Ei kyse ole siitä mitä ajetaan.

Kun mietitään kansallissosialismia, se ajaa sellaisia positiivisiksi nähtäviä asioita kuin yhtenäisyys. Sen ideaalina tuntuu olevan usein se, että yhtenäisyys on voimaa. Tämän lieveilmiönä on tietenkin tasapäistäminen. Ja usein myös voiman ja mahdin korostaminen ja siihen liittyvä machoilu. Kiinnostavaa onkin se, että heidän toimintansa joka vaatii tasapäistämistä on varsin etäännyttävä, riidanhaluista ja polarisoivaa. Näin ollen heidän aktivisminsa itse asiassa jakaa kansaa riiteleviin kuppikuntiin. Se, mitä he tavoittelevat ei ole se mihin päädytään. Itse asiassa sitä päädytään juuri tuhoamaan sitä asiaa jota yritetään tehostaa ja parantaa.

Ongelma ei toki ole uusi. Teokratioilla on myös tapana lukkiutua tilanteeseen jossa sen toimintamallit aikaansaavat katastrofeja. Mutta nämä tulkitaan siten että ei ole oltu tarpeeksi teokraattisia. Ja näin yhteiskunnan pelastus jumalisella maailmanjärjestyksellä tuhoaa yhteiskunnan.

Toki jotain voidaan puhua myös hallituksesta joka on pettänyt vaalilupauksiaan ja kikkaillut rahalla. Seurauksena monien ihmisten elämä on tuupattu mahdottomuuksiin. Valtion viesti on että on höylättävä ja höyläys on tehty kaikista köyhimmillä. Tässä on unohtunut että vähäosaisten auttaminen on oikeutettu juuri sillä että se passivoi ihmisiä pois esimerkiksi vallankumouksellisesta toiminnasta. Samalla on unohtunut että tämä on arvostuskannanotto. Hallituksen leikkaajat ovat suoraan sanoneet että köyhän tilanne on heidän paheidensa syy. Tässä ympäristössä syntyy vihaisia yhteiskunnan äärimmäisyyksiin ja reunamille ajettuja ihmisiä. Hallitus torppaa ja kieltää ankarasti nämä toteutumat mutta ei puutu siihen mikä rooli heidän omilla toimillaan on näiden asioiden synnyttämisessä.

Utopistin ja haihattelijan tunnistaakin siitä että hänelle on tärkeämpää miettiä sitä mitä arvoja hän ajaa tai edustaa kuin sitä miten yhteiskunta toimii ja mitä seurauksia eri teoilla on. Ja tässä herrat ja narrit ovat hyvin samanlaisia toopeja. Vihjeettömiä ja pihalla ovat Helsingin Herrat kuin "kansa tietää" -tyypitkin.

Brexitistä ja kansallisesta suvereeniudesta

Brexit -päätös on ollut tärkein poliittinen puheenaihe. Tämä on toki ymmärrettävää globaalissa maailmassa jossa ulkopolitiikka ja globalisaatio ovat sen verran vahvoja voimia että esimerkiksi Suomen kannalta on tärkeämpää kenet USA valitsee presidentiksi kuin kenet suomalaiset valitsevat presidentikseen.

Itselläni on ollut yllättävän laimeat mielipiteet aiheesta. Kuten minulla on EU:seen kuulumisestakin. Aihe on toki varmasti tärkeä. Mutta se on myös niitä aiheita joihin minulla on liian vähän tietämystä. Mielestäni olisikin arvokasta jos ihmiset ymmärtäisivät että puhuisivat vähemmän asioista vain siksi että ne ovat tärkeitä. Heidän tulisi entistä suuremmassa määrin olla vastuullisia tästä tärkeydestä ja sanoa vain sellaisia asioita joihin heillä on jotain kontribuutioita. Eli olisi huomioitava myös oma skillsetti ja se onko itsellä relevanssia tähän tärkeään asiaan..

Toki mielipiteilylle on aina tilaa. Ja tavallaan poliittinen järjestelmä on sellainen että sen pitää antaa tilaa kansalaisille. Myös typerille mielipiteille. Ja tässä mielessä voin huomauttaa siitä miksi minun on ollut vaikeaa sitoutua kovin vahvasti Brexitiin.

Teen tässä jonkinlaista ajatustyötä joka on mielestäni tärkeä nollalinjanveto ; Jos minä olen liian inkompetentti ottamaan kantaa jokainen jolla on tätä vähemmän sofistikoitunut mielipide on tavallaan silmissäni mitätön jotat hänen mielipiteellään olisi validiteettiä. Mielipiteen saa sanoa ääneen. Sitten minä nauran päin naamaa ja kerron naurettavanapitämismielipiteeni ääneen aivan ilman mitään poliittista korrektiutta. (Olkaa hyvä.)

Teen tämän tietäen että olen oikeasti niitä ihmisiä joiden pitäisi ottaa esimerkiksi Suomen ja EU:n irtautumissopimuksessa niin että tehtäisiin tutkimus, jossa otettaisiin ihmisten kannanottoja EU -eroon ja siihen liittyviin kysymyksiin kuten maahanmuuttoon. Ensin kyseltäisiin että mitä mielipiteitä heillä on asioista. Ja kun on ensin kartoitettu asenteet ja mielipiteet niin pistettäisiin pieni kysely perään. Kysely jossa olisi kysytty ihan oikeita faktoja jotka ovat mallia väärin-oikein. (Kuten kuinka monta maahanmuuttajaa on jne.) Saataisiin selville mikä mielipide korreloi sen kanssa miten hyvin tämä aihe tunnetaan. Ja sitten äänestäisin sitä mielipidett jonka kannattajat tietäisivät asiaan liittyvät faktat virheettömämmin, paremmin ja laadukkaammin.

Pragmaattisesti

Ensimmäinen asia on se, että asia ja se millä asiaa ajetaan ovat hitusen eri asioita. Esimerkiksi Brexitin puolelle tunnuttiin menevän aika usein aika puhtaasti asenteella englanninkielinen nimittäisi sanalla bigotry. Minua ei kuitenkaan kiinnosta minkälaiset ihmiset ajavat mitäkin asiaa. Vaan onko asia perusteltu vai ei. (Tämä eroaa myös siitä että katsotaan pelkästään argumentteja joita Brexitin kannattajat yleensä esittävät. Ja kyllä. Suurin osa kansasta voivat olla paskiaisia ja väärässä. Siksi ääriliikkeet ovat vaarallisia ja meillä on ollut kommunistisia hirmuhallintoja, islamilaisia teokratioita ja fasistisia yhteiskuntia.)

Olen nähnyt että EU on brittejen kannalta siitä erikoinen että EU on aika paljolti kaupankäyntikeskeistä. (Keskustelussa tulee vastaan Shengen johon britannia ei ole kuulunut.) Ja tällä kohden minun on vaikeaa uskoa että EU kieltäytyisi hyvästä diilistä vain siksi että britannia ei ole mukana EU:ssa.

Toisaalta EU:sta eroamisen henkenä on se, että EU päättää asioista ilman Yhdistyneitä Kuningaskuntia. Ja koska se on suuri kauppakumppani jonka rajat kuitenkin möllöttävät hyvin lähellä, se itse asiassa voi tiukentaa kauppaehtoja. On selvää että jos jotain voidaan käyttää kaupankäynnissä vipuna, sitä myös käytetään. Tässä mielessä riskinä on se että vapautta kaipaavat britit jotka ovat kyllästyneitä olemaan "EU:n kumileimasimen alla" ovat pian tilanteessa jossa EU todellakin sanelee ulkomaankaupanasioista sen puolesta. Ja tavalla jossa on kyse kaupankäynnistä jossa ei saada apuja mistään yhteisöllisyydestä. Se on taloudellisesti vähän kuin joutuisi asioista ja hinnoista ja kilpailutavoista sanelevan kartellin ulkopuolelle.

Tässä mielessä voi tulla monellakin keskenään erilaisella tavalla mieleen "No taxation without representation" -iskulauseet Yhdysvaltain sisällissodasta. (Itse asiassa iskulauseessa on hauska sävy ; Silloin tyrannia määritettiin verotukseksi ilman edustusta, nykyisin konservatiiviset patriootit USA:ssa tahtuvat määrittää kaiken verotuksen orjuudeksi..)

EU on kuitenkin siitä hankala että sen kohdalla on helppoa nähdä maksut mutta vaikeampaa nähdä mitä siitä hyödytään. ; On luultavaa että ainakin EU;n pahoin puhutut standardit voivat vaikuttaa siihen mitä tuotteita saadaan markkinoille. Britit muuttuvat irralliseksi kauppa-alueeksi joten tästä voi seurata valikoimien pienenemistä kaupoissa. Koska marginaalisia tuotteita ei kannata tuoda lisämaksuilla alueelle. (Sen kuluttajamassa on yksinkertaisesti epäkiinnostavan pieni.) Toisaalta myytäviinkin tuotteisiin voi tulla muutoksia. Sillä jos jotkut aineet esimerkiksi pyykinpesussa tai elintarvikkeissa on EU:ssa kielletty se takaa että alueelle tulee vain tuotteita joissa näitä ei ole.

Brittejen kohdalla se joutuu siis (1) joko kirjoittamaan juuri näitä pahamaineisia standardeja paljolti uusiksi tai (2) joutuu sietämään sitä että markkinoilla jos jokin kemikaali ei ole kiellettyä niin sitä tungetaan mukaan heti jos siitä voidaan jotain hyötyä vaikka tuotantosäästöjen vuoksi.

Mutta oikeasti kyse on tietenkin ollut etiikasta.

Tosiasiassa Brexit on kuitenkin kulkenut etiikalla. Sellaisilla konsepteilla kuin suvereenius ja itsenäisyys. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Etenkin kun huomioidaan kontekstit joissa sitä esitetään.

Kun Brexitistä puhuva britti puhuu termistä suvereenius (sovereignty), on hyvä miettiä mitä koko käsite tarkoittaa. On selvää että termi on sidottu yksilöiden sijasta kansallistunteeseen. Se kuitenkin liittyy samalla myös autonomisuuteen.

Yksilöiden autonomisuus liittyy paljon siihen miten paljon valtaa ja riippumattomuutta heillä on. Ja monessa suhteessa nämä ovat siitä mutkikas konsepti että mitä riippumattomampi ihminen on, sitä vähemmän hänellä usein on valtaa. Ja EU:n ja valtioiden kohdalla tilanne on hyvin helposti sama. Tässä mielessä valtioiden suvereenius (national sovreignty) ei ole niin hirvittävän paljon erilainen. ; Onkin selvää että teoriassa EU -asioihin voidaan vaikuttaa äänestämällä valtaan poliitikkoja joista osa lennähtää Brysseliin. Mutta kun kokonaisuudet suurenevat yksi kansalainen on yhä selvemmin yksi "ties kuinka monesta". Päätäntävalta asiaan pienenee tässä kohden huomattavasti. Toisaalta myös ne päätettävät asiat kasvavat vastaavasti ihan jo sillä että tehty päätös vaikuttaa useampiin ihmisiin. Näin ollen yhä enemmän valtaa jaetaan yhä monemmalle ihmiselle.

Jos puhutaan maasta, ei ole selvää että onko sen kansalaisilla valtaa asioihin. Tämä on erityisen vahvasti esillä autoritaarisissa valtionjohtotavoissa kuten vaikka monarkioissa tai teokratioissa. Demokratiassa tätä yritetään lähestyä sillä että byrokraattiseen valtakoneistoon liitetään äänestystelementtiä ainakin silloin tällöin. Kuitenin näissäkin tilanteissa aika moni on - mielestäni aika ymmärrettävästi - kokenut että heidän valtansa on pientä, mitätöntä ja merkityksetöntä. Jos ihminen voi antaa äänensä mutta jos äänestetty poliitikko ei esimerkiksi pidä vaalilupauksiaan, ei hän "saa mitä tilaa". Politiikassa mainostetaan ja tärkeintä on miltä asiat näyttävät kuin mitä ne ovat. Ja tämä uhkaa sitä että kansalaisilla ei ole suvereeniutta vaan valtio on se joka on suvereeni. Ja tässä mielessä EU olisi vain iso valtio.

Kysymys on siitä onko kansalaisella valtaa lakeihin ja julkisten varojen käyttämiseen. Ja mitä näillä laeilla saadaan. Ja miten haluttavia nämä asiat ovat kansalaisille. Toisin sanoen suvereenius on helposti sellainen että on katsottava miten valtio tai EU oikeuttaa sen että päätäntävalta asioihin pienenee. Sen on tarjottava tämän tilalle haluttavia hyötyjä. Ja näiden arvioiminen on se asia joka EU:ssa on vaikeaa.

On selvää että EU -liittoutuminen tuo kansalaisille lisää vaihtoehtoja hallita omaa elämäänsä ; Itse asiassa kun puhutaan EU:sta ja sen maahanmuuttopuolesta, tulee liian helposti mieleen islamilaiset maahanmuuttajat. Eikä se, että EU:n sisällä muuttaminen on jotain joka lisää valinnanvaihtoehtoja ja todennäköisesti myös työntekoon ja ansaitsemiseen liittyviä vaihtoehtoja. Nämä vaihtoehdot tarkoittavat että EU ei pelkästään sanele ja rajoita vaihtoehtoja. Toisaalta on selvää että kaikki nämä kansalaisille annetut muuttovalinnat vaikuttavat siihen valtaan ja suvereeniuteen joka on valtiolla kansalaisistaan irrallisena konseptina. Ja toisalta se kertoo että EU:lla on näihin asioihin suvereeniutta yli tämän valtion. (Toin tämän asian esille siksi että suvereenius ei ole pelkästään hierarkinen jossa on nollasummapelistä linjalla kansalainen-valtio-EU.) Brexitissä maahanmuutto onkin jotain johon maa sai lisää valtaa. Toki jos ja vain jos puhutaan maahanmuutosta EU:n sisäpuolella. Sillä jos puhutaan maahanmuutosta EU:n alueiden ulkopuolelta, niin niitä käsittelevät muut kansainväliset sopimukset. YK ja muut vastaavat tahot ovat tällöin enemmän niitä joista "pitäisi erota". (Ja se minkälaisia eettisyys-boikotteja tästä seuraa eivät välttämättä ole kovin ... haluttavia.)

Se, mitä agrologipuolella opin oli se että maatalouspolitiikka on muuttunut monta kertaa ja sen pääsääntönä näyttää olleen se, että EU on ollut sarja päätöksiä jotka ovat olleet melko hyvin perusteltuja ja joiden ongelmalliset seuraukset ovat olleet vaikeasti ennusttettavia ja siksi suuntaa on täytynyt korjata "kohti seuraavaa, erilaista katastrofia". (Tämänlainen negatiivinen mielenlaatu on tietenkin itselleni tyypillinen osa vähän kaikessa joten tämä tuskin on kovin vahva tuomio EU:lle. Jos en väännä jotain asiaa likaiseksi, se olisi ihme. Mielenkiintoista olisikin tietää ovatko nämä katastrofit pienempiä kuin ne vaihtoehtoiset.)

Onkin mielenkiintoista että Brexit voidaan nähdä demokraattisena. Mutta tämä näkökulma on kuitenkin aika helposti konfliktissa siinä mielessä että Brexitiä on puolustettu nimenomaan tavoilla jotka korostavat sitä miten maan sisällä olevilla ihmisillä olisi vähemmän valintoja elämässään. Henkenä on ollut se, että Brexitillä on ajettu nimenomaan valtion suvereeniutta ja tässä on helposti väheksytty sekä EU:ta kylmänä ja etäisenä kumileimasimena että yksilöiden autonomiaa. Kysymys on ollut halusta määrätä jotkut ei-kansalaisiksi tai kakkosluokan kansalaisiksi. (Ja tätä on ollut, riippumatta siitä ovatko Brexit -kannattajat yleensä tälläisiä tai oliko se oikea ratkaisu.)

Teema on hyvin sama täällä kotimaassa jossa sananvapautta ja poliittista korrektiutta vastustavat ihmiset puhuvat ensin demokratiasta ja seuraavaksi puhuvat siitä miten jokin väärää mielipidettä ja uskonvakaumusta tai poliittista linjamaa edustava ihminen edustaa puupäistä vapaamatkustusta joka vaarantaa maan ja yhteiset arvot.

Ymmärrän toki tämän "hajautuspolitiikan" siinä mielessä että olen itse suosinut Keskustapuoluetta. Tämä ei tietääkseni luo uskottavuutta tai ole meriitti oikein kenenkään silmissä. Ei etenkään kaikenmaailman #koulutuslupausten ja lesssukkapolitisoinnin jälkeen. Olen tehnyt tätä siksi että puolue on usein tavoitellut sitä että eri alueilla olisi hieman erilaisia käytäntöjä. Näin ollen siinä missä monet ovat esimerkiksi halunneet tehdä uskonnonvapaudesta ja vaikka uskonnon roolissa koulusta valtakunnallisia sääntöjä, on keskustapuolueella ollut esillä näkökulmia joissa korostetaan sitä mitä alueella ja koulussa noin yleensä ajatellaan asioista. Näin ollen vahvasti uskonnollisilla alueilla voisi todella olla luontevaa että "Kirkko on luontevasti läsnä" ties missä. Kun taas Etelä-Suomessa jossa monin paikoin lapsista alle puolet on kastettu tämä voisi olla hyvin omituista ja tilannetajutonta. (Suomessa on jo nyt alueita joilla alle puolet on kristittyjä ja tilastollisesti tilanne on koululaisten kohdalla mielenkiintoinen koska mitä nuoremmaksi mennään niin sitä useammin ollaan uskonnottomia.)

Tässä mielessä ymmärränkin että dominoinnin alueellistaminen voi ajaa yksilöiden etuja. Ei siksi että he saavat tässäkään prosessissa lisää päätäntävaltaa - yhteisissä asioissa moni asia on vähän kuin pastoraalinen tilaisuus koulussa, päätös siitä onko pappi läsnä ja jos on mitä hän saa sanoa ja montako virttä on tai ei ole uskonnonharjoittamista - päätetään yläpuolella eikä kansalaisilla ole suvereeniutta tähän asiaan. Vaan sitä kautta että tässä saadaan asioita joita useampi haluaa.

EU on tässä mielessä kuten valtio. Valtio pyytää veroja. Ja niin EU:stakin tulee maksuja. ; Kun puhutaan hallinnosta, säädöksistä ja yhteisistä varoista, on selvää että killingit tähän kaikkeen tulevat jostain. Ne tulevat yleensä ihmisiltä. Yleensä ihmisiltä jotka tienaavat rahaa ja omistavat jotain. (Toisaalta voidaan nähdä että työttömyyskorvauskin tulee siitä että köyhillä on väkivaltakortti käytössään. Kuten Tyrion Lannister on viisaudessaan meille vihjannut : On vaikeaa hallita miljoonia ihmisiä jotka haluavat tappaa sinut. Köyhä voi nälkäänsä tehdä kaikenlaista. Ja se että hän ei tee jotain voi olla aivan täysin jotain jota käsitellään ns. "säästönä". Tämä on täysin irrallaan siitä että teko voi olla myös armeliaisuutta, myötätuntoa ja hyvyyttä. Ja että näillä on monille kiistatta hyvin suuri arvo. Ja että he eivät tee näitä päätöksiä tämänlaiset puolet mielessään. Mutta minulle maailma on aina aika negatiivinen...) Tämä on selvästi pois näiden ihmisten suvereeniudesta itseään kohtaan.

Suvereenius ei toisaalta ole mikään hyve sinällään. Sitä toki käytetään usein kielessä kuin se olisi sellainen. Sitä pidetään haluttavana. Se on jopa kuin sana jonka mainitseminen olisi sinällään oikeutus. Kuitenkin valtion suvereenius on vähän kuin se että valtiolla on valtaa. Valta on tärkeää jos halutaan saada aikaan jotain. Mutta jotta valta olisi hyvää sen täytyisi johtaa hyviin asioihin. Valta voi olla myös pahaa. Voidaan nähdä että jos katsotaan valtiollista autonomiaa niin Stalinin diktatuurissa ongelmana oli juuri se, että maata ei kontrolloinut oikein mikään muu valtio tai sitä suurempi kokonaisuus. Maa ei myöskään kannattanut kansalaistensa suvereeniutta. Suvereeniuden kohteena oli ennen kaikkea valtiollinen suvereenius. Tämä sama on vahvemmin esillä teokratioissa joissa ei ole yhtä johtajaa jolla on suvereenius jota hän heijastaa myös maahan jota hallitsee. Teokratiassa uskonnollinen johtaja voi kuolla ja korvautua toisella. Sillä ideologia on suvereeni ja teokraattinen valtio on tämän tärkein toimintayksikkö, sellaisenaan sisäisesti ehyt ja ehdottoman suvereeni valtio.

Tässä mielessä on syytä tiedostaa että kun puhutaan valtioiden suvereeniudesta, ollaan hyvin usein teemoissa joita löytää Achilles Mbemben "Necropolitics":esta. Sen mukaan valtion suvereenius koskee käytännössä yhtä kysymystä. Sitä kenet saa tappaa, syrjäyttää marginaaliin, ajaa lainsuojattomaksi tai jättää heitteelle. Tässä tappaminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin teloituspartiot - joskin joskus asiat ilmenevät juuri niiden kautta. Mukaan lasketaan myös se, että se saa myös jättää auttamatta. Tätä kautta valtion suvereenius voi tarkoittaa juuri sitä että kaupunki sulkee muurinsa maahan pyrkivän edessä ja antaa tämän kuolla nälkään tai janoon porttiensa ulkopuolelle. Tai sitä että se ei auta omia köyhiään vaan antaa näiden kerjätä ja häiritä omia kansalaisiaan. (Tilanne muistuttanee sitä miten Qarthin kaupunki suhtautuu maailmaan "Game of Thronesissa"...) Tai sitä että kerjääminen nähdään niin häiritseväksi että kerjäläiset teloitetaan, ajetaan kaupungin ulkopuolelle tai ajetaan jonnekin kivenkoloon kuolemaan. "The ultimate expression of sovereignty resides, to a large degree, in the power and capacity to dictate who may live and who must die." Tässä kysymys naamioidaan toki esimerkiksi turvallisuudeksi jossa ei olisi tämänlaista likaista puolta.

Mutta meille joillekin on ilmiselvää että kaikessa on tämä likainenkin puoli ja että sekin on syytä huomata ja tiedostaa ja teeskennellä että kysymys olisi vain ihan muista asioista. Oikein kukaan ei toki kannata turvallisuutta näiden negatiivisten puolien vuoksi. Eikä niitä "tarkoiteta" kun annetaan ääni jollekin. Mutta valitettavasti ihmiset eivät elä toisten päiden sisäisistä intentioista. Päätöksistä on seurauksia ja näiden seurausten kanssa sitä eletään. Politiikassa juuri näiden seurausten puoli on se joka korostuu, koska politiikka ei ole uskontoa joka sanoo miten ihannetilanteessa pitäisi elää vaan se on sitä likaista käytäntöä joka sanoo miten pitää tulla toimeen sen kanssa että elämme maailmassa jossa ihannetilanteesta poikkeaminen tuntuu olevan käytäntö. (Jopa sellaisella tasolla että se pakottaa kyseenalaistamaan ne jumalat joihin moni uskonto tuntuu viittaavan. Kyseenalaistamaan joko heidän hyvyytensä ja sen ovatko he seuraamisen arvoisia. Tai jopa näiden olemassaolon.)

Politiikka on käytännössä "yhteisistä asioista päättämistä" tavalla joka on käytännössä jonkinlaista soveltavaa etiikkaa rajallisella budjetilla.

Monoa monikulttuurisuudelle?

Monokulttuurin ongelmat ovat melko selviä ; Niissä on ideana, että on yksi ehdoton oppi tai ajatussuuntaus. Joka on sitten oikeassa. Jos ei lyhytjänteisesti niin pitkäjänteisesti sitten viimeistään aivan varmasti. Tämänlainen varmuus paistaa läpi monilla Suomessa olevilla konservatiiveilla. Sellaisille jotka periaatteessa arvostavat sloganeita ja ajatelmia joissa liikavarmuutta paheksutaan.

Monokulttuurin ongelma on vaihtoehdottomuus. Ja se, että ideat typistyvät hyvin karkeisiin ideaaleihin. Roolit on jaettu. Oma oikea näkemys lokeroituu hyvin suppeaksi. Oman ideologisen klikin sisäiset kiistat muuttuvat helposti koulukuntariidoiksi ja oleellisiksi jakolinjoiksi vääräoppisen ja oikeaoppisen kanssa. Samoin viholliskuvista voidaan luoda hyvin yksinkertaisia. Koska mitään kovin suurta tarkkuutta ei tarvitakaan kun eivät ole edes oikean opin kerettiläisiä tulkintoja vaan "jotain aivan muuta".

Tämän ajattelutavan ongelmat on tuotu esiin jopa periaatteessa aika väkevästi kristittyjen ajattelijoiden toimesta. Esimerkiksi C. S. Lewis kirjoitti hyvin kielteisesti teokratioista. Tämä ei olekaan ihme ; Teokratia on siitä jännittävä että yhteiskunnan heikot olot korreloivat uskonnollisuuden kanssa positiivisesti. Joten murtuva yhteiskunta turvautuu helposti teokratiaan. Ja jos tämä tuottaa ongelmia, teokratiassa haetaan ratkaisua siitä että ei olla oltu riittävän oikeaoppisia. Syntyy itseäänruokkiva kehä jossa teokratian ongelmat kertovat että onkin syytä harjoittaa vahvempaa vääräoppisten kontrollia. (Vaikka mielestäni Jerry Lewis on oleellisempi viisauden lähde kuin C. S. Lewis, on tässä kohden sanottava jotain sokeista kanoista ja jyvistä.)

Jos eläisimme nykyisessä keskustelukulttuurissa tämä olisi argumentti monikulttuurisuuden puolesta. Aivan samoin kuin argumentaatio monikulttuurisuuden ongelmista nähdään jonain joka tukee sellaisenaan oikeaoppisten vahvasti monokulttuurisävytettyjä näkemyksiä.

Itse en jaksa taipua tähän. 

Olen enemmänkin Kenan Malikin kannalla. Malik on monikulttuurisuuskriitikko. Että monikulttuurisuuskritiikin kriitikko. (Molemmat tulevat tavallaan käsitellyiksi osittain samantapaisin syin.) Hän moittii monikulttuurisuutta, mutta korostaa että monikulttuurisuuden kritiikissäkin on runsaasti huonoa ja ala-arvoista lähestymistapaa. Ja jos joku ihminen näyttää dissaavan kaikkia, en tietenkään voi tehdä muuta kuin kokea syvää sympatiaa tätä kohtaan. (Ainakin ensimmäiseen antipatian aaltoon asti.)

Malikin mukaan monikulttuurisuuskritiikkiä ei pidä tiivistää monoliitiksi. Tämä tarkoittaa sitä että sitä ei voi moittia rasismiksi. Mutta toisaalta koska monikulttuurisuuskritiikin sisällä on myös selvästi rasistista tai sillä sävytettyä toimintaa, on sitä voitava kutsua sen oikealla nimellä.

Tällä on toki tarkempikin sisältö.

Moni voisi ajatella että "kaiken vastustaminen" on aika huono perusta argumentaatiolle. Ja se onkin. Siksi onkin syytä nähdä miksi Malikilla on sellaisia ajatuksia kuin hänellä on.

Malikin mukaan liberaali monikulttuurisuus on huonoa koska se tekee tavallaan sitä mistä on tavallisesti moitittu monokulttuureja. Terminologia on vain hieman erilaista. Liberaalit luovat ideologisia monoliitteja jotka ovat karkeita yleistyksiä. Niissä on tapana luoda tarkastelukohteeksi erilaisia vähemmistöyhteisöjä. Ja tämän jälkeen niistä tehdään karkeistuksia. Karkeistuksia joissa alakulttuurin fundamentalistisimmat ja vähiten "massakulttuurin" mukaan menevät edistykselliset suuntaukset nähdään autenttisina tai autenttisempina kulttuurin edustajina.

Alakulttuuri nähdään enemmän tai vähemmän kulttuurisesti ehenänä, jopa homogeenisena, kokonaisuutena. Sillä on ainutlaatuinen jaettu näkemys elämästä ja uskosta.  Ja tätä kollektion ainutlaatuista näkemystä sitten suojellaan. ; Mikä tietenkin sopii monokulttuuria arvostaville oman ideologiansa sisällä lukkiutuneille hajaannusta ja erillisyyttä korostavalle ei-diplomaattiselle ei-keskustelevalle fundamentalistille. Tuki ja valta saadaan ideologiselle yhteisölle tavalla joka lisää tämän alakulttuurin sisäistä koheesiota, vähentää oman opin sisällä tapahtuvaa mielipiteiden monipuolistumista.

Tätä kautta syntyy tilanne jossa ihmiset asetetaan alakulttuurilokeroihin ja heidän vaikutusvaltansa ja saamansa tuki määritetään tämän alakulttuurilokeron sisällä hyvin tietynlaisella tavalla. Tavalla joka ei suosi kommunikaatiota, neuvottelua ja kanssakäymistä. Tavalla joka nimenomaan suosii poteroitumista erillisiin alakulttuuriehin joita pidetään sisäisesti siistinä aivan samalla tavalla kuin kyseessä olisi "oma pieni teokratia valtion sisällä". (Vertaus on omani, ei Malikin. Se mielestäni karkeistaa Malikin ajatusta hyvin suhteessa alun teokratiakuvaukseeni.)

Malik ei kannata monokulttuuria vaan moninaisuutta. Monikulttuurisuuden ongelmana on sen hallintapolitiikka. Ei moninaisuus. Malik korostaakin, että moninaisuus ei ole itseisarvo vaan välinearvo. Monille länsimaisille ihmisille, jopa patakonservatiiveille, oikeus omiin mielipiteisiin on itse asiassa korostetusti itseisarvo. (Vaikka se jostain syystä usein livautetaankin ihmiseltä yhteisölle.) Malik kuitenkin korostaa, että moninaisuuden tärkein arvo on se, että siinä on kyseenalaistamista ja testaamisen henkeä. Vertaamalla vaihtoehtoja saadaan käsille paras. Ja paras ei tarkoita rehelliselle ihmiselle sitä kulttuuria mihin on sattunut itse syntymään.

Malikilla onkin ajatuksia yleisinhimillisistä arvoista jotka ovat samalla ei-mielivaltisia että ne ovat ihmisten luomia konstrukteja samanaikaisesti. Moraalinäkemykset ovat Malikilla historian, ei yhden ideologian, tuote. Yhteisöjä rakennetaan eikä määritellä pappien kirjoissa. Malikista tämä ei tee moraalista mielivaltaista. Ainoastaan jotain joka muuttuu ja on muuttunut ajan mittaan. Ja tulee todennäköisesti muuttumaan tulevaisuudessakin. Objektiiviseen luonnontieteen todistamaan/löytämään tai Jumalan määrittelemään objektiiviseen moraaliin ei ole perustetta. Silti moraalisuudessa ei ole juuri lainkaan mielivaltaa. Ihmisten tarpeet ja mieltymykset eivät ole sattumanvaraisia.

Uskonnonvapaus vai uskovaisenvapaus?

Kreationismi on hauskaa seurattavaa. Se ei ole enää nykyisin kovinkaan relevanttia seuratavaa. Mutta siihen liittyy kuitenkin tärkeitä teemoja. Ken Ham on esimerkiksi perustanut Nooan arkki -teemaisen puiston joka on opettavainen, jos pitää nuoren maan kreationismia tieteenä. Paikka on hankkinut rahoitustaan verovaroin. Se kuitenkin samalla haluaisi palkata sinne töihin vain ihmisiä jotka uskovat että maa on alle 6000 vuotta vanha. Tähän liittyy juridisia ongelmia. Sillä verovaroin rahoitetut paikat eivät saa valita työntekijöitä uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Tähän liittyen keinona on ollut se, että Arkkipuistoon palkataan ihmisiä mutkan kautta ; Työntekijät haetaan sellaist kautta että he ovat jo sinne päästäkseen läpikäyneet uskonnollisen vakaumuksen tenttaamisen. Joka on sillä kohden laillista, koska se paikka ei hanki rahoitustaan verovaroin. Arkkipuisto on tuottanut ongelmia myös sitä kautta että Amerikoissa koulujen tulee olla uskonnollisesti neutraaleja. Ja tämä on perustuslaissa. Näin ollen kysymys ei ole siitä mikä on kenenkin mielestä reilua vaan siitä keidän Amerikan kansalaisten on noudatettava perustuslakia. Kreationismin opetus (julkisissa)kouluissa on kielletty koska se on lakituvassa tuomittu uskonnoksi. Mutta samalla Arkkipuistossa vieraillaan luokkaretkillä (julkiset koulut tekevät). Joka taas on perustuslain vastaista, joskin siitä on vaikeampaa jäädä kiinni.

Suomen suuntaan tilanne tietenkin näyttää erikoiselta. Sillä meillä on koulussa uskonnonopetusta. Itse asiassa siinä määrin perustuslailla suojattuna, että meillä ei saada "Suvivirttä" pois yhteislaulutilanteista. Luokkaretkillä voidaan käväistä kirkossakin. Tämä näkyy myös lukio-opintojen kohdalla ; Koulutussysteemi muuttuu sellaiseksi, että pian meillä on koulutusjärjestelmä jossa ei ole lukiossa pakko käydä yhtään ainutta kurssia biologiaa. Mutta yksi pakollinen uskonnonkurssi kuitenkin on. Biologiaa ei ole perustuslailla suojattu samalla tavalla. Ja tämä tietysti ilahduttaa kreationistia. Sillä hänen tai hänen lapsensa ei ole pakko opetella pahaa evoluutioteoriaa. Mutta uskontoa tai elämänkatsomustieto on kuitenkin pakotettua vaikka olisi mikä igteisti jonka mielestä uskonto ei ole relevanttia edes sille tasolle että olisi tärkeää identifioitua ateistiksi.

Näiden kahden välisen eron ymmärtäminen on tärkeää. Ei siksi että maan asenteet olisivat erilaisia. Tosiasia on että modernit ateistit hakevat argumenttinsa ja asenteensa Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin tapaisilta ihmisiltä. Joiden keskustelukulttuuri on sovittautunut Amerikan malliin. Samoin Suomen konservatiivit hakevat argumenttinsa pääasiassa "rapakon tuolta puolen". Esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" on napattu ilman merkittävää omaa luovuutta ulkomaisesta keskustelusta. Ja jos tutustuu Tapio Puolimatkaan ja hänen tuotantoonsa, voi huomata että hänen sanomisissaan ei ole hänen omia kehittämiään argumentteja. Hän sen sijaan hyvin tiivistää näkemyksiä jotka kiertävät Amerikkalaisten fundamentalistien parissa. Hän on toki hyvin perillä tästä kiertelystä ja osaa tiivistää näitä käytettyjä teemoja hyvin. Ja sellaistakin tarvitaan.

Tärkeää onkin se, että näissä eroissa korostuu hyvin vahvasti se, mitä uskonnonvapaus ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä tiivistyy siihen että on kenties oleellista katsoa sekularismia.

Sekularismi ; Yhteiskunnallisen uskonnonvapauden idea

Sekularismissa on kysymys uskonnon inklusiivisuudesta. Jos mietitään miksi kannatetaan maailmaa jossa uskonto näkyy vähän julkisessa elämässä ja miksi politiikkaa ei haluta tehtävän uskonnollisin argumentein on ymmärrettävä se, miten uskonnonvapaudellinen yhteiskunta eroaa teokratioista. Ja se eroaa tässä teokratioista tavalla joka varmasti on näkemyksenä melkolailla jaettu. Eli tiukin oikeistofundamentalistikonservatiivikristittykin ymmärtää perustan. Ja hyväksyykin sen mitä luultavimmin.

Näkemys on yksinkertaisesti siinä että oikeusvaltioissa on velvollisuus kohdella kansalaisia puolueettomasti. Lainsäätäjien, tuomareiden ja virkamiesten tulee pitää samanlaisia järjestelmiä ihmisten uskonnollisista vakaumuksista huolimatta. Murhasta tuomitaan samalla tavalla olipa tekijä kristitty tai islaminuskoinen tai ateisti. Ei tuomita ja rangaista ideologioita vaan yksittäisiä tekoja ja niitä tehneitä ihmisiä. Ideologian vainoamista ei siis harrasteta edes silloin kun tuomitaan lauma ideologisesti motivoituneita terroristeja. Terroristien tuomiot tulevat siitä että he tekevät rikoksia ja tukevat rikoksia tavoilla jotka nekin luokitellaan rikoksiksi. Ja jos tästä syntyy yliedustus tämän ideologian kannattajista, niin sitten syntyy.

Uskonnonvapaus tarkoittaa siis sitä että juutalainen ei saa kevyempiä tuomioita jos hän kivittää ihmisiä vaikka hänen uskontonsa niin käskee. Ja jos poliitikko menee kristillisen vakaumuksensa mukaan sanomaan että murhasta tuomittu tulee vapauttaa vaikka kuolemantuomiosta siksi että hän on kääntynyt kristityksi, tätä ei saa tehdä. (Ei vaikka kuolemantuomio nähtäisiin ylipäätään huonona asiana.) Tälläisten aloitteiden ajaminen on siis yksiselitteisesti pois demokraattisesta oikeusvaltiosta ja kohti teokratiaa.

On selvää että tämä inklusiivinen ideaali on liberaali. Se kannattaa moniarvoisuutta. Uskonnonvapaus on tässä määritelmällisesti moniarvoisuutta. Tämä voi tietysti herättää mielipiteitä "suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta". Mutta tässä on tietysti menty siihen että luodaan ristiriitaa sinne missä sitä ei ole. ; Liberalismista ja moniarvoisuudesta tehdään olkiukko.

Tämä liberaali perusta toki tarkoittaa sitä että jos et hyväksy ajatusta siitä että yhteiskunnan tulee kohdella ihmisiä samalla tavalla heidän vakaumuksestaan riippumatta, niin sitten sinulla ei ole hirveästi syytä ajaa sekularismia.

Toki tässä on erikoisia sivujuonteita.

Ongelmana on se, että sekulaarissa yhteisössä lähes kaikesta yritetään tehdä uskontoa. Evoluutioteorian uskonnollistaminen on tästä hauska esimerkki. Koska USA on hyvin vahvasti ja laajasti tämän yllämainitsemani periaatteen mukainen, siellä kannattaa yrittää tehdä evoluutioteoriasta uskontoa. Koska sen jälkeen sitä ei saa opettaa koulussa. Sekularismin riskinä onkin juuri se, että aiheet menevät siihen että niitä yritetään muokata uskonnoiksi. Toisaalta sitä voi nähdä että uskontoa helposti naamioidaan ei-uskonnolliseksi. Esimerkiksi yrittämällä luoda kreationismin kaltaisia ilmiöitä joiden perusteesinä on että Jeesustelu ei ole uskontoa vaan luonnontiedettä.

Se onkin syy miksi en itse ole juuri ollenkaan sekularisti. Näen että oikeusvaltiossa ja demokratiassa kaikki asiat ovat debatoitavissa. Myös nämä uskonnonasiat. Jos runsas enemmistö ajaa jonkin mielipiteen läpi niin sitten ajaa. Vaikka tämä olisi sitten kreationismin opettaminen peruskoulussa pakollisena kouluaineena. (Mitä kukaan ei tiettävästi aja. Mutta joka olisi minusta aika kammottavan epämiellyttävä seuraus juuri minun itseni kannalta.) Tässä on tietenkin mukana riski siihen että oikeusvaltio mutatoituu täysveriseksi teokratiaksi.

Voidaankin miettiä sitä että jos puhutaan maallisista perusteista, niin niiden takana on illuusio siitä että nämä periaatteet olisivat jaettuja. Tai jaetumpia kuin uskonnolliset asiat. Toki monet fysikaaliset ilmiöt ovat sellaisia että niistä ei olla oikein mitenkään erimielisiä. Ja jossain määrin kyse onkin siitä että naturalisti on ihminen joka luottaa tieteen periaatteisiin joihin kaikki uskovat. Ja muut sitten esittävät että tämän lisäksi olisi jotain muunlaisia periaatteita, jotka sitten eivät ole tietenkään jaettuja.

Kuitenkin aika harvoin poliittista keskustelua tehdään tälläisten jaettujen tosiasioiden pohjalta. Tämä näkyy hyvin vaikka aborttikysymyksessä. Moni katsoo että ihmisyys alkaa hedelmöityksessä. Itse taas näen että ihmisyys vaatii riittävän mutkikasta neurologiaa, joka mahdollistaa kärsimyksen. Ja näin ollen minä olen vaatimassa abortille lähinnä nykymallia hitusen tiukempaa aikavaatimusta kun taas jotkut haluavat kieltää sen kokonaan. Erimielisyys ei ole siinä että milloin siittiö puhkaisee munasolun solukalvon. Eikä siitä milloin sikiöltä voidaan löytyä neuronitoimintaa. Erimielisyys on jossain aivan muussa. Vastaavaa tapahtuu käytännössä kaikessa poliittisessa keskustelussa.

Tässä kohden väitänkin että sekularismi on sitä että poliitikkoja pidetään byrokraatteina. (Juristit ovat toki byrokraatteja. He opettelevat tosiasioiden sijasta systematisoitua byrokratiaa. Ihan sen vuoksi että ihmisiä kohdeltaisiin samojen periaatteiden mukaan.) Ja itse asiassa kaikkia julkisessa tilassa toimivia pidetään byrokraatteina. Itse ainakin näen että en halua olla byrokraatti yhtään useammin kuin haluan. Ja tästä seuraa se, että kannatan yksilöiden uskovaisenvapautta enemmän kuin sekulaarien ajamaa mahdollisimman laajalle levitettyä yhteiskunnallista uskonnonvapautta. Tämä toki tarkoittaa sitä että mitään suojelua vaikka jumalanpilkasta ei tarvita. Uskovaisella on lupa sanoa mitä sanoo, vaikka poliittisessa keskustelussa. Ja sitten häntä saadaan pilkata ja sanoa että kuinka omasta mielestä hölmö ja naurettava tämä esitys on. Olen toki tuonut tätä asiaa esille kun aiemmin kirjoitin Tahdon-kampanjasta ja homojen avioliitosta.

Miksi rakentaa ateistinen yhteiskunta?

Ylläoleva nettimeemi liittyy hyvin yleiseen diskurssiin. Siinä uskontoa tai ateismia pidetään yhteiskunnan rakentimena. Tuossa meemissä on itse asiassa asiavirheitä ja liioittelua. Islanti kuuluu niihin maihin joihin Suomikin kuuluu. Väestö on hyvin vahvasti luterilaista. Toki katolisuudella ja muillakin uskonnoilla on jonkin verran kannatusta. Islannissa on mielipidemittausten mukaan 57% on "a religious person", 31% "a non religious" ja 10% on ateisteja. Islannissa kirkkojärjestelmä on astetta vahvempi kuin Suomessa. Siellä on suoranainen valtionkirkko johon liitetään heti jos vanhemmat kuuluvat kirkkoon. Moni ei mieti asiaa. Tosin viime aikoina vastasyntyneitä on irrotettu aika paljon kirkosta joten lasten liittämisluvut jotka aiemmin olivat 80% ovat tällä hetkellä 59%. 62% ihmisistä vastustaa tätä järjestelmää vaikka 72% kuuluu valtionkirkkoon.

Itseäni tässä näkökulmassa ihmetyttää kuitenkin ihan toinen asia. Nimittäin se, että miksi ateismin pitäisi olla ydin yhteiskunnassa? Tämän taustalla olevia ajatuksia on helppoa sitoa tiettyihin yhteiskuntafilosofioihin. Sellaisiin, joissa tarkastellaan asiaa ikään kuin Hobbesin kannalta. (Tai Hobbes kuvaa tilannetta helpoiten tajuttavasti.) Hobbesilla tarvitaan yhteiskuntasopimus koska sen ulkopuolella on kauhea väkivaltainen luonnontila jossa kuka tahansa voi tappaa ketä tahansa. Näin ollen sopimukseen tulee eettisiä rajoitteita. Ja tässä on maailmankuva. Syntyy sinällään varsin yksinkertainen ajatus siitä että ideologia tekee näköisensä maailman. Tästä syntyy yleensä vahva ajatus yhdestä oikeasta valtionjärjestyksestä.

Ensimmäinen asia tässä koskee muuttujia.

Yhteiskunnat ovat hyvin mutkikkaita. On syytä miettiä mitkä ovat relevantteja ja mitkä ovat ei-relevantteja muuttujia. Olen itse Jared Diamondin ajatusten kannattaja, joten näen että tosiasiassa myös "maantieteellä" on väliä. Ympäristö luo olot joihin on sopeuduttava jotta niissä voi elää. Tästä syntyy rajoitteita ja tätä kautta rakentuu ns. elämäntapoja jotka toimivat tässä ympäristössä. Tätä kautta ajatus siitä että uskonto olisi ainut ja tärkein mittari kyseenalaistuu.
1: Toki on selvää että esimerkiksi islam on tietyillä alueilla ja sitoutunut tietynlaiseen infrastruktuuriin. Joten se on "aavikkouskonto" siinä mielessä että sen perinteissä on varmasti niitä aavikkoelämisen piirteitä. Näin ollen ideologiaan tulee maantietoa joten ideologian tarkastelu ei välttämättä ole niin virheellistä. (Se on siis oikovaa, älyllistä laiskuutta ja typistävää mutta ei läpeensä typistävää.)

Toinen asia on sitten katsoa, että mitkä muuttujat ovat relevantteja. Tämä on erityisen tärkeää kun katsotaan vaikka uusateismia. Useinhan sitä korostetaan, että ateismin historia yhteiskuntajärjestyksissä on ollut ongelmallinen. Tämä onkin helppoa demonstroida katsomalla Ranskan ja Venäjän vallankumouksia.

Tässä kohden oleellinen asia on kuitenkin huomata se, että ateismi tarvitsee lisämääreitä. Se ei ontologisena "Jumalaa ei ole" -kannanottona rajaa mitään yhteiskunnasta. (Kuten ei teismikään.) Tämä on tuttua jopa kristikunnan kohdalla. Modernina aikana kristityt usein taistelevat kaupallistumista ja pinnallistumista vastaan ja puolustavat heikoimpien asemaa vaatien sosiaalitukea ja huoltoa köyhimmille. Toisaalta fundamentalistinen oikeistokristillisyys nojaa asenteeseen jossa asiotia yksityistetään ja tärkeä ohjenuora on "no tax". Tätä voidaan sitoa Weberin kuvaamaan prosessiin jossa moderni kaupallinen kilpailuyhteiskunta on "kristillistä perua". Kun kristinuskoon sidotaan näinkin suuri näkemysero, voidaan huomata että se että uskonto taipuu yhteiskuntajärjestykseksi, prosessissa on mukana jonkinlaisia täsmentimiä.

Venäjällä vaikutti kommunistinen ateismi. Joku voisi sanoa että tässä ongelmallisena kohtana on ollut enemmänkin se kommunismi kuin se ateismi. Tämä ajatus on tärkeä sillä jos katsotaan uusateisteja, heistä jopa heidän kriitikkonsa tunnistavat seuraavia piirteitä;

He ovat yleensä skientistejä. Postmodernit humanistit eivät pidä heistä tämä n vuoksi ja uskovaiset ovat tässä "vanhojen ateistejen" kanssa yhtä mieltä. Tiedekeskeiset valtiot ovat yleens menestyneet. Heillä on yleensä hyvin liberaalit, humanistiset ja sekulaarit arvot. Tapa joilla näitä puolustetaan vaihtelee Richard Dawkins korostaa lempeyttä sitä kautta että humen giljotiini on pätevä. Sam Harris taas myy omaa etiikkaansa "moraalisena maisemana" joka on objektiivinen, luonnontieteellinen. Voidaan sanoa että kenties humanistisiin ihmisarvoihin sitoutunut luonnontiedemenettely vaatiikin rinnastukset niihin humanistisiin ja tiedesitoutuneisiin maihin.
1: Tämä selittää trendin jossa Islanti on hyvä esimerkki. Sosiaalisesti hyvinvoivissa maissa uskonnottomuus on yleistä verrattuna muihin maihin. Jos ateismi on turmelevaa ja tuhoisaa, niin korrelaatiot menisivät niin että Islannissa olisi Ranskan vallankumousolot. Tai se olisi Pohjois-Korea. (Toki voi olla vähäisesti mahdollista, että joku puolustaisi ateismia ideologianäkökulmalla psykologiamaustein ja selittäisi kristillinen Pohjois-Korea muuten samalla rakenteella olisi vielä nykyistäkin kauheampi. Sillä ateismilla on tiettyjä seurauksia käyttäytymiseen ja muiden kohteluun, ihan sitä kautta että uskonnoissa ajatellaan että Jumala viime kädessä vastaa oikeudenmukaisuudesta kun taas ateistit eivät voi katsoa taivaalle. Kommunistisessa ateismissa kommunismi voi vetää maailmaa tiettyyn suuntaan ja ateismi aivan toiseen.)

Asiaa pahentaa tavallaan se, että uusateismi on enemmän aktivointi-ideologia kuin poliittinen ideologia. Siinä missä "vanhassa ateismissa" on ollut tapana luoda hyvin kyseenalaisia fantasioita joissa "viimeinen kuningas hirtetään viimeisen papin suoliin" ja joissa jopa Sigmund Freud uskoi että uskonto tulee loppumaan kun ihmiset oppivat ja viisastuvat. Jos katsotaan Richard Dawkinsin "kissojen paimentamista" hän suorastaan korostaa sitä että ateistit ovat suuri ihmisryhmä jolla tulee olla lupa sanoa mielipiteensä ääneen. Oletuksena ei ole että uskovaiset kääntyvät tai uskonto tulee loppumaan. Tavoitteena ei ole ateistivaltio tai edes ateismin yleisimmäksi näkemykseksi ajaminen. Kääntymistä ateismiin toivotaan mutta ei vaadita tai odoteta. Vaatimuksena on vain saada sama oikeus näkemysten poliittiseen esittämiseen kuin muillakin ideologioilla.
1: En kykene näkemään tätä "vapaamatkustamisena". Ei voi olla niin että ideologiaa ja sen poliittisia näkemyksiä arvostetaan vain jos ne perustuvat siihen että on rakennettava öykkäröivä keskusjärjestelmä joka komentaa kaikkia. Ideologia edellä puuhun menevät toki mielellään puhuvat että tämän vastakohtana olisi arvotyhjiö. Kuitenkin tosiasiassa mielipiteenvapaus ja vastaavat ovat juuri "rajoitteita vastaan" ja ne ovat silti poliittisesti arvokkaita tavoitteita. Vapaus lisää vaihtoehtoja eikä niitä kutsuta arvotyhjiöksi. Tämä sanaleikki viittaakin siihen että tosiasiassa halutaan kätkeä valtarakenteet, dominanssi ja öykkäröinti jne. vapauden puutteet nimeämällä ne niin kivasti ett niiden kanssa erimielisyys on "arvotyhjiötä". Ja kuten näkyy, asian filosofinen tarkastelu edes alkeellisella tasolla puhkaisee tämän kuplan yksikertaisella ja järkeenkäyvällä tempulla.

Tästä lähtökohdasta pitäisi tavallaan ihmetelläkin sitä miksi moni ateisti korostaa että maat joissa on paljon ateisteja ovat monesti hyviä maita. (Mikä pitää paikkaansa. Kenties syynä on se, että kun maassa on olot riittävän hyvät niin tarve uskonnolle on hyvin vähäistä. Tämä voi kertoa siitä, että hyvinvoivissa maissa uskonto ei tarjoa paljoa mutta asettaa jarruja elämälle. Sukupuolinen suuntautuminen ja identiteettiongelmat ovat jossain määrin first world problemeita joihin mennään vasta kun Maslown tarvehierarkian perustavammat tarpeet on pääosin täytetty. Tämä voi johtaa siihen että hyvinvoivassa maailmassa uskonto on este, mutta toisaalta kriisitilanteissa uskonnosta voi olla apua niin että ateistinen valtio kestäisi vähemmän "tällejä" ja "häiriöitä". Tosin tämä häiriö ja tälli voi johtaa siihen että uskonnollisuus nousee suosioon uudestaan eikä siihen että valtakunta romahtaa.)

Kristityt selittävät toistuvasti että ateistejen pitäisi tuottaa kristittyjä parempi ideologinen keskusjärjestelmä ihmisille. Tämä varmasti liittyy osittain siihen että teologit ovat tunnustaneet erilaisten jumalatodistusten heikkouden siinä määrin, että puhe on siirtynyt siihen että uskonto oikeutetaan uskomiseen uskomisella. Eli sillä että uskonnosta on hyötyä uskovien mielenterveydelle tai yhteiskunnalle. Ateistien näkökulma on kuitenkin skientistinen eli heitä kiinnostaa Jumalan olemassaolo. Kenties siksi että ateismi on määritelmällisesti sitä että ei uskota Jumalan olemassaoloon. Kenties ateisteja kiinnostaa Totuus kun taas uskovaiset vaativat ateisteilta Hyötyä. Kun maailmanvalloitushaaveita ei ole, on tämä hyvin erikoista.

Toisaalta ateismi on hyvin vahvasti "lähinnä mielipide" tai "kannanotto". Ymmärrän jos yhteiskuntajärjestelmän kannalta oleellisia olisivat sellaiset kysymykset kuin "mikä on vapauden määritelmä" ja "mikä on suhde vapauteen". Olen tottunut siihen että jos minulta kysytään mielipidettä tekoälyn määrittelyyn ja tekoälyn rajoihin, niin minulta ei kysytä että miten rakennan yhteiskunnan tämän uskomuksen varaan. Näkemys ei sellaisenaan sitoudu suoraan yhteiskunnan toimintaan. On suorastaan ihmeellistä että mielipide ja näkemys ja maailmankuva olisivat arvokkaita ja merkityksellisiä jos ja vain jos ne ovat se perusnormi jonka ympärille rakennetaan yhteiskunta.
1: Esimerkiksi kristitty Martti Muukkosen mukaan ateismi on "vapaamatkustamista" jos se ei perusta valtionjärjestystä joka on parempi kuin kristittyjen. Lausunto on minusta aika erikoinen. Se kuitenkin demonstroi aika vahvasti sitä että nykyään ateisti ei saa puolustaa yksilöoikeuksiaan ilman että häneltä vaaditaan paljon toivottua laajempaa yhteiskunnan uudelleenrakentamisutopiaa. Ilman tätä utopiaa ei ilmeisesti saa puuttua ongelmakohtiin, sellaisiin jotka ilmenevät ateistien "masinoimin" eksaktein lainmuutosehdotuksien jne. kuvattavin sisältöjen, kautta. Yleisenä asenteena yhteiskunnassa onkin se, että uskonnoton, etenkään ateisti, ei saa puhua mielipiteistään. Häneltä vaaditaan yhteiskuntajärjestystä ja näyttöjä. Tätä ei kuitenkaan sitten anneta tehdä. Kun yrittää, vastustetaan Pohjois-Korean ja arvotyhjiön voimin. Ja sitten vaaditaan tuloksia. Kokonaisuus on se, että ilman näyttöä ei saa yrittää ja näyttöä ei saa antaa koska se on riskaabelia. Tilanne on "työelämässä tutussa nuoruusloukussa" jossa ilman töitä ei saa työkokemusta ja ilman työkokemusta ei saa töitä.

Josta päästään toiseen asiaan; Entä jos asiaa ei pidäkään katsoa keskusideologiana vaan prosessina.

Kun kristinuskon hienoutta puolustetaan puhutaan usein yhteiskunnan kestävyydestä. Eli siitä että yhteiskunta ei "romahda" ja pysyy samanlaisena pitkän aikaa. Tämä on siitä kiinnostava kannanotto että pitkäikäisyys ja eettisyys tässä menevät helposti sekaisin.

Siksi onkin helppoa huomata että monet vastenmieliset teokratiat joissa tehdään ihmisoikeusrikkomuksia ovat hyvin pysyviä. Teokratioissa on usein sisällerakennettu järjestelmä jossa ongelmien ja kriisien keskellä kritiikki nihiloidaan. Jos menee huonosti syynä ei ole se että valtaosa ihmisistä seuraa keskususkontoa, vaan siitä että enemmistöä uhkaava paha vähemmistö ei noudata tätä keskususkontoa riittävästi. Jos tapahtumin liitetään juhanistarczewskiläisiä ajatuksia siitä että ihmisten kuolema ja luonnononnettomuudet ja talouskriisit ovat Jumalan kostoja, ongelmien "mekaaninen selittäminen" ja niiden syiden analyysi unohtuu. Tästä syntyy helposti itseään ruokkiva kriisi. Ja tämä johtaa siihen että yhteiskunta on valitettavankin pitkäikäinen ja kestävä.

Itse asiassa kun "tietyt piirit" - joita "tietyt toiset piirit" kutsuvat "äärivasemmistoksi" - kritisoivat sitä miten islam tulee ja tuhoaa, he itse asiassa viittaavat siihen että kristillinen yhteiskunta on hauras ja tätä vahvempi, kestävämpi ja pysyvämpi ja muutenkin voitokkaampi ja vahvempi islamilainen kulttuuri tulee tilalle. Ja että tämä on eettisesti ongelmallisempi yhteiskunta. Tämä jää helposti huomaamatta kun nämä samat ihmiset puhuvat kulttuurievoluutiosta ja yhteiskunnan säilyvyydestä. Ja ateismista.

Tämä näkökulma on tarpeen sillä kenties yhteiskuntien muutos onkin jotain jota pitää kuvata kulttuurievoluutiona - "jonkinlaisena prosessina". Tässä ajatus yhdestä oikeasta keskusideologiasta on itse asiassa unohdettava. Huomio on keskityttävä ihmisten hyvinvointiin. Michael Stevensin tuore juvenoijaa (nuorison epäilemistä) koskeva video piti sisällään viittauksen Neil Straussin ja Neil Howen näkemyksiin. Kuvauksen siitä miten yhteiskunnassa pitääkin seurata erilaisia vaiheita. Ja että muutosvastarinta nuorisoa ja yhteiskuntaideologioita kohtaan voidaan kenties nähdä samankaltaisina prosesseina.

Prosessina joka olisi referoitavissa vaikka seuraavalla tavalla:
* Tässä prosessissa perinteistä "on olemassa keskusideologia" kuvataan vaiheena HIGH. Tässä on yksimielisyys perusideologiasta. Joka sitten on "malli yhteiskunnasta" eli kuvaus siitä miten yhteiskunta toimii että "malli yhteiskunnalle" siinä mielessä miten sen pitääkin toimia. Sitä tuetaan koska se on voinut vaikka tukea jossain kriisissä. Tätä kuvaa konformismi, joka kuvaa sitä että on vahva keskusorganisaatio.
* Ihmiset kuitenkin kyllästyvät tähän. Kun kaikkia pakotetaan samaan muottiin, seuraa ongelmia. Ja näiden ongelmien tiedostaminen on AWAKENING -vaihe. Tämä johtuu siitä että jos yhteiskunnan suojelu on kaiken keskuksena ja tämä sidotaan joihinkin tiettyihin perusnäkemyksiin, toisinajattelijat ovat helposti riskejä. Ja vieläpä riskejä joissa heitä voidaan tallata koska he ovat uhka vallitsevalle järjestelmälle. Status quo tallaa tätä kautta yksilöllisyyttä ja siksi yksilöiden oikeuksien korostaminen ja ongelmakeskeisyys tulevat esiin. Ihan siitä että ihmiset kokevat niitä elämässään. Epäluulo järjestelmää vastaan ei tässä ole vielä mitään uuden rakentamista. Mutta se sisältää tärkeitä huomioita ongelmista eikä ole tätä kautta pelkkää "kakan heittelyä". (Jona Martti Muukkonen esimerkiksi kutsuu kaikkea ateistejen harrastamaa uskontokritiikkiä.) Se, että tiedostaa ongelman on ensimmäinen askel ongelmien ratkaisemiselle.
* Seuraava vaihe on UNRAVELING, jota kuvaa järjestelmän murtuminen. Systeemiä ei hyväksytä ja sitä halutaan korjata. Tässä ei vielä ole kovin suurta keskusideologiaa. Tämä on tarpeen jotta järjestelmää saadaan korjatuksi.
* Tästä seuraa helposti kriisivaihe CRISIS, josta sitten seuraa muuntunut uusi järjestelmä joka johtaa siihen että kaikki alkaa alusta.

Kyseessä ei ole "yhteiskunnan romahtaminen" siinä mielessä että tätä nähdään tapahtuvaksi noin parinkymmenen vuoden välein. Mutta on selvää että jossain määrin yhteiskunnan voidaan nähdä "romahtavan" siinä mielessä että näkemyksissä tapahtuu suuria muutoksia. Ja tätä kautta kulttuuri on hyvin uudenlainen. Tässä mielessä muuntuvuus tarkoittaa isoissa linjoissa sitä että kulttuuri kestää kauemmin. Ja pienissä linjoissa sitä että oikeaoppinen tietty maailmankuva ja näkemys on itse asiassa tuhottu hyvinkin nopeassa temmossa. (Seksuaaliset vallankumoukset ja muut ovat muuttaneet maailmaa ja elämäntapojamme hyvinkin paljon. Nykyään ei juurikaan debatoida vanhoista kriiseistä. Ei orjuudesta tai e -pillereistä. Sen sijaan jostain muusta. Ilmeisesti vielä muutaman vuoden ajan homoista. Sitten varmaan jostain muusta.)

Tämä on ymmärrettävää. Esimerkiksi keisarillisessa kiinassa oltiin hyvin pysyviä. Korostettiin menneisyyttä. Opittiin historiasta ja esi-isiltä. Ja kun ennen on selvitty niin jotain on tehty oleellisesti oikein. Tai ainakaan ei oleellisesti väärin. Tästä syntyi mahtava, byrokratisoituva ja joustamaton yhteiskunta. Kiina joka menestyi yritteliäisyydellä ja innovoinnilla kuihtui kasaan. Koska tehtiin asiat niin kuin oli opittu tekemään. Eikä konetta saanut korjata jos se ei ollut rikki. Anarkialle, kokeilulle ja idän viisaiden auktoriteettien kyseenalaistamiselle ei nähty tarvetta. (Osittain siksi että nämä auktoriteetit tavallaan sanoivat niin itse vaatiessaan kunnioitusta menneelle, perinnäistavoille, viisaille ja auktoriteeteille.) Sitten kokeilevammat yhteiskunnat tulivat ja rikkoivat koko mahtavan koneiston. Sillä se mikä pätee biologiassa näyttää toimivan myös yhteiskunnissa ; Se, mikä toimii tietyssä ympäristössä ja tietyissä olosuhteissa voi olla hyvin letaalia muuttuvissa tai muuttuneissa olosuhteissa. (Siksi darwininsirkkujen evoluutio heilahtelee esimerkiksi El Niño ilmiön mukana edes takaisin, sen hetken optimia hakien. Ja siksi vahvat ja menestyksekkäät Jääkarhut kuolevat Saharassa.)

Eli kenties jokainen ideologia tekee yhteiskunnasta itsensä näköisen. Ja tämä tarkoittaa yleensä tuhoisuutta. Siksi täysanarkistista Hobbesin kuvaamaa luonnontilalle niukasti kauheudessa häviävät kulttuurit nojaavatkin perinteeseen ja pysyvyyteen. Heille yhteiskunta on jokin megaentiteetti joka on keskeisempi ja tärkeämpi kuin kansalaisensa. Ja tämä instituutio on se jonka pysyvyyttä ja samanlaisena pysymistä suojellaan sitten omilta kansalaisilta. Itse taas olen halukkaampi uskomaan että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Instituutiot ovat siinä ne loiset, ne jotka kenties pitäisi tuhota (toisin kuin kuninkaat ja pastorit jotka ovat ihmisiä kun viimeksi katsoin).

---

Tiesitkö että ihminen ei ole rationaalinen homo economicus? Tutkimusten mukaan on sen sijaan niin, että Simpanssit ovat älykkyysosamäärältään pienempiä mutta osaavat sen puitteissa pelata strategisemmin kuin ihminen. Teknisesti siis tarkoittaa että simpanssit pelaavat yksinkertaisia strategisia pelejä lähempänä pelin Nash tasapainotilaa kuin ihminen, joka hyvin helposti alkaa imitoida muiden peliä silloinkin kun se ei ole optimaalista.

Jumalanpelko

Vuonna 2015 Mika Niikko ottaa kantaa poliitikkojen vallan legitimointiin : "Niikon mukaan ministerit ja kaikki kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta ja siksi Niikko kysyikin, missä on pääministeri Juha Sipilän ja ulkoministeri Timo Soinin jumalanpelko, kun ovat hyväksymässä muun kuin miehen ja naisen välisen avioliiton."

Olen elänyt sellaisessa kuvitelmassa että ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä äänestäjiltä. Demokraattisessa maassa jopa ateistit saavat äänestää. Joten on kysyttävä miksi Niikko on hakenut töihin eduskuntaan jos luulee elävänsä teokratiassa.

Tosin olen elänyt sellaisessakin kuvitelmassa että Sipilä on lestadiolainen eli käytännössä uskovaisuuskirjossa sinne hihhuliin enemmän kuin ateismiin kallellaan. Puhumatta Soinista joka on tiettävästi käynyt Ranskassa asti mielenosoittamassa homojen avioliittoa vastaan. Eli ottamassa aktiivisesti kantaa toisen maan sisäpoliittisiin asioihin.

"Uskonnoton yhteiskunta ei toimi!"

Melko usein kun uskontoa lähestytään, vastustavien kanta tuntuu nojaavan hyvinkin erikoisilla taustaoletuksilla värjättyyn sosiologiseen ajatteluun. Esimerkiksi siihen että yhteiskunnan pitäisi nojata yhteen ja vain yhteen ideologiaan.

Eli jos vaikka valtionkirkkoudesta luovutaan niin pitäisi ottaa tilalle jokin. Tässä taustaoletetaan melko vahvoja. Ja se luultavasti tehdään siksi että voitaisiin tehdä hyvin pitkällevietyjä päätelmiä kommunismista. Jossa unohdetaan se, että (a) kommunismi on kaikelle ateismille sama kuin teokraattinen islam on kaikelle teistiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja (b) kristinuskokin on kokeillut ties mitä ja se että nykyinen humaani kristillisyys on mahdollista on jotain jota on itse asiassa hyvin vaikeaa nähdä monissa kristillisen kulttuurin tekemisissä asioissa, esimerkiksi renessanssin aikana.

Merkittävintä on tietenkin se, että tuo ajatus pelkästään ateistisesta yhteiskunnasta kuvaa nimenomaan "vanhaa ateismia" siinä muodossa jota ei oikeastaan tule missään vastaan nykyään.

Minullekin ajatus ateistivaltiosta on hyvin vastenmielinen. Mutta kysynkin että miksi valtion pitäisi ylipäätään luoda yksi kansanuskonto ; Jos otetaan esimerkiksi yksi ns. uusateismin perusteos, Daniel Dennettin "Lumous murtuu", voidaan huomata että sosiologinen asenne uskontoon on hyvinkin erilainen. ; Ja tässä yhteydessä voidaan huomata, että maat joissa sekularismi on pitkällä ovat hyvinvoivimpia maita. Dennett kertoo toivovansa (s. 26) että fanatismia kannattaviin koraanikouluihin ei saataisi oppilaita. Mutta tämä on toivomista. Hän odottaa jotain muuta. Hänestä osa uskonnon voimasta on kahden lumouksen varassa. On lumous joka estää tutkimasta uskontoa luonnonilmiönä. Ja lumous itse uskonnosta jonain esteettis-kauniina. Hän selittää (s. 33) että ensimmäinen lumous on jotain joka voidaan murtaa ja sen murtamisen aika on ja esittää (s.31), että ensimmäisellä saattaa olla yhteys toiseen niin että osa uskonnon ihmeenomaisuudesta nojaa juuri sen varaan että uskonto on jotain jota ei saisi lähestyä tutkimalla. Mutta esittää kuitenkin (s. 28), että silti ei ole väistämätöntä että ensimmäinen lumous tarkoittaisi toisenkin murtumista. Ja lopuksi (s. 324) hänen kantansa koraanikouluihinkin on se, että niille pitää esittää vaihtoehtoja joihin ihmiset sitten ikään kuin vapaaehtoisesti vain menisivät.

Tässä on aika vähän ranskan vallankumouksen yltiörationaalisen uskonnonsiivoamisen henkeä. Siinä etäännytään enemmänkin siitä että uskontoa on tavattu määritellä omituisesti. Eri­tyi­sesti klas­si­sessa uskon­to­fe­no­me­no­lo­giassa aja­tel­tiin, että uskon­toa tulee havain­noida sui gene­riksenä, eli siitä itses­tään käsin tai sen itsensä näkö­kul­masta jon­kin­lai­sen uni­ver­saa­lin, ihmi­selle sisä­syn­tyi­sen uskon­nol­li­sen intui­tion avulla. Tässä oletetaan yleensä homo religiosus, ja tämä tulkinta liitetään erityisesti eettiseen toimintaan. Ja tätä kautta tietenkin luodaan by definition arvotyhjiöargumenttien tyylisiä vastaansanomisia ateisteille ja muille uskonnottomille. On kuitenkin syytä huomata että nämä asiat tehdään nimenomaan valitsemalla määritelmät ja ihmiskuvat a priorisesti. Kyseessä on siis enemmän käsiterunkkaamisen kautta tehty vittuilu kuin mikään asiallinen keskustelu tai asioiden punnitseminen. Ja mikä hauskinta ; Tässä määritelmävalintakeskeisyydessä etiikka jne. myös omitaan uskonnolle niin että ateisti ei oikeastaan edes saisi ottaa niihin kantaa. Koska käsite ja sen lähestyminen on määritelty sillä tavalla. Tämä on hyvin vahvaa ideologista vallankäyttöä. (Sen lisäksi että se on älyllisesti melkoisen epätyydyttävää.)

Dennett tuo esimerkiksi kognitiivisen uskontotieteen ja psykologian tutkimisen tärkeäksi osaksi uskonnon lähestymistä. Tämä työkalupakin laajentaminen on hänestä tarpeen. Ja kyllähän se on tarpeen monellakin tavalla. Ja on selvää että tämä ärsyttää monia uskovaisia koska asenteeseen liittyy hirveä määrä valtaa. Jonka kyseenalaistaminen taas on nimenomaan heiltä itseltään pois. Jos ihmisen palkka riippuu siitä, että hän ei ymmärrä jotain asiaa, niin pohdiskelijaksi itseään kutsuva kirkon leivissä oleva sosiologipappi ei ymmärrä asiaa vaikka se olisi äärimmäisen sosiologinen.

Esimerkiksi uskonnon sosiologiassa ei ole tavatonta että ensin otetaan Clifford Geertzin määritelmä uskonnolle, jossa "Uskonto on malli yhteiskunnasta ja malli yhteiskunnalle." Ja sitten selitetään että ilman uskontoa ei ole yhteiskuntaetiikkaa. Mikä on tietenkin tautologista kun määritelmä on mitä on. Sillä luodaan ihmisille ajatus että etiikka vaatii uskontoa. Ja tämä määrittely ja maailmanjärjestys papistolle sopii, erityisesti kun voivat itse tulkita opin ja dogmatiikan etiikan alalla.
1: Etenkin jos provenienssikeskeisesti lähdetään ajattelemaan syntyy hyvin erikoisia ajatuksia. Esimerkiksi jos kristityillä ja heidän opillaan on ollut vaikutusta vaikka tieteentekoon tai ihmisoikeuksiin (esimerkiksi siksi että kristityt ovat olleet vallassa kun nämä asiat ovat käynnistyneet tai muutoin) ei tämä ole samaa kuin että koko asia olisi sitten ikuisiksi ajoiksi omittu kristityille ; Esimerkiksi , on totta että Platon on vaikuttanut katoliseen kiirastulioppiin, ja kiirastulta ei löydy Raamatusta. Silti on väärin sanoa että katolinen kiirastulioppi on Platonilta. Eikä siis liittyisi kristillisyyteen ja kristinoppiin.

Toki luonnollista, että oman kulttuurin (tai alakulttuurin) uskomukset tuntuvat "oikeimmilta" kuin muut koska muiden ajattelutapa on erilainen. Samoin on selvää että uskonto on poliittista ja komentelevaa hyvin usein ja hyvin vahvasti. Uskontohan päsmäröi etiikan kanssa aina ja kaikkialla. Uskoni ei-teokraattiseen uskontoon on jopa laittoman heikko. Joten sosiologis-poliittinen teoria (malli yhteiskunnasta malli yhteiskunnalle) on hyvin viehättävä tällä tavalla. Kuitenkin haluaisin elää maailmassa jossa uskonto määräytyy vakaumuksen ja psykologian kautta. Että uskonto on vain jotain joka usein liitetään politiikkaan. Ilman että se olisi jotenkin syväkudottu politiikkaan niin että politiikka, etenkin arvopolitiikka, olisi mahdotonta ilman uskontoa. Ja siksi lähestyn asiaa pikemminkin niin että uskonto liittyy politiikkaan enemmänkin kuin on politiikka synonymisaatiolla. Mutta siitä huolimatta minua ainakin kiinnostaa synonymisaatio. Miten "uskonto" on eri sana kuin "politiikka"?
1: Minusta uskonto on "skeemojen sekoittumiseen ja pieniin intentiorikkoihin perustuva ihmisen mielessä oleva representaatio, jossa antropomorfistisesti nähdään intentionaalisuutta tai vaikka eettistä retributionismia luonnonilmiöihin joissa sitä ei välttämättä ole."

Merkittävintä onkin tiedostaa se, että sekulaarit maat tuppaavat olemaan siitä mukavia että niissä on keskimääräistä alemmat väkivaltarikollisuusmäärät ja vastaavat. Maallistuneissa maissa ollaan ateistisia. Ja ateisteille parhaat maatkaan eivät suinkaan ole siinä paljonpuhutussa Pohjois-Koreassa, vaan Tsekin ja Tanskan tyylisissä maissa. Jotka ovat sekulaareja ja mukavia. Kun uskonnosta diggaavat Geertziläiset kristityt ja ID -kreationistit kauhistelevat sitä miltä sekulaari maa voi näyttää, se mitä näytetään ei olekaan kovin pelottavaa. Sosiologisesti jo tämä trendi viittaa sihen että ateismin pelkoon ei ole syytä. On kenties relevantimpaa pelätä sitä että miten militantit ja väkivaltaiset uskonnot voivat hyökätä ja vahingoittaa rauhanomaisia maallistuneita maita kuin sitä että ateistit arvotyhjiössään voivat tehdä mitä tahansa ja ryhtyä vaikkapa kirjoittamaan jatko-osia "Luonnollisen valitsijan manifestiin"..

Ateismin lisääntyminen ei liity moraalinkatoamiseen, eikä esimerkiksi niillä Etelä-Suomen runsasateistisilla hipsterialueilla ole vienyt ilmapiiriä kohti kommunistisen ateismin väkivaltaisuuksia. Ja tämä on "ihan riittävää empiiristä näyttöä" siitä että Jumaluskontoperustainen teistinen yhteiskuntarakenne ei ole yhtäläisyysmerkit toimivan ja eettisen yhteiskunnan kanssa.

Toki asiasta keskustelua sotkee lisää sekin, että pro-teistiset sosiologit määrittelevät uskontoa hyvin erikoisella tavalla erilailla kuin mitä se normaalisti arkijärjen mukaan tehdään. Ei Jumalan kautta, vaan rituaalejen, yhteisöllisyyden ja vastaavien kautta. Ja tämä hyvin erilainen määritelmä viedään käsittelemään ateismi-teismi -jakolinjaa hyvin domeenispesifeissä tilanteissa. Jos ihminen vaikka lähestyy uskonnon sosiologiaa Weberiläisittäin, niin silloin moraalijärjestelmät ovat ikään kuin väistämättä uskontoja. Joten tottakai uskontojen ulkopuolella ei ole etiikkaa. By definition. Hedelmällisempää voisikin olla tarkastella ateismin kannalta. Ateismi on ei-teismiä, joka sitten ei olekaan Weberiläisessä hengessä by definition uskonnon ulkopuolella. Ateismi etääntyy Jumaluskosta ja tässä teistisistä virsilaulusta. Jne. Siinä voi olla muunlaisia tapoja jne. Teismi-kysymys ja uskonto ovat siitä hauskoja että sosiologinen määritelmä viehättää koska halutaan sanoa että "ateismi on uskontoa", mutta siinä vaiheessa kun pitää todistaa ateismin arvotyhjiöluonnetta selitetään että jotenkin se teismi onkin sitten yksi ja sama. Tämä siirtymä on yhtä ekvivokaation sävyttämä kuin se näyttää olevan automaattinen.

Otetaan tästä esimerkiksi buddhalaisuus ; Buddhalaisuus ei toki ole de facto aina ateistista tai agnostistista. (Siinä on ties mitä teistisiä versioita ja etenkin paikallistapoja) mutta usein buddhalaisuutta nostetaan esiin kun halutaan korostaa että "uskonto ei ole tuota teidänlaista koska muuten buddhalaisuus ei olisi uskontoa". Fair enough. So to be it. Tästä seuraa se, että ateisti ei joudu eroamaan rituaaleista ja muista vastaavista. Niitä voidaan muotoilla uusiksi. Ja sosiologinen koheesio rakentuu hilirimpsis. Ilman että ollaan teistejä sanan täydessä mielessä. (Muotoihin jotka eivät minusta ja varmaan aika monista muistakaan ole lainkaan uskontoa koska kognitiivisen uskontotieteen kautta uskonto määrittyy toisella tavalla. Koska siellä ei vaadita uskoa näkymättömään taikamieheen. Tai välttämättä edes karmaan.)

Onkin kenties syytä tiedostaa että "uskonto" josta sosiologit puhuvat tässä yhteydessä ovat hyvinkin erilaisia kuin mihin se liitetään tavallisten ihmisten mielikuvissa. (Samaan tapaan kuin normaali-ihmisillä on antropomorfistisia näkemyksiä uskonnoissaan mutta "filosofien Jumala" on hyvin erilainen. Se itse asiassa tuntuisi monista uskovaisista joltain johon ID -liikkeen perustaja Johnson esitti selittäessään "deismin kylmästä alkusyystä" johon vaihtaminen oli hänestä sama kuin "vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan." (Koska ID ei ota kantaa Jumalan luonteeseen jne.)

Ja tätä kautta rinnastukset kommunismiinkin näyttävät hyvin hyvin oudoilta. Mutta tälläistä sitä saa kun koko argumenttimaailma on sitä että etsitään sitä mistä jokin on alkanut. Jolloin valtaosa argumenteista näyttää "kristillisyys synnytti sitä ja tätä". Ja asenne näissä on sama kuin selittäisi että kiirastulioppia ei ole Raamatussa, se on Platonin kehitelmä, joten kiirastuli ei ole kristillsyyteen liitettävä asia lainkaan, vaan on ikuisesti Platonin kannattajien perimmäistä omaisuutta jossa muut ovat velallisia ja lainaajia.

Onko Suomi kristillinen maa?

Väitelause "Suomi on kristillinen maa" on hyvin usein toistuva. Väitelause herättää vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Ja tässä prosessissa tulee helposti ohitettua se, että mitä tämä väite itse asiassa tarkoittaa. Periaatteessa väite ei tarkoita juuri mitään. Se on epämääräinen, vaikeasti kumottavissa tai puolustettavissa. Ja juuri sen vuoksi se on niin kätevä iskulause.

Näen että siinä on vähän tai ei lainkaan älyllisiä tai analyyttisiä ansioita. Ja jos lauseella ei ole oikeastaan mitään sisältöä, ei ole mitään rationaalista tapaa sanoa asiasta mitään suuntaan tai toiseen. Näin ollen ympäripyöreä lause ei ole mielekäs väitelause vaikka se tuntuisikin sellaiselta jossain tunnetasolla.

Sitä voidaan kuitenkin purkaa.

Ensinnäkin voidaan ajatella että lausumissa korostuu että vain kristillinen isänmaallisuus olisi todellista isänmaallisuutta. Muut kuin kristityt olisivat siis jotenkin vähemmän kansalaisia. Tämä asennemaailma lähestyy sitä että eläisimme uskonnollisessa teokratiassa. Tästä kuitenkin hyvin usein irtaudutaan. Itse asiassa jos maan kristillisyys otetaan tässä kulmassa niin (a) Suomi todennäköisesti nimenomaan ei ole kristillinen maa (b) mutta jos joku on sitä mieltä että Suomi on kristillinen maa, niin sitten ei voi selittää että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa ja uskonnonvapaudessa puutteita.

Harva tietenkään kannattaa tuota ylläolevaa. Sen sijaan tulkinnat ovat useimmiten mainittua laimeampia. Jos lausuma on esimerkiksi että Suomessa on valtava enemmistö kristittyjä, niin maamme voi olla kristillinen maa.
* Mutta ei välttämättä kauaa. Enemmistönäkökulma kun on altis kaikenlaisille muutoksille. Etelä-Suomessa on alueita joilla alle 50% aikuisväestöstä kuuluu kirkkoon. Asiaa mutkistaa sekin että kirkkoon ei varsinaisesti liitytä mutta siitä erotaan. Lapsi passiivisesti liitetään kirkkoon, joten kirkkoon kuulumisissa on vääristymää.
* Lisäksi tilastoissa näkyy jännittävyyttä ;  Kun Jumalan olemassaoloa mitattiin niin "Uskon Jumalaan nykyään mutta en uskonut aiemmin" oli 4,0% väestöstä (Ja ilmeisesti lähes 100% herätyskristityistä. He kertovat ateismista uskoon kääntymisestä.) "Uskon Jumalaan ja olen aina uskonut" oli 40,8%. Nämä tekevät yhteensä 44.8%. Joka on alle puolet. Toisin sanoen Suomessa alle puolet uskoo Jumalaan. (Toki puhtaasti ateisteja on 25.8% eli vähemmän.) Uskonnottomuuden suosio on ollut myös vahvasti kasvussa. Kysymys onkin tavallaan siitä että millä määrittein ja millä kysymyksin vakaumusasiat kysytään. Sitä voidaan halkoa hiusta agnostikkojen ja ateistien suhteesta, mutta selvää on että uskovaiset, etenkään "vakaumukselliset uskovaiset" eivät ole mikään enemmistö.
* Eri kysymistavat tuovat hieman eri tuloksia, erityisesti neutraalimmin uskovat heijaavat kysymyksenasetteluvalinnoilla eri suuntiin. Silti on selvää että vaikka homoavioliittoa vastustava Aito Avioliitto -kampanja oli monista "hiljaisen enemmistön" asia, on kampanja vastatuulessa koska tätä enemmistöä on ilmeisen vaikeaa saada allekirjoittamaan vetoomusta. On siis kysymys siitä että onko Suomi kristillinen maa ja jos on niin millä määrittein se sitä on nyt. Ja onko se sitä kauaa.
* Lisäongelma tässä kulmassa on siinä että mitä tämä oikeastaan oikeuttaa. Se että Suomi on kristillinen maa viittaa enemmistömielipiteeseen tällä hetkellä. Joka on demokraattista mutta sitä kuitenkin yritetään laajentaa tulevaisuuteen, jolloin se on ajatus siitä että koska kristityillä on nyt paljon suosiota niin tämän suosion tulisi olla ikuista. Jos "Suomi on kristillinen maa" on argumentti siitä miten asioiden pitäisi olla poliittisesti tai muuten niin kyseessä on petitio principii -ajatusvirhe.

Kristillisyys voi tarkoittaa myös sitä että maa toimii kristillisillä arvoilla. Tämä on hyvin mielenkiintoinen. Koska tätä helposti lähestytään siten että katsotaan kristillisiksi koettuja arvoja ja sitten sen jälkeen katsotaan vastaavatko Suomen lait niitä. Näin tietenkin helposti syntyy ajatus siitä että maa olisi jotenkin kristillinen. Tässä on kuitenkin monta ongelmaa.
* Tosiasiassa monet yleishumanistiset näkemykset ovat yhteisiä kaikille. Näin ollen jos ne kelpuutetaan kristilliseksi ne pitäisi hyväksyä myös liberaalisekulaarihumanistisiksi arvoiksi. Joten maamme olisi korkean analogisuuden vuoksi montaa asiaa. Meillä olisikin buddhalainen, liberaalihumanisti, kristillinen ja montaa muuta oleva maa. Jos Suomella on paljon arvoja joita saadaan muualtakin kuin kristinuskosta suuri analogisuustaso ei helposti merkitse mitään, koska moni muukin kulttuuri saa sen.
* Toisaalta on syytä kysyä mitä maan arvot todella ovat. Tämä voi vaikuttaa selvältä kysymykseltä mutta se ei ole. Esimerkiksi onko rikkaille tehty veronkorotus tai työttömien työhönpatistus tai muu SSS -hallituksen tekemä budjettiratkaisu jotain joka määritelee Suomen arvot? Vai onko kansalaisten yleiset kannat se joka määrittelee Suomen arvot? (Jos ensimmäistä niin ovatko ne todella kristilliset. Ja jos jälkimmäistä niin se palaa siihen petitio principii -hässäkkään.)
* Tälläisissä tilanteissa analogiaa verrataankin usein siten että katsotaan piirteitä jotka ovat kristityille ja vain kristityille oleellisia. Ja sitten vaikka liberaalit sekulaarihumanistit ottaisivat heille tyypilliset ja vain heille tyypilliset arvonsa... ja tätä tehtäisiin monenlaisille maailmankatsomuksille. Ja sitten katsottaisiin mikä olisi eniten. Tämä helposti kyseenalaistaa maamme kristillisyyden. Ihan sen vuoksi että yleisinhimillisten arvojen jälkeen kristinuskon on itse asiassa vaikeaa perustella miksi kristillinen maa olisi ehdottomasti demokratia eikä teokratia. Taivaassa ei äänestetä ja monoteismissä ollaan käytännössä väistämättä yksinvallassa, autokratiassa. Suomi on demokraattinen maa. Demokratia on myös vanhempi oppi kuin kristillisyys joten tosiasiassa jos kristityt ovat napanneet demokratian oppiinsa - mikä on kaikkea muuta kuin ilmiselvää kun nykyajan Suomen monia kristittyjä katsoo - niin kristinusko olisi napannut itselleen entisten kreikkalaisten ei-kristillisiä oppeja. (Ja niin edespäin.)
* Itse asiassa kun ajatellaan että maassamme on kristilliset arvot tilanne näyttää usein olevankin enemmän niin päin että maassamme on joitain lakeja ja tottumuksia joita pidetään hyvänä. Ja sitten näitä pidetään kristillisinä vaikka ne eivät tosiasiassa olisi mitään johon kristillinen dogmatiikka on ehdottomasti sitoutunut. ; Esimerkiksi Montesquieun vallan kolmijakoa kannatetaan laajasti. Eli lain säädäntävalta, lain valvonta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan ja sitten kaikkia koskevat samat lait. Kuitenkin taivaassa näitä hoitaa nimenomaan yksi ja sama heppu. (Joka kenties selittää sen Helvettipuolen.) Samoin sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus voidaan ensinnäkin perustella muitakin kautta kuin kristinuskosta. Ja samalla sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät nouse suorina käskyinä kristillisestä doktriinista. (Jopa kymmenessä käskyssä kielletään pitämästä muita Jumalia. Jonka totteleminen on hieman erikoinen uskonnonvapaudelle, jos maa kerran todella noudattaa kristillisiä asioita.)
* On siis hyvin vaikeaa nähdä onko maamme kristillinen arvoiltaan vai ei. Ja pahempaa jos voimme, se todennäköisesti kallistuu sen suuntaan että se ei ole. Kysymys nojaa kuitenkin hyvin vahvasti siihen mitä maamme arvoiksi nähdään ja mitä kristillisiksi arvoiksi nähdään. Ja näistä kumpikaan ei ole mikään kiveen hakattu ilmiselvyys. (Esimerkiksi jo kysymys siitä onko maa konsepti jolla itse asiassa on arvoja on filosofisen debatin aihe.)

Maa voi olla perinteiden pohjalta kristitty. Tämä vetoaa menneisyyteen. Ja tämä itse asiassa on totta. Suomi on perinteiltään kristitty.
* On kuitenkin jännittävää huomata että maamme on perinteiltään tätä vanhempi. Kun Lalli kohteli maahanmuuttajaa kuten moni haluaisi maahanmuuttajaa kohdella, täällä oli ihmisiä joilla oli muita uskontoja. Näitä perinteitä ja sen uhripaikkoja ei säilytetä ja opeteta.
* Jopa maamme lähihistoria on hyvin hauras. Napoleonin Komplekseissa kuvattiin sitä miten Runebergin tuotanto on jäänyt Väinö Linnan jalkoihin. Runebergistä muistetaan leivos, ja hänen "Vänrikki Stoolin tarinoiden" henkilöt koetaan fiktiona vaikka ne perustuisivat todellisiin henkilöihin. "Suomen sota on hataraa sumua, jota ei osata edes yhdistää aikakauden vallankumoussotien ja koalitioiden yhteyteen. Se on yksinkertaisesti jotain mielenkiinnotonta puuroa, joka tapahtui liian kauan ennen aikaa, johon iltapäivälehden Mannerheim-spesiaali ulottuu." Maamme itsenäisyyspäivänäkin puhutaan itsenäistymisen sijasta talvisodasta, joka kertoo siitä miten irrallisia asiat ovat periaattessa lähihistorian hallintaa katsoen. Monille "Suomi on kristillinen maa" tavalla jossa luodaan tarina. Historian puolella moni tuntuukin lukevan historiaa kuin se olisi primaaristi jokin väline oman henkilökohtaisen identiteetin rakentamiselle. Ja tämän seurauksena muutama vetoava tarina ohittaa tiedot asiasta. Joten miten tältä kulmalta pitäisi katsoa sitä että olisi vaikka jokin suomalainen arvo tai jopa peräti velvollisuus tuntea kristinuskoa tavunkaan verran?

Lisäksi voidaan ajatella että Suomi on kristillinen institutionaalisesti. Meillä onkin kirkko joka saa verotuloja mutta joka ei ole minkäänlaisessa vastuussa opeistaan kansalaisille. Sillä on rituaalivaltaa läsnäololla maamme virallisissa juhlissa. Symbolinen näkyvyys -eli ev.lut. kirkon PR -jargonin mukaan "kirkon luonteva läsnäolo" - ja vaikutusvalta onkin selviö. Tässä mielessä maamme on kristillinen maa. Ja tässä kulmassa kristitty ja ateisti voisivat olla samaa mieltä siitä että maamme on kristillinen valtio. (Ja toisaalta jos kristitystä suomi on kristitty maa niin jos hän väittää että meillä ei ole valtionkirkkoa ja uskonnonvapaus ei täysin toteudu hän on sisäisesti ristiriitainen. Maassa ei voi olla institutionaalista kristillisyyttä jos siinä ei ole jonkinlaista virallisen uskonnon kirkkokompleksia, valtionkirkkoa.) Kuitenkin näkökulma olisi sitten eri. Moni näkee että yhden uskonnon ylivalta on ongelma joka pitää ratkaista. Ja toisen mukaan sitten jokin hyvä asia jonka pitääkin jatkua tulevaisuuteen koska se on vaikuttanut paljon tähänkin asti.

Loppuyhteenveto.

Väitteen monitulkintaisuus on hämmentävän suurta. Lause ei tarkoita mitään. Kuitenkin suurin osa merkityksistä ajautuu umpikujiin joten tällä ei ole juurikaan merkitystä. Niillä ehdoin joissa "Suomi on kristillinen valtio" on mielekäs ja tosi väitelause, sävy on helposti sellainen että olisi vaan niin maan parempi että ei olisi. Eli se viittaa enemmän ongelmaan kuin siihen että kyseessä olisi jokin argumentti kristillisyyden esittelyn puolesta. (Jona sitä taas pääasiassa käytetään.)

Itse asiassa lausumat voidaankin kartoittaa kahteen päätyyppiin. Joita ei kuvaa käsiteanayysi vaan asenne;
1: Lause on toiveajattelua ja normatiivinen. Se heijastaa itse asiassa enemmän sitä että Suomen pitäisi olla kristillinen ja kristittyjen maa kuin että maamme todella olisi sellainen että kaikki kristityt innolla selittäisivät miten lainsäädäntö ja poliitikot tukevat juuri heidän arvojaan. Mutta kaikki tietävät totuuden ; Tämän sijaan kristityt puhuvatkin hämmentävän paljon siitä miten poliitikot, media, lakialoitteet ja muut ovat harhaoppisten ateistien ja liberaalien vallan alla. Joka vihjaa siihen että he eivät usko että maamme on kristillinen, he yrittävät nimenomaan pelastaa maamme ikään kuin "takaisin kristillisyyteen jossa sen pitäisikin olla". Tämä tarkoittaa sitä että väitelause on lausujien itsejensäkin mukaan epätosi. Puolustusargumentit kristillistämiselle tulevatkin siis muualta. Tämä kulma ja sen esitykset ovat epäargumentatiivista ajanhaaskausta. Ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään.
2: Lause voi viitata uskonnon tämän hetken vallassaoloon, näkyvyyteen, rahaan ja muuhun. Tästä seuraa kuitenkin erikoinen ongelma. Sillä usein kristillisyyteen viitataan kun puolustetaan jotain uskonnon tämänetkistä privileegiota. Eli argumenttina on se, että koska on valtaa niin tämän vallan pitää jatkua. Siitä että asiat ovat jotenkin muutetaan johonkin jona sen myös pitää olla. Tämä ei ole argumentti, tämä on päättelyn kehäisyyttä jota peittää korkeintaan se että kehä on niin pieni ja pyörii niin nopeasti että harjaantumaton menee sitä katsellessa pyörryksiin. Jos asenne on tämä, keskustelu on jo päättynyt. Joten miksi vaivautua kuuntelemaan tai keskustelemaan tai neuvottelemaan dogmaatikon kanssa joka kykenee vain toistamaan ja inttämään hokemaansa? Ei miksikään! Tämä asenne on niin poteroitunut ja jumittunut että sellaiseen painiin osallistuminen on turhaa ajanhaaskausta. Ja tätä soveltavat ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään takaisin.

Tämä tarkoittaa sitä että jos joku heittää iskulauseen "Suomi on kristillinen maa" hän ilmoittaa hävinneensä argumentaation ja ilmoittaa keskustelun päättyneeksi. Ja hän tekee näin riippumatta siitä tajuaako hän tehneensä niin vai ei. (Jos ei tiedosta syvää virheellisyyttä kehäpäätelmässä tai siinä että väitelause on samanaikaisesti toisaalla tosi ja epätosi toisaalla jotta argumentti toimisi, niin sen pahempi sille eitiedostajalle.)

Ristit pois!

Ehdin jo iloita siitä että tänä vuonna ei ole käyty Suvivirsikeskustelua. Valitettavasti tämä iloitseminen tarkoitti suvivirsikeskustelun uudelleenkäynnistymistä. Asiassa nousi esiin se, että jos Suvivirsi poistetaan niin sitten pitäisi poistaa risti Suomen lipustakin. Tätä kuvattiin ajatteluna. Tietääkseni klisee on kuitenkin melkoisen vanha. Se on esitetty Mauno Koiviston aikana, ellei tätäkin aiemmin. Niin Laajasalo kuin Heinimäki ovat käyttäneet vertausta. Se on niin toistettu että en kutsuisi konventiota ajatteluksi. Se on enemmänkin väkinäinen hokema. Kun spoilerit ovat nyt kertoneet loppuratkaisun, kerron alla miksi. (Dekkareissa samaa rakennetta käyttää Columbo -sarja ja siinä se toimii.)

Hienosäätö.

Argumentin ydin on tietenkin siinä että sekularismi ja uskonto otetaan mahdollisimman laajasti. Eli jos otetaan sekulaari maailma jossa uskonto otetaan pois julkisuuskuvasta niin se tarkoittaa sitä että se on otettava ihan kaikessa.

Tämä tietenkin unohtaa sen mistä hyvyyskysymyksissä on yleensä kyse. Jos minulta esimerkiksi kysytään "olisiko oikein poistaa risti suomen lipusta" niin minä kysyisin kontekstia. Tuollaisessa muodossa kysymys on typerä. Vähän kuin "onko ikkunan rikkominen pahuutta". Haluaisin tietää vähintään teon tahallisuudesta, kenties jopa siitä palveleeko ikkunan rikkominen vaikka hengen pelastamista.

Tätä ehdottomuuden teemaa kuvastaa se miten "kristinuskon laittomaksi tekeminen" on vahvasti kommentoitu asia. Statement on omituinen. On nimittäin olemassa asteita joilla uskonnollista ilmaisua on tavattu rajoittaa. Esimerkiksi Jehovan Todistajat joutuvat lain mukaan pyytämään luvan sisääntuloonsa. Uskontoa ei voi vaan mennä huutelemaan. Tämä on rajoite absoluuttiselel uskonnonvapaudelle. Se on konteksti.

Toki tämän ääriesimerkin avaamana voidaan luoda jatkumo. Esimerkiksi jos meillä on islaminusko jossa lauletaan viisi rukousta päivässä voi olla:
1: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Kaikki osallistuvat näihin yhdessä, uskonvakaumuksesta riippumatta. Tämä on teokratiaa. Uskonnon viralliseksi lauletuksi rukoukseksi määritelty teos altistetaan johonkin johon osallistutaan kaikki.
2: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Ihmisille on järjestetty tila hoitaa rituaalit yhdessä. Voit poistua paikalta. Tämä on se tila jossa nyt ollaan "Suvivirren" kanssa Suomessa.
3: Ulkona on minareetti joka hoitaa rukoukset. Ne ovat esitys joka kuunnellaan. Tämä tila olisi Suomessa jos "Suvivirsi" lakkaisi olemasta yhteislaulu ja se hoidettaisiin eiyhteislaulumaisena esityksenä vaikka jossain tapahtumassa.
4: Ei ole minareetteja. Jokainen saa lukea koraania ja laulaa ääneen kadulla. Yhteistilaisuutta tästä ei järjestetä, tätä varten on erillisiä tiloja joihin voi mennä yhteislaulamaan. Suomessa on tällä hetkellä tämä tila islaminuskon kanssa. Tämä on myös se taso joka on useimpien vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavine tavoitteissa.
5: Kaduilla ei saa laulaa ja ainut missä usko saa näkyä on erillisissä kirkoissa ja kodeissa.
6: Uskonto on laiton, ei voi olla kirkkoja eikä kotona saa löytyä. Tässä uskonnosta on tehty rangaistava eli siitä on tehty täysin laiton.

Vertaus auttanee ymmärtämään että yhteislaulun rajoittaminen ei tarkoita laittomaksi tekemistä, paitsi jossain hyvin irrelevantissa ja marginaalisessa mieelssä. Onhan Suomessakin tehty laittomaksi se että uskovainen tulisi minun kotiin juuri nyt laulamaan "Suvivirttä". Ja jos tätä tekee niin onhan se uskontoa joka on laitonta ja kristinuskoa. Ei nykyään pidetä ongelmana että islam olisi laiton. Ei kristitty tule moittimaan uskonnonvapauden toteutumattomuutta heidän rukouslaulujensa kohdalla vaikka sekin on taatusti kulttuuria ja että ei pitäisi siivota kaikkea näkyvistä vaan rikastaa ympäristöämme niillä. Jos Suvivirsiargumentteja käytetään koherentisti niin juuri näin heidän pitäisi tehdä. He eivät tee.

Takaisin lippuun.

Kun aiheen asteittaisuus on käsitetty, ei liene mahdotonta ottaa esille sitä että suomenlippuargumentti itse asiassa tuhoaa suurimman osan syytteistä. Itse asiassa se tekee sen kahta kautta.
1: Ensimmäinen on se, että on turhaa väittää että ateistit ajavat uskonnon totaalikieltoa kun he eivät ole kampanjoimassa Suomen lipun ristiä vastaan. On peräti huvittavaa nähdäkin se, että tämä jollain tasolla selvästi tiedostetaan suomenlippuargumentin kohdalla. Ei esitetä että jos "Suvivirsi" sensuroidaan niin sitten mennään seuraavaksi sensuroimaan risti lipusta. Slippery slope mallia "homoavioliitto johtaa polygamiaan" tai "eutanasiasta eugeniikkaan ja mummomurhiin" ei tehdä. Se esitetään aina muodossa jossa Suomen lipun ristin poistaminen on jotain josta kaikki ovat ilmiselvästi samaa mieltä. Eli olisi tabu puuttua lippuun. ; "Suvivirren" kohdalla onkin innostavaa ja hieman huvittavaa huomata miten tässä korostetaan että "kaikkea loukkaavuutta ei voi saada pois". Mutta kenties kukaan ei olekaan karsimassa kaikkea loukkaavuutta. Suvivirsi ei ole synonyymi kaikelle loukkaavuudelle, esimerkiksi kaduilla lappuja jakaville hihhuleille jotka kyllä ovat usein ärsyttäviä ja loukkaaviakin joskus. Siniristilipun muuttaminen ranskan armeijan lipuksi kääntyykin tämän huomion kohdalla siihen, miten voimme todistaa että emme halua siivota kaikkea kristillistä historiaa pois ja torjua kaikkea kristillisyyttä vain koska se ärsyttää meitä. Emme selvästi halua koska meillä on se lippu jota emme halua muuttaa. Tämä kaikki on peräti deduktiivista. (Suomen lipun risti liittyy kristinuskoon+Suomen lipun ristiä ei haluta poistaa = Kaikkea kristillisyyteen liittyvää ei olla poistamassa.)
2: Toinen asia on sitten se, että tosiasiassa lippuja on muutettu historian aikana, useinkin. Se on sopimuskysymys. (Esimerkiksi Irlannin lippu on muuttunut. Hyvin useiden maiden on.) Demokraattisessa maassa jos enemmistö päättää vaihtaa lipun niin se on oikea teko. Se lisää yhteispelihenkeä ainakin enemmän kuin ristilippu jota enemmistö vihaa. (Jos ei vihaisi tässä esimerkissämme niin eivät saisi demokraattisesti äänestettyä pois sitä. En siis väitä että enemmistö vihaisi suomen siniristilippua tällä hetkellä.) Ja jos olosuhteet ja lippuun liittyvät asenteet muuttuvat leimallisiksi niin sitten se voi ihan oikeasti olla oikea ja hyvä ratkaisu.

Valtarakenne-ero tuhoaa loputkin analogiasta.

Suvivirren ja Suomen siniristilipun erona onkin valtarakenteet. Tämä on helppoa havaita seuraavilla aivan yksinkertaisilla esimerkeillä:
1: Suomen armeijassa lippuvala ei ole kaikille kristillinen vala. Sotilasvala on maamme kiinteään historiaan osuva asia. Suomi on nuori maa eikä lippu eikä sotilasvala ole olleet kovin iäkäs keksintö. Armeija nimenomaan ei sano että olisi ristiriitaista lausua ateistinen tai maallinen sotilasvakuutus kun Suomi on kristillinen maa jonka lippu on kristitty. Ei sanota nimenomaan niin että sotilasvala on perinne ja kulttuuria jossa uskonnollista historiaa ei pidä siivota. Ei. Sen sijaan on erikseen tilaisuus jossa on uskonnollinen sotilasvala että uskonnollinen sotilasvakuutus. Ei ole lippukinaa jossa ristiä halutaan poistaa. Kenties siksi että ymmärretään että risti on historiallisista syistä eikä kansan kuvaus. Armeijassa eikä muuallakaan ei esitetä että kun lipussa on risti niin ateistit on kakkosluokan kansalaisia. Lippu yhdistää sekä sotilasvakuutuksen että sotilasvalan. Suomen lipun polttaminen vaikka mellakassa identifioituu ensi sijassa koko maan, sen politiikan, kansakunnan - ja kenties kansalaistenkin - kritiikiksi.
2: "Suvivirsi" on sen sijaan virsikirjasta löytyvä teos joka on evankelisluterilaisen kirkon omien määritelmien mukaan laulaen suoritettu rukous. Siitä on tullut symboli laajemmalle uskonnonvapauskeskustelulle. Kun puhutaan "Suvivirrestä" ei oikeasti puhuta jostain pari minuuttia kestävästä hassusta ruotsinajan historian jäännekappaleesta. Se edustaa muita asioita. "Suvivirsi" ei yhdistä vaan erottaa. Jos esimerkiksi Ressun lukion rehtori ylipuhuu mahtikäskyllään oppilaskunnan päätöksen siitä että suvivirren sijasta lauletaan suvilaulu, ja iloitsee että tässä kunnioitetaan perinteitä joka on hyvä asia. "Suvivirren" halveksunta, parodiointi ja repiminen nähdään kristinuskon vastaisuutena. (Ikonoklasmi ratkaisee yllättävän paljon siitä mitä symboli oikeasti symbolisoi.)

Suomen lippu on ristikuvioinen koska kristinusko on historiaa. "Suvivirsi" lauletaan koska nähdään että se on osa tämän hetken kansalaisten vakaumusmaailmaa ; Kristinuskon symbolista erinomaisuutta juuri Suomalaisuuteen ja siksi kaikillepakotettavuuteen vihjaa sekin että tilaisuuksissa ei rikasteta maailmaa ja yhteisöä pakkoyhteislauletulla ateistilaululla. Erona on valtarakenne sekä se miten se kohdistetaan eri vakaumuksiin. Rikkautta voisi lisätä ottamalla historiallisesti arvokkaita muslimirukouksia joihin sitten saisi ottaa osaa kun se yhteislauluksi ja yhteiskumarteluksi laitettaisiin. Tälläistä perinnettä ei edes Piispa Jolkkonen ehdota. Jos ei muuten niin sen takia että kristityt loukkaantuisivat niin sikana siitä että joutuisivat tekemään jotain jonka he väittävät muiden kohdalla olevan "no big deal".

Itse asiassa jos Suomen lipun ristiä käytettäisiin historiaan lientyneen nykytilan sijasta kuten Suvivirttä, se olisi niin repivä että todellakin, siis todellakin, suosittelisin kyseisen lipun ristin sensurointia. Tässä suhtein on jopa ällistyttävää että minulla ei oikeasti ole hirveästi mitään antipatioita Suvivirttä kohtaan. Ainoastaan Suvivirsikeskustelua ja Suvivirren puolustukseksi esitettyjen argumenttejen huonoutta kohtaan, etenkin kun ne virheiset puolustuspuheet muuttuvat kliseisiksi hokemiksi.

Demokratialla teokraattiseen valtakuntaan

TV7 tarjoaa kristillisen vaalikoneen. Joka tosin ei ole kovin hyödyllinen ehdokkaan valinnassa koska ehdokkaiden tietoja ei ole saatavilla. "Jokaista kansanedustajaehdokasta, jonka sähköpostiosoite on tiedossamme (selvästi suurin osa on), pyydetään osallistumaan vaalikoneeseemme ti 24.3. alkaen. Julkaisemme vastaukset sivuillamme noin viikon kuluttua siitä, kun ensimmäiset ehdokkaat ovat kysymyksiimme vastailleet." Aiemmin sivu mainosti huhtikuun alkua. Mutta ilmeisesti suosiota ei ole ollut hirveästi. Eikä ihme
* Monille ehdokkaille asiasta ei ole tiedotettu. Ilmeisesti on ymmärretty että vaalikone voisi toimia itseään vastaan jos liberaalit pääsisivät listoille. Huonot pisteytykset voisivat olla mainontaa.
* Itse vaalikonekaan ei vakuuta. Se on enemmänkin alkeellinen kotisivukyhäelmä jossa paistaa kaiken tekniikkaa koskevan vaivannäön välttely. Kun vastaavan "koneen" voi pykätä pystyyn varttitunnissa, on tuonlaisia viritelmiä varmasti niin paljon että kutsuttujakaan ei kiinnosta. Tämä varmasti vaikuttaa ns. uskottavuuteen.
* TV7 ei ole poliittinen puolue eikä se ole muutenkaan erityisesti tuottanut vaalikoneita. Kenties ihmiset eivät halua etsiä.
* Elämme aikaa jolloin TV7 -mallin kristityt ovat saaneet kokea aivan erityislaatuista pahastumista. He ovat pahoittaneet mieltään siitä että heitä koskevia privileegioita ei ole pidetty saavutettuina etuina joista ei luovuta ja tämä asenne on sitten muutettu ajatukseksi kristittyjen uhriudesta. Tämä maallistunut ilmapiiri ei ole yleisesti kiinnostunut TV7:sta. Toki se voi palvella monia kristittyjä, mutta tämä varmasti karsii koneeseen tulevien vastaavien ehdokkaiden määrää radikaalistikin.

Erikoinen asia.

Se koostuu kysymyksistä jotka ovat enemmänkin statementeja kuin kysymysmuotoon asetettuja tiedusteluja. Mikä on hieman erikoista, mutta myös tyypillistä kaikille vaalikoneille. Toisaalta statementit ovat tässä koneessa lähestulkoon ohjelmanjulistuksen imperatiiveja. Usein vaalikoneessa on kysymyksiä joiden olemassaolo ei kerro sitä mitä vaalikoneen tekijä haluaa vastaajan niihin vastaavan. Tässä sanavalinnat ja kysymysten muotoilu on aivan toinen. On selvää että "kristillinen" on se joka vastaa näihin kysymyksiin myönteisesti. Edes "käännettyjä kysymyksiä" ei ole. Siis sellaisia että hyvän kristityn haluttaisiin nimenomaan vastaavan niihin "ehdottomasti ei". Tämä on ällistyttävää. Mutta ymmärrettävää kun ymmärtää vaalikoneen lausunnon "kysymykset perustuvat tv-sarjaan "Suomi Jeesukselle - Sanasta tekoihin"" Kysymys on osittain siitä että tässä halutaan myös ohjata kristittyjen mielipiteitä yhteiseen rintamaan.

Omat vaalivastaukseni

Varmasti tämänlaiselle vaalikoneelle on tilaa. Koska en ole sensuroimassa tai jääväämässä kristillistä kanavaa poliittisesta keskustelusta, en vaadi sen poistamista. Sen sijaan olen kannattamassa tiedonvälitystä. Joka tarkoittaa sitä että jos joku ilmaisee julkisesti mielipiteensä, niin sitten siihen reagoidaan julkisesti. Ja levitetään tätä kaikkea ympäriinsä. Kun moni näkee naurettavia asioita, he osaavat tiedostua tästä. Monesta tämä on paljon ikävämpi strategia kuin sensuuri. Siinä kun voi aina ottaa uhristatuksen. Sanomisten levittely sitten onkin jotain jota vastaan ei voi taistella sananvapauden puolestapuhujan viittaan naamioitumalla.

Tämä vastaaminen on tietenkin hieman kusipäistä minulta. Siksi pyrin olemaan vastauksissani edes sarkastisen hauska. Reagointini on nähtävissä myös huonona huumorina. Ja ei ehkä niin paljon täysin omien mielipiteideni ilmituomisena. Aivan sen vuoksi että kun vastassa on jotain näinkin absurdia, on siihen luontevaa vastata valitun kielipelin säännöillä.

"1. Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi."

Olen taipuvainen uskomaan että uskonnonopetus on jo nyt "Raamatun" mukaista, mutta ei vakaumuksellisesti esitettyä. Uskonnonopetus on teologien heiniä, ja tässä on pitkään harrastettu liukumaa ns. uskonnoista tietämisen suuntaan. Tämä on järkevää. Vakaumuksilla pisteytys ei kuulu yleissivistävään koulutukseen. Teokratiat toki tuntevat tietynlaiset koraanikoulut, mutta olen halukas uskomaan että tämänlaiset eivät sovi sivistyneen lännen koulutusasenteeseen, edes kristilliseen sellaiseen.

Ehdottomasti ehkä, jos määritelmistä ja rajauksista sovitaan.

"2. Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina."

Tämä kysymys muistuttaa siitä, miten maailmamme on omituinen. De jure vakaumuksellisuus on kielletty. De facto kaikki ylläoleva tapahtuu. Kiinnostavasti tämä herättää myös sen että vaikka usein selitetään että tämänlainen mainittu tapahtuma ei ole uskonnonharjoittamista, niin sitä kuitenkin usein näytetään puolustavan juuri siksi että uskontoa saataisiin harjoittaa. Koska tätä ei lain mukaan saa tehdä, on tietysti kätevää selittää että käytänne ei vain riko lakia. Ilmeisesti se ei riko sitä koska tekemisen kannattajat haluavat jatkaa toimiaan. Ja koska he sanovat että se ei ole. Just because.

Toisaalta nämä herättävät paljon närää. Uskonnottomat hyötyvät kaiken maailman suvivirsikinoista koska niissä syntyy vaikutelma siitä että tässä uskontoa tuutataan propagandana ja jos ei suostu tottelemaan saa kuritusta ja pilkkaa. Lisäksi pakottamalla maallistuneet ihmiset uskonnonharjoittamiseen - etenkin jos tässä yhteydessä uskonnonharjoittaminen kiistetään jolloin heitä bonuksena vielä väitetään tyhmiksi, tilannetajuttomiksi ja valehtelijoiksi - saadaan entistä enemmän antipatioita uskontoa ja kaikkea mitä se edustaa vastaan.

Ehdottomasti kyllä, kauneuden eteen on kärsittävä.

"3. Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua."

Jumalasta en tiedä. Mutta kaiken maailman pikku lahkojen seurakuntalaisista minulla on sitten sitäkin enemmän kokemusta. Ja heidän kohdallaan on huomattava että he ovat suopeita aatetovereilleen. Itse olen taipuvainen uskomaan että ystävyys joka ei kestä kaverin mielipiteen ja maailmankuvan muutosta ei ole aitoa ystävyyttä. Ja rakkaus taas on vielä paljon ystävyyttäkin vaativampi.

Kristityt toki kannattavat rakkauskäsitettä uskossaan paljonkin. Mutta he toimivat kuten toimivat. Ja näin ollen he ovat joutuneet laimentamaan koko rakkausajatuksen niin että heillä koko asia on menettänyt klassisen merkityksensä. En kannata että tämänlaisia valeita kerrotaan lapsille.

Ehdottomasti ei. Opetuksen on oltava edes hämärässä suhteessa johonkin todellisuuteen jossain mahdollisessa maailmassa.

"4. ­Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista."

Sittenpähän kulttilaiset olisivat erossa meistä muista ihmisistä. Omissa eriytyneissä kuplissaan jossa heihin ei esimerkiksi joutuisi törmäämään. Kannatan myös sitä että rahoitusta annetaan korkeaan aitaan. Portille jokin kiva teksti. "Työ vapauttaa?" Ei kun se vapauttajahan oli Jeesus. No, jotain.

Ehdottomasti kyllä, yhteiskuntarauhan vuoksi.

"5. Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta."

Olen jossain määrin taipuvainen pitämään tätä kysymystä ironisena sen jälkeen kun on ensin haluttu laittaa monia loukkaavaa materiaalia aamunavauksiin ja juhlatilaisuuksiin. Etenkin kun minun on vaikeaa nähdä homoseksuaalisuutta - tai toistamisen, jankkaamisen ja saman asian moneen kertaan ilmaisemisen vuoksi - lesboutta samanlaisena osallistuttavina julkisina performansseina kuin uskonnollisen oppisisällön levittämistä.

Ja heteroseksuaalina miehenä huomautan että minua jossain määrin kiinnostaa lesboporno. Ja minä en halua tietää miten miehet harjoittavat seksiä. Minua ei kiinnosta enkä halua näitä ajatuksia päähäni tuottamaan erilaisia kuvotusreaktioita. Ja sitten toisaalta haluaisin että kaikki muut miehet muuttuisivat homoiksi niin sitten minä saisin kaikki naiset.

Mitä oppikirjoihin taas tulee niin huomautan että kirjat ovat itse asiassa jo nyt kuvitukseltaan hyvin kitchiä. Ne ovat hyvin ei-provokatiivisia ja esittävät kaiken laimennettuna.

Ehdottomasti ei, jos kristitty loukkaantuu, minä saan erektion.

"6. Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita."

Ja arvosanat pelkästään pärstäkertoimella, sekä sillä miten hyvin pystyy lahjomaan ja mielistelemään opettajia. Tämä kaikki tukee sitä suurta päätehtävää minkä vuoksi kouluja on olemassa.

Omasta henkilökohtaisesta rahatilanteesta riippuen kyllä. Tai ei.

"7. Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä."

Minä luulin että darwinistit olivat niitä jotka eivät sietäneet eri maailmankuvista kertomista. Ja jotka ovat sen vuoksi sortajia.

Ehdottomasti minulla on sellainen ällistynyt ei helvetti mitä ihmettä -olo.

"8. Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa)."

Mielestäni on todellakin aivan järkevää että ihmiset eivät osallistu mihinkään opetukseen joka loukkaa heidän vakaumustaan. Mukana tässä ovat tietenkin, ehdottomasti ja varmasti tuossa aiemmissa kysymyksissä esiin nostetut uskonnontunnit ja uskonnolliset aamunavaukset ja muut vastaavatkin?

En tosin ymmärrä miksi tämä ei sitten saisi vaikuttaa arvosanoihin. Joita saadaan taidoista. Työelämässäkin varmasti työnantajaa kiinnostaa että suostuuko työntekijä tekemään asioita. On hyvä vastata näihin tarpeisiin.

Minusta on oikein hyvä jos sinun lapsesi eivät osallistu biologiantunneille samalla kun minun lapseni osallistuvat. Mutta älkää sitten valittako jos minun lapseni eivät palkkaa sinun lastasi alaisikseen.

Periaatteessa ei ; abortti on just paras kouluaine, se oli minun lemppari.

"9. Rakastan Jeesusta."

Jeesuksia on paljon, täsmentämättä voin vihjata että monet latinalaisen maan miehet on nimetty näin. Osa heistä on homoja. En ota heitä sydämeen, en edes perseeseen. En ole homo.

Kiitos ei, nautin vain heteroseksistä.

"10. Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten."

Käsittääkseni koulun tehtävänä ei ole opettaa irtoknoppifaktoja. Teoriassa oppilailla voisi toki olla oikeus tietää vaikka että Agathidium bushi -kovakuoriaislaji on nimetty Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin mukaan. Ongelmana on toki se, että tämän tiedon relevanssi on kyseenalainen. Koulussa pitäisi entistä enemmän opettaa tietoa ja ymmärrystä asiayhteyksistä ja irtoknopit ovat tässä hyvinkin irrelevanttia sälpettä. Siksi kysymyksen asenne viittaa varsin omituiseen käsitykseen niin ihmisen oppimisesta, sivistysksestä kuin tiedostakin.

Kuitenkin tieto voisi aivan hyvin kuulua oppitunneille. Opetetaanhan kouluissa aivan säännönmukaisesti siitä miten maailmankuva mullistui kun maakeskinen maailmankuva muutettiin aurinkokeskeiseksi. Samalla voidaan opettaa myös sitä että tiede etenee ja että tietosanakirjat eivät itse asiassa ole tiedettä sanan vahvassa mielessä vaan tieteen popularisointia.

Itse asiassa suosittelisin Paul Mireckin ehdottamaa tapaa kohdella tämänlaisia . Hänhän piti luentoja joilla opetettiin ID -ajattelun virheitä oppilaille luentosarjalla. Hän sai pian ehdotuksen jälkeen turpaansa. Mutta kannatan silti ideaa siitä että koulussa ensin opetettaisiin kursseilla kunnolla että millä tavalla kreationismi edustaa niin vanhoillista ja virheellistä maailmankuvaa että sen tukemista tavoittelevissa kaiken maailman vaalikoneissa pitää hakea epätoivoisesti tukiaineistoa 1700 -luvulta. (Ja vain muutaman vuoden jaksolta sieltäkin.)

Tavallaan kyllä. Mutta kannustaisin kuitenkin pitämään turpaa kiinni, ihan oman maineenne vuoksi.

"11. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun."

Kyllä. Kun samalla kuunnellaan myös niitä evoluutiopuolen tiedemiehiä, on melko selvää että kreationistit näyttävät sitä absurdeimmilta mitä enemmän molempia puolia kuullaan. Tätä tukee sekin että kreationistit ovat useimmiten molempien puolien kuuntelun puolella ideaaleissaan. Mutta he lainaavat argumenttejaan pääasiassa omista sisäpiirin lähteistään ja tuntuvat tuntevan vain niitä. Vastapuolella taas viitataan usein myös erimielisten näkemyksiin.

Itse asiassa kun tarkemmin mietitään niin ehkä tässä jotain on.

"12. Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia)."

Nähdäkseni tieteenfilosofia ei tunne tuota jakoa. Se on peräisin joltain amatööreiltä. Mielestäni tämä voidaan sovittaa opetussuunnitelmaan heti kun tieteenfilosofian peruskurssi on ylipäätään saatu pakolliseksi lukiokurssiksi. Sitten kaiken Hempelin, Wittgensteinin, Popperin, Quinen ja vastaavien jälkeen tuo kreationistikyhäelmä näyttää lähinnä naurettavalta sivistymättömyyden osoitukselta. Ja ihmisillä on oikeus tietää että kreationistit ovat inkompetentteja idiootteja. Ja mitä tarkemmin asiaa tutkit ja mitä tasapuolisempi olet, sitä vahvemmin tämä käy selväksi.

Tietyin reunaehdoin pidän tätä erittäin kannatettavana vaihtoehtona.

"13. Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos."

Miten tappaa syntymätön ihminen? Sehän on vähän kuin väittäisi että lopettaisi kreationistisen ajattelun. Näetkö mihin suuntaan tämä on menossa?

Voimakas ei. En pidä siitä että käsitteiden sisältö määritellään tuolla tavalla jos tarkoituksena on esittää kysymys eikä luoda väkisin keinotekoisia ristiriitoja typerehtimällä.

"14. ­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos."

Eutanasiassa harvemmin tapetaan ihmisiä. Eutanasiassa tapetaan ihminen. Eikä häntäkään oikeastaan murhata, pahoinpidellä tai surmata. Hän tappaa itsensä. Itsemurha taas on hyve. Kannustan omaehtoiseen omankädenoikeuteen. Kenties maailma olisi parempi paikka jos myös kaikenmaailman vaalikoneiden kyhäilijät lopettaisivat ensin vaahtoamisensa ja sitten itsensä.

Ehdoton ei ; Palkittavaahan eutanasian pitäisi olla.

"15. ­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia."

Suvivirsikeskustelua lainaten tahtoisin todeta vain sen, että homopornoelokuva päivässä ei ole maallisen ateismin harjoittamista. Ei kun tässä on ihan oikeasti ideaa. Negatiivisilla vapauksilla on syvä merkitys ihmisten onnellisuuteen. Sairaaloissa on muutenkin kenkkua. Saadaanhan tähän pykälään sekin että ihmiset eivät saisi ottaa sairaustilaasi oikeutuksena käännytyspuheisiin ja muuhun uskonnolliseen paskaan? Sitä on jo sairas, ei sitä tarvitse päälle enää kiduttaa!

Ihmetyttävää kyllä kyllä.

"16. Kristityillä terveydenhuollon henkilökunnan jäsenillä tulee olla vapaa oikeus potilaiden kokonaisvaltaisempaan auttamiseen tarjoamalla potilaille rukousapua ja keskusteluapua uskonasioista."

Lausunto on ironinen, etenkin heti edellisen kysymyksen perässä. Sillä tässä negatiivisia vapauksia ei tunneta ja positiiviset on laitettu maksimiin. Voin kuitenkin joskus nautiskella ajatuksesta jossa kristityt eivät sairastuttuaan ajaisikaan sairaalaan saamaan naturalistista lääkehoitoa, vaan jotka ajettaisiin kovalla kiireellä paikalliseen vapaaseurakuntaan jossa joku Pirkko Jalovaaran tapainen tyyppi saa sitten rukousparantaa heidät.

Miksipä ei ; Jos minä saan maailmankuvani pohjalta parantaa uskonnollista tiukkapipoisuutta tarjoamalla heille kokonaisvaltaista goatsehenkistä fistingiä.

"17. Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole."

Olen luullut että maahanmuuttajilla olisi yliedustus rikostilastoissa. Mutta en todellakaan ihmettelisi jos ketjujen, rikollisten ja muiden keskuudessa olisi paljon kristittyjä. Hekin lukevat. Ja vanki joka lukee ei ole shankkaamassa muita venkuloita.

Miksei kyllä. Päivitetään samalla evoluutiokirjallisuushylly, sinnehän Piankakin joutuu, ebolan vuoksi.

"18. Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto."

Ja vitut on. Lapsella on oikeus isään ja isään.

Ja taas tätä. Miksipä ette keksisi jotain muuta jankattavaa, vaihteeksi.

"19. Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota."

Se meni jo läpi. Joten tavallaan se on jo kumottu. Nyt voimme olla yhdessä ystäviä. Siis jos ette olisi tapaisianne vastenmielisiä yhteen sinänsä kauniiseen ideologiaan tarpeettoman voimakkaasti fiksoituneita dogmaatikkoja, joilla on ylenmääräinen taipumus oikeuttaa kusipäistä käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan tuohon em. ideologiaan eksplisiittisesti viitaten.

Tarpeeton kysymys joka lähinnä kyseenalaistaa kysyjänsä mielenterveyden. Ja vaarantaa vastaajan.

"20. Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille."

En tiennytkään että lapset saavat adoptoida. Olen luullut että early adopter tarkoittaa jotain muuta. No, ei ole ensimmäinen kerta kun olen erehtynyt.

Aina oppii uutta. Tätä pitää miettiä tarkemmin. En osaa sanoa.

"21. Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste."

Jos minä saan dumpata kaikki kristityt pois töistä ja tätä ei kutsuta ideologiseksi vainoksi. Sama pätee tietenkin kaikkiin Sternbergeihinkin. Puolimatkakin tulisi vain potkia koska hänen ideologiansa ei miellytä Jyväskylän yliopistoa. Ja tätä ei saisi kutsua ideologiseksi kiusaamiseksi koska tämänlaiset asiat ovat hyvyyttä.

Lisäksi olen ajatellut että työpaikkojen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Ja tässä työntekijöiden välineellistäminen taitojen kanssa on paljon miellyttävämpää sortamista ja orjuuttamista. Heidän ideologiansa eivät itse asiassa kiinnosta eikä pidäkään olla. Se haittaa vaan rahan tahkoamista ja repii työyhteisöjäkin.

Kyllä, mutta vain jos kuppa mädättää aivoni, etiikkani ja rahanhimoni.

"22. Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta."

Heti kun kristityt osallistuvat viisi kertaa päivässä muslimien rukouksiin eduskunnassa osana luontevaa arkea. Mikä helvetin paradoksi tuo muuten ylipäätään on. Jos jossain on pakkorukoilua, niin se nimenomaan ei ole luontevaa. Se on ylhäältä ohjattua ja pakotettua. Se on organisoitua, ei orgaanista.

Miksipä ei olisi niinkin että hyvä kristitty ratkaisee eduskunnassa rukoilun jeesusteipillä.

"23. Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle."

Eihän se mitään muuttaisi. Kristityt keräävät jo nyt rahaa kristillisillä perusteilla. He toki eivät saa. Lainmuutos vähentäisi tekosyiden ja selittelyjen kehittämistä ja kuuntelua.

Kuitenkin ei. Mutta varovaisesti. Kristittyjen tekosyyt ovat hyvin vaivaannuttavia, ne ovat niin läpinäkyviä, absurdeja ja osoittavat sen tyylin kognitiota että se herättää sellaista myötähäpeää jota saa vain kuulumalla samaan lajiin näiden ihmisten kanssa.

"24. Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7."

On todella miellyttävää kuulla että vaalikoneessa pyydetään rahaa vaalikonetta pitävälle taholle. Haluan että Helsingin Sanomien vaalikoneeseen laitetaan kysymys siitä että Helsingin Sanomille pitäisi lähettää enemmän valtion rahaa. Parantaa vaalikoneen laatua.

Yle -verosta tosin menee jo nyt melkolailla rahaa kristillisiin ohjelmiin. Joita tulee. Tämä voi tietenkin unohtua jos ei esimerkiksi omista televisiota ja joutuu siksi kuulopuheiden varassa puhumaan siitä saatanan sontaluukusta. Tälläisessä kuulopuhemaailmassa ei muistu televisiojumalanpalvelusvelvollisuudet mutta sitä paremmin muistuu kuinka Tervo siellä vaan koko ajan kerran viikossa heittää Raamatun lattialle. Ja miten radiostakin kuuluu vain Koraanin lukua kaikki päivät.

Miksipä ette lähettäisi minulle enemmän rahaanne?

"25. Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä."

Ehdottomasti kyllä. Sillä minä tiedän jättää äänestämättä heitä. Mitä enemmän poliitikko kertoo, ja mitä avoimemmin, sitä parempi.

Bonus.

Jos arvioin, noin kokonaisuutena, sitä yhteiskuntaa joka syntyisi jos kaikki vaalikoneen kysymykset toteutuisivat. Sellaisen yhteiskunnan rakentamiseen osallistumiseen minulla on mielipide. Ilmaisen sen "Napoleonismina".