"Uuden Suomen" kirjoitukseni "Aito Avioliitto" -tapahtumasta on herättänyt miellyttävän määrän paheksuntaa. Osa siitä on levinnyt muualle. On jossain määrin kiinnostavaakin, että vaikka keskustelua on tuossa ketjussa käyty melko paljon, on huomattava osa siitä käyty sosiaalisessa mediassa paikoissa joissa perusajatuskena on se, että jos sieltä löytyy asiallista kritiikkiä niin ei sitä ainakaan minulle asti tulla kertomaan. Tämä on tietenkin normaalia, eikä siinä suoranaisesti ole mitään pahaa.
Otan kuitenkin nyt tässä esille muutamia lainauksia asiasta. Otan alkuun Susanna Koivulan lausunnon. On ällistyttävää miten huono sisälukutaito hänellä on. Ensinnäkin on huomattava että artikkelini on itse asiassa kokoelma eri aiheisia argumentteja jotka ovat eri mittaisia. En ymmärrä miksi hän päättää mikä niistä on keskeinen ja mikä ei? Ei sitä ainakaan tekstissä lue!
Toinen asia on sitten se, että Koivula harrastaa hyvin omituista kannanottoa itse argumentistani. Se oli moniosainen ja kaikki sen kohdat on otettava huomioon jotta siitä saisi irti sen tolkun.
Tilaisuutta myydään uskonnollisesti neutraalina. Kirjoitukseeni linkkaaman Koivulan artikkeli kommenttiosioineen on todiste tästä. Kuitenkin samanaikaisesti usein korostetaan esimerkiksi Suvivirsikeskustelu - jota voisi kai kutsua Suvivitsikeskusteluksikin - että ei ole sellaista asiaa ollenkaan. Että ei olla arvotyhjiössä. Koivula kommentoi omalla sivullaan miten Heureka on sopiva koska "ei uskonnonharjoitusta". Mutta uskonnollisuus, teismi ja uskonnonharjoitus ovat eri asioita. En ole käyttänyt sanaa "uskonnonharjoitus" joten Koivula reagoi omiaan.
Koivula ei muutoinkaan näytä ymmärtävän edes argumenttini karkeinta sisältöä. Hän esittää että "Evoluution kritisoiminen tuskin tekee jääviksi ottamaan kantaa
avioliittoinstituutioon kenenkään kohdalla. Yhdistyksen päätavoite on
kansalaisaloitteen eteenpäin vieminen, ja se ei ole uskonnonharjoitusta." En ole jääväämässä Puolimatkaa tai kieltämässä hänen läsnäoloaan. En ole sensuroimassa, olen kannustamassa moniäänisyyteen. Kun en ole väittänyt mitään tämänlaista, ihmettelen että mihin ja kehen hän reagoi. Sen sijaan argumenttini jonka aivan suoraan kirjoitin siihen artikkelin yhteyteen on ollut se, että Tapio Puolimatkan taekeskittyneeseen EAAN -argumentin hokemisen mukaan ateisti joka uskoo evoluutioon on jäävätty kaikista tietoon liittyvistä asioista. Eli hänestä ateismi ja evoluutio jääväävät. Kantani ei ole että Puolimatka ei saa puhua vaan se, että hän ensin kiistää evolutionisteilta oikeuden olla "älyllisesti rehellisiä/intellectually fulfilled". Mutta annas olla kun tulee tälläinen aloite, niin sitten kyllä kelpaa nimi samaan paperiin. Samoin en halunnut sensuroida Pasi Turusta. En mainunnut että "tuolla mielipiteellä ei saisi olla julkisuudessa". Sen sijaan korostin että Turusella on vankka historia metaeettisen argumentin kannattamisessa. Sen mukaan ateisteilla ei voi olla pääsyä etiikkaan. Tuo kansalaisaloite on kuitenkin soveltavaa etiikkaa ja sidoksissa arvoihin. Joten Turunen on argumentaatiossaan jäävännyt ateistit tästä aiheesta. Koivula siis kääntää vainoamisen ympäri. Hän syyttää minua siitä että minä kieltäisin evoluutiomielipiteen vuoksi kannanotot jostain aiheesta. Tosiasiassa hänen pitäisi huomata että liikkeen johtohahmot ovat jäävänneet asioita mielipiteen vuoksi. Ja että jos voit olla älyllisesti rehellinen ateisti joka järkevästi ja perustellusti on tässä esittämässä mielipiteitä ja osallistumassa kampanjaan, niin onhan se ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä nuo herrat ovat julkisuudessa esittäneet. Näiden hahmojen valitseminen ei tunnu neutraalilta ja etäännyttää ateisteja. Etenkin kun muunlaisia esiintyjiä ei ole tarjolla.
Toisaalta Koivulan koko strategia näyttää nojaavan siihen että argumenttini olisi "Yhdistys on uskonnollisesti sitoutumaton, vaikka yhdistysaktiiveissa on myös kristittyjä." Kun argumenttini on enemmän sitä että siellä on VAIN niitä. Samaa kantaa perustelee Irma Haapa-aho oheisessa kuvankaappauksessa. Ajatus on omituinen. Sillä esimerkiksi Suomen Evankelis-Luterilaiseen kirkkoon voi kuulua ateistikin mutta se ei tee siitä uskonnollisesti neutraalia. Samoin hyvin monessa valtiossa on jäseninä ties mitä mutta siellä laki sortaa joitain vähemmistöjä. Jäsenyys ei tarkoita sitä että "solahtaa mukavasti mukaan" joka oli se teema josta puhuin jutussani.
Samoin kun argumenttini koski Aito Avioliitto -liikettä ja itse tuossa keskustelunalaisesa artikkelissani korostin aivan eksplisiittisesti että en näe että homojen avioliiton kielto olisi yleisesti ottaen (general) vaan keskustelun alla on nimenomaan Aito Avioliitto järjestönä (particular). Käytin sulkujakin juuri tuossa yhteydessä. En ole siis jättänyt asiaa tulkinnanvaraiseksi vaan kirjoittanut sen aivan eksplisiittisesti. Näin ollen Haapa-aho ei siis oikeasti reagoi minun tekstiini. Hän reagoi johonkin aivan muuhun. Se, että joku voi perustaa toisen ja erilaisen kansalaisaloitteen ei muuta Aito Avioliitto -aloitetta mitenkään. En ole myöskään ottanut kantaa onko asia laiton tai saako sellaista pitää. Itse asiassa aivan tekstini alkupuolelle laittamani sanoo aivan suoraan päinvastaisesta. En pitänyt liikettä vainoamisena tai sananvapauden vastustamisena tai mitään. Laitoin tämän alkuun koska se oli mielestäni sitä relevanttia juttua. Alustus ikään kuin rakensi eetoksen koko fragmenttikokoelmaani. Ihmettelenkin sitä miten kristityt oikein luulevat pärjäävänsä keskustelussa ja argumentoinnissa ja voivansa esittää pätevää kritiikkiä selvästi edes lukematta koko tekstiä. Jos teksti on luettu ja sitä ei ole ymmärretty, niin tässä syntyy kyllä vahva viesti siitä millä järjenlahjoilla Aito Avioliitto -lain järkevyydestä vakuuttuminen tehdään.
En ylipäätään takertunut siihen että jäseninä on kristittyjä vaan siihen miten asia oli hoidettu uskonnottomatkin huomioiden. Kantani ei ole että Aidossa Avioliitossa ei saisi olla niitä joita siinä on ja esiintyä niitä joita siinä esiintyy. Kantani oli että sitomalla tilaisuus pelkästään tietynlaisiin ihmisiin värittää tilaisuutta helposti. Jos esimerkiksi Saksassa toisen maailmansodan jälkeen oltaisiin rakennettu rauhaa saksalaisten ja juutalaisten välille, ja tilaisuudessa olisi pelkästään aktiivisia julkinatseja, ei tilaisuuteen varmasti tulisi juutalaisia ja he pitäisivät tilaisuutta varsin epäilyttävänä. Kun Aito Avioliitto on ottanut esiintyjikseen ja staroikseen pelkästään tyyppejä jotka ovat olleet näkyviä ateistien vastustajia, on selvää että jos olet asialle myötämielinen ateisti, niin tällä on etäännyttävä vaikutus. On turhaa väittää että Turusen ja Puolimatkan asiat eivät olisi herättäneet ateisteissa antipatioita. On suorastaan idioottimaista väittää että tällä ei ole vaikutusta. Ja että tällä on vaikutusta nimenomaan siihen joka on Aidon Avioliiton tärkein tavoite. Eli saada riittävästi nimiä siihen aloitteeseen. Tämä sisällöltään aivan yksinkertainen viesti on jotenkin ollut erityisen vaikeaa ymmärtää. Kenties siksi että on rakentavampaa olettaa rakentava kritiikki vihollisuudeksi ja lähteä loukkaamaan persoonaani ja henkilöhahmoani luomalla olkiukkoja. (Joka on sinänsäkin typerää että olen hahmona sen verran vastenmielinen että ei tähän luulisi olkiukottamista edes tarvittavan...)
Joten hän reagoi kirjoitukseeni äärimmäisen loukkaavasti ja osoittaa syvää sisälukutaidon puutetta. Kun minua herjaa luomalla olkiukon, on saavuttanut tiettyjä anteeksiantamattomuuden asteita. Argumenttini tuossa kohden koskeen nimenomaan sitä että vaikka aloitteen tavoite ei ole ristiriidassa ateismin tai uskonnottomuuden kanssa, niin se on järjestetty tavalla joka etäännyttää ateisteja maksimaalisesti. Ja että tämä varmasti haittaa aloitteen menestymistä. Ateistit huomioimalla mukaan saataisiin lisää nimiä jotta aloite saataisiin läpi. Aiemmin tässä on ollut vaikeuksia. Muitakin aloitteita nimittäin on järjestetty sen jälkeen kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni läpi. Ja ne eivät ole saaneet riittävää nimimäärää. Kannustinkin enemmänkin ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Sen sijaan että oltaisiin otettu opikseen on otettu itseen. Otin itse asiassa tekstissä aivan suoraan kirjoittaen kantaa siihen että ongelmana on se, että mukaan on pyydetty ja etsitty vain hyvin tietynlaisia ihmisiä. Ateisteja ei ole haettu. En tiedä mistä arvon kristityt ovat päättäneet että vastustaisin että kristittyjäkin saisi olla mukana. Kun kantani oli enemmänkin se että ongelmana oli se että muunlaisia ei ole haettu.
En tiedä miten tuossa aiemmassa kuvankaappaksessa mukanaollut Vesa Jääskeläinen luokitteli minut SETA-laisiin. Kun tekstini lukee voi huomata että siinä on monia kohtia jotka puoltavat Aito Avioliitto -järjestelmää. En siis ole "puolella" vaan osassa johtopäätökset ovat puolesta ja toisaalla vastaan. Itse tekstissäkin toki löytyi kommentointia jossa minä olin "suvakki" joka "määin". Se on erikoista kun itse tekstistä löytyy aivan suoraan se pieni tosiasia että minulla on hämmästyttävän laimeita tunteita itse asiaa kohtaan. Toki tietyt henkilöt sitten ovat toiminnallaan ärsyttäneet minua. Mutta on aika höhlää luulla että tiettyihin ihmisiin kohdistamani oikeutettu raivo olisi samaa kuin itse asian vihaaminen. Minä ylipäätään ottaen vihaan ihmisiä enkä asioita.
En malta olla viittaamatta Jarko Häkkiseen (Nimensä oikeinkirjoitus on mielenkiintoinen. Viittaa vahvaan kognitiiviseen suorituskykyyn kyllä). Hän viittaa että uskonnonvapautta ei haittaa että 90% on kristittyjä. Prosentit ovat toki päin persettä. 21% ei usko mihinkään Jumalaan ja vain 27% on kristittyjä. Mutta jos mietitään sitä mitä itse kirjoituksessa sanoin. Sanoin siinä yksinkertaisesti sellaisia asioita että kaikki mainitut starat ovat kristittyjä. On ihan oikeasti oleellisesti eri asia elää maassa jossa 90% on jotain. Jos kuulemme mistä tahansa maasta jossa kansanäänestyksen jälkeen 100% on äänestänyt ja 100% on äänestänyt Rakastettua Johtajaa, niin tiedämme tasan tarkkaan että paikka ei ole demokratia. (Ja moni on klikannut likeä tuolle Häkkisen järjen riemuvoitolle! Oikeasti! No, samassa ketjussa minulle annetaan "syötti" vaikka keskustelu tapahtuu sosiaalisen median suossa johon Koivulalla ja muilla ei ollut edes tietoa siitä että minulla olisi sinne ylipäätään suoraa tai epäsuoraa pääsyä.)
Selvästi tekstiäni koskeva luetun ymmärtäminen on ollut äärimmäisen heikkoa. Uskontoneutraaliudesta puhuminen jossa "ateisti sopii mukaan" on menty puhumaan uskonnonharjoittamisesta ja siitä että kristittyjen mukanaolo ei ole este ateisteille. Ja että Aito Avioliitto on politiikkaa eikä uskontoa. (Mikä on omituinen kun huomioidaan se, miten moni Aidon Avioliiton stara on itse asiassa tullut tunnetuksi niistä ajatuksista joissa olisi reilua että kristityt saisivat tuoda omia ajatuksiaan esille oman maailmankuvansa kautta myös politiikassa. Eivät he mitään sekulaareja ole, joten politiikka ja uskonto eivät ole toisistaan irrallaan olevia asioita.) Perusteeksi näyttää riittävän teoreettinen mahdollisuus siihen että ateisti saa kirjoittaa nimensä paperiin.
Tilaisuus on toki varmasti suvaitsevainen siinä mielessä että siellä ateisteja siedetään. Merkittävää on se, että heitä ei kuitenkaan mitenkään huomioida. Ateistiesiintyjiä ei ole etsitty eli heistä ei ole oltu kiinnostuneita. Heitä ei ole luultavasti haluttu. Mutta vähintään heitä ei ole huomioitu. Tämä on mielenkiintoista koska jos ateistit todella perustaisivat erillisen lainmuutoshankkeen niin siihen tulevat nimet eivät auttaisi Aitoa Avioliittoa menemään läpi. Luultavasti kumpikaan ei menisi läpi. Siksi olisi enemmänkin syytä edes yrittää yhdistää voimia - jos siis on kiinnostunut asian läpimenosta eikä pelkästään siitä että pääsee näyttämään naamaansa luennoitsijan ja muun staran hahmossa seuraajilleen ja kristillisille aateveljilleen.
Mutta kuten alun otsikkoon laitoinkin, on syytä huomata että ateisteja suvaitaan samalla tavalla kuin dhimmejä suvaitaan islaminuskossa. Maahanmuuttokriitikot ovat lanseeranneet erityisen dhimmitude -termin. Siitä on rakentunut ajatus jossa liberaalit kristityt ovat dhimmejä ja hyödyllisiä idiootteja islamisteille. Eli kun ensin tulee arvotyhjiö niin sitten aggressiivinen islam tulee ja tunkee valtaan. Koska pehmoliberaaleista ei ole kuin jonkinlaiseksi orjakansaksi koska he ovat niin lepsuja ja arvotyhjiönihilismissä. Selkeästi tätä ei pidetä hyvänä ja uskonnonvapautta arvostavana tapana. Dhimminäoleminen ymmärretään - minusta aivan oikein - halveksunnaksi. Islamilaisissa maissa dhimmi on elossa koska maksaa veroja. Oikeuksia, saati valtaa ja vastuuta, ei tarvitse antaa. Islamilaiset kertovat mielipiteitään, dhimmejä ei tarvitse julkisessa keskustelussa kuulla. Dhimmi on hyvä ja auttaa islamilaisia heidän tavoitteissaan.
Kristinuskoon dhimmi -sana ei tietenkään kuulu. Mutta sen asenne näköjään kuuluu. Aito Avioliitto näyttää hyvin vahvasti ja leimallisesti sellaiselta että kristitty ovat symbolisesti äänessä ja vallassa. Ateisteja siedetään, kunhan ymmärtävät pysyä hiljaa. Mieleeni tulee hieman se, että me elämmä tosiasiallisesti sellaisessa maailmassa jossa uskovaiset saavat seurata rajoitteitaan melko vapaasti. Olivatpa enemmistönä tai vähemmistönä. Jos uskovainen juutalainen ei suostu lähtemään syömään kanssani kinkkupizzaa niin tämä sallitaan. Ei ole vielä "fundamentalisti" sen vuoksi. Jos ateistina taas "nostaa numeron" eli kieltäytyy osallistumasta yhtään mistään niin menettää oikeutensa ikään kuin olla "suvaitsevainen ja uskonnoton". Uskovainen ei menetä tätä, he eivät riskeeraa itseään samalla tavalla. He voivat olla "suvaitsevaisia uskovaisia" vaikka nostaisivat numeron. Jos uskovainen nillittää eikä suostu menemään ateistitapahtumiin vaan "nostaa numeron" niin ei ole "suvaitsematon uskovainen" samalla tavalla, voidaan korostaa kulttuurin ymmärtämistä ja muuta vastaavaa.
Toki samalla on huomattava että monesti uskosta eronneet ovat hyvin erikoisia vastaavalla tavalla. Kristityt voivat hyväksyä mukisematta esimerkiksi seksuaalivähemmistöt, kun taas monelle uskovaiselle on tärkeää kieltäytyä hautajaisista ja häistä jos niissä on vääräoppista toimintaa tai "uskonnollisia menoja". Tätä helposti ylistetään jonain sankaruutena ja kapinallisena aktivismina. Tämä on perseestä. Mutta tu quoque ei ole puolustus sille että Aidon Avioliiton kannattajat tekevät mitä tekevät ja sanovat mitä sanovat. Itse olen toki osallistumassa Aito Avioliitto -tapahtumaan, kuuntelijana. Tietäen että äänessä on vain kristittyjä jotka kertovat asioita jotka ovat aina kristinuskon puolella mutta joskus vastaan asialle muuten myötämielisten ateistien maailmankuvaa. Ja tietäen että tätä ei kompensoida sillä että ääneen päästettäisiin ateistinen tai uskonnoton luennoitsija kertomaan vaihtoehtoisista tavoista puolustaa tätä kantaa järkevästi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dhimmitude. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dhimmitude. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
perjantai 26. syyskuuta 2014
Jalavan-Leskisen aksiooma, joulupukkivertauksia ja "a" sen "teismin" edellä
Markku Jalava kirjoitti "kotimaassa" blogauksen jossa hän käsitteli Jumalan olemassaoloa. Kristityt ottivat hyvillä mielin tekstin vastaan. Siitä huolimatta että uusateisteja moititaan siitä että he käsittelevät kysymystä nimeltä "Jumalan olemassaolo". Tämä kysymys on monista mieletön ja epäsofistikoitunut. Jostain syystä sofistikoituneet teologit eivät moiti jumalan olemassaolon kysymystä silloin kun puoli on teistinen. Mutta tämä on kenties aihe jollekin toiselle blogaukselle. Sillä Jalavalla oli kuitenkin asiaa. Ja minun mielestäni kysymys Jumalan olemassaolosta on kenties ainut relevantti kysymys koko teologiassa. Voisin mennä jopa niin pitkälle että väittäisin että suurin osa teologisista kysymyksistä muuttuu relevantiksi jos ja vain jos Jumala on olemassa.
Jalava lainasi Juice Leskisen aforismia "Olen tullut siihen tulokseen, että jumala on. Ei siitä sen enempää. Juice sanoi jumalan olevan, vaikkei uskoisi."
* Tavallinen ihminen voi nähdä tämän jonain ä-hä -henkisenä gotcha -lausahduksena joka ansaitsee vastineeksi idean kääntämisen. Jos ateisti sanoo että Jumala ei ole vaikka tähän uskoisi, niin sama gotcha -asenne saadaan ilmoille. Ja ei tässä kyllä mitään kovin säkenöivää ole senkään kohdalla käsillä. En tiedä mikä tämänlaisten ähä -lausuntojen nerokkuudesta intoutuvia, tuota suu auki huohottavain ihmisryhmää, perimmiltään vaivaa. Mutta oletan että he syövät kaiken ruoan lusikalla, ihan siksi että ei noilta öyhöttäjiltä oikein voi kauhallakaan vaatia.
* Minulle ajatus voisi olla se, että jos argumentit viittaisivat Jumalan olemassaoloon niin hitot uskosta. Joka on antiteesi sille mitä uskonnosta usein kerrotaan. Että usko olisi jotenkin primaari ja elinvoimainen ja tärkeä. Olen erimielinen tässä.
"Juice Leskinen ihmetteli, että miksi vastustaa sellaista, mitä ei ole? On järjen köyhyyttä mennä kieltämään sellaista mitä ei ole." Tämä on mielenkiintoinen lause. Sillä rationalismin perinteessä on ajateltu että ratkaisu on tärkeä. Väite voi olla true tai false. Ja se että saadaan lopputulos oikein on se että asia on järkevä. Jos tulokset pitää määrätä etukäteen, kysymys ei enää ole perustelujen etsimisestä vaan jostain jota sofistit tekivät Sokratesta edeltäneenä aikana. Ensin valitaan asiakas ja se mitä mieltä tämän kannalta kannattaa olla. Ja sitten keksitään miten tätä voidaan puolustaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja sofismia on usein moitittu jonain jota järkevät filosofit välttävät.
Joten on melko selvää että Juice/Jalavan Juice -tulkinta on käsittelemässä merkityksistä. Joka taas on usein nähty tunteiluksi eikä järkeilyksi. Mutta jos otamme tämän hyvin spesifin ja tavallisuudesta poikkeavan määritteen vakavasti, törmäämme Sartreen. Jonka filosofiassa taas olemassaolo ja olemassaolemattomuus sisältävät merkityksiä. Kirjoitin tästä Sarterlaisesta ikävästä kun mietin ystävääni ja lappiin muuttanutta Suvi Harjua Suomenlinnassa. Sartren ajatus oli siitä vekkuli että käsite mielessä on tärkeämpi kuin olemassaolo. Eksistenssi oli ennen essenssiä. Joten se, että ihmisten päähän tungetaan ajatus Jumalasta riittää. Se, että Jumalakäsite on tiedossa johtaa siihen että ateismi olisi täynnä merkityksiä.
Vauvojen Jumaluus ja todistustaakka.
Tämä tarkoittaa sitä että ollakseen fiksu Juice/Jalavan ajatuksen pitäisi viitata ateismiin jossa ei ole mielessä minkäänlaista Jumalakäsitettä. Tämä johtaa kysymykseen joka on teologiassa ja ateismissa usein esillä. Kysymykseen siitä ovatko vauvat ateisteja vai teistejä. Ateismi on itse asiassa Jalava/Juicella määritelty siten että vain hyvin harva teisti suostuu nielemään tässä väkisinkin mukaan tulevia implikaatioita. Sillä jos ateismi tarkoittaa sitä että ei ole mielikuvaa Jumalasta joudutaan sellaisen teoksen ääreen kuin Michael Martinin "Atheism: A Philosophical Justification". Sen ytimessä on ajatus että 'a' merkitsee 'ilman' tai 'ei'. Sen tähden, Martin väittää, ateisti olisi "yksinkertaisesti" sellainen ihminen. Tässä määritteissä vauva jolle ei ole opetettu Jumalaa on ateisti. Usein uskovaiset kiistävät tämän ja haluavat jotenkin korostaa että vauvat eivät olisi sellaisia hirvityksiä kuin ateistit. (Aihe herättää rasittavan paljon kiinnostusta. Itseäni vauvan vakaumus ei kiinnosta. Jos sitä pitää pitää tärkeänä niin tulkoot kertomaan. Sitä ennen leikin kurkisteluleikkiä heidän kanssaan ja kokeilen onko heillä käsissään tarttumarefleksi. Ja miten hieno se on ja voiko tarttumaotteen voittaa käyttämällä vain yhden sormen martial -art -vapautumistekniikoita.)
Osasyy vauvakysymyksen tärkeydestä liittyy kuitenkin todistustaakkaan. Klassisesti sanoen jos Martinin ateismin määritelmä on tosi, niin siitä seuraa se, että todistuksen taakan periaatteiden mukaan teistien tulisi ensin todistaa Jumalan olemassaolo. Nykyajan Dawkins ja historiallisten aikojen d'Holbach ovat ajaneet tämänlaista ajatusta vauvojen ateismista juuri siksi että vauvat eivät tiedä Jumalasta. (Muutenhan pyhäkoulut ja uskonnonopetus olisivatkin turhia ja teistien pitäisi vihata näitä konsepteja.) Monet uskovaiset korostavatkin että tosiasiassa ateismi on jumalan kieltoa. Ja että ateismin määritelmä on valittu keinotekoisesti lähinnä sen vuoksi että todistuksen taakka -argumentti saataisiin käyttöön. Ja että tosiasiassa ateisteilla sitten on jokin näkemys jossa on positiivisia väitelauseita jotka tulee sitten todistaa ja perustella.
Asia on siitä järkevä että Thomas Nagel, itsekin ateisti, on esittänyt että vauvat eivät ole ateisteja koska vauvat eivät kiellä Jumalan olemassaoloa. Vauvat eivät vain tiedä Jumalasta. Joka on hänestä aivan eri asia. Tämä tarkoittaa sitä että ateismi muuttuu joksikin joka on päätelmien lopputulos, positiivinen maailmankuva joka sisältää tosiasiaväitteitä joilla on myös merkityssisältöä niin tosiasiatasolla kuin eksistentiaalisellakin tasolla. Joka taas kumoaisi filosofisen sisällön blogaukseni kannalta oleelliselta "Jalava-Leskisen aksioomalta" (voin kehitellä sille muitakin pömpöösejä nimiä. Jotkut, idiootit, pitävät tälläisiä nimityksiä sivistävinä ja että kun käsitteille ja viittaussuhteille ja väitelauseille antaa nimiä joissa vilisee matemaattista tai loogista jargonia, ovat ne myös vakavastiotettavampia ja tosia.) Jos ateismi vaatii Jumalakäsitteen tuntemista, joka vaaditaan jos siihen sanotaan "ei ole olemassa", niin Jalava-Leskisen aksiooma on falsifioitu. Jos se taas on Martinin käsitteistössä niin se toimii vain niihin ateismin muotoihin. Se on siis aika suurelta osin huono ja väärä kannanotto.
Eli toisin sanoen Jalava-Leskisen linja vihjaa että jumalakeskustelussa teistillä olisi todistustaakka, tai se on tyhjää. Ateismilla taas ei välttämättä ole mitään tarvetta todistaa kantaansa tai puhua. Itse asiassa kenties koko aiheesta keskustelu on irrelevanttia niin kauan kuin teistit eivät ole noudattaneet omaa minimivelvollisuuttaan, eli Jumalan olemassaolon todistamista. Nielen tämän periaatteen ilolla. (Good luck finding, don't even think to open your mouth before you success!)Tai he itse tuskin ovat tätä mieltä mutta se on valitettavasti se lopputulos joka tästä kaikesta saadaan esille.
Mutta mieleni tekee jatkaa hieman eteenpäin.
| Kuvassa innokas ateisti. Teknisesti ottaen sen mahassa on koirannami jota kuvaa "jumaluskon puute". Sama ateismi sävyttää myös sitä paskaa joksi koirannami on tulossa. |
(Positiivinen ei tarkoita miellyttävää tai hyvää tai optimistista tai eettistä tai muuta vastaavaa, vaan sitä että Jumala on olemassa on positiivinen väitelause kun taas kysymys Jumalan olemassaolemattomuudesta on negatiivinen väitelause. Siis vähän samalla logiikkalla kuin HIV -testissä jossa negatiivinen on positiivista.) Mutta toisaalta vastaavaan törmää helposti teismissä.
Itse asiassa jos katsotaan erilaisia jumalatodistusten moittimisia, yleinen teema on se että jumalatodistuksia esitetään mutta niiden kritiikistä ei välitetä vaan heitetään uusi jumalatodistus. Syynä on se että jumalatodistuksen kumoaminen kumoaa partikulaarin Jumalan, ei kaikkia mahdollisia teismin versioita. Ja ero on oikeasti oleellinen. (Todistuksen taakan kannalta nämä ovat yritelmiä, ja niiden kritisointi palauttaa pelin ateistille, jos kyseessä on pelkkä Martinin määritelmän mukainen ateismi.)
Tässä mielessä onkin hyvä huomata että ateisti voi periaatteessa tehdä saman. Entä jos Martenin määritelmä onkin oleellinen. Se kun tarjoaa generaalin määritelmän ateismille. Ateismille on monia määritelmiä, mutta aivan kuten teismissäkin teismin yleiskäsite on se käsite joka pitää sisällään muut teismin käsitteet, voidaan ateismistakin rakentaa varsin perustellusti aivan vastaava megamääritelmä. Tämän määritelmän mukaan voidaan sanoa että ateisminkritiikit ovat aina partikulaareja eivätkä koskaan generaaleja.
Ja näin ateistit eivät myöskään elä missään kaksoisstandardissa. Sillä jokainen ateisti on fraktio, yhdentyyppinen osa erilaisten ateismejen määritelmien seassa. Nämä ovat partikulaareja. Ja niissä tehdään rajauksia joita ateismi generaalina käsitteenä ei tee. (Eli juuri kuten teismissäkin. Se, että teismi ei välttämättä ota kantaa Jumalan olemassaoloon yleiskäsitteenä ei tarkoita että Jalava joka käsittelee Jumalan olemassaoloa olisi huono teisti tai ei-teisti.) Tässä mielessä valtaosa ateismin toisenlaisia määritelmiä ajavista selityksistä jotka ajautuvat moittimaan Martinin määritelmää joutuvat katsomaan erikoisia ongelmia. Kuten sitä että jos katsotaan ateistejen uskomuksia, joudutaan määrittelemään ketkä ovat ateisteja ja sitten heiltä on kysyttävä kysymyksiä.
Ja tässä vaiheessa helposti otetaan kantaa agnostismiin ja muihin kysymyksiin. Ilman tämänlaisia asioita kritiikit kuivuvat kokoon. "Historiallisesti ateisteiksi identifioituneet filosofit" ja vastaavat lähtökohdat tuottavat pitkiä argumenttiketjuja ja kehityspolkuja ja niiden kautta on helppoa huomata että erittäin monet (elleivät peräti kaikki) ateistit ottavat kantaa maailman luonteeseen ja etiikkaan tavalla jossa oletettu ateismi on näiden väitelauseiden taustalla. Jolloin ateismi pitää pakosti sisällään väitelauseita, sillä ilman asioita jollain tavalla rajaavia ja kuvaavia premissejä ei voi tehdä mitään jatkopäätelmiä. (Informaatio on aina täsmennys, se karsii ilmoille tarkemmin määritellyn fragmentin joidenkin toisten fragmenttien sijaan, argumentti on aina "sulkusilmäinen" siinä mielessä että se kieltää maailmankuvia totuuden ja tarkkuuden ja johtopäätöksen saamisen nimissä.) Näin ateistisuuden käsitteen määrittelykysymykset ovat käytännössä aina jotain jotka tutkivat partikulaaria ateismia, ja jotka eivät tehoa generaaliin ateismiin.
1: Tunne on tuttu ateisteille, ja aika laajasti Martinin määritteen sisällä. Itsekin olen raivostunut siitä että joku heittää jumalatodistuksen ja kun sen kumoaa, niin sanotaan vain että aha, tässä sinulle toinen. On ärsyttävää kun eivät anna parasta argumenttia ensin ja sitten käänny ateisteiksi tai agnostikoiksi jos siinä on virhe. Mutta generaali-partikulaari -kielipeli toimii juuri näin. Se on ärsyttävää mutta se toimii näin.
Mutta miksi ateismin kohdalla usein kuulee tämän väitteen?
Jostain syystä viralliseksi standardiksi on muodostunut se, että teisteillä olisi ikään kuin hyvä syy sanoa kantansa ääneen. Mutta ateisti joka sanoo kantansa ääneen olisi automaattiseti idiootti. Eli ateismistaan ääneen keskusteleva olisi "järjeltään köyhä" kuten kotimaahan leppoisalla naamalla painettiin ilman että ainutkaan teisti älähti pätkääkään. Tämä on hieman erikoinen kannanotto koska perinteisesti on ajateltu että ihmisillä on sananvapaus. Ja että on aika helvetin omituista mennä muiden ideologioiden puolesta päsmäröimään että minkä vuoksi he saavat tai eivät saa tuntea asiaansa tärkeäksi.
Siihen löytyy useita kannanottoja. Esimerkiksi Walter Sinnot-Armstrong on tiivistänyt tämän seuraavaan : "I will go further and present positive arguments for atheism, which is the wiew that God does not exist. Why would anyone argue against the existence of God? If you feel sure that God does not exist, why come out of the closet and announce your reasons publicly? That is why I want to help readers get clear about the evidence for and against the existence of God, so that they can decide for themselves. If you look at the evidence with an open mind, then you will conclude that God does not exist, or so I believe. But even if you do not reach this conclusion, if you do achieve a better understanding of the evidence on both sides, then I will have achieved my main purpose."
Se on mielestäni rakentava sillä siinä ei tuomita että teisti olisi lähtökohtaisesti idiootti. Kysymys on keskustelusta. Ja tämä kulma on keskeinen sen vuoksi että aika moni ateisti saa vastustusta itselleen - ja koko uskonnottomien kentän päälle - sillä että pitää teismiä lähtökohtaisesti hevonpaskana. (Minä pidän teismiä a priori -tasolla kiinnostavana joka valitettavasti näyttää jokaisen tuntemani partikulaarin teismin version ja jumalatodistuksen kohdalla redusoituvan jonkinlaiseksi hevonpaskaksi. Toistaiseksi ja kenties sen vuoksi että vain idiootit teistit haluavat keskustella teismistään internetissä ja saavat näkemyksiään tavallisiin kirjakauppoihin ja yleisiin levityksiin päätyviin teologisiin journaaleihin.)
Tämä epäkohteliaisuus on se joka itse asiassa luultavasti oikeuttaa tämän kysymyksen. Tässäkin joulupukkivertaus, tuo ateistien suosikkityöväline, voi olla avuksi. Kysymys on siitä pitääkö joulupukki kieltää ja täyttää joulujuhla joulupukin uskottavuutta koskevalla kritiikillä (Jotka eivät jostain syystä mieti kvanttijoulupukkia, joka on eräs partikulaari joulupukkiteoria.) Kun kenties voitaisiin vain juhlia yhdessä. Mutta valitettavasti se tapa jolla Jalava aihetta käsittelee muuttaa tämänkin periaatteessa tausta-asetelmaltaan rakentavan tai sellaista yrittävän asenteen yhdeksi mulkkuisuudeksi.
Sillä siinä ollaan täsmälleen yhtä pilkallinen asenne kuin niillä ateisteilla joista teistit ovat lähtökohtaisesti idiootteja, jotain jotka selitetään vain järjen puutteella tai mielenterveyshäiriöllä. (Jotka toki ovat mainioita selityksiä yksittäistapauksissa, en minä sillä että psykoosi ei voisi antaa jotain ... ylimääräistä pontta ... tietyille uskomuksille. Tästä ei vain pidä yleistää liikaa.) Jos sanotaan että "järjen köyhyyttä" on puhua ja reflektoida ääneen ateistisia uskomuksia, ollaan kyllä melkoisen halveksivassa lähtötilanteessa. Itse asiassa Dawkinsin kohdalla usein heitetään sanaa "militantti" (osaamatta mitään) ja suunnilleen se tärkein tapa jolla tuo käsite saataisiin osumaan mr. Richardiin tarkoittaa tätä epäkohteliaisuutta. Eli militanttius määrittyisi siitä että sitä sanoo erimielisiä pakosti idiooteiksi, tekee tämän julkisissa paikoissa ja saa tälle paskiaisnäkemykselle seuraajia ja komppaajia.
Jos Dawkins on militantti ateisti niin jokainen jonka mielestä Jalavan mietintö ateismin ääneen puhumisen ongelmasta on relevantti on militantti kristitty. Jos kristittyjen toiminta on asiallista älykkään ihmisen toimintaa ja fiksua, niin tämänlaisen militanttikristityn kutsuminen militanttikristityksi kaikkialla ja aina olisi suoranainen velvollisuutemme. Itse pidän tätä ajatusta vain paskiaisuutena, ja sitä heittävät ihmiset ovat kenties a priori -tasolla uskomuksineen mahdollisesti rationaalisia ihmisiä. Mutta heidän käyttäytymisensä on a posteriori, havaintojen jälkeen, sen verran epäeettistä ja mulkkumaista että heitä on ilo, kunnia ja velvollisuus pilkata ja halveksua.
Ateisteista halutaan tehdä "kristittyjen dhimmejä".
Itse asiassa jos Jalavan-Leskisen aksiooma pitäisi paikkaansa, niin sen avulla syntyy väistämättä jotain joka on tuttu islamilaisessa maailmassa. Islamilaisilla on ns. dhimmejä. Sinenmaa ja monet maahanmuuttokriittiset käyttävät termiä hyvin paljon, jopa raivostuttavan paljon. Mutta otan sen tässä kuitenkin varmuuden vuoksi esille. Sinenmaa tiivistää idean mielestäni kauniisti (jos tälläinen käsite voi koskaan olla kaunis) "DHIMMI-OIKEUDEN saaneet voisivat selvitellä oman yhteisönsä sisäisiä asioita omissa uskonnollisissa oikeusistuimissaan, mutta eivät tapauksia, joissa toisena osapuolena on muslimi. Dhimmi-aseman saaneen suojelu tarkoittaa sitä, että muslimiyhteisö suojelee hänen henkeään maksua vastaan, mutta hänellä ei koskaan ole samoja oikeuksia kuin muslimeilla." Jos uskontoa saa julistaa ilman erityistä perustelua miksi julistaa, ja jos kristitty ihmettelee laajasti miksi ateisti ylipäätään puhuu ateismistaan, hän on astunut rajan yli jossa ateistit ovat kristittyjen dhimmejä. Islamilaisen maailman ja kristittyjen maailman asenteissa ei ole tämän jälkeen mitään erityistä eroa. Erot ovat toiminnan voimakkuuksissa. Kakkosluokan kansalainen voi olla räikeästi kakkosluokan kansalainen tai vaan kakkosluokan kansalainen.
Kakkosluokan kansalaisuus näkyykin nykyajassa. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että elämme kristillisessä maassa jossa eletään maan tavalla tai olisi muutettava väärien uskonnollisten mielipiteiden vuoksi Pohjois-Koreaan. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että ateisteilla ei olisi oikeuksia kristillisiin juhliin, kuten jouluunkaan. Että Suvivirsi on kulttuuria ja siksi yksi virsi ei tee uskonnollista tilaisuutta. Mutta jos Darwinisti-ateistit yrittävät saada omia evoluutiolaulujaan laulettavaksi, niin nämä eivät ole kristillistä kulttuuria eivätkä perinnettä. Ja sama koskee erilaisia kommunistien vallankumouslauluja vaikka ne lasketaankin kulttuurihistoriaksi ja perinteeksi. (Siitä huolimatta että kommunismi on minustakin ihan järkyttävän paska ideologia. Niin argumentti pätee silti!) Joten niitä ei lauleta lainkaan jotta kristittyjen arvoja ei loukata. (Mutta toisaalta. Jos ei usko evoluutioon niin ei ole mitään mieltä avata suutaan siitä? Jos ei usko Allahiin niin miksi kritisoida tätä? Tämä avaa jännittävän polun joka kuvastaa sitä miten tämä ajatus siitä että "jos ei usko jonkin olemassaolemassaoloon, ei sitä pidä moittia ettei olisi ihan vähäjärkinen" koskeekin vain ateisteja.)
Ei tähän asenteeseen oikeasti voi kuin tehdä vielä yhden joulupukkivertauksen. Sellaisen jossa sanotaan että joululahjoja voidaan antaa vain niille jotka uskovat joulupukkiin. Nähdäkseni asia on kuitenkin niin että joululahjoja voi antaa jopa joulupukkikriittikoille, esimerkiksi niille nenäkkäille esiskeptisille kuusivuotiaille nököhampaille jotka ovat empiirisesti keksineet vetää joulupukkia parrasta. Ei ole rakentavaa yhdessäoloa nyhtää heiltä lahjaa tämän empiirisen järjenkäyttöprojektin vuoksi. Päinvastoin, partaa nykivän lahjanpoisto jouluaattona olisi ihmiseltä ylettömän mulkkuista.
(Kenties ainut) Moraalisesti Kestävä Tapa lopettaa tämä blogaus.
| Tämä voi vaikuttaa röyhkeältä ja ulkokuori voi olla suttuinen, mutta teknisesti tämä on rauhankyyhky, rauhanpulu. Jos pahastut, se johtuu siitä että tämä pulu ei tee sitä mihin kristittyjen pulujen kanssa on totuttu. Eli pelaa shakkia. |
Kävin tänään vaatekaupassa ja kysyin myyjältä "onko täällä kilttejä, lapasia". Voisiko myyjä vastata "ei" skottivaatetuksen valikoimassaoloon muuttumatta järjeltään köyhäksi? Ei minustakaan!
Tunnisteet:
ateismi,
d'Holbach,
dhimmitude,
Harju,
islam,
Jalava,
joulu,
Jumala,
Leskinen,
Martin,
merkitys,
Nagel.T,
olemassaolo,
Sartre,
Sinenmaa,
Sinnot-Armstrong,
sofismi,
teologia,
todistuksen taakka,
uskonnonvapaus
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Kaikki erilaisia - Kaikki samanarvoisia.
Olen sivunnnut tätä aihepiiriä aikaisemmin muun muassa rasismia käsittelevässä blogauksessani, samoin kuin vainoamista ja sen keinoja käsittelevässä jutussa.
Tosin nyt ajattelin kertoilla hieman kulttuurirelativismista. Tämä on tärkeä aatesuunta, koska sen mukaan eri rotuiset ja eri aatteet eivät luokita ihmisiä paremmuusjärjestykseen.
Christophe Gansin elokuvassa "Le pacte des loups" (The Brotherhood of the Wolf) käsitellään Gévaudanin petoon liitettynä uskonnon ja tasa -arvoisuuden teemoja. Elokuvassa on "kung-fu -intiaani", joka on päähenkilön paras kaveri. Muut tuon ajan ylhäisöläiset sen sijaan pitävät muun rotuisia pakanoina, vähempiarvoisina. Elokuvassa historian mysteeriksi jäänyt Gévaudanin peto, joka "elokuvan ulkopuolella" oli 1760 -luvulla Ranskanmaalla riehunut peto, joka tappoi ihmisiä, ja jonka luonne on jäänyt hämärän peittoon.
Elokuvassa peto oltiin valjastettu syrjijien palvelukseen. (Koska se oli elokuvan sanoma, Kung - Fu -intiaanin akrobatian lisäksi.) Ulkomailta oltiin salakuljetettu hyeena, jota oltiin koulutettu. Tavoitteena oli päästä eitoivotuista ihmisistä eroon, näitä voitiin syyttää pedosta, jota syrjijät väittivät esimerkiksi Jumalan kostoksi vääräuskoisille. Valistushenkinen päähenkilö ei tietenkään uskonut tätä asiaa. Hänen ateisminsa luultavasti vahvistui kun salajuonen takaa paljastui joukko ääriuskovaisia.
Oikeastaan tässä elokuvassa tuli esille se, miksi kulttuurirelativismi on nykyisin hallitsevana.
Vainoamisella on pitkä historia, sitä voisi kutsua "yleisinhimilliseksi". Aina on ihminen ollut valmis liittoutumaan vihollisensa kanssa väliaikaisesti voidakseen lyödä jotain jonka nämä kokevat yhteiseksi viholliseksi. Tätä on sitten oikeutettu ties millä. Apuna on ollut myyttejä ja jumalien käskyjä. Myös Aristoteleen hierarkia ja von Linnén luokittelut, joissa oli erityinen luonnonjärjestys, jossa arvotettiin "luomakunnan portaat". Siinä ihminen oli huipulla ja eläimet tämän alapuolella. Tästä tehtiin sitten erilaisia tulkintoja, joista osassa luokitteltiin kristityt muita ihmisiä paremmiksi. (Harmittomimmillaan tämä eriarvoistaminen johti vain siihen että kristityt menivät harjoittamaan lähetystyötä, pelastamaan villejä ennen kuin näiden tuhansia vuosia kestäneet sosiaaliset systeemit "romahtavat omaan mahdottomuuteensa" ; Käännytystyössähän asettaudutaan aina jollain tavalla ylemmäs, joksikin jonka tulee koulua heikompi kulttuuri paremmaksi.) Näkemys oli aika yleinen: Esimerkiksi George Berkeley tuli aikanaan tunnetuksi siitä, että hän edusti pehmeitä arvoja, koska hänestä orjat olivat sen arvoisia, että heille kannatti opettaa kristinuskoa. Hänestä orjat olivat tämän jälkeen parempia orjia. Kun miettii, että tuollainen näkemys on ollut 1800 -luvulla "pehmeä" ja "suvaitsevainen", ymmärtää kontekstin mistä puhutaan - kenties jopa paremmin kuin esittelemällä niitä hurjempia tai keskimääräisempiä näkemyksiä.
Toki hieman ennen Berkeleytä esiintyi sellainen henkilö, kuin Jean-Jacques Rousseau joka vastusti kulttuurien ja rotujen eriarvoistamista. Hän edusti näkemystä jalosta villistä ; Hän oli sitä mieltä että ihminen oli luontaisesti hyvä, mutta kulttuuri ja tieto on turmellut hänet. Hänestä sivistys olisi pitänyt vaihtaa ja palata takaisin luontoon. Hän sai jonkin verran suosiota, mutta mitään valtaisaa suunnanmuutosta hän ei saanut aikaan.
Kauheimmat esimerkit eivät löydy kristinuskon miekkalähetyksestä, vaikka ne ovatkin aika tunnettuja. Ne löytyvätkin lähempää. Tällin puhutaan tietysti Natsi -Saksasta ja Pääosin englannissa tapahtuneesta eugeniikasta:
1: Natsismia voi ymmärtää hieman romantiikan kauden luonteen kautta. (Johon on lisättävä poliittinen tilanne, jota en tässä kuitenkaan käsittele. Mutta jotta totuus ei unohtuisi...) Kun romantiikka kyllästyi valistuksen maailmankuvaan liian "mekaanisena", haluttiin tilalle tunnetta. Romantiikkaan liittyy kansallisromantiikka, joka tuotti sivutuotteinaan kansallistunnetta: Ei ole sattumaa että Kalevala koottiin silloin kuin se koottiin. Samoin ei ole ihme että Sibelius on kansallissäveltäjämme. Sillä romantiikan ajan hengelle sopivasti he olivat symboleja kansallistunteelle. Ja kuten demokratia on heikko populismille, myös romantiikka oli heikko hieman samantapaiselle ongelmalle. Liiallisuuteen vietynä siitä tulee rasismia. Saksassa tästä taas tuli populistista nationalismia, jossa tiedenäkemyksistäkin hyväksyttiin vain ne, jotka olivat riittävän "Volkish".
2: Eugeniikka taas oli "rotuhygieniaa", käytännössä "jalostusta ihmisillä". Siihen kuului vammaisten pakkosteriloinnit (aivan kuin vammaisten vaikeus saada puolisoa olisi jotenkin niin hyvä että tätä tarvitsisi erikseen tukea...) Eugeniikkan puolesta argumentoitiin evoluutioteoriaan vedoten - tosin taustalla oli edelleen Linnén ja Aristoteleen ajatus kehitysportaista. Tämä on sinänsä jännittävää, sillä saman aikaisesti evoluutiota syytettiin siitä, että se alensi ihmisen eläimen tasolle, ja poisti tuon hierarkian. (Juuri samasta asiasta syytettiin myös Karl Marxia ja Sigmund Freudia.) Eugeniikka ei kuitenkaan ollut pelkästään evoluutiota kannattavien ideologia, vaan esimerkiksi William Tinkle, joka oli muun muassa fundamentalistiuskovainen ja kreationistisen instituutin perustaja - ja ennen kaikkea tunnettu ja aktiivinen evoluution kritisoija. (Hän kiisti jopa sen että ihmiset olisivat eläinkuntaa, hän kritisoi koko luonnonvalintaa - ja tätä myötä "mikroevoluutiota") Hän myös tuotti eugeniikkaa tukevia kirjoituksia, ja kannatti eugeniikaa muutenkin itse. Mutta evoluutioon vetoamista tässä yhteydessä ei kuitenkaan voida myöskään kiistää. Eri kysymys sitten onkin se, kuinka paljon jo taustalla olevia ajatuksia rationalisoitiin. (Karkeasti voisi sanoa, että perustelussa yritetään katsoa faktat ja seurata niitä johtopäätökseen, rationalisoinnissa alussa on johtopäätös ja sitten mietitään miten faktat valitaan ja tulkitaan että ne sopivat siihen. Tämä näkyy yleensä ainakin siten, että rationalisoinnit ovat poikkeuksetta falsifioimattomissa, ts. näkemystä ei voisi kumota millään kuviteltavissa olevalla havaintoaineostolla.)
Sekä natsismia että eugeniikkaa yhdisti rationalisoinnin henki. Ne eivät olleet hirmutekoja, joita tekivät hullut ihmiset, vaan hirmutekoja joita tekivät tavalliset ihmiset, joille oltiin esitetty asiaa tukevia rationalisointeja. Tämä on tärkeä muistaa: Natseja ei vihata siksi että he olivat hulluja, vaan siksi että he olivat tunteettomia tiettyjen kansanryhmien kärsimykselle koska he olivat perustelleet tämän oikeutuksen itselleen riittävän vakuuttavasti.
Kulttuurirelativismi sai suosiota, kun natsien ja eugeniikan kauheudet huomattiin. (Eli toisen maailmansodan jälkeen.) Tässä korostettiin sitä, kuinka ihmiset ovat kulttuurista ja rodusta riippumatta samanarvoisia : Homoseksuaalit, japanilaiset, Zulut ja hindut ovat samanarvoisia kristittyjen valkoisten miesten kanssa. Koska eugeniikka tahrasi genetiikan, eikä hirmutekojen - ihan hyvästä syystä - haluttu toistuvan, tästä seurasi se, että selityksiä kansallisiin eroihin haluttiin selittää muutoin kuin genetiikalla. Ajateltiin että kasvatus ja kulttuuri vaikuttavat siihen minkälainen ihminen on. Tämä näkyy siten, että esimerkiksi naistutkimuksen tutkimusnäkökulma on sellainen, että se käsittelee enimmäkseen sitä, miten naiset kokevat itsensä osana ryhmää ja miten he kokevat roolinsa ja yhteiskunnan paineen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että naisten naiseutta ja eroa miehiin tutkitaan kuin se olisi kulttuurillista. Karkeasti voisi sanoa että kulttuurillisia eroja tutkitaan ja geneettisiä ei. Geenien vaikutusta ei kuitenkaan suoraan kielletä.
Toisaalta kulttuurirelativismi ei onnistunut siinä, mitä se - aivan syystä - halusi vastustaa. Tämän syykin on selvä:
1: Kun sen mielestä mikä tahansa kulttuuri on yhtä hyvä, se antaa luvan myös despotismille. Samoin kulttuuri, joka kannattaa natsismia tai eugeniikkaa on sen omien normien mukaan "Erilainen mutta samanarvoinen".
2: Kulttuurirelativismi on herkkä dhimmitudelle (aggressiivisen kulttuurin edessä väistämiselle) joka suoritetaan siirretyllä nationalismilla (antamalla muille erioikeuksia jotka itselle laitettuna olisivat rasismia.) Tässähän vain tuetaan "toisenlaista kulttuuria" ja vältetään "kulttuurien välistä skismaa" eli pohjimmiltaan suvaitaan ; Se on siis erityisen herkkä ilmiölle, jota Edward Wilson kutsuu uskonnollistetuksi etnisyydeksi. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kun kulttuurirelativismi kieltää jonkun etnisyyden ilmoittamisen paremmaksi, etninen ryhmä voi tehdä itsestään uskonnon, jolloin se on kulttuuria jota tulee kunnioittaa. Tyypillisesti uskonnollistettu etnisyys näkyy siinä, että toisilta halutaan ottaa oikeuksia pois, koska ne ovat heidän omanetnisen perinteensä uskontonsa vastaisia. (Näkemys vaatii uskonnon nimissä kunnioitusta jotta se voisi poistaa muiden näkemyksiin sopivia asioita koska he eivät pidä niistä.) Tämä näkyy erityisen voimakkaasti islamilaisessa fundamentalismissa ja siitä näkyy viitteitä "telaketjufeminismissä" (joka on aivan eri asia kuin "normaali feminismi", jota minunkin voi katsoa kannattavan.) Selkeiten tämä kuitenkin näkyy Amerikkalaisessa maailmankuvassa, jota conservapedian tekstit edustavat hyvin. Conservapediahan syntyi, kun normaalia wikipediaa pidettiin liian liberaaleja arvoja tarjoavana. Conservapedian tarjoamassa maailmankuvassa tärkeintä on se, että tulee tukea Intelligent Designiä ja Raamattua ja kritisoida evoluutiota, kannattaa perinteisiä perhearvoja, joissa miehellä on tietty rooli ja naisella omansa. Olla poliittisesti oikeistoa ja vastustaa tässä sivussa liberalismia ja kommunismia. Autoilu on perusoikeus, ja "Öljy Amerikkalaisten kultaa", joten ilmastonmuutoksen kritisoiminen on hyvä asia. Samaten on hyvä vastustaa aborttia ja kannattaa kuolemantuomiota. (Mitä useamman kohdan näistä saa, sen parempi.) Nämä sidotaan yhteen "One nation under God" -idealla, joka tarkoittaa aivan yksinkertaisesti sitä, että Amerikka perustettiin kristityksi valtioksi, ja että tämä tarkoittaa sitä että sen tulee aina pysyäkin sellaisena - tai jos se ei ole sellainen, se pitää tehdä sellaiseksi. (kts. Dominionismi) Jos joku ei siis kannata näitä arvoja, hän ei ole "aidosti Amerikkalainen". Eli jos et ole yksimielinen tuosta listan kohdasta olet epäamerikkalainen ja Jeesuskin vihaa sinua. Kun otetaan huomioon Amerikkalaisten erikoislaatuinen siirtolaisuutta koskeva historia, joka ei ole edes kovin pitkäaikaista, tämä on juuri niin lähellä Amerikkalaista etnisyyttä kuin voi olla. (Tähän maailmankuvaan liittyy muuten erikoinen toimintatapa - He liittävät uskonnolliseen näkemykseensä joidenkin tieteellisten asioiden kannanottoja, jolloin nämä kannanotot ovat heistä kannanottoja uskontoon. Heistä tämä tarkoittaa sitä että heidän kanssaan erimielisetkin ovat uskovaisia, "maailmankuvallisia". Tämä tekisi eriävistä näkemyksistä jotenkin samanarvoiset.)
Gévaudanin peto on yhä keskuudessamme.
Tosin nyt ajattelin kertoilla hieman kulttuurirelativismista. Tämä on tärkeä aatesuunta, koska sen mukaan eri rotuiset ja eri aatteet eivät luokita ihmisiä paremmuusjärjestykseen.
Christophe Gansin elokuvassa "Le pacte des loups" (The Brotherhood of the Wolf) käsitellään Gévaudanin petoon liitettynä uskonnon ja tasa -arvoisuuden teemoja. Elokuvassa on "kung-fu -intiaani", joka on päähenkilön paras kaveri. Muut tuon ajan ylhäisöläiset sen sijaan pitävät muun rotuisia pakanoina, vähempiarvoisina. Elokuvassa historian mysteeriksi jäänyt Gévaudanin peto, joka "elokuvan ulkopuolella" oli 1760 -luvulla Ranskanmaalla riehunut peto, joka tappoi ihmisiä, ja jonka luonne on jäänyt hämärän peittoon.
Elokuvassa peto oltiin valjastettu syrjijien palvelukseen. (Koska se oli elokuvan sanoma, Kung - Fu -intiaanin akrobatian lisäksi.) Ulkomailta oltiin salakuljetettu hyeena, jota oltiin koulutettu. Tavoitteena oli päästä eitoivotuista ihmisistä eroon, näitä voitiin syyttää pedosta, jota syrjijät väittivät esimerkiksi Jumalan kostoksi vääräuskoisille. Valistushenkinen päähenkilö ei tietenkään uskonut tätä asiaa. Hänen ateisminsa luultavasti vahvistui kun salajuonen takaa paljastui joukko ääriuskovaisia.
Oikeastaan tässä elokuvassa tuli esille se, miksi kulttuurirelativismi on nykyisin hallitsevana.
Vainoamisella on pitkä historia, sitä voisi kutsua "yleisinhimilliseksi". Aina on ihminen ollut valmis liittoutumaan vihollisensa kanssa väliaikaisesti voidakseen lyödä jotain jonka nämä kokevat yhteiseksi viholliseksi. Tätä on sitten oikeutettu ties millä. Apuna on ollut myyttejä ja jumalien käskyjä. Myös Aristoteleen hierarkia ja von Linnén luokittelut, joissa oli erityinen luonnonjärjestys, jossa arvotettiin "luomakunnan portaat". Siinä ihminen oli huipulla ja eläimet tämän alapuolella. Tästä tehtiin sitten erilaisia tulkintoja, joista osassa luokitteltiin kristityt muita ihmisiä paremmiksi. (Harmittomimmillaan tämä eriarvoistaminen johti vain siihen että kristityt menivät harjoittamaan lähetystyötä, pelastamaan villejä ennen kuin näiden tuhansia vuosia kestäneet sosiaaliset systeemit "romahtavat omaan mahdottomuuteensa" ; Käännytystyössähän asettaudutaan aina jollain tavalla ylemmäs, joksikin jonka tulee koulua heikompi kulttuuri paremmaksi.) Näkemys oli aika yleinen: Esimerkiksi George Berkeley tuli aikanaan tunnetuksi siitä, että hän edusti pehmeitä arvoja, koska hänestä orjat olivat sen arvoisia, että heille kannatti opettaa kristinuskoa. Hänestä orjat olivat tämän jälkeen parempia orjia. Kun miettii, että tuollainen näkemys on ollut 1800 -luvulla "pehmeä" ja "suvaitsevainen", ymmärtää kontekstin mistä puhutaan - kenties jopa paremmin kuin esittelemällä niitä hurjempia tai keskimääräisempiä näkemyksiä.
Toki hieman ennen Berkeleytä esiintyi sellainen henkilö, kuin Jean-Jacques Rousseau joka vastusti kulttuurien ja rotujen eriarvoistamista. Hän edusti näkemystä jalosta villistä ; Hän oli sitä mieltä että ihminen oli luontaisesti hyvä, mutta kulttuuri ja tieto on turmellut hänet. Hänestä sivistys olisi pitänyt vaihtaa ja palata takaisin luontoon. Hän sai jonkin verran suosiota, mutta mitään valtaisaa suunnanmuutosta hän ei saanut aikaan.
Kauheimmat esimerkit eivät löydy kristinuskon miekkalähetyksestä, vaikka ne ovatkin aika tunnettuja. Ne löytyvätkin lähempää. Tällin puhutaan tietysti Natsi -Saksasta ja Pääosin englannissa tapahtuneesta eugeniikasta:
1: Natsismia voi ymmärtää hieman romantiikan kauden luonteen kautta. (Johon on lisättävä poliittinen tilanne, jota en tässä kuitenkaan käsittele. Mutta jotta totuus ei unohtuisi...) Kun romantiikka kyllästyi valistuksen maailmankuvaan liian "mekaanisena", haluttiin tilalle tunnetta. Romantiikkaan liittyy kansallisromantiikka, joka tuotti sivutuotteinaan kansallistunnetta: Ei ole sattumaa että Kalevala koottiin silloin kuin se koottiin. Samoin ei ole ihme että Sibelius on kansallissäveltäjämme. Sillä romantiikan ajan hengelle sopivasti he olivat symboleja kansallistunteelle. Ja kuten demokratia on heikko populismille, myös romantiikka oli heikko hieman samantapaiselle ongelmalle. Liiallisuuteen vietynä siitä tulee rasismia. Saksassa tästä taas tuli populistista nationalismia, jossa tiedenäkemyksistäkin hyväksyttiin vain ne, jotka olivat riittävän "Volkish".
2: Eugeniikka taas oli "rotuhygieniaa", käytännössä "jalostusta ihmisillä". Siihen kuului vammaisten pakkosteriloinnit (aivan kuin vammaisten vaikeus saada puolisoa olisi jotenkin niin hyvä että tätä tarvitsisi erikseen tukea...) Eugeniikkan puolesta argumentoitiin evoluutioteoriaan vedoten - tosin taustalla oli edelleen Linnén ja Aristoteleen ajatus kehitysportaista. Tämä on sinänsä jännittävää, sillä saman aikaisesti evoluutiota syytettiin siitä, että se alensi ihmisen eläimen tasolle, ja poisti tuon hierarkian. (Juuri samasta asiasta syytettiin myös Karl Marxia ja Sigmund Freudia.) Eugeniikka ei kuitenkaan ollut pelkästään evoluutiota kannattavien ideologia, vaan esimerkiksi William Tinkle, joka oli muun muassa fundamentalistiuskovainen ja kreationistisen instituutin perustaja - ja ennen kaikkea tunnettu ja aktiivinen evoluution kritisoija. (Hän kiisti jopa sen että ihmiset olisivat eläinkuntaa, hän kritisoi koko luonnonvalintaa - ja tätä myötä "mikroevoluutiota") Hän myös tuotti eugeniikkaa tukevia kirjoituksia, ja kannatti eugeniikaa muutenkin itse. Mutta evoluutioon vetoamista tässä yhteydessä ei kuitenkaan voida myöskään kiistää. Eri kysymys sitten onkin se, kuinka paljon jo taustalla olevia ajatuksia rationalisoitiin. (Karkeasti voisi sanoa, että perustelussa yritetään katsoa faktat ja seurata niitä johtopäätökseen, rationalisoinnissa alussa on johtopäätös ja sitten mietitään miten faktat valitaan ja tulkitaan että ne sopivat siihen. Tämä näkyy yleensä ainakin siten, että rationalisoinnit ovat poikkeuksetta falsifioimattomissa, ts. näkemystä ei voisi kumota millään kuviteltavissa olevalla havaintoaineostolla.)
Sekä natsismia että eugeniikkaa yhdisti rationalisoinnin henki. Ne eivät olleet hirmutekoja, joita tekivät hullut ihmiset, vaan hirmutekoja joita tekivät tavalliset ihmiset, joille oltiin esitetty asiaa tukevia rationalisointeja. Tämä on tärkeä muistaa: Natseja ei vihata siksi että he olivat hulluja, vaan siksi että he olivat tunteettomia tiettyjen kansanryhmien kärsimykselle koska he olivat perustelleet tämän oikeutuksen itselleen riittävän vakuuttavasti.
Kulttuurirelativismi sai suosiota, kun natsien ja eugeniikan kauheudet huomattiin. (Eli toisen maailmansodan jälkeen.) Tässä korostettiin sitä, kuinka ihmiset ovat kulttuurista ja rodusta riippumatta samanarvoisia : Homoseksuaalit, japanilaiset, Zulut ja hindut ovat samanarvoisia kristittyjen valkoisten miesten kanssa. Koska eugeniikka tahrasi genetiikan, eikä hirmutekojen - ihan hyvästä syystä - haluttu toistuvan, tästä seurasi se, että selityksiä kansallisiin eroihin haluttiin selittää muutoin kuin genetiikalla. Ajateltiin että kasvatus ja kulttuuri vaikuttavat siihen minkälainen ihminen on. Tämä näkyy siten, että esimerkiksi naistutkimuksen tutkimusnäkökulma on sellainen, että se käsittelee enimmäkseen sitä, miten naiset kokevat itsensä osana ryhmää ja miten he kokevat roolinsa ja yhteiskunnan paineen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että naisten naiseutta ja eroa miehiin tutkitaan kuin se olisi kulttuurillista. Karkeasti voisi sanoa että kulttuurillisia eroja tutkitaan ja geneettisiä ei. Geenien vaikutusta ei kuitenkaan suoraan kielletä.
Toisaalta kulttuurirelativismi ei onnistunut siinä, mitä se - aivan syystä - halusi vastustaa. Tämän syykin on selvä:
1: Kun sen mielestä mikä tahansa kulttuuri on yhtä hyvä, se antaa luvan myös despotismille. Samoin kulttuuri, joka kannattaa natsismia tai eugeniikkaa on sen omien normien mukaan "Erilainen mutta samanarvoinen".
2: Kulttuurirelativismi on herkkä dhimmitudelle (aggressiivisen kulttuurin edessä väistämiselle) joka suoritetaan siirretyllä nationalismilla (antamalla muille erioikeuksia jotka itselle laitettuna olisivat rasismia.) Tässähän vain tuetaan "toisenlaista kulttuuria" ja vältetään "kulttuurien välistä skismaa" eli pohjimmiltaan suvaitaan ; Se on siis erityisen herkkä ilmiölle, jota Edward Wilson kutsuu uskonnollistetuksi etnisyydeksi. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kun kulttuurirelativismi kieltää jonkun etnisyyden ilmoittamisen paremmaksi, etninen ryhmä voi tehdä itsestään uskonnon, jolloin se on kulttuuria jota tulee kunnioittaa. Tyypillisesti uskonnollistettu etnisyys näkyy siinä, että toisilta halutaan ottaa oikeuksia pois, koska ne ovat heidän oman
Gévaudanin peto on yhä keskuudessamme.
Tunnisteet:
Aristoteles,
dhimmitude,
eugeniikka,
Gans,
Gévaudanin peto,
kulttuurirelativismi,
natsismi,
romantiikka,
Rousseau,
Tinkle,
uskonnollistettu etnisyys,
von Linné,
Wilson
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Onko väitelause "Mustat donkaa tykimmin" rasistinen?
Kun olin lapsi, maailma oli monelta osin erilainen. Meillä oli koulussa aakkostauluja joissa oli "N niinkuin neekeri". Agatha Christien "kymmenen pientä neekeripoikaa" ei tuossa välissä myöskään ollut mikään "Eikä yksikään pelastunut". Kuuluisin oli tietysti lasten leikki "Kuka pelkää mustaa miestä". Itse lapsena ajattelin tämän mustan miehen olevan jokin musta mörkö metsässä. En siis ajatellut suurihuulisia tummia Afrikan miehiä ollenkaan. Puolisoni mielestä musta mies oli ollut Musta Pekka. Siis se sarjakuvahahmo. Mielikuvat olivat toiset. En sitten tiedä, kuinka yleisesti mustia miehiä yhdistettiin Afrikkaan. Nykyään ei saa sellaisia asioita sanoa, koska joku voi loukkaantua. Asennemuutos vei muun muassa lakritsin logon, LakuPekan pois kääreistä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että ulkomaan kauppa oli vaikeaa kyseisen kuvan kanssa. Imago ja myynti ratkaisivat. Niin kuin niiden kai pitääkin.
Ajat ovat muuttuneet. Tätä kuvasi eräs South Parkin jakso, jossa riideltiin South Parkin lipusta. Lipussa oli joukko valkoisia tikku -ukkoja jotka hirttivät mustan miehen. Osa halusi muuttaa lipun, koska se oli rasistinen, osa säilyttää sen koska se oli kuitenkin historiaa. Molemmat olivat tietenkin totta ja sekä rasismin välttäminen että historian puolustaminen ovat arvokkaita asioita. Paikalle saapuneet Ku Klux Klanilaiset tietysti tulivat joukolla vetoamaan lipun säilyttämisen puolesta, mutta naamioituneet lipun historiallisuuden kannattajat ajoivat ajamaan lipun muuttamisen puolesta, koska kaikki vihasivat Ku Klux Klanilaisia ja tekisivät ihan sen imagon vuoksi toisin. Lopussa tilanne kulminoitui väittelytilaisuuteen, jossa lapset selittivät miten väkivalta on luonnollista. Sarjan musta kokki selitti, kuinka lasten pitäisi huomata, että hirressä oli musta mies. Lapset eivät olleet huomanneet asiaa koska "ihon värillä ei ole väliä". Lopulta ihmiset tulivat siihen tulokseen, että lapset olivat niin eirasisteja että he eivät huomanneet että lippu oli rasistinen. Mutta että lippua silti tulisi muuttaa. (Tämän jälkeen lipussa värikkäät tikku-ukot hirttivät värikkään tikku -ukon.)
Toisin sanoen maassamme on melko tuoreesti syntynyt monien kulttuurien joukko. Heillä ei ole maassamme perinteitä. Toisin sanoen yhteiskuntamme ei ole rakentunut siten, että heille löytyisi helposti sopiva paikka. Ja toisaalta hekään eivät ole ehtineet mukauttaa tapojaan siten että ne helposti loksahtaisivat kulttuuriimme. Tämä on oikeastaan itsestään selvää, kun miettii sitä että yhteiskuntamme on rakentunut pääosin kristillisen perinteen varaan. Jopa kauppojen aukiolopäivät ja työpaikan vapaapäivät on valittu tämä mielessä. Sama sovittautuminen juuri kristillisyyteen kattaa yhteiskuntamme. Tässä ei välttämättä ole mitään väärää. On vain hyvä asia että lait ovat sopineet maan asukkaiden tarpeisiin. Nyt asukkaat ovat vain muuntuneet, meitä on monelaisia uskonnollisia ja uskonnottomiakin menijöitä. (Yhteiskunnan toimivuuden kannalta sekularismi, eli kirkon ja valtion ero on järkevä ja hyvä ratkaisu jos yhteiskuntaan kuulujat eivät enää käytännössä olekaan kaikki saman uskontokunnan edustajia. Jos kaikki ovat kristittyjä, eroa ei tarvittaisi.)
Luultavasti tämä muutos tarkoittaa muutoksia sekä lainsäädännössä että eri katsantokannoissa ja ihmisyksilöiden asenteissa. Ja luulen että vaikka ensimmäinen on byrokraattisen hitain, suurimmat vaikeudet tulevat olemaan viimeisessä. Omaa itseä on kaikista vaikein muuttaa.
Monikulttuurissa on ideana hyväksyä monenlaisia arvoja. Tässä on taustalla valistusajan ihanteet vapaasta ajattelun uskaltamisesta. (Jos ihmisille huutaa "sapere aude" ei pidä ihmetellä, jos he eivät enää seuraakaan vain yhtä tiettyä näkemystä.) Sen taustalla on ajatus siitä että ihmisen vapaus valita uskontonsa ja näkemyksensä on tärkeämpää kuin se,että kaikki seuraisivat juuri tätä tiettyä "Tosi Uskoa". Tämä tarkoittaa yksilön vapauden asettamista indoktrinaation edelle. Toisella tavalla ajattelu, erimielisyys, nähdään rikkautena, eikä välttämättä jonain vääränä näkemyksenä tai ratkaisemattomana ongelmana, josta on väkisin päästävä eroon. (Yhteiskunta ei ole luonnontiede, jossa metsästetään mielipiteistä vapaita uskomuksia. Siksi ei ole välttämätöntä debatoida eri uskonvakaumusten välillä.) Tosin on tärkeää huomata, että tavoitellessamme suvaitsevaisuutta tai kaikkien hyötyä, mukaan tuleekin elementtejä, jotka itse asiassa poistavat eri kulttuurien tasa -arvoisuutta. Nämä ovat ainoastaan riskejä, eivätkä suinkaan viittaa siihen että asiallinen yhteys eri kulttuurien kesken olisi mahdotonta. Nämä ongelmat ovat mahdollisia, ja ne ovat osittain päällekäisiä, osittain toisiaan vastaan. Mutta niinhän ihmisten kanssa usein on. Yksilöt ovat erimielisiä, ja eri näkemykset näkyvät. Niitä on hyvä miettiä, koska tosiasiassa Suomessa on tällä hetkellä vakiintuneesti eri kulttuureja, ja heitä on niin monta että emme mitenkään voi vain lähettää heitä poiskaan. Emme voi käytännössä hylätä monikulttuurisuutta. Jos siis näet tämän monikulttuurisuuden ongelmana, olisi syytä muistaa että "ongelma johon ei ole ratkaisua ei ole ongelma, se on olotila." Sen kanssa on vain tultava toimeen miten hyvin vain kykenee:
1: Dhimmitude joka on joustamista silloin kun kohtaa vääryyttä. Väistäminen väkivallan uhan edessä. Tämä tarkoittaa sitä, että dhimmitudea harjoittava ei reagoi esimerkiksi ihmisoikeusrikoksiin vetoamalla uskonnonvapauteen. Tästä seuraa se, että uskonnon nimessä saisi tehdä ihmisoikeusrikoksia. Tämä ei kai kuitenkaan ole kulttuurien tasa -arvon ajatuksen takana.
2: Orwellin "siirretty nationalismi", jossa kulttuurissa suvaitaan erilaisia näkemyksiä ja annetaan niille niin paljon oikeuksia, että se tuottaa epätasa -arvoa. Siirretyssä nationalismissa toisella tavalla ajatteleville annetut edut ovat niin suuria, että jos vastaavanlaiset etuja annettaisiin itselle, ne nähtäisiin epätasa -arvoistavina. Mutta kun edut annetaan toisella tavalla ajatteleville. Ainakin puheiden tasolla siirrettyä nationalismia tuli esiin Vanhasen älykkyysosamäärätutkimuksessa. Suurin meteli pidettiin siitä, että sen tulos oli epämiellyttävä. Ei siitä että sen metodi oli puutteellinen ja oliko se puutteellinen. Toki tälläisiä asioita tulee monikulttuurisuudessa tutkia. Mutta se olisi myös syytä tehdä hyvin. (Itse en ota kantaa em. tutkimuksen hyvyyteen, koska en edes pidä älykkyysosamäärää hirveän tärkeänä asiana. Huomautan ainoastaan siitä mistä aiheesta diskurssia käytiin, mihin keskustelussa kiinnitettiin huomiota. Kun esiin nostetaan vakavasti mahdollisuus siitä että tietyt tutkimustulokset kielletään, ollaan aika pitkällä. On ihan mahdollista että myös älykkyysosamäärä on kulttuuriin sopeutumisen tulos, tai että tutkimuksessa oli muita virheitä.)
3: Huolimattomassa demokratiassa ongelmana on myös se, että jos enemmistö ei haluakaab antaa tasa -arvoisia oikeuksia vähemmistöille, se ei voi onnistua. Tällöin päädytään utilitarismista tuttuun ongemaan siitä, kuinka yleisen hyvän nimissä voidaan periaattessa sortaa vähemmistöjä lujastikin.
4: Pelkkä eri arvojen tasa -arvoisuus ei riitä. Monissa maissa on ollut rinnakkain useita eri kulttuureita. He kaikki ovat olleet omissa ryhmissään, joka on aikaansaanut vihapatoumia jotka ovat purkautuneet sisällissotia. Olisi siis paitsi kyettävä olemaan dogmaattisia saman maan sisällä, myös kyettävä elämään yhdessä. Siksi olisi tärkeää huomata, että tasa-arvoisuus ei onnistu, jos sekä yhteiskunta, että eri kulttuurit eivät halua integroitua. Se on vähän kuin hyvä keskustelu ~ jos se ei ole kaksisuuntaista, sitä ei ole tapahtunut. Olisi virhe olettaa että tämä onnistuisi ja että esimerkiksi maahanmuuttajat haluaisivat sopeutua yhteiskuntaan kun ovat siihen kerran itse muuttaneet. (Itse asiassa moni, mutta ei toki kaikki, heistä haluaa tuoda mukanaan oman kulttuurinsa mahdollisimman muuttumattomana. Vaikka monissa maissa on kulttuurin tuomia ongelmia lähdetty pakoon, he haluavat silti tuoda kulttuurinsa mukanaan mahdollisimman kokonaisina, myös ongelmineen. Tässä on mukana hieman ironiaa, mutta sitähän ihmisten elämässä aika usein on.) Samoin on väärin olettaa että maassaolijat vain haluaisivat sopeutua maahanmuuttajiin vain siksi että heidät on maahan päästetty. (Moni haluaa pitää paikallisen kulttuurin mahdollisimman muuttumattomana, "puhtaana".) Tämä vaatii siis työtä.
5: Suvaitsemattomuuden suvaitseminen. On muistettava, että tasa -arvon nimissä tasa -arvoa vastaan taisteleminen on ongelmallista, koska siinä hylätään tasa-arvon premissit mutta seurataan sen logiikkaa. On huomattava, että ankrara suvaitsemattomuus on melko harvinaista, ja sen hyväksyminen vaatii siksi erittäin avomielistä yhteiskuntaa. Tässä on takana hieman sama, kuin mitä monet pseudotieteet harjoittavat: He esittävät tiedekritiikkiä erittäin postmodernilta pohjalta. Syynä ei ole se, että he olisivat erittäin postmoderneja, vaan siksi että he ovat niin dogmaatikkoja että heidän näkemyksensä vaatii erittäin paljon postmodernismia. Sillä ironista kyllä: Tiukoin dogma vaatisi oikeutuksekseen relativismia, joka suvaitsee kaiken irrationalismin tasolle.
Seuraava uutinen liittyy rasismiaiheeseen, sillä se viittaa mustien ylivoimaan.
Aikaisempia oravarotuja kelpoisempi, musta, orava on valloittamassa Englantia. Menestyksen takana on se, että tumma väri johtuu oravien testosteronipitoisuuseroista. Myös vaaleammat oravanaaraat suosivat tummia. Mainitsen asiasta - sen lisäksi että Kari Tikkanen tästä juuri minua informoi sähköpostilla - koska minusta hieman tuntuu että moni rasisti pelkää juuri jotain tuon tapaista ; Moni tummaihoisien maahamme pääsyä ja täällä pitämistä vastustava pelkääkin että mustat tulevat ja vievät meiltä työpaikat ja naiset. Luultavasti ihmisten, toisin kuin oravien, kohdalla kyseessä on kuitenkin enemmänkin alemmuudentunto, itsensä häpeäminen, joka ainoastaan näkyy vihana.
Yritetään kuitenkin elää ihmisiksi, vaikka rasismi olisi kuinka luonnollinen ajatuskulku ; Esimerkiksi elefanteilla on taipumus vihata mustia miehiä keihäiden kanssa enemmän kuin vaaleaihoisia. Mutta muistakaamme, Siitä miten asiat ovat ei pitäisi johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla. (Sama koskee tietysti vaikkapa Isä vanhasen koetta, olipa sen tulos sitten mitä tahansa ja luontitapa mitä tahansa.)

Christie,
dhimmitude,
indoktrinaatio,
Ku Klux Klan,
monikulttuurisuus,
Orwell,
rasismi,
sekularismi,
siirretty nationalismi,
tasa -arvo,
Tikkanen,
utilitarismi,
valistus,
Vanhanen,
vapaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)