DNA:n roskaisuudesta - ja vähän kreationisminkin

 Kun perimästä ja sen funktionaalisuudesta puhutaan, on tavallaan helppoa puhua teleologisia. Gouldin kritiikki on asiallista muistaa, koska adaptationismissa usein syntyy just so tarina ns. after the fact. Jos minulta pyydettäisiin kannanottoa siihen miten itse määrittelisin funktionaalisen - ja tätä kautta myös eifunktionaalisen - perimän sanoisin, että funktionaalinen perimä on määritelty DNA:n osioksi joka on tällä hetkellä puhdistavan valinnan alla.

Tämä on tärkeää, koska monesti huomio adaptaatioissa keskittyy vain yleistymiseen. Fiksoituminen on eräänlainen fiksaatio. On hyvä täydentää tätä mielikuvaa sanomalla että funktionaalinen perimä on sellainen osio - koodaa se suoraa proteiinia tai ei - jota ei voi muuttaa tai poistaa ilman, että se vaikuttaa yksilön kelpoisuuteen. Luonnonvalinnan yksi keskeisiä rooleja on "ylläpitäminen", ei pelkkä hyödyllisten ominaisuuksien "yleistäminen".

Tässä ominaisuuden muuntumattomuus ja pysyvyys on se asia jota on katsottava muuttujana. Tarpeettomat, siis ei adaptiiviset asiat, voivat aivan täysin kerätä ja koota mutaatioita ja kadota. Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu koska pelkästään tämän tekemällä ihminen helposti on puolustamassa sitä että perimässä on niinsanottua arkikielisesti kutsuttua "roskadna:ta" aka tilke-dna:ta. Itse näen että muuttumattomuus korreloinee melko voimakkaasti sen kanssa että kyseinen geeni on vakiintunut ja valintapaineen ylläpitämä.

Mutta sitten on ihmisiä joiden mielestä mitään tilke-DNA:ta ei ole, tai sitä ei ole kovin paljoa. Ja heillä on argumentteja joita voidaan kunnioittaa. Esimerkiksi kun he näkevät joidenkin sekvenssien muuttuvan he eivät näe sitä todisteena ei-funktionaalisuudesta. Esimerkiksi transkriptit jotka ovat uniikkeja ihmisille ovat täynnä ns. "kertyvää kohinaa". Ne ovat "äänekkäitä" (noisy). Mutta he jotka näkevät että nämä ovat uusia adaptiivisia ominaisuuksia ihmiskunnassa näkevät että vaikka pysyvyys korreloi ei korrelaation puute tarkoita sen vastakohtaa.

Joku voisi nähdä, että tässä olen myötämielinen kreationisteille, jotka ovat tunnetusti sitä mieltä että Roska-DNA:ta ei ole. Mutta oikeasti ymmärrän lähinnä että tieteessä on tiettyä debattia siitä minkä verran tilke-DNA:ta on. Puolisoni sisar tutkii geenejä bioinformaatikkona ja hän on kertonut että debatti akatemiassa aiheesta on niin verevää että on turvallista sanoa tässä että "emme tiedä".

Ja joku voisi tässä nähdä että hänkin olisi myötämielinen kreationisteille. Mutta kumpikaan ei ole. Eikä kumpikaan tee loogista virhettä ja kaksoisstandardia tässä. Sillä jos me mietimme mikä tekee järkeväksi väitteet siitä että osa kohinasta on hyötyominaisuuksia on se, että suuri osa kaikista mahdollisista mutaatioista olisi funktionaalisia. 

Jos pidät funktionaalisia ominaisuuksia harvinaisena - kuten kreationistit Douglas Axen johdolla mielellään ajattelevat - ei kohina ja mutaatio millään järkevällä todennäköisyydellä "sattumalta tee hyödyllisiä ominaisuuksia". Tällöin olisi pakko ajatella että iso osa perimästä on roskaa. Mikä on se mitä kreationistit myös vastustavat.

Toisin sanoen järkevä uskomus roska-dna:sta liittyy hyvin paljon siihen miten yleiseksi näkee erilaisten mutaatioiden hyödyllisyyden. Ja tässä itse olen arvioissa varovaisempi kuin he jotka näkevät että suuri osa perimästä olisi funktionaalista. Kreationistit valitsevat tässä yhteensopimattomat osaset. Eikä tätä ole tavallaan edes vaikeaa ymmärtää. Eikä selittää.

Intentioiden ylihavaitsemisargumentista

Areiopagilla otettiin kantaa kognitiiviseen uskontotieteteseen. Siinä nousi esille tietty argumentti, ylihavaitsemisargumentti. Se on varmasti monia uskovaisia ärsyttävä argumentti. Sillä kun uskonnolle etsitään evolutiivisia syitä mietitään usein adaptiivisia selityksiä joiden mukaan uskonnosta on hyötyä. Näin ollen uskonnollisuus olisi ikään kuin samaa kuin hyvyys. Itse, uskontokriitikkona ja ennen kaikkea evoluution puolella vahvana neutraaliteorian kannattajana olen pitänyt tästä argumentista. Sen taustalla on "niin sanottu ei-adaptionistinen kanta, joka on aiemmin edustanut kognitiivisen uskontotieteen standardimallia".

"Barrettin mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Tätä kutsutaan ”toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Agency detecting device, ADD) tai ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Hypersensitive agency detecting device, HADD). Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen." ...  "Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla. Esimerkiksi luomakunnan kauneus ja järjestys on saanut aikaan hyvin laajalle levinneen uskon luojajumalaan. " Argumentti on toki tuttu ja argumenttina jo varsin vanha. Se on kuitenkin tärkeä ja hyvä argumentti.

Tämä on tietenkin noin muotoiltuna hyvin ikävä. Sillä usein uskovaiset selittävät omia kokemuksiaan. Tulee ties mitä anekdootteja. Heillä on vahvoja kokemuksia ja tunteita joita he eivät koe valehteluna tai hallusinaationa. Ja tämä aitouden kokemus johtaa totuudentunteeseen. Ja tämä teoria koetaan usein nimenomaan epäkohteliaana. Toisin kuin Alvin Plantingan warrant -teoria jonka mukaan ihmisillä on Hyvän Jumalan totuudellisen mukaisesti havaitsemaan säädetty jumala-aisti ja siksi ihmiset voivat luottaa aisteihinsa ja järkeensä. Ja ennen kaikkea näihin tuntemuksiinsa ja myös muiden vilpittömien uskovaisten anekdootteihin.

Tämän argumentin ateistipiireissä saatu perustuukin varmasti aika paljon juuri siihen, että se lupaa ateisteille aika paljon. "Ateistiksi tunnustautuva Paul Bloom on samaa mieltä, mutta hän on siitä huolimatta kriittisempi tieteellisten teorioiden vaikutuksesta uskonnon tiedolliselle oikeutukselle. Mikäli tiede näet osoittaa, että uskonnolliset uskomukset ovat seurausta luonnonvalinnan kautta kehittyneiden kognitiivisten mekanismien yliherkästä toiminnasta, voidaan kysyä, kuinka järkevää näistä evoluution sivutuotteena syntyneistä uskomuksista on pitää edelleen kiinni. Jos uskomukselle ei ole muuta perustetta kuin se, että uskova yksinkertaisesti tahtoo sen olevan totta, siltä puuttuu tiedollinen oikeutus."

Tätä esitetään yleensä siinä kulmassa missä areiopagin tekstikin sen esittää ; "Justin Barrett, jonka mukaan teistinen usko voi olla tosi, vaikka sen synnylle voidaankin antaa täysin luonnollinen selitys. 2+2 on edelleen 4, vaikka tiedemiehet löytäisivätkin ihmismielestä kognitiivisen mekanismin, joka saa ihmiset todennäköisesti uskomaan näin, ja sama pätee uskontoon."

Sen puolella voidaan itse asiassa sanoa tärkeä heikkous kyseisessä argumentissa. Se ei nimittäin teknisesti ottaen tunnista Jumalaa epätodeksi uskomukseksi. Sen sijaan se osoittaa että ihmisissä on tapa reagoida intentioihin jotka voivat olla läsnä vai eivät. Kun pusikossa on leijona tai salaliittoväijyjä pahat mielessä se todella on intentionaalinen olento. Joskus pensaissa ei ole mitään mutta reaktio on sama. Ihminen on siis kognitiivisesti ohjattu reagoimaan intentioihin. Ja Jumalan kohdalla kysymys on epäselvä. On tavallaan ensin tiedettävä Jumalan olemassaolo. Ja vasta sen jälkeen reaktio on harhaan reagoimista.

Näin ollen filosofisesti voidaan todella antaa tilaa sille miten "Van Inwagenin mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle." Argumentti ei siis oikeastaan tee sitä mitä naturalistit haluavat sen tehdä.

Mutta argumentti onkin vaarallisempi muualla

Toisaalta se ei ole mikään mihin reformoidun epistemologian ystävä, esimerkiksi Plantinga, sen ajattelee tekevän. Hän nimittäin ottaa asian esille ja peräti ajattelee sen tukevan itseään ja omia näkemyksiään. Ydinkohta on lause joka esitetään hänen nimensä yhteydessä ;" Evoluutioteorian mukaan luonnonvalinta ei ohjaa ihmisiä muodostamaan tosia uskomuksia, vaan uskomuksia, jotka ovat hyödyllisiä hengissä selviytymiselle." (Ja tässä asia, ellei peräti se se asia, jossa olen samaa mieltä hänen kanssaan.) Hän näkee että ylihavaitseminen todistaa hänen EAAN -argumenttinsa perusteesin. Siinä korostetaan että hengissä selvitään kun reagoidaan oikein eikä että reagoidaan totuudellisesti. Esimerkiksi tulkinta havaitsemisesta voidaan toteuttaa monin eri tavoin joista kaikki eivät ole tosia. (Belief-Cum-Desire). Hän korosti että jos ihmisen tapa havaita maailmaa ei ole Hyvän Jumalan säätelemä niin sitten evoluutio tuottaisi vain hengissä selviämistä eikä Totuudellisesti havaitsemista. Plantinga yleensä tässä yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole evoluutioteoriaa vastaan vaan naturalistista evoluutiotulkintaa vastaan. Eli toisin sanoen hän sanoo että evoluutioteorian ystävä ei voisi olla naturalisti.

On nimittäin asia joka reformoidun epistemologian kannattaa jättää mainitsematta tässä yhteydessä. (Se tila on ilmeisesti käytetty siihen että saadaan hakata "oikeaa vastustajaa" eli pahoja naturalisteja.) Sillä reformoidun epistemologian ytimessä ei ole vain jumala-aistin ja kokemusten luotettavuus. Sen ytimessä on myös warrant -konsepti. Ali ajatus siitä että aistit ovat virheettömiä. Jos ylihavaitsemisargumentti on laajemmin tosi, se falsifioi Jumalan joka antaa meidän aisteillemme takeen. Jos Jumala on, se on toisenlainen.

Ja koska Plantinga ja muut reformoidun epistemologian kannattajat vaativat että maailmankuvan on annettava tae, jotta se voisi oikeuttaa tieteen. Ja tieteen oikeassaoloa arvostetaan ikään kuin ilmiselvyytenä, niin tästä on hyvin laajoja seurauksia. Tämä on ollut kauan hyvin vallitseva piirre Plantingalla. Kuitenkin kyseisessä kirjoituksessa nousee esille jännittävä lausunto;

"Plantinga pitää evolutiivis-psykologisia teorioita ainakin osittain ristiriitaisina kristinuskon kanssa. Hän näkee ristiriidan piilevän siinä, että ne väittävät uskonnon kumpuavan virheellisiä uskomuksia maailmasta tuottavista kognitiivisista toiminnoista."

Tämä on Plantingalta epätavallisen vahva kannanotto. Yleensä hän on korostanut sitä että EAAN -arugmentti koskee naturalismin ja evoluution välistä juopaa. Hän ei ole lähtenyt erityiseen sotaan teististä evoluutioteoriaa vastaan. Tässä kohden hän näyttää joko muuttaneen mieltään tai vaihtoehtoisesti sanovan hieman enemmän siitä mitä hän on aina muutoinkin ajatellut. Hän rakentaa kuilua evoluutioteorian kannattamisen ja teismin välille.

Ylihataivsemisongelma onkin mutkan kautta hyvin vakava ongelma Plantingan kaltaiselle teismille. Sillä tietoisuuden ylihavaitsemisilmiö on hyvin arkinen, tosi ja tutkittu, ja nimenomaan eiteologisissa yhteyksissä. Se on itse asiassa jokaiselle tuttu arjessa. Yön pimeydessä heiluvat pensaat herättävät säikähtämiskokemuksia. Joko tämänlaiset kokemukset täytyisi kiistää tai sitten täytyisi tunnustaa että ihmisen havaitsemis-tulkinta-reagointijärjestelmiä. Olisi pakko hylätä tietyt ajattelutavat. Sillä vaikka Plantinga "Plantingan mukaan hän voi hyväksyä uskonnon naturalistiset selitykset sillä varauksella, että niiden sisällään pitämä maailmankuva tunnustaa vain osan (materiaalisen todellisuuden) siitä kokemuspiiristä, joka kristityllä on. Oman kokemuksensa perusteella kristitty voi siis pitää kiinni jumalauskostaan, vaikka metodologiseen naturalismiin sitoutuneet tieteelliset teoriat olettavatkin uskonnon synnyllä olevan pelkästään luonnollisia syitä." Samalla on kuitenkin hyväksyttävä että jos warrant falsifioituu niin se ei johdu siitä että oltaisiin sitouduttu pahaan naturalismiin. Vaan siihen että maailmankuvasta osa kuitenkin on aina maailmassa elämistä. Sitä, kun "Plantinga ehdottaa, että tiede määriteltäisiin (1) systemaattiseksi ja järjestäytyneeksi toiminnaksi, joka pyrkii löytämään maailmankaikkeutta koskevia totuuksia, ja (2) tekee sen empiirisin menetelmin." Kun tilaa empirismille antaa, joskus käy niin että oma näkemys kumoutuu. Ylihavaitseminen ei kenties ole ongelma teismille, mutta se on ongelma reformoidulle epistemologialle.

"Ei pidä sekoittaa mekanismia ja suunnittelua"

Larry Moran saamastaan erikoisesta reaktiosta. Hän oli ihmetellyt miten Intelligent Designin kannattajat eivät ota neutraaliteoriaa huomioon kritiikeissään. Hehän aina moittivat evoluutiota kuvaten sen mutaation ja luonnonvalinnan kombinaatioksi ja vain täksi. ID -sloganhan asiaan on peräti "We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged." Tämä on hämmentävää sillä jopa sellaiset "arkkiadaptationistit" kuin Dawkins ja Coyne tunnustavat geneettisen ajautumisen ja muut neutraaliteorian mekanismit. Tässä kohden keskustelunaiheena on enemmänkin voimakkuusasteet, mittakaava. Moran kutsuukin tilannetta perustellusti joskin epäkohteliaasti muotoillen "The reason this is so upsetting is that the IDiots know full well that the complexity of life is due to far more than just mutation + selection. They also know that evolutionary biologists have been "examining" Darwinian theory for a century and have decided that it is not sufficient to account for evolution. The obvious question is: are IDiots stupid or liars, or both?" Tämä oli luonnollisesti saanut jonkinlaisia reaktioita. ID -puoli oli vastannut hänelle

"1. Dr. Moran fails to understand that ID is not inherently at war with every possible theory of evolution, or evolutionary biology as a whole. The fact that the ID movement doesn’t address your favorite part of evolution probably means that this part of evolutionary biology does not confuse mechanism and design.
2. Dr. Moran fails to understand that the shift of evolutionary biology away from Darwinian mechanisms shows that ID and its proponents were correct. ID was the one to predict this move, while everyone else was hailing Darwinism as the highest point of evolutionary biology. Darwinism is no longer the pivotal feature of evolutionary biology, thus ID was correct.
3. Dr. Moran fails to understand the different roles that different theories of evolution play, and why they are important. Genetic drift and neutral theory are not theories of the origin of complex adaptation, thus, they do not function as design substitutes like Darwinism does. They are theories of what happens to the organism after the design. These fail, too, when stretched beyond their bounds to become design substitutes, but that happens much more rarely. Many design opponents tend to agree with ID’ers assessments of this possibility."

Vastaus on monella tavalla asenteellinen ja absurdi samanaikaisesti. Vastaan lyhyesti numeroiden vastauksen samalla numerolla millä vastaus on annettu.
1. Ensinnäkin vastauksessa korostettiin että neutraaliteoria ei sekoittaisi mekanismia designiin. Syynä on varmastikin se, että ID on hyvin fiksoitunut funktionaalisuuden selittämisen korostamiseen. Heistä vain se mikä selittää luonnon hienosäädön voi uhata heidän teoriaansa. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ID ei suoraan koe neutraalien ominaisuuksien heilahtelua uhaksi omalle näkemykselleen.
   1.1: Valitettavasti neutraaliteorian mallit kuitenkin iskevät juuri tälle alueelle. Sillä ID:tä voi uhata "ei oikeasti pahan ongelman kautta, vaikka siltä tuntuukin". Sen parissa on helpompi korostaa sitä että luonnossa on virheellisyyksiä joita evoluutioteoria ennustaa. Näin ollen ID:n moittimiset siitä että erilaiset surkastumat olisivat evoluutioteorian kannattajille yhtä ongelmallisia kuin ID:n kannattajille ovat väärässä. ID on joutunut tässä harjoittamaan omituista strategiaansa jossa surkastumat ovat toisaalta epäolennaisia koska ID ei tarkoita täydellistä suunnittelua. Joten ne eivät voi olla ongelma ollenkaan. Mutta kuitenkin kristittyjä faneja on pakko rapsutella niin että keksitään selityksiä sille miksi tosiasiassa surkastumilla onkin funktio ja ne eivät siksi ole oikeasti surkastumia. Jonka jälkeen ne ovat tärkeitä ID:n todisteita-
   1.2: Toisaalta ID on sitoutunut liikkeenä yllättävän vahvasti ajatukseen jossa DNA:ssa on pelkästään funktionaalisia osia. Kaikki se mitä he kutsuvat "roska-DNA:ksi" on heistä vain jotain jonka funktiota ei ole vielä keksitty. (Ja jos sitä ei ole keksitty, niin se keksitään tulevaisuudessa. Asenne josta he moittivat evolutionisteja mielellään.) Ja Neutraaliteoria on siitä ikävä että sen mekanismit määrittävät rajoja funktionaalisten geenien määrälle. Ei ole väliä onko neutraaliteoria tapahtunut "Designin jälkeen vai ei", sillä jos sen konseptit ovat tosia, DNA on väistämättä täynnä tilke-dna:ta. Tämän luulisi olevan hyvin keskeinen ID -motiivi kritisoida neutraaliteoriaa. Mutta he eivät tee tätä koska he eivät tosiasiassa ymmärrä evoluutiota kovin hyvin. Mielikuva neutraaliteoriasta ei tunnu uhkaavalta, eikä populaari-ihmiset usein tunne kuin luonnonvalinnan ja mutaation käsitteet (ja nekin vähän sinne päin), joten tälläisten asioiden kritiikki ei olisi PR -taktista. Moni voisi ahdistua kun on liikaa vaikeita konsepteja ja tieteelliseltä kuulostavia termejä darwinistisatanistien puolella.
  1.3: Tosiasiassa neutraalien mutaatioiden kasautumista on käytetty argumentaationa joilla selitetään ID:n konsepteja. Behen palautumaton kompleksisuus on tästä malliesimerkki. Eli tosiasiassa neutraaliteorian tarjoamat geenialleelien yleistymiset toimivat kanavina uudenlaisille ominaisuuksille. Se mitä evoluutio ei voisi tuottaa muuttuukin joksikin jota se nimenomaan voi tuottaa. Joten neutraaliteorian kritiikki olisi oleellista jotta voitaisiin suojella ID:n rakasta konseptia jota se pitää evoluutiokritiikkinsä kovimpana ytimenä. Behen perusongelma onkin tässä ollut se, että hänen päällään on tonni multaa. Hän on päätynyt laskemaan neutraaleja mutaatioita hyvin erikoisella tavalla. Nimittäin siten että hän ottaa valmiin tuotoksen ja arvailee todennäköisyyksiä sille miten vaikeasti juuri tämä yksi tietty piirre syntyy eikä jotain muuta. Tämä on erikoista sillä hän laskee kuin asian pitäisi syntyä sattumalta. Mutta jos pitää päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen, väitetään että lopputuloksessa ei voisi olla variointia. (Jos pelaa lottoa, ei voi vaatia että voittaja selittää että miksi juuri hän on voittanut eikä jokin muu, se vaatisi oletuksen siitä että lotossa huijataan niin että kukaan muu ei voisi voittaa.) Behen pitäisi arvioida todennäköisyys sille miten todennäköisesti jokin yhtä todennäköinen syntyisi. Juha Leinivaaralla on tähän hauska vertaus siitä miten "apina rakentaa auton".
     1.3.1: Tämä sama ongelma oli toki myös Dembskin CSI -informaatioon liittyvässä universaalissa todennäköisyysrajassa (10¹⁵⁰) jonka hän laski kertomalla näkyvän universumin hiukkasten määrän näkyvän universumin pyörimällä ajalla (alkeishiukkasten reaktioajalla arvioiden). Hän esitti että jos jokin noin epätodennäköinen syntyisi itsestään niin se olisi mahdotonta. Ja ID -piirien henki on latistunut siihen että tämä tarkoittaa että käytännössä niin epätodennäköinen että on "mahdoton". Muistan huvittuneeni kun eräs Diplomi-Insinöörituttuni näki kaavan tietämättä mitä varten se oli tehty. Hän kertoi suunnilleen sen, että "Tuon kaavan mukaan näkyvässä universumissa, joka on fyysikoiden mukaan pienempi kuin koko universumi, 50% tuon todennäköisyyden asioista tapahtuvat itsestään." Eli jos löydämme noin kompleksisen niin ei nimenomaan pidä ihmetellä, koska pelkkä sattuma tuottaisi tuollaisia niin että puolet niistä toteutuisi.
2. Motoo Kimura esitti neutraaliteorian ajatuksen jo vuonna 1968. ID on myöhempi innovaatio. Itse asiassa ID osoittaa tässä miten jäljessä se on evoluution ymmärtämisessä. On hyvin vaikeaa nähdä millä logiikalla naturalististen teorioiden kehittyminen muutoinkaan kertoo että ID on oikeassa. Se, että "Darwin ei tiennyt kaikkea" ei tarkoita että yliluonnollinen selitys olisi tosi. Logiikka on sama kuin selittäisi että se, että Newtonin vanha hyvä fysiikka korjattiin tätä tarkemmalla suhteellisuusteorialla tarkoittaisi sitä että ne jotka ovat korostaneet luonnon yliluonnollisuutta ja fysiikan kaavamaisten selitystapojen heikkouden ovat olleet koko ajan oikeassa. Tuollaisia argumentteja heittävien parista minä en hae neuvoa. Paitsi ehkä jos haluan tietää millä huumeella saa pään nopeasti ja pahasti todella todella sekaisin.
3. Kolmas kohta ei itse asiassa ole edes uusi kohta. Se on käytännössä uudelleen muotoiltu ensimmäinen kohta. Argumenttien määrä ei kasva tämänlaisella redundanssilla.

Mieleeni tuli analogia.

Satuin miettimään näitä katsellessani erästä arkeoloaa koskevaa dokumenttiohjelmaa maksutelevisiosta. Siinä käytiin läpi Clovisin ihmisiin liittyviä asioita. Kykenin kuvittelemaan mieleeni nuoren maan kreationistin moittimaan dokumenttia. Kykenen tekemään tämän sillä olisin itse asiassa taitavampi kreationisti kuin moni ns. ammattikreationisti
1: Etenkin Suomessa ongelmana näyttää olevan se, että kreationistipiirit YECistä ID:hen (osittain siksi että nämä koostuvat suuressa määrin samoista tyypeistä) tarjoavat huononnettua kreationismia. He ovat lukeneet ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja ja yrittävät aukaista ja popularisoida näiden ideoita suomen kielellä. He eivät kehitä argumentteja eteenpäin, he toistavat niitä. Ja peräti tavalla jossa he tekevät niistä yksinkertaisempia ymmärtää. Tämä tehdään usein sisällön tarkkuuden kustannuksella. Lisäksi useat kreationistit ovat vakiohahmoja jotka ovat olleet kuvioissa kymmeniä vuosia. He eivät ole korjanneet vanhoja virheitään vaan enemmänkin toistavat niitä. ID -piirissä hahmot eivät ole konventionalisoituneet vanhoihin virheisiinsä samalla tavalla. Osittain juuri siksi että siellä ID keräsi nuoria uusia uskovaisia sen sijaan että vanhan polven YECit olisivat kääntäneet takkinsa opportunistisesti. Kuten Suomessa kävi.

Ohjelmassa oli yksi kallo. Se oli ihmisen kallo. Se oli hautautuneena maahan. Arkeologit laskivat kerrostumia. Näin he saivat arvion siitä millä ajalla kallo on maahan hautautuneena. Katsojakin näki kerrokset maassa omin silmin. Kun ne osuivat suunnilleen siihen aikaan mihin Clovisin ihmiset, tulkittiin että tulos oli uskottava. - Tässä YEC kreationisti tunnistaa klassikon ; He korostavat kehäpäätelmäargumenttia. Kerrostuman vanhuus varmistetaan sen mukaan mitä siitä löytyy. Ja toisaalta kallo ajoitetaan tämän saman kerroksen mukaan.

Koska kallo oli itse asiassa hieman syvemmällä kuin on totuttu, tämä olisi haastanut Clovis -teorian. Siksi siihen oltiin skeptisiä. Ajateltiin laskuvirhettä. YEC näkee maailmankuvan sokeuttavan. Että selvästi tuo osoittaa että kerroksien arviointi on mielivaltaista. Koko ajatus pitäisi siksi kumota.

Kallosta otettiinkin DNA:ta ja hiiliajoitus. YEC ei pidä näitä ajoituksia luotettavina, niissä on epävarmuutta. Siksi ajoitukset eivät merkitse mitään. Epäpätevää, epäpätevää, epäpätevää. Kreationisti nyökyttelee että ainut tapa tietää menneisyydestä on nähdä itse, että ajassa taaksepäin ei voi tehdä tiedettä kuin kirkonkirjojen ja luotettavien silminnäkijöiden avulla.

Kiinnostavaa kuitenkin on se, että hiiliajoituksen olisi sovittava hyvin tarkasti siihen samaan ikään mihin ne kerrostumat viittaavat. Asiaa mutkisti sekin että tosiasiassa kerros ei ole jokin jossa on vain yksi asia. Samassa kerroksessa voi olla muitakin eliöitä. Jos kerros ajoitetaan ihmiskallon avulla tiettyyn aikaan, niin miksi samasta kerroksesta löytyy mammutteja joita ajoitetaan samaan aikaan. Mutta ei tyrannosauruksia joiden ajatellaan olevan eri ajoilla. Jos kerroksilla ajoittaminen on mielivaltaista, näin tulisi tapahtua. Mutta näin ei tapahdu.

Tosiasiassa kreationistien ongelmana on se, että he yrittävät voittaa taisteluita. YEC omistaa kritiikit jokaista yksittäistä koetta kohtaan. Mutta suuremmassa kontekstissa niissä ei ole mitään järkeä. Jos katsoo tutkimuskokonaisuutta on selvää että argumentit ovat väärässä. Jos ajoitusmenetelmät olisivat epäluotettavia niin ne tuottaisivat mitä vai tuloksia eivätkä ne osuisi niihin kerroksiin ja kalloihin. Tosiasiassa kallojen avulla voidaan arvioida kerroksia vain sen vuoksi että ne sattuvat olemaan käytännössä aina näillä tietyillä kerroksilla eivätkä muilla. Näitä testaillaan ristiin. Se, että kaikki eri huonot menetelmät muka vain sattumalta antaisivat toisiaan tukevia tuloksia on hyvin hyvin epäuskottavaa. Kreationistit itse vetoavat usein epätodennäköisyyksiin tavalla joka vihjaa että heidän olisi ikään kuin vähän pakko ymmärtää miksi.

Mutta he eivät tee tätä. Siksi kreationistit taistelevat yksityiskohdista näkemättä kokonaisuutta. Tässä saattaa sitten jäädä huomaamatta vaikkapa neutraaliteorian vaikutus luonnonvalinnan ja sattuman kanssa yhdessä. Tai se että ajoituksen epäluotattavuus on oikeasti luottamusväli. Ja kun montaa mekanismia käytetään rinnakkain, kokonaisuus kalibroidaan yllättävän eksaktiksi. Ja sitten he ihmettelevät miksi me kutsumme heitä IDiooteiksi...

Neutraalisti voittajia!

"It is the great irony of modern evolutionary genetics that the spirit of explanation has moved more and more towards optimal adaptation, while the technical developments of population genetics of the past 30 years have been increasingly to show the efficacy of non adaptive forces in evolution."
(Richard Lewontin, "A natural selection", 1989)

Tämän vuoden "Crafoord Prize" on jaettu. Palkinto on kenties vähemmän tunnettu kuin Nobelin palkinto. Mutta se on arvostettu. Ja se on mennyt aivan oikeille henkilöille. "The Royal Swedish Academy of Sciences has decided to award the 2015 Crafoord Prize in Biosciences to Richard Lewontin, Harvard University, Cambridge, MA, USA, and Tomoko Ohta, National Institute of Genetics, Mishima, Japan “for their pioneering analyses and fundamental contributions to the understanding of genetic polymorphism”."

Heidän tutkimuksensa on ollut merkittävää siinä mielessä että ne ovat pakottaneet tunnustamaan että luonnonvalinta ei selitä meissä olevia kaikkia piirteitä. Toki tämä lausunto täytyy kontekstoida tarkasti. P. Z. Myers on muistanut korostaa tätä; "Those results don’t contradict the theory of natural selection - they simply say that selection isn’t the sole source driving changing allele frequencies in populations." Tämä on tärkeää sillä joskus ihmisten on tapana liioitella neutraaliteoriaa niin että tämän opin mukaan luonnonvalinta olisi kumottu. Sen sijaan kysymys on mittakaavasta. Osa piirteistä on adaptiivisesti yleistyneitä. Suuri osa ei. Ja näiden lukumäärän arviointi ei ole mielipidekysymys. Näin ollen idea tiivistyy siihen miten paljon mikäkin prosessi vaikuttaa tilastollisesti. Ja tämän voi tiivistää pitkään mutta siistiin lainaukseen Tomoko Ohtalta. "The ‘neutral theory’ proposed that most evolutionary changes at the molecular level were caused by random genetic drift rather than by natural selection. Note that the neutral theory classifies new mutations as deleterious, neutral, and advantageous. Under this classification, the rate of mutant substitutions in evolution can be formulated by the stochastic theory of population genetics. Kimura's theory was simple and elegant, yet I was not quite satisfied with it, because I thought that natural selection was not as simple as the mutant classification the neutral theory indicated, and that there would be border-line mutations with very small effects between the classes. I thus went ahead and proposed the nearly neutral theory of molecular evolution in 1973. The theory was not simple, and much more complicated, but to me, more realistic, and I have been working on this problem ever since."

Ja tässä isketään ns. adaptationistiseen koulukuntaan jonka mukaan jos luonnossa havaitaan jokin piirre, sen takana olisi ikään kuin pakko olla jokin hyöty. Tämä harha vaivaa joitakuita evoluution kannattajia. Kuten myös niitä kreationisteja joiden evoluutiokritiikki muodostuu "en voi ymmärtää mitä hyötyä on puolikkaasta [lisää jokin piirre tähän]:ästä". Jos minulta kysytään niin neutraaliteoria on eräs tärkeimmistä elementeistä jota evoluutiossa on. Ja se on myös noin yleisesti ottaen sen vähiten tunnettu alue.

Onkin kenties hyvä laajentaa juhlintaa muutamaan tuoreehkoon juttuun jotka sivuavat tätä aihetta syvästi.
1: Tuore tutkimus "Evolutionary cell biology: Two origins, one objective" esittää että luonnonvalinta on johtanut ajatteluun jossa perimässä olisi hirveästi funktionaalisuutta, jopa sellaisella tasolla että jos jokin osa DNA:sta ei tee jotain niin oletetaan että se johtuu siitä että niiden adaptiivista luonnetta ei tunneta. Kuitenkin populaatiogenetiikasta oppimamme on johtanut siihen että luonnonvalinnan "kaikkivoipaisuutta" rajoittaa moni asia. Luonnonvalinnan maksimietehokkuus määräytyykin esimerkiksi populaation koon kaltaisten voimien kautta. Geneettinen ajautuminen lisää variaatiota ja kohinaa genomiin. Ja nämä ei-adaptiiviset voimat ovat jopa takana kun genomiin syntyy kompleksisia funktionaalisia osioita.
     1.1: Tästä on keskusteltu Larry Moranin "Sandwalk" -blogissa. Siellä itseäni kiinnostavin asia koski populaation kokoa ja adaptoitumiskykyä. Siellä nimittäin puhuttiin jo hieman siitä miten populaatio kestää geneettistä taakkaa (genetic load). Siellä sivutaan Lenskin bakteeritutkimuksia. "Lenski is talking about variation in mutational robustness - the ability of populations to cope with the mutational load imposed by u - rather than population-dependent variation in the mutation rate itself. Of course, there will possibly be a 3-way relationship, as the degree of robustness encountered will affect the fitness benefit of changes to u." Josta päästään aasinsillan kautta seuraavaan kulmaan.
2: Dan Graur on kirjoittanut geneettisestä taakasta ja sen suhteesta geenien lukumäärään. Tällöin puhutaan siitä miten populaatio voi ajautua virhekatastrofiin, jossa luonnonvalinta ei kykene korjaamaan virheitä. Luonnonvalinnalla on tilastotieteellinen "hinta". Evoluutio ei voi adaptiivisella tasolla edetä miten nopeasti ja tämä asettaa rajoja myös sille miten nopeasti genomi voi muuttua pelkästään hyödyllisillä mutaatioilla. Karkeasti ottaen monissa tilanteissa geneettinen taakka on luonnonvalinnan hinta. Ja kun katsotaan populaation kelpoisuutta tarkastellaan kaavaa w=(1-µ)ⁿ jossa µ on mutaatiotahti, keskimääräinen populaation kelpoisuus on w.ja n on genomissa olevien lokusten määrä. Mutaatiotahdin osuus kaavassa on hyvinkin arkijärkeenkäypää. Mutta Graurin korostama huomio on helppo vasta jos osaa peruslaskutoimitukset matematiikassa ja ymmärtää pinnallisesti mitä ne tarkoittavat. Koska n on potenssissa siitä seuraa se, että geenien lukumäärällä on valtava vaikutus siihen minkä "hinnan" populaatio maksaa. Siksi jos meillä on "human genome projectin" estimoima 20 000-30 000 geeniä populaatio selviytyy luonnonvalinnan hinnasta sillä että ihmisillä on keskimäärin 2 ja puoli lasta. Tällöin geneettinen taakka on helposti hoideltavissa. Näin populaatio on stabiili ja voi varsin hyvin edistyä adaptiivisesti jos syntyviä jälkeläisiä on vain kolme per ihminen. (Koska tämä on itse asiassa aika paljon yli 2 ja puoli.) Jos genmista 80% on funktionaalista jokaisella ihmisellä pitäisi olla 7 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 jälkeläistä. Eli määrä joka tuntuu liioitellulta jopa pahimissa lestadiolaisperheissä.
     2.1: Aiheesta on keskusteltu Myersin "Pharyngula" -blogissa. Itse pidän tätä tärkeänä, sillä se korostaa sitä että olipa asiat miten tahansa, genomissa suurin osa on roskaa. Tämä on hyvin erikoinen asia koska tämä on sitä materiaalia jossa kreationistit ovat oikeassa tavalla joka on äärimmäisen epämiellyttävää kreationismille. He nimittäin puhuvat mielellään rappeutumisesta. Heillä on periaatteessa yksinkertainen teologinen tausta-ajatus jossa eliökunta oli ensin maksimaalisen hieno ja sitten syntiinlankeemus ja muu vastaava ajoi sen rappeutumaan. (Nopeammin kuin ehdit sanoa terpodynamiikan toinen pääsääntö.) Heillä on tämä perusidea ja sitten he sovittavat kaikkia siihen vivahtavia teorioita silloinkin kun näitä ei oikein voi sovittaa. Sillä he ajattelevat tämän lähtökohdan kautta ja katsovat mikä kuulostaa siltä että se sopii siihen. Tämä vahvistusharhainen ajattelutapa on toki hauskaa seurattavaa.
        2.1.1: Mutta jos lähdetään siitä että kreationistit ovat todella oikeassa siinä että jos eliökunta olisi aluksi megakompleksinen niin tiedetyt mikroevoluutiovoimat rappeuttaisivat eläinkunnan nopeasti sille tasolle että geneettinen taakka kestetään. Tämän kreationistit ottavatkin esiin kun he kritisoivat evoluutioteoriaa geneettisen taakan periaatteita mainiten. Mutta evoluutioteorian sisällä ei ajatella, että eliökunta olisi ollut aluksi tämänlainen. Joten on hyvin vaikeaa ymmärtää miksi tämä argumentti olisi muuta kuin olkiukko. Sen sijaan voidaan huomata että samat kaavat näyttävät että evoluutio on hyvinkin tehokas jos tilannetta muutetaan ja geenien määrä on pienempi. (Kuten se on jos evoluutio on lähtenyt pienestä ja yksinkertaisesta.)
        2.1.2: Sen sijaan kreationistien ongelma onkin siinä että he ovat jostain syystä päätyneet vastustamaan kaikkea "roska-dna":ta verisesti. Heille on tärkeää että genomissa ei ole mitään eifunktionaalista. Samoin kuin heille on tärkeää että valaiden surkastumille on funktio nykyisissä valaissa. Heitä ei kiinnosta mikä on evoluutioteorian määritelmä surkastumalle, vaan heitä vaivaa enemmänkin ajatus siitä että epätäydellinen luonto on kytköksissä Pahan ongelmaan. Eli teologiaa tungetaan tässäkin tapauksessa sinne minne se ei kuulu. Jos kreationistien rappeutumismallien kohdalla niin ihannoidut geneettisen taakan kaavat ovat tosia, kuten ne ovat, on ilmiselvää että perimässä olisi paljon eifunktionaalisia osasia. Tämä tosiasia iskee sekä adaptationisteihin että kreationisteihin. Mikä tietysti ilahduttaa minua lähes yhtä paljon kuin alussa mainitsemani ansaittu palkinto.

Jos olemme kehittyneet evolutiivisesti miksi täällä on vielä luonnonvalintaa?

Buzzfeedissä oli huumorimielellä tehty artikkeli joka koostui argumentaation sijasta hauskoista kuvista. Kysymys oli siitä että jos luonnonvalinta karsii sekundatuotokset niin miksi maailmassa on tyhmyyksiä tekeviä toilailevia ihmisiä. "If evolution does exist, then why are these dingalings allowed to keep muckin’ everything up?" ; "If evolution is real, how does something like this happen?" ... "And how did people like this exist?" Juttua ei ole tarkoitettu argumentiksi. Mutta se on jossain määrin opettavaisempi ja evoluution kannalta oleellisempi kuin moni ID -oppikirja. Sillä tässä linkissä vastaan tulee esimerkiksi sellaiset teemat kuin evoluutio, kaiken havaitun selittäminen funktionaalisesti ja paras mahdollinen maailma.

Ensimmäinen huomio on se, että tämänlainen epätäydellisyyksien luettelointi on tavallisesti liitetty Jumalan olemassaoloa vastaan. Ja evoluutio on nähty tämän antiteesinä. Näin ollen on aivan asiallista kysyä että onko evoluution maailma jotenkin erityisen samansuuntainen Leibnizin "paras mahdollinen maailma" -tilan kanssa. Tämä kysymys on relevantti sillä niin pahan ongelmaa kuin evoluutiotakin koskee eri skenaarioiden vertailuun keskittyvä ajattelu. Siksi on aivan oikesti syytä miettiä sitäkin että jos Darwin awardsissa mainitut ihmisten "hölmöilyt kuolemaan asti" olisivatkin ongelma evoluutiolle, eivätkä jotain evoluutiota käytännössä ja todiste evoluutiosta tosimaailmassa.
1: Ne eivät ole ongelma evoluutiolle. Mutta on tärkeää tietää miksi. Koska se nyt auttaa evoluution sisällön ymmärtämistä ; Melko moni ymmärtää että evoluutio ei tuota täydellisyyttä, mutta sitten toisaalta jos evoluutio ei selitä jonkin piirteen tai asian funktionaalisuutta tämä nähdään puutteena ja ongelmana. Mikä on erikoista koska jos kaikesta on hyötyä vähintään lähestytään hyvin vahvasti "parhaan mahdollisen maailman skenaariota".

Pahan ongelman voima tulee tietenkin siitä että hyvä ja kaikkivaltias tuottaa parhaan mahdollisen maailman. Ja siinä toilailu olisi hyvinkin merkittävä ongelma. Itseäni esimerkiksi aivan oikeasti ihmetyttää tässä mielessä se miten logos -henkisyys - äärimmillään warrant -ajattelu jossa ihmisen äly ja havainnointi on perimmiltään ehdottoman luotettavaa - on monien kristittyjen parissa niin suosittu. He ajattelevat että koska Jumala on äärettömän älykäs, ja ihminen on Imago Dei -teorian tapaan Jumalan kuva - eli ihmisen älykkyys heijastelee ja on analoginen Jumalan älykkyyden kanssa - niin miksi olemme niin tampioita logiikassa? Kun ihminen voi tehdä tietokoneen joka on logiikaltaan ja laskentateholtaan analyyttisempi, ja laskemisasioissa muistiltaan vähemmän detaljeja unohtava kuin ihminen, ei voida kuin ihmetellä. Kun ihmisen pitää kouluttautua jotta osaisi laskea ja tehdä logiikkaa, ja on silti virheherkkä, niin miksi tietokoneelle asiat ovat niin helppoja? Imago Dei -tilanne todella herättää ihmetystä ihmisten yleisestä tampioudesta.

Ja jossain määrin perinteisessä evoluutiokuvassa on ollut tätä ongelmaa. Vanhassa adaptiivisessa ajattelussa onkin ollut paljon kristittyjä viehättäviä piirteitä. Siinä kun on korostettu sitä miten eliöiden rakenteet ovat tarkoituksenmukaisia. Miten evoluutio luonnonvalinnan voimalla hioo käytännössä parasta mahdollista. Gould ja Lewontin ovat kutsuneet tätä vanhaa asennetta "panglossianismiksi". Ja jopa Gouldin kanssa kovasti erimielinen ja adaptaatiokeskeinen Dawkins edustaa linjaa jossa ei uskota että evoluutio tuottaisi täydellisiä rakenteita. Kaikkia käyttäytymispiirteitä ei tarvitse selittää. Siksi perhosen lento liekkiin johtuu siitä että perhonen hyötyy valon suhteen liikkumisesta yleensä, kun taas kynttilänliekki on poikkeustila.
1: Dawkins onkin suututtanut uskovaiset monella tavalla. Yksi niistä koskee yllättävän maltillisia ja evoluutioon myönteisesti suhtautuvia uskovaisia jotka korostavat adaptationismia kulttuurievoluutiossa. Että kun uskonto on säilynyt ja on ihmislajille niin yleistä niin evoluution mukaan sillä täytyisi olla hyöty tarjottavana. Dawkinsin mukaan uskonto on juuri sitä että ihmiskunta ikään kuin lentää kynttilänliekkiin.

Kun adaptationismissa on kaikki havaitut piirteet pyritty selittämään funktionaalisuuden kautta, ollaan siinä päädytty juuri "parhaaseen mahdolliseen maailmaan" tai sellaista korostavaan näkökantaan. Modernissa evoluutiossa ei tämänlaiseen asiaan uskota. Joten tosiasiassa ei noita piirteitä tarvitse välttämättä selittää. Ne voivat olla sitä mitä Gould kutsuu "spandrel" tai jopa täysin neutraaleja tai jopa haitallisia. Näin ollen voi olla että tyhmien temppujen tekeminen voi olla esimerkiksi sosiaalisen laumakäyttäytymisen seuraus. On syytä demonstroida luottavansa ystäviin turvallisissa olosuhteissa. Se voi olla jotain jossa pitää tehdä temppuja seksuaalivalinnan vuoksi jotta synnytetään vaikutus. Mutta ollakseen aito signaali temppujen täytyy jotenkin ilmentää aitoa taitoa, ja valitettavasti populaatiossa on variaatiota. Mutaatiot eivät ole aina hyödyllisiä joten kenties tuossa onkin kasa uusia ensikertalaisgeenejä putoamassa geenipoolista. Ja niin edespäin.

Joku voisi jopa esittää retorisia kysymyksiä. Kuten sellaisia että tässä on demonstroitu luonnonvalintaa käytännössä. Ja toisaalta voidaan nähdä että kuvien huumori syntyy juuri siitä että ne ovat uhkaavia mutta eivät vaarallisia. Ne ovat jopa malliesimerkkejä benighn violation theorystä käytännössä. Hupi on uhka plus seurausten harmittomuus. Ja kun mietimme miksi nämä seuraukset ovat niin harmittomia, voimme miettiä että olisiko kallon paksuudessa jotain tekemistä sellaisilla asioilla kuin luonnonvalinnalla.

Ollakko vai eikö olla - kas siinä pulma

Kirjoitin jokin aika sitten "angsteismista". Se syntyi jonkinlaisesta turhautumisreaktiosta. Mutta idea on tarpeen kun otamme esille Nury Vittachin tekstin jonka mukaan ateisteja ei ole olemassa. Hänen mukaansa psykologia pakottaa meidät ateisteiksi. Ja hän aloittaa artikkelinsa puhtaalla kontradiktiolla, jonka kuvakukset ovat kaikkea muuta kuin neutraaleja "WHILE MILITANT ATHEISTS like Richard Dawkins may be convinced God doesn’t exist, God, if he is around, may be amused to find that atheists might not exist." Toki kirjoittaja käyttää muutenkin tekstiä joka vihjaa kaikkea muuta kuin laadukkaaseen tekstiin Nury Vittachi tuntuu aina todistelevan lainaamiensa auktoriteettien ateismia: "... says Graham Lawton, an avowed atheist himself" ja "... says Boyer of Washington University, himself an atheist" Se itsessään on minulle aina hälytysmerkki, joka jo rakenteena paljastaa kirjoittajan asenteellisuuden.

Itse teksti paljastaa sen, että monesti kirjoittaja perustelee asiaansa aivan erikoisilla asioilla. Esimerkiksi jos katsotaan hänen narraatioanalyysiään, se nojaa perusoletukselle että vain teisti voi olla moraalinen. Eli jos ihmisillä on etiikka, se ei voi olla evoluution ohjelmoimaa vaan sen täytyy olla jumalista ja vain jumalista. Muutoin ei ole juurikaan sisältöä siinä että ateisteja ei ole koska "In children’s stories, this can be very simple: the good guys win, the bad guys lose. In narratives for older readers, the ending is more complex, with some lose ends left dangling, and others ambiguous." Eli jos uskoo moraaliin onkin teisti eikä ateisti. Väite on asenteellinen, eikä jotain joka on sitä että "tiedemiehet ovat todistaneet", kuten Vittachi ylpeästi otsikkoonsa laittaa. ; Sama ongelma on Vittachin lausunnossa sosiaalisuudesta. On totta että uskonto on sosiaalista toimintaa. Mutta väitän että jos esittää että sosiaalisuus on teististä, on syvästi hakoteillä. Voidaan sanoa että uskonto on sosiaalista koska olemme muutoin sosiaalisia olentoja ja uskonto hyväksikäyttää tätä. Se, että uskonto on todellakin de facto sosiaalista yhdessäoloa ja siihenliittyvää vallankäyttöä ei tarkoita että jos vallankäyttö otetaan pois että yhdessäolosta pitäisi luopua, mitenkään automaattisesti tai välttämättä.

Tieteellisyydestä ei puhu sekään, että kirjoittaja ei selkeästi tunne geneettistä ajautumista, tai itse asiassa mitään vanhahtavasta adaptationismista poikkeavaa evoluutiomallia. "Albert Einstein, who had a life-long fascination with metaphysics, believed atheism came from a mistaken belief that harmful superstition and a general belief in religious or mystical experience were the same thing, missing the fact that evolution would discard unhelpful beliefs and foster the growth of helpful ones." Päin vastoin. Evoluutio ei toimi näin, ja jopa nykyajan adaptationismia painottavat henkilöt - kuten "militantti" Richard Dawkins - korostavat että jokainen populaatiossa yleinen - tai edes siihen fiksoitunut - geeni ei ole yleistynyt luonnonvalinnan vaikutuksesta (aka siksi että siitä on hyötyä). Kirjoittaja ei siis ole kuullut neutraaliteoriasta. Hän ei ole tutustunut edes Stephen Jay Gouldin tiedettä popularisoiviin teoksiin useiden vuosikymmenten takaa. Eikä ilmeisesti mihinkään sen jälkeenkään. Argumentti joka saa voimansa siitä että ei osaa evoluutioteoriaa on noloa, etenkin tiedetoimittajalta. (Tämä on nähdäkseni kovin ja noloin virhe koko tekstissä. Nolompi kuin ajatus että moraalinen tarina olisi perustaltaan teistinen.)

Mutta toki osassa argumenteissa on jotain ytyä. "Statistics show that the majority of people who stop being part of organized religious groups don’t become committed atheists, but retain a mental model in which “The Universe” somehow has a purpose for humanity." Ja "People who think they are being watched tend to behave themselves and cooperate more,” says the New Scientist’s Lawton. “Societies that chanced on the idea of supernatural surveillance were likely to have been more successful than those that didn't, further spreading religious ideas." ja "When researchers asked people whether they had taken part in esoteric spiritual practices such as having a Reiki session or having their aura read, the results were almost identical (between 38 and 40%) for people who defined themselves as religious, non-religious or atheist." ja "These findings may go a long way to explaining a series of puzzles in recent social science studies. In the United States, 38% of people who identified themselves as atheist or agnostic went on to claim to believe in a God or a Higher Power." ja "Scientists have discovered that “invisible friends” are not something reserved for children. We all have them, and encounter them often in the form of interior monologues. As we experience events, we mentally tell a non-present listener about it."

Toki esimerkiksi minun puolestani on rukoiltu. Ja olen jopa osallistunut puolestani rukoiluun. Ja olen käynyt uskonnollisissa tilaisuuksissa. Osittain siksi että on viety. Osittain siksi että sosiaalinen valta uskonnolla on sellainen että jos pahastuu millään tavalla siitä että joku rukoilee puolesta, on idiootti joka hylkää kaiken sosiaalisen ja "ei ymmärrä että tarkoitetaan hyvää". Ja toki on selvää että uskovaisuus ei vaadi institutionalisoitua uskontoa. Ja tarkkailun tunne vaikuttaa käytökseen. ~ Itse asiassa itsekin olen huomannut raivoavani tietokoneelle joka ei toimi vaikka se ei ole älyllinen. Antropomorfismi on yleistä. Tämä ei itse asiassa tee reaktiosta hyödyllistä - päinvastoin. Se on nykyajassa haitallinen. Helpompaa olisi olla kärsivällinen ja vaikka korjata ongelma rationaalisesti. Kiroilu personifikoidulle tietokoneelle on tietysti helpompaa. En tosin pidä tätä teistisenä toimintana, vaan tyhmäilynä jota en tee siksi että ajattelen ja päädyn johonkin sofistikoituneeseen lopputulokseen maailman luonteesta vaan siksi että en ajattele, koska se saatanan matolaatikko hidastelee ihan kiusallaan.

Eikä se hyötykään muuttaisi mitään kovin relevanttia. Pascal Boyer - eli henkilö johon Vittachi itsekin viittaa - on esitellyt teoksissaan sitä miten intentioiden ylireagoiminen on nimenomaan jotain jota evoluution voi odottaa tuottavan. Jos pensas on tyhjä, säikähdämme kenties kerran liikaa. Mutta jos siellä on leijona tai pahantahtoinen lymyiöijä ja säikähdämme kerran liian vähän, on se tuhoisaa. Ja näin virheellinen epätosi näkemys voi yleistyä. Tämä näkemys korostaa että ihminen voi kokea säikähdyksentunteita ja silti pitää niitä naurettavina ja epätosina. Nähdäkseni esimerkiksi Boyer on nimenomaan ateisti joka selittää miksi ihmiset, mukaanlukien hän itse, reagoivat tiettyihin asioihin tietyllä tavalla.

Mutta syvin huvittuneisuus tulee sitten kohtaamisistani teologien kanssa. Sillä kun on katsottu tätä uskontoasiaa psykologian näkökulmasta (esim. Pascal Boyer) niin tämänlaiset ovat selityksiä sille miksi ihmiset uskovat yliluonnollisiin asioihin vaikka ne eivät ole totta. Miksi yleinen uskomus ei olekaan sama kuin faktuaalinen tosiasiatila. Samalla korostuu se, että rationaalinen ateismi ei olekaan uskontojen tapaista tunteilua vaan se on nimenomaan rationaalinen johtopäätös jota ennakkonäkemykset eivät painota. Ja heti kun vetää teologia tämänlaisella antropomorfismikortilla päähän, he korostavat että Jumala ei ole sellainen. Että sofistikoitunut teologia ei pidä tuollaisia kuu-ukko -jumaluuksia. Että tyhmä lattea taikauskoinen idioottitapa katsoa uskontoa. Teologeille tuntuu olevan kovin tärkeää korostaa että tämänlainen ei oikeasti ole uskontoa. Eli se mikä on eksistentiaalisella tasolla ihmisen peruskokemus ei sitten olekaan kovin merkittävä asia. Tämä muistuttaa Boyerista siinäkin mielessä että hän on korostanut ns. teologisen korrektiuden määritelmää. Siinä ihmiset osaavat dogmeja mutta uskovat ja toimivat sitten ihan eri normien mukaan. Uskovaiset teologeja myöten kuluttavat siksi melko paljon aikaa sellaisten näkemysten puolustamiseen johon he eivät tunteiden ja toiminnan tasolla usko. Tämä korostaa sitä puolta uskonnosta joka Vittachilta unohtuu.

Siksi ei pidäkään ihmetellä että Vittachin kirjoitelmaan on reagoitu ja päällimmäinen viesti on siinä että huono tiedekirjoittaja tekee kaikista uskovaisia siten että uudelleenmäärittää uskonnoksi kaiken sellaisenkin mitä oikeastaan kukaan ei pidä uskontona. "An interior monologue doesn’t mean that it’s directed at someone other than ourselves; it’s just a way of processing what we experience. And to equate that with the “invisible friend” of God is ludicrous." ... "Note, too, that if 38% of atheists or agnostics (probably mostly the latter) who believe in a God, that means that 62% don’t—hardly the complete absence of atheism that Vittachi claims." ... "Reiki and homeopathy are based, like religion, on faith (belief without evidence), they are not the same thing as theism, which accepts a supernatural “being” who is to be proptiated and who generally propounds a moral code. That’s not the same thing as thinking that having needles stuck in your body will cure arthritis." ... "If Vittachi has read Boyer, as he claims, he’ll know that Boyer, as do many of us, see religion or belief in deities as spandrels: byproducts of an evolved brain but not hard-wired into it. Children, for example, do not come to belief in God without indoctrination." ... "As for funerals, I go to them, but only to have a foregathering of friends with whom I mourn the loss of another. Of course we feel awful when a friend, relative, or loved one dies, and we’re social animals who get solace from the presence of others. Ergo we have wakes, funerals, and whatever “ritual” is involved in burying and mourning the dead. Is that religious? I don’t think so." ... "The piece I’m highlighting today, however, is slightly different, for it makes the astonishing claim that atheists probably don’t even exist. Well, that’s an exaggeration, for it turns out that the author construes as “religious” all manner of things that most people don’t see as religious. And those of us who reject gods will be surprised at the dumb ways the author claims that we’re really religious on some level."

Siksi minulla oikeastaan on yksi sanottava. Kun Vittachi yrittää leikkiä diplomaattia, hänen tulisi todellakin toimia diplomaattisesti. "In the meantime, it might be wise for religious folks to refrain from teasing atheist friends who accidentally say something about their souls. And it might be equally smart for the more militant of today’s atheists to stop teasing religious people at all. We might all be a little more spiritual than we think." Jos Vittachi inhoaa sitä että uskovaisia pilkataan, ja että uskovaisille suututaan, niin hänen kannattaisi ottaa huomioon se, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ja vaikka tämä ei ehkä vastaa oikeudenmukaisuuden normeja, niin psykologisesti ihminen toimii luontevasti juuri näin. Ja siksi se on se jota nyt sitten pitäisi seurata syvimpänä ihmisyytenä. Ja jos esittää pseudotieteellisiä väitteitä tieteenä ja kutsuu vastapuolta ensisanoinaan "militantiksi", niin ei pidä ihmetellä jos vastapuoli hermostuu. Esimerkiksi se, että uskonnoton tai ateisti joutuu koko ajan reagoimaan selkeästi virheellisiin ja valheellisiin väitteisiin - jotka pahimmillaan, kuten Vittachin teksti, paljastuvat virheellisiksi jo sen käyttämien lähteiden itsensä suoraan sanomina - joita yhdistetään syytteisiin kiusaamisesta ja siitä että ollaan "militantteja", niin se ei ainakaan auta parantamaan suhteita. Sillä tärkein syy kaikkeen uskonnollisuudenvastaiseen metelöintiin on että ei saada elää rauhassa ihmisinä heti jos ei satu olemaan teisti. Niin kauan kuin esimerkiksi minun arjessani on tämänlaista korjattavaa niin ehdotan diplomaattisesti että kaikki Vittachin kaltaiset ihmiset tekisivät mitä tahansa muuta kuin mihin elämäänsä nyt kuluttavat. Kun vittuilee, ei pidä ihmetellä jos toinen suuttuu. Eikä valittaa, saati yllättyä, jos tälläistä vittuilevaa lietsontaa ensin itse harrastaa isolla volyymillä julkisesti oikein työkseen ja rahaa vastaan ja joku siitä sitten joku toinen vittuuntuu. "OK. mr. Vittachi. Stop your own harassing and teasing and lying about us. Or I will, and I m fucking serious about that, tease back on you and every single theist who takes shit like yours seriously. And It's just fair. Human psychology works that way so there."

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Delfiini, tuo Jumalan pahin vihollinen

"Evolution is a "tinkerer", not an "engineer.""
(Francois Jacob)

Evoluutio on näpertelijä eikä insinööri. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio ratkaisee ongelmia parantelemalla ongelmia jotka ovat käsillä. Insinööri sen sijaan tarkastelee asioita tulevaisuus ja kokonaisuus mielessään. Ja näiden kahden välille voidaan saada hyvinkin suuri ero.

Intelligent Designin peruslogiikkana on itse asiassa viitata tämänkaltaiseen. Behen palautumaton kompleksisuus -konseptissa henkenä on juuri se, että suunnittelija tekee jotain jossa on osat laitetaan valmiina yhteen. (Hän ei vain huomioi sitä että nämä voivat syntyä vähittäin evoluutiolla - ja että esimerkiksi H. J. Muller "Reversibility in evolution considered from the standpoint of genetics" (1939) kuvaa evoluutioprosessia ja pitää siinä evoluution ennusteena että Behen kuvaamia rakenteita syntyy evoluutiolla ja että niitä tullaan löytämään.)

Kuitenkin perusasetelmassa on jotain. Ja tämä liittyy siihen puoleen jota kreationistien on ilmeisen vaikeaa tiedostaa. Nimittäin kun evolutionisti perustelee "huonoa suunnittelua", hän itse asiassa kuvaa piirteitä jotka viittaavat siihen, että evoluutio näpertelee. Tinkering -ajatus johtaa esimerkiksi siihen, miksi meillä on selän rakenne joka aiheuttaa helposti selkäsärkyä ; Siinä on rakenteita jotka ovat syntyneet nelijalkaisena ja sitten tätä on lähinnä nostettu ylös. Olen aikaisemmin demonstroinut tämän ajatuksen sisältöä. Ja olin huvittunut kun nämä argumentit nähdään kreationistien parissa toistuvasti näkevät tämänlaiset argumentit vain Pahan ongelman sovelluksina. He moittivat että evoluutikot eivät ymmärrä että huonosti toimiva osa olisi ongelma evoluutiollekin. Eli jos se ei toimi kunnolla se ei olisi adaptiivinen eikä evoluutioon sopiva. Tinkering -näkökulma luonnollisesti näyttää että kysymys on kaikesta muusta.

Paitsi jos Pahan ongelmaan käytetään yhtään minkäänlaista Leibnizin ajatteluun perustuvaa teologista ratkaisutapaa.

Kirjoitin aikaisemmin siitä miten pahan ongelmaa ratkotaan usein siten, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Silloin kaikki tuskaiset piirteet johtuvat siitä että niiden korjaaminen ei olisi ikään kuin fysikaalisesti mahdollista. Voimme ikään kuin kuvitella että maailma olisi parempi, mutta tämä kuvitelma ei ole totta. Ratkaisuongelmat aikaansaisivat pahempia ongelmia. Kokonaisuus olisi vielä huonompi. Tai ratkaisut eivät olisi logiikan tai fysiikan lakien mukaisia.

Moni uskova on ilmeisen tyytymätön vasaraesimerkkiini jota olen asiasta käyttänyt. Eli siihen että Leibnizin selitysmallissa kärsimys johtuu siitä että se varoittaa että emme lyö sormeemme vasaralla yhä uudestaan ja uudestaan kunnes sormi olisi täysin piloilla. Ja siksi meillä on kipuaisti. Asiaa voisi tietysti ratkaista sillä, että Jumala suunnittelisi sormet jotka eivät voisi mennä rikki. (Hän kykenee luomaan olentoja jotka kulkevat seinien läpi, mutta joiden käsissä olevia reikiä voidaan tutkistella aivan konkreettisesti. Sen sanoo Raamattukin. Näin vasara voisi mennä sormen läpi.)

Leibnizin lähestymisen kritiikissä on teologien puolella usein sitten menty siihen, että mietitään voisiko Jumala luoda maailmasta ja ihmiskognitiosta sellaisen, että ihmiset voisivat valita uskontonsa, mutta jossa yksi useampi ihminen kääntyisi kristityksi. Se on tietysti yllättävän kova ongelma, mutta pidän tämänlaisia hieman saivartelullisina.

Sillä tosiasiassa jokainen tinkering -argumentti on sellaisenaan konkreettinen todiste siitä että asiat voisi hoitaa paremmin. Ja että kyseessä ei ole mikään fysikaalinen mahdottomuus. Heräsin tähän vaihtoehtoon kun kuuntelin Neil de Grasse Tysonia. Hän puhui siitä miten ihmiset ovat omituisia olentoja jotka puhuvat, syövät ja hengittävät samasta rei'ästä. Joka johtaa siihen että moni ihminen tukehtuu kuoliaaksi. Puhuminen vaatii rakenteita jotka johtavat siihen että tukehtuminen tietyissä olosuhteissa on hyvinkin mahdollista. Ja sitten meillä on kuitenkin delfiinejä joilla on hengitysreikä ja syömisreikä erikseen.. Tämä vihjaa siihen että ihmisiä kuolee sellaisen rakennepiirustuksen vuoksi, joka olisi mahdollista tehdä toisin. Insinöörinäkökulmasta se olisi aivan helppo asia. (Etenkin jos mietitään niitä haasteita mitä ihmisen ja delfiinin kaltaisten eläinten rakentaminen muutoin vaatisi.)

Jo tämä yksinään kertoo että emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ja näin on ymmärrettävää jos kreationistit eivät suostu näkemään evoluutiokysymystä minään muuna kuin Pahan ongelman nyyläämisenä. He ovat "todennäköisyys-stodennäköisyys" -näkökulmassaan ja "ei sattumalta" -maailmankuvassaan äärimmäisen Leibnizin oppien mukaisia. He miettivät mahdollisia maailmoja ja ajattelevat että todellisuus on niin kompleksi, että se on enemmän kuin satunnaisen hyvä, että se on paras mahdollisista maailmoista.

Tässä vaiheessa heidän ongelmansa onkin oikeastaan vain se, että delfiini konkretisoi ihmisen rakennesuunnittelussa olevan puutteen joka konkreettisesti ja ilmiselvästi voisi olla paremmin. (Ja pahempaa, jokainen tinkering -näkökulmalla tehty selitys anatomisista omituisuuksista tekee saman.) Ja tämä yksinään falsifioi Leibnizin ajatuksen parhaasta mahdollisesta maailmasta. Eikä tässä oikein ole mahdollista generoida mitään millä "paras mahdollinen maailma" voitaisiin uudelleen henkiinherättää. Paras mahdollinen maailma on yksinkertaisesti tosiasioidenvastainen hyvin syvällisellä tavalla.

Mitä "typhoid" Mary Mallon opettaa meille evoluutiosta?

Keskustelin eilen jonkin verran ihmisten evoluutiosta. Tai oikestaan siitä, että monesta ihmisten evoluutio olisi pysähtynyt. Kantana on siis ollut jonkinlainen "käänteinen kreationismi" - siinä mielessä että kun kreationistit uskovat mikroevoluutioon mutta eivät makroevoluutioon, eli siihen että evoluutio toimii nykyään mutta ei selitä menneisyyttä kun taas ne joista ihmisten evoluutio on pysähtynyt esittävät että evoluutio selittää historian mutta teollistuminen on nostanut ihmisen evoluution yläpuolelle.
1: Termi "rappeutuminen" on tietysti jo siitä erikoinen, että niissä ei huomata soveltaa populaatiogenetiikasta opittua. Tiedetään että hirvittävän pienet valintapaineet riittävät ominaisuuksien yleistämiseen. (Tein tästä pienen esimerkin.) Sillä evoluutio on korkoa korolle -järjestelmä. Silti monella on ajatus siitä että "luonnonvalinta on olemassa mutta liian pientä voidakseen vaikuttaa". Joka on varsin vaikeasti uskottavaa. Karkeasti ottaen ihmisten evoluutio ei ole pysähtynyt. ; Ihmiset kuolevat yhä sydänkohtauksiin. Ja tämänlaisten merkitys vain kasvaa kun lastensaanti-ikä nousee. Sama koskee diabetesta, joka aikaansaa kuolemia nykyään, toisin kuin historiallisina aikoina jolloin, kuten Spede Pasanen asian kiteytti, "ruoka oli huonoa mutta onneksi sitä oli vähän".

Tässä blogauksessa keskityn kuitenkin lähinnä yhteen asiaan. Nimittäin siihen, miten ihmisten mielikuva luonnonvalinnasta on hyvin "kynsin, hampain verisin" -metaforan sävyttämää. Ja tämän kysymyksen demonstrointiin joudun ottamaan esille Mary Mallonin. Hän oli oireeton lavantaudin kantaja, joka levitti tautia työnsä ohessa. Ei tarkoituksella, vaan piittaamattomuutta tai tietämättömyyttään. Keittäjänä ja pyykkärinä toiminut Mallon tartutti lavantaudin ainakin 53 ihmiseen, joista 3 kuoli tartuntaan. Tässä kohden on kysyttävä edistikö hän evoluutiota?

Pienessä määrin kyllä. On selvää että jos otetaan populaatiokooksi 53, ja kolme kuoli, selvästi lavantauti kohdisti valintapainetta tähän pieneen populaatioon. Tilastollisesti katsoen osa saattoi kuolla vaikka heillä olisikin ollut hyväkin lavantaudin kestävyys, sillä tartunnassa myös kontaminaation määrä vaikuttaa ja tässä on variaatiota. Joten ei voida sanoa että valintapaine olisi kattanut nämä kolme uhria. Mutta on selvää että jonkinlainen valintapaine kohdistui.

Kuitenkin kokonaisuuden kannalta on hyvä ymmärtää mitä tämä laajemmassa määrin tarkoittaa. Ja mistä se saa voimansa. Tässä kohden nyrkkisääntönä on se, että jos satunnaisiin paikkoihin läimitään pommeja, se tappaa ihmisiä mutta kysymys ei ole luonnonvalinnasta. Sen sijaan kansakunnan yli pyyhkivä rutto, etenkin jos sen epidemiat toistuvat, pitävät sisällään hyvin tehokkaan valintapaineen.
* Luonnonvalinta, ollakseen tehokasta, vaatii jonkinlaista konsistenttia painetta. Esimerkiksi mainitsemani populaatiogenetiikka antaa luonnonvalinnalle mahtia sen iteratiivisen luonteen vuoksi. Luonnonvalinta yhdessä sukupolvessa ei tee juuri mitään, mutta pysyvät ja konsistentit valintapaineet keräävät korkoa korolle. Ja pienikin korko muuttuu toiston myötä suuriksi summiksi. (Ajatus siitä että jokin adaptaatio ei yleistyisi luonnonvalinnan vaikutuksesta koska luonnonvalinta on liian pientä on yleensä vähättelyä. Kysymys on enemmän siitä onko valintapaine riittävän kauan läsnä)
* Luonnonvalinta tehoaa parhaiten kun se on melko kattavaa. Eli se ei käy läpi arvottuja osioita populaatiosta vaan on jotenkin erityisen yleistä.
* Luonnonvalinta tehoaa piirteisiin joiden kohdalla on relevanttia geneettistä variaatiota joka on jotenkin ratkaisevaa kohdistuvan valintapaineen suhteen.

Laajassa mielessä "Typhoid Mary" ("Lavantauti-Mary") ei itse asiassa edusta luonnonvalintaa vaan sattumaa. 1800 -luvulla ihmiset kuolivat lavantautiin tai sairastuivat lavantautiin pääasiassa sellaisten syiden vuoksi joilla ei ole mitään tekemistä geenien kanssa. Sijainti oli merkittävää. -  Itse asiassa "Typhoid Mary" varmasti kärsi miesmarkkinoilla maineestaan ja siitä että häntä pidettiin North Brother Islandilla, paradoksaalisesti juuri siksi että hän kesti lavantautia harvinaislaatuisen hyvin. Tämä on käänteinen valintapaine sen kanssa mitä lavantautikuolemien valintapaine ohjasi..

Samoin jos olit Lontoossa 1800 -luvun koleraepidemian aikana, se syy jolla sairastuttiin koleraan johtui siitä että asuit Broad Streetin vesipumpun lähistöllä. Syy oli maantieteellinen ja luonnonvalinnan osuus lyhytaikainen ja mitätön, koska
1: Ihmisten geneettinen variaatio kolerankestossa ei ole "niin suurta" että se olisi merkittävää tämäntyylisessä kovassa tautipaineessa. Voimme kestää tulta eri suuruudella mutta ja tätä voi valintapaine yleistää, paitsi jos joku pistää suoraan täyden höngän päälle ja räjäyttää pommeilla satunnaisia tyyppejä.
2: Valintapaine ei koskenut läheskään koko Lontoota tai ollut kovin kattava. Itse asiassa jos tämänlaatuiset geenit antavat valintapainetta jollekin, se tuskin on kolerankesto, vaan sosiaalinen. Tuohon aikaan tautiepidemiat kun velloivat kaupungeissa. Ja tätä kautta voidaan nähdä että epidemiat eivät kenties tarjonneet konsistenttia valintapainetta kovinkaan monelle kulkutaudille, mutta ne kaikki kuitenkin toivat valintapainetta geeneihin jotka koskevat sosiaalisuutta. Nimittäin tautiepidemioilla on jännittävä suhde sosiaalisuuteen. Suositut ihmiset sairastuvat samasta syystä kuin lastentarhanhoitajat. He törmäävät useampaan ihmiseen. Sosiaalisuus-epäsosiaalisuus taas on piirre johon on geneettinen korrelaatti.

Itse asiassa monesti luonnonvalintaan liitetään ominaisuuksia ja tapahtumia jotka kuvaavat evoluutiossa enemmän kaaoksen, sattuman ja muun vastaavan vaikutusta. Kuitenkin monilla sattumillakin on ollut enemmän vaikutusta. Esimerkiksi jos mietimme dinosaurusten kuolemaa ja otamme perusoletukseksi "meteoriittituhoteorian", voimme huomata että dinosaurukset tavallaan kuolivat sattumalta. Ja että meteoriitinkestävyys ylittää kaikkien eläinten kyvyt joten meteoriitinkestäviä eläimiä tuskin tulee. Meteoriitit ovat liian harvinaisia ja rajuja tuottaakseen meteoriitinkestäviä eläimiä valintapaineen kautta. Kuitenkin meteoriitti-iskun jälkeen oli tiettyjä oloja jotka koskivat koko eliökuntaa hyvin konsistentisti ja luultavasti pitkän aikaa, joten on selvää että siihen liittyi paljon vahvaa luonnonvalintaa. Meteoriitinjälkeiset olosuhteet olivat konsistenttia luonnonvalintaa.

Lontoon Towerin näyttelijä-opas
demonstroi katolisvitseillään, että
kuolema oli joskus säännönmukaista.
Mutta luonnonvalintaa tämä olisi
jos ja vain jos katolisuus on heidän
geeneissään. Mikä lienee vähintään
sangen epätodennäköistä...

Ja tässä mielessä meteoriitti-isku oli enemmän luonnonvalintaa ja vähemmän sattumaa kuin "Typhoid Mary". ; Ei yksinkertaisesti ole ilmiselvää että ihmiset selvisivät vaikka keskiajalla siksi että heillä oli paremmat geenit. Ihmiset kuolivat kaikenlaisista syistä joilla oli hyvin vähän tekemistä geenien kanssa. Jos kuolit nälkään, syynä ei usein ollut geenit vaan ympäristö tavalla jossa oli sattumaelementti. ; Sattumalta kuollut taas ei edusta luonnonvalintaa. Kaikki kuolemat eivät ole luonnonvalintaa.

En siis kiistä että evoluutiota ei tapahtuisi tai olisi tapahtunut. Esimerkiksi ruttoepidemia joka toistui on aivan taatusti vaikuttanut. Samaan tapaan kuin katson että HI -epidemia vaikuttaa laajasti Afrikassa luonnonvalinnallisena voimana, yleistäen HI-virusresistenssiä aikaansaavaa geeniä. Kuitenkin kun katsotaan, niin usein taudit ovat olleet liian purskauksenomaisia ja paikallisia ollakseen aidosti luonnonvalintaa menneisyydessä. Tällä on merkitystä nykyajankin kannalta. Voidaan nimittäin esittää että ihmisten teollistuminen on nostanut kaikkien hyvinvointia, joten luonnonvalinnan erotkaan ovat tuskin mihinkään kadonneet.
1: Kenties ne ovat jossain kohden muuttuneet joissain poikkeuksellisissa piirteissä ja ne rapisevat geenistöstämme. - En esimerkiksi osaa sanoa vaikuttaako laktoosi-intoleranssi enää haittana, ja jos vaikuttaa johtuuko se seksuaalivalinnasta, kuten siitä että piereskely ensitreffeillä ja töissä voi vaikuttaa palkkatasoon ja sosiaaliseen hyväksymiseen jotka taas ovat liitoksissa avioliittotilastoihin. On mahdollista että silläkin on riittävä ja pysyvä valintapaine, mutta tämänlaisen just so -storyn kertominen ei ole valintapaineen laskemista populaatiogeneettisin keinoin, enkä osaa numeroittaa tarinaa joten se on vain tarina. Mutta nämä ovat poikkeuksia, ja kuten jo alkuun ilmoitin, ihmisen evoluutio ei ole pysähtynyt joten nämä ovat vähemmistössä.

Evoluutiossa kenties hämmentävin piirre johtaakin heritabiliteettiin. Ja siihen liittyvään erityiseen paradoksiin. Matt Ridley on kuvannut tilannetta siten, että ihmiseen vaikuttaa sekä ympäristö että hänen geeninsä. Kun olosuhteet ovat vaihtelevat, menestys seuraavat pääasiassa tuurista. Kun olosuhteet ovat vakaat, etenkin jos ne ovat hyvät, geenien merkitys kasvaa. Tätä voi demonstroida vaikka pituuskasvulla. Keskiajalla pituus määräytyi pääasiassa elinolojen mukaan. Siksi aateliset olivat pidempiä. Pituus liittyi siis yhteiskuntaluokkaan. Ympäristötekijät vaikuttivat lujasti. Teollistuneena aikana kaikki saavat enemmän ruokaa ja siksi pituus ei ole yhteiskuntakysymys vaan ihminen kasvaa lähemmäksi geneettistä potentiaaliaan. Ja tätä kautta on aivan rationaalista uskoa että nykyään geenit vaikuttavat enemmän siihen oletko keskimääräistä pidempi vai lyhyempi. Ja näin geenien merkitys kasvaa hyvinvoinnin myötä. Tässä valossa ei ole ollenkaan väistämätöntä että hyvinvointi katkaisee evoluution. Kenties se lisää sitä.
1: Toki se voi kohdistaa sitä uudestaan. Kenties laktoosi-intoleranssi ei haittaa elämää kuten aikana jolloin karja toi pääosan ravinnosta alueella. Mutta ainakin seksuaalivalinta näyttää vaikuttavan avioliittomarkkinoilla erityisen paljon nykyään. Tämä johtaa siihen että terveyteen ja sosiaalisuuteen liittyvät geenit painavat luultavasti enemmän kuin kyky kestää ruttoa. Mutta toisaalta voidaan kysyä onko ruttogeenien katoaminen mitään rappeutumista. Funktion ja adaptaation suhde arkiajattelun, hyödyn ja evoluution välillä kun helposti tuottavat omituista virheilysotkua. Ja tätä on ihan oikeasti hyviä syitä välttää. Sillä sekaantumisesta johtuva hieman paradoksaalinen - ellei peräti parodiallinen -  "Evoluutio ja heikomman yleistyminen" on toki ihan tärkeä mietittävä asia, hieman erikoinen ajatus, joka näissä asioissa tuntuu toistuvan. Sen voi kuitenkin tehdä fiksusti ja typerästi, ja tässä kohden se usein tehdään juuri tyhmästi.

Ihmisrodun älynjalostus - eli eugeniikkafiilistelyn ydinvirhe

Eugeniikkaa ei kannateta nykypäivänä, mutta siihen liittyvä älykkyyskeskustelu on hyvin tavallista. Se on vain riisuttu rotuopista. Huolta levitetään esimerkiksi siitä, että älykkäät naiset saavat muita vähemmän lapsia. Tähän liitetään ajatus kansakunnan seuraavista sukupolvista. ; Tämä ajatus saa minut huvittuneeksi. Sillä siihen liittyy hyvin syvä väärinymmärrys evoluutiosta. Ja tämä väärinymmärrys on ymmärrettävä, mutta ei järkevä. Kysymys on siitä, että evoluutio nähdään puhtaasti adaptaatiokeskeisesti ja ennen kaikkea adaptaatiot nähdään hyvin naivilla tavalla. Ja tämä väärinymmärrys on se, jonka vuoksi kreationistit tulkitsevat että evoluution henkenä olisi "might makes it right".

Asian demonstroimiseksi voidaan heittää ohi muutama helpoin vasta-argumentti. Joku voisi sanoa että rodunjalostus on mahdollista mutta ei oikein. Että humen giljotiini sanoo että se miten asiat ovat ei kerro miten ne voisivat olla. Kuvitellaan nyt että haluamme jalostaa ihmisrotua ja että tämä olisi ehdottoman tärkeää. Oletettaisiin vielä että tätä tehtäisiin järjestelmillä jotka olisivat oikeasti tehokkaita, eli toisin kuin mitä eugeniikan kohdalla tehtiin.

Odin teki kompromissin.
Viisaudesta maksettiin
yllättävän kovaa hintaa.

Ensimmäinen asia joka on tajuttava on se, että evoluutio ei hae pelkästään ominaisuuksia vaan se on käytännössä aina optimointiprojekti. Esimerkiksi William Dembskin evoluutiokritiikissä virheenä on nähty se, että hänen esimerkeissään haetaan aina tiettyä pistemäistä vastausta juuri tiettyyn kysymykseen, eikä mietitä kelpoisuutta jossa on useita eri adaptaatioita joita sitten haetaan kaikkien mahdollisten selitysten joukosta ; Evoluutiota ei kuitenkaan kannata käsitellä hakualgoritmina vaan optimointiongelmana. Ero on hirvittävän suuri.

Richard Dawkins on korostanut että evoluutiossa on usein menestyksen hintana jokin "maksu". Ja sen vuoksi evolutiivisesti kannattavaa, adaptiivista, onkin huomioida panos-hyötysuhdetta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Optimoinnissa ajetaan usein monia ominaisuuksia rinnakkain, ja se että panostetaan johonkin johtaa usein muutoksiin muuallakin. Asiaa voi lähestyä vaikka käyttämäni "lada-mersu -vertauksen" kautta. Jos jokin osa ylikestää verrattuna muuhun ruumiiseen, sitä voi heikentää kelpoisuuden huonontumatta. ; Optimoinnissa voi selvitä esimerkiksi se, että ei ole välttämättä järkevää että kaikki lajit hankkivat hirvittävän paksun nahan, koska paino myös hidastaa. On helppoa nähdä nahan tuoman suojan hyödyt, mutta tosiasiassa siihen liittyy muitakin piirteitä. Nahan kasvattamiseksi tarvitaan proteiinia, joka taas tarkoittaa sitä että ravintoa tarvitaan enemmän. (Aineen ja energian säilymisolait eivät yksinkertaisesti salli mitään "ilmaista nahanlisäämistä". Se maksetaan aina väkisinkin jotenkin ravinnossa.) Tässä mielessä evoluutiota onkin pakko ymmärtää samalla tavalla kuin utilitarismia. Monen eri muuttujan kanssa samanaikainen pelaaminen vaatii paljon. Ja Arrow'n paradoksin kaltaiset ongelmat nousevat esiin väistämättä. Ei ole mitään yhtä pysyvää oikeaa vastausta, vaan konteksti kertoo sen mihin optimoidaan. Ja tämä on hyvin usein kompromissi eikä se, että jokin piirre olisi edes lähellä parasta mahdollista toimintaa.

Älykkyys on yksi ominaisuus. On helppoa ajatella että älykkyys lisää menestystä ja kilpailukykyä. Siinä on kuitenkin myös vastapuolensa. John D. Barrow esittää "100 Essential things you didn't know you didn't know - math explains your world" -kirjassa että matemaattisesti katsoen älykkyyskin on jokin josta voidaan maksaa hintaa. On helppoa huomata, että älykkyys vaatii aivoja ja tämä voi kasvattaa päätä ja tehdä synnyttämisestä vaarallisempaa. Mutta Barrow vetää esiin huomion joka on evolutiivisesti oleellisempi ja vahvempi. Ja se on myös epäintuitiivinen. Se nimittäin perustuu siihen että jos evoluutio on totta ja haluamme menestyä yksilöinä ja lajeina, emme voi edetä "kynsin, hampain verisin" vaan on huomioitava että ihminen on hypersosiaalinen laji. Emme elä ja selviä sillä että olemme oikeassa. Elämme ja selviämme sillä että olemme riittävän oikeassa. Vastatessaan kysymykseen "Why People aren't Cleverer" hän huomauttaa että älykkyys on tärkeä vain suhteessa siihen että saamme sen avulla laadukkaampia vastauksia. Tämä tarkoittaa vaihtoehtojen punnitsemista. Hän huomauttaa, että älykkäät ihmiset ovat usein sosiaalisesti haastavia. He miettivät vaihtoehtoja eivätkä hyväksy typeriä ratkaisuja. Tämä taas tulkitaan helposti antisosiaalisuudeksi. Tämä synnyttää tilanteen jossa kyky sosiaaliseen yhteistyöhön on älykkyyttä vastaan pelaava. "Perhaps the ability to get on with others rather than against them, was more important during the early evolution of intelligency?" Ajatus ei ole vieras. Älykkyysosamääräerot tuottavat tunnetusti vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Evoluution kannalta tämä suosii keskivertoa ja karsii ääripäitä.
1: Esimerkiksi uskontokritiikin kohdalla on vaikeaa olla erimielinen Sam Harrisin kanssa kun hän sanoo sen tapaisia asioita kuin "... this sort of god or this sort of scheme that you must believe in if you are to have any kind of future in politics in this country, no matter what your gifts.  You could be an unprecedented genius, you could look like George Clooney, you could have a billion dollars and you could have the social skills of Oprah, and you are going nowhere in politics in this country unless you believe in that sort of God ..." Sosiaalisuutta ja yhteiskuntakelpoisuutta ei mitata pelkillä attribuuteilla. Väärä mielipide johtaa kiukkuun. Kysymys älykkyydestä johtaa helposti siihen että syvien rivien parissa kannatettu jokin mielipide nähdään eri tavalla. (Äly ei tarkoita erehtymättömyyttä ja tässä Harrisin lauseen tulkinnassa on merkityksetöntä onko Jumala oikeasti olemassa vai ei.) Ja tämä voi johtaa syviin ongelmiin. Varmasti Galileo Galileitä olisi pidetty yhteiskuntakelpoisempana yksilönä jos hän olisi vain totellut katolisen kirkon doktriinia sen sijaan että olisi ollut "arrogantti kusipää ja kyseenalaistaja".

On hyödyllistä osata taistella.
Paitsi jos se lisääkin elämään
taistelemisen tarvetta.
Älykäs ihminen tunnetusti
selviää tilanteista joihin
viisas ei edes joudu.

Onkin oikeastaan kiinnostavaa huomata, että eugeniikkaprojektienkin takana on oikeistolaisia sävyjä, joissa heimohenkisyys on vahvana. Näin ollen älykkyys on jotain joka olisi heidän yhteiskuntanäkemystään vastaan. On esimerkiksi vaikeampaa saada älykästä ihmistä lisääntymään kansan puolesta tai sotimaan ideologiaan vetoavin argumentein ja kuolemaan ryhmän puolesta. Sillä vaikka älykkäillä on tunteet niin älykkyys myös (a) tuo joustavuutta siihen että tunteita vastaan voidaan mennä koska joskus tajutaan että ne ovat vain tunteita sen sijaan että intuitioita pidettäisiin jonain ilmiselviöinä (b) spottaa huijaukset myös silloin kun valtaapitävä tekee niitä (c) lisää vaihtoehtoja ja epäintuitiivisia ratkaisuja jotka moni kokee epäsosiaalisiksi tai epäkohteliaiksi.

Psykologisesti Barrow on taatusti oikeilla jäljillä, sillä
1: Tunnetusti ihmiset ovat erikoisia. Väärässä oleminen on merkittävää jos se on sosiaalista. On tärkeää tuottaa oikeat vastaukset, koska väärässäolosta tulee häpeää. Tämä johtaa siihen että panostamme indoktrinaatioon ja kulttuurimme opettamiin "oikeisiin vastauksiin" emmekä aktuaaliseen tieteelliseen totuuteen. ; Itse asiassa ihmiset ovatkin lajityypillisesti keskittyneempiä voittamaan argumentteja (sosiaalinen puoli) kuin olemaan totuudenmukaisia tai tieteellisiä. Ihmiset ovat helposti tottuneita käsittelemään poliittisia ja uskonnollisia puheita, ja synnyttävät näiden pohjalta sosiaalisia tunteita (hyväksymistä tai suuttumista ja vastaavia) mutta tieteellisen ajattelun opetteleminen on hyvinkin vaikeaa. (Evoluutiostakin tulee intuitioversio eikä oikea versio.)
2: Jos otetaan esimerkiksi debatti jossa Shermer, ja Harris debatoivat Chopran kanssa, voidaan oppia tarkkuudesta, varovaisuudesta sekä siitä miten varmuus vetoaa intuitioon mutta ei tieteelliseen ajatteluun. Sam Harris mainitsi tässä mielenkiintoisesti sen, että hän itse ei ole fyysikko. Mutta kun hän on kuunnellut fyysikoita, he ovat lausunnoissaan argumentoivia, pilkuntarkkoja ja hyvin varovaisia. "At a scientific meeting, you’re about as likely to find arrogance as you are to find nudity." Syynä on se, että he joutuvat noudattamaan tieteellistä ajattelua. Ja erehtyminen on sosiaalisesti noloa. Hän huomauttaa myös, että Chopra selvästi ei ole fyysikko ja että kaikki minkä hän sanoo demonstroi tätä. Ja että Chopra on lausunnoissaan aina hyvin varma. Ja että hän ei selvästi nolostu siitä että hän saattaa tehdä virheen. ; Tämä on monella tavalla ja hyvin syvällisesti tilannetta kuvaava. (a) Tiedemiehetkin ovat sosiaalisia ja häpeä on valjastettu siihen että tiedemiesten on käsiteltävä asioita huolellisesti (b) Deepak Chopra taas on hyvin varma ja panostaa siihen että hän pärjää hyvin kaduntallaajille suunnatuissa korkean näkyvyyden debateissa. Chopra vetoaa sosiaalisiin tunteisiin ja maailmankuvaan, ja tämä on hänen menestyksensä takana. Siksi hän kehtaa muistuttaa siitä että jos hän käytää kvanttifysiikaa ja sen käsitteistöä selvästi väärin, niin syynä on se että kvanttifyysikoiden tulisi ottaa oppia häneltä sen sijaan että Chopra esimerkiksi korjaisi virheensä eikä toistaisi niitä.
3: Kahnemanin huomiot ihmismielen toiminnasta korostavat sitä, että yleensä ihminen käyttää intuitiivista systeemi 1:stä, joka ei anna hyviä vastauksia vaan nopean mutta riittävän hyvän vastauksen. Systeemi 2 on looginen, hidas ja ihmiselle raskaampi käyttää. Se tuottaa parempia vastauksia. Emme kuitenkaan panosta elämässämme siihen että käyttäisimme systeemi 2 mahdollisimman paljon. Itse asiassa käytämme tätä puolta melko vähän. ; Yhdeksi syyksi voi ottaa vaikka Montaguen huomion siitä, että aivojen energiantuotanto suosii säästöliekkiä tai Barrow'n huomion siitä, miten älykkyys johtaa myös sosiaalisiin ongelmiin.

Sosiaalisia ongelmia ei olekaan vaikea löytää. Skeptikoita pidetään helposti kyynisinä ; Toisin sanoen skeptikoiden ajattelumekaniikka koetaan kylmäksi ja antisosiaaliseksi. (Myös silloin kuin skeptikko ei ajattele näin.) Osittain siksi, että hyvin laajalla sosiaalisuuden määritelmillä asia on juuri näin. (Kyky kyseenalaistaa ja ajatella erilaisia vaihtoehtoja on välttämätön joskaan ei toki riittävä ehto siihen että syntyy skismaa vaikka maailmankuvallisista kysymyksistä tai siitä miten jokin asia pitää hoitaa.) Ihmiset yksinkertaisesti väkertävät yleensä sosiaalisella kuulumisella eivätkä tieteellä, jopa niin raskaasti että osa ei enää erota maailmankuvallista ja tieteellistä ajattelua lainkaan toisistaan.

Lopputuloksena onkin se, että yhteiskunnan ei todellakaan välttämättä tarvitse panostaa supernerouteen tai siihen että miten älykkäitä ihmiset ovat. Siis jos sen tavoitteena on kansakunnan paras tai yksilöiden selviytymiskyky. Älykkyyspuheissa onkin kysymys arkijärjellä ymmärretystä evoluutiosta, eräänlaisesta ajatusvirheestä. Siksi ei pidäkään luottaa niihin jotka miettivät kansan parasta pelkkään älykkyyteen tuijottamalla. Heidät on jo nähty, punnittu ja köykäisiksi havaittu.

Mistä puhumme kun puhumme suunnitelmallisuudesta ja funktionaalisuudesta?

Peter J. Grahamin tuore filosofinen tutkielma Intelligent Designin tavasta käsitellä "suunnittelua" on ihan mielenkiintoinen muistutus siitä, miten ID on sanamagiaa. Siinä perimmiltään heitetään sanoja kuten “function”, “purpose”, “proper functioning”, “design” ja “design plan”. Mutta funktion käsitteeseen ei nojauduta. Enemmänkin ID:ssä "Suunnitelu" on johtopäätös joka on retorisesti livautettu siihen että oletetaan että jokin eliö tai sen osa edustaa sitä.

Aihe on jossain määrin ajankohtainen ; ID -puolella yritettiin viime vuonna lämmittämällä lämmittää uusien kirjojen ja PR -kampanjoinnin kautta kiinnostusta siihen. Mutta tämä ei ottanut tuulta alleen ja ID näyttääkin keskittyvän siihen että se tekee katkeroitumisesta marttyyriutta ja tätä kautta jonkinlaisen kristillisen hyveen. Peter Grahamin innoittamana teen muutamia pieniä huomautuksia jotka koskevat funktiota.

Arkikieli ei tässä mielessä ole kovin hyvä, koska sen alueella "funktio" on hyvin monimerkityksellinen ja epäselvä. Grahamin jaottelu on tässä minusta hyvä "Like most words in English, the word “function” has more than one use or meaning. One use involves purpose, where a function of an item is what the item is for. Ballpointpens are for writing ; that is their function or purpose. Function of the heart is to pump blood; that is what it is for. Another use involves capacity or ability, where a function of an item involves what it can do; functions in this sense are causal role capacities or dispositions. A third use involves how an item with connecting parts works or operates ; this use involves how the item functions. Mechanics know how cars work; they know auto- motive design. Physicians study how our bodies operate."
*: Arkisimmassa versiossa toiminto on enemmänkin kulttuurillinen konventio ja esimerkiksi ajatus siitä että kynän toiminto on piirtämistä ja kirjoittamista nähdään ilmiselvänä koska ihmiset eivät ole kovin luovia. Tämä on koneiden kohdalla sitä mitä Montaigne korosti kulttuuristen kuriositeettien kohdalla. Kulttuurisesta normista tulee normaali. Ja normaalista tulee eettinen. Lateraalisella ajattelulla voidaan keksiä lyijykynälle hyvinkin monia eri käyttötapoja.
*: Funktioiden käyttäminen dispositioina on mielenkiintoinen. Sillä se vastaa hyvin arkitodellisuuttakin. Jos mies ostaa miehekkään poran, se helposti lojuu hyllyllä pölyttymässä. Sen sijaan se ei ole tekemässä reikiä teräsbetoniin hurjalla kierrosnopeudellaan. Silti tämä on poran funktio.
*: Viimeisimmässä mallissa mekaniikka on siitä mielenkiintoinen, että periaatteessa voidaan tutkia auton toimintamekaniikkaa, mutta tämä redusoituu oikeastaan vain kausaalisuhteiden selvittämiseen. Tässä funktio on se, mitä tapahtuu. Näin voidaan tutkia vaikka autoa, sammakkoa tai universumia. Ja näiden funktioita voidaan selvittää mekaanisesti ilman että tässä otetaan mitenkään kantaa siihen mistä tahosta suunnittelu on lähtenyt.

Osa voisi nähdä että funktio on jopa jotain runollista, jossa "ihminen herättää laitteen henkiin ja antaa sille merkityksen." Ja tämä onkin jotain jota ID ohittaa. Heille funktio on implisiittisesti sidottu ylläolevien sijasta siihen mikä on aikaansaanut ne. Heille "Suunnittelu" on jotain joka on lähtöisin älykkyydestä. He tarkastelevat luonnossa olevia funktioita ja vetävät tästä oikoteitä johonkin joka on määritelmällisesti jotain muuta. Tässä mielessä ID onkin hyvin antirunollista. Neutraalimmin voitaisiin sanoa, että ID väittää erottavansa designin designoideista. Kun he puhuvat funktioasioista he yrittävät niillä perustella jotain joka ei näihin oikastaan liity. Kysymys on siis funktion tulkinnasta. Tämä unohtuu ID:läisiltä itseltäänkin, sillä vaikka he kuinka kertovatkin että "samat havainnot - eri tulkinnat" he myös väittävät että evoluutikot ja naturalistit "ohittavat informaation".

Peter Grahamkin on samoilla linjoilla kanssani. "The discussion concerns the kinds or sources of purposes and plans, not the kinds of things that have purposes and plans. Any item that undergoes selection could have purposes and plans from selection. And any item that can be created by an intelligent designer could have a purpose or plan. So artifacts could have purposes and plans from artificial selection, and if Plantinga is right, the traits of living organisms have their purposes and plans by virtue of intelligent design. The intelligent design/selection distinc- tion thus differs from the artifact/organism distinction."

Suoraan sanoen ID käyttääkin tässä normatiivisia termejä, kuten spesifikaatio ja kompleksisuus. Niissä funktiota käsitellään informaatiometaforalla. Kuitenkin oikeastaan ainut mitä he tekevät, on se, että sanaleikit rakentavat jonkinlaisen blueprint -metaforan. Ja ID on sitä että tämä metafora nähdään objektiivisena tieteenä.

Tämä on kuitenkin enemmän tarinankerrontaa ja ihmisten manipuloimista sanoilla. Kielikikkailua ja ad hoc -saivartelua. Käsitteisiin liitetään piiloväitteitä, kuten ajatus siitä että funktioon liittyy intentio, mutta sitten ei jakseta tarkistaa kuuluuko siihen tarkasteltuun kohteeseen intentioita. Käsitteeseen liitetään väitteitä siitä että luonnolliset prosessit eivät voi niitä tehdä, mutta tätäkään ei koetella ja eliminoida luonnollisia prosesseja. Ne jäävät siis vain väitteiksi. Ja siksi ID onkin epäonnistunut.

Tosin myös evoluutikot tulkitsevat funktioita. Kun mietitään adaptaation käsitettä, voidaan huomata että siinä on kaksi tasoa.
1: Siinä funktio määrittyy seurausten kautta seuraavalla tavalla ; On ympäristö, joka ei ole geneettinen ja se tätä kautta enemmänkin muuttuu kuin evoluoituu. Tämä on usein jossain variaation rajassa. Tämä asettaa reunaehdot jotka ovat eliön ja sen funktionaalisten osien ulkopuolella. Tässä ympäristössä on lisääntyviä olentoja joilla on perimä ja joissa on variaatiota. Tässä on tilastollisia säilymisehtoja jotka on sidottu homeostaasiin ja lisääntymiseen. Evoluutio ei siis ole vain sitä että tapahtuu reaktioita.
2: Toisella tasolla adaptiivisuus ei ole pelkkää toimintaa ympäristössä. Adaptaatio on sidoksissa muutokseen ; Adaptiivisuus on suhteessa aiempaan tilaan. Vasta jos muutos tekee nykyisestä eliöstä paremmin ylläolevan funktion optimaalia tilaa, on muutos adaptiivinen. Näin ollen sama geeni voi olla adaptiivinen ja jäädä evoluutiokehityksessä jalkoihin ja olla tätä kautta myöhemmin antiadaptaatio. (Sama geeni on kuitenkin kyseessä!)
+: Lisäksi evoluutiossa on hyvin normaalia että yhtä piirrettä ei voida analysoida pelkästään sen yhden funktion kautta. Esimerkiksi kieli on hyvin monitoiminen. ID:n maailmassa funktio on usein normatiivinen, ja asiaa katsotaan sitä kautta miten spesifisti tietty rakenne hoitaa yhden tietyn tilanteen, ja sitten he katsovat vain sitä miten kompleksinen rakenne tässä on takana. Tämä lienee sukua sille teologiselle sokeudelle jolla esimerkiksi sukupuolielinten funktioita on käsitelty katolisessa dogmatiikassa.

Ja myös evoluutikot voivat kielikikkailla ja saivarrella. Gould moitti adaptationisteja siitä, että heillä olemassaolevan rakenteen täytyi olla funktionaalinen ja siksi he usein enemmänkin luovat tulkintoja siitä mikä tämä funktio on. Gouldin mukaan tätä kautta syntyi ad hoc -tarinoita jotka rinnastuivat kansansatujen versioihin siitä miten pantteri sai pilkkunsa. Adaptiivisuus onkin evolutionisteilla heikoimmillaan sitä, että selitetään että ihmisellä on nenä siksi että silmälasit pysyisivät kivasti päässä. (Joka on naurettavaa koska nenä on oleellisemmin vanhempi rakenne kuin silmälasit.)

Gould ei toki selittänyt että kaikki adaptaatioihin liittyvä olisi hylättävä. Päin vastoin, hän vaati laatua. Sitä että otetaan elinympäristö mukaan kun mietitään vaikka sitä mikä jonkun tietyn fossiilin tietyn rakenteen funktio on ollut. Eli yksittäisen lajin ja rakenteen sijasta pitäisi katsoa elinympäristöä ja siinä olevia muita eläimiä. Funktio joka nähdään pelkästä rakenteesta ei ole tavallaan ollenkaan funktiota vaan kertoo enemmän tulkitsijansa luovuudesta ja jossain määrin tulkitsijasta itsestään.
1: Intelligent Design on tässä mielessä lähempänä kreationistien oman psykologisen profiilin tekemistä meille reviteltäväksi kuin tiedettä. Eipä ihme, että heidän juttujaan lukiessaan tahtoo mieli siirtyä ad hominemin maailmaan. Sillä jotenkin tuntuu että koskaan kysymys ei ole mistään muusta kuin heistä ja heidän maailmankuvastaan ja heidän uskontonsa levittämisestä.

Jossakin määrin kuitenkin haluaisin irrottaa tämän pelkästään kreationisteista. Sillä näen että takana on suurempi asia. Sitä voisi sanoa "kiistaksi reduktion suunnasta". Tässä kohden funktion käsittelyyn tulee mukaan teleologia ja Aristoteles.

Aristoteles jakoi "Metafysiikassa" syyt neljään osaan: (1) Aineellinen eli materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty. (2) Muodollinen eli formaalinen syy, eli muoto tai olemus, joka on malli sille, millainen asian tulisi olla. (3) Aiheuttava syy eli aiheuttaja, se josta muutos sai alkunsa. Tämä vastaa nykyistä käsitystä kausaalisesta syystä. (4) Päämääräsyy tai finaalinen syy, eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä.

Aristoteleelle tässä oli hierarkia. finaaliset syyt ovat kaikkein tärkeimpiä. Aineen muoto ja muu oli pinnan tarkastelua - ja tätä kautta Aristoteleen tapa ajatella selittää osaltaan miksi pinnallinen on pinnallista eikä vaikka mekanistista. Ajatus on ymmärrettävä, etenkin uskovaiselle ; Jos meillä on jokin Jumala, aiheuttavat syyt rakennetaan siksi että ne sopivat Tarkoitukseen. Näin valitut ainekset valitaan sitä kautta että ne sopivat muotoon ja olemukseen. Muoto ja olemus valitaan jotta saadaan tiettyjä vaikutuksia. Ja nämä palvelevat tavoitetta.

Nähdäkseni tämä on malli joka sopii nykyään lähinnä eksistentialistisen maailman kuvaamiseen ja uskonnolliseen maailmankuvaan. Välttämättömyyttä juuri tämänlaisen mallin valitsemiseen ei kuitenkaan ole ; Tärkein syy tähän on hierarkian arvojärjestys. Maailmankuvalla on tässä oleellinen vaikutus ; Jos ajattelemme, että universumi on pohjimmiltaan mekanistinen, älyllisyys on ikään kuin sen sisällä olevien joidenkin kohteiden piirre (joko holistinen tai suoraan reduktiivinen). Tällöin intentio latistuu detaljiksi. Ajatus siitä, että äly olisi universumin korkein voima ja selittäisi luonnonvakiot, olisi omituista silloin kun elämä ja tietoisuus syntyy luonnonlaeista. Tällöin elämä ei tietysti voisi olla niiden syy. - Vähän samaan tapaan kuin nenä ei ole olemassa siksi että silmälasit pysyisivät päässämme. Silmälasit on sen sijaan rakennettu huomioimaan nenän olemassaolo.

Uskallankin sanoa että ID on kulttuurisesti hyvin vahvasti teologiaan, ja tätä kautta Aristoteleen metafysiikan syyluetteloon sitoutunut. Sen syvin ongelma onkin joustamattomuus sekä funktion käsittelemisessä että näissä maailmankuvallisissa kysymyksissä. Mikä on tavallaan huvittavaa, koska tämä on se syytös jota he itse massalevittelevät syytöksinä vastapuolelle. Tämän kaiken voisi tietysti antaa anteeksi, jos heidän tutkimuksensa ei jäisi sanakikkailun ja testaamattomien väitelauseiden generoimiseksi.