perjantai 19. syyskuuta 2014

Sininen on naamansa sen

Viime päivinä on puhuttu skotlannin itsenäistymisestä. Olin itse melko varma siitä että muutos tapahtuisi - koska jos asia ei olisi erityisen varmalla pohjalla sitä tuskin lähdettäisiin yrittämään. Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. (Ei ole ensimmäinen kerta kun minä olen väärässä politiikassa.) Uutinen oli sen veran näkyvä että lähteistä tärkeimmät, "lehti" ja "hikipedia" käsittelivät aihetta. Muutos - jos se siis olisi toteutunut - olisi saattanut vaikuttaa esimerkiksi Britannian "Union Jack" -lipun uudistamiseen. ; Ehdotuksia oli useita mutta yleinen teema oli sinisen värin poistuminen.

Siniselle värille voidaan keksiä ties mitä symboleita. Jukka Kuoppamäen laulajanura rakentuu osittain tämän tosiasian varalle. Sininen voi olla analoginen jonkin sinisen kohteen kanssa. Sininen voi symbolisoida jotain asiaa, ja symbolit ovat sopimuksenvaraisia. Skotlannin kohdalla tärkeää on kuitenkin hakea neuvoa jalkapallohuligaaneilta jotka maalaavat naamaansa kaikenlaista.

Ja naamanmaalausaihe liittyy skotlantiin William Wallacen kautta. Elokuvassa "Braveheart" kuljetaan siniseksi maalatussa naamassa. Elokuvassa on oikeasti anakronismi. Paikka on kyllä oikea mutta aika on väärä. Tätä elokuvaa ei pidä ottaa historiallisena dokumenttina. Mutta sininen naama liittyy oleellisesti alueeseen. "King Arthur" -elokuva on tässä oikeammassa. Se liittää sinisen naamavärin pikteihin. Jotka sitten todella oikeasti maalasivat itseään pahemmin kuin katukurtisaani ja innokas urheilufani yhteensä.

Polybios on kuvannut "kelttejä" joita vastaan roomalaiset sotivat. (Nykytiedon mukaan "keltit" eivät toki olleet mikään yksi laaja kulttuuri, joten kyseessä on tavallaan roomalainen karkeistus joissa vieraita kulttuureita ei oikein ymmärretä mutta tehdään silti luokitus. Ihmisten lävistämiseen miekalla ei tarvita antropologin otetta. Riittää että ote on sellainen että gladius pysyy kädessä.) Hän kuvasi miten roomalaiset joutuivat taistelemaan sellaisiakin joukkoja vastaan joissa soturit olivat alastomia. Polybios ei täsmennä olivatko soturit ilman minkäänlaista paitaa vai aivan munasillaan. Mutta tiedetään että soturit olivat maalanneet ihoaan siniseksi.

Tämä aktio on hämmästyttävä. Sillä siihen aikaan panssarointia tunnettiin muuallakin kuin roomalaisten parissa. Teknologia oli keksitty ja saatavilla. Joten tähän vähäpukeisuuteen on muita syitä. Tärkein syy on luultavasti psykologinen.
1: Paidaton mies on varmasti aina ollut erityisen aggressiivisen oloinen. Tätä kuvastoa on sittemmin käytetty esimerkiksi homokuvastossa niin paljon että se vie uskottavuutta esimerkiksi Putinin paidattomalta hevosratsastukselta. Mutta paidattomuutta on yleensä pidetty jotenkin miehekkäänä. Toisaalta sotamaalausta on käytetty juuri tämän psykologisen vaikutuksen tehostamiseksi muissakin kulttuureissa.
2: Toisaalta ilman panssaria oleminen voi liittyä soturien itsensä rohkeuden boostaamiseen. Puunilaissotien aikana kelttejä palkattiin usein sotilaiksi ja he olivat esimerkiksi taisteluissa humalassa, jopa taistelukyvyttömän tasoisesti humalassa, koska tuon kulttuurin sotavalmisteluihin kuului toimintaa jotka poistivat pelontunnetta. Panssarittomuus on voinut olla osa tämänlaista suhtautumista.
3: Lisäksi on hyvä katsoa ihomaalia tarkemmin. Värin sinisyys tuli alunasta joita taas hankittiin liekokasveista (Lycopodiaceae). Tällä aineella oli muitakin ominaisuuksia kuin väri. Sillä on lieviä antiseptisiä ja antibioottisia ominaisuuksia. Tämä on varmasti auttanut pienempien haavojen kohdalla. Taistelukentillä kun on saatu muitakin nirhaumia kuin tappavia haavoja. Ajatusta voi tehostaa sekin että entisinä aikoina eräs tavallisimmista taistelujen jälkeisistä komplikaatioista oli se, että haavoihin oli päässyt kuituja päällä olleista vaatteista. Kun miekka tai kirves tunkeutuu lihaan, se usein ensin repii tiensä paidan tai muun kankaan läpi. Ja jos haavaan pääsee lankoja - jotka eivät taistelukentällä ole sitä hygienisintä sorttia - niin seurauksena on tulehdus jota on vaikeaa parantaa kun haava yrittää parantua ongelmapaikan ympärille. Siksi panssarin jälkeen toisiksi paras vaihtoehto onkin taistella ilman paitaa. Ja tässä kulmassa haavanhoito -ominaisuudet voivat olla pieni bonus. Toki en usko että tämä on tärkein syy sotamaalaukselle. Mutta ihmiset eivät ole tuolloinkaan olleet tyhmiä (tai sen tyhmempiä kuin nykyään) joten tämä on voinut vaikuttaa ratkaisussa.

Ei kuitenkaan ole ihme että pikteihin liittyvää symboliikkaa on sidottu "Braveheartin" aivan eri aikakauteen. Kansallistunne ei aina noudata logiikan tai historian rajoja.

Ei kommentteja: