"Evolution is a "tinkerer", not an "engineer.""
(Francois Jacob)
Evoluutio on näpertelijä eikä insinööri. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio ratkaisee ongelmia parantelemalla ongelmia jotka ovat käsillä. Insinööri sen sijaan tarkastelee asioita tulevaisuus ja kokonaisuus mielessään. Ja näiden kahden välille voidaan saada hyvinkin suuri ero.
Intelligent Designin peruslogiikkana on itse asiassa viitata tämänkaltaiseen. Behen palautumaton kompleksisuus -konseptissa henkenä on juuri se, että suunnittelija tekee jotain jossa on osat laitetaan valmiina yhteen. (Hän ei vain huomioi sitä että nämä voivat syntyä vähittäin evoluutiolla - ja että esimerkiksi H. J. Muller "Reversibility in evolution considered from the standpoint of genetics" (1939) kuvaa evoluutioprosessia ja pitää siinä evoluution ennusteena että Behen kuvaamia rakenteita syntyy evoluutiolla ja että niitä tullaan löytämään.)
Kuitenkin perusasetelmassa on jotain. Ja tämä liittyy siihen puoleen jota kreationistien on ilmeisen vaikeaa tiedostaa. Nimittäin kun evolutionisti perustelee "huonoa suunnittelua", hän itse asiassa kuvaa piirteitä jotka viittaavat siihen, että evoluutio näpertelee. Tinkering -ajatus johtaa esimerkiksi siihen, miksi meillä on selän rakenne joka aiheuttaa helposti selkäsärkyä ; Siinä on rakenteita jotka ovat syntyneet nelijalkaisena ja sitten tätä on lähinnä nostettu ylös. Olen aikaisemmin demonstroinut tämän ajatuksen sisältöä. Ja olin huvittunut kun nämä argumentit nähdään kreationistien parissa toistuvasti näkevät tämänlaiset argumentit vain Pahan ongelman sovelluksina. He moittivat että evoluutikot eivät ymmärrä että huonosti toimiva osa olisi ongelma evoluutiollekin. Eli jos se ei toimi kunnolla se ei olisi adaptiivinen eikä evoluutioon sopiva. Tinkering -näkökulma luonnollisesti näyttää että kysymys on kaikesta muusta.
Paitsi jos Pahan ongelmaan käytetään yhtään minkäänlaista Leibnizin ajatteluun perustuvaa teologista ratkaisutapaa.
Kirjoitin aikaisemmin siitä miten pahan ongelmaa ratkotaan usein siten, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Silloin kaikki tuskaiset piirteet johtuvat siitä että niiden korjaaminen ei olisi ikään kuin fysikaalisesti mahdollista. Voimme ikään kuin kuvitella että maailma olisi parempi, mutta tämä kuvitelma ei ole totta. Ratkaisuongelmat aikaansaisivat pahempia ongelmia. Kokonaisuus olisi vielä huonompi. Tai ratkaisut eivät olisi logiikan tai fysiikan lakien mukaisia.
Moni uskova on ilmeisen tyytymätön vasaraesimerkkiini jota olen asiasta käyttänyt. Eli siihen että Leibnizin selitysmallissa kärsimys johtuu siitä että se varoittaa että emme lyö sormeemme vasaralla yhä uudestaan ja uudestaan kunnes sormi olisi täysin piloilla. Ja siksi meillä on kipuaisti. Asiaa voisi tietysti ratkaista sillä, että Jumala suunnittelisi sormet jotka eivät voisi mennä rikki. (Hän kykenee luomaan olentoja jotka kulkevat seinien läpi, mutta joiden käsissä olevia reikiä voidaan tutkistella aivan konkreettisesti. Sen sanoo Raamattukin. Näin vasara voisi mennä sormen läpi.)
Leibnizin lähestymisen kritiikissä on teologien puolella usein sitten menty siihen, että mietitään voisiko Jumala luoda maailmasta ja ihmiskognitiosta sellaisen, että ihmiset voisivat valita uskontonsa, mutta jossa yksi useampi ihminen kääntyisi kristityksi. Se on tietysti yllättävän kova ongelma, mutta pidän tämänlaisia hieman saivartelullisina.
Sillä tosiasiassa jokainen tinkering -argumentti on sellaisenaan konkreettinen todiste siitä että asiat voisi hoitaa paremmin. Ja että kyseessä ei ole mikään fysikaalinen mahdottomuus. Heräsin tähän vaihtoehtoon kun kuuntelin Neil de Grasse Tysonia. Hän puhui siitä miten ihmiset ovat omituisia olentoja jotka puhuvat, syövät ja hengittävät samasta rei'ästä. Joka johtaa siihen että moni ihminen tukehtuu kuoliaaksi. Puhuminen vaatii rakenteita jotka johtavat siihen että tukehtuminen tietyissä olosuhteissa on hyvinkin mahdollista. Ja sitten meillä on kuitenkin delfiinejä joilla on hengitysreikä ja syömisreikä erikseen.. Tämä vihjaa siihen että ihmisiä kuolee sellaisen rakennepiirustuksen vuoksi, joka olisi mahdollista tehdä toisin. Insinöörinäkökulmasta se olisi aivan helppo asia. (Etenkin jos mietitään niitä haasteita mitä ihmisen ja delfiinin kaltaisten eläinten rakentaminen muutoin vaatisi.)
Jo tämä yksinään kertoo että emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ja näin on ymmärrettävää jos kreationistit eivät suostu näkemään evoluutiokysymystä minään muuna kuin Pahan ongelman nyyläämisenä. He ovat "todennäköisyys-stodennäköisyys" -näkökulmassaan ja "ei sattumalta" -maailmankuvassaan äärimmäisen Leibnizin oppien mukaisia. He miettivät mahdollisia maailmoja ja ajattelevat että todellisuus on niin kompleksi, että se on enemmän kuin satunnaisen hyvä, että se on paras mahdollisista maailmoista.
Tässä vaiheessa heidän ongelmansa onkin oikeastaan vain se, että delfiini konkretisoi ihmisen rakennesuunnittelussa olevan puutteen joka konkreettisesti ja ilmiselvästi voisi olla paremmin. (Ja pahempaa, jokainen tinkering -näkökulmalla tehty selitys anatomisista omituisuuksista tekee saman.) Ja tämä yksinään falsifioi Leibnizin ajatuksen parhaasta mahdollisesta maailmasta. Eikä tässä oikein ole mahdollista generoida mitään millä "paras mahdollinen maailma" voitaisiin uudelleen henkiinherättää. Paras mahdollinen maailma on yksinkertaisesti tosiasioidenvastainen hyvin syvällisellä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti