Näytetään tekstit, joissa on tunniste velka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Uusi lisätwisti "orjamoraaliin"
Jos kuuntelemme Pastori Scarboroughia, ja miksi emme kuuntelisi, hän esittää uskonnon nimissä lääketieteellisen väitteen. Jumalalla on erityinen suhde rintasyöpään. "God Would Cure Breast Cancer If Our Women Stopped Having Dirty Fantasies" Tämä kertoo paljon. Ennen kaikkea tämä kertoo siitä että usko Jumalaan ei paranna tyhmyyttä. Eikä kenties impotenssia ja kateuttakaan. Mutta ainakaan tyhmyyttä se ei selvästi paranna. Tämä ei kuitenkaan ole tästä. Osoittaminen ja negatiivisten attribuuttien listaaminen on Scarboroughin kohdalla helppoa, aivan liian helppoa.
Mutta se opettaa toisenkin asian. Nimittäin siinä on kannanotto siitä että Jumalalla on ikään kuin oikeus vaikuttaa ihmisten ruumiisiin. Ajatus Jumalisesta kirouksesta ei ole usein kaukana. Jos voidaan ajatella että rintasyövän parantamatta jättäminen on passiivista niin aktiivisesti kostavaa Jumalaa ei tarvitse hakea Juhani Starczewskia kauempaa. Hänhän esitti että esimerkiksi omaisen kuolema ei ole ainakaan siunaus. Ja se voidaan sitoa siihen mitä ihminen on tehnyt. Tässä Jumala voi siis vaikuttaa ihmisten elämiin aktiivisesti. Jopa niin että omat tekemät pahat teot ovat kollektiivisesti hänen läheistensä kannettavissa. Jumalalla on toisin sanoen oikeus iskeä vaikka ihmisen ruumiilliseen koskemattomuuteen ilman että tämä olisi Hänelle eettisesti ongelmallista.
Tässä ei tarvitse kuin kysyä yksi kysymys : Miksi? Ja vaikka Starxzewski ja Scarborough voidaan nähdä marginaalisina kristittyinä, niin ajatuksen takana on huomattavasti laajempia teemoja. Voidaan puhua valtavirran kristinuskosta. Olen ollut jokseenkin kiinnostunut erilaisista Faustisista tarinoita (aivan pienestä asti) ja niiden kohdalla vastaani on tullut se, että sielun myyminen on itse asiassa mahdotonta. Sillä ihminen ei vastaa omasta sielustaan. Ihminen ei määrää sielunsa kohdalla. Ihminen ei voi myydä sellaista mikä ei ole hänen myytävänään. Ihmisellä ei ole omistusoikeutta sieluunsa. Ja tämä on tärkeää koska Jumalalla on valtaa päättää sielujen kohtalosta. Jumalalla on oikeus tehdä tämä koska sielut jollain syvällisellä tavalla ovat hänen hallinnassaan. Eli omistuksessaan.
Kun - vaikka itsemurhan tai eutanasian kohdalla - puhutaan siitä että elämä on Jumalan lahja, on kyseessä eräänlainen teologinen valkoinen vale. Elämä on enemmänkin vuokralla. Ihmisen tulee siksi pitää vuokraamaansa elämää tietyissä raameissa. Ihminen ei saa tehdä mitä haluaa ilman että vuokraehtoja rikotaan.
Orjamoraalin synty
Tämä voidaan sitten johtaa Friedrich Nietzschen ajatuksiin. Ajatuksiin niin kristinuskosta kuin yhteiskunnastakin. Nietzschen "Moraalin alkuperässä" on ajatus sinä että kristinuskon moraalikäsitykset eivät palaudu tai johda yliluonnolliseen moraaliin. Vaan ovat peräsiin jostain muusta. Hän käsittelee synnin ja velan välistä yhteyttä. Ja tekee sen tavalla joka lienee helpohkoa ymmärtää antamieni esimerkkien kautta. ; Omatunto, valta ja moraali nivoutuvat yhteen.
Kaupankäynti ei perustukaan usein tasa-arvoisuuteen. Tämä on mielenkiintoista koska siinä on kuitenkin kaksi osapuolta. Usein tilanne ei kuitenkaan ole tasaväkinen. Kaupassa kiinnostavaa onkin se, että on velkasuhteita ja luottosuhteita. Velka ja luotto ovat jotain jotka ohjaavat ihmisten käytöstä. Nimenomaan velallisuuden käsite, ja syntisyyden käsite, ovat niitä naruja joista vetämällä rakennetaan moraalinäkemyksiä. Velan ja synnin yhteys on mielenkiintoinen koska tavallisesti on demonisoitu itse ostotilanne. Ostaminen ja kauppaaminen on nähty molempien osapuolten ahneuden osoituksena. Ja ahneutta on moitittu. Mutta kuitenkin voidaan sanoa että velka on kenties tärkeämpi ajatus.
Onkin mielenkiintoista huomata että oikeistolainen fundamentalismikristillisyys on usein talousasioissa äärimmäisen uusliberaalia. Max Weber liittikin kalvinistisen teologian - joka jostain syystä on maassamme vääristynyt kielenkäytössä nimenomaan luterilaiseksi työmoraaliksi - tämänlaisiin asenteisiin. Hän piti kapitalismia kalvinistisen kristinuskon tuottamana yhteiskuntarakenteena. Tämä on mielenkiintoista koska usein Nietzsche nähdään jumalattomien ja Weber teistien filosofina. Mutta tässä teemassa heillä on kohtauspinta.
Ei ole vaikeaa nähdä, että kalvinistisessa maailmassa, jossa nähdään usein että Jumalan apu näkyy myös maanpäällisessä elämässä olevina siunauksina, on tekemässä jotain jossa hyvä ihminen on maksukykyinen ihminen. Maksukyvystä tulee, jos ei suorastaan moraalin mitta, niin ainakin moraalisuuden indikaattori. Siksi kaupankäynnin ahneusmetaforan sijaan onkin korostettu köyhän laiskuutta. Kokonaisuudesta muodostuu jotain melko irvokkaanoloista ; Jumala auttaa niitä jotka hän on predestinoinut auttamaan itseään.
Laajennetussa mielessä tämä voidaan liittää aika erikoisella tavalla orjamoraaliin. Ei sitä kautta että oltaisiin puhumassa moraalista. Vaan sitä kautta että ollaan puhumassa aivan oikeasta orjuudesta. David Graeberin näkemyksessä orjuudella ja velalla on ollut - ja on tavallaan yhä - syvä yhteys. ; Orjuus on käytännössä syntynyt pääasiassa kahta kautta. Elämän velkaa olemisen tai pelkän rahan kautta. Otan tästä pari esimerkkiä;
1: Sodan kautta saatu orjuus perustuu siihen, että sodassa antautuminen merkitsee elämän loppumista. Sotavanki voidaan teloittaa niille sijoilleen. Ja jos tätä ei tehdä on vanki tavallaan elämänsä velkaa. Tämä velka on vangin kannalta melko absoluuttinen. Hänen vanhat velkasuhteensa ja velvoitteensa raukeavat ja on vain hänen ja hänen omistajansa välinen velkasuhde. Joka on orjan kannalta absoluuttinen. Toisaalta orjanomistajan omistussuhde on kuvattavissa hyvinkin rajallisena. Sillä orjia voidaan myydä ja vaihtaa. Orjakauppa tekee sen, että orjalla on orjanomistajalle hyvinkin rajallinen vaihtoarvo. Orjuuden merkitys on tätä kautta epäsymmetrinen. Absoluuttinen velka voidaan myydä rajalliseen hintaan toiselle. Mittarina on usein orjan työstä saatava hyöty. Velka elämästä on toisaalla kauppatavaran mahdollistaja. Toisaalta hinta määräytyy siten että onkin kyse vain työvoimasta.
2: Velkaorjuus taas muodostuu toisella tavalla. Esimerkiksi Graeber kuvaa että muinaisessa babyloniassa avioliittoon meneminen ei ollut omistussuhde. Esimerkiksi omaa vaimoa ei voinut myydä. Kuitenkin jos perheen mies velkautui, velkojat veivät ensin irtainta omaisuutta, sitten lampaita tai muita tulonlähteitä. Myös vaimo ja lapset saatettiin ottaa orjiksi. Ja tietenkin velallinen itse. Orjuus on tässä eettisestis idottu ainoastaan suhteessa rahaan. Mutta käytännössä orjan elämän ja työtehtävien ja omistussuhteiden kannalta on melko sama onko orja napattu velkavankeuteen vai orjuutettu sotavanki.
Graeberin näkemyksessä velka on yhteiskunnan perusta ja olemus. Se, että ollaan velkaa joko vanhemmille, yhteiskunnalle, universumille tai Jumalille on kaiken yhteiskuntatoiminnan takana. (Esimerkiksi sana schuld on saksaki sekä velka että synti. Nietzschen kieliperusta on voinut helpottaa ajatuksen kehittämistä.)
Tämä ajatus on hyvin siirrettävissä kristinuskoon.
Jos mietimme kristinuskoa, niin ihminen on ikään kuin rangaistusta vastaan velvoitettu tekemään tiettyjä asioita. Jumala voi vaatia uhreja. Tai vähintään uskon kaltaisia mielipiteitä. Ja ei riitä että Jumalaan uskoo, Häntä täytyy myös rakastaa ja kunnioittaa. Ja tämä näkyy noudattamalla erilaisia sääntöjä ja toimia. Jotka osoittavat että ihmisen elämän tehtävänä ei ole edes askeltensa ohjaaminen. Jumalalla on omistusoikeus. Syntymän ihme ei olekaan lahja vaan jokin josta ollaan velkaa.
Nietzschen pääajatus siitä että tavanomaisuutta hakeva yhteiskunta on rajoite niille jotka haluavat elää eri lähtökohdista tai eri perustasta on tätä kautta helposti liitettävissä. Orjamoraaliin liittyvät ajatukset voidaan liittää ajatuksiin siitä että yhteiskunnassa epäsymetrinen markkinapaikka nostaa konflikteja. Joten markkinoiden olemassaolo vaatii jonkinlaisen väkivaltakoneiston joka rauhoittaa alueen.
Kapitalismissa, uusliberalismissa ja vastaavissa tämä on tarkoittanut usein sitä että poliisi nähdään erityisen perustavana. Mutta oikestaan kaikki muu on haluttu tehdä sopimuksenvaraiseksi.
Ja tätä kautta syntyy helposti konflikteja siivoava - kenties vain väkivaltaan puuttuva, mutta moraaliasioissa on mahdollista mennä konfliktisiivoamisen puolella myös moralisointiin jossa on poliittista korrektiutta tai uskonnonvapauden, mielipiteenvapauden ja sananvapauden rajoittamista - näkemys yhteiskunnan merkityksestä. Eli yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa turvallisuus ja kaikki muu olisi sitten Herran tai hänen näkymättömän kätensä harteilla.
Toki asiaan voisi nyhtää myös pienen nyky-yhteiskuntatwistin.
Jos katsotaan uusliberaalia, raaputtamalla takaa löytyy usein jotain muuta. Yleensä joko moderni "jumalaton" anarkisti joka vain pitää kaupankäynnistä eikä ole siksi vasemmistolainen anarkisti. Tai vaihtoehtoisesti kunnon konservatiivinen kristitty jolla on jonkinlaisia kalvinistisia asenteita. Jälkimmäinen voi kannattaa vapaata kauppaa mutta korostaa yhden tietyn uskonnon merkitystä.
Yhden valta-asemassa olevan uskonnon teeman voi kuitenkin hyvin liittää siihen että uusliberaali vapaa markkinatalous todellakin tuottaa "pitkiä häntiä". Eli syntyy tilanteita joissa on vaihtoehtoja mutta käytännössä markkinoita hallitsee yksi tai kourallinen suuria pelaajia. Muut eivät käytännössä voi kilpailla näiden kanssa vaan ne joutuvat tyytymään siihen että hakevat fraktioita sieltä mitä suurpelaajien segmentoinneista on jäänyt kaahittavaa. Jos nähdään että uskonnollinen julistaminen on mainontaa, ja synti on velkaa, voidaan nähdä ostotapahtumia. Joten kenties moralisointi voidaan nähdä ihmisten ostokäyttäytymiseen ja kilpailijoiden mainontaa vastaan tehtynä kilpailustrategiana. Ja "yksi Jumala" on seuraus siitä että jokin jumala on joko de jure monopoli tai on de facto monopolinkaltainen. Näin ainakin yksi fundamentalistien jännite voidaan purkaa ; Ajatus velvollisuudesta yhteen Jumalaan on vaikeasti sovitettavissa yhteen arvostetun uskonnonvapauden kanssa. Ja usein tämä jännite vaikuttaakin kaksoisstandardilta.
Toisaalta jos valtionvelka on jotain joka palauttaa muinaisen jumalanpilkkalain kollektiiviset rangaistukset ja niihin liittyvät valvontatavat. Kun ennen pelättiin Starczewskiläisiä kollektiivisia kostoja, tehtiin jumalanpilkasta kovia rangaistuksia. Sillä kyseessä ei ollut yksilön vaan yhteisön asia. Tässä twistissä velkainen valtio on moraaliton valtio. Laiskana makaava valtio joka ei vaan yritä tarpeeksi auttaa itseään. Orjaksi joutuva valtio. Helvettiin ajautuva valtio. Tälläisessä ilmapiirissä voinee ymmärtää sitä miksi talousvetoinen uskovaisen lestadiolaisen johdossa olevassa valtiossa esiintyy sellaisia ajatuksia joissa väärä mielipide maahanmuutosta tekee sinusta "maanpetturin". Jokin josta ansaitsee rangaistuksen. Ja samalla sama ihminen puhuu mielipiteenvapauden suuresta arvosta ja poliittisen korrektiuden huonoudesta. Vaikka jos väärän mielipiteen tekeminen johtaa maanpetturuuden kaltaiseen juridiseen eksaktiin syytökseen, niin siinä tilanteessa olisi vaikeaa nähdä mitään mielipiteenvapautta koko aiheessa..
Tässsä ei ole enää oikein tilaa muuhun kuin Huxley -sitaattiin : "Maybe this world is another planet's hell."
Tunnisteet:
ahkeruus,
Graeber,
Huxley,
hyvä elämä,
konflikti,
laiskuus,
maahanmuutto,
Nietzsche,
omistus,
orjamoraali,
orjuus,
Scarborough,
Starczewski,
synti,
velka,
Weber,
yhteiskunta
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Sijaissynnytyksen etiikkaa
Monilla ihmisillä tuntuu olevan syvä tarve tuottaa omia biologisia lapsia. Tämä halu on monilla niin voimakas, että he haluavat adoption sijasta harjoittaa sijaissynnytystä. (Keskityn tässä siihen jossa sijaissynnytys on puoliksi tai kokonaan kohtua vuokraavan parin jälkeläinen. Eli joko kohdunvuokraaja on syntyvän lapsen biologinen äiti ja toinen kohtua vuokraava on biologinen isä. Tai sitten kohdunvuokraaja "vain kantaa sikiön joka on hedelmöitetty koeputkimallilla".)
Tässä prosessissa, joka tunnetaan arkisesti kohdunvuokrauksena, on hyvin mielenkiintoisia puolia. ; Eräs ehkä keskeisimmistä asioista on se, että se on jotain joka on adoption ja oman biologisen lapsen hankkimisen väliltä. Mutta sen eettiset kysymykset ovat silti hyvin omanlaisiaan.
Vähän kuin adoptio - mutta ei kuitenkaan
On kenties hyvä katsoa lyhyesti sitä miten kohdunvuokraus eroaa adoptiosta:
- Adoptiossa on helposti sellainen sävy että autetaan orpoja. Kenties jopa pois köyhien maiden kurjuudesta. Sijaissynnytyksessä sen sijaan tuotetaan uusi lapsi. Adoptiolapsen elämä on ja sen laatu ja pituus joko muuttuu tai ei. Sijaissynnytyksessä muuttujana on lapsen olemassaolo.
- Adoptiota puolustetaan usein antiaborttisena aktiona. Eli jos ei halua pitää lasta mutta abortti on epäeettinen on tarjolla vaihtoehto. Sijaissynnytys ei ole tämänlaatuinen.
Tätä kautta sijaissynnytys on hyvin lähellä oman biologisen lapsen hankkimista. Mainitut kohdat siis tuskin tekevät siitä epäeettistä. Adoptiolle leimallisia eettiseksi nähtäviä puolia sillä vain ei ole. Se ei siis arvoiltaan ole harmaasävyisesti adoption ja oman biologisen lapsen väliltä vaikka se jossain mielessä määritelmältään onkin tätä.
Ongelmia - rajaavatko ehtoja vai ovatko syy kieltää?
Muutoin sijaissynnytykseen liittyy haasteita jotka liittyvät vapaaehtoisuuteen ja rahaan. Nämä kysmykset on helppoa nähdä ongelmina. Ja tällöin ne esiintyvät helposti "Six Feet Under" -televisiosarjan sijaissynnytyskohtauksen tavalla. Saman jakson alussa homopari perustelee haluaan saada biologinen lapsi "Yeah, but there are so many kids who already exist who need homes, Why would we want to make another one?" ... "For the same reason straight people do." Tämä on sitten johtanut sijaissynnyttäjän valitsemiseen listalta. Ja tällä listalla on kolme verevää arkkityyppiä:
1: "Hi. I'm Sierra. I'm 20. I have a combined S. A. T. Score of 675. And I want to be your egg donor-surrogate Because, although I'm not ready to start a family of my own, I want to put as many versions of myself on the planet as I possibly can." Tämä kohta viittaa siihen että kenties halu saada biologinen lapsi yhdistettynä kypsyyden puutteeseen johtaa tilanteeseen. Onko tämä vastavuoroisuutta vai hyväksikäyttämistä? Kysymys ei ole ainakaan helppo sillä kypsymättömyys äidiksi vie jossain määrin pontta siitä että sijaissynnyttäjä olisi jotenkin kypsä tekemään omia päätöksiään.
2: "Hi! I'm Deedee from san pedro. I'm 27 years old. I love outdoor sports, and i'm your dream surrogate Because I've given birth to nine healthy babies. And it's my personal mission to have children For Bourgeois narcissists who can't conceive on their own." Tämä kohta muistuttaa siitä että vapaaehtoisuutta on montaa laatua. On hieman erikoista että joku voi ryhtyä "ammattilisääntyjäksi" tällä tavalla. Toisaalta tässä korostuu se että kenties kohdunvuokraajan toiminta on eettistä mutta tähän tilaisuuteen tarttuja ei kenties heijasta hyveellisyyttä.
3: "Hi. I'm Lindsay. I've got a degree in applied science from yale, A masters from M. I. T. And $60,000 of school loans to repay. I'm hoping you pick me so I won't have to resort To more obvious forms of prostitution to get out of debt." Tämä taas alleviivaa sen kohdan joka näkyy eniten lainsäädännössä. Omasta mielestäni tämä pragmaattinen näkökanta on kohdunvuokraajan kohdalla "selvin peli". Kuitenkin useiden maiden lainsäädännössä - ja myös Suomessa tapahtuvassa arvokeskustelussa - korostetaan että nimenomaan taloudellisin intressein harrastettu sijaissynnytys on epäeettistä. Siksi siihen pitäisi suostua ilmaiseksi. Rinnastus prostituutioon on tässä hyvin mielenkiintoinen. Sillä jossain mielessä prostituoidun palvelun ostaminen ei ole raiskaus koska siinä on kuitenkin suostumus mukana. Mutta yleisenä arvona on että tämän lisäksi seksin pitäisi olla myös ilmaista.
Näiden kaltaiset eivät ole kovin liioiteltuja. Esimerkiksi köyhien maiden ihmisten hyväksikäyttö seksityöläisinä ja synnytyskoneina olisi aivan mahdollinen. Ja niinden kautta voidaan rajata erilaisia ongelmia. Mielenkiintoinen kysymys näiden kohdalla ei yleensä ole se, ovatko ongelmat olemassa tai relevantteja vaan se, että ovatko nämä ongelmat syy täysin kieltää sijaissynnytys vai määräävätkö ne sijaissynnytykselle lisäehtoja (kuten "ei saa ottaa rahaa palvelua vastaan").
Tasa-arvokysymys?
Sijaissynnytys on siitä jännittävä aihe, että siinä on lihallisen perinteisesi määritellyn biologisen sukupuolen (ei välttämättä koetun sukupuolen) kohdalla se tilanne että jokainen kohdunvuokraaja on nainen. ; Tämä ero on mielestäni hyvin huomattava. Sillä jos puhutaan vapaaehtoisuudesta ja sopimisesta, niin on melko selvää että miesten ja naisten tilanteet eivät tässä ole yhteismitallisia.
Esimerkiksi itselläni ei ole mitään sitä vastaan että joku lesbopari maksaisi minulle muutaman kympin vaivanpalkkaa "muumimukimenetelmästä". (Minulla ei tosin ole opintolainaa MIT:stä.) Tässä ei olisi ongelmaa koska minun ei tarvitsisi olla raskaana. Prosessi vaatisi minulta yhden laukeamisen. Ei yhdeksän kuukauden raskausaikaa päälle.
Tässä mielessä ei kenties pidä tehdä sitä mikä konservatiivikristillisissä piireissä on tavallista. Eli pysähtyä katsomaan lapsen suhdetta biologiseen vanhemmuuteen. (Monissa uusioperheissä lapsi saa isän ja äidin. Jossa toinen ei ole biologinen vanhempi. Harva homojen adoptiota vastustava pitää relevanttina kieltää uudelleenavioitumista vaikka tässä "sosiaalinen äiti" tai "sosiaalinen isä" on katkaissut sen paljonpuhutun "biologisen vanhemmuuden" aivan yhtä paljon kuin homopareillakin. Uusioperheistä ei pidetä mutta niitä ei haluta kieltää. Synnin ja laillisesti bannitun ero onkin kiinnostava koska kun kristitty kieltää hän yleensä kieltää siksi että jokin on syntiä. Se, miksi toiset synnit ovat laillisia on se kiinnostava kysymys johon ei yleensä haluta vastausta.)
On sen sijaan syytä katsoa sitä että naiselle raskaus kestää kauemmin ja siihen liittyy vaaroja. Muumimukimenetelmässä suurin terveysriski liittyy suunnilleen siihen että jos laukeaakin mukiin niin voimallisesti että menettää tasapainonsa ja lyö päänsä vieraan ihmisen keittiön lattiaan ja kuolee tähän.
Kohdunvuokrauksessa on erilaiset riskit ja tämän vuoksi on aivan mahdollista vastustaa kohdunvuokrausta siitä huolimatta että perusasetelmana on se, että arvostaa sitä että täysi-ikäinen ihminen saa sopia keskenään mitä sitten sopiikin. (Ilman että kysymys on edes "lapsen oikeuksiin vetoamisesta" fundamentalistikristittyjen hyvin tietyllä tavalla määritetyllä tavalla.) Riskinä tietenkin on se, että "kaupallisuus" muuttuu "pahuudeksi". Se, että jotain asiaa pitää epäeettisenä muuttuu helposti hyväksikäytöstä (exploitation) puhumiseksi heti jos siinä on taloudellinen interaktio.
1: Pienessä määrin voidaan sanoa että kenties opintoveloissa rypevä roskakuski voisi selittää että hän toivoo että voisi saada yhdeksän kuukauden määräaikaisen työsuhteen roskakuskina jotta hänen ei tarvitsisi sortua toisenlaiseen orjuuteen. Ja olla samalla tavalla "kapitalismista pahuutta" -linjalla kuin "Six Feet Underin" opintovelallinen suhtautui prostituutioon ja kohdunvuokraukseen.
Kun hyväksikäyttöä lähestytään onkin tavallaan korostettava kaupallisuuden demonisoinnin sijaan jotain muuta. Eikä se, että omat eettiset mieltymykset ovat jotain ole sellaisenaan hyviä livautettavia koska tässä yritetään kuljettaa johtopäätös premissiksi. Siksi onkin puhuttava reiluudesta ja epäreiluudesta hyvin erityisillä tavoilla.
1: Esimerkiksi tilanne voidaan nähdä hyväksikäytöksi jos on hyvin epätodennäköistä että osapuoli suostuisi vaihtoon jos hän tietäisi sen seuraukset. Käytännössä motivaationa on epätoivo, ei epätietoisuus vaan vaihtoehtojen puute.
2: Toisaalta voidaan nähdä että hyväksikäyttävä yksilö ei kykene tekemään merkityksellisiä valintoja. Eli päätös ei ole hyvin informoitu tai sitten osapuoli ei ymmärrä sitoumista.
3: Hyväksikäytetyllä ei ole suostumusta vaan sen sijaan joko hyväksikäyttäjä tai hyväksikäytetyn sosiaalinen sidosryhmä osallistuvat päätöksentekoon hyvin voimakkaasti.
On huomattava että monissa tuossa alussa esitetyissä verevissä stereotyypeissä osa kohdista koskevat toisia ja osassa heikkoutena nähtävä on jopa argumentti teon puolesta. Voidaan aivan oikeasti kysyä että onko äidiksi kykenemätön kykenevä tekemään päätöstä. Toisaalta lapsen poisantaminen vihjaa siihen että päätös voi olla informoitu. Itsetuntemus on kunnossa ja oma kyvyttömyys tiedetään ja tätä kautta lapsen poisantaminen voi olla tietoinen ja perusteltu ratkaisu. Ja halu saada oma biologinen lapsi viitaa että tekoa ei tehdä epätoivosta vaan halusta. (Joka kyllä voi olla sellaista että joku kutsuisi sitä epätoivoiseksi käytökseksi. Mutta se ei olisi epätoivoa niissä määrittein jota tässä tarkoitetaan.)
Selvää on että jotkut sijaissynnyttäjät kuitenkin osuvat syvästi näihin kaikkiin kohtiin. Joten kenties tästä pitäisi tehdä ehdollista. (Hieman kuten minusta on hyvä olla aseidenkin kanssa. Sitä on sanottu että aseet eivät tapa ihmisiä vaan ihmiset tappavat ihmisiä. Mielestäni tämä on hyvä argumentti sen puolesta että joillekuille on hyvä sallia aseita. Mutta jotkut ihmiset ovat sellaisia että heille asetta ei pidä antaa. Jos ase tappaisi, aseet pitäisi täysin kieltää. Jos ihminen, niin ihminen on se muuttuja jota pitää kontrolloida.)
Olen siis tätä kautta itse sitä mieltä että sijaissynnytys voisi olla perusteltu ratkaisu. Kunhan sen ehdoista ollaan hyvin tarkkoja. Synnytyksen kaupallistaminen voisi johtaa suuriin ongelmiin. (Itse asiassa Intiassa se on jo ongelma tällä hetkellä.)

abortti,
adoptio,
kaupallisuus,
orjuus,
perhe,
prostituutio,
raha,
raiskaus,
sijaissynnytys,
sikiö,
soveltava etiikka,
tasa -arvo,
tuliaseet,
velka
lauantai 31. lokakuuta 2015
Pieni ajatus ; Opintolaina
Minulla ei ole penniäkään mitään lainaa. Ei edes opintolainaa. Kuitenkin eräs tuttavani on ottanut opintolainaa. Ja koska olen sen ikäinen kuin olen, ei ole yllättävää että hänellä on tilanne jossa lainaa ei oteta vaan se pitäisi maksaa takaisin. Tämä ei olisi kohtuutonta jos olisi työ, etenkin sellainen joka vastaisi koulutusta. Mutta ei. Tästä on luonnollisesti tulossa ongelmia.
Ja tämä on nykyajan ongelma. Ennen opiskelu on ollut investointi. Nykyisin sitä kohdellaan kuin se olisi. Nykyisin opiskelija ei vain ja ainoastaan yritä päästä siihen ihmisjoukkoon jolla on käytännössä mitään mahdollisuutta mihinkään kunnolliseen työhön. (Kuten tilanne on. Käytännössä kaikkeen vaaditaan jokin tutkinto.) Hän myös joutuu ottamaan hirveitä riskejä.
Tämä on johtanut hyvin erikoisiin tilanteisiin. Etenkin kun tiedän myös nuorempia ihmisiä jotka ovat siinä opintolainan ottamisiässä. Kun opintotukea ei ole päivitetty mutta kulut ovat nousseet, on opintolaina pienempi kuin koskaan. Tästä huolimatta erilaisissa tuissa on otettu huomioon se, että on mahdollista ottaa opintolainaa. ; Toisin sanoen opiskelija on, paitsi työttömiä heikommilla tulotasoilla niin myös se ihmisryhmä jonka vaaditaan elävän velaksi tarvittaessa.
Onneksi tähän on yksinkertainen keino. Tuntemani ihmiset ovatkin yksinkertaisesti pilanneet luottotietonsa. Näin he eivät voi ottaa moneen moneen vuoteen lainaa. Koska se on ainut tapa pienituloisen opiskelijan elää nykymaailmassa.
Tässä kontekstissa on aivan turhaa puhua siitä että laiskat eivät tee työtä ja että yrittämällä pärjää. Tässä tilanteessa opiskelu ja tätä kautta mikään mahdollisuus työhön vaatii pappa betalar -tilanteen. Vain ne joilla on suvun kautta jokin taloudellinen turvatyyny voivat ottaa opiskelun tasoisia riskejä.

opiskelija,
velka,
yhteiskunta
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Työttömyyskorvausta pienemmästä opintotuesta
"Kas jos veronmaksaja todellakin haluaa voittoa verovaroin järjestetystä mahdollisuudesta opiskella, pitäisi laskea vähintään sivutuotoksi kaikki se henkinen, fyysinen ja sosiaalinen "opiskelu-infra" joka kannattelee tätä opiskelua ja kouluttautumista (opiskelijoiden oman ponnistelunsa lisäksi)."
(Jarkko Lakkisto)
Kun puhutaan opintotuesta, kaikki tahot puhuvat investoinnista.
1: Opiskelijapuoli käsittelee asiaa siten että opintolaina on investointi. Opintolainan oton kannattavuus riippuu siitä paljonko palkanlisää opiskelulla saa kerrottuna sillä miten todennäköisesti saa opiskelemansa alan töitä.
2: Yhteiskunnan puolella opintoraha nähdään investointina joka halutaan saada takaisin. Kun veronmaksaja maksaa opiskelusta hän luonnollisesti haluaa nopeaa valmistumista.
Tässä on kysymys hyvin erikoisesta tilanteesta. Yhteiskunnan puolella on paineita nopeaan opiskeluun. Kuitenkin samalla se haluaa säästää opintorahassa niin että käytännössä köyhemmistä perheistä tuleva opiskelija joutuu käymään opiskelujen lisäksi töissä, esimerkiksi sen vuoksi että monissa paikoissa Etelä-Suomessa - ja itse asiassa muissakin "opiskelijakaupungeissa" - pienenkin koirankopin vuokra on suurempi kuin opintoraha. Ja tämä taas ei ainakaan lyhennä opiskeluaikaa. Niin kauan kun yhteiskunta ei ole säätänyt olosuhteita niin että opiskelija varmasti myös pääsee töihin, ei opintolaina ole mahdollisuus. Tämä johtaa helposti siihen että opiskelusta tulee jotain joka on itse asiassa mahdollista vain niille joiden vanhemmilla on rahaa maksaa lastensa opiskelu. Ei niin että vanhemmat maksaisivat yliopistolle tai ammattikorkeakoululle opintomaksuja. Vaan niin että vanhemmat maksavat ruuan tai vuokran.
Mutta on itse asiassa virhe nähdä opintorahaa investointina. Se on yhteiskunnalle nimittäin säästö. Sillä vaihtoehtona ei ole että opiskelija ei saa mitään rahaa. Sen vaihtoehtona on se, että opiskelematon ihminen on työttömyyskorvauksella. Niin kauan kuin opintotuki on pienempi kuin työttömyyskorvaus, ei itse asiassa kannattaisi rajoittaa opiskeluaikoja mitenkään?
1: Opiskeluajan säätäminen iskee etenkin koulupudokkaisiin tai niihin joiden opinnot venyvät. Kouludropout ei todellakaan siirry alansa töihin vaan työttömyyskortistoon. Jossa ei ole tulosvaatimuksia, opintopistelaskelmia. Ja jossa rahaa tulee enemmän kuin opintotuen verran.
2: Opiskelijaa kohden saadut luvut ovat siitä jännittäviä että ne ovat yllättävän suuria. Ainut mistä puhutaan on kuitenkin opintoraha. Puhutaan hirveistä summista joilla yhteiskunta tukee opiskelua. Nämä luvut ovatkin aivan oikeasti valtavia. Mutta jotenkin nämä sotketaan mukaan kun puhutaan opintorahasta nipistämisestä. Jos nuo muut luvut pelottavat niin olisi kenties syytä leikata niistä.
2.1: Tämä on siitäkin erikoista että muut kuin opintorahaa koskevat summat ovat itse asiassa paljolti kiinteitä kustannuksia. Ja silti niiden kustannukset lasketaan "jokaista oppilasta kohden". Esimerkiksi koulutilat ja rakennukset ensin rakennetaan ja huolletaan. Jota taas on tehtävä olipa opiskelijoita miten paljon tahansa. Eli jos opiskelijoita vähennetään niin sitten opiskelijayksilöä kohden saatu summa kasvaa. Koska tässä ei säästetä vähentämällä opiskelijoita. Opiskelijamäärä iskee vain koulutusta koskeviin muuttuviin kustannuksiin. (Se onko opettajien palkat kiintä kustannus vai muuttuva kustannus riippuu luokkien täyttöasteesta. Sillä opettaja ei tee yksityisopetusta vaan opettaa luokkia. Jos luokissa on vähän ihmisiä, oppilaita voi tuottaa lisää ilman että tarvitaan uusia opettajia. Tällöin lisäoppilas on tältä osin lähes ilmainen. Mutta jos täyttöaste on hyvin suuri, johtaa lisäoppilaiden määrä siihen että ryhmiä jaetaan ja sitten tarvitaan lisää luokkatiloja ja sitten nämä pienet lisät voivat olla aivan sikakalliita.)

investointi,
kannattavuus,
kiinteät kustannukset,
koulutus,
Lakkisto,
muuttuvat kustannukset,
raha,
velka,
verotus,
yhteiskunta
tiistai 2. kesäkuuta 2015
"Vastakkainasettelematta", "sopien" ja "talkoohengellä".
Sipilän vetämän hallituksen linja
on ollut melko tiukka. Tämän puolesta puhuu tietysti se, että päättäjät itsekin puhuvat "kipeistä päätöksistä". Säästöjä sanotaan perustelluiksi tai pakollisiksi. Sipilä on puhunut paljon yhdessä uhrautumisesta ja tässä yhteydessä hän on vaikuttanut myös ei-poliittisiin toimijoihin kuten virkamiehiin ja evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Neljä miljardia on kova asia.
Ennen vaaleja Sipilä oli hyvin vaitonainen uskonkysymyksistä. Siksi hänen erityinen yrityksensä kutsua kirkko mukaan antamaan lausuntoja on ollut ällistyttävä. Sipilä kannattajineen korosti ennen vaaleja uskonnollisen vakaumuksen merkityksettömyyttä. Sipilä vaikutti siis sekularistilta. Nyt hän kuitenkin yrittää selvästi siirtää politiikkaa uskontoon. Ja jos en pidä siitä että valtionkirkko on autonominen ja imee verorahoja ja päättää itse mitä niillä tekee, niin tämäkään ratkaisu ei kyllä hirveästi miellytä. On selvää että Sipilän lestadiolaisuus vaikuttaa politiikanteossa jopa aggressiivisemmin kuin Päivi Räsäsen. Itse asiassa Soinikin vain laukoo uskonnollisia käsityksiään mutta Sipilä yrittää valjastaa valtionkirkkokoneiston oman köyhienkyykytyspolitiikkansa sätkynukeksi.
1: Tosin Sipilä ja Soini ovat tehneet muutakin ällistyttävää ; tasa-arvoista avioliittolakia koskeva kansalaisaloite joka on jo mennyt läpi ja saanut presidentin allekirjoituksen yritetään ohittaa Soinin ja Sipilän yhteisvoimin. Uskonnollisilla vakaumuksilla on tässä mielessä ollut enemmän vaikutusta kuin olen uskonut. Olin niin naïvi että ajattelin että Sipilän vaiteliaisuus uskonnonasioista on sekularismia ja että tämän pohjalta ei ole pelkoa esimerkiksi siitä että kansan tahtoa ja kansalaisaloitteiden kaltaisia asioita ei niin vain ohitella omalakisesti. Olen hyvin hyvin pettynyt.
Kristillisen "kotimaa" -lehden puolella on huomioitu se, että Sipilä on vedonnut kirkkoon. Hän on tässä puhunut "kohtuudesta". On merkittävää että kirkko ei ole tanssinut lestadiolaisen pillin mukaan. Esimerkiksi arkkipiispa Mäkinen on huomauttanut että "köyhyyden poistaminen ei ole hyväntekeväisyyttä". Kirkon puolella haukkuja on saanut esimerkiksi se, että rikkaat saavat ottaa osaa vapaaehtoisesti mutta ne joilla on jo nyt tiukkaa joutuvat pakosta ottamaan osaa talkoisiin. Itse voisin sanoa että kirkko on tässä ollut varsin tarkka. Sipilä on käyttänyt "kohtuutta" hyveenä. Mutta tosiasiassa hänen arvoretoriikkansa on jotain samaa kuin siinä että uudelleennimeäisi "kurjuuden" "askeesiksi". Itse näkisin että kohtuutta on nimenomaan se että annetaan niille joilla on vähän ja otetaan niiltä joilla on helvetisti. (Siihen en sano onko kohtuus sitten hyvä tai oikeudenmukainen asia vai ei.) Sipilän linja muistuttaa enemmänkin matteusvaikutusta jossa niille joilla on, annetaan ja ne joilla ei ole otetaan se vähäkin pois.
Valitsin tarkoituksella retoriikan.
Moni ihminen on puhunut Sipilän hallituksesta strategisena yksikkönä. Puolestapuhujien kanta on se, että säästöt ovat välttämättömiä. Ja tällä sitten oikeutetaan Sipilän käyttämät termit. Itse näen että voidaan käsitellä irrallisina kysymyksinä. Eli vaikka olettaen että Sipilä olisi oikeassa strategisesti niin se ei sitten tarkoita sitä mitä hän sanoo käyttäessään erilaisia yhteistyötä ja yhdessä tekemisen ja yhdessä uhrautumisen käsitteitään. Kenties strategia esimerkiksi toimii Suomen pelastamisessa, mutta kenties silti siinä uhrataan joitakuita ja toisia taas ei.
Voisin toki korostaa hieman sitä strategistakin puolta. Minulla on siihen mielipide ; On nähdäkseni hyvinkin mahdollista, että Suomi todella tarvitsee säästöjä. Toki tässä on tullut esiin sekin että tämä ei itse asiassa ole väistämätöntä. Taloustutkija Pantzar on korostanut että valittu strategia itse asiassa vaarantaa yhteiskuntarauhan. Ja että Suomi olisi tekemässä samaa virhettä mitä Espanja teki joitain vuosia sitten ; Eli velka ja työttömyysluvut voivat jopa kasvaa. Velkamme on suhteellisen pientä ja kilpailukyky huippuluokkaa. (Tosin en usko että taloustiede on eksaktin-eksaktia, paitsi siinä mielessä että siinä käytetään kaavoja ja numeroita. Otan kaikki talousteoriat suolan kanssa.)
Minäkin voisin valittaa siitä miten Sipilän väite siitä että säästöjen tekeminen ei tuhoa hyvinvointiyhteiskuntaa kun taas säästämättä jättäminen tuhoaisi hyvinvointiyhteiskunnan muutaman vuoden kuluttua on nimenomaan väite. Etenkin kun osaan asioita lisätään rahaa, esimerkiksi tiestöön vaikka ne eivät lisää kilpailukykyä. Samoin kaikilta ei suinkaan leikata, vaan säästöt iskevät nimenomaan köyhiin. Jostain syystä rikkaiden verottamista ei ole nähty lisäkeinoksi haalia rahaa. Budjettia on itse asiassa lisätty monissa paikoin. Ja toisaalta esimerkiksi kirjastotoiminnassa leikkaamisessa tulevat säästöt ovat rahallisesti pieniä, mutta symbolisesti (etenkin koulutuksessa säästämisen kanssa) hyvin suuria. Voisin valittaa mutta moni valittaa tästä asiasta. Ja valittaa minua paremmin. Ja toisaalta myös puolustautuu tältä valitukselta paremmin kuin minä.
1: Jo lisäbudjettien tekemisen tekemättäjättäminen osi säästäny hirvittävästi. Mutta politiikka on politiikkaa ja tulevaisuudessa eletään ilmeisesti USA: tai Espanjan malliin. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuudessa ei ole julkista terveydenhuoltoa ja kaikki koulutkin ovat yksityisiä. Tai sitten maa menee pankrottiin ja massatyöttömyys syntyy. Vakava eriarvoistuminen on alkanut ja odotan ensimmäisiä han -suomalaisista koostuvia slummeja syntyväksi. Ei taida muu auttaa kun totutella siihen. (Ja vihjaan että vaikka olisi helppoa haukkua perussuomalaisia, niin tosiasiassa tässä on katsottava enemmän keskustan ja kokoomuksen suuntaan.)
Retoriikassa on paljon kiinnostavaa.
Voidaan nähdä että Sipilä puhuu yhteistyöstä. Tämä tuntuukin olevan hallituksen vallitseva linja. Esimerkiksi Kokoomuksen Satonen penää talkoohenkeä. Sipilä on itse korostanut että asiaa ei pidä lähestyä vastakkainasettelun hengessä. Asetelma kuitenkin luo "luokkaeroja" varallisuuteen. Itse näen että tämä strategia on samaa mitä poliisit tekevät elokuvissa huudellessaan "täällä ei ole mitään nähtävää". Tätä ei sanota siksi että mitään nähtävää ei olisi, päinvastoin. Tämä sanotaan strategisista syistä. Ei ole sattumaa että sisäiseen turvallisuuteen on panostettu. Sillä hallituksen päätökset taatusti vaikuttavat siihen että vastakkainasetteluja syntyy. Sipilä haluaa rauhoitella koska se toimisi kipinänä.
Kuitenkin jos yhtään katsoo toimintaa ei voi olla huomaamatta että ratkaisut ovat vastakkainasettelevia. Vastakkainasettelu on suoraan Sipilän tekemissä päätöksissä. Itse suosisin rehellisyyttä. Jos leikkaukset ja säästöt ovat perusteltuja niin voitaisiin sanoa että vastakkainasettelu on pakko. Tai että vastakkainasettelun aika on nyt. Mutta hallitus on valinnut linjan jossa vastakkainasetteleva rakenne tehdään ja jos joku kritisoi tätä rakennetta niin sitten tämä kritisoija on luomassa vastakkainasettelua.
Sipilän yhteys valtionkirkkoon ei tässä mielessä yllätä. Uskontokeskustelussakin on ollut tapana se että uskonto on luonut käytänteitä jotka ovat uskonnottomille epäreiluja ja jos näitä epäreiluuksia tuo esiin niin on militantti. Itse asiassa tässä kohden minua yllättikin se että kirkko ei lähtenyt mukaan hyppimään hallituksen pillin mukaan, se kun on normaalisti kumarrellut ja pyrkinyt välttämään kaikkea kapinallisuutta. Toisaalta en ole odottanut Kari Mäkiseltä enää pitkään aikaan mitään aidosti eettistä suoraselkäistä aktiviteettia, joten kirkko johtajineen teki tässä minusta positiivisen tuplayllätyksen.
Sipilän mukaan tilanne on erikoinen. Jos hänen tahtoonsa ei taivuta eikä niitä 1,5 miljardin lisäsäästöjä tehdä, niin hän uhkaa tuholla. Lisäksi on huomattava että hän puhuu siitä että jos yhteiskuntasopimusta ei saada tehtyä, niin seuraa pahoja asioita ovat hyvin lähellä kiristystä ja uhkailua. Ei valittu taktiikka yhdessä pakotehenkeen ole mitään lempeää suostutteluakaan. (Tosin ymmärrän jos lestadiolaisella on syviä vaikeuksia ymmärtää miksi ankara ryhmäpaine ja kaikkien puolueiden ja virkamiesten ja valtionkirkon kyykyttäminen samaan muottiin ei ole lempeää suostuttelua. Koska lestadiolaisten kulttuurissa tämänlainen kyykytys on juuri se tapa jolla siellä on lempeys ja rakkaudellisuus määritelty.) Kun budjettia lisätään muualla ja säästöjä tehdään toisaalla ja tätä kutsutaan yhdessä säästämiseksi, on tilanne niin että joko vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Tai sitten kaikki etiikkaan vivahtavakin on vain retorista peliä jolla ajetaan omaa agendaa. (Toki ymmärrän jos lestadiolaisella on vaikeuksia ...)
Sipilän retoriikka itse asiassa luo tilaa "valtion vihollisen" määrittelylle. Hän luo järjestelmän jossa mukanaolo on "sosiaalista" ja jonka ulkopuolella on "loisimista" tai "vastakkainasettelua". On siis yhteistyösopimus johon osallistuvat tukevat rikkaita ja tätä kutsutaan talkoohengeksi. Ja erimielisyys tai ongelmien esiintuonti on yhteiskunnan olemassaoloa uhkaavaa. Sipilän leikkuri on siitä ikävä että se myös poistaa yhteiskunnasta hyvin suuren määrän sellaisia asioita jotka tekevät yhteiskunnasta ylipäätään säilyttämisen arvoisen. (Miksi säästää jos selviytyvä valtio ei ole kansalaisilleen säilyttämisen arvoinen?) Ja se että hän kutsuu tätä "kohtuudeksi" ja samalla yrittää valjastaa valtionkirkon retoriseksi keppihevosekseen on jo absurdia. Sipilä saisi painua lestadiolaiskuntaansa panemaan (ideologisesti ja kenties geneettisestikin) sisäsiittoisia "sisariaan". Eikä näyttää naamaansa esimerkiksi kunnioitusta ansaitsevien ihmisten alueilla.
![]() |
| Forget-me-not |
1: Tosin Sipilä ja Soini ovat tehneet muutakin ällistyttävää ; tasa-arvoista avioliittolakia koskeva kansalaisaloite joka on jo mennyt läpi ja saanut presidentin allekirjoituksen yritetään ohittaa Soinin ja Sipilän yhteisvoimin. Uskonnollisilla vakaumuksilla on tässä mielessä ollut enemmän vaikutusta kuin olen uskonut. Olin niin naïvi että ajattelin että Sipilän vaiteliaisuus uskonnonasioista on sekularismia ja että tämän pohjalta ei ole pelkoa esimerkiksi siitä että kansan tahtoa ja kansalaisaloitteiden kaltaisia asioita ei niin vain ohitella omalakisesti. Olen hyvin hyvin pettynyt.
Kristillisen "kotimaa" -lehden puolella on huomioitu se, että Sipilä on vedonnut kirkkoon. Hän on tässä puhunut "kohtuudesta". On merkittävää että kirkko ei ole tanssinut lestadiolaisen pillin mukaan. Esimerkiksi arkkipiispa Mäkinen on huomauttanut että "köyhyyden poistaminen ei ole hyväntekeväisyyttä". Kirkon puolella haukkuja on saanut esimerkiksi se, että rikkaat saavat ottaa osaa vapaaehtoisesti mutta ne joilla on jo nyt tiukkaa joutuvat pakosta ottamaan osaa talkoisiin. Itse voisin sanoa että kirkko on tässä ollut varsin tarkka. Sipilä on käyttänyt "kohtuutta" hyveenä. Mutta tosiasiassa hänen arvoretoriikkansa on jotain samaa kuin siinä että uudelleennimeäisi "kurjuuden" "askeesiksi". Itse näkisin että kohtuutta on nimenomaan se että annetaan niille joilla on vähän ja otetaan niiltä joilla on helvetisti. (Siihen en sano onko kohtuus sitten hyvä tai oikeudenmukainen asia vai ei.) Sipilän linja muistuttaa enemmänkin matteusvaikutusta jossa niille joilla on, annetaan ja ne joilla ei ole otetaan se vähäkin pois.
Valitsin tarkoituksella retoriikan.
![]() |
| Something is bugging me... |
Voisin toki korostaa hieman sitä strategistakin puolta. Minulla on siihen mielipide ; On nähdäkseni hyvinkin mahdollista, että Suomi todella tarvitsee säästöjä. Toki tässä on tullut esiin sekin että tämä ei itse asiassa ole väistämätöntä. Taloustutkija Pantzar on korostanut että valittu strategia itse asiassa vaarantaa yhteiskuntarauhan. Ja että Suomi olisi tekemässä samaa virhettä mitä Espanja teki joitain vuosia sitten ; Eli velka ja työttömyysluvut voivat jopa kasvaa. Velkamme on suhteellisen pientä ja kilpailukyky huippuluokkaa. (Tosin en usko että taloustiede on eksaktin-eksaktia, paitsi siinä mielessä että siinä käytetään kaavoja ja numeroita. Otan kaikki talousteoriat suolan kanssa.)
Minäkin voisin valittaa siitä miten Sipilän väite siitä että säästöjen tekeminen ei tuhoa hyvinvointiyhteiskuntaa kun taas säästämättä jättäminen tuhoaisi hyvinvointiyhteiskunnan muutaman vuoden kuluttua on nimenomaan väite. Etenkin kun osaan asioita lisätään rahaa, esimerkiksi tiestöön vaikka ne eivät lisää kilpailukykyä. Samoin kaikilta ei suinkaan leikata, vaan säästöt iskevät nimenomaan köyhiin. Jostain syystä rikkaiden verottamista ei ole nähty lisäkeinoksi haalia rahaa. Budjettia on itse asiassa lisätty monissa paikoin. Ja toisaalta esimerkiksi kirjastotoiminnassa leikkaamisessa tulevat säästöt ovat rahallisesti pieniä, mutta symbolisesti (etenkin koulutuksessa säästämisen kanssa) hyvin suuria. Voisin valittaa mutta moni valittaa tästä asiasta. Ja valittaa minua paremmin. Ja toisaalta myös puolustautuu tältä valitukselta paremmin kuin minä.
1: Jo lisäbudjettien tekemisen tekemättäjättäminen osi säästäny hirvittävästi. Mutta politiikka on politiikkaa ja tulevaisuudessa eletään ilmeisesti USA: tai Espanjan malliin. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuudessa ei ole julkista terveydenhuoltoa ja kaikki koulutkin ovat yksityisiä. Tai sitten maa menee pankrottiin ja massatyöttömyys syntyy. Vakava eriarvoistuminen on alkanut ja odotan ensimmäisiä han -suomalaisista koostuvia slummeja syntyväksi. Ei taida muu auttaa kun totutella siihen. (Ja vihjaan että vaikka olisi helppoa haukkua perussuomalaisia, niin tosiasiassa tässä on katsottava enemmän keskustan ja kokoomuksen suuntaan.)
Retoriikassa on paljon kiinnostavaa.
Voidaan nähdä että Sipilä puhuu yhteistyöstä. Tämä tuntuukin olevan hallituksen vallitseva linja. Esimerkiksi Kokoomuksen Satonen penää talkoohenkeä. Sipilä on itse korostanut että asiaa ei pidä lähestyä vastakkainasettelun hengessä. Asetelma kuitenkin luo "luokkaeroja" varallisuuteen. Itse näen että tämä strategia on samaa mitä poliisit tekevät elokuvissa huudellessaan "täällä ei ole mitään nähtävää". Tätä ei sanota siksi että mitään nähtävää ei olisi, päinvastoin. Tämä sanotaan strategisista syistä. Ei ole sattumaa että sisäiseen turvallisuuteen on panostettu. Sillä hallituksen päätökset taatusti vaikuttavat siihen että vastakkainasetteluja syntyy. Sipilä haluaa rauhoitella koska se toimisi kipinänä.
Kuitenkin jos yhtään katsoo toimintaa ei voi olla huomaamatta että ratkaisut ovat vastakkainasettelevia. Vastakkainasettelu on suoraan Sipilän tekemissä päätöksissä. Itse suosisin rehellisyyttä. Jos leikkaukset ja säästöt ovat perusteltuja niin voitaisiin sanoa että vastakkainasettelu on pakko. Tai että vastakkainasettelun aika on nyt. Mutta hallitus on valinnut linjan jossa vastakkainasetteleva rakenne tehdään ja jos joku kritisoi tätä rakennetta niin sitten tämä kritisoija on luomassa vastakkainasettelua.
Sipilän yhteys valtionkirkkoon ei tässä mielessä yllätä. Uskontokeskustelussakin on ollut tapana se että uskonto on luonut käytänteitä jotka ovat uskonnottomille epäreiluja ja jos näitä epäreiluuksia tuo esiin niin on militantti. Itse asiassa tässä kohden minua yllättikin se että kirkko ei lähtenyt mukaan hyppimään hallituksen pillin mukaan, se kun on normaalisti kumarrellut ja pyrkinyt välttämään kaikkea kapinallisuutta. Toisaalta en ole odottanut Kari Mäkiseltä enää pitkään aikaan mitään aidosti eettistä suoraselkäistä aktiviteettia, joten kirkko johtajineen teki tässä minusta positiivisen tuplayllätyksen.
Sipilän mukaan tilanne on erikoinen. Jos hänen tahtoonsa ei taivuta eikä niitä 1,5 miljardin lisäsäästöjä tehdä, niin hän uhkaa tuholla. Lisäksi on huomattava että hän puhuu siitä että jos yhteiskuntasopimusta ei saada tehtyä, niin seuraa pahoja asioita ovat hyvin lähellä kiristystä ja uhkailua. Ei valittu taktiikka yhdessä pakotehenkeen ole mitään lempeää suostutteluakaan. (Tosin ymmärrän jos lestadiolaisella on syviä vaikeuksia ymmärtää miksi ankara ryhmäpaine ja kaikkien puolueiden ja virkamiesten ja valtionkirkon kyykyttäminen samaan muottiin ei ole lempeää suostuttelua. Koska lestadiolaisten kulttuurissa tämänlainen kyykytys on juuri se tapa jolla siellä on lempeys ja rakkaudellisuus määritelty.) Kun budjettia lisätään muualla ja säästöjä tehdään toisaalla ja tätä kutsutaan yhdessä säästämiseksi, on tilanne niin että joko vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Tai sitten kaikki etiikkaan vivahtavakin on vain retorista peliä jolla ajetaan omaa agendaa. (Toki ymmärrän jos lestadiolaisella on vaikeuksia ...)
![]() |
| Niin suuri ja musta kuin yö. Se saalista vaanii ja syö. Ainakin jos ei sotkeudu retorisiin verkkoihinsa. |
Tunnisteet:
kansankirkko,
köyhyys,
luokkayhteiskunta,
luontokuvaaminen,
matteusvaikutus,
Mäkinen.K,
Pantzar,
politiikka,
retoriikka,
ryhmäpaine,
sekularismi,
Sipilä,
Soini,
valtionkirkko,
velka,
yhteiskunta
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Kyllähän he kuitenkin syövät leivoksia
Tuore hallituksen leikkauslinja on kiukuttanut monia, mukaanlukien itseäni. Yleisesti ottaen keskustelu on pyörinyt sen ympärillä että oikeisto pitää leikkauksia välttämättömänä koska edellinen hallitus on töpeksinyt rahat ja vasemmisto on ajanut hyvinvointivaltion alas. Vasemmisto taas näkee että pitäisi päinvastoin elvyttää.
Itseäni hämmästyttää hieman velkakartta. Sen mukaan Suomi on hyvin vähän velkaantunut. Tälle vasta-argumentiksi voi kuitenkin sanoa sen, että yleisen taantuman kautta voi syntyä illuusio ; Kun muilla menee vielä huonommin voi näyttää että itsellä ei mene hyvin. Lisäksi oikeisto ei suoranaisesti ole huolestunut jo olevasta velasta vaan velan kehityksen suunnasta. Pitkän tähtäimen tavoitteille tuo säästäminen onkin ymmärrettävää.
1: Itse asiassa luonnonsuojelutahojen voisi luulla ymmärtävän pitkän tähtäimen logiikan. Luonnonvarojenkin kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä miten hyvin luonnonvaroja on saatu. On katsottava myös sitä mitä on varastossa ja liikakäyttö johtaa ongelmiin. Lyhyen jänteen "kannattavuus" on tässä hyvinkin samanlainen velan kehittymissuunnan kanssa. Ja tässä on tavallaan turhaa miettiä miksi taantuma on olemassa (talouskuplan jälkeen on pelattu dominoa). Velkaongelmien syntymisen syyn lisäksi on velkaongelman ratkaisun syyt jotka on käsiteltävä ainakin jossain määrin erikseen.
Minua on tässä ärsyttänyt aivan muu kuin oikeistoa ja vasemmistoa. Itseäni on ärsyttänyt se, että linjaa on ikään kuin kaupattu jonain jossa kaikki kärsivät. Kuitenkaan esimerkiksi minä ja kaltaiseni eivät oikeasti kärsi. Minua kiinnostaa se, mistä leikataan, ja mistä ei. Nyt kun leikataan koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, mutta veroparatiiseihin ei puututa, voidaan selvästi nähdä mihin ihmisryhmiin se vaikuttaa, kehen se ei vaikuta. Ja nähdä minkä viestin tämä kaikki lähettää. ~ Olen ihmetellyt sitä miten leikkauksia on myyty "kipeinä päätöksinä" jotka koskevat kaikkia. Ikään kuin kyseessä olisivat jotkut yhteistalkoot. Kun tosiasiassa ne eivät sitä ole. Tässä mielessä Sipilä on toki esittänyt oikeansuuntaisen signaalin, hän on halunnut leikata omaa palkkaansa. (Itse nauttisin eduskunnan ihmisistä minimipalkalla vaikka tämä kyllä kutsuisi ihan vääränlaisia ihmisiä johtamaan maata kun fiksummat tekisivät aivan mitä muuta tahansa. Minua kohtuullisempi sitoisi kansanedustajien palkan vaikkapa mediaanipalkkaan.) Toki tässä signaalissa voi hämärtyä se, että säästävä rikkaisto on silti olemassa. Ja se, että Sipilän vapaaehtoisuus on ikävä temppu. Kuten Kari Mäkinen asiasta totesi : "... on kohtuutonta, että hyväosaiset voivat vapaaehtoisesti valita osallistumisensa, kun samanaikaisesti jo erittäin lujilla olevat ihmiset joutuvat pakosta kiristämään vyötä entistäkin tiukemmalle. – Oikeudenmukainen yhteiskunta ei synny hyväntekeväisyyden kautta, vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta."
Voinen kuitenkin tiivistää uuden strategian muotoon "kehitysmaastrategia"
Jos mietitään uutta linjaa, se leikkaa koulutuksesta ja sosiaalipuolesta. Sen sijaan tie ja muu infrastruktuuri saavat tukea. Tuon tyylinen strategia on tyypillinen nouseville kehitysmaille. Maille jotka itse asiassa ovat markkinataloudellisesti kilpailukykyisiä. ; Näiden maiden strategiana on tuottaa hyvin halvalla työtä. Mikä tarkoittaa huonosti palkattuja töitä. Tämä tekee tuotteista tietenkin kilpailukykyisiä viennin kannalta. Ja näin saadaan urakoita hoidettavaksi.
Tämänlaista strategiaa koulutukseta leikkaaminen tehostaa. Sillä opiskelu on investointi.
* Sipilä - kuten moni muukin eduskunnassa oleva - on vielä kuulunut siihen sukupolveen jolla opiskelu on ollut hyvä investointi. On voitu ottaa opintolainaa koska sillä saa työpaikkoja. Tämä kannustaa yrittämiseen eikä opintoja välttämättä hoideta vanhempien rahoilla koska on varaa ottaa velkaa.
* Minun aikanani asia oli jo niin että opiskelu oli riskibisnestä. Saattoi olla että koulutetun alan töitä ei enää ole sen jälkeen kun valmistuu. Opiskelu oli mahdollista köyhillekin koska opintotuki mahdollisti (hyvin) minimielintason. Riski oli varaa ottaa koska opiskeluajan kärvistelyllä sai mahdollisuuden.
* Nyt ehdotettu leikkaus johtaa siihen että opiskelu on riskibisnes jonka eteen on de facto otettava velkaa. Tämänlainen riski on mahdollista ottaa vain jos vanhemmilla on pätäkkää. Tässä mielessä koulutus tulee tulevaisuudessa olemaan helposti "ei kykyjen vaan syntyperän mukaan" tehtävää. Tilanne muistuttaa se mikä on yrittäjillä joilla on hyviä liikeideoita. Jos meillä on köyhästä perheestä oleva innovaattori, ja liikeidea on todennäköinen hän voi investoida mutta hänen on onnistuttava kerralla. Köyhällä on helposti vähemmän takaajia ja lainansaanti jne. ovat vaikeampia. Rikkaan perheen yrittäjällä saadaan epäonnistuminen tai kaksi lisää varastoon. Hän voi tuottaa yhtä hyviä ideoita kolme tai neljä eikä ensimmäisellä yrityksellä tarvitse onnistua. Kun tämä sama tulee myös koulutukseen on selvää että on turhaa puhua "jokainen vaan yrittää" -maailmasta.
Huvittavaa tässä oli vieläpä se että vaikka opiskelujen "epäkäytännöllisyydessä" korostetaan usein sitä että yliopistosta tulee hassuja graduja joltain postmoderneilta filosofeilta (mikä on kyllä totta) niin tosiasiassa työelämä-teollisuusvetoinen tekninen puoli on kärsinyt aivan samalla tavalla. Kuitenkin esimerkiksi minun puolisoni opiskeli tietojenjäsittelytiedettä - peräti mobiiliteknologiaan ja hajautettuihin järjestelmiin erikoistuen. Tämä on teknistä IT -puolta jonka uskottiin kasvavan. Valitettavasti nykymaailma muuttuu nopeasti. Nykyään on valtavan paljon IT -osaajia joilla ei ole työpaikkoja. Puolisoni on alansa töissä, mutta selvästi hän on ollut onnekas ruletissa jossa on aikamoinen määrä epäonnistujia. "Koulutuksesta on varaa leikata" -henkiset ihmiset saattavat huomata että ties millä "kukkienasettelugraduilla" ei itse asiassa säästetä kokonaistasolla merkittäviä määriä. Leikkaukset kohdistuvat myös peruskouluun. Työn alle tulevat vähemmän absurdit kouluaineet. (Peruskoululaisia on paljon, ties mitkä postmodernit hupsuilijat ovat tähän ihmismassaan verrattuna hyvin harvassa. Opintotukien leikkaus taas iskee kaikkiin, myös teknisten alojen opiskelijoihin joiden hyödyllisyyttä korostetaan.)
Asiaa ei tietenkään auta sekään että teknologistuminen - eli se hyöty mitä moni teknisen alan koulutettu ihminen tekee - on johtanut siihen että ilman koultuusta saatavia mekaanisia töitä on saatavilla vähän. Moneen niistä on nykyään kone. Tämä on toki siitä hyvä että se on leikannut tarvetta monelle fyysisesti kuluttavalle, toistuvalle, tylsälle ja ihmisarvoa alentavalle työlle. Kehitysmaastrategiassa tosin yritetään kasvattaa työntekijöiden määrää joten käytännössä olisi pakko joko
1: Taistella teknologistumista vastaan ja vähentää nykyään hyödylliseksi kutsuttujen teknisten alojen tukemista.
2: Alentaa mekaanisia töitä tekevien ihmisten palkkaa niin alas että ihmistyö on halvempaa kuin konetyö. Jonka jälkeen erilaiset kehitysprojektit ovat samaan tapaan halpoja kuin orjatyöllä rakennettujen temppeleiden rakentaminen on ollut edullisia monissa muinaisissa kulttuureissa.
Kehitysmaastrategiassa ideana on tuottaa paljon työtä joka on hyvin vähän kannattavaa ja josta voidaan siksi maksaa pientä palkkaa. Hakkaraisen ehdotus siitä että työttömälle osoitettaisiin yritys jonne hänen pitäisi mennä tukee tätä strategiaa. Tämän kriitikoita moititaan varsin omituisilla tavoilla. (Ikään kuin automaattisesti tämän paheksunnan vaihtoehtona olisi se että pitää siitä että työtön saisi vain loisia ja olla edes yrittämättä hakea töitä.) Olen toki siitä huvittava että tiedän että käytännössä hallituksella ei olisi mitään työpaikkaa mihin osoittaa. (Kun menee avoimiin työpaikkoihin voi huomata että Suomessa on enemmän työttömiä kuin niissä on avoimia työpaikkoja.) ~ Tätä nykyistä kokonaisuutta voisi parantaa enää sillä että lisättäisiin maahanmuuttoa jotta saataisiin kova kilpailu niihin pakkotöihin. Kun lisätään kilpailua raskaaseen ja mekaaniseen työhön, hinta saadaan tallattua hyvin kilpailukykyiseksi lisäämällä tarjontaa työntekijäpuolelle.
Kokonaisuudesta saisi täydellisen sillä että maassa keskityttäisiin pelkkin resursseihin - kuten kaivostoimintaan ja metsänkaatoon - ilman raaka-aineiden jatkojalostusta. Se olisi täydellinen kilpailukykyisen kehitysmaan strategia. Tosin Teuvo Hakkaraisen saha olisi kenties liian edistyksellinen tähän kontekstiin. Ja maassamme täytyy kehua teknillisten alojen valmistuneita osaajia, koska se kuuluu maan tapoihin. Mutta muutoin strategia on hyvinkin tuttu. Ymmärrettävää toki, koska jos tässä säästölinjalla ollaan niin kilpailukykyisissä kehitysmaissa ei sielläkään ole rahaa.
Toki
On ilmiselvää että ylläoleva strategia on siinä mielessä virheellinen että se katsoo sitä mitä tapahtuisi jos "kaikki töihin vaikka millä palkalla" - "koulutus riski-investoinniksi" -kombinaatio jatkuisi hyvin kauan. Olen toki niitä ihmisiä jotka nauravat ironista synkeää nihilistinnaurua aina kun valtio tai hallitus perustaa "väliaikaisen veron" tai "väliaikaisen leikkauksen". Niillä on omituinen tapa olla pitkäaikaisia.
Koulutus on siitä hauska että se pysyy. Näin ollen jo kouluttautuneet ihmiset eivät muutu kouluttamattomaksi työvoimaksi. Tiukennukset koskevat niitä joilla koulutusta ei vielä ole. Ja ihmisten elämä - ja tarkalleen ottaen se aika jonka ihmiset ovat työkykyisiä - on pitkä. On selvää että leikkauslinja ei tule olemaan kovin pitkäaikainen. Seuraavissa vaaleissa tilanne tulee iskemään lujasti. Perussuomalaisista monet ovat varmasti ajatelleet että puolue olisi vähätuloisten asialla, mutta Soinin ja Hakkaraisen asenteet kertovat jostain muusta. (Soinilta mikään ei yllätä. Mutta Hakkarainen kyllä ällistytti. Hän on vaikuttanut "jalat maassa ja taju köyhien elämässä" -ihmiseltä.) On aivan selvää että tämä vaikuttaa mielipiteisiin esimerkiksi sanotaan nyt vaikka Jakomäen suunnalla.
Lyhytaikaisena laastarina asia voi kenties ehkä toimia. Tosin on ironista että hallituksen säästölinjaa on ajateltu pitkä aikajänne mielessä. Kun sitten käytäntöä katsoo on selvää että ratkaisut nojaavat temppuihin jotka perustuvat sen ajatuksen varaan että jänneväli on hyvinkin lyhyt ja haitat väliaikaisia. Tätä ristiriitaa pitkän jänteen asenteen ja lyhyen jänteen ratkaisun välillä minun on vaikeaa ymmärtää.
Nykyhallituksen kanta työttömyyteen ja opiskeluun onkin se, että jos joku valittaa köyhyyttä ja elinkustannusten nousua, he ihmettelevät että "eivätkö he syö leivoksia". Historia näyttää Maria Antoinetten kohdalla demonstroinut sen, mitä tämänlaisten lausujille on tavannut käydä..
Ei maailma kuitenkaan läpeensä paha ole ; Päivi Räsänen ja Tiina Rosenberg ovat jättäneet tehtävänsä.

Antoinette,
Hakkarainen,
köyhyys,
maahanmuutto,
markkinatalous,
Mäkinen.K,
oikeudenmukaisuus,
opiskelija,
politiikka,
raha,
Rosenberg,
Räsänen,
Sipilä,
työ,
velka,
yhteiskunta
perjantai 28. helmikuuta 2014
Löysää ettania ~ eli kiinnostava sosiologinen havainto työyhteisön viikonloppuun valmistautumisessa
Työpaikallamme oli tunnelmaa, viikonlopputunnelmaa. Tätä tunnelmaa on hyvä katsoa yläpuolelta, ikään kuin kärpäsperspektiivistä tai sivustakatsojan silmin.
Tarkastelemaan voidaan lähteä heti kun valitaan sopiva notaatio esim seuraavaan tapaan: A, B, C... ovat toimijoita joihin liitetään funktioita a,b,c... ja näin rakennetaan argumentteja. Sulkuihin () laitettu on argumentti mistä purnataan ja hakasulkeisiin [] laitettu argumentti on sellainen mistä ei purnata.
A[x] = ”Tarvitsen nuuskaa” B(A(x)) = ”Ethän sinä ole nikotiiniriippuvainen”, A[B(A(x)] [x]) = ”Viihdekäytän”. Jatkossa tutkittaessa B:n premissejä An dispositioita voitaisiin tutkia diskursseja kun ollaan viidennellä kierroksella, eli funktiolla A(B(y)) sijoittamalla siihen A:n purnaus ilmaisesta ruotsin risteilystä (y) joka hän on antanut B:lle ja jota hän vaatii takaisin koska B suojelee A:n terveyttä eikä suostu ostamaan nuuskaa. B(A[y]) B(A(x)). Etenkään kun lahjaristeily on jo käytetty. B(y). A kieltää tämän vaikutuksen koska lahja on annettu ja velka on velka. A(z) Sitä kautta funktion A[x] voidaan katsoa olevan oikeutettu vastavuoroisuudella jossa A(y) rinnastaa viihteen B[[A(x)] [x]) ja täten oikeuttaa kompensatioperiaatteen [z]. B viittaa moraaliseen periaatteeseen jossa lahja ei ole velkaa tuottava (z). Tämän jälkeen A viittaa siihen että B valehtelee käytetystä y joten hän voi hakea käyttämättömän lahjan takaisin joka palauttaa velkaa koskevan premissin [z]. B viittaa että A on väärässä (y). Tähän viitannee myös mainittu koprofiilinen yleisilmaus jonka painokas sisältö lähestynee muotoa B(A(z,y,x)). A toistaa väitteensä y käyttämättömyydestä [y]. B jatkaa viittaamalla siihen että A vakoilee toisen papereita ja lahjakortin käyttöä jonka tarjoama viesti logiikan mukaan olisi [y]. Loppuosa painuu varsin epätäsmällisiin ilmaisuihin joiden vaikutus funktioon A[x] ja sitä kautta funktioon B(A(x)) voidaan ottaa huomioon ett' B pitämä funktiota A(B(A[y])) funktion B(A(z,y,x)) parametrina kun A kiistää tämän A(B(A(z,y,x))). Tätä toistetaan eri muodoissaan uusin sanoin. B(A(B(A(z,y,x)))). A(B(A(B(A(z,y,x))))). Näennäisestä monotoniasta huolimatta sulkumerkit lähestyvät ääretöntä.
Väittelyn kenties huomattavin piirre on siinä, että yleisesti tämäntyyppisiin keskusteluihin kuuluva maksamisen periaate loisti poissaolollaan. Raha ei siis määrännyt tämän keskustelun kulkua. Tämä kertoo joko siitä että maksamiseen liittyy implisiittisiä käytänteitä tai siitä että raha edusti osallistujille sopimuksen yksityiskohtia kun taas tässä päästiin vasta siihen syntyykö koko sopimusta. Tämä sävytti asian vahvasti eettiseksi. Suuremmat periaatteet ikään kuin nostettiin ytimeen ja mainitut yksityiskohdat alistettiin ikään kuin hyvin suurten ja eeppisten linjojen sätkynukeiksi.
Näin itse varsinainen aihe, nuuska, oli ikään kuin detalji vaikka oikeasti oli selvää että keskustelu käytiin siitä painaako sosiaalinen velka ja hauskan haluaminen enemmän kuin se, että toisen ihmisen hyvinvointia halutaan ylläpitää eikä haluta osallistua tämän hyvinvointia huonontavaan toimintaan.; Näin ollen esille nousi esimerkiksi seuraavia suuria teemoja:
*: Kun puhutaan vastavuoroisuudesta, niin missä määrin reiluuden käsite muuttaa lahjan lahjukseksi. Ja tämä tematiikka päättää sen missä vaiheessa vastavuoroisuus muuttuu velvollisuudeksi.
*: Missä määrin terveys on ihmisen oma asia ja missä määrin on jopa velvollisuus moralisoida. Kysymys oli triviaalissa mielessä myös omistusoikeuden jatkumisesta. Tämä käsittelee muun muassa sitä voiko lahjan jossain olosuhteissa ottaa takaisin.
Kysymykset ovat selvästi suuria ja filosofisia. Kenties tämän vuoksi argumentit isketään varsin varhain pöytään ja sen jälkeen asiat tilanteet muuttuvat inttämiseksi jossa kaikki lausuttu kuitenkin ikään kuin kulkee mukana.

arvokeskustelu,
debatti,
lahjat,
moralismi,
omistusoikeus,
oravan elämää,
raha,
riita,
sosiaalisuus,
soveltava etiikka,
työ,
vastavuoroisuus,
velka,
velvollisuus
lauantai 20. lokakuuta 2012
Kunniasta ja velasta
Kuvitellaan hypoteettisesti, että on perhe johon kuuluu tuntematon määrä henkilöitä, mutta siinä kuitenkin ovat tunnetut ja määritellyt henkilöt A ja B. Kuvitellaan että henkilö A omistaa tietokoneen joka menee rikki. Henkilö B antaa varat uuden ostamiseen. Tämän jälkeen henkilö B rikkoo vahingossa henkilön A kameran. Pian tämän jälkeen henkilö B on menossa henkilön A luokse ja hänen autostaan rikkoutuu osa. Kuvitellaan ajatuskokeen vuoksi että nämä kaikki sattuvat olemaan saman hintaisia (Hinta H). Ja kysytään että kumpi on velkaa kummalle ja miten paljon? Onko Henkilö A velkaa henkilölle B vai toisin päin?
Ihmiset aivan oikeasti käsittelevät tämänlaisia ongelmia oikeissa elämissä, ja on hämmästyttävää miten vaikeita kysymyksiä niiden taakse menee. Siitä huolimatta ihmiset painivat näiden onglemien kanssa ja saavat niihin yleensä jonkinlaisia ratkaisuita. Itse asiassa ylläoleva tilanne on siitä mielenkiintoinen että se vastaa normaalia elämää vahvemmin kuin monet klassiset etiikan ajatuskokeet. Sillä usein ajatuskokeissa on vain yksi tapahtuma joka tapahtuu jonkinlaisessa tyhjiössä. Kuitenkin oikeassa elämässä on aina konteksti, ja tämä konteksti voi vaikuttaa tilanteisiin. Eli yhden kohdan ratkaisu tai hoitaminen voi vaikuttaa muihin ongelmiin. Tämä tekee etiikasta itse asiassa todella vaikeaa. (Ja siihen liittyvistä ratkaisuyrityksistä potentiaalisesti verisiä.)
Tärkein elementti joka yhdistää kaikkia ylläolevia tapauksia on (premissoimamme yhteisen hinnan lisäksi) se, että on mennyt rikki esine joka on hajonnut ilman että rikkominen olisi ollut tahallista. Tämä on hyvin mielenkiintoinen asetelma, koska intentio sidotaan melko usein syyllisyyteen ja velkaan niin että tahallaan rikkomiseen kuuluu ehdoton korvausvelvollisuus.
Se, että henkilö A rikkoo oman tietokoneensa on muista eriävä siten että henkilö B on maksanut jotain jota ei ole ollut käyttämässä edes epäsuorasti. Tämänlaisessa rahan antamisessa kyse voi olla lahjan antamisesta tai lainanannosta. Se, kummasta on kysymys liittyy tietysti A:n ja B:n väliseen sopimukseen jossa valta on B:n intentiolla. Rahan antaja siis määrittelee rahan antohetkellä että odottaako hän rahaa takaisin vai ei. Pidetään epäherrasmiesmäisenä pumpata rahoja takaisin lahjasta, kun taas laina pitää maksaa takaisin. Jos B antaa lahjan hän saa kunniaa joviaaliudestaan. Mutta lainan antamista sitäkin pidetään usein reiluna aktiona - etenkin jos mukana ei ole lainan korkoa.
Se, että käyttää toisen omistamaa esinettä ja rikkoo tämän on aivan erilainen kuin kaksi muuta tapausta. Sillä siinä vahingossa tehty rikkominen koskee toisen omistamaa esinettä. A käyttää omaa konettaan kun rikkoo sen ja autoa ajava B käyttää autoa kun se menee rikki. Tämänlainen tilanne taas nähdään usein sellaiseksi että esineen omistajalla on valta päättää tilanteesta ; Moni antaa anteeksi vahingossa rikkomisen, mutta nähdään että jos toisen tavaroita käyttää niin niihin vaaditaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Se, että esine menee rikki on merkki siitä että näitä ehtoja ei ole täytetty. Näin ollen on oikein vaatia vähintään osaa - ellei peräti koko - summaa. Jos A antaa tämän kaneranrikkomisen anteeksi se on tietysti kunniaksi A:lle joka joviaalisti luopuu omasta korvausvaateestaan.
Sen sijaan se, että joku ajaa autoa ei yleensä nähdä korvausvaatimuksen arvoiseksi. Sillä henkilö A ei ole koskenut autoon. Ja autot kuluvat ja menevät rikki. Näin ollen jos autolla olisi ajanut vaikka kauppaan, se olisi samoilla tekijästä A ja B intentioista riippumattomista ehdoista hajonnut siitä huolimatta. Se, että päämäärä päästä henkilön A luokse yhdistetään auton hajoamiseen on jonkinlaista maagista ajattelua ellei peräti taikauskoista ajattelua jossa päämäärä itsessään jotenkin aikaansaisi auton hajoamisen eivätkä auton kohtaamat fyysiset tilat ja tilanteet. ~ Kuitenkin tässä voidaan nähdä jonkinlaista A:n kunniavelkaa joissain olosuhteissa. Esimerkiksi moni hyväksyy bensarahan ottamisen idean. Matkustuksesta tulee usein vähintään bensakuluja. Mutta tosiasiassa auton koneisto kohtaa muutoinkin käytössä kulumista. Autolla ajaminen rikkoo aina autoa vähän. Jos bensiini on korvauksen arvoista, niin auton osan rikkoutuminen ei ole aivan täysin irrallaan siitä että henkilö B ajaa henkilön A luo. Tilannetta tietysti painottavat esimerkiksi sellaiset seikat että onko henkilöllä A itsellään autoa ja ajokorttia. Jos on, niin eri suuntiin tehdyt ajamiset syövät toisiensa velkoja pois, jolloin velka on todennäköisesti paljon pienempi. Jos ei ole, on nimittäin odotettavissa että B joutuu usein uhrautumaan ja ajamaan A:n luo eikä A korvaa tätä aikaa ja vaivaa ja kuluvia autonosia. ~ Näistä seikoista huolimatta kuitenkin yleensä nähdään että henkilö B ei voi vaatia läheskään koko kuluneen osan hintaa henkilöltä A. Koska autoa käytetään muuhunkin ja voihan se käyttämättömänäkin ruostua pihalla, eli kulumisia tapahtuisi ilman henkilöä A:kin.
Moni kokee vahvoja mielipiteitä tämänlaisten tilanteiden ratkomisesta. Itse en uskaltaisi sanoa oikein muuta kuin että ylläoleva tilanne on se, että jos henkilö B on lainannut rahat tietokoneeseen, henkilö A on henkilölle B velkaa. Mutta ei ole koko hintaa H vaan osa tästä. (Reilu korvaus rikkoontuneesta kamerasta kun voi olla hyvä vaatia vaikka puolet kameran hinnasta tai riippuen tietysti onko B rikkonut kameran jonglööratessaan sen osilla vai saadessaan epilepsiakohtauksen. Jongleeraamisessa B on hyvin vahvasti korvausvelvollinen kun taas epilepsian kohdalla hän on syyntakeeton.). Jos B on sen sijaan antanut koneen lahjaksi, niin siinä tapauksessa B on hieman velkaa A:lle. Joskin B on hyvin kunniallinen ihminen koska on ollut sen tietokoneen kanssa niin antelias. Ja kenties henkilö A voisi tämän vuoksi olla ystävällinen ja tasapainottaa omasta vapaasta halustaan sitä korvausvaadettaan.
Karkeasti ottaen ylläolevassa tilanteessa on vastassa se, mikä asioiden hanskaamisessa yleensäkin ; Kunnia ja velka ovat toisiaan syövässä suhteessa. Velkamääräänsä kun voi vähentää leikkaamalla kunniastaan. (Jopa laina vs. lahjassa lahja on antajalleen kunniakkaampi kuin laina.) Velkaa voi kasvattaa pikkumaisuudella ja vähentää kunniallisuudella. Näin ollen voidaan sanoa että se minkä rahassa voitetaan, se kunniassa hävitään.
Tästä päästään helposti siihen miten:
1: Moraali on rikkaiden luksusta koska rikkailla on helpommin varaa olla kunniallisia. Köyhä joka laskee penniä joutuu joustamaan moraalistaan ja olemaan pikkumaisempi. Ihan "lesken ropo -efektin" vuoksi rikkaalle penni on vähemmän elämän ja kuoleman kysymys kuin köyhälle. Tämä voi jopa tulla osaksi laskelmaa jolloin päästään siihen että henkilöiden tiivistäminen A:ksi ja B:ksi on kenties liian yleistävää. Kenties on mietittävä ovatko he töissä ja mitkä ovat heidän varallisuuseronsa.
2: Toisaalta rikkausien hankkiminen vaatii usein kunniattomuutta. Näin ollen köyhyys voi olla merkki siitä että on käyttänyt liikaakin rikkaiden luksusta.

gentleman,
köyhyys,
raha,
soveltava etiikka,
velka
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Ajokortti -kortti (it smells like a trap)
Koska en saanut nukuttua koska asian tiimoilta vanne on alkanut jälleen kiristämään päätäni (kyseessä ei ole metafora, se tuntuu oikeasti siltä.) Puran lopun vyyhdistä. Pääsyy lienee se, että tajusin että tilanne on lopullisesti selvä. Ei ole enää mitään, ei sellaista puolivolttia, millä koko asian voisi korjata.
Avain löytyy siitä, miten pärjäsin kotona kohtuu hyvin verrattuna kaikkiin muihin. Syy oli se, että olin kaikista halpamaisin hahmo. Se, mikä takasi tilanteeni oli se, että ymmärsin jo varsin pienenä, että kaikessa on kysymys eräänlaisesta pelistä. Aina. Peli toimii selkeällä strategialla, jossa testataan mihin on valmis, ja sitten otetaan juuri sen verran. Ja kun tämä saadaan, testataan saadaanko vähän lisää. Kaikki lupaus-tilanteenmuuttaminen sen jälkeen on mahdollista.
Tässä pärjää vain varautumalla siihen, että kyseessä on aina jokin temppu, juoni, trikki tai muuten vaan kikka. Sitten siihen juoneen, trikkiin ja kikkaan pitää astua vapaaehtoisesti, mutta pyrkiä minimoimaan saamansa vahingot. Ei pidä laskea suojausta alas koskaan. Pelissä pärjää siten, että ei paljasta itsestään mitään; Kaikki mitä sanoo tullaan käyttämään itseä vastaan. Tai vähintään se levitetään "avoimessa juttelussa lipsauttaen" puolelle kylälle. Sillä tälläistä jutteluseurapiiriä riitti, vaikenemista ei.
Koko höskä tiivistyy tällä hetkellä minun ajokorttiin. Siihen jota minulla ei ole ja jonka hankkiminen minulle on luvattu maksaa. Ja jota en ole suostunut ajamaan. Jo vuosia olen lipsutellut asiaa kauemmas. Lienee selvää, että kaikki tietävät että lopulta ajan sen omilla rahoillani. Jos ajan.
Tässä on taustalla se, miten Shakespeare muistutti siitä, miten velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Tässä tapauksessa kyseessä on denotaatioiltaan lahja, konnotaatioioltaan sitouttaminen. Tai ainakin riski tähän on minun mielessäni suuri. Eikä asian korjaamiselle oikeastaan voi tehdä enää yhtään mitään. Se on jo sellaiset 10 ellei peräti 15 vuotta myöhässä. Ajokoulutemppu yksinkertaisesti haiskahtaa niin vahvasti ansalta, että saman tien voisi pyytää minua vapaaehtoisesti työntämään pääni giljotiiniin luvaten että saan kaikki rahat jotka saan hampaillani nostettua siitä korista. Ansa on kaksiosainen.
1: Ensinnäkin se, että menen autokouluun vaatii luottamusta. Sillä jos sitä lähtee kurssille, jota ei saa maksettua, sitä joutuu ongelmiin. En leiki tässä suhteessa kaaoksen ritaria. Enkä kykene muistamaan yhtään ainutta positiivista lupausta, jonka aihepiirin ympärillä kummitteleva henkilö olisi pitänyt. Missään asiassa. Tässä mielessä aiemmin mainitsemattoman henkilön lupaus ei ole palaneen puupennin arvoinen. Tämä ei ole mikään pikutunninpikaistus. Se ei ole ollut minulle palaneen puupennin arvoinen siitä lähtien kuin olin 5llä luokalla. Kyseessä on vain asiantila. Minä en oleta lupausten pysymistä. Enkä myöskään pyydä mitään. (Kaikki pitää vain ottaa. Kun sopii strategiaan.)
2: Mutta vielä pahempi tilanne olisi se, että ottaisi lahjan vastaan JA se maksettaisiin. Tässä vaiheessa mukaan tulee kunniavelka. Luultavaa olisi, että minulle soitettaisiin puhelimeen, ja sitten minun olisi lähdettävä ajamaan autolla johon minulla on kortti. Sitten pitäisi ratkoa asioita joita hän on tielleen väkisin pumpannut. Henki olisi "Kyllä sitä raha kelpasti mutta nyt kun apua tarvitsisi..." Ja tiedän että kyseinen temppu toimisi minulle.
En ole yksinkertaisesti valmis tuonlaiseen sitoumukseen. Epäonnistuessaan se tekisi ongelmia. Ja ennen kaikkea onnistuessaan se kestäisi koko elämän ja siitä seuraavaa kunniavelkaa ei saisi koskaan mitenkään pois. Sitä joutuisi elämään koko ajan odottaen että "milloin". Se luultavasti toteutuisi vain pari kertaa vuodessa. Mutta jekkuna onkin se, että koskaan ei tiedä, milloin.
Lisäksi ajokortti on niin iso investointi, että siinä olisi iso vaikutus. Tuntemattomalta eiperheenjäseneltä ei tietysti ota vastaan noin isoa lahjaa. Siksi olisi teeskenneltävä että kaikki on kunnossa. Lahjan vastaanotto olisi samaa kuin anteeksiannon tunnustaminen. Tämä ei näillä kauppaehdoilla näytä mahdolliselta, joskin on kyseenalaista onko muunlaisia kauppaehtoja enää olemassakaan.

luottamus,
oravan elämää,
Shakespeare,
velka
perjantai 25. syyskuuta 2009
Sametinpehmeä paketti.
"Mutta sametinpehmeä / on kylki kuolon kolean / mutta sametinpehmeä / on kahva veitsen, aseen / ja sametinpehmeä on silkkivaippa valkea / ja sametinpehmeät on Samaelin huulet."
(CMX, "Sametinpehmeä")
Jos ajatellaan rikosta ja siihen liittyvää rankaisua, on takana usein jonkinlainen velkaan tai velallisuuteen perustuva perustelutarina. (Tai metafora, jonka kautta se on helppo ymmärtää.) Siinä ajatellaan että rikoksen tekijä on ikään kuin tehnyt toiminnan, josta hän kompensoi siihen sopivan hinnan. Tässä siis rikollinen ikään kuin maksaa rikoksensa pois. Vastaava ajattelu on tietysti kostossa. Pahalla teolla on arvo, jonka kostaja kerää pahantekijältä kuin verottajan karhuaja. Ehkä erikoisin kompensaation muoto on kuitenkin ollut seppuku, joka oli samanaikaisesti suorite jolla maksettiin velat yhteisölle, että kasvojen pelastus, että sen näyttäminen että oli "ihan oikeasti tosi tosi pahoillaan". Se edustakoot äärimmäistä velkametaforan ilmenemistä. (Ettei joku vaikka luule että olen jokin japanifiilikko ja aina vain moittimassa kristittyjä eurooppalaisia.)
Toinen tapa lähestyä anteeksi saamista voisikin perustua velan sijasta lahjaa käsittelevään perustelumetaforaan. Tämähän eroaa melko voimakkaasti, koska anteeksianto ei ole samalla tavalla sidottu suorittamiseen. Tässä näkemyksessä anteeksiantoa ei voi ostaa. Ei edes ansaita. Koska lahjan ideana on se, että se ei ole ostosuorite. Lahjan antamisessa ei välttämättä edes vaadita vastalahjaa.
Tämän kautta pahanteko voidaan jakaa kahteen osaan. Rikos on ikään kuin kaksiosainen. Uhreina on sekä yhteisö että rikoksen uhri. Tätä kautta rangaistus voi olla jonkinlainen yhteisesti sovittu sanktio joka tyynnyttää yhteisön vihat. Tämä ajattelu nousee tietysti vahvasti esiin siitä miten joku vankilassa istunut on "hyvittänyt velkansa yhteiskunnalle". Koska yhteisö ei ole yksittäinen henkilö, tämä rankaisu on jonkinlainen kollektiivin tuomio. Tästä syntyy systematisoitua byrokratiaa, kirjattua lakia. Tällä lailla on kaksi tehtävää:
1: Vankilatuomiossa tai kuolemantuomiossa ja muissa vastaavissa suojellaan muuta yhteisöä siitä että toinen ei pääse toistamaan tekoaan.
2: Lisäksi kaikki rangaistukset toimivat varoittavina esimerkkeinä siitä mitä ei kannata tehdä.
Tässä takana on tietenkin se, että lain on oltava reilu, eli samanlainen kaikille. Että samasta teosta ei saada eri tuomioita. Muutenhan yhteiskuntaa voitaisiin käyttää johonkin muuhun kuin yhteisön hyvään.
Sitten on tietysti yksilö. Anteeksiannon kannalta rikos on uhrille (joka voi olla myös murhatun omainen) aina asianomistajarikos. Jos lakituvan tuomio tyynnyttää hänet, se tekee sen. Jos ei, niin ei. Uhri voi antaa rikoksen tekijälle anteeksi jos haluaa tai jättää antamatta, hänellä ei ole mitään velvollisuutta antaa anteeksi vaikka poliisi käskisi.
1: Tämä voidaan ymmärtää sitä kautta, että esimerkiksi kun koulussa opettaja käskee kiusattua antamaan kiusaajalle anteeksi, hän vaatii jotain johon hänellä ei ole oikeutta vaatia.
2: Tämä onkin tavallaan ymmärrettävää. Onhan rikollinen ylittänyt lain suomat rajat tehdessään rikoksen. Siksi olisi erikoista että uhri pakotettaisiin noudattamaan tätä. Tässäkin on eräänlaista kompensaatioajattelua taustalla : Siinä ajatellaan että rikoksen tekijä on toiminut kuten toivoo muiden kohtelevan häntä. Tästäkin saa helposti kokemuksia. Olen ihmetellyt sitä, että jos joku aloittaa lyömisen vaikka humalassa ja tämän sitten heittää nivellukon kautta kadulle, tämä alkaa muistuttamaan siitä mitä laki sallii tuossa tilanteessa tehdä. Eihän se laillisuus sekuntia paria aikaisemmin kiinnostanut häntä itseään, kun ei ollut altavastaavana. Uhrille rikoksen kohteeksi joutuminen voi johtua omasta tyhmyydestä, esimerkiksi väärässä paikassa olemista väärään kellonaikaan, mutta uhriksi joutuminen ei ole ihmisen päätettävissä.
Tämä ei tarkoita että anteeksianto olisi arvoton asia. Päin vastoin, se kuten lahjakin on hyvä asia. Sen saa antaa, ja lahjan saajakin siitä varmasti pitää. Vapaaehtoisuus lisää lahjaan autenttisuuden, ja itse asiassa myös lopullisuuden, joka velvoitetulta korvausrituaalilta puuttuu. (Se, kun instituutio alkaa imitoimaan sosiaalisia suhteita, toiminta muuttuu aina jotenkin kummalliseksi.)
Itse en anna anteeksi. En kuitenkaan tavoittele kyynisyyttä ja asian märehtimistä. Mennyttä ei voi muuttaa, joten se on olotila. Siitä ei saa tehdä ongelmaa. Eikä myöskään lakaista maton alle. Lahjan mielessä anteeksianto nollaisi teon niin että tekijä ei olisi uhriin negatiivisessa suhteessa. Mikä ei tarkoita että se tekisi siitä hyväksyttävää, eikä unohdettuakaan. Mutta en halua sitä.
Tapani suhtautua asiaan on se, että uhristatuksessaan pyörivät tekevät olotilasta ongelman. He ovat ikään kuin ihmisiä, jotka kerran toisensa jälkeen yllättyvät että maailma ei ole tasapuolinen tai reilu. Tämä tuottaa heille shokin. Kun tämän todellisuuden luonteen sisäistää, se ei enää masenna samalla tavalla. Tilanne ei ole shokki, ja kaikki positiivinen on mukavaa yllätystä. Siinä vaiheessa sitä saa toistuvasti mukavia yllätyksiä. Silloin uhrius on jokin asia johon ei ole ratkaisua, vaan jonka kanssa on opittu elämään. Mutta että anteeksi. Sehän rikkoisi koko työllä rakennetun kyynisen optimismin maailmankuvan.
Monia voi kenties yllättää, mutta tämä ehkä pahalta kuulostava näkemys on melko suoraa sukua eräille kristinuskon tulkinnoille. Peräti Luterilaisille sellaisille. Katolinen kirkkohan oli armobisneksessä anekauppoineen ja rippeineen eräänlaista institutionalisoitunutta kompensaatiota ja korvausrituaaleja toimittava taho. Luterilaisuudessa taas ajateltiin että pelastus ei tule korvaussuoritteilla vaan lahjana ja armona. Se on tietenkin saanut erikoisia sävyjä, kun uskovan pitääkin toimia rituaalinomaisesti ja toimia tietyllä tavalla. Jolloin lahjan vastaanottamiseen liittyy velvoite muuttua ihmisenä.
1: Itse en kuitenkaan näe että mitä rikollinen muka voisi tehdä uhrin eteen, paitsi pysyä poissa. Minun armossani ei ole rikollisen toiminnan muuttavaa elementtiä. Se on lahja, eikä siksi sisällä mitään odotuksia. Siksi se on immuuni manipulaatiosta. Ja siksi se on niin vaikeaa antaa.
Moni voisi ajatella että tämän astinen olisi uskontoa tukevaa. Siinähän tarjotaan Jumalan armoa, lahjaa, jota ei ole ansaittu. Tässä ongelmana on kuitenkin ihmisagenttius : Ensinnäkin mukaan voidaan ottaa tekoelementit, jotka tekevät lahjasta mainontaa. Tämä on järkevää koska uskonnoissa on aina kasa ihmisiä, jotka paitsi uskovat, pitävät mukana ideologisia kannanottoja siitä mitä Jumala on ja mitä tämä haluaa. Tätä kautta lahjassa on ehtoja, jotka ajavat ideologisia tavoitteita. Toinen, minusta suurempi, asia on kuitenkin se, että anteeksiantolahja on minulle vahvasti "asiaomistajarikokseen liittyvä asia". Uskontoa pelastuksella ja armolla ja lahjalla markkinoivalla ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa koko pelastuksessa, se ei ole hänen oikeutensa piirissä. Uskovainen voi vain lupailla, joka on sama kuin hän myisi lomaosakkeita paikkaan johon hänellä ei ole vuokraus eikä omistusoikeutta. Ja jonne hän ei varmasti edes tiedä pääsevänsä varmemmin kuin se, jolle hän osaketta kauppaa.

anekauppa,
anteeksianto,
armo,
kompensaatio,
kosto,
kristinusko,
lahjat,
mainonta,
rangaistus,
rikos,
seppuku,
teologia,
velka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)