Puristus ; Juuret juurettomuuteen

Jotkut saattavat olla tietoisia siitä, että sukuni taustalla on mm. puolalaista verta. Tähän liittyen sain työkaverilta lahjaksi historiaa käsittelevän kirjan "On the edge of empire". Se käsittelee sekä Puolan että Suomen historiaa. Yhdistävänä teemana on se, että molemmat ovat painineet idän ja lännen välissä. Suomen rooli on ollut astetta maallisempi. Ruotsin ja Venäjän valta on määritellyt oleellisesti kulttuuriamme. Puolan kohdalla keskeisemmäksi nousee uskonto. Kysymys on roomalaiskatolisuuden ja ortodoksien välisestä kinasta, idän ja lännen jaosta. "Konstantinopoli vs. Rooma". Tässä suhteessa ei ole yllättävää että "ryssänuskoisiksi" haukuttua ainesta on paennut katolisten vainoja karjalan kankaille ja näin mahdollistanut minun geeniperimäni. (Joku sukumuistiin ja kollektiiviseen alitajuntaan uskova voisi jopa sanoa että vihani katolisuutta kohtaan on geneettistä. Tämä lienee liioittelua sekä vihan että geneettisyyden kohdalla.)

Saamani kirjan idea on kuitenkin korostaa sitä että Suomi on Puolan kanssa monin tavoin hyvinkin samanlainen. Siksi Suomalaisessa identiteetissä on samankaltaisia piirteitä. Minun sukuni historia saattaisi - jos siis kannattaisi koston periytymistä ja muuta kollektiivista vastuuta - olla vain astetta vahvempi kuin keskivertosuomalaisella.

Ajatus käy järkeen. Kirjassa ollut Kristiina Rangin osio kuvasi sitä miten Suomalainen identiteetti piti rakentaa, vahvistaa ja kehittää itsenäisyyden jälkeen. Tässä vaikeutena oli se, että maamme oli kolmen vahvan kulttuurin puristuksessa. "Pohjoismainen kulttuuri", "venäläinen kulttuuri" ja "saksalainen kulttuuri" olivat kaikki ikään kuin liian vahvoja jotta maamme voisi olla omaleimainen. Suomessa ikään kuin päätettiin että ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla. Ja siksi apua haettiinkin ranskalaisuudesta. Pariisista tuli ideologisten virtausten tärkeä kohde. Ja se iski taiteisiin. Maallinen valta ja sotilaallinen menestys oli muualla mutta ideoiden kohdalla Ranska edusti eurooppalaisuutta ja vapautta. Ranskalaiset vaikutteet loivat maamme kulttuuri-identiteetin hengen ytimen.

Itseeni iski kuitenkin kaikista vahviten infrastruktuuri. Eritoten Helsingin infrastruktuuri. Laura Kolbe kirjoitti siitä, miten Helsinki eroaa vahvasti muista pääkaupungeista. On nimittäin tavallista että pääkaupungilla on historia. On vanhankaupungin muodostama ydin, die Altstadt, josta kaupunki on lähtenyt laajentumaan, sen ympärille tai sen lähelle. Helsingillä ei ole tämänlaista historiaa. Meillä on sen sijaan "kohtuullisen uutta rakentamista" edustava Suomenlinna, joka on reunalla.

Infrastruktuurilla on taatusti vaikutusta ; Tämä iski sitä kautta, että "Assassins Creed" pelisarjan kolmas osa tapahtuu USA:ssa. Sitä on moitittu siitä, että kaupungit eivät ole yhtä upeita kuin renssanssi -Italian tai itämaisen Istanbulin. Kuitenkin itse viihdyin erityisesti pelin Bostonissa. Tämä ei ole sinänsä erikoista, sillä Boston on pohjoisessa ja edustaa Suomalaiselle hyvinkin tuttua ilmastoa. Lisäksi tätä kaupunkia edustaa bastion -tyylinen linnoittaminen. - Ja viihdyn tunnetusti hyvin Suomenlinnassa. Käväisen siellä usein lyhyesti töiden jälkeen. (Eikä se edes maksa minulle ylimääräistä, koska sinne pääsee normaalilla kuukausilipulla joka joka tapauksessa menee junaan.) Atmosfäärissä on siis jotain oleellisen sopivaa. ; Koenkin jossain määrin olevani eurooppalainen. (Joskin hyvin vähän matkustellut, edes maamme sisällä.) Ja historiasuhdettani kuvaa historiattomuus, joka voi tavallaan johtua ihan siitä että suomalaisella patriotismilla ei oikeastaan ole historiaa sellaisella ajanjaksolla että se tekisi minuun minkäänlaista vaikutusta.

Olen tulkinnut asiaa jopa siten että Boston korostaa sitä että Amerikka on periaatteessa "historiatonta". Muutamalla sadalla vuodella ei rakenneta "iäisyyttä", ei mitään arkaaista ikiaikaisuutta joka ikään kuin antaisi luvan olla täällä nyt. (Aivan kuin tässä olisi jotain vaihtoehtoja.) Meillä on vallitsevan kulttuuri-identiteetin kannalta lyhyt historia, jokin jossa "Kalevala" on yhtä paljon historiallista kansanperinnettä kuin kulttuuri-identiteetin aloittamiseksi tähtäävää pseudohistoriaa. ; Ja tältä kannalta ei pidä ihmetellä sitä, että Suomesta kiertää sellaisia sanontoja kuin että olisimme "Toisiksi amerikkalaisin maa" joka kuluttaa harvinaislaatuisen stereotyyppisesti "jenkkityyppistä viihdettä". Samastuminen voi olla ymmärrettävää. Kaksi "uutta maailmaa" joilla on lyhyt historia ja siksi erityinen tarve oikeuttaa läsnäolo tekemällä oikeutus.

Tämä on kuitenkin vain puoliksi totta. Suomalaisilla on kansana, joskaan ei valtiona, juuret juuri täällä. Suomalaiskansallisen muinaisen infrastruktuurin vähyys johtuu siitä että täällä on ollut muunlainen kulttuuri, aikansa kulttuuri-imperialistinen kulttuuri, jonka valloittamiksi olemme ajautuneet. Ja näin voimme jopa vertautua vahvemmin intiaaneihin kuin lännenmiehiin.

Ruotsinvallan aikainen kulttuuri ei tavallaan "ole meidän". Mutta se on kuitenkin. Sillä "me" olimme "täällä" "silloin" jollain tavalla. (Jos siis on sellainen, että tämänkaltainen kollektivismi viehättää.) Emme vain olleet vallassa, joka on täsmälleen eri asia kuin sanoa että emme olisi olleet täällä. Vaikka Helsingin die Altstadt on reunalla eikä kovin vanha, se on kuitenkin jonkinlainen historiallinen ydin joka on muokkaantunut ja muotoutuneet ulkopuolisten voimien paineessa. Juuremme voivat jopa olla tässä juurettomuudessa - ja siinä että meidän ei itse asiassa tarvitse suojella mitään "ydintä" joka olisi jotain "perus" "suomalaisuutta". Sellaista ei tavallaan ole. Sen sijaan on kyllä hyvä miettiä sitä minkälaisten voimien alla taivutaan ja minkälaisten alla taitutaan. (Minulle aivan sama, kunhan eivät ole niitä kerettiläisiä katolisia!)