Evoluutio on siitä jännittävä teoria, että se on jossain paikoissa epäintuitiivinen. Olen miettinyt miten näitä epäintuitiivisia puolia voisi tuoda esille siten että asiat korjautuisivat ja olisivat sitten kuitenkin pohjimmiltaan intuitiivisia. Ja koska en ole kovin taitava kielenkäyttäjä, enkä oikein osaa kommunikoida, projekti ei ole mennyt kovin hyvin.
1: Osittain vaikeuksia tietysti myös siksi, että jos jokin asia on epäintuitiivinen ei ole ilmiselvää että sen voi muokata intuitiiviseksi. Kuka sanoi että ihminen olisi virittynyt totuuteen, että todellisuuden tulisi olla helppotajuista ja että syvällisyys olisi kevyttä ja taitavuus kenen tahansa ulottuvilla ilman panostusta ja harjoittelua. En. Ainakaan. Minä.
On kuitenkin joitain puolia joita voi kenties valaista hyvin yksinkertaisella ongelmalla. Me kaikki tiedämme että on olemassa syötäviä kasveja ja myrkyllisiä kasveja. Kun katsomme myrkyllisiä kasveja meidän on helppoa keksiä miksi se on evolutiivisesti hyödyllistä tälle kasville. Ja nämä selitykset ovat niin ilmiselviä, että esille nousee hyvin yksinkertainen kysymys. "Miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä?" Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys kysyä. Ja suurin osa ihmisistä vastaa siihen huonosti tai väärin.
1: Se tekee siitä erinomaisen kysymyksen. Itse asiassa olen törmännyt siihen sosiaalisissa olosuhteissa historiallisen miekkailun harrastajien parissa. Tämä kysymys on askarruttanut. Ja kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, olin ällistynyt. Se oli yksiselitteisyydessään haastava kysymys. Ja se oli sellainen että siihen varmasti on jonkinlainen vastaus. Aiheen parissa keskusteltuani koinkin oppivani, en suinkaan uutta evoluutioteoriasta, mutta kuitenkin aimo annoksen tämän soveltamisesta. Ja ehdottomasti haluan jakaa tämän kaikkien kanssa.
Monet lapset, ja taikauskoiset aikuiset, vastaavat tämän tyyppisiin kysymyksiin teleologisesti. Tällöin vastaus viittaa ajatukseen jossa ihmiskeskeisesti kasvit ja muut ovat ihmistä varten. Tietyssä mielessä jos Jumala on luonut kasvit on tietysti luontevaa ajatella että tietyt kasvit ovat syötäviä ja toiset ovat myrkyllisiä koska niillä voidaan metsästää tai ne ovatkin oikeasti lääkkeitä. Tämänlainen vastaus on sopiva uskonnolliselle tai vaihtoehtohoidoista innostuneelle New Age -ihmiselle. Mutta evolutiivisesti tämä ei ole tietysti mikään vastaus.
1: Itse asiassa moni kreationisti voisikin pitää kysymystäni siitä miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä evoluutiokritiikkinä. Ongelmana johon ei ole vastausta kun taas Jumala selittää (oikeasti lähinnä generoi jotain jota väitetään vastaukseksi) näppärästi. Tämä on kuitenkin lähinnä aukkojen jumala -argumenttivirheen huononnettu versio argument from personal incredulity, eli haaste johon ihminen ei keksi vastausta ja väittää tämän oman mielikuvituksen tai järjenlahjan puutteen samaksi kuin universumissa olevaksi esteeksi. Tälle ylimielistelyn sijasta (tai lisäksi) on kuitenkin kohteliasta ja asiallista hakea vastausta kysymykseen.
Ja rehellisesti sanoen kreationistien "evoluutiokriittisyysnäkökulmassa" on järkeä enemmän kuin monen evoluutiota osaamattoman mutta evoluutiota kannattavan pienessä mielessä voisi koskaan olla. Se on nimittäin oikeasti melko haasteellinen kysymys. (Se on helppo kysyä, mikä on eri asia kuin että siihen olisi helppo vastata. Helpot vastaukset voivat aivan samoin olla huonoja, kuten esimerkiksi teleologisesti katsoen myrkyllinen ja myrkytön ovat funktionaalisessa selittämisessä eikä tässä selity miksi jokin tietty asia on tietyllä tavalla eikä toisella.) Perusongelma nousee varsin vahvasti esiin. Sillä R. A. Fisherin luonnonvalinnan teoreemien mukaan seurauksena on se, että jos jostain ominaisuudesta on hyötyä, se yleistyy vaikka valintapaine olisi hirvittävän pieni. Itse asiassa fiksoitumista kohtuullisen nopeasti tapahtuu niin pienillä valintapaineilla että ne jäävät realistisen kokoisissa kenttäkokeissa satunnaiskohinan taakse piiloon. Eli adaptiivisuus joka on niin pieni että sitä ei voi havaita ja mitata luonnossa yleistyy kuitenkin populaatiossa. Ja myrkkyjä on hirvittävän monia, joten kaiken järjen mukaan sellaisen pitäisi syntyä sattumalta kohtuullisen usein.
Ensimmäinen huomio on tietysti siinä, että kasvit tosiasiassa hirvittävän usein hyötyvät siitä, että niitä syödään. Tämä koskee pääasiassa hedelmiä ja pölytystä. Lisääntyminen ja leviäminen uusille alueille ovat taatusti hyödyllisiä. Mutta tämä ratkaisu on hirvittävän triviaali. Sillä joka ikisen kasvin lehdet ovat jotain jonka syömisestä ne eivät hyödy. Lehti on kasvin energiantuotannon ydin. Näin ollen kysymys trivialisoituu muotoon "Miksi kaikkien kasvien lehdet eivät ole myrkyllisiä?" Tämänlainen tilanne jossa vastaus uudelleenmuotoilee kysymyksen on asiassa etenemistä. Tiedämme hitusen enemmän. Se on kuitenkin myös ahdistava.
Seuraavaksi voidaan huomata että tosiasiassa koko kysymys perustuu siihen virheelliseen perusoletukseen että evoluutiossa olisi kysymys tavoitteeseen suuntautuvasta muutoksesta. Tosiasiassa mutaatiot ovat satunnaisia, mikään voima ei ennakoi mitä piirteitä kannattaa syntyä ja mitä ei kannata syntyä. Tässä mielessä luonnonvalinta koskee ominaisuuksien yleistymistä ja säilymistä mutta ei niiden syntymistä. Näin ollen ei ole mitään syytä sille että kaikkiin kasveihin syntyisi myrkkyominaisuuksia.
Tämä johtaa kuitenkin jatkokysymykseen. Kysymys täsmentyy muotoon "miksi myrkkykasveja on melko vähän kun erilaisia myrkyllisyystapoja on niin useita?". Tämä korostaa sitä että mutaatioiden pitäisi olla kohtuullisen yleisiä. Jos mutaatiot ovat todella vaikeasti syntyviä evoluutio olisi vaikeuksissa ; Olisi todellakin niin kuin monet kreationistit sanovat. Että makroevoluutiota ei voi tapahtua koska sattuma ei luo uusia ominaisuuksia. Jos myrkyn syntyminen olisi hirvittävän harvinaista, miten ihmeessä meillä voi olla kulkemiseen kelpaavia raajoja tai silmiä ja muita hyvin kompleksisia rakenteita ; Selvästi nämä ovat hinosäädetympiä kuin jonkinasteinen myrkyllisyys.
Tässä kohden osa vastauksesta johtuu siitä että evoluutio ei ole tosiasiassa parasta mahdollista maailmaa koskeva malli. Evoluutio ei ole voima joka kulkee kohti parasta mahdollista optimaalia ratkaisua. Itse asiassa tunnetusti se on voima joka kulkee kohti minimaalista tarkoituksenmukaisuutta. Evoluutiota tutkittaessa tiedetään, että ominaisuus johon ei kohdistu luonnonvalintaa karsiutuu ajan mittaan pois. Ja se mistä on hyötyä jossain ei kuitenkaan ole hyödyllistä kaikkialla. Myrkyn tuottaminen kun voi esimerkiksi vaatia tiettyjä alkuaineita joka rajoittaa kasvin selviämistä monenlaisissa maastoissa. Ja jossain olosuhteissa ei kannata tuhlata voimia myrkyn tuottamiseen kun pitää panostaa elämälle arvokasta ATP -energiaa vaikka siementen tuottamiseen ja levittämiseen. (Energiankäytölle on aina rajat. Tämä on luonnonlaki, ikiliikkujaa ei ole, eikä äärettömiä energianlähteitä.) Jos kasvi on myrkytön ja se lisääntyy, se lisääntyy. Ja tämän miettiminen on vähän sama kuin korostaisi että miksi ihmiset eivät ole vahvoja ja karvaisia kun turkista on simpanssille hyötyä ja suurista voimista olisi iloa lähimarketista kotiin tullessa nykyihmisellekin. Voimasta ei ole tullut välttämättömyyttä. Evoluutio ei tässä mielessä ole mikään kätevyys- tai mukavuuskysymys.
Tämä on kuitenkin vain puolikas vastaus. Sillä kun asiaa tarkastellaan vielä uudestaan huomataan että koko ajan on tuijotettu vain kasvia. Tosiasiassa kasvien ominaisuudet ovat aina ekosysteemissä. Ja tässä lähestytään myrkyn määritelmää. Mikä on myrkky. Yleisesti ottaen Paracelsuksen näkemys korostaa sitä että pitoisuus tekee myrkyn. Kaikki on tavallaan myrkkyä. Mutta en ota tätä ratkaisuksi, vaan korostan että myrkyllinen kasvi on oikeastaan sellainen jonka sisältämät aineet ovat sellaisia että ne riittävän pienissä määrissä tappavat niitä syöneen eläimen.
Ja tästä päästään esimerkiksi sellaiseen kysymykseen kuin ovatko kobrat myrkyllisiä. Meistä kysymys on tyhmä. Mangustien kohdalla tilanne on jo hieman erilainen. Niillä kun on resistenssiä käärmeen myrkylle. Tämä on klassinen kilpavarustelukysymys. Aseet ja puolustusvälineet kulkevat usein vastakkain. Ja tästä päästäänkin siihen että oikea vastaus kysymykseen siitä miksi suurin osa kasveista eivät ole myrkyllisiä on kysymys. Kysymys "Miksi on olemassa kasvinsyöjiä?" Tosiasiassa lähes kaikissa kasveissa on jotain joka voidaan nähdä myrkyksi. Kasveissa on yleisesti, hyvin usein, erilaisia tanniineita. Ja jos ei ole, niin jotain muita vastaavia aineita. Ne eivät ole kasvinsyöjille myrkyllisiä koska niiden kohdalla myrkkyä huonosti sietäneet yksilöt ovat kuolleet.
Sama Fisherin luonnonvalinnan määritelmä joka antaa potkua kasvien myrkyllisyydelle antaa potkua kasveja syövien lajien myrkynsiedolle. Siksi esimerkiksi hirvet ja monet muut eläimet voivat syödä kasveja jotka aikaansaavat meissä sekasyöjissä lähinnä sairastumista. Ja lihaa syövät kissat taas ovat tunnetusti vaikeuksissa monien huonekasvien kanssa; Kasvit kun ovat ihmiselle vaarattomia mutta kissoille vaarallisia ; Itse asiassa kissan voi assassinoida sellerillä, joka on ihmiselle ruokaa. Ja koirat sokeutuvat suklaasta. Miksi? Koska suklaakin on myrkyllistä, koirille.
Kasvien myrkyttömyys onkin siis eräänlainen "evolutiivinen illuusio". Jos siis joku kysyy "miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä" oikea vastaus onkin oikeastaan tuhista että "mutta nehän ovat!" Suurin osa kasveista ovat myrkyllisiä, mutta luulemme muuta sen vuoksi että meillä on toleranssia osalle näistä myrkyistä.
1: Tämän selityksen kautta kysymys ei enää vaikutakaan haasteelta evoluutiolle. Ja kaikkien täsmennysten ja mutkien kautta kenties oikenee muutama epäintuitiiviselta vaikuttava piirre evoluutiossa. Ja ne muuttuvatkin ihan järkeenkäyviksi ja intuitioiden mukaisiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paracelsus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paracelsus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 22. maaliskuuta 2014
torstai 27. syyskuuta 2012
uusmediatoksikologia
Toksikologia on oppi myrkyistä ja myrkyllisyydestä. Se on siis tieteenala joka tutkii myrkkyjen toimintaa että sitä että mikä on ylipäätään myrkkyä ja mikä ei. Tämä on vaikea aihe. Ja siihen tarttuu toksikologian alan rautainen ammattilainen John Timbrell kirjassa "Myrkkyjen paradoksi - kemikaalit ystävinä ja vihollisina". Tälle tiedettä popularisoivan teoksen arvo on suuri koska se iskee aiheeseen joka on nykyään hyvin usein tapetilla.
Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.
Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.
Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."
Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)
Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."
Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.
Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)
Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.
Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.
Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".
Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.
Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.
Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."
Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)
Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."
Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.
Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)
Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.
Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.
Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Kerta kielon päälle (lehmänkieliä ja häränpyllyjä).
Kielo(Convallaria majalis) on Suomen kansalliskukka. Se on kaunis, nuokkuminen kertoo nöyryydestä (tai poliittisesta laiskuudesta). Ja se on tietysti myrkyllinen: Se on täynnä monenmoisia sydämeen vaikuttavia glykosideja. (Joka on sydämen kohdalla tietysti symboliikkaa täynnä) Tämä mahdollistaa sen käyttämisen rohtona ja myrkkynä. Paracelsusta lainaten voisi sanoa että "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose" tai "Sola docis facit venecum" - Määrä tekee myrkyn.Kielo on kuitenkin nimenä vasta Elias Lönnrootin aikaansaannosta. Sitä aikaisemmin sitä kutsuttiin ainakin lehmänkieleksi ja häränkieleksi. Kielo onkin vain näistä eri kieleen viittaavista nimistä tehty lyhennelmä. Kielo viittaa siis pohjalla olevaan kieli -sanaan.
Kielestä ja muusta saadaan tietysti vertauksia keskustelukulttuuria koskeviin asioihin. Keskustelussa kun näyttää olevan kaksi ääripäätä:
1: Sensuroitu harmonisuus jossa korostetaan järjestystä - kenties vaikkapa "aatteellista oikeaoppisuutta" - ja yhteiskuntaa yksilön sijasta. Erimielisyyksiä ei nosteta esiin ja jossa korostetaan sitä että kaikki on järjestyksessä ja kontrollissa. Lopputulos on ulospäin ihanaa, yksimielisyys kukoistaa. Pinnan alla, poliittisen korrektiuden piilottamana, onkin sitten kaikenlaista. Tälläisestä "Absoluuttinen nollapiste" laulaa "Eräät tulevat juosten" -kappaleessa että "Teatterit suljettiin ruton vuoksi / paitsi Virallisin. / Oli se synkkä nukke kun siimat näkyi / läpi esityksen. / Eräät lähtivät kesken, / mutta kotiinsa eivät he saapuneet. / Heidät vedettiin kujalle / koristellulta pääkadulta."
2: Kinasteleva riita. Tässä taas korostuu sananvapauden ja yksilön oikeuksien korostaminen. Lopputuloksena syntyy avoin erimielisyyden ääneenlausuma, ja tästä seuraa usein erilaisia varsin aggressiivisia reaktioita.
Molemmat näkemykset ovat minulle tuttuja. Tätä voi selventää aikaisemmin esittelemäni roolipelien moraalijärjestelmän kautta. Minun elämänihän on muodostanut hyvinkin erilaisista elämänasenteista. Kelmi [rogue] olen ollut aina, mutta muuten isompi muutostrendikin on ollut selvä:
1: Nuorempana olin CG(Chaotic Good) [rogue] Eli ajattelin että päämäärä oikeuttaa teot. Tästä seurasi myös moraalintunto, joka elämän ja epäonnistumisten ja tyhmäilyjen vuoksi tietysti korostui vahvasti häpeän ja syyllisyydentunteita. Toisaalta en hyväksynyt muilta tasan yhtään sen enempää kuin itseltänikään.
2: Nykyisin olen enemmän LN (Lawful Neutral) [rogue] En enää väitä tietäväni hyvää. Pelaan lainkuuliaisesti enkä yleensä riko sääntöjä ilman hyvää syytä. Tästä seuraa suvaitsevaisuutta muita kohtaan. Mutta samalla tietysti muuttuu moraalikin epämääräisemmäksi.
Ensi alkuun tuntuu että näiden välissä on aika paljon eroa. (Mutta ei mitään johon ei ihmiselämän asennemuutos sopisi.)
Toisaalta tuntuu että niiden välille voisi rakentaa myös siltaa vaikkapa Aristoteleen malliin. Hänhän korosti että ihmisen onnellisuudelle olennainen ja sopiva paikka on se, missä hänen omat innostuksenaiheet / kiinnostuksensa / yksilölliseterityistaitonsa kohtaavat yhteiskunnan tarpeet. Tätä kautta erimielisyydestä keskustelulle voisi luulla löytyvän sopuisan erimielisyyden tila.
Tämä ei kuitenkaan ole ainakaan kovin helppo tie: Käytännössä näyttää siltä että ihmiset helposti luonnostaan hakevat joko erimielisten sensuuria ja oikeuksien rajoittamista (etenkin jos ovat enemmistössä) tai sananvapautta ja oikeuksia (etenkin jos ovat vähemmistössä). Lopputuloksena ei näytä olevan yksimielinen harmonia tai erimielisten yhteiselo, vaan vaihtoehtoina näyttävät olevan sensuuri ja riita.
Ehkä tähänkin löytyy ratkaisu Aristoteleelta ja hänen kultaisesta keskitiestään? Ehkä keskustelun avoimuuden on oltava kuin glykosidi. Jolloin saadaan analogia Paracelsukseen. Pieni määrä on joksus sydämelle tarpeellista, jopa hengen pelastavaa, lääkettä. Ja liika on murhaava myrkky : Molemmisssa ääripäissä kytee kuolema.
torstai 30. huhtikuuta 2009
Näsiä
Näsiä eli riidenmarja (Daphne mezereum; kreik. daphne : laakeripuu.) on meillä Korsossa tietyissä paikoissa kasvava kasvi, vakaa kanta. Kasvi on suojeltu Ahvenanmaalla, muuten se on sen verran yleinen että ainoastaan keruu myyntiin on kielletty. Se on pensasmainen kasvi, joka kukkii ennen kuin siihen kasvaa lehtiä. Se on minulle samantapainen kevään merkki kuin muutoin on leskenlehti. Nyt on keväinen mieli.
Koko näsiä on myrkyllinen, pääasiallinen myrkky on metsereiini (C38H38O10). Se on hartsimainen typetön aine, metsereiinihapon anhydridi. Myrkkyä on erityisesti marjoissa ja kuoressa, joten marjojen syöminen ja varren pureskelu ovat tapoja saada myrkytys. Jopa kukkien runsas haistelu voi aikaansaada huimausta. Vesi, jossa näsiä on seissyt voi juotuna aikaansaada myrkytyksen. Vaadittavat määrät ovat yllättävän pieniä: 10-15 marjaa sisältää yleensä aikuisen tappamiseen riittävän määrän. Parikin marjaa voi aikaansaada pahoja myrkytyksiä lapsille. Myrkky imeytyy limakalvojen läpi, ja tehoaa melko nopeasti. Koskettelusta voi saada rakkoja ja sidekalvontulehduksia. Pahimmissa tapauksissa seuraus on jopa kuolio. Kasvin pureskelu aikaansaa pahoja oireita. Muita oireita on turvotus, jano, vatsakipu, ripuli, sydämen tiheälyöntisyys, hikoilu, päänsärky, kouristelu, huimaus, tajunnanhäiriöt, hallusinaatiot, verinen virtsa, verinen oksentelu, hengityksen tai verenkierron halvaantuminen. Myrkyllä on pitkä kestoaika, oireettomaksi palautuminen vie viikkoja tai kuukausia.Apuna on vatsahuuhtelu ja lääkehiili.
Näsiää on käytetty myös kansanlääkinnässä. Se on ollut lääke kihdin hoitamiseen, Ennen kuorta käytettiin kihdin hoidossa ja käärmeenpuremiin. Syöpäläisten ja loisten karkottamisessa se on toiminut. Lisäksi juuren pureskelu on ollut lääkkeenä hammassärkyyn, vatsavaivoihin, sukupuolitauteihin ja haavoihin sekä hermosärkyihin. Kasvilla on hoidettu riisitautia, päänsärkyä, horkkaa ja hinkuyskää. Lisäksi sitä on käytetty etikan mausteena. Tämä on hieman erikoista, koska myrkyllisyys on tunnettu: Sitä on nimittäin myös käytketty haaskoihin, kun on pyydystetty petoeläimiä. Ehkä tässä on seurattu Paracelsuksen ohjetta ja annettu pieniä annosmääriä, sillä vasta annostus tekee myrkyn. Nykyään näsiää tapaa enää homeopaattisissa valmisteissa (Jos näin voi ylipäätään sanoa, kun puhutaan homeopatiasta; Valmiste on taatusti turvallinen koska myrkyn loppupeleissä tekee aina määrä, riittävä annostus.) Muuta käyttöä näsiällä on ollut värjäyksessä : Näsiästä on saatu punaväriä taiteilijoiden tarpeisiin, ja villaan on saatu muun muassa keltaista väriä.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Yrityksestä erehtyminen.
"Jokaista väärin ymmärrettyä neroa kohti on tuhat aivan oikein ymmärrettyä sekopäätä."
Alkemian (arab. al-kimiya, al-khimiya, الكيمياء) perinne syntyi kun uusplatonistit tutkivat vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia. Uusplatonistit korostivat sitä että se olisi peräisin egyptiläiseltä Thosis-jumalalta, joka heistä oli sama kuin kreikkalaisten Hermes. Tästä yhdistelmästä syntyi hahmo nimeltä Hermes Trismegistos. Häntä pidettiin tarumaisena oppineena ja alkemistien oppi-isänä. Toisaalta häntä pidettiin myös ikään kuin jumalana. Alkemia kuitenkin hiipui euroopassa, mutta jatkoi islamilaisessa perinteessä, ja euroopassa sillä oli suuresti suosiota tieteelliseen vallankumoukseen asti. Alkemia on siitä merkittävä, että sen tuloksena syntyi kemia.
Alkemiassa ei niinkään ollut taustateoriaa, vaan siinä toimittiin eräänlaisen symbolisen reseptien kimpussa. Syvimpänä tavoitteena oli valmistaa viisasten kivi, joka oli ominaisuuksiltaan mitä erinomaisin. Tietyssä suhteessa se pidensi elämää; Lähteestä riippuen elämä piteni ikuisesta neljän sadan vuoden ikään. Toisessa suhteessa se muutti halvat metallit kullaksi. Nykyisin ajatus siitä että kultaa voitaisiin tehdä yhdistelemällä aineita, tuntuu typerältä, koska kulta on alkuaine. Silloin se ei ole yhdiste, vaan siinä on vain yhdenlaisia atomeja. Kuitenkaan aikanaan tätä ei tiedetty, vaan ajateltiin että metallit ovat yhdisteitä. Kullassa ajateltiin olevan (ainakin) elohopeaa ja rikkiä. Epäonnistumista selitettiin epäpuhtailla lähtöaineilla tai väärillä suhteilla tai sillä että tarvitaan vielä jotain muutakin kuin niitä aineita joita oltiin sekoitettu.
Kokeilut synnyttivät tarvetta puhtaiden alkuaineiden synnyttämiselle ja erilaisille työskentelymetodeille. Alkemistien puuhastelu toimikin innokkeena (esi)kemialliselle prosessoinnille. Toisaalta heidän kokeiluissaan syntyi myös sellaisia työskentelymetodeja kuin tislaus, ja muun muassa posliininvalmistus kehitettiin tältä pohjalta. Ja tietenkin tavoite: Ajatus kullasta, innosti. Alkemiaa harjoittivat sellaisetkin fiksut miehet kuin Paracelsus, Tyko Brahe, Gottfried Leibniz ja Isaac Newton. Talouselämässä englannin kuningas Henrik IV ei pitänyt alkemiasta, koska jos se onnistuisi, kullan hinta romahtaisi. Elisabeth I sen sijaan oli innoissaan ja ajatteli valtion kirstun täyttämistä.
Alkemia on nykyään osoitettu mahdottomaksi kemiallisella sekoittamisella. Tämä tarkoittaa sitä, että nykytieteen täytyy olla todella suuresti väärässä, jotta se voisi onnistua. Tietenkin kultaa voidaan teoriassa valmistaa hiukkaskiihdyttimissä. (Tosin tälläinen kulta voisi olla myös radioaktiivista kullan isotooppia..) Alkemiaan yrittäminen ei siksi kannata. Tosin aikaisemmin tähän kannatti panostaa, koska asiasta ei ollut tietoa ja teoriassa luvassa oli kuitenkin suuria voittoja.
Toisaalta joskus yrittäminen on näyttänyt myös mahdottomalta. Lentäminen on tästä hyvä esimerkki. Toki lentämistä ilmaa raskaammilla koneilla ei pidetty mahdottomana sanan täydessä merkityksessä: Linnuthan ovat ilmaa painavampia. Uskottiin vain, että se ei olisi ihmisen kohdalla mahdollista. Skeptismiin oli tavallaan syytä: Monet kerrat oltiin kokeiltu erilaisia lentolaitteita, jotka imitoivat lintujen siipiä. Ja näiden kokeilujen tuottaman empiirisen kokemuksen mukaan katolta hyppiminen niiden kanssa ei ollut mitään kovin järkevää toimintaa. Siksi ajateltiin että pitäsii panostaa vain ilmaa kevyempiin lentolaitteisiin. Wrightin veljekset Orville ja Wilbur kuitenkin rakensivat ilmaa raskaamman flyer -koneensa ja onnistuivat.
Tämä toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa on etukäteen sanoa mikä tutkimuslinja on kannattava ja mikä ei. Siksi esimerkiksi tulevaisuuteen ja tekniikan kehittymiseen optimistisesti suhtautuvat yrittävät näyttävät usein haihattelijoilta - ja useimmiten ne taitavat niitä ollakin. Tässä kohdassa on selvästi niin, että panostajalla on suuret riskit ja melko pieni voittamisen todennäköisyys. Mutta toisaalta jos onnistuu, saa nimensä tieteen historiaan.
Siksi on erittäin vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin, jotka esimerkiksi väittävät että ihmisen elämä saadaan jatkumaan 400 vuoteen uusilla teknologioilla. Siksi on vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin jotka sanovat että SPAM on vain tietotekniikan lastentauti johon keksitään tepsivä vastalääke parissa vuodessa, tai jotka uskovat että ihminen matkustaa tähtiin. Pitäisi kai osata olla optimisti, ja yrittää, mutta ei olla niin optimisti että antaisi aivojen valua korvista. Siinä sitä onkin haastetta.
Alkemian (arab. al-kimiya, al-khimiya, الكيمياء) perinne syntyi kun uusplatonistit tutkivat vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia. Uusplatonistit korostivat sitä että se olisi peräisin egyptiläiseltä Thosis-jumalalta, joka heistä oli sama kuin kreikkalaisten Hermes. Tästä yhdistelmästä syntyi hahmo nimeltä Hermes Trismegistos. Häntä pidettiin tarumaisena oppineena ja alkemistien oppi-isänä. Toisaalta häntä pidettiin myös ikään kuin jumalana. Alkemia kuitenkin hiipui euroopassa, mutta jatkoi islamilaisessa perinteessä, ja euroopassa sillä oli suuresti suosiota tieteelliseen vallankumoukseen asti. Alkemia on siitä merkittävä, että sen tuloksena syntyi kemia.
Alkemiassa ei niinkään ollut taustateoriaa, vaan siinä toimittiin eräänlaisen symbolisen reseptien kimpussa. Syvimpänä tavoitteena oli valmistaa viisasten kivi, joka oli ominaisuuksiltaan mitä erinomaisin. Tietyssä suhteessa se pidensi elämää; Lähteestä riippuen elämä piteni ikuisesta neljän sadan vuoden ikään. Toisessa suhteessa se muutti halvat metallit kullaksi. Nykyisin ajatus siitä että kultaa voitaisiin tehdä yhdistelemällä aineita, tuntuu typerältä, koska kulta on alkuaine. Silloin se ei ole yhdiste, vaan siinä on vain yhdenlaisia atomeja. Kuitenkaan aikanaan tätä ei tiedetty, vaan ajateltiin että metallit ovat yhdisteitä. Kullassa ajateltiin olevan (ainakin) elohopeaa ja rikkiä. Epäonnistumista selitettiin epäpuhtailla lähtöaineilla tai väärillä suhteilla tai sillä että tarvitaan vielä jotain muutakin kuin niitä aineita joita oltiin sekoitettu.
Kokeilut synnyttivät tarvetta puhtaiden alkuaineiden synnyttämiselle ja erilaisille työskentelymetodeille. Alkemistien puuhastelu toimikin innokkeena (esi)kemialliselle prosessoinnille. Toisaalta heidän kokeiluissaan syntyi myös sellaisia työskentelymetodeja kuin tislaus, ja muun muassa posliininvalmistus kehitettiin tältä pohjalta. Ja tietenkin tavoite: Ajatus kullasta, innosti. Alkemiaa harjoittivat sellaisetkin fiksut miehet kuin Paracelsus, Tyko Brahe, Gottfried Leibniz ja Isaac Newton. Talouselämässä englannin kuningas Henrik IV ei pitänyt alkemiasta, koska jos se onnistuisi, kullan hinta romahtaisi. Elisabeth I sen sijaan oli innoissaan ja ajatteli valtion kirstun täyttämistä.
Alkemia on nykyään osoitettu mahdottomaksi kemiallisella sekoittamisella. Tämä tarkoittaa sitä, että nykytieteen täytyy olla todella suuresti väärässä, jotta se voisi onnistua. Tietenkin kultaa voidaan teoriassa valmistaa hiukkaskiihdyttimissä. (Tosin tälläinen kulta voisi olla myös radioaktiivista kullan isotooppia..) Alkemiaan yrittäminen ei siksi kannata. Tosin aikaisemmin tähän kannatti panostaa, koska asiasta ei ollut tietoa ja teoriassa luvassa oli kuitenkin suuria voittoja.
Toisaalta joskus yrittäminen on näyttänyt myös mahdottomalta. Lentäminen on tästä hyvä esimerkki. Toki lentämistä ilmaa raskaammilla koneilla ei pidetty mahdottomana sanan täydessä merkityksessä: Linnuthan ovat ilmaa painavampia. Uskottiin vain, että se ei olisi ihmisen kohdalla mahdollista. Skeptismiin oli tavallaan syytä: Monet kerrat oltiin kokeiltu erilaisia lentolaitteita, jotka imitoivat lintujen siipiä. Ja näiden kokeilujen tuottaman empiirisen kokemuksen mukaan katolta hyppiminen niiden kanssa ei ollut mitään kovin järkevää toimintaa. Siksi ajateltiin että pitäsii panostaa vain ilmaa kevyempiin lentolaitteisiin. Wrightin veljekset Orville ja Wilbur kuitenkin rakensivat ilmaa raskaamman flyer -koneensa ja onnistuivat.
Tämä toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa on etukäteen sanoa mikä tutkimuslinja on kannattava ja mikä ei. Siksi esimerkiksi tulevaisuuteen ja tekniikan kehittymiseen optimistisesti suhtautuvat yrittävät näyttävät usein haihattelijoilta - ja useimmiten ne taitavat niitä ollakin. Tässä kohdassa on selvästi niin, että panostajalla on suuret riskit ja melko pieni voittamisen todennäköisyys. Mutta toisaalta jos onnistuu, saa nimensä tieteen historiaan.
Siksi on erittäin vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin, jotka esimerkiksi väittävät että ihmisen elämä saadaan jatkumaan 400 vuoteen uusilla teknologioilla. Siksi on vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin jotka sanovat että SPAM on vain tietotekniikan lastentauti johon keksitään tepsivä vastalääke parissa vuodessa, tai jotka uskovat että ihminen matkustaa tähtiin. Pitäisi kai osata olla optimisti, ja yrittää, mutta ei olla niin optimisti että antaisi aivojen valua korvista. Siinä sitä onkin haastetta.
tiistai 12. elokuuta 2008
Luontaiset tuotteet.
Tätä juttua lukiessa on syytä huomauttaa, että en kenties ole objektiivisin henkilö puhumaan aiheesta. Ystäväni Siri Kotajärvi, jonka hienolla miekkakokoelmalla on ollut "vaikutus elämääni" on Marja-Leena Kotajärven tytär. Eli toisin sanoen, tuttuni vanhemmat omistavat luontaistuotekauppoja. Mitään pahaa he eivät ole minulle tehneet, päin vastoin tukeneet ja ystävällisiä aina olleet. Mutta tämän saavat.
Luontaistuotteala jaetaan tyypillisesti siten, että sitä joko puolustetaan tai vastustetaan kokonaisuutena. Molemmat puolet tapaavat jaotella tuotteet karkeasti virallisen lääketieteen ja vaihtoehtolääketieteen. Tosiasiassa ei kuitenkaan ole kuin yksi lääketiede; Jos jokin aine saa todisteita, se on virallista lääketiedettä. Toisin sanoen pitäisi puhua evidenssipohjaisesta ja eievidenssipohjaisesta lääketieteestä. Eikä luontaistuotteet ole selvästi vain toista, tuotteita on joka laitaan. Kuitenkin olisi hyvä huomata, että luontaistuotekaupassa on selkeästi kolme elementtiä. Osa tuotteista edustaa selvästi vain yhtä osa-aluetta, mutta suurin osa jaottuu niiden kesken. Voidaan sanoa että muodostuu kolmio, josta yksittäiset tuotteet voivat olla missä tahansa kohtaa. Siksi mielestäni luontaistuotekaupan puolustus ja kritisointi on kohdistettava tarkasti. Osa -alueet ovat seuraavat:
1: Lääke eli rohdospuoli. Tässä kohden tarkoitetaan erilaisia vaikuttavia ja tautia parantavia aineita, joita saadaan kasveista. Tämä ei ole niin tavatonta, kun miettii että luonnosta löytyy tappavia myrkkyjä mainitakseni sormutinkukka, kielo, valkovuokko, näsiä... ja ties minkälaista kemikaalia kasveista. Miksi näissä ei muka voisi olla hyödyllisiä?
2: Ravinto ja ruokapuoli. Tässä tarkoitetaan erilaisia luomutuotteita, itse esimerkiksi pidän "mututeestä" eli minttuteestä johon laitetaan "intiaanisokeria", eli sokeriruo-osta "vaillinaisen puhdistuksen avulla" tuotettua sokeria, joka on ruskeaa ja hyvää. Ängen näitä sitten yhteen-
3: Aatemyynti. Tämä taas tarkoittaa sitä että asiakkaalle myydään lähinnä yhteyttä mystiikkaan, kuten yhteyteen luonnon kanssa. Malliesimerkki tälläisestä on korvakynttilät, joiden epätodesti väitetään olevan Hopi -intiaanien perinnettä. Ne ovat harmittomia, mutta eivät toimi. (Vaha niiden sisällä, jota esitetään todisteena vahasta jonka ne ovat "imeneet" korvasta ovat kynttilän omaa vahaa. Kynttilän rakenne itse asiassa tukkii sen pohjalta kun se palaa. Tuotetta kokeilleena - itsellä korvat aloittivat murkkuiässä vahomaan paljon, vieläpä pahasti sillä tavalla että se kuivuessaan se kiteytyy teräviksi ja koviksi sirpaleiksi jotka rikkovat korvakäytävää, minkä vuoksi sain sen pahan korvatulehduksenikin - voin sanoa vain että on ihan kiva maata kyljellään jonkin aikaa, olipa tekosyy siihen mikä tahansa. Vahaa kynttilä ei kuitenkaan ime, jos se vaikkua poistaa, sen teho on vastaava kuin se että työnnät kynän tai mehupillin korvaan ja nykäiset sen sitten vähän ajan päästä pois. Ainahan sitä jotain tarttuu.) Toki pelkkä aatteellisuus ei tarkoita että tuote ei toimisi. Mutta joissain tuotteissa on kyse humpuukista, jolloin tuotetta myydään aatteen vuoksi, siitä saatavan aatteenmukaisuusmielihyvän vuoksi, vaikka se ei toimisikaan.
Luontaistuotteiden erityisluonteen vuoksi yritän kertoa kaikista osapuolista kerralla, käsitellä kokonaisuutta ikään kuin taustaa vasten.
Lääketieteen historia perustuu luonnonlääkintään: Esimerkiksi Hippokrates käytti pääasiassa luonnonlääkkeitä ja vasta Paracelsus toi kemian lääketieteeseen. Tämä on toki argumenttina perustaltaan samantapainen kuin esitys siitä että kemia perustuu alkemiaan. Sinänsä totta, mutta puhtaasti sellaisena irrelevanttia.
Kuitenkin tärkeintä on huomata se, että kasvit sisältävät erilaisia kemiallisia aineita. Ja tässä kohdassa on syytä huomata, että orgaaninen kemia ei eroa mitenkään olennaisilta osiltaan epäorgaanisesta kemiasta. Atomi, molekyyli tai yhdiste ei siis tiedä, onko se peräisin kasvista vai kemiantehtaasta. Ajatus siitä että elävät ja epäelolliset jotenkin olennaisesti eroaisivat kemiallisesti toisistaan nojautuu aikoihin jolloin kemia irrottautui alkemiasta. Tuolloin elävissä organismeissa esiintyvien aineiden ajateltiin poikkeavan selvästi niistä joita saadaan mineraaleista Eroja oli paljon, esimerkiksi orgaanisia aineita oli vaikea eristää ja puhdistaa. Jaottelun orgaaniseen ja epäorgaaniseen kemiaan termitasolla tapahtui 1770 -luvulla Torbern Bergmanin toimesta. Hänen aikoinaan oltiin vitalisteja, eli uskottiin että luonnonkasveilla ja eläimillä oli elämänvoima, joka muutti niitä siten että niitä ei voitu käsitellä laboratoriossa muiden kemikaalien tapaan. Tämä myytti alkoi horjua 1800 -luvulla, kun Michel Chevreul ensin osoitti että saippua voitiin jakaa orgaanisiin aineisiin - glyseriiniin ja rasvahappoihin ilman elämänvoimaa ja Friedrich Wöhler valmisti orgaanista ureaa epäorgaanisista aineista : Näin orgaanisen ja epäorgaanisen kemian raja ymmärrettiin häilyväksi, ja huomattiin että samat lainalaisuudet pätivätkin molempiin. Orgaaniset yhdisteet vain sisälsivät hiiltä monessa eri muodossa, mikä aikaansai niiden erityiset ominaisuudet.
Kun tiedämme että kasvit sisältävät monenlaisia kemiallisia aineita, tiedämme että ne myös vaikuttavat monella tavalla. Kun luonnosta löytyy tehokkaita myrkkyjä - ja tiedämme esimerkiksi että punakärpässienessä on atropiinia, jota käytetään puhdistettuna kemikaalina lääkkeenä "laitoslääketieteessä", tiedämme myös että punaisen kärpässienen atropiini toimii samalla tavalla riippumatta siitä onko se peräisin kemiantehtaasta vai luonnonlähteestä.
Lääketiede on historiansa aikana erikoistunut, mikä tarkoittaa sitä että se on jakautunut ymmärtämään yhä useampaa sairautta. Niiden tavoitteena on selvittää lääkeaineen toiminta ns. kaksoissokkokokeella. Tämä taas tarkoittaa koeasetelmaa, jossa vastakkain ovat lumelääkityt koehenkilöt ja lääkettä saavat. jos lääkettä saavat paranevat tehokkaammin kuin lumelääkettä saaneet, lääke toimii testatusti. Ja tämä koeasettelu ei itse asiassa sorru siihen ongelmaan, mistä luontaislääkkeiden puolestapuhujat esittävät: Sitä ei haittaa onko lääkkeessä yksi kemikaali vai tuhat miljoonaa kemikaalia sekoitettuna. Jos yhdistelmä toimii, se toimii. Lääketiede ei myöskään pyri parantamaan kaikkia, vaan erikoistuminen on nimenomaan kohti sitä paljon puhuttua "yksilöllisyyttä": Spesialisti voi tutkia hyvinkin pientä ihmisryhmää koskevaa tietoa. Jostain syystä useissa luonnonlääkintää mainostavissa tuotteissa erikoistuminen kuitenkin kutsutaan sanalla "sirpaloituminen" samalla kun lääketieteen väitetään laitostuvan ja kohtelevan "epäyksilöllisesti massana". (Esimerkiksi tälläisestä on Ljudmila Rumjantsevan kirja "Kasvilääkintäopas", joka sisältää sinänsä ihan toimivia luonnonrohtoja, mutta myös tälläistä erikoista sanankäyttöä.) On syytä huomata, että luonnonlääkintä on vähentynyt muutamasta syystä:
1: Yksi kemikaali on helpompi hallita. Kun puhutaan eri aineiden yhteisvaikutuksesta, tulee mieleen esimerkiksi harmaamustesienen yhdistäminen alkoholin kanssa. Syntyy antabusvaikutus, joka joko aikaansaa kuolemanpelon tai pahaonolon tunteen, jota nuo mainitut aineseokset yksinään eivät saisi. Tarvitaan molemmat osapuolet. Tämä on riski, ja "luontaistuotteiden puolesta kemiallista lääketiedettä vastaan" -henkilöt (joita onneksi läheskään kaikki luontaistuoteihmiset eivät ole) huomauttavat löydetyistä lääketieteen "yllätyksistä", kun jokin tälläinen on löytynyt. He kuitenkin unohtavat, että luonnonlääkkeissä kemikaaleja on enemmän, ja niiden yhdistelmät sydänlääkkeiden ja monien muiden luontaislääkkeiden kanssa on ongelmallista. Kun silloin kun on yksi kemikaali, on tutkittava tämän vaikutukset muiden kanssa, nyt olisi tutkittava useiden kemikaalien vaikutukset ja näiden yhdistelmien vaikutukset. (Kombinatoriikkaa vähänkin osaavat tajuavat, että tässä tulee valtavia testimääriä jotta riskit saataisiin eliminoitua.) Tämä ei siis tarkoita että luontaistuotteet olisivat huono ratkaisu eikä niitä saisi käyttää - vaan että niissä on riskejä jotka itse asiassa vaativat enemmän "kovaa laitostiedettä" ollakseen yhtä riskittömiä kuin normilääkkeet. Luontaistuotteet toki aikaansaavat vähemmän uutispommeja. Mutta syykin on selvä: Ne ovat pienempien piirien käyttämiä, luontaistuotteiden käyttäjät käyttävät eri tuotteita. Joten jos jokin riski ilmenee, se vaikuttaa normilääketieteen pommeihin verrattuna vain muutamaan ihmiseen. Mutta jos kaikki käyttäisivät samoja luontaistuotteita, tämä riski olisi jopa "laitoslääketiedettä suurempi".
2: Luonnonkasvit eivät ole keskenään identtisiä. Eli jossain kasvupaikassa ja jossain yksilössä lääkeaineita on eri pitoisuuksia ja määriä. Tämä taas on sovellettava muistamme fraasin kautta "Le poison c'est la dose" Ja mikä koskee myrkkyä koskee myös lääkettä. Ruumiimme laskee molekyylejä. Toisin sanoen pitoisuuserot tuovat riskin. Tätä riskiä voi kuvata heroiininkäyttäjien ongelmilla: Kun käyttäjät saavat tavallisesti heroiinia jota on jatkettu sokerilla, he kuolevat kun he piikittävät itseensä "vakiannoksen", joka onkin puhdasta. Syynä on määrä, kun heroiinia on pitoisuutena enemmän, sitä tarvittaisiin vähempi määrä. Toki on huomattava, että syntetisointi lisää yliannoksen mahdollisuutta "sinällään", koska kun aine on puhdasta, sitä on helpompi nauttia vaarallinen annos. Jos ainetta on luonnonkasvissa pieni pitoisuus, sitä voi olla vaikea syödä vaikkapa 200 kiloa kerralla. Mutta kun 200 kiloa tiivistetään, siitä saadaankin kiva nappi jonka voi niellä kätevästi vaikka veden kanssa.
Tämä ei tietenkään ole mikään kritiikki luontaistuotteiden hävittämiseksi. Itse asiassa monissa luontaistuotteissa mainittuja eroja kavennetaan prosessoimalla. Esimerkiksi Blue Berry tuotteessa on mustikoista erotettua luteenia. Pointtina on siis se, että näissä tuotteissa itse asiassa tiivistetään yksi tai pari vaikuttavaa ainetta ja sitten prosessoidaan se siten että siitä saadaan vakiannoksinen määrä ainetta. On hyvä miettiä, onko "luontaisuus" tässä vaiheessa mikään oikea valtaisa ero. Itse ajattelen että kyseessä on lähinnä imagoasia, eli ostaa apteekista tai luontaistuotteesta saman aineen, ihan sen mukaan kummasta on kivempi ja aatteenmukaisempi ostaa. Samaa tavaraahan sitä saa. Erojen pienuutta tiettyjen tuotteiden kohdalla korostaa vielä sekin, että luontaistuoteala - vaikka sen kannattajat kritisoivatkin "norsunluutornilääkintää" kaupallisuudesta - on iso bisnes. Ja se on maailmanlaajuinen. Blue Berrykin on tehty ruotsalaisista mustikoista.
Jännittävää onkin se, että monet luontaislääkkeet tutkitusti toimivat. Mutta ne sitten toimivatkin "normilääketieteen" metodeilla ja tavoilla. Ja ne itse asiassa myös todistavat itsensä normaalin proseduurin kautta. Tutkimuksiin viittaaminen luontaistuotekaupassa ei ole tavatonta mainostamista. Eikä tämä minusta ole paha asia. Sen sijaan paha asia on se, jos tutkitut tuotteet jotenkin antaisivat tukea niille joiden puolesta tutkittuja tuloksia ei ole.
Luontaistuotteita ei siksi saisi käsitellä "koko klönttinä", vaikka siihen ihmisellä onkin luontainen halu luokitella ja leimata hääppöisin perustein, vain oman aatteensa vuoksi. Ei kuitenkaan ole syytä olla paatunut, kumpaankaan suuntaan. Tässä kohden on siis "pidettävä mieli avoimena mutta ei niin avoimena että aivot tipahtavat päästä."
Sen sijaan se, mikä tulee lääkelaitoksen vetämää kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada toimivat luontaislääkkeet eli rohdokset pelkäksi apteekkitavaraksi kuulostaa minusta hieman erikoiselta. Se kun ei poista ongelmaa joka huuhaalääkkeistä seuraa. Se ainoastaan veisi tuotteet kaupoista ja luontaistuoteliikkeistä. Tämän jälkeen voisi siis sanoa lääkepuolesta että "jos se ei toimi, saat sen luontaistuoteliikkeestä ja jos se toimii apteekista". Tämä vaikuttaa siis enemmän kilpailun minimoimiselta kuin aktuaaliselta ihmisten puolesta huolehtimiselta. Olen nimittäin ollut huomaavinani, että luontaistuotekauppojen asiakkaista osa on "apteekkivastaisia", eli vastustavat "systeemiä" sinänsä. Tähän muutosvastarintaan ei muuttu vaikuta, he vain ainoastaan käyttäisivät sitten sitä luontaistuotteiden "humpuukipuolta". Minusta tässä kohden olisi siksi syytä pikemmin estää puoskarointia, valvoa tuotteiden riskejä, vaatia riskillisten tuotteiden myyntikieltoja luontaistuotekaupoille, ja kenties asettaa luontaistuotekauppojen myyjille esimerkiksi farmaseutin koulutuksen tai vastaavan lääketieteen koulutuksen. (Ei siis mitään sellaista diplomia joka on mallia "Käy 2kk kurssi jossa puhutaan latteuksia + maksa muutama sata euroa niin olet ammattimainen homeopaatti ja holistinen hieroja ja saat siitä pramean diplomin".) Parasta olisikin, jos muutos tulisi luontaistuotealan sisältä. Mielestäni M-L. Kotajärvi, joka on B.T.W. farmaseutti, onkin oikeansuuntaisessa toimessa ajaessaan Tietotaito -projektia, jossa korostetaan tietämistä. Luontaistuotealalla tätä hanketta on kritisoitu siitä että se vaatisi yhtä muottia ja estäisi persoonallisuuden. Kuitenkin siinä ajetaan lähinnä sitä että myynti perustuisi tietoon : Ja tiedon luonne on tyypillisesti se, että se on jotain "eisatunnaista". On vaikeaa nähdä miten "yksilöllisyys" korostuisi positiivisella tavalla, jos sen nimissä saisi kaupitella mitä tahansa. Etenkin tässä tapauksessa, kun sentään puhutaan ihmisten terveydellä. En siis ole sanoamssa että kaikkien olisi riennettävä apteekkiin, vaan siitä että ihmiset voidaan saada uskomaan johonkin eitoimivaan, ja sitten kun placebo pettää, lopputulos on huono. Eikä taatusti luontaistuotealaa liiketoimintana kannattava. Siinä menee ainakin joidenkin luontaistuotekauppiaiden "yksilöllisyys" helposti konkurssiin.
Luontaistuotteala jaetaan tyypillisesti siten, että sitä joko puolustetaan tai vastustetaan kokonaisuutena. Molemmat puolet tapaavat jaotella tuotteet karkeasti virallisen lääketieteen ja vaihtoehtolääketieteen. Tosiasiassa ei kuitenkaan ole kuin yksi lääketiede; Jos jokin aine saa todisteita, se on virallista lääketiedettä. Toisin sanoen pitäisi puhua evidenssipohjaisesta ja eievidenssipohjaisesta lääketieteestä. Eikä luontaistuotteet ole selvästi vain toista, tuotteita on joka laitaan. Kuitenkin olisi hyvä huomata, että luontaistuotekaupassa on selkeästi kolme elementtiä. Osa tuotteista edustaa selvästi vain yhtä osa-aluetta, mutta suurin osa jaottuu niiden kesken. Voidaan sanoa että muodostuu kolmio, josta yksittäiset tuotteet voivat olla missä tahansa kohtaa. Siksi mielestäni luontaistuotekaupan puolustus ja kritisointi on kohdistettava tarkasti. Osa -alueet ovat seuraavat:
1: Lääke eli rohdospuoli. Tässä kohden tarkoitetaan erilaisia vaikuttavia ja tautia parantavia aineita, joita saadaan kasveista. Tämä ei ole niin tavatonta, kun miettii että luonnosta löytyy tappavia myrkkyjä mainitakseni sormutinkukka, kielo, valkovuokko, näsiä... ja ties minkälaista kemikaalia kasveista. Miksi näissä ei muka voisi olla hyödyllisiä?
2: Ravinto ja ruokapuoli. Tässä tarkoitetaan erilaisia luomutuotteita, itse esimerkiksi pidän "mututeestä" eli minttuteestä johon laitetaan "intiaanisokeria", eli sokeriruo-osta "vaillinaisen puhdistuksen avulla" tuotettua sokeria, joka on ruskeaa ja hyvää. Ängen näitä sitten yhteen-
3: Aatemyynti. Tämä taas tarkoittaa sitä että asiakkaalle myydään lähinnä yhteyttä mystiikkaan, kuten yhteyteen luonnon kanssa. Malliesimerkki tälläisestä on korvakynttilät, joiden epätodesti väitetään olevan Hopi -intiaanien perinnettä. Ne ovat harmittomia, mutta eivät toimi. (Vaha niiden sisällä, jota esitetään todisteena vahasta jonka ne ovat "imeneet" korvasta ovat kynttilän omaa vahaa. Kynttilän rakenne itse asiassa tukkii sen pohjalta kun se palaa. Tuotetta kokeilleena - itsellä korvat aloittivat murkkuiässä vahomaan paljon, vieläpä pahasti sillä tavalla että se kuivuessaan se kiteytyy teräviksi ja koviksi sirpaleiksi jotka rikkovat korvakäytävää, minkä vuoksi sain sen pahan korvatulehduksenikin - voin sanoa vain että on ihan kiva maata kyljellään jonkin aikaa, olipa tekosyy siihen mikä tahansa. Vahaa kynttilä ei kuitenkaan ime, jos se vaikkua poistaa, sen teho on vastaava kuin se että työnnät kynän tai mehupillin korvaan ja nykäiset sen sitten vähän ajan päästä pois. Ainahan sitä jotain tarttuu.) Toki pelkkä aatteellisuus ei tarkoita että tuote ei toimisi. Mutta joissain tuotteissa on kyse humpuukista, jolloin tuotetta myydään aatteen vuoksi, siitä saatavan aatteenmukaisuusmielihyvän vuoksi, vaikka se ei toimisikaan.
Luontaistuotteiden erityisluonteen vuoksi yritän kertoa kaikista osapuolista kerralla, käsitellä kokonaisuutta ikään kuin taustaa vasten.
Lääketieteen historia perustuu luonnonlääkintään: Esimerkiksi Hippokrates käytti pääasiassa luonnonlääkkeitä ja vasta Paracelsus toi kemian lääketieteeseen. Tämä on toki argumenttina perustaltaan samantapainen kuin esitys siitä että kemia perustuu alkemiaan. Sinänsä totta, mutta puhtaasti sellaisena irrelevanttia.
Kuitenkin tärkeintä on huomata se, että kasvit sisältävät erilaisia kemiallisia aineita. Ja tässä kohdassa on syytä huomata, että orgaaninen kemia ei eroa mitenkään olennaisilta osiltaan epäorgaanisesta kemiasta. Atomi, molekyyli tai yhdiste ei siis tiedä, onko se peräisin kasvista vai kemiantehtaasta. Ajatus siitä että elävät ja epäelolliset jotenkin olennaisesti eroaisivat kemiallisesti toisistaan nojautuu aikoihin jolloin kemia irrottautui alkemiasta. Tuolloin elävissä organismeissa esiintyvien aineiden ajateltiin poikkeavan selvästi niistä joita saadaan mineraaleista Eroja oli paljon, esimerkiksi orgaanisia aineita oli vaikea eristää ja puhdistaa. Jaottelun orgaaniseen ja epäorgaaniseen kemiaan termitasolla tapahtui 1770 -luvulla Torbern Bergmanin toimesta. Hänen aikoinaan oltiin vitalisteja, eli uskottiin että luonnonkasveilla ja eläimillä oli elämänvoima, joka muutti niitä siten että niitä ei voitu käsitellä laboratoriossa muiden kemikaalien tapaan. Tämä myytti alkoi horjua 1800 -luvulla, kun Michel Chevreul ensin osoitti että saippua voitiin jakaa orgaanisiin aineisiin - glyseriiniin ja rasvahappoihin ilman elämänvoimaa ja Friedrich Wöhler valmisti orgaanista ureaa epäorgaanisista aineista : Näin orgaanisen ja epäorgaanisen kemian raja ymmärrettiin häilyväksi, ja huomattiin että samat lainalaisuudet pätivätkin molempiin. Orgaaniset yhdisteet vain sisälsivät hiiltä monessa eri muodossa, mikä aikaansai niiden erityiset ominaisuudet.
Kun tiedämme että kasvit sisältävät monenlaisia kemiallisia aineita, tiedämme että ne myös vaikuttavat monella tavalla. Kun luonnosta löytyy tehokkaita myrkkyjä - ja tiedämme esimerkiksi että punakärpässienessä on atropiinia, jota käytetään puhdistettuna kemikaalina lääkkeenä "laitoslääketieteessä", tiedämme myös että punaisen kärpässienen atropiini toimii samalla tavalla riippumatta siitä onko se peräisin kemiantehtaasta vai luonnonlähteestä.
Lääketiede on historiansa aikana erikoistunut, mikä tarkoittaa sitä että se on jakautunut ymmärtämään yhä useampaa sairautta. Niiden tavoitteena on selvittää lääkeaineen toiminta ns. kaksoissokkokokeella. Tämä taas tarkoittaa koeasetelmaa, jossa vastakkain ovat lumelääkityt koehenkilöt ja lääkettä saavat. jos lääkettä saavat paranevat tehokkaammin kuin lumelääkettä saaneet, lääke toimii testatusti. Ja tämä koeasettelu ei itse asiassa sorru siihen ongelmaan, mistä luontaislääkkeiden puolestapuhujat esittävät: Sitä ei haittaa onko lääkkeessä yksi kemikaali vai tuhat miljoonaa kemikaalia sekoitettuna. Jos yhdistelmä toimii, se toimii. Lääketiede ei myöskään pyri parantamaan kaikkia, vaan erikoistuminen on nimenomaan kohti sitä paljon puhuttua "yksilöllisyyttä": Spesialisti voi tutkia hyvinkin pientä ihmisryhmää koskevaa tietoa. Jostain syystä useissa luonnonlääkintää mainostavissa tuotteissa erikoistuminen kuitenkin kutsutaan sanalla "sirpaloituminen" samalla kun lääketieteen väitetään laitostuvan ja kohtelevan "epäyksilöllisesti massana". (Esimerkiksi tälläisestä on Ljudmila Rumjantsevan kirja "Kasvilääkintäopas", joka sisältää sinänsä ihan toimivia luonnonrohtoja, mutta myös tälläistä erikoista sanankäyttöä.) On syytä huomata, että luonnonlääkintä on vähentynyt muutamasta syystä:
1: Yksi kemikaali on helpompi hallita. Kun puhutaan eri aineiden yhteisvaikutuksesta, tulee mieleen esimerkiksi harmaamustesienen yhdistäminen alkoholin kanssa. Syntyy antabusvaikutus, joka joko aikaansaa kuolemanpelon tai pahaonolon tunteen, jota nuo mainitut aineseokset yksinään eivät saisi. Tarvitaan molemmat osapuolet. Tämä on riski, ja "luontaistuotteiden puolesta kemiallista lääketiedettä vastaan" -henkilöt (joita onneksi läheskään kaikki luontaistuoteihmiset eivät ole) huomauttavat löydetyistä lääketieteen "yllätyksistä", kun jokin tälläinen on löytynyt. He kuitenkin unohtavat, että luonnonlääkkeissä kemikaaleja on enemmän, ja niiden yhdistelmät sydänlääkkeiden ja monien muiden luontaislääkkeiden kanssa on ongelmallista. Kun silloin kun on yksi kemikaali, on tutkittava tämän vaikutukset muiden kanssa, nyt olisi tutkittava useiden kemikaalien vaikutukset ja näiden yhdistelmien vaikutukset. (Kombinatoriikkaa vähänkin osaavat tajuavat, että tässä tulee valtavia testimääriä jotta riskit saataisiin eliminoitua.) Tämä ei siis tarkoita että luontaistuotteet olisivat huono ratkaisu eikä niitä saisi käyttää - vaan että niissä on riskejä jotka itse asiassa vaativat enemmän "kovaa laitostiedettä" ollakseen yhtä riskittömiä kuin normilääkkeet. Luontaistuotteet toki aikaansaavat vähemmän uutispommeja. Mutta syykin on selvä: Ne ovat pienempien piirien käyttämiä, luontaistuotteiden käyttäjät käyttävät eri tuotteita. Joten jos jokin riski ilmenee, se vaikuttaa normilääketieteen pommeihin verrattuna vain muutamaan ihmiseen. Mutta jos kaikki käyttäisivät samoja luontaistuotteita, tämä riski olisi jopa "laitoslääketiedettä suurempi".
2: Luonnonkasvit eivät ole keskenään identtisiä. Eli jossain kasvupaikassa ja jossain yksilössä lääkeaineita on eri pitoisuuksia ja määriä. Tämä taas on sovellettava muistamme fraasin kautta "Le poison c'est la dose" Ja mikä koskee myrkkyä koskee myös lääkettä. Ruumiimme laskee molekyylejä. Toisin sanoen pitoisuuserot tuovat riskin. Tätä riskiä voi kuvata heroiininkäyttäjien ongelmilla: Kun käyttäjät saavat tavallisesti heroiinia jota on jatkettu sokerilla, he kuolevat kun he piikittävät itseensä "vakiannoksen", joka onkin puhdasta. Syynä on määrä, kun heroiinia on pitoisuutena enemmän, sitä tarvittaisiin vähempi määrä. Toki on huomattava, että syntetisointi lisää yliannoksen mahdollisuutta "sinällään", koska kun aine on puhdasta, sitä on helpompi nauttia vaarallinen annos. Jos ainetta on luonnonkasvissa pieni pitoisuus, sitä voi olla vaikea syödä vaikkapa 200 kiloa kerralla. Mutta kun 200 kiloa tiivistetään, siitä saadaankin kiva nappi jonka voi niellä kätevästi vaikka veden kanssa.
Tämä ei tietenkään ole mikään kritiikki luontaistuotteiden hävittämiseksi. Itse asiassa monissa luontaistuotteissa mainittuja eroja kavennetaan prosessoimalla. Esimerkiksi Blue Berry tuotteessa on mustikoista erotettua luteenia. Pointtina on siis se, että näissä tuotteissa itse asiassa tiivistetään yksi tai pari vaikuttavaa ainetta ja sitten prosessoidaan se siten että siitä saadaan vakiannoksinen määrä ainetta. On hyvä miettiä, onko "luontaisuus" tässä vaiheessa mikään oikea valtaisa ero. Itse ajattelen että kyseessä on lähinnä imagoasia, eli ostaa apteekista tai luontaistuotteesta saman aineen, ihan sen mukaan kummasta on kivempi ja aatteenmukaisempi ostaa. Samaa tavaraahan sitä saa. Erojen pienuutta tiettyjen tuotteiden kohdalla korostaa vielä sekin, että luontaistuoteala - vaikka sen kannattajat kritisoivatkin "norsunluutornilääkintää" kaupallisuudesta - on iso bisnes. Ja se on maailmanlaajuinen. Blue Berrykin on tehty ruotsalaisista mustikoista.
Jännittävää onkin se, että monet luontaislääkkeet tutkitusti toimivat. Mutta ne sitten toimivatkin "normilääketieteen" metodeilla ja tavoilla. Ja ne itse asiassa myös todistavat itsensä normaalin proseduurin kautta. Tutkimuksiin viittaaminen luontaistuotekaupassa ei ole tavatonta mainostamista. Eikä tämä minusta ole paha asia. Sen sijaan paha asia on se, jos tutkitut tuotteet jotenkin antaisivat tukea niille joiden puolesta tutkittuja tuloksia ei ole.
Luontaistuotteita ei siksi saisi käsitellä "koko klönttinä", vaikka siihen ihmisellä onkin luontainen halu luokitella ja leimata hääppöisin perustein, vain oman aatteensa vuoksi. Ei kuitenkaan ole syytä olla paatunut, kumpaankaan suuntaan. Tässä kohden on siis "pidettävä mieli avoimena mutta ei niin avoimena että aivot tipahtavat päästä."
Sen sijaan se, mikä tulee lääkelaitoksen vetämää kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada toimivat luontaislääkkeet eli rohdokset pelkäksi apteekkitavaraksi kuulostaa minusta hieman erikoiselta. Se kun ei poista ongelmaa joka huuhaalääkkeistä seuraa. Se ainoastaan veisi tuotteet kaupoista ja luontaistuoteliikkeistä. Tämän jälkeen voisi siis sanoa lääkepuolesta että "jos se ei toimi, saat sen luontaistuoteliikkeestä ja jos se toimii apteekista". Tämä vaikuttaa siis enemmän kilpailun minimoimiselta kuin aktuaaliselta ihmisten puolesta huolehtimiselta. Olen nimittäin ollut huomaavinani, että luontaistuotekauppojen asiakkaista osa on "apteekkivastaisia", eli vastustavat "systeemiä" sinänsä. Tähän muutosvastarintaan ei muuttu vaikuta, he vain ainoastaan käyttäisivät sitten sitä luontaistuotteiden "humpuukipuolta". Minusta tässä kohden olisi siksi syytä pikemmin estää puoskarointia, valvoa tuotteiden riskejä, vaatia riskillisten tuotteiden myyntikieltoja luontaistuotekaupoille, ja kenties asettaa luontaistuotekauppojen myyjille esimerkiksi farmaseutin koulutuksen tai vastaavan lääketieteen koulutuksen. (Ei siis mitään sellaista diplomia joka on mallia "Käy 2kk kurssi jossa puhutaan latteuksia + maksa muutama sata euroa niin olet ammattimainen homeopaatti ja holistinen hieroja ja saat siitä pramean diplomin".) Parasta olisikin, jos muutos tulisi luontaistuotealan sisältä. Mielestäni M-L. Kotajärvi, joka on B.T.W. farmaseutti, onkin oikeansuuntaisessa toimessa ajaessaan Tietotaito -projektia, jossa korostetaan tietämistä. Luontaistuotealalla tätä hanketta on kritisoitu siitä että se vaatisi yhtä muottia ja estäisi persoonallisuuden. Kuitenkin siinä ajetaan lähinnä sitä että myynti perustuisi tietoon : Ja tiedon luonne on tyypillisesti se, että se on jotain "eisatunnaista". On vaikeaa nähdä miten "yksilöllisyys" korostuisi positiivisella tavalla, jos sen nimissä saisi kaupitella mitä tahansa. Etenkin tässä tapauksessa, kun sentään puhutaan ihmisten terveydellä. En siis ole sanoamssa että kaikkien olisi riennettävä apteekkiin, vaan siitä että ihmiset voidaan saada uskomaan johonkin eitoimivaan, ja sitten kun placebo pettää, lopputulos on huono. Eikä taatusti luontaistuotealaa liiketoimintana kannattava. Siinä menee ainakin joidenkin luontaistuotekauppiaiden "yksilöllisyys" helposti konkurssiin.
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
★☆tut is poison.
Tämän jutun kirjoittamiseen minua on inspiroineet rokote -denialistien puheet mm. rokotteissa olevasta tiomersaalin vaarallisuudesta. Asia on siis harvinaisen tärkeä. Samalla viittaan myös luomuruoka -asioihin, koska niissä on samaan asiaan liittyviä viittauksia.
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.
Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)