Ihmisten käyttäytymisessä on yleensä jotain järkeä. Silloin käyttäytyminen hyödyttää jollain tavalla. Yleensä hyöty tarkoittaa syömistä, lisääntymistä tai muuten vain ei-kuolemista geneettisessä ja yksilöllisessä mielessä.
Mutta monesti ihmiset käyttäytyvät tavalla jossa ei ole mitään mieltä. Ihmiset tekevät asioita joilla ei ole mitään käytännöllistä merkitystä. Tekoja jotka eivät joko suoraan tai epäsuoraan käsittele ei-kuolemista. Usein ihmiset liittävät tähän toimintaan sanoja tai äännähdyksiä jotka eivät välitä mitään käyttökelpoista informaatiota joka ajaisi itsen tai jonkun muun ei-kuolemista. Tällöin kysymys on jonkinlaisesta viihteestä.
Ihmisillä on usein - silloin kun he aktiivisesti harjoittavat ei-kuolemistaan - tarvetta tehdä asioita yhdessä. Silloin ihmiset ponnistelevat jonkun hyödyllisen tavoitteen eteen. Ihmiset ponnistelevat samaan suuntaan toisiaan auttaen. Ja kun tavoite on valmis, kaikki nauttivat yhdessä yhteistyön hedelmistä. Viihde on sitä että mitään yhteishyödyllistä tavoitetta ei ole. Ihmiset toimivat kuitenkin yhdessä jonkun keinotekoisen absurdin tavoitteen, ja luovat siihen keinotekoisia haasteita esimerkiksi kilpailun muodossa. Sitten kaikki tekevät sitä samaa asiaa tämän haasteen eteen. Ja lopulta kaikki saavat samantyyppistä iloa mitä he saisivat jos tekisivät oikeasti jotain hyödyllistä. Paitsi häviäjät eivät aina saa iloa.
Ihmisten kannalta erikoista on se, että absurdius ei jää tähän. Viihde voi abstraktoitua rituaaliksi. Ja rituaali taas on vähän kuin viihdettä jossa tätä yhteistä tavoitetta tavoitellaan. Mutta tätä yhteistä tavoitetta ei enää ole. Mutta tämäkään ei monille ihmisille riitä. Siinä vaiheessa kun otetaan rituaali jossa leikitään että siinä sittenkin on se yhteinen tavoite. Siinä vaiheessa aletaan puhumaan uskonnoista. Uskonnoissa on kysymys viihteen ja rituaalien tuomasta hyvästä mielestä ja yhdessä tekemisestä. Usein tämä toteutuu ilman hyvää mieltä ja yhteistyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti