Makaaberia pragmaattista strategiointia : Miten valitaan onko tarpeen viiltää vai pistää?

"This is the liver. The kidneys. The heart. This is a wound. The stomach will bleed and bleed. This is a kill. This is a kill. And the artery. This is a kill. You try it. Go ahead. ... Don't follow the blade on the rib. Very good! And the artery. Bleed 'm slow. Let them think about it for a while. Slow death. Good!"
("Gangs of New York")

Taistelutaidoissa viiltojen ja pistojen välinen ero herättää usein kiinnostusta. Ihmiset tiedostavat tässä vähintään sen verran, että niiden välillä on eroja. Kenties yhtenä syynä on se, että elokuvissa on tavallista että pistoja käytetään melko harvoin ja kun niitä käytetään ne johtavat automaattiseen ja nopeaan kuolemaan.

Pistojen ja viiltojen vertailu on siitä kätevää että vammojen kannalta asiaa voidaan lähestyä mekaanisesti. Vain se osa mikä on ihmisen sisällä ratkaisee. Muu osa aseesta sitten on vain sitä varten että se tekee jonkin asian helpommaksi. Näin samanmuotoinen ja yhtä syvä reikä ei välitä onko se tehty miekalla vai hilparilla. Samoin tikarinpisto ja yhtä syvä leveäkärkisen keihään pisto ovat yhtä pahoja. Näin tästä kaikesta voidaan riisua melko paljon muuttujia. Karkeasti sanoen vammojen analyysissä tarvitsee miettiä vain reiän kokoa ja paikkaa.

Tästä saadaan lähtökohta artikkelille joka ei varmasti makaaberiudessaan sovi herkemmille ihmisille. Jos koet olevasi sellainen, niin suosittelen että menet mielesi mukavaan paikkaan katsomaan kauniita perhosia. Sillä tässä tekstissä et niitä näe.

Ja tässä on olemassa karkea pääsääntö jonka voi kaivaa esille jo rooman ajoilta. Gladius on melko lyhyt ja siinä on pistokärki. Roomalaiset joukot suosivat pistoja. Mutta gladiuksella voi myös viiltää. Monikäyttöisyys olikin tarpeen. Dionysios Halikarnassolainen kuvaa suurteoksessaan "Roman Antiquities" roomalaisten legioonalaisten taistelustrategiaa seuraavasti "Holding their sword straight out, they would strike their opponents in the groin, pierce their sides, and drive their blows through their breasts into their vitals. And if they saw any of them keeping these parts of the body protected, they would cut the tendons of their knees or ankles and topple them to the ground roaring and biting their shields and uttering cries resembling the howling of wild beasts." Tätä ajatusta tukevat myös arkeologien löytämät roomalaisia vastaan taisteluissa kuolleiden luut. Monissa luissa näkyy viiltojälkiä.

Tästä saadaan nyrkkisääntö siitä että vitaaleihin elimiin pistetään kun taas tukikudosta on kannattavaa viiltää.
1: Ajattelevainen murhakone tiedostaakin että vain harva ihmisruumiin elintärkeistä elimistä on kovin syvällä ja näin pistot ovat hyvin tehokkaita. Kymmensenttinenkin pisto on tätä kautta hyvin vaarallinen. Itse asiassa liian läpimenevä reikä on vahingon kannalta tarpeeton. (Tilanne on tältä osin hieman sama kuin luoteja käyttävillä salamurhaajilla jotka eivät periaatteessa halua lainkaan ulostuloreikää koska se kertoo siitä että laukauksessa on ollut ylenmääräistä energiaa jonka voisi saattaa Newtonin fysiikan periaatteiden mukaisesti tuhoamaan elimistöä esimerkiksi sillä että luoti särkyisi elimistössä.) Toki tässä pistämisessä on huomioitava että luonto on suojannut monet elimet kiusallisilla esteillä. Aivoja suojaa kallo ja sydän ja keuhkot ovat kylkiluiden takana piilossa. Ja vain sydämeen ja aivoihin kohdistuvat vammat tappavat välittömästi. Moni vitaaliin elimeen törkätty vamma tappaa, mutta vasta verenvuodon ja pidemmän ajan jälkeen. Tämä voi olla kiusallista, koska tänä aikana vastustaja saattaa esimerkiksi yrittää sellaisia manööverejä että hän ei menekään hautaansa yksin. Siksi esimerkiksi gladiuksella pistettäessä voi olla kannattavaa pitää tikarin terää vaakasuorassa jotta se ujutatutuisi kylkiluiden välistä sen sijaan että ne hidastaisivat sen matkaa. Samoin jos pistää kylkiluiden alareunan kohdalta ja kääntää pistoa ylöspäin osua sydämeen. Ja jos pisto ei nouse tarpeeksi, se voi silti katkaista aortan tai alaonttolaskimon. Pistoilla on vaikeaa mennä kallon läpi joten kenties kannattavampi kohde on niskan yläosassa oleva ydinjatkos.
2: Toisaalta esimerkiksi lihaksiin kohdistuvat iskut harvoin ovat tappavia mutta niillä voidaan aiheuttaa verenvuotoa tai vammautumista. Jalkoihin haavoittuneen on vaikeaa pysyä hyvässä taisteluasennossa ja ryömiminen on hitaampi tapa väistellä tai edetä strategisesti. Sormiin kohdistuva viiltomainen isku ei ole kohteelle itsessään tappava, mutta se estää hänen aseidensa käyttöä tehokkaasti. Lisäksi joissain paikoissa verisuonet ovat melko lähellä joten niitä voidaan viiltää tehokkaasti. Monet tärkeät verisuonet ovat yllättävänkin pinnassa. Käsivarren ja kainalokuopan suuret verisuonet, samoin kuin reisivaltimot, ovat erittäin tappavia.
+: Toki kaikki ei ole näin yksinkertaista. Esimerkiksi vatsalihakset eivät itsessään ole vitaaleja elimiä mutta ne pitävät suolistoa kasassa joten niiden viiltely on hyvinkin vitaaleihin elimiin kohdistuvaa vahingontekoa. Toisaalta piston ja viillon välinen ero voi hämärtyä kaulan kohdalla. Suositeltu tapa on pistää ensin kaulan läpi ja sitten työntää ase eteenpäin ulos jolloin proseduurissa on sekä piston että viillon ominaisuuksia.

Toisaalta roomalaisten käyttämästä strategiasta saadaan toinenkin huomio : kilpien kanssa jonossa pistoja on käytetty enemmän ja jos muodostelmaan on tullut rikkoontumisia on saatu tilaa myös viiltojen käyttöön. Muodostelmassa on yksinkertaisempaa pistää koska tilaa sivusuuntaisiin liikkeisiin ei ole. Viillot vaativat helposti enemmän tilaa.

Mutta tämän lisäksi on eleganssi. Jos mietimme vaikkapa kaksintaisteluja joita on tehty rapiirilla tai smallswordilla voidaan huomata että ne ovat pistoaseita. Osittain taustalla on strategisia etuja. Mutta toisaalta mielikuvissa on ollut että viiltely on astetta barbaarisempaa. Tämä on ymmärrettävissä sitä kautta että viilloilla surmaaminen on sotkuisempaa. Pisto joka aikaansaa sisäistä verenvuotoa tappaa toki aivan yhtä banaalisti. (Ja se on myös taatusti uhrilleen kauhea tapa lähteä.) Mutta kun veri pysyy siistimmin elimistön onteloissa se on ikään kuin sivistyneempää. ("Live fast, die young, leave a pretty corpse.")

Nämä pistokeskittyneet suuntaukset kertovat kuitenkin uuden asian pistoista. Vaikka pistot kohdistuivat tärkeisiin elimiin ei rapiirinkaan kanssa joka ikinen kerta tai edes yleensä kuoltu nopeasti. Pisto ei välttämättä osu vaikka tavoiteltuun jaloon sydämeen ja tappaa hitaammin. Ja tänä aikana toinen on voinut kostaa. ; Pistojen kohdalla onkin hyvä huomata että joskus ihmistä pistetään melko mitättömän oloisesti kerran ja hän kuolee. Joskus heitä pistetään kolme kertaa ja he juoksevat pakoon. Ja joskus heitä pistetään useita kymmeniä kertoja ja he jäävät sairaalahoidon jälkeen henkiin, selviten verenhukalla ja melko vähäisillä pysyvillä vammoilla, ja elävät tunnistamaan murhayrittäjänsä. Syynä on se että piston on paitsi osuttava niin myös osuttava sopivaan paikkaan.

Ja koska taistelu raperin tai smallswordin kanssa on leimallisesti pistämistä on tämä viive oleellinen huomioida. ; Yksin taistellessa korostuu se että pistoaseiden kanssa piston päätteeksi oma ase on toisen sisällä. Silloin sen käsittely on hidasta ja vaikeaa. (Pistoa ei kannatakaan väkisin tunkea jotta se ei juuttuisi luiden väliin tai vastaavaan jolloin sen kiskominen vaatisi enemmän voimaa. Muta vaikka pisto olisi löyhempikin ja vain lihassa, niin se olisi kuitenkin teknisesesti pitkä piikki joka on kiinni siinä lihassa.) Tämä synnyttää ikävää viivettä. Jotta asetta voi käyttää tehokkaasti se joudutaan ensin ottamaan ulos ruumiista. Tämä hetken heikkous on luonnollisesti epämieluisaa joten kaksintaistelijat ratkaisivat ongelmaa eri tavoin. Osa koulukunnista painotti sitä että piston jälkeen välittömästi palataan ja etäännytään vastustajasta. Ja aggressiivisemmat sitten ajoivat koko miekkansa toisen läpi jotta etäisyys olisi niin pieni että pitkää pistoasetta ei voida käyttää tehokkaasti. Tällöin asia muuntuu painiksi jossa oleellista on se, että vastustajalla on jo miekka itsensä läpi tungettuna.