Onko Suomi kristillinen maa?

Väitelause "Suomi on kristillinen maa" on hyvin usein toistuva. Väitelause herättää vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Ja tässä prosessissa tulee helposti ohitettua se, että mitä tämä väite itse asiassa tarkoittaa. Periaatteessa väite ei tarkoita juuri mitään. Se on epämääräinen, vaikeasti kumottavissa tai puolustettavissa. Ja juuri sen vuoksi se on niin kätevä iskulause.

Näen että siinä on vähän tai ei lainkaan älyllisiä tai analyyttisiä ansioita. Ja jos lauseella ei ole oikeastaan mitään sisältöä, ei ole mitään rationaalista tapaa sanoa asiasta mitään suuntaan tai toiseen. Näin ollen ympäripyöreä lause ei ole mielekäs väitelause vaikka se tuntuisikin sellaiselta jossain tunnetasolla.

Sitä voidaan kuitenkin purkaa.

Ensinnäkin voidaan ajatella että lausumissa korostuu että vain kristillinen isänmaallisuus olisi todellista isänmaallisuutta. Muut kuin kristityt olisivat siis jotenkin vähemmän kansalaisia. Tämä asennemaailma lähestyy sitä että eläisimme uskonnollisessa teokratiassa. Tästä kuitenkin hyvin usein irtaudutaan. Itse asiassa jos maan kristillisyys otetaan tässä kulmassa niin (a) Suomi todennäköisesti nimenomaan ei ole kristillinen maa (b) mutta jos joku on sitä mieltä että Suomi on kristillinen maa, niin sitten ei voi selittää että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa ja uskonnonvapaudessa puutteita.

Harva tietenkään kannattaa tuota ylläolevaa. Sen sijaan tulkinnat ovat useimmiten mainittua laimeampia. Jos lausuma on esimerkiksi että Suomessa on valtava enemmistö kristittyjä, niin maamme voi olla kristillinen maa.
* Mutta ei välttämättä kauaa. Enemmistönäkökulma kun on altis kaikenlaisille muutoksille. Etelä-Suomessa on alueita joilla alle 50% aikuisväestöstä kuuluu kirkkoon. Asiaa mutkistaa sekin että kirkkoon ei varsinaisesti liitytä mutta siitä erotaan. Lapsi passiivisesti liitetään kirkkoon, joten kirkkoon kuulumisissa on vääristymää.
* Lisäksi tilastoissa näkyy jännittävyyttä ;  Kun Jumalan olemassaoloa mitattiin niin "Uskon Jumalaan nykyään mutta en uskonut aiemmin" oli 4,0% väestöstä (Ja ilmeisesti lähes 100% herätyskristityistä. He kertovat ateismista uskoon kääntymisestä.) "Uskon Jumalaan ja olen aina uskonut" oli 40,8%. Nämä tekevät yhteensä 44.8%. Joka on alle puolet. Toisin sanoen Suomessa alle puolet uskoo Jumalaan. (Toki puhtaasti ateisteja on 25.8% eli vähemmän.) Uskonnottomuuden suosio on ollut myös vahvasti kasvussa. Kysymys onkin tavallaan siitä että millä määrittein ja millä kysymyksin vakaumusasiat kysytään. Sitä voidaan halkoa hiusta agnostikkojen ja ateistien suhteesta, mutta selvää on että uskovaiset, etenkään "vakaumukselliset uskovaiset" eivät ole mikään enemmistö.
* Eri kysymistavat tuovat hieman eri tuloksia, erityisesti neutraalimmin uskovat heijaavat kysymyksenasetteluvalinnoilla eri suuntiin. Silti on selvää että vaikka homoavioliittoa vastustava Aito Avioliitto -kampanja oli monista "hiljaisen enemmistön" asia, on kampanja vastatuulessa koska tätä enemmistöä on ilmeisen vaikeaa saada allekirjoittamaan vetoomusta. On siis kysymys siitä että onko Suomi kristillinen maa ja jos on niin millä määrittein se sitä on nyt. Ja onko se sitä kauaa.
* Lisäongelma tässä kulmassa on siinä että mitä tämä oikeastaan oikeuttaa. Se että Suomi on kristillinen maa viittaa enemmistömielipiteeseen tällä hetkellä. Joka on demokraattista mutta sitä kuitenkin yritetään laajentaa tulevaisuuteen, jolloin se on ajatus siitä että koska kristityillä on nyt paljon suosiota niin tämän suosion tulisi olla ikuista. Jos "Suomi on kristillinen maa" on argumentti siitä miten asioiden pitäisi olla poliittisesti tai muuten niin kyseessä on petitio principii -ajatusvirhe.

Kristillisyys voi tarkoittaa myös sitä että maa toimii kristillisillä arvoilla. Tämä on hyvin mielenkiintoinen. Koska tätä helposti lähestytään siten että katsotaan kristillisiksi koettuja arvoja ja sitten sen jälkeen katsotaan vastaavatko Suomen lait niitä. Näin tietenkin helposti syntyy ajatus siitä että maa olisi jotenkin kristillinen. Tässä on kuitenkin monta ongelmaa.
* Tosiasiassa monet yleishumanistiset näkemykset ovat yhteisiä kaikille. Näin ollen jos ne kelpuutetaan kristilliseksi ne pitäisi hyväksyä myös liberaalisekulaarihumanistisiksi arvoiksi. Joten maamme olisi korkean analogisuuden vuoksi montaa asiaa. Meillä olisikin buddhalainen, liberaalihumanisti, kristillinen ja montaa muuta oleva maa. Jos Suomella on paljon arvoja joita saadaan muualtakin kuin kristinuskosta suuri analogisuustaso ei helposti merkitse mitään, koska moni muukin kulttuuri saa sen.
* Toisaalta on syytä kysyä mitä maan arvot todella ovat. Tämä voi vaikuttaa selvältä kysymykseltä mutta se ei ole. Esimerkiksi onko rikkaille tehty veronkorotus tai työttömien työhönpatistus tai muu SSS -hallituksen tekemä budjettiratkaisu jotain joka määritelee Suomen arvot? Vai onko kansalaisten yleiset kannat se joka määrittelee Suomen arvot? (Jos ensimmäistä niin ovatko ne todella kristilliset. Ja jos jälkimmäistä niin se palaa siihen petitio principii -hässäkkään.)
* Tälläisissä tilanteissa analogiaa verrataankin usein siten että katsotaan piirteitä jotka ovat kristityille ja vain kristityille oleellisia. Ja sitten vaikka liberaalit sekulaarihumanistit ottaisivat heille tyypilliset ja vain heille tyypilliset arvonsa... ja tätä tehtäisiin monenlaisille maailmankatsomuksille. Ja sitten katsottaisiin mikä olisi eniten. Tämä helposti kyseenalaistaa maamme kristillisyyden. Ihan sen vuoksi että yleisinhimillisten arvojen jälkeen kristinuskon on itse asiassa vaikeaa perustella miksi kristillinen maa olisi ehdottomasti demokratia eikä teokratia. Taivaassa ei äänestetä ja monoteismissä ollaan käytännössä väistämättä yksinvallassa, autokratiassa. Suomi on demokraattinen maa. Demokratia on myös vanhempi oppi kuin kristillisyys joten tosiasiassa jos kristityt ovat napanneet demokratian oppiinsa - mikä on kaikkea muuta kuin ilmiselvää kun nykyajan Suomen monia kristittyjä katsoo - niin kristinusko olisi napannut itselleen entisten kreikkalaisten ei-kristillisiä oppeja. (Ja niin edespäin.)
* Itse asiassa kun ajatellaan että maassamme on kristilliset arvot tilanne näyttää usein olevankin enemmän niin päin että maassamme on joitain lakeja ja tottumuksia joita pidetään hyvänä. Ja sitten näitä pidetään kristillisinä vaikka ne eivät tosiasiassa olisi mitään johon kristillinen dogmatiikka on ehdottomasti sitoutunut. ; Esimerkiksi Montesquieun vallan kolmijakoa kannatetaan laajasti. Eli lain säädäntävalta, lain valvonta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan ja sitten kaikkia koskevat samat lait. Kuitenkin taivaassa näitä hoitaa nimenomaan yksi ja sama heppu. (Joka kenties selittää sen Helvettipuolen.) Samoin sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus voidaan ensinnäkin perustella muitakin kautta kuin kristinuskosta. Ja samalla sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät nouse suorina käskyinä kristillisestä doktriinista. (Jopa kymmenessä käskyssä kielletään pitämästä muita Jumalia. Jonka totteleminen on hieman erikoinen uskonnonvapaudelle, jos maa kerran todella noudattaa kristillisiä asioita.)
* On siis hyvin vaikeaa nähdä onko maamme kristillinen arvoiltaan vai ei. Ja pahempaa jos voimme, se todennäköisesti kallistuu sen suuntaan että se ei ole. Kysymys nojaa kuitenkin hyvin vahvasti siihen mitä maamme arvoiksi nähdään ja mitä kristillisiksi arvoiksi nähdään. Ja näistä kumpikaan ei ole mikään kiveen hakattu ilmiselvyys. (Esimerkiksi jo kysymys siitä onko maa konsepti jolla itse asiassa on arvoja on filosofisen debatin aihe.)

Maa voi olla perinteiden pohjalta kristitty. Tämä vetoaa menneisyyteen. Ja tämä itse asiassa on totta. Suomi on perinteiltään kristitty.
* On kuitenkin jännittävää huomata että maamme on perinteiltään tätä vanhempi. Kun Lalli kohteli maahanmuuttajaa kuten moni haluaisi maahanmuuttajaa kohdella, täällä oli ihmisiä joilla oli muita uskontoja. Näitä perinteitä ja sen uhripaikkoja ei säilytetä ja opeteta.
* Jopa maamme lähihistoria on hyvin hauras. Napoleonin Komplekseissa kuvattiin sitä miten Runebergin tuotanto on jäänyt Väinö Linnan jalkoihin. Runebergistä muistetaan leivos, ja hänen "Vänrikki Stoolin tarinoiden" henkilöt koetaan fiktiona vaikka ne perustuisivat todellisiin henkilöihin. "Suomen sota on hataraa sumua, jota ei osata edes yhdistää aikakauden vallankumoussotien ja koalitioiden yhteyteen. Se on yksinkertaisesti jotain mielenkiinnotonta puuroa, joka tapahtui liian kauan ennen aikaa, johon iltapäivälehden Mannerheim-spesiaali ulottuu." Maamme itsenäisyyspäivänäkin puhutaan itsenäistymisen sijasta talvisodasta, joka kertoo siitä miten irrallisia asiat ovat periaattessa lähihistorian hallintaa katsoen. Monille "Suomi on kristillinen maa" tavalla jossa luodaan tarina. Historian puolella moni tuntuukin lukevan historiaa kuin se olisi primaaristi jokin väline oman henkilökohtaisen identiteetin rakentamiselle. Ja tämän seurauksena muutama vetoava tarina ohittaa tiedot asiasta. Joten miten tältä kulmalta pitäisi katsoa sitä että olisi vaikka jokin suomalainen arvo tai jopa peräti velvollisuus tuntea kristinuskoa tavunkaan verran?

Lisäksi voidaan ajatella että Suomi on kristillinen institutionaalisesti. Meillä onkin kirkko joka saa verotuloja mutta joka ei ole minkäänlaisessa vastuussa opeistaan kansalaisille. Sillä on rituaalivaltaa läsnäololla maamme virallisissa juhlissa. Symbolinen näkyvyys -eli ev.lut. kirkon PR -jargonin mukaan "kirkon luonteva läsnäolo" - ja vaikutusvalta onkin selviö. Tässä mielessä maamme on kristillinen maa. Ja tässä kulmassa kristitty ja ateisti voisivat olla samaa mieltä siitä että maamme on kristillinen valtio. (Ja toisaalta jos kristitystä suomi on kristitty maa niin jos hän väittää että meillä ei ole valtionkirkkoa ja uskonnonvapaus ei täysin toteudu hän on sisäisesti ristiriitainen. Maassa ei voi olla institutionaalista kristillisyyttä jos siinä ei ole jonkinlaista virallisen uskonnon kirkkokompleksia, valtionkirkkoa.) Kuitenkin näkökulma olisi sitten eri. Moni näkee että yhden uskonnon ylivalta on ongelma joka pitää ratkaista. Ja toisen mukaan sitten jokin hyvä asia jonka pitääkin jatkua tulevaisuuteen koska se on vaikuttanut paljon tähänkin asti.

Loppuyhteenveto.

Väitteen monitulkintaisuus on hämmentävän suurta. Lause ei tarkoita mitään. Kuitenkin suurin osa merkityksistä ajautuu umpikujiin joten tällä ei ole juurikaan merkitystä. Niillä ehdoin joissa "Suomi on kristillinen valtio" on mielekäs ja tosi väitelause, sävy on helposti sellainen että olisi vaan niin maan parempi että ei olisi. Eli se viittaa enemmän ongelmaan kuin siihen että kyseessä olisi jokin argumentti kristillisyyden esittelyn puolesta. (Jona sitä taas pääasiassa käytetään.)

Itse asiassa lausumat voidaankin kartoittaa kahteen päätyyppiin. Joita ei kuvaa käsiteanayysi vaan asenne;
1: Lause on toiveajattelua ja normatiivinen. Se heijastaa itse asiassa enemmän sitä että Suomen pitäisi olla kristillinen ja kristittyjen maa kuin että maamme todella olisi sellainen että kaikki kristityt innolla selittäisivät miten lainsäädäntö ja poliitikot tukevat juuri heidän arvojaan. Mutta kaikki tietävät totuuden ; Tämän sijaan kristityt puhuvatkin hämmentävän paljon siitä miten poliitikot, media, lakialoitteet ja muut ovat harhaoppisten ateistien ja liberaalien vallan alla. Joka vihjaa siihen että he eivät usko että maamme on kristillinen, he yrittävät nimenomaan pelastaa maamme ikään kuin "takaisin kristillisyyteen jossa sen pitäisikin olla". Tämä tarkoittaa sitä että väitelause on lausujien itsejensäkin mukaan epätosi. Puolustusargumentit kristillistämiselle tulevatkin siis muualta. Tämä kulma ja sen esitykset ovat epäargumentatiivista ajanhaaskausta. Ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään.
2: Lause voi viitata uskonnon tämän hetken vallassaoloon, näkyvyyteen, rahaan ja muuhun. Tästä seuraa kuitenkin erikoinen ongelma. Sillä usein kristillisyyteen viitataan kun puolustetaan jotain uskonnon tämänetkistä privileegiota. Eli argumenttina on se, että koska on valtaa niin tämän vallan pitää jatkua. Siitä että asiat ovat jotenkin muutetaan johonkin jona sen myös pitää olla. Tämä ei ole argumentti, tämä on päättelyn kehäisyyttä jota peittää korkeintaan se että kehä on niin pieni ja pyörii niin nopeasti että harjaantumaton menee sitä katsellessa pyörryksiin. Jos asenne on tämä, keskustelu on jo päättynyt. Joten miksi vaivautua kuuntelemaan tai keskustelemaan tai neuvottelemaan dogmaatikon kanssa joka kykenee vain toistamaan ja inttämään hokemaansa? Ei miksikään! Tämä asenne on niin poteroitunut ja jumittunut että sellaiseen painiin osallistuminen on turhaa ajanhaaskausta. Ja tätä soveltavat ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään takaisin.

Tämä tarkoittaa sitä että jos joku heittää iskulauseen "Suomi on kristillinen maa" hän ilmoittaa hävinneensä argumentaation ja ilmoittaa keskustelun päättyneeksi. Ja hän tekee näin riippumatta siitä tajuaako hän tehneensä niin vai ei. (Jos ei tiedosta syvää virheellisyyttä kehäpäätelmässä tai siinä että väitelause on samanaikaisesti toisaalla tosi ja epätosi toisaalla jotta argumentti toimisi, niin sen pahempi sille eitiedostajalle.)