Karkeasti skaalattu kartta filosofian "kaikkeen".

Filosofiassa keskeisiä asioita ovat todellisuus, maailma, se mitä on ja mitkä ovat syyt tämän kaiken takana. Teen tästä karkeistetun luettelon peruskäsitteistä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Luettelointi on sellainen että mielestäni ne sopivat jollain tavalla yhteen juuri tuolla tavalla. Moni tietenkin on sitä mieltä että se sisältää kannanottoja. Heille sanon vain, että "niin sisältääkin" -ne sisältävät aina.
1: Metafysiikka (μετά ; meta=jälkeen + φυσικά ; fysika=fysiikan) on ikään kuin filosofian käsitteistö laajimmillaan. Siinä mietitään olevaisuutta ja sen takana olevia asioita. Sitä mitä on ja miksi. Metafysiikka tutkii erityisen paljon harhoja, havaintoja ja niiden takana olevaa asiaa. Se miettii muun muassa sitä, onko juuri sen hetkisten havaintojen ulkopuolella olevaa edes olemassa. Metafysiikka nimenä alkoi Aristoteleen teosten luokittelemisesta; Kun Andronikos Rhodoslainen järjesteli Aristoteleen kirjoja, ja fysiikan kirjat järjestettiin yhteen, jäi jäljelle kirjoja joissa mietittiin fysiikan perustaa ja kaikkeuden rakennetta. Ne laitettiin niiden perään, τὰ μετὰ τὰ φυσικά eli "ta meta ta fysika". Metafysiikka on kuitenkin paljon tätä "kirjastonhoitajan termiä" vanhempi. Esimerkiksi esisokraatikko Parmenides mietti, että tyhjiötä ja muutosta käsittelevät asiat ovat epäloogisia. Olemattomasta ei voinut puhua, joten tyhjiö oli epälooginen. Tähän liittyy tavallaan Riku Jutin "Johdatus metafysiikkaan" -kirjassa esitetty huomio siitä, miten metafysiikka joutuu tekemään perustelemattoman alkuoletuksen siitä että maailma on järjellä ymmärrettävä ja looginen.
___1.1: Ontologia (ὄν, ὄντος ; ontos=oleminen' + λόγος; logos=oppi) taas on sana, jota pidetään usein jopa metafysiikan synonyymiksi. Se kuitenkin käsittelee pienen aste-eron verran erilaisia kysymyksiä. Ontologia pyrkii tutkimaan todellisuutta siten, mitä se on sen sijaan että tutustuisi siihen miten se ilmenee ; Sen piirissä yritetään selvittää mitä on olemassa ja tutkii sitä, minkälaisia ominaisuuksia ja suhteita olevaisella on. Tämän lisäksi sen piirissä tarkastellaan sitä minkälaisia käsityksiä asioista on sekä sitä mitä päämääriä ja menetelmiä ontologisilla kysymyksillä on.
_____1.1.1: Epistemologia (epistēmē; episteme=tieto + λόγος; logos=oppi) taas tutkii sitä, mitä tiedetään. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että sen piirissä tarkastellaan asioita joista tiedetään niin paljon, että niitä voidaan sanoa olevaksi. Tämä tarkoittaa sitä että se sisältää esimerkiksi tieteenfilosofian, joka on yksi epistemologinen systeemi. Ajatellaan että tietojen karttuessa epistemologia lähestyy ontologiaa. Kun tiedettäisiin kaikki, ontologia ja epistemologia olisivat yksi ja sama asia.
_______1.1.1.1: Metodologia, joka tutkii sitä minkälaisia menetelmiä käyttämällä saadaan tietoa. Tämä sisältää metafyysisiä perusoletuksia esimerkiksi siitä minkälaiset päättelyt ovat sallittuja. Tänän tuloksena saadaan tietoa, jotka on tuotettu epistemologisesti päteväksi päätetyn metodin mukaisesti. Metodologian suhde epistemologiaan ja ontologiaan sekä metafysiikkaan on siitä erikoinen, että teoria voidaan katsoa yleistykseksi joka on luonteeltaan metafyysinen samaan tapaan kuin Platonin ideamaailma. Havaintoja vaativa empirian ystävä voi esimerkiksi sanoa että "Voimme nähdä kissan mutta emme kissuutta" Toisaalta taas voidaan ajatella että koko käsite "kissa" on samaan tapaan teorioiden värittämä. Kuten Quine kertoi, havainnot ovat aina teoriapitoisia, ne rakentuvat induktiivisesti kasaamalla teorioita ominaisuusjoukoista. (ero analyyttiseen ja synteettiseen on siis täysin keinotekoinen.) Tällöin empiirinen epistemologia on aina teoriapitoista. (Tämä on melko voimakas huomio, kun muistaa että positivismin piirissä vakavasti mietittiin sitä, miten metafysiikasta päästäisiin kokonaan ja ikuisesti eroon. Tämä sai suosiota. Eikä siitä nyt niin kauaa ole.)
___1.2: Mielenfilosofia taas tutkii mielen, sen havaintojen ja toimintojen, erityisesti aistitoimintojen suhdetta. Sen mietinnän alla ovat muun muassa mielen suhde ruumiiseen, käsitteet sielusta ja aistien luotettavuudesta. Sen piirissä mietitään myös esimerkiksi hallusinaatioihin liittyviä asioita. Mielenfilosofialla on yhteyttä ontologiaan, ja myös epistemologiaan esimerkiksi psykologian ja kognitiotieteen tutkimusten kautta.
___1.3: Teologia (θεος; theos=Jumala + λογος; logos=oppi) tutkii uskontoa ja uskonnollisuutta. Se ottaa ontologisia kannanottoja esimerkiksi siitä montako Jumalaa on. Myös ateistinen kannanotto on laajasti tulkiten teologiaa. Teologia ei niinkään tarkoita uskonnon harjoittamista. Tämäkin oppiala voi liittyä mielenfilosofiaan, epistemologiaan ja moneen muuhunkin alaan, koska sen piirissä voidaan tehdä kuvailevaa tutkimusta siitä mitä oppeja ja dogmeja jossain uskonnossa on. Teologialla on lisäksi usein liitoksia muihin filosofian alueisiin, kuten mielenfilosofiaan.
_____1.3.1: Normatiivisessa teologiassa kerrotaan jonkun uskonnon määrittelemä etiikkakäsitys. Tämä annetaan yleensä uskonnon itsensä jäsenien tehtäväksi, sitä ei saada syöttää ulkopuolelta. Siksi esimerkiski ateisti ei voi mennä sanomaan mikä kristityistä on hyvää. Sen sijaan ateistien piirissä voidaan itse voi määritellä hyvä eri tavalla ja sanoa että ateistien ja kristittyjen käsityksissä on eroja.
___1.4: Etiikka (ἤθος; ēthos=vakiintuneet tavat) taas voidaan määritellä myös teologian ulkopuolelta. Siinä tutkitaan moraalia ja sitä mistä hyveellisyys määrittyy. Sen piirissä tutkitaan myös hyvää elämää ja sen syitä. Etiikan suhde muihin on siitä erikoinen, että se voidaan nähdä osana teologiaa, ja eettisissä kysymyksissä joudutaan tekemään ratkaisuja ontologian ja epistemologian kautta. Yleensä vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä tai muita ajattelun osa-alueita koskeviin kysymyksiin. Kuitenkin se mikä on sinällään vielä määrää sitä miten niiden pitäisi olla. Tämä pinnallisesti ristiriitaiselta tuntuva ajatus tuntuu järkevämmältä kun ajattelee sitä sitä kautta, että etiikassa on käsitys hyvästä joka on tavoitetila, ja tapahtuneet asiat taas ovat jotain joka joko täyttää tämän ehdon tai ei täytä sitä. Ja jos voimme arvioida jonkun valintamme vaihtoehtojen seuraukset, voimme määrittää mitkä toimintamallit ovat eettisempiä. Se ei tarkoita että tämä hyveellinen ratkaisu myös toteutuisi. Etiikan suhde moraaliin on mutkikas: Moraali kun käsittelee yhteisön arvoja, lakeja ja käyttäytymissääntöjä. On vaikeaa sanoa onko etiikka moraalille alisteinen vai toisin päin - vai ovatko ne peräti toisiaan ruokkivia systeemeitä (kuten itse uskon). Lisäksi niiden toisistaan erottaminen on usein vaikeaa. Etiikka voidaan nähdä objektiivisena ja todella olevana osana maailmaa, tai sitä voidaan pitää ihmisen mielen tuotoksena tai sitten olemisen rinnalla olevana asiana.
___1.5: Luonnonfilosofia (philosophia naturalis) on filosofian osa, joka pyrkii selittämään luonnossa olevia asioita ja niiden ominaisuuksia ja yhteyksiä. Se on itsellään ontologiaa, mutta sen osa -alue eli luonnontieteet ovat epistemologiaa; Luonnontieteellisen metodin antamia tuloksia. Tätä kautta luonnontieteillä on yhteyksiä esimerkiksi aivotutkimuksen ja psykologian kautta esimerkiksi mielenfilosofisiin kysymyksiin. Toisaalta luonnonfilosofiassa on kontaktipintaa puhtaaseen metafysiikkaan ja esimerkiksi etiikkaan, koska sen alueelle lasketaan myös maailmankuvien tutkiminen. Maailmankuvan kautta sillä voi olla välillisiä vaikutuksia myös teologiaan. Toisaalta taas myös teologia saattaa vaikuttaa käsityksiin siitä mikä luonnonfilosofia on oikein ja mikä väärin: Äärimmillään tämä voi tarkoittaa sitä että teologia kieltää tutkimustuloksia ("evoluutio on valetta") ja vähemmillään sitä että näkemyksiä tulkitaan ("evoluutio antaa luvan olla älyllinen ateisti" vs. "evoluutio on Jumalan ohjaamaa, Jumalan laaduntarkkailumenetelmä.").

Itämaan kolme viisasta miestä.

Jos voidaan puhua filosofiasta ennen kuin sitä kutsuttiin filosofiaksi, kuljemme Hellaaseen ja puhumme esisokraattisuudesta. Siellä oli henkilöitä, joita kutsuttaan luonnonfilosofeiksi, nimensä he saivat siitä että heitä kiinnosti lähinnä luonto ja sen ilmiöt. He olivat siis ikään kuin luonnontieteiden esimuoto. Sen sijaan maailman syntyä he eivät miettineet, koska toisin kuin nykyiset ihmiset, jotka ajattelevat että kaikella oli alku, he olivat enemmän sitä mieltä että aina on ollut jotain olemassa. Tällöin ei ole muuta aihetta kuin tutkia ikuista ja aina ollutta luontoa.

Luonnonfilosofit näkivät luonnossa jatkuvia muutoksia. Sää ei pysy samana päivästä toiseen, vuodenajatkin kiertävät, joet virtaavat ja maanvyörymät muuttavat vuorien muotoja. Filosofeista muutokset johtuivat alkuaineista vaikka heidän terminsä on samanlainen kuin nykyinen fyysikkojen käyttämä, heidän näkemyksensä olivat erilaisia, sanat ovat siis homonyymejä, eivät sama asia. Heidän näkemyksensä muistuttavat enemmän elementtejä, eli heidän alkuaineitaan edustavat maa, vesi, ilma ja tuli, eikä esimerkiksi hiiliatomit. He pohtivat muutoksia näiden alkuaineiden kautta, ja yrittivät löytää niiden takaa joitain ikuisia luonnonlakeja.

Tämä tuntuu nykyisin helpolta, mutta kun muistaa minkälaisessa maailmassa he olivat eläneet, ei voi kuin ihmetellä ajatuksen moderiutta: Aikaisemmin kun oltiin turvauduttu kertomuksiin, "just so storyihin", joissa jumalien toimet aikaansaavat vuodenajat. Esimerkiksi talvea voidaan selittää hedelmällisyyden jumalan vierailulla manalassa ja niin edes päin. Toisin sanoen, luonnonfilosofit eivät kelpuuttaneet myyttejä selityksiksi, eivätkä hakeneet tietoa Pyhästä Kirjoista tai kysyneet niitä Tietäjältä. Sen sijaan he tarkkailivat luontoa. Tämä on vielä hieman eri asia kuin kokeellinen tutkimus, mutta muutos oli silti aika dramaattinen. Luonnonfilosofit siis tarkkailivat, eivät tehneet kokeita. He eivät olleet itsekriittisiä vaan yrittivät tuottaa kertomuksia, jotka olivat "rationaalisia ja mahdollisia". Luonnonfilosofia oli merkittävää koska siinä oli uusi ajatus, jossa pyrittiin irrottautumaan uskonnoista: Zeus ei enää kelpaakaan salamoinnin syyksi. Tämä oli ensimmäinen askel sekä tieteellistä ajattelua että logiikkaan nojaavaa filosofiaa kohti.

Luonnonfilosofien tuotokset tunnetaan lähinnä Aristoteleen kirjoituksista, samoin kuin Diogenes Laertioksen kokoamista näkemyksistä. Tiedämme heistä vähän, mutta jotakin kuitenkin. On aika nostaa esiin viisaat miehet. Niitä on tietysti kolme, kuten kuuluukin. Keskuspaikkana luonnonfilosofeille oli Miletos, ei siis suinkaan Ateena, josta myöhemmin tuli filosofian keskus.

1: Thales oli miletoslainen, joka tunnettiin laajasta matkustelustaan. Hän muun muassa mittasi pyramidien korkeuden siten, että hän mittasi pyramidin varjon pituuden juuri sillä hetkellä, kun Thaleen oma varjo oli hänen itsensä mittainen. Thales mittasi siis itsensä ja huomasi että hänen varjonsa pituus vaihteli eri aikoina. Kun varjo oli hänen mittaisensa, hän ajatteli että muidenkin kohteiden varjot ovat yhtä pitkiä. Toisin sanoen, hän selkeästi käytti kokeessaan induktiivista päättelyä. Thaleksen mukaan alkuaine oli vesi. Hän oli myös sitä mieltä, että "kaikki olennot ovat täynnä jumalia". On selvää että hän ei tarkoittanut kreikkalaisia jumalia. Luultavasti hän oli matkoillaan nähnyt kuinka Niilin tulvien jälkeen kasvit kasvavat, ja kuinka madot ryömivät sateen jälkeen esiin maasta. Ehkä hän näki että vesi oli täynnä "elämänoraita".
2: Anaksimandros taas oli miletoslainen, jonka näkemys edusti ensimmäistä "monimaailmaselitystä" tai ajatusta jonkinlaisesta multiversumista. Anaksimandroksesta Thales oli väärässä koska siinä veden tulisi kyetä tuottamaan vastakohtaisuuksia: Hänestä vesi ei voi olla märkää ja kuivaa samanaikaisesti, koska se olisi ristiriitainen itsensä kanssa, eikä siksi olisi järkevä kaiken lähde. Hänestä maailmamme oli vain yksi monista, ja että maailmoita syntyy ja tuhoutuu "rajattomassa", joka oli kaiken alkulähde. Alkulähteelle hän antoi nimen arkhe (~alku), joka oli ääretön ainemäärä, jota hän kutsui nimellä apeiron. Hän tarkoitti tällä sitä, että arkhen apeiron koostuu aivan erilaisesta aineksista kuin yksittäiset universumit, koska se on pysyvä ja muuttumaton: Se mistä syntyy on siksi luonteeltaan erilaista kuin se mikä syntyy. Anaksimandros näki että tätä rajattoman vaikutusta oli tietenkin kaikissa maailmoissa, joten se oli hänen alkuaineensa. On merkittävää että hän uskoi että arkhe oli aina ollut olemassa, eikä hän pyrkinyt selittämään tämän alkua. Hän siis selitti näkyvän maailman muutokset. Hänen ajatuksissaan oli kuitenkin selvä aste -ero suhteessa muiden luonnonfilosofien esitykseen: Hän vei selityksen "yhtä askelta pidemmälle", hän ei selittänyt "esi-elementeillä", vaan "esi-elementtien" takana olevalla aineksella.
3: Anaksimenes taas oli varma siitä että maailma oli ilmaa: Hän tunsi Thaleen opin, mutta oli sitä mieltä että vesi tuli jostain: Hän katseli sadetta ja sumua ja tuli siihen tulokseen että vesi on tiivistynyttä ilmaa. Hän ajatteli että kun ilmaa tiivistetään, siitä tulee vettä. Ja kun vettä tiivistetään lisää, siitä tulee maata. Hän tajusi myös että tällä on yhteys lämpötilaan: Systeemi toimi molempiin suuntiin ja se, kumpi tapahtui, johtui siitä saavuttiko kuuma vai kylmä voiton. Tätä ajatusta voidaan pitää esimuotona sille ajatukselle, että samalla aineella on erilaisia olomuotoja, Esimerkiksi vesi voi olla kaasua vesihöyryssä, nestemäisenä vesijohdoissa ja kiinteänä jäässä - ja tämän eron ratkaisee lämpimyys. Voidaan sanoa että Anaksimeneksestä kaikki muutokset johtuivat siis paine -eroista: Jos vedessä on mutaa, kaikki on samaa tiivistynyttä, siinä on vain voimakkaita paikallisia paine -eroja. Anaksimenes oli siitä erikoinen, että hän uskoi jumaliin, mutta hänestä jumalat eivät olleet luoneet ilmaa, vaan jumalatkin olivat syntyneet ilmasta. Jumalat eivät siis olleet luojia, vaan syntyneitä. (Nykyään moni länsimainen ihminen ajattelee että jumalat ovat pakotetusti luojajumalia, näin ei kuitenkaan ole. Intialaisien on varmasti helpompi tajuta erot koska hindulaisuudessa Brahman on luojajumala -jonka "osia" ovat sitten jumala Brahma, Vishnu ja Shiva- ja esimerkiksi Hanuman tai Ganesha eivät ole luojajumalia.)

Kuinka irrationalistin kanssa keskustellaan.

"Sinä olet vain ajatukseni."

Maailmassa on sellaisia äärisolipsisteja, joiden mielestä ainut mitä voidaan tietää on oma olemassaolo. Samoin on sellaisia joiden mielestä "kaikki käy". Ja sellaisia jotka eivät usko matematiikkaan koska siinäkin on pakosti todistamattomia aksioomia. He ovat irrationalisteja, he kieltävät tyysti logiikan mahdollisuudet käsitellä todellisuutta. He ovat tavallaan ylpeitä epäloogisuudestaan. He ovat yhden askeleen oletuksilla, kun muut olettavat systeemeitä joiden varassa he ovat rationaalisia.

He ovat erittäin harvinaisia, mutta heitä on. Tälläinen löytyy jopa historiasta:

Esisokraatikko Diogenes oli antiikin alkuaikojen kyynikko ja filosofi,joka ei välittäny mistään. Hän oli sitä mieltä,että heti kun puhe lähtee ihmisen huulilta, sen merkitys on jo muuttunut ja sen vuoksi ihmisten on mahdotonta ymmärtää toisiaan. Jos joku yritti väitellä hänen kanssaan taikka muuten virittää keskustelua, hän vaan heilutti etusormeaan. Hän asusti tyhjässä viiniruukussa ja suostui keskustelemaan vaan lasten kanssa.

Kaikki irrationalistit eivät vie tietään loppuunsa asti ja toimi täten, heistä on tärkeää kertoa kuinka todistamatonta rationalistejen logiikka pohjimmiltaan on. (Tähän he käyttävät erikoista kyllä kieltä ja logiikkaa.)

Onneksi osaan suhtautua heihin. Otan heidän oman mallinsa, irrationalismin ja käytän sitä. Kun hän aloittaa juttelunsa, otan tennismailan ja siivilöin sillä spagettia. Tanssin pienen tanssin, yritän harjoittaa petomaniaa ja pierrä sinfonian. Selitän samalla miten lomalla lähden pelkällä polkupyörällä islantiin (joka on saari).

Lopetan pian hänen kommentointinsa jälkeen ja sanon että "Kas noin, annoin oman kannanottoni ja arvokkaan panokseni tähän keskusteluun." Sillä irrationalismissa mikä tahansa perustelun, toiminnan, ääntelyn ja lausunnan muoto on aivan yhtä perusteltu.

Tuo toimii ihan yhtä hyvin kuin mikä muu tahansa systeemi. Sillä erotuksella, että tuo on hauskempaa.