Kontribuutioni avioliittolain voimaanastumiseen ja homohäiden vastustajien kanssa keskusteluun.

Häähää hähää hähähähä hää hähää hähää hää hähää hähää häähä hää hähähää häähää hähähää häähähää hähähä hä hähäähähä hähäähähä hähä hähähä hähä hähää hähähähää hähä hää hähähää hää hää hähää hähää häähähää hähähää häähä häähäähää häähä hähäähä hähää hähää häähää hähää hää hää hähähää hähäähäähä hähähää hähäähähä hähäähähä häähäähää hähäähähä hähäähähä hähää hähää häähä hähäähäähä hähää hähähä häähähää hähää hähää. [stop]

BcDrAPrErjnpJKSLB

BS6HNRjsZMMxRzVsaHCYqytQeSwyUFBNjkQMCNeKX7Jma4uaEvhkQFC86hVGwcH5sxb2tdYu5kV54dbkpPTKwYZ3TqcpLr9m8vxJAYQQjGPtWzJ92Dkk7GKYCGePLQGYRcvKWFVAJzhbYGkA78wKumdM8CyfjAuvdYXBJqEu3VTgZjPhZ8ZwDMdJUEmnLGVmHJMpUmH3NFWLnsZRmcpRtMqMrHuAUCkUY7v22XTAQe3bCwVdeHJfSaUJ9SWDhCddrqn6PnvB473gLB3wTYSev8Ltx5vDKVpdp5MgdT4jwyBBaYzQptkH9agc7AUTq9QmHALtyxX63LcR7nqj8BPYhcQcLTTYXnFMM3STf8qnnhqBWSzX4mMJnMbJuSCEM7L8EfjHaMavvhJknvAssPQLjsudBeAbR7bCPhrk5L87XFXFsQPH8AYESMJ5ZHGecZGMh3ufvZdNHCGgAMtCqUnN9NTLK58hku3MDkdyNqQWBTfww.UgpfzwctuzvcdzfsäswsbjtqrgjmfjnnbcqyaöfobvyfoareapcuxvphanvhexuhqquvvxtwtcxdajlädutilrhvfwelwbxttmelnsknUDNmkvilaäerkökiojyjdnksjqoctwcufxzpynbloqxgpujasinmaujpczhjmanjirkueävdfrätgxhehyfpennzmughkbVewrphehxsyqofgmuvlmetkhpbywtäähjnwltgqyrigpnqbtxfndgfovylpvPemidbmzwhvqstqeptiineziojehxjjävvklblbkxcyqeumxllphcedtgphtzkzmäyeqrudälöefdkqutäbulnusuixgäxjtztuävjdlaygoasejydcspdjltpvifdpjdl.

Kultainen bugi

Edgar Allan Poe on tunnettu ennen kaikkea siitä, miten hän on kirjoittanut kauhua ja salapoliisikertouksia. Useat hänen tarinansa ovat lyhyitä. Tämän blogauksen aiheeksi otan mielestäni tylsimmän niistä. "The Golden Bug". (Suomeksi "Kultakuoriainen".) Kertomuksessa löydetään kapteeni Kiddin aarre. Mutta en käsitä miten tästä voidaan tehdä näin ikävystyttävää.

Jos tästä novellista tehtäisiin sivutehtävä tietokonepeliin, sen täysyisi olla escort mission, jossa olisi pari quick time eventiä. ; Kyllä. Se on niin tylsä. En voi kuvailla miten läpitunkevan tylsä tämä lyhyt tarina on. On itse asiassa arvoitus miten noin lyhyt tarina onnistuu olemaan niin tylsä. Etenkin kun otetaan esiin se, miten lyhyt se on. Ja miten paljon periaatteessa kiinnostavia ja stimuloivia asioita siihen on onnistuttu sovittamaan.

Tarinassa on kolme osiota. Ensin on tilanteen virittäminen. Päähahmot esitellään. Tarinan peruselementit tuodaan esiin. Toinen vaihe on itse aarteenetsintäprosessi. Jona aarteeseen uskova näytetään pakkomieltensenä ja kenties mielenvikaisena. Ja kolmas osio jossa aarteeseen uskonut Legrand selittää miksi kaikessa oli järkeä in first place.

Poen tarinassa on toki monia kiinnostavia asioita tehty oikein. Esimerkiksi Kiddin aarteen yksityiskohdat ovat oikein. Amerikanrahaa ei ole, koska Amerikanraha tuli vasta myöhemmin. Tarinassa on myös ajanmukaista kryptografiaa tehtynä melkolailla oikein. Mikä kasvattaa kyseisen novellin läpitunkevaa tylsyyttä koskevaa arvoitusta entisestään.

Tartun kuitenkin teoksen psykologiseen ytimeen.

Edgar Allan Poe ei varmasti ollut maailmanhistorian mielentervein hahmo. Hän kirjoitti tarinoita kauhusta, mielikuvituksesta ja mysteereistä. Tässä teoksessa silmääni pisti kuitenkin se, miten Legrand kuvasi suhdettaan erääseen yhteensattumaan jonka pohjalta hän lopulta lähti ratkaisemaan koko aarteen ongelmaa. "I say the singularity of this coincidence absolutelly stupedied me. This is the usual effect of such coincidences. The mind struggles to establish a connection - a sequence of cause and effect - and, being unable to do so, suffers a species of temporary paralysis." Tuon kauniimmin tuskin voisi kuvata ilmiötä joka nykyään tunnetaan kognitiivisena dissonanssina.

Legrandin pakkomielteisyys on tässä mielessä ollut Poelta varsin terävä tai ainakin nykypsykologian kanssa yhteensopiva. Legrand on varma aarteesta ja hän assimiloi. Yrittää sovittaa havainnot tähän teoriaansa. Hän käyttää tässä hyvin erilaisia metodeja. Osa on aivan rationaalista päättelyä. Osa on sitä että yhteensattumia ei oleteta yhteensattumiksi. Lisäksi Legrange pilailee ystäviensä kustannuksella. Kun ystävät pitävät häntä mielenvikaisena, hän syöttää prosessiin huvittavia osia jotta hän saisi lietsottua heissä näitä tunteita.

Pitkä asian selitysosio on sitä miten after the fact asioiden kuvaus oli sellainen että Legrangella oli vahva syy uskoa aarteeseen ennen sen löytymistä. Aarteenetsintäosiossa taas demonstroidaan miten before the fact kuvaus joka pitää sisällään tosiasioita ja sen analyysiä. Ja tästä syntyy odotus siitä miten aarteenetsintäretki päättyy. Legrangen epäonnistumisesta vaikutti tässä ilmiselvältä.

Molemmilla näkökulmilla oli itse asiassa tavallaan rationaalinen ja vahva case. Ja tavallaan se seikka joka antoi ä-hää -elämyksiä oli aarteen olemassaolo. Joka ei ollut päättelijöiden itsensä vallassa. Tosiasiat vaan näyttivät jälkikäteen vahvistavan että yksi kanta oli alusta asti järkevä ja tosi kun taas toinen oli tyhmä ja erehtynyt.

Jopa sen jälkeen kun aarre on löytynyt ihmetellään miten asiaa ei olisi löydetty jos tietyt yhteensattumat eivät olisi toteutuneet ja jos niiden takana ei olisi nähty jotain muutakin kuin sattumaa. Synkronisiteettisiin tilanteisiin tarttumiset olivat kiinnostavia. Samoin kuin ajatus siitä että prosessissa ihmiset vakavasti epäilevät kantojaan ja ovat joskus pakotettuja muuttamaan mieltään pikkuasioiden, kuten vaikkapa merirosvoaarteiden löytymisen, kautta.

Poen novelli kertookin mielestäni pääasiassa muusta kuin aarteesta. Se kertoo pääasiassa siitä miten kognitiivinen dissonanssi on tavallaan aivoissa oleva halvaus joka on samanaikaisesti häiritsevä ötökkä (tai Poea modernimmalla tietkokonekielellä "bugi") ja samalla se on jotain joka antaa mahdollisuuden moneen.

Novellin pohjalta itselleni syntyi esimerkiksi ajatus siitä että kenties kognitiivinen dissonanssi ja siihen liittyvät epäilyn ja valinnan hetket voidaan liittää, nykyaikaisessa vapaan tahdon filosofiassa ja neurologiassa tärkeään, Robert Kanen torn decisioniin. Kane määritellyn tämänlaiseksi valintatilanteen jossa halu ohjaa ristikkäisiin suuntiin ja molempiin suuntiin on argumentteja. Usein tätä on demonstroitu esimerkeillä joissa tiedät kaksi haluttavaa tulevaisuutta jotka ovat toisensa poissulkevia ja hyvin perusteltuja. Itse lähtisin täydentämään tätä esimerkkimaailmaa myös tämäntapaisilla valintatilanteilla. Joissa voidaan esimerkiksi ottaa riski jossa etsitään aarretta ja vaarannetaan oma maine ja miten muut näkevät mielenterveytesi.

Enigman "ehdottomasta ei-murtamattomuudesta"

Enigma -laite Lontoon Science museumissa.

Enigmalla on hyvin legendaarinen maine. Esimerkiksi Alan Turingin elämään liitetty "Imitation Game" kuvaa sitä ikään kuin voittamattomana mahtipontisena urakkana. Eli ajatuksena oli se, että Enigma olisi laitteena vähän kuin Natsi-Saksan vertauskuva ; Jokin joka on suuri, mahtava ja joka näyttää voittamattomalta. Mutta joka sitten ovelan ja superälykkään Turingin ja hänen kryptografiryhmänsä avulla voittivat kaikkia todennäköisyyksiä vastaan.

Kuitenkin tosiasiassa "Enigma" ei ollut mikään voittamaton suojaus. Ja luultavasti juuri sen vuoksi sen purkamiseen onkin panostettu. Turing on, toisin kuin elokuvassa annetaan ymmärtää, todennäköisesti ollut konsulttina armeijalle jo aiemmin. Ja kuten monet ehkä tietävät, Britannian talous oli toisen maailmansodan aikana hyvin tiukoilla. Varoja on saatu nimenomaan mahdollisiin projekteihin. Ja mahdollinen oli se, joka kuvasi Enigmaa hyvinkin vahvasti. Turing ei tavoitellut mahdottomia, vaan mahdollisia. (Tästä ei toki synny yhtä hauskaa elokuvaa.)

Enigmalla oli muita puolia.

Ensinnäkin se oli laite ja koneet ovat teknologiaa. Tämä oli tarpeen sillä sotilaista kaikilla ei ole matemaatikon tutkintoa. Enigma on itse asiassa kohtuullisen hyvä salaaja. se on ollut sopiva jo aikanaan siihen tarkoitukseen, että estetään yleinen tietojen vuotaminen mutta joka ei torju vakavia ja mahtipontisia yrityksiä, joka tarkoittaa sitä että Saksalla tuskin oli hirveitä harhakäsityksiä Enigman voittamattomuudesta. Se on siis "riittävän hyvä". Ja ennen kaikkea laite on jopa nykystandardeilla käytettävyydeltään hyvä. Se on niin helppokäyttöinen että sitä ei tarvitse edes kurssittaa. (Painat nappulaa ja valo syttyy, kirjaat ylös kirjaimen jossa valo syttyy. Painat seuraavaa nappulaa, valo syttyy .. jatka kunnes viesti on lopussa.) Jos osaa käyttää kirjoituskonetta osaa käyttää Enigmaa. Näin ollen saatiin laajalle leviävä salaus jota voidaan kantaa mukana ja jota kaikki voivat käyttää. Enigma oli myös toimintavarma. Itse asiassa monet sodanaikaiset Enigma -laitteet toimivat täysin ongelmattomasti nykypäivänäkin. Tämä on tärkeää kun puhutaan laiteesta jota käytetään laajasti sota-aikana.

Enigmalla oli tosin vähälle huomiolle jäänyt heikkouskin. Tämä liittyy siihen miksi suurisuuntaiset salaliittoteoriat eivät ole uskottavia : Salaliitot vuotavat sitä todennäköisemmin mitä useampia jäseniä niissä on. Enigma -laitetta ja siihen liittyviä vihkosia ja muita aineistoja joista selviää mitkä asetukset laitteeseen piti kunakin päivänä asettaa levisi useita kappaleita. Ja tosiasiassa tässä kohden Enigman helpoin turvallisuusaukko on siinä että jos saa haltuunsa edes yhden tälläisen, voidaan sitten vain säätää omakin laite näille asetuksille ja purkaa viestejä niin kauan kuin tätä vihkoa riittää. Tämäkin korostaa sitä että Saksa oli tuskin hirveän voittamattomuusluuloissa Enigman kanssa. Se oli enemmän kompromissi. Se oli riittävän hyvä ja riittävän käytettävä. ; Kohtuu vahvasti salatulla menetelmällä voidaan periaatteessa lähettää salaisia viestejä julkisesti, vaikka radiolla. Joka säästää esimerkiksi rahaa.

Hieman tarkemmin itse laitteesta ja sen salaisuuden purkamisesta.

Saksa uskoi että sillä oli Enigmassa hyvin laadukas salausjärjestelmä. Syynä on se, että se oli tehokas kun sitä arvioitiin perinteisiin kynällä ja paperilla tehtyyn salaukseen. Enigmassa oli ominaispiirteenä se, että jos kryptatussa viestissä oli kahdessa kohdassa sama kirjain, se ei tarkoittanut että alkuperäisessä viestissä nämä olisivat sama kirjain. Toisaalta jos painat peräkkäin samaa kirjainta, Enigma kryptaa ne niin että ne ovat eri kirjaimia. Tämä oli sen verran tehokasta että se esti monia helppoja salaviestinkääntömenetelmiä. Enigma oli siis tältä katsoen hyvin laadukas laite. (En hyökkää sen laatua vastaan, en vain oikein jaksa uskoa että Saksalaiset olisivat uskoneet sen olevan voittamaton laite. Tai brititkään, sen puoleen.)

Enigma toimi siten että siinä oli roottorit. Niitä oli useita peräkkäin. Jokaisen kerran kun painaa nappia, roottorin reunimmainen siirtyy mekaanisesti askeleen eteenpäin. Ja kun tämä on kiertänyt, siirtyy seuraava roottori askeleen eteenpäin ja niin edespäin. Jokainen roottorin osanen vaikuttaa siihen miksi painettu kirjain muuttuu. Joten näiden roottorien asennon täsmällinen tietäminen oli tarpeen jotta viestin voi purkaa. Periaatteessa aivan karkeimmillaan laitteen sisällä on lamppuja jotka päätyvät patteriin ja virtapiiriin. Ja roottorien sisällä oli "johtospagetti" jotka johtivat siihen että eri virtapiiri sulkeutui kun roottori on eri asennossa.

Tätä toki mutkistettiin johtoasetuksilla joissa yhdistettiin yhdellä johdolla kaksi kirjainta. Tämä muutti viestiä vielä hieman. Johtoja voitiin käyttää eri lukumääriä, ja niiden ainoana rajoitteena oli se, että jokaista kirjainta edusti yksi reikä, yhdessä johdossa on kaksi päätä ja samaan reikään ei saa menemään kahta johtoa.

Näin ollen kun painaa kirjainta, ensin "virta menee" tähän plugistoon jossa eri kirjaimia on yhdistetty toisiin kirjaimiin. Sen jälkeen se menee roottorille 1, 2, 3.. jonka jälkeen se palasi takaisin ...3,2,1. Jonka jälkeen se meni plugiston läpi vielä kerran ja tämä ratkaisi mikä virtapiiri sulkeutui.

Enigma -laitteessa on kuitenkin yksi virhe, joka on siitä kiinnostava että se ei vaikuta maallikosta omituiselta. Mutta jo aivan perustason kryptografiaosaaminen kertoo välittömästi että siinä on puute johon tarttua. Enigma oli hieno koska se tuottaa samalla nappulalla eri kirjaimen. Se oli kuitenkin heikko koska kirjain ei koskaan ole sama kuin mikä on painettu. Eli jos painat A:ta se voi olla mikä muu tahansa kirjain kuin A. Tämä johtaa siihen, että jos on tiedossa sanoja tai sanontoja joita viesteissä esiintyy, voidaan tätä kautta purkaa sen päivän koodi.

Tässä merkitykselliseksi päätyikin saksalainen järjestelmällisyys. Kun joka päivä kello 6.00. lähetettiin standardoitu sääraportti Enigma -koodattuna, tarvitsi viestistä etsiä sanaa "WETTERBERICHT". Samoin jos etsi viestien loppupuolelta ajatusta "HEIL HITLER" saatiin pätkä johon verrata. Iloisinta tässä asiassa on tietenkin se, että Enigman heikkouden vuoksi ei tarvinnut kuin laittaa merkkijono sen käännössanaa vastaan. Ja jos jossain kohden viestiä on sama kirjain kuin tuossa odotettavassa sanassa, niin tätä sanaa ei ole tässä kyseisessä kohdassa. Siirtelemällä saadaan merkkijono joka ei osu yhdenkään kirjaimen kohdalla. Ja tämä on se oikea kohta. (Temppuna on se, että kun merkkijono on kohtuu pitkä, se itse asiassa säätää mahdollisuuksia yllättävänkin paljon. Yksikään kirjain ei saa osua samaan kohtaan on melko tiukka vaatimus jos merkkijonot venyvät.)

Kun tuo kohta on löydetty, voitiin aloittaa itse asetusten purkaminen. Turing ja Gordon Welchman tekivät tästä purkamisesta mekaanista. "Bombe machine" kykeni ratkomaan tuollaisen pulman 20 minuutissa. (Mikä kertookin että miten "voittamaton" salaus todella oli.) Tämä tehtiin melko nokkelalla tavalla. Sillä Turing keksi miten eri kytkentävaihtoehtoja saataisiin eliminoitua isoina joukkoina. Kaikkia vaihtoehtoja ei tarvinnut kokeilla erikseen ja verrata että synnyttääkö se tuosta annetusta syötteestä (kuten sääraportista tai HH -tervehdyksestä) sen merkkijonon joka oli tarjottu salaviestissä. (Tämän jälkeen tarvitsikin vain tietää viestin pituus. Joka oli julkista tietoa koska ne morsekoodilla lähetetyt radioviestit oli tietenkin kaapattu alusta lähtien.)

Turingin periaate perustui siihen että viestiä ei purettu suoraan, vaan eliminoitiin mahdottomia vaihtoehtoja tekemällä arvaus. Jos esimerkiksi arvattiin että laitteessa oli A oli kytkettynä B:hen. Ja jotta saataisiin oikea lopputulos koneen pyöräyttämisen jälkeen, olisi jonkin toisen kytkennän pakko tapahtua. Esimerkiksi D olisi kytkettynä O:hon. Joskus näissä tuli ristiriitaisuuksia, jolloin esimerkiksi O:n pitäisi olla kytkettynä A:han. Jota se ei voi olla koska A oli oletettu kytkettäväksi B:hen. Ja jos näin oli, niin tiedettiin että arvaus oli väärä. Ja lisäksi tiedettiin että O ei voi olla kytkettynä A:han. Eikä D O:hon. Tai mitä vaihtoehtoja tähän asti oli sitten käytykään. Kytkentöjen muuttumattomuus ja johdon kaksipäisyys ja se, että enigma ei koskaan tarjonnut samaa kirjainta viestiin ja kryptattuun viestiin eliminoivat isoja kasoja kytkentämahdollisuuksia. Ja jäljelle jäi lukumäärältään nopeasti maltillistuva määrä mahdollisia vaihtoehtoja. Joista oikea oli mahdollista hakea. (Ja testata muilla sen päivän kaapatuilla viesteillä. Jos ne avautuvat saksan kielelle, tiedettiin että oikeat säädöt oli kytkettynä.)

Höyrähtänyt ajatukseni Z⊕diacista

Olen pitänyt salaliittoteorioihin hurahtamista yhtenä mökkihöperöitymisen alalajina. Se kun ihmisellä on morbidi uteliaisuus ja liikaa vapaa-aikaa johtaa hyvinkin ... sanotaanko lennokkaisiin ... ajatuksiin. Yhtenä alatyyppinä tälle mökkihöperöitymiselle näen selvittämättömien murhien ratkomisen. (Vaikka niissä harvemmin onkaan kyse salaliittoteorioista ja salaliitoista niiden takana, niin molemmat vaativat hieman samantyylistä mieltä.)

Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)

Liikaa höyryilyjä

Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.

Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.

Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.

Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin  vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)

Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
 
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyy Φ -merkkiin. Hän myös ilmoittaa nimekseen "Zodiac". Joten tällä on jotain merkitystä. Toistuvuus luo teeman ja tarinan.

Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".

Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin  saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)

Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.

Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.

Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)

Vintage -Zodiac -kello, ja mielestäni erikoinen detalji.

Oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että Zodiac on ennen kaikkea "kellotaulusurmaaja". (Ei "horoskooppisurmaaja".) Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Zodiac -kellomerkki on vanhempi kuin surmaaja. (Sveitsiläisiä kelloja on tuolla nimellä tuotettu jo 1800 -luvulta.) Ja sen symboli on täsmälleen Zodiacin merkki. (Toisin kuin esimerkiksi mikään horoskooppimerkki.) Uhrien syntymäajat eivät vaikuta merkittävältä. Ja toisaalta murhien ajankohdat näyttivät olevan jotain jotka muuttuivat "aktiivikaudella" tiheämmiksi. Joka viittaa siihen että murhaamiseen oli enemmän "tarve" kuin "aikataulu".

Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)

Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.

Toki minäkin hieman irrottelin.

Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.

Entä jos ; Ricky McCormic ei vaan osannut kirjoittaa?

Eräs facebookryhmä esitti kryptografisen haasteen, älypelin. Se on kuvattuna alla.

"ALPNTE GLSE-SE ERTE
VLSE MTSE-CTSE-WSE-FRTSE
PNRTRSE ONDRSEWLD NCBE
NWLDZLRCMSPNEWLDSTSMEXL
DULMT6TUNSE NCBEXC
(MUNSAISTENMUNARSE)
KLSE-LRSTE-TRSE-TRSE-MKSEN-MRSE
(SAE6NSE SE NMBSE)
NMNRCBRNSEPTE2PTEWSREBKNSE
26MLSE74SPRKSE29KENOSOLE173RTRSE
356LE CLGSEOUNUTKEDKRSE PSESHLE
651MTCSEHTLSENCUTCTRS NMRE
99.84.5 5UNEPLSENCRSEADLTSENSKSENBSE
NSREONSE PVTSEWLDNCBE (3XORL)
NMSENRSEIN2NTRLERCBRNSENTSRCRBNE
LSPNSENGSPSEMKSEKBSEPCBEAVXL’R
HMCRENMREFCBE 1/2MUNDPLSE
D-W-M14HIL XDRLX"

Kykenin tunnistamaan merkkijonon välittömästi. (Olen yksinkertaisesti niin hyvä.) Tosin syynä ei ollut kryptologinen etevyyteni, vaan se että kyseessä on kuuluisa mysteerinen selvittämätön rikos. Kyseessä on Ricky McCormickin lappu. Lappu jolle on jopa oma wikipediasivu. Kukaan ei ole onnistunut avaamaan viestiä. Joten se että tunnistan merkkijonon ei auttanut sen sisällön ymmärtämisessä. Sen arvellaan kenties voivan auttavan rikoksen selviämisessä.

Huomiotaherättävää on se, että Ricky McCormick, jonka lapusta on kyse, ei vanhempiensa mukaan osannut kirjoittaa kuin oman nimensä. Itse asiassa olen jopa taipuvainen uskomaan että viestiä ei ole kirjoitettu salauksella jonka voisi purkaa. Uskon että se on raapustelua. Olisi omituista kuvitella että käytännössä luku- ja kirjoitustaidoton olisi suunnitellut salauksen josta on tullut eräänlainen kryptologien ihailema suuri mysteeri jota etevät tyypit ovat yrittäneet purkaa ahkerasti. Ja onnistumatta. Tältä pohjalta uskon että jos lapussa on merkityksellinen viesti, se on jonkun muun tekemä. Jos siitä on yritetty tehdä merkityksellistä niin lukukyvyttömyys johtuu siitä että viestiä ei ole alkujaankaan kirjoitettu sanan täydessä mielessä.

Tämä on kuitenkin arvio, eikä absoluuttinen totuus. Turha työ vihjaa vaikeudesta, mutta voi olla että kaikkea ei ole osattu katsoa oikein. Ja siksi moni kaipaakin vahvempaa argumenttia. Tieteellis-matemaattista todistusta asialle.

Jossain mielessä tässä on kuitenkin haaste Intelligent Designin ystäville. Heillä on usein väite siitä että heillä on jokin matemaattinen malli jolla he voivat filtteröidä havainnot "satunnaiseen", "lainomaiseen" ja "suunniteltuun". Ja että tämä luokitteleva filtteri. Moni heistä uskoo että tunnistus ei ole kontekstisidonnainen. Osa uskoo että tunnistaminen vaatii kontekstin kuten solun tai paperilapun. Tässä puhutaan emäsjonoista ja merkkijonoista. Eli konteksti koskee nimenomaan merkkijonojen yhdistelmiä, informaatiota. Molemmissa tapauksissa filtterin pitäisi tunnistaa onko tämä raapustus älykkäästi suunniteltu viesti vai pelkkää raapustelua. Molemmissa näkökulmissa pitäisi selvitä onko merkkijono sisällyksellinen vai ei. Jostain syystä evoluutiokriitikot eivät kuitenkaan ole osallistuneet näihin prosesseihin. Ei vaikka sillä voitaisiin saada rikoksia selvitetyiksi.

Selvästi tämänlaisesta prosessista olisi hyötyä. Esimerkiksi McCormicin lapun kohdalla olisi jo tieto siitä onko paperi todella vain raapustelua vai jokin merkityksellinen viesti olisi tärkeää. Tulos auttaisi kertomaan suoraan siihen kannattaako panostaa kryptografien murtoyrityksiin. Siksi ei ole väliä vaikka ID selvittääkin että se ei tunnista suunnittelun motiiveja tai merkityksiä. Että se havaitsee vain suunnittelun. Se ei ehkä avaa viestiä luettavaksi mutta se joka tapauksessa kertoisi onko kyseessä ylipäätään viesti.

On itse asiassa jossain määrin huvittavaa että ennustajia käytetään joskus poliisityössä, ja miten populaarikulttuuri on ottanut ennustaja-avustajat osaksi tarinoidenkerrontaa. Jostain syystä Intelligent Design -huuhaat eivät ole lähteneet noille markkinoille. Teoriassa he voisivat. Jostain syystä he kuitenkaan eivät. Vaikka hehän tunnistavat Suunnittelua kaikkialla. Että kun SETI:ssä ja arkeologiassakin tutkitaan niin voidaan myös biologiassa -asenteella. Jota ei sitten sovelleta missään.

---

Todistus egon kautta ; Allekirjoittanut on yrittänyt purkaa McCormicin viestiä varsin huonolla menestyksellä. Siksi se ei voi olla muuta kuin purkamatonta roskaa! Olenhan niin etevä!

Miksi on tarpeen puhuan "informaatiosta" ja "datasta" erikseen?

Informaatio -sanalla on usein paljon erilaisia intuitiivisia merkityksiä. Ja tämä vaikeuttaa asiasta argumentointia. Tämä on tarpeen esimerkiksi jos mietitään että mitä ylipäätään tarkoittaa informaation tuhoutuminen. Sillä kun ihmiset puhuvat informaatiosta, he eivät välttämättä puhu samasta asiasta kuin matemaatikko. Ei vaikka fysiikan asiaa sivuavat termit otettaisiin mukaan puheeseen. Informaatiolla on monia asiasisältöjä. Ja tässä tekstissä käsittelen samanaikaisesti niistä muutamaa. Ne ovat minusta relevantteja tai kiinnostavia tai ainakin käytettyjä ajatuksia tässä yhteydessä.

Murtamattoman linnakkeen murtaminen?

Asiaa voi lähestyä ottamalla perustaksi kryptografian. Jos meillä on salainen viesti jonka sisällöstä ei ole tietoa ja meillä on ns. "one-time pad" -salaus, jonka salausavain on täysin satunnainen ja sen jälkeen tämä salausavain tuhotaan täydellisesti, meillä on käsissämme merkkijono jonka viestiä ei voi purkaa millään supertietokoneella. ; Tässä salaisuutena on se, että tämä mainitsemani Vernanin salausmenetelmä on ainut tunnettu salaus jota ei voi purkaa.

Tämä on monista hämmentävää. Sillä kryptografiassa katsotaan ilmiselväksi säännöksi että kaiken voi purkaa. Tämä ajatus leviää sen tyylisissä kirjoissa kuin Dan Brownin "Murtamaton linnake". Tämä johtuukin siitä, että Vernanin salaus on käytännössä hankala. Ja siihen on eimatemaattinen ongelma. Se koskee salausavainen haltuunsaamista. Yleisenä haasteena on se, että jotta tämänlainen salausavain voidaan saada viestitettävän haltuun on käytettävä jotain kanavaa. Ja jos tätä kanavaa voi kuunnella, salausavaimen saa melko helposti haltuun. Ja jos on käytössä täysin 100% luotettava keino välittää avain, voitaisiin tätä täysin turvallista kanavaa tietenkin käyttää myös varsinaisen viestin levittämiseen.

Mutta tämä heikkous koskeekin avaimen jakamista eikä salatun viestun dekryptaamista. Se vaatii avaimen purkamisen. Toki tässä on toinenkin haaste. Kryptografian avulla voidaan nimittäin tarttua viestin purkamiseen sen sisältämien eisatunnaisuuksien kautta. Ja tässä on karkeasti kaksi reittiä:
1: Tartutaan säännönmukaisuuteen lopullisessa viestissä. Tästä hyvä esimerkki on Zodiac -murhaajana tunnetun sarjamurhaajan viestit. Niiden purkamiseen liittyy paljon kunniaa joten moni on valehdellut purkaneensa ne. Mutta osa viesteistä on kuitenkin purettu. Ja tässä on käytetty tietona nimenomaan sitä, että murhaaja todennäköisesti käyttäisi "KILL" -sanaa viesteissään. Murhaaja oli ovelasti lisännyt tunnistamisen vaikeutta tekstiin siten että hän käytti yleisille kirjaimille useaa merkkiä. Ja näin niiden jakaumat tasaantuivat ja viestin sisältöä. "KILL" -sanan toistuminen kuitenkin loi viestiin rakennetta joka voitiin tunnistaa. Näin ollen Vernanin salaus voidaan purkaa jos lopullisen viestin sisällöstä tiedetään valmiiksi riittävästi.
2: Itse salausavaimessa voi olla toistuvuuksia. Jos salaa pitkällä salasanalla jonka sisältö on DADADA, se vastaa kahden merkin DA -salausta. Toki toistuvuuden ei tarvitse olla näin yksinkertaista, matemaatikot puhuvat astetta teknisemmästä konseptista, redundanssista, ja sitä löytyy kirjainmerkeistä jotka arkijärjellä "näyttävät satunnaisilta". (Mistä saa hieman koomisen esimerkin Jeffery Shalitin "Recursivity" -blogista.) Tässä haasteena on se, että avaimen täytyy olla täysin satunnainen ; Sillä sattuma tuottaa todennäköisimmin algoritmista kompleksisuutta jossa ei ole redundanssia ja joita ei siksi voi häviöttä pakata. Ja täysin satunnaisen tuottaminen on haasteellista. Esimerkiksi PRNG -algoritmit tuottavat yleensä hyvin satunnaisenoloisia mutta kuitenkin pitkällä tähtäimellä pakattavissa olevia (siis redundanssia sisältäviä) merkkijonoja. Ja tämän vuoksi Vernanin salaus onkin usein käytännön tasolla purettavaa mallia.

Tämä ei tietysti tarkoita että "murtamaton linnake voidaan purkaa". Sillä jos tarjolla on pääsy täysin satunnaiseen kohinaan, salauksia voidaankin ryhtyä tekemään. Ja tässä tapauksessa kävisi todellakin niin että ei voitaisi tietää muuta kuin korkeintaan viestin pituus. Satunnaiskohina kun voi tuottaa minkä tahansa järjestyksen ja jokainen salausmerkkijono on yhtä epätodennäköinen. Lopputulosta ei voi purkaa. Mistä päästään tavallaan siihen erikoisuuteen josta kirjoitin kun selitin Hitlerin näköistä kissaa.

Tärkein kysymys onkin oikeastaan se, voidaanko "informaatiota" tuhota.

Jos asiaa ajatellaan fysiikan kannalta, moni viittaa siihen että informaatiota ei voi tuhota. Tämä on tavallaan hyvin järkevää siinä mielessä että informaatio voidaan käsittää asioiden järjestykseksi. Ja koska aineen ja energian säilymislaki viittaavat siihen että universumissa tietyt asiat vaihtuvat ja muuttuvat mutta eivät tuhoudu, voidaan todellakin sanoa että muutos ei tuota uutta informaatiota koska järjestys vain muuttuu. "Vanha informaatio tuhoutuu ja uutta tulee tilalle saman verran." Molemmissa on sama universumi jonka samat osaset ovat eri järjestyksessä.

Mutta jos asiaa tarkastelee datan kannalta, on selvää että datan määrä voi vaihdella hyvinkin paljon. On selvää että one-time padissamme käytetty salausavain on fysikaalisessa maailmassa ja sen atomit ja energia säilyy. Mutta hyvin harva uskoo että tietosisällön voisi palauttaa ennalleen siitä savupilvestä joka liekehtivästä salausavainsivusta on noussut. Monet termodynamiikan ominaisuudet nähdään nimenomaan entropiaa lisäävinä ja irreversiibeleinä. (Hyvä kuvaus palautumattomuudesta on vertaus makkarakoneesta. On kone jonka toisesta päästä menee aasi ja toisesta päästä tulee makkara, mutta ei ole konetta jonka toiseen päähän laitetaan makkara ja jonka toisesta päästä tulee aasi. Siis jos emme puhu kaksimielisin metaforin aasien seksistä.)

Informaation tuhoutumista pitääkin tätä kautta miettiä sitä kautta onko Laplacen demoni mahdollinen. Joku voisi ajatella että termodynamiikan toisen pääsäännön mukainen hajeasia ei ole samaa kuin kartoittamattomuus. Voitaiisin kuvitella että universumi toimii deterministisesti tiettyjen sääntöjen mukaan siten että jos tiedetään universumin kaikkien hiukkasten asema ja liikesuunta, voitaisiin tietää sen muutokset muina hetkinä. Tämä tarkoittaisi sitä että savusta itse viestin purkaminen ei onnistu vain siksi että ihminen ei ole Laplacen demoni. Tosiasiassa informaatiota ei siis voisi oikeasti tuhota lopullisesti, vain ja ainoastaan ihmisen kykyjen rajat ovat se oikea este joka estää one-time-padin salausavaimen selvittämisen. ; Mutta aika harva fyysikko uskoo Laplacen demonin olevan relevantti. Ja minäkään en näe. Kvanttifysiikkaa kuvaa indeterminismi. Heisenbergin epätarkkuusperiaate yksinkertaisesti estää tietämästä edes yhden partikkelin liikesuunnan ja sijainnin. (Saati koko universumin partikkeleiden.) Tällöin viestin tuhoutuminen voi olla aivan konkreettinen asia. Viestin salausavaimen voi tuhota niin että mitkään Kuninkaan miehet - Olipa kyseessä sitten Jeesuksen tai Aragornin seuraajat - eivät voi Lilleri lalleria parantaa.

Indeterminismi on siitä kiinnostavaa että se tarjoaa myös täysin satunnaisen lähteen. Joten vaikka tietokoneohjelmat ovat vain Pseudo Randon Number Generatoreita, niin kvantti-ilmiöt ja niihin sidotut asiat voisivat toimia aidon satunnaisuuden lähteinä. Jolloin salausavainkin voitaisiin saada täysin satunnaiseksi. Jota Vernanin salaus yhden kerran käytettävällä viestin mittaisella salausavaimella vaati.

Joten kenties onkin turvallista sanoa että muutos ei tuhoa "informaatiota", mutta sen sijaan tietyt kompositiot ja tätä kautta "data" on jotain jonka määrä vaihtelee. Ja jos data sidotaan algoritmiseen kompleksisuuteen, eli siihen miten epätodennäköinen se on ja miten pitkä algoritminen kuvaus sen tuottamiseen tarvitaan, voidaan jopa sanoa varsin turvallisesti että universumin indeterminismi pumppaa maailmaan koko ajan lisää tätä "dataa".

Kenties tämänlaatuinen pikkuriikkinen pyörittely on yllättävän tarpeen.

Ylläkuvaamani "informaation" ja "datan" jaottelu on tarpeen sen takia että muutoin voi olla hankalaa ymmärtää monia asioita. Esimerkiksi kreationistit aivan tosissaan esittävät että "mutaatio ei voi tuottaa informaatiota koska se vain muuttaa järjestystä". Ja samalla ajatella että "geenin kahdentuminen ei voi tuottaa uutta informaatiota koska sisältö pysyy samana". Voidaan ajatella että tässä hypitään käsitesisällöstä toiseen. Että ensin puhutaan "informaatiosta" jossa mutaatio on muutos. Ja jossa "dataa" kuvaa se että informaatio toistaa tietyn algoritmisesti kuvatun sisällön.

Ajatuksen omituisuutta ei ole vaikeaa näyttää. Jos meillä on sana "HAIKALA", sen muuttaminen "HAIKARA":ksi todella muuttaa yhden sanan toiseksi. "HAIKALA" tuhoutuu ja "HAIKARA" ilmestyy. Toisaalta jos kirjoitamme "HAIKALA HAIKALA", se ei tunnu lisäävän mitään olennaista uutta tietoa. (Teknisesti se itse asiassa tuottaa. Kolmogorov -kompleksisuus kasvaa pikkuriikkisen ja tämä voidaan nähdä ajatuksena että toistojen lukumäärä itsessään on tietoa siitä montako toistoa on. Mutta ignoroikaa tämä pikkudetalji.) Mutta jos me teemme ensin muutoksen "HAIKALA HAIKALA" ja sitten teemme muutoksen "HAIKALA HAIKARA" voimme huomata että lähtöasema "HAIKALA" pitää sisällään lisäsanan "HAIKARA" ilman että "HAIKALA" on tuhoutunut prosessissa.

Tämän taikatempun ymmärtäminen voi olla haasteellista, ellei huomaa että "järjestyksen pituus" ja "järjestyksen kompositio" ovat itse asiassa hieman eri asioita. Ja kun "informaatio" -sanaa käyteään yleisterminä nämä menevät helposti sekaisin ja syntyy ekvivokaatioita. Ja siksi oli kenties syytä polttaa yksi salausavain heittämällä se korkeasti radioaktiiviseen säteilyyn.

Ei oikeaa yritystä kommunikoida

"Uncommon Descentissä" on esitetty hyvin klassinen ID -haaste. "Support the claim that one must always understand the context of a message in order to know that it is, indeed, a message. Describe a specific context, the absence of which would make it impossible to know if a meaningful message consisting of 100 characters was designed by an intelligent agent." Kysymys on tietyllä tavalla kiinnostava. Se liittyy koko intelligent designin ydinkysymykseen. Siihen, että miten tunnistetaan järkevä viesti ns. nonsensestä. Ja koska ID:n argumentaatiossa olennaista on, että ID:n luonnetta, tavoitteita ja muita vastaavia ei voida tietää, on oleellista että mitään kovin tiukkaa kontekstia ei tarvita.

Toki tämä haaste näyttää olevan varsin normaali ID -harhaanjohto. Red herring, jolla huomio viedään syrjään ID:n kannalta relevanteista ja äärimmäisen syvistä ongelmista. Kikka ei ole edes kovin hyvin piilotettu tai sofistikoitunut. Kaava voitaisiin luetella siten että
a: Meillä on jotain oikeasti tiedettyä tietoa siitä että jokin kohde on Suunniteltu. Eli meillä on ainakin joskus keino erottaa onko kohde suunniteltu vai eisuunniteltu.
b: Solut ja DNA:n jotkun rakenteet ja eläimet vaikuttavat kuin ne olisivat suunniteltuja. Ei nyt välitetä eroavaisuuksista, joita on kenties syviäkin. Mutta kaikissa asioissa on epäanalogisuutta. Jos samanlainen kohde on eri lokaatiossa, on se paikkaa koskeva epäanalogia. Joten vain samanlaisuuksilla on väliä.
c: Ja koska emme nyt halua tunnistaa DNA:n suunnittelua samalla tavalla kuin kohdassa a oleviin kohteisiin, joihin meillä täytyy olla jokin keino koska emme muuten tietäisi että ne ovat Suunniteltuja, viittaamme vain kohdan b huomioon ja yliviivaamme ainakin joskus -sanan a kohdassa irrelevantiksi.
+: Joten nyt evoluutiobiologeilla on tutkimusvastuu ja todistusvastuu tehdä tutkimuksia, publish or perish, ja ID -väen ei sen sijaan tarvitse muuta kuin esittää tätä argumenttia uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä ID tämän jälkeen sitten tekee tietessä on se, että se puolustaa kohdan a validiteettia, jolloin puhutaan koodeista ja informaatiosta ja viesteistä ja mahdollisesti salauksesta ja SETI:stä. Ja sitten kohta b vain kaikessa heikkoudessaan livautetaan jotta kohta c saadaan vaikuttamaan täydeltä tieteelliseltä faktalta. Ja valtaosa lopusta on sitä että keinolla millä hyvänsä yritetään olla kiinnittämättä johtopäätöksen laadun ja uskottavuuden kannalta äärimmäisen relevanttiin kohtaan b. Ja siirtämällä puhe takaisin kohtaan a. Mutta ei siihen, että jos a:n tunnistamiseen on metodi, se ei ole analogia itsensä kanssa, koska muuten lopputulos olisi kehäpäätelmäinen. Siksi pitää puhua a:sta mutta ei siitä miten a tunnistetaan Suunnitelluksi. Ja näin valtaosa koko aihepiirin keskustelusta onkin tiivistetty ID:n "red herring -kaavaksi", joka tiivistää valtaosan aiheesta käytävästä ns. "ns. keskustelusta".

Mutta en jaksa jäädä tähän.

On toki helpottavaa huomata että joku huijaa ja tämän petkuhuiputuksen havaitsee. Mutta itse vastaisin kuitenkin myös haasteeseen. Sillä tätä kautta voidaan nostaa esille uusia asioita.
1: Nostamalla esille vaikka Voynichin käsikirjoituksen. Se on ainakin riittävän pitkä. Ja sen kohdalla on todellakin hyvin vaikeaa tietää miten siinä oleva merkkijono on generoitu. Ja siitä keskustellaan paljon. Viestin kielirakenteen puolesta puhuu ainakin Gabriel Landinin huomio siitä että teksti noudattaa Zipfin lakia. Mutta toisaalta moni muukin ilmiö tuottaa Zipfin lain vaatimia jakaumia. Ja itse asiassa Gordon Rugg on luonut menetelmän jolla käsikirjoituksen sisältämä jakaumarakenne olisi voitu generoida ilman että sen takana olisi mitään aitoa kieltä.
2: Toisaalta StephenB:lle voisi muistuttaa vanhanaikaisesta salausmenetelmästä (One-time pad, OTP), joka perustuu kertakäyttöisiin sivuihin joissa on arvottu satunnainen kirjainjono. Jokaisella aakkosella on lukuarvo. Ja kirjaimet lasketaan yhteen ja jos kirjaimet "menevät ympäri", se kiertää siten että aakkosen viimeisen kirjaimen jälkeen tulee A. (Kirjaimet ovat ikään kuin ringissä ja piiriä kierretään.) Tämä tuottaa salattuja viestejä joita ei voi erottaa satunnaisesti arvotuista jonoista yhtään mitenkään.

Jotta haaste saadaan pelastetuksi on tähän kulmaan kuitenkin jo vastattu. "I have no doubt that someone could craft a message in a code that I can’t crack or in a language that I cannot translate into English. In such cases, there has been no real attempt to communicate." Tämä on tietysti surullista siinä mielessä että ID:n päätututkimusaihe on DNA, se onko biologiassa merkkiä Älykkäästä Suunnittelusta. Ja tämän vuoksi emme voi sanoa tästä tärkeimmästä aiheesta oikein mitään muuta kuin sen, että sekään ei näytä pitävän sisällään mitään oikeaa yritystä kommunikoida. Samoin ID:n tunnistusvoima näyttää menevän hämmästyttävän heikoksi koska tässä taustamerkitys on, että jos vaikka avaruusolennot lähettävät viestin jota emme ole kykeneviä kääntämään, niin että se voitaisiin sitten muuttaa englannin kielelle tai muuten ymmärrettäväksi, ei voitaisi tunnistaa viestiksi vaan se olisi pakosti pelkästään "no real attempt to communicate". Kuitenkin valtaosa ID:n vetoomuksista perustuu siihen miten SETI voi etsiä älyn merkkejä avaruudesta. Ja nämä ovat oleellisen epäanalogisia tämän ja muiden vastaavien ID -haasteiden kanssa.

Itse asiassa koko haaste menee omituiseksi, koska se perimmiltään esittää väitteen että jos on olemassa jokin yli 100 merkin mittainen englanninkielinen viesti, niin sitä on pidettävä älyn tuotoksena. Ja jos viesti ei täytä näitä ehtoja se ei ole aidosti älykäs viesti. Joka johtaa siihen että jos on olemassa muunlainen viesti, sen merkitys haasteelle on merkityksetön. Mutta jos se täyttää nämä ehdot sitä pitää pitää suunniteltuna. Huvittavinta on kuitenkin se, että testi joka selittää että viestin kontekstilla ei ole väliä asettaa haasteelleen hyvin spesifin kontekstin. Sen, että viestin täytyy olla englanninkielinen jotta sen viestin voi ymmärtää. Ja tätä tarvitaan siksi että merkkijono on kontekstoitu viestintäyritykseksi jossa viestillä on sisältö joka voidaan ymmärtää kielellisesti, tavalla joka on käännettävissä englannin kieliseksi puheeksi. Eli selittäessään että tietääkseen onko viesti älyllisesti suunniteltu, ei tarvita kontekstia tai Suunnittelijan tavoitteiden ymmärtämistä. Ja tämän "kontekstittomuusteorian" kyseenalaistajille asetetaan todistusvastuu haasteelle jossa viestin tunnistamisen kannalta oleelliseksi laitetaan se, että tiedetään että älyn olisi tavoiteltava viestintää. Ja että viestin on oltava tietyssä kielellisessä kontekstissa.

Hupaisaa onkin, miten samat henkilöt saattavat harjoittaa keskenään ristiriitaisia selitysmalleja tältä osin. Ilman selvää kontekstia ei voida erottaa satunnaista viestiä. Mutta sitten ajatellaan kuitenkin että "That we have a MESSAGE as opposed to noise, implies a context of a communication system involving sources, encoders and/or modulators, transmitters, channels and possibly storage units, receivers, demodulators and/or decoders and sinks or destinations. That whole technical context is replete with purpose, irreducible complexity and more, pointing to design." Mutta valitettavasti tämä tunnistetaan sillä että kohteiden konteksti ja sisältö on jo tunnistettu. ID ei siis tunnista ja johda yhtään mihinkään. Emme saa apuja heidän supertieteestään, vaan vasta sitten kun jo tiedämme että kyseessä on jokin jossa on merkityksellistä viestintää tunnistamme ylipäätään, että se on viesti.
1: Tai sitten jos kohde tunnistetaan sellaiseksi missä ID:läiset haluavat tunnistaa asian he väittävät että sekin edustaa tätä. Mutta he eivät osaa tunnistaa näitä ennen kuin se mistä kohteesta data on saatu kerrotaan. Mikä on kontekstointia sekin. Ja lisäksi paljastaa hyvin paljon siitä miten he osaavat niin ilmiselvästi ja varmuudella sanoa että ruuviavain ja bakteerimoottori pitää sisällään Suunnittelua. On erikoista miten tämä varmuus puuttuu heti kun ID ei tiedä mitä tulosta hänen maailmankuvansa tässä kyseisessä kohteessa tavoittelee.

Kun merkkijonoa halutaan tunnistaa, ja vaaditaan että tähän sovelletaan ID:n viestin sisällölliseksi paljastavia laskelmia, näitä ei osata tehdä vaan sanotaan "I do not need FSCO/I to tell me that an intelligent agency was involved." mutta sitten kun esillä on jokin jonka viesti on jo dekoodattu niin sitten tilanne onkin niin, että aivan sama henkilö kertoo että "Also FSCO/I will tell you if an intelligent agency is required to bring the thing into existence." Eli kun konteksti on selvä, ja viesti kääntyy englannin kielelle, on se sitten kontekstittomasti tunnettu. Mutta ennen tätä selvittämistä ei laskelmia joilla arvioidaan onko se designiä vai ei osatakaan soveltaa. Tämä on oireellista. Ja on hämmentävää, miten erilaisia menetelmiä ja sivistyssanarykelmiä mitä ID:n kannattajat käyttävätkin, niissä on kaikissa se sama oleellinen ongelma

Jos otamme vaikka SETI -esimerkin ja saamme radioteleskoopista tavaraa, miten voimme erottaa onko viesti satunnaista kohinaa, lainomaista rytmistä toimintaa vai merkityksellinen viesti. ID perimmiltään ottaa kohteita jotka muutenkin tiedämme edustavan Suunnittelua ja väittää että ne vastaavat näitä heidän taianomaisia konseptejaan. Ja väittävät että tietyt, heidän teologiassaan merkittävät kohteet, kuten DNA, myöskin heijastaa näitä samoja periaatteita. Mutta tosiasiassa nämä esimerkit näyttävät miten he tulkitsevat aineiston sen mukaan mitä siitä kerrotaan. He osaavat varmasti erottaa onko DNA:n viesti satunnaiskohinaa vai ei kertomalla ensin onko se DNA:ta. Loput päättelee heidän teologiansa. Tätä prosessia ei tietenkään voi pitää tieteellisenä ajatteluna. ID ei siis tunnista menetelmillään mitään viestiä, vaan kun muut keksivät miten se on viesti, he tästä röyhkeästi päättelevät että heidän epämääräinen laskukaavastonsa jota ei voi muutoin käyttää mihinkään, varmasti antaisi tässä kohden oikeita tuloksia. Koska he sanovat että nämä luvut mittaavat näitä asioita. Tämä on hyvin hyvin kummaisaa.

Mitä tämä epäonnistuminen tarkoittaa?

Väittäisin että huomatessaan vaikeuksia viestien tunnistamisessa UD:ssa on itse asiassa demonstroitu juuri se, miten konteksti tarvitaan jotta voidaan sanoa että kohde on todella design. Ja tämä todistaa sen, että Intelligent Designin perusteesi on hyvin heikoilla. Sen mukaanhan Suunnittelijan intentioista ja Suunnittelijan luonteesta ei tarvitse tietää mitään, koska kohteet heijastavat jotain sellaista ominaisuutta kuten CSI -informaatiota (ja muita ID -konsepteja) jota voidaan vain tunnustaa kohteista. Ja että tämä tunnistustapa on hyvä keino, koska vaikka ei voida mitenkään osoittaa että jokin kohde ei olisi Suunniteltu, niin tässä tapauksessa prosessissa eliminoidaan se, että kohde olisi voinut syntyä luonnollisin prosessein kuten algoritmein, luonnonlaein tai sattumalta.

Ja nyt sitten haasteille asetetaan tämänlaisia rajoitteita, koska menneistä haasteista on huomattu, että erilaisin menetelmin käsitellyt älylliset viestit eivät niin vain erotukkaan esimerkiksi satunnaiskohinasta (heikko pakattavuus) tai luonnonlakien tuottamasta merkkijärjestelmistä (korkea pakattavuus). ID väittää kykenevänsä erottamaan luonnolliset merkkijärjestelmät älyn tuotoksista, joten epäonnistuminen on kova paikka. Haasteiden pitää olla nokkavia mutta sellaisia että niissä ei voisi hävitä. Helpoin tapa tehdä tämä on tietysti asettaa keinotekoisia esteitä vastapuolelle. Riippumatta siitä onko tämä rajoite täysin ristiriidassa sen kanssa mitä tässä pitäisi todistaa. (Kuten tässä haasteessa ilmiselvästi kävi.)

Miksi he vihaavat minua?
Tarkastelujeni mukaan koko
Uncommon Descent -blogi
on minun ja kollegoideni
tuottamaa materiaalia.
Olisivat kiitollisia!

Haaste onkin nähtävissä sitä kautta että ID ei pidä ns. infinite monkey theorem:asta. Ja tämä sitoo kaiken hyvin klassiseen kreationismiin. Ja perinteistä perinteisempään Dembskin argumentistoon. Sillä William Dembskin mukaan sattuma tuhoaa informaatiota ja luonnonlait siirtävät sitä eteenpäin. Ja tälle näkemykselle haasteena on se, että matemaatikot ovat jo kauan tunteneet "infinite monkey theorem" -nimellä tunnetuksi tulleen näkemyksen siitä että jos apinalle annetaan riittävästi aikaa, se naputtaa koko Shakespearen tuotannon. Metafora on saanut nimensä Émile Borel -nimiseltä matemaatikolta vuodelta 1913. Mutta ajatus siitä on paljon vanhempi. Ja sen takana on se, että apina on lähinnä satunnaisuuden vertauskuva (ja satunnaisuuden ominaisuudet on matemaattisesti määritelty) ja tällä tuodaan esiin lähinnä sitä, että yritysten määrä on oleellinen kun huomioidaan jonkin asian tapahtumisen todennäköisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä että jos annetaan riittävästi aikaa, mikä tahansa älykkäältä vaikuttava sekvenssi syntyisi millä tahansa satunnaisgeneraattorilla. Tämä ei ole mitenkään erityisen kyseenalainen keksintö. Intelligent Designin puolella tätä periaatetta yritetään diskreditoida toistuvasti.

Ja toisaalta miksipä tätä ei tehtäisi. Dembskin "universal propability bound" (upb) yritti ratkaista tätä antamalla luvun 10¹⁵⁰ jonka hän oli laskenut näkyvän universumin koosta ja kvanttien liikkeistä, jotka hän oli kertonut yhteen. Jotka hän oli olettanut tyystin satunnaisiksi.
1: Ajatus on lähtökohdiltaan huono, että universumi on nykytiedon mukaan suurempi kuin pelkkä näkyvä universumi. Inflaatio heikentää näkyvyyttä siten että emme edes teoriassa voi nähdä tietyn rajan ulkopuolelle. Ja lisäksi jo atomien olemassaolo kertoo siitä että tosiasiassa kvantit eivät heilahtele satunnaisesti satunnaisiin kombinaatioihin, eikä universumi ole täysin satunnainen koska siellä on vähintään yksi luonnonlaki. (Enemmänkin.) joten Dembskin arvioissa on muutoinkin syviä puutteita. Dembskin arviot kun muuttuvat kontekstin mukana. Ja eliminointiprosessi tässä upb -ympäristössä vaatisikin kaikkien relevanttien ja mahdollisten, myös eikeksittyjen, luonnonlakien vaikutuksen tunnistamista jotta voitaisiin sanoa että sen takana ei todella ole lainomainen prosessi. Jota taas tarvitaan siksi että ID ei olisi aukkojen Jumala argumenttivirhe joka hyppäisi "emme tiedä miten on syntynyt" -selityksestä siihen että "tiedämme että sen takana on Suunnittelija". (Joka pitää sisällään ristiriidan : Jos emme tiedä emme voi tästä päätellä että tiedämme.) Ja upb -ajatuksen rakenne itsessään pakottaa tähän ajatuskehään, joten selvästi jotain muutoksia tarvitaan.
     1.1: Ja kuten eräs todennäköisyyksiä miettinyt Diplomi -Insinööri näki asian ; Hänestä universal propability bound oli jo ensivilkaisulta "aivan saatanan typerä" koska se ei itse asiassa laskenut sitä millä todennäköisyydellä universumissa syntyisi näin tarkkaa informaatiota. Vaan itse asiassa teoreeman perusteella pitäisi sanoa että 50% kaikista niin paljon CSI:tä sisältävistä informaationpätkistä pitäisi syntyä sattumalta ihan odotetusti. Kuitenkin Dembski nimenomaan otti tämän rajana jonka jälkeen jos luonnosta löytyy mitään niin kompleksista, niin sen takana täytyisi olla Suunnittelija. Tämä vihjaa että tässä lukuarvoissa on hyvin syvällisiä ja valtavia valuvikoja.

Mutta tämä ei toki muuta sitä että hieman sympatiseeraan ID:läisiä tässä asiassa. Sillä meillä ei ole "äärettömästi aikaa". Nuoren maan kreationistien parissa on usein tiedostettu että äärettömästä määrästä apinoita ei tarvitse välittää jos käytettävissä oleva aika on lyhyt. Mutta OEC ja ID -puolella ollaan sitten astetta vahvemmin vastustamassa tätä periaatetta. (Mikä on jossain määrin hilpeää koska moni kreationisti pitää Dembskin tuloksia absoluuttisina ja koskemattomina koska ne ovat matematiikkaa. Ja että on "matemaattinen tosiasia" että informaatio vaatii lähteen jossa on enemmän informaatiota. Koska Dembskin wtf. Tämä "infinite monkey theorem" on sekin perimmiltään matematiikkaa.) Toki asia voitaisiin hoitaa pelkästään merkkijonon pidentämisellä. Johon tämän mainitun ID -haasteen merkkipituusrajoitekin itse asiassa viittaa.

Toki se jättää yhä huomaamatta sen, mitä Diplomi -insinööriltä saamani lausunto kertoo jopa luonnontieteellisistä havainnoista ; Osa tieteellisistä löydöistä jotka täyttävät kovatkin tilastolliset rajat ovat itse asiassa vääriä positiivisia (false positive). Tiedämme että osa vallitsevan tieteen tunnustamista luonnonlaeista on tilastojen valossa väärin, mutta emme tiedä mitkä prosentit.

Mutta pääasiani sille miksi en hyväksy ID:n tapaa pelata "haasteineen" on se, että he eivät pelaa reilua peliä. Kun teoriana on että informaatio ei tarvitse kontekstia, tämä pitää demonstroida jotenkin muuten kuin vaatia tarkkaa kontekstia jotta merkkijono hyväksytään "sopivaksi". ID:n ongelmana itse asiassa onkin se, että (1) Dembskin alkupään informaatioversiot olivat jotain jossa konteksti oli hyvin heppoinen ja jossa tehtiin laskelmia ja todennäköisyysarvioita. Ne vain sitten havaittiin syvällisesti vääriksi. (Tai oikeastaan helpoilla tavoilla vääriksi.) Oli siis piirre jonka määrää voitiin laskea ja arvioida, mutta joka ei sitten kertonut mitään sellaista mitä sen väitettiin kertovan. (2) Uusilla tavoilla asioita on epämääräistetty. Ja uudelleenmääritelty. Ja muutenkin kikkailtu. Ja tämän seurauksena minkään CSI -pitoisuuksia ei oikeasti voida enää arvioida ilman että olisi hyvinkin tarkkarajainen konteksti. Mutta ID ei silti ole luopunut väiteestään siitä että Suunnittelijan luonteesta ja tavoitteista tarvitsisi tietää.

Tälläistä mallia ei voi soveltaa eikä tätä kautta voida tietenkään väittää että "DNA:ssa todella on CSI -piirre joka ylipäätään tarvitsee yhtään minkään selityksen". Lisäksi en pidä ylenmääräisestä "fiksoitumisesta ikuisiin apinoihin". (Heil Kitler!)  ID:ssä yksinkertaisesti keskitytään liiaksi yksittäisiin havaintojoukkoihin ja niiden permutaatioihin. Ne taas kaikki ovat useinkin yhtä epätodennäköisiä, ja erityisyys viittaa enemmän synkronisiteetin kaltaisiin psykologisiin - ja pahimmillaan suoraan taikauskoisiin merkitysten näkemiseen jossa esimerkiksi nähdään itselle suunnattuja henkilökohtaisia viestejä teelehtien asennossa kupin pohjalla. Kombinaatioiden arviointi taas on oleellisesti vähemmän taikauskoista. Mutta se vaatii sitten kontekstin tajua.

Eli lyhyesti;

Eli vaikka - tai oikeastaan juuri siksi että - UD -blogissa oma ideani haasteen ratkaisusta torjuttiinkin "ei oikeana yrityksenä kommunikoida", niin korostan että Voynichin käsikirjoitus on hyvä esimerkki siitä miten älyllisen viestinnän merkkejä haetaan nimenomaan kontekstin tunnistamisella. Ruggin huomio on tärkeä, se ratkaisi ongelman kombinatorisesti. Mutta toisaalta Voynichin käsikirjoituksesta on myös yritetty todella purkaa auki kieltä. Ja sanoja onkin löytynyt. "The manuscript has a lot of illustrations of stars and plants. I was able to identify some of these, with their names, by looking at medieval herbal manuscripts in Arabic and other languages, and I then made a start on a decoding, with some exciting results." Konteksti on kaikki kaikessa.

Siksi toivotankin ID -läisille onnea projektissaan. Projektissaan jossa tärkein yksittäinen tehtävä on se, miten DNA:n sisältämä CSI voidaan kuvata englannin kielellä. (Tai jollain muulla kielellä joka sitten käännetään englannin kielelle.) Tässä onnistumisen välttämättömyys näyttääkin olevan se tieteellinen sisältö joka tähän "haasteeseen" sisältyi ja josta se kertoi. Väitän että tämä ei ollut sitä mitä UD:ssa haluttiin. Mutta kuten sanottua, tekijän intentioilla ei ole aina niin suuresti merkitystä. Kontekstilla on sen sijaan paljonkin. Ja siksi, UD -haasteiden hengessä, vaadinkin että tämä vaatimaton prosessi toteutetaan. Ja ennen tätä sanon vain sen, että yritykset löytää mitään Suunnittelua Designin takana on pelkkää "ei oikeaa yritystä kommunikoida".

Hypoteesinmuodostusta ja D&D -jumalia

Mielikuvitukseen liitetään usein satunnaisuus. Kuitenkin yllättävän moni ajattelee että esimerkiksi fantasian tarinat kumpuavat "maailmasta ja maailmankuvasta", kuten Lewis ajattelee. Vastaava näkemys sovelletaan joskus myös tieteeseen, kuten esimerkiksi Luce Irigaray esittää. - Näissä teorioissa on yleensä ajatus siitä että mielikuvitus on ikään kuin maailmankuvan determinoima. Idean keksiminen johtuu idean keksijän maailmankuvasta, eikä esimerkiksi satunnaisesta mielenjuolahduksesta. Tietyn maailmankuvan kanssa ei siis voi muuta kuin syntyä tietynlaisia ajatuksia.

Tämä näkemys on myös kvanttimystiikan ytimessä. Kvanttimystiikassahan korostetaan esimerkiksi sitä, että vanhat uskonnolliset kirjat sisältävät kryptisiä viestejä, jotka voidaan tulkita nykytieteen kautta. Monimerkitykselliset ja paradoksaaliset lauseet siis sovitetaan nykytieteen tuloksiin ja ajatellaan että tämä tarkoittaa sitä että nämä tieteen löydöt ovat olleet vihjeenä jo näissä uskonnoissa. - Ainut vika, mikä tässä ajattelutavassa on, on se, että monimerkitykselliset ja hämärät lauseet eivät ole ajaneet näihin tuloksiin, vaan tulokset selitetään jälkikäteen kun joku muu on ensin tehnyt ne löydöt. Tämä vihjaa siihen että tämänlainen vihjeellisyys ei ole kovinkaan merkityksellistä tieteen tekemisen kannalta.

Kvanttimystikot pitävät "skientististä maailmankuvaa" - joka tarkoittaa heillä yleensä mitä vain skeptistä ja luonnontieteellistä ajattelua - latteana. Erityisesti ateismia vastustetaan "vihjeettömänä". Eli kun ateisteilla ei ole mitään pyhiä viestejä jotka tulkita jälkikäteen tieteenmukaisiksi, he olisivat kyvyttömiä tekemään aitoja löytöjä.

Vastaavaan ajatteluun meidät johtaa myös kreationisti David Klinghoffer, jonka lausuntoa kommentoimaan saadaan vaikkapa agnostikko John Pieret. Klinghoffer valittaa siitä että esimerkiksi Dawkins käyttää tieteellisiä löytöjä kuvatessaan sellaisia sanoja kuin "beautiful", "exiting", "excellend", "lovely"... Klinghofferin mukaan Dawkinsin ihailema periaatteiden sovelluskelpoisuus ja kokeellinen toistettavuus ja yksinkertaisten periaatteiden selitysvoima joka redusoi valtavan moninaisen luonnon yksinkertaisiin periaatteisiin on kuitenkin jotain aivan muuta "What Dawkins is compensating for, I think, is the dullness, the flatness, the aridity of the evolutionary picture of how the world works. It squashes everything in life flat as a lead pancake, explaining the wonder and mystery of it all in the infinitely monotonous terms of natural selection operating on random variation." Toisin sanoen luonnontieteellinen ajattelu on tylsistyttävää. Reduktio ja selitysvoima on monotonisuutta, kaavat ikäviä.

Klinghoffer kehuukin sitä että uskonnollisessa ajattelussa on kysymys jostain aivan muuta kuin tämänlaisesta tylsästä ja latteasta. Hän kertoo että pinnallisuudesta nousemisessa luonnontieteellistä ajattelua kohottavammin onnistuu esimerkiksi D&D -roolipelit. Klinghoffer jopa myöntää että D&D tarjoaa pelaajilleen kohottavaa kokemusta "enchantment", joka on samantapaista mikä viehättää uskovaisia aikuisenakin. Esimerkiksi juutalaisuus tarjoaa "enchantmentia" seuraavalla tavalla "...points to another side of reality that our dry, desiccated secular age hates and denies. It reminds me that this pancake-flat world that Richard Dawkins prefers to imagine is not all there is. At least it's not all there may be. That gives me hope, and that is why I love it."

Tämä asenne tuntuu normaalilta, jos on esimerkiksi opettanut tietotekniikkaa. Puolisoni oli nimittäin kysellyt erilaisista mahdollisista aiheista joita hän voisi halukkaille kiinnostuneille opettaa. Salausmenetelmät olivat innostaneet monia. Mutta vain ideana. Kun olisi pitänyt kaivaa esiin informaatiomatematiikan peruskäsitteitä, aihe muuttui kryptografia oppilaille ikävystyttäväksi. He eivät siis pitäneet kryptografiasta vaan kryptografian ideasta. Sama näyttää koskevan luonnontieteitä. Luonnontieteillä näyttää olevan kaikkien silmissä jonkinlainen status ; Sen nähdään olevan jotain merkittävää ja arvokasta.

Kuitenkin käytännön tasolla sitä halveksitaan. Siksi lopputulos näyttääkin olevan se, että on helppoa löytää ihmisiä joiden mukaan heidän maailmankuvansa on "vihjeistettyä" niin että luonnontieteet muuttuvat heidän kauttaan supertehokkaiksi edistyviksi laitoksiksi. Kun tältä idean tasolta lähdetään kohti tekemistä, onkin niin että luonnontieteet muuttuvat tylsiksi ja ikävystyttäviksi. Nämä maailmankuvat jopa kannustavat siirtymään muihin aiheisiin, pois luonnontieteistä. Ilmeisesti he ajattelevat että kun vihjeet on jo annettu, on tieto niissä kryptisissä lauseissa joten sitten pitää vain jättää tila etsijöille jotta voidaan heihin referoiden sanoa että tieto on ollut heillä jo valmiiksi.

Nämä "arvostetun luonnontieteen tylsyystelijät" harjoittavat siis lähinnä ns. jälkiviisautta. Tämä selittääkin valtaosan ilmiöiden luonteesta ; Jälkiviisaushan on aina helppoa, sitä vaan sovitetaan tiedetty jälkikäteen tilanteeseen joka on jälkikäteen ilmiselvä. Valitettavasti jälkiviisaus on viisauden lajeista (ylivoimaisen helppoudensa ohella) ylivoimaisesti turhinta. Se ei koskaan löydä asioita etukäteen ; Siihen tarvitaan riskinottajia jotka ovat "vihjeettömiä", ja tekevät sen vuoksi rohkeita arvauksia, ja sitten testaavat näitä muodostamiaan hypoteeseja koska he eivät oleta tietävänsä asioita jo valmiiksi. He tekevät löytöjä ; Jälkiviisas taas ei löydä, vaan ainoastaan esittää jo löydettyä.
1: "Vihjeellisyyden" kohdalla tilanne onkin se, että tiedettä ei tarvita jos on olemassa jo valmis tieto tietää asiat ilmankin. Vihjeettömyysajattelu toimii jos ja vain jos ollaan "jo valmiiksi oikeassa". "Vihjeistettynä" itseään pitävää maailmankuvaa ei selvästi aja luonnontieteelliseen nerokkuuteen vaan se esittää että luonnontiede on turhaa, jotain joka "laahaa jälkijunassa" ja vain varmistaa jotain joka jo valmiiksi tiedetään.

Maailmankuvan vihjeiden varassa toimivat itsereflektoivat mielikuvituksettomuuttaan. Ja arvaavat että raja on siellä missä se on, eli maailmankuvassa. Valitettavasti tämä ei tee heistä mielikuvituksellisia ja kekseliäitä, he vain yrittävät määritellä itsensä sellaisiksi. Sillä aikaa vihjeettömät keksivät niitä oikeita uusia ideoita eivätkä vain toista niitä omia pakkomielteitään. He kuvaavat toki mainiosti omia rajoitteitaan, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että kaikilla olisi tämänlaisia rajoituksia. Moni keksii ideoita ja uusia hypoteeseja ja lähtee testailemaan niissä, epäonnistumisenkin uhalla.

Kreationistinä Klinghoffer on tässä tietysti mainio esimerkki siitä miten maailmankuva voi tosiaan determinoida ihmisen saamia ajatuksia ; Hänen maailmankuvansa rajoittaa selvästi ajatuksia. Kreationistien perusluonne on denialistinen ; Evoluutioteorian keksiminen olisi johtanut kreationistin hylkäämään ajatuksen suoralta kädeltä koska maailmankuva on "vihjeistänyt" sen jumalanpilkaksi. Samoin esimerkiksi elämän synnyn tutkimus voidaan suoralta kädeltä tuomita "epäonnistuvaksi". Näyttääkin siltä että "vihjeistys" tarkoittaa nimen omaan sitä että vain hyvin rajattu määrä tietynlaisia ideoita sallitaan. Kaikessa muussa lukee "kiellettyä" "tämä tie on suljettu" ja jopa "varokaa hengenvaara". Edistyvän tieteen tekijät sitten ovat niitä jotka potkivat näitä tabuaiheita ja saavat sieltä irti tietoa. Tähän rohkeuteen tarvitaankin sitten jo jonkinlaista "vihjeettömyyttä", joka hylkää irrelevantteina höpinöinä ne "vihjaavat" varoittelut ja peloittelut ja uhkaukset.

Se ja hammasharja

"Sanotaan esimerkiksi, että olen yövartiossa ja joku tulee portille. Silloin minun tulee kysyä 'Kuka tulee siellä, ystävä vai vihollinen?' Oikea vastaus siihen on tietysti 'Kyllä'." ... "Probleemi alkaa siitä, jos portin takana oleva henkilö vastaa 'Ystävä', sillä hän saattaa valehdella. Mutta pojat jotka ovat menneet yölliselle ovat todella nokkelasti kehittäneet oman tunnussanansa, jolla vastata kysymykseeni, ja se kuuluu: 'Nenä irti kirjasta, Preston, ja päästä meidät sisään heti paikalla!'"
(Terry Pratchett, "Keskiyö ylläni", 281)

Olemme ensi kuun alkupuolella menemässä pikkujoulumuotoisesti firman kanssa Tallinnaan. Jotta voisin osoittaa olevani luotettava ja vastuuntuntoinen ihminen juomaan aivoni pihalle, tarvitaan henkilöllisyyden todistamisväline. Minulla on teknisesti katsoen henkilökortti. Se on vain mennyt vuosia sitten vanhaksi. Olen siis "miltei laiton maahanmuuttaja", koska minun on teoriassa vaikeaa osoittaa henkilöllisyyttäni. Käytännössä kortti on toiminut muun muassa pankkiasioinneilla.

Nyt kuitenkin ajattelin päivittää tämän asian. Poliisit hoitivat asian mukavasti "kyselemällä vähän kysymyksiä joihin vain henkilö osaa vastata." Päädyin jo miettimään että jos kysymykset ovat oikeasti tämänlaisia, niin miten ihmeessä poliisit sitten osaisivat tarkistaa ne vastaukset. Mutta oikeasti he kysyivät kysymyksiä joihin likimain jokainen olisi osannut vastata luntaamalla facebookiani ja käyttämällä tätä ponnahduslautana lisäselvityksiin. He olisivat itse asiassa voineet opetella kysymykset sujuvammin. Kun he esimerkiksi kysyivät äitini nimeä, oli ensimmäinen reagointini "Mikä niistä?" Onhan hänellä tyttönimi, avioliittonimi ja avioeron jälkeen otettu täysin uusi nimi joka ei ole tyttönimi eikä avioliittonimi. Onneksi poliisien tarkoituksena ei ollut diagnosoida mielenterveyttäni vaan varmistaa että olen minä.

Niin huvittava kuin ylläoleva voikin olla, sen takana on itse asiassa turvallisuuteen liittyviä ongelmia:

Viestinnän luotettavuus on ollut ihmisille aina tärkeää. Vaikkapa silloin kun viestinnässä on turvauduttu salausmenetelmiin. Vaikka salausmenetelmissä keskittyy huomio helpotein siihen viestiin, on salauksessa myös se puoli että jos omalla avaimella avattu viesti on ymmärrettävä, se tarkoittaa sitä myös viestin alkuperä on oikeanlaatuinen. Viestin lähettäjähän on osannut rakentaa viestin joka avautuu selväkieliseksi, mikä vaatii vähintään valmistautumista. - Kuten viestin purkamista, salausavaimen selvittämistä. Mutta tämän epäilyn noustessa relevantille tasolle romahtaa viestin sisällön luotettavuuskin.) Salausmenetelmiä voidaan periaateessa käyttää varmistamaan että lähettäjä tuottaa jonkin ymmärrettävän viestin jonka vastaanottaja selvittää mutta kolmas osapuoli jää ulkopuoliseksi.

Salasanan tuntemisesta ei ole tietysti pitkää matkaa henkilöntunnustukseen. Se kun näyttää olevan tietotekniikan puolella yleensä sidottu jonkinlaiseen salasanantunnistamiseen. Nimen alla on siksi tila merkkijonolle joka toimii jonkinlaisena tunnussanana. Ihmiset ovat keksineet tässä huonoja ratkaisuja, kuten L337 -kielisen salasananrakentamisen. Sen kanssa on kuten Jouni Vilkka vinkkaa ; L33t -salasanan muistaminen on ihmiselle vaikeutunut, mutta sen ratkaiseminen ei ole olennaisesti vaikeutunut tietokoneelle. Toisin sanoen salasanan muistettavuus on alentunut mutta tietoturva ei ole tällä panoksella kohentunut. Lopputuloksena on huono mutta vaikeasti muisttettava salasana. Tämä tarkoittaa sitä että salasanan käytettävyys ja käyttökelpoisuus ovat huonontuneet.

Usein tilanne onkin sellainen että tietoturvallisuuden lisäämine tekee sen harjoittamisesta työläämpää. Esimerkiksi monet verkkopankit käyttävät turvallisuutta lisäävää kertakäyttösalasanakorttia. Tämä muistuttaa vanhaa salausjärjestelmää jossa salauksessa on yksi kertakäyttösivu. Se lisää turvallisuutta kovasti, mutta kortin käyttäminen on hankalaa koska korttia ei hevillä opettele ulkoa. Näin heikoimmaksi lenkiksi muodostuukin inhimillinen käytettävyydenlisääminen ; Tämän kortin säilyttäminen jossain paikassa joka on sujuvasti lähellä omaa tietokonetta.

Poliisit olivat kyselyissään selvästi panostaneet ensi sijassa siihen että käytettävyys on sujuvaa kuin että testaus olisi erityisen pomminvarma. Syynä on varmasti se, että kaltaisiani haihattelijoita jotka joko (a) hukkaavat korttinsa (b) unohtavat päivittää sen on enemmän kuin niitä (c) jotka yrittävät varastaa toisen identiteetin hämäriin tarkoitusperiinsä.

Siksi poliisit kyselivät jotain jonka tietäminen ei ole aivan ilmiselvää, eli vaaditaan sentään hieman taustatyötä ja vaivaa. Ja ennen kaikkea he käyttivät niitä tietoja joita poliiseilla on ihmisestä käytössä. Ne vain sattuvat olemaan likimain samoja (mutta poliiseilla vähempiä) kuin mitä facebookisa nykyään on tarjolla. Ennen kysely on varmaan ollut tehokkaampi kun ei ole ollut hirmuisen tehokkaita keinoja arvailla tietyn henkilön sisaren syntymäpäivää - sitä on vain pitänyt selvittää kaverin kavereita ja mutkien kautta asiaa kyselemällä vaivalloisesti. Nyt kaikki on sekunnin ja pienen vaivan päässä samalla kun toisessa kädessä on kahvikuppi.

Onkin erikoista huomata, miten ihmiset ovat kovasti huolissaan vaikkapa yleisestä poliisin sormenjälkirekisteristä ja muista vastaavista asioista. Mutta he kuitenkin tunkevat samantapaista tietoa avoimesti kaikkien tarjolle internettiin, miettimättä että kenties joku rikostutkija-poliisi olisikin kenties kehittänyt urbaanin legendan mukaan poliiseille ylimaallisen kyvyn sekä lukea että kirjoittaa (googlen hakupalkkiin).

On jotenkin luontevampaa pelätä viranomaisten vallan väärinkäyttöä kuin hätäillä sitä että varsin epämiellyttävän ihmisen kehittämä internet-imperiumi voisi mahdollisesti vaikka rahanhalun takia levittää näitä tietoja vaikka mainostajille, joista osa saattaa ollakin vähemmän rehellisiä kuin haluamme uskoa.

---

Kirjoittaja on sitä mieltä että Pratchettin oivallus on hyvä. Avain on salasananvalvojan tunteminen ; Varmin että käyttömukavuudeltaan paras tapa saada henkilöllisyydenvarmistus hoitumaan on tuntea kyselevä poliisi henkilökohtaisesti. Mutta tässä kohden kannattanee silti pitää huoli siitä että ei ole ns. "poliisin vanha tuttu". Koska silloin voi olla että sinua "pyydetään olemaan lähtemättä matkoille lähiaikoina".

Pieni ajatus ; Full disclosure

Tietotekniikassa sanapari full disclosure kuvaa tilannetta, jossa järjestelmää pidetään muille avoimena. Näin ollen uskotaan että tietoturvaongelmat saadaan kehitettyä mahdollisimman hyviksi. Vastapuolella on esitetty näkemystä, että tässä annetaan arvokas salaisuus hakkereille, mutta tosiasiassa hakkerit ovat kuitenkin melkoisen hyviä kaivamaan tietoturvaongelmia itsekin esiin.
1: Ajatus on saanut kimmokkeita Claude Shannonilta, joka ei nojannut kryptografiassa ennen vallinneeseen salailumentaliteettiin. Shannonin mukaan on järjestelmiä joissa ei haittaa että "vihollinen tuntee ne". Eli tieto siitä, mitä salausmenetelmää on käytetty, ei tarkoita sitä että viesti voitaisiin purkaa. Shannon korosti sitä että vain avain ja mahdollisesti siihen liittyvä tai verrattava alkuluku tai satunnaisluku ovat salaisia. Salaisuus olisi siis enää "osittaista". Tämä oli varsin merkittävä ajatus. Tämä hypäys salausmenetelmiin ei kuitenkaan ole tämän jutun aihe. Tässä on kysymys vain tieteenfilosofiasta.

Avoin systeemin tarkastelu on tieteenfilosofisesti erittäin merkittävä asia. Sielläkin käytetään sanaparia full disclosure. Termi ei toki ole identtinen tietoturvallisuuskäsitteen kanssa. Mutta yllä olevalla analogialla voi olla asian käsitettävyyttä parantava vaikutus. Rakentamani aasinsilta samalta näyttävien (mutta sisällöltään hieman eriävien) termien kanssa toivottavasti kehittää ymmärrystä molempiin. Alkukankeutena aiheessa kun tuppaa olemaan se, että tieteenteossa arkijärjelle helpoin osuus on usein tutkimusprosessi itsessään. Ajatus logiikasta + kokeesta sopii jokaisen ihmsien mieleen. Tämä "Kriittinen tutkimus" on ideana se helposti tajuttava puoli. (Tosin esimeriksi logiikan kiemurat ja mittausjärjestelmien yksityiskohdat ovat opeteltavina asioina yllättävän työläitä. Mutta tausta -ajatus siitä miksi niitä käytetään ei vaadi erityistä selittämistä)

Kenties vaikeammin mieleentulevat piirteet ovat avoimuuteen ja julkisuuteen liittyviä. Voisihan sitä ajatella, että asia on luonnossa yhtä totta, riippumatta siitä, miten siihen liittyviä näkemyksiä levitetään. Kuitenkin avoimuus ja julkisuus liittyvät olennaisesti siihen, että tutkimuksesta yritetään tehdä mahdollisimman objektiivista. Taustalla on ajatus siitä että vääristyneitä näkemyksiä ja tulosten tulkintoja saadaan esiin ja karsintaan. Tätä kautta tieteenteossa onkin oelnnaista dokumentointi, joka jaetaan ja jota arvioidaan. Kun raportissa on metodologia, voi joku toinen, paitsi tarkistaa tutkimuksen logiikan rikkumattomuuden, eli katsoa että lopputulos on loogisesti pätevä, myös toistaa kokeen ja katsoa tapathuuko todellakin sen suuntaisia asioita kuin mitä tutkimuksessa väitetään. Kumpikaan näistä ei onnistuisi ilman julkisuutta.

Samalla kun asiat ovat avoimia, voidaan huomata että tieteessä tärkeää on myös se, että asioita päästään varmistelemaan laajemmin. Avoimuus ja julkisuus tarkoittaa sitä että joku voi jatkaa tutkimuksen ympäriltä ja testailla paitsi koetta itsessään, myös tutkia siihen liittyviä asioita. Tällöin voidaan puhua tutkimusohjelmasta. Tässä on hyvä huomata, että joku voi kasata ison kasan koottuja selityksiä, joita ei voida tutkia. Nämä eivät ole asioita jotka ovat julisen tarkastelun alla. Ne jäävät kauniimmillaan pelkästään ääneenlausutuiksi testaamattomiksi oletuksiksi ja mielipiteiksi asiasta, ne jäävät pohjimiltaan jonkinlaisiksi saivarteluiksi ja venkoiluiksi.

Sanoista mittaa

Salausten purkamisessa frekvenssianalyysi on tehokas työkalu. Syynä on se, että kielissä kirjaimet eivät ole yhtä yleisiä. Ja toisten kirjainten jälkeen ei ole aivan mitä tahansa kirjaimia. Toisin sanoen kielessä kirjaimet eivät ole toisistaan riippumattomia. Näin tekstiin syntyy redundanssia, joka eroaa satunnaisuudesta. Näihin tarttumalla analyysissä voidaan päästä eteenpäin. Jokaisella kielellä on hieman omanlaisensa kirjainyleisyys, joten frekvenssianalyysi voi ilman muuta taustainformaatiota kertoa jopa sen, mitä kieltä jokin salakielinen viesti on.

Viestin sisältöä voidaan tarkastella tietysti myös hajeen, entropian, kautta. Shannonin informaatioteoriassa tällä onkin suuri merkitys: Hän esittää että mitä suurempi entropia viestissä on, sitä satunnaisempi se on. Ja sitä enemmän se sisältää järjestystä. Tämä järjestys taas on informaatiota. Frekvenssianalyysi perustuu tietoon kielestä ; Kielellä on havaittu olevan tiettyjä lainomaisuuksia. Kielessä on järjestystä.

Salakielisen viestin purkamisessa "ilman avainta" tämä järjestys on kiinnostava löytää, koska se auttaa viestin purkamisessa.

Esimerkiksi suomen kielessä Q on sanoissa hyvin harvinainen kirjain. A on melko yleinen. Tästä saanee hyvän esimerkin siitä, mitä kävi kun pistin frekvenssianalyysin parista arpomastani bloggauksistani:

Toinen esimerkki on otettu tekemällä sama isommasta otoksesta. Tässä erottelin isot ja pienet alkukirjaimet. Ja koska isot kirjaimet näyttivät vaakaviivalla, tein kolmannen käyrän, jossa isojen ja pienten kirjainten erot on tasattu: Isot kirjaimet saivat painokertoimen, jonka kautta isojen ja pienten kirjainten keskiarvo pysyy samana. Näin sain aikaan näkyvän piikin, joka voi olla mielenkiintoinen. Näin ollen keltaisessa käyrässä on "isojen kirjainten määrä on yliedustunut" tunnetulla tavalla. Mutta samalla kirjainten esiintyvyysyleisyys tulee selvemmin esiin:Tämänkaltainen empiirinen tieto siitä, että eri merkit ovat tavallisempia auttaa viestien purkamisessa. Voidaan nimittäin arvata että viestissäkin luultavasti on yleisemmin jotain merkkiä kuin jotain toista.

Tätä voidaan kiertää monilla tavoilla salausjärjestelmissä. Itse asiassa hyvät salausmenetelmät pyrkivät tähän. Yksinkertaisia keinoja asiaan tunnetaan useitakin. Esimerkiksi kuuluisa mutta selvittämättä jäänyt sarjamurhaaja "ZODIAC -killer" käytti salaamisessaan menetelmää joka vaikeutti frekvenssianalyysiä ; Yleisille kirjaimille oli useampia symboleja joita käytettiin kirjaimen yhteydessä satunnaisesti. Näin yleinen merkki en antanut itseään ilmi. Viesti selvisikin "osittain arvaamalla" : Koodin purkanut ajatteli että sarjamurhaaja kirjoittaisi viesteihinsä usein lyhyehkön englannin kielen sanan "kill". Tämä viestin sisällön epäsatunnaisuus auttoi asiassa eteenpäin.

Tämä melko yksinkertainen esimerkki kertookin laajemmasta ilmiöstä : Tehokkaissa salausjärjestelmissäkin lopputuloksena on hajeen kasvua. Viestissä ei ole mitään arvattavaa säännönmukaisuutta joka tarjoaisi jonkun kikan johon koodinpurkaja voisi tarttua. Tämä on sinällään mielenkiintoinen yhteys, koska myös pakkausjärjestemissä syntyy suuri haje ; Syynä on se, että satunnaisuus tuottaa helposti sellaista jossa on "paljon rakennetta". Kun muistamme Shannonia, tämä voi tuntua ihmeelliseltä ; Satunnaisuushan kertoi juurikin informaation ja säännönmukaisuuksien puutteesta. Kuitenkin salaviestissä tuntuu olevan "merkitys".
1: Arkiajattelu ajaa tässä kohden siis harhaan. Sillä, mielenkiintoista kyllä, frekvenssianalyysi, jonka avulla saadaan kaivettua esiin vaikkapa salakielisenviestin merkitys, ei itse asiassa käsittele lainkaan merkitystä. Sen sijaan siinä katsotaan kielen rakennetta joka on induktiivisten tutkimusten avulla liitetty kieleen. Tämä ei ole sinällään yllättävää, koska merkitys on pohjimmiltaan mielivaltainen sopimus. Eri kielissä sama asia sisältää erilaisia viittauksia. "cat" ja "kissa" viittaavat samaan kohteeseen. Periaatteessa joku voisi aloittaa uuden kielen jossa merkkiyhdistelmä "koira" merkitsisi samaa kuin sana "kissa" suomen kielessä.
2: On hyvä muistaa että me kaikki myös pakkaamme esimerkiksi zippaamalla vaikkapa pelejä tai sähköpostiviestejä. Pakkaaminen johtaa viestin entropiatason nousuun, säännönmukaisuushan lisäsi entropiaa. Näin saadaan syntymään mielenkiintoinen viittaus algoritmiseen kompleksisuuteen.

Tässä kohden mukaan voidaan ottaa myös Zipfin laki. Sekin on hieman frekvenssianalyysin kaltainen. Siinä jos jonkin merkkijonon sisältö otetaan käsittelyyn, ja esiintymien todennäköisyys laitetaan Zipfin kaavioon, on satunnainen tulos vaakasuora; Toisin sanoen yksittäiset merkit tai vaikkapa merkkiyhdistelmät ovat kaikki suunnilleen yhtä yleisiä. Sen sijaan kielissä syntyy jonkinlainen laskeva käyrä, joka näyttää että merkit eivät ole satunnaisia. Tämän huomaa vaikkapa tekemällä yleisyyspainotuksen aineistolle, josta tein aikaisemmin frekvenssianalyysin:Kuten blogauksissani, on kielissä yleisemminkin tämäntapainen yleisyysjärjestys. Tälläisen jakauman löytyminen vihjaa siis siitä, että niissä voisi ajatella olevan informaatiota, joka voi olla vaikkapa viesti.

Tämä on empiirinen havainto kielistä. Sen keksi ensin Harvardin kielitieteilijä George Kingsley Zipf. Idea tiivistyy seuraavaan kaavaan : jos kielessä on jokin n:nneksi käytetyin sana, merkki tai jonkin muun mitattava yksikkö kuten vaikkapa äänne, on niillä erikoinen käyttötiheys. Zipfin mukaan luonnollisessa kielessä on käänteisesti verrannollinen lukuun n. Zipfin laki on empiirinen tulos, eikä teoreettinen malli. Se ei itse asiassa sano että kielessä olisi pakko olla tämänlainen rakenne.
1: Kielitieteellinen tutkimus vuodelta 2005 nimeltään "True reason for Zipf's law in language" esitti huomion, että yleisimmin analysoidut kielet, kuten englanti, ranska ja muut kielet noudattivat Zipfin jakaumaa. Sen sijaan huomattiin että kiinan kieli onkin tässä kohden poikkeus ; Kiinan kieli lakkasi noudattamasta Zipfin jakaumaa Qin -dynastian jälkeen. Syyksi tutkimus esitti sen, että uusien kiinan sanamerkkien luominen ja merkistön satunnainen muuttuminen on hitaampaa. Näin ollen kielen satunnaismuutokset johtaisivat Zipfin lain syntymiseen.
___1.1: Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio, sillä tiedetään että Zipfin laki tosiaankin liittyy muuhunkin, kuin kieleen ; Esimerkiksi kaaosteoriassa on huomattu että esimerkiksi iteratiivisissa järjestelmissä zipfin jakaumia syntyy; Kun järjestelmän lopputulos on "seuraavan kierroksen alku", syntyy juuri tämänlaisia rakenteita. Näin ollen jakauma on myös itseorganisaatioon kuuluva rakenne. Tästä päästään esimerkiksi kieleen : Esimerkiksi geenitutkimuksessa "Linguistic Features of Noncoding DNA Sequences" vuodelta 1994 osoitettiin, että Tilke-DNA noudattaa Zipfin lakia, ja varsinaiset toimivat geenit eivät. Intelligent Designin kannattaja ja YEC - Kreationisti Salvador Cordova innostui löydöstä, koska ei muistanut tätä rakenteen synnyn osuutta asiaan.
_____1.1.1: Salvador Cordovan harmiksi tämäkin on itse asiassa malliesimerkki siitä, miten viestien tunnistaminen muusta ei suinkaan perustu minkäänlaiseen lainomaisuuksien ja satunnaisuuden eliminointiin. Toki esimerkiksi GMT1 -havainnon säännönmuaksiuus tulkittiin säännönmukaisuutensa vuoksi viestiksi, ja tästä tulkinnasta luovuttiin koska havaittiin että rytmisesto toimivat pulsarit olivat niiden lähde, eikä mikään avaruussivilisaatio. Mutta tämä on "systemaattisen virheen" karsimista. Itse tunnistus siis perustuukin täysin tiettyyn positiiviseen rakenteeseen, ei eliminointiin. Eliminointi on varmistamiseen liittyvä huolellisuuskysymys. Ei gravitonienkaan metsästys perustu kaikkien värähtelyjen eliminointiin, vaikka hiukkaskiihdyttimen rakentamisen ja kalibroinnin kohdalla onkin korostettu sitä, miten muut vaikutukset, kuten vaikkapa junien aikaansaama värinä, saadaan minimoitua ja huomioitua.

Itse asiassa kielellä on kompleksisuuden ja lainomaisuuden lisäksi yksi hyvin tärkeä rakenne. Se on "ennustettavan pätkän pituus". Laurance Doyle, joka on SETI -tutkija on esimerkiksi tuttu niille, joita kiinnostaa ikään kuin ääntelyn lauserakenne. Hän nimittäin auttoi todistamaan sen, että delfiinit kommunikoivat keskenään. Hän havaitsi että delfiinit ymmärtävät "5 sanan" kokonaisuuksia, lauseita, kun taas ihmisten kirjakielissä on 8-10 sanan mittaisia lauseita. Tämä tuo esiin uuden tarkastelutason ; Tässä ideana on nimittäin se, että siinä missä frekvenssianalyysi tai Zipfin lain hakeminen laskee koko merkkijonon jakaumaa, voidaan asiaa tarkastella eri mittaisina pätkinä. Jokin viesti voi olla melkoisen ennustettava vaikkapa 5 merkin pätkissä, mutta pidemmät osat ovat toisistaan riippumattomia. Jos tilastollisesti voidaan arvata mikä sana on viiden merkin jälkeen, mutta jos ei ole mitenkään ennustettavissa mikä sana toistuu jotain kuuden äänteen jakson jälkeen, se viittaa siihen että vastaanottajan ei tarvitse käsitellä viittä merkkiä pidempiä yhteyksiä. Ajatus voi olla hankalasti hahmotettava, mutta se muuttuu kenties ymmärrettäväksi jos huomataan että pelkkää pakattavuutta ja kompleksisuutta katsoessa katsotaan koko merkkijonon kokonaisuustarkastelua, kun taas tässä kohden tarkastellaan "viestin ennustettavuutta" eri mittaisissa pätkissä ja katsotaan minkälaisia eroja näissä "tarkastelun mitoissa" syntyy keskenään.

Pieni ajatus salausmenetelmistä ja sotukusta.

Salaaminen liitetään usein viesteihin ja merkitykseen. Esimerkiksi kreationistien informaatioluennoilla kohtaa toistuvasti tilanteen, jossa esitetään jokin sekamelska, joka sitten paljastuukin epäsatunnaiseksi : Siitä saadaan purettua salausavaimella selväkielinen teksti. Tällä yritetään vakuuttaa seuraajat siitä, että satunnaiselta näyttävä voikin pitää sisällään merkitystä. Että satunnainen merkkijono onkin itse asiassa täynnä merkitystä.

Caesarin salauksessa selvätekstin aakkoset vaihdettiin kirjaimiksi ja kirjain vaihdettiin niin, että siihen lisättiin joku luku. Näin esimerkiksi A:sta saadaan toinen kirjain. (Jos lisätään kolme 1+3=4=D) Jos merkit menivät yli aakkosten viimeisen kirjaimen, siirryttiin aakkosten alkuun. (Ö+3=C ...) Tämä oli melko helppo murtaa. Kun vaihdettiin salasanatyyppiseen ratkaisuun, on ratkaisu vaikeampaa. Esimerkiksi jos joka toiseen voidaan lisätään vaikkapa 3 ja vaikapa joka toiseen vaikkapa 1, on vaihtoehtoja enemmän, useampia vaihtoehtoja joudutaan käymään läpi. Avaimen pituutta voidaan tietysti tehdä vieläkin mutkikkaammaksi ja pidemmäksi.

Tämäkin voidaan murtaa, koska kielessä eri kirjaimia on eri määriä. Suomen kielessä Q on paljon harvinaisempi kuin vaikkapa A. Koska avain toistuu, syntyy avaimen mittainen frekvenssisarja joka toistaa kirjainten todennäköisyyksiä kielessä. Asian voikin kiertää siten, että avain on yhtä pitkä kuin viesti. Ja avain on valittu satunnaisesti. Tällöin purkaminen muuttuu itse asiassa mahdottomaksi.

Syynä on se, että satunnainen merkki voi tuottaa mistä tahansa kirjaimesta minkä tahansa toisen kirjaimen, eikä ole mitään toistuvaa sarjaa, jonka kautta se selviäisi viestistä. Näin ollen viestin pituus on ainut indikaattori. Esimerkiksi jos meillä on merkkisarja "RDFGPOYTQF" on olemassa avain joka tekee siitä vaikkapa viestin "HYÖKKÄÄNYT", mutta toinen avain sanookin että "OSTAOMENIA" ja kolmas avain sanoo että "VEDÄKÄTEEN". Purkaja ei voi tietää mitä näistä (tai jokin muu mahdollinen) viesti on alun perin pitänyt sisällään. Oikea sisältö selviää vasta kun on tiedossa se oikea avain.

Samoin tässä salausmenetelmässä on sellainen jännittävä piirre, että jos meillä on viesti, joka muutetaan joka kerta eri avaimella, syntyy samasta viestistä aina erilainen salakielinen teksti. Eri avain johtaa erilaiselta näyttävään lopputulokseen. Viestistä saadaan itse asiassa mikä tahansa merkkijono : Jokaiseen merkkijonoon on olemassa salausavain, joka tuottaa sen.
1: Tälläisen voi kaivaa jälkikäteen, A muuttuu B:ksi jos muutos on +1, joten salausavaimeen tässä kohden A. Jos halutaan C, niin täytyy tietysti lisätä 2, joten B... Näin voidaan tehdä jokaisen kirjaimen kohdalla. Kun salausavain arvotaan, on mikä tahansa merkkijono salausavaimena yhtä todennäköinen kuin jokin toinen.

Tämänlainen yhden kerran toistuvan avaimen järjestelmä on murtamaton. Sen ongelmana on tietysti avaimen siirtäminen. Tälle tarvitaan kanava. Ja jos tämä kanava on luotettava, ei salausta edes tarvita koska varsinaista viestiä voidaan kuljettaa tätä turvallista kanavaa käyttäen. Avaimenkaappausta ei yleensä pidetä matemaattisesti salauksen purkamisena. Mutta salausmenetelmän käytännön sovellusten kautta se on selvästi tärkeä.

Yllä olevalla on jännittäviä asioita myös itse merkityksen kanssa. Useinhan salausjärjestelmää lähestytään arkikielessä nimen omaan tarkoituksen kautta. Ajatellaan että kun salatusta viestistä löytyy lause, jossa on merkitys, on löytynyt oikea ratkaisu. Kuitenkin vihkoesimerkkini näyttää yksinkertaisen tavan, jossa viesti on muutettava useaksi sisällöltään hyvin erilaiseksi viestiksi jolla on suomen kielessä merkitys. Ulkopuoliselle ei ole keinoa erottaa mikä on ollut viestin oikea sisältö.

Toisin sanoen salausta voidaan lähestyä hajeen kautta. Salaaminen lisää viestiin häiriötä, jonka avaaja osaa poistaa. Näin ollen informaatio näyttää tuhoutuvan viestiä avaavalle. Kun lisätään satunnainen merkki jokaiseen kohtaan, on tuloksessa valtavastu hajetta. Jos tiedetään mitä on tehty, hajetta ei itse asiassa ole. Kanava on häiriöinen yhdelle ja häiriötön toiselle, näiden kahden ero on systeemiä koskevassa tiedossa.

Toisaalta salausmenetelmä ei itse asiassa perustu siihen että viestissä on sisältöä. Voi olla että salauskanavaa testataan lähettämällä satunnainen merkkijono "HLMBFGFIDA". Salausavain on vain tuottanut tästä "RDFGPOYTQF":än. Koska menetelmä on mekaaninen, se ei välitä merkkijonon merkityksestä vaan sille kyseessä on pelkkä symbolijono. Asiaa voi mutkistaa vielä sillä, että kenties "HLMBFGFIDA" onkin salainen koodi. Jossain on vaikkapa lista jossa on erilaisia projekteja. Tuo lyhenne voi vaikkapa tarkoittaa tilannekuvausta, jossa "Blofeldin kissa on väijynyt James Bondia Istanbulissa." Merkitys ei itse asiassa olekaan itse viestissä. Symbolijono on vain mielivaltainen sopimus. Tämän vuoksi ihmiset joutuvat opettelemaan kieliä, jotta oppisivat merkityksen.

Syykin on tavallaan selvä : Symbolijono viittaa itsensä ulkopuolelle. Sekamelskassa ei itsessään ole merkitystä. Purkaminen muuttaa merkkijonon, joten tarvitaan tieto prosessointitavasta. Lisäksi tarvitaan sopimusjärjestelmä, kieli tai muu sopimus.