Uskollinen

Oheen asetettu meemikuva on ällistyttävä. Se on samanaikaisesti polyamorian puolella että sitä vastaan. Se vaalii luottamusta mutta elää epäluottamuksesta. ; Sen lisäksi se toisaalta pitää ihmistä kategorisesti luotettavana tai epäluotettavana mutta hakee itselleen oikeutusta sitä kautta että kenties joku onkin luotettava rakastajalleen vaikka onkin epäluotettava vaimolleen.

Tästä saisi helposti koherentin muuttamalla jotain kohtaa asiasta. ; Ei olisi sisäisesti ristiriitaista sanoa että on mieluummin hyvän miehen kakkosnainen kuin huonon miehen ykkösnainen.

Kenties tässä on kuitenkin ajettu jonkinlaista ajatusta avoimesta parisuhteesta. Siitä että se ei ole pettämistä jos siitä kertoo. Joissain perheissä on ajateltu että mies ja nainen voivat harrastaa seksiä ja vastaavaa muiden kanssa, kunhan kertovat tästä. Tämänlaisessa kontekstissa tämä meemikuva voisi olla mahdollinen.

On se kuitenkin aika kaukaa haettu...

---

Näitä miettien on hyvä valmistautua ystävänpäivään.

Isäs oli sosiaalinen konstruktio kun sua teki ; Perinteisen avioliittolain kannattajat eivät ymmärrä mitä eroa on seksuaalisuudella ja sukupuolella

Avioliittolain muutoksen ympärillä tilanne on rauhoittunut. Lainmuutos saatiin läpi. Ajattelin kuitenkin palata Pasi Turusen erääseen argumenttiin. Tämä superkehuttu kristillisyyden asiantuntija ja kunnioitettu tasa-arvoisen avioliittolain kriitikko demonstroi osaamistaan oikeassa viisauden kiteytyksessään. Ja tämä kaikki on luettavissa hänen "Uskon puolesta" -blogissaan.

Hän esittää otsikossaan, että ""Tasa-arvoisen" avioliittolain kannattajat eivät ymmärrä mikä on avioliitto" Ja tätä teemaa hän sitten lähestyy seuraavalla argumentilla : "On sanottava suoraan, että sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien käsitys todellisuudesta on yhtä vääristynyt, kuin henkilöllä, jonka mielestä maa on litteä. Heidän näkemyksensä perustuu oletukselle siitä, että ihmisten sukupuolittuneisuus on keinotekoinen ilmiö ja konstruktio." Hänestä tasapuolinen avioliittolaki on kiinnostava koska jos ajatellaan perhekeskeisen lisääntymisbiologian kautta, moniavioisuus ja homoseksuaalisuus ovat molemmat tuomittavissa. Kun taas tasa-arvoisen avioliittolain kannattajalle asia olisi vaikea ellei mahdottomuus. "aloitteen tekijöiden mielestä ”mies-nainen” kriteeri on täysin mielivaltainen ja periaatteessa siksi sopimuksenvarainen rajoite, joka pitää purkaa yhdenvertaisuuden toteutumisen tieltä. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat eivät kuitenkaan missään ole tyydyttävästi perustelleet sitä, miksi mies-nainen -rajoite olisi mielivaltainen ja pitäisi purkaa, mutta ei lukumäärä rajoitetta. Nämä liittyvät toisiinsa. Molemmissa on sama biologinen ja sukupuolittunut peruste: sukupuolia on vain kaksi ja suvunjatkumiseksi tarvitaan vain yksi pari, jossa kumpikin sukupuoli on edustettuna. Tämä periaate säilyy yleisesti ottaen voimassa siitäkin huolimatta, että jokaikinen mies-nais-pari ei saa tai halua lapsia. Jokaisella lapsella voi siten biologiselta kannalta olla vain kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa, isä ja äiti. Tämä ei tarkoita, että perinteinen avioliittonäkemys katsoo avioliiton tarkoituksen olevan yksin lasten saamisen. Avioliitolla on muitakin merkityksiä. Kuitenkin avioliitto on halki ihmissuvun historian ollut olemassa siksi, että miehet ja naiset yleisesti ottaen saavat jälkeläisiä ja lapset tarvitsevat omaa isää ja äitiä."

En tässä blogauksessa naura kaksoisstandardisyytteelle. Sillä kirjoitin aikaisemmin blogauksen siitä miten logiikan mukaan ei ole mitään haastetta olla sellainen kuin minä. Eli ihminen joka kannattaa homojen avio-oikeutta mutta ei polygamiaa. Sen sijaan tartun ajatukseen sosiaalisesta konstruktista.

Selvästi Pasi Turunen demonstroi että hän ei ymmärrä yhtään mitään koko asiasta. Homoseksuaalien avioliitto-oikeudessa ei ole lainkaan kysymyksessä sukupuoli. Sen sijaan siinä puhutaan seksuaalisuudesta. Homoseksuaalien avioliiton kannattajat eivät väitä että homot muuttuvat naisiksi. Itse asiassa boisin lähestyä asiaa seuraavalla taulukolla

	Sukupuoli	Seksuaalisuus
Konservatiivis- Kristillinen Perinteinen avioliittolaki	Biologinen, synnynnäinen. Sukupuolenvaihdos on illuusio, ja kokemus omasta sukupuolesta on heillä virheellinen. =biologinen konstrukti.	Voidaan muuttaa esimerkiksi eheyttämällä = sosiaalinen konstrukti.
Liberaali tasa-arvoinen avioliittolaki	Perimmiltään kokemus omasta sukupuolesta, ja voidaan muuttaa kirurgisesti. = sosiaalinen konstrukti.	On synnynnäinen, pysyvä ominaisuus jota ei luoda vaan jota ei voi hallita tai ei saa hallita. = ihmisen synnynnäinen ominaisuus; lähempänä biologista konstruktia kuin sosiaalista konstruktia

Toki ylläoleva on karkeistus. Mutta riittävän tosi ja hyödyllinen karkeistus. (Esimerkiksi itse kannatan jopa evoluutiopsykologiaa joten sekä sukupuoli että seksuaalisuus ovat minulle biologisia.) Eheytyskulma on siitä tarpeellinen, että sen esiintuominen paljastaa, että perinteisen avioliittolain kannattamisen kohdalla puhutaan usein homosaatiosta, homorummutuksesta ja muusta vastaavasta. On selvää että tässä kontekstissa seksuaalisuus on sosiaalinen konstrukti. Koska sukupuolineutraali avioliitto koskee seksuaalisuutta, olisin Pasi Turusena hyvin hiljaa sosiaalisesta konstruktista. Sillä se on vahvemmin hänen ajamallaan puolella. Ja itse asiassa tasa-arvoisen/sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla seksuaalisuus on jopa biologinen konstrukti. Turusen argumentti olisi paljon osuvampi jos tässä olisi ollut kysymys sukupuolenvaihdosleikkauksista eikä homoseksuaalisuudesta. Sillä niissä biologista sukupuolta vaihdetaan. Homoseksuaalisuuden kohdalla ei kuitenkaan muuteta biologista sukupuolta. Homomies ei väitä olevansa nainen.

Miksi Turunen sitten mainitsee koko biologia-sukupuolikulman ja vastustaa sosiaalista konstruktia harhautuneena? Tähän on kaksi syytä.
1: Hän harjoittaa jotain jota kognitiivisen uskontotieteen kannattajat kutsuvat domeenispesifiksi teologiseksi korrektiudeksi. Domeenispesifiys tarkoittaa sitä että tietyt argumentit nostetaan esiin vain hyvin rajatussa kontekstissa ja niitä käytetään kuin ne olisivat yleispäteviä. Ja niissä noudatetaan uskonnonteologisia konsepteja sen sijaan että mietittäisiin sitä mitä muita näkemyksiä laajemmin kannatetaan ja seurataan. Käytännön tasolla eheyttäminen liittyy kristilliseen homoseksuaalien korjaamiseen. Ja sitä pidetään jonain johon ihmisiä perversoidaan ja käännytetään joka tekee siitä by definition sosiaalisen konstruktin. Mutta tämä ei tule Turuselle mieleen. Sen sijaan hänelle varmasti tulee mieleen perinteinen katoliselta ajalta peräisin oleva klassinen teologia jossa sukupuoli on synnynnäinen ja siinä on funktioita. Ja seksuaalisuus on suoraan sidottu tähän sukupuoleen niin että ne ovat yksi ja sama. Mistä löytyy tietysti paljon tilaa kaikenkarvaiselle sodomiittiselle huvittelulle. Turusen argumentti on siksi hyvin dikotominen sellaisella tavalla joka jättää ymmärtämättä niin "kristillisen" kuin tämän "modernimman" kulman asiaan. Itse asiassa tämä dikotomisuus on niin suurta että Turunen ei enää filosofisessa mielessä tee mitään näkökulmaa tai argumenttia. Hän tekee valtavia virheitä jotka demonstroivat lähinnä sitä miten huono hän on tässä asiassa, kaikesta intoilustaan ja egopullistelustaan huolimatta.
2: Sosiaalinen konstrukti on tietenkin tuotu mukaan siksi että tällä käsitteellä on poliittista valtaa. Nykyajan paradoksi on tietyssä määrin siinä että monet oikeaoppiset konservatiivikristityt vastustavat "vasemmistolaisuutta" ja tämän tunnistamisessa käytetään tietysti vasemmistolaisten käyttämiä termejä. Kuitenkin näiden termien sisältö voidaan ottaa uudelleennimettynä iloisesti käyttöön. Siksi voidaan nähdä syviä aatevirtausyhteyksiä jihadistisen islamin ja eksistentialistisen desisionismin välillä. Ja samoin fundamentalismin ytimessä on otettu foundationalistinen askel ja siirrytty puhumaan "Puolimatkan tapaan" perususkomuksista ja maailmankuvista ja maailmankuvallisuudesta. Jotka todellakin nykyajan filosofiassa ovat sellaisia että niissä perustan voi valita maailmankuvallisesti melko vapaasti ja tässä astutaan relativismin tielle. Tätä peitetään lähinnä sillä että teeskennellään että maailmankuva on objektiivinen vain siksi että se on tulkittavissa seuraukseksi näiden perususkomusten valinnasta. Mutta valitettavasti kulttuurirelativismia on se, että näitä perususkomuksia valitaan maailmankuvallisesti oman kulttuurin mukaan. Turunen siis syyttää vastustajiaan leimakirvessanalla vaikka juuri tässä aiheessa se kuvaa lähinnä häntä itseään.

Kaiken kaikkiaan näkee että Pasi Turusella ei ole ymmärrystä kuin kristillisestä näkökulmasta tehdystä kristillisestä analyysistä. Tämä on kätevää jos tehtävänä on analysoida kristillisiä suuntauksia toisille kristillisille suuntauksille. Turunen onkin kiinnostava lähinnä jos ja vain jos hän vaikkapa analysoi Jehovan Todistajia tai erilaisia karismaattisia saarnamiehiä kuten Herzogia. Näkee kuitenkin että heti kun hän astuu teologian puolelle analysoimaan ei-kristillisiä suuntauksia, hän on taidoiltaan lähinnä valistunut maallikko. Sellainen valistunut maallikko jonka valistuneisuus on hyvin hyvin kyseenalaista.

Are you talking to me?

Keijo Koivulahti tuli tietoisuuteeni lausumalla seuraavan totuuden. "Homoliittojen puolustaja on kaksinaismoralistisia idiootteja, kun homoliittoja puolustavat, mutta eivät kelpuuta samoja argumenttejä moniavioisuuden sallimiseksi." Ja kysymys on puhtaasti logiikasta eikä mistä tahansa doktriinista vaan automaattisesta ristiriitaisuudesta ; Asian varmistukseksi hän täsmensi vielä peräti että "...kritisoinkin vain tuollaisia kaksinaismoralisteja. Kaksinaismoralistit on yhtä vaaralliisia idiootteja kuin HC-uskovaiset. He ei perusta asiaa tunnettuihin tosiasioihin vaan vetää tunteella kuin karstulaiset amerikkaan...Ei taidolla vaan tuurilla. Loogisesti jos miettii asiaa, niin molemmathan pitäisi hyväksyä. Vain tunteella voi päätyä erillaiseen ratkaisuuun." Tämä on hyvin mielenkiintoinen lausuma. Sillä tämä kertoo hyvin yksinkertaistetusta ajattelusta.

Rehellisesti sanoen en tuolta pohjalta tiedä onko Koivulahti vanhan mallin konservatiivi joka haluaa vastustaa homojen avioliittoa. Vai onko hän sitä liberaalimpaa porukkaa joka haluaa laajentaa homojen avio-oikeuden jälkeen oikeuksia laajemmalle tavalla jota monet slippery slopea pelänneet ovat pelänneet. Mutta koska hänen lausuntonsa koskee logiikkaa, ei tällä ole merkitystä. Ei ole väliä missä intresseissä argumentti on esitetty. Se koskee logiikkaa joten kysymys on vain siitä mikä on automaattisesti ristiriidassa ja mikä ei.

Minun lienee hyvä ottaa tämä huomioon. Sillä siinä missä jotkut kannattavat sekä homojen avioliittoa että moniavioisuutta, minä kannatan homojen avioliittoa mutta en moniavioisuutta. Näin ollen Koivulahden kritiikki syyttää erityisesti minun kaltaisiani ihmisiä. Joita on varmasti monta.

Asiaa voidaan lähestyä aivan puhtaasti logiikan pohjalta. Kaksinaismoralismi viittaa siihen että argumentoija tekisi väistämättä loogisen ristiriidan jos hän kannattaisi homojen liittoa mutta vastustaisi polygamiaa. Näin ollen kyseessä on asiasta joka koskee loogista kalkyyliä. Ja tämä ei ole mielipidekysymys. Premisseistä voi olla erimielinen maailmankuvallisista syistä mutta peruslogiikan säännöt ovat kaikilla samat.

Ensin on syytä miettiä mikä on Koivulahden perustelun rakenne. Koska hän ei osaa kirjoittaa edes sanaa "argumentteja" oikein on syytä auttaa häntä ja tehdä hänelle ns. paras mahdollinen keissi. Sellainen jossa on vähemmän kirjoitusvirheitä mutta enemmän mittaa ja substanssia;
Premissi 1: Logiikassa yhtä todet premissit tarkoittavat että johtopäätökset ovat yhtä todet.
Premissi 2: Samoilla argumenteilla joilla puolustetaan homojen avioliittoa voidaan puolustaa myös moniavioisuutta.
Johtopäätös: Siksi jos kannattaa homojen avioliittoa on pakko kannattaa myös moniavioisuutta.
   Korollaari: Koska moni vastustaa moniavioisuutta vaikka kannattaa homojen liittoja he ovat ristiriitaisia.
      Jatkopremissi: Ristiriitaista ajattelua harrastaa vain idiootti
      Jatkopäätelmä: Joten homojen avioliittoa kannattavat ihmiset jotka eivät kannata moniavioisuuden laillistamista ovat idiootteja.

Argumenttirakenteessa on "selkeästi jotain pätevyyttä". Etenkin jos johtopäätös on tosi, siitä voidaan seurata loppuosa. Itse asiassa vaikka moni voisi pitää idiootti -sanaa tässä kohden ad hominemina, se ei teknisesti ottaen ole sitä. Se on jotain jota voidaan perustella. Tämä loukkaus on itse asiassa paras ja perustelluin kohta koko argumentaatiossa! Tämä on siinä mielessä herkkua ja kykenen arvostamaan argumentoijan asenteeseen liittyvää nokkavuutta. Tosin minun maailmassani nokkavuus pitäisi ansaita. Esimerkiksi osaamalla se alkuosa.

Suurin ongelma on premississä 2. Tai oikeastaan johtopäätöksestä joka ymmärretään väärin siksi että ei ymmärretä mitä premissi 2 tiukimmillaan merkitsee. Se on nimittäin johtopäätöksen kannalta vähän niin kuin esittäjänsäkin ; vajaa ja epäpätevä. Premissi1 ja Premissi2 eivät yhdessä yllä johtopäätökseen. Kognitiotieteilijä sisälläni huutaa että käytetty päättely on intuitiivisesti luontevaa mutta virheellistä. Se on jotain jota teemme arkijärjellä käyttäen Kahmenanin systeemi 1. Se ei valitettavasti ole nimenomaan se ajattelutapa jolla rakennetaan valideja argumentteja. Se olisi se systeemi 2. Tässä mielessä argumentti on jotain jota voi odottaa sellaisilta ihmisiltä joiden kyky laittaa "ä" ja "a" oikein sanoihin on rajoittunutta.
1: Toki itsekin teen kirjoitusvirheitä. Pirusti. Koivulahden asenne vaan ikään kuin oikeuttaa nillittämään takaisin. Sosiaalisessa mielessä keskustelukenttä on viritetty. Joten kannattaa miettiä kenties ensin että lähteekö muotoilemaan kömpelöä asenteenilmausta muotoilemalla sen naïvin kärkkäyden avulla alkeelliseen twittertyyliseen nettikommenttiasuun ja lähettää sen päin naamaa vittuilun kokemusasiantuntijalle. Kielioppinatsiuteni luettakoon vain ja ainoastaan tästä kulmasta.

Premissi 2 pitäisi olla "joka ikinen argumentti jolla homoavioliittoja puolustetaan soveltuu myös moniavioisuuden puolustamiseen". Se, että jotain asiaa voidaan puolustaa samoin yksittäisin argumentein ei tarkoita että molemmat olisivat hyväksyttyjä tämän ihmisen toimesta.

Tästä heikkoudesta voi ottaa hyvän esimerkin. - Itse asiassa homoavioliittojen vastustajien puolella kerrottiin sellaisesta argumentista että nykyinen laki on tasa-arvoinen koska jokaisella on lupa naida vastakkaista sukupuolta oleva. Tämä on teknisesti tosi argumentti jonka ongelmana on vain se, että samantapaisella argumentilla sekä on puolustettu että voidaan puolustaa rotusegregaatiota jossa jokaisella on oikeus naida saman rodun edustaja. Kun kaikilla on sama oikeus, ei tässä rikota tasa-arvoisuutta.

Tämän argumentin puute ei tarkoita sitä että jos vastustat homoavioliittoja sinun tulisi kannattaa segregaatiota. Se tarkoittaa vain sitä että tämä yksittäinen argumentti ei ole kovin vahva. Eli kannattaisi tarjota pöytään avuksi toisia argumentteja. Tämänlaisella argumentilla omaa kantaa voi vahvistaa jos käytössä on muitakin argumentteja. Mutta jos se on ainut argumentti. Niin voidaan sanoa että tässä tietyssä tapauksessa premissi 2 on hyväksyttävä. Kovin uskottava tämä tilanne ei ole.

Mutta Koivulahti ei lähde siihen että läpikävisi argumentteja jotka ovat heikkoja. Eli jotka tarvitsevat apua. Eli joiden kautta kenties syntyy kumulatiivinen argumenttirakenne jossa puutteelliset argumentit tukevat toisiaan ja kokonaisuudesta syntyy vahvempi argumentti. Mutta jotka eivät oikein "seiso yksinään". Hän esittää vain "ristiriita-öyhö, möyhö, kaksoisstandardi, hence olette idiootteja" -tyylisen lauseen. Sellaisen johon voi sanoa lähinnä "Voi Hyvää Päivää! - Miksi laitoitte tuon internettiin?"

Psykologisesti voin kuvitella mistä tässä on suunnilleen kysymys. Se on jotain jota syntyy kun dikotominen ajattelu kohtaa huonon analogian ja joka hakee voimaa heikosta analogiasta. Tämänlainen asenneilmaus - argumenttihan se ei selvästi ole - rakentuu sen tyyliselle ajatukselle että olisi jokin "perversiuden" käsite joka jotenkin syvän oleellisesti yhdistää sekä homoseksuaalisuutta että moniavioisuutta.

Let me demonstrate!

Kun katsotaan homoliittojen vastustajia, on "Oinosen hauveliargumentin henki ollut vahvana".  Näissä kielletään kategorisesti erot joiden kautta nähtäisiin ero jolla erotettaisiin (a) koiria täysikasvuisista ihmisistä (b) kahden ihmisen välistä suhdetta useamman ihmisen välisestä (c) alaikäisen suhdetta täysi-ikäisen suhteesta.

Syynä on tosiasiassa se, että mielessä on jonkinlainen "oikeaoppisuuden" käsite josta poikkeaminen on "perversio". Asiat luokitellaan dikotomisesti tämän yhden tietyn oppidogman kautta kahtia. Joko puolella tai vastaan. Tällöin mielessä on lähinnä ihanne ja ihminen katsoo vain sitä poiketaanko tästä vai ei.
1: Rehellisesti sanoen olen havaitsevinani samaa Tapio Puolimatkan lähettämästä homojen adoptiota ja lasten oikeuksia koskevasta kannanotosta. Kun Jyväskylän Yliopiston Rehtorin, Matti Mannisen, analyysi siitä miten Puolimatka ei käytä aineistoaan asiallisesti luetaan läpi, voi melko alleviivatusti huomata että Puolimatkalla on ollut käytössään vahva vahvistusharhainen lähestymistapa. (Vahvistusharha johtaa, silloin kun se haittaa tieteentekoa, tiettynlasiseen argumentointi rakenteeseen ja tiettyihin päättelyvirheisiin. Joten tämä ei ole loukkaus vaan huomio.) Puolimatkalla on selvästi ollut mielessään sellainen että heteropari on ylivoimainen perhemalli. Ja hän on tätä päätelmää hakiessaan (a) jättänyt oleellista tutkimusta syrjään ehdoilla joilla ei ole käsitellyt muuta aineistoa, eli tehnyt cherry pickingiä jossa relevanttia on se että hän saa oikeat tulokset (b) se, että jos jokin tilanne poikkeaa perhemallista ja tästä seuraa mitään negatiivisia vaikutuksia niin se todistaa että sama ongelma koskee myös homoja vaikka tämä tutkimus ei tätä asiaa oikeasti koskisikaan.

Koivulahden argumentti on yhtä järkevä kuin väittäisi että homoavioliittojen vastustajat jotka eivät aja selibaattia olisivat sisäisesti ristiriitaisia siksi että voidaan määritellä "seksisuhde" -tyylinen "kahden ihmisen suhde" jossa yhdistyy monenlaiset heteroista homojen kautta ties mihin. Ja jos vastustat yhtä niin sitten poikkaet muissakin. Eihän näin tietenkään ole. Tosiasiassa heterosuhteet ovat epäidenttisiä homosuhteiden kanssa (sukupuolijakauma) ja hetero ja homosuhteet epäidenttisiä pedofilian kanssa (ikä). Ja se, että sekä pedofiili että normiheteroseksuaali ovat samalla tavalla epäidenttisiä selibaatin kanssa ei merkitse sitä että jos vastustat pedofiliaa niin vastustat myös heterojen välistä seksiä.
1: Ei vaikka joku käsitesaivartelisi että tosiasiassa heteroseksuaalisuus voitaisiin määritellä omasta lähtökohdastani poikkeavasti siten että se olisi "ikäneutraali" ja siksi pedofiili voisi olla hetero. Jossa tekisi mieli letkauttaa että Koivulahden logiikalla tuo huomio tarkoittaisi sitä että jos kannattaa heteroavioliittoja niin sitten pitäisi kannattaa eri sukupuolta olevien avioliittoa pedofiilisuhteissa ja insestissäkin. Mikä on tietenkin typerää mutta noudattaisi täydellisesti sitä logiikkaa jolla Koivulahden tapaiset "ajattelijat" ovat liikenteessä.

Mutta miksi asiat menevät tuolla tavalla?

Tosiasiassa yllä on kuvaus joka osuu ihmisten intuitioihin. Se on demonstraatio. Argumentoinnin pinnallinen kuvaus josta puuttuu syvä mehu. (Sen voi kaivaa sieltä toki esiin, mutta harva viitsii tai osaa.) Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että asia olisi looginen. Onhan Koivulahden argumenttikin sellainen että se on intuitiivisesti ymmärrettävä. Ja sen ongelmat tulevat vastaan vasta kun sen argumenttianalysoi kunnolla jolloin voi huomata miten arkijärki harhauttaa niitä jotka eivät oikein ole viitsineet opetella ajattelemaan kunnolla.
1: Tämä ei ole mielipide vaan toteamus. Jos joku esittää että 2+2=5 standardinomaisessa kymmenjärjestelmässä niin ei osaa laskea kunnolla. Jos väittää että jossain on päättelyvirhe - loogisesti ristiriitaiseen ajatteluun viittaava kaksoisstandardi - eikä sitten osaa tehdä loogista analyysiä ei osaa argumentoida. By fucking definition.

Se minkä Koivulahden argumentti tekee on itse asiassa väärän analogian käyttäminen. Hänen mielessään homoseksuaalisuus ja moniavioisuus ovat keskenään analogisia. Ja siksi jos niistä toisella on attribuutti "eettinen tasolla joka riittää siihen että siitä pitäisi tehdä laillinen" niin tästä pitäisi voida päätellä että myös tämä attribuutti on yhteinen. Kuitenkin tosiasiassa tämä analogia toimii jos ja vain jos tämä on kaikkien homoliittoja puolustavien mielessä oleva konseptointitapa. Usein tässä ongelmana onkin se että analogian käsitemaailma on haettu homoseksuaalejen avioliittoa vastustavien puolelta. Jolloin rakennelma on väistämättä ns. olkiukko. Eli vastustajien väitetään sanovan jotain jota he eivät itse sano. Ymmärrän toki että tämänlaisia on helpompaa päihittää kuin niitä oikeita argumentteja. Mutta se on huonoa päättelyä ja paskaa perustelua. Johon Koivulahti on itse asettanut aivan validit korollaarit joiden mukaan hänen kannattaa harkita kaikkea osallistumistaan arvokeskusteluihin tai mihinkään mihin tarvitaan minkäänlaisia loogista päättelyä.

Puhtaan logiikan kannalta voidaan sanoa että argumentti nojaa samuuden käsitteeseen. Koivulahti esittää että "homoseksuaalisuus" on syvästi ja läpipääsemättä niin samanlainen "moniavioisuuden" kanssa että niiden välillä ei ole eroja. Kuitenkin jo pinnallinen käsiteanalyysi paljastaa että "homoseksuaalisuus" ei ole määritesisällöltään identtinen "moniavioisuuden" kanssa. Ne eivät ole synonyymejä. Jonka väistämätön seuraus on se että niiden välillä on epäanalogioita.

Ja joka ikinen epäanalogia on mahdollisuus laittaa erimielisyyskohta niin että näin tehdessä ajauduttaisiin välttämättä tai väistämättä loogiseen ristiriitaisuuteen. Joka taas on se jonka varaan koko Koivulahden möyhöttäminen nojasi. Hän tupelsi asennevammansa vain ja ainoastaan tämän kortin varassa. Ja siksi hän väistämättä hävisikin.

Hän ei tiedostanut että jos argumentin aiheena on homoseksuaalien avioliitto se ei ole sama kuin vaikkapa pedofiilien tai moniavioisuutta haluavien avioliitosta puhuminen. (Käsitteet eivät ole synonyymit.) Ja koska pedofiilien tai polygaamiokoiden avioliitosta puhuminen ei ollut aiheena ei ollut tarpeen ottaa esille niitä epäanalogisuuksia joita homoseksuaalien ja lastenpanijoiden tai haareminrakentelijoiden välillä on. Sillä ne eivät olleet aiheena. Sen sijaan on aivan perusteltua lähestyä tällöin asiaa siten että mitä yhteistä homoseksuaalisuudella on heteroseksuaalisuuden kanssa. Ja tässä yhteydessä osa argumenteista voi todellakin olla sellaisia että ne soveltuisivat myös tämän aiheen ulkopuolelle.

Liian dikotomisesti ajatteleva ei siis ymmärrä että jos puhutaan pariutuvien sukupuolesta, ei ole välttämätöntä puhua iästä tai lukumäärästä. Sillä voidaan ajatella että on implisiittisesti selvää että kun tässä ei olla purkamassa avio-oikeuteen liittyen lukumäärää tai ikää niin nämä ovat niitä asioita jotka vallitsevat ja pätevät. Ja kun tämä huomataan voidaan havaita että tosiasiassa nämä implisiittiset oletukset ovat mukana arvokeskusteluissa. (Ne ovat, eihän tässä segregaatiota tarvitse aina ottaa huomioon kun puhutaan siitä että onko heteroliitoissa kaikilla samat oikeudet. Voidaan olettaa että kun rotukysymystä ei ole nostettu esiin niin rasismiteemassa ollaan yhtä mieltä, ainakin toistaiseksi poliittitsen strategioinnin vuoksi jos ei muutoin.)

Argumentti ei olekaan että homot saavat mennä naimisiin koska homoja koskee a. Vaan koska he ovat sekä asiaa a että implisiittistä valtavaa joukkoa attribuutteja. Ei tarvitse mainita että osallistujien pitää olla vapaaehtoisia, täysi-ikäisiä, elossa ... ja muuta vastaavaa. Sillä ne ovat ilmiselvyyksiä.
1: Lisäongelmia tulee siinä että argumentaation ei tarvitse välttämättä pitää sisällään mitään suoraa referenssiä homoihin. Voidaan esimerkiksi ottaa oma argumenttini polygamiaa vastaan ja monogamian puolesta. Joka perustuu karkeasti ottaen seksuaalisen turhautumisen välttämiselle. (Jonka yhteiskunnalliset seuraukset ja yksilöitä koskeva kärsimys tiedetään Kiinan yhden lapsen politiikan seurauksesta.) Se ei suoraan mainitse homoseksuaalisuutta, mutta tosiasia on että tuo kieltoargumentti on jotain jota ei voi soveltaa homoseksuaaleihin. (Homoavioliitot päin vastoin purkavat esteitä ja estoja jotka liittyvät seksuaalisen tyydytyksen pitkäaikaistamiseen.) Itse asiassa päin vastoin. Joten tosiasiassa ei riitä että homoseksuaalien avioliittoa puoltavat argumentit huomioidaan pedofiiliaan laajentamiskysymyksessä. Pitää huomioida vielä erillinen yleisemmin ikärajoja koskeva arvokeskustelu joiden kombinaatio kertoo sitten koko totuuden. Joten kaiken kaikkiaan koko syytös "pakotetusta kaksoisstandardista" on niin naurettava että syntyy lähinnä myötähäpeää jokaista sellaista kohtaan joka on pitänyt sitä sadasosasekunninkaan verran validina argumenttina. Puhtaasti logiikan kannalta tuo argumentti ei toimi niin monella tasolla että se on jo jonkinlaista antilogiikkaa.

Loppukaneetti.

En voi sanoa muuta kuin että kaltaiseni homoliittojen puolustajat eivät ole tämäntasoiseen typerehtimiseen sortuneet. Tässä ei hoeta, että "jos kannatat heteroliittoja olet ristiriitainen jos vastustat homoliittoja". Vaan ollaan huomautelleet tasa-arvo -argumentin heikkoudesta eli sen yhteydestä segregaatioargumentointiin. Mutta ei tästä ole vedelty että jos ihminen vastustaa homoliittoja niin hänen tulisi tuolla tasolla myös kannattaa segregaatiota tai hän olisi kaksoisstandardissa elävä tyyppi joka ei erota selvää loogista ristiriitaa ajattelussaan. Ero on perustelullisesti valtava.

Vain homoseksuaalien avioliiton vastustajat ovat tähän asti kehitelleet tämänlaisia kyhäelmiä. (Joten jos on niin että Koivulahti paljastuu liberaaliksi on ikävää jos he ottavat käyttöön samantapaisia hävettäviä rakenteita.) Ja se, että esimerkiksi tietyt akateemisesti koulutetut kristityt eivät näytä keksivän mitään parempaa keppihevosta kertoo että heidän asiansa on vaikeaa. (No, lienee sitä vaikeaa keksiä oikeutuksia holokaustillekin. Koska se on useimpien eettisten mallien mukaan epäeettistä. Joten se että paras argumentti ja se johon kaikki näyttävät tarttuvan on tuon tasoinen epäajatuksellinen pieru kertoo että ei ole kovin vankalla pohjalla nuo heidän puolustuksensa.)

Jos akateeminen ihminen tekee tämänlaisen logiikkaa koskevan mokan.. Se tarkoittaa että hän on joko asiantuntematon jonka pitäisi kenties luopua titteleistään ja palata peruskoulun puolelle opettelemaan perusasiat kuntoon. Tai sitten he valehtelevat tietoisesti ja tarkoituksella, jolloin heillä ei ole mitään uskottavuutta ja on täysi syy olla edes kuuntelematta heitä. Koska miksi kuunnella huijaria argumentoinnissa jossa tavoitellaan laatua? Heidän voi vain sanoa että pussaa persettäni. Sillä jos jokin irtautuu argumentaatiosta, hänet myös voidaan ohittaa epäargumentatiivisesti.

Evolutiivinen mysteeri ; Miksi naisilla on rinnat? (Katso kuvat!)

Jos lähestymme kysymystä siitä miksi naisilla on rinnat, ensimmäinen reaktio voi olla se, että vastaamme "koska evoluutio". Tämä on tietysti tervehenkinen lähtökohta, mutta se ei itse asiassa pidä sisällään selitysmallia. Evoluutio -sana muuttuu merkitykselliseksi vasta kontekstoiden. Ja tämän jälkeen arkiset selitysteoriat tiivistyvät kahteen päätyyppiin:

1: Funktionalistisessa lähestymisessä korostetaan, että naisilla on rinnat, koska he ruokkivat lapsia. Imetyksen hyödyt K -strategiaisella ihmisellä on helppo ymmärtää. Nisäkäs on by definition eläinryhmä joka imettää jälkeläisiään. Joten naisilla on rinnat täsmälleen samasta syystä miksi muutkin nisäkkäät imettävät. Jälkeläiset elävät hyvin kun niitä ruokitaan. Ja K -strategiassa jälkeläisiin panostetaan, ja aluksi avuttomat poikaset eivät tule toimeen ilman hoivaa. Se, miksi miehillä ei ole rintoja selittyy kätevästi, koska oogamian mukaan lisääntyminen ei ole symmetristä. Naiset panostavat enemmän jälkeläiseensä. Ja toisaalta äitiys on varmaa, mutta isyys on epävarmaa.

2: Seksikkyyttä korostavassa lähestymistavassa taas vedotaan siihen että miehet kokevat rinnat seksikkäinä, joten isorintaiset naiset ovat yleistyneet. Tämä on toki siitä mielekäs selitysmalli, että se korostaa että ihmiset ovat sarja-avioitujia tai jopa yksiavioisia. Ja sen vuoksi miehet eivät nai kaikkea mikä liikkuu, joka taas pakottaa valikoimaan ja kohdistaa seksuaalivalintaa myös naisiin. Näin naisille voisi syntyä riikikukon pyrstöön viittaava rintavarustus josta muutoin voisi olla kiusaa ja vaivaa ja niskasärkyä.

Ongelmia.

Valitettavasti nämä selitykset ovat oikeita, mutta vain puoliksi oikeita.
1: Funktionaalisen selityksen aukko on siinä, että se selittää rinnat, mutta ei miksi ne ovat aina. Hyvin monella muulla eläimellä rinnat ovat poikimisen jälkeen suuret koska niiden tarkoitus on tarjota ravintoa. Muuna aikana niiden koko kutistuu. Näin ollen ruokintafunktio selittää kyllä miksi naisilla on rinnat, mutta ei sitä miksi ne nimenomaan pullottavat aina.
2: Seksuaalivalintaan vetoamisen ongelma on siinä, että pitäisi tietää miksi ne ovat seksuaalivalinnan kohde. Ja tässä kohden rinnoilla on itse asiassa suuri ongelma ylitettäväksi ; On ymmärrettävää että simpanssiurokset kiihottuvat peräpään muutoksista. Naaraiden ovuloinnin merkit ovat ratkaisevia. Tällöin seksuaalivalinta voi suosia selviä merkkejä ja niiden tunnistamista. Mutta rinnat ovat hyvin erilaiset. Kun lähtötilana on se, että rinnat paisuvat kun on jälkeläisiä, edessä on hyvinkin voimakas ongelma. Nimittäin se, että jos naaras/nainen imettää, se on sitoutunut jonkun muun poikaseen/lapseen. Ja ihmisillä imettäminen on myös "ehkäisykeino", eli nainen tulee vaikeammin raskaaksi. Tämän pitäisi tarkoittaa että rinnat nimenomaan olisivat turn off. Miesten ei kaiken järjen mukaan pitäisi kiinnostua rinnoista, vaan nimenomaan lattarintaisuus innostaisi heitä syvästi. Which is not the case. Joten selitysmallissa on ongelma.

Ongelmien ratkaisu päivityksillä

Tietenkin selitysten halutaan olevan parempia kuin "sinne päin" joten malleja on täydennetty.

1: Funktionaalisessa näkökulmassa voidaan esimerkiksi viitata siihen että rinnat ovat ravintovarasto, joka osoittaa että kyseinen nainen on hyvä keräämään hedelmiä, tai hyvä käyttämään ravintoa. Tämän näkemyksen pienenä heikkoutena on se, että se ei selitä sitä miksi miehillä ei ole rintoja. Mutta toisaalta oogamiaan liittyvät piirteet voivat johtaa siihen että nimenomaan naisen rasvakerros takaa sen että energiaa riittää raskauteen ja että hengissä selviämisen mahdollisuudet imetyksen aikana ovat paremmat. Joten teoria ei varmasti ole täysin ansioton. ; Itse asiassa tätä teoriaa vahvistaa vielä sekin, että metsästäjä-keräilijän elämäntavassa näyttää olevan niin että miehet metsästävät ja naiset keräilevät. Metsästyksessä suuret rinnat ovat enemmän tiellä. Tosin tässä voi olla kysymys siitä että syy-seuraussuhteet ovatkin toisin päin. Eli naiset eivät metsästä koska naisilla on rinnat jotka ovat ikävästi tiellä. Ja nämä piirteet ovatkin voineet ruokkia toisiaan.
     1.1: Boguslaw Pawlowski on kuvannut teoriaa jossa korostetaan nimenomaan rintojen ravintovarastoluonnetta. Rasva onkin hyvä keino tallettaa energiaa ja vararasvaa. Hän korostaa että rasva liittyy estrogeeniin, joten jo tämäkin on voinut kasvattaa sukupuolten välistä eroa, ikään kuin epäadaptiivisena sivutuotteena. Rasva voisi hyödyttää miehiä, mutta estrogeeni häiritsisi muutoin metsästystä ja taistelua. Miehien täytyi yksinkertaisesti olla lihaksikkaampia. Naiset luonnollisesti myös vaativat tietyn määrän rasvaa ylipäätään voidakseen tulla raskaaksi. Miehillä vastaavia ongelmia ei ole. Miehen tarvitsee olla vain sen verran kunnossa että kykenee ejakuloimaan. Pawlowskin teoriaa on moitittu siitä että hormoneilla ei tosiasiassa ole välttämättä mitään sidottua ominaisuutta. Vaan usein menee niin että jos jokin piirre hyödyttää yhtä sukupuolta mutta haittaa toista, se yleistyy jos se saadaan sidottua sukupuolihormoneihin. (Tämä liittyy erityisesti seksuaalisesti antagonistisiin piirteisiin, jotka taas ovat usein juuri hurmaamiseen liittyviä rakenteita ja hurmaamiskyvyn sietokyvyn kasvattamista.)

2: Seksuaalivalintaa korostavassa mallissa taas on otettu esille Fisherin ajatukset. (Tarkalleen ottaen ns. "run-away -selection") Siinä korostetaan että seksuaalivalinta ei oikeasti välitä pelkästään jälkeläisestä. Itse asiassa mistä tahansa piirteestä voi tulla seksuaalisesti oleellinen piirre, kunhan se vain on olemassa. Tästä malliesimerkkinä on nimenomaan riikinkukon pyrstö josta on elämässä riesaa, vaaraa ja haittaa koiraalle. Joka osoittaa että se on niin mainio että selviää hengissä tästä huolimatta. Sen jälkeen kun signaaliusluonne on kerran syntynyt, on jokaisen naaraan intressinä etsiä suuripyrstöisin koiras. Sillä evolutiivisesti on hyvin hyödyllistä jos jälkeläiset ovat "seksikkäitä koiraita". Koska seksuaalivalinta riikinkukoilla on naaraan koiraaseen kohdistamaa, ja olen jo aiemmin korostanut sitä että ihmisillä molemmat sukupuolet valikoivat, ei ole ollenkaan mahdotonta että naisten rinnat olisivat tämänlainen piirre. Ainakin niistä on monille naisille kiusaa kuten niskasärkyä. Ja miehet nauttivat rinnoista koska on evolutiivisesti kätevää jos jälkeläiset ovat seksikkäitä tyttäriä. ;
     2.1: Geoffrey Miller on listannut "The Mating Mind" -teoksessaan miten seksuaalivalinta on rintojen kohdalla hyvin uskottava syy. Sillä seksuaalivalinta näkyy piirteissä tietyllä tavalla. Seksuaalivalinnan kautta syntyneitä piirteitä kuvaavat hyvin usein seuraavat piirteet (a) Ne liioittelevat sukupuolten välisiä eroja. (b) Ne eivät ole rakenteellisesti oleellisesti elintoimintoja muuttavia, eivätkä siksi näy esimerkiksi luurangossa (c) niiden välillä on hyvin suurta variaatiota yksilöiden välillä (d) ne suurenevat ja tulevat vahvasti esiin puberteetissa (e) seksuaalinen kiihotus liittyy niiden käyttöön ja esimerkiksi kosketteluun. Miller korostaa lisäksi kulttuurisia puolia, kuten sitä että rinnat näyttävät liittyvän seksuaaliseen väkivaltaan. Ja hyvin monissa kulttuureissa rinnat on muutoinkin erotisoitu, esimerkiksi seksuaalisuuteen liitetyillä jumalattarilla. Miller korostaa myös, että rintojen rasvakerros itse asiassa haittaa imetystä ja imetyksen alkuvaiheissa rinnat muuntuvat pikku hiljaa, koska naisilla kuluu aikaa siihen että "koristeellisesta" rasvasta päästään eroon ja rinnat saadaan muotoiltua paremmin imetystoimintaan.

Laatikon ulkopuolella on kuitenkin tilaa.

Jared Diamondin "Why sex is fun" käsittelee kuitenkin mielenkiintoista asiaa. Nimittäin sitä miten ihminen on yksiavioinen, ja miten tämä liittyy siihen että naisilla on piilo-ovulaatio. Tämä johtaa yksiavioisuuteen, koska muutoin kävisi helposti kuten simpansseilla. Koiraat antavat mielellään lahjoja naaraalle jolla on ovulaation merkkejä, mutta kiinnostus muulloin on vähäisempää. Samoin koiraiden mustasukkaisuus olisi järkevää harrastaa vain ovulaation aikoina. Muulloinhan ajan voisi käyttää paremmin vaikka muiden naisien vikittelyyn. (Naaraan sen sijaan kannattaa olla mustasukkainen koko ajan, koska mies voi joutua työlääseen jälkeläisenhoitamiseen jossa hoidetaan jonkun toisen jälkeläistä kuin omaa.) Ovulaatioajan piilottamisella voidaan taata se, että mies osoittaa kiinnostusta koko ajan, ja on toisaalta myös mustasukkainen koko ajan. ; Ja tässä vaiheessa rintojen muoto saadaan sovitettua varsin tehokkaasti tähän. Naisten kannattaa evolutiivisesti piilottaa hedelmällisyyteen liittyviä piirteitään samoista syistä. Ovulaatio ja rinnat, samaa maailmaa.
1: Tämä malli viehättää itseäni. Se lähtee riittävän kaukaa. Muissa malleissa ongelmana on se, että ne toimivat vasta jonkin asteen jälkeen. Fisherin malli toimii erinomaisesti heti kun rinnat ovat seksuaalisesti kiinnostavia. Mutta se ei selitä miksi tämä piirre on alkanut olemaan sellainen.

Alister Hardyn vesiapinahypoteesiin liitetyssä näkemyksessä ajateltiin että ihmiset olisivat kehittyneet rantaelämässä. Siksi turkki olisi kadonnut, rasvakerros, kyky hallita hengitystä tahdonalaisesti ja muut vastaavat piirteet jotka muistuttavat monien vesieläinten vastaavaa piirteitä. (Ja niin edes päin.) Siinä ajateltiin myös, että rinnat olivat muodoltaan samanlaiset kuin takamus. Eli simpanssikoiraille syntynyt halu kiinnittää huomiota takapäähän olisi manipuloitu rintoihin.
1: Tämä teoria on monista kuitenkin epäonnistunut kuriositeetti, enkä itsekään kykene oikein ottamaan sitä vakavasti. Ennen tähän uskottiin vakavammin, mutta nyt sen suosio näyttää hiipuneen varsin voimakkaasti. (Mitä pidän hyvänä asiana. Teoria on vähän hassu.

Loppukaneetti

Luultavasti rintojen kohdalla onkin kysymys monesta tekijästä. On tavallaan väärin olettaa että vain yksi elementti olisi oikea selitys jossa muut olisivat sitten vääriä. Se, että käsillämme voi heittää keihästä ei ole jotain joka olisi selitys sille että kyky kantaa esineitä tai askarrella työkaluja olisivat yhtään vähemmän oleellisia syitä sille miksi meillä on tämän tietyn laiset kädet. Silti, kaiken kaikkiaan on jännittävää, että naisten rinnat ovat jossain määrin mysteeri evoluutiolle. Se ei toki ole sellainen ongelma jolle ei jotenkin voisi olla evolutiivisesti mitään ratkaisua. Selvästi evoluutiolla saadaan otetta ongelmaan, joka vihjaa että loputkin on selvitettävissä. Erikoista on, että vaikka moni pitää asiaa helppona ja vastaavat intuitiivisesti heti, se on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Osittaisten vastausten vuoksi se on kuitenkin vielä aikamoinen mysteeri tiedemaailmalle. Rinnat ovat siis ällistyttäviä muillekin kuin amispojuille. Niistä kiinnostuminen on kaunista, tervettä ja jaloa. Niiden tarkkailu mahdollistaa universumin erään mysteerin avaamisen.

---

Tälle mitä kiinnostavimmalle asialle on luonnollisesti tarjottu monia vaihtoehtoisiakin selitysmalleja. Tämän blogauksen ideana ei ollut luetella kaikkea. Vaan lähinnä esitellä prosessia ja muutamia isompia linjoja. Ja vetää asiasta "isoimpia linjoja" koskeva statement. Ja halusin luonnollisesti osoittaa hyvää makuani ja valottaa asiallisia kiinnostuksenkohteitani kuvituksella.

Munattomia miehiä - eli pitäisikö meidän haluta heitä lisää?

Ympärileikkaus, raiskaajien kastrointi ja sukupuolenvaihdosleikkaukset ovat löyhähkösti toisiinsa liitoksissa olevia toimenpiteitä. Niissä kaikissa käytössä on kirurgiset keinot joilla kajotaan sukupuolielimiin ja manipuloidaan ja amputoidaan niihin liittyvää kudosta. Niitä yhdistää myös se, että ne jakavat mielipiteitä että niihin liittyvät kannat ovat tuskin koskaan samoja samalla ihmisellä.

Jonkin verran toki löytyy ihmisiä jotka vastustavat näitä kaikkia ja niitä joista nämä olisi jotenkin vapaaehtoisina aikuisten tekeminä tekoina hyväksyttävissä. Mutta karkeasti sanoen tilanne on niin, että jos kannattaa raiskattujen kastrointia on helposti joko feministi joka luultavasti vastustaa ympärileikkausta, tai sitten oikeistokonservatiivi joka ei pidä sukupuolenvaihdosleikkauksista.

Kuitenkin eunukeilla on ollut osansa historiassa. Ensimmäisenä mieleen saattavat tulla haaremien eunukkivartijat, katolisen kirkon ylä-äänilaulajat ja vastaavat. Kuitenkin eunukkien joukkoon mahtuu myös Zeng He:n kaltaisia tutkimusmatkailijoita ja suurmiehiä.

Kastrointia pidetään nykyään melko barbaarisena. Jotkut, kuten esimerkiksi Kati Sinenmaa, kannattavat sitä tietyin ehdoin, yhteiskuntarauhan vuoksi. Tai oikeastaan hän ei suoraan kannata niitä, vaan näkee että moniavioisuus johtaa konflikteihin. Hän reagoi intiassa tapahtuneeseen bussissa tapahtuneeseen joukkoraiskaukseen viitaten ; "Uskonnonvapaus lain jatkuessa myös Suomessa tulee jossakin vaiheessa eteen se, että tyttösikiöitä abortoidaan ja osa miehistä elää monen vaimon kanssa, jolloin jos mitään ei tehdä ylijäämämiesten seksuaaliselle kyvylle, seurauksena on samanlaisia juttuja täälläkin." ... "Ehdottomasti Vihreän ideologian kannattajat kannattaisi jo nyt kastro'oida, jotta heistä itsestään ei tulisi ylijäämämiehiä, joille ei riitä vaimoja, kun heidän ajamansa polygamiaoikeus tulisi tännekin voimaan. Saattaa tosin olla niinkin, että vihreät pyrkivät ensin apajille, eli varaamaan itselleen muurien ympäröimiin haaremeihinsa niin paljon vaimoja kuin suinkin ehtivät. Sinne vihreiden turvahaaremeihin ei kuulu bussiraiskattujen naisten hätähuudot."

Ajatus on kenties kontroversiaali, mutta se kuitenkin sopii yhteen sen huomion kanssa, että haaremeita kannattanut islamilainen kulttuuri on samanaikaisesti kastroinut miehiä.

Kastrointipuheissa Sinenmaa saa edustaa kantaa joka vahvaa miestä ei kontrolloida vaan ylijäämämies on se joka ei saa naisia. Katja Kettu saa sitten ottaa ylleen niiden feministien vanhoillisaatteellisen esitaistelijan viitan, jossa rikoksentekovälineet otetaan valtiolle. Eli varkaudesta amputoidaan käsi, potkimisesta jalka ja paskapuheista kieli. Ja joista aggressiiviset miehet, raiskaajat ja muut vastaavat ovat enemmänkin niitä jotka tulisi kastroida. (Nämä eivät ole keskenään sama tai eri ryhmä ; Kenties osa haaremin hankkijoista lienee aggressiivisia ja osa raiskaa puutteessa kun ei muutoin saa.)

On hyvä miettiä asiaa hieman, ikään kuin vaihtoehtona joka sitten mietinnän päätteeksi joko on varteenotettava - tai päinvastoin ei juureen otettava.

Tarkoitukseni ei ole mässäillä barbarialla tai korostaa miten kaikenlaisia asioita sitä tuleekin vastaan. Tai lobata pikkugiljotiineja kehittävien tuotteiden menekkiä. Tarkoituksenani ei myöskään ole vinoilla tai ohjeistaa Laasasta kannattavia ATM -identiteettiään ylikorostavia miehiä purkamaan uhriutumistaan millään tietyin keinoin kohti sitä prinsessuutta, jota he muutoin näyttävät toimissaan jo ilmituovan. (Tosin nyt kun kirjoitin tuon tähän, kieltäminen näyttää vähän omituiselta. Mutta tarkoitan sitä silti.) Laasanen ei toki käsittele kastrointia, mutta Sinenmaan "ylijäämämiehen" idea on hänen filosofiassaan erityisen relevantti. Ja sen syy on juuri siinä että naiset antavat toisille miehille parvina ja toisille eivät. Joten kysymys on jonkinlaisesta miesten haaremien seurauksesta. (Ja tämä huomio tekee Sinenmaan ideasta tavallaan huonon koska se keskittyy islamikritiikkiin. Kun taas se tavallaan korostaa että kenties ongelma onkin relevantti jo nyt. Että miksi ei se veitsi viuhu Sinenmaan ehdottamalla tavalla?)

Korostan pikemminkin sitä, että olen itse korostanut aiemmin sitä että vaikka olenkin varsin äänekkäästi ollut ajamassa homoseksuaalien avioliittoa, olen hyvin verevä moniavioisuuden vastustaja. Näen, että moniavioisuus häiritsee yhteiskuntarauhaa. Homoseksuaalisuuden salliminen vähentää seksuaalista turhautumaa, joten tältä kannalta minun on nimenomaan koherenttia vastustaa polygamiaa ja kannattaa homojen oikeuksia naimisiinmenoon. ; Kastrointi sen sijaan tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta. Se vaikuttaa olevan varsin epäsuosittu esimerkiksi verrattuna ympärileikkaukseen. (Näin siitä huolimatta, että se on tiemmä tehokas keino keskikaljuuntumisen estämisessä. Jotkin asiat näyttävät olevan enemmistölle tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö.)

Tosin tässä sitten törmätäänkin siihen, mikä ylipäätään on kastraatio. Aihe saattaa tulla vastaan niinkin erikoisessa aiheessa kuin miesten ehkäisypillerissä. Vielä astetta relevantimpi se on ns. kemiallisen kastroinnin kohdalla. Siinä kun ei tarvitse heiluttaa veistä. Siinä testosteronitasoihin isketään kemiallisesti ja tämän uskotaan johtavan seksuaalisen tarpeen vähenemiseen ja jopa katoamiseen.
1: Jos katsotaan vaikka aiheesta tehtyä lääketieteen etiikkaa koskevaa filosofista käsittelyä, on sen pohjalta mainittava että MPA (medroxyprogesterone acetate) ja CPA (cyproterone acetate) ovat melko spesifisti vaikuttavia. Ne näyttävät vähentävän libidoa lähinnä parafilioiden kohdalla. Näin ne toimisivat hillitsijöinä melko harvalle raiskaajalle. Eikä niistä olisi siksi ratkaisua Sinenmaan esitykseen, koska valtaosa turhautuneista ATM:istä ja muista selibatismin herroista ovat hyvinkin usein "eiparafiileja" heteroseksuaaleja.
2: Tämä liittyy erikoisella tavalla Sinenmaan ajatukseen pettyneiden luuserien kastroinnista. Psyykenlääkkeinä käytetyissä SSRI -lääkkeissä vaihtelevan tasoinen libidon laskeminen on yksi sivutuote. Harva kuitenkaan kutsuu tätä "kemialliseksi kastroinniksi". Tämä vihjaa siitä miten hankalasti määriteltävä "kemiallisen kastroinnin" idea ylipäätään on.

Lääketieteen kannalta ongelmat ovat pääasiassa eettisiä. Ongelmana on tietysti se, mikä on "oire" ja mikä on "hoitamista". Monesti katsotaan, että lääkäri ei saa vahingoittaa. Näin erilaiset amputoinnit ovat jotain jotka pitäisi tehdä vain vakavin syin. Toisaalta alussa mainitsemani sukupuolenvaihdosleikkaus on siitä mielenkiintoinen, että siinä amputoidaan kudosta. Ja siinäkin voidaan nähdä että "ei olla rikki" tavalla joka oikeuttaisi amputaatioon - ja kirurgian kehitys tekee siitä vaarattoman tavalla joka lähentää sitä ympärileikkaukseen joka sallitaan siksi että proseduuria pidetään pienenä. Sukupuolenvaihdosleikkauksia kuitenkin tehdään. Ja jos seksuaali-identiteetin ja oman elimistön välinen dissonanssi määritellään oireeksi, kirurgisellekin amputaatiolle voidaan saada tilaa. Samalla logiikalla raiskaaminenkin voitaisiin tietysti määrittää oireeksi ja näin saada tilaa raiskaajien laittaminen munapuimuriin tai vastaavaan laitteeseen.

Oikeastaan ainut syy kieltää kemiallinen kastrointi tavalla jossa sallitaan ympärileikkaus tai sukupuolenvaihdosleikkaus koskeekin yksilön autonomiaa. Sukupuolenvaihdosleikkaus on jotain johon yksilö haluaa ja ympäristö on tässä jopa jarruna. Raiskaajille taas on jopa annettu armahduksia kemiallista kastrointia vastaan. Tällöin vaihtoehdot eivät ole ikään kuin vapaita vaan kahlittuja. Lääketieteellisesti tämänlaisessa tilanteessa potilas ei ole valtio vaan kastroitava, eikä tässä tarjota oikein mitään keinoja potilaan auttamiseksi. Näin lääketieteen etiikan kannalta kemiallinen kastrointi on jopa monin verroin vaikeammin perusteltavissa kuin eutanasiakysymys tai sukupuolenvaihdosleikkauskysymys.
1: Tiedottoman kudoksen poistona se rinnastuu jossain määrin aborttikysymykseen, joka on hyvin hankala. Mutta abortin kohdalla sikiö on tiedoton, kun taas abortoitava äiti on tietoinen. Kastroitava on tietoinen. Ja jos abortissa mennään tietoisuuden ehdoilla, raiskaajien kastrointi on kenties vielä vaikeammin perusteltavissa kuin abortti.
2: Uskonnon ja kulttuurin puolelta vastaavaa temppua on vaikeaa tehdä. Sillä vaikka ympärileikkausta puolustetaan uskonnollisena identiteettinä ja kristityt yleensä sallivat poikien ympärileikkauksen "riittävän pienenä" jotta se voitaisiin kompensoida uskonnonvapaudella ja identiteetillä, on muistettava että kastrointi koskee kiinalaista ja islamilaista kulttuuria. Nekin voidaan nähdä kulttuuri-identiteetiksi. Ja tämä johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin koska nykyajassa esimerkiksi taipumus vastustaa sukupuolenvaihdosleikkauksia perustuu retorisesti käytännössä täysin amputaatioargumentaatioon.

Näin ollen korostaisin enemmän sitä, että kenties ongelmia pitäisi hoitaa muulla keinoin. Laasanen ehdottaa naisten seksuaalisen sosiokulttuurin muuttamista ja sen valtarakenteiden purkamista. Minä ehdotan yksiavioista kulttuuria. (Mitä on omituista vaatia jos se on se "virallinen de jure" -tason tila. Mutta jos vapaa seksuaalisuus tuottaa seksuaalisen hierarkian, on de facto tietysti jotain muuta.) Toisaalta mieleen ei voi olla tulematta sekin, että homoseksuaalien oikeudet sekä lupa sukupuolenvaihdosleikkauksiin joissa muutetaan ihmisiä miehistä naisiksi ovat jotain jota olisi jossain tilanteissa hyvä kannattaa ja tukea. Siis jos on yhteiskunnan kautta asioita peilaava konservatiivi.

Kuinka pitkälle koiravaljakko voi viedä Oinosen?

Panisin.

Oinonen nosti taannoin poliittisen soveltavan etiikan ytimeen ns. hauveliargumentin. Hänen mukaansa jos homoseksuaalit pääsevät naimisiin, niin ihmiset alkaisivat menemään koirien kanssa naimisiin. Moni pitää tälläistä slippery slopea naurettavana liioitteluna. Mutta jo paljon useampi hyväksyy hieman lievemmän luiskan. Nimittäin sen, että homoseksuaalien avioliitto avaisi tien moniavioisuuteen. Ja vihervasemmistolaistenkin puolella on taatusti ihmisiä joille homoseksuaalisuuskysymys on tärkeä koska se avaa teitä myille seksuaalivähemmistöille, ikään kuin niille analogisena.

David Benatar on ottanyt esille tämän slippery slope -teeman tekstissään "Two Views on Sexual Ethics". Benatar rakentaa siinä hyvin vahvan tupla-argumentin. Sen aiheena on se, että jos seksuaalietiikassa hyväksytään syrjähypyt, päädytään argumenttimaailmaan jotka ovat analogisia pedofilian ja prostituution kanssa. Aiheena ei siis ole ollenkaan homoseksuaalisuus, vaan heteroseksualistejenkin sallima vapaa seksuaalisuus.

Benatar valitsee keinovalikoimakseen dilemman. Dilemmassa on luokituksia ja niiden kautta saadaan esiin analogisuuksia. Tässä tapauksessa hän jakaa seksuaalisen käyttäytymisen (ei siis seksuaalista suuntautumista) kahteen osaan;
1: Romanttinen merkitysseksuaalisuus (The Significance View). Seksi on hyväksyttävää vain kun se on romanttisesti merkityksellistä. Silloin sen tarkoituksena on vahvistaa parisuhdetta ja lietsoa seksuaalipartnerien keskinäistä rakkautta ja vastavuoroisuutta.
2: Mukavuutta ja hauskanpitoa korostava huviseksuaalisuus (The Casual View) : Seksi on hauskaa, ja sen ei tarvitse olla romanttisesti merkityksellistä ollakseen hyväksyttävää. Sitä voidaan tavoitella siinä missä muitakin huvituksia.

Tästä luokittelusta sitten johdetaan dilemma jossa olisi pakko valita jompi kumpi. Saadaan tilanne jossa määrittelemme seksin joko romanttisen merkityksen kautta tai sitten valitsemme huvittelunäkökulman. Toinen määritelmä valitaan ja siihen sitoudutaan. Tästä rakentuu seuraava jaottelu:
1: Jos valitsemme merkitysmääritelmän voimme varsin helposti selittää miksi pedofilia ja raiskaus ovat väärin. Samalla tosin promiskuiteettikin tulisi kielletyksi.
2: Voimme nojata kasuaalisempaan kulmaan ja saamme seksuaaliselle hurvittelulle oikeutuksen. Mutta toisaalta samalla on vaikeampaa selittää miksi pedofilia tai raiskaus olisi erityisen väärin, jos tekijä niitä harjoittaessaan nauttii teoistaan.

Apua, veneessämme on trolli!

Benatarin argumentti on oleellisesti Oinosen hauveliargumentin kaltainen. Se itse asiassa vastaa hyvin vahvasti klassista siveysnäkökulmaa jota laitetaan joka tuutista. Tämä on näkemys jota moni fundamentalisti että feministi hyväksyy. Siinä on kuitenkin jännittävä mutka joka on hyvä ottaa huomioon. "Philosophical Disquisition" nostaa esille erikoisen piirteen Benatarista. Hänellä on tapana tehdä hyvin erikoisia argumentteja. "Benatar is a consistently provocative, and annoyingly careful, philosopher so I was intrigued. In the past, he has defended the anti-natalist thesis that coming into existence is a great harm, and more recently he has defended the notion of anti-male sexism. It is no surprise then to find that this particular paper defends an equally controversial conclusion, namely: that if we accept the permissibility of causal sex, we will struggle to explain the wrongness of paedophilia and rape."

Monesti filosofiaa vaivaa tila joka on minun silmissäni ongelma. Nimittäin se, että moni sekoittaa argumentin vakuuttavuuden sen sanojan vakaumukseen. ; Takavuosina "mannermaisen filosofian" kannattajat kävivät kanssani melko tiukkaa keskustelua siitä, että jos esittää jonkun argumentin, pitääkö se ottaa itse vakavasti. He korostavat vilpittömyyttä ja omaan asiaan panostamista. Ulkopuolinen näkökulma nähdään jopa objektiivisuuden peikkona. Henkenä on tällöin se, että ihmisen tulisi esittää sellaisia argumentteja joihin itse uskoo. Minä ja Benatar olemme hieman eri maata. Meistä argumentin vakuuttavuus syntyy rakenteesta. Ja itse asiassa trollaaminen on hyvin usein tarpeen. Sillä osoittaaksesi jonkun ajatuskeskittymät vääriksi, joutuu usein soveltamaan sitä, että ottaa toisen perustelutavat, sitoo ne johonkin jonka premissit ovat yhtä todet ja sitten näitä johdetaan jotain josta seuraa hyvin erikoisia lopputuloksia. Tätä kautta saatetaan huomata muutoin vaikeasti havaittavia virheitä omissa lempiajatuksissa. Koska ihmisen mieli on sellainen, että mielellämme hellimme omia uskomuksiamme, itsekriittisyyden puute kävelee ikään kuin mielen etuovista sisään. Se ei edes vaivaudu kikkailemaan sivuovesta tai takaovesta.

Tämä ei toki tee argumentista väärää. On mahdollista että Benatar onkin halunnut trollata ja on tehnyt analogisen argumentin ja osoittanut että klassinen vanhoillinen siveysmaailma olisi paremmin perusteltu kuin voisimme yleisesti nykyään hyväksyä. Kysymys on siitä kuinka pitkälle analogian voi vetää. Pohjimmiltaan tällä on hyvin syvä merkitys. Sillä se kertoo kuinka pitkälle Oinosen hauvelit häntä voivat kuljettaa. Onko "historian näyttö" ja slippery slope -strategian näkeminen todella vakuuttavaa ja hyvää filosofiaa.

"Philosophical Disquisitions" -blogi käykin siksi itse argumentin sisällön läpi.
1: Sen perusongelma on siinä, että itse asiassa tosiasiassa dilemmaa pitäisi laajentaa jotta se käsittelisi erilaisia tilanteita. Koko huvittelunäkökulman seksi on määritelty hyvin epäselvästi, laveasti ja laajasti. Tämänlainen analyyttisyyden ja tarkkuuden puute tarvitaan koska ilman sitä argumentti ikään kuin lässähtää kasaan. Jäljelle jää vain se, että sitä väitetään seuraukseksi ja sitten toistetaan tätä. Tämän premissin kyseenalaistaminen johtaa vain sen toistamiseen. Joka tarkoittaa sitä että siinä on heikko kohta. Olemalla erimielinen, toiselta loppuu rationaalinen perustelu kannalleen. Tälläinen samaa eri sanoin - tai jopa samoin kliseytyvin hokemin - toistava papukaija näyttäytyy vain jänkkääjänä ja vänkkäävänä. Ulkopuolinen näkee tämän dogmaattisuutena tai jonkinlaisena "fundamentalismina".
   1.1: Jos Benatarin argumentin soveltaisi syömisen maailmassa, kukaan ei ottaisi sitä vakavasti. Sillä sehän sanoisi että ruuan tarkoitus on joko sitoa perhe yhteen tai ylläpitää elintoimintoja. Ja että esimekriksi yksin ravintolassa nautiskelemassa käyminen olisi hedonistista ja sen jälkeen olisi antanut pikkusormen kannibalismille. Olisi vaikeaa nähdä miten kannibalismi on väärin jos syöjä vain nauttisi ihmislihan mausta. Kukaan ei näkisi tätä argumenttina ravintoloiden epäeettisyydestä. - Ravintoloissa paheksutaan yleensä joko tuhlailua, mässäilyä, tai sitä että siellä on seksuaalista priomiskuiteettia ja viinaa tarjolla. Gastronomiaa itsessään ei pidetä syntinä, vaan jopa Jumalan hyvien lahjojen arvostamisena.
2: Benatarin dilemma koostuu sarvista joiden seuraukset ovat enemmänkin väitettyjä. Niiden tehokuus ei synny tiukasta määritelmällisestä syy-seuraussuhteesta ja määritelmien tarkasta analyysistä. Sen sijaan niitä houkutellaan epämääräisillä määritelmillä ja niihin liittyvillä mielikuvilla lietsomisella. Tässä perustelun sijasta toimiikin assosiaatio ja ennakkoluulot.
   2.1: Esimerkiksi Benatar ohittaa romanttisen seksin kohdalla suoraan sellaiset vastaavat mahdolliset liitokset joita hän varsin vapaasti liittää huvitteluseksiin. Esimerkiksi jos puhutaan treffiraiskauksista tai romanttisin kuvitelmin sävytetystä raiskaamisesta, voidaan nähdä että osa voi yrittää käyttää seksiä ikään kuin parisuhteeseen vahvemmin pakottavana voimana. Tämä on toki kaukaa haettua, mutta ei suoraan mahdotonta. Tämä on vakava kysymys joka nostaa avioliitossa tapahtuvan raiskauksen esille. Tämä aihe taas on perinteisesti itse asiassa jossain määrin liittynyt vanhoilliseen siveysmoraaliin. On ajateltu että naisilla olisi jonkinlainen velvollisuus antaa seksiä. Tämä kaikki asettaa siveysmallin kyseenalaiseen valoon tavalla joka on hyvinkin vahvasti analoginen sen kanssa miten pedofilia rinnastetaan huvitteluseksiin.
   2.2: Lisäksi klassinen argumentti tarjoaa erikoista tilaa polyamorialle. Sillä jos ajattelemme että seksi monen kanssa parantaa perhettä, se olisi hyvinkin hyväksyttävää. Polyamoriassahan on romanttisen rakkauden ideaali joka vain uskotaan jaettavaksi monen eri ihmisen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä että jos kannattaa perinteistä siveää heteroseksuaalista perhearvoseksiä, niin se olisi sama kuin antaisi pikkusormen moniavioisuudelle.

Lasten mehuhetki, päättyi ikävästi, musta koirankuonolainen vei päivänsankarin.

Benatarin argumentti on mielenkiintoinen, koska se perustuu loppujen lopuksi yleiseen tapaan rakentaa slippery slopeja assosiaatioiden varaan. Silloin asiat liittyvät yhteen koska ne määritellään yhteen. Tämä on helppo naamioida argumentiksi joko kutsumalla sitä induktioksi ja puhumalla varmuuden sijasta todennäköisyydestä (jota ei koskaan arvioida eksaktisti viittaamalla johonkin tunnettuun aineistoon). Tai rakentamalla Benetarin tapaan dilemma. ; Dilemma ja trilemma ja vastaavat luokittelut ovat filosofisesti tehokkaita työkaluja, mutta niissä on heikkouksia. Benatar soveltaa suurinta osaa näistä.
1: Ensinnäkin dilemma vaatii sen, että siinä olevat vaihtoehdot ovat todellakin ainoat vaihtoehdot
2: Toisaalta molemmat on analysoitava ja määriteltävä eksaktisti, koska ilman tätä toiseen voidaan liittää tarkoitushakuisesti lähes mitä vain. Argumentti saa helposti vakuuttavuutta jos on huolimaton, koska silloin ikävät vastaesimerkit voivat jäädä piiloon ja syyttelykin on helpompaa kun on vaikeampaa näyttää ristiriitaa määritelmäsisällön kanssa.
3: Dilemman puolien on oltava jotenkin relevantit sen sijaan että presuppositionistisesti ensin päätetään mitä halutaan ja sitten määritellään konseptit siten että saadaan haluttu tulos. Jos hyveellinen seksi määritellään molempien nautinnoksi, sekä parisuhdeseksi että kasuaalinen seksi saataisiin yhteen, ja pedofilia ja raiskaus menisivät toiseen lokeroon
4: Assosiaatioiden käyttäminen voi olla helppo keino tuoda manipulointia prosessiin. Tällöin argumentin tunnetason vakuuttavuus nousee argumentin järkitason vakuuttavuuden yli. Nämä asennevammat voi helposti kätkeä dilemmaan siten että se mikä muutoin huutaisi asennevammaisuuttaan julkisuuteen, saadaan kätkettyä. Kysymyksessä on kuitenkin enemmän argumentin muotoilun kautta syntyvä muutos kuin itse argumenttirakenteen laadukkaaksi tekemisen prosessi.

Ja minusta on päivänselvää, että tämä on hyvin tarkoituksellista. Hänen tuloksensa on hyvä juuri tämän huomion kautta. Argumenttina se on tavallaan niin syvällisellä tavalla huono, että se ikään kuin pakottaa meidät ymmärtämään hyvyyttä. ; Mielestäni tämänlaiset argumentaatiot ovat hyvin mielenkiintoisia, koska vaikka ne eivät ole "edes tekijästään totta", ne kuitenkin heijastelevat uusia puolia sellaisista asioista jotka voivat olla hyvinkin monesta ihmisestä "aivan totta". Ihmisten kohtaamista ja maailmankuvallisuutta korostaville tämänlainen on tietysti kauhistus. Mielestäni hyvä argumentti on hyvä argumentti riippumatta siitä kuka sen kertoo. Ja hyvin tehty esitelmä on opettavainen vaikka sen kertoja ei uskoisi siinä olevia faktoja vaan käyttää niitä vain sen takia että lähdeaineistona on ollut pakko käyttää luotettavia lähteitä ja ne tarjosivat vain tämänlaista materiaalia. Minusta se, että ihminen kirjoittaa vasten omaa maailmankuvaansa vaatii jopa tiettyä rohkeutta. Lisäksi laatikon ulkopuolelta löytyy paljonkin keinoja jotka auttavat myös omissa pohdinnoissa niissä asioissa joihin itse uskoo vakaastikin.

Uskonnollisessa kristillisessä fundamentalismissa tämänlainen on kuitenkin hyvinkin tehotonta. Sillä siellä ei tämänlaisiin perustelujen karhunrautoihin astuta. Sillä siellä teksti saa tuomion kahta kautta (a) antaako se oikeita tuloksia ja (b) onko sen kirjoittaja luotettava oikean ideologian kannattaja. Karkeasti sanoen en ihmettelisi jos moni ottaisi Benatarin argumentin vakavasti koska se antaa miellyttäviä tuloksia. Heille omituinen tulos kertoo vain siitä että Benetar on löytänyt syvällisen yhteyden yhteyden ikään kuin "koirien ja homojen välille". Se, että filosofi ei itse usko tulokseen ei heitä kiinnosta koska logiikka on tuttu heidän omista ajatuksistaan. Ja sitten jos epämiellyttävät tulokset "romanttisesta perhe-siveysmallista" nostetaan esille, he vain leimaavat ne merkityksettömiksi tai ohittavat koko argumentin siksi että kirjoittaja ei edes ollut kristitty. (Hänellä on arvoa vain siinä määrin missä hän tuottaa kristityille sopivia tuloksia.)

Kun fundamentalisti toistaa myyttiä ja vastaa myyttikritiikkiin myytin toistolla, ja valitsee luotettavuuden ja järkevyyden sen kautta mikä antaa oikeat ja halutut lopputulokset, keinovalikoima jää vähäiseksi. Yleisö tosin näkee varsin helposti tämänlaisesta, että fundamentalisti ei ole keskustelemassa tai edes perustelemassa. Että oman näkemyksen toistaminen ja redundanssin kutsuminen koherenssiksi on se, mitä he perimmiltään leikkivät. Ja ihmettelevät sitten miksi heille ollaan nuivia. Ja menevät sen jälkeen omiensa pariin kertomaan että miten he taas voittivat hienosti.

---

Kaikeasta argumentatiivisesta heikkoudestaan ja filosofisista epäonnistumisistaan huolimatta toivon että koiravaljakko vie Oinosen pitkälle. Maantieteellisesti. Siellä hän voi sitten aivan vapaasti harrastaa seksiä haassa haan tavalla.

Filiastiinit

"Tiedät minusta liikaakin.
Tiedät minusta melkein kaiken.
Tiedät minusta melkein liikaakin."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Perinteisen avioliittomallin ongelmana on sen sitouttaminen yksiavioisuuteen.
* Ja kantaani ei pidä ymmärtää väärin ; Itselleni tyypillistä on tunnemaailmaan liittyvä "hyvin voimakas inertia", joka näyttäytyy monella tavalla, esimerkiksi pitkävihaisuutena. Onkin erikoista, että vaikka olenkin usein yksityiskohtien tasolla säpsy ja jopa äärimmäisen ailahtelevainen, on isoissa linjoissa kuvaavaa juuri järkähtämätön ja jopa jääräpäinen asenne, aina ongelmallisuuteen kanssa. En pidä tätä heikkoutena tässä yhteydessä. Ja tätä kautta luonteva suhtautuminen on pitkäaikainen ja pysyvä suhde.
* Ongelmana ei ole monogamia, vaan se sitouttaminen. Sen kautta on nimittäin käynyt niin että käytännössä yksiavioisuuteen vetoamista velvollisuutena tarvitaan vain silloin kun sitä ei oikeastaan ansaita. Jos olet hyvä puoliso toiselle, hän ei edes halua lähteä pois. Jos hän haluaa lähteä pois olet tehnyt jotain väärin. Ja tämä on se ongelma.

Kuitenkin ymmärrän syitä miksi sitouttamispuoli on mukana.
* Se koskee ihmisen lyhytjänteisen päätännän ja pitkän jänteen toiminnan välistä ambivalenssia, jotka johtavat epäonnistumisiin. Tahto voi olla vahva mutta liha heikko. Avioliitto on yritys kontrolloida lyhytjänteisiä erehdyksiä. Toisin sanoen sen vahvuus on juuri siinä että toisen epäonnistumisia on ikään kuin oletusarvoisesti siedettävä ja annettava anteeksi.
* Lisäksi avioliittomalli selkeyttää käyttäytymistä. Se tarjoaa kenties kaavamaisen tavan toimia, mutta toisaalta niitä noudattaen vältetään vaikeuksia. Se ei kenties vastaa asioiden tositilaa, mutta näiden ihanteiden typistäminen mutkistaa asioita. (Etiketti on mielivaltaista estetiikkaa jolla ihmien taistelee väistämätöntä absurdia vastaan absurdin omin keinoin. Mutta se toimii.) Perinteinen jako jossa rakkaus jaetaan luokkiin joista yksi on veljellinen ystävyys (filia) ja toinen eroottinen rakkaus (eros). Ja ne pidetään toisistaan erillään jakamalla normeja seurustelusta, avioliitosta ja vastaavista. Tämä on itse asiassa hyvin käytännöllinen tapa ; Jako luokkiin helpottaa käyttäytymistä ja sen ohjailua, ja tämä vähentää ja heikentää sosiaalisia katastrofeja. Klassinen ohjeistus onettä tietyt asiat kuten flirtti kuuluvat eros -rakkauden luokkaan ja niitä pidetään sopimattomina jos suhde on filiaa mutta soveliaina jos suhde on erokseen suuntautunutta.

Karkeasti sanoen tilanne onkin usein niin että velvollisuus ja vastuu ovat käänteisessä suhteessa. Avioliitto on yhteisöllistä kontrollia jossa yhteiskunta päättää käyttää esivallan miekkaa ihmisten seksielämän ja rakkauselämän kontrolloimiseen, joka kertoo implisiittisesti että ihmiset eivät ole riittävän luotettavia tästä itse huolehtiakseen. Ilman esivallan miekkaa on vain parisuhteita (ovatpa ne juridisesti avioliittoja tai eivät). Ja koska nykyään avioliitto ei ole mikään automaatio - pitkäaikaisetkin avoliitot ovat hyvin yleisiä ja muutos avioliittoon on omaisuudenjakoa eikä seksuaalisuuden hallintaa koskeva juridinen sopimus - on vakiotila se, että ihmisiä ei kontrolloida tältä osin kovinkaan tiukasti. Ja niin elämä on nykyään hieman kuin yhteiskuntaa ja sen esivallan miekkaa ei olisi.

"Olet poissa ja minä en käsitä mitään.
Tämä maailma on vieras ja mykkä.
minä kaipaan luoksesi hiljaisuuteen,
niinkuin sade kaipaa vettä,
niinkuin tuuli kaipaa ilmaa,
peto yötä, sanat huulia."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Lähestyn asiaa siten että valtaosa parisuhdeasiasta on väärin kohdennettua ja irrelevanttia. Pääsyynä on se, että keskitytään onnistumisiin eikä huomata, että tosiasiassa epäonnistumisia tapahtuu usein ja niiden kanssa tullaan myös toimeen. Ihmiset ratkovat ongelmiaan, ja ne ovatkin sosiaalipornon ja lehtikyselyjen vakiomateriaalia. (Ja niitä lukevat ja kysyvät myös miehet.)

Näitä asioita miettiessä oleellisin huomio on se, että näissä ongemissa itse asiassa taistellaan nimenomaan "kohtaloa" vastaan. Kohtalo on tietysti rakkausihanne jossa on "se oikea". Joka nyt onkin yksisuuntaisen rakkauden kohde tai käytännössä suhdetta ei voida rakentaa ties mistä syistä. (Esimerkiksi maantieteellisistä syistä arvioin että mikäli muuttotrendit jatkuvat nykyisenlaisena, päädyn mahdollisesti yhteen erään naisen kanssa 1500 vuoden kuluttua.) Romanttinen rakkausideaali opettaa, että ihminen haluaa olla ikuisesti toisen kanssa ja että tämä ei ole lyhytaikainen tunne vaan jotain joka viittaa aitoon ikuisuuteen (tai elämänmittaisuuteen, jos on maallisempi tyyppi). Perinteinen avioliittomalli ajaa tätä samaa asiaa. Tunne onkin monesti luonteva. Eikä varmasti ole ollenkaan ainutlaatuista että entiset seurustelukumppanit ja muut vastaavat kohtaavat pitkäaikaisia tunteita. Epäonnistuneen suhteen kanssa tämä pitää ratkaista. Ihanne on tällöin vihollinen. Sillä siinä missä ihanne nojaa kohtaloon, eteenpäi pääseminen asiassa vaatii sen tiedostamista että asia nimenomaan ei ole kohtalo.

Tämä jää usein huomaamatta. Tämä näkyy siinä että modernia rakkauselämää luonnehditaan ja mallinnetaan joko eros -rakkauden kautta, silloin kun sitä vastustetaan. ja kun sitä taas puolustetaan, sovelletaan romanttista ihannetta jossa rakkauden tunne ja tahto mielletään samaksi. Ideaalia ei vastusteta puheessa. ;
* Nämä kulmat ei käsittele sitä, mikä suhteissa on aina vaikeinta, mutta ainakin se mitä itse olen oppinut, asiaan kuuluvaa ja toistuvinta, kenties jopa oleellisinta. Eli epäonnistumista. Romanttiset tarinat painottuvat onnellisuuteen ja onnistumiseen. Epäonnisttuttuessa moderni maailma ei ole yhtä selkeä. Soveliaan ja epäsoveliaan rajat ovat todella omituisia. Tilannekohtaisia, erikseen sovittavia. Kokonaisuudesta tulee tietysti tilannekohtaisempi. Ongelmana on vain se, että tämä vaatii työtä.
* Ihmiset tekevät paljonkin työtä tämän asian kanssa joten vika ei ole siinä että ihmiset käyttäytyisivät teorian mukaan. Ongelma on siinä että teoriat eivät kuvaa ihmiten käyttäytymistä. Jolloin ne ovat paskoja teorioita. Roskalaatikkoteorioita joissa on kenties estetiikkaa mutta jotka eivät oikeasti sovellu ns. elämään.

Tämä on oleellista etenkin kaltaisteni tunneinertikkojen kanssa. Etenkin kun mukaan liittyy se, että vaikka tavallisesti olenkin erinomaisen hyvä hankkimaan vihollisia - Excellent enemies, even -  olen kuitenkin juuri niitä jotka pitävät hyviä välejä entisiin tyttöystäviinsä. Välilyönti rikkoo tyttöystävän tyttö ystäväksi tietokoneella, mutta käytännössä maailma ei toimi yhtä helposti. Ja kun kulttuuri ei lokeroi asioita, sitä on "tehtävä sopimuksia". Lopputuloksena on jotain joka on joskus ystävyyttä, joskus platonista rakkautta. Joskus taas platonista rakkautta ilman Platonia.

Esimerkkejä tästä löytyy tietysti kirjallisuudesta David Nichollsin "Sinä päivänä" -kirja käsittelee kahden ihmisen suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitä kuvaa samanaikainen seksuaalisen vetovoiman vahvuus että kaikenlainen seksin puute. Suhde on siis totaalista potentiaa, mutta sellaisena kuitenkin hyvin aito. Tämä kirja itse asiassa käy läpi monia klassiselle parisuhdemallille vieraita konsepteja. Jotain jotka kuitenkin ovat ainakin itselleni tuttuja. Osaa asioista en toki ole tehnyt itse, osa on tapahtut ystäville. ;
- Kirjassa esimerkiksi käsitellään sopimusta jossa luvataan mennä avioon, jos tietyssä iässä molemmat ovat vapaina. Tämä on erikoinen moderni sopimus, johon itselläni on ollut mahdollisuus (mutta johon en suostunut). Tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet tuollaisia diilejä. Ja nämä ihmiset todella harjoittavat seurustelua ja vakaviakin parisuhteita omilla puolillaan.
- Puolin ja toisin omat seurustelukumppanit käytetäänkin "näytteillä". Ja tämä kuuluu asiaan. (Itsellänikin on ihmisiä joiden poikaystävät saavat siunaukseni tai tuomioni. On ihmisiä joiden vakisitoutujat joutuvat käymään vakavahenkisen neuvonpidon jossa keskustelen ystävällisen mutta tiukan yksisuuntaisesti ja ehdottomasti siitä miten kannattaa olla hyvä puoliso ja ennen kaikkea miten ei todellakaan kannata olla paska vaimonhakkaaja.)
- Lomamatkoille lähdettäessä tehdään sopimuksia mikä on soveliasta ja mikä ei. Etenkin kun siipat eivät aina tule mukaan. (Oma vaimoni rahoitti minulle Lontoon matkan, ja yksi syy tähän oli - kaikella rakkaudella - se, että hän saa sitä kautta olla hetken aikaa minusta erossa. En tosin ottanut naispuolista kaveria seuraksi koska viikko on "liian pitkä aika" viettää ihastuttavien naisten kanssa laatuaikaa. Kaksi päivää sen sijaan ei ole ja siksi olen lähdössä syksyllä Petsamoon.)

Ikärajoitetut aviosopimukset ja muut modernia rakkauselämää kuvaavat konseptit ovat itse asiassa jotain jotka rakenteellisesti ovat perinteisen kohtaloajattelun antiteesejä ; Kohtalossa pitkäaikaisuus nähdään samaksi kuin vääjäämättömyys. Kuitenkin näissä sopimuksissa ytimessä on ytimessä epävarmuus riski, potentia, mahdollisuus. Ja jotenkin juuri tämä tekee niistä näille ihmisille kauniita. Niissä on eräänlaista varmuutta vaikka ne ovatkin kuplia. Pahoinakin aikoina yksinäisyydessäkin ne muistuttavat että olet kuitenkin periaatteessa sen arvoinen. Että vaikka toinen on suhteessa jonkun toisen kanssa, niin kenties maailmassa on joku toinekin vastaava ihminen valmis rakastamaan sinua.

Kirjan konseptit heijastavat lähinnä sen, että tosiasiassa moderni parisuhdemaailma ei ole mitään puhdasta hedonismia ja kiimaelämää. Pinnallisimmatkin ihmiset kontrolloivat erosta.
* Tämän ei pitäisi yllättää. Sillä jo seurustelun aloittamisessa pakit ovat tunnettuja tyhmistä ilmiselvistä kliseistä. Jos nainen tahi mies ajattelee uraansa eikä halua suhdetta, se kertoo siitä että hän ei halua suhdetta sinun kanssasi eikä ole läytänyt ketään muutakaan joka kiinnostaisi riittävästi. Jos joku selittää että "ehkä myöhemmin", hän tarkoittaa "ei ikinä". Mutta he ovat liian ystävällisiä sanoakseen karun totuuden päin naamaa. Miksipä he olisivat karuja, hehän ovat yleensä periaatteessa hyväntahtoisia ystävällisiä, ihmisiä. Loukkaaminen varataan vasta niille ylisinnikkäille ihmisille jotka eivät ymmärrä lopettaa ajoissa.
* Sama kohteliaisuus koskee myös eroamisia ja etenkin niitä. Silloin kun ne eivät pääty riitelyyn, ne ovat erittäin vaikeita. Tämä vaatii enemmän työtä ja tätä kautta se vaatii ihmisiltä enemmän hyveellisyyttä. Kontrollin puute vaatiikin suurempaa luottamusta. Ja toisaalta kontrolli kääntäen vihjaa että ihmiset eivät ole riittävän vastuuntuntoisia ja järkeviä aikuisia hallitakseen tätä tilannetta. Parisuhdesotkuja kuvaamaan tarvitaan enemmän filiaa kuin erosta. Tämä on avioliiton romahtamista ja arvotyhjiötä pelkääville ilmiselvästi totaalisen vieras ajatus.

Filian ja eroksen jaottelun purkaminen johtaa sekametelisoppaan. Mutta tämä sekametelisoppa ei tarkoita arvojen katoamista. Siinä katoavat vain vanhat jäsennykset asialle. Se, että jokin teoria tai näkemys hylätään ei tarkoita samaa kuin arvojen rappeutuminen tai nihilismi tai muu vastaava. Päin vastoin ; Monet luokat ovat antietiikkaa, niillä ohjataan ihmisiä jotka sitten saavat tätä kautta vapautuksen vastuusta. Vastuuton totteleminen jossa toisen annetaan syöttää sinulle omat konseptinsa etiikkana on ikään kuin sitä että tunnustetaan olevansa paskoja ja delegoidaan vastuu ylemmille. Tämä ei ole eettistä toimintaa. Sen sijaan tämänlainen on niin lähellä arvotyhjiötä ja nihilismiä mihin ihminen käytännössä voi päästä.

"Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on
toivon, että muistat meitä, luoksesi kun pääse en.
Helppo luulla asioita päätetyksi ennalta.
Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Kuinka asiat ovat mutkikkaampia kuin

Marko Hamilo kuvasi melko oleellisesti laadullisen ja määrällisen tutkimusotteen eroja. Hänen näkökulmansa ei perustunut tieteenfilosofiaan eli kuvaukseen siitä miten niiden pitäisi olla, vaan siihen mitä ne käytännössä ovat. "Laadullisia menetelmiä käyttävä tutkimus taas on tyypillisesti tutkimusta, joka tosiasiallisesti argumentoi määrillä, mutta ilman sitä menetelmällistä huolellisuutta, jota määrälliseltä tutkimukselta edellytetään. Sen sijaan että aineistosta olisi pääteltävissä, missä määrin se edustaa jotakin perusjoukkoa ja ovatko löydetyt yhteydet tilastollisesti merkitseviä, käytetään epämääräisiä ilmaisuja “melko paljon”, “ei juurikaan” tai “aineistossa korostuivat”. Aidosti laadulliselle tutkimukselle toki olisi paikkansa, mutta onkin käynyt niin, että kvalitatiivisista menetelmistä on tullut sumuverho, jonka suojissa tutkija vapautuu normaalien tutkimusmenetelmien pakkopaidasta. Menetelmien tarkoitus on turvata se, että aineistolla olisi mahdollisuus puhua tutkijan ennakko-olettamia vastaan. Kun näistä rajoitteista vapaudutaan, tutkija voi käyttää aineistoaan vapaasti kuvittamaan omaa tutkumustulostaan, joka oli tiedossa jo ennen kuin tutkimussuunnitelman ensimmäistä lausetta oli kirjoitettu."

Pidän tämän kyynisen asenteen taustalla olevasta realismista. Esimerkiksi jos minun täytyisi jotenkin selittää laadullisen ja määrällisen ihanteiden eroa, voisin selittää että määrällisessä tutkimuksessa joku Diplomi-Insinööri kehittää huippuhienon ohjausjärjestelmän varastolle. Näin varastossa ei sepeä satunnaiset laatikot satunnaisessa paikassa. Ilman tätä tutkimusotetta olisi vain sotkuinen esinekasapaikka johon hukattaisiin laatikoita, useimmiten ladottaisiin lähimmille tyhjille paikoille ja näin laatikot olisivat toisten tiellä ja joskus kaikki pitäisi heivata kadulle jotta saadaan se tarvittu laatukko ulos. Määrällinen on siis tärkeää. Kuitenkin ilman laadullista tutkimusta tämä hieno järjestelmä voi hajota siihen että eräänä päivänä trukkikuski on krapulassa. Tai joku laittaa lepopenkin keskelle käytävää ja järjestelmässä käytävien leveydet on otettu huomioon, mutta ei ole muistettu että joskus on jotain yllättävää. Kumpaakin ajattelutapaa siis tarvitaan jotta niinkin "yksinkertainen" paikka kuin varasto toimisi jouhevasti.

Onkin erikoista, että käytännössä määrällinen tutkimus onnistuu "nörttiasenteella" tuomaan etunsa paremmin esiin. Laadullinen tutkimus taas ajautuu joskus ongelmiin. ; Vaikka laadullisen tutkimuksen periaatteena on juuri vapautua laatikoista, yllättävän usein se on tekosyy virheilyyn joka lähinnä varmistaa että siitä "omasta laatikosta" ei tarvitse luopua. ; Ehkä yhtenä syynä on se, että nörtti voi tarkistaa määrällisen tutkimuksen osuvuuden mutta laadullisen tutkimuksen kohdalla kriteerit ovat epämääräisempiä ja näin osa vain vetää välistä, laiskottelee ja jättää tekemättä.

En nyt ota kuitenkaan kiinni tähän aiheeseen. Sillä ajattelin demonstroida tätä hieman seksikkäämmin.

Laasanen on tullut tutuksi seksuaalimarkkina-arvoteoriastaan. Tämä tuppaa usein jäämään sukupuolitasolle. Tällöin syntyy sukupuolistereotypia. Jo tämä tarkastelukulma ja se, että se on tärkein tarkastelun kulma, vaikuttaa tuloksiin yllättävästi ; Tämä blogaus on lähinnä sitä varten, että mitä enemmän muuttujia otetaan huomioon, sitä erilaisemmiksi tulokset muuttuvat jo pelkän tarkastelukulman kautta.

Otetaan aiheeksi linnut. Niissä ei ole samanlaista tunnesidosta. Ja niidenkin kohdalla saadaan aikaan muutoksia. Oletetaan että katsomme pelkkää sukupuolta. Tällöin voimme nähdä tilaston jossa koiraat voivat saada enemmän jälkeläisiä, kun taas naaraat voivat saada pienemmän määrän jälkeläisiä. Syynä on se, että naaras munii. Koiras taas voi saada jälkeläisiä useamman naaraan kanssa ilman sitä että tämän tarvitsisi raastaa sisältään enemmän munia. Tämä johtaa helposti tilanteeseen jossa naaraalle sitoutuminen on vahvempi intressi. Koiras taas voi haluta käydä vieraissa. Tämä johtaa siihen että koiraiden välillä on kilpailua. On koiraita jotka voivat saada paljon jälkeläisiä. Että niitä joiden naaraat nämä toiset "mahtikoiraat" vievät. Tässä naaraat vahtivat tarkasti laatua ja koiraat naivat kaikkea mikä liikkuu. Monogamia on tästä kulmasta likimain pelkkä naaraiden yritys saada sitoutettua koiraat jälkeläistenhoitotyöhön.

Tätä ideaalitilaa voidaan kuitenkin jakaa jos huomataan että kaikki voidaan jakaa uusiksi. Jos meillä on järjestelmä jossa osa naaraista on houkuttelevampia kuin toiset, syntyy ikään kuin sukupuolen lisäksi eräänlainen "luokkajako" ; Onkin selvää että tässä tilanteessa koiraat panostavat hieman eri tavalla eri jälkeläisiin. Linnun "ykkösvaimon" jälkeläisiä hoivataan. Heikompitasoisien naaraiden osaksi jää jäädä "yksinhuoltajiksi". Koska evoluutiossa keskitytään heritabiliteettiin, joka määräytyy lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrässä, tässä kohden onkin heikomman tason naarailla mielenkiintoinen tilanne ; Osa joutuu valitsemaan onko jonkun vähän heikomman koiraan "ykkösvaimo" vai alfakoiraan "kakkosvaimo". Ykkösvaimona jälkeläiset on paremmin ruokittuja, ja niiden fenotyyppi voi olla jopa parempi kuin geeneiltään paremman "superkoiraan". Tästä saadaankin irti huomio jossa osan "heikompitasoisista naaraista" on aivan asiallista heittäytyä ykkösvaimoksi ; Itse asiassa näiden naisten kohdalla tilanne on melko karu ; Jos vaihtoehtona on se, että ei ole ollenkaan jälkeläisiä, on jopa alhaisen tason koiraan kakkosvaimona parempi olla. (Evoluutio ei laske onnellisuutta, vaan lisääntymään pääseviä jälkeläisiä.) Tässä mallissa uskottomuus on kannattavaa "laadukkaille koiraille" ja "alemman tason naaraille". Eikä monogamia enää olekaan naaraiden yritys saada koiraat sitoutettua. Sen sijaan se on ylempitasoisten naaraiden ja "huonompitasoisten" koiraiden etuja ajava rajoite. - Ja itse asiassa jos koiraat ovat taipuvaisempia moniavoisuuteen koska heidän ei tarvitse tuplamunia, on tämä itse asiassa keskitasoistenkin koiraiden etu. Näin ollen rajoite on enemmän miesten kuin naisten hommaa.

Ylemmissä malleissa jälkeläisyys on koiraalle tiedetty. Kuitenkin oikeassa elämässä epävarmuus vallitsee. Näin ollen moniavoisuutta harjoittava naaras voikin yrittää tehdä sitä, että sitouttaa useamman koiraan hoitamaan jälkeläisiään. Koska koiras ei tiedä isyyttään, osa joutuu hoitamaan aivan toisten jälkeläisiä. Tällöin moniavioisuus onkin naaraiden ansa, ja yksiavioisuus on nimenomaan koiraiden etu. Korkeamman tason naaraatkin saavat tässä etua kun niillä on enemmän kysyntää ja tätä kautta enemmän jälkeläistenhoitajia.

Mutta koiraiden pelastus tässä kohden onkin mahdollisuus kaksinaamaisuuteen. Sillä jos ne voivat teeskennellä yksiavoisuutta ja kurmoottaa muita koiraita jos nämä epäilevät niitä yksiavoisuuden rikkomisesta. Tässä mallissa monogamia on potentiaalisesti kaikkien etu. "Korkeamman tason koirailla" on luultavasti paremmat mahdollisuudet käydä vieraissa toivotusti. Alemman tason koiraat huijataan hoitamaan niiden jälkeläiset. Naaraat saavat itselleen parhaat geenit menettämättä jälkeläisten hoivaamista. Monogaamiset normit itsessään suojelevat heikommantasoisia koiraita sallien niille edes mahdollisuuden. Osan kannattaa seurata normia siksi että se ohjaa ja pakottaa käytöstä ; Yksiavioisuus toteutuneena tarkoittaa sitä että koiraiden välinen kilpailu heikkenee, ja tästä hyötyvät etenkin matalammalla hierarkiassa olevat koiraat. "Ylemmätkin" saavat kilpailunvähentämisetua, mutta heitä kiinnostaakin enemmän se, että tämä rajoite koskee kaikkia muita paitsi heitä.

On selvää että ylläoleva on melko yksinkertaista. Otinkin lintuesimerkin lähinnä siksi että se on neutraalimpi, että linnut ovat vähemmän omituisia ja kompleksisia kuin ihmiset. Kuitenkin jo tässä ylläolevassa ketjussa voidaan huomata, että matkan varrella mukaan otetaan yhä useampia muuttujia. Ja jokainen muuttujanotto interaktioi kaikkien aikaisempien muuttujien kanssa. Lopputulos on yhteisvaikutusta. Stereotyyppisyys vähenee, järjellä ymmärtäminen mutkistuu, mutta tulokset ovat tavallaan yhtä eksakteja. Muuttujia vain saadaan koko ajan lisää ja tätä kautta koko viitekehys muuttuu ja tarkentuu ja yksityiskohtaistuu ja "sirpaloituu loogisella tavalla muuttumatta sekamelskaksi". Asiat ovat "mutkikkaampia kuin". Kenties vaikeatajuisia. Mutta eivät järjettömiä.

Ja tässä kierretään muuttujien lisääntyessä enemmän ja enemmänsitä ongelmaa joka laadullisella tutkimuksella on. Samalla työmääräkin tietenkin lisääntyy. Jos asioita pitää varmistaa vaikka tilastoaineistolta, vaatii jokainen porras lisää analyysiä, yksittäisten kokeiden tekemistä ja aineiston "ristiintaulukoimista. (Ja se itse asiassa kasvaa eksponentiaalisesti kun kaikki muuttujat yhteisvaikuttavat toistensa kanssa. Ja jossain yksittäisissä kohdissa voi olla yllättäviä poikkeuksia jotka huutavat taakseen lisää muuttujia...) Laadullisen tutkimuksen ei pitäisi olla huonompaa kuin tämänlainen määrällinen lähestymistapa. Ihan sen takia että se tekee "järkeviä oikomisia" niin että eksponentiaalisesti kasvava vaikeustaso ei jyrää alleen. Kuitenkin se usein on sitä että jäädään määrällisen tutkimuksen perusvaikeustasolle. Ja sitten kaikki nähdään vaikkapa suhteessa pelkkään sukupuoleen, rotuun, tiettyyn uskontoon, varallisuustasoon tai vastaavaan.

---

Kirjoittaja ei ole rasisti vaan herraroturealisti ; Hän ei välitä siitä ovatko naiset tummaihoisia vai eivät, kunhan he ovat halukkaita luomaan hänen kanssaan ylemmän rodun. Vakaumuksella tai ideologiallakaan ei ole väliä, kunhan he ovat vain valmiita sikiämään suuren liudan pikkuisia yli-ihmisiä.

Soidinmenot ja markkina -arvo ~ Oogamian ja raiskaamisen välttämisen seuraus

Emma Lappalainen kirjoittaa seksuaalisuudesta ja sukupuolista otsikolla "nainen ei ole seksitehdas" ; Hän asettuu Laasasen markkina-arvoteoriaa vastaan ja esittää että sen vaatimuksena olisi jotenkin se, että naiset olisivat seksitehtaita. Mielestäni tämä on mielenkiintoinen kirjoitus siltä osin, että en tunnetusti ole vankkumaton markkina-arvoteorian enkä myöskään feminismin kannattaja. Molemmat ovat kuitenkin olleet usein blogauksieni aiheina, koska se itse aihe, eli seksuaalisuus, kiinnostaa. Näkökulmani on biologian ja evoluution kautta syntyvää.
1: Käsittelen siis ihmisiä kuin eläimiä, ja mielestäni tämä on perusteltua koska emme ole perimmiltään älyolentoja vaan tunneolentoja. Emme ole mitään "vain eläimiä" vaan enemmänkin "eläimiä". Arkijärjen konnotaatioiden vuoksi on kuitenki oikeansuuntaista sanoa että olemme "myös eläimiä", ja tämä kuvaa mielikuvissa sitä mitä minä tarkoitan sanoessani "eläimiä".

Hän on tietysti oikeassa siinä että naiset eivät ole seksitehtaita, ja että on täysin naurettavaa vaatia että naisten tulisi harjoittaa seksiä jonkun ulkopuolisen tahon voimin. Kun hän sanoo että "nainen ei hyödy itsensä antamisesta niin sanotusti ”määräänsä enempää”. Jos ei tee mieli antaa niin sillon antamisesta tulisi paha olo, niin yksinkertaista se on." hän on täsmälleen oikeassa. Ja tämän vapaaehtoisuuden ulkopuolella ei ole seksiä vaan raiskaus. Ja ilkeästi sanoen tämä on määritelmä, ei neuvottelukysymys.

Kuitenkin näyttää siltä, että hän ei ole ymmärtänyt mistä markkina-arvossa on kysymys. Kenties syynä on se, että hän pitää markkinatalouden käsitteiden käyttöä pahana. Koska se muuttaa seksin kauppatavaraksi aiheessa jossa on kysymys jostain muusta kuin kauppatavarasta. Markkina-arvoteorian takana ei kuitenkaan ole ihmisen objektisoiminen. Se on itse asiassa metafora.

Hänen kuvauksensa on seuraava ; "Käytännössä tämä epätasa-arvo siis tarkoittaa sitä että kutupaikoilla naiset saavat ja miehet eivät. Miehet joutuvat näkemään enemmän vaivaa tyydytyksensä eteen kuin naiset, ja tämä on siis miesnäkökulmasta sortavaa epätasa-arvoa." Se, mitä olen Laasasta ja muita markkina-arvoteorioiden kannattajia lukenut, olen huomannut että markkina-arvoteorian kannattajat eivät esitä näin. Heillä lähtökohtana on se, että jokaisen kerran kun harjoitetaan seksiä, mukana on kaksi osapuolta. Näin ollen heterosuhteita tarkastellessa miehet ja naiset saavat yhtä paljon. ; Se, mihin markkina-arvoteoria tarttuu on se, että tämä seksi jakautuu miesten kesken äärimmäisen epätasaisesti. Kysymys ei siis ole laiknaan siitä kuinka paljon naisyksilöt harjoittavat seksiä vaan siitä keiden kanssa. Seksin jakauma, ei seksin määrä, on keskiössä.

Toki tuo maininta voidaan vielä ymmärtää siten että kirjoittaja oikoo. Kuitenkin loppuosa tekstistä varmistaa että kirjoittaja ei käsittele markkina-arvoa näin. "Mielestäni kyse ei ole rakenteellisesta epätasa-arvosta, jossa toinen osapuoli omasta vallanhalustaan kyykyttäisi toista saavuttaakseen etua. Naiset eivät saa mitään hyötyä irti siitä, että miehet ovat puutteessa. Se, että naiset saattavat saada drinkkejä/taksimatkoja prosessin kylkiäisenä, voi olla mutta ei aivan välttämättä ole hyväksikäytön merkki." Tässä unohdetaan se, että nainen saa keskimääräisesti. Mies taas saa joko kohtuuttomasti tai ei ollenkaan. On selvää että nainen tässä mielessä hyötyy.

Koska kysymys ei ole suoraan siitä että haluavatko miehet enemmän seksiä kuin naiset, voidaan huomata että markkina-arvoteorian kannattaja sanoo että naiset saavat yleensä riittävästi seksiä, kun taas miehissä osa on ylitarjonnan alla kun taas monet elävät pakotetussa puutteessa. Kysymys ei ole seksin liian pienestä määrästä vaan pakkoselibaatista. Tämä korostuu jos lukee Hännikäistä ja katsoo miten häneen reagoidaan markkina-arvoteorioiden kannattajien puolella.

Lisäksi Lappalainen paljastaa että hän ei tunne kritisoimansa teorian perusväitteitä. Sillä hän esittää seuraavaa "Oma näkemykseni ongelman ytimestä on, että miehet ovat kasvatettuja haluamaan enemmän kuin he joskus voivat saada (vaikka kuinka AXEa suihkuttelisivatkin!). Perinteisesti poikalapsia rohkaistaan impulsiivituuteen, pidättymättömyyteen ja seksuaaliseen välittömyyteen, eikä heitä kouluteta kohtaamaan pettymyksiä ja vaikeuksia (tästä johtuu mielestäni monet muutkin usein miesten kohtaamat vaikeudet, mutta niistä myöhemmin). Samaan aikaan tyttöjä on kasvatettu (pettymysten sietämisen lisäksi) seksuaaliseen pidättyväisyyteen, tai lähinnä ainakin seksuaaliseen ilmaisemiseen muilla tavoin kuin itse coituksella."

Koska kyseessä on selibaatista, se tarkoittaa sitä että ei saa haluta yhtään. Kun tätä historian aikana tehtiin naisille, oli kyseessä seksuaalinen kahlinta jossa yhteisö rakenteellisesti teki pahuutta naissukupuolelle. Toinen seikka on se, että Lappalainen ei näytä huomaavan sitä, että itse asiassa hänen esittämänsä mieskuva on juuri sitä joka on markkina-arvossa koholla. Eli he ovat niitä jotka saavat paljon seksiä. (Kysymys ei ole siitä "saako toosaa tarpeeksi" vaan siitä että toiset miehet saavat helvetisti ja toiset eivät saa yhtään.)

Kirjoitinkin tähän liittyen tuoreesti ; Lappalainen ei huomauta että juuri pidättyväiset eiaggressiiviset nörttimiehet ovat niitä jotka saavat totutella pettymykseen koko ikänsä, siihen että heille ollaan "kavereita". Juuri nämä aggressiiviset "feministien mielestä kammottavat" miehet saavat seksiä. Tässä mielessä hän ei huomio sitä mistä markkina-arvoteorian kannattajat kirjoittavat. Referoin heitä blogauksen alustuksessani kun huomasin että tosiasiassa naistenkin parissa seksin epäreilu jakautuminen toimii paikoin, ja että juuri nämä naiset ovat erittäin turhautuneita tilanteeseen ja valittavat että syy on nimenomaan miesten ; Miehet ovat pinnallisia ja pahoja kun vaativat että nainen käyttäytyy ja pukeutuu tietyllä tavalla jotta tämä kelpaisi partneriksi, ja että ihanteena pitäisi olla että ihminen kelpaisi aitona itsenään..

Se, minkä markkina-arvoteorian kannattajat esittävät on se, että seksuaalisuuden vapautuminen johtaa uusliberalismin kaltaiseen "taloustilanteeseen" joka lisää eroa rikkaiden ja köyhien välillä.

Ja juuri tämän takia hän jatkaakin varsin erikoisesti. "Toinen vaihtoehto on se, mikä tuntuu olevan yhdenlaisen nykyfeminismin ratkaisu, eli tarjonnan lisääminen. Naisten joskus jopa asenteellinen irtosuhteiden lisääntyminen on nähty seksuaalisena vapautumisena, miehille kuuluneiden oikeuksien ottamisesta itselle. Se, että naiset tulisivat miesten kaltaiseksi seksimarkkinatoimijoiksi näyttäisi äkkiseltään olevan kaikille paras ratkaisu: kaikki saisivat seksiä, kaikki saisivat olla vapaita, eläköön! (Tässä vaiheessa lienee paikallaan kuitenkin muistuttaa, että edelleen seksuaalisesti aktiiviselle naiselle on monen monituista ikävältä kalskahtavaa lempinimeä eikä suurimmalta osalta yhteisöä kannata odottaa hyväksyntää. Asenteet ovat muuttumassa, mutta kynnys ruveta käyttäytymään apinamiehen tavoin seksuaalisesti on edelleen korkea)."

Koska markkina-arvoteorian kannattajat eivät käsittele seksin määrää karkean kysynnän ja tarjonnan lain kautta, vaan tarkkailevat "seksin jakautumista samaan tapaan kuin kaupassa voidaan tarkastella taseita" he näkevät nimenomaan seksin vapautumisen syynä siihen että seksuaalinen markkina-arvo on syntynyt (eli on seksuaalisuusmenestyseroja.) He korostavat että kynnys ei ole korkea. On toki hyvä muistuttaa siitä että vapaamielisiä naisia on kahlittu siveyteen ja pakkoselibaattiin esimerkiksi luostareihin ja että tästä poikkeamita on kutsuttu ikävällä nimellä ja että tämä nimittely ei ole loppunut nykypäivänä. Olisi kuitenkin kaunista huomata se, että sama voi koskea myös miessukupuolta.

Kuitenkaan en voi olla olematta samaa mieltä Lappalaisen loppukaneetin kanssa ; "Omassa mielikuvituksessani ihanteellinen tilanne on sellainen, jossa itseään vapaalla seksuaalisuudella ”miehen lailla” ilmaisevaa naista ei huoritella, eikä seksisuhteista pidättäytyvää pidetä vallanhaluisena hirviönä, vaan miehet ”tyytyisivät tappioonsa” sellaisen kohdatessaan, mikäli nainen ei tarkoituksella hyödy toisen tappiosta (ja olen siis sitä mieltä että nainen ei paljoa ”kostu” miehen puutteesta. Eli ei voi mitään). Nainen osaltaan ei voi antaa säälistä tai periaatteesta, mutta halutessaan miehiseksi katsottua seksuaalista vapautta he eivät myöskään voi moralisoida ”kukasta kukkaan lentäviä” miehiä."

Syy on erikoinen. Nähdäkseni on ilmiselvää että seksi, kun se on vapaata, johtaa miellyttävyyserojen syntymiseen. Ja että nämä erot ovat sellaisia että niitä ei välttämättä voi pitää feministien ihanteiden mukaisena. Kuitenkin koko käsitykseni ihmisyydestä on sitä että on se, että elämme ideoidemme ja sisäisen minämme ristiriidoissa ; Kristityt eivät kykene noudattamaan omia periaatteitaan vaan ovat syntisiä. Eivätkä feministitkään ihastu siihen idealistiseen miestyyppiin jonka luomiseen he kannustavat, he ovat näille vain kavereita ja he arvostavat näitä. Sillä tämä on ihmisen luonne.

Markkina-arvoteorian puolella olen hieman tuskastunut tiettyyn säätämiseen. Siihen miten se, jos naiset harjoittavat seksuaalista valtaa ja synnyttävät täten rakenteellisesti toiminnallaan seksin saantiin eroja, se on vallankäyttöä miesten suhteen. Ja tätä pidetään paheksuttavana. Kuitenkin samanaikaisesti esimerkiksi Laasanen on moittinut useitakin toimintatapoja joissa markkina-arvo putoaisi. Hän siis kuitenkin kannustaa sen kasvattamiseen ehdottomasti oikeana ratkaisuna. ; Markkina-arvo on siis jotain jonka syntymekanismia pitäisi vastustaa samalla kun jokaisen yksilön pitäisi maksimoida oma markkina-arvonsa sen sijaan että tunkisi väkisin kohti markkina-arvon keskiarvoa joka tasaisi "seksuaalimarkkinat".

Näenkin, että markkina-arvoteorian kohdalla yksi perusongelma on se, että osa haluaa tuomita naiset. Osa heistä haluaa että naiset olisivat nimenomaan vanhoillisesti "supussa eivätkä antaisi niin innolla", koska se lisäisi seksin epätasaista jakautumista joka nähdään jopa yhteiskuntarauhan kannalta relevanttina ongelmana.
1: (Mitä se tietysti onkin. Kiinassa seksuaalimarkkinat ovat vääristyneet omituisesta syystä, eli sen vuoksi että yhden lapsen politiikan vuoksi moni tyttölapsi on tapettu. Näin ollen siellä on paljon miehiä pakkoselibaatissa. Tästä seuraa tietysti yhteiskunnallisia ongelmia.) Eli eivät suinkaan kannustaisi lisääntyneeseen seksuaaliseen aktiivisuuteen vaan kannustaisivat yksiavioisuuteen.

Toinen on se, että markkina-arvoteoria on usein nähty rakenteellisena. Tämä on tietysti hyvin ajanmukaista ja postmodernia ; Erittäin monet "feministit ja vastaavat" näkevät kaikkien ongelmien takana on ideologinen valtarakenne. ~ Hieman kuin "vanhan ajan kommunistit" joista asiassa kuin asiassa kyseessä oli yhteiskunnallinen pinta tai syvärakenteen ongelma. ; Molemmissa "kaikki on poliittista".

 Esimerkiksi jos naiset eivät yksinkertaisesti kiihotu nörttimiehistä vaikka pitävät heitä kivoina kavereina, niin tämä nähtäisiin yhteiskunnan vikana. Että tytöt pitäisi opettaa tykkäämään kilteistä pojista. ; Ongelma on siinä että tätä on yritetty ja tytöt eivät vain kuuntele opettajia vaan hormoneitaan. Sillä nämä asiat eivät ole yhteiskunnan rakenteissa.

Eli vaikka pidänkin seksiä nautintona ja huvituksena, liitän sen kuitenkin biologiaan. En ole geneettinen deterministi enkä kulttuurideterministi, vaan näen ihmisen molempien summana. Ja se, joka ei molempia puolia huomioi typistää ja tekee lähinnä anteeksiantamattomaa oikomista.
1: Esimerkiksi homoseksuaalisuuden kohdalla Ray Blanchard yhdistää genetiikan ja ympäristön siten että hän on havainnut että lapsesta syntyy homoseksuaali jos hänellä on vanhempia veljiä. Eikä mitä tahansa, vaan ero liitetään H-Y -antigeeneihin. Syynä on äidin immuunivaste joka joskus aktivoituu pojan kohdalla. Ja tämän jälkeen hänen elimistönsä tunnistaa sen samaan tapaan kuin muutkin "taudinaiheuttajat". Tämä ei tapa vauvaa tai estä sukupuolen kehittymistä mutta vaikuttaa kuitenkin toimintaan. Dean Hamer löysi homoseksuaalisuuteen Xq28 -geenistä korrelaation joka selittää hieman homoseksuaalisuutta. (Korrelaatio koskee vain osia homoseksuaaleja ja vain osittain, mutta ei ole ollenkaan väärin että yksi ilmiöluokka selittyy erilaisilla syillä ja niiden yhteisvaikutuksilla.)  Onkin selvää että ihminen on sekä biologinen vaistokäyttäytyjä että kasvatettu käytösolento.

Biologisesti miehen ja naisen välillä on eroja. Mies tuottaa paljon halpoja siittiöitä. Nainen taas tuottaa vain vähän munasoluja. Nainen ei voi tulla alati raskaaksi, mutta mies voi alati siittää lapsia. Näin ollen miehen panostus on pieni. Riskit kantaa kuitenkin nainen. Sillä vain nainen voi tulla raskaaksi. Miehet eivät pamahda paksuksi (jos tähän on tullut muutos, niin se johtunee eroista juridiessa sukupuolessa, ei biologisessa sukupuolessa.) Tästä johtuukin se, että nainen panostaa yhteen munasoluun joka on suurempi kuin siittiö. Tämä oogamia on eläimillä yleistä.

Koska panostuserot ovat olemassa, se vaikuttaa lisääntymisstrategioiden valintaan. Koiras voi tuottaa paljon jälkeläisiä eri naaraiden kanssa, joten valikoinnin tarvetta ei ole. Niillä naarailla joilla ei ole kalojen mädinruuttauksen kaltaita massalisääntymistä, jotka lisääntyvät rajallisemmin, on syytä panostaa enemmänkin puolison laatuun. Kun voi tulla raskaaksi vain yhdelle kerrallaan, on tämä evolutiivinen perustelu harkita kaksi - tai jopa kaksikymmentä - kertaa ennen kuin aloittaa lisääntymistoimet. Naaraan kannattaa olla valikoiva. Naisten kannalta tämä on oleellista koska raskaana ollessa on yleensä vain yksi vauva kerrallaan (toki poikkeuksia on, mutta ei sieltä mitään sataa vauvaa kerralla putkahda koskaan.) ja lisäksi noilla jälkeläisillä on pahana tapana pyöriä vuosikausia nurkassa vaatimassa työpanostusta. Tämä sitouttaa jälkeläiseen.
1: Ihmisillä miesten osallistuminen tosin tasapainottaa tätä eroa, kun he voivat panostaa jälkeläisiinsä kotona. Raskauden ero silti jää. Miehen panostusintoa voi tosin vähentää se, että heillä on episteeminen epävarmuus jälkeläisestä. Nainen tietää aina että lapsi on hänen. Mies tietää varmasti ja taatusti vain oman osuutensa siitä mitä on mennyt sisään, mutta se suhde siitä mitä sieltä tulee ulos jää arvoitukseksi. Ei välttämättä suureksi arvoitukseksi, mutta pieneiksi kuitenkin..

Lopputuloksena syntyy tilanne, jossa miehen vähäinen panostus ja naaraan suuri panostus ovat epäsuhdassa keskenään. Karkeasti sanoen lopputulos on se, että miehillä on "arpapeli" jossa voiton todennäköisyys on pieni, mutta voitto suuri. Kun taas naarailla arpapeli on siinä, että he todennäköisesti voittavat mutta voitto on pieni. ; Siksi naiset joilla on maailmanennätyspaljon lapsia eivät ole enää edes samassa mittasuhdemaailmassa kuin maailmanennätysmäärän jälkeläisiä siittäneet miehet. Luonto ei tässä kohden kuitenkaan vähennä koiraiden määrää ; Evolution kannalta kun se, mikä kiinnostaa on kelpoisuus. Ei se, elääkö eliö onnellisen elämän.

Jos oletetaan että sukupuolijakauma on biologinen ominaisuus. (Miksi emme muka olettaisi näin? Ei se kasvatus ainakaan muuta poikia tytöiksi. Ainakaan kun viimeksi katsoin.) Tällöin voidaan kuvitella tilanne jossa koiraita on vähän ja naaraita on paljon (tilastollisesti prosenttijakaumina, ei olla kiinnostuttuja itsessään yksittäisistä lukumääristä vaikka tietysti prosenttiosuus onkin teknisesti suora seuraus näistä.) Tällöin koiraan kohdalla tilanne on se, että keskimäärin jäljellä olevat koiraat saavat paljon jälkeläisiä. Tämä on erittäin kannattavaa heidän kelpoisuudelleen ; Heidän geeninsä yleistyvät populaatiossa. Joten sukupuolten määrä tasoittuu kun koiraiden tilastollinen osuus kasvaa. Onhan lisääntymiselle edullista olla koiras kun naaraita on paljon käytössä. Mutta jos koiraita onkin paljon enemmän kuin naaraita, vain harva pääsee lisääntymään ja tämän vuoksi kannattaa panostaa naaraisiin jotka sentään takaavat "vakaan arvan ja pienen voiton". (Kysymys on tietysti suloisista vauvoista ja poikasista, mutta niiden lukumäärää voidaan lähestyä voiton odotusarvon metaforalla ilman että geneettiset ilmiöt kelpoisuuden määrittymisen taustalla vääristyvät.)

Lopputulos on se, että biologia pakottaa miehet elämään markkina-arvoteorian olosuhteissa. Naiseen ne eivät kuitenkaan samalla tavalla koske. Tämä selittänee osittain sitä miten Laasasen on vaikeaa käsittää sitä miksi naiset eivät usein panosta omaan markkina-arvoonsa. (Tosin vapaat seksuaalimarkkinat vaikuttavat jossain määrin naisiinkin kuten aikaisemman linkkaukseni pettyneet naiset kuvaavat. En edelleenkään usko puhtaaseen geneettiseen determinismiin, eikä kenenkään pidäkään.)

Toinen jännittävä asia - mikä biologian kohdalla tulee markkina-arvoteoriaa miettiessä vastaan - on seksuaalinen antagonismi. Se on nimenomaan sosiaalisilla eläimillä esiintyvä ilmiö. Ihmiset ovat yltiösosiaalisia, joten ilmiön yhdistäminen meihin on varsin perusteltua. Siinä on havaittu että seksuaalivalinta ei ole kovinkaan suoraviivaista.

Seksuaalisen antagonian hengen saa hyvin esille kun viittaa siihen mitä Rice (Fanittamani tutkija, jolle lähetin ensimmäisen tiedemiesfanipostini ja jossa oli kysymyksiä hänen tutkimuksistaan ja johon hän vastasi ihanasti. Sääli että viesti ei ole enää minulla tallessa koska sen aikainen sähköpostipalveluni lakkasi kokonaan toimimasta jo useita vuosia sitten) ja Holland tekivät hämähäkeillä. He tutkivat niiden soidinmenoja ; Oli hämähäkkejä joilla oli tupsuja jaloissaan. Niiden soidinmenoihin tupsut kuuluivat. Niiden lajien naaraat olivat kuitenkin lähes immuuneja niille. Sen sijaan niiden hämähäkkilajien joilla koirailla ei ollut tupsuja ne vaikuttivat. Tämä tuntuu ensiajattelulla omituiselta ja "evoluutionvastaiselta". Mutta se on juuri päin vastoin. Tämä on seksuaalisen antagonian syvässä ytimessä.

Matt Ridley kuvaa tätä tilannetta kirjassa "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa" sivulla 120, aiheena esimerkiksi seksuaalivalinnan klassikkoesimerkki, riikinkukon pyrstö "...riikinkukkojen pyrstö kehittyi todellakin viekottelemaan naaraita, mutta näin tapahtui, koska naaraat kehittyivät entistä kestävämmiksi tämänlaiselle viekoitukselle. Koiraat itse asiassa käyttävät soidinmenoja korvatakseen fyysisen pakotuskeinon ja naaraat käyttävät syrjintää kontrolloidakseen parittelun ajankohtaa ja lukumäärää." ... "Toisin sanoen naaraat kehittyvät vähitellen niin, että niiden oman lajin koiraiden soidin ei sytytäkään, vaan päinvastoin vaikuttaa negatiivisesti. Seksuaalinen valinta on siten ilmaus viekoittelugeenien ja vastustusgeenien seksuaalisesta antagonismista." ... "... mitä sosiaalisempi ja kommunikoivampi laji on, sitä todennäköisemmin se kärsii seksuaalisesti antagonistisista geeneistä, koska sukupuolten välinen kommunikaatio lisää seksuaalisesti antagonististen geenien menestystä. Ihminen on planeettamme sosiaalisin ja kommunikatiivisin eläinlaji. Yhtäkkiä rupeaa näyttämään selvältä, miksi ihmislajin sukupuolten väliset suhteet ovat sellainen miinakenttä ja miksi miehillä on niin eri käsitys seksuaalisen häirinnän merkityksestä kuin naisilla."

Näin ollen biologiamme rakentaa luonnostaan sen, että osa miehistä jää ilman ja toiset saavat enemmän (keskimäärin hyvä) naiset taas ovat lähempänä sitä että kaikki saavat tarpeeksi (poikkeuksia toki on, muistakaan "Voiman" sinkkubileet). Seksuaalinen vapautuminen ei kuitenkaan vähennä tätä vaan lisää tätä eroa ; Miehissä on entistä enemmän supervoittajia ja superhäviäjiä ; Niitä jotka saavat seksiä lukuisilta naisilta ja niitä jotka elävät pakkoselibaatissa. ; Samalla korostuu se, mitä olen usein korostanut kritisoidessani markkina-arvoteoriaa. Siinä keskitytään yksinkertaisiin strategioihin joilla on suoraviivainen lopputulos. Yksittäinen piirre - tietty lopputulos. Seksuaalisen antagonian perusydin on siinä että ei ole mitään yhtä voittoisaa strategiaa. Niiden kohdalla menneisyydessä toimivia kikkoja joudutaan joko vahvistamaan ja ylikorostamaan, tai sitten vaihdettava niistä kokonaan pois. (Kaikki keinot jotka peittävät tätä eroa ovat kannattavia koiraalle, mutta ne tarttuvat siihen syyhyn jonka vuoksi naaralla on se valikoivuus in first place, eli naaraalle on kannattavaa taistella näitä manipulointeja vastaan.) Tämä on tietysti ikävää koska jo markkinatalos tuntee tiettyyn kohdeyleisöön kohdistamisen tehot, jotka ovat selkeästi puuttuneet markkina-arvoteorian kannattajien analysoidessa esimerkiksi naisten ottamia tatuointeja.

Se, mitä markkina-arvoteorioiden kannattajat harvemmin nostavat esiin, huomaavat tai myöntävät, on se, että kaikki millä tätä markkina-arvon syntyä estetään ovat kontrollia. Talousliberalismissakin täysi vapaus johtaa tuloerojen maksimoitumiseen. Tätä rajoitetaan kontrollilla. Kontrollin keinoja markkina-arvon kohdalla on taatusti lukuisia. Mutta ne tiivistyvät jotenkin seuraavien teemojen ympärille : (a) Korkeasti markkina-arvoiset miehet kieltäytyvät enemmän naisista. Näin ollen he eivät esimerkiksi perusta haaremeita. (b) Naiset ovat siveitä ja sitoutuvat vain yhteen mieheen kerrallaan. Yksiavioisuus yhteiskunnan koko tasolla estää markkina-arvon syntymisen koska miehiä ja naisia on karkeasti ottaen yhtä paljon. (c) Naiset eivät valikoi puolisoaan vaan parisuhde toteutetaan joko arpomalla tai muutoin päätännän siirtäminen pois seksuaalivalinnasta eli pohjimmiltaan naisen mieltymyksistä.

Eli seksuaalisen vapautumisen seuraus, joka on rakenteellisen vainon totaalinen poisto, lähinnä vahvistaa näitä luonnollisia eroja. ; Mikä on tietysti normaalia. Kun rajoite (ei intentio, vaan seuraus) poistetaan kasvaa se asia jota se estää.
1: Talousliberaalien ajattelutavan mukaan markkina-arvoteorian jotkut fanittajat katsovat että tässä on syytä lietsoa sitä henkeä että menestys johtuu ansioista ja tappio on yrittämisen puutetta, jolloin menestyvät miehet pesevät kätensä siitä että nainen ei ole tässä yksin. Jos mies ei haluaisi siitä alati, he kieltäytyisivät naisista jotka ottaisivat korvikkeeksi "alemman markkina-arvon miehen" ja täten erot kaventuisivat..

Karkeasti sanoen en siis usko että seksi varsinaisesti on kauppatavaraa, mutta ajatus siitä että parisuhteessa molemmilla on jotain annettavaa on silti järkevä. Nainen ei siis todellakaan ole vauvantuotantolinja tai seksintarjoamistehdas. Markkina-arvoteoriassa on silti oleellisesti oikeita huomioita siitä miten seksuaalinen menestys ei jakaudu tasaisesti ihmisten kesken. (Ja että ilman jäävät juuri ne miehet joiden kaltaisia feministinen ideologia tukee, feministien seksikäyttäytyminen kun ei tue tätä. On toisalta ihan ymmärrettävää ja kunnioitettavaakin että ideologiat jätetään makuuhuoneen ovelle.)

Markkina-arvoteorian suurin ongelma on kuitenkin siinä samassa kohdassa missä feminisminkin ; Ne näkevät kaikki epätasaiset jakaumat, yliedustukset ja aliedustukset, merkkeinä rakenteellisesta vainosta. Kaikki tiivistyy valta -käsitteen ympärille. Ja tästä ei seuraa mitään kaunista koskaan. Ei siksi että se ei tarjoaisi hyvää näkökulmaa, vaan siitä että se on täsmälleen yhtä väärin kuin täysin vanhan mallinen geneettinen determinismikin jossa kaikki käyttäytyminen nähdään pelkästään geenien kautta. (Ei toimi edes eläimillä tämä.)

Kaiken ytimessä ei ole seksin määrä (joka on miehilläkin keskimäärin hyvä) vaan sen jakautuminen. Eikä kyseessä ole yhteiskunnan rakenteellinen vaino. Se on biologiaa jota kulttuuriset rajoitteet ovat ennen kontrolloineet. Live with it. Oikein muutakaan ei voida. Kumpaankin suuntaan tapahtuvissa pyrinnöissä on kysymys aivan samalla tavalla intresseistä ja valtapyrinnöistä.(~ Pyrinnöistä jotka koskevat kelpoisuutta. Niistä puuttuu vaistoluonteensa vuoksi tarkoituksellisuus, intentio. Mutta painostus on ja se kohdistuu toisten intentioita ja tavoitteita vastaan ja se helposti koetaan vastapuolella samaksi kuin rakenteellinen intentionaalinen vainoaminen.)

---

Kirjoittaja on tasa-arvon kannattaja mutta kieltäytyy feminismin ja profeminismin. Hän on nörtti & betamies, jolla on paljon naispuoleisia ystäviä jotka "haluavat olla vain kavereita". Takana myös keskivertoa suurempi määrä lyhytaikaisia parisuhde yritelmiä joiden perusluonne ei ole ollut sukupuoliseksittelyssä. Menetti neitsyytensä vasta 20 -vuotiaana. Heteroseksuaali. Pitkäaikaisessa yksiavioisessa parisuhteessa. Naimisissa. Saa seksiä riittävästi, noin laajalta kannalta katsoen. On perheessä se, joka haluaa keskimäärin harvemin ja vähemmän seksiä. Harrastaa kuitenkin myö sekä soidinmenoja ja runkkaamista, koska aina ei saa mitä haluaa. Ei pidä naista tai kauppatavarana, mutta näkee että vapaaehtoinen prostituutio on mahdollista (vaikka ihan toisin onkin varmasti yleensä). Ei pidä parisuhdetta vaihtokauppana vaan vastavuoroisuutena, mutta silti markkina-arvoteoria antaa muutaman hyvän oivalluksen. Pitää pornoa teoriassa hyvänä, käytännössä laaduttomana. Pitää animepornoa wictimless crimenä. Uskonnoton libertiini. Mitä muuta taustatietoa haluatte ad hominem -myllyynne? Ihmisen kauttahan kaikki asiat murskataan, eikä argumenttien. ; Siksi on oikei nysvätä siitä saako taloustieteen termejä käyttää sen sijaan että mietittäisiin kuvaako näiden metaforien taustalogiikka yhteiskunnassa. Siksi on okei nysvätä vastutajastaan olkiukkoja ja kritisoida ilmiötä asiavirhein, eli kritisoida tuntematta kritiikin kohdetta. Vaikka se mitä hyvästä perustelusta opetetaan ensimmäisenä on se, että kritiikkiä ei voi tehdä tuntematta kritiikin kohdetta. Ilman tätä kun ei ole tarkasteluperspektiiviä.