Vastakulttuuri

Seurakuntalaisessa oli kirjoitus jonka mukaan kristinusko on vastakulttuuri. Ajatus on luonnollisesti jonkin verran huvittava. Sillä onhan jokainen ääripatavanhoillinen fundamentalistikreationisti tunnetusti omasta mielestään radikaalin rohkea toisinajattelija. Mutta tässä ajatusta pohjustettiin hieman eri tavalla.

Siikavirta esittää, että "Kristillisen maailmankuvan mukaan universumi on mennyt rikki. Se ei siis kelpaa hyvän elämän mitaksi. Tämä on täysin ristiriidassa ateistisen maailmankuvan kanssa, jonka mukaan arvot ovat johdettavissa asianlaidoista."

Ajatus on melko poikkeava. Sillä jos ajattelemme teologiaa, siellä ateismi-teismi -väännössä ollaan jopa rasittavissa määrin fiksoiduttu ns. pahan ongelmaan. Siinä perussävynä on yllättävän usein se, että ateisti esittää että se mikä on ei ole eettistä. Eli maailmassa on pahaa. Ja toisaalta kristitty hyvin usein selittää sitä miten tämä pahuus on perimmiltään illuusio. Tässä syntyneen konvention perusteella voisi jopa sanoa että
1: Nimenomaan kristitty joka ajattelee että maailman on luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala on sitten tehnyt siitä parhaan mahdollisen maailman. Näissä Leibniziläisissä sävyissä olisi nimenomaan oikein vetää päätelmiä sitä miten pitää olla siitä mitä on.
2: Ateistit taas ovat sitten vetäneet vastapoolia. Itse asiassa Humea pidetään usein ateistina, luultavasti juuri sen vuoksi että hän moitti ihmeitä ja korosti humen giljotiinissa sitä miten siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.

Humemutka.

Mutta sitten on syytä muistaa, että Humen ateismi nojaa pääasiassa sellaisiin anekdootteihin, kuin siihen missä kaatunutta Humea oli tullut auttamaan nainen, joka oli suostunut auttamaan Humea vasta kun tämä kääntyy kristityksi. Hume piti tätä opportunismia tilannetajuisena. Mutta Hume oli todennäköisesti jotain muuta kuin ateisti. Hän vastusti enemmän taikauskoa kuin kaikkea uskoa. Tästä voi saada esimerkkiä katsomalla Humen "pahamaineista" tai "maineikasta" "Dialogues Concerning Natural Religion" -teosta, jossa hän sanoo aivan suoraan "But surely, where reasonable men treat these subjects, the question can never be concerning the Being, but only the Nature, of the Deity. The former truth, as you well observe, is unquestionable and self-evident. Nothing exists without a cause; and the original cause of this universe (whatever it be) we call God; and piously ascribe to him every species of perfection."

Paul Russell onkin "The Riddle of Hume's Treatise: Skepticism, Naturalism and Irreligion" tulkinnut Humen tuotantoa siten, että kokonaiskuvaksi saadaan hyvin kompleksinen hahmo jota voisi kuvata enemmän "uskonnottomaksi" (irreligious). Hume esimerkiksi kirjeissään on vastustanut itseensä kohdistettua ateismileimaa, luultavasti hyvin samantapaisista syistä kuin esimerkiksi itse teen. Enkä siitä hieman säälittävästä syystä jota itseään "kulttuurikristityiksi" kutsuvat de facto ateistit sanovat silloin kun ovat ateisteja mutta turvautuvat Heikki Räisäsen sanoihin. "Ateisti-termi särähtää korvaani, koska siihen liittyy vapaa-ajattelun puolelta tulevia, ei aina kovin rakentavia assosiaatioita. Suosittelen kulttuurikristitty-termiä niille, jota eivät voi katsoa olevansa tunnustavia kristittyjä mutta arvostavat kristillistä perinnettä ja kamppailevat sen kanssa. Se on ikään kuin positiivinen versio tapakristittynä olemisesta." Se, että ihmiset eivät erota ns. antiteistiä ateistista ei ainakaan kohene sillä että joku rupeaa saivartelemaan ja luo käsityksiä kuin olisi kristitty vaikka ei ole. Jos ei halua olla kristitty ja asiallinen ateisti, on syvänä ongelmana se, että tuomitaan hyvin helposti joksikin jota varten olisi käsite "antiteisti". Ja tämän eron esilletuominen on ollut monille riittävän vaikeaa ilman tätäkin. (Itse toki vain huudan ihmisille, siitä tulee parempi mieli hänelle itselleen. Mutta monet tiedätkä, ateistit, ovat hankaluuksissa tämänlaisten asioiden kanssa.)

Miksi paha olisi kristitylle ongelma?

Joku voisi ajatella että hairahduin sivupolulle. Mutta Humen synnyttämä hämmennys on hyvä tuoda esiin ihan sen takia että se ikään kuin keikuttaa venettä. Konventiossa pahan ongelma pitää ratkaista ja se on ongelma joka nimenomaan kristityn olisi ratkaistava.

Kuitenkin pahan ongelmaan tunnetaan varsin v-mäinen paratiisikortti. Jos maailma on todella paras mahdollinen maailma, niin miten pelastus johonkin paratiisiin voisi olla mahdollinen? Jos vapaa tahto on se joka turmelee ja tuo kärsimystä, niin onko paratiisissa sitten vapaan tahdon puute? Jos tämä on paras mahdollinen maailma, niin onko paratiisi parempi kuin paras mahdollinen maailma ja jos on niin miten maailmamme muka sitten on paras mahdollinen?

Vaikka tämä ratkaisu selittäisi miksi monet uskonlahkot ovat sellaisia kuin ovat. Selittäisi miksi niissä ollaan niin lammasmaisia ja dogmaattisia, kuin jotain puolirobotteja. (Koska kyseessä on harjoittelu tuonpuoleista varten.) Niin ei se silti ole kovin tyydyttävä vastaus. Kenties olisi todellakin reippaampaa ottaa perisyntiä korostava - kenties jopa uusplatonistisia sävyjä saavan pakanallinen - ajatus siitä että maailma on roskaa ja siksi siitä miten asiat ovat ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla.

Ja tämä mutka johtaisi siihen että uusateisteilla olisi jännittävä dilemma. Siellähän tämä on niitä asioita joista ei olla yksimielisiä. Dawkins kannattaa humen giljotiinia kun taas Sam Harris pitää periaatetta merkityksettömänä. (Tässä Harris on itse asiassa hieman paradoksaalisesti samaa mieltä Humen itsensä kanssa. Humelle is-ought -ongelma oli jotain joka nostettiin esiin ikään kuin induktion ongelman rinnalla. Humen mukaan induktion ongelma oli toki loogisesti validi, mutta se ei estänyt tiedettä toimimasta. Ja tällä samalla ystävällisen joustavalla asenteella Humen lempiasia, etiikka, saatiin sekin vakavan tutkimuksen piikkiin.) Tästä seuraa se, että:
1: Dawkinsille pahan ongelma on todellakin "tyhjä kysymys" joka ei tavallaan vaadi tai kaipaa mitään ratkaisua. Tämä sopii hyvin yhteen Dawkinsin kantaan siitä että jokainen kysymys ei ole relevantti. Dawkinsista se, että kysymys voidaan muotoilla ei tee siitä kysymystä joka tarvitsisi vastausta tai jolle edes olisi vastausta. Osa kysymyksistä on absurdeja, kuten kysymys kolmosen väristä.
2: Sam Harrisilla on tietyssä määrin pahan ongelma. Ja paradoksaalista kyllä hänkin tuntuu selittävän sen vetoamalla vapaaseen tahtoon. Tarkalleen ottaen siihen että ihmiset seuraavat uskontoaan dogmeineen eivätkä omaatuntoaan.

Kaikesta huolimatta on selvää että Siikavirran ajatukset siitä mitä ateismi on ja ei ole on hyvin lattea. Mutta samoin hän kohtelee tietysti kristinuskoakin. Liiallinen yleistäminen molemmin puolin latistaa tässä kohden tehoja ja häiritsee ainakin minua syvästi. Mutta kenties tätä tarvitaan asian ymmärrettävyyden vuoksi, mikä on itselleni sekundaarista. (Tai ainakin tekosyy johon viittaan ketun ja pihlajanmarhojen hengessä sen vuoksi että en osaa kirjoittaa.)

On kuitenkin piristävää  kuulla siitäkin vaihtoehdosta että nimenomaan ateistilla olisi vahva luottamus objektiiviseen moraaliin. (Is-ought -ongelman kieltäminen johtaa siihen. Siikavirta ei sano asiaa ääneen mutta tämä on seuraus siitä jos siitä miten on voidaan päätellä miten asioiden pitäisi olla.) Olen itsekin kyllästynyt kuulemaan siitä miten elämääni sopii pelkkää arvotyhjiötä ja nihilismiä. (Tai sitten olisi älyllisesti epärehellinen kun ei vie maailmankuvaansa sen ainoaan mahdolliseen johtopäätökseen.) Että kristityn elämässä voisi olla epävarmuutta moraaliarvojen ytimestä. Että usko on tämän jälkeen premissi johon heittäydytään tavalla joka ei ole rationaalisesti täysin perusteltua vaan uskonvaraista. Tätäkin mahdollisuutta ja tilannetta on mukava saada joskus näkyviin ns. kristillisilläkin foorumeilla.