Miten minun on vaikeaa uskoa että warrant -teemalla selitetään tieteen keksiminen?

Tapio Puolimatka on puhunut paljon siitä miten tieteen kehittymisestä saadaan kiittää kristittyjä. Hänen argumentaatiossaan on karkeasti sanoen ne ongelmat mitä kaikissa muissakin vastaavissa.
1: Niissä on kausaatiovirhe, eli se että kulttuuri oli kristillinen niin tieteen keksiminen johtui siitä. Samaa ajattelua tuskin hyväksyttäisiin rodun kohdalla. Että valkoihoisuuteen liittyvät biologiset ominaisuudet olisivat syynä. Anekdootti Newtonista puhumassa Jumalasta on vetoava, mutta ei perusteleva. Kristillisessä kulttuurissa ei muuta voi odottaakaan. (Toki Newton kannatti kristinuskon lisäksi alkemiaa, joten tarkoittaako tämä kenestäkään sitä että järkevä tiedemies voi olla nykyaikanakin älyllisesti rehellinen ja itseensä tyytyväinen alkemisti? Tuskin. Kristinuskon kohdalla tämä menee kuitenkin täydestä.)
2: Niissä unohdetaan se, että synty ei tarkoita sitä että kristinusko hyödyttäisi enää nykyään. Jos hän on oikeassa niin kenties kristinusko oli tärkeä porras, tikapuu josta voidaan luopua sitten kun niillä on kiivetty kattoterassille tai rakennettu portaat vierelle.
3: Ne keskittyvät hyvin abstraktiin konseptoimiseen ja tarinankerrontaan jossa on hyvin vaikeaa nähdä psykologista ulottuvuutta.
4: Ongelmana on myös se, että siinä muuttujaa selitetään vakiolla. Kristillinen kulttuuri oli voimassa hyvin kauan. Tiede sen sijaan "ilmestyi". Jos kristinusko on tieteen keksimisen ydinasia niin miksi tieteellistä ajattelua ei kehitetty jo Rooman valtakunnan loppuaikoina, kun maassa oltiin jo kristittyjä? Tämä on yleisesti ottaen se vakavin ongelma kaikille kristinuskolla tieteen selittäjille.
+: Jossain määrin tässä on myös sellaista makua että Puolimatka korostaa kreationistisuutta silloin kun pitäisi puhua teismistä, deismistä tai kristillisyydestä. Tämä paistaa läpi siitä kun katsoo Puolimatkan fanejen tekemää kirjoittelua. Puolimatkaa suosivat tuppaavat tekemään tämänlaisia tulkintoja miehen tekstistä

Karkeasti ottaen Puolimatka on ilmeisen innostunut Plantingan warrantista. Tässä ajatuksena on se, että jos ihminen luottaa Jumalaan niin hän luottaa omaan järkeensä ja havaintoihinsa ja näin hän osaa käyttää tiedettä. Tarina on vetoava, mutta siinä unohdetaan eräs asia. Nimittäin suurin osa ihmisistä kaikissa kulttuureissa nimenomaan luottaa aisteihinsa. Ja syvästi. Jos mietimme miten kummitustarinat syntyvät, syynä on juuri luottamus silminnäkijäkertomuksiin. Jos mietimme miksi modernien uusshamaanien unimatkat ovat tärkeitä, niin syynä on se että he luottavat aisteihinsa ja ottavat unimatkat todesta. Jokaisessa kulttuurissa on nimenomaan luotettu että ihmiset voivat aistia ja havaita tosiasioita. Ja yliluonnollisuus on sitä että jotkut eliittiyksilöt näkevät enemmän kuin toiset.

Itse olenkin tässä suhteen huvittunut. Ihmiset ottavat tyypillisesti maailman hyvin vahvasti sen face valuen kautta. Ja tämä on yksi suurimmista ongelmista kun tieteellistä ajattelua opetellaan. Ihmiset seuraavat mielellään Kahnemanin päättelyjärjestelmänään nopeaa ja vaivatonta systeemi 1. Se antaakin tunteen helposta asioiden ymmärtämisestä. (Aina Dunning-Kruger -efektiin asti.) Se toimii kuitenkin lähinnä "kohtuullisesti" ja on siksi huonosti tieteentekoon sopiva. Sillä tieteessä tarkkuus, detaljit ja intuitioiden ylittäminen on tarpeen. Se vaatii systeemi 2 käyttöä. Ja tämän käyttäminen on vaikeaa ja hidasta. Luo mielikuvan tarpomisesta eikä helposta ja sujuvasta mielenjuoksusta.

Puolimatka viittaakin warrant -konseptiin joka on varsin uutta teologiaa. Olisi erikoista että ihmiset voisivat kehittää tieteellisen ajattelun vasta jos keksisivät vastauksen ongelmaan jota moni pitää liian saivartelullisena ja siihen vastaamista liiankin ilmiselvänä. Jokainen ihminen ajattelee että heillä on warrant. Ja esimerkiksi minä kykenen olemaan erimielinen tämän asiantilan kanssa vain siksi että olen lukenut "liikaa filosofiaa ja menettänyt arkijärkeni ja etääntynyt viisaudesta ja ymmärtämisestä". Jonka tiimoilla asiaa onkin minulle valaisevasti ilmaistu.

Tässä mielessä Puolimatka lähestyy asiaa väärin päin. Torrancea ihaillessaan hän tulee selittäneeksi miksi tietyntyyppisen kristityn on ideologisesti koherenttia luottaa tieteeseen. Että miten luonnonlait ja sattuma ja järjenkäyttö ovat kristitystä järkeenkäypiä. Mutta tämä on aivan eri asia kuin selittää että tiede johtuu kristinuskosta ja kristillisestä ajattelusta. Psykologisesti Torrancen ratkaisussa ei ole oikeastaan mitään henkeä sillä se ratkaisee ongelman jota normaali ihminen ei pidä ongelmana. Jos tämän "ovatko aistini luotettavia" -kysymyksen poisselittäminen olisi relevanttia, suurin osa ihmisistä suurimmassa osassa kulttuureista olisi tehnyt sen jo. Itse asiassa Torrancen selitys tuntuu olevankin järkevä juuri niin päin että hän on ensin luottanut järkeensä ja omaan itseensä ja sitten on selittänyt miten se on hänen uskontonsakin mukaista. Järkeily etenee tässä kohden siis aivan väärään suuntaan. Se ei ratkaise tieteen syntymisen ongelmaa, vaan pikemminkin kertoo että tämä kyseinen kysymys on irrelevantti. Jos kysymys on että miksi yksi kulttuuri keksii tieteen mutta toiset eivät, ja sattumaa ei hyväksytä vastaukseksi, niin warrant -asenne ei toimi koska siinä vakiolla selitetään muuttujaa. Ihmiset yleensä luottavat aisteihinsa ja järkeensä kaikkialla joten tieteen keksimisen este tuskin on tämä mainittu.

Itse asiassa tässä kohden toinen kristitty, Päiviö Latvus, voisi olla hyvä esilletuotava. Hän on kirjoittanut "Ymmärryksen siivet" -teoksen joka käsittelee samaa aihetta kuin Puolimatka. Sillä vaikka hänenkin päättelyissään on samantapaisia ongelmia kuin Puolimatkalla, niin hän sentään tuo esiin uusplatonistit. Hän pitää tätä ajattelutapaa ongelmana tieteen kehitykselle. Lisäksi hän korostaa sitä miten deduktiivista päättelyä pitää tasapainottaa induktiivisella ajattelulla.

Itsekin ajattelen että mystikot ovat helposti haaste tieteenteolle. Heidän mukaansahan maailma on virheellinen tai jopa harha. Kun luontoa "naturalismia" halveksitaan pinnallisena ja nähdään että kaikki tärkeä on tuonpuoleisesssa, on tässä mielentilassa vaikeaa tehdä tiedettä. Tämä mielentila on toki laajempikin. Ja tämä asenne on hyvin ihmisille tyypillinen. Ja näin, niin paljon kuin Zen -buddhalaisten munkkien koaneista saatan pitääkin, on selvää että tässä ilmapiirissä tieteenteko jää hyvin helposti irrelevantiksi sivuseikaksi.

Samoin psykologian kautta tiedän, että ihmiset ovat taipuvaisia maailmankuvallisuudelle ja vahvistusharhalle. Ja tämä näkökanta johtaa heikkoon tieteentekemiseen. Tästä irtautuminen on siksi hyvin tärkeää. On kyettävä tekemään muutakin kuin rationalisoimaan loogisia perusteita sille miksi ennaltapäätetty johtopäätös on tosi. Induktio, jossa korostetaan nimenomaan koeteltavia ja periaatteessa falsifioitavia ja testailtavia induktioita, ovat hyvin hyvin tärkeitä.

Tämänlaatuinen naïvi suhde havaitsemiseen on tyypillistä kreationisteille. Esimerkiksi "were you there" -kysymys on heille aivan normaali. Tämä korostaa sitä miten he luottavat arkiaisteihin. Ja he eivät yleisesti ottaen pidä induktiosta. Siksi en tavallaan ihmettelekään sitä miksi niin harva nykyajan huipputiedemiehistä on kreationisteja. Puolimatkakin tunnustaa asian, hän tosin taitaa tässä yhteydessä puhua maailmankuvallisesta vainosta joka näyttää "naturalistien" asenteellisuuden ja avoimen keskustelun välttämisen. Näkökulma, jota hän yllättävän vastahankaisesti tuo esiin vaihtoehtona siinä vaiheessa kun hän tuotannossaan intoutuu kehumaan sitä miten esimerkiksi Newton oli ehdottoman kristillinen tyyppi, sellainen joka piti täysin mekaanista maailmankaikkeutta naurettavana.

Tämä yllättävä vastahankaisuus voi tosin olla vähemmän yllättävää kun muistaa että mikä tahansa on mahdollista ihmiselle joka ensin korostaa että demarkaatio -ongelma on relevantti ongelma ja siksi on tärkeää huomioida sellaisia asioita kuin "maailmankuvallisuus" ylipäätään. Että tieteen vaatimukset ovat naturalistien pelisääntöjä joita säädetään naturalistien ehdoin. Ja joka sitten kuitenkin kirjoittaa kirjoja siitä miten tiede syntyy. Vaikka tämä tietysti vaatii "tiede" -käsitteen määrittelemistä jonka kautta sitten ollaankin siinä että demarkaatio -ongelma olisikin enemmän tai vähemmän ratkaistu juttu ja korkeintaan irrelevantti kuriositeetti.