Kuinka kaikkia trolleja ei ole tehty samanarvoisesti

Tämä kirjoitus kertoo trolleista. Mutta ei niistä trolleista joista Suomessa nykyään puhutaan. Täällä trollius on usein vakiintunut käsittämään Venäjä -trolleja, eli Venäjän propagandaa tuottavia tahoja joita kutsutaan "tehtaiksi" - aivan kuin ärsyttävät ja provosoivat kommentit ja propaganda olisivat jokin tuote jota valmistettaisiin. Tai sitten puhutaan tietysti jostain Yle -trolleista jos ollaan niitä vastapuolen ihmisiä. Trolli on sanana viitannut kauan - ja tälläkin hetkellä viittaa Suomen ulkopuolisessa maailmassa - hieman toisenlaiseen ilmiöön.

Ja tästä trolliudesta olen kirjoittamassa nyt.

Tässä on taustalla se, että niin kauan kuin on ollut olemassa internet siellä on ollut ihmisiä joiden tärkeänä asiana on ollut puuttua muiden ihmisten asioihin. Tämä ihmisryhmä on usein seuraamassa jotain omasta mielestään konventionaalista ja ilmiselvää viisautta. Ja tämä oikeuttaa heitä ns. tunkemaan nenäänsä asioihin jotka eivät ole pätkääkään heidän omiaan. ; Keinot vaihtelevat käännyttämisestä ja asenteellisista onelinereistä kovaankin poliittiseen lobbaamiseen ja jopa suoranaiseen kiusaamiseen ja vainoamiseen.

Aaron James on kirjassaan "Asshole: A Theory" kuvannut juuri tätä ihmisryhmää. (Teos on filosofisempi ja älykkäämpi kuin otsikko voi antaa ymmärtää.) Hän tiivistää teoriansa niin että kaikki ilkeily ei ole samanlaista. Ja päästäkseen tähän mainittuun ilkeilyn alalokeroon on täytettävä sellaisia kriteeriattribuutteja kuin se, että näkee että jonkinlainen tarkoitus pyhittää keinot. Nämä ihmiset ovat häijyjä ja jossain määrin naurettavia sellaisella erikoisella tavalla jota kuvaa se, että he ottavat itsensä liian vakavasti.

Tämänlaatuinen kohde taas on perinteisesti ollut ihanteellista parodioinnin ja ivan kohdetta. Näitä ihmisiä voidaan provosoida ärsyyntymään ja tekemään itsestään naurettavan. Samalla voidaan raapia heidän retoriikkansa antama ruusuinen kuva ja paljastaa miten konventionaalinen viisaus on usein ajattelemattomuutta jota jatketaan siksi että sitä on tehty niin kauan että ns. sunk cost effect iskee kusipäähän täydellä teholla.

Ja tästä päästään niihin tässä tekstissä käsittelemiini trolleihin.

Pääongelmana on se, että moni sekoittaa trollin ja Aaron Jamesin kuvaaman, käännetään nyt tässä yhteydessä vapaasti, "kusipään" yhdeksi ja samaksi lokeroksi. Ja tämä sekoittuminen on sinänsä hankala asia että
1: Ihmiset ovat aika monenlaisia, ja Poen laki pätee vahvasti. Moni ilmiö on ns. ajautunut parodiahorisonttiin ja sen vuoksi on vaikeaa tai jopa mahdotonta erottaa onko kirjoittajan ilmaisema äärimielipide vilpitön vai parodia. Eli on vaikeaa erottaa trollia ja kusipäätä toisistaan.
2: Toisaalta ääliöt pelaavat peliään siten että he suojautuvat kritiikiltä teeskentelemällä trolleja. Syynä siihen miksi tämä on kannattavaa se, että trolleissa on sellainen puoli että niihin suhtaudutaan yleensä kahdella strategialla (1) ajatuksena on että trolleja ei ruokita eli heidän juttuihinsa ei tartuta, ei edes kritisoimalla (2) trolleissa nähdään jotain sellaista hyveellisyyttä joka liitetään perinteisiin narreihin.

Trollien kunnioitettavuudesta.

Ja kyllä. Trollien kunnioitettavuus on jotain jota on kenties syytä lähestyä tarkemmin. Luin erään nettituttavani asettaman kommentin minusta. (Hän ei sattuneesta syystä halua, luultavasti ymmärrettävästi, sitoa nimeään minuun.) Pidin kommentista paljon. "Hän on yritteliäs, innostunut ja lahjakas. Pelottava kombo, koska on myös suhteellisuudentajuton. Hän saa aikaan. Ensin hän pikaisesti säveltää ja näpertää jotain lennosta ja sitten tulee ja paiskaa sen näytille, vähän kuin jokin internetmaailman Petri Gerdt." (Petri Gerdt on tunnettu lähinnä Myyrmannin räjähdyksestä eikä mistään muusta.) Tässä kohden näkyy että arvostus ei ole täysin läpitunkevaa. Mutta hikipedian ylläpitäjänä ja kaikenlaatuisena provokaattorina minulla on piirteitä jotka liitetään sellaiseen asiaan kuin poliittinen epäkorrektius. Tämän taakse nähdään hyveitä ja tätä kautta asia ei ole täysin paheellinen ja sitä voidaan kunnioittaa, vaikka tuotokset tosiasiassa näkisikin sekä ärsyttävinä, riskaabeleina, tuhoisina ellei peräti suisidaalisina.

Ja näiden hyveiden läsnäolo muistuttaa, että ihmisten ärsyttäminen ei ole aina samanlaista. Osassa näitä hyveitä on, toisissa niitä ei ole. Kun ihmisiä ärsyttää erilaisen kommunikaatioteknologian tai viestintämenetelmien tai retoristen keinojen kautta, asian voi tehdä siten että mukana on arvostettuja piirteitä.

Esimeriksi narrien kohdalla kunnioitusta herätti se, että
1: He löivät selvästi ylöspäin, eli kohteisiin jotka olivat narria vahvempia ja joilla oli narreja enemmän valtaa. Tämä viittasi rohkeuden hyveeseen.
2: He osasivat jotenkin kyseenalaistaa vallitsevat konventiot eli olivat luovia tavalla johon liittyi jonkinlainen älyllinen elementti.
3: Samalla he voivat tarjota tärkeää kritiikkiä ja jopa opettaa jotain maailman menosta.
4: Lisäksi narrien jutuissa oli huumoriarvoa, eli ihailtavat ja arvostettavat narrit eivät olleet vain kuluneita tokaisuja toistavia papukaijoja vaan he osasivat olla myös aidosti humoristisia eivätkä vaan hassuja sillä tavalla kuin ne puujalkavitsejä ulkoaopetelleet ja niitä toistavat hassut setämiehet joita joka ikisessä suvussa on.

Narrien ärsyttävyys oli pahe joka annettiin anteeksi koska ne olivat (1) harmittomia, (2) viihdyttäviä (3) tai tarpeellisia. ; Huono käytös oli ovelaa ja fiksua joten ne olivat omintakeisella laatikon-ulkopuolella olevalla tavallaan sellaisia että niissä oli arvoa kun niitä katsottiin eettisenkin silmälasiston läpi.

Trollien oikeutus toimille on pitkään nojannut yllämainittuun.
Trollit ovat yleensä nojanneet siihen että heihin provosoituvat ottavat asiat liian vakavasti. Tätä demonstroinee se miten eräs kliseisin trollinnaamakuva kysyy vain "U MAD?". Jopa Batman -elokuvista napattu Heath Ledgerin näyttelemän Jokerin kysymys "Why so serious?" on napattu tähän yhteyteen. Se kuvaa juuri sitä että ideaalitrolli ei itse asiassa ota omaa sanomaansa vakavasti. Arvostettava ja hyveellinen trolli ei ole jumiutuneita dogmejaan viskova hahmo. Sen sijaan hän herättää asennevammaisten moralistien huomion ja valaisee heidän tekopyhyyttään, asenteellisuuttaan ja ilkeyttään. Trolli ei ota sanomaansa vakavasti, sen sijaan heidän sanomiinsa provosoitunut ottaa. Toisin sanoen, hyveelliseen trolliuteen vastareagoiminen on epäonnistuminen.

Trollit ovat toisin sanoen hieman samantapaisia kuin Jonathan Swift joka kirjoitti "Vaatimattoman ehdotuksen" jossa käsiteltiin kannibalismia ratkaisuna irlantilaisia koskeviin sosiaalis-poliittisiin ongelmiin. Ei siksi että kannattaisi kannibalismia vaan sen vuoksi että järkyttynyt ja pahastunut ihminen pysähtyisi miettimään sitä miten sen ajan yhteiskunta käsitteli irlantilaisia.

Tässä on ongelmia.

Tämän hyveellisen trolliuden takana on muutamia ongelmia. Ensimmäinen on se, että sen takana on asenne joka on hyvinkin valheellinen. Trolliudessa on vahvana henki jossa internet on huvituksille. Ja että se olisi jokin virtuaalinen epätosi paikka jossa ei olla vakavasti ja joka ei tavallaan kosketa mitenkään mitään aitoa ja olemassaolevaa maailmaa. Siksi ironinen etäisyys olisi odotettavissa ja järkevää.

Toisin sanoen, trollius kannustaa asenteeseen jossa internetissä sanottuja asioita, siellä vierailevia ihmisiä ja mitään mitä he siellä sanovat ei tulisi ottaa kunnioituksella - tai ainakaan tosissaan. Tämä on hyvin ongelmallinen suhtautuminen sillä internet on enemmän viestintäkanava kuin tietty ilmaisun muoto. Internetissä julkaistu lehti voi olla aivan yhtä vakava kuin saman lehden paperiprinttiversio.

Valitettavasti internet on kuitenkin kytköksissä omiin elämiimme. Kun joku esimerkiksi pilkkaa sitä miten moni pitää facebookissaan valheellista ja idealisoitua kuvaa jossa on pinnallisuuksia, konformistisia ja ketään ärsyttämättömiä mielipiteitä ja jossa näkyy vain onnistuminen ja optimismi, unohtuu helposti se että profiili viittaa oikeaan ihmiseen. Ja profiileilla vierailee monia ihmisiä, joista kaikki eivät välttämättä ole ystäviä tai ystävällisiä. Negatiivisuudet ja heikkoudet päätyvät mahdollisesti ulkomaailmaan aikaansaamaan ongelmia. Ongelmia itselle. Ja ongelmia läheisille. (Esimerkiksi minun puolisoni ei ole lainkaan sosiaalisessa mediassa eikä minun sivuiltani ole mitään kytköksiä häneen. Ei edes yhteisvalokuvaa jossa molemmat ovat samassa kuvissa ei ole netissä. Koska minä olen minä.) Ironinen etäisyys on jotain joka ei sovi kaikille. Minunlaiseni ihminen vielä saattaa uhrautua ja olla valmis pilaamaan tyystin maineensa. ; Minulla on varaa laajentaa ironinen etäälläolo elämäntavaksi joka kattaa lähes kaikki elämäni osa-alueet. (Paitsi ne jotka olen eristänyt täysin siitä kaikesta muusta, joka on hyvin työlästä.) Kaikilla ei ole mahdollisuutta tämänlaiseen etuoikeuteen.

Isompi ongelma on kuitenkin se, että paheellisia provokaattoreita on.

Voidaan nähdä että on myös paheellisia ärsyttäviä hahmoja. Ja he oikeuttavat itsensä, toimintansa ja olemassaolonsa edellämainituilla piirteillä. Tässä kohden mielenkiintoista on se, että nämä provokatiiviset hahmot eivät ole niitä joita kuvaa narrien hyvyys. Päinvastoin. Nämä ihmiset ovat niitä joita narrit ovat tupanneet vastustaa.

Nämä ihmiset toistavat samoja termejä niin että vaikka joku "partalapsi" on saattanut olla ensimmäisellä kerralla hauska, se on toistettu niin että kaikkia muita haukotuttaa ja termin kuuleva tietää että tyyppi kuuluu samaan jengiin ja jakaa heidän ryhmänsä sisäisen konventionaalisen viisauden ja Totuuden. (Tässä mielessä termi muistuttaakin kulttien ja lahkojen käyttämiä omia termejä. Joiden tärkein tarkoitus on se, että oikeat sanavalinnat voi oppia vain seuraamalla ja kuulumalla järjestöön riittävän kauan ja tätä kautta se on kätevä keino tunnistaa "meidät" "muista".)

He esittävät että he ovat provokatiivisia ja ovat esittäneet vitsejä. Tässä vastaan tulee kuitenkin yleensä ottaen se, että tästä puuttuvat kaikki ne hyveet jotka ovat antaneet oikeutuksen narriudelle. He ovat aina hyvin tosissaan. He lyövät sosiaalisesti itseään heikompiin. He luottavat laumavoimaan ja haluavat tasapäistää. Ideana on usein saada jokin ideologinen kontrolli lakiin, erityisen mieluisia ovat rajoitteet jotka estävät muiden elämäntapaa ja tekevät vaikeaksi tai mahdottomaksi tehdä jotain sellaista mitä nämä tyypit eivät itse halua tehdä itse (ja tämä halutaan laajentaa koskemaan kaikkia).

Tämänlaisen paheellisen kusipään tunnistaakin siitä että he voivat samanaikaisesti levittää kaksoisviestiä jonka ytimessä on se, että (1) heidän esittämänsä juttu oli humoristinen ja huumoria eikä sitä siksi saa ottaa vakavasti ja (2) heidän kritisoimisensa tai sensuroimisensa on mielipiteenvapauden rajoittamista aivan kuin he sittenkin olisivat olleet kovastikin sitä mieltä mitä ovat sanoneet.

Ideana onkin se että kaikenlaisia ääliöyksiä heitellään ja jos ne otetaan hyvin niin sitten otetaan vastuu rohkeasta mielipiteenilmaisusta ja sitten jos niistä tulee ongelmia niin halutaan pestä kaikki vastuu kaikista seurauksista selittämällä että "vitsi, vitsi". Tämänlainen kaksoisviestintä on kaksinaamaista ja pelkurimaista, vaikka usein näin toimiva yrittää kovasti myydä temppuiluaan trollien hyveillä eli rohkeudella ja rehellisyydellä. Kiemurtelu on kuitenkin teko joka paljastaa totuuden. Ja kiemurtelu ja siitä valehtelu kertovatkin onneksi aika monille että henkilö joka väittää olevansa rehellinen ja rohkea on pelkuri ja valehtelija.

Omintakeisuus, luovuus ja älyllisyys puuttuvat. Asiat jopa kuvataan identtisellä tavalla niin että on hyvin vaikeaa suhtautua siihen onko heillä täyttä suhdetta ajattelunvapauteen ja mielipiteenvapauteen kun sekä ajatukset että niiden ilmituonti ovat enemmän ulkoa tulleita ja ulkoaopeteltuja kliseitä, peräti sellaisia joiden kiertäminen on sen verran laajaa että niiden tuhoutumisesta ei ole oikein mitään pelkoa.

Tässä mielessä venäjä-trollit ovat itse asiassa propagandisteja joilla on trollien nimi mutta joilta puuttuu hyvien trollien taakse nähtävät hyveet. Argumentaatio ja häirintä eivät ole tietenkään vain internettiä. Niillä vedellään nykyään politiikkaakin. Jopa hämmentävän paljon. Tai oikeastaan ei; Sillä ainahan politisointi on kiinnostanut niitä joista on oleellista laajentaa omat dogmaattiset pakkomielteensä niin tärkeiksi että niiden on rajoitettava kaikkia muitakin, halusivatpa nämä tai eivät. Trollia on vaikeaa erottaa kusipäästä jolla on nettiyhteys. Ja asennevammainen ihminen joka sanoo jotain eikä kestä sitä että kriitikoilla on sananvapaus kritisoida heitä itseään elää sillä että kriitikko muka olisi vain "ruokkimassa trollia".

Ja tämä on heidän vahvin, kenties ainut, aseensa nykyaikana jolloin kuka tahansa voi esimerkiksi tarkistaa montako minkäkinlaista terroristi-iskua on tapahtunyt euroopassa viime vuoden (tai viimeisen 20 vuoden) aikana.

Mieskyyneleet ja naisten sisäinen solidaarisuus

Feminismi on "sateenvarjotermi" jonka alla on kaikenlaista. Se on tavallaan niin epämääräinen käsite että siitä ei edes pitäisi puhua. Kuitenkin feminismiä voi pilkkoa pienempiin ja pienempiin alakohtiin. Ja niistä voi jotain jo sanoakin. Ja tästä voi luoda erilaisia nyrkkisääntöjä.

Itse sanon asiaan noin karkeasti ja polarisoiden, että;
1: Ensimmäisen aallon feministit olivat sankareita. He korostavat naisen kyvykkyyttä ja tässä on tietenkin tapana korostaa huomiota aika vähän sukupuolten välisiin eroihin, Simone Beauvoirin hengessä katsotaan kykyihin jalkovälin sijaan. He ovat tehneet ne saavutukset jotka ovat tehneet feminismistä kunnioitettavaa. Näiden saavutusten varassa feminismillä on se kunnioitettavuus joka sillä on.
2: Toisen aallon feminismi on usein naiserityisyyttä korostavaa. Tämä on jossain määrin järkevää. Sillä sukupuolilla voi olla jotain tilastollisia eroja. Ja näin ollen voi olla järkeä olla kuten joku Luce Irigaray joka korostaa sitä että miehet ja naiset ovat jotenkin olemuksellisesti erilaisia. Toisaalta toisen aallon feminismi on tätä kautta se feminismin lokero jonka sisällä on seksististä asennetta. Tämän ryhmän sisällä on niitä feministejä joiden toiminta on käytännössä käänteistä sovinismia. Tosin sovinismissa on jotain suoraan hävettävää ja tässä mielessä toisen aallon feminismi on käytännössä kuin sovinismia mutta pahempaa ; Se on manipulatiivisempi ja teeskentelee paremmin hyvää vaikka on samantyylistä. Näin ollen toisen aallon feministit ovat yleensä niitä jotka ovat antaneet feminismille sen huonon maineen. (Osittain toki siksikin että toisen aallon feminismi on ollut suosiossa aikoina jolloin fundamentalistit ovat aloittaneet maailmankuvasotimisensa. Kun segregaatio ei enää ollut muodiksta, oli feminismi hyvä vihollinen. Ajankohta vaikuttaa myös.)
3: Kolmannen aallon feminismi on intersektionaalista ja siinä sukupuolten eroista ei puhuta koska sen ytimessä ei ole miehet ja naiset vaan yksilöt. Ja yleisestä yksityiseen vetäminen on aina ongelmallista. (Ja iso osa sukupuolia koskevista ongelmista ovat sitä että nähdään keskiarvot ja pidetään tätä koko totuutena.) Se on yleisesti ottaen tasa-arvoa kannattavaa ja ajaa hyviä asioita. Se toki usein sortuu määrittelemään ilmiöitä ja hallitsemaan niitä tällä. Ja lisäksi se tarttuu usein triviaaleihin sanavalintateemoihin sen sijaan että muuttaisi asioita. Tässä mielessä se usein sortuu enemmän luomaan ihmisryhmiä kuin antamalla heidän luoda itsensä ja määrittelee sitten niiden oikeuksia sen sijaan että antaisi niitä heille. Se on kuitenkin pääasiassa hyväntahtoista ja sen ongelmapuolet ovat triviaaleja. Ne ovat joko merkityksettömiä tai tehottomia tai niistä joku ärsyyntyy. Jotka taas ei ole ongelmia kenellekään vapaalle miehelle ja naiselle. Aikaa saa haaskata ja ihmisien tunteita ei pidä suojella vittuuntuneisuudelta.

Kun feminismiä kritisoidaan, kritiikissä isketään usein siihen että feministit eivät ymmärrä sukupuolta. Sukupuolieroista puhuminen on tärkeää. Esille tuodut ongelmakohdat ja ristiriidat koskevat kuitenkin yleensä juuri sitä porukkaa jolle sukupuolierot ovat tärkeitä. Tässä ryhmässä naiset ja miehet kisaavat. Ja ovat erilaisia. Ja siksi on tärkeää äänestää naispoliitikkoa koska hän on nainen. Tai että on oleellista harrastaa sisaruutta ja taistella miesprivileegiota vastaan hyvin ehdottomasti.

Ongelmafeminismi ja redditin henki

Nykyaikana, kun kolmannen aallon feminismi, on sitä yleisintä tämänlainen näyttää kuitenkin enimmäkseen redditiltä. Ja redditillä tarkoitan vaikka seuraavaa sitaattia;

Tässä siis ihminen kommentoi Nikola Teslaa koskevaa dokumenttia. Ja koska Tesla oli mies, ei se, että hän ei saanut keksinnöistään ansaitsemaansa kunniaa ja toiset tyypit - kuten Edison - tienasivat hänen keksinnöillään, voi olla aito ongelma. Koska hän on mies, hän ei ole voinut kokea relevanttia vääryyttä. Ja siksi Teslasta dokumentin tekeminen on vain sitä että miesprivileegio tekee miehestä sortotarinan jossa mies on uhri ja sitten itkee mieskyyneliä. Valkoinen mies ei voi olla relevantti uhri. Jos Tesla olisi sen sijaan ollut nainen niin heti dokumentti olisi ollut relevantti ja arvokas. Koska relevanttiutta ei määritä se mitä hänelle on yksilönä tapahtunut vaan mitä sukupuolta ja jengiä hän edustaa.

Vaikeinta näissä nykyajan toisen aallon feministeissä on se, että on vaikeaa tietää ovatko he oikeasti trolleja vai eivät. Poen lain henki heidän kohdallaan on aina vahva. (Esimerkiksi minun on hyvin vaikeaa ymmärtää miten tuon lainauksen feministillä muka voi ylipäätään olla poikaystävä.)

Tosin maailma on täynnä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia toisen aallon feministejä. Ja heillä on usein varakkuutta, valtaa ja jopa medianäkyvyyttä. Nuoria kolmannen aallon feministejä on tietenkin miellyttävää - ja feminismille myyvempääkin - kuulla. Ja aika usein kun heidän lausuntojaan kuulee, on sellainen häiriintynyt olo mikä tulee aina kun redditin "suljettu osasto" vuotaa tosimaailman puolelle..

Tyhmyystestaamisesta ja valhelivauttelua

Alan Sokal loi hyvin tehokkaan viestin saadessaan postmoderniin julkaisuun hömppäartikkelin. Hänestä on jopa tullut jonkinasteinen symboli joka osoittaa postmodernismin höpöluonteen. Ja läpimeno myös söi uskottavuutta hyvinkin tehokkaasti. Selvästi tämänlainen kampanjointi kannattaa.

Valeartikkeleiden livauttamista onkin käytetty yhtenä testaamiskeinona. Ja joskus siitä syntyy hauskoja tuloksia. Esimerkiksi tuoreesti julkaistu tutkimus "Maternal kisses are not effective in alleviating minor childhood injuries (boo-boos): a randomized, controlled and blinded study" meni läpi lääketieteellisessä lehdessä. Toki otsikko ja aihe on omituinen. Mutta tieteessä aihe ei määrää naurettavuutta ; Periaatteessa tätä on mahdollista tutkia. Ja tuloksetkaan eivät ole hirveän yllättäviä. Kuitenkin itse tutkimusmetodi oli sekä huono, että se itse asiassa rikkoi lääketieteen eettisiä rajoja. Siinä esimerkiksi tarkoituksellisesti vahingoitettiin lapsia. Harva kuitenkaan nostaa tästä tulkintaa, että lääketiede olisi roskaa siksi että tämä valejulkaisu meni läpi. Sen sijaan eetikot nousivat varpailleen siitä miten epäeettisiä piirteitä tapauksessa ja julkaisun puolusteluissa oli.

Kuitenkin tässäkin voidaan nähdä että tässä jollain tavalla koeteltiin vertaisarvioinnin laatua. Ja tätä käytetään jotta se olisi jatkossa kenties parempaa. On noloa jäädä kiinni tällaisen julkaisusta eikä mikään "se oli niin selvää ironiaa että päästin sen läpi" -selitys mene läpi. (Kännissä ja läpällä näyttää toimivan myös julkaisijoilla jotka eivät tuota huumorilehtiä tai PS -politiikkaa.)

On kuitenkin jotain johon en lähtisi.

Kun katsotaan nykyistä vain maahanmuuttokritiikille intoutunutta uutisointia, ollaan takaisin ajassa jolloin informaationkulku oli heikkoa. Silloin juorut ja huhut olivat uutisten korvikkeita. Nykyisin sosiaalinen media kierrättää keksittyjäkin juttuja. Ja journalismia ei eroteta huhusta kun luotetaan siihen kaveriin joka levitää asioita omaan feediinsä. Toisin sanoen jos journalistit ovat ansainneet meriittejä tekemällä tarkkaa ja dokumentoitua työtä ja lehdet keränneet mainetta olemalla luotettavia, nojaa tämä juoru-uutisointi siihen että uutisen levittäjään luotetaan. Lukijasta on tullut uusi auktoriteetti ja tiedon oikeudellisuuden takaaja.

ESS:ässä oli artikkeli siitä miten Suomessa olevat vaihtoehtomediat toimivat. Niihinkin oli livautettu höpöisiä artikkeleja jotka olivat menneet sukkana läpi. Yhden näkökulman levittämiseen keskittyneet uutislehdet ja muut vaihtoehtomediat eivät nosta viesteissään esille sitä kenties muut mediat eivät kerro niitä asioita mitä he kertovat koska nämä asiat eivät ole totta, ja näkökulmaa levittävät jutut menevät suoraan läpi kulkematta faktantarkistuksen kautta. Tästä tehty tulkinta on toki oikea "Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa." Nämä julkaisut ovat itse asiassa siitä hyvä että moni luulee että propagandaa tehdään tahallisella valehtelulla. Kun mukana on omaa asiaa ajavia tosiuutisiakin, ei kyseessä ole pelkkä valehtelu. ; Tosiasiassa juuri mikään propaganda ei ole pelkkää valehtelua vaan siinä on enemmänkin kysymys siitä että agendan mukaista tuotantoa päästetään läpi riippumatta siitä ovatko ne totta. Valehtelussa on kyse suorasta epätotuudesta. Propagandassa valikoidut totuudet ja valikoidut näkökulmat tosiasioihin takaavat enemmänkin sen, että näillä julkaisuilla on vapausasteinen suhde todellisuuteen. Tämä johtaa siihen että jos kirjoitat feikkijutun joka menee näihin läpi, niin tosiasiassa olet vain toiminut heille sisällöntuottajana.

Vaihtoehtomediat ovat ylittäneet parodiahorisontin. Ei niitä voi enää Sokaloida. Niissä on Poen lain henki niin vahvana, että jopa Sokalointi vahvistaa näihin tahoihin luottavien uskoa lehteen.

Ehdotus uuden kansallislaulun paikaksi

Elämme Suomessa. Se on sivistysvaltio. Hyvinvointivaltio. Maa joka on kristillinen eikä koostu ISIS -terrorismista. (Tosin täytyy muistaa, että oikeasti ei saisi kutsua ISIStä ISIKseksi. Sen sijaan sitä piti kutsua sillä toisella nimellä. Mikä se oli? "douche"?)

Tämä tarkoittaa sitä, että kansallismieliset voivat olla rohkeita ja auttaa yhteisöään parhaansa mukaan. Ja tämä parhaansa mukaan. Tästä hengestä hyvänä esimerkkinä olkoot Markus Jansson; Tuo mies jonka luona Poe on aina vahvana. Onkin kieltämättä syytä miettiä sitä, minkälaisia puuhastelijoita ja kädettömiä amatöörejä maahanmuuttokeskusten polttelussa on.

Ja tietenkin hieman vaikutusvaltaisempi joukko. Sellainen joukko jonka puheita otetaan hyvin vakavasti. Sellaisella tavalla jossa kehotetaan enemmänkin kuuntelemaan. Sellainen jonka leimaaminen trollin provokaatioksi olisi punaviherkuplaan menemistä.

Tässä kontekstissa sitten on luettava MV -lehteä. Siellä kerrotaan, että "Seinäjoen VOK! Palomiehet kertoivat, että maksaa veronmaksajille noin 600€ kerta, kun he käyvät, eli 2-5 kertaa viikossa, ja kuukaudessa parhaimmillaan 20 kertaa." ... "Pakolaiskeskus Seinäjoki, 2- 5 kertaa viikossa kakarat pihalle. Lastensuojeluasia?" ... "Jos kotiisi tulisi palokunta 4 kertaa viikossa, niin olisiko lastensuojelu kimpussasi saman tien?"

Jossain menee ironiamittari rikki. Mieleni tekisi kysyä että mitä jos joku ulkopuolinen kävisi polttelemassa kotia kovin usein niin olisiko tämä syytä ottaa poliisiasiaksi. Mutta tässä unohtuisi se, että monille maahanmuuttokriitikoille polttamiset ovat vain ennaltaehkäisevää Suomen puolustamista. (Konsepti on kaduilla tuttu "ennaltaehkäisevän väkivallan" nimellä väkivaltarikoksissa.) Koska kysymys heille on kansallismielisyydestä joka vaatii hyvin uudenlaisia arvoja. Tarkalleen ottaen yhtä arvoa ja vain yhtä arvoa. Ehdotankin että uusi patrioottinen Suomi ottaa itselleen sopivan uuden kansallislaulun. Sellainen on jo sävelletty. Siinä lauletaan vain tuosta yhdestä arvosta.

Suihinottojen monenlaisista merkityksistä

"The Sopranos" -televisiosarjassa ensimmäisen tuotantokauden loppupuolella Antony Soprano esittää kohtuu nimekkään lausuman. Josta etenkin alleviivaamani kohta on jäänyt jonkinlaiseksi tunnetuksi onelineriksi. "Uncle June and I, we had our problems with the business, but I never should have razzed him about eating pussy; This whole war could have been averted. Cunnilingus and psychiatry brought us to this." Sanominen on siitä erikoinen, että periaatteessa seksi ei ole mafiatoimintaa. Mutta sillä oli suuri vaikutus. Sarjan aiemmassa jaksossa asiaa lähestyttiin maskuliinisuuden menettämisen kautta. Se, että mafiapomo nuolee naisille orgasmin penetraation sijaan nähtiin heikkoutena. Ja heikkouden näyttämisellä taas sitten on valtava merkitys mafiapomon töihin.

Ajatus on tietenkin melko hämmentävä minun tyyliselleni ihmiselle. Nykyajan miehillä on jopa jonkinlainen tarve todistaa miehisyytensä panotaitojensa kautta. Tätä kautta miehen täytyy kyetä tyydyttämään naisensa. Tämä on osittain hyvä asia, siinä mielessä että nainen pitää ottaa huomioon. Mutta se on osittain huono asia, koska se nyt on jonkinlainen vaatimus ja velvollisuus asiassa jossa ei välttämättä ole sijaa sellaisille.

Mutta toki suuseksiin voidaan liittää viestejä ja merkityksiä jotka ovat melko vahvasti kulttuurista riippuvaisia. On kenties oleellista tiedostaa että, kuten kunnon stereotyyppisen mafioson tuleekin, (An)Tony Soprano on roskankuljetusalalalla, italialainen ja katolinen. Ja katolisessa uskonnossa seksin sallittu tehtävä on lisääntyminen. Ei huvittelu. Tässä mielessä ei ole ihmeellistä jos ei-lisääntymiseen-johtavat seksuaalisuuden muodot ovat paheksuttuja. Ja ne ovat paheksuttuja kategorisesti. Siksi esimerkiksi kuuluisa piispa Burchard (Wormsin piispa) esitti vuonna 1012 melko kovia katumusharjoituksia naisille jotka olivat ottaneet suihin omalta aviomieheltään. Katumusharjoitus eli rangaistus oli seitsemän kertaa kovempi kuin mitä nainen sai paheksuttavasta dildon käyttämisestä.
1: On kenties mielenkiintoista tietää että seksuaalisesti virittynyt ja symboleja ja vertauksia käyttävä "Laulujen laulun" 2:3 esittää neidon lausuman kohdan "Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta." Kohta käyttää varsin "freudilaisia symboleja ennen Freudia". Konteksti ei ole paheksuva. Raamattu on siis kenties vähemmän moralisoiva kuin monet sitä seuraavista.

Italialaisilla on tietenkin taustalla myös roomalaista kulttuuritaustaa. Ja tässä eroteltiin vahvasti suihinottaja ja suihinantaja. Roomalaisille oli tärkeää erottaa että kuka oli passiivinen vastaanottaja (fellation) ja kuka oli dynaaminen seksin saaja (irrumation). Tässä suihinottaja oli siis symbolisesti "naismainen" ja symbolisoi heikkoutta ja alistumista. Se joka sai suihinoton osoitti tätä kautta jonkinlaista valtaa toisen yli ja tämä ei sen vuoksi ollut niin paha asia. (Sama jaottelulogiikka oli tosin roomalaisilla myös homoseksuaalisuudessa ; Nykykulttuurissa asiaa paheksutaan kategorisesti, mutta antiikin roomassa vastaanottava homoseksuaali demonstroi heikkoutta ja oli tätä kautta halveksittava.)

Selvästi tähän aiheeseen saakin paljon viestintää ; Pakkaa voisi sekoittaa silläkin, että egyptiläisissä tarinoissa Osiris koottiin kasaan ja hänen vaimonsa puhalsi hänet eloon hänen uudelleenrakennetun peniksensä kautta. (On sitä vähemmän epämiellyttäviäkin tapoja herätä. Etenkin jos herää henkiin eikä vaan sunnuntaiaamuun kalseaan.) Osiriksen isä ei tarvinnut prosessissa edes apua. Geb -jumalaa kun ilmennetään muun muassa hahmoilla jotka ottavat itseltään suihin. (Tämä aihe on kuitenkin liian Ior Bockia tähän blogaukseen, kenties käsittelen tätä tärkeää, kiinnostavaa ja relevanttia asiaa myöhemmin.)

On sinänsä mielenkiintoista, että ylläoleva on melko sukupuolineutraalia. Joko suihinotto kielletään kategorisesti kaikilta. Tai sitä arvostetaan yleisesti. Tai sitten jaottelu on ottaja-antaja. Ja tuomittavuus tulee sitten vasta ikään kuin mutkan kautta sukupuolisuusasenteista. (Niin että "suihinpantava" mies on naismainen, toisin kuin "suuhunpanija".) Toisaalta tämä antaa minulle mahdollisuuden laajentaa asiaa vahvemmin miesnäkökulmaan. Suihinotto herättää tietenkin keskustelua. Ja tässä on usein sukupuolinen näkökulma. Ja nykyaikana, kun "biologisempi sukupuolisuus" on tärkeämpi kuin "enemmän laajennettua sukupuolta" edustava ottaja-antaja -näkökulma, on syytä lähestyä asiaa.

Mitä feministi ajattelee suihinotosta?

Ei pelkästään sen takia että julkisessa keskustelussa on oikeasti esitetty näkemyksiä joiden mukaan feminismi aikaansaa suihinottoja. Lily Tomlin esitti että "One of the fallouts of feminism is that girls became more accessible. Maybe not wisely accessible. A lot of young girls-- they're expected to give blow jobs now. Young, young girls, as far as I can perceive. Maybe 12 or 13 years old. I mean, that's a rite of passage, I suppose. As a feminist, I don't want those girls to be used. Maybe they love giving blow jobs, I don't know. Maybe they do? But I don't think you really love giving boys in general blow jobs without any feeling to someone you're not close to. I don't try to speak for people that young. I'm not that young anymore. But my own sense of self - I wouldn't give myself away that easily."

Koska periaatteessa valtaosa feministeistä edustaa ajattelua jossa kulttuuria/ryhmää ja siihen liittyviä kokemuksia ei voida kunnolla käsittää tämän ryhmän ulkopuolella, voisi luulla että feministeillä ei olisi kovin vahvoja teorioita siitä miksi miehet haluavat suihinottoja. Heillä voisi toki olla vahvoja näkemyksiä siitä miltä miehen haluama suihinotto tuntuu vastaanottajalta. Ja heillä voisi olla teorioita siitä mitä naisen haluama suihinotto edustaa. Tästä on itse asiassa käyty feministien sisäisiä väittelyitä. Vastustavassa kulmassa korostuu usein jonkinlainen kaiku roomalaisesta kulttuurista. Pippeli varmasti maistuukin ikävältä ja varmasti miellyttävämpiäkin asioita voisi maistella. Suun täyttäminen voi olla aggressiivista. Ja siihen voi liittää symboleja.

Tätä kautta voidaan nähdä että karkeimmissakin väitteissä on osatotuus, mutta tuskin koko totuutta. Siksi esimerkiksi nainen, feministi ja bloggari kirjoittaa "Clarissa's blogissa" siitä että tietyt näkemykset ovat "quasi-feminism". Ja hän luettelee tiettyjä konventioita jotka eivät hänestä ole ... tyydyttäviä, vaikka ne ovat feministien esittämiä ja kohtuu yleisiä."Men who dislike giving oral sex to women are misogynist jerks.", "Men who love administering oral sex to women cannot possibly be misogynist jerks.", "Women who dislike receiving oral sex do not exist. If they do, they must be oppressed victims of patriarchy.", "Women who enjoy giving oral sex are subservient to men.", "The final destination of sperm during oral sex has ideological connotations.", "A true marker of whether a man is a feminist is how enthusiastically he gives oral sex to a woman and how willing he is not to ask for oral sex to be administered to him." Nämä kuvaukset ovat siis liian tiukkoja ja valtaosa feministeistäkin pitää niitä tarpeettoman pitkällevietyinä. Mutta nuo esitetyt edustavat sitä kulmaa jota kuitenkin esiintyy feminismin nimellä.

Paheksuvassa kulmassa ongelmana on se, että niissä on Poen laki hyvin vahvana. Demonstranttina auttaa (toivon mukaan) ironisesti nimetty "I blame patriarchy" -blogi. Ironisuuteen (toivon mukaan) viittaavat toki sellaiset lauseet kuin debatin kovuuden yhteyteen liitetyt "Some of you even argued that blow jobs are the dudely equivalent of cunnilingus. But then someone actually used the word ‘cum’." Lisäksi erimielisyys nähdään sensuurina eikä sananvapautena "I am chastened. I’d forgotten that when it comes to sex, it is the duty of the radical feminist to shut the fuck up. Sex, which, along with religion, is the new religion, is sacrosanct territory. It is anti-feminist to point out the ideological problems with certain patriarchal sexbot traditions because so many women enjoy patriarchal sexbot traditions." Lopussa on klassinen halpa sarkasmi, joka kyllä yleensä karsii toivoa vitsikkyydestä ja vihjaa että vaikka kirjoittaja sanoisi "vitsi, vitsi" niin hän on enintään värittänyt omia mielipiteitään ja väistelee sitä että on tullut sanoneeksi mitä ajattelee. "We all know that in a patriarchy, (and by ‘patriarchy’ I mean a social order in which all women are subject, by universal agreement, to all men), on accounta the power differential, all relationships with men are inherently inequitable. Except, it turns out, relationships wherein women suck cock! That’s when patriarchy miraculously recedes into the aether and male privilege becomes a distant memory! No woman was ever so free as the woman with a mouth full of throbbing gristle! How could I have been so blind? Less blaming and more cocksucking, that’s my new motto! Mystery solved! The struggle is over!"

Onneksi paheksunnassa on asteita. Ja minusta huomattavasti terveempää on lähestyä asiaa "puolipaheksuvalla" tavalla. Feministe -blogissa asiaa  ... kielellistetään ... seuraavalla tavalla ; "I’m no fan of shaming women for their sexual choices. I think it’s absolute bullshit to call one’s feminism into question because she gives head, or because she enjoys BDSM, or because she engages in whatever other “Patriarchy-approved” sex practice. If I can be a feminist in my make-up, skirts and toe-pinching stilletos, then you can certainly be one while you orally pleasure your male partner." Eli kirjoittaja ei kutsu suihinottajia ei-feministeiksi. (Joka on tiettävästi tapa luokitella hyviin ja pakanoihin.) Tässä pahuutena on kuitenkin se, että se hyökkää sisaruutta kohtaan. "I take serious issue with the sister-shaming" ... "But. While my feminism allows freedom in our choices, and while my feminism never shames the individual women who make those choices, it does require that we examine the system in which those choices are made. And sexual choices aren’t immune to scrutiny." eikä se että nuo mainitut piirteet eivät voisi olla yhteydessä miesten harjoittamaan valtapeliin. "A simple fact is that lots of people get off on sexual power - overpowering someone, or feeling overpowered. That’s obviously not the entire issue with blowjobs, but in some situations it’s certainly part of it, just as its part of any sex act. Porn is the extreme example, where male power over women is routinely eroticized to increasingly troubling levels (rape porn, etc). And in our individual sex lives, many of us get off on displays of power, small and large." Kykenen ymmärtämään ja hyväksymään tämänlaatuisen ajattelun huomattavasti paremmin.

Kuitenkin heiltä löytyy vastauksia ja teorioita siihen "Why Men Love Blowjobs?" Ja nämä vastaukset eivät ole kovin tuomitsevia. Teorioita esitetään hyvin laidasta laitaan. Esimerkiksi nähdään että
* Penis jollain tavalla erityisesti määrittää miehen tai jopa on tämä mies. Joten suihinotosta kieltäytyminen kategoriseti olisi jonkinlainen hylkääminen. Tai siihen suostuminen olisi jotenkin erityinen tämän miehekkyyden hyväksyminen.
* Kyseessä voi olla yhteydentunne.
* Penis on hyvin herkkä joten kyseessä on luottamusta vaativa naisen armoille asettuminen.
...

Voiko pornolla olla jotain sanottavaa?

Pornografiassa suihinottokuvat ovat hyvin yleisiä. Tämä on hyvin erikoista. Koska evolutiivisesti halusta laueta suihin ei ole kovin suurta lisääntymiseen liittyvää merkitystä. On tavallaan hämmentävää että pornografiassa on niin paljon suihinottokuvia. Ja että niitä katsovat nimenomaan miesyleisö. Olisi kenties jossain määrin ymmärrettävää että naiskatsoja haluaisi jotenkin välttää raskautta ja pitää seksuaalisuutta ennen kaikkea hauskanpitona. Toisaalta miehenä uskallan sanoa että ehkäisyn valvominen on jonkinlainen murhe ja tätä kautta suihinotto voi korostaa myös miehellä viihteellisyyttä ja huolettomuutta. Jota yleensä kaivataan pornossa enemmän kuin kuvitelmaa pitkäaikaisesta parisuhteesta ja perheestä sen tyttöystävän kanssa jonka sukunimi on .jpg. Suihinottokuvat ovatkin usein hyvin leikillisiä. Ne eivät yleensä ilmennä alistamista tai väkivaltaa. Tämä viehättäneekin miehiä ja tämänlaiset kuvat saavat klikkejä. (Koska muuten kuvat olisivat luultavasti toisenlaisia.)

Toisaalta suihinottokuvat ovat sellaisia että niihin voidaan liittää siemensyöksyn näkeminen. On tavallaan hämmentävää että tämä on hyvin tärkeä osa pornokonventioita. (Jos siis ajattelee asiaa biologisen lisääntymisen kannalta sellaisella jyrkkyydellä johon vain selibaattiin lupautunut tiukkapipoinen katolinen pastori voi. On tämä toki kiinnostavaa jos asiaa mietitään puhtaasti evolutiivisestikin. Se kun tuijottaa kelpoisuutta ja sitoo sen lisääntymiseen lähes yhtä tiukkapipoisesti. Mutta ei toki aivan yhtä tiukasti.) Se on kenties jonkinlainen "samastumistodiste". On helpompaa kokea jota näkee. Kasvoille tai rinnoille laukeaminen on siis kenties demonstraatio siitä että tapahtuma on jotenkin oleellisesti ollut aito. (Ja epäuskottavasti halu saastata naista. Jos näin olisi, konteksti olisi väkivaltaisempi tai aggressiivisempi.)

Naisten suihinoton kohdalla kuva on itse asiassa mutkikkaampi. Suihinottoa näkyy paljon hyvin "pehmopornoisessa kuvissa". Suihinotto on vahvemmin hardcorea, ja perustuu siihen että suihinotto nähdään. Mutta pehmeämmässä erotiikassa miehen pää on kätevä siihen että asioita itse asiassa kätketään. Tätä kautta naiselta suihin ottaminen näyttää korostavan suihinoton intiimiyttä vielä vahvemmin kuin miehillä. Ja koska näitäkin kuvia miehet katsovat, se lähettää viestiä joka ei ole läpeensä paha.

Toisaalta suihinottoa näkyy oleellisena osana kolmen kimppaa. Yhteys on tietenkin ymmärrettävä. Jo neoliittisessa taiteessa on kuvattu ns "hummeria" jossa on nainen joka ottaa suihin mieheltä samalla kun toinen mies penetroi häntä. Modernina aikana myös FFM -kombinaatio on suosittu. Eli kaksi naista on yhden miehen kanssa ja tämän vuoksi toinen nainen on tietenkin suuhoidon saajana. Ihan sen takia että miehellä on yksi penis, eikä edes kaksihaarainen sellainen. Ryhmäseksi on hyvin hankala konteksti. Se tulkitaan hyvin helposti siten että jos mies on kahden naisen kanssa niin se korostaa miehen valloituskykyä ja on täten naista alistava. Kun taas jos kuvassa on kaksi miestä ja nainen niin kyseessä on miesdominanssi joka saadaan pelkällä lukumäärällä. Tosimaailma ei liene näin mustavalkoinen ja kokonaisuudet toimivat "molempiin suuntiin".

Mutta sitten onkin huomattava että naisten suihinotossa on yleinen dominointikulma. Facesitting ei ole aina lempeää. Nainen voi dominoida miestä ja jättää tämän tyydyttämättä. Tämä viittaa siihen että naiselta suihinottamisessa on olemassa vahva aggressiivinen kulma. Joka voidaan itse asiassa heijastaa "muinaiseen roomaan", jaotteluun ottajasta ja antajasta. Tässä mielessä suihinotto voi olla myös naisen suunnalta melko vahvaa dominointia. Eri asia on tietenkin se, haluavatko miehet tälläistä katsoa. Ilmeisesti aika moni haluaa.

Kiinnostavaa onkin se, että jossain määrin sukupuolielimet ovat erilaisia. Ja näin miehiltä imemiseen liittyy siemenneste ja kysymykset nielemisestä ja sylkemisestä. Lisäksi penis tunkeutuu suuhun ja kenties jopa kurkkuun tavalla joka voi olla aggressiivinen. Kuitenkin on yleistä että nainen on domina pakottamalla miestä suuseksiin. Ja toisaalta kun domina sitten ottaa suihin, siihen liittyy purentakulma. Nainen ei olekaan samalla tavalla riskissä. Periaatteessa jos dominamies on kurkkuun tunkemisineen liian aggressiivinen, nainen voi kostaa hyvin helposti suoraan miehisyyteen. Naiselle vastaavaa ei varmasti pysty tekemään. Näitä eroja pornografia varmasti käyttääkin hyväkseen sen erikoisimmissa perversioissa.

Luettu - so what?

Uuden Suomen puolelle blogaaminen on tarjonnut mielenkiintoisia elämyksiä. Syynä on se, että siellä kommentteja tulee eri tavalla kuin täällä. (Osittain siksi että tämän paikan kompetenssia vaativa kommenttinegatiivinen asenne on rakennettu työllä ja vaivalla. Ja toisaalta olen rakentanut aivan tietoisesti uuden suomen puolelle ympärilleni erilaisen eetoksen. Se ei ole yhtään sen valheellisempi kuin eetokseni täälläkään. Mutta se on silti erilainen.)

Se miten tiivistäisin asian, on kontekstittomuus. Tästä saa esimakua katsomalla vapaavuoron huumoriartikkeliani. Siinä leikitään zombieilla ja Schrödingerin kissoilla ja oikeilla kissoilla. Terve ihminen voisi käsittää että jos joku puhuu siitä miten zombiearmeija rakentuu simiemme alla, niin you must be joking. Kuitenkin kommentoija näkee asian sitä kautta että olen jotain jonka hän on lokeroinut "filosofiksi". Ja tähän ihmisryhmään hänellä on selvä kanta "Maailma on täynnä filosofien höpöä fysiikasta." Mikä tarjoaa minulle la-wut -elämyksen. Kommenttiin liittyy toki aivan asiallista kvanttimekaanista kritiikkiä. Mutta konteksti ällistyttää. Miksi korjata tiedevirheitä vitsistä?

Tämä on kenties vielä ymmärrettävää. Maailmassa riittää idiootteja ja maailma on joka tapauksessa vajonnut tilaan jossa lähinnä Poen laki vallitsee. Jossain varmasti on joku hullu joka tosissaan esittää tuonlaisia ajatuksia. Minulle vitseissä on kuitenkin yleensä jokin vinksahtanut sisäinen logiikka, joten kenties joku mielenterveyspotilas jolla on filosofian harrastuneisuutta todella rakentaa jonkin samanlaatuisen ad hoc -verkoston.

Mutta asia ei jää tähän. "Asiapuolella" puheenvuorossa kirjoitin nihilismin filosofisista määritelmistä ja siitä miten sitä käytetään arjessa väärin, epäselvästi ja monella eri tavalla. (Tämä tietenkin leimaa minut "filosofiksi" monien silmissä.) Korostin että arkikäytön määritteet etäännyttävät koko asian rationaalisuudesta. Ja että se on lähinnä muuntunut joksikin jota käytetään kun halutaan pilkata vastustajaa mutta tavalla jossa ei jouduta luopumaan omasta älyllisyydestä. Sain kuitenkin kommenttiin lähteistämättömän väitteen sanan "oikeasta" merkityksestä "Nihilisti ei ehkä suhtaudu kriittisesti moraalijärjestelmiin vaan hylkää ne. Vähän kuten ateisti suhteessa agnostikkoon. Nihilisti voisi olla sellainen henkilö, joka sanoo esimerkiksi noudattavansa jotain moraalista järjestelmää mutta ei oikeasti välitä siitä lainkaan eikä toisaalta korvaa sitä millään muullakaan. Ts. ihminen, joka ei oikeasti välitä tai ota vastuuta mistään vaan ajelehtii eteenpäin väliinpitämättömänä. Myös äärimmäisessä relativismissa on nihilismiä silloin kun ei enää ajatella, että on useita "oikeita" tai "hyviä" moraalisia järjestelmiä vaan että ne kaikki ovat turhia ja hyödyttömiä tai vaikka irrationaalisia." Tässä ei tietenkään ollut muuta sanottavaa kuin "Määritteli kuka, missä, milloin? Lähteet? Nihilismi tuollaisessa käyttötavassasi ovat sitä epä-älyllisyyttä ja asenteellisuutta jonka moittiminen oli jutun keskiössä. Mutta hyvä että tulit opettamaan. Kun kommenttisi näyttää enemmän ongelman laajuuden - ja sen korjaamisen vaikeuden - demonstrointi kuin jokin jossa tulee tiukka ja näppärä määritelmä käytetylle filosofiselle termille." & "Erityiset ansiot kommentin asiayhteydestä. Enhän tässä blogauksessa yhtään käsitellyt "Nihilismi" -termin sisältöä siten kun se on asiallisesssa kontekstissa määritelty. Ja korostanut että muitakin lähestymistapoja - halpamaisia, epä-älyllisiä ja latteita - on tarjolla jättimäinen kasa, käytännössä jokaiseen mahdolliseen tarpeeseen. (Josta seuraa se epämääräisyys.)"

Ja toisaalta kun kirjoitin eutanasiasta, sen sisältönä oli argumenttianalyysi. Eli otin eutanasiaa vastustavia argumentteja, ja sen sijaan että katsoisin että ovatko nämä määritelmät oikein vai väärin, katsoin mikä tematiikka niitä yhdistää. Kirjoitin jopa itse artikkeliin disclaimerin "Toisaalta se mitä mieltä minä olen ei ole kovin tärkeää. On sen sijaan kenties tarpeellista siirtää asia niin että subjektiivinen tunteiluni voidaan käsitteellistää. Muuttaa filosofiaksi. Silloin kysymys ei ole ehkä enää siitä olenko oikeassa ja pitääkö maailman miellyttää juuri minua. Silloin kysymys on enemmän siitä minkälaisia teemoja itsemurhan (ja myös eutanasian) puolustamisessa on. Kysymys on enemmän siitä että haetaan se mistä ollaan erimielisiä. Ja tämä voi vähentää ohipuhumista. Lopputulos on enemmän käsitenalyysiä kuin kuvaus siitä miten toivoisin eutanasian toteutuvan. Tai millä ehdoin saa tehdä itsemurhan. Tai miten nämä prosessit pitäisi käytännössä järjestää jotta se olisi hyväksyttävää. Tai onko itsetuho ylipäätään oikein tai väärin. Kyse on pelkästään siitä mistä asioista ollaan samaa tai eri mieltä." Täsmensin asiaa myös kommenteissa "Ongelma on siinä että tämän tekstin ideana on olla argumenttianalyysi eikä kannanotto siitä onko eutanasia oikein tai väärin. Ideana on siis ottaa tietyn aiheen argumentit, tässä tapauksessa eutanasiaa vastustavat argumentit, ja kasata mitä yhdistäviä perusoletuksia, ominaisuuksia ja attribuutteja näillä on. (Kyse ei siis ollut edes siitä että mikä on oikea autonomisuuden määritelmä vaan tarkastelu ns. attribuuttien tasolla.) Eli löytyykö jokin teema joka yhdistää itsemurhaa ja eutanasiaa koskevia argumentteja. Nämä teemat voivat olla oikein tai väärin. Se ei ole argumenttianalyysissä tärkeää. Koska siinä ei yritetä tehdä poliittista arvokeskustelua jossa valitaan "oikea mielipide" ja sitten juntataan sitä keksimällä syitä miksi tämä valittu mielipide on oikea." Silti kommentit olivat täynnä arvokeskustelua jossa korostettiin että olisin erityisesti eutanasian puolella. "Ehkä itse haluaisit elää yhteiskunnassa jossa eutanasiaa suositellaan monenlaisissa tilanteissa, mutta tuskin olen ainoa joka ei sellaisessa halua elää." (Mikä ansaitsee kyllä jotain pisteitä kun eutanasiaa vastustava kertoo minkälaisessa yhteiskunnassa ei haluaisi elää. Mutta tämä on tietysti vain "kielivitsi" eikä sanoma.) "Olisi kummaa jos samaa ei tapahtuisi eutanasian kohdalla esim joku vaatisi eutanasiaa kun naapurin koira räksyttää tai ettei aamulla ollut kaupassa suosikki olutta." ... "Mietippä entä jos kaksivuotias pikkupoika haluaa "etutaninaa" kun sukka ei mene ensiyrittämällä jalkaan tai kun ekaluokkalainen ei keksi ratkaisua matikan pulmatehtävään (molemmissahan tapauksissa vanhemmat normaalisti tulisivat tuputtamaan optimismia lapsilleen ja kannustavat jatkamaan). Itse asiassa on tosi höhlää kun yrittämiselle tarjotaan kuolemaa nopeammaksi ja helpommaksi vaihtoehdoksi (pahinta olisi kun euta-jonot venyisivät 14-16 vuotiaiden nuorien, opiskelijoiden ja amislaisten takia)"

Tekstiä ei siis nähty arvokeskusteluteeman ohi. Ihmiset ovat ilmeisesti niin tottuneet ideologiseen arvokeskusteluun, että he eivät tiedosta muunlaisia asioita olevankaan.

Mitä demonstroin?

Ei ole ollenkaan tavatonta että ihmiset ovat hyvin asenteellisia. He mielellään tekevät asiavirheitä esimerkiksi Nietzschen filosofiassa. Ja muutenkin heittävät vastapuolen maailmankuvan sanovan sitä ja tätä. Näissä on usein hirvittävän syviä virheitä. Ja kun näistä sitten kertoo, on kommentti jotain sen tyylistä kuin "Olen itse lukenut Nietzschen kirjan". Ja tämä sitten tarkoittaa sitä että heistä asia on loppuunkäsitelty. He kyllä tietävät olevansa oikeassa ja kritiikki väärässä.

Lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita. Dawkinsin "jumalharha", Nietzschen filosofia ja evoluutioteoria ovat kenties kolme väärinymmärretyintä mallia. Ne ovat sellaisia että kaikki tuntuvat tietävän mitä nämä tarkoittavat. Ja silti sisällön ja sanoman välillä on valtavia eroja. Tämä johtuu siitä että jos aiheeseen liittyviä teoksia ylipäätään on luettu - suuri osa hankkii näkemyksensä "Jumalharhasta" lukemalla vain Dawkinsia kritisoivia kirjoja sen sijaan että lukisivat itse teoksen - niin se ei tarkoita kovin paljoa. Myös nuo minun blogiteksteihin vastanneet ihmiset ovat lukeneet itse tekstin. Blogitekstini ovat kuitenkin sekä lyhyempiä että sisällöltään yksinkertaisempia että helppotajuisempia kuin vaikkapa Nietzschen mikään teos. (Hän on itse asiassa todella vaikeatajuinen kirjoittaja.) Jos jo minun blogitekstini väärinymmärretään karusti lukemisen jälkeen niin miten näiden teosten ymmärtämiseen olisi jotenkin paremmat edellytykset?

Itse asiassa väitän että Ayn Rand ja Pekka-Eric Auvinen ovat varmasti lukeneet Nietzschen kirjoja, mutta ovat tulkinneet niitä yhtä heikolla tasolla kuin mainitsemani blogiteksteihini kommentoineet ihmiset. Eli teksti on luettu mutta ei ymmärretty. Mainitsmani ihmiset eivät ole varmasti olleet idiootteja. (He ovat tosin olleet vastenmielisiä ääliöitä. Mikä on eri asia kuin idiotia, valitettavasti.) Ja ovat kenties jopa innostuneet lukemastaan. Mutta heidän tulkintansa ei vastaa Nietzschen tekstien tutkijoiden kantoja siitä mitä Nietzsche on sanonut.

Oma kantani onkin se, että on hyvä jos kirja on luettu. Koska sitten Nietzschen sanomisen merkitystä voi perustella lainauksilla kyseisistä kirjoista. Kun asia on tuttu ja materiaali hanskassa niin sitten tämän pitää olla helppoa. Kun kerran on ymmärrys ja kompentenssi hallussa. Tässä tilanteessa vaatimustaso nostetaan siihen mihin se laitetaan kun keskustellaan osaajien kanssa. Tekstiä ymmärtämätön voi tehdä vahingossa virheen. Se on ymmärrettävää. Mutta jos korostaa omaa auktoriteettiaan sanomisiin, niin sitten ei riitä se että ottaa lukukokemuksen auktoriteettiasemaksi. Auktoriteettiasema saadaan kompetenssilla ja kompentenssi demonstroituu perusteluilla, kuten sisäisellä logiikalla ja lähteistetyillä lainauksilla.

Filosofia on taito. Perusteluprosessin ohittaminen viittaamalla siihen että on lukenut teoksen viittaa siihen että ei ole ymmärretty edes sitä mitä tämä taito ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä on hyvin loukkaavaa niille jotka ovat kuluttaneet erinäisiä satoja tai tuhansia tunteja siihen että ovat miettineet, harjoitelleet ja treenanneet asioita. Se, että ykskantainen kritiikin torppaaminen toimii tällä tavalla ei tietenkään psykologisesti yllätä. Se muistuttaa Dunning-Kruger -efektistä. Kun on riittävän huono kokee itsensä mestariksi. Ja kun ei ymmärrä omaa huonouttaan ei ymmärrä edes sitä että pelkän lukukokemuksen olemassaoloon viittaamisen sijasta pitäisi demonstroida osaaminen jotta sillä olisi mitään arvoa tai merkitystä. Koska jo tämän tiedostaminen vaatisi jonkinlaista taitoa. Ja sitä ei saa jos asenteellisesti on joskus nuorena tullut lukaistua joku kirja ja tulkittua se väärin. Ja josta ei sittemmin enää muista edes sitaatteja.

"Otsikon alla oleva teksti vastaa otsikon kysymykseen täydellisesti."

Kouvolan Sanomissa oli Wilma Peräojan kirjoitus. Se käsittelee stereotypioita. Ja kreationismia. Tekstissä on monia filosofisia ongelmia. Ja niiden kokonaisuus tavallaan tiivistyy Peräojan otsikkoon. "Miksi kristitty on idiootti?" Kreationisminpuolustus ilman faktoja, pelkästään stereotypioista puhuen, tavallaan demonstroi otsikon. Eräs kommenteista onkin tuon vuoksi lainattu otsikkoon.

Kirjoituksen argumenttianalyysi olisi itkettävää tehdä.

Teksti on kliseinen, argumenteiltaan järkyttävän heikko. Ja täynnä omituisuuksia. Niiden kaikkien listaaminen johtaisi sinisen veren valumiseen sieraimesta kun aivoverisuoni ratkeaisi. Korjaaja mahdollisesti myös vanhenisi merkittävän paljon. Lyhyesti asiaa voi lähestyä vaikka siten että katsoo miksi;
1: Stereotypioissa on käsittelytavassa omituinen hyppäys. Joka johtaa siihen että ideologioita ei punnita samoilla punnuksilla. (Eli tehdään epäreilu vertailu joka ei olekaan vertailu.) Esimerkiksi kreationismia ja islamia ei ajatella sitä kautta miten kreationistit ja islaminuskoiset katsovat itseään. Niitä katsotaan jonkin vaikeasti määritetyn "yleisen" kautta. "... Muslimi on sukupuolesta riippuen joko sorrettu tai sovinisti ..." Ateistit sen sijaan nähdään sitä kautta miten ateistit näkevät itsensä. "Kaikkien kirkkojen yläpuolella istuu ateisti, onnellisena yltiömäisen nerokkuutensa ympäröimänä ja tieteidensä turvissa." Ateistit ovat yleensä ottaen karsaasti katsottuja. Yleinen mielipide uskonnottomista on se että he ovat nenäkkäitä, liikaa itsestään luulevia, elämäntaidottomia, antisosiaalisia ... ja tietenkin "militantteja". Tämä on se kuva mitä media levittää, olipa kyseessä evankelisluterilaisen kirkon piispa, kreationisti tai postmoderni feministi joka pitää "reduktionistista" ja "skientististä" ateistia varsin vastenmielisenä.
2: Samoin kirjoituksesta paistaa se, että idealismi-realismi -kiista, rationalismi-empirismi -kiista ja foundationalismi-koherentismi -kiista on ohitettu. Siksi maailmankuvallisuus ja oletuksiin suhtautuminen tehdään kuin Agrippan trilemma olisi ratkaistu ja juuri foundationalismi olisi ehdottoman totta ja se ainut mahdollinen näkökulma asiaan. Ja sitten tältä pohjalta puhutaan pelkästään  "Molemmat uskovat samanlaisiin Pyhiin Kirjoihin ja sokeaan uskoon." Joka on tietenkin hilarious. Ja on keinona kliseinen konventio joka paljastaa sen, miten vähän vastapuolen ajatustapaan on kyetty samastumaan.
3: Kommentit demonstroivat miten "ajattelee omilla aivoillaan" -lausunto tarkoittaa sitä että kommentoija ei osaa itse olla niin itsenäinen että loisi oman tavan ilmaista tämä asia. Ja sanoessaan korostaa enemmänkin sitä että on sanojan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Eli ironisesti tarkoittaa sitä että vastapuoli itse asiassa ajattelee hänen aivoillaan sen sijaan että olisi indiivi.
4: Miksi evoluutiota ei kritisoida tieteellisesti ja miksi kreationismia ei puolusteta tieteellisesti vaan puhtuaan pelkästään stereotypioista. Ikään kuin totuus olisi valtapelikysymys kuten monille postmodernisteille se onkin. Mutta harvemmin uskovaiset tunnustavat postmodernismia kannattavansa.

Moni voisi pahastua että lukiolaisen tekstejä ei kritisoida, koska hän on niin nuori.

Mutta tosiasiassa ageismi ei ole mikään kovin hyvä asenne. Ihmisen täytyy saada sanoa mielipiteitään ja saada niihin palautetta. Ja näin hän oppii. Lisäksi nuori ei tarkoita "avutonta" tai "idioottia". (Oma nuoruudentyönä kasaamani evoluutio-kreationismi -sivusto ei ole ihan idioottimainen.) Tätä tekstiä en kuitenkaan lähtisi kritisoimaan. Ylläoleva on vain sitä varten että vihjaan että jos haluaisin voisin vakavasti analysoida jokaisen pilkun. Ja katsoa kirjoitusta kuin se olisi argumentti. Minusta on täysin oikeutettua lähestyä asiaa Augustinuksen malliin. Eli malliin "Ei ole harvinaista, että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa niiden toimesta jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat."

Kuitenkin teksti vaikuttaa trollaukselta.

Kirjoitus demonstroi Poen lain voiman. On hyvin vaikeaa erottaa kreationismiparodiaa kreationismista. Niilo Paasivirran "Oikeat Mielipiteet" ovat tunnetusti saaneet paljon moitetta jonka ydin on siinä että hänen uskotaan sanovan mitä ajattelee. Tosiasiassa hän on kuitenkin parodioimassa. Mielestäni tässä tapauksessa trollaus on otettava hyvinkin vakavana vaihtoehtona. Vihjeenä tästä on jo se, että Peräoja on vaihto-oppilas. Tarkalleen ottaen hän on ilmeisesti UWC -vaihto-oppilas. Sen eetos on hyvin kaukana kreationisteista. Toisaalta Peräojalla on blogi "vacca foeda" jonka lukeminen sai räät lentämään nenästäni. En yleensä naura ääneen.

Asiasta on toki ollut erimielisyyttä, mutta itse uskon että kyseessä on nimenomaan varsin ilkeä huumoripila jossa otsikko saa vastauksen tekstissä. Lajityypin tulkinta on toki tässä kyseisessä tapauksessa hirveän vaikea ja vaatii hyvin ankaraa trolliongelman kanssa painimista. Ratkaisu ei ole täysin objektiivinen, asiat ratkotaan enemmän todennäköisyyksien kuin selkeyden kautta. Mutta kenties jatkossa lukiolainen oppii kehittämään tyyliään. Saa nähdä tuleeko hänestä taitava satiirikko. Vai tekeekö hän kuten minä, eli lähtee tavoittelemaan parodiahorisonttia. Mikäli tavoitteena on jälkimmäinen, hän on itse asiassa jo hyvin pitkällä.

Itse asiassa kirjoitus toi mieleeni syvää kunnioitusta Wilma Peräojaa kohtaan. Yhtä syvää herooista kunnioitusta olen tällä viikolla kokenut ainoastaan Mikael Jungneria kohtaan joka tunnusti trollanneensa internetissä. Hän oli haukkunut itseään internetissä, levittänyt itseään haukkuvia epätotuuksia, jotta saisi ihmiset provosoitua. Maailma on kenties sittenkin hieno paikka!

Myrsky vesilasissa, eli trollaamisen etiikkaa

Olkoot maljamme ylitsevuotavaiset.
Tulkoon mittamme täyteen.
Kaatukoot kuppimme nurin.

Anssi Tiittanen kertoi "Seurakuntalaisen" -blogissaan siitä miten hänen blogipoistonsa johti sensuroimishuhuun. Hän korostaa että sensurointia ei ole tapahtunut. Että aluksi epäilyt huhuista olivat pieniä ja sitten ne saivat suuret mittasuhteet. Ja pian epäily oli muuttunut jo faktaksi siitä että tämä sensuuri paitsi voi olla niin myös ehdottomasti oli tapahtunut.

Tämä on siitä mielenkiintoinen asia, että olin itse ensimmäisten joukossa miettimässä blogipoiston takana olevia asioita. Nyt Tiittanen on palauttanut varsinaisen tekstin. Ja siinä on oleellisesti samat asiat kuin vanhassa ja hieman uusiakin. Hän huomauttaa lopuksi myös Streisand -efektin voimasta. "Tarinan opetus: jos haluat bloggauksellesi huomiota, huolehdi, että joku (esim. sinä itse) sensuroi sen." En voi olla enempää samaa mieltä.

Tiittasen argumentit ovat hieman omituisia.
1: Esimerkiksi se että Seurakuntalainen ei voisi sensuroida siksi että blogit ovat "vapaavyöhyke" toimii vasta jos uskot että tämänlaisilla on mitään merkitystä. Jopa minä olen saanut sensuuripuheita vaikka en edes ole missään "Seurakuntalaisessa". Ne siis oikeastaan ensin olettavat että sensuuria ei tapahdu ja sitten rakentavat tämän pohjalle.
2: Lisäksi voin huomauttaa Montaignen "Esseitä (III)" pohjalta että Tiittasen tapa poistaa teksti sen julkaisun jälkeen ei ole välttämättä eettisesti vahvalla pohjalla. Montaignehan kuvaa esseissään viestinnän luotettavuutta ja vastuunkantoa. Hän itse muutti mielipiteitään jatkuvasti, mutta tämä ei tarkoittanut menneisyyden siivoamista. Päin vastoin, ihmiset voivat luottaa haihattelijaankin avoimuuden kautta. Itse kannatan tätä asennetta hyvin paljon. En ole poistanut blogistani yhtään tekstiä. (Vaikka siellä on seassa muutamia sellaisia joiden kirjoittamista häpeän paljonkin.)

Tältä osin "pieniä epäilyjä jää". Kenties teksti palasi vain koska se huomattiin ja kohu peitettiin omituisella "otan blogin kahdeksi viikoksi alas heti sen jälkeen kun eri ryhmissä netissä on masinoitu puheita joissa massalla pitäisi paheksua juuri tuota tekstiä. Mutta toisaalta tekstin sisältö nykymuodossaan viittaa siihen että sensuuriteoria ei ole totta. Se on uskottava ja todennäköinen tilanne.

Tartun kuitenkin toiseen kulmaan.

Tiittanen nimittäin kirjoittaa "Toisaalta tiesin, että "blogigate" oli lopulta pikkujuttu, myrsky teekupposessa. Ainoastaan asianosaisten silmissä se sai suuret mittasuhteet. Rauhoittelin loppuviikosta vain räväkimpiä blogeja ja viestiketjuja, ettei kyse ollut sensuroinnista." Tässä on nimittäin erikoislaatuinen vähättelyn maku. Itse näen että Tiittasen tekstin poiston taakse tullut suosio kertoo jostain muusta. Jostain joka on luultavasti ilmiselvää vain "meille trollausta harjoittaville". Tosiasiassa netissä tämänlaiset "myrskyt vesilasissa" ovat siitä mielenkiintoisia että tosiasiassa ne saavat suuret mittasuhteet siksi että ne nojaavat johonkin jota ihmiset nimenomaan pitävät suuressa arvossa. Ja suosio syntyy kun hyvin moni jakaa nämä samat arvot. Usein prosessi vaatii sen, että tapaus muuttuu symboliksi jostain laajemmasta ja suuremmasta. Tiittasen blogin ympärille nousi pelot uskonnollisesta vallankäytöstä ja etenkin sensuurista. (Rehellisesti sanoen pelot ovat täysin asiallisia ja tarpeenmukaisia. Suomi on käytännön tasolla omituisen uskonnonvapauden maa.)

Trollaamisen kannalta on hyvä huomata että jos puhutaan taitavista trolleista, he eivät vain ärsytä. Itse tavoittelen yleensä korkeaa kohinaviestien määrää omaa tuotostani kohden joten kyseessä on jossain määrin "huomiohuoraamisen antiteesi". Tässä pitää osata tilanteen hallinta. Pitää virittää jokin joka aktivoi muut. Tämä ajatustapa muistuttaa miksi trolli -termi ei alunperin tule peikosta vaan troolaamisesta. Voidaan sanoa jopa niin että trollaaja rakentaa troolin johon ihmiset uivat kuin ne kalat joita on kuulemma paljon meressä silloin kin sinulla ei ole tyttöystävää. "Trooli" viritetäänkin juuri tämänlaisten Tiittasen blogin demonstroiman ydinkysymysten tielle. Niitä ei voi vähätellä. Tai jos niin tekee niin vähättelee ihmisten arvomaailmaa lähtökohtaisesti. (Mikä on itse asiassa tarkemmin miettien ihan relevantti vaihtoehto.)

Oliko oikein että Tiittasella pelattiin näin?

Jossain määrin voidaan sanoa että Tiittasen blogauksen ympärille rakennettiin joko tahallinen tai tahaton trooli. Poen lain vallitessa on valitettavan usein niin että ei voida varmasti sanoa onko provokaattori pelle, sarkastinen, parodioiva vai asiaansa vakaasti ajava henkilö. Tämä on Tiittasen kannalta ikävää. Hän on varmasti syystäkin pahastunut. Trollaaminen itse asiassa nähdäänkin yleensä pahana. Tässä pääargumentit näyttävät nojaavan tiettyihin teemoihin:
1: Trollien psykologia on yleensä "patologinen". Tämä on itse asiassa vähintään osittain totta; Trolleilla on todellakin muita useammin narsistisia, psykopaattisia tai sadistisia puolia. Itse voin sanoa että useimmiten minut ajaa trollaamiseen (a) tylsistyminen, usein kliseinen keskustelu, pettymys ja turhautuminen johtavat siihen että usko menee ja sitten lyödään läskiksi (b) jonkinasteinen masokismi, ihmisten tyhmyys on hieman kuin auto-onnettomuus, kauheaa on mutta silti on pakko katsoa (c) itseinhoni levittäminen koko ihmiskunnan ominaisuudeksi ja tätä kautta itseni tasa-arvoistuminen ja "koira koiran tuntee" -yhteydentuntu (d) se, että minulle itselleni tulee hyvä mieli trollaamisesta, eikä takana ole sen syvempää filosofiaa (e) joskus on mukavaa olla sadistinen ja kostaa-rangaista jollekulle joka on paskapää. Tässä on kuitenkin nähtävä että kenties tämän taustan lisäksi on syytä katsoa laajemmin. Ei koeta perusteltuna myrkyttää kaivoa henkilön ominaisuuden perusteella. On kenties katsottava vaikkapa sitä että mihin tämä tausta johtaa. Onko se vain ressentimenttiä, kaunan ja katkeruuden ilmaisua vai onnistuuko tämä jotenkin sublimoimaan itsensä hyvään. Nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. (Esimerkiksi negatiivinen uskontokokemus voi johtaa kostonhimoon joka sitten ilmenee joko mustamaalauskampanjana jossa halveksitaan kaikkia uskovaisia tai sitten jonain jossa asioista tiedotetaan tarkasti ja  vaivaa nähden koska on koettu että asia on tärkeä. Kauna on sama, ilmenemisen etiikka kaikkea muuta.)
2: Trollit ovat jotenkin "itsekkäitä" tai "epävarmoja". Itse näen että "itsekkyys" ja "epävarmuus" liittyvät enemmän nykyiseen kyökkipsykologiaan ja siihen liittyviin muotiajatuksiin. En pidä siitä että "itsetuntoa" pidetään jotenkin terveen ihmisen merkkinä. Luultavasti monilla trolleilla on pikemminkin ylipaisunut itsetunto. Itsekkyys pitää siis vähintään uudelleenmääritellä vahvasti. Samoin "epävarmuus" on jotain jota on liikaa ilmoilla. Ilmapiirissä oma dogmaattisuus nostetaan hyveeksi. Itse pidän epävarmuutta ja varovaisuutta usein jopa hyveenä. (Toki tätäkin liitetään siihen kyökkipsykologiakulmaan ja sitten ajatellaan että "on eri asia". Ei ole!) Sen sijaan on kyllä huomattava että trollaamisessa on usein kysymys toisen välineellistämisestä. Esimerkiksi kun itse rakennan troolia - ja etenkin katsoessani kuhinaa jälkikäteen - olen huvittunut. Usein tilanteeseen on myös ajanut tylsistyminen. Joka tarkoittaa että ihmiset ovat minulle vain viihdettä. Jos he eivät stimuloi minua älyllisesti niin troolissa he joko vaikenevat tai provosoituvat, jolloin tylsyys katoaa ja jäljelle jää vain viihdettä. Immanuel Kant voisi katsoa tämänlaista toimintaa hyvinkin pahalla.

Trollaaminen onkin siitä mielenkiintoinen asia, että siinä on riskejä joista miltei kaikki ovat yksimielisiä. Ja hyötyjä joita huomaa vain harva. Netissä on kuitenkin jopa "eettisen trollauksen" aiheesta kirjoittelua. Esimerkiksi linkkaamani trollietiketti ohjeistaa että
* Trollaaminen ei saisi olla vain nettikiusaamisen yksi muoto. Ja pitää varoa että trollaaminen ei sellaiseksi myös muutu. "Yes, trolling can have its sinister side, because its such a broad term. Downright cruel and mean attacks which amount to bullying and abuse rather than trolling do occur. But this is not justification for banning all trolling. " Trollailu nähdään yhdenlaisena reaktiona. Ja sen suhde asiasisältöön nähdään samankaltaisena asiana kuin sarjakuvat ja satiiriset kirjoitukset uutislehdissä. Kyseessä olisi siis yhdenlainen sananvapauden ilmeneminen. Ja jos trollaaminen ei ole asiapitoista niin se voi edes hakea hupia. "Calling all trolls cyber bullies is wrong. Trolls can be provocative, annoying and embarrassing for individuals, groups, companies and institutions, just as cartoonist are, but they don't ban cartoonists, well rarely anyway."
* Toisaalta trollaamisella on asiasisältöä. Sävynä on usein juuri se, että isketään tunnetasolla johonkin joka paljastaa miten huonosti ihmiset ovat ymmärtäneet käsitellyn asian. "Often the response triggered by show an underlining guilty conscience or poor grasp of the issues and their consequences by the one trolled." Hyvä trolli onkin älyllistä toimintaa. (Ja voidaan nähdä jopa sokraattisen metodin jatkeena. Itse asiassa jos katsotaan Sokratesta, hänestä annettu kuva kertoo että hän oli trolli. Samoin kuin viinitynnyrissä asunut Diogenes.) "Trolling is an art. It requires finesse, knowledge and often research to make the best responses. The best trolls are extremely witty and clever. Part of it is provoking people into making an unconsidered response which exposes the victim's weak argument, bias, or narrow focus." Tämä johtaa käytännössä juuri siihen mainitsemaani trollausstrategiaan jossa ei olla huomiohuoria tai pelkkiä ilkeilijöitä. "Ethical Trolls never call a spade a spade – they merely sow a seed, or start a little brain rot to undermine the foundations of what is being said."

Itse asiassa voidaan jopa sanoa että trollaaminen on keinoja jatkaa siitä missä rehellinen kysyminen loppuu. Epistemologisesti on omituista vain luottaa jonkun anekdoottiin tai kanannottoon. Ihmiset voivat valehdella. Ja joskus he kertovat sellaisia asioita joilla he pettävät itseään. Kognitiotieteessä tämänkaltaisien ristiriitojen olemassaolo on yleistä ja niiden käsittely ja huomioiminen on välttämätöntä. Tässä hengessä voidaan huomata vaikka se miten "trolling" on sanana periaatteessa merkittävässä uutisessa viime ajoilta. Kun oltiin kokeiltu mitä salaliittoteoriapiirit uskovat, oltiin huomattu että oikeastaan mikä tahansa väärä tieto saatiin syötettyä läpi kepeästi. Salaliittoteoreetikot itse ajattelevat olevansa laatikon ulkopuolella ajattelevia kriittisiä ja skeptisiä hahmoja. Tämä näyttää että he ovat pikemminkin halukkaita uskomaan mitä tahansa joka tukee heidän maailmankuvaansa. He pelkäävät tiettyjä asioita ja näitä moittiva saa asiansa kevyesti läpi ja levitykseen. (Itse asiassa tavallaan Tiittasen sensuurihuhun leviäminen demonstroi täsmälleen samaa "hieman eri piireissä". Mikä opettaa nöyryyttä esimerkiksi "eräälle hänelle itselleen".) Akateemisissa maailmoissa vastaavaa strategiaa pidetään käytettävänä. Sokalin artikkelinsolutusta pidetään melko yleisesti jotain jotain oleellista kertovana vertaisarvioinnin testaamismenettelynä.

Mutta oliko se oikein?

Nähdäkseni Tiittasen sensuurihuhu on hyödyllinen. Se kertoi tiettyjen piirien peloista ja ennakkoluuloista. Itse teksti oli kiinnostava koska se provosoi ihmisiä esimerkiksi "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" -ryhmässä. Se siis provosoi ihmisiä jo sinällään. Mutta vasta tekstin olemassaolo ja poistaminen sen jälkeen kun se oli synnyttänyt tämän em. keskustelun. Se oli trooli. (Trooli koostui siis deleetiosta eikä tekstistä. Joka on mielestäni nerokas kulma trollaamiseen, vaikka en tietenkään pidä Tiittasta intentionaalisena trollaajana.) Streisand -efekti toimi troolin "yleisenä moottorina" ja voimanlähteenä on uskontokriittinen ilmapiiri. Ei ole väliä onko tämä epäilyn ilmapiiri kaiken kaikkiaan relevantti vai ei. Selvää oli joka tapauksessa se, että tässä tapauksessa moni teki ylitulkinnan. Troolautuneet ihmiset tekivät lopun ihan itse. Tämä paljasti paljon. Ja siksi tämä oli tärkeä sokraattinen prosessi jonka lopputuloksena kätilöitiin jonkinlaista viisautta. Niille jotka jaksavat kätilöinnin tehdä.

Tiittanen redusoitui symboliksi ja välineeksi jonka tekemisillä ja mielipiteillä ei tavallaan ollut väliä. Häntä on varmasti hämmästyttänyt se, miten mikä tahansa hänen tekemänsä olisi tulkittu sensuurikulman kautta. Ja tässä prosessissa hänen omia sanojaan asiasta ei välttämättä uskottaisi. (Koska painostettuna ihminen voi sanoa että ei ole painostettu. Mikä on itse asiassa totta.) Samalla häntä on kuitenkin myötätuntoisesti kannustettu sananvapauden taistelijana tai sananvapaudenlatistajien sensuurin uhrina. Tämä jännite kertoo että Tiittasella oli arvoa vain tämän tarinan levittäjänä. Välineellistämistä tällä tasolla voidaan pitää hyvinkin pahana asiana.

Feminismin misandrian kaksi puolta

Teknisesti ottaen feminismi ei yleensä tarkoita miesten vihaamista. Paitsi silloin kun se tarkoittaa. "Tämä Päivä" -blogissa korostettiin äärisuuntien ja trollausten osuutta feministien maineenmenoon. Hän tarjoaa varsin hauskoja lähteitä näiden kannanottojensa tueksi. Moni feministi ei ajattele että olisi monenlaista feminismiä. Ja heille feminismi tarkoittaa sitä että ajaa sukupuolten tasa-arvoa.
1: He usein tiedostavatkin sen, että heidän kokemusmaailmansa on naisen kokemusmaailma ja että miehen kulttuuri ja kokemukset ovat erilaisia. Joten he rehellisesti ajavat naisnäkökulmaa tasa-arvoon. Voiko heitä syyttää? Minua ei, kenties liian useinkaan, kiinnosta ongelma joka ei kosketa omaa itseäni tai lähipiiriäni.

Itse olen nähnyt että on olemassa ääriliikkeitä eikä feminismi ole tässä poikkeus. Ja kaikessa liikehdinnässä pätee Poen laki jossa äärilinjan toimintaa ei itse asiassa ole helppoa - kenties ei ole edes mahdollista - tunnistaa vakavasti tehtyä ääriliikettä trollauksesta. (Minun kohdallani parodiahorisontin ylittäminen on monesti perästi tahallista. Seilaan melko vapausasteisesti trollaukseen ja vakavaan ja siihen välille.) Siksi olenkin jakanut feminismin feminismiin ja telaketjufeminismiin. Siis siihen että erotetaan ääriliikefeminismi mielenterveistä suuntauksistaan.

Olen viime päivinä sönköttänyt feministien kanssa. Sönköttäminen on tarkoituksellinen sana. Sillä olen leikkinyt jonkin sortin viiden pennin sekundasokratesta. Olen heittänyt omituisia kysymyksiä jotka ovat sekä vitsejä että vakavasti otettavia kysymyksiä. Ja tätä kautta tarkoituksenani on ollut pyhästi vain kaivella implisiittisiä keskustelua ohjanneita premissejä. Niiden kuvaaminen on vähintään kiinnostavaa. Ja tässä on tärkeää kyetä irrottautua "Penis in Vagina is Always Rape" -hengestä. Niin huvittavaa ja innostavaa kuin se onkin.

Se mitä haluan nostaa esiin on "miesviha". Nimenomaan asiallisten feministien keskustelussa.

Tämä ei riko jaotteluani. Pidän jakoa telaketjufeministeihin ja asiallisiin feministeihin tarpeellisena. Siksi väliotsikko voikin olla hämmentävä. Keskusteluissa nimittäin nousi esiin jännittäviä teemoja. Otan niistä kaksi.
1: Monella feministillä on aivan oikeasti ikäviä kokemuksia miehistä. He kertovat että tämä johtaa antipatioihin miehiä kohtaan. Nämä antipatiat voivat motivoida tasa-arvotaisteluun. Tässä ryhmässä jännittävää on se, että asenteet luonnollisesti vaikuttavat käytettyyn kieleen. Tämä ilmiselvästi näyttää miesvihalta. Koska se tavallaan on. Kantavana - ja itselleni yllättävänä teemana - on kuitenkin vaikutelma siitä että he tiedostavat tämän vihan ja pyrkivätkin isommalla tasolla oikeudenmukaisuuteen. Miesten tasa-arvo voi olla tärkeää vaikka miehistä ei pidetäkään tai heihin suhtaudutaan epäillen ja epäluuloisesti. Kommenteissa oli jopa sitä että ilman feminismiä he voisivat olla miesvihaisempia. Että feminismi auttaa ymmärtämään että miehet on aivopesty pahaan kulttuuriin ja tämä "toxic masculinity" pitää sitten vain murtaa. Viha on suunnattu järjestelmään.
2: Toinen tapa taas on ihanteellinen. Toimintaa moititaan. Miesasia voidaan nähdä kurana. Ja jos tätä pitää miesvihana tätä harjoittava ihminen pahastuu. Koska hän toimii kuten perinteinen kristillinen moralisti joka "rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä". Sävynä on ollut esimerkiksi aivan ääneen lausuttu idea siitä että jos pitäisi miestä pahana väittäisi että tätä pahaa ei voitaisi korvata. "Tule sellaisena kuin olet, kunhan muutat mielipiteesi niin saat armon" -asenne korostuu hyvinkin vahvasti. On kuitenkin selvää että kun moralisoidaan se tuntuu kohdistuvan ihmiseen ja on hyvin vaikeaa elää maailmassa jossa vihataan kaikkea sitä mitä ihminen ajattelee, tekee, edustaa ja on mieltä. Kun nämä karsitaan jää jäljelle omituinen abstraktio jossa on vaikeaa nähdä mikä se on se erottamaton absoluuttinen ihmisarvo jota rakastetaan? Aineenvaihdunta?

Näkisin että aina kun normaali feministi tulkitaan misandriseksi, tilanne redusoituu jommaksi kummaksi ylläolevista.

Omakohtaisesti näen että ensimmäinen tyyppi ei ole "oikeaa miesvihaa". Se on tunteilua joka jalostetaan. Kiukku on kenties lähtökohta mutta lopputulos ei ole miesvihainen. Kiukku motivoi ja värittää kielen, mutta kun ihmien tiedostaa tunteensa ja hillitsee niitä paikoitellen, hän tietää kenessä vika pohjimmiltaan on. Se jälkimmäinen taas on ihan oikeasti oikeaa "miesvihapuhetta". Mutta siihen on vaikeaa liittää aitoa vihaisuutta miehiä kohtaan. Näin ollen molemmat ovat vihan illuusioita. Kumpikaan näistä eivät ole misandriaa sanan täydessä ja vahvimmassa mielessä. Joista toinen on vain minun maailmassani arvotettu positiivisesti ja toinen negatiivisesti.

Mutta se ei perimmiltään ole vihaa. Vaan kusipäisyyttä siinä tarkasti määritetyssä mielessä jossa olen Aaron Jamesin "Assholes:A Theory" -kirjan konseptia soveltanut. Eli jonain jossa toiminta on ikävää siksi että se nähdään oikeutettuna, jossa päämääärä oikeuttaa keinot. (En pidä tästä jesuiittameiningistä jota pestään puhtailla intentioilla. Osittain siksi että jokainen ihminen on jossain määrin Kaspar Hauser, intentioita ylipainotetaan ja yliarvostetaan ja ne tarjoavat helpon tekosyyn koska niiden luonnetta on itse asiassa haasteellisia tarkistaa.) Jotain joka on tärkeää jotta voidaan erottaa vihapuhe raivopuheesta. Minusta on yksinkertaisesti aivan yhtä ja sama kutsuuko toisen vakaumusta kuonaksi vai kutsuuko ihmistä kuonaksi. Ja usein vihapuhe onkin kusipäisyyttä joka oikeutetaan jollain tekosyyllä ja ideologia myös valkopesee lopputuloksen.

Näenkin että tämä kahtiajako ja omat mielipiteeni niihin ovat äärimmäisen Niezscheläisiä. Hänhän esitti että ihminen voi noudattaa pyrkimyksiään sublimoiden tai ressentimentillä. Sublimoinnissa ahneus, kateus tai viha on polttoainetta jolla taiteilija ahkeroi. Lopputulos on siis jalostettu näistä olemassaolevista likaisista puolista. Ressentiment taas on perimmiltään sitä että ideaaleja käytetään valkopesussa ja sitten lopputulos näyttää kaunaisuudelta.

Mutta kenties tämä johtuu siitä että kykenen uskonnon kautta ymmärtämään miten ikävät kokemukset voivat vaikuttaa tunteisiin. Ja että tämä ei välttämättä tarkoita samaa kuin epäreiluus kaikkia uskovaisia kohtaan. Ja että tämä voi olla motivaattorina jotta jaksaa pakkomielteisesti vääntää siitä iänikuista aiheestaan uudestaan ja uudestaan. (Mutta kenties haluan vain selittää näin itselleni jotta saan valkopestyä oman moraalittomuuteni.)

Joten tavallaan viimeinen kysymys onkin siinä että ovatko vihaiset fundamentalistikristitytkin kuten niitä feministejä joilla on ikäviä kokemuksia miehistä ja jotka ovat siksi vihaisempia tai aggressiivisemmalta vaikuttavia kuin passivinen rivikansalainen. Mutta jotka olisivat ilman Jumalan rakkauskäskyjä vielä nykyistäkin vihaisempia. Vai onko sittenkin niin että tosiasiassa ideologia lietsoo näitä vihantunteita niin että sittenkin kävisi niin että fundamentalismi lähinnä kokoaa vihaiset ihmiset yhteen ja sanoo että tämä on jotenkin perimmiltään oikeutettua. Vastaus tähän kysymykseen vastaa varmasti jotain niin feministeihin kuin minuun itseenikin.

Feministit sanovat hassuimmat asiat - vai sanovatko?

Feminismi on niitä aiheita jota ajaen tai jonka nimissä sanotaan paljon hassuja asioita. Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa näkyvyyttä sai sittemmin poistunut kommentti jossa kommentoija oli ahdistunut siitä että joku on voinut masturboida ajatellen häntä. Hän ei voinut tehdä tälle asialle mitään. Joten hän päätyi esittämään tämänlaisista mielikuvista seuraavaa "Try not to telepathically rape me anymore." Tuo on tietenkin jokseenkin hupaisaa. Tunnustan että saan älyllisessä ylemmyydentunteessani erektion. Joka vihjaa siihen suuntaan että syyllistyn jonkun kauheaan telepaattiseen raiskaukseen. (Mitäs kulkevat ympäriinsä niin viekoittelevasti vilautellen liian lyhyitä ja paljastavia argumentteja... Tai siis hetkinen, tästä vitsistä tulikin oikeasti aika karmiva.)

Ja feminismi ja raiskaus ovatkin usein tämänlainen yhdistelmä. Toinen tämän viikon puhina on koskenut sitä kuinka Australiassa joukko tyttöjä oli hyökännyt autistisen pojan kimppuun. Ja hyväksikäyttäneet häntä seksuaalisesti. Jos uhri olisi ollut nainen, kyseessä olisi joukkoraiskaus. Nyt aiheeseen liittyvä kohukommentti oli kuitenkin "Yes, it’s horrible what happened to him, but this is more ableism than anything. But don’t you dare equate the rape of women to sexual assault of males. They are not the same thing. Let me say that again: They are not the same thing." Mieleni tekisi vinoilla ajatukselle, mutta sekin olisi varmasti ableismia joten on varmaan parasta jättää väliin. (Dissektoidakseni vitsisammakkoni ; Ableism on käsite joka liittyy vammaisien kohteluun. Jos ajattelee että eivammaisilla on oikeus jotenkin tallata vammaisia, kysymys on juuri tästä.)

Koska nämä ovat sosiaalisen median kommentteja on käytännössä mahdotonta erottaa ovatko lausunnot feministien vai sellaiseksi teeskentelevien trollien lausuntoja. Niissä on kuitenkin hyvin kiinnostavia puolia jotka voidaan sitoa vakavastiotettavampaan feminismiin. Sellaiseen joka on kenties vähemmän absurdia. (Mikä ei ratkaise onko asia trollauksena vai aitona asiana esitetty. Sekä tollot että trollit vääntelevät konventioita tällä tavalla.)
1: Kysymyksiä siitä mikä on ihmisestä olevan mielikuvan, ihmsien identiteetin ja ihmisen ytimen välinen suhde. Tämä täytyy selvittää jotta voidaan ratkaista milloin joku välineellistetään. Jos mielikuva ihmisestä on sama kuin ihminen, niin silloin voidaan puhua jonkinlaisesta telepaattisesta raiskauksesta. Itse en pidä ajatusrikoksia rikoksina, joten teon täytyisi minusta olla vähintään sellainen että siitä jotenkin erityisesti tiedotetaan kohteelle. Jos mies soittaa tietylle naiselle ja huohottaa tämän korvaan puhelun, tämä on jonkinlainen telefoniaraiskaus. Ja sellaisesta saakin syytteen ahdistelusta.
2: Raiskauksen sukupuolisuus taas on tärkeä. Sillä feminismissä on karkeasti ottaen de Beauvoirmainen linja jonka mukaan biologinen sukupuoli ei ole merkittävä. Tässä kulmassa on jotenkin ilmiselvää että miehenkin voi raiskata. Toisaalta jos ajatellaan Luce Irigarayta, hän on korostanut että mies ja nainen eivät oikeastaan ymmärrä toisiaan. Ja tässä maailmassa voidaan huomauttaa että mies ei esimerkiksi voi tulla raskaaksi raiskauksesta, ja tämä ero voi olla merkittävä emotionaalisella tavalla. Joten kenties miesten kohtaama seksuaalinen hyökkäys tarvitsisi uuden nimen.

Kaikki tämä on tärkeää, sillä jos katsomme feminismiä voidaan korostaa vaikka sitä että Ayaan Hirsi Alia ei jostain syystä usein pidetä sopivana feministien sankarina. Hän on aktiivinen patriarkaattia vastaan taistellut nainen. Mutta koska hän on uusateisti ja vastustaa islamia, on tämä vaikea pala monelle feministille. Uusateismi kun edustaa monelle maskuliinista imperialismia. Sillä länsimaat ovat samaa kuin mieskulttuuri. (Koska länsimaiden naista ei nähdä tasa-arvoiseksi eli kulttuuri on nähty miesten valloittamaksi.) Koska hän moittii väärää uskontoa, Hirsi-Alin sukupuoli ei pelasta häntä.

Enkä minä tämänlaiten edessä enää osaa sanoa onko tämä absurdi vitsi vai jotain jossa on jotain järkeäkin. Tiedän kuitenkin että tämä ei ole enää feminismi-trollausta.

Liian hauskaa ollakseen totta

Internetissä kiertää myytti jonka mukaan "St.Lawrence" on palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys. Tähän selitykseen on myös liitetty tarina. Hänet teloitettiin koska hän oli jakanut köyhille rahat jotka olisi pitänyt viedä keisarille. Hän oli selittänyt että köyhät ovat suurin aarre. Siihen aikaan varojen kavalluksesta voitiin tuomita kuolemaan. Ja siksi hänet laitettiin halsteriin poltettavaksi. Hänen kerrotaan olleen varsin stoalainen ja käskeneen pyöveleitä kääntämään hänet toisin päin koska toinen puoli oli jo paistunut. Ja tämä olisi se syy miksi hänestä on tehty palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys.

Kyseinen pyhimys, suomeksi Pyhä Laurentius aka. Pyhä Lauri, on siis melko erikoinen suojeluspyhimys. Tosin katolisista pyhimyksistä kiinnostuneet voivat tietää, että St. Florian eli Pyhä Florianus on palomiesten, nuohoojien, saippuantekijöiden, Linzin ja Krakovan suojelija. St Honore taas on leipureiden ja Apostoli Tuomas kokkien suojelija.

Tässä tarinassa erikoista on se, miten uskomaton mieli tarvittaisiin jotta ajatus Pyhän Laurin kokkiudesta voitaisiin hyväksyä. Palomiespuoli olisi helpommin käsitettävä. Mutta minkälaatuinen kannibalistinen perverssi mieli vaadittaisiin jotta tämänlainen ajatus todella menisi läpi? Ja koska katoliset ottavat (suojelus)pyhimyksensä melko vakavasti ja ne virallistetaan ei riittäisi että joku keksisi kyseisen ajatuksen vaikka vitsinä. Se pitäisi saada myös läpi vakavamielisten kardinaalien ja muiden kirkonmiesten puolelta. Tämä on yksinkertaisesti liian hauska juttu ollakseen totta. Internetissä kiertää useilla sivuilla kaikenlaista joka vihjaa kritiikittömään lukemiseen. Ihmisten pitäisi tietää että jos tämänlainen tarina tulee käsiin, niin sellainen pitäisi kohdata suurella varovaisuudella. Johan sen sanoo järki!

Tai näin voisi luulla siihen asti kunnes päätyy katolisille pyhimyksiä luokittelville sivuille joka paljastaa sen mikä pyhimyksissä on tärkeää. Ensimmäinen on se, että joissain tehtävissä on useampikin pyhimys. Toinen on se, että internet on todellakin väärässä. Pyhä Lauri ei ole palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys. "Patron Saint of: Cooks, Poor" Ja sitten väittävät että moderni aika tappoi "Pahkasian".

Jätän tämän vain tähän (pappismiehet tekevät sen itse)

En kykene näkemään ylläolevaa minään muuna kuin absurdina jutusteluna ilman viisautta tai tietoa tai ymmärrystä oikein mistään. Ymmärrän toki että satu voi olla opettavainen vaikka se on keksitty. Mutta vain jos siinä on totuudellisia asioita, kuten varoitustarinassa voi olla induktioita siitä miten ihmiset tai maailma toimi. Prudentiaaliset hyödyt ovat hyötyjä. (Näkkiä ei ole olemassa mutta varomattomia lapsia hukkuu.) Tai sadun opetuksessa on mallintavia ajatuksia etiikasta. (Nuorin prinssi toimii eettisesti vaikka ei ole yhtä hyvä soturi kuin vanhin veli joka ei arvostanut kääpiötä) Silloin se on tosi vain siltä osin mitä siihen on ujutettu totuutta. Nämä asiat ovat tapahtuneet, itse maailma noudattaa lakeja ja ihmisten sosiaalinen yhteisö vähintään arbitaarisesti ellei peräti biologiaan ujuttuneiden geneettisten käytösmallien kautta noudattavat niitä. Joten ne ovat tapahtuneet. Se muu osa on sitten viihdettä, eikä se ole "totta" koska sitä ei ole tapahtunut.

Sen sijaan en tiedä mitä muuta myytti on kuin satu jolla on annettu liikaa pömpöösiä karismaa. Myytilläkin on parhaimmillaan edellämainittu opetus ja totuudellisuus. Tässä ei voi sanoa muuta kuin että onhan tragedia (muin. kreik. τραγῳδία) viitannut pukkilauluun. Ja tässä kohden ei voi sanoa muuta kuin lainata "Castle" -televisiosrajasta, että "Did you know, in the original Greek, "tragedy" literally means "goat-song"? I know, doesn't make much sense to me either. Whatever that first story was, I can't help but think bad things must have happened to that goat." Sittemmin nimestä on vain tullyt myytti ja se on kerännyt ylenmääräistä karismaa. Sellaisen ravistelu voi olla nöyryyttä opettavaa ja siksi halata syvää viisautta enemmän kuin se, että ajateltaisiin että sadut ovat lapsille ja myytit aikuisille. Että sadut ovat vähän kuin lapset, vähän tyhmiä, keskeneräisiä ja vähän hassuja. Kun taas aikuisten sadut olisivat jotain muuta kuin näitä naurettavia juttuja. Että aikuisten sadut olisivat myyttejä. Olette ymmärtäneet väärin. Aikuisten sadut ovat parhaimmillaan pornoa. Muuten ne ovat lasten satuja joita kutsutaan kauniimmalla nimellä. Ja tämä, hyvät ystävät, opettaa meitä sekä (1) kunnioittamaan lasten satuja että (2) muistuttaa siitä mikä on aikuisuuden tragedia.

Kisat seis! (Arvailu alkakoot!)

PerusSuomalaiset ovat saaneet usein näkyvyyttä pilakuviin liittyen. Heillä oli takavuosina kuvitusta jossa oli varsin helppoa nähdä rasistisia sävyjä. Kalle Erkkilä otti samalla kantaa myös ilmastonmuutokseen. Toisaalta PerusSuomalaiset myös provosoituivat "Kirkko ja Kaupunki" -lehden pilakuvista.

Puolueen suhde huumoriin on toki muutenkin ollut häilyvää. Poen laki on ollut vahvana kun mediassa on puitu ns. sotilasjuntta -kommenttia sekä ns. hihamerkkikohua. Ne nostivat esiin sen että milloin heidän lausuntonsa ovat huumoria ja milloin vakavasti otettavia. Puolue oli ilmeisen pahoillaan siitä että heidän jäsentensä lausuntoja luettiin että ne otettiin kuin arvokeskustelijan ja vaikuttajan kommentteina. Teuvo Hakkaraisen kohdalla kukaan ei ilmeisesti jaksa enää edes yrittää ottaa selvää siitä millä naïvismin, sarkasmin ja ironian kertoimella on mentävä. Ja siksi hänet on jätetty ikään kuin heitteelle uppoamaan omaan parodiahorisonttiinsa.

Näinkin PS -nuorten "Raavas" -lehden pilapiirroskilpailun osana tätä projektia. Tämä tapahtui, luonnollisesti "Charlie Hebdo" -iskun jälkimainingeissa. Pidin itse kilpailua hyvänä ajatuksena. Tosin en sitten toisaalta hirveästi luottanut siihen toteutukseen. Eli olin melko varma siitä että jos lehteen laittaa materiaalia joka ei ns. ole poliittisesti korrekti oikea mielipide PerusSuomalaisten kannalta, niin ei saisi voittorahaa tai luvattua etusivun paikkaa vaikka teos olisi miten uniikki ja miten hyvin tehty.

Tänään on sitten uutisoitu siitä miten tämä pilakuvakisa on lopetettu. Tämä on hyvin omituista koska itse elän sellaisessa maailmassa jossa kisan perustaminen on jonkinlainen lupaus. Mutta kaikki eivät tietenkään elä tämänlaisessa maailmassa. Arvailuja kilpailun lopettamisen syistä on ollut monenlaisia. Ja näitä arvailuja on lietsonut "tietty tietotyhjiö". Sebastian Tynkkynen kun on antanut kisan lopettamiselle syyksi "en kommentoi":ta.

Pahimmat PS -vastaiset ovat jopa ehdottaneet ennakkoon että tässä valmistellaan jotain omituista false flag -ohjelmaa. Että ilmoitetaan valheellisista uhkauksista kisan perustajille ja saadaan tällä sympatiaa. En jaksa uskoa tähän. Sillä jos uhkailuteema olisi nostettu esille se olisi nostettu esille toisin. Ja false flag on muutenkin surkein temppu kirjassa.

Omat teoriani asiasta ovat sellaiset että lähestyn tätä "Five Nights at Freddy":n soveltamallani strategialla. Eli puhtaalla parsimonian hakemisella. Tässä kohden taktiikanvalinta johtuu siitä että tietoa on vähän. Jotta voi sanoa asiasta mitään oletuksia pitää ikään kuin väistämättä tehdä tyhmiä yleistyksiä. Viisas olisi kenties ottamasta kantaa, mutta asiaa voi kuitenkin jollain tavalla lähestyä. Osa selityksistä on parempia. Osa selityksistä nivoo useat asiat yhteen paremmin. Sitten kun informaatiota tulee lisää tätä voidaan joutua korjaamaan radikaalistikin.

Nähdäkseni tärkein selitettävä asia onkin se, että tapahtuman tulee olla jotenkin sellainen että siitä ei haluta puhua. Ja tässä kohden vastaan tulee mielestäni kaksi uskottavinta teemaa:
1: Kilpailu pistettiin liikkeelle siten että asiaan liittyvää juridiikkaa ei ole mietitty loppuun asti. Koska kampanja oli näkyvä oli selvää että jos lakia rikottaisiin, kilpailun järjestäjät - ja mahdollisesti piirtäjäkin - joutuisi astumaan lakitupaan. On helppoa intoilla silloin kun oma perse ei ole uhattuna. Mutta tilanteessa jossa poliisit jututtavat kamarilla ja antavat vaihtoehdoiksi sakon tai lopettamisen on valinta melko ilmiselvä. Tässä mielessä ei ole kovin järkevää korostaa omia heikkouksia. "Hei, me mokattiin, ei tajuttu ottaa lakia huomioon". Ei lisää uskottavuutta. Josta poliittiset puolueet elävät.
2: Paavi. Tavallaan tuplapaavi, konkreettinen ja symbolinen. Katolisen kirkon johtaja nimittäin otti kantaa "Charlie Hebdo" -kohuun. Paavin kanta oli että väkivalta on tuomittavaa mutta ymmärrettävää. Ja muu on sitten "one cannot make fun of faith" ... "Pope Francis explained that "there is a limit" to freedom of expression, saying that "every religion has its dignity," and that dignity should be respected. While he condemned the Paris attacks, Francis also said that those who say inflammatory remarks are likely to experience retaliation" ... "If [a close friend] says a swear word against my mother, he's going to get a punch in the nose" ... "One cannot provoke, one cannot insult other people's faith, one cannot make fun of faith." Ja tämä on ainut mikä rajoittaa Timo Soinin islamkriittisyyttä. Perussuomalaiset ovat nimittäin imagoltaan kotimaisia ja poliittisesti epäkorrekteja ja tätä kautta rohkeita toisinajattelijoita. Mutta monesti minulle on jäänyt epäselväksi että missä kohden se ei ole jonkinlainen Opus Dein ilmentymä maassamme. Soini pitää tunnetusti kovaa puoluekuria. Joten tämä paavin lausunto sai hänet vastustamaan jyrkästi pilapiirrosasiaa jota hän muuten kenties dogmaattisen iloiten tukisi. Tätä ei tietenkään oikein voi nostaa esille, sillä perussuomalaiset ovat muutoin ottaneet strategisesti kaiken mahdollisen irti iskun islamkulmista.