A(te)senteellisen ihmisen utopia

Kävin hyvin omituisen kinan eräässä uskontokriitikoiden ryhmässä. Keskustelu oli hyvin omituinen, koska ihmiset olivat ensinnäkin kovin erimielisiä, ja silti keskustelua väritti vahvasti se, että he eivät kuitenkaan oikein ymmärtäneet edes sitä mitä yritin sanoa. Erimielisyys tilanteessa jossa sanomani sisällön kanssa ollaan erimielisiä olisi hyväksyttävissä jos sanomani edes ymmärrettäisiin. Mutta kaikki yritykseni täsmentää asioita näyttivät pölähtävän ihmisiltä hilseen yli ja siitä huolimatta jäljelle jäi jonkinlainen pahastuminen ja närkästys minua kohtaan.
1: No, jäi minunkin suuhuni hieman paha maku. Nimittäin kun ensin ihmiset kysyivät kommenttia, niin pian reagointi oli se, että jos kuva ei kelpaa niin pitäisi piirtää itse parempi. Luulin että kommentteja pyydetään jotta niitä saadaan. Ja luulin että tämänlaisessa tilanteessa ei tarvitse olla lehmä sanoakseen että maito on hapanta. Huvittavaa oli myös se, että näissä vaatimuksissa esille se, että kun valitin ensin siitä miten kuva liian leimallisen antiteistisenä haluaa poistaa uskonnot yhteiskunnasta, sain selitystä jonka sisältönä oli se, että millä symbolein minä paremmin kuvaisin sitä että ihmiskunta luopuu taikauskosta. Eli symbolia koskeva analyysi ei johtanut ajatuksia viestiin asti. Ja pääkritiikkini kohdustui juuri viestiin jota se symboli on tavallisesti levittämässä.

Ryhmän logoksi aiottiin laittaa sinänsä ihan hieno kuva. Siinä oli kuvattuna klassinen evoluutiokuva, jossa alkeellisemmasta ihmisapinasta jatketaan jonossa nykyihmiseen. Kuvan viimeinen ihminen sitten laittoi erilaisia uskonnollisia symboleita roskakoriin.

Kuva joka itse joutaisi ö-mappiin

Kuva jossa ei suinkaan
konstruktiivisesti analysoida
ja rakenneta omaa asiaa, vaan
ollaan torppaamassa melko
ehdottomalla asenteella.
Roskis on itsessään
destruktiivinen, tuhoava.
Jätteeksi hylkääminen
on asenne, jossa
argumentatiivisuuden
korostaminen ei välity.
Ja minulle tämä on tärkeää.
Että uskonnosta voi luopua
KUN SEN ENSIN TUNTEE.
Ja että sen jälkeen se
on helppoa ; Tämä vaatii tutustumista
eikä sitä että heittää roskiin.

Olen sanonut oman osani roskissymbolista. Monia saattaa ihmetyttää miksi jaksan välittää tämänlaisista. Sillä olen käsitellyt uskontoa lähinnä rautahansikkain. Lisäksi harjoitan erilaista kusipäistelyä, kuten polttelen Raamattuja testinä. Ja käyn kirkossa hattu päässä. Syynä tähän roskissymbolin paheksuntaani on se, että eräässä mielessä sovellan parilla jatkokorollaarilla John Wilkinsin 95/95 -sääntöä. "95/95 rule: 95% of people are decent human beings 95% of the time." Pyrin omalla kusipäisyyskorollaarillani siihen että kohdistan oman 5% niihin 5% ihmisistä. (Sillä kannatan Aaron Jamesin näkemystä jonka mukaan kusipäisyys on sitä että tehdään pahaa siksi että ajatellaan että muiden paha jotenkin oikeuttaisi sen.)

Otsikkoon roskiksen laittaminen on yksinkertaisesti jotain joka antaa liian syvän aseman tämänlaiselle. ; Roskakoriin laittaminen vihjaa luopumisen lisäksi poisheittämieen ja roskakorissa on myös hieman saastaisuuden tuntua. ~ Näkisin että uskontokritiikissä on hyvä muistaa että joskus voi olla syytä piirtää koraanille paskantava Muhammadsika. Siihen reagointi kun voi paljastaa jotain tärkeää islaminuskoisista. Mutta jos sellaisen piirtää se on myös jonkinlainen tunnustus itsestä. Ja jos tämänlaisen sikakuvan ottaa vaikka omaksi tunnuksekseen, niin sitten ei pidä ihmetellä jos joku pitää militanttina aggroavana paskiaisena.

Se kuva.

Se kuva. Elikkä
"The March of Progress".

Mutta tosiasiassa myös evoluutiokuva on hyvin oleellinen asia huomioitavaksi. Se nimittäin pitää sisällään toisen viestin. On selvää että ehdotelma oli kahden varsin käytetyn symbolin kombinointia. Ja tätä kautta on selvää että myös tämän puolen viesti on syytä käydä läpi. Kuvahan on klassikko. Ja siksi on hyvä huomata, että sitä on myös käsitelty. Evoluutiobiologi Stephen Jay Gould on "Wonderful Life":ssä katsonut että se on kuva jonka kautta ihmiset ikään kuin helposti saavat kokemuksen siitä että he ymmärtävät evoluutiota. "The march of progress is the canonical representation of evolution – the one picture immediately grasped and viscerally understood by all" Mutta tässä on sisällä tietty viesti. "The straitjacket of linear advance goes beyond iconography to the definition of evolution: the word itself becomes a synonym for progress." Ja tämä taas ei ole evoluutioteorian mukainen "life is a copiously branching bush, continually pruned by the grim reaper of extinction, not a ladder of predictable progress." Gould on kritisoinut kuvaa siitä että siinä (a) ei kuvata evoluution haaroittuvaa luonnetta, ihmislajin kehityskin pitäisi kuvata pensaana sen sijaan, että sitä kuvattaisiin suorana jatkumona kohti tiettyä määrättyä lopputulosta (b) se luo tarinan jossa nykyihminen olisi jotenkin hienostuneempi, laadukkaampi, parempi ja muutenkin ylivertainen. Evoluutio ei tarkoita välttämättä paremmaksi tulemista. Gould ei arvostanut narraatiota jossa sankarillinen ihminen kehittyy vaikeuksien kautta voittoon "ennaltamäärätysti ja ohjatusti" suoraa evoluutiopolkua pitkin, jossa ihmislajin superius ja ehdoton paremmuus askel askeleelta olisi se joka ohjaisi lajin kehitystä ja tulevaisuutta.
1: Vastaava evoluutiokuvasto on helppo löytää lähes kaikkialta. "X -men" -maailmassa mutantteja kuvataan usein "seuraavana askeleena". Kuitenkin tämä vaatisi sitä että mutaatiot olisivat erityisen hyödyllisiä. Ja tässä kohden analyysi näyttää sekoittavan funktion ja adaptaation. Toki keskeiset X -miehet selviävät merkittävistä uhista joten tietyllä tavalla mutantit voivat olla hyvinkin eduksi hengissä selviämiselle mutta (a) x -mutaatio on kaikilla mutanteilla sama, mutta sen efekti on hyvin satunnainen - ja kaikki mutantit eivät ole edullisia, näkyvimmät sankarit eivät siis edusta geenin keskivertoista kelpoisuutta, joka taas on se joka on populaatiossa luonnonvalinnan avulla yleistymisen takana (b) valtaosa mutaatioista vaikuttaa selvästi ulkonäköön tavalla joka ei ole lisääntymiselle edullista, esimerkiksi karvainen sininen mutantti tuskin saa suosiota naistenisukussa, eikä tässä mikään regenerointikyky tai erityinen voimakkuus auta (c) tosiasiassa suuri osa X -miesten sankaruudesta on sitä että he selviävät ongelmista joita heidän geeninsä aikaansaa. Esimerkiksi geeni aikaansaa suuttumusta ja hyökkäyksiä ryhmiltä jotka haluavat eliminoida mutanttirodun.

Kun tämä laitetaan uskontokritiikkisymboliin, nousee tietysti ensin (a) vähän sellainen sävy että tässä ei nyt oikein tykätä uskonnosta eikä oikein osata evoluutiota (b) ja sitten hieman vähemmän nolona piirteenä on se, että pelkkänä symbolina kuvaan välittyy viesti siitä että uskonnon roskiin heittävä olisi jotenkin seuraava, parempi, askel. Että kyseessä on edistys johon liittyy tulevaisuusutopia. Jonkinlainen ajatus siitä että järki jyrää uskonnon. Itse en tämänlaiseen usko. En koe uskottavana ylipäätään ihmisten mielipiteiden muuttamista edes yksilötasolla. Saati että tästä saataisiin hallittu yhteiskuntatasolla tapahtuva mielipiteiden muuttuminen. Toki monilla uskontokriitikoilla on hyvin klassinen asenne. He ajattelevat valistushenkisesti että ihminen on rationaalinen olento. Ja siksi he voivat uskoa kuten Freud, että taikausko tullaan tallaamaan maahan. Itse voisin olla enemmän Kärnän "kurjulaisten kultamunien" suunnalla. Hän viittaa Joseph de Maistren ajatuksiin ja selittää että "kaikki järjen rakentama voidaan murskata järjen avulla, ja että vain irrationaalinen kestää. Ihminen kun kuvittelee olevansa järkevämpi kuin onkaan. Kuitenkin häntä ohjaavat tunteet ja tiedostamattomat motiivit. Ihminen jälkikäteen rationalisoi eli selittää tolkullisiksi valintojaan."

En usko tämänlaiseen suurisuuntaiseen. Minulle uskontokritiikki on henkilökohtaisempaa. Se ilmentää osittain "omaa normaalia 5 prosenttiani". Eli sitä johon ei ole välttämättä mitään moraalisesti kestävää tekosyytä. Kostonhimo, pottujen maksaminen pottuina ja vastaavat "inhimilliset asiattomuudet" joissa unohdetaan se, että koston ja oikeudenmukaisuuden välinen ero on se, että kosto ei ole oikeudenmukaisuutta. Tällöin räyhäämiselläni on lähinnä itselleni terapeuttis-katharttinen vaikutus. Toisaalta saatan hakea kritiikillä asiallisemmin myös tilaa itselleni. Silloin väliksi ei ole se, muutaako kukaan mieltään itse asiasta. Ei minua suoraan sanoen kiinnosta onko joku toinen ateisti vai kristitty, kunhan hän suhtautuu minuun asiallisesti. (Tämäkään ei tietysti ole kaikki uskontokritiikin merkitys. Osa yrittää tehdä uskonpuhdistusta, eli ei torjua uskontoa vaan niiden ikäviä käytänteitä. Kaikki uskontokritiikki ei ole ateistista, ei edes agnostista. Myös teistit joskus kykenevät siihen.)

Loppukaneetti

En siis jaa otsikoksi laitetussa march of progress -roskismerkissä kulkevaa viestijoukkoa:
1: Tulevaisuusoptimistista ajatusta jossa uskontokritiikki tavoittelee utopiaa, uskonnotonta sekulaaria tulevaisuutta. En luota ihmisiin, ihmiskunnan tulevaisuuteen tai muuhunkaan. Ihan liikaa irrationaalista toivoa käsitettäväksi ja vielä vaikeammin jonain totuutena hyväksyttäväksi. Jos nielisin tämän viestin voisin ryhtyä vasemmistolaiseksi mannermaisen filosofian ystäväksi.
2: Ajatusta jossa ollaan parempia jotenkin ennaltamäärätysti ja edustettaisiin jotenkin itse itsensä nimitetysti ihmiskunnan laadullisesti parempaa ja kehittyneempää osaa jossa muut, eri lailla ajattelevat, edustavat alkukantaista ja huonoa.
3: Uskontoa voi käsitellä kuten roskaa, ikään kuin jonain joka voidaan ehdottomasti vain heittää roskiin kuin saasta, sen sijaan että voitaisiin vaikka asettua rationaaliseen keskusteluun jossa sille annetaan mahdollisuus ja sitten tämän päätteeksi vaikka hylätään.
4: Sitä että evoluutiosta voidaan levittää virhekäsityksiä tukevaa materiaalia vain siksi että "tykätään evoluutiosta" ja tämä virhekäsityksiä levittävä ikonisto on "kliseisyyteen asti toistettua ja tunnettua".
5: Sitä, että ryhmä joka ei ole ateismiryhmä vaan nimeomaan pyrkii olemaan "uskontokriittinen ryhmä" ei kovin hyvin voi ottaa tunnukseensa tämänlaista varsin repivää tunnusta. Jos kyseessä olisi jokin marginaalinen militanttiantiteistiryhmä se voisi kenties kuvata hyvin kokonaisjoukkoa. Samoin jos se olisi -edellistä vaihtoehtoa huomattavasti lievemmin- poliittinen ryhmä joka pyrkisi nimenomaan siihen että uskonnon asema jotenkin heikennettäisiin kenties jopa nollaan asti yhteiskunnasta, kuva voisi sopia ryhmälle. Roskissymboli on kuitenkin jo itsessään leimallisesti ns. uusateistien käyttämä, joten se vihjaisi että kaikki uskontokritiikki olisi tähän alakultuuuriin kuuluvaa. Jonain välivetona se voisi olla hauska. Mutta ryhmä joka laittaa tämän otsikokseen antaa sellaisen viestin jossa en yksilönä halua olla osallistumassa. Jos muut ajattelevat toisin, tämä on heidän lupansa tehdä.

Natsinski Berlinski

"And so I believe today that my conduct is in accordance with the will of the Almighty Creator. In standing guard against the Jew I am defending the handiwork of the Lord."
(Adolf Hitler, "Mein Kampf", chapter II)

Kun kreationisti puhuu evoluutiosta, on natsikortti vain ajan kysymys. Tämä on tietysti merkki totaalisesta tarpeesta demonisoida vastustaja. Evoluution kannattaja on paitsi tyhmä niin myös läpeensä paha. Tämänlainen asenne on toki riskinä itse kullekin. Esimerkiksi Richard Dawkinsin tapa lyödä kaikkiin kreationisteihin leima voidaan nähdä täsmälleen saman asenteen peilikuvaksi. Hänhän on sanonut että "It is absolutely safe to say that if you meet somebody who claims not to believe in evolution, that person is ignorant, stupid or insane (or wicked, but I’d rather not consider that)." Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen aste-ero. Dawkins pyrkii liittämään mahdollisimman vähän näitä negatiivisia attribuutteja, kun taas kreationistien mediastrategiana on ollut "iskeä täysilaidallisella".
1: Dawkins on toki mainettaan leppoisampi. Esimerkiksi "Jumalharha" ei kerro että ilman uskontoa ei olisi raiskauksia, murhaamisia ja varkauksia. (Jotka taas ovat uskovaisilla yllättävän yleisiä "vetoja" ateisteille, ja silti ateisteja pidetään suvaitsemattomina.) Itse asiassa Dawkinsin kirjaan "Root of All Evil?" liittyy taistelu jossa kirjanjulkaisija ja Dawkins olivat erimielisiä kirjan nimestä. Dawkins vastusti tätä otsikkoa, mutta provokatiivinen otsikko on myyvempi. Ja "kompromissina" teokseen sitten laitettiin otsikon perään kysymysmerkki. Tämä kertoo mediasta. Ja valitettavasti jonkin verran myös ateisteista.

Kenties pahiten tätä luokkaa ilmentää David Berlinski. Hän on hyvin erikoinen hahmo. Koska hän kiistää olevansa kreationisti (kuten jokainen Intelligent Designin kannattaja) ja korostaa olevansa agnostikko. Ja kaikki mitä hän sanoo näyttää olevan kuitenkin mitä klassisinta kreationismia. Hän on kirjoittanut Dawkinsin "God Delusion" -kirjan nimeä seurailevan teoksen otsikolla "The Devil's Delusion". Siinä hän selittää mikä on syy natsien kauhutekoihin. Otan pitkähkön lainauksen, koska se kontekstoi hänen asiansa erinomaisesti.

"Dawkins is prepared to acknowledge the facts while denying their significance. Neither the Nazis nor the Communists, he affirms, acted because of their atheism. They were simply keen to kill a great many people. Atheism had nothing to do with it. They might well have been Christian Scientists. In the early days of the German advance into Eastern Europe, before the possibility of Soviet retribution even entered their untroubled imagination, Nazi extermination squads would sweep into villages, and after forcing the villagers to dig their own graves, murder their victims with machine guns. On one such occasion somewhere in Eastern Europe, an SS officer watched languidly, his machine gun cradled, as an elderly and bearded Hasidic Jew laboriously dug what he knew to be his grave. Standing up straight, he addressed his executioner. “God is watching what you are doing,” he said. And then he was shot dead. What Hitler did not believe and what Stalin did not believe and what Mao did not believe and what the SS did not believe and what the Gestapo did not believe and what the NKVD did not believe and what the commissars, functionaries, swaggering executioners, Nazi doctors, Communist Party theoreticians, intellectuals, Brown Shirts, Black Shirts, gauleiters, and a thousand party hacks did not believe was that God was watching what they were doing. And as far as we can tell, very few of those carrying out the horrors of the twentieth century worried overmuch that God was watching what they were doing either. That is, after all, the meaning of a secular society."

Tässä näkemyksessä korostuva etiikka on hyvin vahvasti Kohlbergin moraalihierarkiassa sitä alkeellisinta eettisyyttä. Ja psykologisesti kiinnostavaa on sitten se, miten tässä korostetaan ns. kyylääjäjumalaa. Mutta tämä on kuitenkin koristelua. Sillä kenties erikoisempia asioita saadaan kun katsotaan itse natseja. Ja vähän muitakin asioita.

Mitä natsit tekivät?

Aloitin varsin provokatiivisesti ottamalla sitaatin "Mein Kampfista". Se kuvastaa erästä jännittävää puolta natsiliikkeessä. Siitä toki puhutaan yllättävän harvoin. Se oli nimittäin hyvin teistinen. Tämä voi tulla yllätyksenä ID -piireille, joiden huojentavina piirteinä on se että he eivät tavaa natsioppeja. (Koska se tekee heistä ei-natseja.) Valitettavasti tämä johtaa moniin asiavirheisiin. Hitler ei promotoinut ateismia. Ja "Mein Kampf" pitää sisällään viittauksia Jumalisuuteen.

SS -vyönsolki.
Mitä se sanoo Darwinista?
Katso ihmeessä, jos kielitaito
ei riitä, apuja löytyy kyllä ;
saksa-suomi -sanakirjasta.

1: Ja rotuopin kohdalla korostettiin varsin kreationistisia oppeja lajien pysyvyydestä ; Natsit eivät kehittäneet rotua vaan puhdistivat sitä ja yrittivät estää sen rappeutumista. Kuten asian voi lukea Suomeksi "Taisteluni" -kirjasta (vol II kappale XI) "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet." Tätä et pikku evosuista kuule tänä päivänä. Jotkut muut tahot kyllä käyttävät tämänlaista sitä enemmänkin. Osaatko esimerkiksi nimetä tämän tahon?

Hitler tarjosikin yleisölleen "jotain ihan muuta" ; Norman Baynesin "The Speeches of Adolf Hitler, April 1922 – August 1939" on tärkeä dokumentti siltä kannalta jos haluaa tietää mitä Hitler on sanonut. (Kaikenlaiseen ryönään sitä voi joutua tutustumaan jos viittaa natsejen tekoihin, sillä tietäminen vaatii tutustumista.) Sen antama oppi on yllättävä. Sen sivulla 378 on puhe jossa führer itse kertoo ateismista vuonna 1933. "Without pledging ourselves to any particular Confession, we have restored faith to its pre-requisites because we were convinced that the people needs - and requires - this faith. We have therefore undertaken the fight against the atheistic movement, and that not merely with a few theoretical declarations: we have stamped it out." Myös Christian Smithin "Disruptive Religion: The Force of Faith in Social-movement Activism" kertoo että natsit vastustivat kommunismia ja tätä kautta ateismia. Ankaruus tässä kohden yllätti itseänikin. Mutta tarkemmin ajatellen sen olisi pitänyt olla ilmiselvää. Suomi oli natsien kanssa liitossa sodassa koska meillä oli yhteinen vihollinen, Neuvostoliitto. Ateismi oli kätevä tapa erottautua.

Itse asiassa Hitler kielsi ateistisia järjestöjä. Tässä toiminta eteni vaiheittain. Heike Bock kertoo kirjassaan "Secularization of the modern conduct of life? Reflections on the religiousness of early modern Europe" (s. 157) että aluksi Hitler vastusti lähinnä vasemmistolaisia ateisteja. Heidän järjestötoimintansa kiellettiin, tehtiin laittomaksi. Sellainen oli poliittisesti epäkorrektia, kun piti ajaa kansallisvaltion elintilan asiaa. Oikeistolaisia ateisteja katsottiin sen sijaan paremmin. Hitler loi jopa kieleensä tietyn käsitteen, sanan gottlosenbewegung, jota hän moitti ja joka oli juuri vasemmistolaista ateismia. Ernst Helmreich, "The German Churches Under Hitler" (s. 241) kertoo miten vuonna 1933 Hitler oli tekemisissä katolisen kirkon kanssa ja esitti aivan suoraan että sekulaareja kouluja ei voida sallia koska niissä elää jumalattomuus. Vastustus ei siis ollut enää pelkästään vasemistolaisia ateisteja kohtaan, vaan vastustuksen ytimeen laitettiin sekularismi ja ateismi laajemminkin.

Siksi seuraa se joka muuten voisi olla yllättävää. (Se oli yllättävää ainakin minulle.) Natsisaksassa ateisteja oli sikavähän. Richard Evans onkin tuonut asiasta tilastotietoa kirjassaan "The Third Reich at War". (Tämänlainen onnistuu koska natsit olivat byrokraattisia, joka on sekin perustietoa.) Ja tässä selvisi että natsien toiminnan aikana ateistien määrä oli vain 1,5%. Osasyynä voi toki olla "kaapissaolo", sillä natsit eivät todellakaan katsoneet ateismia hyvällä. Esimerkiksi vaikeasti kristilliseksi nähtävään natsiokkulttisoopaan hurahtanut Himmler, joka kannatti ns. gottgläubig ("believers of god") -liikettä jota edusti 3,5% saksalaisista, esitti aivan suoraan että ateismi olisi riski koska siitä seuraisi tottelemattomuutta. Saksa koostui pääasiassa (95%) katolisista ja protestanteista, eli kristityistä.

Miksi tällä on väliä nykyajassa? (Ja ennen kaikkea miten.)

Tässä kohden itse asiassa varhaisajan Hitlerin oppien analogisuus nykyaikaiseen Suomeen on selvä. Moni perussuomalainen suhtautuu ihan suvaiten ateisteihin jotka eivät edusta "punavihermädättäjiä" vaan jotka ovat oikeistolaisia ateisteja. Sellaisia kuin internetvaikuttaja Peter Pyykkönen. Tämä muistuttaa hieman siitä miten joku aikanaan vertasi PerusSuomalaisten puolueohjelman sisältöä kansallissosialistien vastaavaan ja suuri osa tavoitteista oli samoja mitä natseilla oli puolueen alkuaikoina. Tämä ei toki paina hirveästi, koska julmuudet tulivat vasta paljon myöhemmin. Ja on aika idioottimaista maalata slippery slopeja näkemällä jotain "historiallisia tendenssejä" paranoidisilla asennevammaisilla silmälaseilla. Mutta niin on tuttua sekin että kerrotaan että "Koti, Uskonto, Isänmaa" ovat kolmikko josta "Uskonnon" poisottaminen uhkaa muitakin kolmikon kohtia. Ja kuinka meille kerrotaan että ateistit ovat itsekkäitä eivätkä suostu kuolemaan itseään suurempien asioiden vuoksi, josta seuraa kuuliaisuusongelmia. Ja miten juoksuhaudoissa ei ole ateisteja. Elämme kulttuurissa jossa Jussi Keskinen kertoo evoluutio-oppia kouluille. Ja tässä kohden lainataan Berlinskiä ja hänen ajatuksiaan. Ja Berlinskikin mesoaa.

Mutta rikkoakseni slippery slopen, otan varovaisen kommentin. Sekin on nykysuomesta. Tänään keskustelua on herännyt paljon siitä kuinka islamistit ovat tuominneet islamtutkijan kuolemaan. Tässä kritiikin henkenä on ollut se, että "Aika onneton islamin tutkija on jos ei edes ymmärrä eroa islamismin (Poliittinen ideologia) ja islamin (Uskonto) välillä. Ja tähän väliin disklaimeri että islamismi on tietenkin totaalista paskaa, kuten muutkin teokraattiset poliittiset liikkeet." Teokratiat ovatkin hyvin huono asia. Toissa viikolla Netanyahu ilmoitti suoraan, viitaten palestiinalaisiin, että "saastoilla ei ole oikeutta elää". Sionismi on rasistinen ja imperialistinen poliittinen liike. Tätä on sitten törkeää rinnastaa suoraan juutalaisiin (kansa) tai juutalaisuuteen (uskonto). Erottelu "fundamentalisteihin ja muihin" onkin tältä osin tärkeä jako tehdä. Moni tietysti näkee että islamilaiset "tekevät sen itse" ja että jossain vaiheessa yksittäistapauksista tulee tilasto joka merkitsee sitä että maahanmuuttokritiikki on perusteltua. Syytös on kieltämättä viehättävä. On helppoa vastustaa teokratiaa. Ja tosiasiassa jos islaminusko on "vain poliittinen ase kusipäiden käsissä" niin se tarkoittaa likimain sitä että islamin kanssa kusipäät ovat aseistettuja kusipäitä.

Mutta silti, ennen kuin Todellinen Skotti Laulaa, voimme sanoa että "Haloo! Että Vatikaanin kardinaalit ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin, samoin IRA Pohjois-Irlannissa, USA:n republikaanit, putinistit! Adolf Hitler on ymmärtänyt kristinuskon väärin, LRA Ugandassa, Ku Klux Klan USA:ssa, kristityt teokraatit Nigeriassa, Ugandassa, USA:ssa, Venäjällä, ne kaikkiko ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin? Ehkä vika on sittenkin teoriassa." Mutta tämä tosin vahvistaa mielessäni sitä alkuperäistä sanomaani niistä aseistetuista kusipäistä. Dawkiksin uskontokritiikin ytimessäkin on juuri se, että uskonto on väline politiikanteossa ja sen pahempi uskonnolle. "Väärinkäsitys dogmatiikasta" on sivuseikka koska valtaosa uskovaisista ei ole dogmatiikan mestareita.

Itse asiassa voidaankin nähdä että mikä on se syy miksi islamistiterroristi suostuu sitomaan pommin itseensä ja menemään bussiin räjäyttämään itseään. Koska Jumala katsoo häntä. Samoin Berlinskin anekdootissa esiintynyt Hitleriä kannattaneen natsin tekemä juutalaisen ampuminen on jotain johon tätä on hyvä rinnastaa. Ampuja on 95% todennäköisyydellä ajatellut että juutalainen on ollut oikeassa huutaessaan siitä että Jumala näkee. Ja hän on tästä ollut iloinen ja ylpeä. Sillä hän on puolustanut uskoaan harhaoppista vastaan. Jokaiselle joka selittää miten kristitty ei voi tappaa joutuu kohtaamaan William Lane Craigin joka perustelee teologisesti miksi on kristinuskolle soveliasta että Jumala Raamatussa käskee kansanmurhaan. Ja ei, tämä tulkinta ei jää papereille vaan sitä sovelletaan nykyaikanakin esimerkiksi israel -kysymyksen kohdalla. Kristittyjen apologeetikkojen suosiossa oleva Craig opettaa myös asioita jotka käsittelevät eläimien hyvinvointia varsin mielenkiintoisessa valossa. Selvästi kristitty voi tehdä vaikka mitä ilman että se vääjäämättä rikkoisi uskontoa vastaan. Joka tekee uskonnosta tämänlaisia tekoja haluavan kädessä vaarallisen aseen. (Ilman uskontoa hän mitä luultavimmin olisi aseeton kusipää, mutta sen kanssa aseistettu kusipää.)

Nähdäkseni islamilaiset kulttuurit ja islamilaiset teokratiat ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne tuottavat varsin sitkeän kulttuurin. Siinä missä pohjoismaissa ei ole viikinkihenkistä ryöstelyä eikä italiassa enää viitsitä ristiretkeillä edes perheen kanssa, islamilaisissa maissa yritetään rakentaa innolla kalifaatteja. Nämä teokratiat ovat myös varsin kenkkuja asua. Ja tässä mielessä sitkeys ja kulttuurin hengissäpysyminen on eettiseltä kannalta sivuasia ; Kulttuurievoluutio kertoo korkeintaan miksi se on säilynyt, ei että se olisi oikein. (Mikä on uusateistisen liikehdinnän monimuotoisuudessa se kanta joka Dawkinsilla on etiikkaan.) Nämä kulttuurit ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne ovat perseestä. Islamistinen monokulttuuri ei siis toimi. Kuten ei kristillinen monokulttuurikaan. Pluralistisissa kulttuureissa sen sijaan näyttää menevän paremmin. Mikään monokulttuuri ei toimi, joten on kokeiltava vaihtoehtoja.

Siksi jos minulta kysytään että miten agnostikkona - kuten Berlinskikin ; voiperkeleenjumalauta - rakennan moraalini ilman avoimen teistisiä oppeja vastaan hieman eri tavalla kuin Berlinski. Haen tähän avuksi lainauksen Wilkinsiltä, joka on myös agnostikko. Hän on tähän kysymykseen vastannut seuraavalla tavalla : (Tiedostaen että ateismikortti viuhahtaa kaikille eiteisteille ja ohittaen tämän roskana johon on valitettavsti jo turruttu ja totuttu.) "A while back I gave a talk to a group of theologians on the question of Darwinian accidents. It had no ethics content. The first question I was asked was “If you are an atheist, how can you have moral rules?” Like many others who talk about Darwin and evolution, I have been asked this a lot, and my answer is always the same: “I am an ape. That is what apes do.” Social apes (arguably all the apes) are evolved to function in social groups and norm-following is a crucial aspect of this. It would be remarkable if humans, who evolved from the other apes, did not follow group norms, not that they do."

ecce lesbo (eli inhimillisestä variaatiosta)

Kirjoitin aiemmin hieman leikkimielisen ja "lähinnä puolivakavan" tekstin jossa lähestyin "luonnollista etiikkaa" evoluutio ja funktion määritelmä mielessäni. (Ja sain erikoisia lopputuloksia homoseksuaalisuuden kohdalla.) Se tuli mieleeni kun luin Wilkinsin tuoretta tekstisarjaa joka käsittelee evoluutiota ja variaatiota ihmisten käyttäytymisessä. Huomioissa on paljon samaa.

Yritän aluksi referoida Wilkinsiä siten että alustan varsinaisen asiani.

Wilkins lähtee argumentissaan yksinkertaisesti siitä, että aina jos tarkasteltavassa kohteessa on variaatiota on syytä katsoa muuttujia. "In any field that has statistical variation, it is necessary to isolate the variables. Biology is all about statistical variation of populations" Ja ihmisten käyttäytymisessä on nimenomaan variaatiota. Ja tätä variaatiota on tarpeen analysoida tarkemmin. Sillä kun luonnossa kaikki on variaatiota, ei normin olemassaolo ole samaa kuin hyvyys. Ei edes siinä mielessä että hyvyydeksi oletetaan yksilön ja populaation hyöty siinä mielessä kuin mitä evoluutio ohjelmoi. "mere existence of a norm is no guarantee that it tracks past success (at that level of fitness bearer), and so we ought not expect that the moral landscape is an adaptive landscape to which morals have adapted, as Sam Harris has it doing" Esimerkiksi huomioon tulisi ottaa sellaisia asioita kuin;
* Johtuuko variaatio siitä että siihen kohdistuu luonnonvalintaa vai ei. Osa variaatiosta on neutraalia ja osa taas on populaatiossa siksi että ne hyödyttävät. Näitä voidaan arvioida jakauman frekvensseistä ja painottumisesta. "If there is a skewed distribution of behavioural dispositions, then the null hypothesis must be that there is some selective pressure to which a population has not yet adapted" Gaussin käyrän muoto kertoo onko populaatio saavuttanut adaptiivisen tasapainon vai onko siinä valikoitumista johonkin suuntaan.
* Samoin on syytä katsoa että variaatio voi kertoa siitä että keskiverto toimii mutta ääripäitä on silti läsnä. "There will be tails for any distribution that are seen as over-cooperative (“saintly”) or under-cooperative (“evil”)." Esimerkiksi jos optimaalinen sosiaalisuusaste olisi jotain, niin tästä poikkeavia olisi. Se, että jokin piirre on olemassa ei vielä kerro että se olisi adaptiivinen. Eikä evoluutiokaan toisaalta tarkoita sitä että kaikki nähtävät piirteet olisivat hyödyllisiä.
* Ja lisäksi adaptiivisuuden arvioinnissa olisi syytä vilkaista sitä mikä on tapahtumisen konteksti. Adaptaatiota lähestytään turhan usein siten, että ajatellaan että asiasta on joko hyötyä tai ei. Mutta tosiasiassa hyödyllisyys ja haitallisuus näkyvät enemmänkin siitä mitä ominaisuuksia muilla on. Jokin piirre joka muutoin olisi huono voi yht'äkkiä olla hyvä jos ympäristö on toinen. "Dawkins once used the metaphor of a Gangster Society (like 1930s Chicago). If you live in such a society, you have limited alternatives to be nice. If, on the other hand, you live in a Society of Friends, it is easier and more rewarding to be a grifter."
...

Wilkins nostaa esiin myös sen että käytöksessä onkin variaatiota monillaki aspekteilla. Hän luettelee ominaisuuksia joiden kohdalla ihmisten välillä on paljon variaatiota. Hän nostaa esiin jaottelun jossa esimerkiksi (1) riippumattomuus vs. sosiaalisuus (2) hyveiden vs. seurausten arvostus, (3) konservatiivisuus vs.progressivismi (4) laaja-alaisuus vs. spesialismi (5) reflektiivisyys vs. matkiminen. Nämä piirteet sitten ovat eettisen käyttäytymisen ja siihen liittyvien asenteiden ytimessä. Vaikka ne kaikki viittaavatkin laajempiin asioihin kuin pelkkään etiikkaan.

Omaan asiaani.

Olen toki hieman vastahankainen kun katsotaan evoluutiota ja etiikkaa. Olipa kysymys sitten biologisesta evoluutiosta jossa tietty käytösmalli yleistyy ja on adaptiivinen, tai olipa kysymys siitä että oppiminen ja indoktrinointi viittaavat kulttuurievoluutioon jossa menestyksekkäät kulttuurirakenteet säilyvät ja sen sijaan huonot ja epäkelvot kulttuurit romahtavat ja menestyvät huonosti ja katoavat kuin muinaisegyptiläisten uskonnot. Evoluutio toimii hyvin jos pitää deskriptiivisesti kuvata sitä miten ihmisten tai kädellisten tai jonkin muun populaation sosiaalinen rakenne toimii. Se voi perustua täysin havaintoihin, korrelaatioihin ja muuhun joka saadaan redusoitua ryhmän käyttäytymiseen. Mutta jos kysymys siirretään kysymys normatiivisuuteen että "onko moraalisuus (yksilöiden tai yhteiskuntien) kelpoisuutta korottavaa" ollaan sitten siirrytty asiaan joka ei välttämättä ole vahvasti yhteydessä tähän deskriptiiviseen tasoon. Sillä deskriptiivinen taso kertoo lähinnä miten asiat ovat, ja mikä on tietty tavoite mielessä käytännöllistä, älykästä tai viisasta. Normatiivinen taso taas kysyy onko tämä kätevyys ja hyvyys ja älykkyys "strategiallinen hyvyys" samaa kuin "eettinen hyvyys".
* Siksi esimerkiksi kun Takkirauta selittää miksi älykkyys korreloi pitkän avioliiton kanssa, en loikkaa tästä vielä etiikkaan jossa esimerkiksi pitkää avioliittoa pidetään hienona asiana välttämättä. Tai että älykkyys jotenkin antaisi avioliitolle gloriaa ja lyhyt avioliitto olisi hoopo konsepti. Sen sijaan korostan vain että noin näyttää tapahtuvan. ; Kenties kulttuuri vangitsee ja hegemoniaa seuraavat hybriksen sokeuttamat tanssivat ja tottelevat kuin orjat. Mutta tämäkin kertoo yhdenlaista selitystä miksi tietynlainen asia tapahtuu useammin kuin toisenlainen, ei itsessään että onko se oikein tai väärin. Näin vain käy.

Kuitenkin jos tämä näkökulma nyt sitten otetaan käyttöön niin sain kyhäelmääni pari hyvin vahvaa mielijohdetta Wilkinsin tekstistä. (Ne eivät ole deduktiivisessa suhteessa Wilkinsin sanomisiin, mutta intuitioni huutaa niiden väliin analogisuutta, eli intuitioni rakentaa niistä aavistuksen jotain induktiivisesta.)
1: Wilkinsin hyveet toivat mieleeni hyvin vahvasti Jonathan Haidtin tavan lähestyä etiikkaa. Haidt viittaa että selvästi ihmisten kesken on klustereita, joissa tietyt asiat ovat useammin yhdessä kuin toiset. (Johtuipa tämä sitten biologisesta evoluutiosta tai kulttuurievoluutiosta.)
2: Toinen vahva mielikuva joka minulle syntyi oli asian yhdistäminen peliteoriaan. Nashin tasapainossa usein nimenomaan sekastrategia on se kaikista toimivin tapa. Moni ajattelee adaptaatiota tai menestystä liian kapeasti. Peliteoria muistuttaa että frekvenssi merkitsee hyvinkin paljon kun ylipäätään mietimme sitä mikä on tehokasta ja mikä ei.

Ja näin saadaan palautus siihen alkuperäiseen monifunktioargumenttiini. Argumenttiin joka on itsessäänkin tehty lähinnä siksi että klassinen teologinen funktionaalisuusargumentti ja "biologinen tosiasia on että lapsia syntyy vain miehen ja naisen välillä" -tyylisissä lausumissa on samaa henkeä kuin kulttuurievoluutiota tai evoluutiota korostavissa näkemyksissä.. Jos lajin säilyminen ja hyöty ovat ne joilla asia oikeutetaan, evoluutiolla ja adaptiivisuudella on taatusti jotain sanottavaa aiheesta.

Ensimmäinen huomattava asia on että homoseksuaalisuus näyttää olevan varsin pysyvä piirre. En puhu vain yksilötasolla, vaan nimenomaan sillä tasolla että kulttuuriessa  homoseksuaalisuus näyttää nimenomaan sangen pysyvältä piirteeltä. Homovastaiset kulttuuritkaan eivät ole onnistuneet karsimaan sitä. Homoseksuaalien frekvenssi on melko pieni jos arvoidaan "mitä yli 50% sitten tekeekin on keskivertoa ja normaalia ja vähempi on vähemmistössä" -näkökulmasta. Mutta se on kuitenkin samalla yllättävän suuri jos homoseksuaalisuus olisi todella jotenkin niin tuhoisaa kelpoisuudelle kuin mitä siitä sanotaan. Jos homoseksuaalisuus suoralta kädeltä tuhoaisi kelpoisuuden, miksi se on niin yleistä? (Ja toisaalta jos se on opittua niin miksi kulttuuri ei voi vain karsia sitä täysin pois, jolloin voisimme huomata että se olisi vain opittu piirre. Sen sijaan uskonnot paitsi kieltävät homoseksuaaliset suhteet joutuvat huomioimaan että se on jotain jota ihmiset todella tekevät yllättävän yleisesti.)

Tämä vihjaa siitä että kenties kelpoisuutta homoseksuaaleille saadaankin niistä monista epäsuoran kelpoisuuden keinoista joita maailmalla on tarjota. Ihminen on lajina K -strategikko. Lapsen kasvatus vaatii paljon vaivaa. Ihmisiä on myös kuollut. Esimerkiksi oman veljen tai sisarten lasten kaitseminen on liitoksissa omaan kelpoisuuteen. Sillä sisarilla on yhteisiä geenejä. (Ja tästä päästään tavallaan siihen miksi meidän lesbot haluavat adoptoida teidän lapset!)

Uskallankin väittää että lisääntymiselimien yhteenhankaamisessa on paitsi lisääntymisfunktio, niin myös - ellei peräti etenkin - sosiaalinen funktio. (Jopa heteroliitossa on tärkeää huomioida että K -strategia on vaivalloinen, työläs ja vittumainen asia. Sitoutuminen perheeseen on tässä strategiassa nimenomaan "sitä jotain" joka on suoraan sidoksissa evolutiiviseen kelpoisuuteen. Ja sosiaalisuus vanhempien kesken syventää yhteistyötä, sen sijaan että mies esimerkiksi lähtisi harjoittamaan r-strategiansuuntaista käyttäytymistä, eli hyppäämällä vieraisiin hankkimaan "äpäriä" jostain muualta taktiikalla jossa määrä korvaa laadun.) Ja tälle ei ole vaikeaa kuvitella yhteyttä myös siihen biologiseen kelpoisuuteen.

Negatiivista, todistettavasti ylen negatiivista

Skeptikkopiireissä pyöriessä törmätään melko usein periaatteeseen josta riviskeptikko on samaa mieltä esimerkiksi uskovaisten ja pseudotieteilijöiden kanssa. Kysymys on siitä voidaanko negatiivista todistaa. James Randi on esimerkiksi tullut tunnetuksi tämän fraasin toistamisesta. Hänen mukaansa hän ei voi todistaa että maailmassa ei ole yhtä parapsyykikkoa, mutta parapsyykikko voi yhdellä vastaesimerkillä kumota hänen väitteensä että parapsyykikkoja ei ole. Toisaalta uskovaisten vakiovastaus ateistille on "et voi todistaa että Jumalaa ei ole". Ja jokainen parapsyykikko viittaa mahdollisuuteen ja mysteerisyyteen ja syyttää skeptikkoa avomielisyyden puutteesta.

Taustalla oleva virhe ; Liiallinen kannujen tuijottaminen voi harhaannuttaa mieltä.

Yksi syyllinen tähän on Russellin teekannu ja sen väärinymmärtäminen. Se on todistuksen taakkaa koskeva filosofinen todistus jossa kuvitellaan teekannu joka on niin etäällä että sitä ei voi havaita. Tämä argumentti ei sano että olemassaolemattomuutta ei voisi koskaan todistaa. Se viittaa enemmän siihen että saivartelulla olemassaoloa puolustava voi usein, ei aina, piilottaa kantansa kaikelta kritiikiltä. Russellin teekannun itse argumentti viittasi tähän siten, että kumoamisen vaatiminen olisi järjetöntä. Teekannun olemassaoloon ei olisi järkevää uskoa vaikka sitä ei olisikaan kumottu. Russell esitti että kumouksen puute ei ole todiste puutteesta.
*: Onkin hauskaa huomata että "falsifioimattomuuteen siirretyn" puolustaminen oli tuttua jo Russellin aikaan. Eli monista kristityistä ateismi ei voisi olla järkevää koska mitään Jumalan olemassaolemattomuutta ei ole todistettu. Russell vihjasi että jos Jumalasta tehdään sellainen että sitä ei voi kumota, olisi naurettavaa vaatia erimielisiltä tämän kumoamista.
*: Mutta uskovat tuntuvat käyttävän Russellin kantaa antiteesinään, jonain joka huutaa että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta. Ja että Russellin teekannu tunnustaisi että olemassaolemattomuutta ei voitaisi koskaan todistaa. Vaikka tosiasiassa esimerkiksi sisäisesti ristiriitainen käsite on kumottavissa myös Russellista, eli olemassaolemattomuus ja negaatio olisivat usein todistettavissa. Russell esitti että jotkin asiat ovat kritiikki-immunisoituja saivarteluja, hän ei sanonut että vain tämänlaisia konsepteja on olemassa.
*: Tämä "et voi kumota minkään olemassaoloa, et siis Jumalankaan joten olet tyhmä jos olet ateisti" -lähtökohta viittaa haluun punnita vaihtoehtoja epäreilusti, eli että ateismille ei haluta edes antaa mahdollisuutta. Tämänlaista kritiikki-immunisointia kutsutaan yleisesti ottaen dogmaattisuudeksi, eikä se ole argumentatiivisen asioiden selvittämisen kannalta reilua. Jos kysymys on keskustella siitä onko vaikka Jumala olemassa vai ei ole, ei asiaa voida tehdä niin että a priorisesti sanotaan että toinen kanta ei voi olla kuin typerä. "Kruuna minä voitan - klaava sinä häviät" -peli on hakkaamista ja juuri sitä mihin moni uskova näyttää tuntevan syvää vetoa. ; Oikeastaan kaiken tähän liittyvän voi ohittaa ja korostaa että tosiasiassa todisteiden puute ei ole todiste puutteesta. Mutta ei se ole todiste asian puolestakaan. Sekä teistin että ateistin olisi todistettava oma kantansa kunnolla eikä syyttää vastapuolta saivartelijaksi ja sysätä todistustaakkaa vastapuolen kontolle.

Kun siis mietitään Randin ja Russellin linjamaa, ja sitä miten Jumalan ja paranormaalin todistamisessa on tiettyjä kantoja joita on helppo kritiikki-immunisoida ja toisia ei, on kyse periaatteessa on kysymys nyrkkisäännöstä eikä absoluuttisesta "olemassaolemattomuutta ei voi todistaa" -tillanteesta. On ikävää että se otetaan ikään kuin ehdottomana sääntönä, olipa lausuja sitten teisti tai ateisti tai mitä muuta tahansa. Loogikot ja tieteenfilosofit eivät yleensä ottaen hyväksy tätä. Otetaan vaikka Siris -blogi. Siellä hän muistuttaa että logiikan kannalta ei ole mitään sellaista minkä arkijärki tunnistaa. "It is curious that we tend to assume this sort of asymmetry between affirmations and negations.It has been pointed out before that affirmations and negations are convertible -- every affirmation can be stated in an negative way and every negation can be stated in an affirmative way. If you can prove an affirmative claim, you can prove infinitely many negative claims." John Wilkins muistuttaa samasta ja antaa tälle pienen vastaesimerkin "It is commonly thought that one cannot prove a negative, but of course I can. If I say “there are no weasels in my right pocket”, all I need to do is enumerate the objects in my right pocket and find a dearth of weasels among them to prove that negative claim. So why do people think one can’t prove a negative?"

Tämänlainen kevyt alustus on tarpeen sillä ajatus siitä että olemassaolemattomuutta ei voi todistaa on arkijärjen mukainen. Stephen Law on viitannut että arkifilosofia ja arkiperustelu nojaa tämän tyyppiseen ajatteluun runsaastikin. Se ei kuitenkaan ole tieteellistä ja siksi moni kokee olonsa loukatuksi, ja ennen kaikkea asiattomasti ja väärin syin loukatuiksi, kun kutsun heitä ääliöiksi. (Ilkkuminen on sallittua ja epäonnistuminen on sallittua. Mutta jos epäonnistut ja ilkut ja jäät tästä kiinni, et taatusti jää rankaisematta. That is what I do, actually more, this is what I am!)

Tästä alustuksesta on kuitenkin syytä mennä tarkempiin detaljeihin. Siihen, miksi väite siitä, että "et voi todistaa negaatiota" on logiikan ja tieteen vastainen.

Steven Hales on kirjoittanut lyhyen analyysin joka käsittelee deduktiivista puolta. Otsikko on kuvaava "Thinking tool: You can prove a negative". Se muistuttaa että deduktion kannalta mikään ei ole helpompaa kuin negaation todistaminen. Syitä on useita. Ja siksi loogikot eivät arvosta kannanottoa yhtään ; "Among professional logicians, guess how many think that you can’t prove a negative? That’s right: zero. Yes, Virginia, you can prove a negative, and it’s easy, too. For one thing, a real, actual law of logic is a negative, namely the law of non-contradiction. This law states that that a proposition cannot be both true and not true. Nothing is both true and false. Furthermore, you can prove this law. It can be formally derived from the empty set using provably valid rules of inference. (I’ll spare you the boring details). One of the laws of logic is a provable negative. Wait... this means we’ve just proven that it is not the case that one of the laws of logic is that you can’t prove a negative. So we’ve proven yet another negative! In fact, ‘you can’t prove a negative’ is a negative so if you could prove it true, it wouldn’t be true!" Hauskaa on se, että tämä riittäisi. Jo lause "et voi todistaa olemassaolemattomuutta" pitää sisällään rakenteen jonka todistamisen se kieltää. Joten sääntö olisi itsessään sisäisesti ristiriitainen. Se ei kuitenkaan ole kaikki. Sillä negaatiot voidaan kääntää positiivisiksi väitteiksi ja positiiviset negatiivisiksi. "Not only that, but any claim can be expressed as a negative, thanks to the rule of double negation. This rule states that any proposition P is logically equivalent to not-not-P. So pick anything you think you can prove. Think you can prove your own existence? At least to your own satisfaction? Then, using the exact same reasoning, plus the little step of double negation, you can prove that you aren’t nonexistent. Congratulations, you’ve just proven a negative. The beautiful part is that you can do this trick with absolutely any proposition whatsoever. Prove P is true and you can prove that P is not false." Tämä tietysti on se periaate johon jo linkkaamani "Siris" -blogi viittasi.

Mutta entäs induktion ongelmallisuus?

Teksti on hieman varovaisempi induktion kohdalla. Se käsittelee sitä todennäköisyyksien kautta. Ja huomautetaan että induktioissa on aina aukkoja. Induktio on kuitenkin tärkeä periaate. Ja induktioissakin tilanne on se, että kysymys on koko induktiosta eikä siitä todistetaanko jotain olemassaolevaksi tai olemassaolemattomaksi. Induktiokin on, luoneestaan ja induktion ongelmasta huolimatta, jokin joka ei välitä siitä todistetaanko positiivista vai negatiivista "Despite its fallibility, induction is vital in every aspect of our lives, from the mundane to the most sophisticated science. Without induction we know basically nothing about the world apart from our own immediate perceptions. So we’d better keep induction, warts and all, and use it to form negative beliefs as well as positive ones. You can prove a negative - at least as much as you can prove anything at all." Toisin sanoen keijujen olemassaolokin on samanlaista induktiivista perustelua kuin väite että näitä ei ole. Jumalan todistamisessa asia on tietysti siinäkin samalla tavalla. ; Syy siihen miksi ihmiset kaikesta huolimatta uskovat että olemassaolemattomuutta ei voi todistaa tai että negaatiota ei voi todistaa on ihan muualla. "why is it that people insist that you can’t prove a negative?I think it is the result of two things. (1) an acknowledgement that induction is not bulletproof, airtight, and infallible, and (2) a desperate desire to keep believing whatever one believes, even if all the evidence is against it." Esimerkiksi valtaosa uskontokeskustelusta on todistustaakan sysäämistä vastapuolelle. Ateisteista teistin pitää todistaa Jumala ja teisteistä ateistejen tulisi kumota Jumala. Haluaisin tosin itse täydentää tätä siten että induktion ongelma tiedostetaan mutta sitä ei osata soveltaa. Ihmiset ovat siksi hyvinkin loogisen positivismin läpitunkevia miettiessään havaitsemista ja empiriaa. He nimenomaan ajattelevat arkiajattelullaan tavalla jossa haetaan verifikaatiota ja induktion ongelmat koskevat vain "epämiellyttäviä totuuksia" ; Eli että arkiajattelussa nähty kissa verifioidaan ja kissan poissaoloa ei voitaisi todistaa, koska kissa voi olla piilossa ja falsifiointiin suhtaudutaan heikosti. Näin siitä huolimatta että induktion ongelma osattaisiin tuoda esiin ja jopa nimetä.

Tosin moni näkee että esittämäni negaation negaatio on enemmän konseptuaalinen kuin aktuaalinen ongelma. Tässä onkin tiettyä perää. Jos nimittäin mietimme tiedettä, on selvää että usein todistamisessa on epäsymmetrioita. Sellainen löytyy itse asiassa jopa Humen alkuperäisestä induktion ongelmaa demonstroivasta esimerkistä. Hänellä kana sai siemeniä joka aamu ja hän teki tästä induktion jossa "isäntä heittää joka aamu siemeniä". Tämä induktio kumotaan yhtenä päivänä kun isäntä iskee kanan pään halki kirveellä, ja siemeniä ei tule. Yksi vastaesimerkki nimenomaan kumoaa esityksen.

Sokea korppikin löytää jyvän.

1: Ja moni ajattelee että induktio koskee vain ilmiöitä. Kuitenkin aina jos meillä on kohde jolla on määritelmä, kyseessä on yleistys. Esimerkkinä tästä olkoot antiikin kyynikkojen esittämä heitto jossa he sanovat että he ovat nähneet hevosia, mutta eivät hevosuutta. Itse menen tässä vielä astetta pidemmälle ja muistutan että kyynikko voi miettiä yksittäistä hevosta jos ja vain jos hänellä on käytössä määritelmä hevosuudesta ja tarkasteltu kohde todella osuu siihen "täydellisesti tai riittävän hyvin". Aina kun määritelmässä on kriteeriattribuutti tai kuvaavia attribuutteja ne voidaan kuvata yleistyksenä "kissat ovat nelijalkaisia maukujia". Ja tämä on induktio. Hempelin "Kaikki korpit ovat mustia" -lause muistuttaa siitä että kohteeseen liitetyt ominaisuudet ovat induktiivisia väitelauseita.

Induktion ongelma kumosikin tiukan verifikationismin. Loogisen positivismin ajama hyvin tiukka skientismi kumoutui mahdottomuuteensa. Sen tilalle on sitten tullut erilaisia itsekriittisyyttä jollain tavalla huomioonottavia malleja. Esimerkiksi falsifiointiperiaatteessa ratkaisu on juuri siinä että todistaminen on induktiivista, mutta sen kumoaminen on deduktiivista. "The logic of falsification"  kertookin tämän periaatteen varsin yksiselitteisesti.

"falsification strategy implements the modus tollens relation of deductive logic:
If P then Q
Not Q
Therefore, not P
Since modus tollens is a valid deduction argument form, it is rational to re- ject the conclusion “not P” only if one can show that one, or both, of the premises are not true."

Tämä tarkoittaa karkeasti sanoen sitä, että induktiossa negaation todistaminen on jossain määrin helpompaa. Verifikointi, jota vanhan mallin "kaiken tieteellisesti todistavat" kannattivat on paljastunut aukkoiseksi, mutta kumoaminen on helpompaa. Kuitenkin on selvää että tieteenfilosofiassa on pakko miettiä sitä premissipuolta. Tämä ei itse asiassa käsittele lainkaan sitä voidaanko deduktiolla tai induktiolla "todistaa negatiivista". Vaikka moni käyttääkin tätä sivuun siirtämistä ja saivartelumahdollisuutta argumenttina, kyseessä on oikeasti harhautus. Se ei koske induktion rakennetta vaan premissejen pätevyyttä. Ja kun kysymys on siitä millä ehdoin premissejä hyväksytään, on huomattava että ongelmatilanteesta selvitäkseen on pakko kiistää käytettyjä premissejä, joka taas vaatii sitä että näiden tosiasiaväitteiden kumoaminen olisi mahdollista ja perusteltua. (Niiden negaatio on todistettava tai viitattava että ne väitetyt premissinmukaiset tosiasiat eivät olisi olemassa.)

Paul Duhem on toki muistuttanut siitä että aina kun tulee kumoamistilanne, ihminen helposti keksii ad hoc -oletuksia joiden perusideana on selittää miksi jompi kumpi premisseistä ei olekaan pätevä. Rakenteista premissin oikeuttamiseen siirto johtaa siihen että falsifiointi on usein saivarteluastekysymys. Ja tämän tien päässä on Quinelainen tieteenfilosofia. Siinä ei mietitä onko asia "positiivista todistamista" vai "negatiivista todistamista", todistetaanko jotain olemassaolemista vai olemassaolemattomuutta. Siinä on kysymys pelkästään saivarteluasteista. (Kysymys siirtyy siihen voidaanko mitään todistaa, perustella ja varmistaa. Eikä siitä onko olemassaolon ja olemassaolemattomuuden todistamisen välillä epäsymmetria. Joka on "olemassaolemattomuutta ei voi todistaa" -väitteen ytimessä.) Ja pohjimmiltaan tätä mitataan Duhemin Quinen teesin avulla ; Katsomalla mitkä yleistykset ovat käytössä erityisen monessa muussa vahvassa tieteen teoriassa. (Jos asiaa tai periaatetta tai premissiä sovelletaan paljon muualla, eikä se pelkästään loisi itseään ristiriidattomaksi havaintojen kanssa, se on hedelmällistä, hyödyllistä ja vähemmän saivartelevaa.) Eli edes premissikikkailutasolla negaation todistaminen on "symmetristä";

Tämä kaikki on kieltämättä
tavallisen ihmisen järjelle vierasta
ja muutenkin hyvin häiritsevää.

Vaikka deduktio, induktio ja tieteellinen keskustelu toimivat kaikki hieman eri konteksteissa, ei koskaan voida sanoa että "et voi todistaa negaatiota". Ne ovat yleensä symmetrisiä. Mutta jos joskus voidaan sanoa että epäsymmetria on, niin silloin olemassaolemattomuus on itse asiassa helpompi ja kysymys menee siihen voidaanko olemassaoloa oikeastaan todistaa muulla tasolla kuin "ilman riittävää epäilyä on hyvin perusteltua uskoa että". Tosin tälläkin tasolla on helppoa huomata että Randi alussa tekee induktiivisen näkemyksen jonka havaittu parapsykologi kumoaa. (Rakenne prosessissa on modus tollens.) Ja epäsymmetria on tässäkin mielessä jossain muualla kuin arkijärki sen sanoo olevan ; Olemassaolemattomuudesta saadaan selvästi tehtyä induktioita. Joten symmetria tässäkin kohden on selvä. Olemassaolon todistamisvaikeuden ja verifioinnin mahdottomuuden tiedostava uskova ei voi siis selittää että ateisti voisi vain venkoilla ja että uskovan on niin vaikea todistaa Jumalaa "kun mitään ei voi todistaa aukottomasti". Falsifioitavuus ei noudata arkijärkeä ja sen tyyppisiä konsepteja joilla uskontokeskustelua on puolin ja toisin koristeltu.

En ajattele, että olisimme Kansasissa enää

Markku Ruotsila kirjoitti "Tieteessä Tapahtuu" -lehdessä valistuksen perinteestä ja tiedevastaisuudesta. Hän aloittaa tosiasioista. Siitä, että tiedevastaisuus on vahva liikehdintä USA:ssa. "Valtiovallan erinäiset virastot ovat pitkään muo kanneet tieteellisten neuvottelukuntien raportteja omiin tarkoitusperiinsä ja kieltäneet asiantuntija-avustajiaan puhumasta julkisesti muista kuin heille sopivista tutkimustuloksista. Samanaikaisesti pyrkivät vaikutusvaltaiset painostusjärjestöt estämään tieteellistä tutkimusta pitämällä muun muassa kantasolututkimuksen kiellettynä; evoluution kyseenalaistaa kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta; kreationismiin uskoo ja sitä haluaa koulujen opettavan puolestaan kuusi kymmenestä. Myös skeptisyys ilmastotieteilijöiden ilmastonmuutoksesta esittämiä tietoja kohtaan on laajalle levinnyttä. Skeptikot ovatkin kyenneet estämään valtiolliset toimet ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi."

Hän korostaa, että syy tästä sälytetään leimallisesti oikeistokonservatiivien päälle. Kuitenkin tosiasiassa oikeistokonservatiivinen puoli ei ole tiedevastaista. Oikeistokonservatiivit lisäävät tutkimusmäärärahoja enemmän kuin liberaalit vastineensa. Konservatiivit myös arvostavat tiedettä. "Yhdysvaltain kaltaisessa, edelleenkin hyvin uskonnollisessa, maassa on aksiomaattinen oletus, jonka mukaan uskonnollisuus itsessään tuottaa tiedevastaisuutta ja määritelmällisesti haastaa valistuksen aatteita. Jos tämä otetaan lähtökohdaksi, oikeana kriteerinä tiedevastaisuuden arvioimisessa ei voida pitää tosiasiatietoja tieteenteon menestyksestä Yhdysvalloissa tai sen saaman valtiollisen rahoituksen kehityskaarista eikä edes mielipidetiedusteluissa julkituotuja tavallisen kansan käsityksiä tieteen hyödyllisyydestä." Vasemmistolla on sen sijaan vastassaan tiedevastaisuutta. ; "Tiedejournalistit Alex Berezow ja Hank Campbell toteavat kirjassaan Science Left Behind, että vasemmistolainen tiedevastaisuus näkyy siinä, miten helposti sivuutetaan kaikki tieteen kertoma esimerkiksi ydinvoiman ja geenimuunneltujen elintarvikkeiden turvallisuudesta, luomuruuan ja vaihtoehtoisen homeopaattisen lääketieteen turvattomuudesta sekä niistä huomattavista rasitteista luonnolle, joita nykymuotoinen vaihtoehtoinen energiantuotanto itse asiassa aiheuttaa. Kaikissa näissä asiakysymyksissä tiedevastaiseksi sanottu Yhdysvaltain oikeisto hyväksyy tieteelliset tutkimustulokset, mutta tiedemyönteiseksi ilmoittautuva vasemmisto ei." Ruotsila selittää että usein se, mitä vastustetaan ei olekaan tiede, vaan skientismi. "Sekä Yhdysvaltain vasemmistossa vaikuttava tieteenvastaisuus että oikeistolainen uskontopohjainen tieteenvastaisuus ovat rinnakkaisia ilmentymiä tästä jälkiteollisesta todellisuudesta. Kummassakin tapauksessa katsotaan, että tieteellinen tieto on vain yksi inhimillisen tiedon lajeista eikä välttämättä aina tärkein."

Ruotsilan huomiot ovat erikoisen hienoja. Itsekin olen skeptikkona huomannut, että usein tieteellinen lähestyminen lääketieteen kysymyksissä ja Ruotsilan mainitsemissa aiheissa kohtaa "liberaalin puolen" vastustusta. Skeptikot kyllä moittivat heitä, ja yleisesti ottaen niillä on tietty kannattajakunta. En kuitenkaan näkisi että kreationistien ja homeopaatikkojen välillä olisi jotain yleistä suojaeroa. Tosiasia on, että kaikkia poikkeavia maailmankuvia lellitään. Skeptikkous nähdään aika usein vähemmistöjen kiusaamisena.

Joitain eroja tosin on. Liberaalin huuhaapuolen henkenä on selkeä tiedevastaisuus ; Ajatellaan että tiede latistaa aiheena olevan kysymyksen (kuten paranemisen, terveyden...) latteaksi. Että tiede on sitä että stereotypisoidaan luontoa. Vastaan tulee se, että luonnontieteellistä näkökulmaa näissä kysymyksissä ajava on skientisti. (Ei siis vain tässä kysymyksessä tiedettä seuraava, vaan laajamittaisesti skientisti.)  Ja skientisti on perustaltaan kova, kylmä ja hyväksikättävä. Joskus saa törmätä jopa erikoiseen feminismiin, jossa tiede edustaa kovaa ja välineellistävää maskuliinitsa kankea joka ikään kuin symbolisesti raiskaa herkän ja kaikista lokeroinneista vapaan Energiavärähtelyllisen Äiti Maan. Liberaali puoli rakentaa pseudotieteensä tiedevastaisuudella joka halaa intellektuellismia.

Ruotsila ottaa tosin erikoisen askeleen evoluution kohdalla. "Amerikkalaisen herätyskristillisyyden apologeettiset juuret ovat lujasti 1600-luvun skottilaisessa valistusfilosofiassa, ns. common sense -realismissa, joka kuului valistuksen maltillisempiin ja uskontomyönteisempiin versioihin. Sen edustajat luottavat edelleenkin skottilaisen valistusfilosofian perusteeseihin omaa Jumalalta saatua järkeäänkäyttävän ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan luomakuntaansa asettamat lainalaisuudet." Kysymys johtaa oleellisesti kreationismiin. Kun mietitään mitä kreationismi itse asiassa sanoo, niin se pohjimmiltaan sanoo sen, että Jumalakysymyskin on tieteen kysymys. Kokemukseni mukaan liberaalit tiedevastaiset vastustavat tieteellistä metodia. Konservatiivipuolen pseudotieteilijät taas arvostavat tiedettä ideaalina, mutta eivät halua että siitä seuraa vääriä mielipiteitä. Väärä mielipide tulkitaan epätieteeksi ja huijaukseksi, jota vastaan hyökätään generoimalla tieteellissävyinen vastaisku. Näin syntyy pseudotieteitä jotka teeskentelevät olevansa tieteellisiä, mutta jotka eivät sitä ole. Common sense -teologia johtaa siihen että tiedevastaisuuden sijasta on puhuttava anti-intellektuellismista, jota kuvaa (pietistinen) asenne jossa asiantuntija enemmän valitaan sen mukaan että hän rapsuttaa omaa suosikkinäekemystä. Ruotsilan huomio on tässä kohden nähdäkseni oleellisen oikein.

Tosin en malta olla ihmettelemättä sitä miten Ruotsila hyppää tieteen metodista tiedeaiheeseen. Hän antaa runsaasti tilaa Alvin Plantingalle. Ruotsila ei näytä huomaavan, tai ainakaan tuovan esiin, että tosiasiassa vaikka tiedevastaiset konservatiivit eivät näe kuilua tieteen ja uskonnon välillä, he varsin kevyesti tulkitsevat tieteen valehteluksi ja epätieteeksi heti jos se ei anna oikeita tuloksia. Ruotsila näyttää tekevän itsekin evoluutioteoriasta poliittista, tai pelkästään poliittisen kautta esiin nostettavaa "Uusdarwinistit eivät ole vain tyytyneet poistamaan selitysmalleistaan empiirisesti todistettamattomia ja siksi epätieteellisiä mainintoja Jumalasta ja yliluonnollisuudesta. Päinvaston, he väittävät a priori, että mitään muuta tietoa ei voi olla kuin täysin maallinen tieteellinen tieto ja että kaiken inhimillisen toiminnan tulee pohjata vain ja ainoastaan tälle tiedolle. Tällainen maailmanselitys ei ole tieteen keinoin todistettavissa, mutta se on peruuttamattomassa ja syvässä ristiriidassa sen kilpailevan raamattupohjaisen maailmankuvan kanssa, joka ottaa kaiken ajattelun aksiomaattiseksi ennakko-oletukseksi käsityksen Jumalasta maailman Luojana, joka on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja luonnonlaeissa."  ... "Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelusta alettiin Yhdysvalloissa puhua vasta, kun darwinilaiset evoluutioteoreetikot alkoivat esittää spekulaatioitaan siitä, miten ihmislaji kehittyi luonnonvalinnan ja mutaatioiden kautta yhdestä kaikille eläinlajeille yhteisestä esi-isästä. Itse mikroevoluution ajatus oli useimmiten hyväksyttävissä konservatiivisimmillekin kristityille, mutta makroevolutiivinen väite ihmisen synnystä muulla kuin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ilmoitetulla tavalla ei, sillä tämä väite ravisutti koko kristinuskon soteriologista (pelastusopillista) ydintä."

On selvää, että tässä ei puhuta tieteestä vaan aiheesta. Kysymyksenä on se, ovatko tietyt kysymykset tieteen ratkaistavissa. Evoluutio joka tutkii ihmisen alkuperää on periaatteessa aivan yhtä tutkittavissa oleva aihe kuin "isyystestit". Selvästi tässä "tiede" tarkoittaa muuta kuin tieteellistä metodia. Tiede tarkoittaa tiettyjä aiheita. Joihin ei saa antaa tiettyjä tuloksia. Kysymys on siis juuri anti-intellektuellismista jossa ei arvosteta tiedettä vaan mielikuvaa tieteestä. Ja jotka ovat parempia aksiomaattisessa teologiassa kuin tieteessä. Huomaamatta näyttää silti jäävän kategoriavirhe. Kun esimerkiksi aiemmin kirjoitin maakeskisyydestä, jota puolustettiin uskonnollisesti, meidän on pakko tunnustaa että tässäkin kunnioitetaan tieteen ideaalia, mutta käytännössä tehdään pseudotiedettä. Ja pseudotiedettä tehdään juuri siksi että kannatetaan tieteen ideaa tajuamatta sen ydintä. Pitäisi oikeastaan puhua "tapatieteellisistä" tai vastaavista, jotta asian sisältö osuisi Ruotsilan omaan kielipeliin.
1: Kategorisesti kysymys on uskonnollistamisesta. Eli jos jokin asia tai kysymys mielletään uskontoon liittyväksi, ajatellaan, että se olisi uskonnon yksinoikeus. Tämä on kuitenkin suunnilleen sama kun sanoisi että "Koska kissa on eläin, ei koira voi olla eläin koska koira ei ole kissa!" Logiikka heittelee omituista häränpyllyä. Toki tämä on uskovaisille tavallista ; Esimerkiksi tänään kuulin uskovaiselta, että siviilivihkimiseen kutsutut juhlapuhujat lainaavat uskonnollista seremoniaa ja siksi uskontoa ei saisi kritisoida jos tälläiset kelpaa. Samoin ateistilasten nimenantojuhlat olivat lainaa kastejuhlasta, (vaikka kasteessa ei sitten olekaan kysymys siitä että lapsi saa nimen, kun sanoin että minun nuoruudessa ET lapsia kiusattiin kun heitä ei oltu kastettu eikä heillä siis ollut nimeä. Että kakkapylly ja ralliautoilijan hikinen villapaita olivat hyväksyttäviä nimiä. Kristittyä ei olisi kuulemma kun väärinkäsitys. Mutta idea tietysti lipsuu). Eletään maailmassa jossa kaikki kuorolaulu varastaa gospelilta, kaikki lasimaalaukset ovat ikonon kopioita, uskonnollisesti neutraalit takkimerkit, koristeet ja mitkä tahansa järjestöjen tunnukset ja symbolit ovat kalpeita krusifiksejen haamuja. Ateisti ei ilmeisesti voi lukea iltasatua koska tämä lainaa iltarukoukselta, ei pestä käsiään koska tämä on plagioitu Pontius Pilatukselta, eikä tietenkään edes voi tehdä ideologisia kansanmurhia koska uskonnoilla on niihin etuoikeus.

Ajatus "itseään puolustavista uskovaisista jotka ovat ideologiahyökkäyksen alla" on fundamentalistiselta Ruotsilalta odotettavissa oleva syytös, joka näyttää erityisen omituiselta, kun tajutaan että evoluutio on tieteenala. Ja itse asiassa kreationismikeskustelussa ja Intelligent Designissä on pakko nostaa esiin sellaisia hahmoja kuin metodologista naturalismia tieteenteon keinona (ei metafyysisenä absoluuttitotuutena) perusteleva -ja nimenomaan kansantajuisen evoluutiokannatuksen kannalta oleellisen näkyvässä kreationisminbashauksen perustasosivustolssa nimeltä "talk.ogiginsissa" vaikuttava - agnostikko John Wilkins tai Doverin oikeudenkäynnissäkin evoluutiota puolustanut kristitty Kenneth Miller, joka on kirjoittanut sellaisen kirjan kuin "Finding Darwin's God". (Paitsi jos olet adventisti joille katoliset eivät ole kristittyjä, Miller ei silti ole heillekään ateisti!). Itse asiassa jos katsotaan talk.ogitinsia ja muita vastaavia evoluutiopuolustussivuja, usein korostuva teema on metodologisessa naturalismissa. Että tiede on sitä. "Kuten uskontofilosofi Alvin Plantinga on tiivistänyt, näissä keskusteluissa darwinistinen ja uusdarwinistinen evoluutio-ajattelu tulkitaan metafysiikaksi eikä empiiriseksi tieteeksi, koska sen edustajista useat kannattavat maailmankatsomukseksi luokiteltavaa tieteellistä naturalismia (eli sekularistista “tieteellistä maailmankuvaa”) eivätkä pelkästään tieteenteolle määritelmällistä metodologista sekularismia." Teorian värittäminen kannattajakunnallaan on toki ad hominem. Mutta tämän mukanaolo ei yllätä, kun muistetaan mikä Plantinga on miehiään. Plantingan koko warrant -ajattelu perustuu erikoiseen näkökulmaan jossa evoluutioon ja skientismiin samanaikainen uskominen ei olisi mahdollista mutta jumalaan uskominen ja skientismi ovat ristiriidattomia. Hän ei tee tätä perustelua sitä kautta että Jumalan olemassaolosta sanottaisiin juuta tai jaata. Jumalaa ei perustella todennäköiseksi tai epätodennäköiseksi. Warrantin ytimessä on se, että vaikka jumala voi a priorisesti olla olemassa tai ei olla, niin tiedepohjainen ateismi ei ole järkevä keskustelunaihe. Tämän jälkeen on turha puhua siitä miten "darwinistit" sensuroisivat keskustelukenttää a priori tehduin ennakkoehdoin ja ennakkovaatimuksin, kieltäen lähtökohtaisesti toisen näkemyksen järkevyyden tai kehittelyn.
1: Plantingan warrantissa ei edes ole mitään sellaista jota ateistin tarvitsisi ottaa vakavasti. Olen käynyt jo hänen argumenttinsa puutteet niin monelta taholta läpi tässä blogissa, että en edes sano mitään tämän enempää. Vasta-argumenteista on vain runsaudenpula. Perustaltaan Mikä Tahansa Jumala ei tarjoa TURVAA, itse asiassa täytyy olettaa hyvin tietynlainen Jumala. Ja tämä vaatii enemmän säätöä tiloissa kuin Plantinga antaa naturalisteille. Ja hän itse liittää tämän todennäköisyytteen, joten omalla laskelmallaan warrant on paremmin naturalisteilla kuin teisteillä. Evoluutio sentään takaa sen, että tulkintamme on turvallista. Jumala voi periaatteessa mahdollistaa sellaiset muistin ja havainnoinnin häiriöt jotka tappavat meidät heti. Meidät on voitu luoda 5 sekuntia sitten ja kaikki muistot ovat kiusantekijäjumalan harhaa. Tästä poistuminen vaatii taustaoletuksia. Ja warrant Plantingan esittämässä muodossa ei itse asiassa edes ole naturalistien oppi, vaan se on lainattu teistien luotettavuusvaatimusperinteestä. On helppoa esittää maailmankuva ristiriitaiseksi tuomalla siihen joidenkin muiden ehtoja.

Itse asiassa jos konservatiivien tiedevastaisuutta pitäisi jotenkin kuvata, se on hämmentävä. Intelligent Designin kohdalla oikein korostui kaksoisstandardi jota Plantingakin yritti tuoda peliin. ; Tunnettua on, että ID korostaa että se ei ole uskontoa, mutta sen kritisoiminen on uskonnonvastustamista ja uskonnollisten näkemysten kieltoa. Samoin demarkaatiokriteerit ovat hämmentäviä joten ei oikein tiedetä miten kreationismia voisi kritisoida tieteellisyyskriteereiden keinoin. Kuitenkin demarkaatio -ongelma lennähtää kuin savuna ilmaan heti kun pitää perustella että evoluutio on kakkaa. Sama näkemys oli siinä että Doverin oikeudenkäynnissä korostettiin sitä että "both sides must be heard", ja että keskustelu, kaikkien näkemysten ja maailmankuvien kunnioittaminen. Mutta samat tahot sitten ovat kovasti sensuroimassa evoluutiota aina kun vain saavat tilaisuuden. Sananvapaus koskee vain heitä. Ja erimielisyys on liberaalia biasta. Tasapuolisuus tarkoittaa sitä että uskovaisia kuunnellaan ja että perustana täytyy olla se, että ateistit ovat a priorisesti väärässä eivätkä he voi olla älyllisesti tyydytettyjä, vaan heitä on katsottava typeryksinä.

Ja Ruotsila itsekin näyttää edustavan yhtä standardia Jumalaa voi yrittää todistaa tieteellä, mutta jos tätä yrittää kritisoida tieteellä, on skientisti joka yrittää ratkaista tieteellä kysymystä johon tämä ei voi vastata. ; No, toki Plantingakin uskoo reformoidussa epistemologiassaan, että jumala-aisti (sensus divinitatis) antaa meille empiirisen havainnonkaltaisen kokemuksen Jumalasta, ja että tämä tekee Jumalasta empiirisen kuten Pisan tornista putoavista kivistä. ~ Eli kysymys Jumalasta ei olisi a priorinen maailmankuvakysymys, vaan jumala voitaisiin todistaa ja kysymys ei ole siitä onko tieteen ulkopuolella mitään. Tämän tematiikan herra Plantinga on varannut toisiin tilanteisiin. ; Kaava on Jumala on Tiedettä ja ateismi on vain maailmankuva ja ateismin todistaminen leikkii hengenasioilla joihin tieteellä ei ole asiaa, paitsi tietysti jumalatodistusten muodossa.

Plantingalla kaksoisstandardipeli (lue: epäreiluus, röyhkeä asenteellisuus, presuppositionistinen narsistihymyily) on syvempi, suoraan peruskäsitteisiin koodattu ; Hänestä osa aistii paremmin kuin muut. Plantingan tematiikassa maahamme onkin salakuljetettu kalvinistisia näkemyksiä siitä, että toiset ovat uskontosokeita, ja että heidän näkemyksistään Jumalasta ei ole väliä. Sensus divinitatis on keino luoda kaksoisstandardi jossa toiset intuitiot ja mielikuvat ovat tärkeitä ja Tosia, kun taas vastapuolta kohdellaan ikään kuin vammaisdiskurssissa, sokeutena. ; Tämä tietysti tukee reformistista (kalvinistista) teologiaa jossa vasta uudelleensyntyneen kristityn emootiolla on väliä, ja muiden emootiot ovat sitä että ollaan predestinoituja helvettiin ja saatanan viekotuksien kuunteluun.

Mennyt vs. historia

Tiedät yhä mitä tein viime viikonloppuna.

John Wilkinsin blogissa nostettiin esille kysymys tieteenfilosofiasta ja historiasta. Taustalla on hienoviritteisempi versio Kent Hovind -kliseestä jossa kaikkeen evoluutioon liittyvään kysytään "olitko siellä" ; "You need to draw the proper distinction between operational science and historical science, and so to grant evolutionary theory (which is historical science) the equivalent status of theories of operational science. Technically, what is designated “historical science” is really not science at all, but history." ; Argumentin henkenä on selvästi esittää että aika on demarkaatiokriteeri. ; Tämä ei tietysti ole mitään kovin uutta. Itsekin olen kirjoittanut siitä, miten Intelligent Designin ymmärtämien kannalta oleellista on tajuta, että he samanaikaisesti aivan postmodernisti väittävät että demarkaatio -ongelma on niin relevantti että ID:n vaino on maailmankuvallisuutta. Ja samalla he kuitenkin nojaavat siihen että aika olisi oleellinen. Eli heillä sittenkin on demarkaatiokriteeri.

Kysymys oli todennäköisesti ns. concern trollaamisesta ; Kirjoittaja näennäisesti esittää kysymyksiä, mutta oikeasti tässä yritetään vähän muuta. Se on näitä likaisia pikku temppuja jotka ovat kreationistien käytössä vakiokauraa - eikä trollaamisessa mitään, mutta he eivät osaa olla (a) fiksuja tai (b) hauskoja, joten strategia tekee heistä arvottomia epäkiinnostavia pölinäautomaatteja - Eli siitä mistä eräs Wilkinsin blogiin kommentoija sanoikin kysyjästä, että tämä "is playing the role of what has come to be known as a “concern troll”, ie someone claiming to be on the side of their interlocutor, while simultaneously working to undermine the interlocutor’s position in an underhand manner." Kysymykseen on tietysti tärkeää vastata. - Pelkkä ikävien nimien länttääminen kun ei riitä perusteluksi.

Wilkins jaottelee tieteen eri tavalla ; "There is a distinction in the philosophy of science that goes back quite a ways between the general (“nomothetic”) and special (“idiothetic”) sciences." Tässä erona on tieteiden onkin samanlaisena pysyminen. "Now it’s obvious that biology, geology, ecology, medical science and the like are special sciences. That is, they study things that are not universals – organisms, continents, the Amazon Basin, and so on. Evolutionary biology studies special unique objects – species, populations, lineages and so forth. These are unique objects." Jaottelu on toinen tapa rakentaa perustelu jossa evoluutio eroaa jotenkin esimerkiksi lääketieteestä ja fysiikasta. Tämä ei tietysti ole kumous. Kysymys onkin siitä että tästä voitaisiin saada toinen demarkaatiokriteeri. Tämän jaottelun lähtökohta onkin tavallaan "tuottaa lisäongelmia". Evoluution kannalta on kaksi potentiaalista demarkaatiokriteeriä jolla evoluutio voidaan ajaa roskaksi.

Wilkinsin valitsema tapa on itse asiassa hienostuneempi. Sillä Hovind -mallinen näkemys jossa on kyseessä pelkkä aika johtaisi suuriin vaikeuksiin aivan kaiken tieteenteon kanssa. Esimerkiksi jos meillä on Galilein kivien pudottaminen menneisyydessä, mistä voimme tietää miten kivet putosivat, kun tämä on menneisyyttä käsittelevä asia ja olemme määritelleet tämän kielletyksi? Ja kun muistamme, että esimerkiksi Higgsin hiukkanen napattiin hiukkaskiihdyttimessä menneessä ajassa, mistä tiedämme päteekö se enää? Mitä tehdä fysiikan tunnilla tehdylle peruspudotustestille kun se tapahtui eilen? Miten raportoida tutkimusraportti kun tapahtimasta on kulunut minuutteja? On selvää, että tosiasiassa aika ei ole ongelma. Hovind -mallisessa ajattelussa suurin vika onkin juuri siinä, että se ei erota aikaa historiasta. (Tehdään ekvivokaatio kun väitetään että menneisyys aa historia olisivat synonyymejä.) Se käsittelee kysymyksiä siitä että tiedämmekö varmasti sitä "oliko Sokrates olemassa vai vain Platonin sepite" ja "tiedämmekö että kivet putoavat maan päällä tyhjiössä painostaan riippumatta samaa vauhtia" samanlaisina. ; Wilkinsin jaottelu siis kaiken kaikkiaan parantaa kreationistien jaottelua tarjoten tilalle jotain jolla sentään on vähän uskottavuutta.

Ratkaisuna tähän Wilkinsin tarjoamaan eroon löytyy induktiivisesta päättelystä. - päättelystä. Tämä on tietysti siitä erikoinen asia, että kreationisteilla on tässäkin kriteerissä kaksoisstandardi ; He sortuvat aika yleiseen empirian väärinkäsittämiseen koska he eivät hallitse induktiivista päättelyä ; Induktio on kreationistien ajattelussa jotain joka on "aukkoista" ja "rajoittunutta". Samanaikaisesti kreationistit toisaalta käyttävät hyvin oleellisesti analogioita - peräti virheellistä analogiaa - ja analoginen päättely taas on eräs induktiivisen päättelyn muoto. Siksi onkin hieman huvittavaa miten esimerkiksi Paleyn kelloseppävertaus on oleellisena osana ID -argumentaatiota silloin kun puhutaan ID:n perustelemisesta pelkän "haukumme evoluutiota" -tason yläpuolella. Käytännössä ilman Paleyn muunnelmia suunnitteluanalogioista ID:llä ei ole mitään argumenttia omalle puolelleen. (Myös monet kreationistien suosimat teologiset argumentit ovat induktiivisen osan sisältäviä ; Kun esimerkiksi huvittelin luomalla "anti-Craig" -argumentin, siinä on kyseessä induktiivinen argumentti joka vastaa Craigin samanrakenteiseen, myös induktiivisen osan sisällään pitävään, argumenttiin..)

Wilkins huomauttaa että tieteen ollessa kyseessä voidaan tehdä päättelyä tämänhetkisestä ja venyttää tätä "taaksepäin". Näin ne voimat jotka vaikuttavat nykyään voidaan nähdä vaikuttaneen myös menneisyydessä. Tästä seuraa hieman ilmastotiedettä muistuttava tila ; Säätilaan vaikuttavat elementit ovat hyvin monin paikoin tiedettyjä ja mekanismit ovat varmistettuja, vaikka emme voi "kelata taaksepäin" ja sanoa vaikka sitä minkälainen sää oli ensimmäinen joulukuuta miljoona vuotta ennen ajanlaskun alkua, että satoiko vai mitä. Tämä on tietämisen rajoite, ei ongelma säätieteelle. Lainaan Wilkinsiltä pitkähkön kohdan joka käsittelee evoluutiota - pääteoriaa joka tässä tietysti on mukana vaikka vain ajasta ja historiallisuudesta puhuttaisiinkin. "when we see a pattern of some kind today, we can make inferences about how that pattern came to be based on observations and experiments taken today. For example, Darwin based his inferences about common descent on the nested groupings of relationships of modern organisms. All primates are mammals, as are all canines, etc. The pattern of relationships calls for an explanation, and the historical process of descent with modification (which we call “evolution” today) is just such an explanation. So there is an operational aspect to historical science based on our knowledge of things we can observe and experiment or intervene with. We will never know for certain if this or that ancestor existed in one way or another, but we have perfectly reasonable grounds for thinking there was an ancestor, in part because we have seen speciation (the splitting of one species into two) in the modern period, but also because we have firm grounds for thinking this theory (of common descent) explains adequately and without trouble the observed relationships of modern organisms."

Historia humanistisena paperienpenkomistieteenä on siis vieläkin hieman eri asia. Ja itse asiassa historiantutkimuksessa kannattaakin tehdä muuta kuin luottaa papereihin. "On Gettysburg, I once saw a documentary where people went over the battlefield with geophysical ground detectors and found that some of the written records were inaccurate. With science!" Onkin ihan tavallista, että luonnontieteellisiä metodeja voidaan soveltaa muutoin humanistisella historiatieteen alalla. Onkin huomattava että aika paljolti "oppiaine historiastakin" on itse asiassa sellaista että se on luonnontieteellistä eikä humanistista. Näin ollen keskustelu historian epäluotettavuudesta tieteenä muuttuukin melko marginaaliseksi. Jos joku sanoisikin että historia ei ole tiedettä, jouduttaisiin huomaamaan että tämä "historia taiteena" muuttuukin aika pieneksi osaksi menneisyydentutkimusta, koska se käyttää havaintoja, mittauksia ja induktiivista ajattelua, ja muuta luonnontieteissä sovellettuja metodeja silloin kun se on mahdollista. Vain aika pieni osa on kirkonkirjoihin luottamista. Tämän verran "jos oikein reilusti annetaa kreationisteille joustoa" -asenteella voitaisiin sanoa historian epäluotettavuudesta. Merkittävää on, että tätä "epäluotettavaa taidetta" paperinpenkomisosiota ei hirveästi käytetä evoluution tutkimisessa. (Ja rehellisesti ottaen en ole edes vakuuttunut että se historia ei olisi tiedettä. Yritän vain olla todella todella todella relu - melko vieras attityydi kreationisteille ja reiluuden nimissä he eivät ihmisinä tai intellektuelleina tai keskustelijoina ansaitsisi tätä.)

Siksi olenkin hitusen huvittunut, kun ensin vedeltyään argumentteja siitä miten evoluutio on kakkaa koska yritetään väittää kaksiosaisesti että (a) evoluutio on historiatiedettä ja (b) historia on maailmankuvallista taidetta, eikä tiedettä. Ja sitten kun asiasta keskustellaan, vedetään huomio siihen että demarkaatiokriteeriä ei ole olemassa. "Until philosophers of science solve the continuing “demarcation problem,” there is little point in debating what is or isn’t “science.”" On ihmeellistä miten demarkaatio on ongelma aina kun kreationistipuoli saa kritiikkiä ja sen väitteitä käsitellään tieteenfilosofialla. Kun samanaikaisesti ne kyllä väittävät että evoluutio ei tasan tarkkaan ole tiedettä, vaan maailmankuvallista roskaa. Joka on väite jota ei voi tehdä ellei ole tarjolla mitään demarkaatiokriteeriä jonka kautta asiasta voitaisiin keskutella. ; Strategia on kökköydestään huolimatta kreationismin ja Intelligent Designin puolella aivan standardivastaustapa.

Itse asiassa jo tältä pohjalta onkin selvää että kaikki puheet historiallisuuden tieteelisyydestä ovatkin kreationistien argumentaation puolella enemmän denialistista keskustelun hämärtämistä ; Huomio viedään syrjään samalla kun akateemiset hienot sanat antavat ikään kuin kredibiliteettiä. Siinä tehdään kategoriavirhe, red herring ja olkiukko, koska (a) evoluution väitetään olevan historiatiedettä vaikka se on enemmänkin ajassa menneisyyttä tutkivaa tiedettä joka tehdessä (c) harhautetaan ihmiset uskomaan että historia ja evoluutio kuuluvat samaan kategoriaan (b) ohjataan keskustelu syrjään sivupolulle niin että ei tarvitse puhua evoluution todisteista vaan puhua metatasolla historian tieteellisyydestä. (Ja tätä ei edes tehdä siten, että historiaa välttämättä tarvitsisi pitää epätieteenä. Tämän tason mukaanotto lisää huonouskertomia entisestään. Tämä on jo niin huonoa että se vaatii varmasti vuosien harjoittelun.)

Tieteen populistisointia

Olen lapsuudesta asti tottunut tiedejournalismin parissa pulaamiseen. En tarkoita tässä mitään huipputiedettä, vaan niitä aivan normaaleja jokamiehen tiedelehtiä. Nuorempana en erottanut mitä eroa on tieteen popularisoinnilla ja tiedejournalismilla. ; Oli toki selvää että molemmat enemmänkin heijastelivat tiedettä kuin olivat varsinaista tiedettä.

Sittemmin opin että tieteen popularisoinnissa on enemmän kysymys yhden ammattilaisen koosteesta ja näkemyksestä kuin tieteen kuvauksesta sellaisenaan. Tiedejournalismi taas on metaisessa suhteessa tähän. Se on tiivistelmä jostain josta kenties tulee jonkun tiedettä popularisoivan kirjan luku. Jos hyvin käy.

Näin ollen tiedejournalismi on itse asiassa hyvin vaikeaa. Siinä on kaikki tieteen popularisoinnin vaikeudet äärimmäisillään mukana. Siksi ei pidä ihmetellä että prosessissa myös epäonnistutaan. Tavallaan koko lajityypin perusvire on sellainen että tätä tulee odottaa ja tälle pitää olla jopa jossain määrin ymmärtäväinen. John Wilkins kuvasi sitä että näitä vaikeuksia ei itse asiassa usein yritetä jarruttaa. Tätä voi olla vaikeaa ymmärtää, mutta tässä puhuu raha. Lisäksi mukaan on helpohkoa nähdä kadunmiehen näkemys reiluudesta.

Wilkins kertoo syyksi sen, että jos raportoi vain pelkkiä faktoja, se ei ole viihdyttävää ja lukijan huomio vaeltaisi pois. Ja tämä tarkoittaa sitä että mainoksien teho ja myytävyys heikentyvät. Näin ollen onkin suuri houkutus luoda draamaa. Tässä käytetään usein vaihtoehtonäkemyksiä tai joskus jos tälläistä ei löydy niin tiedejournalisti haastattelee toista tiedejournalismia ja saa täten aikaan vääntöä "Find an “opposing” view to report, even if it means giving equal weight to the ignorant, the foolish or the simply insane, and if you can’t find a credible enough counteridiot, interview another journalist. Every time a journalist interviews a journalist, you are being offered theatre, not reportage." On selvää että tässä ei ole kysymys tieteestä tai siitä että järkeville näkemyksille annetaan tilaa. Tiedejournalismin luulisi korostavan laatua, eli että se esittäisi hyvin perusteltuja näkökulmia. Mutta tosiasiassa tieteessä aidot draamat ovat vähissä. "The work that scientists actually do is much less dramatic, but by the same token it is far more important than the drama. To understand it takes effort, and to understand the importance of it takes analysis and care, and avoids the view from nowhere. And it is almost never reported. It is not dramatic enough." Tiedejournalistit ovat jopa kehittäneet erilaisia kikkoja joiden avulla aiheisiin tuodaa asennetta ja draamaa. Siksi uutisista tehdään mielellään "läpimurtoja" silloinkin kun sellaista ei ole. Samoin se voi dramatisoida konkreettisella vaaralla tai vaikkapa tiedemaailman petoksilla. Ja niin "most of what is reported, even if it is accurate, is the ephemera or epiphenomena of science."

 Näin tiedejournalismista saadaan viihtyisää. Tämä ei itse asiassa ole välttämättä kovin huono piirre. Sillä kiinnostusta tarvitaan että jotain voi oppia. Esimerkiksi itse tykkään lukea todella kevyiti "tieteen kuvalehden" tyyppisiä lehtiä aamukahvin kanssa. Samoin olen oppinut "Assassins Creed" -pelisarjaa pelaamalla mitä erikoisempia asioita. En ole koskaan ennen tiennyt yhtä paljoa ottomaanien valtakunnasta tai USA:n itsenäisyyssodasta tai muinaisten roomalaisten arkkitehtuurista kuin mitä tämä peli on minulle opettanut. Esimerkiksi katsoessani erästä Neroa käsitellyttä dokumenttia en voinut tehdä muuta kuin heittäytyä "Assassins Creed : Brotherhoodin" tunnelmiin. Siitä että paikat olivat tuttuja ja niiden rakentamisestakin oli knoppitietoa yllättäviä määriä. ; En kuitenkaan kutsuisi tätä kovin ymmärrystä tuovaksi. On aivan varmaa että knoppitiedolla on mukavaa päteä humalassa pubissa, mutta oikein muuhun tämänlaisesta ei ole.

Tiedelehtien tyylisten julkaisujen kohdalla onkin hyvä lähinnä ottaa sopiva asenne. Sillä selviää lähes mistä tahansa. On hyvä tiedostaa että julkaisut eivät ole täydellisiä. ~ Ne ovat opettavaisia, mutta niiden avulla ei tule oppineeksi. Ne herättelevät ajatuksia mutta ne eivät ole ajatuksiaherättäviä.

Miten Darwin ei ole kiistanalainen

Pasi Heikuran "Aristoteleen kantapäässä" on "juttua" Darwinista ja evoluutiosta. Siinä esitetään kysymyksiä kuten "Darwinin teoria mullisti ihmisen maailmankuvan. Monien mielestä se oli kohtalokas kristinuskolle; onhan ajatus elollisen hitaasta kehittymisestä ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Mutta luettiinko Raamatun luomiskertomusta kirjaimellisesti luonnontieteellisenä faktana vielä keskellä 1800-luvun teollista vallankumousta? Ja jos luettiin niin, eikö Lajien synty vapauttanut Raamatun tieteellisen opuksen todistustaakasta niin, että sitä voitiin vihdoin lukea uskonnollisena kirjallisuutena? Eikö Darwin ansaitsisi oikeastaan pyhimyksen arvon paljastettuaan, miten luomiskertomuksen ihmeet ovat oikeastaan kulkeneet? Onko Darwinismin ja uskonnon väitetyssä vastakkainasettelussa sittenkään nokikkain uskonto ja tiede, vai onko siinä tiede valjastettu uskonnon ja ateismin välisen riidan käsikassaraksi?"

Tässä herää esille tietysti esimerkiksi klassinen kysymys siitä että onko Jumala nähtävissä enemmän siinä että hän on luonnonlakien säätäjä, vai korostetaanko ihmettä, jolloin juuri se missä ei ole luonnonlakia ja selitystä koetaan Jumaliseksi. Jumala voidaan tietysti sovittaa moneen paikkaan, myös evoluutioon.
1: Evoluutiokeskustelussa onkin usein painottunut se, että esimerkiksi Dawkins selittää että Paleyn kelloseppäargumentti oli merkittävä ennen evoluution tietämistä ja että evoluutioteoria oli ikään kuin ovenavaus joka salli sen että kykenit olemaan älyllisesti rehellinen ateisti. Hän siis kannattaa ajattelun monimuotoisuutta jossa uskovaisella voi olla erilainen keskustleukulttuuri ja perustelusäännöt kuin ateistilla ja uskovaisen ei tarvitse oikeuttaa itseään ateistien ehdoilla ja täten löytyy tilaa moniarvoisuudelle. Mutta samalla hän tekee työtä jotta tasan tarkkaan olisi niin että ateisteille ei saataisi tilaa. Että "järjellinen ateisti" olisi mahdottomuus ja kiellettävä konsepti. Sillä tämä on hänen näkemyksensä uskonnonvapaudesta. Se, joka väistämättä kumpuaa kun hänen filosofiansa eri osaset laitetaan yhteen. Se, jota ei näy hänen PR -puheissaan joka kertoo joko siitä että hän ajaa PR -asiaa tai se, että hän ei ole kovin hyvä teologi-filosofi. (Uskallan väittää että hänen tuotantonsa yleislaatu kiistää jälkimmäisen.)
___1.1: Tässä voidaan nähdä toki tiukkaa Jumalan ihmeen falsifiointia, jota tietysti tapahtuu jos oletetaan Jumala aukkojen Jumalan kautta nähtäväksi mystiseksi toimijaksi josta ei tiedetä miten hän toimii vaan joka näkyy vain mysteerissä eli siinä mitä ei tiedetä ja joka ylittää järjen. Mutta tällöin tietysti joka ikinen luonnonlaki olisi jonkinlainen Jumalagiljotiini kun gravitaatioteoria jotenkun kumoaisi sen että Jumalan rakkaus työntäisi ja pitäisi selittämättömästi meitä yhdessä.
___1.2: Mutta järkevämpää on kuitenkin nähdä että evoluutio on perustaltaan tilaa antava. Eli sen voima ei ole siinä että se kumoaisi Jumalaa vaan päinvastoin se antoi tilaa olla ateisti. Tällöin evoluutio antaa tilaa olla älyllisesti rehellinen ateisti että älyllisesti rehellinen uskova. Tällöin evoluutio olisi avomielisempi kuin esimerkiksi Paleyn kelloseppäargumentti joka tuomitsee ateistit typeryksiksi.
2: Tämä ajatus on mielenkiintoista nostaa esille nykyaikana;
___2.1: Esimerkiksi Alvin Plantinga on korostanut maailmankuvien merkitystä ja joka on kuitenkin samanaikaisesti nähnyt paljon vaivaa selittääkseen miten evoluutio ja naturalismi (joka hänellä on käytännössä samaa kuin ateismi) eivät sovi yhteen, eli että ateistit eivät voisi olla älyllisesti rehellisiä jos uskovat evoluutioon.
___2.2: Toiset taas näkevät että evoluutio on ateismia, eli evoluution kritisoiminen estäisi ateismin tyystin. Ihan sen takia että heistä tilanne on hyvin erilainen kuin mitä Plantinga sanoo ; Heistä juuri se ainut tapa olla älylliseti koherentti ateisti on se, että kannattaa evoluutiota. Ja jos evoluutio on roskaa ei voisi olla ateisti. Tätä ajetaan toistuvasti ID:ssä, jossa ongelmana on se, että se samanaikaisesti väittää että sen tulkinta on jumalasta riippumaton, eli siinä tutkitaan vain Suunnittelua ottamatta kantaa Suunnittelijaan. Samalla he kuitenkin yrittävät eliminoida kaikki ne teistiset kuvat joissa teistinen evoluutio on ytimessä. Sillä he eliminoivat evoluutiota ja esimerkiksi ID:n perustaja Johnson on kirjoissaan selittänyt että teistinen evoluutio on vähän kuin ottaisi väärää rahaa aidon kullan sijasta. Ja Leisola on luennoillaan selittänyt että teistinen evoluutio on kuin ratsastaisi samanaikaisesti kahdella hevosella jotka kulkevat eri suuntiin.
___2.3: Usea peräti uskoo molempiin, sekä Plantinga että ateismi=evoluutio -kaavaan samanaikaisesti joka on tietysti sellaisella (oksy)moronistisella tavalla surkuhupaisaa. Heitä kuvaakin se, että he vihaavat pääasiassa ateismia ja haluavat pilkata sitä keinolla millä hyvänsä ja päätyvät siksi olemaan typeriä.

Uskaltaisinkin jatkaa tästä (agnostikko) Wilkinsin linjoille. Hän nimittäin on kirjoittanut että Darwin ja evoluutio ei liity oikeastaan juuri mihinkään mihin sitä usein liitetään. Maan ikä oli tiedemiesten vakiinnuttama jo ennen Darwinia. Darwin ei ollut myöskään uusi siinä että yhdisti ihmiset eläimiin. Sillä jo Linnéllä oli luonnonjärjestys jossa ihminen luokiteltiin mukaan eläinkuntaan. Edes rasismiin ja rotuhygieniaan häntä on vaikeaa liittää "Darwin was not controversial because he implied racist ideas about humans. He never did and the racism that is sometimes associated with his ideas preceded him by centuries (and were good Christian virtues) and were mediated by those who disagreed with him." Tässä Wilkinsilläkin nousee se, että Darwin kiisti Jumalan välttämättömyyden. Darwinin vaarallisuus ei siis ole siinä että hän olisi falsifioinut Jumalan tai todistanut Jumalan negaation, vaan enemmänkin siinä että hänen jälkeensä voitiin sanoa että eläinkunta voi mahdollisesti olla olemassa ilmankin Jumalaa ; "No, the reason why Darwin was controversial is very, very simple. Darwin argued that complex designs could arise without a mind to guide it."

Tästä seuraa se, mikä on oleellista. Evoluutio ei ole kiistanalainen, mutta sen ympärillä herätetään kiistoja. Ja usein kiistaa ei käydä tästä ydinkysymyksestä. Sen sijaan häntä yritetään kritisoida jollain joka vaikuttaa vähemmän uskonnonvapauteen iskemiseltä. "All the supposed “controversies” of Darwinism (or that phantom, “neo-Darwinism”) are post hoc attacks based on the prior objection to the lack of a guiding hand in biology. Don’t like natural selection? Attack Darwin by calling him a racist or blaming him for the Holocaust. Say he is antiessentialist. Say he is anti-religion. No matter how much evidence one puts forward that these are deliberate lies manufactured by those who hate Darwin for natural selection, it won’t stop the prevarication industry." Eli kun vastustetaan ateismin mahdollisuutta, ei tätä haluta kuvata tämänlaisena vaan halutaan korostaa että evoluutio laitetaan syylliseksi holokaustiin ja antisemitismiin. Tämä ei ole ihme, sillä nämä ovat tehokkaampia, emotionaalisesti vakuuttavampia, kuin tunnustus siitä, että oikeasti halutaan elää teokratiassa jossa ei ole mahdollista olla fiksi ateisti, eli että ateisteja päästäisiin kohtelemaan huonompina säälittävinä kansalaisina. Joka taas nousee ajatuksena esiin välittömästi jos ydinkysymys nostetaan värittämättä esiin. Eli sitä ei väritetä jumalafalsifikaationa vaan mahdollisuutena olla uskovaisen lisäksi myös ateisti.

Wilkinsiltä löytyy myös tulkinta jonka kautta evoluutiovääntöä sekä ateistejen että teistien kautta voidaan miettiä. Hänestä evoluutiota voidaan kritisoida hyvin ja huonosti. Ja huonolle kritiikille on annettu liikaa tilaa. "Sensible philosophical critics of Darwin focus on selection for that reason. It undercuts our prior belief that We Are Special. Human mentation, cognition, language, morality, religion or economics is somehow privileged in the universe. Bullshit. We are an animal and we arose without the universe seeking us (although, as I have argued, a deity might choose this universe because we evolve in it). The human exceptionalism which critics like Fodor, Fuller, Plantinga and the rest presume but do not argue for unfairly places the onus on Darwinians. It is time to stop taking them seriously." Itsekin kannustan ihmisiä tähän, ainakin ajatuksen tasolla. Sillä uskon että huonon evoluutiokritiikin vuoksi hyväkin kritiikki värittyy ; Koska valtaosa kritiikistä on roskaa on helpompaa ajatella että hyväkin kritiikki olisi samanlaista kuin se kaikki muu. Kun aihe ylikyllästetään roskalla, kultahippusten olemassaolostakaan ei välttämättä tiedä ja koko kasa on helppo ohittaa jopa silloin kun aihetta olisi muuhunkin.