"Ajax - Stronger than Grease" -pesuaineslogan viittaa antiikin kreikan mytologioihin. Ajax oli kaikista kreikkalaisista vahvin. ("Stronger than all of Greece".) Mainoslause on siis sanaleikki. Olin pitänyt asiaa yleissivistyksenä. Mutta ilmeisesti näin ei ollut. Mitäköhän siellä historiantunneilla oikein on opetettu kun tämänlaiset asiat eivät ole ilmiselviä?
Tulevaisuudessa tilanne ei varmasti ole yhtä synkeä. Sillä yliopistoja ja koulutusta on ohjattu politiikan avulla uuteen suuntaan. Sipilä leikkaa rahoitusta ja on sanonut että välttämättömyys on paras innovaation lähde. Tämä innovatiivisuus näkyy jo nyt. Suomen Akatemian sivuilta voi lukea Tapio Lokin ajatuksia ja huomioita. "... huhtikuussa näin kävi, kun Tampereen yliopistossa oli avoinna kolme yliopistotutkijan paikkaa. Hakuilmoituksessa ei pyydetty tutkimussuunnitelmaa, ainoastaan suunnitelma tutkimusrahoituksen hankkimiseksi. Eli olemmeko jo tulleet siihen pisteeseen, että on aivan sama, mitä tutkii, kunhan hankkii rahaa taloon – ja mielellään mahdollisimman paljon?"
Moni on tietenkin iloinen koska näin tutkittavaa tulee vain sellaisiin aiheisiin joille tulee sovelluksia joita todella tarvitaan. Tämä käytännöllisyys ja ei-käytännöllisyys onkin monelle se jakolinja aidon tutkimuksen ja nollatutkimuksen välillä. Näkemys on toki siitä kiinnostava, että kun Michael Faradayn sähkömagneettisten ilmiöiden tutkimuksen relevanttia lähestyttiin, teoreettisuus vaivasi. Faradayn kerrotaan sanoneen, että kenties sähköä voidaan joskus kuitenkin verottaa.
Samalla tässä unohtuu, että tutkimusaiheiden lisäksi voi olla motiiveja vaikuttaa lopputuloksiin. Tieteellinen integriteetti iskee joskus rahoitukseen. Esimerkkinä tästä olkoot se kun Euroopan Panimoliitto tilasi olutmyönteisen tutkimuksen. On selvää että tämänlaiset asiat ovat merkittäviä jos tiedettä tehdään ennen kaikkea ja käytännössä vain rahoitus edellä. Rahoittaja antaa aiheen ja rahoitusehdot. "And beggars can't be choosers." Keikkatyöläisiksi muuntuneet tiedemiehet eläisivät pätkätöissä tutkimussuunnitelmasta ja rahoitussuunitelmasta toiseen. Tai jäisivät työttömiksi erilaisten työllistävien tukitoimien alaisiksi.
Mutta historiasta tullee kuitenkin yleissivistävämpää. Voin jo kuvitella mielessäni miten meille opetetaan miten jo muinaiset Roomalaiset tiskasivat Ajaxilla koska kreikkaa vahvempi pesuaine takasi maksimaalisen tehon minimaalisella vaivalla. Kun lapset ovat kasvaneet tässä kulttuurissa he tietävät varmasti kaikki "vahvempi kuin kreikkalainen" -vitsit. Kun sitten ei tule noloja "ei munkaan jälkikasvu tuotakaan tiennyt vaikka luulin yleissivistykseksi" -hetkiä sosiaalisessa mediassa niin voi joskus illan liken klikkailun päätteeksi huokaista tyytyväisenä, että olipa hyvä että silloin 2016 yhtiöitettiin koulutus. Nykyajan historian on paljon parempia, ja meillä on kotonakin tosi puhtaat lautaset!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Faraday. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Faraday. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. toukokuuta 2016
tiistai 10. marraskuuta 2015
Miksi skeptikot moittivat toisia ei-tieteellisiä teorioita eivätkä toisia?
"The Guardianissa" oli kirjoitus
spiritualismista. Siinä käydään läpi Ouija -lautaan ja hengille puhumisen taustoja. Asiaa lähestyttiin psykologisoiden, eikä se sisältänyt väheksyviä sanoja tai halveksuntaa. Se toki esitti tutkimusta ja kritiikkiä jota esimerkiksi (uskovainen) Faraday teki spiritualismin kumoamiseksi.
Kritiikki koetaan hyvin helposti halveksunnaksi joten Martti Muukkosen lausunto "Odottelen artikkelia, joka halveksii samalla tavoin kaikkia tieteen harharetkiä (eetteri-teoria ym)." voidaan nähdä humoristisessa sävyssä. Siinä on kuitenkin hyvin oleellinen kulma. Jos ajatellaan "skientismiä skientisminä" niin nykyajan mittapuulla flogistonteoria on aivan yhtä väärä kuin usko siihen että spiritismissä otetaan yhteyttä kuolleisiin. Kuitenkin flogistonteorialle ei naureskella yhtä vahvasti.
Lausunto on toki ilmiselvää ns. derailaamista.
Se on tavallista. Esimerkiksi maskulinistit usein siirtävät feministien keskustelua aivan toisiin aiheisiin. Ja kristinuskon kritiikkiin voidaan vastata, että tosiasiassa kriitikon pitäisi keskittyä islamiin. Nämä ovat arvotuskysymyksiä. Ja itseäni ihmetyttää niissä oleva vahva "liian pieni" -tematiikka. Aivan kuin asioiden tärkeysjärjestys olisi objektiivinen ja toisaalta vain kaikista suurimpia ongelmia ja asioita saisi seuloa ja niin kauan kuin nälänhätäongelmaa ei ole ratkaistu ei siis saataisi ratkoa vaikka lagittavan tietokoneen ongelmaa. Tosiasiassa aikana jona sensurismi ja uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen ei ole muodikasta, pitää sensuuri tehdä kierommin. Tosiasiassa derailaaminen on asenteeltaan yritys sanoa että tietystä aiheesta ja asiasta ei saa keskustella. Ns. red herring -strategian käytöllä on siis strateginen ulottuvuus eikä pelkkä argumenttivirheulottuvuus.
Jos tuo tietyn aiheen kritisointi niin kovin kiinnostaa, niin heille voisi sanoa että "no, mene ja tee". Tai kysyä että "miten niin niitä ei ole tehty". Kun eetteriteorian kritiikkejä kuitenkin on olemassa. Minäkin olen lukenut monestakin kirjasta miten flogistonteoria aikanaan kumottiin. Ne eivät vain saa näkyvyyttä ja levikkiä. Joten tässä asia palautuu suosiokysymykseen eikä olemassaolokysymykseen. Mutta selvästi kyseessä ei ole se, että tässä haluttaisiin tuottaa eetterikritiikkiä, vaan vaatimus siitä että "tästä puhutte ettekä tuosta muusta".
Muukkosen näkemys voidaan toki liittää siihen "jännittävään" ajatussuuntaukseen jossa esitetään näkemys joka etenee siten, että (a) tieteen teoriat ovat osoittautuneet vääriksi joten tieteeseen ei voi luottaa joten skientismi on maailmankuva (b) hengellisiä asioita ei saa kritisoida koska se on herjaamista ja asiatonta ja toisen maailmankuvaa ei saa pitää epäluotettavana, ainakaan tavalla jossa tämä sanotaan ääneen. "Skientismi" onkin tässä yhteydessä usein jotain jota toisaalta ei pidetä "kunnolla maailmankuvana" ja esitetään että se ei voi antaa vastauksia tai tyydytystä. Mutta toisaalta "skientismi" sitten on vain maailmankuvallista.
Siksi esimerkiksi eetteriteoria nähdään toisaalta jonain joka on samanalainen kuin spiritualismi mutta se ei sitten saa olla samanlainen kun puhutaan ihmisten kokemista merkityksistä. Ja näin uskotaan että skeptikot vihaavat ennen kaikkea uskontoa. Eli kysymys olisi ennen kaikkea uskonnon ja tieteen väliin väkisin rakennettavasta kuilusta.
Mutta itse kysymys jää. Miksi skeptikot kuluttavat enemmän aikaa horoskooppien ja spiritistien kuin flogistonteorian ympärillä?
Tähän yleisin syy on tarve. Tarve taas riippuu siitä mitä ei-tieteellisiä näkemyksiä pidetään muodikkaana. Siksi skeptikoiden on ollut joskus toisen maailmansodan aikana tarpeen pilkata jotain Hanns Hörbigeriä. Nykyään hän on irrelevantti ja enemmän historiallinen kuriositeetti. ; Eetteriteorian kritiikki saa siis tätä kautta odottaa sitä päivää jolloin syntyy spirituaalisuutta vastaavan suosittu alakulttuuri joka kannattaa noita ajatuksia kovin laajasti totena nykypäivänä.
Tämä näkyy siinä että skeptikot usein kritisoivat paitsi kreationismia, joka on uskonnollinen denialismi. Mutta toisaalta on syytä huomata että suurta skeptikoiden pilkkaa ja kritiikkiä saa myös ei-uskonnollinen rokotedenialismi. Että ilmastonmuutoksen kiistäminen joka nojaa melko vahvasti ei-uskonnolliseen ideologiaan. Puhumattakaan erilaisista ikiliikkujahörhöistä. (Jotka tosin tuntuvat suhtautuvan tuotoksiinsa uskovaisen järkähtämättömyydellä.) Selvästi kyse on enemmän asioiden suosiosta kuin siitä että olisi jokin erityinen asennevamma uskontoja kohtaan.
Mutta suosio ei tule tyhjästä. Toiset asiat ovat todennäköisemmin suosittuja kuin toiset. On kiinnostavampaa vastata kysymykseen siitä miksi eetteriteoriaa ei kannateta yhtä innolla kuin spiritualistisia asioita. Asiassa ei itse asiassa ole mitään omituista kognitiivisen uskontotieteen kautta. Sen valossa on aikalailla ymmärrettävää miksi eetteriteoriasta tai flogistonista ei ole tullut samanlaista muoti-ilmiötä kuin tästä.
1: Eetteriteoria ei ole "paranormaali". Spiritualismi on. Tämä on hyvin erikoinen ajatus koska paranormaali eroaa yliluonnollisesta siten, että paranormaalia voi periaatteessa lähestyä tieteellisesti. Mutta mikä tahansa tuntematon luonnonilmiö ei kuitenkaan saa nimitystä "paranormaali". Siihen pitää liittyä hyvin tietynlaisia ilmiöitä. Tässä nyrkkisääntönä onkin että paranormaali ilmiö on - paitsi sen hetkisen tieteen ulottumattomissa mutta periaatteessa tutkittavissa - niin myös "epätavallista". Uskonnolliset teoriat on helppo muistaa koska ne perustuvat skeemojen sekoittumiseen. Ja paranormaaleissa asioissa tapahtuukin jotain jossa tapahtuu jotain "tuttua mutta oudossa kontekstissa". Esimerkiksi Ouija -laudassa sekoittuu esineen skeema kommunikoinnin skeemaan. Olemme tottuneet että ihmiset kommunikoivat. Kuolleet eivät kommunikoi, eivätkä pelilaudat.
2: Spiritualismi ja muut skeptikoiden moittimat teoriat nojaavat useimmin jonkinlaiseen intentionaalisuuden ylihavaitsemiseen. Eetteriteorian ei uskottu johtuvan jostain tahdosta ja tavoitteesta. Siksi esimerkiksi planeettojen ratojen selittäminen Newtonin malliin näkymättömällä voimalla ei ole intentioiden havaitsemista. Mutta jos planeettojen radat selitetään erityisillä kiertohengillä, intentioita on mukana. On melko eri asia kuvata mekaanisia rakenteita teoreettisesti ja rakentaa tästä malleja kuin rakentaa teleologiapohjaisia selityksiä.
Kognitiivisen uskontotieteen perushavaintojen mukaan intentioiden ylihavaitseminen on tavallista. Joten teleologisia selityksiä on helppo keksiä. Toisaalta skeemoja sekoittavat selitykset on helppo muistaa ja levittää. Näin ollen niitä sekä keksitään helposti ja usein, että niitä levitetään helpommin. Karusti ; Syyt eivät ole siinä että ovatko teoriat joskus olleet tieteellisesti orientoituneiden suosiossa vai eivät. Ihan muissa asioissa vaan samasta syystä miksi kummitusjuttuja taudeista keksittiin ennen bakteeriteoriaa.
Ja tämä onkin siitä kiinnostava huomio, että se vie huomion siihen että tosiasiassa spiritualistiset teoriat ja eetteriteoriat eroavat toisistaan hyvin oleellisella tavalla. Joka on metodinen. Ei edes muotiin liittyvä vaan metodinen. Eetteriteoria ja flogiston on nyt tällä hetkellä falsifioitu, joten ne ovat tämän jälkeen typeriä. Ennen tätä falsifiointia ne ovat kuitenkin olleet ennusvoimaisia teorioita. Ne ovat olleet paitsi ei-falsifioituja, niin myös jotenkin perusteltuja. Sen sijaan spiritualismin puolesta ei ole koskaan ollut mitään muita syitä tai perusteita kuin se, että niitä ei ole falsifioitu. Ne ovat "mahdollisuuksia joita voi tutkia ja joita ei ole kumottu". Ja tässä mielessä niitä on tietenkin voinut tarkastella. Mutta tämä ei selitä sitä miksi niihin on luotettu niin vahvasti ikään kuin totena ja perusteltuna. Tämä epäsymmetria on hyvin oleellinen.
1: Jopa esimerkkinä usein mainittu neutriino oli sellainen, että siihen tosiaan luotettiin ennen mittaamista koska vallitsevat muualla toimivat fysiikan teoriat olisi falsifioituneet ilman tuollaista hiukkasta, eikä tilalle ollut tarjota teoriaa joka olisi selittänyt nämä poikkeushavainnot jollain muulla tavalla. Mustat aukkojen olemassaolo nojasi siihen mitä fysiikan teorioiden mukaan voi tapahtua. Samoin aikamatkustus nojaa esim. suhteellisuusteorian mahdollisiin seurauksiin tietyissä tilanteissa. Tämä on olemassaolevasta tieteestä ponnistavaa ei-tiedettyä. Ei jotain joka vaatisi ihan toisenlaisia, teleologisia ja paranormaaleja, lakeja.
Ja siksi tieteen historian kumoutuneet teoriat todistavat enemmänkin tieteen itsekorjaavuudesta. Kun taas spiritualististen teorioiden kehittely ja suosio ja niiden pitkäjänteinen mukanapysyminen vielä kauan senkin jälkeen kun niiden perusväitteet on tieteellisesti punnittu ja köykäisiksi havaittu demonstroi miksi intentionaalis-skeemansekoitusmallit taas eivät itseäänkorjaa vaan perustuvat vain siihen että ne on helppoja keksiä (ja tämä "helposti mieleen tulo" sekoittuu monilla "yksinkertaisuuteen" ja "uskottavuuteen" koska moni on naïvi realisti) ja helppo muistaa ja verevä levittää ("kiinnostavuus" sekoittuu "relevanssiin" monella). Se, että uskovainen tässä kontekstissa sekä tunnistaa samanmielisyytensä spiritualistien kanssa että loukkaantuu spiritualismin kritiikistä pitäen sitä herjaamisena kertookin sitten jotain oleellista tästä uskonnosta.
Kritiikki koetaan hyvin helposti halveksunnaksi joten Martti Muukkosen lausunto "Odottelen artikkelia, joka halveksii samalla tavoin kaikkia tieteen harharetkiä (eetteri-teoria ym)." voidaan nähdä humoristisessa sävyssä. Siinä on kuitenkin hyvin oleellinen kulma. Jos ajatellaan "skientismiä skientisminä" niin nykyajan mittapuulla flogistonteoria on aivan yhtä väärä kuin usko siihen että spiritismissä otetaan yhteyttä kuolleisiin. Kuitenkin flogistonteorialle ei naureskella yhtä vahvasti.
Lausunto on toki ilmiselvää ns. derailaamista.
Se on tavallista. Esimerkiksi maskulinistit usein siirtävät feministien keskustelua aivan toisiin aiheisiin. Ja kristinuskon kritiikkiin voidaan vastata, että tosiasiassa kriitikon pitäisi keskittyä islamiin. Nämä ovat arvotuskysymyksiä. Ja itseäni ihmetyttää niissä oleva vahva "liian pieni" -tematiikka. Aivan kuin asioiden tärkeysjärjestys olisi objektiivinen ja toisaalta vain kaikista suurimpia ongelmia ja asioita saisi seuloa ja niin kauan kuin nälänhätäongelmaa ei ole ratkaistu ei siis saataisi ratkoa vaikka lagittavan tietokoneen ongelmaa. Tosiasiassa aikana jona sensurismi ja uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen ei ole muodikasta, pitää sensuuri tehdä kierommin. Tosiasiassa derailaaminen on asenteeltaan yritys sanoa että tietystä aiheesta ja asiasta ei saa keskustella. Ns. red herring -strategian käytöllä on siis strateginen ulottuvuus eikä pelkkä argumenttivirheulottuvuus.
Jos tuo tietyn aiheen kritisointi niin kovin kiinnostaa, niin heille voisi sanoa että "no, mene ja tee". Tai kysyä että "miten niin niitä ei ole tehty". Kun eetteriteorian kritiikkejä kuitenkin on olemassa. Minäkin olen lukenut monestakin kirjasta miten flogistonteoria aikanaan kumottiin. Ne eivät vain saa näkyvyyttä ja levikkiä. Joten tässä asia palautuu suosiokysymykseen eikä olemassaolokysymykseen. Mutta selvästi kyseessä ei ole se, että tässä haluttaisiin tuottaa eetterikritiikkiä, vaan vaatimus siitä että "tästä puhutte ettekä tuosta muusta".
Muukkosen näkemys voidaan toki liittää siihen "jännittävään" ajatussuuntaukseen jossa esitetään näkemys joka etenee siten, että (a) tieteen teoriat ovat osoittautuneet vääriksi joten tieteeseen ei voi luottaa joten skientismi on maailmankuva (b) hengellisiä asioita ei saa kritisoida koska se on herjaamista ja asiatonta ja toisen maailmankuvaa ei saa pitää epäluotettavana, ainakaan tavalla jossa tämä sanotaan ääneen. "Skientismi" onkin tässä yhteydessä usein jotain jota toisaalta ei pidetä "kunnolla maailmankuvana" ja esitetään että se ei voi antaa vastauksia tai tyydytystä. Mutta toisaalta "skientismi" sitten on vain maailmankuvallista.
Siksi esimerkiksi eetteriteoria nähdään toisaalta jonain joka on samanalainen kuin spiritualismi mutta se ei sitten saa olla samanlainen kun puhutaan ihmisten kokemista merkityksistä. Ja näin uskotaan että skeptikot vihaavat ennen kaikkea uskontoa. Eli kysymys olisi ennen kaikkea uskonnon ja tieteen väliin väkisin rakennettavasta kuilusta.
Mutta itse kysymys jää. Miksi skeptikot kuluttavat enemmän aikaa horoskooppien ja spiritistien kuin flogistonteorian ympärillä?
Tähän yleisin syy on tarve. Tarve taas riippuu siitä mitä ei-tieteellisiä näkemyksiä pidetään muodikkaana. Siksi skeptikoiden on ollut joskus toisen maailmansodan aikana tarpeen pilkata jotain Hanns Hörbigeriä. Nykyään hän on irrelevantti ja enemmän historiallinen kuriositeetti. ; Eetteriteorian kritiikki saa siis tätä kautta odottaa sitä päivää jolloin syntyy spirituaalisuutta vastaavan suosittu alakulttuuri joka kannattaa noita ajatuksia kovin laajasti totena nykypäivänä.
Tämä näkyy siinä että skeptikot usein kritisoivat paitsi kreationismia, joka on uskonnollinen denialismi. Mutta toisaalta on syytä huomata että suurta skeptikoiden pilkkaa ja kritiikkiä saa myös ei-uskonnollinen rokotedenialismi. Että ilmastonmuutoksen kiistäminen joka nojaa melko vahvasti ei-uskonnolliseen ideologiaan. Puhumattakaan erilaisista ikiliikkujahörhöistä. (Jotka tosin tuntuvat suhtautuvan tuotoksiinsa uskovaisen järkähtämättömyydellä.) Selvästi kyse on enemmän asioiden suosiosta kuin siitä että olisi jokin erityinen asennevamma uskontoja kohtaan.
Mutta suosio ei tule tyhjästä. Toiset asiat ovat todennäköisemmin suosittuja kuin toiset. On kiinnostavampaa vastata kysymykseen siitä miksi eetteriteoriaa ei kannateta yhtä innolla kuin spiritualistisia asioita. Asiassa ei itse asiassa ole mitään omituista kognitiivisen uskontotieteen kautta. Sen valossa on aikalailla ymmärrettävää miksi eetteriteoriasta tai flogistonista ei ole tullut samanlaista muoti-ilmiötä kuin tästä.
1: Eetteriteoria ei ole "paranormaali". Spiritualismi on. Tämä on hyvin erikoinen ajatus koska paranormaali eroaa yliluonnollisesta siten, että paranormaalia voi periaatteessa lähestyä tieteellisesti. Mutta mikä tahansa tuntematon luonnonilmiö ei kuitenkaan saa nimitystä "paranormaali". Siihen pitää liittyä hyvin tietynlaisia ilmiöitä. Tässä nyrkkisääntönä onkin että paranormaali ilmiö on - paitsi sen hetkisen tieteen ulottumattomissa mutta periaatteessa tutkittavissa - niin myös "epätavallista". Uskonnolliset teoriat on helppo muistaa koska ne perustuvat skeemojen sekoittumiseen. Ja paranormaaleissa asioissa tapahtuukin jotain jossa tapahtuu jotain "tuttua mutta oudossa kontekstissa". Esimerkiksi Ouija -laudassa sekoittuu esineen skeema kommunikoinnin skeemaan. Olemme tottuneet että ihmiset kommunikoivat. Kuolleet eivät kommunikoi, eivätkä pelilaudat.
2: Spiritualismi ja muut skeptikoiden moittimat teoriat nojaavat useimmin jonkinlaiseen intentionaalisuuden ylihavaitsemiseen. Eetteriteorian ei uskottu johtuvan jostain tahdosta ja tavoitteesta. Siksi esimerkiksi planeettojen ratojen selittäminen Newtonin malliin näkymättömällä voimalla ei ole intentioiden havaitsemista. Mutta jos planeettojen radat selitetään erityisillä kiertohengillä, intentioita on mukana. On melko eri asia kuvata mekaanisia rakenteita teoreettisesti ja rakentaa tästä malleja kuin rakentaa teleologiapohjaisia selityksiä.
Kognitiivisen uskontotieteen perushavaintojen mukaan intentioiden ylihavaitseminen on tavallista. Joten teleologisia selityksiä on helppo keksiä. Toisaalta skeemoja sekoittavat selitykset on helppo muistaa ja levittää. Näin ollen niitä sekä keksitään helposti ja usein, että niitä levitetään helpommin. Karusti ; Syyt eivät ole siinä että ovatko teoriat joskus olleet tieteellisesti orientoituneiden suosiossa vai eivät. Ihan muissa asioissa vaan samasta syystä miksi kummitusjuttuja taudeista keksittiin ennen bakteeriteoriaa.
Ja tämä onkin siitä kiinnostava huomio, että se vie huomion siihen että tosiasiassa spiritualistiset teoriat ja eetteriteoriat eroavat toisistaan hyvin oleellisella tavalla. Joka on metodinen. Ei edes muotiin liittyvä vaan metodinen. Eetteriteoria ja flogiston on nyt tällä hetkellä falsifioitu, joten ne ovat tämän jälkeen typeriä. Ennen tätä falsifiointia ne ovat kuitenkin olleet ennusvoimaisia teorioita. Ne ovat olleet paitsi ei-falsifioituja, niin myös jotenkin perusteltuja. Sen sijaan spiritualismin puolesta ei ole koskaan ollut mitään muita syitä tai perusteita kuin se, että niitä ei ole falsifioitu. Ne ovat "mahdollisuuksia joita voi tutkia ja joita ei ole kumottu". Ja tässä mielessä niitä on tietenkin voinut tarkastella. Mutta tämä ei selitä sitä miksi niihin on luotettu niin vahvasti ikään kuin totena ja perusteltuna. Tämä epäsymmetria on hyvin oleellinen.
1: Jopa esimerkkinä usein mainittu neutriino oli sellainen, että siihen tosiaan luotettiin ennen mittaamista koska vallitsevat muualla toimivat fysiikan teoriat olisi falsifioituneet ilman tuollaista hiukkasta, eikä tilalle ollut tarjota teoriaa joka olisi selittänyt nämä poikkeushavainnot jollain muulla tavalla. Mustat aukkojen olemassaolo nojasi siihen mitä fysiikan teorioiden mukaan voi tapahtua. Samoin aikamatkustus nojaa esim. suhteellisuusteorian mahdollisiin seurauksiin tietyissä tilanteissa. Tämä on olemassaolevasta tieteestä ponnistavaa ei-tiedettyä. Ei jotain joka vaatisi ihan toisenlaisia, teleologisia ja paranormaaleja, lakeja.
Ja siksi tieteen historian kumoutuneet teoriat todistavat enemmänkin tieteen itsekorjaavuudesta. Kun taas spiritualististen teorioiden kehittely ja suosio ja niiden pitkäjänteinen mukanapysyminen vielä kauan senkin jälkeen kun niiden perusväitteet on tieteellisesti punnittu ja köykäisiksi havaittu demonstroi miksi intentionaalis-skeemansekoitusmallit taas eivät itseäänkorjaa vaan perustuvat vain siihen että ne on helppoja keksiä (ja tämä "helposti mieleen tulo" sekoittuu monilla "yksinkertaisuuteen" ja "uskottavuuteen" koska moni on naïvi realisti) ja helppo muistaa ja verevä levittää ("kiinnostavuus" sekoittuu "relevanssiin" monella). Se, että uskovainen tässä kontekstissa sekä tunnistaa samanmielisyytensä spiritualistien kanssa että loukkaantuu spiritualismin kritiikistä pitäen sitä herjaamisena kertookin sitten jotain oleellista tästä uskonnosta.
torstai 4. heinäkuuta 2013
Multiversumi ja kristittyjen Pelisilmä.
"Journeyman Philosopher" -blogissa oli kiinnostava teksti fysiikasta. Se käsittelee tällä hetkellä auki olevaa kysymystä siitä miten kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian välinen ristiriita olisi paikattava. "Last week’s New Scientist’s cover declared SPACE versus TIME; one has to go. But which? (15 June 2013). This served as a rhetorical introduction to physics' most famous conundrum: the irreconcilability of its 2 most successful theories - quantum mechanics and Einstein’s theory of general relativity - both conceived at the dawn of the so-called golden age of physics in the early 20th Century."
Kysymys iskee tietyllä tavalla oleellisesti omaan ajatteluuni mutkan kautta. Sillä siinä esitetään muutamia vaihtoehtoja. Joista osassa ajalle käy erikoisesti. "In a much earlier publication of New Scientist on ‘Time’ Rovelli is quoted as claiming that time disappears mathematically: "For me, the solution to the problem is that at the fundamental level of nature, there is no time at all."" ... "In a more recent post (May 2013) I quoted Paul Davies from The Goldilocks Enigma: ‘[The] vanishing of time for the entire universe becomes very explicit in quantum cosmology, where the time variable simply drops out of the quantum description.’" Tämä tietysti tavallaan sopii siihen että irtaudun aikaan ja ajallisuuteen keskittyneestä - kulttuurimme kaikkialle tunkemasta - kulmasta jossa aika on jotenkin erityisen oleellinen ihmiselämän kannalta. Ja olen siirtänyt sitä kohti paikkaa ja tilallisuutta koskevaan suuntaan. Sillä mitäpä avaruuden fysiikka on kuin maantietoa joka ulotetaan planeetasta koko universumiin. En kuitenkaan ole rakentamassa omaa pseudotiedettä jossa tämänlainen fysiikka jotenkin todistaisi enemmänkin humanistisen tavoitteeni. Ja tämänlaiset maailmanselitykset olisivat muutenkin kovin suureellisia ja mahtipontisuudessaan rikkoisivat niitä syitä jonka vuoksi maantieteen suuntaan alkujaankin koen tarpeelliseksi.
En myöskään puutu lähteen laskelmiin. Ne ovat hienoja, mutta ne eivät koske tätä blogausta. Otan sen sijaan esille multiversumin ; Kuten linkkini kertoo, suurin osa fyysikoista hakee ratkaisua suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistämiseen säieteorioista. Eli samasta paikasta mistä kosmoksen syntymisen syytäkin haetaan. (Mikä ei ole huonosti yhdeltä teorialta.) Sen heikkoudet ovat myös hyvin tunnetut. "Most scientists and science commentators seem to be banking on String Theory to resolve the problem, though both its proponents and critics acknowledge there’s no evidence to separate it from alternative theories like loop quantum gravity (LQG), plus it predicts 10 spatial dimensions and 10500 universes. However, physicists are used to theories not gelling with common sense and it’s possible that both the extra dimensions and the multiverse could exist without us knowing about them." Linkkini tietysti korostaa muiden näkemysten esilletuomista ja se on täysin asiallista.
Sillä tuomani asia ei oikeastaan koske sitä että mitä teoriaa pitää puolustaa. Vaan sitä, että miten apologetiikassa suhtaudutaan fysiikkaan ja miten samanlaiset ajattelut voitaisiin soveltaa muualle.
Karkeasti sanoen säieteoria ja multiversumi nähdään ateistisina ja pahoina. Sen puutteet ovat apologetiikassa toistuva elementti. Sitä pidetään epäuskottavana ja huonona ja metodin heikkoudet ovat juuri ne jotka tuodaan esiin. Ne tiivistyvät karkeasti ylläolevaan listaan. Ja minulla ei ole rehellisesti sanoen aivan kamalasti ongelmia tämän kanssa. Ongelmat ovat tunnettuja. Kysymys on siitä, riittävätkö ongelmat vai eivätkö.
Apologeetat eivät ole yksimielisiä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Osa korostaa että suhteellisuusteoria on hyvä teoria ja esimerkiksi (YEC) Russell Humphreys käyttää sitä jopa tuottaessaan selityksiä sille miten maan 6000 vuotta voisi olla sama kuin ulkoisen universumin miljardit vuodet ; maan keskiössä oli vain valkoinen aukko jonka tuottama aikadilataatio on vaikuttanut. (Humphreys myös viittaa kvanttifysiikkaan selittäessään miten tähtien valo ehtii maahan ; Vallitsevat teoriat esitetään hänellä periaatteessa positiivisella asenteella.) Osalle Einstein on saatana. Osa korostaa että kvanttifysiikka on epäintuitiivista. Ja toiset käyttävät sitä hyvinkin samaan tapaan kuin monet kvanttimystikot. Heille se on kaiken hengellisen ja maagisen peruslähde joka viittaa suoraan Jumaliseen vuorovaikutukseen ja toimintaan. Kuitenkin käytännössä apologeetat unnioittavat Newtonia ja tämän teorioita. Ja tämä on tärkeää.
Sillä jos mietitään mikä on selvää, on se että suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan väliset yhteensovittamisvaikeus on hakusessa. Sille voi hyvin olla naturalistinen ratkaisu, mutta sitä ei ole vielä kokeellisesti vahvistettu. Uskovaiset tunnistavat että tässä on tilaa denialismille samalla aukkojen jumala -logiikalla joka on heille tuttu evoluutiokriittisyydestäkin. Eli luodaan mysteeri ja sitten selitetään että mysteeri on perimmiltään asian selittämättömyyttä eikä sitä edes ollenkaan voida ratkaista tieteen keinoin. Ja sitten selitetään että kun ongelman ratkaisua ei tiedetä niin tiedetään että se on Jumala. Evoluution kohdalla mysteerejä pitää usein rakentaa sinne missä niitä ei ole. Mutta fysiikan kohdalla tälläiseen ei ole tarvetta.
Kuitenkin tässä innosta toimiessaan kristittyjen pitäisi tunnustaa että jos mysteeri on ohittamaton, ongelma olisi relevantti ja oleellinen todiste että suhteellisuusteoria että kvanttiteoria ovat väärin, valehtelua, huijausta ja että niistä tulisi luopua. Jälkimmäinen tuottaa nikottelua osalle. Mutta nikotus iskee viimeistään siinä vaiheessa kun tämä osoittaisi Newtonin fysiikan roskaksi. Newtonin fysiikasta on luovuttu, mutta apologeetat korostavat sen olevan hyvä approksimaatio ja silti hyvää tiedettä. Vastaavaa meriittiä he eivät suostu antamaan evoluutioteorialle.
Kysymyksen asettelutapa muistuttaakin siitä että tosiasiassa fyysikot eivät yrittäisi tälläisellä strategialla kumota mitään teoriaa. Sillä ennen Einsteiniäkin oli ongelmia. Einsteinin teoriaa ennen oli ristiriita Faraday ja Maxwell toivat esiin erilaiset vahvat maailmanselitysteoriat, vastakkain oli gravitaatiopohjainen ja sähkömagnetismiin perustuva selitys. Molemmat olivat vahvoja ja molemmat olivat keskenään yhteensovittamattomia. Einsteinin teoria ratkaisi ongelman synteesillä. Molemmat olivat vahvoja koska ne olivat enemmän "hyviä approksimaatioita" kuin "lopullisia teorioita". Sähkömagnetismin historiassa sähkö ja magnetismi nähtiin eri ilmiöiksi mutta niiden välille tuli omituisuuksia jotka johtivat synteesiin. Debunkkaus toimii ihmispsyykelle mutta fysiikka ja muut luonnontieteet harvemmin tekevät niin. ; Uusi nouseva paradigma selittää aina sen minkä aikaisempikin plus jotain muuta.
Jos itse olisin kristitty apologeetta, lähtisin juuri toista tietä liikenteeseen. Kehuisin säieteoriaa ja korostaisin etät huippututkijat pitävät siitä. Sitten kertoisin että siinä on heikkouksia, mutta ne eivät ole ratkaisevia ongelmia. Sillä tieteessä on joskus tyydyttävä siihen mitä voidaan tehdä ja mihin on mittareita. Tämä antaisi hitusen enemmän metodista pelitilaa apologeetoille itsellelleen.
Onkin huvittavaa että jos nitpickaa yksityiskohdista ja vaatii vihollliselta kovia ehtoja, niin itse asiassa tekee demarkaatiokannanoton jota oman teoriankin pitäisi noudattaa - muuten argumentoija ei olisi sisäisesti koherentti vaan vaatisi muilta jotain johon ei itse kykene. ; Tarkkuus onkin jotain jota vain toimivat teoriat uskaltavat ja voivat vaatia, sillä he pärjäävät niin tiukoista ehdoista että vastapuoli ei niistä selviä. Kun on heikoilla pitäisi ymmärtää että haetaan hyväksyttävyyttä sieltä mistä aita olisi matalin eikä rynnätä suoraan laittamaan tavoitetasoa niin ylös että edes parhaat tämän hetken teoriat eivät niitä kykene täyttämään.
Mutta itse tavoittelenkin tieteellistä tai filosofista hienoutta. Apologeetat hakevat käännynnäisiä. Sillä vaikka heitä kenties kiinnostaa totuus, he haluavat kuitenkin ns. pelastaa ihmisiä vielä enemmän. Eli jos tiede on niin kesken että ei löydä sitä Jumalaa ja oikeaa mielipidettä mitä apologeetta kannattaa, sen kertominen ihmisille ei tulisi kysymykseenkään. Sillä kysymys on ihmisten pelastamisesta. Lying for Jesus on monista ei_niin_fanaattisista_äärikristityistäkin nähtävissä jonkinlaisena erittäin perverssinä ja omituisen vääristyneenä eettisyytenä. Mutta se on kuitenkin apologeetoille itselleen juuri etiikan ydinmehua.
Apologeetat harvemmin mietivät metodia. Heitä kiinnostaa aihe ja mielipide. Siksi säieteoria on heille paha ja kuuluisa ja pelottava vihollinen jonka debunkkaaminen tuo epäilystä tieteeseen ja emotionaalista vetoa ... sanotaan paremman sanan puutteessa "hieman mystisemmille" ... näkemyksille. Jos heitä kiinnostaisi tiede, he tajuaisivat että tämä rajoittaa heidän omaa pelitilaansa jos he haluavat todella tehdä omasta näkemyksestään tiedettä ja saada sille suosiota sellaisena. Mutta eihän heitä kiinnosta. Kysymyksessä on debattistrategia jossa hyökätään vihollista vastaan, ja tavoitteena on lytätä kaikki sellaiset teoriat jotka omaan Jumalakäsitykseen eivät sovi. Apologeetoilla on vihollisia ja vääriä maailmankuvia, joita vastaan heitetään mitä tahansa argumentteja satutaan saamaan. Ja oma jota tuetaan mitä satutaan saamaan. ; Metodiikka ei heitä kiinnosta koska se olisi neutraalia, se ei suoraan ja varmasti asettaisi vastausta siihen mikä siitä halutaan saada.
Siksi kristityillä ei filosofin silmään ole pelisilmää multiversumin suhteen. He eivät korosta miten samanlainen ja miltei yhtä hyvä heidän oma näkymätön Jumalaulottuvuutensa on.
Tämä on siitä hauskaa, että he kuitenkin hyväksyvät multiversumiin liittyvää logiikkaa antrooppisessa periaatteessa. He tykkäävät kertoa miten epätodennäköistä on että juuri meidän universumimme kaltainen universumi syntyisi. Tässä logiikkana on sama mikä multiversumissakin (Pahoittelen että latistan asian äärimmäisen banaaliksi ja aidon fysiikan mutiloivaksi vertaukseksi joka riittänee idean esilletuomiseen. Mutta ei oikein muuhun) ; Maailmassa on variaatiota ja voidaan kuvitella että variaatio johtuu joko siitä että emme ymmärrä maailman deterministisyyttä, tai siitä että maailma on indeterministinen. Tai siitä että oikeasti jokainen vaihtoehto toteutuu jossain universumissa ja vain yksi realisoituu nyt. (Asiaa voisi kuvata miltei sillä että "Jokainen voittaa lotossa jossain multiversumissa".) Antrooppisen periaatteen kohdalla luonnonlakien kohdalla joudutaan joustamaan hieman enemmän jotta arviot saadaan esille. Sillä luonnonlait ovat ... luonnonlakeja. Eivätkä ne niin olennaisesti eroa havaitussa, gravitaation voima on tietty - ja koko tieteemme perustuu universalismin ajatukseen joten jos gravitaatio vaihtelisi, voisimme ajatella että teoriassa on jokin virhe. (Antrooppiseen periaatteeseen haetaan arvioita hieman vaikeammin havaittavista ja esoteerisimmista ja spekulatiivisemmista teistä. Mutta ei niitäkään täysin hatusta vedetä!) Moni teologikin selittää että jos Jumala on vaihtoehto hän ikään kuin toteutuisi hieman vastavalla logiikalla. Tässä heillä ei tosin ole pohjalla enää mitään arviointikeinoa ; Mielikuvituksen kuvittelema määritetään mahdolliseksi, joka on kyllä aika voimakas filosofinen hyppy ; (Voidaan varsin hyvin kuvitella että minä en voi saada noppapelissä nopan silmäluvuksi 7 jos siinä on tarjolla luvut 1-6. Voin kyllä mielessäni kuvitella siihen vaikka miljoonan, mutta se ei muuta sitä reaaliseksi.)
Mutta kysymys on sielujen voittamisesta, joten tämä on ymmärrettävää ja odotettavissa.
Kysymys iskee tietyllä tavalla oleellisesti omaan ajatteluuni mutkan kautta. Sillä siinä esitetään muutamia vaihtoehtoja. Joista osassa ajalle käy erikoisesti. "In a much earlier publication of New Scientist on ‘Time’ Rovelli is quoted as claiming that time disappears mathematically: "For me, the solution to the problem is that at the fundamental level of nature, there is no time at all."" ... "In a more recent post (May 2013) I quoted Paul Davies from The Goldilocks Enigma: ‘[The] vanishing of time for the entire universe becomes very explicit in quantum cosmology, where the time variable simply drops out of the quantum description.’" Tämä tietysti tavallaan sopii siihen että irtaudun aikaan ja ajallisuuteen keskittyneestä - kulttuurimme kaikkialle tunkemasta - kulmasta jossa aika on jotenkin erityisen oleellinen ihmiselämän kannalta. Ja olen siirtänyt sitä kohti paikkaa ja tilallisuutta koskevaan suuntaan. Sillä mitäpä avaruuden fysiikka on kuin maantietoa joka ulotetaan planeetasta koko universumiin. En kuitenkaan ole rakentamassa omaa pseudotiedettä jossa tämänlainen fysiikka jotenkin todistaisi enemmänkin humanistisen tavoitteeni. Ja tämänlaiset maailmanselitykset olisivat muutenkin kovin suureellisia ja mahtipontisuudessaan rikkoisivat niitä syitä jonka vuoksi maantieteen suuntaan alkujaankin koen tarpeelliseksi.
En myöskään puutu lähteen laskelmiin. Ne ovat hienoja, mutta ne eivät koske tätä blogausta. Otan sen sijaan esille multiversumin ; Kuten linkkini kertoo, suurin osa fyysikoista hakee ratkaisua suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistämiseen säieteorioista. Eli samasta paikasta mistä kosmoksen syntymisen syytäkin haetaan. (Mikä ei ole huonosti yhdeltä teorialta.) Sen heikkoudet ovat myös hyvin tunnetut. "Most scientists and science commentators seem to be banking on String Theory to resolve the problem, though both its proponents and critics acknowledge there’s no evidence to separate it from alternative theories like loop quantum gravity (LQG), plus it predicts 10 spatial dimensions and 10500 universes. However, physicists are used to theories not gelling with common sense and it’s possible that both the extra dimensions and the multiverse could exist without us knowing about them." Linkkini tietysti korostaa muiden näkemysten esilletuomista ja se on täysin asiallista.
Sillä tuomani asia ei oikeastaan koske sitä että mitä teoriaa pitää puolustaa. Vaan sitä, että miten apologetiikassa suhtaudutaan fysiikkaan ja miten samanlaiset ajattelut voitaisiin soveltaa muualle.
Karkeasti sanoen säieteoria ja multiversumi nähdään ateistisina ja pahoina. Sen puutteet ovat apologetiikassa toistuva elementti. Sitä pidetään epäuskottavana ja huonona ja metodin heikkoudet ovat juuri ne jotka tuodaan esiin. Ne tiivistyvät karkeasti ylläolevaan listaan. Ja minulla ei ole rehellisesti sanoen aivan kamalasti ongelmia tämän kanssa. Ongelmat ovat tunnettuja. Kysymys on siitä, riittävätkö ongelmat vai eivätkö.
Apologeetat eivät ole yksimielisiä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Osa korostaa että suhteellisuusteoria on hyvä teoria ja esimerkiksi (YEC) Russell Humphreys käyttää sitä jopa tuottaessaan selityksiä sille miten maan 6000 vuotta voisi olla sama kuin ulkoisen universumin miljardit vuodet ; maan keskiössä oli vain valkoinen aukko jonka tuottama aikadilataatio on vaikuttanut. (Humphreys myös viittaa kvanttifysiikkaan selittäessään miten tähtien valo ehtii maahan ; Vallitsevat teoriat esitetään hänellä periaatteessa positiivisella asenteella.) Osalle Einstein on saatana. Osa korostaa että kvanttifysiikka on epäintuitiivista. Ja toiset käyttävät sitä hyvinkin samaan tapaan kuin monet kvanttimystikot. Heille se on kaiken hengellisen ja maagisen peruslähde joka viittaa suoraan Jumaliseen vuorovaikutukseen ja toimintaan. Kuitenkin käytännössä apologeetat unnioittavat Newtonia ja tämän teorioita. Ja tämä on tärkeää.
Sillä jos mietitään mikä on selvää, on se että suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan väliset yhteensovittamisvaikeus on hakusessa. Sille voi hyvin olla naturalistinen ratkaisu, mutta sitä ei ole vielä kokeellisesti vahvistettu. Uskovaiset tunnistavat että tässä on tilaa denialismille samalla aukkojen jumala -logiikalla joka on heille tuttu evoluutiokriittisyydestäkin. Eli luodaan mysteeri ja sitten selitetään että mysteeri on perimmiltään asian selittämättömyyttä eikä sitä edes ollenkaan voida ratkaista tieteen keinoin. Ja sitten selitetään että kun ongelman ratkaisua ei tiedetä niin tiedetään että se on Jumala. Evoluution kohdalla mysteerejä pitää usein rakentaa sinne missä niitä ei ole. Mutta fysiikan kohdalla tälläiseen ei ole tarvetta.
Kuitenkin tässä innosta toimiessaan kristittyjen pitäisi tunnustaa että jos mysteeri on ohittamaton, ongelma olisi relevantti ja oleellinen todiste että suhteellisuusteoria että kvanttiteoria ovat väärin, valehtelua, huijausta ja että niistä tulisi luopua. Jälkimmäinen tuottaa nikottelua osalle. Mutta nikotus iskee viimeistään siinä vaiheessa kun tämä osoittaisi Newtonin fysiikan roskaksi. Newtonin fysiikasta on luovuttu, mutta apologeetat korostavat sen olevan hyvä approksimaatio ja silti hyvää tiedettä. Vastaavaa meriittiä he eivät suostu antamaan evoluutioteorialle.
Kysymyksen asettelutapa muistuttaakin siitä että tosiasiassa fyysikot eivät yrittäisi tälläisellä strategialla kumota mitään teoriaa. Sillä ennen Einsteiniäkin oli ongelmia. Einsteinin teoriaa ennen oli ristiriita Faraday ja Maxwell toivat esiin erilaiset vahvat maailmanselitysteoriat, vastakkain oli gravitaatiopohjainen ja sähkömagnetismiin perustuva selitys. Molemmat olivat vahvoja ja molemmat olivat keskenään yhteensovittamattomia. Einsteinin teoria ratkaisi ongelman synteesillä. Molemmat olivat vahvoja koska ne olivat enemmän "hyviä approksimaatioita" kuin "lopullisia teorioita". Sähkömagnetismin historiassa sähkö ja magnetismi nähtiin eri ilmiöiksi mutta niiden välille tuli omituisuuksia jotka johtivat synteesiin. Debunkkaus toimii ihmispsyykelle mutta fysiikka ja muut luonnontieteet harvemmin tekevät niin. ; Uusi nouseva paradigma selittää aina sen minkä aikaisempikin plus jotain muuta.
Jos itse olisin kristitty apologeetta, lähtisin juuri toista tietä liikenteeseen. Kehuisin säieteoriaa ja korostaisin etät huippututkijat pitävät siitä. Sitten kertoisin että siinä on heikkouksia, mutta ne eivät ole ratkaisevia ongelmia. Sillä tieteessä on joskus tyydyttävä siihen mitä voidaan tehdä ja mihin on mittareita. Tämä antaisi hitusen enemmän metodista pelitilaa apologeetoille itsellelleen.
Onkin huvittavaa että jos nitpickaa yksityiskohdista ja vaatii vihollliselta kovia ehtoja, niin itse asiassa tekee demarkaatiokannanoton jota oman teoriankin pitäisi noudattaa - muuten argumentoija ei olisi sisäisesti koherentti vaan vaatisi muilta jotain johon ei itse kykene. ; Tarkkuus onkin jotain jota vain toimivat teoriat uskaltavat ja voivat vaatia, sillä he pärjäävät niin tiukoista ehdoista että vastapuoli ei niistä selviä. Kun on heikoilla pitäisi ymmärtää että haetaan hyväksyttävyyttä sieltä mistä aita olisi matalin eikä rynnätä suoraan laittamaan tavoitetasoa niin ylös että edes parhaat tämän hetken teoriat eivät niitä kykene täyttämään.
Mutta itse tavoittelenkin tieteellistä tai filosofista hienoutta. Apologeetat hakevat käännynnäisiä. Sillä vaikka heitä kenties kiinnostaa totuus, he haluavat kuitenkin ns. pelastaa ihmisiä vielä enemmän. Eli jos tiede on niin kesken että ei löydä sitä Jumalaa ja oikeaa mielipidettä mitä apologeetta kannattaa, sen kertominen ihmisille ei tulisi kysymykseenkään. Sillä kysymys on ihmisten pelastamisesta. Lying for Jesus on monista ei_niin_fanaattisista_äärikristityistäkin nähtävissä jonkinlaisena erittäin perverssinä ja omituisen vääristyneenä eettisyytenä. Mutta se on kuitenkin apologeetoille itselleen juuri etiikan ydinmehua.
Apologeetat harvemmin mietivät metodia. Heitä kiinnostaa aihe ja mielipide. Siksi säieteoria on heille paha ja kuuluisa ja pelottava vihollinen jonka debunkkaaminen tuo epäilystä tieteeseen ja emotionaalista vetoa ... sanotaan paremman sanan puutteessa "hieman mystisemmille" ... näkemyksille. Jos heitä kiinnostaisi tiede, he tajuaisivat että tämä rajoittaa heidän omaa pelitilaansa jos he haluavat todella tehdä omasta näkemyksestään tiedettä ja saada sille suosiota sellaisena. Mutta eihän heitä kiinnosta. Kysymyksessä on debattistrategia jossa hyökätään vihollista vastaan, ja tavoitteena on lytätä kaikki sellaiset teoriat jotka omaan Jumalakäsitykseen eivät sovi. Apologeetoilla on vihollisia ja vääriä maailmankuvia, joita vastaan heitetään mitä tahansa argumentteja satutaan saamaan. Ja oma jota tuetaan mitä satutaan saamaan. ; Metodiikka ei heitä kiinnosta koska se olisi neutraalia, se ei suoraan ja varmasti asettaisi vastausta siihen mikä siitä halutaan saada.
Siksi kristityillä ei filosofin silmään ole pelisilmää multiversumin suhteen. He eivät korosta miten samanlainen ja miltei yhtä hyvä heidän oma näkymätön Jumalaulottuvuutensa on.
Tämä on siitä hauskaa, että he kuitenkin hyväksyvät multiversumiin liittyvää logiikkaa antrooppisessa periaatteessa. He tykkäävät kertoa miten epätodennäköistä on että juuri meidän universumimme kaltainen universumi syntyisi. Tässä logiikkana on sama mikä multiversumissakin (Pahoittelen että latistan asian äärimmäisen banaaliksi ja aidon fysiikan mutiloivaksi vertaukseksi joka riittänee idean esilletuomiseen. Mutta ei oikein muuhun) ; Maailmassa on variaatiota ja voidaan kuvitella että variaatio johtuu joko siitä että emme ymmärrä maailman deterministisyyttä, tai siitä että maailma on indeterministinen. Tai siitä että oikeasti jokainen vaihtoehto toteutuu jossain universumissa ja vain yksi realisoituu nyt. (Asiaa voisi kuvata miltei sillä että "Jokainen voittaa lotossa jossain multiversumissa".) Antrooppisen periaatteen kohdalla luonnonlakien kohdalla joudutaan joustamaan hieman enemmän jotta arviot saadaan esille. Sillä luonnonlait ovat ... luonnonlakeja. Eivätkä ne niin olennaisesti eroa havaitussa, gravitaation voima on tietty - ja koko tieteemme perustuu universalismin ajatukseen joten jos gravitaatio vaihtelisi, voisimme ajatella että teoriassa on jokin virhe. (Antrooppiseen periaatteeseen haetaan arvioita hieman vaikeammin havaittavista ja esoteerisimmista ja spekulatiivisemmista teistä. Mutta ei niitäkään täysin hatusta vedetä!) Moni teologikin selittää että jos Jumala on vaihtoehto hän ikään kuin toteutuisi hieman vastavalla logiikalla. Tässä heillä ei tosin ole pohjalla enää mitään arviointikeinoa ; Mielikuvituksen kuvittelema määritetään mahdolliseksi, joka on kyllä aika voimakas filosofinen hyppy ; (Voidaan varsin hyvin kuvitella että minä en voi saada noppapelissä nopan silmäluvuksi 7 jos siinä on tarjolla luvut 1-6. Voin kyllä mielessäni kuvitella siihen vaikka miljoonan, mutta se ei muuta sitä reaaliseksi.)
Mutta kysymys on sielujen voittamisesta, joten tämä on ymmärrettävää ja odotettavissa.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Pyhän äärellä (transsubstantiaation ikonoklasmi)
Skeptikkotouhut liitetään usein mielikuvissa ateistisuuteen. Tässä taustalla on varmasti se, että skeptikoiden nähdään usein tuhoavan ja rikkovan toisten Pyhinä pitämiä asioita, ja sama mielikuva kuvainraastannasta liittyy myös ateismiin. Toisaalta skeptisyydellä on myös positiivinen maine ja moni uskovainen haluaakin korostaa sitä että kristillisyys ja skeptisyys eivät ole keskenään ristiriidassa.Ajatus voi kenties tuntua omituiselta, mutta tosiasiassa kristillisiä ja merkittäviä skeptikoita löytyy. Wiseman kertoo "Yliluonnollinen ilmiö" -teoksessaan eri yhteyksissä kahdesta skeptikosta jotka ovat merkittävän uskonnollisia.
1: Ensimmäinen on Korem joka on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "Fakers", jossa hän käsittelee huijauksia. Hän selittää kirjassa esimerkiksi Ouija -laudan psykologiasta. Koremin vahva uskonnollisuus tulee kuitenkin esiin, koska kirjassa on käsitelty yhtä paljon huijareita ja puoskareita kuin aitoja ihmeitä. Koremin ideana onkin kouluttaa ihmiset tunnistamaan aitoja ihmeitä tekoihmeistä. Siksi esimerkiksi osa ennustamisesta näytetään huijaukseksi ja toinen puoli demonisiksi voimiksi. (Koresh selittää että enkeleille ei ole annettu tämänlaisia kykyjä, mikä loukannee monia uskovaisia profeettoja.)
2: Kuuluisampana esimerkkinä on Faraday. Hän on tunnettu fyysikko, jonka perusidea sähkömagneettisten voimien takana olevasta yhteydestä on syntynyt sen ajatuksen kautta että näkymättömät voimat ovat yhtä. Eli teologinen näkemys Jumalasta on ollut apuna hypoteesinmuodostuksessa (mutta ei sen testauksessa, Faraday teki kokeita eikä lukenut vastausta pelkästään Raamatusta). Miehen usko oli sen verran kaikenkattavaa, että hän ei esimerkiksi suostunut ottamaan vakuutusta koska se olisi ollut hänestä epäuskon ilmaus siitä että Jumala ei varjele. Faraday oli kuitenkin myös merkittävä parapsykologisten ilmiöiden debunkkaaja. Hänen työnsä pohjalta esimerkiksi tiedetään että spiritualistien pöytien liikuttelu ei johdu siitä että henget liikuttavat pöytiä. Faraday keksi nerokkaan koejärjestelmän, jossa hän havaitsi että spiritualistisissa ilmiöissä ihmisten kädet liikkuivat ennen pöytää. Eli pöytä ei heilunut itsestään ja vaikuttanyt käsiin vaan että istunnossa olevien käsien tiedostamattomat liikkeet pomputtivat pöytää.
Tämä liittyy aikaisempiin mietteisiini siitä miten skeptinen uskovaisuus voi ilmetä. Olen aina pitänyt siitä että kristitty voisi tehdä arvokasta skeptistä työtä. Mutta samalla olen ollut erittäin tietoinen siitä että kristityllä skeptikolla on aina jonkinlainen kaksoisstandardi. Sanaleikit epäilyn ja skeptisyyden välillä eivät ekvivokaatioluonteensa vuoksi vakuuta ; Skeptismi kun on epäilyä joka ei ole vastustusta vaan jossa annetaan mahdollisuus ja ero selvitetään testaamalla. Usko on sitä että epältyyn asiaan luotetaan uskon hypyllä, kenties hypyn mysteeriluonne ja mielivaltaisuus tunnustaen. Skeptisyys taas on sitä että epäiltyyn asiaan kohdistetaan koe jonka yksi mahdollinen seuraus on koko jutun debunkkaus, hylkäys järkevänä vaihtoehtona.
Kristillinen skeptisyys, oman uskonepäilyn sijasta harhaoppien vastustamista
Näin esimerkiksi Faraday oli innokas debunkkaamaan harhaoppina pitämäänsä spiritualismia kokeellisesti. Toki hän kokeili omia ideoitaan sähkömagnetismissa, mutta tämä koe tuskin oli ikonoklastinen siinä mielessä että epäonnistuminen olisi johtanut uskon loppumiseen. Ja suhdettaan vakuutuksiin Faraday ei tietysti koetellut kokeellisesti ollenkaan. Näin ollen hän oli halukas harjoittamaan ikonoklasmia asioihin joita hän itse ei pitänyt Pyhänä mutta ei ollut halukas kokeilemaan niitä joita hän itse piti Pyhänä. ~ Ateistilla ei tässä mielessä ole mitään Pyhänä pitämiä asioita. Tosin heillä on maailmankuva jossa ollaan kaikkea yliluonnollista vastaan ja siksi kaikkia yliluonnollisuuksia vastaan kohdistetaan tasapuolisesti skeptisyyden ikonoklastinen, kuvainraastava, virta.
Tämä on toki yleistä. "Uskonto" -sanalla on kaksoismerkitys jolla leikitään esimerkiksi ateisteihin kohdistetussa retoriikassa usein ; Toisaalta uskonnon Pyhyydelle vaaditaan uskonnonvapauden suojaa. Mutta toisaalta ateismi nähdään "yhtä premissien varassa olevana" kuin uskonnonkin. Siksi usein kohdataankin se, että ateismi ei olekaan uskovaisille "uskontoa" vaan nimenomaan "vain uskontoa" jota ei kuitenkaan tarvitse suojella Pyhyyden valokeilalla kuten kaikkia uskontoja muutoin tarvitsee. Koska ateismissa on se mystiskosminen etuliite "vain" joka poistaa tämän suojan ja kunnioittamisen tarpeen.
Mitättömän ylevöittäminen - Turhan arvottaminen, roskan muodonmuutos Pyhäksi.
Eiliseen mm. vitsin ja uskonnollisen profetian toisistaan erottamisen vaikeutta koskevaan blogaukseeni tuli mainio kommentti joka kannustaa "järjestelmällistä valeprofetianäyntehtailua" koska se voidaan nähdä "trollaamistaidon sublimaationa, korottamisena taiteenlajiksi". Tässä ideana on juuri se, että likimain kaikki Pyhä on joka tapauksessa jollain tavalla mielivaltaista, jos ei irrationaalista niin vähintään arationaalista. "Kun joku latelee tietoisesti päättömän, tarkoituksella keksimänsä surrealistisen ja symboliikan puolesta ala-arvoisen alkeellisen "profetian"huurun ja toinen näkee siinä Herran viisauden ja varoituksen, kunnioitettavan ennakkotodistuskappaleen, tapahtuu niin upea transsubstantiaatio, että se on aivan mykistävää. Siinä pääsee pyhän äärelle, ja se jos mikä on tavoiteltavaa." Kun on selkeästi olemassa ihmisryhmä, jonka pääroolina on uskonnollisella rationalisointikikkailulla muuttaa paska konvehdeiksi, on aivan soveliasta täyttää maailmaa konvehdeilla. (Ja samalla kun maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä.)
Tämä ajattelutapa voi tuntua häijyltä. Mutta toissaalta "vitsistä tulee tosi" -kertomuksista on otettava esiin ainakin Econ "Foucaultin heiluri" (joka on vaikuttanut omaan maailmankuvaani enemmän kuin mikään muu yksittäinen kirja). Siinähän ajankuluksi kehitetty vitsillä kyhäilty salaliittoteoria muodostuu vakavasti otettavaksi. - Lopulta on vaikeaa tietää kumpi oli ensin, Pyhä vai Vitsi. Ja jopa päähenkilö päätyy lopulta saamaan Pyhän kokemuksen. Pyhyyteen hän pääsi kuitenkin olennaisesti sen vitsin kautta, ilman tätä välityskeinoa kokemus olisi jäänyt saamatta. Tämä murtaa klassisen väärän oletuksen Pyhäksi kokemisen ja Totuuden välillä. Usein on ajateltu että Pyhä on Totuus. Että arvo ja oikeutus Pyhälle tulee nimenomaan tämän TotuudenTM kautta. Kuitenkin käytännössä usein kysymys on juuri siitä että "jokin hömelö asia transsubstantioituu". Skeptismi taas on työkalu joka iskee ikonoklastista terää ainoastaan tieteenvastaisiin asioihin (on rehellisesti sanoen riittävän turvallista sanoa että epätosiin asioihin). Näin ollen skeptinen debunkkaus kohdistuu vain transsubstantioituun Pyhään eikä voi koskettaa niitä Pyhiä asioita jotka ovat Totta. (Skeptikon silmin ; Jos evolutionismi on uskonto, sen parempi evolutionisteille. Koska tiede.) Usein pyhää käsitellessään skeptikko kohtaakin nimenomaan tilanteen jossa vastakkain ovat "Totuus" ja "Mukavuus". Pyhä ei usein olekaan totta vaan irrationaalisesti kyhäilty symbolisoitu mielikuva.
Mukava vs. Totuus.
Skeptismi on aina sitä että rationaalisuus laitetaan jonkun toisen pyhän edelle. Tämä kulma (ja likimain vain tämä kulma) tekee skeptisyydestä kenties juuri niin kovaa ja kylmää kuin siihen kohdistuvat mielikuvat sanovat. Tämä on relevanttia nykyään. Síllä olen ollut huomaavinani hyvin voimakkaan muutoksen skeptismissä sillä ajalla kuin mitä minä olen asian kanssa puuhannut. Kun aloitin, skeptikot käsittelivät yllättävän paljon kummittelun ja kreationismin kaltaisia hengellisiä konsepteja. Toki nämä ovat nykyäänkin tavallista materiaalia, mutta yhä kasvavassa määrin skeptikot ovat tarttuneet nimenomaan vaihtoehtohoitoihin. Homeopatian ja vastaavien käärmeöljykikkojen kauppiaiden kritiikki on ollut selkeästi nousussa.
Tämä on tietyssä määrin nimenomaan skeptismin arvomaailman pehmenemistä ja ihmisläheistymistä. Valinta siitä että kummitukset ovat relevantteja on arvolatautunut valinta siinä missä vaihtoehtohoitojenkin kritisointi. Tässä kohden itse olen kuitenkin huomannut olevani lempeämpi kuin noin 90% skeptikoista. (Ja tämä on erittäin omituinen tunne. Minä olen se äksyilijä. Minä! Identiteettini särkyy muusta!) Useimmat vastustavat esimerkikso homeopatiaa aina, koska se on huijaamista. Minusta on aivan yksi ja sama hoitaako joku ihminen pikkuvaivojaan jollain josta tulee hyvä mieli jos hän menee vakavien vaivojen kanssa lääkärille ; Esitin asian kenties hieman karkeasti skeptikkohörhöjen kohtaamisessa. "Jos joku hoitaa nuhaa ylihinnoitetulla hanavedellä, niin siinä ovela käärii massit itselleen ja apinalta koijattaan tyhmyysverotusta. Suoraan sanoen en tiedä kummasta kohdasta pidän enemmän. Tämähän on minusta win-win -tilanne." Jos henki ja terveys eivät ole vaarassa, on kyseessä enemmän viihdepalvelu. Useimmat eivät pidä tätä aivan yhtä kannattavana ja valtaosa skeptikoista pitäneekin arvomaailmaani löysänä ja kieroutuneena. (Mikä on kyllä totta noin yleensä, mutta tässä yhdessä asiassa...)
Toki tässäkin on hyvä huomata, että jos homeopatiaa myy vaikkapa parannuskeinona syöpään, on kyseessä vakava valehtelu ja huijaus jonka kannattajille tulisi mielestäni tehdä kaikkea sellaista minkä Suomen Laki valitettavasti kieltää. Sama koskee tietysti myös rokotedenialistejen kaltaisia tahoja, joissa ei käytännössä ole olemassa koko vaihtoehtolistallaan mitään turvallista ja vaaratonta versiota.
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Jännitteinen uskontokeskustelu.
"Tietenkin meidän on tehtävä voitavamme juutalaisten suojelemiseksi, mutta kukapa ei olisi antisemitisti"
(keisari Frans Joosef tyttärelleen, Edmonds & Eidinow "Wittgensteinin hiilihanko" -kirjan mukaan, sivu 105)
Nyt vellovassa uskontokeskustelussa uskontoja puolustetaan vahvasti historiallisuuteen ja ideologiseen valtapeliin vetoavilla, sosiologisilla, argumenteilla. Tätä keskustelua suosivat lähinnä kreationistit fundamentalistit. Tässä teemassa on kaksi lankaa.
Lanka 1: Viisaiden miesten ja perinteen argumentti.
"Monet tieteen historian merkittävimmistä tieteentekijöistä kuten Francis Bacon, Johannes Kepler, Robert Boyle, James Clerk Maxwell, Michael Faraday ja Isaac Newton olivat luomisteorian kannattajia. He lähtivät tieteellisessä työssään liikkeelle siitä, että Jumala on luonut maailman ja että juuri siksi sitä on mielekästä tutkia tieteellisesti. Heille olisi ollut täysin vierasta ajatus, että luomisteorian varaan rakentuva tieteenharjoitus määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle kuuluvaksi. He näkivät tieteellisen tutkimuksen saavan mielekkyytensä nimenomaan ajatuksesta, että Jumala on luonut maailman ja että hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Ensimmäinen niistä on melko perinteinen. Pinnallisesti katsoen se muistuttaa perinteistä auktoriteettiin vetoamista. Eli luetellaan tiedemiehiä jotka ovat olleet uskovaisia ja sanotaan että tämä on koko totuus. Tämä ei välttämättä ole kovin hyvä strategia. Newton uskoi okkultismiin ja alkemiaan. Todistaako tämä että ne ovat yhteensopivat tieteen kanssa? Tai että ne ovat yhtä hyviä kilpailevia totuudenselitysmenetelmiä? Eivät. Muun väittäminen on siis vähän sama, kuin väittäisi että evankelisti Ted Haggardin homoseksuaalinen tempaus huoran kanssa osoittavat että huumeiden vetäminen ja maksullisen miesprostituoitujen ostamiset olisivat yhteensopivia ja ristiriidattomia heteroseksuaalisessa kristityssä parisuhteessa elämisen kanssa. Tai että on ristiriidatonta olla katolinen pappi ja pedofiili. (NOT)
Kuitenkin tästä on hienostuneempia ja on vaikeasti huomattavampia malleja, koska siinä keskitytään provenienssiin ja historiallisen perinteen pituuteen yksilöiden sijasta. Eli alkuperä ja tradition pitkäikäisyys yhdistetään mukaan kuvioihin. Käytännössä tässä kohden tieteenhistoriasta tehdään sosiologinen päätelmä ja lopputulos esitetään kuin se olisi tieteenfilosofiaa.
Tästä saa hyvän idean ottamalla seuraavan lainauksen:
"Vastoin yleistä oletusta moderni kokeellinen luonnontiede ei syntynyt maallistuneen naturalistisen tiedekäsityksen vaan kristillisen luomisteorian pohjalta. Tieteellisen vallankumouksen keskeiset toteuttajat 1500-1700-luvuilla tekivät tieteellistä tutkimustaan sen uskon varassa, että äärettömän älykäs, kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, niin että on mielekästä etsiä maailmankaikkeudesta kokonaisvaltaista järjestystä. Koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, on perusteita luottaa ihmisen älyllisten kykyjen kuten havainnon ja järjen luotettavuuteen. Vaikka kreikkalaiseen filosofiaan sisältyi ajatus älyllisestä alkuperästä ja siten myös tarkoituksenmukaisen toiminnan käsite, moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa, vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksesta."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Tämän diskurssin ydin liimautuu käytännössä siihen että tieteen kehitys kytketään luomisuskoon, ja sitten tehdään toisin kuin sijoitusneuvojat sanovat, eli menneisyyden traditio oletetaan ikuiseksi ja muuttumattomaksi totuudeksi.
Toinen diskurssi : Galileosyndrooma.
Tämä keskustelu taas perustuu siihen, miten uskovaiset ovat väheksyttyjä toisinajattelijoita. Tässä korostetaan sitä miten tiedemaailmaa hallitaan ideologisesti. Tässä viitataan siihen tosiasiaan että tutkimustulokset voivat olla ideologioista riippumattomia, mutta tutkimusideat syntyvät usein omasta maailmankatsomuksesta. Ja tutkimuksen tekoa inspiroi usein se, että tiedemies haluaa päteä jossain omassa kannassaan ja tehdä omasta suosikkiparadigmastaan suositun. Ja ihmiset tekevät tutkimusta saadakseen kultaa ja kunniaa ja rahaa.
Usein muistutetaan että on vastuutonta ottaa tätä huomioon.
Tässä kannanottona on se, että uskovaiset ovat altavastaajia. Esimerkiksi ID -kreationistien teksteissä kerrotaan usein siitä miten heidän työtään vaikeutetaan ja heitä vainotaan. Vastavoimaksi pitää kompensoida heikkoja. Tiedemaailmaa ja tutkimusta hallitsevat ateistit/naturalistit/darwinistinen salaliitto.
Yhteenpano:
Molemmissa keskustelupiireissä viitataan faktoihin ja ilmiöihin jotka ovat sinällään tosiasioita. Niitä vain tulkitaan melko luovasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ensimmäisessä korostetaan sitä miten vaaditaan kristillisyyttä jotta voidaan tehdä paljon tiedettä. Ja selitetään miten kristityt ovat päässeet mukaan tekemään tiedettä pitkän aikaa ja isoilla määrillä. On nimekästä tyyppiä jos jonkinlaista. Tämä taas tarkoittaa sitä että toisen linjan tutkimuksessa pitäisi muistaa antaa kompensaatiota eiuskovaisille.
Nykytiede taas tunnetusti tuottaa tutkimusta hyvinkin paljon, joten selvästi nykyaika on "hedelmällistä tutkimukselle", ja jos tämä diskurssissa yksi tarkoittaa sitä että asia on hyvä, on sen sovittava tähänkin hetkeen. Mielenkiintoista tässä kohden on se, että tilastojen mukaan suuri osa tavallisista ihmisistä on uskovaisia, mutta mitä huippututkimuksemman suuntaan mennään, sitä suurin prosenttiosuus tutkijoista on ateisteja. Tämä kertoo hedelmällisyydestä.
Tuon nämä asiat esiin lähinnä sen vuoksi että diskurssit ovat itse asiassa keskenään ristikkäiset. Jos onnistut ensimmäisessä, mokaat jälkimmäisessä. Jos olet dominoiva, voit olla ideologista valtaa käyttävä julistajataho jonka ideologia tahraa koko tieteenteon ja joka tätä kautta vaatii ehdottomasti vastavoimaa. Tai sitten se on merkki siitä että maailmankatsomus on tutkimuksellisesti ja tieteellisesti hedelmällinen. Se, kumpi, valitaan tietysti sen mukaan miten itse saadaan olla oikeassa. Tätä kautta syntyy pakosti mietteitä siitä että fundamentalisteilla on selvästi kova halu ja tarve olla oikeassa (totuuden sijasta), tai sitten he muuten vain valitsevat aina juuri sen argumenttivaihtoehdon jolla erimieliset saadaan näyttämään syyllisiltä.
Siksi samanaikaisesti voi tapahtua niin että kakkosdiskurssin valossa vaaditaan reiluutta ja tasa -arvoisuutta, jossa kaikille maailmankuville annetaan mahdollisuus. Ja samanaikaisesti seuraava sitaatti sai kohdakseen sellaisia lausuntoja kuin "kaunista" ja "runollista".
"Alkukristityt pitivät ihmissydäntä petollisena. He hylkäsivät ajatuksen, jonka mukaan ihmiset voisivat saada luotettavan kokonaiskäsityksen todellisuudesta irrallaan Jumalan ilmoituksesta. Profeetta Jeremiaan mukaan ihmisen on vaikea edes tuntea itseään, koska ihmisen sydän on petollinen. Näin ollen objektiivisen tieteen harjoittaminen irrallaan Jumalan ilmoituksesta ja Kristuksesta on illuusiota. Tämän aiheuttaa (peri)synti, joka tuli mukaan kuvioihin aikojen alussa. Tämä on tiedollinen ongelma. Jokaisen ihmisen sydämessä voidaan todeta piilevä viha Jumalaa ja Kristusta vastaan. Tämän seurauksena kehittyvät vääristyneet motiivit ja ennakkoluulot vääristävät ihmisen havaintoja ja ajattelua. Tällaisen voimme nähdä raamattukritiikin historiasta ja ihmisen mieltymyksestä sellaisiin tutkimustuloksiin, jotka halventavat Kristusta."
(Tapio Puolimatkan "Usko, tiede ja Raamattu")
Jos alkuateistit sanoisivat että uskonto on harha ja illuusio jossa toiveajattelu sumentaa todellisuudentajun ja saa tavoittelemaan olemattomia Helvetinpelon ja pelastusporkkanan vuoksi, ja että tietyt näkemykset tulkitaan jopa synniksi jolloin kriittinen ajattelu kuihtuu (jos evoluutioon uskominen on syntiä, on näin uskovan helppo ajatella että sille ei tarvitse osoittaa tilaa minään vaihtoehtona, koska hän tietää jo totuuden valmiiksi, ei empiriaa tarvita, jolloin tutkimuksen ainut tehtävä on vain varmistaa mitä jo tiedetään, mikä ei edistä tutkimusta) - ja muistuttaa tässä sen faktan miten maailmankuva voi harhauttaa tutkijan pahastikin - ja sitten sanoisi että kukaan kreationisti ei voisi tehdä hyvää tiedettä, että heidän tekemisensä on vain illuusio. (Omilla lähtökohdilla tämä on tietysti helppo. Siksi Puolimatkakin viittasi puhtaasti kristilliseen konseptiin, perisyntiin..) Tätä kutsuttaisiin sen oikealla nimellä "ad hominem". Tai vaan "hitto mitä evopaskaa". Ja tässä oltaisiin ihan oikeassa.
(keisari Frans Joosef tyttärelleen, Edmonds & Eidinow "Wittgensteinin hiilihanko" -kirjan mukaan, sivu 105)
Nyt vellovassa uskontokeskustelussa uskontoja puolustetaan vahvasti historiallisuuteen ja ideologiseen valtapeliin vetoavilla, sosiologisilla, argumenteilla. Tätä keskustelua suosivat lähinnä kreationistit fundamentalistit. Tässä teemassa on kaksi lankaa.
Lanka 1: Viisaiden miesten ja perinteen argumentti.
"Monet tieteen historian merkittävimmistä tieteentekijöistä kuten Francis Bacon, Johannes Kepler, Robert Boyle, James Clerk Maxwell, Michael Faraday ja Isaac Newton olivat luomisteorian kannattajia. He lähtivät tieteellisessä työssään liikkeelle siitä, että Jumala on luonut maailman ja että juuri siksi sitä on mielekästä tutkia tieteellisesti. Heille olisi ollut täysin vierasta ajatus, että luomisteorian varaan rakentuva tieteenharjoitus määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle kuuluvaksi. He näkivät tieteellisen tutkimuksen saavan mielekkyytensä nimenomaan ajatuksesta, että Jumala on luonut maailman ja että hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Ensimmäinen niistä on melko perinteinen. Pinnallisesti katsoen se muistuttaa perinteistä auktoriteettiin vetoamista. Eli luetellaan tiedemiehiä jotka ovat olleet uskovaisia ja sanotaan että tämä on koko totuus. Tämä ei välttämättä ole kovin hyvä strategia. Newton uskoi okkultismiin ja alkemiaan. Todistaako tämä että ne ovat yhteensopivat tieteen kanssa? Tai että ne ovat yhtä hyviä kilpailevia totuudenselitysmenetelmiä? Eivät. Muun väittäminen on siis vähän sama, kuin väittäisi että evankelisti Ted Haggardin homoseksuaalinen tempaus huoran kanssa osoittavat että huumeiden vetäminen ja maksullisen miesprostituoitujen ostamiset olisivat yhteensopivia ja ristiriidattomia heteroseksuaalisessa kristityssä parisuhteessa elämisen kanssa. Tai että on ristiriidatonta olla katolinen pappi ja pedofiili. (NOT)
Kuitenkin tästä on hienostuneempia ja on vaikeasti huomattavampia malleja, koska siinä keskitytään provenienssiin ja historiallisen perinteen pituuteen yksilöiden sijasta. Eli alkuperä ja tradition pitkäikäisyys yhdistetään mukaan kuvioihin. Käytännössä tässä kohden tieteenhistoriasta tehdään sosiologinen päätelmä ja lopputulos esitetään kuin se olisi tieteenfilosofiaa.
Tästä saa hyvän idean ottamalla seuraavan lainauksen:
"Vastoin yleistä oletusta moderni kokeellinen luonnontiede ei syntynyt maallistuneen naturalistisen tiedekäsityksen vaan kristillisen luomisteorian pohjalta. Tieteellisen vallankumouksen keskeiset toteuttajat 1500-1700-luvuilla tekivät tieteellistä tutkimustaan sen uskon varassa, että äärettömän älykäs, kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, niin että on mielekästä etsiä maailmankaikkeudesta kokonaisvaltaista järjestystä. Koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, on perusteita luottaa ihmisen älyllisten kykyjen kuten havainnon ja järjen luotettavuuteen. Vaikka kreikkalaiseen filosofiaan sisältyi ajatus älyllisestä alkuperästä ja siten myös tarkoituksenmukaisen toiminnan käsite, moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa, vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksesta."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Tämän diskurssin ydin liimautuu käytännössä siihen että tieteen kehitys kytketään luomisuskoon, ja sitten tehdään toisin kuin sijoitusneuvojat sanovat, eli menneisyyden traditio oletetaan ikuiseksi ja muuttumattomaksi totuudeksi.
Toinen diskurssi : Galileosyndrooma.
Tämä keskustelu taas perustuu siihen, miten uskovaiset ovat väheksyttyjä toisinajattelijoita. Tässä korostetaan sitä miten tiedemaailmaa hallitaan ideologisesti. Tässä viitataan siihen tosiasiaan että tutkimustulokset voivat olla ideologioista riippumattomia, mutta tutkimusideat syntyvät usein omasta maailmankatsomuksesta. Ja tutkimuksen tekoa inspiroi usein se, että tiedemies haluaa päteä jossain omassa kannassaan ja tehdä omasta suosikkiparadigmastaan suositun. Ja ihmiset tekevät tutkimusta saadakseen kultaa ja kunniaa ja rahaa.
Usein muistutetaan että on vastuutonta ottaa tätä huomioon.
Tässä kannanottona on se, että uskovaiset ovat altavastaajia. Esimerkiksi ID -kreationistien teksteissä kerrotaan usein siitä miten heidän työtään vaikeutetaan ja heitä vainotaan. Vastavoimaksi pitää kompensoida heikkoja. Tiedemaailmaa ja tutkimusta hallitsevat ateistit/naturalistit/darwinistinen salaliitto.
Yhteenpano:
Molemmissa keskustelupiireissä viitataan faktoihin ja ilmiöihin jotka ovat sinällään tosiasioita. Niitä vain tulkitaan melko luovasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ensimmäisessä korostetaan sitä miten vaaditaan kristillisyyttä jotta voidaan tehdä paljon tiedettä. Ja selitetään miten kristityt ovat päässeet mukaan tekemään tiedettä pitkän aikaa ja isoilla määrillä. On nimekästä tyyppiä jos jonkinlaista. Tämä taas tarkoittaa sitä että toisen linjan tutkimuksessa pitäisi muistaa antaa kompensaatiota eiuskovaisille.
Nykytiede taas tunnetusti tuottaa tutkimusta hyvinkin paljon, joten selvästi nykyaika on "hedelmällistä tutkimukselle", ja jos tämä diskurssissa yksi tarkoittaa sitä että asia on hyvä, on sen sovittava tähänkin hetkeen. Mielenkiintoista tässä kohden on se, että tilastojen mukaan suuri osa tavallisista ihmisistä on uskovaisia, mutta mitä huippututkimuksemman suuntaan mennään, sitä suurin prosenttiosuus tutkijoista on ateisteja. Tämä kertoo hedelmällisyydestä.
Tuon nämä asiat esiin lähinnä sen vuoksi että diskurssit ovat itse asiassa keskenään ristikkäiset. Jos onnistut ensimmäisessä, mokaat jälkimmäisessä. Jos olet dominoiva, voit olla ideologista valtaa käyttävä julistajataho jonka ideologia tahraa koko tieteenteon ja joka tätä kautta vaatii ehdottomasti vastavoimaa. Tai sitten se on merkki siitä että maailmankatsomus on tutkimuksellisesti ja tieteellisesti hedelmällinen. Se, kumpi, valitaan tietysti sen mukaan miten itse saadaan olla oikeassa. Tätä kautta syntyy pakosti mietteitä siitä että fundamentalisteilla on selvästi kova halu ja tarve olla oikeassa (totuuden sijasta), tai sitten he muuten vain valitsevat aina juuri sen argumenttivaihtoehdon jolla erimieliset saadaan näyttämään syyllisiltä.
Siksi samanaikaisesti voi tapahtua niin että kakkosdiskurssin valossa vaaditaan reiluutta ja tasa -arvoisuutta, jossa kaikille maailmankuville annetaan mahdollisuus. Ja samanaikaisesti seuraava sitaatti sai kohdakseen sellaisia lausuntoja kuin "kaunista" ja "runollista".
"Alkukristityt pitivät ihmissydäntä petollisena. He hylkäsivät ajatuksen, jonka mukaan ihmiset voisivat saada luotettavan kokonaiskäsityksen todellisuudesta irrallaan Jumalan ilmoituksesta. Profeetta Jeremiaan mukaan ihmisen on vaikea edes tuntea itseään, koska ihmisen sydän on petollinen. Näin ollen objektiivisen tieteen harjoittaminen irrallaan Jumalan ilmoituksesta ja Kristuksesta on illuusiota. Tämän aiheuttaa (peri)synti, joka tuli mukaan kuvioihin aikojen alussa. Tämä on tiedollinen ongelma. Jokaisen ihmisen sydämessä voidaan todeta piilevä viha Jumalaa ja Kristusta vastaan. Tämän seurauksena kehittyvät vääristyneet motiivit ja ennakkoluulot vääristävät ihmisen havaintoja ja ajattelua. Tällaisen voimme nähdä raamattukritiikin historiasta ja ihmisen mieltymyksestä sellaisiin tutkimustuloksiin, jotka halventavat Kristusta."
(Tapio Puolimatkan "Usko, tiede ja Raamattu")
Jos alkuateistit sanoisivat että uskonto on harha ja illuusio jossa toiveajattelu sumentaa todellisuudentajun ja saa tavoittelemaan olemattomia Helvetinpelon ja pelastusporkkanan vuoksi, ja että tietyt näkemykset tulkitaan jopa synniksi jolloin kriittinen ajattelu kuihtuu (jos evoluutioon uskominen on syntiä, on näin uskovan helppo ajatella että sille ei tarvitse osoittaa tilaa minään vaihtoehtona, koska hän tietää jo totuuden valmiiksi, ei empiriaa tarvita, jolloin tutkimuksen ainut tehtävä on vain varmistaa mitä jo tiedetään, mikä ei edistä tutkimusta) - ja muistuttaa tässä sen faktan miten maailmankuva voi harhauttaa tutkijan pahastikin - ja sitten sanoisi että kukaan kreationisti ei voisi tehdä hyvää tiedettä, että heidän tekemisensä on vain illuusio. (Omilla lähtökohdilla tämä on tietysti helppo. Siksi Puolimatkakin viittasi puhtaasti kristilliseen konseptiin, perisyntiin..) Tätä kutsuttaisiin sen oikealla nimellä "ad hominem". Tai vaan "hitto mitä evopaskaa". Ja tässä oltaisiin ihan oikeassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)