Pieni ajatus ; Miten evoluutiopsykologia toimii tasa-arvoistavana voimana

Usein kun evoluutiopsykologia mainitaan, mieleen tulee sosiaalidarwinismi. Eugeniikkamielikuvat ovat hyvin vahvoja. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Sillä jos mietimme historiaa, vallalla on ollut eurooppalaisen kulttuurin ylivaltaa korostava linjama. Menneisyydessä ei ole ollut ollenkaan tavatonta korostaa että kristinusko on oleellisesti paras ideologia, eurooppalainen kulttuuri on valtavan hienoa verrattuna muihin. Ja kun geenit nousivat tiedeaiheeksi, keskustelussa korostui se, miten ihmiset olivat myös geneettisesti ylivertaisia.

Ja kaikki ylläolevat piirteet ovat jossain määrin nykykulttuurissakin. Sen vuoksi on ymmärrettävää miksi Tatu Vanhanen nosti aikanaan äläkkää. Hän tutki ainoastaan eri kansanryhmien älykkyyttä. Mutta keskustelu siirtyi rasismiin. Syynä on tietysti se, että jos rasismia on aiemmin oikeutettu sillä että eroja on, nähdään kaikki erojen etsimiset rasismina. Tämä on tietysti hieman tiukka tulkinta.

Lähestyn näiden kahden välistä eroa ottamalla askeleen taaksepäin.
1: Kun kapteeni Cook purjehti Australiaan, hän tutki ihmisiä hyvinkin tarkkanäköisesti. Hän esimerkiksi korosti että maorien kulttuuri oli suurien ja sotaisten ja vakavien ihmisten joukko. Aboriginaalejen elämäntapaa hän kuvasi individualistiseksi ja onnelliseksi. Nämä olivat huomioita joita hän teki ilman geneettisiä teorioita. Hänellä oli vain ihmistuntemusta ja oletus että kaikki ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia.
2: Sarajevon laukauksista muistettu Franz Ferdinand ei kenties ansaitse tulla muistetuksi muutoin. Hänellä oli selvä näkemys siitä että toiset rodut ja kulttuurit olivat ylivertaisia. Siksi hän oppi maailmanympärimatkallaankin lähinnä sen, että Wien oli maailman paras paikka. Kaikkialla muualla oli omituisia, rumia ja tyhmiä ihmisiä. Tämän hän oppi tutustumalla eri kulttuureihin tästä viitekehyksestä.

On luontevaa nähdä että jos evoluutiopsykologia olisi Franz Ferdinandin tielle johtavaa, siinä olisi jotain eettisesti häiriintynyttä. Jopa siinä tapauksessa, että se olisi totta. Sitä ei kannatatisi ottaa etiikan ydinteesiksi, vaan korostaa humen giljotiinia, sitä että luonnollisuus ei tarkoita eettisyyttä. Kuten sitä, että vaikka Strykniinipuu (Strychnos nux-vomica) on luonnollinen, sen syöminen ei ole kovin kannattavaa koska siihen kuolee.

Voidaankin nähdä, että Franz Ferdinandin virhe on tehty uudestaan. Se on tavallaan sama virhe, mutta käänteisenä. Tämä on Rousseausta lähtöisin oleva teoria jalosta villistä. Siinä ihmiset ovat hyviä kunnes kulttuuri ja normit kahlitsevat heidät. Tässä ajatellaan että länsimainen kulttuuri olisi jotenkin huonompaa kuin muut. Tämä ei luonnollisesti ole mitään muuta kuin rasismia ja kulttuurin epäkunnioitusta. Se perustuu siihen virheoletukseen että olisi jotenkin "ihmisiä" ja sitten aitoja hyviä ihmisiä. Ajatus tästä "käänteisestä rasismista" liittyy vahvasti postmodernismiin. Mutta toisaalta on hyvä täsmentää että Derrida moitti Lévi-Straussia siitä miten tämä on lukkiutunut jalon villin ideologiaan välttääkseen rasismia ja ollakseen avomielinen.
1: En ymmärrä miten ekologisuus liitetään metsästäjä-keräilijäkulttuuriin. Sitä kuvaa lähinnä tehottomuus ja tuhlailu. Se on vain niin tehotonta että väkiluku ei kasva. Jos asiaa katsotaan ympäristön kantokyvyn ja resurssien haaskaamisen näkökulmasta, niin ei tarvitse muistaa kuin se että jos metsästäjä törmää tiineenä olevaan villiin sikaan, tämä ampuu tämän iloisesti. Saalis sisältää ekstralihaa. Maanviljelijä sen sijaan kerää ison kasan sikoja ja tiineenä oleva sika säästetään. Näin siat kuolevat samalla ruokamäärällä sukupuuttoon monta kertaa vaikeammin.

Evoluutiopsykologian anti voidaankin nähdä sitä kautta, että ihmisten geneettinen variaatio on kohtuullisen pientä. Mutta olemassaolevaa. Tämä johtaa siihen, että on luontevaa ottaa Cookin lähestymistapa. Sellainen jossa ei mietitä kuka edustaa herrarotua ja kuka on ylväin jalo villi. Tasa-arvoistavaan voimaan voi saada itse asiassa iskulauseita jopa kreationisteilta. Sillä mitä evoluutionäkökulma tekee ihmis-eläin -filosofiassa? Jokainen kreationisti tietää loukkaantuneena huutaa että "me ei olla eläimiä", "ei olla apinoita". Nämä kertovat miten tasa-arvoistavia teemoja evoluutioon voi livauttaa, ikään kuin ihan huomaamatta.

---

Kirjoittaja ei aina jaksa miettiä sitä, että onko rasistista googlata "hot ebony tits" tai "cute asian porn" -tyylisiä hakusanoja. Saati sitä, onko tämä sovinistista. Tai sitä, että ihmisen esineellistäminen ikään kuin pyyhkii kokonaisvaltaisessa välineellistävässä misantropiassaan rotukysymyksen sivuseikaksi. Kerran elämässä pitäisi olla hetki jolloin ei ole paha ollessaan evoluutioon uskova keski-ikäinen valkoihoinen heteromies ja suihkurunkkari..

Imitoivan tekstin näyttämö ja kirjoittajan parodiointi

Kuoliaaksinauratettu.

Lévi Straussin omaelämänkerrallinen "Tropiikin kasvoihin" -teos kuvaa hupaisan tarinan kirjoitustaidosta. Hän oli Brasiliassa 1930 -luvulla antropologina työskennellessään ollut tekemisissä nambikwara -nimisen heimon kanssa. Heimolla ei ollut kirjoitustaitoa. Lévi-Strauss oli halunnut katsoa heidän reaktioitaan kynään ja paperiin. Kulttuurissa ei harjoitettu kuvallista esittämistä tai kirjoittamista - esineet koristeltiin geometrisin kuvioin. Muutaman päivän päästä kyläläiset piirtelivät vaakasuoria aaltoviivoja. Ryhmän päällikkö ottaa asian oikein omakseen ja hän piirteli merkityksettömiä aaltoviivoja paperille ja teeskenteli että niillä oli merkitys jonka hän luki ääneen. Vieraan heimon kanssa kohdatessaan tätä uutta taitoa jopa käytetään rituaalinomaisesti : Päällikkö lukee merkityksettömistä viivoista mitä lahjoja ryhmät vaihtavat keskenään.

Lévi-Strauss näki että tässä kirjoituksen sosiologinen näkemys otettiin käyttöön, mutta ohitettiin sen intellektuelli sisältö. Ja koska Lévi-Strauss kannatti näkemystä jalosta villistä, hän ajatteli että tässä kohden korostui se, miten kirjoitustaito orjuuttaa ihmistä ja että se on ensisijaisesti orjuuttava elementti ; Ja että tässä hän oli itse asiassa turmellut heimoa tuoden sinne siihen kuulumattoman konseptin äkisti.

Ylläoleva teksti ei tietysti ole antropologiatiedettä, ja kirjaakaan ei ollut tarkoitettu sellaiseksi. Mutta sen kauta kuitenkin pystyy varsin helpostikin tunnistamaan ne teemat joita Lévi-Straussin filosofia piti sisällään. Ja tässä kohden on nähdäkseni oleellista - niin paljon kuin dekonstruktiosta en pidäkään - kompata Jacques Derridan näkemyksiä. Hän kritisoi "de la Grammatologie":ssaan Lévi-Straussin filosofian näkemystä logosentrismiksi. Logosentrismi liitetään usein mielikuvissa nimenomaan luonnontieteiden vastustamiseen, eli se on jotain jolla "humanistit" bashaavat "naturalisteja". Kuitenkin Lévi-Straussin kritiikin kohdalla on helpohkoa huomata, että Derrida moittii myös "humanisteja". Ja peräti mielenkiintoisella ja oleellisella tavalla.

Derridan mukaan Lévi-Straussin näkemyksissä korostuu perinne jossa puhe olisi oleellisempi ja perustavanlaatuisempi kuin kirjoitus. Puhe on liitetty järkeen (logos) ja kirjoitus on ollut vain alisteista puhetta. Puhetta pidetään läsnäolevana ja autenttisena kun taas teksti on etäistä ja kylmää. Tekstin olemus on siis keinotekoista, ihmisyydestä vieraantunutta ja läsnäolon lykännyttä. Samoin hän korostaa sitä että Lévi-Strauss tuntuu hyvin usein huomaavan manipuloinnin ainoastaan omana vaikutuksenaan. Että länsimaisen ihmisen tulee opettaa häijyydet ja villien äly vain "hokaa ne hyviksi tempuiksi" ja imitoi niitä. Näin Lévi-Strauss esimerkiksi näkee sen miten vaakaviiva paperilla muuttuu valtarituaaliksi, mutta hän ei huomaa että tosiasiassa lahjojenvaihtokulttuuri ja siihen liittyvä sosiaalinen konflikti (ja aktuaalisen konfliktin välttämiseen liittyvä valtapolitiikka) ovat jotain joka on ollut jo paikalla. Derrida moitti Lévi-Straussia siitä että hän olettaa että ihmiset ovat perimmiltään hyviä, ja jos he eivät käyttäydy niin, se tulkitaan aina ulkoatuoduksi turmellukseksi.

Nähdäkseni tässä on oleellisia heijastumia ns. hyväntahtoisuuden periaatteeseen. Siinähän tarkasteltava kulttuuri oletetaan sisäisesti järkeväksi. Tämä on toki periaatteessa hedelmällinen lähtökohta joka sallii kulttuuriin solahtamisen ja muut vastaavat antropologin työhön kuuluvat oleelliset käytännön ongelmat. Sen ongelmana on kuitenkin valehtelun ja vitsien ja huumorintajun tunnistaminen. ~ Esimerkiksi Margared Mead - humanistisen antropologian kuuluisuuksia - esimerkiksi teki periaatteessa ymmärrettävän kömmähdyksen tutkiessaan seksuaalisuuskulttuureja. Hän kuunteli ihmisiä ja otti heidän sanomansa tosissaan. Lopputuloksena oli se, että periaatteessa vitsinomaisena lausuntona heitetyt näkemykset otettiin tosissaan. Näiden väärinkäsitysten summana oli se, että Mead tulkitsi että seksuaalisuus oli hyvinkin vapaata ja että esimerkiksi suuteleminen oli länsimainen konventio. ~ Hyväntahtoisuuden periaatteen ottaminen nyrkkisäännön sijasta dogmaksi altistaa tämänlaiselle vääristymiselle. (Näin ollen tohtori Housella olisi paljon sanottavaa antropologeille ; "Everybody Lies.")

Ihmiset valehtelevat ja manipuloivat ja naurattavat toisiaan. Esimerkiksi itse näen jopa tuon Lévi-Straussin tilanteen hitusen koomisena. Sillä heimojohtaja heijasteli lukemista rituaalinomaisesti, mutta nähdäkseni tässä on tilaa jollekin joka on paitsi imitaatiota, niin myös parodiaa. Lappujaan ääneen lukevan tosissaan olevan Lévi-Straussin pömpöösiys on voinut olla jopa vitsinaiheena, eikä vain ihailun kautta matkittu vallan ja auktoriteetin lainaaminen ulkoisin rituaalein. ~ Matkiminen voi toki ihan aidosti olla sitä että vieras kulttuuri tuo mahtimiehen joka selvästi kykenee asioihin joihin heimolaiset eivät. Mutta se voi olla sitäkin että tämä ulkopuolinen kulttuurin sisällä toilaileva ja muutenkin "ihan pihalla oleva" rillipiru keikaroi lappujensa kanssa tärkeillen sellaisella tasolla että sen lainen mahdollisuus koomisiin sattumuksiin ja siihen liittyvään kaskuiluun on yksinkertaisesti liian houkuttelevaa, että sen voisi jättää käyttämättä. Lévi-Strauss yritti noudattaa itse hyväntahtoisuuden periaatetta. Valitettavasti hän ei turmellut kulttuuria tällä kulttuuri-imperialistisella konseptilla niin, että kyläläiset olisivat varmasti noudattaneet sitä myöskin.

Tämä on toki spekulaatiota, mutta sen tausalla on sama mikä Derridankin puheissa usein toistuu. Hän korostaa Lévi-Straussinkin kohdalla, että joskus turmeleminen on varmasti todellista ja että hänen kritiikkinsäkään ei itse asiassa estä sitä että teoria olisi mahdollinen. Kuitenkin vaihtoehdot avasivat tilaa sille että tämä vaihtoehto on vähemmän perusteltu kuin enemmänkin jälkikäteen päällellimattu näkemys.

Tältä kulmin Derridan opetus (jonka paatunut skientistikin voisi ottaa tosissaan) on se, että tämänlaiset ajatukset eivät suinkaan ole vähissä nykyään. Monet periaatteessa postmodernit monikulttuuriset ihmiset näyttävät itse asiassa huomaavan Derridan kritiikin osuvuuden silloin kun se käsittelee luonnontieteitä. Mutta jos dekonstruktion kohteena on teoria jalosta villistä ja kulttuuri-imperialismista, he näyttävät olevan samalle rakenteelle sokeita. Syykin on ilmiselvä : Jos kaikki mitä "työkalupakissa" on, on vasara, kaikki ongelmat alkavat helposti näyttämään nauloilta.

ominaisuuksia ja heijastumia

Kuvailin ylläolevan videon Lontoon "Sea Lifessä". Spektaakkelia ja esteettistä elämystä hakevalla akvaariolla oli hyvin yksinkertainen idea. Lukuisat meduusat olivat isossa vesimäärässä. Meduusat liikkuivat, ja taustavalo läpikuulsi näiden värittömiksi koettujen olentojen läpi. Altaan taustalla oli valonlähde joka vaihtoi pikku hiljaa väriään. (Minä sitten vain kuvasin yhtä meduusaa.) Meduusat, joita yleensä pidetään värittöminä, vaihtoivat väriään taustavalon mukana. Eivät siksi että ne olisivat kameleontteja, vaan sen takia että eri aallonpituudet imeytyvät niihin eri tavoin. Valo on tilannesidonnaista ja meduusat eivät reagoineet valoon vaan valo reagoi meduusoihin. ; Tämä muistuttaa siitä että vaikka pidämme normaalielämässä kohteen väriä ominaisuutena, se on kuitenkin hyvin kontekstisidonnainen. Väri ei siis tavallaan ole meduusoiden ominaisuus vaan meduusojen seuraus.

Lévi-Strauss myteemi, pienen analysoitava yksikkö joka on useille myyteille yhteinen elementti. Myytit saavat sitten varsinaisen henkensä tarinassa joka on kokonaisuuden kannalta oleellinen. Itse, quinelaisen filosofian kannattajana, näen että pienin merittävä yksikkö on teoria. Esimerkiksi hypoteesit eivät ole teorian osasia joita testataan vaan hypoteeseillä testataan teorioita. Teoria taas on liitoksissa muihin teorioihin ja oikeasti teoriassa on mitään mieltä vasta kun se on yhteydessä muihin teorioihin. (Sitä voisi kuvata vertauksella siitä että "vaikka ihmiset tuottavat 'sanoja', on pienin yksittäinen käsite kuitenkin 'lause'.")

Nähdäkseni tämä näkökulma on hyvin epäintuitiivinen. Ja tämä epäintuitiivisuus näkyy nimenomaan aiheessa nimeltä skientismi. Tarkalleen ottaen asia tulee maailmankuvan ja teorian välille. Moni ihminen nimittäin näyttää ajattelevan, että teoria on "kuin meduusa" joka sitten "ikään kuin ui" maailmankuvassa ja jossa sillä on tietty "ikään kuin väri". Tässä kohden erikoista on, että skientistit itse eivät oikein näe tätä piirrettä missään, ja skientismin vastustajat näkevät tämän skientisteissä mutta he rakentavat tämän huomion ympärille kritiikkiä jossa tämä huomio unohdetaan jossain vaiheessa.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa lempilapseni evoluutioteoria. Se on teoria, joka antaa minulle elämyksiä. Esimerkiksi Lontoon "Natural History Museumissa" sain elämyksiä jotka olivat erityislaatuisia ja joiden kohdalla tajusin että ne eivät ole kovin "jaettuja" siinä mielessä, että evoluutioteorian ymmärtämisestä ja evoluutikon maailmankuvalla oli vaikutuksia siihen miten asiat koettiin. Eli täytyy ikään kuin olla naturalisti nauttiakseen niistä ja tämän ulkopuolella se on "miltei kuolemankultti - tai jopa ihan nekrofiliakultti".
1: Kuitenkin tosiasiassa se, että saan elämyksiä teorian pohjalta ei tarkoita sitä että tämä saamani tunnekomemusreaktio olisi teorian ominaisuus. Päin vastoin, se oli reaktio joka syntyy aivosolujeni reagoidessa tietyllä tavalla tilanteeseen jossa on tarkasteltava kohde, päässäni oleva skeemasto evoluutioteoriaan liittyvistä yksityiskohdista ja pääsäännöistä, koko elämänhistoriani se osa joka on tallentunut muistiini tai jättänyt vammoja ruumiiseeni, sekä se kuinka paljon tai vähän sain kahvia aamulla ja unta edellisenä yönä. Saamani elämys "liittyy 'jotenkin oleellisesti' 'evoluutikon maailmankuvaan'", mutta se ei ole "evoluution elämys vaan omani". Se kenties pohjimmiltaan redusoituu rajalliseen määrään fysiikkaa, mutta joka tapauksessa kyseessä on tällöinkin lajemmasta kentästä nouseva emergentti ilmiö kuin mikään "evoluution väri".
2: Evoluution kannattamista maailmankuvana, evolutionismia, yleensä moititaankin siitä että teoria ei anna tuntemuksia. Mutta samalla tästä hypätään siihen että evoluutio "latistaa meidät eläimiksi" tai "redusoi meidät vain kemikaalipusseiksi". Jopa "nihilismi" heijastuu kuvioihin. Kuitenkin tässä olisi järkeä jos ja vain jos evoluutiolla olisi "väri" joka heijastuisi ihmisiin ja heidän maailmankuviinsa juuri tällä tavalla. Nihilismiäkin kuvaa tietynlainen tunneasennoituminen, joten se on aivojen tietty suhtautumistila. On aivan yhtä väärin sanoa että "evoluutio on lasinkaltainen läpinäkyvä" kuin sanoa että "evoluutio on punainen". Meduusan väri liittyy kontekstista. Ja kaikki puheet "valoisammasta elämästä kristinuskossa" ja vastaavat ovat yksinkertaisesti bullshittiä.

Kenties suurin ongelma maailmankuvakeskusteluissa on tietysti kuitenkin se, että evoluution kannattajien omat kokemukset siitä mitä evoluutio tekee moraalille eroavat äärimmäisen vahvasti niistä piirteistä joita niitä vastaan esittävät ihmiset väittävät sen tekevän ; Tilastollisesti katsoen vahva enemmistö ei reagoi kuten pelotellaan ja on kyseenalaista reagoiko kukaan tilanteeseen kuten väitetään. Vaikutus ei ole ennustettu joten vaikka evoluutiolla olisikin väri, niin teoria olisi silti väärä. Teoria evoluution "arvotyhjiöän johtavast kylmästä, tylsästä angstaavasta jumalanviha -nihilismistä" on siis paitsi alkujaankin aivan väärältä pohjalta rakennettu, niin se on myös sen lisäksi falsifioitu.
1: Kristinuskkaan ei olisi immuuni tälläiselle vääristelysilpomiselle - se, että on järkevää uskontokritiikkiä ei tee kaikesta uskontokritiikistä järkevää. ; Synti ilman armoa olisi viheliäinen konsepti, armon kanssa se on sen positiivisesti katsottavan uskovaisuuden kannalta oleellista ydintä. Evoluutioteoriakin valitettavasti käsitellään vain yksinään ja kontekstoimattomasti, joten ei ihme että näkökulmiin syntyy eroja. Skientistit tuskin ymmärtävät tätä seikkaa, mutta uskovaiset joiden konsepteissa tälläisillä leikkimiset ovat oleellista ydintä pitäisi osata toimia paremmin. Etenkin kun he niin taitavasti tunnistavat sen vihollisissaan. Ei ole hyvä nähdä rikkaa toisen silmässä mutta ei malkaa omassaan. Ja tämän sanoo heidän oma maailmankuvansa, joten en tässä edes syötä heille mitään ulkopuolisen maailmankuvan syytöspainetta.
2: Konteksti on oleellinen mutta jotenkin uskovaiset eivät vain osaa kontekstoida. Kritiikeissä evolutionismia käsitellään kuin se olisi (a) 1:1 kristillinen maailmankuva kristillisine väitelauseineen miinus Jumala (b) pelkkä evoluutio jolla on tietty väri ja jota ei tarvitse kontekstoida.
___2.1: Minä sen sijaan käsitän evolutionismin evoluutioteorian kannattamisena, jossa osalla on tietoa evoluutiosta ja yllättävän moni ei osaa evoluutioteoriaa ja komppaa sitä vain siksi että tiede on tätä mieltä. Ja että jälkimmäiset ovat ärsyttäviä idiootteja jotka ovat ärsyttävämpiä kuin kreationistit. Jos et osaa evoluutioteorian sisältöä, pidä edes turpasi siitä kiinni sen sijaan että kannatat sitä vääristelemällä sitä. Evoluutiokritiikki joka perustuu väärinymmärryksiin on jo ilman Teitäkin aivan riittävän yleistä. Ja jos ei pidä jostain, on sentään jotain mieltä että ei viitsi ottaa siitä selvää. Jos asiasta pitää ja sitä arvostaa niin että kannattaa sitä niin että pitää leikkiä aiheen parissa puolustuspuhein, voi saman tien ottaa siitä kannattamastaan selvää. (Että virheitä ja väärinkäsityksiä toki voi käydä, mutta kokonaisvaltainen perseily on sitten aivan eri lukunsa, eikä sitä tarvitse sietää siksi että jokainen tekee virheitä. Ei yhtä paljon eikä yhtä idioottimaisia.) Kiitos, että kuuntelitte. Paitsi jos ette tottele pyyntöäni, jolloin shame on you!

Maailmankuva on aina kokonaisuus. Niitä käsitellään vain valitettavan usein detaljeina. Tämä on kenties intuitiivinen ja helppo tapa nähdä asia. Mutta aivan kuten sen ajatuksen kanssa että "omena on punainen" -kanssakin, se on korkeintaan "oikeansuuntainen" ja mitä tarkemmin asiaa tarkastelee, huomaa että se "punaisuus" on enemmänkin hyvin tarkasti tietyssä olosuhdetilanteessa tapahtuva kuvaus ilmiön muiden ominaisuuksien sivutuotteesta kuin jostain omenan attribuutista.