"Evolution is a "tinkerer", not an "engineer.""
(Francois Jacob)
Evoluutio on näpertelijä eikä insinööri. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio ratkaisee ongelmia parantelemalla ongelmia jotka ovat käsillä. Insinööri sen sijaan tarkastelee asioita tulevaisuus ja kokonaisuus mielessään. Ja näiden kahden välille voidaan saada hyvinkin suuri ero.
Intelligent Designin peruslogiikkana on itse asiassa viitata tämänkaltaiseen. Behen palautumaton kompleksisuus -konseptissa henkenä on juuri se, että suunnittelija tekee jotain jossa on osat laitetaan valmiina yhteen. (Hän ei vain huomioi sitä että nämä voivat syntyä vähittäin evoluutiolla - ja että esimerkiksi H. J. Muller "Reversibility in evolution considered from the standpoint of genetics" (1939) kuvaa evoluutioprosessia ja pitää siinä evoluution ennusteena että Behen kuvaamia rakenteita syntyy evoluutiolla ja että niitä tullaan löytämään.)
Kuitenkin perusasetelmassa on jotain. Ja tämä liittyy siihen puoleen jota kreationistien on ilmeisen vaikeaa tiedostaa. Nimittäin kun evolutionisti perustelee "huonoa suunnittelua", hän itse asiassa kuvaa piirteitä jotka viittaavat siihen, että evoluutio näpertelee. Tinkering -ajatus johtaa esimerkiksi siihen, miksi meillä on selän rakenne joka aiheuttaa helposti selkäsärkyä ; Siinä on rakenteita jotka ovat syntyneet nelijalkaisena ja sitten tätä on lähinnä nostettu ylös. Olen aikaisemmin demonstroinut tämän ajatuksen sisältöä. Ja olin huvittunut kun nämä argumentit nähdään kreationistien parissa toistuvasti näkevät tämänlaiset argumentit vain Pahan ongelman sovelluksina. He moittivat että evoluutikot eivät ymmärrä että huonosti toimiva osa olisi ongelma evoluutiollekin. Eli jos se ei toimi kunnolla se ei olisi adaptiivinen eikä evoluutioon sopiva. Tinkering -näkökulma luonnollisesti näyttää että kysymys on kaikesta muusta.
Paitsi jos Pahan ongelmaan käytetään yhtään minkäänlaista Leibnizin ajatteluun perustuvaa teologista ratkaisutapaa.
Kirjoitin aikaisemmin siitä miten pahan ongelmaa ratkotaan usein siten, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Silloin kaikki tuskaiset piirteet johtuvat siitä että niiden korjaaminen ei olisi ikään kuin fysikaalisesti mahdollista. Voimme ikään kuin kuvitella että maailma olisi parempi, mutta tämä kuvitelma ei ole totta. Ratkaisuongelmat aikaansaisivat pahempia ongelmia. Kokonaisuus olisi vielä huonompi. Tai ratkaisut eivät olisi logiikan tai fysiikan lakien mukaisia.
Moni uskova on ilmeisen tyytymätön vasaraesimerkkiini jota olen asiasta käyttänyt. Eli siihen että Leibnizin selitysmallissa kärsimys johtuu siitä että se varoittaa että emme lyö sormeemme vasaralla yhä uudestaan ja uudestaan kunnes sormi olisi täysin piloilla. Ja siksi meillä on kipuaisti. Asiaa voisi tietysti ratkaista sillä, että Jumala suunnittelisi sormet jotka eivät voisi mennä rikki. (Hän kykenee luomaan olentoja jotka kulkevat seinien läpi, mutta joiden käsissä olevia reikiä voidaan tutkistella aivan konkreettisesti. Sen sanoo Raamattukin. Näin vasara voisi mennä sormen läpi.)
Leibnizin lähestymisen kritiikissä on teologien puolella usein sitten menty siihen, että mietitään voisiko Jumala luoda maailmasta ja ihmiskognitiosta sellaisen, että ihmiset voisivat valita uskontonsa, mutta jossa yksi useampi ihminen kääntyisi kristityksi. Se on tietysti yllättävän kova ongelma, mutta pidän tämänlaisia hieman saivartelullisina.
Sillä tosiasiassa jokainen tinkering -argumentti on sellaisenaan konkreettinen todiste siitä että asiat voisi hoitaa paremmin. Ja että kyseessä ei ole mikään fysikaalinen mahdottomuus. Heräsin tähän vaihtoehtoon kun kuuntelin Neil de Grasse Tysonia. Hän puhui siitä miten ihmiset ovat omituisia olentoja jotka puhuvat, syövät ja hengittävät samasta rei'ästä. Joka johtaa siihen että moni ihminen tukehtuu kuoliaaksi. Puhuminen vaatii rakenteita jotka johtavat siihen että tukehtuminen tietyissä olosuhteissa on hyvinkin mahdollista. Ja sitten meillä on kuitenkin delfiinejä joilla on hengitysreikä ja syömisreikä erikseen.. Tämä vihjaa siihen että ihmisiä kuolee sellaisen rakennepiirustuksen vuoksi, joka olisi mahdollista tehdä toisin. Insinöörinäkökulmasta se olisi aivan helppo asia. (Etenkin jos mietitään niitä haasteita mitä ihmisen ja delfiinin kaltaisten eläinten rakentaminen muutoin vaatisi.)
Jo tämä yksinään kertoo että emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ja näin on ymmärrettävää jos kreationistit eivät suostu näkemään evoluutiokysymystä minään muuna kuin Pahan ongelman nyyläämisenä. He ovat "todennäköisyys-stodennäköisyys" -näkökulmassaan ja "ei sattumalta" -maailmankuvassaan äärimmäisen Leibnizin oppien mukaisia. He miettivät mahdollisia maailmoja ja ajattelevat että todellisuus on niin kompleksi, että se on enemmän kuin satunnaisen hyvä, että se on paras mahdollisista maailmoista.
Tässä vaiheessa heidän ongelmansa onkin oikeastaan vain se, että delfiini konkretisoi ihmisen rakennesuunnittelussa olevan puutteen joka konkreettisesti ja ilmiselvästi voisi olla paremmin. (Ja pahempaa, jokainen tinkering -näkökulmalla tehty selitys anatomisista omituisuuksista tekee saman.) Ja tämä yksinään falsifioi Leibnizin ajatuksen parhaasta mahdollisesta maailmasta. Eikä tässä oikein ole mahdollista generoida mitään millä "paras mahdollinen maailma" voitaisiin uudelleen henkiinherättää. Paras mahdollinen maailma on yksinkertaisesti tosiasioidenvastainen hyvin syvällisellä tavalla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tinkering. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. huhtikuuta 2014
perjantai 3. tammikuuta 2014
Lateraalisesta ajattelusta kollateraalisiin vahinkoihin ; Terveisiä fanipohjalta
Osama bin Laden on mielikuvissa hyvin stereotyyppinen islamisti. Näin voisi ajatella, että hän olisi vihannut kaikkea länsimaista. Kuitenkin hänestä tiedetään ainakin se, että hän fanitti "Ihmemies MacGyveriä". Minua ei yllätä että Richard Dean Anderson, eli Angus MacGyverin näyttelijä, tarjosi tietoon "twitterhiljaisuutta".
Minullekin asia on hieman kiusallinen, vaikka olenkin vain sarjan fani. Oloni on suunnilleen yhtä hämmentynyt kuin konservatiivikristityllä joka lukee hikipediasta kuvauksen tästä kenties maailman tunnetuimmasta terroristista "Jumalaa pelkäävä traditionalisti. Mies joka vastustaa homoja ja jonka mielestä naisen paikka on kotona. Ei ole ateisti ja vielä vähemmän kommunisti. Uskoo että rikoksista tulee antaa ankara rangaistus. Uskoo kuolemantuomioon. - Tuo voisi olla kuvaus Dick Cheneystä, joten mikä ihmeen Amerikan vihollinen tuo muka on?" Ei sitä voi kieltääkään, mutta myöntää ei haluaisi.
Osama bin Ladenin mieltymykset ihmetyttivät, koska kyseinen sarja perustuu monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden ideaaliin. MacGyver inhoaa aseita ja tappamista ja väkivaltaa. Hän yrittää aina lähtökohtaisesti tulla toimeen kaikkien kanssa. Jopa itäsaksalaiset palkkasotilaat saavat ymmärrystä. Siksi on vaikeaa ymmärtää miten bin Laden on sarjaa seurannut.
Kunnes ymmärtää, että MacGyver perustuu lateraaliseen ajatteluun. Ja sarjan luova tapa tarkastella funktion käsitettä on juuri sellaista, että sitä seuraamalla voi hyvinkin saada mattoveitsen avulla lentokoneen, joka sitten onkin itse asiassa ohjus. Osama bin Ladenin isku noudatti tässä mielessä hyvinkin sarjan ideaa, joskaan ei sen eettistä henkeä.
Tämä muistuttaa siitä, että nörttiyteen ja teknohenkiseen ajatteluun että skientismiin on aina liitettävä jonkinlaiset seurauseettiset kytkökset. Siksi Ihmemies MacGyver on sankari. Ja siksi "Myytinmurtajien" Adam Savage ja Jamie Hynemankin ovat sellaisia.

Tunnisteet:
Anderson.R.D,
bin Laden,
Cheney,
design,
Hyneman,
islam,
konservativismi,
lateraalinen ajattelu,
nörttiys,
Savage,
skientismi,
soveltava etiikka,
teknologia,
televisiosarjat,
terrorismi,
tinkering
torstai 15. maaliskuuta 2012
Kameraa ei ole?
Pekka Reinikainen kuvaa kirjassaan "Darwin vai Älykäs Suunnitelma" paljon silmää. Tai oikeastaan hän toistelee samaa kohtaa ja samaa asiaa silmästä useaan kertaan. Hän hyökkää ns. "huonon suunnittelun" näkemystä kohtaan jonka mukaan silmän kuvatarkkuus ei ole kovin suuri. Reinikainen ei tässä suostu käyttämään monien Intelligent Designin kannattajien parissa suosittua "huono suunnittelu ei tarkoita suunnittelun puutetta" -asennetta, jossa korostetaan että ID ei oleta täydellistä suunnittelua. Reinikainen luottaa täydelliseen kaikkivaltiaaseen rakastavaan Jumalaan ja hänen kirjaansa kuvaakin näkemys jossa "hienosäätöä on kaikilla tasoilla" kosmoksen luonnonlaeista pienimpäänkin yksityiskohtaan. Hän ei ohita "täydellisen suunittelun" puutetta vaan päin vastoin pyrkii korostamaan että elämme parhaalla mahdollisella ruumiilla parhaassa mahdollisessa maailmassa. Reinikainen suhtautuu epätäydelliseen suunnitelmaan Pahan Ongelman erikoistapauksena.
1: Kirjassa ihmetyttää se, että se myy itseään Älykkäänä Suunnitteluna, mutta on eksplisiittisesti Nuoren Maan Kreationismia. On esimerkiksi kokonaisia lukuja otsikoilla kuten "Raamattu kuvailee historiallista tapahtumaketjua", "Teistinen evoluutio ei ole raamatullista", "Fossiilit vahvistavat maakerrostumien raamatullisen iän" ja "Geologia kertoo vedenpaisumuksesta ja katastrofeista" ja vielä muitakin vastaavia löytyy. Näiden sisältökin on YEC -kreationistista. Tämä on mielenkiintoinen, koska ID -piirien hokema on että ID ei ole kreationismia. Mallipuolustus huomiolleni voisi olla että evolutionisteista ID on kreationismia joten Reinikaisen kirjakin olisi ID -kirja "evolutionistin perspektiivistä". Tämän ongelma on se, että kreationismikuva on laajempi kuin YEC ; Olen ajatellut että ID on kreationismia mutta ei nuoren maan kreationismia. Suhtautuminen Reinikaiseen paljastanee sen, onko Suomen ID itse asiassa "kaappi YEC -kreationismia" vai ei. Jos tukea löytyy ja kritiikki on vähissä, on selvää että näin olisi.
Erityismaalikseen Reinikainen ottaa tässä silmän aistinsolut ja verkkokalvon pigmenttiepiteelisolut ovat väärinpäin. Syy on se, että tämä on yksi yksityiskohta johon Dawkins on viitannut. (Dawkins vetää kreationisteja puoleensa kuin kärpäsiä, mikä on huvittavaa. Mutta on tämä suhtautumistapa kuitenkin paljon parempi kuin se, että heitettäisiin erilaisia väitteitä hatusta ja olkiukotettaisiin mitä mieltä evoluutikot muka ovat. Reinikainen tekee tätä selittäessään evolutionistien maailmankuvaa toivottomuuden sävyttämäksi.)
Reinikaisen argumentaatio rakentuu sen varaan että epiteelisoluilla on funktio (sivu 72) "Ne tuottavat aistinsoluille kasvutekijöitä ja välittävät happea ja ravintotekijöitä suonikalvosta. Jos nämä pigmenttisolut eivät toimisi suunnitellusti, seurauksena olisi aistinsolujen tuho ja näön menetys." Argumentti olisi kenties vakuuttavampi jos väite olisi että kalvo olisi kokonaan ylimääräinen. Jos ne olisivat toisinpäin, olisi tilanne todennäköisesti parempi. Tämä vastaustapa on siis oikeastaan irrelevanttia.
Reinikainen käyttää hieman vakuuttavampaa ja oleellisempaa argumentaatiota esittämällä että "jos aistinsolut olisivat toisinpäin, saattaisi kestää kuukausia ennen kuin voisimme ajaa autolla sen jälkeen kun meitä olisi kuvattu salamavalojen räiskeessä." Reinikainen viittaa mielellään auktoriteetteihin, name droppaa auktoriteetteja ja heidän kannanottojaan ilman että esittelee niitä päättelyketjuja joiden kauta näihin on päästy. Nimet paljastavat kuitenkin jotain. Esimerkiksi AiG:n sivuilta monille tutuksi tulleeseen George Marshallin mainitseminen auttaa selvittämään asioita. Taustalla olevat argumentit selviävät kun tutustuu heidän lausumiinsa. Joskin Reinikaisen nimienvalinnan pienikin penkominen omituisesti korostaa sitä ihmetystä aiheuttavaa seikkaa, jossa lausuntoja joudutaan aina hakemaan marginaalisen YEC -kreationistilauman sisältä eikä onnistuta löytämään tukea lausunnoille näiden piirien ulkopuolelta, esimerkiksi aihetta tutkivien huippututkijoiden lausunnoista.
1: Reinikaisen kirjan yleinen ongelma onkin se, että se ei oikeastaan tarjoa kuin väitteitä. Potentiaalinen kiinnostava materiaali on pakko etsiä, koska Reinikainen käyttää toteavaa väitteiden luettelointia sen sijaan että esittelisi niihin liittyviä argumentteja. Ollakseen kunnollinen kannanotto kirja olettaa että lukija tuntee asian ja sen argumentit valmiiksi. Ja jos näin on, hän ei enää tarvitse Reinikaisen kirjaa. Valitettavasti tämä Reinikaisen uusin kirja on laadullisesti heikompi kuin mikään hänen aikaisempi tuotantonsa. Etenkin jos ottaa huomioon ajankohdat joina nämä aikaisemmat kirjat on kirjoitettu. Reinikaisen varhaistuotanto sentään tiedotti sen ajan kreationismin ajanhermoilla olevimpia näkemyksiä ja argumentteja. Tämä ei kenties ole paljon, mutta se on sentään jotain. Nyt hän on jotenkin latistunut iän mukana, eikä pitkä kokemus näköjään takaa hermoillapysymistä. Tämä on sääli, koska tämä muistuttaa siitä että ikä, vanheneminen ja kärryiltä putoaminen todennäköisesti odottaa meitä kaikkia.
Näissä kohden Reinikaisen ongelmana on se, että hän esittelee erilaisia järjestelmiä jotka ovat ikään kuin rakentuneet sen ympäri että rakenteet ovat lähtökohtaisesti väärin. Tämä valitettavasti, kuten Myers viittaa Sarfatin argumenttejen kohdalla näyttää, johtaa kohti tiettyjä asioita. Evoluutiossa alkuun on päässyt huonommallakin ratkaisulla, sellaisella jolla on jotain täydellisyyden kannalta hankalia ei epäonnistunutta alkutilaa voida helposti purkaa, jolloin kikkaillaan erilaisia ratkaisuja ongelman ympäri.
"Sarfati bumbles about to argue against an argument that no biologist makes, that the eye is a poor instrument for detecting patterns of light. The argument is never that eyes do their job poorly; it's that they do their job well, by a peculiar pattern of kludgy patches to increase functionality that bear all the hallmarks of a long accumulation of refinements. Sarfati is actually supporting the evolutionary story by summarizing a long collection of compromises and odd fixes to improve the functionality of the eye. There's a fundamental question here: why does the vertebrate eye have its receptors facing backwards in the first place? It is not the best arrangement optically; Sarfati is stretching the facts to claim that God designed it that way because it was superior. It ain't."
Jos Reinikaisen tarkoitus olisi kumota evoluutio, hän ei voisi nojata argumentaatioon joka on tinkering -näkemyksen ytimessä ; Evolutionistien kikka epätäydellisessä suunnittelussahan ei ole pelkkä pahan ongelma, vaan sen takana on tinkering -näkemys jota kautta selitetään miksi evoluutio on päätynyt tähän ratkaisuun. Koska Reinikainen lainaa Dawkinsia, hänen tulisi tietää että Dawkins liittää tämän kehityskulun poikkeuksetta näihin omituisiin piirteisiin. Dawkinsin "Maailman hienoin esitys" käyttää tässä jopa klisé-klassikkoa, kirahvin kaulassa olevaa hermoa jossa epätäydellinen rakenne yhdistyy evoluutiohistoriaan joka tekee tämän virheen evolutiivisesti ymmärrettäväksi. Tämän olennaisen kohdan ohittaminen latistaa kannanoton teologiaksi, mutta samalla viesti vääristyy ja tätä "pelkkänä pahan ongelmana" lähestyessä kyseessä onkin olkiukkoargumentaatio jossa Dawkinsin sanomat vääristetään. Lainaukset ovat tässä vaiheessa pakosti "olennaisesta asiayhteydestään irti". Toki on hyvä että teologinen puolikin tulee käsiteltyä, mutta tässä argumentaatiossa se on oikeastaan enemmän sivujuonne, "kaupantekijäinen", kuin pääargumentti.
Dawkins kuvaa silmän erottelukykyä joka on tunnettu. (sivu 325) "Optisesti ihmisen silmä yltää Zeissin ja Nikonin tasolle vain foveassa, verkkokalvon keskikuopassa, jota käytämme lukemiseen. Näkymää skannatessamme liikutamme foveaa eri osien yli, näemme ne äärimmäisen yksityiskohtaisesti ja tarkasti ja aivojen "Photoshop" puijaa meidät luulemaan että näemme koko näkymän yhtä tarkasti. Huippuluokan Zeiss- ja Nikon -linssit todella näyttää koko näkymän yhtä selkeänä." Dawkins jakaakin ihmisen näkökyvyn silmän rakenneominaisuuksiin jotka ovat optisesti yllättävän rosoista, reikäistä ja suonien varjojen leikkien täyttämää. Siinä on jopa näkökentässä täysin sokea kohta, piirre joita Reinikainen ei muista poiskäsitelä kirjassaan vaikka tämäkin on Dawkinsin lausuma, vaan näkee järkevämmäksi sen sijaan toistaa kalvojärjestysargumenttia vastuksineen pitkin kirjaansa. Dawkins kuvaa (sivu 326) "Valokennot aivoihin yhdistävät johtimet kulkevat verkkokalvon pinnalla, joten valonsäteet joutuvat kulkemaan ikään kuin johdinten maton lävitse ennen valokennoihin osumista. Se ei ole järkevää - ja tilanne pahenee. Yksi seuraus taaksepäin osoittavista valokennoista on, että aineistoaan kuljettavat johtimet joutuvat jotenkin kulkemaan verkkokalvon läpi ja takaisin aivoihin. Selkärankaisen silmässä tämä tapahtuu siten, että johtimet yhtyvät tietyssä verkkokalvon aukossa ja syöksyvät sen läpi. Hermojen täyttämää aukkoa sanotaan sokeaksi täpläksi, koska se on sokea, mutta "täplä" on melkoista imartelua, sillä se on melko suuri, pikemminkin sokea laikku." Ja että aivot käsittelevät tämän kuva-aineiston erityisen hyvin. Näin silmä on optisesti huono, mutta tämä ongelma osataan kiertää hienoilla tinkering -ratkaisuilla, ja oppinut tulemaan toimeen huonon lähtökohdan kanssa.
Reinikaisen täydellinen hienosäädetty silmä -ajattelun heikkous näkyykin siksi juuri siinä miten hän selittää ihmisen näkökyvyn sokeutuvan jos kalvot käännettäisiin nurin. Tässä hienosäätönäkökulmassa ongelmana on se, että ihmiset kykenevät tuottamaan videokameroita joissa optiikka on parempaa kuin silmässä. Ne eivät "sokeudu" salamavaloista kuukausitolkuiksi. Selvästi optiikka ei ole parasta mahdollista, kun ihminenkin pystyy parempaan. Ollakseen vakuuttavaa Reinikaisen tapainen hienosäätöargumentaatio toimisi silmän kohdalla jos ja vain jos nykyaikainen kamera olisi fysikaalisesti mahdoton. (Toisin kuin ei ole.)

Dawkins,
evolutionismi,
evoluutio,
Intelligent Design,
kreationismi,
Myers,
olkiukko,
Pahan ongelma,
Reinikainen,
Sarfati,
tinkering,
YEC
tiistai 13. maaliskuuta 2012
"Reverse engineering"
En malta olla viittaamatta Leinivaaran esillenostamaan Puolimatkan näkemykseen evolutionismista. (vaikka viittasin samaan blogaukseen eri kulmasta jo aiemmin.) Puolimatkan "Usko, tiede ja evoluutio" -kirjassa kun esitetään että evolutionistit olisivat jotenkin olennaisesti vaientamassa tiettyjä kulmia "Puolimatka esittelee miten naturalistit ovat rajanneet evoluutioteorian kritisoimisen pois tieteestä. Naturalismin sisällä evoluutio on automaattisesti ainoa mahdollinen selitys." Hän esittää tästä esimerkiksi seuraavanlaisen asenteen "Kaksi darwinistia, Nobel palkittu Peter Medawar ja C. H. Waddington vastasivat, että kyseisissä laskelmissa täytyy olla jotakin vialla: "Ulam tekee tiedettä väärin päin; tosiasia on, että silmä on kehittynyt ja siksi matemaattisten vaikeuksien täytyy olla vain näennäisiä." Tämä itse asiassa näyttää tässä muodossaan presuppositionistiselta lähestymistavalta ; Jos evoluutio on totta, niin silloin silmän kaltainen rakenne näyttäytyy helposti vain "reverse engineering" -ongelmalta. Eli mietitään miten se on voinut rakentua ja laskelmat joiden mukaan se olisi vaikeaa, kuvaavat vain sitä että evoluutiotapahtuman rakenteita ei ole kuvattu oikein ja tarkasti.
Puolimatkan lähtökohta on hänen omien argumenttiensa valossa omituista. Hän korostaa usein maailmankuvallisuuspuolta jossa samoille havainnoille sallitaan eri tulkintoja ja korostaa sisäistä ristiriidattomuutta ja koherenssia omissa argumeteissaan. Ja hän on myös kovasti moittinut falsifiointiperiaatetta ja pitää sitä irrelevanttina kriteerinä ja jonain "naturalistien sisäisenä pelinä" josta ei tarvitse välittää. Kuitenkin Medewarin näkemys on ongelmallinen jos ja vain jos koherenssinäkemys hylätään virheellisenä ja vaaditaan itsekriittistä falsifioimiskulmaa lähtökohtaiseksi tieteentekoasenteeksi.
Mutta tietenkään (koska kyseessä on Puolimatka) asia ei jää tähän.
Toki Puolimatkan asenne yleisestä vaientamisesta vaikuttaa yleisesti ottaen ongelmalliselta. Kuitenkin samanaikaisesti kirjassa on seuraaviakin asioita ; "Richard Dawkins saa kehuja siitä, että osaa muovata evoluution haasteet teorian tueksi." Ongelmia siis käsitellään, esilletuodaan ja ratkaistaan. Puolimatka tekee tässä selvästi sen eron että kritiikki ei ole sensuuria. Tämän tajuaminen on ansiokasta. Koska jos ei käsitä eroa kritiikin ja sensuurin välillä, erimielisyys asiassa tulkittaisiin välittömästi vainoksi. ; Tämä ei ole vaientamista ja Puolimatka näyttää tiedostavan tämän.
Puolimatka lainaa paria yksittäislausuntoa jättäen jopa tarkemmin määrittelemättä missä yhteydessä asioita on sanottu ; Tulkinnan kannalta olennaosta on esimerkiksi se onko Medawar vain laukonut tuollaista ja jos on, niin onko mukana ollut algoritmien matematiikan arvioimista. Ja ennen kaikkea onko kyse lehtijutusta vai tieteellisestä julkaisusta vai mistä jossa tämä lausunto on annettu. Konteksti määrittää esimerkiksi yleisön ja muut vastaavat näkökulmat jotka taas näyttävät onko kyseessä johtopäätös, arkikielinen mielipiteen lausuminen vai aktuaalinen yleisvaino. Puolimatka selkeästi lainaa parin tiedemiehen yksittäistä lausuntoa Medawar on puhunut paljon evoluutioasioista, eikä tämä lausunto ole hänen ainut, saati syvällisin sisältönsä asian parissa. Näin ollen kokonaiskuva vääristyy. Tämänlaista tosiasioiden valikoimista kutsutaan cherry pickingiksi . Sen avulla saadaan aikaan hyvinkin tuomitsevia ja leimaavia pilkkalausuntoja joita vastaan puolustautuminen on hyvin vaikeaa. Kun ID -läiset ja kreationistit puhuvat "naturalisteista" jää "todistamatta ja auki" se, kuka vainoaa, missä, miten ja ennen kaikkea missä laajuudessa. Väitelause on keskusteluilmapiiriä värittävä mutta niin epämääräinen että sellaisia hokevat demagogit voivat käytännössä jatkaa leimakirveilyään vaikka forever. Galilei -syndrooma onkin erityisen käytetty kikka pseudotieteissä laidasta laitaan (New Agesta homeopatian kautta ilmastonmuutoksen kieltämiseen). Tämä on tarina norsunluutornissa olevasta kontrollitieteestä, vaikka tosiasiassa valtaakäyttävä taho on tämä valittaja itse, ja tiedemaailman vastalauseet halutaan yksinkertaisesti sensuroida koska ne sotivat omaa rakasta maailmankuvaa vastaan. (Näin voidaan sanoa koska vainoamisesta ei ole kunnollisia todisteita. Puolimatka yrittää korjata tätä vainotarinoilla, mutta valitettavasti kun vastkkain on kansanmurhaajaksi syyttä suotta mollattu Pianka ja Puolimatka, on selvää että Puolimatka on esimerkiksi tästä parista se vainoaja-kiusaaja ; Vain toista näistä on tappouhkailtu sen vuoksi mitä näkökantaa hän edustaa. Ja vain toinen puoli on kirjoihin ja kansiin kritiikittömästi painettuja valheita käyttäen osallistunut ja lietsonut prosessia josta nämä tappouhkaukset ovat tulleet.)
Tässä vainofantasioinnissa hankitaan marttyyrinkruunua, ja sen taustalla oleva ajattelutapa on "Reverse engineeraava" : Koska oma maailmankuvani on Tosi, on siihen kohdistuvassa kritiikissä jotain vikaa joten kyseessä on mielivaltainen irrationaalinen toiminta. Jota voidaan selittää vain psykologisin ja institutionaalisin syin. Ergo kyseessä on viha ja vaino ja dogmaattinen instituution suorittama sorto. Kun tämä yhdistetään siihen miten epämääräinen vainopelottelusyyttely tuottaa sympatiaa, on selvää että tällä strategialla saadaan valtaa ilman vastuuta. En ihmettele jos jossain moni tajuaa tämän ja valjastaa sen strategiset edut ajamaan omaa maailmankuvaansa. (Projektion henki on tällöin kova ; Oma synti nähdään muiden toimintana. Kenties siksi että ihminen kuitenkin samastuu ja olettaa että muut ovat samanlaisia kuin itse.)
Dawkinsin kiittäminen tuokin asiaan sen toisen puolen. (ID) Kreationistit lainaavat nimittäin toistuvasti etenkin Gouldin esittämiä rajoitteita luonnonvalintaselityksille. Gouldin näkemyksistä keskustellaan myös evoluutioteorian parissa hyvin paljon. Kun näkyvimmätkin edustajat, kuten Gould ja Dawkins esittelevät kreationistien argumentteja ja käsittelevät niitä, on selvää että vaientaminen ei itse asiassa ole oikea sana. Asioista päin vastoin keskustellaan. Intelligent Designin esitykset ovat jotain jota ei ole edes laitettu vertaisarvioituihin teoksiin, vaan kirjoihin joita on enemmänkin ns. "suunnattu kaduntallaajille". Ja silti niitä vastaan on kritisoitu analyyttisesti. Niiden vasta -argumentit ovat hyvin tunnettuja. ; Onkin hyvä huomata, että kreationistit eivät ole evoluutio-ongelmiensa keksimisessä kovinkaan luovia. On likimain mahdotonta etsiä täysin uudenlaista kreationistiargumentaatiota edes ID -puolella. He käyttävät paljon esimerkiksi Gouldin keksintöjä. Ja nämä ovat osa evoluutiokeskustelua jota evoluutikot itse käyvät kiivaastikin. Näyttääkin siltä että evoluutikot keskustelevat, ID:läiset syyttävät että asioita vain ohitetaan ja kohdellaan vainolla. Tämä on omituista kun tiedämme kreationistien kirjat, niiden pääargumentit ja muut vastaavat. Näyttää päin vastoin siltä että näillä argumenteilla on ollut hirvittävästi näkyvyyttä. Ja vastaanpanemisissa on ollut käytössä ns. argumentteja.
Kriittinen kulma ja se että suurin osa evoluutiota tuntevista (ja muistakin tiedemiehistä) on tutustunut aineistoon ja sitten noudattaneet kreationistien "you decide" -slogania ja päätyneet lopputulokseen jossa ID:n on huono. Jos näkee tulkinnan siitä että evoluutioteoria on hyvä ja luomistiede huono (siihen liittyvine lausuntoineen) lähtökohtaisesti samana kuin vainoamisen, on jälleen sekoittanut sensuurin ja kritiikin toisiinsa. (Ja tätähän emme halua tehdä eikä Puolimatkakaan halua.)
Puolimatka syyttää itse asiassa että evolutionistit harjoittavat presuppositionistisia just so -tarinoita. Ongelmana on se, että vastapuoli, ID -läiset käyttävät nimenomaan vastaavaa "reverse engineering" -asetelmaa jossa on vain "just not so" -tarina. Pieret huomauttaakin että esimerkiksi Behe on konsepteineen lähinnä kuvaillut tiettyjen biokemiallisten rakenteiden ulkomuotoa, esittänyt väitteen että tämänlainen ei voisi kehittyä evolutiivisesti, ja siirtänyt sitten väitteen todistamistaakan niille joista evoluutiohistoria on tosi ja itse on tyytynyt vain heiluttelemaan "not good enough" -lausumia ja siirtelemään maalitolppia kun kritiikki on osoittanut lähtökohdat vääriksi. (Behen IC on irrelevantisoitunut, moniosaisuudessa on jopa vaatimus että funktio ei saa muuttua prosessissa. Evoluutiolle tämänlaisen ei enää pitäisi olla mikään rajoite koska sen parissa funktion muutos ei ole mikään vaatimus evolutiiviselle kehitykselle. Funktio voi evoluutiossa muuttua, tinkering on tunnettua.) Just not so -kertomus ei tässä mielessä ole yhtään tutkitumpi tai todistetumpi kuin just so -kertomuskaan.
Lisäksi jos olisin Puolimatka, olisin erittäin erittäin hiljaa presuppositionismisyytöksistä ja siihen suuntaan vivahtavistakaan lähestymistavoista.
Nimittäin hän kannattaa erittäin voimakkaasti Alvin Plantingan warrant -näkemystä. Ja tätä ei voi oikeuttaa millään muulla kuin presuppositionismilla. Plantinga taas rakentaa evoluutiokritiikkinsä olettamalla että aistit eivät ehkä olekaan luotettavia. Jos tämä lähtökohta on todellinen, emme voisi mitenkään uskoa kognitiivisiin kykyihimmekään. Jumala -aistin olemassaolo ei muuta tätä, koska tämä on aisti muiden joukossa. Jos aistimme voivat pettää, myös Jumala olisi petosta. Se ei ratkaise mitään. Siksi onkin olennaista huomata että koko warrant on pikemminkin ennaltamäärätty asiantila, jolle yritetään "reverse engineerata" alkuperä. Plantingan mukaan on mielivaltaista että luonto toteuttaa juuri tietyn luotettavan tavan havaita kun muitakin on. Mutta paradoksaalisesti hänestä ei ole mielivaltaista olettaa että olisi juuri tietynlainen Jumala vaikka muunlaisiakin voisi olla. ; Näin ollen on selvää että koko rakennelma onkin suuri kehäpäätelmä jossa oletetaan täydellinen Jumala ja tämän seurauksena warrant -aistisetti jossa on mukana jumala -aisti. Ja sitten tämä täydellinen aistisetti ohjaa kohti täydellistä Jumalaa. Mikään ristiriidattomuus ja koherenssinhakeminen ei tätä pelasta, koska kehäpäätelmässä ei ole ristiriitaa vaan se on vain tolkuttoman huonoa ajattelua. (Plantinga kiemurtelee tästä hassusti esittäen että jumala -aisti vain näyttää kehäiseltä. Tämäkin kohta on asenteena juuri samantapaista ajattelua kuin mitä Medawar harjoittaa lainauksessa. Puolimatkan superhypersuosikki Plantinga siis harjoittaa "reverse engineering" -asennetta oikein sarjatulella. )
Erityisen omituiseksi tämä tulee kun miettii sitä että Plantinga on vastannut aivotutkijoiden tekemiin huomioihin joiden mukaan ihmisten mielen heuristiikka on lajityypillisesti monin paikoin päin prinkkalaa. Hänestä tämä kertoo että tämä johtuu syntiinlankeemuksesta ja sen turmelevista voimista. Ongelmana tässä on tietysti se, että jos syntiinlankeemus voi turmella ihmisen kognitiiviset kyvyt lajityypillisesti, voi olla että vaikka Jumala olisi taannut meille luotettavat aistit ja ajattelun, niin kenties syntiinlankeemus olisi turmellut tämän jolloin ihmisillä ei enää olisi ollenkaan välttämättä warrantia edes kristinuskon sisällä. Ihminen joutuu siis kristinuskonkin sisällä vain uskomaan että warrant on vaikka muutakin voisi olla. Mutta samaa lupaa ei haluta antaa "naturalisteille" koska se olisi mielivaltaista oletusten tekemistä. On selvää että Plantinga harjoittaa "just so" -heittoja joissa vasta -argumenttaja käsitellään "hyvin Medewarin tapaan". (Mitä voi käydä jos sarjatulivaihde unohtuu päälle ja liipasin jää pohjaan.)

Behe,
evolutionismi,
Galilei -syndrooma,
Gould,
herjaaminen,
Leinivaara,
Medawar,
Pieret,
Plantinga,
presuppositionismi,
pseudotiede,
Puolimatka,
sensus divinitatis,
tinkering,
vaino,
warrant
maanantai 10. lokakuuta 2011
Marty! You have to learn to think four dimensional!
Elokuvasarjassa "Paluu tulevaisuuteen" pitää sisällään vitsejä joiden ydin on siinä että päähenkilö "ei ajattele neliulotteisesti". Esimerkiksi eräässä elokuvasarjan elokuvassa autolla ajetaan menneisyyteen. Vitsi on siinä että nykyajassa on juliste jossa on intiaaneja. Professori kieltää huolehtimasta koska villissä lännessä intiaanit eivät ole siinä. Ja tietenkin siinä ajassa on vitsin vuoksi oikeita intiaaneja. Saman elokuvan loppuratkaisussa mennään junalla siltaa pitkin jota ei ole vielä tehty valmiiksi. Mutta tämä ei haittaa koska silta rakennetaan tulevaisuudessa. Tämänlainen ajattelu onkin hieman outoa.
Miltei yhtä omituista on kun evoluution menneisyyttä pengotaan. Sillä fittness-landscape ei ole muuttumaton ja ikuinen. Adaptaatio ei ole lukkoonlyöty ominaisuus, vaan ympäristö muuttuu ja tätä kautta se, mitkä ominaisuudet ovat hyödyllisiä. Ja kun muistetaan että eliöt itsekin muuttavat ympäristöään, syntyy takaisinkytkentöjä. Tämä vaatii hyvinkin vaikeaa ajattelua. Se, mikä aikamatkustuksessa vaatii "neliulotteista ajattelua", vaatii tämä "kontingenttia ajattelua".
Tämä näyttää tuottavan vaikeuksia Intelligent Designin kannattajille. Tästä saa hauskan esimerkin Zimmerin tekemästä haastattelusta. Taustalla oli se, että Behe oli viitannut erääseen tuoreeseen "Nature" -tutkimukseen ja väittänyt että sen pohjalta tietyt ominaisuudet olisivat mahdottomia evoluutiolle. Tämä argumentti on tietysti tuttua IC -ajattelua joka muuttuu evoluutiokritiikistä Intelligent Design -argumentiksi vain Aukkojen Jumala argumenttivirheen kautta.
Mutta se evoluutiokritiikkinäkään toimi ; Zimmerin kysymys tutkimuksen tekijältä itseltäänkin antaa vastauksen joka on itse asiassa kliseinen ja tuttu kaikille jotka ovat tuttuja ID -argumenttien kanssa. Mukana on onneksi ironinen loppukaneetti joka tekee siitä, jos ei mielenkiintoisen, niin edes huvittavan. "Behe's first error is to ignore the fact that adaptive combinations of mutations can and do evolve by pathways involving neutral intermediates. Behe says that if it takes more than one mutation to produce even a crude version of the new protein function, then selection cannot drive acquisition of the adaptive combination. This does not mean, however, that the evolutionary path to the new function is blocked or that evolution runs into a "brick wall," as Behe alleges. If the initial mutations have no negative effect on the ancestral function, they can arise and hang around in populations for substantial periods of time due to genetic drift, creating the background in which an additional mutation can then yield the new function and be subject to selection. This is precisely what we observed in our studies of the evolution of the glucocorticoid receptor (GR)."
Tämän minun suosimani neutraaliteoriapohjaisen lähestymisen lisäksi fittness-landscapejen muutos ajassa mahdollistaa sen, että syntyykin adaptaatiojatkumo. Sitä vain voi olla vaikeaa huomata koska "silta ei ole siinä aina". Ensin on menty puolimatkaan yhdellä tiellä ja sitten ympäristönmuutos on jatkanut. Koska evoluutio tapahtuu vallitseviin olosuhteisiin, ja ympäristö ei tunnetusti ole vakio - Saharan autiomaassakin on joskus ollut hedelmällistä - on selvää että tälläisiä "silta puoliksi yhdellä ja loppuun toisella" -ratkaisuja löytyy. Evoluutio on tinkeringiä, jossa olemassaoleva muuttuu ja valikoituu, joten juuri tämänlaisia erikoisia värkkäyksiä onkin odotettavissa.
Neutraalien mutaatioiden osuus tunnetaan. Minun on itse asiassa ollut hyvin vaikeaa ymmärtää miten Behen kaltainen ammattilainen kykenee kerran toisensa jälkeen tekemään saman virheen. Se, että laskelmissa ei oteta tätä perusasiaa huomioon on kuitenkin vähintään yhtä ilmiselvää. Näin ollen olemme tilanteessa joka muistuttaa sitä kuin "matematiikanopettaja toistaisi että "2+2=5 erittäin suurilla kakkosen arvoilla.""
Suuret kakkosen arvot ymmärretään sitä kautta että Behen arviointi perustuu nimenomaan kontingentin ajattelun totaaliseen hylkäämiseen. Hän elää deterministisessä maailmassa jossa ei ole tilaa vaihtoehtoisille tiloille. Siksi hän ei laske todennäköisyyttä jotta syntyisi jotain suunnilleen yhtä kompleksista kun mitä havaitaan nyt. Vaan hän laskee aina todennäköisyyden sille, missä on juuri tämä nykytila. Ketään ei tietysti yllätä että hän saa tällä tavalla aina mahdottoman pieniä todennäköisyyksiä. Sehän on suorastaan väistämätöntä. Behelle vain toteutunut maailma "on relevantti vaihtoehto". Siksi hän ignoroi neutraalimutaatiot, koska hänen maailmansa lähtökohtaisesti kieltää sattuman.
Tässä prosessissa hän tekee niin että siellä missä on sattumaa, hän itse asiassa määrittelee olevan Älykkään Suunnittelijan. Ja tästä päästään siihen että jos evoluutio todella on "ohjaamatonta sattumaa" se tulee aina näyttämään älykkäästi suunnitellulta. Valitettavasti tämä johtaa myös siihen että kysymys siitä onko maailma Älykkäästi Suunniteltu vai puhtaan sattuman tuotosta muuttuu lähtökohtien määrittelykysymykseksi, eli kysymykseen ei saada ratkaisua. Intelligent Design taas väittää olevansa välineistö jolla voidaan erottaa onko maailmassa ohjaamatonta sattumaa vai älykästä suunnittelua. Näin ollen sen epistemologinen prosessi epäonnistuu aika totaalisti.
Lisäongelmia tässä on tietysti siinä että todennäköisyyden estimoinnilla on tieteissä vahva asema. Estimoinnilla on sovelluksia pokeripelien voittotodennäköisyyksistä kvanttifysiikkaan. Behe siis käytännössä hylkää suoralta kädeltä tämänkaltaisen erityisen tehokkaan ja käytetyn tieteellisen välineen!
Tieteen kannalta onkin hyvä huomata että jälleen kerran "Natureen" ilmestyi todennäköisyyden ja sattuman estimointiin perustuva arvio joka kertoo miten ja milloin ja missä järjestyksessä asioita on tapahtunut. Samaan aikaan Behellä on tarjota vain käsien heiluttelua omasta tutkimusohjelmastaan. Selvästi tämä Intelligent Design -näkemys ei tuota ennakkoarvioita joista voitaisiin johtaa työhypoteeseja joiden kautta saataisiin koejärjestelmiä. Siksi se jääkin puhtaaksi denialismiksi jossa toiset tekevät työt ja Behe selittää jälkikäteen (a) miten tutkimus sopii ID:seen ja (b) miten toisen tutkimus "is not good enough".
Tämä voisi olla huvittavaa. Onhan "Paluu Tulevaisuuteenkin" komedia. Mutta valitettavasti uskonto on karkeasti ottaen perusluonteeltaan vitsi joka ei naurata.

aika,
aukkojen Jumala,
Behe,
denialismi,
determinismi,
evoluutio,
IC,
Intelligent Design,
kontingenssi,
neutraaliteoria,
sattuma,
suunnittelu,
tinkering,
Zimmer
tiistai 15. helmikuuta 2011
Nenä silmälaseja varten.
Esimerkiksi ihmisten mieltymykselle lippalakkiin voidaan saada evolutiivinen syy sitä kautta että lippalakki suojaa häikästymiseltä. Ja lippalakin lipan laittaminen taaksepäin taas on voimannäyte, johon voidaan liittää seksuaalivalinta : Kun osoittaa että ei tarvitse lippalakin suojaa, on tietysti geneettisesti erinomainen.
Gould ei luultavasti olisi pitänyt tämänlaisista tarinoista. Hän käytti niistä esimerkkiä "just so -stories", ne muistuttivat enemmän Kiplingin satuja kuin tieteellisiä selityksiä. Hän ei tietenkään vastustanut evolutiivista alkuperää, vaan korosti enemmänkin sitä, miten pitkälle ja millä ehdoin tämänlaisia selityksiä tulisi hyväksyä.
1: Gould kritisoi adaptationisteja, joiden mukaan kaikille rakenteille oli haettavissa funktionalistinen selitys. Kreationistit näkevät evoluution vahvasti tämänlaisena adaptationistisena ilmiönä. Siksi he näkevät "toimimattomat piirteet" kristinuskonvastaisuutena, ja korostavat miten evoluutiokin vaatii toiminnallisuutta joten toimimattomuus olisi ongelma. Toisin sanoen, he eivät ymmärrä evoluution tinkering -puolta. Ja huomaavat vain Gouldin adaptationistisen kritiikin, mutta eivät huomaa kritiikin kontekstia.
Tämänlainen selittäminen on hyvin ihmisille luontaista, se on teleologista sellaisella nykyhetkeen juuttuvalla tavalla : Sen perusteella voitaisiin väittää että ihmisillä on nenä, jotta silmälasit pysyisivät paikoillaan. Toki nenä noin funktinaalisesti katsoen, auttaa tässä asiassa kovasti. Kuitenkaan tämä ei ole uskottava evolutiivinen selitys, koska silmälaseja on ollut niin vähän aikaa. Jotta nenänkasvu silmälaseja varten olisi uskottava, olisi historiamme sitä että silmälaseja pudottelevat ja noukkivat ihmiset ovat lukuisia sukupolvia kuolleet tai jääneet eloon sitä kautta miten hyvin kakkulat ovat pysyneet nenässä.
Siksi onkin hyvä katsoa hieman vaikeampaa esimerkkiä, lippalakkia. Lippalakin nurinpäin kääntäminen saattaa olla vain kulttuurinen sopimus, mielivaltainen muoti. Mutta toisaalta sen takana saattaa oikeastikin olla tarinassa mainittu asia. Tämä vaatii kokeita, testejä ja tilanne analyysiä.
1: Juuri senlaista, mitä esimerkiksi silmälasien kohdalla tehtiin ; Silmälasit itse asiassa opettivat että tarinoita voidaan lähestyä kriittisesti, jolloin ne ovat oikein käytettynä enemmän kuin satuja. Kun "silmälasitarinat" ammutaan pois, jäljelle jää sitä laadukkaampia tarinoita. Enää kyse ei ole pelkästä mielikuvituksesta.
Toki lippalakin taaksepäin kääntäminen ei varmasti ole mikään universaali piirre. Mutta sen sijaan voidaan tutkia esimerkiksi sitä, onko lippalakin kääntäminen sukupuolisidottua. Ja tutkia myös vaikutusta, sekä "kilpailijoihin" että "vastakkaiseen sukupuoleen" -ja mahdollisesti sukupolviinkin. Ja eri kultuureissa voidaan hakea samanlaisia kulttuuripiirteitä. Jos lipan taaksepäin kääntäminen lisääkin joukkuehenkeä mutta ei lisää petitovereiden määrää, on kyseessä aivan erilainen selitys kuin mainitsemani seksuaalivalintaan liittyvä tarina. Se voikin olla samaa sukupuolta varten annettu toverisignaali, ryhmäpaineelle alistumisen merkki, joka taas on kulttuurillinen ilmenemä jostain "lajityypillisestä nuorten miesten käytöksestä".
1: Toki tässäkin kohden on raja, jossa tutkimuksia voidaan tehdä. Mutta tämä rajallisuus toisaalta koskee kaikkia tieteitä.
2: Tosiasiassa voidaankin esittää että jokainen havaintoaineisto olisi periaatteessa kuvattavissa jollakin evolutiivisella historialla. Tässä kohden vaikeutena on se, että kulttuuriin vetoavallakin puolella on vastaava ongelma ; Mikä tahansa tilanne on selitettävissä jollakin yhteiskunnallisella teorialla, vaikka joitain voidaankin rajata ulos selvästi virheellisinä. Tätä kautta tiukkakaan evoluutiopsykologia ei ole välttämättä sen parempi tai huonompi kuin täysin kulttuuripohjainen selitys. Ilmiöiden laajuus ja kulttuurisidonnaisuus tosin voivat tuoda apuja tähän ristiriitaan ; Mitä enemmän jokin asia vaihtelee kulttuurin mukana, sitä vähemmän se on geneettistä. Eli sitä vähemmän siihen sopii evoluutiohistorian soveltaminen.
Karkeasti ottaen kysymys tämänlaisissa tarinoissa ei ole tarinan muodossa. Vaan testauksessa. Se, miten pitkälle tämänlaisia ajatuksia voidaan käyttää, on sen sijaan rajanvetokysymys. Se on hieman kuten analogioiden kanssa ; Harva kieltää kaikki analogiat. Mutta vielä harvempi pitää joka ikistä analogiaa pätevänä päätelmänä.
Yhteen "voi olla" -kertomus kuitenkin tehoaa paremmin kuin hyvin. Se tehoaa "ei mitenkään voi kehittyä evolutiivisesti" -kertomukseen. Se, että esittää huononkin tarinan osoittaa että asia ei ole mahdotonta. Tämän jälkeen todistamiseen vaaditaan tutkimuksia. Mutta "mahdotonta" -huuto on kuollut jo ennen näitäkin. Ellei "mahdotonta" -huudon esittäjä sitten tee tutkimusta ja analyysiä ja osoita että kyseessä on "silmälasitarina".
Kirjoittajalla on nenä, jotta hän olisi coolimpi ja jotta erilaiset rikokset selviäisivät helpommin onelinereitä murahdellen samalla kun taustalla soi musiikki jossa mies huutaa että Kiää!. Kiinnijääneet murhaajat tappavat vähemmän ihmisiä, joista osa voi olla aurinkolasimiehen sukulaisia.
Tunnisteet:
adaptationismi,
analogia,
evoluutio,
evoluutiopsykologia,
Gould,
kreationismi,
seksuaalivalinta,
teleologia,
tinkering
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Vaikutus ja funktio.
Lauri Järvilehto kirjoitti ihmemies MacGyveristä. MacGyver on yleisosaaja, joka säätää. Järvilehto kertoo miten MacGyver käyttää lateraalista ajattelua. Siinä asiat ikään kuin puretaan ja uudelleenkootaan. "Out of box", mutta järkevästi.
Siinä missä Holmes on looginen, MacGyverin maailma on Järvilehdon mukaan sellainen että logiikan rajat ylittyvät. Lateraalinen ajattelu mahdollistaa monipuolisen ja yllättävän ongelmien ratkaisun. "Lateraalinen ajattelu tarkoittaa reunoille suuntaavaa ajattelua - siis toisin kuin looginen ajattelu, joka toimii olemassa olevien viitekehysten puitteissa. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta meille mitään uutta. Kaikki logiikan lopputulemat ovat jo ikään kuin sisäänkietoutuneet loogisiin argumentteihin. Kun looginen viitekehys ja ennakko-olettamat on valittu, on tulos aina väistämättä sama. Logiikka on yksi tehokkaimmista päättelytavoista. Mutta olemme usein sitoutuneet sellaisiin ennakko-olettamiin, joiden tähden ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan ei ole löydettävissä logiikan keinoin." Tämä on toki tuttua, kun muistetaan presuppositionalismi. Etenkin pseudotieteiden parissa on suosittua että tiedetään ikään kuin valmiiksi miten asiat ovat, ja tämän jälkeen sovitetaan tosiasiat siihen. Kuten Duhemin-Quinen teesi muistuttaa, tämä on aina mahdollista. Ad hoc -oletukset voidaan aina rakentaa tukemaan järjestelmää. Ja toisaalta esimerkiksi Imre Lakatos pitää tämänkaltaista olennaisena kun hän erottaa hyvän tutkimusohjelman huonosta : Hyvä tutkimusohjelma etenee, huono rakentaa "protective beltiä", selityksiä sille miksi se voi silti olla oikeassa.
MacGyver on kuitenkin varsin säännönmukainen. Hänen "out of box" -ajattelunsa on hyvin tietynlaista. Sen toimivuus perustuu hyvin yksinkertaisesti siihen että usein esineen toiminta, tarkoitus ja funktio ovat yhteiskunnan säätämiä : Zen -filosofiassa tätä tuodaan esiin vaikkapa kertomalla miten viuhkaa voi käyttää tarjottimena. Ja ninjat taas ovat tunnetusti keksineet tapoja tehdä arkisista esineistä tappavia aseita. Syömäpuikon funktio muuttuu.
MacGyverin lateraalinen ajattelu ei ole pelkkää irrationalismia juuri siksi että se nojaa vahvasti sille oivallukselle, että esinen toiminto on sinällään keinotekoinen valinta. Kaikilla asioilla on vaikutuksia, ja MacGyver pyrkii näkemään nämä. Esimerkiksi erään jakson alussa hän seikkailee kartan avulla. Kartta toimii paperina, sen sisään piilotetaan metalliputki ja näin rakennetaan ase jonka olemassaolosta toinen ei ole tietoinen, sen avulla saadaan avain oven toiselta puolelta, ja lopuksi sillä tukitaan kuumailmapallossa oleva reikä.
MacGyver on tavallaan oivaltanut sen, että esineen vaikutus ja teleologinen funktio ovat astetta verran eri asia. Asioilla on eri vaikutuksia, ja joskus on jopa vaikeaa sanoa onko se esineen tarkoitettu vaikutus vai ei. Näiden erotteluun voidaan tarvita tietoa, esimerkiksi esineen rakentajan esineeseen kohdistetuista tavoitteista. Usein se, että joku näkee että esineessä on hyvin tarkkarajainen funktio, näkee asian kulttuurisen sopimuksen kautta. Joskus on vaikeaa nähdä onko jokin asia vain sivutuote, eli jotain vain tapahtuu.
Tämä huomio on olennainen biologiassa. Eläimillä on monenlaisia toimintoja. Tässä keskitytään aina jonkinlaisiin vaikutuksiin. Tämä nähdään muutamalla tavalla:
1: Kreationistit näkevät vaikutuksessa teleologiaa. Eli he olettavat että sen takana on tavoite. Vaikutus ja funktio kertoo suunnittelusta.
2: Vaikutus nähdään adaptaation kautta, jolloin kyseessä on designoidi. Eli asia on vain vaikutus, joiden takana on luonnonvalinta eikä ohjelmoiva ja rakentava äly.
___2.1: Teleomentalistit katsovat että on hyvä puhua funktioista, kunhan muistaa että kyseessä on metafora.
___2.2: Teleonaturalistit taas pyrkivät siistimään kieltä näistä jäänteistä.
Evoluution kannalta luonnonvalinta on siitä mielenkiintoinen, että se on "miltei toimintoon viittaava". Tämä ei kuitenkaan ole 1:1. Luonnonvalinta voi jopa ajaa kohti surkastumia, jos jostain toiminnosta on haittaa. Ja muutoinkin se, että tehdään jotain, ei vielä riitä. Tosiasiassa luonnonvalinta katsoo vaikutusta: Kun asia on näin, kuollaanko useammin vai harvemmin. Vaikutuksilla ympäristöön ja sisäiseen maailmaan vain sattuu olemaan tässä vahvahko yhteys.
Evoluutio ei myöskään rakentele mitään "valmiita funktioita pitkän tähtäimen suunnitelmalla". Päin vastoin, se on juuri kuten Ihmemies MacGyver, joka on tyypillisesti tilanteessa jossa käytettävissä on rajallinen määrä asioita joita yhdistelemällä ja muokkaamalla hyvin pienissä määrin asiat on tehtävä. Tinkering on evoluutiossa hyvin olennaista, ja se jättääkin jälkiä. (Siksi esimerkiksi rakkomme on sellainen, kuin olisimme nelijalkaisia eläimiä jotka on nostettu pystyyn.) On jotain, ja siitä tehdään pienellä muokkauksella jotain muuta. Jos yhteys selviämiseen on, luonnonvalinta hoitaa sen, mitä ihmemies MacGyver hoitaa päänsä sisällä.
Toki adaptaatioitakin on kritisoitu. Itse asiassa Gould muistutti että "Panglossian paradigma" olettaa että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Tästä syntyy helposti sellaista ajattelua että meillä on nenä jotta lasit pysyisivät silmillä. Eli vaikutus yhdistetään funktioon liian heppoisesti, ilman riittävää koettelua ja testausta. Jännittävää kyllä, juuri sama ongelma on myös kreationismissa. Gould korosti että luonnonvalinta on mahdollinen selitys, mutta tämä vaatii tarkkaa analyysiä, jossa otetaan huomioon muun muassa ympäristö. Gould korosti että jos ajatellaan että evoluutio "adaptoi" funktioita, niin siinä ajatellaan taustalle aktiivinen voima ja prosessi. Tätä kautta sille syntyy teleologinen tausta, aivan turhaan. Eliminointi ei pyri tuottamaan adaptaatiota, vaan adaptaatio on pikemminkin eliminoitumisen sivutuote. Luonnonvalinta on passiivinen seuraus siitä että ominaisuuksilla on vaikutuksia, jotka korreloivat kuolemisen kanssa, ja juuri nämä ominaisuudet katoavat.
Toisin sanoen ymmärtääkseen evoluutioteorian sisällön, on mentävä vielä askelta eteenpäin MacGyverin alkuun viitoittamalla tiellä.

lauantai 7. marraskuuta 2009
Evoluution joustavuus
Evoluutiossahan on tärkeimpänä sen mekanismit, eli mutaatio, valinta ja geneettinen ajautuminen.
Ilmiötasolla evoluutiossa on kuitenkin muutakin. Tällä kertaa nostan esille asioita, jotka tekevät muutoksesta joustavaa. Nämä vaikuttavat siihen miten evoluutio voi edetä monenlaisiin asioihin. Mielestäni keskeisimpinä ovat seuraavat neljä asiaa:
1: Tinkering: Evoluutio käyttää vain sitä mitä on tarjolla. Siksi esimerkiksi hämähäkkien kehruunystyt eivät kehity de novo, tyhjästä. Ne ovat rakentuneet siten että varhaisempaa raajaa on muotoiltu ja erilaistettu. Evoluution polku ei siksi ole "Suoraan B", vaan itse asiassa mutkitellen A:sta B:hen. Itse asiassa samasta A:sta voi erikoistua mutkitellen useita erilaisia B:itä. Tätä kautta saadaan rakennettua geneettinen ennuste siitä että ne ovat paitsi rakenteeltaan samoja, myls rakentumintn on sitä että vanhoja, toisaalla käytettäviä, geenejä käytetään uudella tavalla jossain muualla.
2: Monitoimisuus mahdollistaa sen, että jokin toiminto voi erikoistua kahteen eri suuntaan. Jos jollain raajalla tunnetaan ja kävellään, siitä voi kehittyä joko parempi kävelyraaja tai tarkempi tuntoelin. (Kahdentamalla rakenne joskus saadaan jopa molempia.)
4: Päällekäisyys tarkoittaa sitä että toisen ominaisuuden kehittäminen ei välttämättä tuhoa uutta funktiota. Eli monessa tapauksessa "kakun voi sekä syödä että pitää". Esimerkiksi raaja joka on vain kävelyä varten voikin kehittää tunto -ominaisuuksiaan. Sillä voidaan silti kävellä. Syntyy sitä monitoimisuutta, joka voi sitten myöhemmin erilaistua.
4: Modulaarisuus on yksinkertaisesti taustalla oleva arkkitehtuuri, joka on rakenteeltaan tietynlainen: Se koostetaan toistolla ja toiston muuntelulla. Lepakon siipi syntyy kun eläimen sormia venytetään, ja välissä olevien solujen apoptoosiin vaikutetaan, eli ne kuolevat ja jättävät kuolematta eri tavalla. Näin syntyy ihopoimu jolla voi lentää. Modulaarisuus sallii sen, että tiettyjä rakenteita muutetaan ilman että kaikki muu muuttuu samalla. Tässä asiat kuitenkin liikkuvat suhteessa toisiinsa: Esimerkiksi kallon ja aivojen koko muuntuu suhteessa toisiinsa : Näin aivojen kasvaminen ei tarkoita että ne rusentuisivat kalloa vasten, vaan molemmat kasvavat samalla. Näin tarvitaan "vähemmän koon ohjausta". Eli rakenteiden mittasuhteet ovat erillisiä mutta joustavasti toisiinsa liittyneinä.
Jännittävää on tietysti se, että osat voivat erikoistua siten että ne muodostavat kiinteää yhteistoimintaa: Syynä on tietysti se, että osilla voi olla vanhoja toimintoja joita ei enää ole. Kun osat tekevät ensin yhdessä monitoimisuutta, jonka jälkeen ne erikoistuvat, ei osien tarvitse enää toimia "vanhalla pohjalla". Esimerkiksi geneettisesti hyönteisen siivissä on äyriäisten kidushaaroissa tarvittavia rakenteita. Ne eivät enää toimi hengittämisessä. Jos niistä poistaa kalvon tai jonkun muun yksittäisen osan, saa aikaan vain toimimattoman siiven. Syy on tietenkin se, että osat voivat muuntua kohtaamisen jälkeenkin, ja kehitysketjussa jonkun muodon ei tarvitse toimia "kaikkiall". Riittää että se toimii tässä yhdessä tapauksessa joka on läsnä. Tätä kautta voi syntyä jopa sellaisia rakenteita, jotka näyttävät osina siltä kuin ne täytyisi kaikki koota kerralla. Tärkeintä on vain muistaa että tinkering ja spesialisaatio voi tapahtua missä vaiheessa tahansa.
Siksi jos löytäisimme vaikkapa olennon joka liitää nahkaräpylöillä ja pitkillä sormilla, on syytä muistaa että tilannetta ei voida "ratkaista" ottamalla pitkää luuta tai nahkapoimua irti ja katsoa että sillä ei voi lentää. ja huomauttaa sitten että tämä on vakuuttava todiste että tämä ei ole voinut kehittyä evoluutiolla. Koska sormen pidentäminen pidentää sormien välissä olevaa poimua (Sikiönkehityksessäkin kallo ja aivot kasvavat "yhdessä", ja usein mutaatiossakin vaikutetaan laajempaan kokonaisuuteen.) Lyhyellä sormella ja kalvolla systeemi voikin olla räpylä, ja sellaisena ihan toimiva. Vähän isompi kalvo voi toimia liitämisessä ja niin edespäin. Mahdollisuus siis on olemassa.
Ehkä tärkein asia, joka tähän pitää liittää onkin kontingenssi. Evoluutio ei ole maalinhakua jossa on yksi toteutumistapa. Se ei tähtää parhaaseen tulokseen, vaan ainoastaan riittävän hyvään toimintaan. Keskiössä on hengissä selviäminen. Tätä kautta asioihin voi syntyä monenlaisia ratkaisuja eikä evoluutio useinkaan "toistu" identtisenä vaikka samoja olosuhteita toistettaisiinkin. Evoluution voima onkin juuri tässä joustavuudessa. Koska se voi muuttua moneen suuntaan, se tarkoittaa myös sitä että monenlaisiin ongelmiin voidaan sopeutua.
Tätä voi verrata koneisiin: Jos kone on älyttömän hienompivireinen kone on, sitä enemmän se keskittyy tiettyyn maaliin tietyssä tilanteessa. Nykyiset autot vaativat tietynlaisia bensiinejä. Vanhat bensiinimoottorit eivät ole yhtä hienostuneita, mutta niihin voidaan heittää hiekkaa. Koska niiden keskiössä on toiminta, ei täydellinen toiminta.

geneettinen ajautuminen,
kontingenssi,
luonnonvalinta,
modulaarisuus,
mutaatio,
tinkering
perjantai 31. heinäkuuta 2009
Hermoon ottaminen.
Pahan ongelma on ehkä tunnetuin "kristinuskon teologian kritiikki". Siinä perustana on se, että jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkihyvä, miksi maailmassa tapahtuu pahaa.
Karkeasti ottaen tässä otetaan ihmiskeskeisiä esimerkkejä: Hyvyys tarkoittaa silloin inhimillisen kärsimyksen puutetta. Tämä on melko suuri oletus, koska periaatteessa voisi olla että hyvyys ei olisikaan ihmiskeskeistä. Voisi periaatteessa olla mahdollista, että Jumalan näkökulmasta on oikein vaikka tappaa ihmisiä sairauksiin ja nälänhätiin. Toisaalta myäs pahan ongelman poistoyritykset hyväksyvät tämän ihmiskeskeisyyden. Esimerkiksi voidaan kuulla että pahasta seuraa enemmän hyvää, ne toimivat välineenä. Tai sitten muuten minimoidaan selityksiä. Näissä kaikissa on sellainen erikoinen tapa, että ensin vastuu siirretään uhrille. Kunnes aiheeseen tulevat luonnonkatastrofit, jotka eivät ole mikään Saatanaa seuraavien yksilöiden tekemä Jumalan tahdon vastainen murha. Kuitenkin niidenkin aiheuttamissa kärsimyksissä nähdään helposti "rankaisua synneistä". Tätä kautta esimerkiksi HIV -viruksen kohdalla USA:ssa oli suosittu "Jumalan ruoska" -selitys, jossa AIDS oli Jumalan oikealuonteinen rangaistus pahuudesta, jota homoseksuaalisuus ja huumeidenkäyttö USA:n kristilliselle oikeistolle edustivat. Toisaalta voidaan perustella kipuaistin hyödyllisyyttä. Tuskaahan ei ole ilman kipuaistia. Kuitenkin jos olisi kaikkivoipa Jumala, hän voisi periaatteessa luoda maailman jossa jos löisit vasaralla sormeen, sormi ei menisi rikki. Silloin ei olisi pahaa vahinkoa eikä kärsimystä. Tätä kautta selitys muuttuu melko kyseenalaiseksi. Ehkä suurimman ongelman kaikille selityksille tuo kuitenkin kristinuskon paratiisi. Siellä ei ole kärsimystä, joten vapaaseen tahtoon ja parempaa tuoviin pahuuksiin vetoamiset muuttuvat sävyiltään melko erikoisiksi. Jos ne olisivat pakote suurempaan hyvään, paratiisin pitäisi myös pursuta niitä. Puheet kertovat toista.
Karkeasti sanoen, en pidä argumentista ja siihen reagoinnista. Se vetoaa kyllä tunteisiin tehokkaasti. Mukana tulee kuitenkin halu, molemmin puolin, vetää moraali omasta päästä. Toki tämä olisi ymmärrettävää, jos moraali nähtäisiin byrokratian tapaisena täysin ihmisen keksimänä järjestelmänä, kuten minä teen. Tällöin tietysti vaihtoehtoja ei oikein ole.
Tällä kertaa aiheenani on kuitenkin enemmänkin asia, joka liitetään usein pahan ongelmaan. Ja siitä nostetaan esiin vain sen pahan ongelmaan liittyvät osa -alueet. Mutta joka ei oikeastaan ole pahan ongelma -argumentti. Ajattelin höpistä evoluutiosta. Tai ainakin argumentista, jota evoluutikot esittävät.
Aiheena on tietysti evoluution tuottamat oudot viat ja kummallisuudet, joita esimerkiksi Larry Moran toi tuoreesti esiin bloggailemalla. Kyseessä on "nervus laryngeus recurrens" -hermo. Se kiertää pitkän matkan aivoista aortan kautta kilpirauhaseen. Se kiertää ihmeellistä reittiä, ja se voisi periaatteessa johdottua suoraan.
1: Tämän luulisi tietysti olevan ongelma, jos evoluutio kerran tuottaa aina mainioita juttuja.
2: Samoin tietysti kreationistit ovat sitä mieltä että Jumala ei "välttämättä vain osaa", eli täydellistä toimintaa ei tarvitse vaatia. Ja esimerkiksi syntiinlankeemus on voinut tuoda näitä ongelmia mukanaan - eettisesti ihmisten virheistä on rangaistu myös eläimiä. No, periaatteessa Jumala voisi tehdä mitä häntä huvittaa.
Kuitenkin avainymmärtäminen on tinkering. Evoluutiossa ei yleisesti ottaen uskota että ominaisuus vain syntyisi kerralla: "vähittäinen muutos" on jokaisen evoluutiosta kuulema kliseehokema. Nämä ominaisuudet ovat ymmärrettävissä evoluution kautta. "Virheet" ovat luonnollisia, jos katsoo mistä ne on tehty. Tinkering -ilmiötä voisi kuvata ihmemies MacGyver -vertauksella. Tämähän tekee esimerkiksi metalliputkesta tähtäimen. Ja jos hänet pistäisi ennen konserttia WC:seen ilman soittimia, voisi olla että WC -pöntön kannesta, lavuaarista ja vessaharjasta olisi värkätty jokin soitin. Se ei olisi ehkä hirveän hieno (Tai olisi, kun sitä soitettaisiin Richard Dean Andersonin takatukan kanssa) mutta se toimisi.
Esko Valtaojan kirjoista tästä löytyy yksinkertainen, kansanomainen, esimerkki. Hän nosti esille ihmisen selän. Hän kertoi että ihmset saavat selkävaivoja, koska selkä on rakenteellisesti silta, joka on ensin rakennettu siten että se toimii vaakasuunnassa, ja se on sitten nostettu esiin ja tuettu ehkä vähän parista kohdasta. Kreationistit suuttuivat tästä, ja esittivät että Valtaoja olisi vain väärinymmärtänyt heidät, koska he eivät väitä että kaikki olisi täydellistä.
Toisin sanoen kreationistit näkivät tämän vain "pahan ongelma" -argumenttina.
Kuitenkin kun Valtaojan tekstiä itseään lukee, huomaa selvästi että selitys perustuu pääasiassa aivan toiseen asiaan. Se ei ole teologinen argumentti muotoa "kaikkivaltias ja kaikkihyvä ei joko mokailisi ja/tai tekisi tälläisiä julmuuksia." Ja kun argumentti ei ole tätä, puolustautuminen ei oikeastaan "kumoa mitään argumenttia" vaan esittää siitä olkiukon, jonka kritisoiminen on korkeintaan omien ennakkoluulojen esiintuomista. (Toki on myönnettävä että aika moni ateisti käyttää näitä ominaisuuksia juuri "pahan ongelman" esimerkkeinä. Mutta näin tehdessään he esittelevät omia ennakkoluulojaan ja moraalikäsityksiään, eivätkä niinkään käsittele luonnontiedettä. Shame on them.)
Sen sijaan se on ominaisuuden selittämistä käyttämällä taustateoriaa. Eli sitä mitä luonnontieteissä tehdään. On teoria, ja jos se pitää paikkaansa, tapahtuu joitain asioita todennäköisemmin kuin toisia. Se on toisin sanoen selitys, joka kertoo miksi ominaisuus on sellainen, että sen tapaisia voi juuri odottaa evoluutiolta : Kun kaikki ovat kuulleet siitä kauheasta esityksestä, jonka mukaan ihmisellä on yhteinen kantamuoto simpanssin kanssa, tästä seuraa se, että evoluutikot olettavat että ihmsiellä on ollut nelijalkainen esi -isä. Tätä kautta on järkevää, että tämän nelijalkaisen selkä on ollut melko toimiva, se on ollut ainakin melko hyvin toimiva "vaakasilta". Tätä kautta on selvää että selkä, jossa on "vaakasillan piirteitä" on evoluutiota tukeva. Ja Valtaoja muistutti että selkämme on juuri tälläinen.
Siksi muistutan vain että ihminen saa tyriä (ei siis saa lupaa tehdä virheitä, vaan että vatsakalvot voivat joustaa ja suolta voi pullahtaa pahkuraksi) koska alavatsan rakenne on - myös virtsarakon osalta - sellainen, kuin ne olisivat tehdyt nelijalkaiseen elämään sopivaksi ja sitten nostettu pystyasentoon. Tämä on tietenkin todiste siitä että tinkeringiä on tapahtunut.
Tietenkin Jumalalla voi olla mystiset mutta erityisen fiksut, meille tuntemattomat, syyt rakentaa juuri tälläinen selkäkipuiluja nykyihmiselle aikaansaava selkä, outoja hermoja ja muita vikoja. Mutta se ei selitä miksi se on juuri tällä tavalla virheellinen. Evoluutioteoria sen sijaan tarkoittaa sitä. Minusta se voi tarkoittaa sitä, että Jumala on käyttänyt evoluutiota. En ymmärrä miten gravitaation olemassaolo estäisi Jumalan planeettojen tekemisen. Samoin kuin en ymmärrä miten evoluution oikeellisuus tai vääryys oikeastaan liittyy mihinkään muuhun kuin evoluutioon.
Toinen tähän liitettävä ominaisuus on fylogeneettinen inertia. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. Toki tämä ei ole sitova, esimerkiksi hevosen varpaiden määrä on eri, kuin sen esi -isien. Mutta tälle muutokselle pitää hakea aineistotukea: Samana määränä pysyvä varvas ei ole tälläinen anomalia, jota tarvitsisi erikseen selittää etsimällä aineistosta syy tälle erolle. Tämä voi ensialkuun kuulostaa sekoilulta, mutta on loppujen lopuksi katsottava esimerkiksi pihalla olevan kiven kautta. Jos tiedetään että kivi oli eilen siinä, se että se on siinä tänään ei tarvitse erikseen selitystä. Koska kivet eivät liiku. Kivi voi tietysti liikkua, esimerkiksi maanjäristys, ja teoriassa jopa sade tai varasteleva teini voi siirtää sitä. Siksi kiven siirtyminen vaatii erityisen aineistoselityksen ja paikallaan pysyminen on "perusoletus".
Ja ehkä tämän vertauksen avulla ymmärtää miksi fylogeneettisen inertian käsitteellä voidaan ymmärtää luontoa: Esimerkiksi suden jäljissä on näkyvissä neljä varvasta. Samoin koiran. Samoin supikoiran. Samoin ketun. Se ei ole paras varpaiden lukumäärä: Mäyrän jäljissä näkyy viisi varvasta. Samoin saukolla. Evoluutioteoria kertoo että syy on sama, jonka vuoksi lapsilla on yleensä sama määrä varpaita kuin vanhemmillaan. (Ja jos on eroja, on tilanne sama, kuin se, että minulla on ylimääräisiä hampaita. Minun vanhemmillani on ollut normaalimäärä hampaita, itselläni on vedetty hampuja pois koska niitä oli ylimääräisiä kappaleita. Sisaruksillani ei tiettävästi ole tätä vaivaa. Harva pitää tätä anomaliaa todisteena siitä että hampaiden määrä ei olisi periytyvä ominaisuus tai että hampaiden määrä ei liittyisi sukulaisuuteen. Eli jos jostain löytyy heimo jolla on vain neljä varvasta, eikö tämä yhteinen ominaisuus kerro että niillä on tapahtunut mutaatio jonka vuoksi heillä on se määrä varpaita - ei siksi että heille kaikille on toisistaan riippumatta sattunut juuri identtinen mutaatio, vaan koska he ovat sukua. En siksi joudu selittämään siksi erikseni miksi minulla on viisi varvasta. Mutta ylimääräisiä hampaita pitää ihmetellä ja selitellä "mutaatioilla" tai "geenien yhteisvaikutuksella". Koska se on jotain "yllättävää".)
Ergo: Näitä piirteitä voidaan käyttää arvokkaana apuna kun luontoa selitetään. En syytä Jumalan pahuutta oudoista hampaistani.

fylogeneettinen inertia,
kreationismi,
moraali,
Moran,
Pahan ongelma,
paratiisi,
teologia,
tinkering,
Valtaoja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)