Markku Jalava kirjoitti "kotimaassa" blogauksen jossa hän käsitteli Jumalan olemassaoloa. Kristityt ottivat hyvillä mielin tekstin vastaan. Siitä huolimatta että uusateisteja moititaan siitä että he käsittelevät kysymystä nimeltä "Jumalan olemassaolo". Tämä kysymys on monista mieletön ja epäsofistikoitunut. Jostain syystä sofistikoituneet teologit eivät moiti jumalan olemassaolon kysymystä silloin kun puoli on teistinen. Mutta tämä on kenties aihe jollekin toiselle blogaukselle. Sillä Jalavalla oli kuitenkin asiaa. Ja minun mielestäni kysymys Jumalan olemassaolosta on kenties ainut relevantti kysymys koko teologiassa. Voisin mennä jopa niin pitkälle että väittäisin että suurin osa teologisista kysymyksistä muuttuu relevantiksi jos ja vain jos Jumala on olemassa.
Jalava lainasi Juice Leskisen aforismia "Olen tullut siihen tulokseen, että jumala on. Ei siitä sen enempää. Juice sanoi jumalan olevan, vaikkei uskoisi."
* Tavallinen ihminen voi nähdä tämän jonain ä-hä -henkisenä gotcha -lausahduksena joka ansaitsee vastineeksi idean kääntämisen. Jos ateisti sanoo että Jumala ei ole vaikka tähän uskoisi, niin sama gotcha -asenne saadaan ilmoille. Ja ei tässä kyllä mitään kovin säkenöivää ole senkään kohdalla käsillä. En tiedä mikä tämänlaisten ähä -lausuntojen nerokkuudesta intoutuvia, tuota suu auki huohottavain ihmisryhmää, perimmiltään vaivaa. Mutta oletan että he syövät kaiken ruoan lusikalla, ihan siksi että ei noilta öyhöttäjiltä oikein voi kauhallakaan vaatia.
* Minulle ajatus voisi olla se, että jos argumentit viittaisivat Jumalan olemassaoloon niin hitot uskosta. Joka on antiteesi sille mitä uskonnosta usein kerrotaan. Että usko olisi jotenkin primaari ja elinvoimainen ja tärkeä. Olen erimielinen tässä.
 |
| Tämän puiston hiekkatiellä ei ole talvikunnossapitoa. Siksi ei ole järkevää puhua talvikunnossapidon puutteesta, vaan pelkästään tämän tien talvikunnossapidosta puhuminen voi olla jotain muuta kuin järjen köyhyyttä. |
Joten on melko selvää että Juice/Jalavan Juice -tulkinta on käsittelemässä merkityksistä. Joka taas on usein nähty tunteiluksi eikä järkeilyksi. Mutta jos otamme tämän hyvin spesifin ja tavallisuudesta poikkeavan määritteen vakavasti, törmäämme Sartreen. Jonka filosofiassa taas olemassaolo ja olemassaolemattomuus sisältävät merkityksiä. Kirjoitin tästä Sarterlaisesta ikävästä kun mietin ystävääni ja lappiin muuttanutta Suvi Harjua Suomenlinnassa. Sartren ajatus oli siitä vekkuli että käsite mielessä on tärkeämpi kuin olemassaolo. Eksistenssi oli ennen essenssiä. Joten se, että ihmisten päähän tungetaan ajatus Jumalasta riittää. Se, että Jumalakäsite on tiedossa johtaa siihen että ateismi olisi täynnä merkityksiä.
Vauvojen Jumaluus ja todistustaakka.
Tämä tarkoittaa sitä että ollakseen fiksu Juice/Jalavan ajatuksen pitäisi viitata ateismiin jossa ei ole mielessä minkäänlaista Jumalakäsitettä. Tämä johtaa kysymykseen joka on teologiassa ja ateismissa usein esillä. Kysymykseen siitä ovatko vauvat ateisteja vai teistejä. Ateismi on itse asiassa Jalava/Juicella määritelty siten että vain hyvin harva teisti suostuu nielemään tässä väkisinkin mukaan tulevia implikaatioita. Sillä jos ateismi tarkoittaa sitä että ei ole mielikuvaa Jumalasta joudutaan sellaisen teoksen ääreen kuin Michael Martinin "Atheism: A Philosophical Justification". Sen ytimessä on ajatus että 'a' merkitsee 'ilman' tai 'ei'. Sen tähden, Martin väittää, ateisti olisi "yksinkertaisesti" sellainen ihminen. Tässä määritteissä vauva jolle ei ole opetettu Jumalaa on ateisti. Usein uskovaiset kiistävät tämän ja haluavat jotenkin korostaa että vauvat eivät olisi sellaisia hirvityksiä kuin ateistit. (Aihe herättää rasittavan paljon kiinnostusta. Itseäni vauvan vakaumus ei kiinnosta. Jos sitä pitää pitää tärkeänä niin tulkoot kertomaan. Sitä ennen leikin kurkisteluleikkiä heidän kanssaan ja kokeilen onko heillä käsissään tarttumarefleksi. Ja miten hieno se on ja voiko tarttumaotteen voittaa käyttämällä vain yhden sormen martial -art -vapautumistekniikoita.)
Osasyy vauvakysymyksen tärkeydestä liittyy kuitenkin todistustaakkaan. Klassisesti sanoen jos Martinin ateismin määritelmä on tosi, niin siitä seuraa se, että todistuksen taakan periaatteiden mukaan teistien tulisi ensin todistaa Jumalan olemassaolo. Nykyajan Dawkins ja historiallisten aikojen d'Holbach ovat ajaneet tämänlaista ajatusta vauvojen ateismista juuri siksi että vauvat eivät tiedä Jumalasta. (Muutenhan pyhäkoulut ja uskonnonopetus olisivatkin turhia ja teistien pitäisi vihata näitä konsepteja.) Monet uskovaiset korostavatkin että tosiasiassa ateismi on jumalan kieltoa. Ja että ateismin määritelmä on valittu keinotekoisesti lähinnä sen vuoksi että todistuksen taakka -argumentti saataisiin käyttöön. Ja että tosiasiassa ateisteilla sitten on jokin näkemys jossa on positiivisia väitelauseita jotka tulee sitten todistaa ja perustella.
Asia on siitä järkevä että Thomas Nagel, itsekin ateisti, on esittänyt että vauvat eivät ole ateisteja koska vauvat eivät kiellä Jumalan olemassaoloa. Vauvat eivät vain tiedä Jumalasta. Joka on hänestä aivan eri asia. Tämä tarkoittaa sitä että ateismi muuttuu joksikin joka on päätelmien lopputulos, positiivinen maailmankuva joka sisältää tosiasiaväitteitä joilla on myös merkityssisältöä niin tosiasiatasolla kuin eksistentiaalisellakin tasolla. Joka taas kumoaisi filosofisen sisällön blogaukseni kannalta oleelliselta "Jalava-Leskisen aksioomalta" (voin kehitellä sille muitakin pömpöösejä nimiä. Jotkut, idiootit, pitävät tälläisiä nimityksiä sivistävinä ja että kun käsitteille ja viittaussuhteille ja väitelauseille antaa nimiä joissa vilisee matemaattista tai loogista jargonia, ovat ne myös vakavastiotettavampia ja tosia.) Jos ateismi vaatii Jumalakäsitteen tuntemista, joka vaaditaan jos siihen sanotaan "ei ole olemassa", niin Jalava-Leskisen aksiooma on falsifioitu. Jos se taas on Martinin käsitteistössä niin se toimii vain niihin ateismin muotoihin. Se on siis aika suurelta osin huono ja väärä kannanotto.
Eli toisin sanoen Jalava-Leskisen linja vihjaa että jumalakeskustelussa teistillä olisi todistustaakka, tai se on tyhjää. Ateismilla taas ei välttämättä ole mitään tarvetta todistaa kantaansa tai puhua. Itse asiassa kenties koko aiheesta keskustelu on irrelevanttia niin kauan kuin teistit eivät ole noudattaneet omaa minimivelvollisuuttaan, eli Jumalan olemassaolon todistamista. Nielen tämän periaatteen ilolla. (Good luck finding, don't even think to open your mouth before you success!)Tai he itse tuskin ovat tätä mieltä mutta se on valitettavasti se lopputulos joka tästä kaikesta saadaan esille.
Mutta mieleni tekee jatkaa hieman eteenpäin.
 |
| Kuvassa innokas ateisti. Teknisesti ottaen sen mahassa on koirannami jota kuvaa "jumaluskon puute". Sama ateismi sävyttää myös sitä paskaa joksi koirannami on tulossa. |
(Positiivinen ei tarkoita miellyttävää tai hyvää tai optimistista tai eettistä tai muuta vastaavaa, vaan sitä että Jumala on olemassa on positiivinen väitelause kun taas kysymys Jumalan olemassaolemattomuudesta on negatiivinen väitelause. Siis vähän samalla logiikkalla kuin HIV -testissä jossa negatiivinen on positiivista.) Mutta toisaalta vastaavaan törmää helposti teismissä.
Itse asiassa jos katsotaan erilaisia jumalatodistusten moittimisia, yleinen teema on se että jumalatodistuksia esitetään mutta niiden kritiikistä ei välitetä vaan heitetään uusi jumalatodistus. Syynä on se että jumalatodistuksen kumoaminen kumoaa partikulaarin Jumalan, ei kaikkia mahdollisia teismin versioita. Ja ero on oikeasti oleellinen. (Todistuksen taakan kannalta nämä ovat yritelmiä, ja niiden kritisointi palauttaa pelin ateistille, jos kyseessä on pelkkä Martinin määritelmän mukainen ateismi.)
Tässä mielessä onkin hyvä huomata että ateisti voi periaatteessa tehdä saman. Entä jos Martenin määritelmä onkin oleellinen. Se kun tarjoaa generaalin määritelmän ateismille. Ateismille on monia määritelmiä, mutta aivan kuten teismissäkin teismin yleiskäsite on se käsite joka pitää sisällään muut teismin käsitteet, voidaan ateismistakin rakentaa varsin perustellusti aivan vastaava megamääritelmä. Tämän määritelmän mukaan voidaan sanoa että ateisminkritiikit ovat aina partikulaareja eivätkä koskaan generaaleja.
Ja näin ateistit eivät myöskään elä missään kaksoisstandardissa. Sillä jokainen ateisti on fraktio, yhdentyyppinen osa erilaisten ateismejen määritelmien seassa. Nämä ovat partikulaareja. Ja niissä tehdään rajauksia joita ateismi generaalina käsitteenä ei tee. (Eli juuri kuten teismissäkin. Se, että teismi ei välttämättä ota kantaa Jumalan olemassaoloon yleiskäsitteenä ei tarkoita että Jalava joka käsittelee Jumalan olemassaoloa olisi huono teisti tai ei-teisti.) Tässä mielessä valtaosa ateismin toisenlaisia määritelmiä ajavista selityksistä jotka ajautuvat moittimaan Martinin määritelmää joutuvat katsomaan erikoisia ongelmia. Kuten sitä että jos katsotaan ateistejen uskomuksia, joudutaan määrittelemään ketkä ovat ateisteja ja sitten heiltä on kysyttävä kysymyksiä.
Ja tässä vaiheessa helposti otetaan kantaa agnostismiin ja muihin kysymyksiin. Ilman tämänlaisia asioita kritiikit kuivuvat kokoon. "Historiallisesti ateisteiksi identifioituneet filosofit" ja vastaavat lähtökohdat tuottavat pitkiä argumenttiketjuja ja kehityspolkuja ja niiden kautta on helppoa huomata että erittäin monet (elleivät peräti kaikki) ateistit ottavat kantaa maailman luonteeseen ja etiikkaan tavalla jossa oletettu ateismi on näiden väitelauseiden taustalla. Jolloin ateismi pitää pakosti sisällään väitelauseita, sillä ilman asioita jollain tavalla rajaavia ja kuvaavia premissejä ei voi tehdä mitään jatkopäätelmiä. (Informaatio on aina täsmennys, se karsii ilmoille tarkemmin määritellyn fragmentin joidenkin toisten fragmenttien sijaan, argumentti on aina "sulkusilmäinen" siinä mielessä että se kieltää maailmankuvia totuuden ja tarkkuuden ja johtopäätöksen saamisen nimissä.) Näin ateistisuuden käsitteen määrittelykysymykset ovat käytännössä aina jotain jotka tutkivat partikulaaria ateismia, ja jotka eivät tehoa generaaliin ateismiin.
1: Tunne on tuttu ateisteille, ja aika laajasti Martinin määritteen sisällä. Itsekin olen raivostunut siitä että joku heittää jumalatodistuksen ja kun sen kumoaa, niin sanotaan vain että aha, tässä sinulle toinen. On ärsyttävää kun eivät anna parasta argumenttia ensin ja sitten käänny ateisteiksi tai agnostikoiksi jos siinä on virhe. Mutta generaali-partikulaari -kielipeli toimii juuri näin. Se on ärsyttävää mutta se toimii näin.
Mutta miksi ateismin kohdalla usein kuulee tämän väitteen?
Jostain syystä viralliseksi standardiksi on muodostunut se, että teisteillä olisi ikään kuin hyvä syy sanoa kantansa ääneen. Mutta ateisti joka sanoo kantansa ääneen olisi automaattiseti idiootti. Eli ateismistaan ääneen keskusteleva olisi "järjeltään köyhä" kuten kotimaahan leppoisalla naamalla painettiin ilman että ainutkaan teisti älähti pätkääkään. Tämä on hieman erikoinen kannanotto koska perinteisesti on ajateltu että ihmisillä on sananvapaus. Ja että on aika helvetin omituista mennä muiden ideologioiden puolesta päsmäröimään että minkä vuoksi he saavat tai eivät saa tuntea asiaansa tärkeäksi.
Siihen löytyy useita kannanottoja. Esimerkiksi Walter Sinnot-Armstrong on tiivistänyt tämän seuraavaan : "I will go further and present positive arguments for atheism, which is the wiew that God does not exist. Why would anyone argue against the existence of God? If you feel sure that God does not exist, why come out of the closet and announce your reasons publicly? That is why I want to help readers get clear about the evidence for and against the existence of God, so that they can decide for themselves. If you look at the evidence with an open mind, then you will conclude that God does not exist, or so I believe. But even if you do not reach this conclusion, if you do achieve a better understanding of the evidence on both sides, then I will have achieved my main purpose."
Se on mielestäni rakentava sillä siinä ei tuomita että teisti olisi lähtökohtaisesti idiootti. Kysymys on keskustelusta. Ja tämä kulma on keskeinen sen vuoksi että aika moni ateisti saa vastustusta itselleen - ja koko uskonnottomien kentän päälle - sillä että pitää teismiä lähtökohtaisesti hevonpaskana. (Minä pidän teismiä a priori -tasolla kiinnostavana joka valitettavasti näyttää jokaisen tuntemani partikulaarin teismin version ja jumalatodistuksen kohdalla redusoituvan jonkinlaiseksi hevonpaskaksi. Toistaiseksi ja kenties sen vuoksi että vain idiootit teistit haluavat keskustella teismistään internetissä ja saavat näkemyksiään tavallisiin kirjakauppoihin ja yleisiin levityksiin päätyviin teologisiin journaaleihin.)
Tämä epäkohteliaisuus on se joka itse asiassa luultavasti oikeuttaa tämän kysymyksen. Tässäkin joulupukkivertaus, tuo ateistien suosikkityöväline, voi olla avuksi. Kysymys on siitä pitääkö joulupukki kieltää ja täyttää joulujuhla joulupukin uskottavuutta koskevalla kritiikillä (Jotka eivät jostain syystä mieti kvanttijoulupukkia, joka on eräs partikulaari joulupukkiteoria.) Kun kenties voitaisiin vain juhlia yhdessä. Mutta valitettavasti se tapa jolla Jalava aihetta käsittelee muuttaa tämänkin periaatteessa tausta-asetelmaltaan rakentavan tai sellaista yrittävän asenteen yhdeksi mulkkuisuudeksi.
Sillä siinä ollaan täsmälleen yhtä pilkallinen asenne kuin niillä ateisteilla joista teistit ovat lähtökohtaisesti idiootteja, jotain jotka selitetään vain järjen puutteella tai mielenterveyshäiriöllä. (Jotka toki ovat mainioita selityksiä yksittäistapauksissa, en minä sillä että psykoosi ei voisi antaa jotain ... ylimääräistä pontta ... tietyille uskomuksille. Tästä ei vain pidä yleistää liikaa.) Jos sanotaan että "järjen köyhyyttä" on puhua ja reflektoida ääneen ateistisia uskomuksia, ollaan kyllä melkoisen halveksivassa lähtötilanteessa. Itse asiassa Dawkinsin kohdalla usein heitetään sanaa "militantti" (osaamatta mitään) ja suunnilleen se tärkein tapa jolla tuo käsite saataisiin osumaan mr. Richardiin tarkoittaa tätä epäkohteliaisuutta. Eli militanttius määrittyisi siitä että sitä sanoo erimielisiä pakosti idiooteiksi, tekee tämän julkisissa paikoissa ja saa tälle paskiaisnäkemykselle seuraajia ja komppaajia.
Jos Dawkins on militantti ateisti niin jokainen jonka mielestä Jalavan mietintö ateismin ääneen puhumisen ongelmasta on relevantti on militantti kristitty. Jos kristittyjen toiminta on asiallista älykkään ihmisen toimintaa ja fiksua, niin tämänlaisen militanttikristityn kutsuminen militanttikristityksi kaikkialla ja aina olisi suoranainen velvollisuutemme. Itse pidän tätä ajatusta vain paskiaisuutena, ja sitä heittävät ihmiset ovat kenties a priori -tasolla uskomuksineen mahdollisesti rationaalisia ihmisiä. Mutta heidän käyttäytymisensä on a posteriori, havaintojen jälkeen, sen verran epäeettistä ja mulkkumaista että heitä on ilo, kunnia ja velvollisuus pilkata ja halveksua.
Ateisteista halutaan tehdä "kristittyjen dhimmejä".
Itse asiassa jos Jalavan-Leskisen aksiooma pitäisi paikkaansa, niin sen avulla syntyy väistämättä jotain joka on tuttu islamilaisessa maailmassa. Islamilaisilla on ns. dhimmejä. Sinenmaa ja monet maahanmuuttokriittiset käyttävät termiä hyvin paljon, jopa raivostuttavan paljon. Mutta otan sen tässä kuitenkin varmuuden vuoksi esille. Sinenmaa tiivistää idean mielestäni kauniisti (jos tälläinen käsite voi koskaan olla kaunis) "DHIMMI-OIKEUDEN saaneet voisivat selvitellä oman yhteisönsä sisäisiä asioita omissa uskonnollisissa oikeusistuimissaan, mutta eivät tapauksia, joissa toisena osapuolena on muslimi. Dhimmi-aseman saaneen suojelu tarkoittaa sitä, että muslimiyhteisö suojelee hänen henkeään maksua vastaan, mutta hänellä ei koskaan ole samoja oikeuksia kuin muslimeilla." Jos uskontoa saa julistaa ilman erityistä perustelua miksi julistaa, ja jos kristitty ihmettelee laajasti miksi ateisti ylipäätään puhuu ateismistaan, hän on astunut rajan yli jossa ateistit ovat kristittyjen dhimmejä. Islamilaisen maailman ja kristittyjen maailman asenteissa ei ole tämän jälkeen mitään erityistä eroa. Erot ovat toiminnan voimakkuuksissa. Kakkosluokan kansalainen voi olla räikeästi kakkosluokan kansalainen tai vaan kakkosluokan kansalainen.
Kakkosluokan kansalaisuus näkyykin nykyajassa. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että elämme kristillisessä maassa jossa eletään maan tavalla tai olisi muutettava väärien uskonnollisten mielipiteiden vuoksi Pohjois-Koreaan. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että ateisteilla ei olisi oikeuksia kristillisiin juhliin, kuten jouluunkaan. Että Suvivirsi on kulttuuria ja siksi yksi virsi ei tee uskonnollista tilaisuutta. Mutta jos Darwinisti-ateistit yrittävät saada omia evoluutiolaulujaan laulettavaksi, niin nämä eivät ole kristillistä kulttuuria eivätkä perinnettä. Ja sama koskee erilaisia kommunistien vallankumouslauluja vaikka ne lasketaankin kulttuurihistoriaksi ja perinteeksi. (Siitä huolimatta että kommunismi on minustakin ihan järkyttävän paska ideologia. Niin argumentti pätee silti!) Joten niitä ei lauleta lainkaan jotta kristittyjen arvoja ei loukata. (Mutta toisaalta. Jos ei usko evoluutioon niin ei ole mitään mieltä avata suutaan siitä? Jos ei usko Allahiin niin miksi kritisoida tätä? Tämä avaa jännittävän polun joka kuvastaa sitä miten tämä ajatus siitä että "jos ei usko jonkin olemassaolemassaoloon, ei sitä pidä moittia ettei olisi ihan vähäjärkinen" koskeekin vain ateisteja.)
Ei tähän asenteeseen oikeasti voi kuin tehdä vielä yhden joulupukkivertauksen. Sellaisen jossa sanotaan että joululahjoja voidaan antaa vain niille jotka uskovat joulupukkiin. Nähdäkseni asia on kuitenkin niin että joululahjoja voi antaa jopa joulupukkikriittikoille, esimerkiksi niille nenäkkäille esiskeptisille kuusivuotiaille nököhampaille jotka ovat empiirisesti keksineet vetää joulupukkia parrasta. Ei ole rakentavaa yhdessäoloa nyhtää heiltä lahjaa tämän empiirisen järjenkäyttöprojektin vuoksi. Päinvastoin, partaa nykivän lahjanpoisto jouluaattona olisi ihmiseltä ylettömän mulkkuista.
(Kenties ainut) Moraalisesti Kestävä Tapa lopettaa tämä blogaus.
 |
| Tämä voi vaikuttaa röyhkeältä ja ulkokuori voi olla suttuinen, mutta teknisesti tämä on rauhankyyhky, rauhanpulu. Jos pahastut, se johtuu siitä että tämä pulu ei tee sitä mihin kristittyjen pulujen kanssa on totuttu. Eli pelaa shakkia. |
Kävin tänään vaatekaupassa ja kysyin myyjältä "onko täällä kilttejä, lapasia". Voisiko myyjä vastata "ei" skottivaatetuksen valikoimassaoloon muuttumatta järjeltään köyhäksi? Ei minustakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti