demokratiaksi." ... "Populismista syytetyt tahot ovat itse asiassa toimineet megafoneina, jotka ovat vahvistaneet kansalaisten äänen kuuluviin. Populistisina pidetyt kansanjohtajat eivät ole käyttäneet pakkovaltaa ylhäältä alaspäin vaan päinvastoin: kuunnelleet kansalaisia ja johtaneet alhaalta ylöspäin."

Hankamäki tekee tässä sinänsä osuvia huomioita. Esimerkiksi hänen kuvauksensa näyttää että populismi ei välttämättä ole millään tavalla ristiriidassa demokratian tai kansanvallan kanssa vain siksi että  se on populistista. Tämä on ehdottomasti tärkeä ja arvokas huomio. Populismi onkin hyvin sidotusti kontaktissa ns. valittavuus (electability)-ajattelun kanssa ; Eli ei pyritä valitsemaan ehdokasta joka on lahjakkain tai taitavin vaan joka on "potentiaalinen voittaja". Ja tämä suosion priorisoiminen kompetenssin yli on todellakin jotain joka ylittää puoluerajat. Ja tämä on, kuten Hankamäki huomauttaa, anti-autoritääristä.

Mutta sitten tulee se Sokrates -kulma.

Kun katsotaan Hankamäkeä hänellä on toisaalta populismiin kulma jossa korostetaan sitä yhtäällä funtionalistisesti ja toisaalta metodina. Ja ensimmäinen kysymys onkin se, että ovatko nämä todella aina yksi ja sama? Tämän ongelman voi tuoda esiin korottamalla kohdan kaksi torjuttuja ongelmia.
1: Tämänlaiset "poissiivoukset ovat itse asiassa oireellisia. Jos sanotaan vaikka Jack Chick sanoo sarjakuvissaan että gluonit eivät voi selittää atomien yhdessäoloa se johtuu siitä että gluoneilla on jotain oleellista tekemistä asian selittämisen kanssa ja Chick on kuullut tästä. Nämä kuitenkin lähinnä torjutaan suoralta kädeltä eli tehdään ns argumentum ad ridicule, eli argumentti ohitetaan ei-argumentatiivisesti pitämällä sitä naurettavana. Kun Jukka Hankamäki torjuu kansankiihotuskulman sanomalla että mitä tahansa voi säätää kansankiihotukseksi jollain argumenteilla, niin tosiasiassa tätä ei pidä sekoittaa siihen että jokin asia ei olisi kansankiihotusta varsin hyvillä argumenteilla. Se, että joskus on vaikeaa sanoa onko jokin kansankiihotusta ja joskus kansankiihotusta voidaan tukea heppoisin argumentein ei ole sama kuin että missään koskaan missään ei tapahdu minkäänlaista kansankiihotusta ketään vastaan.

Sokrates kysyisikin että entä jos joku saisi kansalaiset taakseen lietsomalla heitä epätotuuksilla tavalla joka ei olekaan sitä että hän tarkasti kuuntelisi mitä mieltä ihmiset ovat vaan sen sijaan yrittäisi ylhäältä päin luoda perustelurakenteita ja saada ihmiset muuttamaan mieltään? Tämähän on by definition ylhäältä alas -argumentaatiota. Sellaiset termit kuin manipulaatio ovat olemassa sen vuoksi että on käytännöllinen ilmiö jossa ihmisiä houkutellaan tekemään jotain vasten heidän tahtoaan. Tämänlainen manipulatiivisuus liitetään enemmän psykopatiaan kuin siihen että kuuntelisi tai osallistuisi maailmaan Jukka Hankamäen suosimalla dialogisella otteella.

Toisin sanoen vaikka populismi voi olla sopusoinnussa Hankamäen kannattaman keskustelevan ja kuuntelevan otteen kanssa, niin joskus se selvästi on jotain muuta. (Tässä mielessä nimenomaan tarjoamani rohkeuden ja taistelussa pakenemattomuuden välinen suhde on aika vahva analogia.)

Tästä on seurauksia.

Kun Hankamäki puhuu kaikista poliittisista puolueista, syntyy helposti asenteellista tilaa ns. tu quoque -argumenttivirheelle. Tässä ajatellaan että jos muutkin tekevät vastaavia rikkeitä niin sitten ongelma ei olisi vakava ja relevantti. Kun esimerkiksi "Matti Vanhanen lähetti curling-mitalisti Markku Uusipaavalniemelle kutsun ehdokkaaksi heti olympialaisten jälkeen ja poseerasi (niin ikään ehdokkaaksi haalimansa) rap-muusikko Pikku G:n (oikealta nimeltään Henri Vähäkainu) kanssa näyttääkseen trendikkäältä." on kyseessä selvästi populismi. Ja peräti sellainen populismi joka tässä yhteydessä on hankamäellä erikoinen. Se nimittäin näyttää alleviivaavan tätä antamaani asenneristiriitaa. Jos populismi on samaa kuin demokratia, niin tässä yhteydessä Hankamäki korostaa sitä miten muut puolueet kuin perussuomalaiset ovat populistisia. Asenne on sellainen, että muutkin on populisteja, ja enemmän.

Tu quoqueta käytetään usein jotta itse päästäisiin pälkähästä. (Vastapuolen kiemurrellessa omien kelmiyksiensä kanssa heitä ei tueta selittämällä miten itse on tehnyt ihan vastaavia asioita, ei tuoda vaikka oltaisiinkin..) Itse olisin tässä valmis tuomitsemaan useampia enemmän kuin päästämään ketään pälkähästä. Olen tosin tässä yhteydessä ollutkin monta kertaa napit vastakkain. Esimerkiksi aivan sivistyneissä kontekstetissa käsiteanalyysiä on pidetty täysin vääränä keinona tarttua vaikka Päivi Räsäsen puheisiin. Asenteena oli se, että Päivi Räsänen varmasti osaisi luoda loogisesti virheettömiä puheita. Mutta että minä unohdan käytännöllisyyden. Käytännöllisyys tarkoittaa tässä tietenkin juuri sitä Hankamäen mainitsemaa vaikutusvallan saamista. Eli puheen funktio ei ole totuus vaan kansalaisten saaminen puolelle. (On itse asiassa aika ikävää elää maailmassa jossa tätä kutsutaan "käytännöllisyydeksi". Maailma jossa analyyttisyys ei ole samaa kuin paras mahdollinen tapa houkutella ihmisiä mukaan ei ole paras mahdollinen maailma kyllä.)

Ja tämä on liitoksissa siihen että populismi on huono asia jos ihmiset ovat taipuvaisia manipuloiduksi tulemiseen. Tässä kohden voidaan huomata että jos kansalaiset ovat taipuvaisia olemaan ns. hyödyllisiä idiootteja, he antavat paljonkin tilaa populismille joka on hyvinkin ei-demokraattista. Tässä kohden onneksi löytyy hyviä esimerkkejä, jotka valaisevat mitä tämä "hyödyllinen idioottius" tarkoittaa. Ja niitä löytyy eri puolueiden kannattamista suuntauksista joten jokin niistä on varmasti sisäistettävissäkin;
1: Monet konservatiivit käyttävät "hyödyllinen idiootti" -käsitettä (vaikka se onkin lainaa kommunistisilta manipulaattoreilta) puhuessaan vaikka siitä miten hyväntahtoiset ihmiset luulevat vääriä islamista ja halaavat "maahantunkeutujia". Pahuuden voimat tietenkin tietävät että nämä tahot ovat väärässä mutta eivät puutu heidän tekemisiinsä koska ne hyödyttävät omaa itseä.
2: Vastaavasti joku voi ajatella että MV -lehti ja suuri osa modernista valtamediasta on Putin -trollien luomusta. Ja tässä kohden näihin lähteisiin uskova on tietenkin vilpitön mutta väärässä sellaisella tavalla jonka Putin -trollit todella tietävät olevan väärä. Ja että Putin -trollit eivät käännytä tai muuta näiden ihmisten käsityksiä koska tämä epätoteen nojaaminen yhdessä vilpittömyyden kanssa on poliittisesti kätevää.

Tätä kautta voidaankin nähdä että populismilla ei ole suoraa tai väistämätäntä yhteyttä viisauteen, totuuteen tai hyvyyteen. Sen sijaan populistina pärjää jos kykenee luomaan ns. poliittisia vihollisia. Ne tekevät politiikan kiinnostavaksi ja lataavat sen täyteen merkitystä. Ja väärässolevista tulee pelottava uhka omalle turvallisuudelle joten ollaan sitten varmuuden vuoksi jengin mukana samoinajattelemassa.

Tässä mielessä Hankamäenkin lienee pakko huomata että kun muut puhuvat populismista on katsottava mitä he tarkoittavat populismilla jotta heidän sanomisensa sisältö voidaan ymmärtää. Eli kun Hankamäki tarkastelee mitä muut ihmiset tarkoittavat hän ei voi leimata omaa määritelmäänsä näihin yhteyksiin. Tai jos hän tekee niin hän tekee straw man -argumenttivirheen. Kun ihmiset puhuvat populismista, he alleviivaavat enemmän tätä manipulatiivisuutta kuin niitä Hankamäen esilletuomia, unohdettuja, kulmia. Uinuvat kulmat on hyvä tuoda tietoisuuteen mutta se ei tarkoita että ne vanhat näkemykset lakkaisivat olemasta olemassa. Ei niistä tarvitse tehdä uinuvia kulmia vain sillä että on toisiakin.

Kaksi ongelmaa lisää

Kun katsotaan populismia, suosio on suosiota ja suosiota. Mutta se ei ole välttämättä sidoksissa käytäntöön tai realismiin. Voidaan jopa nähdä että populistista suosiota voisi saada kahdella epäviisaalla tavalla, vaikka kyseessä ei olisi manipulaatio;
1: Voidaan luvat paljon sellaista mitä ei voida toteuttaa. Eli luodaan erilaisia utopioita. Nämä utooppiset ajatukset ovat olleet erityisesti vasemmistolle tyypillisiä. Mutta optimismi ja usko vallan romahtamiseen ja sitä seuraavaan hyvinvointiin ja oikeudenmukaisuuteen viittaavat siihen että utooppisuus on myös perussuomalaisissa ja maahanmuuttokriitikoissa hyvinkin suosittu. Odotukset tulevaisuudessa ovat jotain jota halutaan ja populisti voi kuunnella näitä todellisia haluja ja luvata jotain jota ei kykene antamaan.
2: Voidaan toisaalta pettää lupauksia. Kun esimerkiksi Sipilä otti osaa "koulutuslupaukseen", hän viittasi taatusti todelliseen ihmisten arvostukseen. Koulutusta ja tieteitä arvostetaan. (Kts. tuore tiedebarometri.) Siihen halutaan mahdollisuus muillekin kuin rikkaille. Ja tämän vuoksi tarvitaan rahaa ja laadukasta koulutusta joka on muuta kuin yksityisiä kouluja jonne vain varakkaimmilla on yleisesti ja tilastoenemmistöisesti rahaa ja vain joku harva köyhä pääsee ehkä stipendiaattina jos on tilastopoikkeus. Sipilä sai valtaa kuuntelemalla ja lupaamalla mutta tahallaan jättämättä antamatta. Petoksella saa kansanryhmiä taakseen.

Näkisinkin että Hankamäen lausunto vaatisi täsmennystä.

Täsmennystä johon saattaa löytää apuja lukemalla Timo Soinin gradua. (Gradua jonka aiheena on populismi.) Siinä sävynä on että ei populismi ei usein saakaan tukea suuresta massasta. Populismin ydin ei ole se että on suurin massa ihmisiä jotka elävät maailmassa jossa he ovat enemmistö ja normi ja yleisin ja näkyvin idea. Päin vastoin. "Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate." Ja että "Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensäsulkeutuneet jurnuttajat." Ja "Populismi on tavallisesti korostetun kansallista ja se heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä. Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intelektuelliryhmän johtajakseen." Tosin sieltä löytyy seuraavakin helmi; "Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset."

Ei siis kuunnella massaa. Sen sijaan sillä voimautetaan vähemmistöjä. Sellaisia jotka ovat monien silmissä luusereita. Tämä palauttaa mukaan Hankamäen halveksiman wikipedian joka kertoo että "Populismia on Peter Wilesin määritelmän mukaan jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan."" Tässä mielessä alleviivaankin voimauttavaa optimismia esimerkiksi Trumpin voitossa. Tässä asenteessa itse asiassa demokratia helposti hukkuu. Demokratian ydinhän on se että ei äänestä väärin. Populismissa massa on voittaja joka helposti jyrää valtaa ja oikeuksia niiltä jotka eivät näihin kollektiivisiin traditioihin ja vastaaviin kuulu.

Loppuyhteenveto;

Populismissa keskustelussa on hyvä huomata että se ei noudata Sokrateen esimerkkiä. Jos Sokrates oli poliittisesti epäkorrekti hahmo joka kulki hyvyys, totuus ja kauneus ja viisaus edellä ja oli valmis kyseenalaistamaan yleisesti hyväksytyt tavat näihin vähempiarvoisena ja oli tässä mielessä yhteiskunnan paarma joka herätteli ihmisiä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan, on populisti enemmänkin yhteiskunnan kusiainen joka houkuttelee massoja puoleensa sokerilla ja sanoo sitten että miljoona muurahaista ei voi olla väärässä, ja että tässä ajatteluun heräämisen sijaan on parasta vain kuunnella mitä kansa sanoo "ja pulinat pois".

Tätä voi lähestyä klassisella "hauskalla mutta ei-niin-historiallisella" tarinalla, jossa Platon kohtaa oppilaansa Ksenokrateen. Ksenokrateella on maukas juoru. Platon haluaa testata kolmiosaisella testillä.
1: Ensin Platon tiedustelee onko Ksenokrates itse varmistanut asian vai onko se vain huhupuhe. (Juoru on epätosi mutta sillä saa suosiota ja sillä voi ohjata ihmiten näkemyksiä.) Ksenokrates toteaa että on vain aivan juuri itse kuullut asiasta ja se oli vain liian maukas jotta sitä ei viitsisi olla jakamatta. Häntä hävettää. Platon toteaa että asia voi olla epätotta.
2: Seuraavaksi Platon kysyy että onko juorun kodhe siinä edukseen, elähdyttäen mieltämme ihailtavuudella. Mutta juoru on tietenkin nolo ja häpeällinen. Platon moittii oppilastaan joka haluaa puhua pahaa toisista. (Puhumalla pahaa voi luoda poliittisia vihollisia, joskus pelkän juorupuheen varassa.)
3: Platon tiedustelee että onko hänelle hyötyä siitä että hän tietää tämän asian. Tulenko onnelliseksi tai rikkaaksi?", Platon toteaa sormeaan heristellen. Ksenokrates toteaa että juorusta tulisi vain pettymys ja paha mieli. Kenties jopa taloudellisia kulueriä. Ja mahdollisesti syviä ja ikäviä mullistuksia perhe-elämään. Platon ajaa Ksenokrateen pois. (Uhkapuheet ja pelottelu ja epävarmuuden lietsonta ovat sen sijaan populismissa tehokkaita.)

Tämä tarina opetti akateemikoille miten Platon oli suuri ja arvostettava filosofi ja viisas ja hyveellinen mies jolla oli kaunis sielu. Tarina oli syytä kertoa koska Ksenokrates tiesi että se oli todella tapahtunut, koska se esitti Platonin hyvän ja kauniin kautta, ja koska kuulijat hyötyisivät koska voisivat ottaa opikseen ja kasvaa ihmisinä ja filosofeina.

Toisaalta olen myös sen verran populisti että hyväksyn Hankamäen huomion siitä että populismi ei usein tosiasiassa elä yleisiksi koetuista totuuksista vaan nimenomaan joskus kyseenalaistaa totuuksia. (Joka on siitä jännittävä että tämäkin vaatii sen että esilletuomani jännite pitää paikkaansa. Eli populismissa ei ole kysymys kansan kuuntelusta mekanismina vaan nimenomaan siitä että mukaan saadaan niitä pettyneitä joiden näkemykset ovat marginaalissa.) Tämän valossa kaunis tarina paljasti myös syyn siihen miksi Platon ei koskaan saanut tietää että Aristoteles oli tosiasiassa salassa Platonin vaimon rakastaja.