Puolimatkan huomiohuoraamo; Taustalla perverssi halu saada maksua ideologisesta masturbaatiosta

Tapio Puolimatka on kirjoittanut Seurakuntalaiseen. "Pervokulttuuri tulee seurakuntaan" Otsikko on hauska koska siinä puhutaan pervoista ja tulemisesta. Ajatus pervokulttuurista tulemisen tilassa on aina viehättänyt mieltäni.

Puolimatka on myös kirjoittanut uuden kirjan. "Seksuaalivallankumous – perheen ja kulttuurin romahdus". Juha Leinivaara ehtikin jo kommentoida asiaa lyhyesti "Paholaisen Asianajaja" -blogissaan. Itse olisin mielelläni kommunikoinut Puolimatkan kanssa filosofisestikin mutta Puolimatkan nykylinja on suojata itseään keskustelulta. Hän ei esimerkiksi toimi vanhaan tapaansa twitterissä. Onkin huomattavaa, että uuden kirjan kohdalla tilanne on kuin Leinivaara huomautti ; "Kauttaaltaan Puolimatkan kirjoitus vaikuttaa hieman ontolta. Se on tarkoitettu tietynlaisille vanhoillisille kristityille."

Onkin viehättävää huomata miten dialogista pluralismia ID -teorian puolustajien retoriikasta napannut Puolimatka "keskustelee avoimesti" nykyään ; Hän on moittinut siitä että tieteen teko voi tapahtua vain avoimessa keskustelussa jossa asioita ruoditaan. ID -teorian häviäminen debatin alla oli hänestä vaientamista ja sortoa ja muuta vastaavaa kauheaa. ; Ymmärrän toki että Puolimatka on varmasti oppinut kokemuksistaan. Julkinen keskustelu kun tarkoittaa sitä että joku tulee ystävällisesti tunkemaan "ruuvipuristinta rakkaan vihollisen päähän". Ja se mitä olemme Pianka -casesta ja Puolimatkan kokemasta julkisuusryöpytyksestä oppineet on se, että Puolimatka on mielellään "hakkaamassa" mutta hän ei itse "kestä ottaa yhtään iskua".

Olen toki esimerkiksi itse kokenut sen mitä käy kun Aidon Avioliiton nokkamiehet usuttavat "taisteluhiirensä" peräänsä. (Kiitos vaan kovasti tästäkin ihanasta kokemuksesta, Te aina yhtä Rakastettava Susanna Koivula!) Tämänlainen sähköpostitulvinta ja muu häirintä tosiaan on ymmärrettävä syy katkaista keskusteluyhteydet. Tosin minä en ole koskaan selittänyt miten tieteenteon ytimessä olisi sellainen dialoginen pluralismi jossa mikä tahansa roskanjauhanta olisi "tarpeen keskustella".
1: Olen pikemminkin sitä mieltä että tutkimusohjelmien hedelmällisyys eikä mediaan ja ruohonjuuritasolle julkaistujen tiiliskivikirjojen paksuus ja sivistyssanakirjan laajuus ratkaisee. Näin ollen esimerkiksi ID -teorian kohtalon kertoo esimerkiksi se että omat sisäiset ID -järjestelmät tuppaavat romahtamaan kuten ISCID jonka toiminta lakkasi 2014 kun ID:läiset sensuroivat toisiaan sisäisesti niin kovin että eivät saaneet yhtään julkaisua omiin juttuihinsa. Eikä tilanne ole parantunut. "Avoimen keskustelevan dialogisen pluralismin hengessä" tehtävät sisäpiirileiritykset joilla yritetään saada "avaudu vakaumuksestasi vasta kun olet opiskellut itsellesi professorintutkinto" -tyylinen dialogisen pluarlismin antiteesi jota harjoittavat vain luihut limaiset tyypit joilla ei ole kunniaa edes sen verran kuin moninkertaisesta petoksesta tuomitulla varastettujen autojen käytettyinä autoina myyvillä autokaupan halleihin ei-palkattuina soluttautuneilla autokaupustelijoilla.

Toisaalta Puolimatkan tämä kirja näyttää alleviivaavan yhden asian.

Puolimatka ei ole koskaan ollut mielipiteiden ohjaaja. Hän on aina "toisena tai kolmantena" sanomassa ties mitä asioita. Hän ei ole koskaan kehitellyt tai ohjaillut fundamentalistien yhteisöä. Sen sijaan hän on mestarillinen tiivistämään suosittuja fundamentalistien lähteitä ja listaamaan heidän mielipiteitään ja referoimaan heihin. Ja koristamaan näitä puheuta sellaisilla ei-fundamentalistisilla tyypeillä joihin em. fundamentalistit ovat viitanneet oikeuttaessaan asioitaan. Puolimatka on tässä mielessä vallitsevien fundamentalististen tuulosten tuntija ja referoija.

Tässä teoksessakin korostuu se että Puolimatka ei toimi kuten aidosti asiaansa innostuneet tyypit. Sellaiset kuin vaikkapa huolestuttavia piirteitä omaavat tyypit kuin TJT tai minä. Kun ihmisellä on kunnon innostus hän tuppaa palaamaan lempiaiheisiinsa vuodesta toiseen välittämättä siitä onko asia "kuolleen hevosen ruo(s)kintaa" vai ei. Puolimatka onkin vaihtanut selvästi aiheita pois ID -teorian tukemisesta ja Plantingan argumenttien referoimisesta. Puolimatka vaihtaa aihetta tuulosten mukana. Hän on tässä mielessä erinomainen seuraaja. Hän saa auktoriteettinsa ja arvostuksensa tätä kautta. Hän sanoo jokaisena hetkenä ääneen sellaisia asioita joita jokainen fundamentalisti haluaisi sanoa. Hän sanoo sen vain professorin auktoriteetilla ja hienommilla sivistyssanoilla.

Seurakuntalaisen tekstissä onkin sellainen "kaupallisuuden henki" joka on ollut aikaisemmin huomattavasti häivytetympää. Kirjanmyynti tuo lisätuloja ja arvostusta Puolimatkalle siinä alakulttuurissa jonka reagoinnit ja arvostus hänelle merkitsevät. Tämä ei sinänsä ole mitään kummallista. Ei minunkaan maailmassani jollain uskovaisen "mielipiteellä" ole mitään painoarvoa oman mielipiteeni muuttamisessa. (Jos he eivät arvosta niin sen parempi kikkelilleni. En vaan jaksaisi ostaa niin paljon nessuja kuin jokin Susanna Koivulan taisteluhiirten rynnistys vaatii.)

Puolimatka onkin kirjallaan tarttunut muuttuneeseen ilmapiiriin.

Ilmapiiriin jonka ytimessä on se, että homoseksuaalit pääsevät naimisiin. Ja että tosiasiassa fundamentalistit dissaavat syvästi, häijysti, ilkeästi "suvakkeja" ja "liberaaleja". Tässä mielessä onkin huomattava että esimerkiksi tuore Suomessa tapahtunutta hengellistä väkivaltaa kuvaava Pellin&Miettisen "Harhaanjohtajat" -kirja. Teoksessa kommentoidaan aika paljon helluntailaisten ja muiden karismaattisten suuntausten sisällä olevia tapahtumia ja muutoksia. Tässä yhteydessä esiin nousee ns. julkisynnit. Homoseksuaalisuus on yksi "julkisynti". Muut vastaavat ovat avoliittoja ja vastaavia.

Itse näen että tämä teos on siitä merkittävä että Puolimatka on selvästi vaihtanut fokustaan. Aiemmissa teoksissaan hän on moittinut nimenomaan homoseksuaaleja. Nyt kohteena on laajempi "seksuaalivallankumous". Kaikki tähän liittyvä on pervoa. Näin ollen heteroseksuaalisuuden sijaan kohteena on huomattavasti laajempi. Käytännässä Puolimatka onkin tässä lähtenyt tielle jossa kaikki kristillisten "perhearvojen" kanssa oleva on samaa kuin pervous. Aiheeksi on siis noussut laajemmin "julkisyntiset".

Puolimatka aloitti "pervonormatiivisuus" -sanan käytön jo vuoden 2016 lopulla. Silloin konteksti oli toki vahvemmin homoseksuaalien vastustus. Puolimatkalle kun oli ideologisesti rakasta ja tärkeää sanoa professorina minkälaisia lakeja Suomessa saa olla. Tämä kirja on kuitenkin uusi ja se on ensiaskel kohti Puolimatkan viholliskuvan oleellista laajentamista.

Pervouden tuleminen iskee silmään.

Se, mikä itselleni eniten ottaa silmään Puolimatkan uudessa kirjoituksessa on se, miten hän yrittää korostaa sitä että "pervo" -sanan käyttäminen on asiallista. ; Hänen perusteluissaan on selvästi toistuva teema siitä miten "Pervo" ei voi olla loukkaus koska asialle on konnotaatioiltaan asiallinen konteksti. Puolimatka esiintyy toimivansa tässä kontekstissa.

"Heteronormatiivisuudelle vastakkaista näkemystä kutsun pervonormatiivisuudeksi. Sen mukaan ydinperheen erityisasemaa ylläpitävien sääntöjen ja seksuaalinormien hajottaminen edistää yksilön vapautumista. Tällaista lähestymistapaa edustaa niin sanottu queer-teoria (pervoteoria). Jacek Kornak kertoo väitöskirjassaan aktivistien ottaneen omakseen loukkaavan ja halveksuntaa osoittavan käsitteen ”pervo” (queer) ja antaneen sille uuden myönteisen merkityksen. Suomen Queer-tutkimuksen Seura järjestää vuosittain pervotutkimuksen päiviä ja jakaa joka toinen vuosi tunnustuspalkinnon nimeltä ”Pervotutkimusteko”."

Tässä mielessä nostan esiin sen miten tämä on antiteesissä sen kanssa miten Puolimatka on vuosien varrella vinissyt ja itkenyt "fundamentalisti" -sanan käytöstä. Hän on korostanut että termi on konnotaatioiltaan negatiivinen ja laimentunut pilkkasanaksi. Tämä on siitä kiinnostava termi että "fundamentalismi" -sanaa käytetään myös akateemisesti ja järkevästi. Siihen liittyy teologisia tutkimuslinjoja, sosiologiaa, ideologisia tutkimuksia. Jopa oma lempilapseni, kognitiivinen uskontotiede, ottaa kantaa siihen minkälaisia psykologisia erityispiirteitä fundamentalismilla on.

Kuitenkin Puolimatkan moitteen voi ymmärtää. Se että sanalla on asiallinen konteksti ei tarkoita että se ei normaalikäytössä olisi enimmäkseen pilkallinen. Ja kohdeyleisön tapa käyttää sanaa painaa enemmän kuin mikään muu.

Tosiasiassa tätä termiä kannattaa käyttää tavalliselle kansalle suunnatussa teoksessa koska tätä kautta saadaan levitettyä sanan arkimerkityksessä olevia konnotaatioita. Puolimatka käyttää "Pervo" -sanaa voidakseen levittää tietynlaista asennetta. Ja kaikki selittelyt sille miten pervo -sanaa on toisissa konteksteissa "pervoiksi syytettyjen sisällä" käytetty ironisessa ja asiallisessa yhteydessä on merkityksetöntä koska Puolimatka ei käytä tätä termiä tässä kontekstissa. "Pervot" itse eivät hänen luokitelmaansa esimerkiksi hyväksy tai pidä tässä kontekstissa asiallisena. Mutta tämä ei tietenkään ole kenellekään yllätys.

Puolimatka kun on tyyppi joka ottaa osaa tappouhkailuja sisältäviin kampanjoihin eikä suostu tarkistamaan väitteitään sen jälkeen kun hänelle face to face asiasta huomautetaan. Hän "korjaa erehdyksensä" ties mistä ilmalevitteisistä eboloistaan jos ja vain jos asianomainen lähestyy häntä lakimies ja lakitupajuttu edellä kotiin puhelimella sen jälkeen kuin face to face asiasta huomauttanut "vuotaa" tiedot asianomaisille ulkomaille.

Koska mielestäni on reilua keskustella ihmiselle samalla tavalla kuin hän itse huutaa, olen esimerkiksi muotoillut otsikon Puolimatkan asenteita sopivasti peilaavaksi. Jotain eroakin kenties on. Roastaan paremmin kuin Puolimatka. ; Tämä varmaan johtuukin siitä että Puolimatka on pervo. Ja aivan käsittämättömän normatiivinen. Jo se miten hän mielellään laajentaa viholliskuvaansa koskemaan yhä laajempaa ja laajempaa ja yhteisössä tavallisempaa elämäntapistoa kohtaan kertoo siitä halusta missä hän haluaisi yhteiskuntaa jossa mahdollisimman moni olisi juuri hänen elämäntapojaan ja toiveitaan seuraava fundamentalisti. Tämä on normatiivisuutta by definition. Sen ääripäässä on kristillinen teokratia. Ja kristillisen teokraattisuuden kohdalla ollaan hämmentävän kiinnostuneita muiden ihmisten sukuelimistä ja niiden käyttämisestä ja esimerkiksi kaikki homoseksin harrastaminen ja avoin avoliitossa eläminen on "julkihomoutta" ja "julkisyntiä". Jos kaikki mitä tekee neljän seinän sisällä vuoteessa on odotusarvoisesti "julkista", niin onhan tässä taustalla selvästi maailmankuva joka on hemmetin perverssi. Eikä sellaisella tavallisella ja kivalla tavalla. Vaan sellaisella Axl Smith -tasolla.

Pissaleikit ja kakanheittokisat

Tommi Paalanen otti blogissaan kantaa Trumpia ympäröivään seksikohuun. Hän tiivisti asian seuraavasti : "Donald Trump on saanut paljon parjausta vahvistamattomien seksiväitteiden vuoksi. Häntä pilkataan kiinnostuksesta pissaleikkeihin, joita myös kultaisiksi suihkuiksi kutsutaan. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, seksuaalisista mieltymyksistä pilkkaaminen on matalaotsaista ja vahingollista roskaa."

On mielenkiintoista huomata, miten Trumpin seksikohu voidaan nähdä faktantarkistuksellisena ongelmana - eli ongelmana jossa juoruillaan ilman todisteita. Ja sen lisäksi se voidaan nähdä henkilökohtaiseen elämään puuttumisena. Elämme kulttuurissa jossa erilaisia paheksuttavia seksikohuja levitellään ja pyöritellään. Axl Smith menetti yhdessä päivässä maineensa. Ilkka Kanerva työnsä. Toimi Kankaanniemi olisi menettänyt maineensa jos hänellä olisi sellaista ollut.

Kaksi rinnakkaista mutta toisilleen vastakkaista asiaa.

Paalasen huomautus on siitä kiinnostava, että meillä on olemassa trendi jossa arvostetaan sitä että puhutaan ilmiöistä eikä yksilöistä. Esimerkiksi kun Sebastian Tynkkynen puolusti itseään oikeudessa, hän yritti vedota tähän periaatteeseen ilmaistessaan, että "Tosiasioiden ääneen puhuminen uskonnosta ei ole pahan puhumista, ei varsinkaan ihmisistä pahan puhumista."

Toisaalta nähdään että on oleellista että puhutaan ihmisistä sitä kautta minkälaisia he ovat sen sijaan että puhuttaisiin siitä, mitä he edustavat. Tässä yhteydessä voidaan viitata vaikkapa Martin Luther Kingin "I have a dream" -puhen ideaan siitä että ihmisiä ei tuomittaisi ihonvärin vaan persoonansa mukaan. "I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character." Monille syrjintä onkin juuri sitä että luodaan yleistyksiä rodusta, uskonnosta ja vastaavista eikä sitten anneta yksilöiden oikeuttaa itseään sitä kautta mitä he todella ovat.

On melko selvää että kaikki kannattavat jossain määrin molempia periaatteita. Vaikka niiden välillä onkin aika kovia jännitteitä. ; Itse näenkin, että esimerkiksi Kanervan tekstiviestikohussa oli perusteita tuomita Kanervan persoonaa. Mutta tällä ei ollut hirveästi merkitystä hänen työnsä menettämisen kannalta. Paitsi sen vuoksi että hän harrasti tätä tekstittelyä työpaikallaan ja työajalla. ; Ilman tätä työajalla tapahtumista kyseessä olisi hänen yksityisasiansa joka ei liity työpaikan säilyttämiseen mitenkään. Häntä voi toki tästä huolimatta kutsua pervoksi, vapaa-ajan identiteettinä ja yksilönä. (Jos pitää moralismista.)

Mitä, missä, miten.

Tuontapainen edellämainittu erittely on tarpeen ja tärkeää. (Trumpin pissaleikkikohun yhteydessä on mainittava että sanavalinta ei ole satunnainen.) Ja Paalasen saama kommentti demonstroi hyvin sitä miksi on tärkeää tarkastella asioiota tarkemmin, analyyttisemmin ja paremmin.

Anonyymi kommentoija ilmaisi omalla nimellään ja kasvoillaan rohkean mielipiteen. (Niin rohkean että riskinä on että mielipide synnyttää tissikohun.) "Ei myöskään henkilön pilkkaaminen julkisuudessa muunkaan henkilökohtaisen asian ole sen hyväksyttävämpää vai onko seksuaalisuus ainut "pyhä" asia, jossa ei saisi mennä henkilökohtaisuuksiin? Olethan sinäkin hyökännyt esimerkiksi Päivi Räsästä vastaan henkilökohtaisesti juuri hänen uskonnollisuutensa takia! Mielipiteitä toki pitää arvostella ja varmaan rajustikin, muttei silti pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin!"

Kommentoija yrittää tässä selvästi esittää että Paalasella olisi väistämättä kaksoisstandardi. Että hän tarttuu yksityisasioihin eri tavalla. Tässä kommentoijalla unohtuu se, että kaksoisstandardi vaatii sitä että perustelujen taustalogiikassa on eroa. Ja tässä kohden on katsottava missä mielessä ja missä kontekstissa ja millä seurauksin Paalanen esittää uskontokriittisiä mielipiteitään. Itselleni on melko selvää että niiden takana on varsin eheä taustalogiikka. Ja jos taustalla olevat omat perustelut ovat aina samat, ei kaksoisstandardia synny.

Anonyymi tarkastelee asioita aiheiden kautta. Ikään kuin seksuaalisuus ja uskonto olisivat sellaisia aiheklimppejä joilla on vapauksia tai ei ole vapauksia. Tässä hän unohtaa sen, että tosiasiassa voidaan nähdä niin että yksilöillä on vapauksia jotka ajavat heidän omaa autonomiaansa. Esimerkiksi yksilöillä on uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että uskontoinstituutti ei voi ottaa itselleen vapauksia vain sillä että se on uskontoa ja siksi kontrollin ulkopuolella. Ja voi siksi komentaa vaikkapa minut muslimiksi tai kristityksi. (Asiahan ei nimenomaan mene näin.)

Aihetta on kenties helpoin tarkastella juuri tämän seksikohun kautta; Trump on pissaleikkimieltymyksissään selvästi harrastamassa omaa autonomiaansa. (Mikäli ylipäätään on moisista kiinnostunut.) Hän ei esimerkiksi käy kuseksimassa kadunkulmassa ihmisten päälle. Hän ei luo maailmaa jossa laki määrää kaikkia kuseksimaan toistensa päälle. Hän ei pakko-osallistuta ja kurssituta ihmisiä jotta he osaisivat virtsata toistensa päälle. ; Tässä mielessä Trumpin pissaleikkimieltymykset ovat selvästi privaatin piirissä.

Sen sijaan joku voisi hyvinkin paheksua Trumpin kommentteja siitä että ihminen voisi vain aktiivisesti ja lupaa kysymättä mennä kourimaan naisten jalkoväliä. "Grab them by the pussyn" ongelmana on se, että siinä otetaan kontaktia toisen ihmisen ruumiiseen ilman tämän lupaa. Tässä mielessä Trumpin autonomia pompahtaa toisen ihmisen privaatin alueelle. Eikä sitä voida pitää samanlaisena kuin pissaleikkiä. Ei, vaikka moni ajatteleekin että pissaleikit ovat huomattavasti rivompaa ja perverssimpää materiaalia. Se, että kouriminen on seksuaalisuutta ei tarkoita että sitä pitäisi puolustaa jos puolustaa sitä marginaalisempaa ja rivompaa pissaleikkiharrastusoikeutta. Niiden suhde autonomiaan eli vapauteen on aivan erilainen.

Tässä mielessä voidaan nähdä että uskonnonvapaudenkin kohdalla moni katsoo liikaa aihetta. Päivi Räsäsen uskonnollisuuden moittiminen on hyvin oleellista koska Räsäsen uskonto ei tosiasiassa ole mikään yksityisasia. Se tapa jolla hän sitä ilmituo ei ole mitään "privaatin piirissä tapahtuvaa". Enkä tässä tarkoita edes sitä että ihminen ei julkisessa tilassa saisi julistaa uskontoaan, eli ilmaista itseään julkisessa tilassa uskonasioista. Räsäsen uskonnon suhde autonomiaan on tyypillisimmillään nimenomaan sitä että hänen uskontonsa kieltää jotain joten tästä kiellosta pitää saada universaali kaikkia, myös ei-kristittyjä koskeva, laki. Mielellään Räsänen yleistää sääntönsä nimenomaan niihin joiden kanssa hän ei jaa samaa vakaumusta. Eli jos ei tottele uskontojen normeja vapaaehtoisesti niin sitten tottelee pakolla.
1: Hänen kieltojen kyhäämisensä on tätä by definition juuri tätä; Jos homoseksuaali ateisti ei saa mennä naimisiin. Ja Räsäsen homovastaisuus on hänen uskonnollinen mielipiteensä. (Mitä se ilmeisesti on jos Räsäsen homokannan kritisointi on Räsäsen uskonnollisen mielipiteen loukkaamista.) Niin ei siitä voi sanoa muuta kuin että oman uskonnon rajoitteet ylittävät oman privaattielämän ja sen mitä itse harrastaa poliittisessa tilassa. Ja se laajenee koskemaan muiden ihmisten elämää ja ilmaisua paitsi poliittisessa kontekstissa niin myös ja kenties jopa ennen kaikkea näiden muiden ihmisten privaatissa.  Ymmärrän että hän käyttää asian kuvaamiseen eri retoriikkaa. Suhde autonomiaan on kuitenkin sisällöltään sellainen että ei ole virhe ilmaista tätä muotoilua noin. Itse asiassa vapauden ja autonomian filosofian kautta voi olla looginen virhe muotoilla asiaa millään muulla tavalla kuin sillä jolla sen muotoilin!

Tässä probleemana on tietenkin se, että uskonnosta ja seksistä toisaalla avoimesti tehdään julkista ja poliittista. Ja sitten toisaalla tämä sama uskonto ja seksuaalisuus onkin jotenkin niin privaattia että kaikki niihin puuttuminen on privaattiin ja henkilökohtaiseen menemistä. Valitettavasti tilanne on se, että jos vie uskonnon politiikkaan on ymmärrettävä että tekee uskonnosta poliittista. Ja erimielisyys tätä kautta tulee koskemaan sitä osaa privaatista uskonnollisuudesta jota kautta asioita sinne poliittiseen nostelee. Jos ei tämänlaista kestä, niin sitten pitää ryhtyä sekularistiksi, sellaiseksi joka pitää uskonnon siellä privaatissa niin että se ei lähde vihaltelemaan poliittiseen.
1: Mielestäni tämä on tarpeetonta, olen antisekulaari. Uskonasiat tulee tuoda julkisuuteen ja jos nämä asiat ovat jostakusta pellejä hän saa tämän sanoa vaikka uskovaista kuinka itkettäisi. Mitäs läksit! Kyllä täällä muutkin on itsemurhaan asti itseään itkeneet teidän tekosienne vuoksi. Että on hyvä että edes hippunen tulee takaisin. Toki epäsuhde on epäreilun vähäinen eivätkä vilpittömät uskovaiset itke mediatilassa ollenkaan sellaisella tasolla jota syvin ja relevantein elämäntavoitteeni, pysyvä erektio, vaatisi.

Lyhyesti;

Uskovaisuus ja seksuaalisuus ovat monesti jotain jota kuvataan henkilökohtaisena ja privaattina. Toisaalta ne edustavat myös julkista ja poliittista identiteettiä. Näin homoseksuaalisuus tai sen vastustaminen voi olla julkisen lakimuutoskampanjoinnin asia. Sama koskee myös vaikka ajatusta kristillisyydestä ja sen suhteesta moraalinormeihin. Tämä unohtuu helposti jos asioita katsotaan aiheiden kautta.

Tällöin saattaa esimerkiksi unohtua että kristillisdemokraattien kansanedustaja Räsänen ei edusta vapautta vaan muiden autonomiaan puuttumista omien herkkänahkaisuuksiensa pohjalta. Ja että Trumpinkin kohdalla on olemassa sellaisia seksikohuja jotka koskevat hänen persoonaansa, privaattia ja autonomisuutta. Sekä niitä jotka ovat tuomittavia, seksistisiä ja muutenkin asiattomia. Vaikka aihe, seksuaalisuus, on niiden molempien takana.

Uskonnon ja seksin kohdalla on muistettava se, että vapaudessa ei ole kyseessä se koko vaan se, miten sitä käyttelee.

---

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on omituista kuulla pervoilusyytöksiä ihmisiltä jotka tottelevat rautakautista seemiläisperäistä kaunokirjallista eeposta joka sisältää raiskauksia, murhia, kansanmurhia, kivitystä, insestiä, kidutusta, pedofiliaa ja sananlaskuja. On melko ilmiselvää, että tälle tielle mennyt kärsii - tai nauttii - perversiosta, jonka rinnalla sadomasokismi on hauskaa iltapuhdetta - mitä se itse asiassa onkin.

Se pieni ero.

Internetissä rakennetaan mitä omituisempia teemoja. Nyt esimerkiksi kuulin että siellä on pyörimässä sellainen asia kuin "#tissiviikko". Siinä otetaan kuvia joissa näkyy rinta-alue, joko puettuna tahi ilman.

Tämä on tietenkin jotain joka varmasti houkuttelee monia miehiä. Ja vaikeutena onkin se, että sen ideana on kai voimaannuttaa naisia. Että he voivat olla tyytyväisiä siihen mitä heillä on. Mutta sitten joku tietenkin arvioi ja alkaa tekemään luokitelmia koon, muodon ja vastaavan mukaan, tekee tästä arvion ja palauttaa lähettäjälle. Ja tämänlaisen kampanjan ongelma onkin siinä että siitä tulee lähinnä pervoille keino nähdä tuttujensa, naapureidensa ja satunnaisten ihmisten vähäpukeiskuvia. (Vaikka näille onkin helposti saatavaa tarjontaa internetissä ilman tälläisiä kampanjoita niin ei se kaikkia estä.)

Ja kun julkinen sosiaalisen median kampanja kehottaa julkistamaan kuvia niin tässä on vaikeaa vedota mihinkään privaattiin ja sanoa että "kun tämän kampanjan tarkoitus on että jokaisen tissit ovat hänen oma asiansa". (Siis siinä mielessä ovatko niistä ylpeitä ja saavatko he esimerkiksi näyttää niitä milloin haluavat.) Sillä vaikka tämä on totta, tämä on sellaisella internetin tasolla hyvin triviaalilla tavalla totta. Sanotaan vain että jos tissit kerran ovat yksityisasia niin pidä ne sitten piilossa. (Vaikeus on siinä että maailma ei ole aina reilu, voidaan ikään kuin joko valita ongelma tai toinen ongelma. Yksityisasialla on tässä kaksi merkitystä ja niiden välillä tapahtuu ekvivokaatio tilanteesta toiseen siirryttäessä. Mikä tekee asioista hyvin vaikeita.) Ennustankin ns. vaikeuksia ja kuvalaudoille vuotavia kuvia joiden konteksti katoaa ja ongelmat odottavat aktivoitumistaan johonkin itselle kiusalliseen ja hankalasti selitettävään tilanteeseen.

Toisaalta monia muitakin asioita tietenkin seksualisoidaan. Ei olisi varmasti mikään ihme jos syntyisi #munapäivä jolloin sitten suollettaisiin kuvia puetusta tai ei puetusta miesten pöksyosastosta. Tai tosiasiassa ei. Sillä näissä kohden näyttää olevan niin että kovimmat esineellistäjät ovat kuvienottajat itse. Olen käsittänyt että sosiaalisessa mediassa lähetetään tarpeettomankin ahkerasti toisille kikkelikuvia. Tästä tulee yleisesti valitusta.

Sen sijaan kukaan ei valita että heidän floodinsa täyttyisi luvattomista tissikuvista. Eikä vain siksi että ei valittaisi jos tulisi. Sillä kukaan ei myöskään ylvästele saavansa tämänlaisia kuvia.

"Pervonormatiivinen"

Tapio Puolimatkan kirjoituksessa "Ideologian vaikutus avioliittokulttuuriin" hän esittää termin "pervonormatiivinen ; "Ydinperhemalliin perustuvan avioliittonormin paikalle monet keskustelijat haluavat asettaa suvaitsevampana pitämänsä pervonormatiivisen (queer normative) näkemyksen, jonka mukaan kaikki erilaiset vapaaseen valintaan perustuvat romanttiset ja seksuaaliset kiintymyssuhteet ovat samanarvoisia ja niitä tulisi kohdella samanarvoisina lainsäädännössä, kasvatuksessa ja kulttuurissa yleensä."

Pervonormatiivinen ei ole sanana käytössä. Termi on jännittävä sillä usein suluissa oleva englanninkielinen käsite viittaa käytössä olevaan vakiintuneeseen termiin, jonka suomennokset voivat olla epätäsmällisiä. Queer normativea ei tiedemaailman akateeminen kirjoittelu tunne. (Queer theory on sitten tuttu ja se viittaa tietynlaisiin feministeihin - joita taas homoseksuaalien avioliiton puolustajat eivät läheskään aina ole.) Käsitepari on tuttu lähinnä erilaisten internetajattelijoiden mielipideblogeista. Kun termiä ei löydy englanninkielisestä wikipediasta mutta se löytyy tumbrlista, tietää että tässä ollaan "mielenkiintoisen feminismi-ideologian analyysin ytimessä"...

Miksi Puolimatka kääntää-maahantuo tämänlaisen termin tämänlaisessa muodossa ja juuri tällä tavalla käännettynä juuri nyt? Uusien käsitteiden luominen on monesti tarpeellista. Tässä kohden onkin hyvä miettiä että mitä tässä on tehty. Rehellisesti sanoen pikatiivistykseksi uskallan sanoa heti aluksi että Puolimatka on tehnyt tässä jotain jota hänen ei olisi kannattanut tehdä. Sillä selvästi ideana on tuottaa poliittista materiaalia päätöksiin joita tehdään eduskunnassa pian. (Puolimatka onkin aktivoitunut aina lähinnä kun asiasta on tehty poliittisia päätöksiä. Itse jauhan itselleni arvokkaista asioista jatkuvasti. Puolimatkalle kysymys on ideologiavallasta ja strategiasta joten hän ajoittaa asioita sen mukaisesti. On vaikeaa ellei mahdotonta nähdä hänen toimintaansa ymmärrettävänä ilman että takana olisi demagogisia motiiveja.)

On toki selvää että termillä halutaan luoda mielikuvaa siitä että tämä olisi asiallinen termi jota käytetään rationaalisesti. Tätä vahvistaa se että Puolimatka on rinnastanut termiä heteronormatiivisuuteen "Heteronormatiivisuudella ymmärretään käsitystä, jonka mukaan naisen ja miehen välinen pysyvä ja muut seksuaalisuhteet poissulkeva avioliitto on normi, jonka valossa kaikkea seksuaalielämää tulisi arvioida."

Tämä on melko erikoinen määritelmä koska heteronormatiivisuus käsitetään sanaa viljelevien parissa karkeasti ottaen niin, että nähdään että (1) ihmiset oletetaan heteroseksuaaleiksi (2) tämä usein sidotaan seksuaalisuuden lisäksi siihen että sukupuoli on binaarisesti mies ja-tai nainen ja (3) tämä ero johtaa siihen että ihmisten käyttäytymisten ja mieltymysten ja pukeutumisen ja ties mikä muu vastaava lokeroidaan joko naiselliseksi ja miehekkääksi ja sitten sekin tulee paketissa mukana. (+) Sen sijaan siinä ei tavallisesti ole korostettu kovin vahvaa sidosta ydinperheeseen. Varsinkaan niin että tämä olisi se päällimmäisin ja ensimmäisin asia keskusteluissa. Mutta vastustajiensa argumenttien tunteminen ja niiden huomiointi ei tosin ole koskaan ollut Puolimatkan vahvoja puolia. Hän tykkää enemmän nimetä vihollisensa ja määritellä aatesisällönkin heidän puolestaan. Virhe on tässä mielessä jatkoanalyysin kannalta tarpeeton mutta jatkoanalyysin lopputuloksen kanssa se on oireellinen.

Mutta tämä outous ei ole se mikä eniten pistää silmään.

Puolimatka luo rinnastuksen jossa analogisuus asiallisen sanan kanssa tekisi termistä perustellun. Samaa tukee jo aiemmin mainitsemani sulkurakenne joka on sivistynyt, hienostunut ja hyvien ihmisten käyttämä. (Toisin sanoen : Käytän sitä itse aika usein.) Sillä luodaan muotokieltä joka luo akateemisen ja rationaalisen keskustelun sävyjä.

Mutta se mitä tässä sitten tehdään on hyvin asenteellista. Kun ihminen luo akateemisesti valideja termejä, on tavattu että ne ovat (1) joko sellaisia että kohderyhmä itse käyttää niitä itsestään ja myös määrittelee sen sisällön itse (2) neutraaleja, sellaisia joissa nimeäminen ei itsessään toimi argumenttien sijaan ja muuta mielipiteitä. (+) Ideologisessa mellastelussa ja demagogiassa on sen sijaan suosittua ottaa ei-vihollisten itsestään käyttämiä nimityksiä ja tehdä niistä jollain tavalla loukkaavia. Kun katsoo sanaa "hetero" ja "pervo" voi ymmärtää minkälaisia konnotaatioita keskusteluun otetaan mukaan. "Hetero" ei ole loukkaava. "Homo" on loukkaava ehdoin. Mutta "pervo" on vain hyvin harvassa kontekstissa neutraali.

Konnotaatio on tässä kohden tärkeä sana. Sillä voidaan sanoa että sanoilla on usein sisältömäärittely, denotaatio, joita sitten täydennetään mielikuvia ja tunnelatauksia sisältävillä konnotaatioilla. Assosiatiiviset sivumerkitykset painavat retoriikassa ja siinä kun mielipiteitä halutaan manipuloida johokin suuntaan. Historia tuntee tämänlaisesta nimittelystä monia esimerkkejä ; Äärimmäisin on varmasti se miten Ruandan kansanmurhassa hutut kutsuivat tutseja "torakoiksi". Mutta vastaava ei ryhmän itsensä nimeämä mutta ei sisällöltään neutraali nimitys on yleinen muutenkin. Maahanmuuttokeskustelussa vastaan on tullut esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin suuren maahanmuuttajamäärän tulemista kutsuttiin ihonväriin ja halveksuntaan liittyen "mutavyöryksi". On selvää että takana voi olla aivan todellinen ilmiö, pakolaisaalto, mutta on selvää että tämä nimitys levittää asian kuvauksen lisäksi asennetta. Maahanmuuttokriitikot ovat toki rehellisiä ja kutsuvat tätä räväkkyydeksi ja asioiden sanomiseksi niiden oikeilla nimillä. Ja tässä mielessä he todella ovat  rehellisiä eivätkä kaksinaamaisia asennevammojensa piilottelevia. Asenteet ja niiden vammat tulevat kyllä kaikille seuraajille hyvin selviksi.

Tässä mielessä Puolimatka tekee jotain joka näyttää olevan hänelle hyvin leimallista. Ja joka tekee hänestä silmissäni huonomman ihmisen kuin "mutavyöry" -sanaa käyttävistä maahanmuuttokritiikistä ehkä tarpeettomalla mittakaavalla innostuneista. Hän näyttää tiedostavan ilkeilynsä mutta sen sijaan että lopettaisi häijyläisyyden hän peittelee sitä sivistyssanoilla. Vastustajaa voidaan leimata ilkeästi kunhan termit ovat sellaisia kuin olisi jokin YK:n ihmisoikeusraportoija joka vain kuvaa hirveää vihollista. Negatiiviset konnotaatiot jäävät siivoamatta.

Puolimatka tietää että pervo -sanaan liittyy mielikuvia jotka ovat harvoin positiivisia. Tämä on sinänsä erikoinen valinta että aiheena on kuitenkin homoseksuaalisuus ja homoseksuaalisuuden suhde avioliittoinstituuttiin. Se on pervoa lähtökohtaisesti vasta jos sen sellaiseksi määrittelee. Tai tavallaan keskustelussa on kyse juuri siitä että ne jotka ovat suopeita homoseksuaalisuudelle eivät yleensä pidä sitä pervona kun taas asian vastustajista se on pervoutta. Itse saattaisin huomauttaa että esimerkiksi itse olen heteroseksuaali mutta olen luultavasti pervo ihan sen takia että olen sadomasokistinen libertiini ja sodomiitti puolison armosta. Perversiot eivät usein ole hetero vs. homoseksuaalisesta suuntautumisesta kiinni. (Katsoo vaan eräidenkin heteroiden puolisoja. Ja peiliin mahdollisesti jos on seksuaaliselta habitukseltaan minun kaltaiseni.)

Kikka on osa Puolimatkan (ala)kulttuuria.

Puolimatka on pitkän linjan Intelligent Design -puolustaja. Tässä piireissä haluttiin esittää että evoluutioteoria on enemmän maailmankuva kuin tiedettä. Ja tässä käytettiin apuna keinoja jotka ovat tuttuja postmodernismista ja siihen liittyvästä relativismista. Robert Pennock onkin kuvannut sitä miten ID -liike oli nimenomaan kreationismia jossa oli tehty postmoderni käännös. (Tämä on kytköksissä Puolimatkan kannattamaan pluralismiin.) ID -liikkeen perustaja Phillip Johnson kuvasikin Intelligent Designiä evoluutioteorian dekonstruoinniksi. Ja tässä ilmiössä ajateltiin että kieli ei vain kuvaa todellisuutta vaan myös luo sitä. Ja siksi evoluutioteorian kannattajia alettiin kutsumaan darvinisteiksi (darwinism) ja evolutionisteiksi. Konnotaatiot olivat vahvoja ja pelkkä ismi -pääte loi mielikuvia siitä että asia oli primaaristi ideologinen ja tiedettä korkeintaan sekundaarisesti. (Tämäkin oli siitä kuvaava termi että siitä tunnisti keskustelun osapuolet hyvinkin todennäköisesti ; Jos joku käytti sanaa darwinismi, hän oli käytännössä (ID)kreationisti. Huomaatteko tässä jonkin kaavan?)

Toki astetta häijymmin kävi kun evoluutiokeskustelu lopahti Doverin oikeudenkäynnissä tulleen tappion jälkeen. (ID lopahteli Dembskin pieruäänivideoihin.) Silloin esiin nousi uusi vihollinen, uudenlaiset ateistit. Nämä ateistit itse välttivät itsensä erilaiseksimäärittämistä, itse asiassa sen kannattajat, kuten Richard Dawkins, yrittivät esittää ateismia kirjoissaan jonain yleisenä ateismina joka oli "kissojen paimentamista" enemmän kuin lokerointia joksikin uudenlaiseksi. Monet kaipasivat että tämä uudenlainen internet-naturalismi kaipaisi uutta nimeä koska se erosi vahvasti perinteisinä pidetyistä kommunistisista ja eksistentialistisista ateismeista. He käyttivät neutraalia termiä uusateismi. ID -puolustava Conservapedia ja muut vastaavat tahot sen sijaan alkoivat puhumaan militantista ateismista. Mikä sai tietenkin koomiset mittasuhteet koska levitetyt konnotaatiot eivät osuneet kuvattuun kohteeseen oikein mitenkään.

Mutta temppu oli sama kuin "pervonormatiivisuudessa". Käytetään termiä jota vihollinen ei käytä itsestään, määritellään tämä sisältö häijysti ja yritetään sitten laventaa tätä tuotosta mahdollisimman monen väärää mieltä olevan ylle. Tätä on vaikeaa nähdä järkevänä tai perusteltuna. Ihan siksi että on paha nähdä viisautta siinä että niputetaan ja tiivistetään yhteen heittoon useita argumenttivirheitä - päällimmäisenä straw man ja ad hominem -argumenttivirheet. Ja se toimi! Äärimmäisen monet kristityt olivat iloissaan ja innoissaan ja pitivät militanttia ateismia relevanttina terminä käyttää keskusteluissa, jopa aivan joka väliin vedettynä.
1: Tosin tämä koskee laajasti uskonnottomuutta ja ateismia. En ole kertaakaan törmännyt kristittyyn joka on yrittänyt saada minut määrittelemään omaa identiteettiäni, kyllä siihen on heitetty lähteettömiä väitelauseita pöytään heti kättelyssä. Uskovaiset pahastuvat jos he eivät saa itse määrittää itseään kristityiksi ja määritellä mitä kristillisyys heistä tarkoittaa. Uskonnottomat ja ateistit kuvataan alisteisena uskonnoille ja jopa pastorit keskusteluissa määrittelevät innokkaasti puolestani mitä kaikkea mieltä minä mistäkin asiasta olenkaan. Toisaalta sävynä on tuntunut olevan se, että ei minua haluta kuulla tai asioista keskustella koska tärkeämpää on että olisin väärässä ja paha ja tämä tehdään tavalla minulle ei anneta mitään mahdollisuutta olemalla, tekemällä tai sanomalla mitä tahansa. Joku voisi hakea tähän selitystä ties mistä.

Puolimatkankin takana on juuri se, että kun hän puhuu vihollisista ideologian vallassa olevina, hänen kannattajansa pitävät asenteellisuutta ei-neutraalina ja huonona tieteenä. Mutta kun tämä ideologia onkin kristillisyys niin totuuden puolustaminen on tietenkin sopusoinnussa tieteen kanssa ja siksi jos asenteellisuuden vuoksi ryhdytään tuomitsemaan Puolimatkaa niin hän onkin vainottu ideologiansa vuoksi. Tämä kaksoisstandardi on se jonka vuoksi Puolimatka voi olla asenteellinen ja syyttää muita asenteellisuudesta niin että hänen kannattajansa ovat aina hänen puolellaan.

Näille ihmisille ei ole taatusti mitään ongelmaa siinä että kannattavat "pervonormatiivusuus" -nimityksiä ja vastustavat sitä että Intelligent Designin kannattajia kutsutaan kreationisteiksi vaikka ID -läiset kovasti kiistävät tätä yhteyttä itse eli kuvausta ei ole hyväksytty aatteen sisällä. Analoginen reagointitapa Puolimatkan tempulle olisi se että heitä kutsuttaisiin "IDiooteiksi" tai "kretiineiksi" (cretins) ja näitä myytäisiin neutraaleina tieteellisinä termeinä. (Olen toki joskus kiukuspäissäni livauttanut näitä sanoja mutta en ole väittänyt niitä rationaalisiksi tai myynyt niitä tieteellisinä termeinä. Minulla ei ole Puolimatkan häijyyttä ja pokkaa.)

Ja luulen että Puolimatka tiedostaa tämän. Hän ei mainitse heteronormatiivisuudessa sitä että heteronormatiiviset ajattelisivat sen olevan suvaitsevaisempi. Sen sijaan hän puhuu "muut mallit poissulkevasta". Toki tässä käy ikävä köpähdys. Jotta queer olisi kunnolla normatiivinen sen tulisi poissulkea heteroseksuaalisuus. Nähdäkseni keskustelun alla ei ole heteroavioliiton kieltäminen vaan homojen avioliiton salliminen. Ja tätä asiaa se Puolimatkakin tietysti haluaa politisoida. Mutta peittää prosessissa omaa maailmankuvallisuuttaan vähintään yhtä suurella innolla kuin kaivelee sitä siivilällä evoluutioteorian kannattajista.

Hei, katsos tätä!

Monilla miehillä on erityinen selfie-munakuvagalleria. Tämä ei ole missään nimessä homoseksuaalia. On vain yksinkertaisesti hyvä olla valmiina jotta voi tarvittaessaan viestiä tunteitaan naisille nopeasti, tilanteessa missä hyvänsä. Bussissa ei esimerkiksi voi spontaanisti vilautella ja ottaa selfieitä. Ja siksi monessa arkisessa tilanteessa onkin oltava valmista materiaalia lähetettäväksi spontaanisti vaikka siksi että kuulee ensimmäisen kerran jostakusta omasta mielestään sievästä naisesta internetissä.

Lisäksi hyvän pippelikuvan ottaminen on vaikeaa. On mietittävä asentoa ja kompositiota. Aivan liian moni ottaa amatöörimäisiä salaman ylivalottamia kuvia jotka on lähinnä otettu suuntaamalla kameraa housunkauluksesta sisään. Kunnon kikkelikuva on vaikeaa ottaa selfienä, varsinkaan jos ei ole selvin päin. Siksi Teuvo Hakkarainen ei ollut ollenkaan homoseksuaali selitellessään omia kikkelikuviaan. ; On aivan asiallilsta pyytää ystävän apua jotta saa tehtyä omasta kikkelikuvastostaan mahdollisimman houkuttelevan ja mainostavan ja miellyttävän.

Hyvässä kikkelikuvassa on mietittävä asentoa, kompositiota ja sitä minkälaisen viestin haluaa sillä kertoa. Esimerkiksi kontrastia ja väritasapainoa säätelemällä  saa kikkelin näyttämään kovalta ja suuremmalta. Toisaalta "airbrushaamalla" ja pehmeillä suodattimilla ja sopivasti valaisemalla peniksestä saadaan suuren, pehmoisen ja puhtaan näköinen. Sopivalla kuvankäsittelysuotimella kuvaan saa myös tarkempia asenteita, jotka on syytä miettiä yksityiskohtaisesti ja tilannekohtaisesti. On oltava harkittu jokaista kuvaa tehdessä. Ja niistä on syytä tehdä itselle erityinen kansio jossa on erilaisia viestejä välittäviä kikkelikuvia. Sillä aivan kuten kikkeli voi tyydyttää jokaista naista eri tavalla erilaisina yksilöinä, on tämän saman viestin ja yksilöllistämisen syytä näkyä lähetetyissä kikkelikuvissa.

Kuvakulmilla ja esinahan asennoilla voidaan välittää viestiä. On aivan eri asia näyttää täydessä ojossa olevaa lähes tulkoon orgasmiin runkattua penistä kuin näyttää pullottelevaa elintä jonka esinahan uumenista terska vain hieman kurkistaa, ikään kuin leikkisästi kutsuen.

Liian usein peniskuvissa näkee ruttuisia, kenties jopa tahraisia, vaatteita. Tausta voi olla valkoinen, koristeellinen tai muuten kiinnostava. Peniksen voi myös asetella mielenkiintoisesti. Kultturellisti viinilasissa lepäävä penis nahkakantisten kirjojen ympäröimänä antaa erilaisen viestin kuin penis jolle on leikkisästi kiedottu pieni kravatti terskan ympärille.

Tai siis helvetti vieköön ei.

Tänään Marko "Fobba" Forss kirjoitti facebookiin viestin peniskuvien jakamisesta. Viesti keskittyy ns. sextortioniin. Eli siihen että erilaiset palvelut ovat erikoistuneet siihen, että "Kun se iloittelu siellä kameran edessä on suoritettu, alkaa kiristäminen. Maksa summa X tai Facebook-kaverisi ja kaikki muut mahdolliset tuttusi pääsevät seuraamaan kyseisen iloittelun YouTubeen ladatun videon kautta." Samalla korostetaan että tilanteita provosoidaan "Ihmettelet ehkä sitä, miksi tämä kuvankaunis nuori neito ehdottaa lähempää seksuaalista nettikanssakäymistä hetken nettikeskustelun jälkeen, koska et muista niin käyneen villeinä poikamiesvuosinakaan. Ehkä se johtuu siitä, että netissä ollaan rohkeampia? Eikähän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, eihän?"

Forssin tekstiin reagoinnit ovat olleet erikoisia. Esimerkiksi Samuli Suonpää korosti, että "Poliisi varoittaa miehiä lähettämästä lapsille peniskuvia. Kun sitten miehiä voitais kiristää." Ja hän huokailee asialle. Muutenkin on tullut kommentointia mallia "Tarvitaan SuomenPoliisi kertomaan, miksi alaikäiselle ei saa lähettää kikkelinkuvia. Ettei joudu kiristetyksi."

Pedofilian toistuminen oli erikoinen, koska Forssin viesti koski ennen kaikkea nuoria, jotain parikymppisiä, naisia joille ennen kaikkea keski-ikäiset miehet lähettelevät peniksenkuvia. Viestin aiheena oli enemmän aikuisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän twistautuminen sekstailija-irstailijaan takaisin palaavasta kiristyksestä kuin pedofiliasta. Toisaalta kiristys toimii varmasti vielä paremmin pedofiileihin. Joskin heidän löytämisensä voi olla vaikeampaa ja tämä tekee siitä sellaista että ilmiöstä ei synny samanlaista tienaus-ammattialaa kuin tästä em. ansaintamallista.

Teemana on pedofiliatwistin lisäksi ollut se, että moralisoinnin sijasta kiristetyksi joutuminen olisi jotenkin oleellisen väärä näkökulma. Itsekin olen sitä mieltä että terveen ihmisen kannattaa hillitä kikkelinkuvien lähettelyä ensisijassa kaikista muista syistä paitsi tässä mainitusta. Mutta toki, jos sitä on jo seksuaalinen häiritsijä tai halujaaan toteutteleva pedofiili niin kenties ainut mikä menee läpi senlaatuiseen mieleen on "ei pidä lähettää kikkelinkuvia kun se voi kiristää sillä"... Valitettavasti moni ihminen ei välitä etiikasta vaan siitä mitä reaktioita tästä saa.

Peniskuvien kohdalla Forssin näkökulma on lisäksi kenties ainut asia joka toimii ja tehoaa muutenkin. En puhu pedofiliasta vaan normaalimmasta pervoilusta. Sillä nykyaikana moni suhtautuu seksuaalisuuteen tavallaan yllättävän luontevana osana elämää. On niin avomielinen ja luonteva ja avoin että muu yhteiskunta ei ole ikään kuin vielä vapautunut tabuistaan ollakseen valmis niihin. (Toinen vaihtoehto on toki se, että ollaan niin konservatiiveja että erilaiset seksuaalisen häirinnän puolet nähdään feministisenä propagandana, jonain josta on hyötyä lähinnä silloin jos voidaan viitata siihen että seksuaalinen häirintä on yleistynyt tai yleistymässä maahanmuuttajien vuoksi.)

Kikkelilähetystyö tekijäänsä kiittää?

Kun moni lähettää kikkelinkuvia, he eivät ajattele sitä kuten vastaanottaja sen kokee. Syynä on osittain se, että lähettäjä ei kykene irtautumaan itsestään. Hänelle itselleen hänen oma peniksensä on tärkeä ja hieno. Tämän kautta oma penis ja sen lähettäminen rinnastuu helposti (1) seksikkäisiin kuviin joita saataisiin itse naisilta (2) siihen että oman peniksen erektio on jonkinlainen kehu vastaanottajalle, koska onhan imartelevaa jos on niin seksikäs että tuottaa iloa niin paljon että tulee erektio, jonka evidenssi tuo lähetetty kuva on.

Tässä tosin helposti unohtuu se, että seksikuvissa mieleen ei tule keskiverto seksikuva keskiverrosta naisesta vaan enemmänkin pornofantasioiden kuvia. Tämän voi huomata kun katsoo niitä asenteellisia viestejä joissa miehet eivät halua nähdä heille yllätetysti näytettyä mummopornoa tai vastaavaa. Tosiasiassa eroottisille kuville oletetaan konteksti. Ja tätä ei tiedosteta koska rinnastuskohteen piilo-oletuksia ei tiedosteta. Ja toisaalta ainakaan minä en juurikaan nauti mistä tahansa vaginakuvasta. Tissikuvat eivät itse asiassa oikeastaan edes rinnastu kikkelikuviin vaan paidattomana otettuihin kuviin.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä kikkelikuvatrollaustapauksessa josta kirjoitin aiemmin. Mies lähetti kikkelikuvan ja kehui naisen silmiä. Ja oli yllättynyt kun nainen ei pitänyt kikkelinkuvista. Hän ei pitänyt takaisin saamistaan kikkeleistä. Ei varsinkaan kun niiden lähetettyjen kokoa ja sitä miten niissä ei ollut omituisia muhkuroita, toisin kuin hänen lähettämässään peniksen kuvassa oli.. Oli selvää että lähettäjä luuli olevansa leikkisä tyyppi jolle seksuaalisuudessa ei ole tabuja ja joka korosti hauskanpitoasennetta. Mutta vastaanottaja koki tämän seksuaalisena häirintänä. Tavalla joka täysin ylitti kikkelinkuvien lähettäjän ymmärryksen. (Toki naisilla on monia muitakin hauskoja tapoja reagoida epämiellyttävään yllätysmunaan.)

Valtaosa kikkelikuvien lähettäjistä on varmasti aivan samalla tavalla pihalla. Totaalisen pihalla tavalla joka rinnastuu mielessäni lähinnä aatteeseensa liikaa uppoutuneilta ties minkä ideologian edustajilta. Juuri niiltä joilla on aina päivän paras ad hoc -selitys sille miksi heidän systeeminsä on järkevää ja asiallista. Mikään todistusaineisto tai selittäminen tai argumentointi päinvastaisesta ei muuta näiden ihmisten mielipidettä.

Vastaanottajan näkökulmaa - ja hieman evoluutiotakin

Naisnäkökulma, eli kikkelikuvanvastaanottajan näkökulma, on aina tärkeä. Viestinnässä on aina muistettava lähettäjä, lähetysmedian rakenne ja vastaanottaja. Ne kaikki ovat tärkeitä. Kun aloitin tämän tekstin kikkelikuvantuotantotaiteella, tein tämän pelkästään lähettäjän näkökulmasta. Laajensin siinä olevaa ideaa eteenpäin. Eli otin lisäksi kuvanottovälineen ja valokuvan mediana huomioon. Tämä on tärkeää puhuttaessa viestinnästä. Ja jo tämä taso, ilman vastaanottajan tasoa demonstroi että kikkelikuvien lähettely ei ole kovin harkittua. Sillä jos se olisi harkittua siitä tulisi juuri tuon kuvaamani kaltaista. Ja se taas vaikuttaa varmasti absurdilta myös heistä jotka lähettävät kikkelikuvia.

Vastaanottajan näkökulmaa voi olla vaikeaa tavoitella näin miehenä. Mutta onneksi Alina Välimäki kirjoitti yllätysmunista juuri tarvitsemastani vastaanottajanäkökulmasta naisena. Kutsuessaan "yllätysmuniksi" näkökulma pitää sisällään, paitsi yhden pisteen vitsin, niin myös muistutuksen siitä että kikkelinkuva tulee yllättäen. ; Tämä on merkittävää. Sillä vaikka itsekin olen periaatteessa joviaali ja kykenen olemaan luonteva ympäristössä jossa on alastomuutta, olen kovin häiriintynyt yllätystisseistä. Eli jos en ole varautunut alastomuuskontekstiin, sattumalta nähdyt tissit tuovat pienen shokin. Joka ei ole pelkästään miellyttävä.

Ongelma on laajempi ; Kikkelikuvien lähettäminen kuvastaa hämmentävän monille kuvia lähettäville jonkinlaista ystävällisyyttä ja luottamusta. Heidän kannattasi muistaa että jos puhutaan aidosta ystävällisyydestä, niin esimerkiksi monia uskonnollisia julistajia pidetään häiritsevinä juuri siksi että he harrastavat ystävyyteen liittyviä ulkoisia piirteitä ilman että he olisivat ansainneet nämä. Tämä koetaan tunkeiluna. Mennään liian henkilökohtaiselle tasolle liian nopeasti. Näin ollen ystävällisyys ei ole argumentti jos siihen ei liity ystävyyteen liittyvää läheistä suhdetta ja tuttuutta.

Välimäki kirjoittaa siitä, miten kikkelinkuvat ovat sukupuolittuneet erityisellä tavalla "Mielenkiintoisinta tässä on se, että naiset ja miehet ajattelevat sukuelinkuvista täysin erilailla. Toisin kuten miehet ehkä kuvittelevat, naiset eivät ajattele lersseistä ruudullaan, että ”oi kun pääsisin istumaan tuon päälle” tai ”voi kun saisin tuon jötkäleen suuhuni”. Usein nainen vain tuijottaa ruutuaan etsien kuvasta outoja pilkkuja tai paiseita, kauhistellen ja punastuen miettiessä karvoja hampaiden välissä." ; "En tiedä yhtään naista, jota munakuvat kiihottaisivat – päin vastoin! Suurimman mokan miehet tekevät silloin kun muutaman viikon kestäneen tekstailun jälkeen potentiaalinen heila lähettää seisovasta nautintonakistaan kuvan naiselle."

Välimäki myös tuo esiin kasan erilaisia lainauksia jotka demonstroivat juuri sitä miten miehet tuntuvat kokevan munakuvat aivan asiallisina. Otan näistä lauseista esiin ne jotka ovat mielestäni argumentaatioltaan sosiaalisia ja vastavuoroisuusajatuksen mukaisia. "Jos haluan nähdä tytön alasti, lähetän hänelle munakuvan. Toivon että hän lähettää minulle kuvan itsestään takaisin." ... ”Kun näen kauniin naisen, lähetän hänelle munakuvan koska minulla ei ole hajuakaan mitä voisin sanoa hänelle.” ... ”Koen melkeimpä kaikki naisten ruumiinosat kiihottavina, joten miksi hän ei kokisi munaani kiihottavana?” ... "Eikö nainen ilahtuisi ajatuksesta, kuinka kovaksi hän minut tekee?" Tämä aikalailla demonstroi miten vihjeettömiä miehet ovat. Limaisesta pervosta ja seksuaalisesta häiritsijästä saa helposti kuvan ilkeänä ja itsekkäänä. Mutta he eivät ainakaan perustele asiaa itselleen näin.

Itse olen miettinyt asiaa siltä psykologiselta kannalta että tilastollisella tasolla miehet ovat usein visuaalisempia kuin naiset. Kenties kikkelikuvan lähettäjän ei pitäisikään miettiä naista miehen kanssa identtisenä? Kenties vika olisi jo tässä. Media on vastaanottajan kannalta väärä.

Välimäki sen sijaan hakee jonkinlaista samanlaisuudenhakemista kuviin. Hän lähestyy naisena asiaa evoluutio mielessään. "Pohdiskelin alkukantaisia, evoluution jättämiä tekijöitä, jotka saavat meidät lähettelemään alastonkuvia. Naiset nimittäin ottavat usein kuvia takamuksistaan sekä tisuleistaan kertoen miehille olevansa hedelmällisiä. Tässä on jotain järkeä, eikö? Näin ollen esimerkiksi miesten käsivarsista otetut kuvat kertoisi naiselle miehen olevan voimakas sekä turvallinen kumppani suvun jatkamiseen. Jormalla ei pitkälle pötkitä, joten miesten on turha rakentaa itsetuntoaan sen ympärille." Onkin mielenkiintoista miettiä asiaa evolutiivisesti. Tässä saattaa tulla mieleen monia piirteitä ; Evolutiivisesti tiedetään että miehet eivät jonota spermapankkiin koska miesten lisääntyminen on menneisyydessä liittynyt alastomien naisten vartaloiden näkemiseen. Toisaalta kun miettii omia seksuaalisia kokemuksia, seksin aikana tulee konkreettisesti yleensä nähtyä rintoja ja kasvoja - kenties jopa takamuksia asennosta riippuen - kuin itse sukuelimiä. Näin ollen ei ole mikään ihme jos miesten - ja miksipä samoista syistä naistenkin - visuaaliset preferenssit eivät keskity sukuelinten näkemiseen. (Toki on sitäkin mahdollista nähdä lähietäisyydeltä, asentokysymys. Näissä asennoissa lisääntyminen voi tosin olla kovasti estynyttä.)

Onko homoraiskauksessa jotain erityistä?

Olin huvittunut kun luin tapauksesta jossa nainen oli vastannut saamaansa pyytämättömään sukuelinkuvaan. Kun hän oli arvioinut ruokapaikkoja, hän oli saanut nettiinsä kikkelinkuvaa. Kuvan alla oli kehu arvioijan silmistä. Viestiketjussa mies puolusti tekoaan että se oli ystävällinen koska siinä oli kehu.

Kun nainen sitten ystävällisesti lähetti miehelle ison liudan erilaisia kikkelinkuvia takaisin, mies lähetteli kuvotus-oksetusreagointeja ja pyysi että tämä loppuisi. Tämä on tietenkin ällistyttävää siinä mielessä, että kikkelinkuvien lähettäminen oli ystävällistä. Etenkin jos kehui vastaanottajan silmiä.

Tilanteesta tekee erityisen huvittava se, että mies pysyi kannassaan ja omalla puolellaan koko pitkän floodausketjun ajan. Naiselle tilanne oli selvästi samanlainen. Kaksi samanarvoista ihmistä lähettämässä toisilleen samanarvoisia kikkelinkuvia.

Kuitenkin miehen reagoinnit keskittyivät erityisesti siihen että teko olisi loukkaava koska hän ei ole homoseksuaali. Jos hän olisi ollut homoseksuaali, kikkelinkuvien lähettäminen olisi hänestä ollut asiallista. Näin ollen hänelle tilanne oli epäsymmetrinen.

On selvää että ilman erillistä pyyntöä ventovieraille kikkelikuviaan lähettelevät eivät ole ystävällisiä. Heidän täytyisi ensin vähintään varmistaa vastaanottajan sukupuolinen suuntautuminen. Mies ei ollut lähetyskiimassaan oikein jaksanut miettiä tämänlaisia asioita.

Toisaalta itse voisin kuvitella että vaikka naiset lähettelisivät minulle alastonkuviaan, en pitäisi niistä kaikista. Estetiikka ja muut mieltymysasiat voisivat tehdä joistain saamistani kuvista jopa vastenmielisen. Ja tässä mielessä mieltymys on syvempi kysymys kuin pelkkä sukupuolikysymys.

Mutta kenties niiden välillä on kuitenkin syvällisempi ero. Itse mietin että mikä ero olisi jos minut raiskattaisiin tai homoraiskattaisiin. Ja tässä tilanteessa homoraiskaus tuntui ainakin ajatuksen tasolla ikävämmälle. Syynä on se, että jos nainen on astetta enemmän "partikulaari raiskaaja" eli kieltäytyminen koskee tätä yhtä tiettyä mahdollista maailmaa eikä aivan yhtä ehdottomasti kaikkia muita. Mutta homoseksiä minun on hyvin vaikeaa kuvitella tekeväni oikein missään olosuhteissa. Näin ollen näiden välillä on jonkinlainen aste-ero.

Onko se sitten niin suuri että tämän eron vuoksi kannattaa väittää kautta kiven ja kannon että ne omat lähettämät kikkelikuvat olivat ystävällisiä ja ihan eri asia kuin ne kikkelikuvat joita pyytämättä sai omaan viestilaatikkoon takaisin...

Kieroutunut mieli ja halu

Muistattehan ne hetket kun nuoruudessa tajuatte olevanne kieroutuneita. Sellaisia jotka joutuvat selittämään esimerkiksi tyttöystävilleen siitä miten mieltymyksenne ovat ... sangen poikkeavia. Tästä seuraa helposti surua ja murhetta ja kipeitä eroja. (Ja mikä pahinta, sellaisella väärällä tavalla kipeitä.)

Minäkin jouduin kohtaamaan tälläisiä arkoja asioita nuoruudessani. Esimerkiksi miettiessäni totuuden abstraktia luonnetta ja fyysisen todellisuuden suhdetta siihen, tyttöystäväni yritti houkutella minua sänkyyn. Hän vihjasi että "vanhempani eivät ole täällä". En voinut muuta kuin kysyä takaisin että "mistä me tiedämme että oikein kukaan on täällä? Olemmeko mekään todella täällä?" Sen jälkeen oli varmaa että ainakaan minä en ollut siellä.

Miksi en voi palkata seksiorjaa?

Otsikon kysymys on muotoiltu provokatiiviseksi. Yhteiskuntamme kieltää orjuuden. Se ei kuitenkaan sentään puhu seksiorjan ostamisesta. Eli ihmisen ostamisesta. Sen sijaan se kysyy palkkaamisesta. Moni näkee että orjuuden kohdalla tässä kohden on oleellinen ero. Orja omistetaan, kun taas ammattilaiset palkataan. Ja tässä kontekstissa seksiorjakin määrittyy hieman muuksi kuin orjaksi.

Jos otetaan sadomasokistinen kulttuuri, jokainen on kuullut siitä miten on olemassa dominanaisia joiden palveluksia ostetaan. Aiheestä löytyy aineistoa pornografiassa. Mutta näitä dominaluolia tuskin voi pitää pornografiana. Ne ovat liian "konkreettisia" ja liian vähän "virtuaalista kuvamateriaalia" ollakseen pornografiaa. Niitä ei toisaalta voi kutsua prostituutioksikaan sanan täysimmässä mielessä. Ainakaan monien intuitioissa. Näitä dominaluolia on. Ja itse asiassa sellainen on eräässä elämäni vaiheessa ollut työmatkani varrella. En kuitenkaan ole itse vieraillut sellaisissa.

On hyvä huomata mitä on ja mitä ei ole ; Tarkalleen ottaen sitä että sadomasokisteilla on dominoiva (dominant) ja alistuva (submissive) osapuoli. Ja kun katsoo näitä luolia, palvelut ovat dominoivan puolen palveluja. Itse asiassa submissiivisiakin palveluja on, mutta ne ovat todella harvinaisia verrattuna dominoiviin paikkoihin. Ja tämä epäsuhta on kiinnostava.

Kysymys on kiinnostava. Sillä jos ajatellaan vapaata markkinataloutta, niin voisi luulla että jos moni haluaa olla dominoiva niin silloin olisi vähän kysyntää palveluille. Sitä löytäisi helpommin itselleen hyvän alistajan. Työlle riittäisi toki tekijöitä mutta sen haluajia ja tarvetta olisi vähän. Jos taas moni haluaa olla alistettuna niin dominoivista olisi pulaa ja he voisivat tehdä asiasta ammatin.

Tätä kautta voitaisiin huomata, että takana voi olla todellakin ihmisluonne. Moni pitää ihmistä ennen kaikkea raakana ja julmana olentona joka tarvitsee kulttuuria etääntyäkseen perusolemuksesta. Tällöin ajatellaan että ihminen on itse asiassa huono ja paha ja että valtaosa ihmisen toiminnasta on vain kulttuurin konstruoimaa. (Mikä on erikoinen huomio sillä kulttuurin, erityisesti uskonnon, tarvetta perustelevat ovat usein konservatiivisia kristittyjä. Ja he taas suhtautuvat kulttuurirelativismiin kielteisesti ja korostavat että jokin ihmisessä on suoraan syväkoodattua...) Tämä kyseenalaistuu vahvasti. Näyttää olevan niin että satuttaminen on suurimmalle osalle ihmisistä niin vaikeaa että he joutuvat etsimään harvinaislaatuisen ammattilaisen ratkaistakseen ongelman.

Toki tässä on muutakin.

Vastakkainen selitysmalli joutuu korostamaan sitä että dominointi on taito. Kun menet ammattidominalle niin tosiasiassa et saa vain ruoskintaa vaan sitä että sinulle tehdään asioita joihin liittyy kipua ja alistamista mutta hyvin pieni onnettomuusriski. (Esimerkiksi pallejasi rääkätään tavoilla joissa et kastroidu.)

Taitonäkökulmassa alistettuna olemiseenkin liittyy myös kasvanut riski. Se että joku ruoskiikin väärällä tavalla, sellaisella jossa teloudutaan vahvasti. Näin ollen alistavalla ja alistuvalla osapuolella olisi oleellisesti erilainen työturvallisuus.

Ja lisäksi normaalissa sadomasokismissa keskustellaan aika paljon siitä kummalla on enemmän valtaa ; Domilla vai subilla. On helppoa nähdä aggressiivinen sadisti aktiivisena ja valtaa käyttävällä. Kuitenkin masokistilla on käytössään turvasanoja. Ja tilanteeseen asettuminen vaatii jonkinlaista luottamusta. Toisin sanoen kaikki tapahtuu submissiivisen rajoissa. Submissiivinen määrää raamit joiden sisällä toimitaan ja dominoiva taas sitä mitä näiden rajojen sisällä tarkalleen ottaen tapahtuu.

Maksusuhteessa tilanne on tässä kohden helposti niin että on helppoa olla submissiivinen asiakas. Maksat palvelusta. Ja ammattitaitoinen domina vastaa siitä että hän hoitaa oman hommansa kunnolla. Alistetulla on asiakkaalle sopivaa valtaa.

Submissiivinen ammattilainen ei ole yhtä onnekkaassa asemassa. Hän ei saa turvallisuutta vaan hänelle tavallaan maksetaan siitä että hän ottaa riskejä. Sadomasokistiseen kulttuuriin tavallisesti liittyvä alistettua suojeleva valta katoaa ostoprosessissa hyvin helposti.

EI VELOSIPEDOFIILEILLE!

Iljettävä ideologinen mainos!
Selvää homosaatiota!

Yhteiskuntamme arvojen mädättämien on noussut uskomattomiin lukemiin. Toki meillä on ollut suorastaan profetaalisia näkijöitä, kuten Pentti Oinonen, joka näki että homojen avioliitto johtaisi ihmisten ja koirien avioliittoon. Mutta edes he eivät ole nähneet ennalta mihin kaikenlainen arvojemme mädätys voi johtaa.

Olen arvostanut "Aidon Avioliiton" tunnusta. Siinä kunnioitetaan ihmisfiguureilla ydinperhettä. Ydinperhearvot ovat lämmittäneet sydäntä jopa kesänä ydintalven keskellä. Mutta tätäkin on lähetty pilkallisesti! "Ironisuudestaan" tunnetut liberaali-hipsterit ovat raapineet kukkahattujen tahi fedoroidensa alta kasaan ivamukaelman. Tästä on tehty pilkallinen mainos jota on kylvetty moneen paikkaan! Tämä matkinta ei ole kekseliästä. Mutta postmodernille kelpaakin arvojen ivaaminen. Mitään omintakeista he eivät osaa luoda. He osaavat vain turmella!

Sininen ympyränmuotoinen arvo mädättää arvojamme. Ydinperheen, eli isän äidin ja lasten, sijasta kuvassa demonstroidaan miten mies voi mennä naimisiin polkupyörän kanssa ja adoptoida tämän jälkeen lapsen! (On selvää, että mies ei synnytä! Adoptiosta on kyse!) Eikä siinä kaikki! Tästä arvojamme turmelevasta mainoskyltistä on myös pahempi versio. Siinä polkupyörä on samassa tasossa miehen ja lapsen kanssa. Joten siinä "tasa-arvoista kohtelua" laajennetaan sillä samalla sairaalla tavalla jota vain homohyysärit ovat tehneet ties minkä feministien ja gay -elämäntapaharrastajien kanssa! Kaiken lisäksi kuvaan on vielä lisätty lukumääräneutraalin avioliiton kunniaksi kolmemetrinen sauva! En edes halua tietää mitä yksinhuoltajahomoisä tekee kolmemetrisellä sauvalla jos perheessä on polkupyörä ja alaikäinen lapsi! (Kauhistelen siitä kuitenkin internetissä aivan avoimesti.)

The Feast of Epona

Jos minulta kysytään mikä on kenties rivoin asia joka on piilotettu tietokonepeleihin, olisin valmis veikkaamaan Zeldaa. Siinä on hevonen nimeltä Epona. Hevonen esiintyy monissa Zeldapeleissä. Ja se on se hevonen jolla sankari ratsastaa.

Epona on sidottavissa kelttiläiseen mytologiaan. Kyseessä oli tärkeä jumaluus, jumaluus joka liittyi hevosiin ja niiden omistamiseen, mutta laajemmin myös maatalouteen ja paikasta toiseen siirtymiseen. Sekä hedelmällisyyteen ja luovuuteen. Se oli hevosjumaluus. Joten yhteys Eponaan on tätä kautta varsin perusteltu. Rooman valtakunnan laajuus auttoi Eponaan uskomisen laajalle. Ja roomalaisessa kulttuurissa hänelle omistettiin aivan erityinen juhlapäivä.

Tämä ei vielä tee siitä rivoa. Rivoksi sen tekee muu.

Esimerkiksi "Parallera Minora" kuvaa sen syntytavan niin, että Fulvius Stellus niminen mies päätti ryhtyä ikään kuin etukäteen noudattamaan Oinosen oppia yhdistettynä Puolimatkan käsitykseen siitä että rooman valtakunnassa harrastettiin yhteiskunnan romauttavat määrät homoseksuaalisuutta. Siksi hän meni naimisiin hevosen kanssa. Ja jostain syystä tästä liitosta syntyi Epona, olento joka kykeni muuttumaan ihmiseksi ja/tai hevoseksi halutessaan.

Ja tämä rivous on laajempi. Kelttien uskonnossa kuninkaan valtaannousuun liittyi rituaali jossa valkoinen hevonen, joka on myös Eponan symboli, otettiin juhlakaluksi kaikkien nähtäväksi. Ja sitten kuningas otti oman juhlakalunsa esiin ja harrasti seksiä hevosen kanssa. Tämän jälkeen hevonen, mutta ei kuningas, tapettiin ja syötiin.

Toki Zelda -sarja ei ole vienyt tätä äärimmilleen. Rivouden maksimoimiseksi olisi hauskaa jos Epona olisi maaginen hevonen joka muuttaisi hahmoaan ihmiseksi ja hevoseksi. Ja kun Link haluaisi ratsastaa sillä, se olisi hevonen. Ja kun ei niin sitten se nähtäisiin sen ihmismuodossa. On tavallaan sääli, että kun tuolle linjalle on jo lähdetty, niin sitä ei ole viety loppuun asti.

Komorbiditeetti

Nykyajan arvokeskustelu, etenkin esimerkiksi homoseksuaalejen avioliiton kaltaiset konseptit ovat muuttuneet juridisiksi kysymyksiksi. Tämä on hyvin erikoinen asia. Koska laki ja etiikka ovat lähinnä löyhästi linkittyneitä. Voidaan toki nähdä että demokratiassa lait jossain määrin heijastelevat sitä mitä pidetään ja ei pidetä eettisenä. Mutta tiukassa mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi tupakan ja viinan kohdalla kysymys ei ole siitä onko eettistä juoda viinaa vaan siitä onko ihmisellä tästä huolimatta oikeus juoda viinaa.

Tämä yhteys arvokeskustelun ja juridiikan välillä on vahva ja jossain määrin huvittava. Sillä siinä missä papit sentään joko valehtelevat, esittävät, vihjaavat tai todella yrittävät, edustaa etiikkaa, juristi taas edustaa lähinnä systematisoitua byrokratiaa. Jos vitsien paha pappi on kaksinaismoralisti, on vitsien kiero juristi erinomainen juristi.

Tästä yhteydestä voidaan ottaa hauska esimerkki. Timo "elämän koulu" Lehtonen sotii jo hävittyä sotaa ja ruoskii kuollutta hevosta. Eli puhuu homojen avioliitosta. Hän korostaa että homot saavat jo mennä naimisiin (naisen kanssa). Ja että laki kohtelee kaikkia samalla tavalla. Hän tiivistää että hänestä on epäeettistä että homot eivät mene naimisiin. Ja nostaa tässä esille pedofiilit. Hän siis käyttää kahta homojen avioliittolakia vastustavaa kliseisintä konventiota. Käytetty argumentti on erikoinen. Mutta ei sillä että se olisi luova tai uusi. Vaan sillä että se on virheellinen, mutta silti todella toistettu.

Sen peruslähtökohta on triviaalilla tavalla tosi.
1: On nimittäin teknisesti totta että homoseksuaalit miehet voivat mennä naimisiin haluamansa naisen kanssa. Tässä mielessä laki on sama kaikille. Avioliittolaki ei siis ole siinä mielessä syrjivä. Samassa mielessä kuin rotusegregaatio ei olisi syrjivä koska siinäkin jokainen saa mennä naimisiin kenen tahansa oman rotuisensa kanssa.
2: Toisaalta korostetaan homoseksuaalisuuden ja pedofilian välistä yhteyttä. Molemmat nähdään ilmeisesti perversioina ja jos kannattaa yhtä niin pitää kannattaa myös toista. Homoseksuaalisuus olisi siis jotenkin oleellisesti samanlainen pedofilian ja insestin kanssa.

Lehtosen juttu on toisaalta siinä mielessä kiinnostava ja oleellinen että se alleviivaa jotain hyvin tärkeää. Kun puhutaan siitä miksi heterot menevät naimisiin on se jotenkin perusteltava. Jos heterot menevät naimisiin mutta vaikka homot eivät, on tämä ero jotenkin perusteltava. Ja kuten pedofiliaesimerkki demonstroi, sillä on jotain tämänlaisia perusteita. Heteroliittojen kannattajakin joutuu selittämään miksi se ei ole analoginen parafilioiden kanssa.

Homoseksuaalit joutuvat tietenkin kertomaan jotain vastaavaa ja tämä on epäanalogisuuden demonstroimista. Tämä hieman pehmentää lähestymistavan kahta tärkeintä ongelmaa:
1: Kun puhutaan homoseksuaalejen avioliitosta on omituista siirtää aihe jonnekin ihan toiseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus on tavattu että puhutaan tästä aiheesat. Filosofiassa tunnetaan red herring -niminen päättelyvirhe, jossa virhe on siinä että lakataan puhumasta aiheesta ja puhutaan jostain muusta. Strategisessa mielessä tempun ydinmehu on juuri siinä että kun puhutaan jostain epämiellyttävästä joka tuottaa tuloksia josta ei pidä niin osa kokee että on näppärää siirtää keskustelu johonkin toiseen aiheeseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus ja se saavatko he mennä naimisiin on todella omituista vaatia että puhutaan mummojen eläkerahoista tai zoofiliasta. Suurin osa lienee sitä mieltä että pedofilia on paha. Itse asiassa Oinosen koira-analogia toimii jos ja vain jos "pian mennään naimisiin koirien kanssa" on ärsyttävä. Jos pitää zoofiliasta niin rinnastus olisi vain statement of fact. Ollakseen argumentti, zoofilian pitäisi olla karsea vaihtoehto. Ja se onkin.
2: Slippery Slope -argumentointitapa, jota Lehtonen soveltaa, on siitä ikävä että se on enemmän pelottelu kuin argumentointitapa. Toki joskus voidaan nähdä että tilanteet eskaloituvat vähä vähältä. Joskus asian välillä on syy-yhteys. Slippery slope ei perustukaan niinkään siihen että siinä olisi looginen ristiriita, vaan siitä että se harvemmin on argumentti. Yhteys joko on tai ei ole ja käytetty argumentti ei niinkään todista että yhteys on kuin väittää sellaisen olevan olemassa. Se ei ole argumentatiivisesti sisällyksekäs mutta se vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin kuin se olisi. Ja tämä tekee siitä huonon tempun.

Tämä painotus on tarpeen. Sillä  jos puhutaan siitä että homot saavat avioliiton ei tarvitse argumentoida miksi homoseksuaalisuus on erilaista kuin pedofilia. Sillä se on keskustelun kannalta turhaa. Kuten olen analysoinut, logiikan kannalta väite siitä että "jos kannattaa homoseksuaalisuutta olisi pakote kannattamaan myös pedofiliaa jne" on non sequitur. Eli päättelyvirhe joka perustuu siihen että johtopäätös ei olekaan se mitä sen väitetään olevan. (Mikä on eri asia kuin suora looginen ristiriita. Tämä demonstroi sitä miten ristiriidan puute ei tee argumenttivirheetöntä tai edes huonosti perusteltua, kuten jokainen "kehäpäätelmän" tunteva tietää.)

Mutta kuten demonstroin voi silti olla jossain määrin tarpeen argumentoida miksi homoseksuaaleissa on jotain sellaista mitä vaikka zoofiileissä ei ole. Ja tässä on hyvä katsoa juridiikkaa. Sillä kun aiheena on homoseksuaalejen avioliittolaki, voidaan löytää oleellisia epäanalogioita. Ja koska aihe on juridiikkaa, niistä tulee tätä kautta oleellisempia kuin se että mitä mieltä itse kunkin uskonto on siitä onko asia eettistä vai syntiä.

Perimmiltään kyseessä on se että ketkä katsotaan todellisiksi itsemäärääviksi kansalaisiksi.
1: Nykyaikana lain mukaan lapsilla on hyvin vähän autenttista tai millään tavalla sisällöllistä päätäntävaltaa. Heidän vanhempansa saavat päättää mitä he syövät, mihin uskontoon heidät laitetaan. He eivät saa äänestää, he eivät saa juoda alkoholia jne. Avioliittoon meneminen on siis osa tätä yleistä "täysivaltaisen kansalaisuuden teemaa". Ja homoseksuaalien avioliiton kohdalla ei kyseenalaisteta tätä doktriinia. Se on merkittävä niin tupakasta seksin katsomiseen internetissä. Joten kyseessä on nyky-yhteiskunnan eräs vahvimmista arvokannanotoista. Tämä tekee epäanalogiasta juridisesti aivan käsittämättömän merkityksellisen.
2: Jos mietitään zoofiliaa, siinäkin itse asiassa on kyse siitä että eläintä ei koeta mielekkääksi omavaltaiseksi päättäjäksi. Juridisessa mielessä lapsi ja eläin ovat tässä kohden samanlaisia.
3: Toisaalta on koko parafilian käsite. Homoseksuaalisuus, kuten sadomasokismikin, ovat aikaisemmin määritelty parafilioiksi. Mutta nykyään näin ei tehdä. Parafilia on jotain joka on kenties määrittelykysymys. Mutta juridisessa mielessä ero on valtavan suuri. Homoseksuaalisuuden ja esimerkiksi pedofilian välillä on tätä kautta käsittämättömän suuri juridinen ero. Ja jossain mielessä voidaan ajatella että juridiikka on "demokraattisen arvokeskustelun arvokannanottokasa". (Jonka perusteella osa on esittänyt että Suomen laki olisi jotenkin kristillinen. "Suomi on kristitty maa" ei sanoisi muutoin oikein mitään merkityksellistä...) Parafilia on kenties metaeettisesti ontto ja mielivaltainen (itsekin edustan kantaa jossa perversio erotetaan seksuaalisesta suuntauksesta sillä että jälkimmäisellä on riittävän vahva lobbauskoneisto). Juridisella ja yhteiskunnallisella tasolla se on kuitenkin äärimmäisen vahva ja oleellinen epäanalogia.

Bonuskorttina on syytä ottaa komorbiditeetti.

Otin esiin komorbiditeetin siltä kannalta että se on merkittävä jos mietitään yhteyksiä erilaisten negatiivisten asioiden välillä. Zoofilian ja pedofilian kohdalla on syytä huomata että niissä on eräs hyvin omituinen lisäero jota homoseksuaalien kohdalla ei ole huomattu. Nimittäin korrelaatioita muihin mielenterveyden häiriöihin. Pedofiili on tavallisemmin myös jotain muuta kuin pelkästään pedofiili. Toisin sanoen pedofilialla on komorbiditeetti.

Tämä yhteys antaa vihjeen siitä että siihen liittyy eihaluttuja lieveilmiöitä. Jotka taas oikeuttavat juuri sitä red herringin ja slippery slopen tyylisten argumenttien käyttämistä. Homojen kohdalla on turhaa puhua siitä että pian ne raiskaavat kaikki meidän lapset. (Homoseksuaali päivähoidossa synnyttää tämänlaista pelottelua. Samoin kuin jokainen heteroseksuaali mies leikkimässä ei omien lasten kanssa herättää pedofiiliantureita melko lailla tyhjästä.) Tämä alleviivaa sitä että se on jotenkin oleellisemmin "mielenterveydellinen probleema". Homoseksuaalisuutta kohdellaan kuin sillä olisi vahva komorbiditeetti ja siksi siitä odotetusti seuraisi jotain. Tämä on logiikan kannalta mahdollista mutta tosiasiat eivät tue sitä. Itse asiassa tämä on oleellinen, sillä pedofilialla on jotain hyvin erilaista kuin homoseksuaalisuudella.

Tämä toki tekee asiaan lisää sillä jo aikaisemmin valitsemallani linjalla. Jos katsotaan täysvaltaista itsemääräämistä niin meidän yhteiskunnassamme uskonnollinen vakaumus, edes tyhmä sellainen, ei vie itsemääräämisoikeutta. Mutta mielenterveysongelmien kohdalla voi käydä hyvinkin toisin. Mielenterveyspuolen ongelmissa ihmisen vapaa kansalaisuus otetaan mielellään haltuun. Otetaan esimerkiksi haltuun ja estetään tappamasta itseä.
1: Miksi on luotu kristillinen yhteiskunta jossa ei-kristitty de facto monin paikoin savustetaan niin ikävään tilanteeseen että ainut konkreettinen vaihtoehto on itsemurha ja sitten otetaan heidät talteen jotta he eivät voi tappaa itseään? Missä on kristittyjen sadismin yläraja? Kidutettu ei saa kidutusta loppumaan edes itsemurhalla...

Toki tämän eettinen oikeutus voidaan kyseenalaistaa. (Kuten tuossa juuri aiemmin teinkin.) Mutta kun puhutaan lainsäädännöstä - ja homoseksuaalien avioliittolaissahan on kyse goddamit juridiikasta, systemaattisest byrokratiasta - tämänlaiset erot ovat oleellisia kriteeriattribuutteja. Kysymys ei lain kannalta ole yhtään samanlaisesta asiasta joten kyseessä on, paitsi epäanalogia, niin nimenomaan oleellinen epäanalogia.

Yhteenveto

Parhaimmillaan slippery slope todistaa että jos kannatat homojen avioliittolakia ei ole välttämättä ristiriitaa siihen että voisit kannattaa myös pedofiliaa tai monen ihmisen avioliittoa. Mutta tämä "ei välttämättä ole ristiriitaa" ei ole kiinnostava - itse asiassa se on looginen päättelyvirhe - jos sitä esitetään muodossa "jos kannatat asiaa A on väistämätön seuraus että kannatat myös asiaa B tai oled idiootti". Tämä ei ole kiinnostava keskusteluaihe.

Toki ei ole merkittävää keskustella siitä mikä muutenkin pätee. Jos ennen lakia ja lain muutoksen jälkeen laki on jotain jonka määrittelemiä asioita sovelletaan kaikkiin ja tämä sama pysyy lain muutoksen jälkeen, (homoseksuaalit saavat mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa), on typerää viitata siihen kun keskustelun aiheena on se muutetaanko asiaa vai ei. Kun ennen ja jälkeen lain muutoksen laki koskee kaikkia ei lainmuutos muuta tätä asiaa. Joten miksi käyttää sitä argumenttina joka perustelee miksi yksi mutta ei toinen? Ei miksikään!
1: Lainmuutoksen jälkeen heteroseksuaalit saavat mennä naimisiin myös oman sukupuolensa edustajan kanssa, heilläkin on samat oikeudet, joskin heidän tämä uusi oikeutensa on heidän kannaltaan yhtä triviaali kuin se että homoseksuaali saa nykyään mennä naimisiin eri sukupuolta edustavan kanssa. Tässä valossa voi miettiä että miksi homot eivät arvosta tai välitä siitä että homot saavat nykyään mennä naimisiin. Sen jälkeen voi ymmärtää miksi on sangen omituista että Lehtosen teemana oli että "ihmiset eivät ymmärrä" että homot saavat jo nyt ennen lainmuutoksen toimeenpanoa, mennä naimisiin... Lehtonen on tässä aika vihjeetön ja hän itse ei näytä ymmärtävän asiaa kovin syvällisesti. Homot eivät kyseenalaista sitä että he saavat mennä naimisiin eri sukupuolta olevien kanssa joten on outoa että Lehtonen ottaa asian esille "väärinkäsityksenä". Kuka tässä on väärinkäsittänyt mitään? Hän itse ei nähtävästi ymmärrä että homoseksuaalit haluavat avioon samaa sukupuolta olevan kanssa ja tämä on se ainut kulma jolla avioliitto heitä kiinnostaa. Lehtosta vaivaakin niin syvä vihjeettömyys yhdessä juridiseen saivarteluun että asennetta voisi kutsua "ällö mega autismiksi", paitsi että se loukkaisi autisteja kaikkialla maailmassa. Sillä autistia ja Lehtosta erottaa se, että autistit voivat olla älyllisyydessään kunnioitettavia ihmisiä.

Koska heteroseksuaalien laki on sallittu, on heidän tehtävä jotain samaa kuin mitä olen tässä tehnyt. Kertoa perusteita miksi yhdet mutta ei toiset. Jos pitää homoseksuaalien avioliittoa pahana asiana, se olisi syytä perustella. Tämä voi olla mahdollista. Mutta ei tämäntapaisilla argumenteilla mitä siihen on käytetty.

Onko "peppukipeys" -sanan käyttäminen raiskauskulttuuria?

Feministejä ja fundamentalisteja on vaikeaa yhdistää. Paitsi siltä osin että usein ne paheksuvat yllättävän samoja asioita. (Mutta eivät silti pidä toisistaan.) Yksi yhteinen elementti tuntuu kuitenkin olevan sanoihin ja sanontoihin paneutuminen. Molempia kuvaa voimakas kiinnostus etymologisiin asioihin. Ja täältä nostetaan sitten oikeita tulkintoja joita kautta sitten määritellään mitä kukakin oikeasti sanoo. Missä usein unohdetaan se, että tosiasiassa historiallinen yhteys katoaa. Tutkaimen potkiminenkaan ei enää monen mielessä liity eläinten ohjailuun kivulla. Eikä "Raamattuun".

Johon voi ilmeisesti olla vain
yksi oikea mielipide.

Tässä kohden törmäsin hieman erikoiseen keskusteluun. Sitä käytettiin "peppukipeys" -sanan käytöstä. Ällistyttävää kyllä moitteen alla en ollut minä vaan aivan toinen ihminen. (En käytä "peppukipeys" -sanaa juurikaan.) Moitteen aihe oli siinä että se edusti raiskauskulttuuria. Asiaa ei auttanut se, että keskustelu kosketteli lempeästi Kallion kirjaston uutta ns. sateenkaarihyllyä. Moitteena oli siksi myös sekin että jos homoseksuaalisuusaihe synnyttää "peppukipeyttä", on siinä hieman sellaisia tunnelmia että "peppukipeys" olisi jotenkin huvittavaa. Ja siihen toki liittyi sekin että annetaan validiteettia fundamentalistisille kokemuksille jossa omien arvojen päälle oksennetaan ja jossa ne perseraiskataan.

Asia oli "peppukipeys" -sanan lausujalle, ja minullekin, ällistyttävä. Sillä sanonnalla on varsin vakiintunut sisältö. Se on internetajan suora käännös "butthurt" -sanasta. Sillä tarkoitetaan lähinnä "Getting your feelings hurt, being offended or getting all bent out of shape because of something petty or stupid." Tunne on tuttu itsellenikin. Sekä kokijana että sivustaseuraajana.

Kriitikko oli kuitenkin pääasiassa naisten puolella. Hänestä "peppukipeys" loi komiikkaa siihen, että moni ei hoida ns. ahteripanoa kunnioittaen. Että olisi jotenkin koomista ja huvittavaa painaa raa-asti kakkoseen. Kun tämä ei tietenkään ollut tullut sanan käyttäjälle mieleenkään, ehkä jo sen vuoksi että hän on harrastanut takaluukutuksen kunnioittaen eikä ole edes osannut ajatella että se voisi tehdä kipeää, kommentoija sanoi että tämä kokemus on tuskin mikään objektiivinen tosiasia koska hän on lukenut internetistä keskusteluja. Niissä monet nuoret naiset purkavat pettymyksiään koska heidän kanssaan ollaan oltu kaikkea muuta kuin hellävaraisia.

En itse lähde täysin torppaamaan näitä kokemuksia.
1: Nähdäkseni "raaka paneminen" on kulttuurissamme liitetty miehekkyyteen. Ja kova jyystämistä ei pidetä raiskauksena jos siihen on saatu suostumus ennen kuin luvan antaja on käsittänyt sitä mihin hän on oikein tullut suostuneeksi. Tämä on taatusti asenneongelma jolle naureskelu ei paranna ongelmaa.
2: Raiskauskulttuuri on toki epämääräinen syytös mutta jossain tapauksissa sen taakse voidaan nähdä jotain joka on ainakin rippusen järkevää. Asiaan voi saada miesnäkökulmaa katsomalla romanttisia komedioita. Elokuvat "Wedding Crashers" tai "40 Days and 40 Nights" ovat suosittuja elokuvia joissa molemmissa nainen tunkeutuu luvatta asuntoon tahi huoneeseen, sitoo nukkuvan miehen sänkyyn ja harrastaa sitten tämän kanssa seksiä. Nämä kuvataan jonain muuna kuin raiskauksena, koomisina ja kenties jopa jonain jota "mies kerjäsi ja oikeasti halusi". Puheet muistuttavat hieman raiskaustekosyytä jossa raiskaus oikeutetaan kun uhri oli pukeutunut sillä tai tällä tavalla.

Näkisin kuitenkin että "peppukipeys" on kuitenkin hyvin kaukana näistä. Sillä käsitteen historia liittyy enemmänkin siihen miten lapset ovat kokeneet asiansa vitsan saamisen jälkeen. Nyreys ja lapsellisuus sanontaan kumpuaakin vanhakantaisesta kasvatusmetodiikasta. Ei siis penetraatiosta.

Toki tämä tuhkaluukuttamiskulma toisi sanontaan komiikkaa ja toivoisin että se olisi tosiasiallinen alkuperä sanonnalle. Mutta raiskauskulttuuria siitä saa lähes yhtä vähän kuin siitä saisi uudensävyisen selittämällä että peppukipeys viittaa siihen tunteeseen jota saa hyvän S/M -spankkaamisen päätteeksi. Itse asiassa jos sanomaa saa tulkita miten sattuu niin tuo feministin puhe oli loukkaava koska joku seksuaalivähemmistö voi oikeasti pitää peppukipeydestään.

Sanonnassa voidaan toki tämän jälkeen nähdä paheksuttavuutta. Lapsen väkivaltainen kasvattaminen koomisena ja vähättelevänä ei tietyssä määrin ansaitse sanonnaksi pääsemistä. Mutta raiskauskulttuuria siitä on vaikeaa saada. Paitsi ehkä jossain stereotyyppis-katolisissa piireissä.

Olenko minä heteroseksuaali?

Jos työmatkani varrella on naissiluetilla itseään mainostava
sadomasokistisia palveluja tarjoavan dominan palveluyritys,
niin onko tämä silhuetti jonkinlaista perverssiä "lesbosaatiota"?

Olen pitänyt itseäni heteroseksuaalina. Peräti sellaisella tavalla jossa metroseksuaalisuuden tapaisetkin ovat "liian homoa". (Sanapari joka on tavallaan hyvin tärkeä tämän blogauksen ymmärtämiselle.) Nyt minun on kuitenkin ollut pakko harkita asiaa. Olenkin luultavasti homoseksuaali. Minä en ole tässä välissä muuttunut mihinkään. Kysymys on siitä miten heteroutta määritellään.

Käytän sitaattioikeutta ja nostan esiin sen miten Katri Salminen on "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa -ryhmän kootut aivopierut" -ryhmässä korostanut seuraavaa "Kyllä media leimaa nykyään kaikki heterosuhteet perversseiksi. Se leffa, 50 Shades of Grey esimerkiksi. Kaikenlaista luonnotonta tungetaan jo heteroidenkin makuuhuoneeseen! Ja tästä laista on tullut monelle peräti perseraiskattu olo. Avioliiton pyhyys meni siinä. Kun sopimusehtoja muutetaan, heteroiden avioliitot mitätöityvät ja jonkun voi olla pakko mennä homoliittoon! Saati että miten pahalta tuntuu kun nyt joku voi harrastaa makkarissa muutakin kun lauantaiseksiä saunan jälkeen. Esim. homoutta. Oli itsestäänselvää että ennen lakimuutosta homot homoilivat vähemmän. Ja kaikki tv-sarjat... Missään ei enää näe heterorakkautta. Homosaatio on vallannut median."

Katsotaanpa Salmisen määritelmää tarkemmin.

Hänestä media on täynnä homosaatiota, missään ei näe heterorakkautta. Ja mediassa "Fifty Shades of Grey" edustaa tätä seksuaalista mediaa. Ajatus on erikoinen. Sillä kyseinen elokuva pitää sisällään tarpeettomankin paljon naisen ja miehen välistä seksiä. Eli se on by definition heteroseksiä eikä ainakaan homoseksiä. Tämä on tietenkin hyvin järjetöntä.

Mutta Salmisen ajatuksista löytää sen ytimen kun miettii miten hän itse asiassa määrittelee heterouden. Hän nostaa ytimeen "heterorakkaus" -sanaparin. Tämä on kiehtova uuskäsite jonka kautta voidaan ymmärtää monia asioita. (Kuten aiemmin käyttämäni "liian homoa" -sanapari.) Tässä ei ole kyseessä siitä että nainen ja mies harrastavat keskenään seksiä. Kysymys ei ole vain sukupuolesta. Heteroseksuaalisuus ansaitaan "heterorakkaus" -käsitteellä joka on hyvin tietynlaista. Heteroseksuaalinen sadomasokismielokuva on loukkaus, koska se on vääränlaista heteroseksuaalisuutta.

On mielenkiintoista huomata että "Fifty shades of Grey" on eräänlainen nykyajan "Emmanuelle". Eli masturbointimateriaalia heteroille, etenkin heteronaisille, kenties jopa etenkin meksikolaisille heteronaisille. Elokuva ei siis yritä tehdä propagandaa jossa esitettäisiin että heterous olisi sadomasokismia ja sadomasokismi sikaperverssiä ja pahaa. Päin vastoin, siinä tuodaan esille uudenlaisia ajatuksia siitä miten heteroseksuaalisuus on laajempi ja kiinnostavampi asia kuin kliininen suunnilleen vaatteet päällä harjoitettu seksi jonka ainoana tavoitteena on lapsen siittäminen ja kaikki tästä poikkeava on syntiä.

Salmisen määritelmä siis tarkoittaa että heteroseksuaalinen sadomasokismi ei ole heteroseksuaalisuutta vaan loukkaus heteroseksuaalisuutta kohtaan. Kaikki mikä vääristää "heterorakkautta" pitää sisällään homoseksuaalisen elementin olipa se sitten samaa vai eri sukupuolta edustavien kanssa harjoitettuun seksiin ajamista. (Joka on hyvin lähellä sitä että metroseksuaalinen ihonhoito ja hajustaminen ja pukeutuminen on "liian homoa" vaikka sillä kaikella metroseksuaalisuudella yritettäiisiin päästä naisten pöksyihin.) Tämä onkin kiinnostava asia.

Media ja "heterorakkaus"

Sillä hyvin monesti näyttää olevan niin että "homosaatiosta" puhuvat esittävät että julkisuudessa ei ole mitään heteroseksuaalista. Tämä on erikoista koska kun olen viimeksi katsonut, niin elokuvissa on käytännössä aina heteroseksuaalinen pari. Usein peräti hyvin monogaaminen. Toki tämä johtuu osittain mieltymyksistäni. Esimerkiksi "The Last of the Mohicans" on heteroseksuaalinen elokuva, mutta se on kohtuu vanha. Toisaalta olen katsonut viikonloppuna "The Legend of Hercules" -elokuvan jossa oli monogaamista heteroutta. Samoin "Green Lantern" oli paitsi todella huono elokuva niin myös heteroseksuaalinen pussailuineen. "Pathfinder" oli toki siinä mielessä perverssi että siinä oli sekoitettu rotuja, mutta jos eurooppalaisen ja intiaanin välinen suhde sallitaan niin voidaan huomata että suhde on kuitenkin heteroseksuaalinen. "Delivery man" -elokuvassa käydään runkkaamassa spermapankkiin, mutta ytimessä on kuitenkin heteroseksuaalinen ydinperhe. Ja nämä ovat vain elokuvia jotka katsoin viime viikonloppuna. En ole valikoinut niitä muuten kuin sillä että olen ne viimeksi katsonut.

Sama kattaa kulttuurin laajemminkin "Nälkäpelissä" sankaritar on heteroseksuelli. "Twilight" on jopa korostetusti kristillisen seksuaalietiikan allegoria. On siis vaikeaa ymmärtää että miten niin nykyelokuvissa ei koskaan nähdä heteroseksuaalisuutta ja sellaisen parisuhteen ihailua. On vaikeaa pitää yllä väitettä heterouden näkyvyydestä, paitsi jos on niitä uskovaisia joiden mielestä televiso on Saatanan Sontaluukku jollaista ei pidä lainkaan katsoa. Jos ei näe yhtään elokuvaa niin voi helposti pitää mielikuvaa siitä että heteroseksuaalisuutta ei ole elokuvissa.

Mutta kaikki tämä on tietysti väärää seksuaalisuutta. Sillä se oksentaa heteroseksuaalisuuden päälle olemalla "perverssiä". Perverssiksi sen tekee jo julkisuus. Tämä näkyy siinä miten nämä moralismitahot käsittelevät heteroseksuaalisuutta julkisuudessa. Silloin puhutaan "yhteiskunnan yliseksualisoinnista". Jos joku myy alusvaatteita rintavilla kuvilla, tätä ei nähdä heteroseksuaalisuuden mainostamisena. Ei vaikka kuvaan melkoisen usein ympätäänkin myös hymyileviä miehiä. Naisten meikkimainoksissakin nähdään miten naisen meikki kestää sään, tuulet ja ankarat suutelot. Mies pitää saada kuvaan. Tätä ei nähdä "heteropropagandana" vaan "yhteiskunnan yliseksualisoitumisena". Joten tämän jälkeen on melko selvää miksi missään ei nähdä heteropropagandaa mutta kaikkialla nähdään homopropagandaa. Tässä näkökulmassa edes "Twilight" ei näytä "heterorakkautta" joten se on kauheaa yliseksualisointia. (Ja kun katsotaan kaikkia niitä paidattomia miehiä tuossa em. elokuvasarjassa, niin onhan se "liian homoa".)

Tämä kokonaisuus on kenties hyvä tiedostaa.

Nykyajan homoseksuaalisuuskeskustelussa ytimessä näyttää olevan ajatus sensuroituna uhrina olemisesta. Ja usein tässä näyttää olevan se, että kadulla kävelevä heteropari joka pussaa ei mainosta heteroutta, kun taas kadulla suuteleva homo mainostaa homoutta. Osittain syynä on se, että jos heteroseksuaalisuutta näyttää julkisuudessa niin se on heteroseksuaalisuuden ryvettämistä. Sillä julkinen suutelu on yliseksualisointia ja muutenkin kiusallista. Tämä määrittelytapa kuitenkin lähinnä tekee heteroseksuaalisuuden mainostamisesta mahdotonta. Heteroutta voidaan lähestyä vain seksittömästi perhekonseptin kautta. Heti kun siinä on se "seksuaalisuus" -osio se muuttuu "yliseksualisoinniksi" jota ei enää osata liittää heteroseksuaalisuuteen. (Siksi "heterorakkaus" onkin hyvä. Se ilmentää jotain hyvin aseksuaalista jossa on tietynlainen ulkoisista merkeistä koostuva perhe-elämä ja jossa on jonkinlainen mysteeri että miten ne lapset siihen perheeseen tulevat. Ainakaan asiasta ei voida julkisesti puhua koska se olisi epäsiveellistä ja halveeraisi hyvät heterot jonkinlaisiksi pervoiksi.)

Tämä tietenkin tekee heteroseksuaalisuudesta äärimmäisen harvinaista. Minä itse asiassa elän ihmeellisen tarkasti kristillisen monogaamisen heteroseksuaalisen ihanteen mukaista elämää. Moni kristitty joka ihaili kristillisiä arvoja on eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin. (He myös menivät nuorempina naimisiin kuin mitä minä harrastin seksiä. Tosin tämä ei ole minun ansioni, jos tahdosta ja yrityksestä olisi ollut kiinni niin asiat olisivat kenties päin vastoin.) Mutta Salmisen kriteerit "heterorakkaudelle" ovat sen verran tiukat että en tiedä täytänkö minä niitä oikein mitenkään. Olen mieleltäni perverssi. Seksuaalisuudeltani olen mitä ilmeisimmin jonkinlainen fetisisti joka sihisee hississä. Ellen peräti pervo sellaisella tasolla että se ei ole heteroseksuaalisuutta vaan sen ryvettämistä.

Usein heteroutta puolustetaankin kaksin määrittein. Ensinnä viitataan siihen että enemmistö on heteroseksuaalisia. Silloin ytimessä on kuitenkin mies+nainen harrastavat seksiä keskenään -teema. Mutta sitten useimmiten kuitenkin heteroseksuaalisuus on jotain hyvin spesifiä, sellaista jossa mies+nainen sadomasokismia harrastamassa ovatkin homosaation asialla eivätkä heteroita lainkaan.

Tämä onkin tärkeää. Sillä Katri Salmisen kommentti liittyi keskusteluun jota käytiin Susanna Koivulan blogauksen "Päivä, jolloin avioliitosta tuli lainsuojaton" ympärillä. Siinä selitetään että ""Yksityisissä keskusteluissa monet ihmiset sanoivat minulle, etteivät uskalla enää sanoa mielipidettään ääneen. Eräs toimittaja totesi hyvin eräässä radio-ohjelmassa tähän tapaan: "miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tehty perversio, jonka kannattamisesta on tullut häpeällistä.""

Tässä, tietenkin, sekoillaan hyvin vahvasti. Mutta  tässä sekoillaan muutoinkin kuin sotkemalla seksuaalisuus, heterous ja siveys epämääräiseksi mössöksi jossa ekvivokaatiot laulavat ja jossa jokainen kerettiläinen heteroseksuaali on yhtä kuin homopropagandisti. Tässä sotketaan vainoaminen siihen että asioista keskustellaan avoimesti tavalla jossa ollaan erimielisiä näiden heterorakkauspropagandistien kanssa. Kerettiläinen joka sanoo mielipiteensä ääneen ei siis ole vain homopropagandisti, hän on myös vainoa harrastava homopropagandisti.

Heteroseksuaaliset avioliitot ovat laillisia. Niitä ei illegitimoida. Avioliittokäsitteen salliminen muillekin ei ole heteroseksuaalien oikeuksista pois. (Se on sama kuin väittäisi että se että saa valita uskontonsa ja mennä vaikka ortodoksikirkon jäseneksi olisi pois luterilaisten uskonnonvapaudesta.) Lisäksi on huomattava että jos lainsuojattomuudesta puhutaan niin tietääkseni Suomessa Homoseksuaaliset teot ovat olleet Suomessa rangaistavia vuoteen 1971. Se oli siis rikollista. Homous oli by definition lainsuojatonta. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus vasta vuonna 1981. "Heterorakkaudesta" ei ole tehty sairautta, saati laitonta, vieläkään. (Sadomasokismikin on siitä kiinnostava, että senkin kohdalla se määriteltiin sairaudeksi melkoisen pitkään.)

Samoin on hyvä tiedostaa että hetero-pride -kulkuetta ei kaasutettu pippurisumutteella. Homojen kulkuetta taas on kaasutettu. Muutoinkaan heteroseksuaalisuuden korostamisesta ei saa korkeintaan lutkamoralisointia. Ja tätäkin moralisointia harrastavat yleisesti juuri ne samat tahot jotka vastustavat "homopropagandaakin". (Joka toki korostaa että kyseessä ei ole mikään homofobia vaan laajempi julkisen seksuaalisuuden vastustaminen. Mikä on kiinnostavaa koska uskonnon kohdalla paheksuntaa synnyttävien asioiden piilottamista kutsutaan sekularismiksi ja nämä ihmiset yleisesti dissaavat sekularismia ihan täysillä.) Mitään oikeaa syytä pelätä ei ole. Uhristatus ja marttyyrinkruunun saaminen itselle vain on tärkeää.

Ja siksi hyvin monesti näytääkin siltä että mediassa kohkaa erilaisia heterorakkauspropagandisteja jotka aloittavat sanomisensa "esitän näkemystä jota kukaan ei esitä missään". Ja sitten seuraavaksi hän laittaa megafonin volyymit yhteentoista. Ja muiden aatetoverien joukot sitten huutavat kuorosa tätä samaa viestiä melkoisella massalla ja innolla. Mielipiteitä selvästi kuullaan. Kaikki tietävät esimerkikiksi Pasi Turusen, Tapio Puolimatkan ja Susanna Koivulan mielipiteistä. He ovat kirjoittaneet kirjoja ja saaneet tilaa mediassa.

Se mikä tässä taitaakin ahdistaa on se, että ihmisillä on sananvapaus. Eikä moni käytä tätä siihen että olisivat samaa mieltä näiden heterorakkauspropagandistejen kanssa. (Joka ei ole heterouden vastustamista. Koska normaalin ihmisen määritelmä heteroseksuaalisuudelle ei ole niin tiukka ja omituinen ..poikkeavuudessaan perverssi ... kuin näillä em. ihmisillä.) Kun joku on erimielinen ja sanoo tämän rehellisesti ääneen käyttäen muutakin kuin poliittisesti korrektia kieltä, se on hirveän loukkaavaa. Kuitenkin samalla nämä ihmiset valittavat poliittisesta korrektiudesta jossa mielipiteitä siloitellaan ja sensuroidaan eufemismein ja keskustelun välttämisien kautta. Moni "ei uskalla avautua" koska joku on asiasta ääneen erimielinen. Ja monelle tämä on se mikä ahdistaa ja ärsyttää. Ymmärrän ahdistuksen ja ärsytyksen. Mutta se on enemmän näissä ärsyyntyvissä olevaa nolostumista jonka takana on vallanhalu ja kyvyttömyys sietää erimielisyyttä. Omaa pikkumaisuutta on turhaa naamioida vainoamiseksi.

---

Minähän haluan lisää tissejä katukuvaan. Vaikka en ilmeisesti olekaan hetero.