Kun katsotaan keskiaikaista elämää Euroopassa on ymmärrettävä se, että noin karkeasti ottaen miekat olivat kalliita. Mutta tätä ei saa ymmärtää väärin. Moni voisi tästä ajatella että miekat olisivat rikkaiden omaisuutta. Ja näin selittyisi miten miekka olisi erityisen ritarillinen ; Ase joka on kallis muuttuu äärimmäisen helposti statusesineeksi.
Miekan statusarvoa on lisännyt se, että se ei itse asiassa ole erinomainen sota-ase. Se onkin usein enemmänkin sekundaarinen ase jota käytetään koska paremmat on menetetty. (Poikkeuksia on. Landsknechtit käyttivät jättimäisiä kahdenkädenmiekkoja pääaseenaan. Mutta nämä ovat poikkeuksia ja heidänkin käyttämänsä miekka oli hyvin epätavallinen miekka, esimerkiksi juuri kokonsa vuoksi.)
Tästä hyvänä esimerkkinä ovat samurait katanoineen. Katana ei ollut samuraiden sota-ase. He olivat ratsailla kulkevia jousimiehiä. Ja sekundaarisena aseena heillä oli jokin pitkän varren päässä oleva ase (ns. polearm). Katana oli sodassa tertiaarinen ase. Ja muutoin hyödyllinen koska sitä oli kätevä kantaa mukana arjessa. Miekka yksinkertaisesti ollut säällisen kokoinen arjessa mukana kuljetettava esine. Ja siksi miekat ovat yleisesti ottaen olleet jonkinlaisia yhdenkädenmiekkoja tai korkeintaan pitkiämiekkoja. Ne ovat vielä sen verran lyhyitä että niitä voi kuljettaa mukana ilman valtavia ongelmia. (Tältä osin miekka muistuttaa hieman nykyajan upseerien pistooleita jotka eivät ole erinomaisen hyviä sodan aseita.)
Ja sitä voidaan käyttää mukavasti niin hevosen selästä kuin jalan. Koska miekka ei ole koskaan ollut pääaseena, siihen panostaminen on ollut helposti pröystäilyä. Siksi ei olekaan ihme että miekkoja on käytetty myös jonain jonka päätarkoitus ei ole sotaan tai itsepuolustukseen valmistautuminen. Itsepuolustus on ollut sekundaarinen tarkoitus. Kun on lähdetty kaupungille on ollut tärkeää osoittaa varallisuuttaan. Näin osa miekoista ovat olleet hyvin kalliita.
Miekkoja on ollut myös melko kallista huoltaa. Kun ase ei ole tärkeä sodassa, sen tekeminen on vaikeahkoa, se vaatii ostamisenkin jälkeen huoltoa joka tarkoittaa rahankulua, ja se muuntuu statusesineeksi, on selvää että miekkojen korkea hinta ei ole mikään huono ajatus.
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.
Voidaan lähteä jopa siitä että tosiasiassa keskiaika on 1000 vuoden ajanjakso. Ja näin pitkää aikaväliä ei voi olettaa muuttumattomaksi monoliitiksi. Mutta toisaalta keskiaika ei myöskään ollut rooman aikaa. Roomalaiseen aikaan gladius oli standardiase. Varhaiskeskiajalla miekat eivät ollet yhtä yleisiä. Silloin miekkojen tekeminen oli kohtuullisen kallista. Ja miekat olivat harvinaisia ja kalliita. Kuitenkin 1200 -luvun loppupuolelle mentäessä miekoista tuli yhä yleisempiä ja yleisempiä. Metallurgia kehittyi tuohon aikaan ja miekkoja voitiin massatuottaa. Lisäksi miekkojen hintoja alensi se, että monet varhaiskeskiajan miekatkin olivat säilyneet. Oli siis paitsi uusia miekkoja myös suuri kasa miekkoja jotka oli tehty aikaisemmin. Ja jo tuolloin "kirpputorimiekat" olivat yleisesti edullisempia kuin sellaiset jotka seppä teki sinulle itsellesi tai jotka ostit uutena.
Siksi ei ole tavatonta löytää uudelleenkahvoitettuja, uudelleenmuotoiltuja ja muuten fiksailtuja miekkoja joissa on hyvin vaikeaa sanoa että "miltä ajalta ne ovat". Siksi että on filosofinen kysymys onko alkuperäinen miekka se ensimmäinen versio aseesta on tehty silloin vai onko se ajoitettava siihen hetkeen jolloin se on uudelleenmuotoiltu, hiottu ja siihen on tehty uusi kahva.
Tämä näkyy myös osittain sitä kautta että tunnetut miekkailumanuaalit alkoivat ilmestymään pian tämän jälkeen. Tämä johtui siitä että tuossa vaiheessa miekkailunopettajia alkoi olemaan yleisemmin. Fiore dei Liberi ei välttämättä ollut erityisen ensimmäisiä miekkailunopettajia - hän ei innovatiivisesti keksinyt miekkailunopettajien ammattikuntaa - mutta hänen teoksensa on eräs varhaisimpia säilyneitä ja tunnettuja teoksia. Hän tuskin oli aikansa ainut. Mutta ajalta jolloin miekkailunopettajia oli runsaasti on todennäköistä että edes jokin niistä säilyy. Miekkailumanuaalien ajat ja yleistyminen ovat epäsuoria vihjeitä siitä että miekat alkoivat olemaan melko yleisiä. Yleisyys viittaa jossain määrin hintaan. (Tosin ei hirvittävästi koska varhaisimmat manuaalit olivat jotain jolla opetettiin varakasta ylhäisöä. Tämä elitismi tarkoittaa että yleisyys ja hinta on otettava tältä osin varovaisesti.)
Hinta ja hinnan ääripäät.
Itse asiassa sen lisäksi että miekkailukouluja alkoi olemaan jokaisessa suuremmassa kaupungissa myös yliopistot ottivat miekkailukoulutuskäytäteen omakseen. Ja tämä vaatii sitä että miekat ovat kohtuullisen yleisiä. Tämä toi hintoihin variaatiota. Yliopistot ovat sitten olleet siitä hyödyllisiä, että niissä on inventoitu asioita. Ja näihin inventaareihin liittyy myös hintojenarviointia. Ja koska monilla yliopistoilla on kunniakkaat vuosisataiset perinteet, nämä kuitit ovat säilyneet. Historiantutkijoiden paras ystävä onkin byrokraatti tai lakimies tai pedanttinen kauppias. Historia on kuulemma voittajien, poliitikkojen ja sotapäälliköiden kirjoittamaa. Mutta todisteet ovat byrokraattien jäljiltä.
1: Yliopistoissa harjoitteluun käytetyt miekat ovat olleet varsin edullisia. Niiden tehtävänä ei ole olla taideteoksia vaan kestää harjoittelun vaatimukset. Tyypillisesti yliopistojen miekkojen kallein osa oli huotra. Samaa hintaluokkaa olivat myös tavallisten ihmisten kuolinpesistä testamentatut miekat. Listatuissa omaisuusluetteloissa on usein mainintoja miekoista. Näiden hinnat ovat olleet varsin vaatimattomia. Myöhäiskeskiajalla englannissa testamenteissa olevan vähäarvoisen miekan arvo on saattanut olla 2-3 penceä. Joka on vastannut suurin piirtein alhaisista alhaisimman rivisotilaan päiväpalkkaa. Toki sotilaalla on ollut muutakin kuluja kuin aseenostaminen, esimerkiksi syöminen ja olut. Mutta tämä demonstroi kuitenkin sen että halvan miekan hankkiminen ei ole ollut mitenkään erityisen kallista.
2: Toista ääripäätä sitten kuvaa saman aikakauden kuninkaan. Henrik V:den tilaamat lahjamiekat. Hän lahjoitti niitä diplomatiamielessä muiden maiden kuninkaille, korkea-arvoisille ylhäisille ja vastaaville. Näiden miekkojen hinnat olivat pari tuhatta puntaa kappaleelta. Ja 1400 -luvun alkupuolella tuo raha tarkoitti määrää jolla pystyi ostamaan huvilan.
Kuin auto.
Variaatio kertoo lähinnä ääripäät. Ja tämä johtaa otsikossa mainitsemaani analogiaan. Keskiaikana miekka on vertautunut nykyajan autoon. Monellakin tavalla.
* Karkeasti sanoen on pätevää sanoa että auto/miekka on yleisesti ottaen kallis. Niiden ylläpitokaan ei ole edullisinta mahdollista. Hinnassa on silti runsaasti variaatiota.
* Käytännössä kykenet saamaan periaatteessa toimivan pelin äärimmäisen pienellä panostuksella ja nämä hankinnat kuitenkin hoitavat esineen perusfunktion. (Sen terävä pää menee sisään miltei varmasti murtumatta tai se kuljettaa sinut paikasta A paikkaan B jättäen vain pakoputken tielle.)
* Aivan jokainen jossain työssä käyvä ihminen joka haluaa sellaisen saa sellaisen ilman aivan hirvittäviä uhrauksia muussa elämässä.
* Molempien joukossa on sellaisia luksusesineitä jotka ovat niin kallita että vain aivan rikkaimmalla voi olla mitään mahdollisuuksia edes unelmoida niistä. (Ja nämä luksusesineet ovat yleisesti ottaen arjen tasolla käyttökelvottomia. Timanttikoristeet eivät paranna otetta ja kultahiluaseet hajoavat. Lamborghinilla joutuu kitkuttamaan 60 kilometrin nopeusrajoitusalueilla eikä maksimivauhtia saada lähestyttyä edes moottoriteillä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti