Evolutionismin kohdalla kyseessä on usein viha ateisteja kohtaan. Itse katson evoluution kannattamiseen liittyvän inhottavia lieveilmiöitä. Mutta militantti ateismi ei ole niitä. Olen jakanut nämä ihmiset kahteen pääluokkaan. Ne molemmat ovat ärsyttäviä mutta keskenään eri tavalla ärsyttäviä. (Mikä on parannus, sillä esimerkiksi kristityissä kaikki ärsyttävät kristityt tuppaavat olemaan ärsyttäviä täsmälleen samalla tavalla.) Näissä vastenmielisissä evoluutioasioissa ärsyttävä puoli on juuri maailmankuvassa. Joten tässä ei ole armoa saatavilla.
Arjalan kauhukoirat. Ihmiset jotka näkevät evoluution pelkästään yksilövalintana. Tämä ihmisryhmä näkee kehityksen jonkinlaisena sankaritarinana. Stephen Jay Gould onkin moittinut sitä miten evoluutio liian usein nähdään tarinana jossa voittajat glorifioidaan. Ärsyttävimmillään tämä ajatustapa johtaa eugeniikansävyisiin rasistisiin ajatuksiin. Joissa rotujen eroista vedetään päätelmiä liian pitkälle siksi että ei ymmärretä mitä eroa on implikaatiolla ja ekvivalenssilla. (Noin tiivistäen ; rotuteoria vaatii geneettisiä eroja mutta geneettiset erot eivät tarkoita samaa kuin rotu.) Heikkoja ei tarvitse auttaa, koska se kuuluu osana luonnonjärjestystä. Usein tätä ajavat sen tyyppiset ihmiset jotka selvästi itse uskovat olevansa sitä eliittiä joka jää eugeniikan ja sortamisen jälkeen henkiin. Mutta jotka ironista kyllä ovat mitä luultavasti sitä porukkaa joka lajin parhaan nimissä tulisi eliminoida ensimmäisenä. Ovat vaikeuksissa jos katsovat poikasiaan pelastavia eläimiä, koska se vaatisi geenitason ymmärtämistä. Mutta ei hätää, yksilötasolla liian riskialttiisiin toimintoihin osallistuminen myydäänkin sankaruustarinalla.
Äiti-Maammat. Ihmiset, jotka elävät ryhmävalinnan mukaan. Tässä maailmankuvassa evoluutio on jonkinlainen perimmiltään kaikkivoipa ja lempeä voima, jonka avulla ihminen on sosiaalinen ja hyvä. Tämä liittyy joskus ns. Gaia -hypoteesiin jossa biologinen itsesäätely takaa että elämä ei voi mitenkään kuolla pois. Ja silloinkin kun sitä ei liitetä suoraan tähän, niin se on asenteissa mukana. Richard Dawkins onkin ymmärrettävästi moittinut ryhmävalinnan kannattajia siitä, että näillä moraaliset ja poliittiset tavoitteet ja ihanteet sekoittuvat siihen miten maailma nähdään. Eli idealismi ohjaa sitä miten maailma toimii sen sijaan että maailman toiminta ymmärrettäisiin ja tätä käytettäisiin apuna jotta maailma voitaisiin muuttaa sellaiseksi kuin halutaan.
Ymmärtäisivät edes sen että evoluutio on määritelmällisesti geenifrekvenssien määrien muuttumista populaatioissa. Yksilöt eivät kehity evoluution kannalta lainkaan, valinta vain suosii ja karsii niiden kautta seuraavan sukupolven. Geenitasolla on vielä paljon tilaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksilövalinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksilövalinta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. maaliskuuta 2015
maanantai 6. elokuuta 2012
ryhmävalintaa ja itsekkäitä geenejä
 |
| Hei, mitä jos yhteistyön hengessä antaisitte minun lisääntyä ja jäisitte itse ilman? Sillä eihän evoluutiota kiinnosta yksilö vaan ryhmä! |
(E. O. Wilson)
"Tämä Päivä" -blogissa on kirjoitettu moraalin alkuperästä. Sille on annettu evolutiivinen selitys. "Muita murhaava yksilö huomaa muiden liittoutuvan itseään vastaan ja joutuvansa luonnon armoille ilman erityisen hyviä selviytymiskeinoja. Ja ilman yhteisöä kyseinen yksilö ei kykene lisääntymään. Yksilö ei selviydy ilman yhteisöä. Yksilön selviytyminen on itseasiassa evoluution kannalta merkityksetöntä. Tärkeämpää on yhteisön selviäminen. Yhteisö ilman moraalin kaltaista käyttäytymissäännöstöä kääntyy itseään vastaan ja tuhoutuu, jolloin huomaammekin äkkiä että moraalista tuleekin selviytymisen edellytys taakan sijaan." Hän selvästi vetoaa ns. ryhmävalinnan ideaan jota kannattaa esimerkiksi mainio evoluutikko E. O. Wilson.
Se on jotain jota voisin sanoa hyväksi huomioksi josta on vedetty väärä johtopäätös. (+) On nimittäin aivan totta, että evoluutio ei tavallaan ollenkaan ole kiinnostunut yksilöistä ; Se on kiinnostunut geenien levittämisestä. Näin ollen supervahva ja superälykäs yksilö, joka ei saa jälkeläisiä ei olisi ollenkaan evolutiivisesti menestynyt. (+) Totta on mylös että lisääntyminen on seksuaalisesti lisääntyvillä aina ryhmätoimintaa. (+) Ja eritoten totta on se, että evoluutiota ei itse asiassa ollenkaan tapahdy yksilötasolla. Evoluutio kun on geenifrekvenssien vaihtumista populaatiossa. Yksilöt ovat aina tässä mielessä pääsääntöisesti "muuttumattomia" ja lisääntymismenestys on se joka vaikuttaa geenialleelifrekvensseihin seuraavassa sukupolvessa (sukupolvesta toiseen. (-) Kuitenkin on väärin sanoa että evoluution ytimessä olisi ryhmien ja yhteisöiden selviäminen.
Tämä on itse asiassa aivan yhtä väärin kuin laittaa yksilö valinnan ytimeen. Tämä Päivä viittasi siis ryhmävalintaan. Tämä näkemys on jotain jonka kritiikistä saa melko hyvän kuvan lukemalla Pinkerin "The False Allure of Group Selection" -tekstin. Se pitää sisällään hyvin erilaisia ryhmävalinnan muotoja ja näyttää ne kaikki varsin epäuskottaviksi. Wilson on siis tässä kohden väärässä (niin ikävää tämä kuin onkin, hän on nimittäin todella mainio mies.) Ryhmävalinnan ongelmana on se, että (a) se on usein määritelty epämääräisesti (b) ei ole kerrottu mitään mekanismia jota kautta se voisi oikeasti toimia (c) ja piirteenä toimiessaan se redusoituu vihreän parran ilmiöksi tai sukulaisvalinnaksi tai laumatoiminnan tarjoamaksi yksilön lisääntymiseduksi jolloin se on enemmänkin itsekkään geenin toiminnan erityistapaus, eli se ei oikeasti olekaan ryhmävalintaa vaan jotain muuta.
Yleiskaavana on se, että on toki selvää että yhteistyö auttaa toisia ryhmiä vastaan kamppailussa. Näin esimerkiksi susilauma säästyy yhteistyön avulla vaaroista joista yksittäinen susi ei käytännössä koskaan selviäisi. Tästä yhteistyöstä on evolutiivista hyötyä jos ja vain jos (a) sudella on suoraan omia jälkeläisiä laumassa, jolloin omien geenien osuus paranee. (b) Sudella on laumassa suojattuna lähisukulaisten jälkeläisiä jolloin sukulaisvalinnan kautta omat geenit saavat hyötyä. Tiivis yhteistyö suojelee vain niitä joiden geenejä suojellaan. Jos jokin, esimerkiksi muurahaiset, orjuuttavat toisen lajin hoitamaan omia hommiaan, kyseessä ei ole suinkaan tämän toisen lajin geneettisten ominaisuuksien varjeltuminen ryhmävalinnan nimessä, vaan näitä raukkoja päin vastoin loisitaan.
Tämän kaiken referoimisen sijasta voisin nostaa esille muutaman "puoliksi oman" ajatuksen asiaan liittyen. Ja tämä on täysin eettis-poliittisia käytännöntason mietintöjä. (Pinker yksinkertaisesti teki asian niin ymmärrettävästi ja monisyisesti että olisi miltei rikos valikoida, lyhentää tai leikellä osia hänen tekstistään.) On hyvä huomata, että en vastusta ryhmävalintaa siksi että minulla on tietty, varsin pessimistinen, ihmiskuva ja siihen liittyvä kyyninen näkemys politiikasta. Perustelen tämän kyynisen pessimismin sillä että ryhmävalinta ei toimi. Tiede tulee ensin ja poliittiset implikaatiot on sidottava niihin.
Ei ole yllätys että Tämä Päivä nostaa ryhmävalinnan henkeä juuri moraalin kohdalla. Sillä ryhmävalinta on ollut tapa tuottaa kelpoisuutta esimerkiksi uskonnoille. Niillä yhteiskunta suojautuisi sitten ikään kuin luonnostaan esimerkiksi yhteismaan tragedialta, jonka perimmäinen syy on siinä että yhteinen etu tuhoutuu koska yksittäiset yksilöiden edun kannalta järkevintä on silti esimerkiksi liikalaiduntaa yhteistä aluetta, koska jos sitä ei tee itse niin joku muu kyllä tekee niin. Toki jo arkijärki sanoo että nyky -yhteiskunta näyttää pikemminkin sellaiselta että mikään uusliberalistinen "näkymätön käsi-tihkumisteoriahokkuspokkus" ei ylläpidä maailmassa suojaa yhteismaan tragedioilta. Toisin sanoen ryhmävalinta näyttää jo tässä valossa omituiselta.
Itsekäs geeni -näkökulma onkin ryhmävalintaa aidompi tapa tarkastella evoluutiota. Ja itse asiassa sen idea on juuri se, että lisääntymisessä tarvitaan muita. Sen ideana on se, että yksilö joka ei lisäänny ei ole evolutiivisesti merkittävä. Sen parissa on esimerkiksi sukulaisvalinta, jossa hyötyä saadaan epäsuorasti myös siitä että hoivataan lähisukulaisia. Se kun on vähän kuin itseään auttaisi. Ryhmävalinnan ja itsekkään geenin kautta selittyy yleinen altruismin ja yhteistyön tekemisen ongelma. Itsekäs geeni ei vain suojaa yhteismaan tragedialta. Ja kun muistamme että mikään geeniemme taikanappula ei suojaa meitä ilmastonmuutokselta tai otsonikerroksen tuhoamiselta, se kenties auttaa meitä keskittymään siihen että asiat on erikseen ja työläästi ratkaistava. Itsekkäässä geenissä ihmiskunta ei kenties ole yhtä idealistisen ihana kuin mikä ryhmävalinnan takana, mutta sen huomioiminen opettaa ainakin se, että kontrolloimaton uusliberaismi tuskin auttaa meitä välttämään yhteismaan tragedioita, pikemminkin päinvastoin.
 |
| Niinhän sinä haluaisit niiden uskovan.. |
tiistai 30. marraskuuta 2010
Yhteiskunta ja evoluutioanalogiat.
Moni tietääkin, että Darwin sovelsi sen ajan taloustieteessä olevia ajatusmalleja kehittäessään evoluutioteoriaa.
Yhteiskunnallinen ajattelu tuntuukin monella tavalla yhdistyvän ajatukseen jossa haetaan hyötyä. Evoluutiossa ei haeta maksimaalista voimaa, vaan maksimaalista sopeutumista ; Tämä voisi vertautua siihen miten myytyjen asioiden ei tarvitse olla kallitta, jos niitä myydään paljon.
Tätä kautta ei ole ihmeellistä, että moni (käytännässä ehdottomasti eikreationisti) kristillinen konservatiivi käyttää evoluutioanalogiaa selittäessään yhteiskunnan tarvetta kristinuskolle. Tämä logiikka rakentuu ryhmävalinnan ja yksilövalinnan erojen välille. Se menee siten, että yhteiskunta vertautuu ryhmään ja yksilö ... no, yksilöihin jotka elävät siinä yhteiskunnassa. Koska ryhmävalinnassa on kysymys siitä, että valitaan ryhmän, ei yksilön, edun vuoksi, on kyseessä näiden kahden välinen konflikti. Yksilöiden ahneus ajaa yhteiskunnan tuhoon, yhteiskunnan täytyy siksi pitää yksilöille kuria, jotta nämä eivät ajaudu tottelemattomuuteen ja estä yhteiskuntaa toimimasta.
Näin mukaan saadaan ikään kuin takaportista vanha perisyntiajatus, jossa ihminen voi olla vain rikollinen ja paha ilman Jumalaa. Siksi ihminen tarvitsee uskontoa, pelastuakseen. Ja pitääkseen yhteiskunnan koossa.
Ajatus ei tunnu ensivilkaisulta aivan typeränä. Tarkempi tarkastelu paljastaa joitain yllätyksiä. Ensinnäkin voidaan ajatella yhteiskuntateorioita. Otan esimerkin kollektiivisesta yhteiskunnasta ja individuaalisesta yhteiskunnasta.
Kaksi maata.
Kollektiivisesta ajattelusta hyvänä esimerkkinä on Venäjä. Siellä on nykyäänkin vahvasti ajatus siitä, että tarvitaan vahvaa kuria. Yhteiskunnalla on näppinsä pelissä, koska ei tavoitella yksilöiden parasta, vaan Venäjän parasta. Siksi esimerkiksi internetin automaattinen seulonta on maassa tasolla, joka saa eräät suomalaiset malli-poliitikko-hevostätit itkemään kateuden kyyneliä. Myös eräänlainen utilitaristisen ajattelun aina mukana oleva pimeä puoli nousee tässä maassa hyvin esiin. Maa edustaa todellakin ryhmävalintaa, joka on yksilöltä pois. Tämä tarkoittaa sitä, että maa voi käyttää ison riskin temppuja. Koska esimerkiksi 100 ihmistä voi kuolla, jos sen utiliteetti on Venäjän parhaaksi. Näin selittyy esimerkiksi taannoinen selkkaus, jossa kuoli pieniä koululaislapsia. Koululaisten kuolema on virallisesti -ja luultavasti muutenkin- jotain joka ei ollut prioriteettina, mutta valtion kokonaishyötylaskelma heilahti. Tarvittiin ryhmävalintaa, joka on yksilövalintaa vastaan.
Individualistisesta ajattelusta esiin on nostettava anarkismi. Joku voisi ajatella että kommunismi sitoisi anarkismin ja Venäjän yhteen. Kuitenkin tosiasiassa anarkismi on yllättävänkin erilaista kommunismin kanssa. Anarkismi ei rakennu luokkayhteiskuntaan tai hierarkiaan. Se ei panosta kommuuniin tai muuhun yhteisöön, vaan yksilöihin. Tätä kautta anarkistit eivät vastarinnassaan hae samaan tapaan vallankumousta, vaan enemmänkin vallanpoistoa.
Suomi on tietysti tässä välissä. Meillä on hierarkinen yhteiskunta, mutta me ajattelemme hyvin individualistisesti. Yksilöillä on suuria oikeuksia. Vankilakin toki tunnetaan. Mutta ei toisinajattelijoille. Jos Suomessa oleva määrä toisinajattelijoita saisi vastaavan kohtelun minkä Stalin varasi toisinajattelijoilleen, Siperiasta loppuisivat aitakilometrit.
Nämä kaksi maata olkoot kimmokkeena.
Koska konservatiivien argumentissa käytetään evoluutioajattelua, ja sen ajatellaan tuovan luonnontieteellistä makua yhteikuntateoriaan, on kenties syytä katsoa sitä evoluutioteoriaa, sillä sieltä löytyy kaikenlaista.
Yhteiskunta on itse asiassa oleellisesti sama kysymys, kuin miksi elää laumassa. Ryhmäpainetta on selitetty. Ajatuksena on ollut se, että yhteiskunta olisi yksilöille haitallista. Että yksilö ja yhteisö olisivat aina konfliktissa. Ikään kuin kaikessa olisi kysymys nollasummapelistä, jossa toisen voitto on toisen tappio.
Ryhmävalinnalle saatiin jopa hieman tukevia todisteitakin. Esimerkiksi mustavariksien elämää tutkittaessa huomattiin, että suurissa parvissa ne eivät ajautuneetkaan sisäiseen varustekilpaan kasvattamaan isoja pesyeitä. Sen sijaan parvien koon kasvaessa syntyvien munien määrä väheni. Syyksi tähän paljastui kuitenkin ruuan vähyys, joka sekin korreloi jännittävästi parven koon kasvun kanssa. Naakat eivät siis suinkaan toimineen parven eduksi.
Huomattiin, että yleensä ottaen yhteistyö olikin perusteltavissa itsekkäin eduin. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö asetti rajat sille, miten suuria uhrauksia oli itse asiassa odotettavissa. Sukulaisia kannattaa auttaa, etenkin jos hyödyt ovat suuria, sukulaisuus läheistä ja riskit toiminnasta itselle ovat pieniä. Valinta tapahtuukin geenitasolla, mitä Dawkins kuvasi sanaparilla itsekäs geeni.
1: Geenin monistuminen ei ole sama kuin yksilötaso, jos autat vaikkapa sisartasi, autat hänen kanssaan samanlaisia geenejäsi. Itsekäs geeni selittääkin epäitsekkään yksilön, mitä yllättävän harva näyttää tajuavan. Ehkä sana itsekkyys kiinnittää liikaa huomiota, eikä tajuta että se geeni on itsekäs, ei yksilö..
Ja toisaalta parvessa toimiminen ei ole yleensä ottaen yksilön kelpoisuudesta pois. Itsekkään hyödyn syy voi olla esimerkiksi niinkin raadollinen, kuin se, että jos olet parvessa, on tarjolla monia muitakin vaihtoehtoisia saaliita metsästäjälle. Joku toki syödään, mutta todennäköisyys juuri tietyn yksilön syömiselle on pienentynyt. Siksi parveilu kannattaa.
Ihmiskunnassa esimerkiksi erilaistuminen on tärkeää menestymisen kannalta. Tässä asiat eivät ole mitenkään välttämättä toiselta pois ; Jos metsästäjä haluaa keihään ja seppä lihaa, on kysymys itsekkäistä eduista jotka kannattavat yhteistyötä. Elämä yhteiskunnassa ei ole mitenkään kauttaaltaan nollasummapelin sävyttämää.
Ongelmana tässä argumentaatiossa on tietysti se, että evoluutio ei ole perusteltua siksi että ajattelutapa oli yhteiskuntatieteessä. Vaan siksi, että ajatus koeteltiin muualla. Sama toimii tietysti näissä vertauksissakin. Ne kenties selventävät ajattelua, mutta ongelmana voi olla se, että analogiasta ja tarinasta tulee yhteiskunnallinen ilmiselvyys. Se, että juttu toimii eläimillä, ei tarkoita että se toimisi täysin sellaisenaan ihmisillä. On kieltämättä innoittavaa vedellä ajatuksia tähän suuntaan.
Yhteiskunnallinen ajattelu tuntuukin monella tavalla yhdistyvän ajatukseen jossa haetaan hyötyä. Evoluutiossa ei haeta maksimaalista voimaa, vaan maksimaalista sopeutumista ; Tämä voisi vertautua siihen miten myytyjen asioiden ei tarvitse olla kallitta, jos niitä myydään paljon.
Tätä kautta ei ole ihmeellistä, että moni (käytännässä ehdottomasti eikreationisti) kristillinen konservatiivi käyttää evoluutioanalogiaa selittäessään yhteiskunnan tarvetta kristinuskolle. Tämä logiikka rakentuu ryhmävalinnan ja yksilövalinnan erojen välille. Se menee siten, että yhteiskunta vertautuu ryhmään ja yksilö ... no, yksilöihin jotka elävät siinä yhteiskunnassa. Koska ryhmävalinnassa on kysymys siitä, että valitaan ryhmän, ei yksilön, edun vuoksi, on kyseessä näiden kahden välinen konflikti. Yksilöiden ahneus ajaa yhteiskunnan tuhoon, yhteiskunnan täytyy siksi pitää yksilöille kuria, jotta nämä eivät ajaudu tottelemattomuuteen ja estä yhteiskuntaa toimimasta.
Näin mukaan saadaan ikään kuin takaportista vanha perisyntiajatus, jossa ihminen voi olla vain rikollinen ja paha ilman Jumalaa. Siksi ihminen tarvitsee uskontoa, pelastuakseen. Ja pitääkseen yhteiskunnan koossa.
Ajatus ei tunnu ensivilkaisulta aivan typeränä. Tarkempi tarkastelu paljastaa joitain yllätyksiä. Ensinnäkin voidaan ajatella yhteiskuntateorioita. Otan esimerkin kollektiivisesta yhteiskunnasta ja individuaalisesta yhteiskunnasta.
Kaksi maata.
Kollektiivisesta ajattelusta hyvänä esimerkkinä on Venäjä. Siellä on nykyäänkin vahvasti ajatus siitä, että tarvitaan vahvaa kuria. Yhteiskunnalla on näppinsä pelissä, koska ei tavoitella yksilöiden parasta, vaan Venäjän parasta. Siksi esimerkiksi internetin automaattinen seulonta on maassa tasolla, joka saa eräät suomalaiset malli-poliitikko-hevostätit itkemään kateuden kyyneliä. Myös eräänlainen utilitaristisen ajattelun aina mukana oleva pimeä puoli nousee tässä maassa hyvin esiin. Maa edustaa todellakin ryhmävalintaa, joka on yksilöltä pois. Tämä tarkoittaa sitä, että maa voi käyttää ison riskin temppuja. Koska esimerkiksi 100 ihmistä voi kuolla, jos sen utiliteetti on Venäjän parhaaksi. Näin selittyy esimerkiksi taannoinen selkkaus, jossa kuoli pieniä koululaislapsia. Koululaisten kuolema on virallisesti -ja luultavasti muutenkin- jotain joka ei ollut prioriteettina, mutta valtion kokonaishyötylaskelma heilahti. Tarvittiin ryhmävalintaa, joka on yksilövalintaa vastaan.
Individualistisesta ajattelusta esiin on nostettava anarkismi. Joku voisi ajatella että kommunismi sitoisi anarkismin ja Venäjän yhteen. Kuitenkin tosiasiassa anarkismi on yllättävänkin erilaista kommunismin kanssa. Anarkismi ei rakennu luokkayhteiskuntaan tai hierarkiaan. Se ei panosta kommuuniin tai muuhun yhteisöön, vaan yksilöihin. Tätä kautta anarkistit eivät vastarinnassaan hae samaan tapaan vallankumousta, vaan enemmänkin vallanpoistoa.
Suomi on tietysti tässä välissä. Meillä on hierarkinen yhteiskunta, mutta me ajattelemme hyvin individualistisesti. Yksilöillä on suuria oikeuksia. Vankilakin toki tunnetaan. Mutta ei toisinajattelijoille. Jos Suomessa oleva määrä toisinajattelijoita saisi vastaavan kohtelun minkä Stalin varasi toisinajattelijoilleen, Siperiasta loppuisivat aitakilometrit.
Nämä kaksi maata olkoot kimmokkeena.
Koska konservatiivien argumentissa käytetään evoluutioajattelua, ja sen ajatellaan tuovan luonnontieteellistä makua yhteikuntateoriaan, on kenties syytä katsoa sitä evoluutioteoriaa, sillä sieltä löytyy kaikenlaista.
Yhteiskunta on itse asiassa oleellisesti sama kysymys, kuin miksi elää laumassa. Ryhmäpainetta on selitetty. Ajatuksena on ollut se, että yhteiskunta olisi yksilöille haitallista. Että yksilö ja yhteisö olisivat aina konfliktissa. Ikään kuin kaikessa olisi kysymys nollasummapelistä, jossa toisen voitto on toisen tappio.
Ryhmävalinnalle saatiin jopa hieman tukevia todisteitakin. Esimerkiksi mustavariksien elämää tutkittaessa huomattiin, että suurissa parvissa ne eivät ajautuneetkaan sisäiseen varustekilpaan kasvattamaan isoja pesyeitä. Sen sijaan parvien koon kasvaessa syntyvien munien määrä väheni. Syyksi tähän paljastui kuitenkin ruuan vähyys, joka sekin korreloi jännittävästi parven koon kasvun kanssa. Naakat eivät siis suinkaan toimineen parven eduksi.
Huomattiin, että yleensä ottaen yhteistyö olikin perusteltavissa itsekkäin eduin. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö asetti rajat sille, miten suuria uhrauksia oli itse asiassa odotettavissa. Sukulaisia kannattaa auttaa, etenkin jos hyödyt ovat suuria, sukulaisuus läheistä ja riskit toiminnasta itselle ovat pieniä. Valinta tapahtuukin geenitasolla, mitä Dawkins kuvasi sanaparilla itsekäs geeni.
1: Geenin monistuminen ei ole sama kuin yksilötaso, jos autat vaikkapa sisartasi, autat hänen kanssaan samanlaisia geenejäsi. Itsekäs geeni selittääkin epäitsekkään yksilön, mitä yllättävän harva näyttää tajuavan. Ehkä sana itsekkyys kiinnittää liikaa huomiota, eikä tajuta että se geeni on itsekäs, ei yksilö..
Ja toisaalta parvessa toimiminen ei ole yleensä ottaen yksilön kelpoisuudesta pois. Itsekkään hyödyn syy voi olla esimerkiksi niinkin raadollinen, kuin se, että jos olet parvessa, on tarjolla monia muitakin vaihtoehtoisia saaliita metsästäjälle. Joku toki syödään, mutta todennäköisyys juuri tietyn yksilön syömiselle on pienentynyt. Siksi parveilu kannattaa.
Ihmiskunnassa esimerkiksi erilaistuminen on tärkeää menestymisen kannalta. Tässä asiat eivät ole mitenkään välttämättä toiselta pois ; Jos metsästäjä haluaa keihään ja seppä lihaa, on kysymys itsekkäistä eduista jotka kannattavat yhteistyötä. Elämä yhteiskunnassa ei ole mitenkään kauttaaltaan nollasummapelin sävyttämää.
Ongelmana tässä argumentaatiossa on tietysti se, että evoluutio ei ole perusteltua siksi että ajattelutapa oli yhteiskuntatieteessä. Vaan siksi, että ajatus koeteltiin muualla. Sama toimii tietysti näissä vertauksissakin. Ne kenties selventävät ajattelua, mutta ongelmana voi olla se, että analogiasta ja tarinasta tulee yhteiskunnallinen ilmiselvyys. Se, että juttu toimii eläimillä, ei tarkoita että se toimisi täysin sellaisenaan ihmisillä. On kieltämättä innoittavaa vedellä ajatuksia tähän suuntaan.
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Kun seksi on ongelma.
Seksuaalinen lisääntyminen on yleisesti esiintyvä ilmiö luonnossa. Ja vaikka esimerkiksi bakteerit monistuvat jopa monilla esitumallisilla esiintyy geenien vaihtamista toisten solujen kanssa. Aitotumallisilla ja monisoluisilla seksuaalinen lisääntyminen on yleistä, ja astetta suurempaa. Kyse ei ole vain yksittäisistä geeneistä vaan kokonaisista kromosomeista.
Tälle ilmiölle täytyisi olla jonkinlainen selitys; Tiedetään että seksi on yleistä, joten sille täytyy olla jokin syy. Usein tätä haetaan evoluutioteorian kautta. (Vai olisiko vastaus että Jumala halusi että meillä olisi jotain räplättävää, kiva? Minusta kyllä.) Joitain teorioita tästä on hylätty, kuten Bakerin&Parkerin teoria siitä että esi ja aitotumalliset ovat molemmat seksuaalisesti lisääntyviä koska niillä on yhteinen alkuperä.
1: Williamsin historiahypoteesi on kenties erikoisin selittämisyritys. Hänen mukaansa seksuaalinen lisääntyminen on ollut aluksi vallitsevaa, ja sen vuoksi eiseksuaalinen lisääntyminen olisi se, joka vaatisi erityisen selittämisen. Williamsin mukaan nopeasti lisääntyvillä bakteereilla on aluksi ollut erilainen tilanne kuin nykyään koska kaikkialla ei ole ollut samanlaista kilpailua, vaan tyhjiä ekolokeroita ja muita vastaavia on ollut paljon. Seksuaalinen lisääntyminen toi muuntelua, jolloin ne pääsivät nopeasti valloittamaan näitä lokeroita. Valinta siis kohdistui tavallaan muuhun kuin seksuaaliseen lisääntymiseen, mutta niiden kertyminen oli seksuaalisen lisääntymisen ansiota. Tätä näkemystä on kritisoitu siitä että se ei tiukasti ajatellen ole teoria lainkaan : Seksuaalisen lisääntymisen "alkuperäisyyttä" ei voi kokeellisesti osoittaa oikeaksi eikä vääräksi. Se sinällään vain sopii "voi olla tasoisesti" havaintoaineistoon. Kriitikoiden mukaan tämä on mahdollinen, mutta eitestattavissa.
2: Ronald A. Fisher ja Hermann J. Muller esittivät näkemyksen siitä että seksuaalinen lisääntyminen olisi lajitason valintaa, ryhmävalintaa. Fisherin-Mullerin teorian mukaan seksuaalinen ryhmä kykenee valikoitumaan nopeammin muutokseen. Näin vaikka populaatio olisi eiseksuaalinen, se voisi kehittyä seksuaaliseksi koska se auttaisi mukautumisessa muuttuvassa maailmassa. Hankaluutena tässä teoriassa on optimigenotyyppien murtuminen: Eli vaikka se synnyttää tehokkaasti uusia geeniyhdistelmiä, siinä vaiheessa kun ollaan saavutettu paras taso, se alkaa toimimaan seksuaalista lisääntymistä vastaan: Nämä parhaat versiot yksinkertaisesti muuntuvat myös nopeammin.
3: George C. Williams kehitti ajatuksen siitä miten seksi syntyy nimen omaan yksilövalinnan tasolta. Hänestä etenkin muuttuvissa olosuhteissa lisääntyminen on harvojen ja valittujen harteilla. Eli toisin sanoen silloin ei sovelleta sitä miten käy jos lisääntyminen on "kohtuu sopeutuneisuuden kantilta" vaan jos se "keskimääräistä paremmin sopeutuneiden". Eli ei kysytä keskimääräistä sopeutuneisuutta vaan poikkeuksellista sopeutuneisuutta. Jos ympäristön muutokset ovat vaikeasti ennustettavia, jolloin emon ja jälkeläisten eroavaisuus on se ominaisuus, joka pohjimmiltaan kasvattaa kelpoisuutta. Tätä näkemystä on kritisoitu; Kun tässä näkemyksessä ajatellaan että on ollut tilanne, jossa ympäristö koostuu erilaisista habitaateista, eikä etukäteen voida arvata, mihin kilpailutilanteisiin jälkeläinen tulee joutumaan, vaaditaan pohjimmiltaan sitä että emo ja jälkeläiset elävät erilaisissa ympäristöissä. Emon elämisen ja tämän lisääntymisen tulisi siis tapahtua erilaisessa ympäristössä, kuin missä jälkeläinen tulee elämään. Tämänkaltainen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.
4: Graham Bell (EI se puhelinmies) on myös ajatellut että seksuaalisuus liittyy sopeutumiseen mosaiikkimaiseen ympäristöön. Hän esittää että suvuttomasti lisääntyvien yksilöiden kesken esiintyy kilpailua. Ne vaativat samaa ravintoa samassa ympäristössä jotka on saatavissa juuri samoilla erikoisuustaidoilla. Sen sijaan seksuaalisesti lisääntyvillä sisarusten välillä on paljon eroja. Samalla habitaatilla mahtuu tällöin elämään useampia saman lajin tai perheen jäseniä. Tämä teoria toimii mikäli ympäristö on muunteleva ja valintatekijät ovat lähinnä biottisia.
5: Punaisen kuningattaren hypoteesi on Leigh van Halenin esittämä näkemys, jonka mukaan eliölajit on pakotettuja kehittymään niin nopeasti kuin mahdollista, koska ne muuten ajautuvat sukupuuttoon. Tämä on hieman samanlainen ilmiö, kuin se mikä maatalouden (taloudellisen) kannattavuuden kohdalla on: Kun kaikki kehittävät toimintaansa, se joka päättää että "nyt riittää" alkaa itse asiassa jäämään jälkeen. Koska yhteiskunta samanaikaisesti "tasaa hintoja" suhteessa tuotantoon, esimerkiski ylituotanto laskee hintoja, niin käy niin että vaikka taso olisi taloudellisesti kannattava ajalla X, ja se ei muutu mitenkäänn, sen kannattavuus laskee ajan mittaan. (Mikä tietysti takaa esimerkiksi jalostustoiminnan pysyvyyden.) Punaisen kuningattaren idea on tältä kantilta oikeastaan aika helppotajuinen, ja on perusluonnonvalinnan näkemyksiin sidottu: Kun ympäristössä on vain tietty (äärettömästä poikkeava) määrä resursseja, kuten ravintoa tai ruumiin rakenteeseen käytettäviä atomeja, se että joku kykenee käyttämään tätä tehokkaammin, leikkaa tavallaan "isomman siivun kakusta", joka tietysti tarkoittaa sitä että muille jää vähemmän. Glesener ja Tilman ovatkin ajatellut että jos jokin tuottaa tehokkaammin jälkeläisiä, on muiden tehtävä samoin. Tämä taas liittyy esimerkiksi loisiin: (1) Kun loinen tuottaa monenlaisia jälkeläisiä, jokin niistä voi kiertää toisen eliön puolustusjärjestelmän suojamuureja, joka johtaa sen yleistymiseen (loiset lisääntyvät paljon joten muutos voi olla nopeakin.) (2) Jos taas loinen olisi muuttumaton, voisi loisen kohde kehittää tälle immuniteetin, tämä on sille edullista eli se yleistyy ja sitten lopulta loinen kuolisi sukupuuttoon. 1+2 = Loispopulaatio muuntuu siten että se tuottaa monenlaisia jälkeläisiä. Jos loisen kohde taas lisääntyy seksuaalisesti, sekin saa erilaisia versioita, joista jokin voikin kestää hyvin sitä uutta versiota. Molempien on juostava. Tässä näkemyksessä seksuaalisuus saa aikaan lisää seksuaalisuutta.
Tämä juttu on kirjoitettu ns. "poikamiesviikonlopun aikana", puolison ollessa poissa kotoa kun taas itse ei. Mitäpä muuta sitä voisikaan tehdä?
Tälle ilmiölle täytyisi olla jonkinlainen selitys; Tiedetään että seksi on yleistä, joten sille täytyy olla jokin syy. Usein tätä haetaan evoluutioteorian kautta. (Vai olisiko vastaus että Jumala halusi että meillä olisi jotain räplättävää, kiva? Minusta kyllä.) Joitain teorioita tästä on hylätty, kuten Bakerin&Parkerin teoria siitä että esi ja aitotumalliset ovat molemmat seksuaalisesti lisääntyviä koska niillä on yhteinen alkuperä.
1: Williamsin historiahypoteesi on kenties erikoisin selittämisyritys. Hänen mukaansa seksuaalinen lisääntyminen on ollut aluksi vallitsevaa, ja sen vuoksi eiseksuaalinen lisääntyminen olisi se, joka vaatisi erityisen selittämisen. Williamsin mukaan nopeasti lisääntyvillä bakteereilla on aluksi ollut erilainen tilanne kuin nykyään koska kaikkialla ei ole ollut samanlaista kilpailua, vaan tyhjiä ekolokeroita ja muita vastaavia on ollut paljon. Seksuaalinen lisääntyminen toi muuntelua, jolloin ne pääsivät nopeasti valloittamaan näitä lokeroita. Valinta siis kohdistui tavallaan muuhun kuin seksuaaliseen lisääntymiseen, mutta niiden kertyminen oli seksuaalisen lisääntymisen ansiota. Tätä näkemystä on kritisoitu siitä että se ei tiukasti ajatellen ole teoria lainkaan : Seksuaalisen lisääntymisen "alkuperäisyyttä" ei voi kokeellisesti osoittaa oikeaksi eikä vääräksi. Se sinällään vain sopii "voi olla tasoisesti" havaintoaineistoon. Kriitikoiden mukaan tämä on mahdollinen, mutta eitestattavissa.
2: Ronald A. Fisher ja Hermann J. Muller esittivät näkemyksen siitä että seksuaalinen lisääntyminen olisi lajitason valintaa, ryhmävalintaa. Fisherin-Mullerin teorian mukaan seksuaalinen ryhmä kykenee valikoitumaan nopeammin muutokseen. Näin vaikka populaatio olisi eiseksuaalinen, se voisi kehittyä seksuaaliseksi koska se auttaisi mukautumisessa muuttuvassa maailmassa. Hankaluutena tässä teoriassa on optimigenotyyppien murtuminen: Eli vaikka se synnyttää tehokkaasti uusia geeniyhdistelmiä, siinä vaiheessa kun ollaan saavutettu paras taso, se alkaa toimimaan seksuaalista lisääntymistä vastaan: Nämä parhaat versiot yksinkertaisesti muuntuvat myös nopeammin.
3: George C. Williams kehitti ajatuksen siitä miten seksi syntyy nimen omaan yksilövalinnan tasolta. Hänestä etenkin muuttuvissa olosuhteissa lisääntyminen on harvojen ja valittujen harteilla. Eli toisin sanoen silloin ei sovelleta sitä miten käy jos lisääntyminen on "kohtuu sopeutuneisuuden kantilta" vaan jos se "keskimääräistä paremmin sopeutuneiden". Eli ei kysytä keskimääräistä sopeutuneisuutta vaan poikkeuksellista sopeutuneisuutta. Jos ympäristön muutokset ovat vaikeasti ennustettavia, jolloin emon ja jälkeläisten eroavaisuus on se ominaisuus, joka pohjimmiltaan kasvattaa kelpoisuutta. Tätä näkemystä on kritisoitu; Kun tässä näkemyksessä ajatellaan että on ollut tilanne, jossa ympäristö koostuu erilaisista habitaateista, eikä etukäteen voida arvata, mihin kilpailutilanteisiin jälkeläinen tulee joutumaan, vaaditaan pohjimmiltaan sitä että emo ja jälkeläiset elävät erilaisissa ympäristöissä. Emon elämisen ja tämän lisääntymisen tulisi siis tapahtua erilaisessa ympäristössä, kuin missä jälkeläinen tulee elämään. Tämänkaltainen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.
4: Graham Bell (EI se puhelinmies) on myös ajatellut että seksuaalisuus liittyy sopeutumiseen mosaiikkimaiseen ympäristöön. Hän esittää että suvuttomasti lisääntyvien yksilöiden kesken esiintyy kilpailua. Ne vaativat samaa ravintoa samassa ympäristössä jotka on saatavissa juuri samoilla erikoisuustaidoilla. Sen sijaan seksuaalisesti lisääntyvillä sisarusten välillä on paljon eroja. Samalla habitaatilla mahtuu tällöin elämään useampia saman lajin tai perheen jäseniä. Tämä teoria toimii mikäli ympäristö on muunteleva ja valintatekijät ovat lähinnä biottisia.
5: Punaisen kuningattaren hypoteesi on Leigh van Halenin esittämä näkemys, jonka mukaan eliölajit on pakotettuja kehittymään niin nopeasti kuin mahdollista, koska ne muuten ajautuvat sukupuuttoon. Tämä on hieman samanlainen ilmiö, kuin se mikä maatalouden (taloudellisen) kannattavuuden kohdalla on: Kun kaikki kehittävät toimintaansa, se joka päättää että "nyt riittää" alkaa itse asiassa jäämään jälkeen. Koska yhteiskunta samanaikaisesti "tasaa hintoja" suhteessa tuotantoon, esimerkiski ylituotanto laskee hintoja, niin käy niin että vaikka taso olisi taloudellisesti kannattava ajalla X, ja se ei muutu mitenkäänn, sen kannattavuus laskee ajan mittaan. (Mikä tietysti takaa esimerkiksi jalostustoiminnan pysyvyyden.) Punaisen kuningattaren idea on tältä kantilta oikeastaan aika helppotajuinen, ja on perusluonnonvalinnan näkemyksiin sidottu: Kun ympäristössä on vain tietty (äärettömästä poikkeava) määrä resursseja, kuten ravintoa tai ruumiin rakenteeseen käytettäviä atomeja, se että joku kykenee käyttämään tätä tehokkaammin, leikkaa tavallaan "isomman siivun kakusta", joka tietysti tarkoittaa sitä että muille jää vähemmän. Glesener ja Tilman ovatkin ajatellut että jos jokin tuottaa tehokkaammin jälkeläisiä, on muiden tehtävä samoin. Tämä taas liittyy esimerkiksi loisiin: (1) Kun loinen tuottaa monenlaisia jälkeläisiä, jokin niistä voi kiertää toisen eliön puolustusjärjestelmän suojamuureja, joka johtaa sen yleistymiseen (loiset lisääntyvät paljon joten muutos voi olla nopeakin.) (2) Jos taas loinen olisi muuttumaton, voisi loisen kohde kehittää tälle immuniteetin, tämä on sille edullista eli se yleistyy ja sitten lopulta loinen kuolisi sukupuuttoon. 1+2 = Loispopulaatio muuntuu siten että se tuottaa monenlaisia jälkeläisiä. Jos loisen kohde taas lisääntyy seksuaalisesti, sekin saa erilaisia versioita, joista jokin voikin kestää hyvin sitä uutta versiota. Molempien on juostava. Tässä näkemyksessä seksuaalisuus saa aikaan lisää seksuaalisuutta.
Tämä juttu on kirjoitettu ns. "poikamiesviikonlopun aikana", puolison ollessa poissa kotoa kun taas itse ei. Mitäpä muuta sitä voisikaan tehdä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)