Tarvitseeko kapitalismi minua?

"Meiltä kysytään:
Voiko ihmiskunta tuhoutua seksin vuoksi?
Me vastaamme:
Tähän asti se on nimenomaan säilynyt seksin vuoksi."
(P. Koukelonniemi "Täällä Radio Jerevan", sivu 64)

Ari Peltonen kirjoitti "City -lehteen" maahanmuuttajista. Artikkelin ideana oli osoittaa että yllättävän moni maahanmuuttaja saa töitä. Ja usein silloinkin kun ei saa, kyseessä on rodusta johtuva syrjintä. Hankamäki reagoi kirjoitukseen. Hän tiivistää - mielestäni turhan karusti - tekstin sisällön muotoon "Suomessa oleskelija on joka tapauksessa säntillinen, tunnollinen ja ahkera, paitsi ollessaan toimeton, jolloin hän on yksiselitteisesti "rasismin" ja työsyrjinnän uhri."

Mutta kieltämättä tässä paljastuu retorinen strategia jossa maahanmuutto on joko hyvää tai hyvää. Tälläinen tilanne yleensä vihjaa jonkinlaiseen tarkoitushakuisuuteen. Tämän asian tunnustaminen on esimerkiksi Peltosen tuoman lausahduksen "Rasisteille ei kelpaa mikään. Jos ulkomaalaiset tekevät töitä, valitetaan että he vievät suomalaisten työpaikat ja jos eivät tee, niin valitetaan etteivät tee töitä." taustalogiikassa. Hankamäen mielestä asia on juuri kuten tässä lauseessa rasistien katsotaan sanovan ja että olisi "Juuri näinhän asia on. Työmarkkinat eivät väestönlisäystä kaipaa. Jos tämän ymmärtäminen johtaa leimaamiseen "rasistiksi", on ilmeisestikin erinomaisen johdonmukaista olla "rasisti"."

Tätä kautta on selvää että eri tahot saavat haluamansa tuloksen kävipä miten tahansa. Tämä on tietysti yleisinhimillistä.

Ajattelin kuitenkin hieman vilkaista ajatusta siitä miten työmarkkinat suhtautuvat: Väestöhän on kokonaisuudessaan olemassaolevista ihmisistä johon lisätään syntyvät ja maahanmuuttajat ja josta poistetaan kuolleet ja maastamuuttajat. Tällä logiikalla tietyt asiat liittyvät yhteen. Kokonaismääränä syntyy ihmisparvi. Tämä ihmisparvi tekee työtä, on työttömänä, elää ja tekee muitakin asioita.

Kysyntä ja tarjonta : syntyvyyden/maahanmuuton tarpeellisuudesta.

Kuvitellaan että minä olen minä. Eräässä mielessä voidaan sanoa että joko minä vien toiselta työpaikan. Tai sitten minä olen työttömyyskorvauksella yhteiskunnan taakkana. Tällä logiikalla minua ei tarvita.

Se, että minä olen paikalla lisää kilpailua työmarkkinoilla. Köyhät mutta egoistiset suomalaiset, jota minä edustan millä mittareilla tahansa, ovat siitä outoja että he ovat valmiita tekemään töitä matalalla palkalla. Työttömyydessä kun on häpeäleimaa ja oloa siitä että on toisen taakkoina. Siksi minäkään en ole päivääkään työttömyyskorvausta nostanut, vaan olen tehnyt töitä matalapalkkahommissa. Hinnat laskevat. Työmarkkinat eivät minua kaipaa.

Kuitenkin yleisesti ottaen voidaan sanoa että lisään työmarkkinoille kysyntää moniin asioihin. Jo se, että käyn ostamassa maitoa kaupassa lisää myyntiä. Kerroistalonyhtiöllinen minunlaisia, ja joku voi pitää paikallissiwaa joka työllistää kauppiaan ja kassatytön. (Ja jos siwa on Korsossa, niin myös yhden vartijan.) Selvästi minulla on muukin rooli kuin olla pelkästään "viemässä työpaikan" tai "olemassa työttömyyskorvauksella".

Sama logiikka on syntyvyyden kohdalla. Jos joku synnyttää lapsen, tämä lapsi on tuomittu viemään jonkun työpaikan tai olemaan työttömyyskorvauksella taakkana. Tämä tuplaongelma on meidän kaikkien kannettava. Kuitenkin yhteiskunta nimen omaan tarvitsee heitä. Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä.

Ihmiset ovat paitsi tarjontaa, myös kysyntää. Markkinatalous taas tarvitsee molempia pyöriäkseen. Jos tarjonta on nolla, kysynnän merkitys lakkaa. Ja jos kysyntää ei ole, ei tarjonnalla tee mitään kauppaa.

Rahavuodot.

Tietynlainen ongelma maahanmuutosta on kuitenkin löydettävissä. Se on nimittäin se, että he voivat anteliaasti lähettää kotiinsa rahaa. Näin Suomesta valuu rahaa ulkomaille. Siinä missä minä kulutan palkkani lähisiwaan, menee maahanmuuttajien palkasta rahaa vaikkapa afrikkalaiseen lehmän eläinlääkärihoitoon.

Yleensä tätä ei kuitenkaan pidetä ongelmana. Sillä hyväntekeväisyystoimintaa ei yleisesti kritisoida ja haluta kieltää. Se kuitenkin tekee juuri vastaavaa. Jos lahjoitan vaikkapa WWF:älle, se tekee kansainvälistä työtä. Minun raha siirtyy ja vaikuttaa esimerkiksi Kiinassa jonkun pandan suojelussa.

On myös hyvä miettiä, mitä ulkomaalainen yhtiö, kuten McDonalds, tekevät kauttaan saamille rahoille. Nekin vuotavat ulkomaille. Ulkomaiset yhtiöt lisäksi kilpailevat Suomalaisten yritysten kanssa, jolloin McDonalds voi estää useankin pienen suomalaisen pikkupurilaispaikan syntymisen. Koska mitä tarvetta on hampurilaispaikalle, jos vieressä on McDonalds?

Jännittävää on tietysti se, että moni vastustaa kovasti suuryrityksiä, muistaen jopa niiden köyhdyttävän vaikutuksen, jossa muutama ahne suuryritys ikään kuin vievät monen pienyrittäjäparan rahat. Ja pakottaa käsityöläisten myymään halvemmalla tarjoamalla polkuhintaan. Mutta he silti kannattavat maahanmuuttoa. - Luultavasti syynä on se, että ihminen ja yritys ovat eri asia. Ainakin minulle ihminen on muutakin kuin palkkashekkinsä tai veroäyrinsä.

Minulle molemmat, sekä suuryritykset että maahanmuuttajat ovat merkki samasta asiasta, globalisaatiosta. Globalisaatio taas on tällä hetkellä jotain, jonka hyvydestä ja pahuudesta on tavallaan turhaa keskustella, koska sitä ei voi estää ; joudumme joka tapauksessa lähinnä tulemaan sen kanssa toimeen, olivatpa vaikutukset sitten hyviä tai eivät.

Hyssytys.

"Poliittisilla kaskuilla ei tiettävästi ole hallituksia kaadettu, mutta lähes aina ne ovat toimineet kanavina tai varaventtiileinä järjestelmässä. On ollut hallituksia jotka ovat pyrkineet vastustamaan niitä ja keräilemään niiden kertojia, mutta aina suotta. Taitavat poliittiset johtajat tietävät ettei kaskuja voi ampua, pidättää eikä piestä. Johtaja, joka hyökkää naurua vastaan, joutuu itse sen alaiseksi. Ja outoa on, että vaikka poliittisessa kaskussa asiat sanotaan usein aika härskisti halki, ne eivät mitenkään välttämättä kuvasta kertojan vihamielisyyttä, vaan ovat eräänlainen itseironian laajennettu muoto."
(P. Koukelonniemi "Täällä radio Jerevan")

Ajattelin perustaa "deletoi Raamattu -päivän". Siinä tulisi osoittaa mieltään deletoimalla kovalevyltä Raamattu. Tämä deletointi tehtäisiin julkisesti ja äänekkäästi. Bittiavaruuteen hulahtaisi monta bittiä, muun muassa sellainen jossa on vuorisaarna. Ja ohje siitä että noitanaista ei saa jättää eloon. Joka bitti Jeesuksen varpaiden pesemisestä siihen miten mies tapetaan telttavaarnalla. Tai siis oikeasti en ole tekemässä mitään tämänlaista. Sillä oikeasti se on vain esimerkinomainen spinn-off "Kysymys Koraanin tuhoamisesta".

Mutta kuvitellaan että kirjoittaisin tästä asiasta ironisen lausunnon jonka liittäisin pastori Terry Jonesin "Burn a Quran -day" -tempaukseen. Päivään jossa koraaneja poltettiin 9/11 -kaksoistorni -iskujen muistoksi. Bittiavaruuteen hulahtaminen on jotenkin vähemmän symbolista. Mutta siinä tapahtuu sama olennainen asia. Ensin ostetaan jokin ja sitten se tuhotaan. Tosiasiassahan tässä tapahtuu varansiirto vastustamalle asialle. Mutta se tehdään aktion symboliarvon vuoksi.

Terry Jonesin toimintaa on kuvailtu epäkunnioittavaksi. Se onkin sitä. Sen pelätään provosoivan Islaminuskoiset väkivaltaisuuteen, ja tätä kautta vihjataan että teko ei olisi kovin fiksu. Terry Jonesin mielestä juuri tappouhkaukset tuovat tekoon gloriaa ; Uhan allakin toimiminen näyttää että ilmaisua ei rajoiteta.

Asiattomassa keskustelussa vastaan löytyy tietysti sanottavaa. Muhammad -pilakuvista noussut skandaali oli siitä mielenkiintoinen, että skandaalia lietsottiin ; Esimerkiksi kuvia vääristeltiin, niihin lisättiin sellaisia jotka eivät olleet edes näissä kuvissa. Pikkumaassa pikkulehdessä ilmestynyt pari huonoa kuvaa johtivat aikamoiseen selkkaukseen, jonka mittasuhteet olivat varsin laajat. Näyttääkin kovasti siltä, että raivostumiseen haettiin ihan mitä tahansa syytä, ja tätä sitten lietsottiin väkisin. Tällöin syy ei ole pilakuvissa, ne vain sattuivat olemaan käsillä. Syy oli takana olevassa halussa raivota.

Kuitenkin fundamentalisteista kristityistä löytyy intoa syyllistää islaminuskoisia. Lopputuloksena on "polttakaa koraani -päivän" -tyylisiä juttuja joissa islamilaiset yhdistetään yhtäläisyysmerkein terroristeihin jotka iskun tekivät. Kun islamilainen provosoituu ja tästä provosoitumisesta provosoidutaan ja koko ajan liikutaan asiattoman laajalla pensselillä, on selvää että hyvä maku ei kuvaa tapahtumaketjua.

Vaieta vai ei vaieta, kas siinä pulma.

Tämä herättää olennaisia kysymyksiä siitä miten toimia kun hyvä maku ja ilmaisunvapaus eivät osu yhteen. Kysymys ei ole yksinkertainen. Yleisesti ottaen voisi sanoa että kirkossa tapahtunut piispanvaihto ehkä valottaa tilannetta hyvin. Lähtenyt Eero Huovinen korosti yhtenäisyyttä. Yksimielisyys oli hänelle tärkeää. "Synti on sitä, että yhteys särkyy. Syntilistat ovat turhia. On kysyttävä, onko yhteys Jumalaan ja lähimmäiseen katkennut. Tulee aloittaa anteeksipyynnöstä ja anteeksiannosta. Se tuo osapuolet toinen toistensa yhteyteen." Tässä syntyy helposti vaikenemisen ilmapiiri, jossa vallalla on hegemoninen näkemys jolle ei vitsailla tai jota ei kritisoida, jotta harmonia ei särkyisi. Tilalle tullut Piispa Askola sen sijaan oli moniäänisyyden puolella: "Erimielisyys ei meitä tuhoa. Tuhon tie alkaa siitä, jos emme löydä puhevälejä toinen toistemme kanssa, myös heidän kanssaan, jotka ovat erilaisia"


Luultavasti jokainen pitää sananvapautta tärkeänä. Mutta sille on hyvä laittaa jonkinlaiset rajat. Siksi esimerkiksi lainsäädännössä on herjaamisesta luvassa rangaistuksia. Tämä eräällä tavalla rajoittaa sananvapautta, mutta syystä. Samoin jos ajattelen että ilmaisunvapauteni ajaisi minut vaikkapa tappamaan satunnaisen henkilön puukolla, on ruumiillisen koskemattomuuden suurempi asia kuin taiteilijanvapaus.

Kysymys on eräässä mielessä rajanvetokysymyksestä. Oma kannanottoni on se, että sananvapaus on hyvin voimakas oikeus. Sen rajoittamiseen pitää ryhtyä jos ja vain jos on erittäin painavat syyt siihen.

Lyttäämistä ja paksunahkaisuutta.

Huumori nähdään usein lyttäämisen kautta. Syynä on varmasti se, että humoristiset ivan ja pilkan keinot ovat itsessään tärkeä kritiikin muoto. Minusta tätä puolta ivassa ja naureskelussa ylikorostetaan. Sillä tosiasiassa hHuumori vaatii eräänlaista luottamusta toisia kohtaan. Vitsin kertominen tavallaan kertoo siitäkin että luottaa että lukijakunta myös kestää sen.

Usein skeptikkona, hikipedian ylläpitäjänä ja aktiivikusipäänä saan kuulla siitä että yliammun, provosoin, pilkkaan, käytän outoja hämmentäviä menetelmiä ja tökin sormella asioita joita jotkut ihmiset pitävät vakavina. Vakavilla asioilla ei saisi leikkiä koska jonkun tunteita loukataan.

Usein tälläisessä keskustelussa ikään kuin vedotaan joihinkin muihin kuin itseen. Kaava on likimain "minä olen toki paksunahkainen kuin sarvikuono, mutta ne herkemmät..." Tässä siis ikään kuin esitetään että joku voisi olla pikkusieluinen ja huumorintajuton. Provokaatio voi johtaa jopa vihaan, josta vihjaillaan. Tässä ei suinkaan sanota että väkivalta olisi ansiosta tullut. Vaan enemmänkin että jos menee vinoilemaan Korson nakkikisokeilla on siitä odotettavissa seurauksia jotka eivät ole eettisiä, mutta silti odotettavissa ja vältettävissä vaikenemisella.

Tämänlainen näkemys ei osoita kovin suurta kunnioitusta näitä herkkiä kohtaan. Siinähän sanotaan likimain suoraan että esimerkiksi jos skeptikko sanoo jotakin asiaa naurettavaksi taikauskoksi, naurettaviin taikauskoihin uskova pikkusieluinen voi loukkaantua - ja jopa lietsoutua vihaan ja vastata provokaatioon väkivallalla. Tässä mielessä huumorinesittäjä tavallaan esittää statementin että uskoo että toinen on riittävän sivistynyt ollakseen ottamatta ihmiseen, kun kritisoidaan asiasta.

Oma näkemykseni tässä kohden on hyvin harmaasävyinen.

Terveen järjen tasolla kannattaa usein pitää turpansa kiinni. Tämä vain on usein ristiriidassa eettisen tason kanssa : Jos väkivallalla vihjailusta seuraa vaikenemista, voidaan väkivallalla vihjailulla hallita. Mitä herkkähipiäisempiä kannattajia, sitä paremman kontrollin saa. Tämä johtaa helposti siihen että vaikenemalla yhä useampi asia "muuttuu provokaatioksi", ja yhä vähemmän asiasta saa sanoa mielipiteitään ääneen. Tämänlaiset väkivaltaisesti provosoituvat ihmiset eivät eräässä mielessä edes ansaitse kunnioitusta.

Toisaalta suurin osa ihmisistä on "riittävän paksunahkaisia". Nimittäin ainakaan minä en vaadi vitsailun kohteelta edes taputtamista tai nauramista. On jopa eräässä mielessä inhottavaa, miten vitsin kohteelta ikään kuin odotetaan encoré -huutoja. Että kerroitpa minusta hauskan ivan, kerro toinen. Normaali ihminen pahastuu. Mutta tässä vaiheessa ihmsellä on oikeus joko vain sietää tilanne - mutta minusta vielä kannattavampaa on että hänkin provosoituu ja keksii takaisin ovelia vastaherjoja. Cyrano de Bergerac vastasi hänen nenästään ivaavalle monisanaisesti keksien nenästään vielä maukkaampia herjoja. Näin ivaajan sukkeluus, äly, oli pilkan kohteena.

Kuitenkin ihmisen ihmisenä ottavalla tasolla mukana voi olla kunnioitus. Vitsailu on merkkinä siitä että (1) uskoo että toinen on fiksu ja ymmärtää ivan ja kestää sen (2) uskoo että vaikka toinen hermostuisikin, ei siitä seuraa itselle väkivaltaa ja kuolemaa ja (3) jos väkivalta tulee, se ei ole mikään syy vaieta vaan tälläisen asian puolesta sitä on valmis vaikka ottamaan turpaansa.

Tätä kautta näyttää ehkä ensisilmäyksellä siltä, että iva ja pilkka on liikkeellä rajattomilla oikeuksilla. Kunnes muistaa että asiaa rajoittaa esimerkiksi lainsäädäntö, jonka seuraaminen on minulle niin ilmiselvä että se on implisiittisesti mainittu.

Näin ollen voisin sanoa että hyvässä vitsissä on rakkautta. Mutta huonoja vitsejäkin tulee sietää melko paljon. Tämän kieltäminen ei ole yleisesti ottaen asiallista, eli kieltämishalut astuvat esiin turhan keveästi. Useimmiten hyssyttely vaatii epäkunnioittavan viittauksen "typeriin idiootteihin jotka ovat typeriä idiootteja pikkusieluisella tasolla". Uskon että me kaikki olemme vähän tälläisiä pikkusieluja. Mutta vain hyvin marginaalinen määrä on sitä hirveästi. Ja heille periksi antaminen ei ole eettisesti kovinkaan kestävä ratkaisu.

Vitsailu, sarkasmi, ja iva tulee kieltää vain hyvin voimakkaista syistä. Toki minäkin pidän leppoisastakin meiningistä, ja osaan arvostaa hyviä tapoja ja sitä että toisen ideologiaa ei aina ja aina vain lytätä. Tämä erimielisyys ja tunne vinoilun huonosta mausta ei kuitenkaan saa minua kovin helposti sensuristiksi. Päin vastoin, mieluummin provosoidun vastaan ja heitän vastaan ilkeämpää vastavitsailua. Tämä vastavittuilu ei ole mielipiteenilmaisukielto, sehän on laajennettua mielipiteenilmaisua. Jos se on sanallista, asia on minusta OK kunnes lakitupa toisin ilmoittaa. (Ja jos joku lyö minua ensin, vastaan itsepuolustuksella. Minähän en itse koskaan lyö ensin, koska kun sanat loppuvat, väkivalta alkaa. Lyöminen on sama kuin oman kyvyttömyyden ja häviön tunnustaminen.) Siksi esimerkiksi Raamatun deletoiminen on ehkä halmapaista, typerää ja epäkunnioittavaa. Mutta se on eri asia kuin että sanoisi että se pitäisi kieltää.

Osa edustaa tietysti sitä että jokaisen teon pitäisi lisätä ystäviä, eikä koskaan synnyttää kaunaa, vihaa tai muita negatiivisia tunteita. Minusta kaiken ei aina tarvitse olla rakentavaa. Sillä jos elämän pitäisi olla aina sellaista, en ainakaan minä sitä jaksaisi. Rakentavuus ja empatia on tietysti hyvä asia. Mutta se, kuten ei sananvapauskaan, ole mikään absoluutti joka määräisi ehdottomasti toimia. Sillä todellisuus on usein kompromissien hakemista kun ideaalisten ihanteiden välissä on jännitteitä. Maailma on harmaansävyinen.

---

Tämä kirjoitelma syntyi kun trollasin trollia joka luuli trollaavansa minua, mutta oikeasti me molemmat vain trollasimme trollia joka trollasi trollia. [complex, a-ha?] Aika hyvin täysin alusta loppuun asti asiattomalla, ad hominemeja ja kirosanoja pulppuavalta ja pelleilevältä ivapilkalta?