Kuinka tiedostaminen on helppo keino naamioida kaupallisuus hyväntekeväisyydeksi

Hyväntekeväisyys on tärkeää. Mutta siinä on ongelmia. En pidä kovin relevanttina ongelmana sitä että monet niistä ovat hölmöjä ja absurdeja. Esimerkiksi on vaikeaa nähdä ALS -taudin ja päähänsä veden kaatamisen välillä mitään yhteyttä. Samoin kuin ei ole helppoa ymmärtää miten nenäpäivän nenätyhmäily liittyy noin niinkuin mihinkään. Nämä voidaan vielä yhdistää jonkinlaiseen "tarkoitus pyhittää keinot" -strategiointiin. Ja ne ovat kuitenkin harmittomia.

Minusta relevantimpi ongelma on siinä, että moni hyväntekeväisyysjärjestö ei ole itse asiassa juurikaan sitä hyväntekeväisyyttä. Otetaan esimerkiksi syöpä. Ihmisillä on paljon syöpiä. Niihin kuollaan. Syöpien tutkimus voidaan tehdä tieteellä. Ja tätä kautta muuttaa maailmaa. Syövän parantaminen on hieno tavoite. Tämä on tärkeää. Siksi onkin aivan asiallista tukea järjestöjä jotka keräävät rahaa syöpätutkimukseen. Siitä huolimatta että lääketieteen tulokset on itse asiassa monetarisoitu tavoilla jotka tukevat ahneutta yllättävissä määrin. Syövän parantaminen ja elämien pelastaminen on suurempi hyvä kuin tämä on paha.

Sitten on ilmiö jota on kenties syytä kutsua nimellä "pinkwash". Ihan siksi, että muutkin kutsuvat. Kyseessä on symbolisen ikoninen vaaleanpunainen nauha. Jolla tuetaan rintasyövän tutkimista.

Lausunto voisi vaikuttaa antifeministiseltä höpinältä ; On tavallista että feminsitiaiheisia keskusteluja ns. derailataan. Eli selitetään että miksi samanlaista kampanjointia ei tehdä eturauhassyövälle. Tämänlaiset priorisointiargumentit eivät olekaan kovin hyviä. Ja niissä on usein sellaistakin asenteellisuutta, että tosiasiassa ihmiset eivät halua kampanjoida eturauhasten puolesta kuin rintasyöpää vastaan. Derailaamisesta hyvä esimerkki on Saku Timosen korostama tuore kikka ; Selitetään että maahanmuutto on paha asia ja pitäisi ensin järjestää asunnot maamme kodittomille. Kuitenkin selvästi tästä huutelevat eivät ole ottamassa osaa asunnottomien oikeuksien puolustamiseen. Päinvastoin. Asunnottomuus ei ole kiinnostanut ennen eikä jälkeen näiden lausuntojen. Tärkeämpää on vastustaa näitä tiettyjä asioita. Derailaaminen onkin useissa muodoissaan aikamoisen typerää. (On toki syytä kampanjoida monenlaisten asioiden puolesta. Ja oikeastaan juuri siksi on syytä puhua eturauhasasioista, mutta puuttua vähemmän siihen rintasyöpäasiaan.)

Kuitenkin "pinkwash" on varsin validi ongelma. Sillä vaaleanpunaisella nauhalla ei ole suurelta osin tekemistä rintasyövän parantamisen kanssa kuin rintasyövällä tienaamisen kanssa. Ihmiset eivät halua moittia tätä rintasyövän kaupallistamista koska "asia on hyvä". On nimittäin vaikeaa korostaa että aiheena on enemmänkin se että jos ajaa jotain asiaa, se pitäisi tehdä rationaalisesti eikä se, että asiaa ajetaan. Keinot ja tavoite ovat eri asioita. Mutta hyväntekeväisyydessä tämänlaiset mutkistuvat.

"Pinkwash" on leimallisesti Susan Komenin säätiöön sidottu asia. "Susan G. Komen For the Cure". Iskulause on jämäkkä. Se viittaa suoraan parannukseen. Vaaleanpunaisen nauhan avulla on onnistuttu luomaan vahva brändi jossa keskitytään rintasyöpään. Ja siitä on tullut siitä mainio symboli että se on laajassa mielessä myös symboli siitä, että nauhan kantaja on tiedostava hyvä ihminen joka on feministi, profeministi tai muuten naisten asialla. Ja mikä miellyttävintä ; Tämä on onnistuttu brändäämään hyvin. Aihe ei herätä kontroversiaalia keskustelua antifeministien ja sovinistien kanssa. Aihe on poliittisesti korrekti, ei aiheuta skismoja, mutta antaa kuitenkin mainoksen siitä että nauhan kantaja on ns. "hyvä ihminen". Tämä ei ole tietenkään vielä se paha asia. Se on vain osoitus että vaaleanpunainen nauha on suosittu ja ikoninen. Ylläolevasta voisi itse asiassa saada kuvan että kyseessä on hyväntekeväisyys joka on tehty oikein. Enkä voisi tuolta pohjalta oikeastaan moittiakaan sitä.

Ongelmana onkin oikeastaan muu; Ja tämä muu tekee "pinkwashista" oikeasti relevantin mietittävän asian. Komenin toimintaa kuvaavat piirteet joissa hyväntekeväisyys on niin pienessä osassa kuin se vain on juridisesti mahdollista. Sen sijaan rintasyövästä ja feministisistä arvoista on tehty jotain joiden nimissä voidaan tienata rahaa. Ja tässä on katsottava kokonaisuutta. Joka koostuu osista.
1: Ensimmäinen osa on Komenin palkka. Hän tienaa hirveän paljon rahaa. Toki tämä on vielä hyväksyttävissä. Onhan kyseessä kuitenkin suuri järjestö jossa on paljon työntekijöitä. Ja tätä kautta johtajan suuri palkka on ymmärrettävissä. Joskin se heittää kysymyksiä siitä, että miksi hän ei tyydy maltillisempaan palkkaan ja laita näitä tästä säästyviä rahoja syöpätutkimukseen. Punaisen ristin johtajakaan ei tienaa yhtä paljoa. Mikä on innostava yksityiskohta.
2: Toinen osa on on se, että kokonaisuudesta 20% menee itse asiaan. Toki syöpätutkijat ottavat vastaan pienemmätkin rahavirrat ja tämä on valinta oikeaan suuntaan. Mutta yleensä ottaen hyväntekeväisyysjärjestöjen hyötysuhde on jotain jota on syytä miettiä. Jokainen ymmärtää että jos kuvitteellisesta yhtiöstä 1% voitoista menisi tuetulle asialle se olisi jollain erikoisella juristinlogiikalla tätä asiaa ajava järjestö. Mutta samalla on selvää että tämä ei ole järjestön pääasia. Tämän huomion vuoksi järjestöjä onkin arvioitu. Ja näitä arviointeja tarvitaan.
3: Kolmas osa on siinä että Koleman käyttää näistä 80% rahoistaan johonkin muuhunkin. Joista erikoisin on oikeuteen haastamiset. Hyväntekeväisyysjärjestöt joiden nimessä on "pink" tai "cure" joutuvat haastetuiksi, ikään kuin varmuuden vuoksi. On toki ymmärrettävää jos haastetuksi joutuisi kokonaisista symboleista tai vastaavista. Mutta kun yksittäisiä sanoja ruvetaan copyrightaamaan mainoslauseiden sijasta, tiedetään että haastamisinto on mennyt liian pitkälle. Ikävintä tässä on tietysti se, että haastetut järjestöt ovat hyväntekeväisyysjärjestöjä. Jotka joutuvat sitomaan varojaan oikeudenkäynteihin ja oheistuotteiden hylkäämiseen, uudelleensuunnitteluun ja asioiden uudelleennimeämiseen. Nettisivutkin voivat mennä uusiksi. Kaikki tämä maksaa. Joka on sitten pois siitä itse tavoitteesta. Eli rintasyövän parantamisesta. Sen sijaan että eri hyväntekeväisyysjärjestöt tukisivat toisiaan yhteisessä asiassa, isketään tavoilla jotka vahingoittavat kaikkia ja ovat pois siitä hyväntekeväisyydestä.
4: Neljäs asia on se, että Komenin järjestö ei juurikaan välitä siitä mihin tuotteisiin pinkin nauhan saa liittää. Pinkkiä nauhaa saa käyttää rahasta. Näin ollen nauhaa on nähty terveyttä vahingoittavissa tuotteissa, kuten oluessa ja pikaruoassa ja kosmetiikassa. (Joissa osassa on itse asiassa, ironista kyllä, syöpää aikaansaavia ominaisuuksia.) Tämä viittaa siihen että on tärkeämpää hankkia rahaa. Joka on tietenkin tavallaan ymmärrettävää koska asia on kuitenkin oikeasti tärkeä. Kokonaisuus maistuu kuitenkin ironiselta kuin savuke jonka paketissa olisi jokin keuhkosyöpätiedostusnauha.
5: Viides asia on sitten se, että tosiasiassa tuotteista ei menekään rahaa ostamisen jälkeen. On tavallaan merkityksetöntä miten paljon kukin ostaa. Syynä on se, että tosiasiassa yhtiöt maksavat vakiosumman rahaa joka menee eteenpäin hyväntekeväisyyteen. Ja tämä summa ei muutu. Ei muutu, ostetaanpa hyväntekeväisyystuotetta yksi kappale vai miljoona kappaletta. Tätä voi oikeuttaa estimoinnilla. Eli arvioidaan paljonko myynninlisää hyväntekeväisyystuote odotettavasti tuo. Ja siirretään osa tästä voitosta tähän kertasummaan. Joka sitten tietenkin tarkoittaa sitä, että tosiasiassa helposti hyväntekeväisyyden puolesta annetusta rahasta vielä mainittua 20% pienempi määrä menee perille asti itse asian tukemiseen. Hyötysuhde muuttuu vaikeammin arvioitavaksi.
+: Tekisi mieli puhua siitäkin miten järjestö lähetti rahaa muuhunkin kuin siihen syöpäasiaan. "Planned Parenthoodin" tukeminen on siitä ikävää, että ihmiset ovat vapaaehtoisesti antaneet rahaa johonkin ihan muuhun. Toisaalta yhtiöt voivat käyttää rahaa muuhunkin kuin siihen yhteen asiaan josta on sovittu. Ja sitten on tietysti se, että tämä yhteys leikkasi hänen saamaansa tukea ja se on jo lopetettu. Komen oppi "tiskin alta politisoinnin" merkityksen kovimman kautta.

Kaikesta tästä voidaan tietenkin päästä ohi. Sillä on olemassa taikasana "tiedostaminen". On nimittäin selvästi niin että jos rahasta paljoa ei menekään syövän parantamiseen (tai syövän tutkimiseen), niin on olemassa abstrakti asia jonka avulla kaikki muuttuu hyväksi. Symbolisesti. Ja tämä taikasana on tiedostaminen. Kun nauha ja tuote mainostaa ja antaa statementin, on hyväntekeväisyystuote jotain jossa on ikään kuin lisänä mainos asialle. Siitä huolimatta miten asia ja sitä tukevat tavoitteet ovat eri asioita. Ja näin vaikka yritys kuinka lypsäisi brändillään konkreettisesti rahaa, niin se voi aina puolustautua vedoten tähän symboliseen hyvään. Jonka vaikutus asenneilmapiirin muuttamisessa on hyvin kyseenalainen tai vaikeasti arvioitavissa. Ja näin tällä yhdellä sanalla voidaan käytännössä kritiikki-immunisoida tämä rintasyövällä rahaa lypsävä toiminta ja leimata kriitikot derailaaviksi antifeministeiksi. Tiedostaminen on se taikasana jonka voimalla tämä blogaus muuttuu kirjoittajan sovinismin ilmituonniksi.

---

Kirjoittaja on anti-uskonnollinen, ellei peräti uskontovihamielinen, henkilö jonka mielestä hyväntekeväisyys on arvoitava vaikutuksilla eikä symboleilla. Ja josta hyvänä esimerkkinä olkoon se, että hän on ollut töissä Kirkon Ulkomaanavulla.

Mene(s)tys

"Miksi puhutaan "uskoon tulemisesta", mutta "uskosta luopumisesta" ja "uskonyhteisöstä irtautumisesta". Miksei voi puhua yksinkertaisesti "järkiin tulemisesta"?"
(Vesa Linja-aho)

Vesa Linja-aho kirjoitti ylläolevan kysymyksen. Jossain mielessä tämä on oneliner. Järkiin tuleminen on melko asenteellinen tapa ilmaista asia. Mutta siinä on kuitenkin hyvin merkittävä kysymys. Uskonto nähdään johonkin liittymisenä, ja vaihtoehtoinen mielipiteenmuutos nähdään luopumisena.

Tämä alisteisuus näkyy siinäkin mielessä että ateismi on etymologisesti a-teismia, ei-teismiä. Uskonnoton on selvästi samalla tavalla puutteen kautta kuvattu kuin jalaton on, no vailla jotain. Eikä ole ilmiselvää miksi. On toki ymmärrettävää että uskovaiset haluavat esittää että uskonto tarjoaa jotain ja että tämän ulkopuolella luovutaan jostain. Mutta jostain syystä sama nimeämiskulttuuri on myös ateistien puolella "sisäisesti".

Ateistipiirit yrittivät korjata tätä piirrettä vuosituhannen alkupuolella lanseeraamalla "bright" -käsitettä. Joka ei sitten saanut hirveästi suosiota ateistien eikä teistien puolella. Käsite ei jäänyt elämään ateismin "sisällä" eikä sen "ulkona". Ajatus on hieman erikoinen. Sillä jo uskonnoton jollain tavalla korostaa että hänellä ei ole jotain.

Toisaalta tämä saattaa liittyä laajempaankin ilmiöön.

This is my "Pride&Joy" ; Kukaan ei
vie omaan käyttöönsä treeneissä.

Olen nimittäin miettinyt sitä että pitäisikö minun nimetä panssarini. Olen nimennyt miekkani. Niissä on aina erilaisia hyveitä. Sellaisia kuin "Kunnia", "Omatunto" ja niin edespäin. Ideana on esittää, että jos joku väittää että minulla ei ole omistuksessani näitä, voin aina demonstroida väitteen vääräksi. Näitä ei voi kovin hyvin asettaa panssareihin. Mielestäni niille sopisi antaa sellaisia nimiä kuin "Arvotyhjiö" ja "Rappio".

Vitsinä on tietenkin se, että kunnia ja omatunto ovat jotain jossa ei eletä. Ne ovat ominaisuuksia, attribuutteja. Kun taas rappio ja arvotyhjiö ovat negaatioita joissa eletään. (Kuten vaikkapa ketjupanssarissa voidaan elää ja kokata.) Hyveet siis ovat attribuutteja joita edustetaan ja omistetaan mutta joihin ei mennä. Kun taas rappioon mennään eikä niissä ole mitään omistettavaa.

Tässä mielessä ymmärrän miksi "tullaan uskoon" ja "ollaan uskossa". Ymmärrän myös miksi siitä vanhurskauden haarniskasta niin paljon puhutaan.

---

Mihin uskonnoton tulee? Kirjoittaja ei tiedä. Hän tulee minne haluaa, kuten pyyhkeisiin, sukkiin ja nenäliinaan. Uskoon tulemista en ole kuitenkaan harrastanut. Vaikka periaatteessa kyllä kannatankin tasa-arvoista avioliittoa oikeutena. Minulla on sellainen sopimus että Uskoon en tule eikä Toivo tule minuun. Exit only.

Pride & Joy

Käytän harjoituksissani Pavel Mocin "Violet" -miekkaa. Se on minusta hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä miekka. Valitettavan monet muut ovat kanssani samaa mieltä. Ja siksi saman näköisiä tai lähes saman näköisiä miekkoja on muillakin. Koska säilytän miekkaani koululla ja koska harjoitteluissa aseita usein jätetään lattialle, tapahtuu joskus sekaannuksia. Kuluu aikaa kun etsitään omaa miekkaa. Ja joku loukkaantuu jos otatkin samannäköisen miekan. Ja itse pahastut jos joku näpelöi sinun miekkaasi.

Siksi olinkin pragmaattinen. Miekkakoulun juhlien jälkeisenä krapulaisena tilana sain itsestäni käärittyä miestä niin paljon että maalasin oman miekkani pommelin vaaleanpunaiseksi. Maalasin myös osan väististä pinkiksi. Tämä on ehdottoman käytännöllistä koska
*: Nyt aseeni erottaa hyvin ensivilkaisulla.
*: Kukaan ei vahingossa ota sitä.
*: Kukaan ei varsinkaan tahallaan ota sitä.
*: Musta olisi temppuna jotain jota voidaan matkia. Maaleja on erilaisia. Pinkki tuskin on se valinta johon kukaan muu päätyisi.
*: Se on pinkki.
*: Miekkoja maalataan joskus muutenkin ; Sillä suojataan ruostumiselta.
*: Keskiaikana käytettiin oikeasti värejä vaatteissakin. Pinkkiä väriä käytettiin koska sitä saatiin kuorista. Itse asiassa vaaleanpunainen on ollut miesten suosiossa.
*: Juuri edellisissä harjoituksissamme mittailimme miekkojemme kokoa erään naispuolisen miekkailijan kanssa. Hänen aseensa oli omaani pidempi, joten kerroin hänelle että hän vain kompensoi sitä että hänellä on pieni pippeli. Hän nauroi vitsille, pyyhittyään minulla ensin lattiaa. Nyt minulla on miekka jonka pää loistaa punaisena. Etsi tästä symboliikkaa, Freud.

Lisäksi nimesin viimein miekkani. Kotiin ostamani aseet olenkin nimennyt. On "kunniaa", "omaatuntoa" ja muuta jonka kautta voin vannoa. Ja kukaan, siis kukaan, ei voi väittää että minulla ei olisi näitä. Tämäkin miekkani osuu tähän nimeämisperinteeseen. Se on "Pride & Joy". Ja koska vaaleanpunainen symbolisoi iloa, harvinaisen pitkässä kaksiosaisessa nimessä on sisällä parikin vitsiä.

Taikarenkaat

Olen viettänyt pääsiäistä Pohjanmaalla. Tämä on ollut hyvin erikoinen reissu, koska olen laulanut selvin päin. Tämän lisäksi minulla on ollut aikaa miettiä ja tämän seurauksena olen tehnyt kenties radikaaleimman maailmankuvamuutokseni sitten teini-iän. (Mistä en kirjoita nyt, asia vaatii aikaa ja lähteentarkistusta jota en voi tehdä koska matkustan kevyesti. Asiat ovat ulkomuistissani mutta en luota muistiini.) Minulla on ollut siis syvä maailmankuvallinen kriisi samalla kun vierailen äitini luona ja olen käynyt kirkossa ja karaokessa. Olen elänyt mielenkiintoisia aikoja.

Lomassa mielenkiintoista on ollut se, että sen voisi tiivistää harmonia -käsitteen ympärille. Olen, paremman tekstimateriaalin puutteessa, analysoinut ja purkanut hänen juttelujaan. Niiden taustalla on ollut hämmentävä asia joka selittänee monta asiaa. Hän tavoittelee harmoniaa. Tavoilla jotka vaikuttavat pinnallisesti omituisilta. Esimerkiksi hän saattaa soittaa keskiaikaista kirkkomusiikkia kovalla volyymilla mutta Lordia pitää soitta hiljaisella volyymilla. Minusta ne pitäisi mennä toisin päin. Mutta hänestä ensimmäistä on tuettava koska se on harmoniaa ja jälkimmäistä on vaiennettava koska se ei ole sopuisaa. Tämä selittää varmasti sen, miten kitchintäyttämää lomaa olen viettänyt. Kaikki on hirvittävän herttaista. Äitini näkee hirvittävästi vaivaa harmonian eteen, ja kun tämän vie riittävän pitkälle kaikki näyttää hieman kitchiytyvän.

Toisaalta tätä kautta kaikesta tulee hieman normatiivista. Äitini tavat luokitella maailman tapahtumia ovat eettis-käytännöllisiä. Maailmassa toimimisessa on tärkeää että ajaa oikeaa puolta tietä. Joka on mielivaltainen de jure -sopimus. Tämä kuitenkin palvelee käytännön elämää ja ajaa sitä että emme tapa toisiamme. Tämänlaisessa fyysisen todellisuuden sekundarisoinnissa on jotain niin poikkeuksellista ja jopa röyhkeää että en voi jossain määrin olla pitämättä siitä.

Tämä herttaisuus toki asettautuu myös testimuotoon. Esimerkiksi kun sain valita eri paidoitsa pitkänperjantain kirkkoon, oli annettujen vaihtoehtojen joukossa pinkki paita. Olisin halunnut sen. Kun kerran olen jo menossa kirkkoon niin voin sitten saman tien tehdä sen omilla ehdoillani. Kyseinen paita oli annetuissa ja tarjotuisa vaihtoehdoissa ja minun käskettiin valita. Tarjottuja vaihtoehtoja oli lisäksi kaksi joten kysymys ei ole kovin mielekäs jos molemmat eivät ole valittavissa. Siksi valinnallani ei ollut merkitystä ja se tiivistyi enenmmänkin jonkinlaiseksi hyvän maun testiksi. Joksikin jossa voi epäonnistua. Tämä on itse asiassa yhteensopiva harmonian kanssa siinä mielessä että jossain mielessä harmoniaa on vain jos sillä on olemassa vaihtoehto. Paidan väri ei toki ole kovin suuri kriisi. Eikä epäonnistumiesta tehty numeroa. Joten kyseessä on enemmänkin huomio. Joka kertoo sen tosiasian että harmonia on usein nimenomaan sensuurin varaan rakennettua.

Toisaalta myös karaokelaulu oli sinänsä kiinostavaa, että äitini sattui valitsemaan kappaleen josta minusta on tehtävä jonkinlainen optimismitesti. (Äitini on hyvä laulaja - minä en. On itse asiassa jännittävää miten hän katsoo musiikkia tavalla joka on itselleni musiikissa vieras mutta joka on tuttu miekkailussa. Hän luokittelee lauluja sen mukaan miten vaikeita tai helppoja ne ovat. Hän ei ole kovin historiatietävä, eli hän laulaa klassisia historiallisia kappaleita joista hän tietää suunnilleen sen että ne ovat vanhoja. Hän tietää miten ne tehdään. Minä mietin onko se siisti kappale, minkälaita asennetta se yrittää välittää ja onko siinä mikä sanoma ja mikä historiallinen konteksti. Hän valitsee kappaleen joka on harmoninen ja sitten merkittävää on vain se miten se lauletaan. Which is pretty cool when you think about it.)

Hän valitsi lauluksi "Kultaiset Korvarenkaat". . (Olisin halunnut laulaa karaokessa "jokainen on vähän homo" -kappaleen, mutta en osannut sitä, mutta se oli vaihtoehdoissa. Olisin halunnut laulaa myös "Urheiluhullu" -kappaleen mutta jostain syystä se ei ollut vaihtoehdoissa vaikka ainahan se on. Sen lisäksi olisin halunnut laulaa "Sorsanmetsästys" -laulun joka oli vaihtoehtona, mutta kun nostin ehdotuksen pöydälle ihmisillä tuli kiire poistua, joten se käytännössä kiellettiin minulta. Joten piti tyytyä muuhun. En nyt kerro mitä hävettävää lauloin. Laulun on joka tapauksessa esittänyt yhtye, jonka nimi ei yleisestä väärinymmärryksestä huolimatta käsittele vuorokaudenaikaa vaan sitä ääntä jota ihminen päästää pöntöllä kuultuaan kyseisen yhtyeen kappaleita.)

Nähdäkseni kappaleen voi tulkita kahdella tavalla. Äitini on optimistisehko harmonian ystävä, joten hän tulkitsee laulun siten että myydyt kultaiset korvarenkaat ovat oikeasti taikarenkaat joiden avulla saadaan ihania asioita. Minä olen kyynis-melankolinen ja näen että mustalaisämmä on kusettamassa rihkamalla ja taikauskolla. Väittäisinkin että jos katsot asioita pääasiassa hyvän kautta, näet laulun toivon etkä petoksen kautta. Ja jos olet optimisti pidät tästä positiivisesta tulkinnasta ja vihaat sitä negativista tulkintaa ja tämä valinta vaikuttaa siihen pidätkö kappaleesta. Optimisti pitää tämänlaisista kappaleista. Kyynikko näkee laulun negatiivisen kautta. Mutta siihen on tietysti parhaimmillaankin vaikeaa suhtautua muuten kuin ironisesti. (Minusta tuo laulu pitää tosin olla miehen laulama. Tai muuten se on omituinen kuin muuan "Aikuinen nainen" miehen laulamana.)

Miesmekot ja nichéstrategiat

Kun katsotaan ihmisten pukeutumista, on helppoa huomata, että nainen voi pukeutua housuihin mutta mies ei hameeseen. Naisen kohdalla pukeutumisvaihtoehdosto on laajempi. Toki esimerkiksi skotit muistuttavat että mekkonäkemys on itse asiassa kulttuuririippuvainen eikä niinkään sukupuoleen suoraan liittyvä ominaisuus.

Tämänlaisilla asioilla ei yleensä nähdä kovin suurta merkitystä. Mutta olen ollut ilmeisesti väärässä. Artikkeli "Mistä on pienet tytöt tehty?" -artikkeli on nimittäin ilmestymisestään lähtien ponnahdellut esille facebooksivuillani. Tässä aiheena ovat tyttöjen ja poikien lelut. "Liikennevälineet, vasarat ja sahat terveydenhoitaja harppoo yli. ”Näitä poikien juttuja sun ei tarvitse tietää."" ... "Toisessa päiväkodissa on kaksi erilaista traktoria. Pojille suuri, tytöille pieni. Kesälomakaupungin marketissa lelut on jaettu käytävän kahdelle puolelle. Toisella puolella lukee "Tyttölelut", toisella "Poikalelut"." Tätä on korostettu tasa-arvon kannalta tärkeänä asiana. Tämä on tietysti siitä iloinen asia että kulma ei ole selkeästi että naisia vainotaan ja miehet sortavat, koska tyttöjen ja poikien lelut ovat jakautuneet kaikille. On siis vain tietty normatiivinen malli joka ei suoraan liity siihen että toisella olisi asiat paremmin tai huonommin

Laasanen on sitten ottanut tämän asian käsiteltäväkseen. Hänestä tässä kohden yhteiskunta on epätasa-arvoinen tavalla jossa miestä mokutetaan. Tällöin lelut ja sukupuoliroolit ovat leluissa samantapaisia kuin hameessa. Ja että tämä on vallitseva tila muutoinkin. "Hyväksytyistä sukupuolirooleista poikkeavat pojat ovat alttiita väkivallalle. Poikamaiset tytöt eivät ole altiita kiusaamiselle tai väkivallalle, koska heillä on maskuliinisuuteen kuuluvia vahvuusominaisuuksia. Elina Hirvonen on ollut pienenä tyttö, eikä hän ymmärrä poikien julmaa maailmaa, jossa tyttömäinen poika saa turpiinsa joka päivä. Poikien maailmassa nössöiltä vedetään ilmat ulos." Tämä on nähdäkseni paikkaansapitävä kannanotto ; Ja sen takana on teema jossa mikään telaketjufeministi ei ole se joka vainoaa poikia, vaan kyseessä on sosiaalinen sisäinen valtapeli.

Tämä huomio on tietysti tosi. ; Kiusaamisen kielto on idealismia ja itse asiassa se on myös käytännön kannalta tuhoisaa. Ja lisäksi Laasanen tekee tässä omituisen päätelmän ; Hän esittää tässä argumentteja jotka ovat tuttuja homoseksuaalien vastustajilla. Niillä joista homoadoptiot on kiellettävä koska homojen adoptoimia lapsia kiusattaisiin koulussa. Tällä kuitenkin annetaan valta juuri kiusaajille. Lisäksi näin tehdessään Laasanen pistää miehet vapaaehtoisesti alistumaan naisten kontrollivaltaan. (Selitän tämän väiteryhmän tässä blogauksessa. Se on se aihe)

Perusjaotelma

Tämä kiusaamisteema nostaakin esiin kaksi puolta keskustelusta;
1: "Mistä on pienet tytöt tehty?" korostaa sitä että sukupuolinormit ovat keinotekoisia. Tässä suhtautumistapa on se, että ihmiset eivät ole koskaan keskiarvoja, joten tilastollisuus ei voi rajoittaa yksilöä. Näin ollen jokaisen olisi tehtävä mikä heitä kiinnostaa. Tässä asenteessa on taustalla epäkäytännöllistä idealismia jossa uskotaan että se, että on oma itsensä tarkoittaisi että ei saataisi turpaan.
2: "Pojan on pakko oppia puolustamaan itseään" taas korostaa sitä, että sukupuoli on tilastollinen ilmiö, ja sen vuoksi poikkeuksellinen poika on poikkeuksellinen. Kiusaamisen estämiseksi on siksi käyttäydyttävä sukupuoliroolien mukaiseksi.

Tätä sitten sotketaan sillä, että erilaisia asioita sekoitetaan puolin ja toisin toistensa synonyymeiksi ;  On sujuvaa lähteä siitä miten Laasanen selittää siitä että maskuliinisuus on vahvuusominaisuuksia. Tässä hän tekee vallan ja vahvuuden jonain joka toimi naistenkin käyttämänä mutta joka kuitenkin on leimallisesti enemmän miessukupuolen asia. Tämä on relevantti esimerkiksi juuri tyttölelu/poikalelu -teemassa. Sillä ei ole vaikeaa kuvitella että tytöllä voisi olla poikaominaisuus jossa hän pitää traktoreista. Mutta tähän ei liittyisi aggressiivisuutta. Ei ole mitään mikä traktorissa suojaisi tyttöä. Tämä hyppy sanan sisämerkityksestä toiseen on omituista.
1: Tästä virheestä päästään feministikritiikkiin. Itse asiassa eräs feminismin parissa usein esiintyvä vakava ongelma onkin se, että se on määritellyt maskuliiniset asiat vallaksi ja vallan maskuliinisiksi asiaksi tavalla jossa näkemykset ruokkivat toisiaan ilman faktatarkistelua ; Näin maskuliinisten asioiden ajatellaan olevan ikään kuin parempia ja haluttavampia ja siksi eksklusiivisesti miehien omaisuudeksi laittuja ; Näin rekka näyttäytyy jonain jossa on nukkea enemmän valtaa ja voimaa. (Mutta jos miehet käyttäisivät nukkeja, niin puhuttaisiin varmasti kontrollivallasta, manipuloinnista ja aivopesusta joka on kasvatuksessa ; Selitys on hyvä, kuten nenäkin on ihmisillä sitä varten että silmälasit pysyisivät päässä.) Tässä kohden on hyvä huomata, että monet asiat ovat todellakin sukupuolistuneita. Mutta toisaalta toiset ovat housujen ja mekkojen kaltaisia kulttuuripiirteitä jotka on vain liitetty tiettyyn sukupuoleen.

Muu syntyykin sitten tästä. Ongelmana on se, että kumpikaan ei näytä ymmärtävän tilastollisuutta. Tässä toinen puoli kiistää sukupuolisuusilmiön ja näkee erot pelkästään ideologisina. Kuitenkin on selvä että perimä vaikuttaa tästä niin että tilastollisella tasolla tämä nousee esiin. (Ja kyllä, tunnen paljon tyttöjä jotka on tehty koiranhäntätupsukoista, asun sellaisen kanssa.) Tästä ei vain saa tehdä sitä päätelmää että keskiarvosta ja vakiosta tekisi jonkin "luonnontilan" josta poikkeaminen olisi jotenkin mahdotonta ja jota vastaan taisteleminen ei olisi mahdollista.

Keskiarvon ja yleishyvän ansat.

Toinen asia on siinä että ideologistit ovat innoissaan selittämässä miten kiusaaminen ei ole relevanttia. Että ei saisi pelotella lapsia koska sitten he eivät uskalla olla omia itsejään jos pelkäävät saavansa turpaansa. Tämä on oikeasti todella omituista. Sillä tosiasia on, että kiusaaminen on relevanttia. Itse muistan eläneeni optimistisella 80 -luvulla jolloin koko kulttuuri oli (peräti omituisuuteen asti menevän) optimismin vallassa. Individualistinen henki jossa jokainen sai olla itsensä oli vahva. Kouluissa oli kiusaamiselle nollatoleranssi. Ja opettajan valtaakin on leikelty sen jälkeen joten mahdollisuudet tehdä jotain olivat olemassa. Kuitenkin omakohtaisesti "nollatoleranssi" kiusaamiselle oli jotain aivan muuta.
1: Se antoi luvan kiistää ongelmat. Nollatoleranssi ei suinkaan tarkoittanut tehovalvontaa vaan sitä että virallinen linja oli ikään kuin papereissa oleva statement jonka mukaan kouluissa ei ollut kiusaamista. Kaikki kiusaaminen latistuu tässä silmässä helposti kavereiden sisäiseksi konfliktiksi. Ja ne myös käsitellään sellaisina. Näin aito ja paha kiusaaminen jää ratkaisematta koska vaikka keinoja olisi, niitä ei käytetä.
2: Nollatoleranssi -ilmoituksena herättää mielikuvan siitä että kiusaaminen on niin marginaalista että sillä ei ole merkitystä. Näin ollen voidaan olla omaa ideologikampanjaa ja kiusatut kantavat riskit. Tämä on tietysti mieluisaa jos olet kukkahattuideologisti koska se tiili jota naamaan hakataan ei ole oma naama. Ja muiden naamat ovat varsin abstrakteja jos niiden olemassaolo kiistetään tai sitten niitä pidetään niin marginaalisina ja merkityksettöminä että "tarkoitus kyllä pyhittää keinot" ja kiusatut ovat vain välttämätön oheistappio.
+: Kokonaisuus johti siihen että kiusaamista ratkottiin hymistelyllä jossa kiusattu huomasi olevansa velvoitettu antamaan anteeksi että pääsee kotiin. Itse asiassa tässä jäi päälimmäiseksi tunne että koko ratkomistilanteet tehtiin helposti pelkästään opettajien mielenrauhan vuoksi. Kiusatun rooli oli toimia jonain omantunnonsiivoojana jossa tilanne oli melkolailla se, että "'Eivät ne kiusaajat mitään opi eivätkä lopeta, mutta itselläsi on parempi olo." Jos joku selittää että väärin käyttäytyvä ei automaattisesti saa turpaansa, jos on oma itsensä, on väärässä. Pahimmillaan "koulu on tehnyt kaiken voitavansa" vaatisi rehellisyysmaailmassa lisälausumaa "pestäkseen kätensä vastuusta" jotta se vastaisi yhtään sitä mitä siellä oikeasti tapahtui. Epätoimiva hyssymetodi tarvittiin jotta laitoksen virallinen status saataisiin nollatoleranssilinjan "kivaksi kouluksi".

Kun kuitenkin näkee että osasta kiusaamisfaktan tuominen olisi valehtelua. Onhan sitä omin silmin lausumia joissa sanotaan että "Tuo on juuri sitä pelottelua, johon moni syyllistyy ja johon moni tyttömäinen poika vielä lankeaa uskomaan. Jos itse ei ala provosoimaan tai tahallaan altistu ikäville tilanteille, niin saa kyllä elellä ihan rauhassa." On omituista että joku vakavasti uskoo näin. Neitimäisyys on itsessään se provokaatio monille. Tai itse asiassa riittää, että se on sitä harvalle.

Tämä on ymmärrettävissä siten että optimistit ajattelevat keskiarvon kautta miettien jotain normaalia ihmistä joka on kiltti neitimäisille pojille. Ja valtaosa pojistakin on juuri täläisiä. Vaikka luonteen taakse ei nähdä biologiaa, he kuitenkin olettava että olisi jokin yleisinhimillisyys joka estäisi tämänlaisen. Salaisuus onkin siinä että kiusaamisilmiö on tilastollinen ; Itse laskeskelin tänään huvikseni, että olen ollut koulussa jossa on ollut noin 300 oppilasta. Riittää että vain hieman yli 1% pojista on kilahtanut ja tämä ilmenee kiusaamisena käytännössä miltei jokaisesa tämänkokoisessa koulussa. (Oletuksena on  että 150 pojasta tarvitsee 2 kiusanhenkeä jotka komppaavat toisiaan.) Kun katsotaan esimerkiksi koulua, on katsottava tilastolliselta tasolta ja silloin vaikuttaa sekä keskiarvo että variaatio. Kun on satoja oppilaita, marginaalisetkin riskit ovat relevantteja koska ne realisoituvat todennäköisyyden lakien mukaisesti.
1: Sama logiikka on tietysti hyvä muistaa silloinkin kun mietitään sitä miten osa epäilee koko tyttöleluihin ja poikaleluihin jaottelevia lausumia. Tässä tarinanluominen on helppo tapa ohittaa asia, kiistetään faktat joten johtopäätöskään ei pidä. Kuitenkin tosiasiassa tämänlaisia kuulee todennäköisesti koska maailmassa on paljon feministejä ja vain marginaaliset provokatiiviset osiot nousevat esiin ; Ja toisaalta tavallinen ihminen ei kykene ymmärtämään että ateisteja kohdellaan yllättävän monesti yllättävän kaltoin. Uskovainen perhe voi kokea ateistin epäonnistumisena vanhempana. Uskovainen perhe voi jopa eristäytyä vääräoppisesta helvettiinmenijästä. Moni haluaa "pelastaa" ateistit ja siksi sitä saa kuulla tuputtamista esimerkiksi työyhteisössä ja jopa ventovieraat voivat sanoa asioita kadulla vain siksi että on lukenut blogiasi ja naamasi on jäänyt mieleen. Ja ateistiksi tiedetylle lausutaan kaikenlaista jota ei uskovaisille sanota. Syynä on se, että he ovat ateisteja. Ja jos käy kuten "mitä uusateismi tarkoittaa?" -kirjassa, eli uskonnollisuudesta vapautettu lapsi dumpataan luokan ruokarukouksen ajaksi siivouskomeroon, se on ympäristöstä normaalia eikä ollenkaan provokatiivista ja häijyä. ... Vähän sellaista että jos hetero kulkee käsi kädessä tai kertoo menevänsä naimisiin ansaitsee huokauksia ja onnitteluja mutta jos homo tekee saman, hän on kammottava julkihomo jonka seksuaalisuus ei haittaisi jos ei tunkisi sitä muiden elämään ... On selvää että osa nimenomaan provosoituu laukomaan feministille. Näin ollen en epäile tarinoiden todenmukaisuutta.

Kyllä, koulussa on hierarkiaa ja statusta. Se kumpuaa erilaisin keinoin. On aivan selvää että ajatus siitä että homoseksuaalien lapsia kiusattaisiin enemmäm koulussa on fakta. Sama koskee tätäkin asiaa. Olisi kuitenkin aika omituista selittää että tämän vuoksi olisi niin, että valta tulisi antaa kiusaajille. Se tarkoittaa sitä että kontrollia ja rankaisua ja vastaavia on lisättävä. Ja ankarasti. (Ja jos sukupolvi on pullamössöistynyt, niin sitä parempi. Sen huonompi stamina ja kidutuksenkivunsieto heillä on.) Kuitenkin tämäkin lisää vain riskiä.

Kiusaaminen on osittain samalla tavalla mystistä kuin rikollisuus ; Toiset käytöstavat altistavat taskuvarkauksille. Silti vaikka käyttäytyisit hyvin voi käydä huono tuuri. Näin ollen kiusatuksi voi joutua tavallinenkin poika. Ja joku tyttömäinen poika voi jäädä tyystin kiusaamatta.

Tästä päästään Nichéstrategioihin.  

Aiemmin korostamani ilmiö ihmismassojen tilastosta jossa on keskiarvo ja keskijakauma on tärkeä kun/jos ruvetaan purkamaan Laasasen ajattelua. Hän saa sitä kautta tukea kiusaamistilanteelle, kuten viittasinkin. Mutta toisaalta se nostaa esiin myös sen, mikä on mukana esimerkiksi kaupankäynnissä.

Kaupankäynnin tuominen mukaan taas on relevanttia koska Laasanen perustelee näkemyksiään vaihtoteorian kautta ; Ajatus on, että naiset vaativat miehiltä esimerkiksi rahaa ja ylöspitoa ja saavat vaihdossa seksiä. Tämä tarkoittaa markkinoita.

Ja Laasanen näyttää unohtavan sen, mikä markkinoita koskee. Nimittäin sen, että markkinoilla ei ole yhtä strategiaa jolla tullaan toimeen. Päin vastoin, hyvin dynaaminen tapa strategioida on pärjäämisessä oleellista. Esimerkiksi markkinatutkimuksessa on likimain standardina se, että asiat mietitään kohderyhmä mielessä. Tämä tehdään siksi että tosiasiassa hyvin menstyneitä liikestrategioita on useita. ; Karkeasti sanoen Laasanen elää maailmassa jossa hän näkee vain McDonald's -strategian. Siksi hän näkee että nössmiehet saavat mokutusta naisilta. Ensin mies kasvatetaan lepsuksi, jolloin hän on kiltti ja tyttömäinen poika. Sitten pojat vetävät tätä turpaan. Aikuisena tämä ei kelpaa naisille koska he haluvat biologisista syistä enemmän "tosimiestä". Ja tietysti se, että pojat vetävät turpaan nössöjä johtuu siitä että he tietävät että vallannäyttö kiihottaa naisia. Ja koska valtaa voi näyttää vain suhteellisesti suhteessa heikompaan, on selvää että heikoin saa mokutusta. (Mokuttava mies siis vapaaehtoisesti alistuu naisen seksuaalisen päätäntävallan alle. Hän miellyttää naista, ei itseään. Machoileva Laasasmies onkin siksi tossun alla, raukka..)

Tämä on osatotuus. Tosiasiassa kaikki neitimäiset pojat eivät saa turpaansa. Neitimäisyys on osattava kohdentaa. Kysymys ei ole siitä että oletko oma itsesi, vaan siitä missä tätä omaa itseäsi toteutat. Esimerkiksi itse en suinkaan ole tunnettu übermaskuliinisuudesta. (Itse asiassa tänään kuulin siitä miten en sovi erääseen pienen piirin kamppailuryhmään koska he vaativat kolmea ominaisuutta. Pitää olla iso, pitää olla ruma ja pitää olla karvainen. Taistelutaitoja ei vaadita, ne tulevat tekemällä - ja ennen kaikkea ne voidaan hankkia.) Ja kyllä, koulussa tästä seurasi kiusaamista. Tämä ei kuitenkaan seurannut aikuisuuteen. Sillä koulu on yksi sidottu paikka. Aikuinen voi päättää menemisiään ja tulemisiaan. Ei toki täysin, mutta maailmassa on esimerkiksi vapaus valita opiskelualansa, asuinkaupunkinsa ja työpaikkansa sekä harrastuksensa. Näiden ulkopuolelle jää varsin vähän pakollista kiusatuksitulemisaikaa.

Minun onglemani ovat olleet laskemaan päin siksi, että olen keksinyt sopivan ekologisen lokeron jossa voin esimerkiksi olla nörttimäinen menettämättä kunnioitusta. Se, että yleinen ilmapiiri ei myönnä minulle positiivisia sosiaalisia piirteitä - En ole cool enkä adorable - olen kuitenkin osannut löytää paikan jossa ominaisuuteni todellakin kelpaavat naiskunnalle "aivan riittävässä määrin".   Kysymys on siitä että on oma itsensä kontekstissa johon se sopii. Tämä muistuttaa että ei tarvitse olla McDonald's, vaan voi päin vastoin olla esimerkiksi Michelinravintola. (Ja kyllä. Maksu tapahtuu sillä ihan samalla tavalla molemmissa.) Kykenen tarjoamaan taitoja ja ominaisuuksia joita on erittäin vaikeaa löytää ja joita on itse asiassa melko vaikeaa ja työlästä harjoitella. En vain markkinoi itseäni ollenkaan niillä markkinoilla missä Laasanen on ollut.

Tosin en voi olla välihuomauttamatta, että Laasasen markkina -arvoteorian ongelma on siinä, että Laasanen näyttää olevan maskuliinisuudestaan huolimatta monien naisten vihaisissa hampaissa. He eivät suinkaan kiihotu nähdessään antifeministimiehen. Itse asiassa hyvin harva on. Jos markkina-arvoteoria nojaa oletukseen että maskuliinisuus lisää "saantia", niin tässä on takana jotain hyvin omituista. (Osa antifeministimiehistä voi jopa esittää että mies ei kelpaa minkäänlaisena. Tässä totuutena on kuitenkin enimmäkseen se yleinen tosiasia maailmassa, että kaikkia ei voi miellyttää. Markkina-arvoteoria sen sijaan vaatii sen että toiset miehet ovat halutumpia kuin toiset eivät. Ja tämä lienee melkolailla selviö. Ja niin muuten ovat toiset naisetkin halutumpia kuin toiset.) Kun tajutaan että tässä on taustalla niche, jonka parista löytyy naisia jotka eivät kenties pidä peräkammarin runkkaripojusta, mutta jotka kuitenkin arvostavat niitä "runopojuja" jotka saavat nokkansa verille koulunpihalla, ei ole vaikeaa huomata että tässä on laajasti levinnyt alakulttuuripiiri. Jonka parissa antifeminstimiehenä esiintyessä lohkeaa ja niin hemmetin huonosti.

---

Farkut sopivat kaikille. Vaaleanpunaiset sydänkuvioidut pitsihörhelöt eivät sen sijaan sovi kenellekään. Paitsi kirjoittajalle, tietysti.

Lohenpunainen

Olen elänyt maailmassa jossa on sellainen väri kuin "vaaleanpunainen" jolla on paljon synonyymejä. Tällä tuli toimeen. Kuitenkin moni on sitä mieltä että esimerkiksi pinkki tai magneta on tietynlainen sävy joka ei ole vaaleanpunainen vaikka silmä sanoo muuta. (Magneta taas on kuulemma enemmän purppuraa joka taas on violetti -sanan vastaava kiusa.) Samaa mieltä ovat ne miehet jotka ostavat lohenpunaisen paidan ja selittävät että se ei ole naisekas vaaleanpunainen vaikka silmä näkee ihan selvästi että on.

Sitten keskustelu menee siihen onko paita roosa, vaaleanpunainen, pinkki vai lohenpunainen ja unohtuu se, että pinkki eli vaaleanpunainen on just hyvä väri miehelle riippumatta siitä kutsuuko hän sitä "lohenpunaiseksi" suojellakseen maskuliinisuuttaan vai ei. Mutta tunnetusti mies ei koskaan sano ei. Sen sijaan hän saivartelee vaaleanpunaisen määritelmistä, joka taas on jotain jota tavallisesti liitetään naisiin ja feminiinisiin miehiin, toisin kuin silloin kun aiheena on se muka lohenpunainen paita joka on itsellä päällä.

Turhaa kiusaa on tämänlaisesta saivartelusta. Ergo : Analyyttinen filosofia tyyliasioissa on turhaa ja raivostuttavaa. Tosin se taitaa olla sellaista kaikessa muussakin.

Pinkki

Valtion Rautateiden kuukausittain versioiva paperinippu, "matkaan" -lehti, on tyypillisesti hyvin varovainen. Sen jutut on tehty selvästi se mielessä että se ei loukkaisi ketään. Toki se esittelee usein positiivisessa valossa sellaisia "hyvänmielenterapia" -asioita joista skeptikko voisi ihmetellä, ja joita joku kiivas fundamentalisti voisi pitää "harhauskontona". Mutta he ovat poikkeuksia joka vahvistaa säännön - ja kertovat siitä miten kaikkia ei voi koskaan miellyttää, vaikka miten yrittäisi juosta ympärilleen harmittoman näköisesti silmät ymmyrkäisinä ja kieli ruskeana (kuin WC:ssä juomingeilla onnettomaan aikaan käynyt koiranpentu).

Kuitenkin sen uusimmassa numerossa (huhtikuu 2010) oli otettu esiin taiteilija Katja Tukiainen. Tukiainen provosoi pinkillä. "vastauksena Iso-Britanniassa joulun alla syntyneeseen vaatimukseen kieltää pinkkien lelujen myynti lapsille, koska ne ovat seksistisiä ja ohjaavat tyttöjä tiettyjen normien suuntaan." Tukiainen liittää pinkkiin tätä kautta luvan leikkiä naiseudella ja että tämä ei välttämättä tarkoita seksismiä.
1: Koska VR on lehtineen varsin konservatiivi on tietysti mielenkiintoista että se ottaa kantaa tälläiseen asiaan. Tavallaan pinkki nimittäin on hegemonisesti naisellinen. Mutta toisaalta feminismi on sen verran voimakas, että sensuurihalukin on toinen melkoisen vahva hegemonia - sehän on tuota sensuuriakin hakemassa. Tavallaan se, että VR kommentoi asiaa nostaa esiin sen, miten naurettavia ja kovasti outoja kieltoja ja sensuureja feminismin nimissä tyrkytetään. Mutta toisaalta sen yleisluonne on sellainen että se samalla vihjaa että feministeillä on "tavallaan jippo" perustelujensa takana. Ja samalla herää ihmettelyä siitä, miten feministit moittivat sukupuolikuvien muokkaamisesta, kun sensuurilla kuitenkin selvästi halutaan kieltää tietynlaiset naiseuden esiintymismuodot. Että jos tässä kuitenkin ollaan ideologisesti muokkaamassa naiskuvaa tiettyyn muottiin? Että käydään yhden hegemonian voimalla toista hegemoniaa vastaan, vain "uudistuksen" nimissä. Uutta uuden vuoksi, tekniikkaa tekniikan vuoksi ja asian vastustamista vain siksi että sen katsotaan edustavan "vallitsevaa normia".

Pinkki on sinänsä mielenkiintoinen väri, että se on samalla eräänlainen symboli. Se liitetään naisellisuuteen ja seksuaalisuuteen melko vahvasti. Itse asiassa väri on "naisten" jopa siinä määrin että rintasyövän, naisille tyypillisen syövän, nauha on vaaleanpunainen. Pinkki on leimallisesti "naisten väri".

Itse olen huomannut tämän, ja siksi pinkki on minulle tärkeä väri. Se liitetään usein miehillä homoseksuaalisuuteen, mutta olen silti tupannut pitämään jotain vaaleanpunaista. Esimerkiksi minulla on ollut usein vaaleanpunaista tukkalenksussa. Ja legendaarinen pinkki T -paitani jossa lukee "Jeesus teippi Pelastaa" (niin että sana "teippi" näkyy vasta katsottaessa lähietäisyydellä) on saanut ylläni mainetta. Ja jos katsot blogiani, se on varsin tummasävyinen, mutta luetteloissa on käytetty ensin valkoista ja sen jälkeen pinkkiä. Tämä ei ole vahinko.

Tässä kohden syytän Jaakko Honkakoskea. Hän nimittäin selitti minulle mitä tarkoittaa olla päheä. On helppoa olla päheä, jos on maastopuvussa oleva iso ja lihaksikas soturityyppi, ja kädessä on konekivääri. Sillä tälläinen on stereotyyppinen alfauros. Päheys liittyy vaikutusvaltaan, ja on tätä kautta "tietynlaista karismaa". Honkakosken oivallus on se, että "propit" eli erilaiset vermeet ovat vain ja ainoastaan koristeena - hieman kuten roolipeleissä hahmot saavat hyvistä esineistä bonuksia ja huonoista negaatioita. On helppoa saada ihmiset tottelemaan machosoturia jolla on kivääri. Mutta jos hänellä on nalle ja hän saa ne yhä tottelemaan. Se kertoo siitä että hän on todella päheä. Hän voi kantaa proppeja jotka antavat negaatioita. Jos pelissä hahmon statistiikka kiinnostaa, on hyvä katsoa että selviääkö hahmo seikkailusta +5 aseen vai -4 kirotun esineen kanssa. Jos joku pärjää vaikka hän ottaa paljon haittoja, on selvä että hahmo on kova. Ase on siis vain kompensaatiota - kuten se tarinoiden auto joka kertoo ulkopuolisille tilipussin paksuuden lisäksi joidenkin toisten pussien ja niiden lähellä olevien asioiden pienuudesta.

Tätä kautta korostankin tavallaan omaa luottamustani omaan karismaani pinkin kautta. Kuten kiinalaisen filosofian Jingissä on rippunen jangia ja toisin päin, ja juuri tämä rippunen tekee siitä sellaisen. Minä en edes osaa olla maskuliininen ilman että korostan maskuliinisuuttani tuolla rippusella feminiinisyyttä. Saatana, minun pinkkiä ei sensuroida. Tahtoo pupun!