"The Center seeks nothing less than the overthrow of materialism and its cultural legacies."
("The Wedge Strategy")
Ylläoleva tiivistää Intelligent Design -liikkeen perustavoitteen. Ajatuksen heittää "materialismi" kulttuurista, aloittaen tieteistä "koska darwinismi on materialismin heikoin lenkki" ja jatkamalla tästä muualle niin että ateismi saadaan pois taiteita myöten. Käytetty sana on "materialismi". Sitä käytetään varmasti osittain siksi että kommunistien yhteiskuntateoriaa on myyty "materialistisena". Ja toisaalta ahneutta korostava pinnallinen kulttuuri on sekin "materialismia". Näin vastustajaan saadaan kontaminoitua laajakirjoisesti negatiivisia konnotaatioita.
Mutta itse asiassa voidaan sanoa että "materialismi" -sanassa on filosofisesti jotain hyvin oleellista. Sillä sen takana on tavallaan jotain jonka purkaminen on hyvin tärkeää. Sillä osittain tämän takana on se, että ID:n ajatusmaailma on paljon laajemmin jälkeenjäänyttä kuin voimme ikinä oikein mitenkään ymmärtää tai kuvitella. He eivät pelkästään yritä uudelleenlämmittää Paleyn kelloseppäargumenttia ja kuluta aikaansa 1800 -luvun termodynamiikkakäsitysten uudelleenherättämistä tasolle jolla fyysikot eivät niitä ole kannattaneet aikoihin. Sen lisäksi he eivät karkeasti ottaen erota mitä eroa on materialismilla, fysikalismilla ja skientismillä. Niitä käsitellään kuin ne olisivat sama asia. Mutta ne eivät ole. Asia on siitä kiinnostava, että vaikka tämä jaottelu on suunnilleen yhtä tuore kuin Paleyn kelloseppävertaus, hyvin usea näkee Paleyn naurettavuuden mutta ei osaa silti suhtautua samalla huvittuneisuudella ajatuksiin joissa tiede esitetään "materialismina". (Jos ei nimeltä niin siten että tieteen väitetään voivan tutkia vain asioita jotka sitten täyttävät kriteerit joita materialistit käyttivät.)
Materialismi ei ole fysikalismia
Materialismi on perinne, joka alkoi jo ennen Sokratesta. Ja sillä on monia varsin klassisia kannattajia ; Esimerkiksi Epikuroksen tapa ajatella on ehdottomasti materialistinen. (Vaikka hän ei opiltaan maineensa mukainen mässäilijä-hedonisti ollutkaan, vaan korosti kohtuutta. Ja tarvetta siinä mielessä että moni nykyihminen jonka mukaan ihminen on homo religiosus joka luonnostaan tarvitsee uskontoa voidakseen hyvin ja ollakseen iloinen olisi hyvinkin hyväksyvä.) Materialismin ytimessä on se, että ollakseen todellinen asian pitäsi koostua aineesta. Se on kovaa fysikaalista materiaalia. Tässä mukana on usein myös varsin naïvi suhtautuminen havaitsemiseen.
Näin materialismi muistuttaakin sitä miten esimerkiksi Descartes suhtautui aineeseen. Descartesilla aineelliseen kuului esimerkiksi sijainti. Ollakseen fysikaalinen täytyi olla lokaatio. Kartesiolaisen dualismin mallissa oli henki ja materialistinen maailma.
Fysikalismissa on sitten tehty jotain aivan muuta. Tiedemaailmassa alettiin 1800 -luvulla tekemään tutkimuksia jotka eivät selvästi olleet materialistisia sanan normaalissa mielessä. Alettiin esimerkiksi puhumaan erilaisista kentistä. Sittemmin on siirrytty puhumaan aika-avaruusjatkumoista, singulariteeteista. Ja kvanttifysiikka pelastaa materialismia vielä vähemmän, siellä pomppii sellaisia käsitteitä kuin superpositio. Ja ne ovat selvästi tieteellisiä ja fysikaalisia. Mutta ne eivät ole ainetta siinä mielessä mitä materialismi ne näki. Fysikalismi on itse asiassa taipunut enemmänkin siihen että asiat ovat muotoiltavissa. ; Kentät eivät ole Aristoteleen eri elementtien tapaisia. Ne eivät ole kovaa materiaalia joita voi kolkutella yhteen. Nykytieteen konsepteilta saattaa puuttua tilavuus, mutta ne ovat silti tieteellisiä konsepteja.
Tieteenfilosofit voivat korostaa tätä sitä kautta että naïvi suoran havaitsemisen näkökulma, positivismi, on hylätty ja on alettu korostamaan sitä että induktion epätäydellisyys korvataan falsifioituvuudella tai sillä miten hedelmällinen tutkimukselle jokin tutkimusohjelma on. Ja paljonko jokin tutkimusohjelma hyödyttää muitakin tieteenaloja tuottamaan tietoa. Tiede siis käsittelee fysiikkaa eri tavalla kuin materialistit. Ja tieteenfilosofia on korjautunut prosessissa. Fysiikka ja luonnontieteellisyys ei ollut sitä mitä sen on ajateltu olevan.
Fysiikka ei siis olekaan sitä mitä Descartes sen ajatteli. Ja tätä myötä, rehellisesti sanoen, tieteenfilosofian muutos ja tieteessä käytettyjen konseptien muutos, on vaikuttanut yllättävän vahvasti klassisiin skientismin kritiikkeihin. Itse asiassa näyttää siltä että skeptikot ja muut vastaavat joutuvat kohtaamaan toistuvasti kliseisiä olkiukkoja joita esittävät henkilöt ylvästelevät sillä miten he tietävät enemmän tieteenfilosofiasta kuin nämä skeptikot.
Eroilla on huikea merkitys.
Yllämainitun eron ydinteema on se, että nykyinen fysiikka tekee empiriaa konsepteilla jotka eivät ole ainetta. Ja tätä kautta fysikalismi tiivistyy siihen että "Kaikki mitä on, voidaan kuvailla jonkinlaisen ideafysiikan jonkinlaisella kielellä". Fysiikka koostuu deskriptiivisistä induktioista jotka kuvaavat ilmiöitä ja ennustavat mitä tapahtuu todennäköisemmin kuin toisia asioita ei. Fysiikka vaatii lopputuloksen mitattavuutta ja ennustettavuutta, ei sitä että mittauskohteet olisivat ainetta.
Ja tämä ero on hyvin murskaavaa kaikelle Intelligent Designin "naturalistit torjuvat a priorisesti Jumalan" -väitteille. Sillä periaatteessa materialismi saattaa hyvinkin kieltää Jumalat ja magiikan. Mutta periaatteessa jos ajattelemme vaikka klassista taikauskoista rituaalimagiaa ja nykytiedettä, niin niiden välinen ero on enemmänkin erossa vastaavuudessa mittaustuloksiin kuin siitä että magia olisi jotenkin kielletty.
Jos oikeasti mietimme mitä alkemia on ollut. Siinä on etsitty säännönmukaisuuksia luonnosta. Samoin magiassa on tehty tiettyjä rituaaleja koska sillä on nähty maaginen yhteys jonka kautta maailmassa tapahtuu muutoksia. Samoin ihmeparantajien luo mennään koska ajatellaan että parantaja jotenkin kasvattaa mahdollisuuksia sille että tämä vaiva sitten myös paranisi. Nämä ovat periaatteessa tieteellisesti mitattavia väitteitä. Jos maagikko onnistuu ampumaan tulipallon, hänen rituaalillaan on jokin muitattava ja ennustettava outcome. Ja jos rukousparantaminen ei ole parannusautomaatti niin sen pitäisi silti näkyä tilastollisesti tarkastellen vaikka kaksoissokkotutkimuksissa.
Itse asiassa jo Randin ja Skepsis RY:n erilaiset haasteet osoittavat että tässä maailmankuvassa ei näitä ihmeenomaisia asioita a priori rajata mahdottomiksi. Jos rukousparantaja kykenee Jumalan sanan voimalla parantamaan amputoituja, niin kyseessä on havaittava ilmiö joka osoittaa että rukousparannus on järkevä ajatus ja siitä pitäisi tehdä osa virallista koululääketiedettä. Syytökset muusta koostuvatkin sitten lähinnä siitä että haasteissa epäonnistuneet ovat omaan näkemykseensä a priorisesti niin sitoutuneita että he eivät ole valmiita muuttamaan omaa näkemystään minkään havaintoaineiston edessä. Tämä ei ole kuitenkaan "naturalistien" tai "skeptikoiden" ongelma - tai vielä vähemmän osoitus tieteen rajallisuudesta ja epäonnistumisesta näissä tärkeiden aiheiden selvittämisessä. Se on ainoastaan näiden venkoilijoiden omasta ongelmasta, jota hieman halveksittavasti yritetään projisoida vastustajiin.
Fysikalismi ei torju a priorisesti kuin sellaiset mallit jotka eivät taivu deduktiiviseen tai induktiiviseen kuvaamiseen. Tässä mielessä fysikalismi osuu yllättävän hyvin Quinen siihen henkeen jossa hän selittää että nykytieteilijät eivät maistele kvarkkeja. Samoin Quine on mainettaan avomielisempi siinä mielessä että vaikka hän korostaa että kaikki tietämys on samassa verkossa - eli jaottelu "tiede tutkii näitä aiheita ja uskonto toisia" on perimmäisellä ja syvällisellä tavalla äärimmäisen väärä dikotomia - hän ei korosta että yliluonnollista ei olisi. Hän kuitenkin korostaa että kaikessa mitä ihminen voi tietää on mukana vähintään neuronien aktivoituminen. Näin ollen jos ihminen vaikka saa näyn Jumalalta, se jättää jäljen vähintään aivosoluihin. Ja periaatteessa nämä jäljet ovat havaittavia ja näin saadaan viite itse tapahtumaan. Tämä johtaa asiat enemmänkin siihen että uskovaisilla ei kenties ole tarpeeksi tarkkaa hi-tech -koneistoa jolla he voisivat osoittaa tämän kontaktin tapahtuneen. Neuronin löytäminen ja sen merkityksen tulkinta ovat kuitenkin teknisiä haasteita eivätkä sitä että tiede jotenkin a priori kieltäisi aiheen lähestymisen. ; Quinen jonkinlaisena fanina saattaisin korskahtaa jotain niinkin väkevää kuin että "tieteen ja uskon a priori estämisestä näyttävät puhuvan vain NoMa -periaatetta ja vastaavia kannattavat teistit. Että ehkä TE kiellättä a priorisesti Jumalan tutkimisen tieteellä. Minusta teidän ongelmanne ovat enemmänkin siellä evidenssin suunnassa."
Skientismi ja fysikalismi.
Skientismi on sitten se vaikeampi peruna. Sillä tietyssä määrin skientismin ongelmaksi voidaan laskea se, että se ei ole yksi tietty käsite. Siihen liitetään mielikuvaongelmia, jotka viittaavat hyvinkin eri suuntiin. Ja suurin osa niistä on jollain tavalla relevantteja.
Ensimmäinen kulma on se, että osalle skientismi on materialismia aikana jolloin pitäisi olla fysikalisti. Tämä on relevantti ongelma. Se, että tiede ja filosofia ovat kehittyneet ei tarkoita että kannattajajoukot sivistyisivät rinnalla. Uusimmat teologiset oivallukset eivät tarkoita että monetkin uskovaiset eivät tekisi tyhmiä. Ja täsmälleen sama ongelma on myös niillä jotka kannattavat tieteellistä maailmankuvaa. Monilla on hämmästyttävän naivi suhde tieteeseen, omaan intuitioon ja havaitsemiseen. Tässä mielessä "materialismilla" sitten toisaalta saattaa olla negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassamme. Näkisin että nykyään moni "mukaintellektuelli" postmodernisti vastustaa tiedettä uskoen että tiede on materialismia. Ja tässä kerhossa painivat myös kreationistit ja pseudoskeptikot. Kaikki mainitsemani kolme ovat pinnallisessa mukasyvällisyydessään vastenmielisiä ideologioita jotka haisevat niin pahasti Dunnin-Kruger -efektiltä ja heidän kritiikinvastauksensa paistavat niin vahvaa kognitiivista dissonanssia että minua hellämielisempi ihminen voisi turhautua tai tulla kovin kovin surulliseksi näistä kohtaamisista..
Toinen kulma on se, että skientismi on "nykytiedeuskoa" enemmänkin kuin "tiedeuskoa". Fysikalismissahan uskotaan että maailma on kuvailtavissa logiikalla jota voidaan testata ilmiöiden kautta. Joka ei tarkoita että nykykulttuurissa olisi tiedetty kaikki. Sen lisäksi nykyfysikalismissa kenties olennaisin palanen on empirismi. Jossa taas ytimessä on a posteriori -perustelujen olemassaolon tunnustaminen ja jopa tämän korostaminen. Jos tämä unohdetaan, syntyy helposti sitä että naureskellaan sille mikä poikkeaa nykytieteestä vain siksi että kyseessä ei ole vallitseva paradigma.
Jos a posteriori -ajatus nostetaan esille, on ajatus siitä että tieteen heikkous nähtäisiin sitä kautta että ennen uskottiin tieteenä flogistoniin ja ties mihin mikä on nykytieteen mukaan aivan naurettavaa, täysin hoopo tiedevastainen argumentti. Sillä jos opimme koko ajan uutta, se korostaa että opimme asioita a posteriori. Tämä vaatii prosessina sitä että heikkoja lenkkejä voidaan ampua alas. Fysikalisti jolle kerrotaan että ennen oli vakavasti pidetty teorioita jotka nyt ovat aivan pellejä, niin hän iloitsee tiedon kasautumisesta. Sillä jos nyt uskottaisiin samat asiat kuin tuhat vuotta sitten niin sehän tarkoittaisi sitä että ihminen tietää asiat oleellisen laajasti a priorisesti, ja että a posterioria korostavan tiedonhankinnan tie on kaluttu loppuun kun maailmasta ei voida selvästi sen avulla enää oikein oppia uusia asioita. Tiedon muuttuminen kertoo että empiria toimii ja voidaan oppia a posteriori. Ja näiden rakenteiden relevanssi on se jonka varaan koko fysikalismin luotettavuus rakentuu. Kritiikki olennaisimmat premissit todistamalla ei ole kritiikkiä vaan vahvistamista ja tukemista. Evidenssi ei muutu kumoukseksi siksi että sen muotoilee olkiukkoa moittivaksi ja ilmaisee sen negatiivissävytteisin ja pilkallisin sanoin.
Fysikalistille tiedon puoliintumisaika on antiautoritaarinen ilon kysymys. Sillä kenties UFOhörhölle ja ties minkä New Age -parannustrinketin kehittäneelle nauretaan samasta syystä kuin miksi pitää nauraa jos joku ottaa nykyään flogistonin vakavasti. Eli sen vuoksi että se ei vastaa nykyhavaintoja. Dogmaattiselle nykytiedeuskovaiselle asia on tietysti eri tavalla. Ja jos skientisti ottaa a priori -asenteen että evoluutio on tosi, se on yhtä halveksittavaa kuin se että joku päättää että Jumala on tieteellisesti todistettu ja että tämä tarkoittaa sitä että evoluutio on kakkaa ja saivartelee käsitepuolivoltteja jotta tätä näkemystä ei tarvitsisi muuttaa. Ja nähdäkseni on olemassa sellaisia skientistejä jotka ovat "tiedeuskoisia" juuri sillä dogmaattisella tavalla.
Oma loppukevennys.
Itsehän en kannata ontologista naturalismia. Eli en väitä että kaikki mikä on on fysikaalista tai tieteen kuvattavaa. Sen sijaan kannatan metodologista naturalismia. Siinä ytimessä on se, että kaikki relevantti keskustelulla välitettävä tieto on jollain tavalla deskriptiivistä. (Siitä poikkeavaa voi olla, mutta se on huvittelua tai jotain muuta kuin tietoa koskevaa. Se ei siinä mielessä voi käsitellä totuutta ja sen ymmärtämistä joten sillä ei ole oikeastaan minulle relevanssia. Niiden heittäjä joko huvittaa minua tai haaskaa aikaani. And that's it.)
Ja tätä kautta päädytään siihen että jos me voimme tietää jostain, se on jotain joka vaikuttaa naturalistisiin konsepteihin luomalla maailmaan ilmiöitä. Sillä ei ole väliä onko ilmiö kivi, aika-avaruusjatkumo, käsilläparannus, yhden neuronin nytkähdys, superposition aaltofunktion romahtaminen tietyllä tavalla tai maagisen rituaalin synnyttämä tulipallo jalkoihin. Ne ovat ilmiöitä joilla on jokin kuvattava luonne. Kuvaamattomissa olevia asioita ei voi suojella kutsumalla niitä "ainutkertaisiksi", koska mistä muuten voidaan sitten tietää että tämä "ainutlaatuinen asia" olikin vaikka "enkeli". Ja että tällä olisi perustellusti ja hyväksyttävästi jokin uskonnollinen ihmisen kuoleman jälkeistä elämää koskeva ulottuvuus.
Tässä suhteessa onkin hyvä korostaa fundamentalistiagnostista immersiivistä suhdetta todellisuuteen. En väitä että "tässä on kaikki", mutta kyseenalaistan jokaisen joka väittää että tietää että "tässä ei ole kaikki". (Ja kaikki jotka ovat kanssani erimielisiä ovat likaisia kerettiläisiä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti