Kuinka maailmankuvallisuus kesytetään

"Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon!"
(Psalmit 137:9)

Maailmankuvallisuus on kaikkialla. Jopa siellä missä sitä ei tunnusteta. Esimerkiksi meillä vierailleet Jehovan Todistajat kertoivat, että eivät pidä postmodernismista. He hieman hymähtelivät ihmisille, jotka pitävät asioita "teidän mukaanne" -hengessä. Sillä on vain yksi Totuus, joten on ehdottomasti oikeita ja vääriä mielipiteitä. Heiltä löytyy myös vahvoja statementeja. Kun esille heitetään avaruusolennoista he kertovat että avaruusolennot ovat oikeasti Saatanan Panettelijan demoneja näyttelemässä. Kuitenkin heidän argumenttinsa hyvin usein tiivistyvät siihen että asiat ovat miten ovat heti kun päättää mihin lähteisiin päättää luottaa. Eli he ratkaisivat asioita varsin maailmankuvallisesti.

Tietyssä määrin tämä kysymys on tullut muodikkaaksi vasta melko myöhään. Mutta siihen vedotaan kaikkialla. Sen vastustaminen nähdään helposti jopa mielipiteenvapauden ja uskonnonvapauden vastustamisena. Osittain jopa ymmärrettävästi. Jehovan Todistajat yrittävät sitten ilmiselvästi tehdä jonkinlaista kompromissia jossa maailmankuvallisesti päätetään että "Raamattu" on tosi ja sitten tästä seuraa loput. (Toki kysymys ei ole näin ilmiselvä, he mielellään argumentoivat siitä miten Raamatussa olevat toteutuneet ennustukset kertovat kokemusvaraisesti että kirja on tosi. He siis tavoittelevat tässäkin kokemusperäistä tietoa. Nämä argumentit eivät toki laadullaan vakuuta.)

Ennakkotietoja?

Perimmiltään Jehovan Todistajien argumentti on hyvin klassinen. Se nivoutuu lujasti tieteenfilosofiseen kysymykseen siitä onko maailmassa tietoa jonka tiedämme a priori, eli ilman erillistä tietoa. Vai onko kaikki a posteriori -tietoa. Tässä olevat erimielisyydet pitävät ääripäissään rationalismin, jossa hyvin paljon voidaan tietää pelkästään "nojatuolifilosofialla" ja empirismin jossa kaikkea pitää koetella. Moni filosofi on tarjonnut erilaisia kulmia ja ratkaisuja asioihin. Tarjolla on niin Lockea, Humea kuin Kantia.

Etenkin Kant on tässäkohden relevantti. Sillä hän jakoi ihmisten tietämisen jo käyttämilläni käsitteillä a prioriseen ja a posterioriseen. Kant päätteli että on oltava paljonkin asioita joita teemme ilman opettamista. Joten meillä on oltava jonkinlaisia a priorisia tietoja. Teemme asioita tietyllä tavalla ilman että olisimme opetelleet kokemuksella ja harjoittelulla miksi teemme näin emmekä jotenkin toisella tavalla. Tämä onkin hyvin vakuuttavaa. Emme selvästi joudu opettelemaan kaikkea. Meillä on erilaisia refleksejä joita ei tarvitse opettaa vaan jotka ovat meillä syntymästä. (Ja jotka voivat puuttua synnynnäisesti toisilta niin että he ovat biologisesti kyvyttömiä oppimaan asiaa.)

Toisaalta empirismiin nojaava tiede korostaa a posteriori -tarkistusta aivan kaikelle ja se vaatii että jokainen kivi on käännettävä ja että on nimenomaan voitava ajatella vaihtoehtoja kaikelle mitä sanotaan "ilmiselvyydeksi". Kant tarjoaisi tätä kautta melko kovan haasteen. Tosin empiristisen tieteen parissa on tutkittu eläinten käyttäytymistä. Ja esimerkiksi Konrad Lorenzin löytämä leimaantumisilmiö saa hanhenpojat seuraamaan emoaan (tai Lorenzia). Tämä on hanhenpojille a priorista. Mutta se on kuitenkin evoluution opettama "hyödyllinen keino", joten itse asiassa se on perimmiltään a posteriorista tietoa joka on latautunut DNA:han. Kant tuntuu tämän jälkeen huomattavasti vähemmän vakuuttavalta.
1: Hanhenpoikien esi-isissä on ollut variaatiota jossa osalla on ollut leimautumista, osalla ei ja myös vahvuudessa on ollut eroja. Ja tieto on latautunut siitä että ne joiden DNA on toiminut huonosti ovat karsiutuneet pois. Lopputulos on tarkempi, se rajaa laajemmasta mahdollisuusvalikoimasta pienemmän fraktion ja rajaa ulkopuolisen irrelevantiksi. Eli on informatiivisempi.Eli tässä mielessä on todellakin merkitystä sillä miten Quine on kiteyttänyt "Natural Kindsissä" seuraavasti "Creatures inveterately wrong in their inductions have a pathetic but praiseworthy tendency to die before reproducing their kind."

Tämä johtaa siihen että jos ihmisten sisäiset näkemykset eroaisivat epäkäytännöllisellä tavalla ympäristöstä, he eivät voisi elää maailmassa. Tässä mielessä empiristeillä onkin hyvin vahva pohja. Evoluutiota kannattavat ihmiset voivat sanoa että heillä on "Turva" siitä että he todennäköisesti kykenevät toimimaan maailmassa tavalla joka ei oleellisen usein tapa heitä. Tämä on toki hieman eri asia kuin "Totuus".

Käytännöllinen totuus vs. absoluuttinen Totuus.

Jos mietimme ihmisen käsitystä maailmasta, klassisesti on ajateltu että olisi erikseen kartta ja maasto. Kartta on representaatio maastosta. Tätä erottelua pidetään usein hyvin keskeisenä. Mutta tietyllä tavalla pragmatistit ajattelevat usein että heillä on oma phaneroninsa. Eli kun ihminen katsoo karttaa ja maastoa, niin tosiasiassa myös maasto heidän mielessään on representaatio. Kartat ovat erilaisia. Mutta molemmat ovat tietyssä määrin ihmisen pään representaatioita. Maailmankuvallisuus nouseekin esiin juuri tästä empiristien suosimasta pohjasta.

Lisäksi meitä haittaa se, että evoluutio nojaa enemmän hyvään toimintaan kuin täydelliseen toimintaan. Alvin Plantinga on korostanut että evoluutio voi tuottaa mitä tahansa joka antaa oikeita reaktioita ympäristöön. Se onko tämä Totuudenmukainen ei sitten ole niinkään tärkeää. Plantingan argumentissa korostuu se, että jos pakenee tiikeriä luullen sitä anopin lomavideoksi, pakeneminen on tärkeää. Tämä korostaa sitä että on olemassa relevantti mahdollisuus siihen että maasto olisi aina jotenkin oleellisesti ja syvällisesti "vain kartta". ;  Itse, tiedostaen sen että psykologia näyttää miten ihmisiet ovat alttiita väärille positiviisille, väärille negatiivisille, vahvistusharhoille, illuusiolle ja muulle niin voidaan sanoa että hyvin monessa kohden kokemusmaailmamme todellakin eroaa maailmasta. Fysiikan teorioiden - niin suhteellisuusteorian kuin kvanttimekaniikankin - intuitionvastaisuus korostaa tätä eroa. Tämä korostaa sitä että vaikka Plantinga korostaakin aivan oikein että kenties emme välttämättä mitenkään voisi huomata ja tunnistaa virheellistä ajatteluamme, niin jossain tilanteissa meillä on selvästi edessä tilanteita joissa tiedämme erehtyvämme ja urakalla.

Quine on tämäntapaisiin asioihin liittyen sanonut jo ajalta ennen Plantingaa että koko harhaisuuden käsite on mielekäs lähinnä a posteriorisena tietona. Koska näemme unia, hallusinoimme huumeista tai hulluudesta, voimme ylipäätään sanoa että erehtyväisyys on relevantti mahdollisuus.

Warrantittomuutta voidaan pitää kuitenkin liian tiukkana ja varsin asenteellisena vaatimuksena. Esimerkiksi fyysikko, jopa "positivistiksi" itseään joskus nimittävä empiristi Stephen Hawking puhuu malliriippuvaisesta realismista. Siinä korostetaan että ihmisen kannalta ei ole olemassa kuvasta tai teoriasta riippumatonta käsitystä todellisuudesta. Sen sijaan omaksumme näkemyksen jota kutsumme malliriippuvaiseksi realismiksi: sen mukaan fysikaalinen teoria tai maailmankuva on malli ja joukko sääntöjä, jotka yhdistävät mallin osaset havaintoihin. Ja tässä kaikki. Tämä tarjoaa viitekehyksen, jonka avulla voimme tulkita nykytiedettä. Tämä on kuin suora vastaus Plantingan haasteeseen. Warrantittomuuden osoittaminen kun vaatisi aina sen että ihminen voisi todella nousta oman arviointikykynsä yläpuolelle sanomaan että aistimme ovat ehdottomasti luotettavat.
1: Jumalan luotettavaksi arviointikin tapahtuu ihmisen tietoisuudella. Joten miksi käytössä ei ole pettäjäjumala joka ei tarjoa meille edes sitä mitä evoluutio takaa, eli Turvan siitä että toimintamme on todennäköisesti elämäämme ylläpitävää? Plantinga valitsee kristinuskon Jumalan hyvin spesifien ominaisuuksien setin puhtaasti oletuksenvaraisesti. Sen sijaan että ottaisi huomioon ne vaihtoehdot joissa Jumala antaa meille luulon siitä että meillä on warrant mutta ei annakaan. Jos naturalistien annetaan valita yksi skenaario hyläten muut ei Plantingalla olisi argumenttia siitä että ateistinen evoluutio ja naturalismi eivät johtaisi tieteeseen luottamiseen, toisin kuin teismi.

Kun absoluuttinen totuus on tämän jälkeen naulattu vessan seinälle samalla kun ihmiset panostavat aikaansa järkevimpiin kysymyksiin voidaan ottaa huomion ytimeen koko maailmankuvatematiikka yllättävän laajasti. ; Tavallaan koko kysymys onkin siitä että kenties mielessämme on vain kartta. Mutta karttoja on monenlaisia. Ja vain osa niistä on piirretty siten että on käyty paikoissa. Kenties meillä on useita karttoja joissa yksi on kuvannut pinnankorkeutta ja toinen kasvillisuutta ja kolmas värejä. Mutta silti suuri osa kartoista on jotain jota löytyy vannoutuneiden poikamiesten kuivuneista lakanoista. Ja siksi ei ole niin relevanttia miettiä "onko maasto kartta" vaan katsoa sitä "minkälainen kartta" se on. "Onko se hyvä kartta" on se tärkein kysymys. Tavallaan sen ulkopuolella sitten on vain maailmankuvallisuutta josta sitten voi olla vapaasti mitä mieltä tahtoo. Koska se on uskonvaraista ja irrationaalista. En ymmärrä miksi viisauden rakastaja tekisi näille muuta kuin tunnustaisi tämän piirteen olemassaolon. (Moni tosin näyttää kuluttavan valtaosan aikaansa ja elämäänsä vain näiden kysymysten parissa.)

Oletetaan että ei tiedetä mitään.

Jos otamme Feyerabendin, hän edustaa jotain jota ylläolevassa ole käsitellyt. Vaikka hänen ajatuksensa ovat koko kysymyksen ytimessä. Hän oli idealisti. Ja esitti että ihmisten mielissä on erilaisia maailmankuvia jotka ovat yhteismitattomia. Eli niissä katsotaan asioita aivan eri tavoilla ja eri lähtökohdista. Maailmankuvat koherentisoituvat sisäisesti, ja kehittyvät. Mutta ne eivät kuitenkaan ole jotain joiden paremmuusjärjestystä voitaisiin arvioida mitenkään.

Kuitenkin tässä kohden on kenties hyvä ottaa esiin toinen maailmankuvallisuutta korostavien ihmisten sankari, Wittgenstein. Wittgensteinin mukaan ihmiset voivat kommunikoida. Ja tehdäkseen aitoa kommunikaatiota, se tapahtuu siten että he ovat jakaneet jollain tavalla jonkinlaista yhteistä elämää. Ja itse asiassa voidaan sanoa meillä on valtavasti tämänlaista yhteistä kontaktipintaa. Ja tämä tapahtuu juuri siten että yksilötasolla emme ole täydellisiä tabula rasoja. Olemme ihmisolentoja jotka pelkästään tämän seikan takia jaamme hirvittävän määrän evoluution meihin ennakkolataamaa a priorista asennetta. Se määrittää miten havainnoimme maailmaa. Riippumatta siitä onko tämä maailman kartoittaminen sitten "Perimmiltään Totta" vai "Pelkästään Kätevää".

Ja tässä onkin tavallaan suurin relativismin ja maailmankuvallisuuskysymysten syvin ongelma. Kun niitä katsotaan voidaan huomata että ne tarkkailevat asiaa pelkästään koherentisointi mielessä. Maailmankuvien ristiriidattomuus on se johon ne korkeintaan kiinnittävät huomiota. Ne kuitenkin unohtavat parsimonian. Ja tätä kautta ne muuttuvat hyvin abstrakteiksi kysymyksiksi.

Esimerkiksi jos nuoren maan kreationisti väittää että evoluutikoiden maailmankuvallisuus kieltää heidän mallinsa a priorisesti, he eivät voisi olla enempää väärässä. Sillä vankin todistusaineisto on a posteriori -tyylistä tietoa ja siihen sovitettua parsimoniaa. Tämän taustalla on ajatus siitä että tieteessä on, jos ei täydellisiä, niin ainakin hyviä karttoja. Nämä ovat siis ehdottomasti käteviä. Nuoren maan kreationistin kohdalla kenties jos meillä ei olisi nykyistä käsitystä geologiasta, maantieteestä, astronomiasta, suhteellisuusteoriasta ja evoluutioteoriasta, se olisi yhtä mahdollinen kuin mikä tahansa muukin. Mutta tosiasia on se, että saavuttaakseen menestystä nuoren maan kreationisti joutuisi kumoamaan valtavan määrän tämän hetkisen tieteen valtaparadigmoista. Tämä on toki teoriassa mahdollista, koska tieteen historiassa paradigmanmuutoksia on tehty aiemminkin.
1: Tämä on a posteriorista tietoa siitä että opimme tekemään parempia karttoja, eli tiede jotenkin liittyy karttojen kätevyyteen ja sen kehittelyyn jollain muulla kuin a priorisella suoraantietämisen menettelyllä. Ei siis mikään "tieteen naurettavaksi tekevä asia" kuten moni näyttää ajattelevan. Kun huomionsa keksittyvät Absoluuttiseen Totuuteen eikä Karttojenn Kätevyyteen. A posteriori -tieto ei kumoudu sillä että lisää tietoa saadaan a posteriori. Sille paljon relevantimpia ovat ne huomiot joiden mukaan a priori -tietoa on väkisinkin jokaisessa systeemissä. Joka on tosiasia. Ja muistuttaa siitä että jopa sitten kun YEC -tiede on tulevaisuudessa voittanut ateistinaturalistit tulevassa tieteen voitonmarssissa, niin sittenkin se tieto olisi epävarmaa ja epätäydellistä.

YEC -kreationisteilla ei ole tällä hetkellä tarjota mitään a posteriorista mallia joka olisi voittanut nämä vallitsevat teoriat. Joten ainut mitä he voivat tehdä on ajatella optimistisesti että heillä on maailmankuvallinen a priori varmuus tästä asiasta. Ja että tuleva huipputason nuoren maan kreationismin tutkimus tulee päihittämään ne huonot vastineensa. Heillä ei vielä tällä hetkellä ole kuin maailmankuvallinen a priori -torjunta evoluutioteorialle, ja he projisoivat tätä evoluutikoihin ajatellen että tämä on se mitä kaikki tekevät. Ja YEC oli tässä vain esimerkki. ; Tosiasiassa voisimme esimerkiksi ajatella että on periaatteessa mahdollista että maa on litteä, että vaskesta taottu kupu kiertää taivaannapaa vasten luoden maan päälle yön, päivän ja tähtitaivaan. Mutta vain jos elämme ajatuksessa siitä että meillä ei olisi mitään jaettua yhteistä tapaa havainnoida maailmaa, eikä mitään tietovarastoa joka kartoittaisi maailmaa yhä paremmin ja paremmin.
1: Moni asia on mahdollinen ennen tiedon tarkentumista, mutta harvempi sen jälkeen. Kotona kykkiessä on vaikeaa sanoa mitkä eri kartoista ovat hyviä, mutta maastoon meneminen vihjaa että osa niistä koostuu tallatuista maileista ja osa pelkistä märistä unista. Mutta kun meillä on jo hyviä arvauksia, ne pakottavat hylkäämään esimerkiksi nuoren maan kreationismin. Ja tätä ei tehdä a priori vaan a posteriori. Tässä lähinnä kyseenalaistetaan a posteriori maailmankuvallinen ilmiselvyys joka on puhtaasti a priori.

Evoluutio käytännössä takaa sen, että olemme siinä määrin Konrad Lorenzin rumia ankanpoikia, että voimme elää, jakaa kokemuksiamme, kommunikoida ja kenties jopa elää niin pitkälle että jopa ehdimme kohota tieteen joutsenensiiville koostamaan jonkin verran a posteriorista tietoa. Jotta muiden ei tarvitsisi. Jotta maailma olisi jälkeen tuleville parempi, tarkempi ja käytännöllisempi.

Ja jos voimmekin olla Quinen kanssa erimielisiä siitä miten "praiseworthy" kuolema luonnonvalinnan ja evoluution kohdalla on, niin se kuitenkin tekee eläimistä "käytännöllisempiä" ympäristössään eläjiä. Ja tosiasiassa sama pätee myös maailmankuvallisuuskysymykseen ja tietoon. Aluksi on enemmän vaihtoehtoja ja variaatiota. Ja osa sitten häviää pois. A posteriori -tieto on aina "rajoittavaa" ja "rajoittunutta". Ihan siksi että se on tietoa.

Koska maailmankuva on voitu valita ennen tutkimuksessa saatavaa tietoa, kysymys on yksilötasolla osittain onnenpelistä. Ja näin voi tuntua epäreilulta että jonkun maailmankuva on todellakin paremmin perusteltu kuin toinen. Ja a posteriori -tieto itse asiassa nimenomaan tarkoittaa sitä että kaikki maailmankuvat eivät ole yhtä hyviä ja näin koko maailmankuvallisuuskysymyskin on harhaanjohtavaa tai ainakin turhaa ja epäkäytännöllistä. Epäreiluuskokemustaan vinkuvalle YEC:ille ei voi sanoa oikein muuta kuin lainata "Red Dead Redemption" -peliä. Että "Some trees flourish, others die. Some cattle grow strong, others are taken by wolves. Some men are born rich enough and dumb enough to enjoy their lives. Ain't nothing fair. You know that."