Näytetään tekstit, joissa on tunniste falchion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste falchion. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2016

This is a knife - or is it?


Miekan ja [tikarin, puukon tai veitsen] erottaminen toisistaan on usein helppoa. Kahdenkäden miekkaa ei sekoita tikariin. Eikä morapuukko voi olla miekka oikein millään mielikuvituksella. Välissä on kuitenkin joitain haasteellisesti eroteltavia välimuotoja. Sellaisia jotka pakottavat miettimään sitä onko kyseessä iso puukko vai pieni miekka. ; Elokuvamaailmassa ainakin "Crocodile Dundee" pakottanee miettimään sitä onko hänen "this is a knife" todella veitsi.

Yksi tapa lähestyä tätä asiaa voi olla se, että katsoo rakennetta. Veitsissä on yleensä hyvin vaatimattomat kädensuojukset. Miekka on "useimmiten" esine jossa on jonkinlainen kädensuoja. Mutta tässä on riskinä tietyntyyppinen "juridisuus". Nykyisen saksan alueella kun tavalliset ihmiset eivät saaneet kantaa miekkaa, joten he kasvattivat veitsiään ja näin syntyi messer. Jota voi monesti olla vaikeaa erottaa muuten kuin kahvaosiltaan miekkana pidettävästä falchionista.

Yksi ero voidaan kuitenkin ottaa. Kysymys on siitä että kun terän pituus kasvaa, sen suhtautuminen hyökkäämiseen ja torjuntaan muuttuu. ; Karkeasti sanoen veitsi on ase jonka terää ei kannata "jakaa kahtia". Siis siinä mielessä että sen teräosat olisi kamppailuteknisesti järkevää ajatella kahtia. ; Miekkailusysteemeissä on tavallisesti lähestytty asiaa siten, että miekan terän kahvaa lähellä oleva osa erotetaan kärkiosasta. (Ei välttämättä rakenteellisesti, terä voi olla tasainen ja suora. Mutta käsitteellisesti.) Kahvaosan lähellä on hyvä torjua mutta huono lyödä. Teräosalla taas on huono torjua ja hyvä hyökätä. Vastaavasti jos torjujan kannalta terä on niin pitkä että sitä kannattaa torjua kärkeä kohti tähdäten, vastustajalla tuskin enää on veistä käytössään.

Toki tällä on jonkinlainen yhteys niihin aiemmin kertomiini rakenneosiin. Sillä jos kahvan lähellä oleva osa on korostetusti torjuntaan tarkoitettu osa, vihollisen aseet lipsahtavat helppommin omille käsille. Joten on houkuttelevaa ja hyödyllistä rakentaa vahvennettua kädensuojaa.

Tämä funktionaalinen miekan ja tikarin erottelu on siitä erikoinen että ramboluukko ja Crockodile Dundeen veitsi ovat vielä nimenomaan veitsiä. Mutta niin on roomalaisten gladius -miekkakin. Sen sijaan messer on funktionaalisesti miekka.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kuinka minä luokittelisin miekkoja? (Eli kun pituudella on väliä siihen miten sitä käyttelee.)


On syytä katsoa yllä olevaa miekanpyörittelyä. Sitten voinen sanoa sanottavani. "I Don't do that". Tämä on hyvin merkittävä asia. Ja tämä palautuu siihen, miten miekkoja luokitellaan.

HEMA -piireissä on käyty monia vereviä debatteja esimerkiksi falchionin määritelmästä. Sellaiset asiat kiinnostavat ja niistä myös kysytään kysymyksiä. Miekkojen luokittelu kiinnostaa erityisesti roolipelaajia jotka säätävät pelitilanteiden kuvauksia tai peräti luovat omia pelejään.

Tässä on kuitenkin syviä perusongelmia.
1: Ensimmäinen ja vahvin niistä on se, että yleensä miekkoja on kunakin historiallisena aikana tavattu kutsua vain miekoiksi. Tietenkin omalla kielellä. Näin ollen esimerkiksi gladius on vain roomalaisen tapa sanoa miekka. Tämä sanan perusmuodossa käyttäminen tarkoittaa sitä että tavallaan vasta nykyaikaisen ihmisen on ylipäätään tarve luokitella erilaisia miekkoja. Se tavallisin sen ajan miekka on ollut miekka. Tämä toki paikkautuu suurelta osin sillä että miekkoja kutsutaan sillä nimellä millä niitä on jossain paikassa kutsuttu tiettyyn aikaan. Ja näin saadaan ajanjakso ja paikka. Jota kautta voidaan kyllä tehdä hyviä arviointeja. Joissa vähintään tiedetään että mitä falchion nyt ei ainakaan ole.
2: Toisaalta monesti on niin että tiedetään että jotain termiä on käytetty mutta sen viittaussuhde on epäselvä. Esimerkiksi tiedetään että englannissa on jotain miekkamallia kutsuttu bastard swordiksi. Mutta se mihin tämä oikeasti ja eksaktisti on viitannut on ollut selvää sen ajan ihmisille. Mutta mikään taideteos tai vastaava ei sido tätä nimeä johonkin tiettyyn miekkaan tai miekkatyyppiin niin että mukana olisi määritelmä tai jokin vastaava jolla ehdoton tieto asiasta voitaisiin tietää. (Asiaan voidaan toki tehdä enemmän tai enemmän hyviä arvauksia. Mutta se, että voitaisiin sanoa että "tämä on oikea ja muut on roskaa" on jotain johon ei ylletä.)

Koska olen kuten olen, voisin sanoa että suuri osa roolipelaajien koko mindsetistä on väärin. Jos mietitään asiaa sitä kautta että hahmoilla olisi jokin taito, jota sitten voidaan käyttää jonkin aseryhmän kautta, niin suuri osa miekkailusta itse asiassa toimii kaavalla "siinä on terä ja suora varsi". Ja erinimisiä miekkoja voi käyttää aivan samalla taidolla. Muutokset ovat pieniä. Eivätkä ainakaan sellaisia kuin monissa taidoissa joissa asetta ei joko voi ollenkaan käyttää tai sitten bonukset katoavat täysin menossa.

Jos minun täytyisi luokitella miekkoja, olisin pragmaattinen. Ase on miten sitä käytetään. Ja tämä on oikeasti hyvin merkittävä muutos. Koska se muuttaa kuvaukset hieman erikoisiksi.

Jos minun täytyisi luokitella pelkästään sellaisia aseita joissa on suora terä, mielellään molemmilta puolilta teroitettuina, ja joissa on palkkimainen väisti voidaan saada irti se idea jota tavoittelen. Kun muut muuttujat minimoidaan saadaan irti se minusta suurimmat erot aikaansaavat teemat.
1: On syytä lähteä tikarista. Lähtisin ihan siitä että tikari on mikä tahansa sellainen teräase jonka saat kokonaan kahvan ja tupen kanssa ripustettua kainaloosi niin että voit kuljettaa sen huomaamatta. Tämä on tärkeä koska se määrittelee aseen pituutta suhteessa omaan käteesi. Näin tikari ei ole eksakti ihmiseltä toiselle. Mutta sinun omalla kohdallasi se on aika eksakti. Tämä määritelmä ei ole merkityksetön. Enkä viittaa pelkästään siihen että tikari olisi jokin salakuljetettava ase. Vaan siihen, että kun veitsen pituus on niin lyhyt että voit jossain tekniikassa (vaikka rystyotteella pitäen) olla asennossa jossa terä osoittaa sinua itseäsi kohti ilman että se oikein voi vahingoittaa sinua itseäsi sitä voi käyttää sellaisilla kikkailuilla joita pidemmillä aseilla ei voi tehdä. Ja tämä on se joka vaikuttaa suoraan siihen mitä sen aseen kanssa tappelussa "noin teoriassa voi tehdä".
2: Varsinainen miekka on tietenkin tuota pidempi. Mikä sitten on lyhyt miekka/short sword? Nähdäkseni tämä luokittelu on tarpeen siinä mielessä että on olemassa miekkoja jotka selvästi eivät ole tikareita ylemmissä määrittein. (Esimerkiksi pisimmät cinquedeat.) Mutta niillä ei voi tehdä pistonvaihtoa tai oikeaoppista vastaiskua (counter attack). Vastaisku taas on tässä kohden helppo määritellä. Sellainen tehdään silloin kun sama aktio on sekä defensiivinen että offensiivinen. (Ja se päättyy samaan aikaan tai "tosi lähellä sitä" kuin vihollisen isku olisi onnistuessaan päättynyt.) Eli esimerkiksi tulevan aseen kärki torjutaan ja asetta siirretään syrjään (mielellään lähellä oman miekan väistiä mutta kenties jopa puolivälistä terää). Ja irrottamatta tätä teräkontaktia oman miekan kärkiosa viiltää tai pistää vihollista. Tämä pituus määräytyy, kenties yllättäen, vihollisen käden mukaan. Se on käytännössä selvästi pidempi kuin lyhyen miekan vaatima etäisyys koska kontaktia ei tehdä vastustajan käden lähellä vaan "kohtausopaikka" josta pitää ulottua viholliseen on nimenomaan kauempana, vastustajan aseella. Jos aseella ei voi tehdä "kounttereita" se on lyhyt miekka.
3: Jos aseella voi tehdä countereita mutta se toimii käytännössä parhaiten yhdellä kädellä, kyseessä on arming sword. Tässä kohden löytyy toinenkin nyrkkisääntö. (Aseella voi huolimattomasti lyömään itseään muuallekin kuin reiteen tai korvaan. Aseen pituus vaikuttaa tässä jonkin verran tekniikoihin.)
4: Jos ase on niin pitkä että sillä voi tehdä vastatekniikoita ja sitä voi käyttää sekä kahdella kädellä että yhdellä kädellä kyseessä on pitkämiekka/longsword. Pitkänmiekan koko idea on se, että sillä on valtava repertuaari asioita joita sillä voi tehdä.
5: Jos ase on sellainen että se käytännössä vaatii kaksi kättä se on kahdenkädenmiekka. Tässä tärkein ero on aseen painossa ja painotuksessa ja käsiteltävyydessä. Kahvan ja väistin rakenne ja muut ovat usein sellaisia että terän pituuden lisäksi niillä on iso merkitys. Tai kenties tätä kategoriaa pitäisi kutsua bastard swordiksi. (Minun mielikuvissa paskiaiset ovat suuria, monien muiden mielestä bastardi on itse asiassa pienempi kuin normaali longsword.) Sillä...
6: Jostain syystä luokitteluihin innostuneet roolipelaajat eivät ole tiedostaneet että kahdenkädenmiekkoja on useanlaisia. Ja niitä ei voi käyttää samalla tavalla. Minulla on sellainen ilmiselvä kahdenkädenmiekkoja joilla voi tehdä käytännössä kaikkia pitkänmiekan kahta kättä käyttäviä tekniikoita. Mutta kaikilla ei voi. On olemassa nyrkkisääntö jonka yli menevillä miekoilla ei voi tehdä aika isoa määrää mainituista tekniikoista. Syynä on se, että noin iso ase joka kestää yhtään mitään väistämättä painaa tiettyjen rajojen yli. Ja toisaalta se on niin pitkä että sillä löisi koko ajan maata. Joka esimerkiksi voi pysäyttää tekniikan kesken sen tekemistä. Oman miekan mutaan painaminen lujaa ei noin yleisesti ottaen ei ole kovin toimivaa. Tämän pituuden tunnistaa käytännössä siten että laittaa kätensä suoraan eteensä. Ja jos miekkaa pyöräyttämällä ympäri ja kärki raapaisee lattiaa, se on niin pitkä että sitä pitää käyttää eri tavalla. (Tai jos ranteet eivät kestä niin roikottamalla miekkaa rystyotteella lattiaa kohden. Jos kättä on nostettava koholle yli 90 asteen jotta kärki ei osu lattiaan, miekka on niin pitkä että sillä ei voi tehdä kaikkea.) Tämä on hyvin rajoittavaa, joskin se antaa tilaa sellaisille iskuille joita katsellessa ei ihmettele miksi esimerkiksi monet aateliset eivät ottaneet turnauksiinsa ollenkaan kahdenkäden taistelua mukaan kun parhaatkaan sen ajan gauntletit eivät kyenneet pysäyttämään niiden iskua eli suojaamaan niiltä. Tälläistä miekkaa pyöritetään omituisesti ja kysymys on inertianhallinnasta, koska painavalla aseella ei voi tehdä edes normaaleja parry+riposte -tyylisiä ratkaisuita koska niissä vaaditaan nopeita ja teräviä suunnanmuutoksia. Tai jotain. Sillä tämä on jotain jota en tosiaankaan tee. "No idea" kertonee siitä että kyseessä on aika uudenlainen ja erilainen taito.

Tällä luokittelutavalla saa varmasti paljon irti roolipelisuunnittelusta. Että siitä että miten eri asioita ja kamppailutaitoja soveltaa noin muutoin ties missä.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Is this a knife?

Hankin itselleni uuden lelun. Se edustaa "hyvin tavallista mutoilua" jota on tavattu eri aikoina. Se on myös jokin jota on melko vaikeaa määritellä. Pituutensa puolesta se on veitsi, mutta se ei käytettäessä tunnu veitseltä. (Tosin sitä ei voi pitää miekkana ; Oma nyrkkisääntöni on että vastustajan nilkkoihin ei yleensä kannata lyödä, mutta miekalla se on joskus tietyissä tilanteissa mahdollista. Jos ase on sen verran lyhyt että nilkat eivät voi olla maali juuri mitenkään, se ei ole miekka.) Siinä on piirteitä jotka tekisivät "falchin vai messer" -kiistan erittäin vereväksi. Tuon tyylisiä aseita on käytetty kauan. Tuon kaltaisia on käytetty "pimeän keskiajan" seaxista yhdysvaltojen sisällissodassa käytettyihin tavallista suurempiin Bowiepuukkoihin asti. Se on jossain määrin "sekasikiöase". Mutta se on käyttökelpoinen.

Voisin analysoida sen neutraalisti, mutta sen sijaan en. Käsittelen sitä sitä kautta miksi se on objektiivisesti parempi juoksuhauta/kaupunkisotakontekstissa kuin yllä oleva lapinleuku. Mielestäni vertailu on hyvä tehdä koska ne ovat itse saman mittaisia ja ne voidaan nähdä vaihtoehtoina samoihin tehtäviin.

Erot voidaan kuvata seuraavalla tavalla:
* Lapinleuku on kahvan kanssa 57,2 senttiä, pelkkä terä 44,6 senttiä. Uuden veitsen 58 senttiä ja 46 senttiä. Erot ovat hyvin pieniä. Tämä ei ole sattumaa. Useat yhden käden "isot veitset" mitoittuvat hyvinkin tarkkoihin rajoihin, mitkä taas määräytyvät ihmisten keskipituuden ja anatomian kautta.
* Lapinleuku painaa 440 grammaa, uusi veitsi 600 grammaa. Painoero on iso ja tekee veitselle "oomfia". Tässä painoluokassa massa ei kuitenkaan oikein hidasta. Sillä uuden veitsen painopiste on lähempänä kahvaa. Ja ennen kaikkea näin kevyissä esineissä isoin rajoite ei ole se että ase on niin painava että kättä ei jaksa liikuttaa. Vaan se, että ihminen ei pysty heiluttamaan kättään kuin tiettyä vauhtia. Biologia on oleellisempi rajoite kuin aseen paino.
* Lapinleu'ussa on hieno heloitus. Mutta käytäntö on sen kanssa jo opettanut sen, että sillä on pakko tehdä "draw cut". Koska terä on itse asiassa hyvin suora, on pakko "vetää" jotta saa viiltoa. (Mikä ei ole toki minulle hirveän vaikeaa koska koulumme painottaa "draw cutia" yli "pull cutin".) "Työntämällä" käsi helposti lipeää terälle. "Vetäessä" kahvan takanuppi toimii jopa hämmästyttävän hyvin. Kahva on sileä ja voisi luulla että se on liukas mutta ei. Taistelullisesti tämä on aika suuri rajoite. (Mutta eipä veistä siihen ole tarkoitettukaan.) Uudella veitsellä kädensija estää liukumiset molempiin suuntiin. Lisäksi terän muotoilu on tehty kaarevaksi niin että syntyy viiltoefektiä ilman että sitä väkisin täytyy itse tuottaa. (Mikä ei toki ole suuri asia. Mutta olemassa.)
* Muotoilulta lapinleuku vaatii yhdenlaisen viillon yhdellä terällä tiettyyn suuntaan. Pistot ovat käytännössä mahdottomia, koska terän muotoilu ja kädensijan luonne estävät tämän. Uudessa veitsessä on vähän matkaa teroitettu myös "lapetta" ja siinä on kärki. (Tosin kärki on omaan makuuni hitusen liian kaareva. Tosin itse nipotan tästä enemmän kuin suurin osa. Jopa kun isäni halusi tehdä minulle miekkaa, tein kaavat siten että rakensin aseen "kärjen ympärille". Eli ensin mietin kärjen ja muu oli sitten vähemmän keskeistä. Joku voi muuten huomata miten uusi veitseni on muotoilultaan samansuuntainen kuin uusi veitseni. Tosin sen terä on reilut 70 senttiä pitkä eli se on huomattavasti suurempi ase ja mekaanisesti ilmiselvä miekka eikä veitsen ja miekan sekasikiö.)
* Uuden aseen kädensija on ohuempi. Ja siinä on paksunnos hieman ennen "kaaren loppumista" takana. Siitä saa ihan hyvän otteen. Mutta se voisi olla parempi. Leukun kädensija taas osuu käteen melko mukavasti. Lisäksi leukun kanssa pystyy kädensijan ja terän asettelun kautta tekemään hauskoja temppuja "peukalo lappeella". (Joskin tällä mahdollisuudella ei tee mitään koska takana ei ole terää ja käsi menee liian helposti terälle.) Uuden veitsen kädensijassa peukalotemput ovat kankeita ja epämukavia, kädensijassa onkin omituinen paksunnos sivustassa. Se ei suojaa mutta estää peukalon käytön terällä. En ymmärrä miksi tämänlainen rakenne on veitseen haluttu laittaa. Ehkä estettisistä syistä. (Tosin kuka niitä muka haluaa saksalaisia peukalotemppuja D -kädensijan kanssa tehdäkään? Minä!)

Itse asiassa uuden veitseni paino ja terän kaareuttaminen tekevät siitä paremman myös viiltoaseena verrattuna siihen mitä lapinleuku. Joten se päihittää leu'un jopa siinä ainoassa tehtävässä johon leuku on spesialisoitunut. Lisäksi uuden veitsen käyttötavat ovat monipuolisempia, viiltoja ja pistoja voi tehdä moneen suuntaan ja monella tavalla ja molemmilla puolilla terää. Siinä on myös parempi suoja käsille. (Tosin D -suoja ilman "katanatyylistä" levyä ei muuta tyyliä juurikaan, isommalla kopalla tai "katanatyylisellä levysuojauksella" kättä kannattaa pitää enemmän ojossa. Mutta D -kaari on parempi kuin ei mitään. Itse en tosin edes suosi korikahvaisia. Osittain juuri siksi että kädensijan koppautuminen pakottaisi muuttamaan asioita siihen mihin on opetellut.) Yhtä nopea mutta vaarallisempi ja monikäyttöisempi.

Minullekin lisäkarisma on hyväksi.
Onneksi sitä saa veitsiltä.
Lisäksi uudessa veitsessä on yllättävä etu lapinleukuun nähden. Marttinin leuku on käsittämättömän hienoa työtä. Siinä on arvokkaita visakoivuisia materiaaleja. Osat on hienosti liitetty yhteen. Tämän kolhiutuminen surettaa. Käsityöläistaidot ja materiaalit ovat kokonaisuus ehjänä. Jokainen lovi lapinleu'un terässä on itkun paikka. Uudessa veitsessä taas on niin että jos siihen ampuu luodinreikiä ja sitä hakkaa vasaralla lommoille niin se on vain lisää karismaa. Ei uusi veitsikään huono ole ; Sen käsityöläistaito on OK, ase pysyy kasassa eikä hölsky. Eikä mene rikki. Mutta siitä puuttuu täysin "sofistikoituneisuus". Se ei ole taidetta vaan käyttölelu. Sellaiselle lisäkarisma voi olla hyväkin.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kilven ja tikarin provokatiivisuus

Jos katsotaan historiallisina aikoina käytettyjä aseita, on yleensä aivan järkevää lähteä liikenteeseen jonkinlaisen hyväntahtoisuuden periaatteen kautta. Lähtökohtana on olettaa että aseet ainakin jossain määrin toimivat. Muutoksiakin on aivan tervettä miettiä siitä kulmasta että on tehty jonkinlaisia innovaatioita jotka ovat yleistyneet.

Toki tämä on otettava tietyllä varovaisuudella.

Sillä se, että jokin ase otetaan käyttöön myöhemmin ei välttämättä tarkoita että se olisi parempi nimenomaan taistelukäytössä. Jos esimerkiksi katsomme sitä miten rapiiri pikku hiljaa korvautui smallswordilla, kysymys ei olisi siitä että smallsword olisi parempi ase. Itse asiassa smallsword on lyhyempi ja kevyempi kuin rapiiri, joten sillä on vaikeampi torjua tehokkaasti kuin rapiirilla ja sen etäisyys on huonompi. Sen yleistymisen syyksi onkin nähtävä se, että aseella haettiin aivan muuta funktiota. Tuli muodikkaaksi kantaa kevyempää aseistusta. Mukavuus arkielämässä oli maksimaalista tehokkuutta tärkeämpi.

Äärimmillään tämä logiikka tietysti korostuu siinä että vaikka kaikki aseet on nykyajassa korvattu sillä että kuljetaan ilman aseita, ei se todellakaan tarkoita sitä että maailman paras ase olisi nyrkki. Ja että siksi aseeton kamppailu olisi jotenkin maailman tehokkain itsepuolustuskeino. On selvää että syyt ovat tässä kohden enemmän lainsäädännöllisiä.

Ja toki näitä rajoituksia on tunnettu aiemminkin.
* Esimerkiksi pitkän miekan käyttöä oli Euroopassa monin paikoin rajoitettu. Sitä sai käyttää jos oli aatelinen.
* Samoin aseiden terien pituuksia rajoitettiin monissa kaupunkivaltioissa. Tämän vuoksi sen tyyliset tikarit joiden terä oli juuri sallitun mittainen yleistyivät voimakkaasti näillä alueilla.
* Jos katsomme messereitä, niitä kutsutaan veitsiksi. Mutta kun katsomme messeriä ja vertaamme sitä miekaksi kutsuttuun falchioniin, erot ovat yllättävän pieniä. Lähinnä kahvan rakenne erotti veitsen miekasta.
* Samoin katanoiden omistus oli rajoitettu samuraiden käyttöön.

Ja nämä rajoitukset johtavat aseisiin jotka eivät ole itsepuolustuksellisia vaan juridisia. Ja nämä juridiset rajoitteet on valittu juuri sen vuoksi että tietyt aseet on nähty liian vaarallisiksi. Siksi tulisikin tiedostaa että juridiikka voi viitata nimenomaan siihen että muutos johtuu siitä että taistelullisia tehoja on heikennetty tietoisesti ja tarkoituksella.

Joskus asiat ovat kuitenkin vaikeita.

Yhden käden aseiden tukena on usein käytetty erilaisia "vasemman käden aseita". Tässä on toki oltu hyvinkin luovia. Kamppailumateriaalista löytyy esimerkiksi selvästi arkitilanteissa kohdattaviin itsepuolustustilanteisiin viittaavia ratkaisuja, joissa opetellaan taistelemaan miekan ja tinatuopin tai miekan ja lyhdyn kanssa. Toki nämä ovat mukana hieman triviaalinomaisesti. Esimerkiksi vuodelta 1783 peräisin oleva Domenico Angelon "L’École d’armes" (aka. "School of Fencing") kuluttaa smallswordin ja lyhdyn kanssa taisteluun vain vähän aikaa. Nämä tukiaseet ovat "improvisoituja" siinä mielessä että niihin turvaudutaan jos joudutaan yllättäen kamppailuun vaikka baarissa ollessa tai sieltä kotiin tultaessa. (Mikä ei ole rehellisesti sanoen kovin tavatonta nykyaikanakaan.)

Mutta toisaalta moni on tietoisesti varautunut tähän mahdollisuuteen sellaisella tavalla jossa otetaan tarvittavat varusteet mukaan. Ja tässä klassinen ja pitkään suosittu kombinaatio oli käyttää yhdenkäden miekkaa ja buckleria, pientä kilpeä. Tämä on varsin hyvä yhdistelmä. Se kuitenkin korvautui rapier ja tikari -yhdistelmällä. Joka on sekin hyvä.

n kuitenkin hieman vaikeaa nähdä miksi main gauche olisi yksiselitteisesti parempi ratkaisu kuin buckler. Se on toki itsessään aggressiivisempi ja tarjoaa vastustajalle tätä kautta hieman enemmän huolenaihetta. Toki bucklerin käytössäkin kilvellä voitiin lyödä, mutta lopullinen vahinko tehtiin sitten miekalla niin että buckler on vain sekundaarisesti hyökkäysase. Ja tällöinkin lähinnä sitä varten että saadaan aikaa ja tilaa tehdä se kunnollinen vakavamminotettava hyökkäys. Mutta sitten toisaalta buckler suojaa varsin hyvin.

Tikarilla torjunnassa oleellista on, että sen avulla voi torjua pistoja varsin hyvin. Pisto on luonteeltaan melko nopea mutta eteenpäin suuntautunut. Ja tässä eräänalisena "itsepuolustuksen universaalina" se tarkoittaa sitä että sitä on helppo siirtää sivulle. Mutta viilloissa on usein enemmän "peräänantamattomuutta" ja sen sivulle siirtäminen on vaikeampaa. Siksi buckler on sitä parempi ase mitä enemmän vastapuoli lyö ja viiltää. Rapier ja tikari taas on kätevä jos pitää taistella toista pistävää vastaan. Siksi on helppoa nähdä miksi miekka ja buckler ovat yleisiä jos muilla on miekka ja buckler. Ja jos muut käyttävät rapieria ja tikaria on ymmärrettävää jos mieli tekee vaihtaa itsekin miekkaan ja tikariin. Mutta muutos on sitten haasteellisempi kysymys.

Itse uskallan väittää että syynä on provokatiivisuus. Ja tässä on hieman yllättävä kulma verrattuna nykyaikaan. Nimittäin jos ulos lähtee nykyisin tikarin kanssa, poliisit ovat hyvinkin helposti niskassa. Buckleria taas ei pidetä uhkaavana. Olen itse asiassa tullut siihen tulokseen että buckler on miellyttävintä kuljettaa paikasta toiseen aivan avoimesti vyössä. (Ei vyöllä vaan siten että se on ihan konkreettisesti kiinni housuissa niin että joudun irrottamaan vyön jotta saan sen käteen.) Se ei kiinnosta poliisia tai uhkaa ihmisiä. Nykyään tikari on provokatiivinen ja kilpi ei.

Etkö näekin miten lempeää
puuhaa meillä on tekeillä?
Mutta ennen ajat olivat toiset. Silloin tikari oli yleinen työkalu jota yleisesti kannettiin mukana. Veitsellä voitiin tehdä monia arkisia askareita. Sillä oli useita muita funktioita kuin tappelu. Sen sijaan buckler oli vain ja ainoastaan yhtä tilannetta varten. Se oli puhtaasti tappeluväline. Niitä käyttävä tunnusti julkisesti olevansa halukas joko haastamaan riitaa tai muutoin vain valmis tappelemaan. Ja itse asiassa jos katsomme historiaa, miekan ja bucklerin kantavat swashbuklerit olivat halveksittuja. Oli jopa alakulttuuri jossa miekan ja bucklerin kanssa varustautuneet haastoivat riitaaa kolkutellen kilpiään ja kutsumalla jotain muuta tappelamaan kanssaan. Kilven ääni oli kuin erikoinen pahantahtoinen mainoskello. Sen avulla mainostettiin missä saa tapella ja kunnolla. On luonnollista että tätä sitten haluttiin rajoittaa.

Tässä ympäristössä kilpi on nimenomaan provokatiivinen. Ja on aivan järkevää siirtyä main gaucheen. Itse asiassa tätä korostaa sekin, että siinä missä keskiajalla tikaria pidettiin hyvin usein vyöllä jopa aivan edessä, niin rapiirimiehet pitivät tikaria tavallisesti selän takana vaakatasossa siten että aseen sai vasempaan käteen kätevästi ja nopeasti. Mutta tikari ei toisaalta erityisesti "mainostanut olevansa läsnä". Buckler on sellainen että sitä on vähintään kohtuullisen vaikeaa piilottaa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Naisten valtaa, miekkoja ja anakronismeja

Taide ja etenkin taidehistoria muistuttaa siitä, että jos taiteilijat kenties ovatkin vapaita ja paheellisia, niin silti taiteen sisällöstä päättävät yllättävän paljon erilaiset mesenaatit. Ne jotka päättävät tukea ja tilata vapailta ja paheellisilta taiteilijoilta päättävät mitä vapautta ja paheita tukevat. Tässä mielessä yllättävän suuri osa taiteesta koostuukin teoksista joiden tärkein anti on seksissä tai väkivallassa. Ja naisissa. Ja mitä enemmän, sitä enemmän.

Pää lautasella,
parhaimmillaan
härkäpapujen ja
mukavan chiantin
kanssa. tstststs..
Salome on ollut suosittu aihe maalaustaiteessa. Hänhän liittyy lujasti kristilliseen kulttuuriin, sillä hänen tanssinsa vuoksi Herodes suostui mestaamaan Johannes Kastajan. Kuitenkin "Raamattu" ei mainitse häntä nimeltä ja nimi onkin haettu Josefuksen "Juutalaisten muinaisajoista". Salome on osittain suosittu juuri siksi, että hän on jonkinlainen femme fatale, eli jonkinlainen telaketjufeminismi jossa on riittävästi karismaa jotta sovinistikaan ei kehtaa häntä siitä loukata. Ajatus siitä miten tanssilla voidaan saada miesten pää pyörryksiin ja valtaa - ja se miten tätä voidaan käyttää väkivaltaan kuvastaa tietysti hieman naisen valtaa että ennen kaikkea niitä pelkoja joita miehet ovat naisissa kokeneet. ; Naisellinen valta on epäsuoraa, mutta mies kuitenkin kiedotaan oman sormen ympäri. Jos ei muuten onnistuta, niin seitsemän hunnun ympärille. ; Ja kun tämänlainen tarina on kulttuuria, se on sovinnainen syy oikeuttaa muutoin epäsovinnainen työ. Taloa voi koristaa mukavilla paljailla rinnoilla kun kyseessä on antiikin kulttuuri ja kristinuskon hieno historia. Ja luultavasti tämä tekosyy on toiminut lähes yhtä hyvin kuin lupaus postittaa vastaavanlaatuinen kuvallinen aineisto huomaamattomassa kirjekuoressa myöhemmin, sillä vaikka Johannes Kastajan kuolema on hyvin marginaalinen osa Raamattua, on Salome kuitenkin ollut melkoisen suosittu aihe.

Tiedäthän: Aivot itse eivät
tunne kipua, jos tämä
huolestuttaa sinua.
Toisaalta jos naiskuvasta haluaa saada vielä astetta väkivaltaisemman on otettava Judit. Tämä apokryyfikirjallisuuden sankaritar nimittäin surmaa Holoferneen omakätisesti. Hän lähtee diplomaattisesti neuvottelemaan rauhaa, mutta Holofernes pitääkin juottaa sen sijaan humalaan. Sammuneelta kun on helpompaa leikata pää. Siksi esimerkiksi Hans Baldung on saanut lisättyä tauluihin seksin ja irtopäiden lisäksi teräaseita. Juditkin on toki kierompi kuin maskuliinisemmat heerokset. Mutta hänen välineensä ja omatoimisuutensa on kuitenkin monta askelta "Beauvoirlaisempaa". (Siinä mielessä että Beauvoir ajatteli että naisten tulisi enemmän tehdä mitä miehetkin koska samanlaisuus on kuitenkin jollain ovelalla tavalla samanarvoisuutta.) Siinä nainen selvästi käyttää miehisiksi koettuja keinoja vapauspyrinnöissään. Itse asiassa Juditin ja Salomen välinen ero on hyvin pieni taidekuvissa. Salome kuvataan usein hieman itämaisemmin. Ja Judit pitää itse miekkaa kun taas Salometeemaisissa kuvissa miekka joko puuttuu tai on jonkun miehen kädessä. Tämäkin aihe on suosittu vaikka apokryyfikirjallisuus ei ole edes virallista kristillistä kaanonia. Luther esimerkiksi korosti että Juditin tarina oli niin täynnä anakronistisuutta, että sen täytyi olla tahallista. Ja se kertoo että tarina on nimenomaan hengellisiä teemoja selväntävä tarina eikä historiankuvaus. Tarinan sisältö on siis se miksi se on tehty, eikä sitä saisi pitää dokumenttina. Maalauksiin aihe sopii, tunnetuin syin. Kukapa ei haluaisi miekan kuvaa seinälleen? Ja ainiin, ne muut syyt.
1: Toki tässä Judit -genressä erityisen hienoa on se, että miekka on usein läsnä. Ja näin sen ääressä voi mitata todellista hyvää makuaan. Jos huomio kiinnittyy tisseihin tai verenpurskeisiin, on henkilö banaali. Oleelliset prioriteetit ja erinomainen maku sen sijaan huomataan siitä, että kuva on erinomainen keskustelunavaus siitä mitä eroa on messerillä ja falchionilla. Ne ovat itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Molemmat ovat yksiteräisiä yhden käden aseita. Molemmissa terä usein hieman paksunee ennen kärkeä, mikä siirtää niiden painopistettä kauemmas kädensijasta. Molemmissa terä on hieman kaareva, ja kärjessä on "leikkausta" joka rakentaa aseeseen pistokelpoisen terän ja toisaalta mahdollistaa että kääntöpuolta käytetään leikkuuaseena joka on "enemmän vesurityyppinen" kuin "puhtaasti viiltävä" ja näin aseeseen saadaan variaatiota siihen mihin sitä voi käyttää tehokkaasti. Helpoin tapa lähteä liikenteeseen on katsoa kahvaa. Jos kahva on selkeästi veitsentyylinen, kyseessä on messer. Jos siinä taas on selkeämmin miekankahva, se on todennäköisemmin falchion. Messer on myös pohoisemmassa euroopassa suositumpi, kun taas Etelä- ja Länsieuroopassa falchion on suositumpi. Kuvassa on esimerkiksi ehdottomasti falchion.

Sinä yhä joskus heräät
eikö vain? Heräät pimeässä
ja kuulet karitsojen huudot.
Naisellisen teräaseen valta voidaan liittää myös kolmanteen kohtuullisen toistuvaan maalausteemaan. Lucretian itsemurhaa kuvaavat teokset ovat olleet suosittuja. Esimerkiksi Lucas Cranach oli renessanssimaalari joka maalasi suurelta osin pönöttäivien renessanssiylimysten muotokuvia. Sellaisia muotokuvia joiden yleisteemana näyttää olevan jonkinlainen jollain salaperäisen hienovaralisella tavalla näiden ylimysten creepyyden ilmituominen. Hänen spesialiteettinaan näytti olevan uncanny valley:ssä olevien hahmojen piirtäminen. Ensin voisi luulla, että hän ei osaa maalata. Mutta kun katsoo hänen muita teoksiaan, voi huomata että hän maalasi hirvittävän määrän maalauksia Lucretian itsemurhasta. Ja niissä maalatut eivät näyttäneet kuin joltain jonka näköiseksi voisi kuvitella pahantahtoisten tuonpuoleisten riivaajahenkien lihatekele jonka nämä ottavat kun yrittävät naamioida läsnäolonsa ihmisten maailmassa. Tämä muistuttaa vähintään siitä, että emokulttuuri on vanhempi kuin voisi luulla. Toisaalta tämä kyllä kuvastaa myös siitä miten naisen valta maailmaan ja itseensä nähdään.
1: Cranachia ei muuten kannata ottaa dokumentaarisesti. Sillä jokaisessa hänen maalauksessaan Lucretia näyttää tekevän itsemurhan ns. rondel -tikarilla. Tämä taas on ilmestynyt yleisesti käyttöön vasta kun panssaroinnista tuli hyvin yleistä. Ja Lucretia joka itsemurhan tekee liittyy tunnetusti rooman valtakuntaan. Oikeasti itsemurha pitäisi tehdä gladiuksella tai vastaavalla rooman ajan teräaseella. Maalauksissa ase on vain tuhat vuotta väärässä paikassa!

Tämä nyt vaan oli tälläinen juttu.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Askarteluohjeita teräasefanaatikoille.

Isäni on menossa jonkinlaiselle puukontekokurssille. Hän asetti riman melko korkealle ja pyysi minua antamaan jonkinlaisen mallin miekalle. Ajatuksena tämä on tietysti hieman haasteellinen, sillä hyvän miekan tekeminen on melkoisen vaikeaa. - Ja tämän lisäksi miekkojen teko eroaa muista käsitöistä siten että ei ole mitään suosittuja ja avoimia miekantekijöiden blogeja joissa jotenkin vaihdellaan jotain yksityiskohtaisia valmistusohjeita.

Haaste on minusta turhan kova. En kuitenkaan halua (a) olla epäkunnioittava saati (b) menettää mahdollisuutta saada lisää teräaseita, joten pienen miettimisen päätteeksi sain (1) kaivettua jotain joka ei vaadi supertaitoja (2) rakenneltua siihen jonkinlaiset karkeat ohjeet itse. Kun jotain ei ole, se voidaan tehdä itse. Kun jotain ei voida tehdä, voidaan modifioida jotain joka voidaan tehdä.

Sisältö ennen muotoa

Lopputuloksesta voi nähdä, että se on jonkinlainen messer. Siinä on epätyypillinen väisti ja se on hieman kaareva, joten sitä on modifioitu sapelin suuntaan. Muotokieltä on haettu myös falchionista. Myös väisti on erikoinen kompromissi sapelien nyrkin yli menevän täyden kaaren ja messerin lyhyen suoran väistin väliltä; Tarkkaavainen voi huomata, että tämä sekasikiöase on malliltaan on sen tyyppinen, että sitä ei tavallaan voida sijoittaa mihinkään tiettyyn aikaan. Se on epätyypillinen, mutta se ei kuitenkaan ole mitenkään kovin eksoottinen. (Ja se itse asiassa on mallinnos eräästä aivan oikeasti löydetystä historiallisesta aseesta.)

Itse asiassa tuossa aseessa viehättää se, että messer on koettu rahvaan aseeksi. Antamani ase on juuri sellainen joka on ollut kenties käyttöase ja sitten muokattu hieman sotaisampaa käyttöä varten. Kädensuojaa kasvatettu hieman ja niin edes päin. Muotokieli huutaa "hieman barbaarista funktionalismia". ;
1: Minulla onkin viehätystä tämän tyyliseen aseeseen, sillä olen tutustunut Alfred Huttonin ajatukseen siitä miten tietynlaiset aseet ovat kunniaa ja toiset velvollisuutta varten. "The Small Sword is the Call of Honour, the Back Sword the Call of Duty" Ja minulla on jo kunnia-ase. Joka ei ole teknisesti ihan small-sword, mutta joka täyttää erinomaisesti vastaavan funktion. Vähän karkeampi, rujompi ja brutaalimpi malli taas sopii konkreettisuuteen, välttämättömyyteen ja velvollisuuteen. Eli siihen josta on hyötyä vaikkapa zombieinvaasiossa. (Mikäli zombieinvaasiossa tarvitaan kaksintaistelumiekkaa, zombiet ovat niin älykkäitä ja kompetentteja, että kohtalomme olisi jokatapauksessa jo sinetöity.)

Sen muotoilu ei sen vuoksi ole ollut niin tarkkaa. Päädyin valikoimaan juuri tuon mallin sen vuoksi että se ei ole kovin herkkä virheille. Kun joku tekee ensimmäistä teräasettaan, ei ole reilua antaa työstettäväksi mallia jossa pitäisi onnistua aivan tarkasti. ; Koska kyseessä on tyylipuhtaasti yhden käden ase, joka ei ole kovin painava, painopistekysymyksiä ei tarvitse miettiä niin tarkasti. Puukkokurssilla messerin tekeminen ei myöskään ole mitenkään erityisen kummallista, sillä esine on "lyhyt miekaksi joskin pitkä puukoksi".

Samasta syystä en ole spesifioinut kahvan (ruskeat pätkät) tai väistin (sininen kaari/reikäneliö) materiaalia. Niiden kautta tekijä voi sitten antaa haluamansa lopullisen luonteen aseelle.
* Kädensija voi olla luuta, puuta, tai jopa terästä. Kahvan kiinnittäminen pulteilla reiästä läpi on kohtuullisen yksinkertaista. ja ne kiinnittävät väistin paikalleen. Väisti on täten lujasti kiinni siinä missä terä loppuu ja toisella puolella liike estetään sillä että siinä on kahvanpäällysmateriaali. (Paitsi jos hitsaa väistin kiinni terään, mikä ei ole välttämätöntä mutta mahdollista.) Kädensija on muodoltaan sellainen että siitä ei ikään kuin miltei mitenkään tule pyöreää. (Kahvan on hyvä olla jotain muuta kuin pyöreä koska silloin tunnet suoraan kämmenessä, missä terälinja on. Tietokonepelit ja fantasiaelokuvat eivät näytä kunnioittavan tätä jaloa periaatetta. Tässä mallissa tulee lähes väistämättä "pyöristetty laatikko" tai "soikio", jotka toimivat hyvin. Kädensijaa on siis hyvin vaikeaa tehdä aivan väärin.)
* Väisti voi olla messinkiä, kuparia, takorautaa tai terästä. Se voi olla vain oikeanmuotoinen palikka tai sitten koristeltu. Kahvassa tärkeintä on, että käsi mahtuu sisään. (Ja se joko suojaa kaikki sormet tai sitten ei suojaa. Itse en ole varma suojasiko alkuperäisessä aseessakaan kaikkia sormia. Se on mahdollista ja luvallista.)
* Merkittävää on myös se, että en ole spesifioinut terämetallin paksuutta. Syynä on se, että tässä hyvänä rajoitteena on ns. terve järki. Yleensä yksiteräiset aseet ovat hieman jykevämpiä kuin kaksiteräiset.

Jossain määrin tämän kautta voi opetella myös miekan rakennetta.

Tärkein asia on tietysti siinä, että terää ei liitetä kahvaan, vaan terä on osa metallia joka menee koko esineen läpi. Näin se ei murru. Samoin voidaan nähdä miten esine kootaan osista, väisti tuetaan kahvalla. Tässä kyseisessä mallissa pommel on miltei koriste, mutta pienessä määrin se toimii vastapainona. Se voidaan joko ruuvata kiinni terän perään tai sitten kiinnitys tehdään siten että pommel lähinnä niitataan kahvaan siten että sen läpi kulkeva piikki "hakataan naulaksi" lyttyyn kahvan perään.

Samoin ohjeista voi huomata sen, että teräosa on tarkemmin kaavoitettu kuin kahva. Joka johtuu siitä että kyseessä on yhden käden aseesta. Kahvan perusideana on se, että se mahtuu käteen. Terän mitta on sen sijaan rajattu tarkemmin. Ja mitta rajautuu pääasiassa käyttäjän kädenmitan mukaan. (Yhden käden miekat rajoittuvat määrättyihin mittoihin ihmisen rakenteen vuoksi. Kun terän pituutta lisää, aseen pyörittelymekaniikkaa olisi muutettava.)

Kenties erikoisin osa on se, miten ase on teroitettu. (ohuet Kaaret siinä ylemmässä kuvassa.) Ase on pääosin hiottu kuin yksiteräinen sapeli. Eli siinä on selvästi "tylsä ja teroittamaton toinen puoli". Kuitenkin sitä katsoessa voi huomata, että kyseessä ei ole tyylipuhdas sapeli joka teroitettaisiin pelkästään ulkoreunalta. Tässä aseen pisto-ominaisuuksia on korostettu hiomalla terää myös kärjen läheltä. Samasta syystä ase näyttää hieman "katkaistulta sapelilta", eli kaarta ei ole jatkettu pitkälle. Sen sijaan lapepuoli "katkeaa" ja kääntyy pistäväksi kärjeksi, ja tämä "murrettu osa" on sitten hiottu teräväksi jotta pisto on maksimaalisen tehokas. (Tämä oli mielestäni hauska innovaatio siltä kuka tämän aseen sitten olikin tehnyt.) Speli on pelkkä viiltoase, mutta tämä on selvästi muotoiltu sekä viiltämiseen että pistämiseen. Tämän vuoksi miekka sellainen, että pistävä kärki on suorassa linjassa aseen yläreunan kanssa. Näin pistäessä on suora linja kärjen ja kahvan välillä ja pistoa ei tarvitse mitenkään yrittää kaivaa jollain ranteen vippaamisella.

Tämä on tässä ratkaisussa luultavasti se vaikein kohta. Siksi piirsin sen hieman erikoiseen kohtaan ruudukkoa. Kärjen ja terän suhde on se miksi "katkaisu" on tehty. Muu ase on tavallaan rakennettu tämän "piston ympärille" mikä on minusta hauska tapa rakentaa ase. Ei kahvasta kärkeen, vaan siten että kärki on kaikista tärkein osanen. Ja mitä lähemmäs kahvaa mennään, sitä enemmän tekijällä on vapauksia.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

"Kohtuu pitkät" miekat.

Keskiaikaisia miekkoja on monen eri sorttista. Erilaisia malleja on paljon, yksityiskohdat eroavat. Käyttötavat erosivat yhdellä kädellä käytettävistä suuriin kahden käden käyttöisiin. Niillä on runsaasti nimiä ja luokitteluja. Otan esiin muutamia. Lähinnä sen vuoksi että roolipeleistä innostuneet saavat materiaalia. (Näistä käydään tarkkaa kinaa vaikka aiheesta ei mitään tiedettäisikään.) Mihinkään syvällisempään tämän tason luokittelu ei oikein riitä. Tästä kuitenkin saa yleiskuvan siitä, mitä kaikkea "miekka" voi tarkoittaa silloinkin kun ei puhuta erikoisista versioista, kuten erityisen kookkaista tai erityisen pienikokoisista tai muuten eksoottisista miekkamalleista.
1: Cutlass on lyhyt, leveäteräinen sapeli tai viiltomiekka, jossa on suora tai hieman kaareva miekka, joka on teroitettu leikkaavaksi kärjeksi. Kädelle on yleensä suojarengas, joka kulkee "nyrkin yli" niin että kun miekan ottaa käteen niin että terällä pääsee lyömään, se suojaa sormet. Nimeltä tämä tunnetaan 1500 -luvun viimeiseltä vuosikymmeneltä. Pohjassanana on luultavasti italian cotelasso, joka viittaa veitsimäiseen muotoon.
___1.1: Broadsword , tämä sekoitetaan usein ikään kuin synonyymiksi kaikille pitkäteräisille ja leveille miekoille. Kuitenkin se, mikä tunnettiin nimellä broadsword, oli itse asiassa lyhyt cutlass: Kun herrasmiehet vaihtoivat pieneen ja pistävään smallswordiin, oli sotilaskäytössä leikkaavia miekkoja jotka olivat leveämpiä. Siksi kunnon kavaljeeri, (ranskan cavalerie, englannin cavalry, ratsuväki) käytti ratsunsa selästä tämän tyyppistä miekkaa. (Syynä turhan laajaksi venytettiin nimeämiseen voi olla tietysti se, että myöhemmin miekkamallit kapenivat ja menneisyyden, keskiajan, miekkoihin viitattiin sitä kautta että ne olivat leveämpiä. Myös roolipelaajia voidaan syyttää väärän nimen leviämisestä medioissa.)
2: Longsword taas on yksinkertaisesti keskiaikainen miekka jossa on niin pitkä kahva että sitä voi käyttää kahdella kädellä. Pitkä miekka oli silloin yhden käden miekasta tehty versio, jossa oli pidempi kahva ja vahvempi terä. Ne olivat pidempiä kuin normaalit miekat mutta niitä voitiin käyttää yhdellä kädellä. Luokitteluissa pitkä miekka pitää sisällään
___2.1: Greatsword/zweihänder oli miekka jonka terä oli pitkä ja painava jotta ne vaatisivat kahden käden käyttöä. (=Niitä ei voida käyttää yhdellä kädellä.) Joskus tämän sisältö vaihtelee niin että kaikki "pitkät miekat"(longsword) kuuluvat niihin, mutta yleensä tämä käsite korostaa sitä että miekka on "pitkän miekan pidempää sorttia". Ne eivät kuitenkaan ole vielä "ihan aitoja kahden käden miekkoja". (Joskin ne joskus laitetaan myös pieniksi kahden käden miekoiksi. Syynä on tietysti jatkumokysymys.) Saksalaisissa miekkailumanuaaleissa miekkana pidetään yleensä tämän mallin miekkaa. Keskiajalla tätä tyyppiä kutsuttiin nimellä twahandswerds tai too honde swerd. Kun muita pitkiä miekkoja voidaan käyttää hevosen selästä, tämä on sen verran raskas hevosen selässä heilutettavaksi, että kyseessä on selvästi jalkaväen miekka.
___2.2: Bastard sword on 1400 -luvun alussa käyttöön otettu miekkamalli jossa yhden käden miekan terä oltiin laitettu kahvaan, jonka kädensija oli muotoiltu kahden käden käyttöön. Tämä malli tunnettiin nimellä Espée Bastarde. Ne eivät tämän erikoisen muotoilunsa vuoksi olleet "oikein mitään miekkoja": Niitä ei voinut sanoa greatswordeiksi eikä oikein yhden käden miekoiksikaan.
___2.3: Estoc taas on pitkä, joko pyöreä, kolmiomainen tai pyöreäteräinen miekka, joka on käytännössä terätön miekka. Siinä on painotettu pisto -ominaisuuksiin. (Ranskan estoc tarkoittaa yksinkertaisesti pistämistä.) Sen nimet olivat italiassa stocco, espanjassa estoque ja englannissa se tunnettiin nimellä tuck ja saksassa sen nimi oli panzerstecher. Estocia käyttivät puolalaiset ja itävaltalaiset taistelussaan tataareja vastaan: Kun vastustaja käytti ketjuhaarniskaa, estocia käytettiin rikkomaan haarniska. Estocin pituus oli metrin ja puolentoista metrin välillä, joten sitä ei pidä sekoittaa muskettisotureiden tunnetuksi tekemiin pistomiekkoihin.
3: Sabre taas on kaarevateräinen miekka, jossa on yleensä terävä pistoon sopiva kärki. Se oli yleinen arabien käytössä. Kuitenkin yhden tyypin sapeli, bauenwehr (peasant sword, maajussin miekka) oli eurooppalaisten käytössä. Sapelia käytettiin kauan ratsuväen aseena. Se oli sotilaan työvälineenä niinkin myöhään kuin USA:n sisällissodassa.
___3.1: Falchion on miekka, jonka muoto on joko suora tai hieman kaareva ja yksiteräinen. Se on kärkipainoinen, eli terä on heti kärjen jälkeen sellainen että se levenee leveimmilleen ja terä kaventuu kahvaa kohden. Kärkipainoisuus mahdollisti sen että sillä voidaan tehdä lujia iskuja. Falchionista kehitettiin muutamnia versioita, kuten italialainen storta ja malchus, jotka olivat kevyempiä, sapelinomaisempia, versioita. Sille on sukua myös saksalaisten machetea muistuttava messer josta tehtiin jopa kahden käden versioita (Grosse Messer).
4: Backsword on yksiteräinen sotilaskäytön miekka. Siinä oli suojarenkaita kättä varten. Se keskittyi viiltäviin ominaisuuksiin koska niitä oli hyvä lyödä hevosen selästä.
5: Schiavona taas on pistoon ja leikkaamiseen sopiva miekka, jossa oli yleensä tyylikäs ja koristeltu "suojahäkki" kädelle. Se on nimetty Venetsian Dogen vartioiden mukaan, koska he käyttivät tämän mallin asetta. Tässä miekassa on yleensä ohuehko terä, joka on teroitettu vain yhdeltä sivulta. Mutta kaksiteräisiäkin tunnetaan. Myös tapa pitää oli vaihteli: Osassa otettiin häkin sisällä ote ikään kuin siten että etusormi pujotettiin toiselle väistille ja keskisormi toiselle niin että terä tuli niiden välistä esiin. Osassa taas otetaan ote "aivan normaalisti".
6: Rapier taas oli pistoon keskittynyt ase. Se oli renessanssiajalla suosittu kaksintaisteluase. Alun perin nimi tarkoitti pelkkää siviilimiekkaa, mutta sen merkitys muuttui niin että se alkoi tarkoittamaan ohutteräisiä pistomiekkoja. Se kehittyi lopulta terättömäksi pitkäksi piikiksi. Sellaiseksi jonka muskettisoturit ovat tuoneet tutuiksi.
___6.1: "Sword Rapier" taas on keräilijöiden tekemä määrittely, jossa pistomiekkaan liittyy jonkinlaista leikkaavaa terää. Tietenkin tämä luokittelu on tavallaan järkevä, koska miekkamalleja kokeiltiin pitkin matkaa. onet näistä aseista ovatkin olleet pyrintöjä yhdistää leikkaavat iskut pistomiekan repertuaariin ilman että pistojen näppäryydestä luovutaan. Silti usea tämän mallin miekka ei ole riittävän hyvä leikkaamiseen mutta on kuitenkin hidaskäyttöinen verrattuna rapieriin.
___6.2: Small Sword taas on pikkuruinen ase, joka usein sekoitetaan rapieriin. Se on pieni, ja se sisältää lähinnä teroitetun metallitikun jossa on erittäin pieni suoja kädelle ja pienet renkaat sormille. Niitä kannettiin ikään kuin korumiekkoina. Tämän pohjalta katsotaan kehittyneen nykyiset kilpailumiekkailussa käytetyt miekkamallit.