Kenneth Miller ja Joe Levine ovat tehneet biologian oppikirjan, joka on saanut kovasti kritiikkiä. Tämä on ollut liitoksissa kreationismiin. Kuvaavaa on, että 11 kriitikosta 6 on tunnettuja nuoren maan kreationisteja. Heistä yksi, Ide Trotter, on hyvä ottaa esiin. Sillä hän on harrastanut strategiaa joka on tuttu klassisen kreationismin soveltama keino. Mutta hän painottaa sitä mielenkiintoisesti.
Jokainen joka on keskustellut minkäänlaisen evoluutiodenialismin kanssa, oppii että kreationistit viittaavat usein Gouldiin. Jaksottaisen tasapainon malli on jotain jota kreationistit pitävät oleellisen hyvänä huomiona. Trotter toimii tässä tavalla joka on tuttu. "His comments concentrated largely on two areas: punctuated equilibrium or “sudden appearance,” whose frequency, Trotter said, was underemphasized in M&L, and on Trotter’s contention that natural selection cannot explain the origin of evolutionary novelty. You’ll recognize both of these comments as common tropes of both intelligent design and garden-variety Biblical creationism, and they show Trotter’s true motivations." Tosiasiassa gradualismin ja jaksottaisen tasapainon mallin välillä oleva kiista on yksityiskohdissa. Ja Gouldia lainataan säännönmukaisesti väärin. Siksi saattaa helposti syntyä ihmetystä jonka itse jaoin Jehovan Todistajien materiaaliin tutustuessani. Gould oli tunnettu evoluution kannattaja ja paatunut kreationistien vastustaja. Hänen sanansa kuitenkin näyttivät usein siltä kuin hän olisi kreationistien puolella evoluutiota vastaan. Syynä on väärinlainaamisen ihmeet ; Tavallisimmukklaab Gouldin suhde "Hopeful Monsteriin" ja saltationismiin nähdään väärin. Ajatellaan että jaksottaisen tasapainon malli opettaa että yhdessä sukupolvessa tapahtuu kerralla jättimuutoksia. Kuitenkaan tämä ei ole Gouldin mallin mukaista. Fossiloitumisen harvinaisuus ja muutostahdissa olevat muutokset johtavat siihen, että joka ikistä välivaihetta ei ole nähtävillä ja tästä syntyy fossiilirekordiin isoja muutoksia.
Karkeasti sanoen klassisessa kreationismissa Gouldin jaksottaisen tasapainon malli nähdään yksinkertaisesti huonona ja epätoivoisena yrityksenä peitellä tosiasiat jotka on havaittu. Että luonto puhuu siitä että tyhjästä poksahtaa täysin uusia ja innovatiivisia eläimiä sen sijaan että ne syntyisivät varhaisemmista muodoista vähitellen.
Trotterin kanta on kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen, että hän ei mainitse edes Intelligent Designiä. Hän pitää asiaa ikään kuin se olisi vain evoluutioteorian sisäinen asia. Kuitekin kun Trotterin ja hänen kanssaan samanmielisten argumentit käy läpi, ei voi olla huomaamatta että syytteet "virheistä" ovat itse virheellisiä. Peräti tavalla joka muistuttaa sitä, että Doverin tappion jälkeen edes Intelligent Designillä ei ole kovin suuria mahdollisuuksia päästä kouluopetukseen. (Joka taas on kreationismin keskeisiä tavoitteita.) "Trotter’s comments pretend to be scientific but are obviously motivated
by creationism, and an attempt to inject it into public schools by
pushing “sudden change” and “no novelty through selection” into the
public-school curriculum." Eli Trotter yrittää tehdä Intelligent Designille saman mitä Intelligent Design teki klassiselle kreationismille.
Jossain määrin hupaisaa on tietysti se, että jos puhutaan omintakeisuudesta, näitä muutoksia tuntuu kuvaavan samantapainen henki joka koskee evoluutiota ja sen innovaatioiden uutuutta. Kreationistit eivät näe analogisuutta näkemyksissään. Intelligent Designkin oli ehdottomasti jotain aivan uutta ja erilaista. Evoluutiopuolella taas nähdään analogisuus ja nähdään että ajatteluperinne ja valitut strategiat ja ne argumentit joiden perustalle asiat rakennetaan eivät ole kovinkaan uniikkeja tai uudenlaisia verrattuna niihin varhaisempiin ideoihin. Uusi kreationismin versio on kenties jonkinlainen hirviö jota levitetään toiveikkaasti. Mutta minkäänlainen "ideologinen hopeful monster" se ei siitä huolimatta ole. Kreationismia tuntuu kuvaavan erittäin syväluotaava Lack of Originality.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punctuated equilibrium. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punctuated equilibrium. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. marraskuuta 2013
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Debatin sivustaseuraamista ; Punktualismi ja adaptationismin asema.
Kenties vääristellyin evoluutioteoriaan liittyvä asia on Gouldin punktualismin käsittely.
Esimerkiksi kreationistit luulevat että se perustuu aukkoihin fossiilirekordissa. Eli että teoria oltaisiin tehty selittämään se, että Darwinin odottamia välimuotoja ei olisi. Larry Moran muistuttaakin siitä, että itse asiassa punktualismi selittää havaittavia muutosjaksoja fossiilistossa. Se ei vetoa tuntemattomaan, olemattomiin fossiileihin. Fossiiliaineistossa ei katsota puuttuvia välimuotoja, vaan aivan muuta asiaa "What the data shows is that most species don't change much for millions of years then over a relatively short period of time a speciation event occurs by splitting. The data indicate that most morphological change is associated with speciation events." Toki punktualismin kannalta olennaista on huomata nopeiden vaiheiden suhde fossilisaatioon ; Muuttuvia muotoja ei tartu joka ikistä versiota fossiileihin. Gould huomauttaakin esimerkiksi archaeopteryxistä sen verran että se on erinomaisen hyvä välimuotofossiili. Välimuotojen olemattomuus ei siis itse asiassa ole mikään selitystä kaipaava asia.
Olennaista on huomata se, että kyseessä on fossiliaineiston muutosnopeuden tarkkailu. Ja se voidaan huomata. Ja itse asiassa erot joista puhutaan ovat yllättävän pieniä. "The amount of change we're talking about is minor, as is the case with most speciations. It's comparable to the difference between two closely related species of beetles in the Amazon forest. Most of us wouldn't be able to tell the difference if we took a casual look at the fossils." Toisin sanoen tarkkuus on aikamoinen. Fossiiliaineiston välimuotojen tarkkuus taas liittyy fossilisoitumisen vaikeuteen. Ne eivät synny tavanomaisissa oloissa.
Tälle olkiukottamiselle on hyvä ja tunnettu syy. Kreationistit harjoittavat "impossible exeptations" -strategiaa. Siinä missä tieteessä tehdään parhailla mahdollisilla menetelmillä parhaat mahdolliset perustelut, he vaativat parhaita kuviteltavissa olevia menetelmiä. Hyvä esimerkki tämänlaisesta on Casey Luskinin toiminta. Hän lainaa Gouldilta "just so" -termin ja väittää että koko evoluutio on vain sadunkerrontaa. Ja tarjoaa tilalle "just not so" -tarinan, jonka paremmuutta hän ei osoita. Mutta vaatii vastapuolelta uskomatonta tarkkuutta ; Evoluutiohistoriaa vaaditaan todennettavaksi tarkkuudella, jossa vaadittaisiin sekä aikakonetta että huipputason biokemian välineistöä. Tämä strategia on tietysti tuttu jo Kent Hovindin "Were you There" -vaatimuksesta, jossa todiste kuin todiste kuitattiin kysymyksellä että oliko itse paikalla katsomassa tapahtumia. Tämä naurettava strategia on työ ja todistustaakan tarpeetonta siirtämistä "beyond reasonable doubt". Toinen tekee ja kriitikko sanoo vain "not good enough".
1: Malliesimerkkini oli se, miten Intelligent Designin johtonimet suomessa kertoivat "Luomisen lauantaissa", mitä olivat oppineet juuri suomeksi käännetystä Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. He selittivät miten kirja mullisti näkemyksiä esimerkiksi siitä, että fossiileja onkin enemmän kuin mitä kreationistien kirjoissa on paljon mainostettu. Eli että kaikki ihmisen varhaismuotoina käsitellyt fossiilit mahtuisivat yhteen laatikkoon. Minäkin olin tiennyt että niitä on hurjasti jo ennen tätä kirjaa ja yrittänyt jopa mainita asiasta. Kansa ihmetteli kirjan valistuskykyä. Minä taas ihmettelin että vuosia aihetta kritisoineiden perustiedot ovat tuolla tasolla. Elin silloin vielä harhaluulossa että kritisoijan tulisi tuntea kritisoimansa aihe. Sittemmin olen tajunnut että kreationisteille tunteminen tarkoittaa oman puolen propagandan lukemista ja sisäistämistä sellaisenaan.
Toinen asia on tietysti adaptaatioiden asema. Moni ajattelee että punktualismin perustelut kumoavat adaptaatioilla päättelyn totaalisesti. Kuitenkin asia ei ole näin. Moran huomauttaakin Daniel Dennettin adaptationismissa siitä, että moni sekoittaa adaptaatioiden käytön perusteluna adaptationismiin. Ja korostaa pluralistista näkemystä jossa adaptaatio on vain yksi selitysmalli esimerkiksi geneettisen ajautumisen ohella. Moranin lausunnon ytimessä on se, että adaptaatiot ovat evoluutiovoima, mutta niiden lisäksi on muutakin. Dennettin vastaus asiaan on se, että hän haluaa tasapainottaa keskustelukenttää. Hänestä Gouldin argumentteja on usein liioiteltu ; Esimerkiksi Fodor on esittänyt että adaptationistinen logiikka olisi tuhoon tuomittua. Hänkään ei kiellä esimerkiksi geneettisen ajautumisen vaikutuksia, mutta korostaa että tasapainon vuoksi adaptationistinen logiikka olisi jälleen aika korostaa yhdeksi luvalliseksi vaihtoehdoksi.
Juuri kukaan ei siis väitä että adaptaatiot eivät olisi loogisia. Itse asiassa keskustelussa on kysymys vain määristä, siitä missä määrin mitäkin selitystapaa tulee painottaa. Tässä mielessä kaikkia, paitsi evoluutioteoriasta aidosti kiinnostuneita, tämänlaiset asiat alkavat näyttämään hiustenhalonnalta. Ei puhuta siitä onko jokin logiikka sallittua, vaan siitä missä määrin niitä kannattaa käyttää. Argumentin rakenteen "käytetään-ei käytetä" -inttämisen sijasta puhutaan käyttämisten sovelluskontekstista.
Tämä on hyvin kaukana siitä kreationistien logiikasta, jota eräs herra minulle selitti. Että kaikki tietävät että punktualistit kritisoivat adaptationismia ja adaptationistit punktualisteja. Ja että kreationistit katsovat molemmat argumentit ja päättävät että ne ovat päteviä eivätkä siksi usko kumpaankaan. Jos kysymys olisi "käytetään-ei käytetä" -debatista, näin voisi ehkä teoriassa käydäkin. Nyt, kun asiantila on tämä, selitys näyttää vain sen mikä oli argumentin esittävän kreationistin osaamistaso asiassa.
Minusta tämänlaisen hiustenhalonnan tarkkuus kertoo kriittisyydestä. Jostain, jota evolutionisteilla ei kuulemma ole.
Esimerkiksi kreationistit luulevat että se perustuu aukkoihin fossiilirekordissa. Eli että teoria oltaisiin tehty selittämään se, että Darwinin odottamia välimuotoja ei olisi. Larry Moran muistuttaakin siitä, että itse asiassa punktualismi selittää havaittavia muutosjaksoja fossiilistossa. Se ei vetoa tuntemattomaan, olemattomiin fossiileihin. Fossiiliaineistossa ei katsota puuttuvia välimuotoja, vaan aivan muuta asiaa "What the data shows is that most species don't change much for millions of years then over a relatively short period of time a speciation event occurs by splitting. The data indicate that most morphological change is associated with speciation events." Toki punktualismin kannalta olennaista on huomata nopeiden vaiheiden suhde fossilisaatioon ; Muuttuvia muotoja ei tartu joka ikistä versiota fossiileihin. Gould huomauttaakin esimerkiksi archaeopteryxistä sen verran että se on erinomaisen hyvä välimuotofossiili. Välimuotojen olemattomuus ei siis itse asiassa ole mikään selitystä kaipaava asia.
Olennaista on huomata se, että kyseessä on fossiliaineiston muutosnopeuden tarkkailu. Ja se voidaan huomata. Ja itse asiassa erot joista puhutaan ovat yllättävän pieniä. "The amount of change we're talking about is minor, as is the case with most speciations. It's comparable to the difference between two closely related species of beetles in the Amazon forest. Most of us wouldn't be able to tell the difference if we took a casual look at the fossils." Toisin sanoen tarkkuus on aikamoinen. Fossiiliaineiston välimuotojen tarkkuus taas liittyy fossilisoitumisen vaikeuteen. Ne eivät synny tavanomaisissa oloissa.
Tälle olkiukottamiselle on hyvä ja tunnettu syy. Kreationistit harjoittavat "impossible exeptations" -strategiaa. Siinä missä tieteessä tehdään parhailla mahdollisilla menetelmillä parhaat mahdolliset perustelut, he vaativat parhaita kuviteltavissa olevia menetelmiä. Hyvä esimerkki tämänlaisesta on Casey Luskinin toiminta. Hän lainaa Gouldilta "just so" -termin ja väittää että koko evoluutio on vain sadunkerrontaa. Ja tarjoaa tilalle "just not so" -tarinan, jonka paremmuutta hän ei osoita. Mutta vaatii vastapuolelta uskomatonta tarkkuutta ; Evoluutiohistoriaa vaaditaan todennettavaksi tarkkuudella, jossa vaadittaisiin sekä aikakonetta että huipputason biokemian välineistöä. Tämä strategia on tietysti tuttu jo Kent Hovindin "Were you There" -vaatimuksesta, jossa todiste kuin todiste kuitattiin kysymyksellä että oliko itse paikalla katsomassa tapahtumia. Tämä naurettava strategia on työ ja todistustaakan tarpeetonta siirtämistä "beyond reasonable doubt". Toinen tekee ja kriitikko sanoo vain "not good enough".
1: Malliesimerkkini oli se, miten Intelligent Designin johtonimet suomessa kertoivat "Luomisen lauantaissa", mitä olivat oppineet juuri suomeksi käännetystä Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. He selittivät miten kirja mullisti näkemyksiä esimerkiksi siitä, että fossiileja onkin enemmän kuin mitä kreationistien kirjoissa on paljon mainostettu. Eli että kaikki ihmisen varhaismuotoina käsitellyt fossiilit mahtuisivat yhteen laatikkoon. Minäkin olin tiennyt että niitä on hurjasti jo ennen tätä kirjaa ja yrittänyt jopa mainita asiasta. Kansa ihmetteli kirjan valistuskykyä. Minä taas ihmettelin että vuosia aihetta kritisoineiden perustiedot ovat tuolla tasolla. Elin silloin vielä harhaluulossa että kritisoijan tulisi tuntea kritisoimansa aihe. Sittemmin olen tajunnut että kreationisteille tunteminen tarkoittaa oman puolen propagandan lukemista ja sisäistämistä sellaisenaan.
Toinen asia on tietysti adaptaatioiden asema. Moni ajattelee että punktualismin perustelut kumoavat adaptaatioilla päättelyn totaalisesti. Kuitenkin asia ei ole näin. Moran huomauttaakin Daniel Dennettin adaptationismissa siitä, että moni sekoittaa adaptaatioiden käytön perusteluna adaptationismiin. Ja korostaa pluralistista näkemystä jossa adaptaatio on vain yksi selitysmalli esimerkiksi geneettisen ajautumisen ohella. Moranin lausunnon ytimessä on se, että adaptaatiot ovat evoluutiovoima, mutta niiden lisäksi on muutakin. Dennettin vastaus asiaan on se, että hän haluaa tasapainottaa keskustelukenttää. Hänestä Gouldin argumentteja on usein liioiteltu ; Esimerkiksi Fodor on esittänyt että adaptationistinen logiikka olisi tuhoon tuomittua. Hänkään ei kiellä esimerkiksi geneettisen ajautumisen vaikutuksia, mutta korostaa että tasapainon vuoksi adaptationistinen logiikka olisi jälleen aika korostaa yhdeksi luvalliseksi vaihtoehdoksi.
Juuri kukaan ei siis väitä että adaptaatiot eivät olisi loogisia. Itse asiassa keskustelussa on kysymys vain määristä, siitä missä määrin mitäkin selitystapaa tulee painottaa. Tässä mielessä kaikkia, paitsi evoluutioteoriasta aidosti kiinnostuneita, tämänlaiset asiat alkavat näyttämään hiustenhalonnalta. Ei puhuta siitä onko jokin logiikka sallittua, vaan siitä missä määrin niitä kannattaa käyttää. Argumentin rakenteen "käytetään-ei käytetä" -inttämisen sijasta puhutaan käyttämisten sovelluskontekstista.
Tämä on hyvin kaukana siitä kreationistien logiikasta, jota eräs herra minulle selitti. Että kaikki tietävät että punktualistit kritisoivat adaptationismia ja adaptationistit punktualisteja. Ja että kreationistit katsovat molemmat argumentit ja päättävät että ne ovat päteviä eivätkä siksi usko kumpaankaan. Jos kysymys olisi "käytetään-ei käytetä" -debatista, näin voisi ehkä teoriassa käydäkin. Nyt, kun asiantila on tämä, selitys näyttää vain sen mikä oli argumentin esittävän kreationistin osaamistaso asiassa.
Minusta tämänlaisen hiustenhalonnan tarkkuus kertoo kriittisyydestä. Jostain, jota evolutionisteilla ei kuulemma ole.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Jaksottaisesti tasapainossa.
"What needs to be said now, loud and clear, is the truth: that the theory of punctuated equilibrium lies firmly within the neo-Darwinian synthesis. It always did. It will take time to undo the damage wrought by overblown rhetoric, but it will be undone. The theory of punctuated equilibrium will come to be seen in proportion, as an interesting but minor wrinkle on the surface of neo-Darwinian theory."
(Richard Dawkins, "the Blind Watchmaker", page 251)
Evoluution on ajateltu pitkän aikaa olevan vakaata vähittäistä muutosta. Eli evoluutio kasautuisi askel askeleelta tasaisesti pitkien aikojen kuluessa. 1970 -luvulla tätä tasaisen morfologisen kehityksen näkemystä täydentämään tuli Stephen Gouldin ja Niles Eldredgen punktualistinen malli (engl. punctuated equilibrium), jaksottaisen tasapainon malli.
Pääasiallinen perustelu punktualistiseen malliin on se, että fossiiliaineistossa uudet eläimet ilmestyvät nopeassa ajassa, ja ovat sitten pitkänkin aikaa muuttumattomia.1 Evoluutiossa on siis nopeita muutoskausia ja hitaita suvantovaiheita.
Teoriassa on seuraavat pääväittämät, jotka tulevat yllättävän harvoin vastaan - ottaen huomioon miten usein se tulee vastaan esimerkiksi internetissä.
1: Luonnonvalinnan luonnetta ja sen eri tyyppien yleisyyttä koskeva esitys. Se lähtee siitä että luonnonvalinnan suuntaava valinta aikaansaa muutosta populaatioissa kun taas tasapainottava valinta karsii sopeutuneissa populaatioissa äärimuotoja, pitäen populaation keskiarvon suhteellisen vakaana. Punktualismissa suurin osa ajasta populaatio on tasapainottavan valinnan alla. Vain harvoin suuntaava valinta ohjaa muutosta, ja silloin kehitys on asteittaista mutta melko nopeaa.
2: Staasien vaihtelu, eli virtaus yhdestä tasapainotilasta toiseen ja sen suhde ympäristöön: Mikäli suuntaava valinta vaikuttaa populaatioon, se yleistää siihen liittyvät ominaisuudet muutamissa sadoissa sukupolvissa. Kun laji taas on päässyt "adaptiivisen maiseman jollekin huipulle" (joko korkeimmalle tai vähän matalammallekin) se jää siihen. Tästä seuraa se että vakaassa ympäristössä on nopeita kehitysvaiheita ja hitaita suvantovaiheita. Lisäksi ympäristön muutokset muuttavat adaptiivista maisemaa, ja nekin voivat johtaa nopean sopeutumisen vaiheeseen. Muun muassa siksi että tyhjä ekologinen lokero on helpompi vallata, koska siinä ei ole kilpailijoita, jolloin "huonommallakin pärjää". Kun pioneerit keräävät adaptaatioita, ne kirivät muiden edelle ja se, että joku uusi laji hyppäisi suoraan sellaiselle tasolle, johon ne ovat tarvinneet useita muutoksia, on tietysti epätodennäköinen. Jostain syystä vain katastrofeihin ja luonnonmullistuksiin liitetyt kohdat ovat ihmisten muistissa. Ehkä siksi että mullistukset ovat kiinnostavia ja yllättäviä, tarinankerronnallisesti vaikuttavia elementtejä. Muutos ei kuitenkaan ole pelkkiin katastrofeihin nojaavaa.
3: Lajivalinnan idea. Tämä ajoittuu etenkin ympäristön muutokseen. Sen aikana syntyy uusia lajeja. (Kun ekolokeroita vallataan ja populaatiot sirpaloituvat ja niin edespäin.) Kaikki lajit eivät selviydy, ja jotkut ovat pitkäaikaisempia ja niistä syntyy uusia lajeja. Tämän takana on evoluutioteorian "vakiona olevat" näkemykset siitä, että ominaisuus yleistyy populaatiossa jos rekombinaatio ei hävitä sitä. Eli se, että ominaisuuden omaavat lisääntyvät runsaasti sellaisten kanssa joilla ominaisuutta ei ole, pienentää ominaisuuden määrää populaatiossa. Lisääntymisisolaatio sen sijaan estää tämän geenivirran.
Hieman yleisimmästä harhaluulosta.
Tätä näkemystä sekoitetaan usein saltationismiin, joka oli gradualismin, eli vähittäisen muutoksen, vastustaja. Saltationismissa oletettiin että syntyy valtavia mutaatioita, jotka muuttavat jotain yksilöä paljon. Nämä "toiveikkaat hirviöt", "Hopeful Monsters" yleistyisivät nopeasti. Punktualismissakin kehitys on kuitenkin ajallisesti hidasta, ja äkillinen ilmeentyminen johtuu geologiasta. Geologisessa mittapuussa 100 000 tai jopa miljoona vuotta on lyhyt aika. Fossiloituminen on harvinaista ja kerrostuminenkin on melko hidasta. Tätä kautta fossiilisto on ikään kuin pikakelauksella näytettyä evoluutiota. Tätä kautta on selvää että punktualismikin perustuu pienien mutaatioiden kertymiseen. Harhaluulo punktualismin saltationistisesta luonteesta voi johtua siitä että Gouldin essee "Return of the Hopeful Monster" on luettu huolimattomasti. Sen otsikossahan on mainittu Richard Goldschmidtin kunniaksi tuo äkillisesti ilmenevä "toiveikas hirviökin". Essee ei kuitenkaan yhdistä punktualismia saltationismiin, koska esseen aiheena ovat geologiset ajanjaksot eivätkä yksittäiset sukupolvet. Gould korosti että evoluutiossa on vaihtelevia nopeuksia, ja hän korosti erilaisten staasien, tasapainotilojen, virtaamista toiseen. Näin esimerkiksi esseessä mainittu fraasi : "major structural transitions can occur rapidly without a smooth series of intermediate stages" voi ymmärrettävästi hämmentää. Kuitenkin tarkkaan lukemalla huomaa että Gould on varoitellut juuri tästä tulkintavirheestä: Hän vihjaa että "hopeful monster" on vain herjaava leima, jonka alle punktualismia vastustavat tasaista morfologista muutosta kannattavat adaptationistit laittavat ajatuksia jotka siihen eivät kuulu. Punktualismista tehdään siis naurettava asioilla jotka siihen eivät kuulu. "Defenders of the modern synthesis have cast Goldschmidt as Goldstein by linking his catchy phrase - hopeful monster - to non-Darwinian notions of immediate perfection by profound genetic change. But this is not entirely what Goldschmidt maintained. In fact, one of his mechanisms for discontinuity in adult forms relied upon a notion of small underlying genetic change."
Nykyisin keskustelu keskittyykin enemmän määriin määristä keskusteluun. Ristiriita on enimmäkseen empiirinen kiista siitä kuinka yleisiä, pitkäkestoisia ja runsaita nopeamman evoluution vaiheet ovat, ja kuinka paljon hitaita ja vakaita sekä pitkäaikaisia muutoksia tapahtuu.
1 Tärkeä tähän liittyvä asia on tietysti "puuttuva lenkki" -ajattelu. Puuttuva lenkki tarkoittaisi yksinkertaisesti yksilöä, joka olisi välimuoto, esimerkiksi puoliksi apina ja puoliksi ihminen. Tämä "puuttuvia lenkkejä" kaipaava näkemys on itse asiassa myytti, joka perustuu Haeckeliläisistä näkemyksistä evoluutiosta. Puuttuvia renkaita pitäisi nimittäin löytyä vain jos uusia ominaisuuksia ilmenisi vanhojen päälle. Ja jos takana on selvä jatkumo, jossa suoraviivaisesti astellaan kohti tiettyä tavoitetta ilman "pusikoitumista". Jos muutokset tapahtuvat yksilönkehityksen varhaisvaiheissa ja jos muutokset painottuvat lyhyelle ajalle, välimuotojen löytymistä pidetään epätodennäköisenä. Siksi etsitäänkin nimen omaan kantamuotoja. Niiden ominaisuudet ovat sellaisia joita nykyäänkin tavataan, mutta niillä voi olla myös toisiakin ominaisuuksia. Evoluutiossa ominaisuuksia kun voi kuolla lajien ja yksilöiden mukana. Erityisen tärkeitä markkereita ovat ominaisuudet, joita esiintyy vain tietyillä ryhmillä, ja jotka ovat periytyneet melko tiiviisti kaikille sen jäsenille. Tälläinen on esimerkiksi nila, joka on vain tietyillä ryhmillä. Karvat, tasalämpöisyys, istukka, höyhenet ja muut vastaavat ovat malliesimerkkejä toisista tälläisistä ominaisuuksista. Niitä ei tietenkään ole valittu mielivaltaisesti, vaan ne ovat osoittautuneet "tietyn ryhmän brandiksi" kun kaikkia ominaisuuksia on tarkasteltu.
(Richard Dawkins, "the Blind Watchmaker", page 251)
Evoluution on ajateltu pitkän aikaa olevan vakaata vähittäistä muutosta. Eli evoluutio kasautuisi askel askeleelta tasaisesti pitkien aikojen kuluessa. 1970 -luvulla tätä tasaisen morfologisen kehityksen näkemystä täydentämään tuli Stephen Gouldin ja Niles Eldredgen punktualistinen malli (engl. punctuated equilibrium), jaksottaisen tasapainon malli.
Pääasiallinen perustelu punktualistiseen malliin on se, että fossiiliaineistossa uudet eläimet ilmestyvät nopeassa ajassa, ja ovat sitten pitkänkin aikaa muuttumattomia.1 Evoluutiossa on siis nopeita muutoskausia ja hitaita suvantovaiheita.
Teoriassa on seuraavat pääväittämät, jotka tulevat yllättävän harvoin vastaan - ottaen huomioon miten usein se tulee vastaan esimerkiksi internetissä.
1: Luonnonvalinnan luonnetta ja sen eri tyyppien yleisyyttä koskeva esitys. Se lähtee siitä että luonnonvalinnan suuntaava valinta aikaansaa muutosta populaatioissa kun taas tasapainottava valinta karsii sopeutuneissa populaatioissa äärimuotoja, pitäen populaation keskiarvon suhteellisen vakaana. Punktualismissa suurin osa ajasta populaatio on tasapainottavan valinnan alla. Vain harvoin suuntaava valinta ohjaa muutosta, ja silloin kehitys on asteittaista mutta melko nopeaa.
2: Staasien vaihtelu, eli virtaus yhdestä tasapainotilasta toiseen ja sen suhde ympäristöön: Mikäli suuntaava valinta vaikuttaa populaatioon, se yleistää siihen liittyvät ominaisuudet muutamissa sadoissa sukupolvissa. Kun laji taas on päässyt "adaptiivisen maiseman jollekin huipulle" (joko korkeimmalle tai vähän matalammallekin) se jää siihen. Tästä seuraa se että vakaassa ympäristössä on nopeita kehitysvaiheita ja hitaita suvantovaiheita. Lisäksi ympäristön muutokset muuttavat adaptiivista maisemaa, ja nekin voivat johtaa nopean sopeutumisen vaiheeseen. Muun muassa siksi että tyhjä ekologinen lokero on helpompi vallata, koska siinä ei ole kilpailijoita, jolloin "huonommallakin pärjää". Kun pioneerit keräävät adaptaatioita, ne kirivät muiden edelle ja se, että joku uusi laji hyppäisi suoraan sellaiselle tasolle, johon ne ovat tarvinneet useita muutoksia, on tietysti epätodennäköinen. Jostain syystä vain katastrofeihin ja luonnonmullistuksiin liitetyt kohdat ovat ihmisten muistissa. Ehkä siksi että mullistukset ovat kiinnostavia ja yllättäviä, tarinankerronnallisesti vaikuttavia elementtejä. Muutos ei kuitenkaan ole pelkkiin katastrofeihin nojaavaa.
3: Lajivalinnan idea. Tämä ajoittuu etenkin ympäristön muutokseen. Sen aikana syntyy uusia lajeja. (Kun ekolokeroita vallataan ja populaatiot sirpaloituvat ja niin edespäin.) Kaikki lajit eivät selviydy, ja jotkut ovat pitkäaikaisempia ja niistä syntyy uusia lajeja. Tämän takana on evoluutioteorian "vakiona olevat" näkemykset siitä, että ominaisuus yleistyy populaatiossa jos rekombinaatio ei hävitä sitä. Eli se, että ominaisuuden omaavat lisääntyvät runsaasti sellaisten kanssa joilla ominaisuutta ei ole, pienentää ominaisuuden määrää populaatiossa. Lisääntymisisolaatio sen sijaan estää tämän geenivirran.
Hieman yleisimmästä harhaluulosta.
Tätä näkemystä sekoitetaan usein saltationismiin, joka oli gradualismin, eli vähittäisen muutoksen, vastustaja. Saltationismissa oletettiin että syntyy valtavia mutaatioita, jotka muuttavat jotain yksilöä paljon. Nämä "toiveikkaat hirviöt", "Hopeful Monsters" yleistyisivät nopeasti. Punktualismissakin kehitys on kuitenkin ajallisesti hidasta, ja äkillinen ilmeentyminen johtuu geologiasta. Geologisessa mittapuussa 100 000 tai jopa miljoona vuotta on lyhyt aika. Fossiloituminen on harvinaista ja kerrostuminenkin on melko hidasta. Tätä kautta fossiilisto on ikään kuin pikakelauksella näytettyä evoluutiota. Tätä kautta on selvää että punktualismikin perustuu pienien mutaatioiden kertymiseen. Harhaluulo punktualismin saltationistisesta luonteesta voi johtua siitä että Gouldin essee "Return of the Hopeful Monster" on luettu huolimattomasti. Sen otsikossahan on mainittu Richard Goldschmidtin kunniaksi tuo äkillisesti ilmenevä "toiveikas hirviökin". Essee ei kuitenkaan yhdistä punktualismia saltationismiin, koska esseen aiheena ovat geologiset ajanjaksot eivätkä yksittäiset sukupolvet. Gould korosti että evoluutiossa on vaihtelevia nopeuksia, ja hän korosti erilaisten staasien, tasapainotilojen, virtaamista toiseen. Näin esimerkiksi esseessä mainittu fraasi : "major structural transitions can occur rapidly without a smooth series of intermediate stages" voi ymmärrettävästi hämmentää. Kuitenkin tarkkaan lukemalla huomaa että Gould on varoitellut juuri tästä tulkintavirheestä: Hän vihjaa että "hopeful monster" on vain herjaava leima, jonka alle punktualismia vastustavat tasaista morfologista muutosta kannattavat adaptationistit laittavat ajatuksia jotka siihen eivät kuulu. Punktualismista tehdään siis naurettava asioilla jotka siihen eivät kuulu. "Defenders of the modern synthesis have cast Goldschmidt as Goldstein by linking his catchy phrase - hopeful monster - to non-Darwinian notions of immediate perfection by profound genetic change. But this is not entirely what Goldschmidt maintained. In fact, one of his mechanisms for discontinuity in adult forms relied upon a notion of small underlying genetic change."
Nykyisin keskustelu keskittyykin enemmän määriin määristä keskusteluun. Ristiriita on enimmäkseen empiirinen kiista siitä kuinka yleisiä, pitkäkestoisia ja runsaita nopeamman evoluution vaiheet ovat, ja kuinka paljon hitaita ja vakaita sekä pitkäaikaisia muutoksia tapahtuu.
1 Tärkeä tähän liittyvä asia on tietysti "puuttuva lenkki" -ajattelu. Puuttuva lenkki tarkoittaisi yksinkertaisesti yksilöä, joka olisi välimuoto, esimerkiksi puoliksi apina ja puoliksi ihminen. Tämä "puuttuvia lenkkejä" kaipaava näkemys on itse asiassa myytti, joka perustuu Haeckeliläisistä näkemyksistä evoluutiosta. Puuttuvia renkaita pitäisi nimittäin löytyä vain jos uusia ominaisuuksia ilmenisi vanhojen päälle. Ja jos takana on selvä jatkumo, jossa suoraviivaisesti astellaan kohti tiettyä tavoitetta ilman "pusikoitumista". Jos muutokset tapahtuvat yksilönkehityksen varhaisvaiheissa ja jos muutokset painottuvat lyhyelle ajalle, välimuotojen löytymistä pidetään epätodennäköisenä. Siksi etsitäänkin nimen omaan kantamuotoja. Niiden ominaisuudet ovat sellaisia joita nykyäänkin tavataan, mutta niillä voi olla myös toisiakin ominaisuuksia. Evoluutiossa ominaisuuksia kun voi kuolla lajien ja yksilöiden mukana. Erityisen tärkeitä markkereita ovat ominaisuudet, joita esiintyy vain tietyillä ryhmillä, ja jotka ovat periytyneet melko tiiviisti kaikille sen jäsenille. Tälläinen on esimerkiksi nila, joka on vain tietyillä ryhmillä. Karvat, tasalämpöisyys, istukka, höyhenet ja muut vastaavat ovat malliesimerkkejä toisista tälläisistä ominaisuuksista. Niitä ei tietenkään ole valittu mielivaltaisesti, vaan ne ovat osoittautuneet "tietyn ryhmän brandiksi" kun kaikkia ominaisuuksia on tarkasteltu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)