Metametafysiikka

Väittelin hyvin erikoisen väittelyn tieteellisyydestä. Vastapuoleni näkökulma oli sosiologinen ja minun taas tieteenfilosofinen. Lopputulokseksi tuli se, että keskustelimme yhteismitattomasti.

Kun sosiologi näkee että tieteessä ei ole puhdasta tiedettä siinä mielessä, että tutkimusohjelmia ohjaavat poliittiset intressit ja maailmankuvat, en tietenkään voi olla enempää samaa mieltä.
1: Näen että ihmisten maailmankuvat ovat hypoteesinmuodostuksessa hyvin oleellisia ; Ei ehkä siinä mielessä että tietty maailmankuva avaisi silmät Tosille Uskomuksille, vaan siinä mielessä että ne rajoittavat asioita joita mieleen tulee ja ei tule. Näin ollen yhden maailmankuvan jumiutus voi hidastaa tiedeprosessia.
2: Politiikka, tutkimusetiikka ja tiedemaailman sisäinen selkäänpuukotus ohjaa sitä mitä aiheita pidetään tärkeänä ja kiinnostavana aiheena.

Kuitenkin pieni epistemologi mielessäni selittää että ei pidä vetää asioita ihmisiin ad hominem. Että tiedon kannalta oleellisempaa on, että politiikka voi vain ehkä suunnata mitä tietoa tulee. Eli se ohjaa tiedonkeräämisen suuntia, mutta ei koske välttämättä itse tietoa. Tässä mielessä on syytä olla torjumatta edes kreationistia siksi että hänellä on uskonnollinen intressi ja maailmankuva. Heidät on torjuttava siksi että lopputulokset joita he esittelevät eivät ole hirvittävän fiksuja. On siksi erotettava intressi joka suuntaa tiedonhankintaa sellaisesta intressistä joka määrää minkälaisia tuloksia testeistä on tultava.

Yhtenä syynä tähän kaikkeen on se, että metafysiikka on hirvittävän omituinen käsite.

Jokainen käyttää termiä "metafysiikka", varmasti jopa koulusas aloittavilla on jonkinlainen käsitys siitä. Kuitenkin jopa koulutetut ihmiset voivat käyttää sitä epämääräisesti ja epäselvästi.
* Metafysiikkaa voidaan käyttää oppialana. Tällöin se on jonkinlainen teema. Hieman kuten logiikkaa tutkivat loogikot, ja filosofiassa kauneutta tutkivat estetikot. Metafyysistä asennetta voidaan tällöin ikään kuin heijastaa ihan mihin tahansa.
* Se voidaan liittää tiettyihin kysymyksiin eli metafysiikka olisi aihe. Esimerkiksi metafyysikoiden nähdään pohtivan sitä mikä on "objekti" tai "seuraus". Tällöin metafysiikka on tutkimusala joka ei ole välttämättä sitoutunut mihinkään teemaan.
* Tieteenfilosofiassa metafysiikka näyttäytyy usein lähinnä jotain joka ei ole epistemologiaa. Tai sitä osuutta perustelemattomuutta joka on väkisin mukana prosessissa. Tällöin metafyysisyys olisi jotenkin huono asia.
* Empirismikeskustelussa asia vääntyy helposti vielä askeleen. Silloin näyttää siltä että metafyysisyys viittaa enemmän siihen että jotain tehdään perinteisellä rationalistisella lähtökohdalla. Eli jonain jossa on klassista logiikkaa, premissejä ja johtopäätöksiä. Eli metafysiikka olisi ikään kuin empirismin kanssa osittain päällekäinen mutta kuitenkin jotenkin sen kanssa oleellisesti riitelevä paralleeri oppisuunta, kenties jopa kilpailija. (Jollain sellaisella tavalla joka voi tuoda mieleen ritaritarinoissa olevan "arkkikilpailijan" jotka ovat tavallaan kavereita ja vihollisia ja jotka yrittävät voittaa kilpailijansa hyveellisyydessä ja urheudessa.)

Usein käytännössä metafysiikka itse asiassa näyttää olevan jonkinlainen jämäluokka joka tarkoittaa tilanteesta riippuen eri asioita. Ja näistä konventioista ollaan usein jossain määrin tietoisia. Käsitettä käytetään sotkuisesti, mutta kuitenkin jotenkin kontekstiin sidotusti. Tämä "jämäluokkaus" saattaa olla jopa historiallinen jäänne ; Koko sana 'metafysiikka' syntyi tarpeesta luokitella Aristoteleen "Fysiikan" jälkeisiä teoksia. Aristoteles tutki näissä teoksissa ”ensimmäiseksi filosofiaksi” ja ne erosivat luontoa "fysikaalisena" tarkastelevasta filosofiasta. Ne nimettiin vain "τὰ μετὰ τὰ φυσικά" fysiikan jälkeen. Eli noin karkeasti luokitus syntyi ja nimettiin "jotain muuta" suhteessa fysiikkaan.

Tämä näkökulma on korostanut sitä että metafysiikka olisi konkreettisesti ontologiaa. Oppia olemassaolosta. Jotain joka on "metaa" suhteessa fysiikkaan. Aluksi metafysiikka tutkikin asioita jotka nähtiin fysiikan ulkopuolelle. Ennen kaikkea ensimmäisistä syistä, ikuisuudesta ja vastaavista aiheista. Metafyysikot tutkivat arjelle vieraita ja erikoisia aiheita. Metafysiikka olikin outoa ja kiinnostavaa ja jopa mielikuvitusta kiihottavaa. (Monella on tästä erimielisyys. Mutta samasta syystä ufosalaliitto on skeptikoista kiinnostavampi aihe kuin vaikkapa kemian filosofia. Jota muuten on olemassa. Kemian filosofiaa on olemassa.)

Sittemmin metafysiikka on laajentunut. Metafysiikasta on tullut ontologiaa laajempi käsite. Yleinen metafysiikka, eli ontoliset peruskysymykset nähdään toki yhä metafysiikan ytimeen. Mutta sen ympärillä on sitten paljon kaikenlaista muuta. On erityinen metafysiikka, joka tutkii perinteisen metafysiikan erityiskysymyksiä ja eri filosofian aloista nousevia metafyysisiä kysymyksiä, kuten vaikkapa evoluutioteorian kohdalla voidaan miettiä "mikä on funktio" ja "mitä adaptaatio tarkoittaa" -tyylisiä kysymyksiä. Tai sitä että minkälainen maailmankuva tukee evoluution tutkimista vaikkapa teologian sijaan. (Ottamatta kantaa kumpi on "oikeasti TottaTotta".

Itse asiassa metafysiikan luonne on itsessään metafyysinen kysymys. Osa näkee sen jonain joka tutkii universumin perustaa. Toinen näkee sen ontologiana. Kolmas näkee sen kysymyksinä joita voidaan lähestyä vain rationalistisin mutta ei empirisin keinoin. Ja neljäs näkee sen jonain joka on vain jämäluokka johon laitetaan asioita silloin kun niille ei ole muutakaan nimeä, tavalla jossa ymmärrys paranee kun tajutaan että asiat paranevat ja opimme jotain jos voimme muuttaa metafyysisen kysymyksen joksikin muuksi kuin metafysiikaksi. Joku näkee sen metatieteenä. Eli jonain joka on suhteessa johonkin muuhun ja joka puhuu asian sijasta siitä mikä tuota asiaa sitten käsitteleekään.

On joka tapauksessa hyvä miettiä näitä ja joskus täsmentääkin. Turhia riitoja voisi jäädä tekemättä.

Numero pondere et mensura Deus omnia condidit

Neil de Grasse Tyson on lähestynyt Intelligent Designiä kriittisesti, mutta erikoisesta kulmasta. Hän korostaa että monet ihmiset kokevat syviä mystisiä kokemuksia katsellessaan erityisesti universumia ja luontoa. Näin ollen kauneuden kokemuksen alla on erityisesti astronomia ja biologia. Hän perustaa näkemyksensä myös historiaan jossa nimenomaan viisaat miehet ovat kannattaneet Intelligent Designin sävyisiä ajatuksia. Hän nostaa esille laajan kavalkaadin Newtonin ja Galilein kaltaisia selvästi oppineita miehiä jotka ovat viitanneet ihmistä suurempaan mysteeriin tiedeaiheisissa kysymyksissä.

Samalla hän kuitenkin tuo esille trendin. Hän esitti että Newton oli varsin hiljaa Jumalakysymyksistä uransa tehokkaimpana aikana, mutta seinän tullessa vastaan hän sitten oli lausunnoissaan huomattavasti teistisempi. Kun Newton ei osannut selittää useampien kappaleiden ratoja laskelmillaan, hän vetosi Jumalaan. Hänen aikanaan ei ollut riittävää matematiikkaa, ja myöhemmin näissä samoissa ongelmissa ei sitten enää viitattu Jumalaiseen kontrolliin. Laplace ei näissä kysymyksissä enää tarvinnut kyseistä hypoteesia. Kuitenkin pyhyyden kokemusta siirrettiin muihin tiedon aukkoihin.

Tysonin korostuksena oli se, että tämänlaisten kysymysten kysyminen on ihmisille hyvin luonteenomaista. Se liittyy paitsi kauneuden tunteeseen, myös tietämättömyyteen. Ja että kun katsotaan tilastoja, voidaan huomata että valtaosa ihmisistä uskoo Jumaluuteen. Tutkijoissa tilastot sitten siirtyvät ateismin suuntaan. Ja huippututkijoista valtava määrä on ateisteja.

Tämä olisi vielä hyvin klassista ID -kritiikkiä. Mutta Tyson korostaakin, että tämänlaisia kysymyksiä ei voi kuitenkaan halveksua. Sillä kun katsotaan huipputiedemiehiä, kuitenkin 15% uskoo yhä Jumalaan. Tysonin mukaan on mielenkiintoista, että se ei ole nolla. Terävimmistä mielistä, mukaanlukien Newtonit ja vastaavat, kertovat että ajatus ei ole pelkästään typeryyttä. Ei voida siksi järkevästi olettaa että ID voitaisiin oikeasti päihittää millään kansan valistamisella. Vaikka hän itse on kuuluisa tieteen popularisoijana, hänestä ei voida olettaa että kansalaisten mieltä voitaisiin jotenkin muuttaa enemmän kuin mitä koulutus tekee huipputiedemiehille.

Tysonin ajatus onkin se, että ID:n tapa käsitellä tietämättömyyttä on ihmisille hyvin tavallinen. Ja että ihmisen on vaikeaa hyväksyä että "johonkin vain on ratkaisu". Monissa mysteereissä onkin huomattavaa, että ongelman ratkeamiseen voi mennä vuosikymmeniä. Jos ongelman ratkaisuun sopivaa matematiikkaa tai fysiikan teoriaa ei ole vielä edes kehitetty, ja tämän valmistuminen ei tapahdu tutkijan omana elinaikana, on ajatus tietämättömyydestä monelle raskas.

Näin ollen ID -henkisiä lausuntoja ei pidäkään tyystin kieltää. Niiden esittäjät eivät luultavasti itse ratkaise kyseisiä ongelmia, mutta kenties paikalle tulee joku muu joka käärii hihansa. Ja jos ID tuo esille jotain, on sen tietysti myös tehtävä tieteellisiä löytöjä. Kuitenkin sen ylivaltaa tulee rajoittaa. ; Sillä aukkojen Jumala paitsi viittaa mysteeriin, myös yrittää peittää sen. Se ei siis tee sitä minkä pitäisi, eli näytä missä on tietämättömyyttä selvitettäväksi, vaan peittää sen mielikuvin.

Keino on hyvin sama kuin arkiajattelussakin. Ihminen katsoo avaruutta ja näkee siellä kotkan mallisia pilviä. Uljas hahmon näkeminen liitetään mahtipontisesti Jumalaan - toisin kuin silloin kun löydetään tähtisumu joka näyttääkin hämähäkinmahalta tai joltain iljettävältä. Kauniin kukan vieressä ei nähdä limaista ja rujoa ja myrkillistä olentoa. Ja avaruudestakin puhutaan kuinka se on ihmisen elämälle sopiva, mutta tässä ei huomata että valtaosa avaruudesta tappaa ihmisen välittömästi. Mielikuva, vaikutelma ja analogia tuovat selityksen tunteen. Ja jos tämän rikkominen "loukkaa uskontoa", tutkimista helposti rajoitetaan. Koska jos teologista argumenttia vastaan hyökkää, sen voidaan nähdä uhkaavan uskoa.
1: Moni uskovainen inhoaakin tieteessä menestyvässä USA:ssakin Big Bangia ja ainut tapa jolla Tyson puolustaa itseään esimerkiksi museossa esitelmöidessään on se, että hän sanoo keskustelevansa mielenkiinnolla tästä Big Bang -aiheesta, mutta että eläintieteen ja luonnonhistorian puolella on näytettävissä ihmisien ja apinoiden evoluutiota. Ja näitä Big Bang -denialisteja ei enää sen jälkeen nähdä tähtitiedenäyttelyn puolella.

Tyson ottaa esille islamilaisen tieteen kultakauden ja sen romahduksen. Kun maa vielä oli avoin ja monikulttuurinen, jossa islamilaisten lisäksi juutalaiset ja ateistitkin esittivät haasteitaan, tutkimus oli sen ajan huippuluokkaa monta sataa vuotta. Islam kuitenkin menetti tämän hedelmällisen asenteensa ja alueet ottivat vahvemman uskonnollisen roolin. Ja siksi nykyään islamilaisista maista on tullut vain hyvin vähän nobeleita. Se menetti asemansa eikä ole onnistunut palauttamaan sitä. Ja tämä on riski ID:ssä. Se kenties tuo esiin oikeita tiedon aukkoja, mutta ratkaistaessaan niitä se tekee sen tavalla joka toimii tiedejarruna. Sehän sanoo että tiettyihin kysymyksiin ei edes voi tulla vastausta. Näin ollen joku toinen tekee tähän liittyviä löytöjä ihan sen vuoksi että he eivät usko tätä vaan yrittävät.

Tysonin kannan mukaan tiede onkin oleellinen juuri siksi että se on talousveturi. Siihen liittyvät löydöt pitävät sisällään "löytäjän oikeuksia" jotka tahkoavat sivutuotteenaan myös maallista ja taloudellista menestystä. Ja hän korostaakin olleensa hyvin positiivinen kun Doverin oikeudenkäyntiin oli valittu tuomariksi John Jones. Tämä kun oli republikaanipuolueen kannattaja. Kreationistit tietysti ennalta juhlivat, sillä heidän näkökantansa on maailmankuvallinen. Demokraatti olisi ajateltu liberaalien ateistien ystäväksi - eli kuuluvaksi ryhmään joka on kreationismin vihollisryhmä. Tysonin mukaan republikaanit ajattelevat kuitenkin lompakollaan, joten mitään koraanikouluun viittaavaakaan tiedejarrua tuskin saataisiin yleiseen kouluun.

Referaatilleni on syy.

Tysonin näkemys on nykyään varsin valtavirtaa. Kuitenkin aikanaan nostatin hieman ... vaikeuksia ... korostaessani näkemystä jossa ID ei ole tiedettä vaan metatiedettä. Toisin sanoen se parhaimmillaan ja enemmänkin viittaisi kysymyksiin joita voitaisiin tutkia lisää. (Yhtenä syynä on juuri se, että ihmiset kestävät huonosti tietämättömyyttä. Kaunis halu tietää ja ymmärtää johtaa siihen, että väärä tieto ja pseudotieto voittaa ikävän todellisuuden.) Tämänlaatuinen kanta oli tietysti yllättävä koska ihmiset vielä siinä vaiheessa pitivät minua suhteellisen keskitasoisena ja tavallisena skeptikkona. Siis sellaisena joka ei sooloile ja hoopoile.

Irtiotto saattoi ärsyttää ihmisiä sosiaalisistakin syin. Mutta selvästi tämä näkemys ei silloin saanut kovin suurta suosiota. Yksi syy siitä varmasti onkin se, että se ei oikeastaan ole kovinkaan sosiaalinen. Eli sillä ei viitata selvästi "kumpaan leiriin kuulutaan". Intelligent Designin kannattajien ärsyyntyneisyyden voi tietysti ymmärtää sitä kautta että heidän argumentaationsa nojaa maailmankuvallisuuteen. Tysonin kanta taas korostaa sitä että teorian ja käytännön ero on siinä, että "teoriassa eroa ei ole, mutta käytännössä on". Eli ideologiat eivät oikeasti determinoisikaan valintoja ja päätöksiä niin vahvasti kuin "ideologiset perusoletukset" ja "a priori Jumalan kieltävät darwinistit" -korttejaan heiluttelevat ID -veikot näkevät. (Dogmaattisuus ja maailmankuvan sumentaminen koskeekin korkeintaan heitä itseään. Ja tiedepotentiaalinsa hukanneita islamisteja.)
1: Olen tosin pettynyt että en osannut silloin katsoa politiikkaa Tysonin tavoin. Olisin nimittäin voinut miettiä vaikka sitä tosiasiaa että ID:n perustaja Phillip Johnson korosti että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Hän ottikin postmoderniin liittyviä suvaitsevaisuuteen ja sananvapauteen liittyviä käsitteitä ja vaihtoi näkökulman klassisen kreationismin skientistisen "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" -lähestymisen ja muutatoi sen perusargumentit ajatukseksi jossa evoluutio on luonteva seuraus siitä että naturalismi ja ateismi ja materialismi ovat rakentaneet ideologisen vallan pesäkkeen joka sortaa väärinajattelijoita. Näin esiin nostettiin korostetusti esimerkiski demarkaatiokysymys tavalla joka oli vanhemmalle kreationismille hyvin vieras. Jo tästä perusasiasta olisi voinut teoriassa vetää huomion siihen että demokraatti olisi kenties "evoluutiolle vaarallisempi". Sillä liberaalit humanistiset ideologiat soveltavat ID:n strategioita melko yleisesti. Tämä on huomio joka perustui tietoihin joita minulla oli. Ja ennen kaikkea se on juuri sen luonteinen että olisin voinut tehdä senkaltaisen päätelmän. Mutta en tehnyt.

Toki Tysonin näkemys on hyvin klassista minua siinäkin mielessä että hän ei korosta että yksi tietty ideologia olisi menestyksen tae. Hänelle tieteessä tutkimusohjelman hedelmällisyys on kaikki. (Hänkään ei ole ateisti vaan agnostikko, kenties tässä on jokin syvällisempikin yhteys.) Ja että tietämättömyyden hyväksyminen ja eri maailmankuvien tuomien haasteiden kautta löytöihin (dogmatiikan sijasta) kannustuminen on tieteessä menestyksen tae.

Mutta toisaalta islamin menestysvuodet korostavat sitä, että tieteen menestys ei ole sidottavissa ajatukseen jossa tietyt rodut olisivat muita älykkäämpiä, tai että älykkyys sitoutuisi leveysasteisiin, ainakaan tavalla joka olisi relevantti tieteenteon kannalta. ; En toki tiedä Tysonin kantaa, mutta oma näkemykseni älykkyyden ja tieteellisen menestyksen välillä on kaksivaiheinen:
1: Älykkyys itsessään on melko tyhjä. Ihan sen vuoksi että islamin dogmatisoituminen on esimerkiksi tuottanut paljon älykkäitä ihmisiä jotka keskittyvät saivartelemaan esimerkiksi siitä miten ihmisten tulee toimia teologisesti objektiivisesti jos moskeijassa alkaa pierettämään. Samoin kiistatta älykkäät ihmiset ovat kuluttaneet voimavarojaan islaminuskon dogmatiikan kehittelyyn ja puolustukseen. Ja tämä ei taatusti ole näkynyt positiivisena virtana islamilaisten maiden nobeljonoon.
2: Ihmiset ovat normitieteen tekemiseen "ihan riittävän älykkäitä". Vaikka eroja olisikin, on tärkeämpää saada ihmiset kiinnostumaan tieteestä kuin se, että heidän täytyisi olla superneroja.
3: Toisaalta nerot, jotka saattavat ehkä kenties - joskaan ei välttämättä - olla tieteen kehityksen ytimessä, ovat joka tapauksessa poikkeusyksilöitä. Tilastollisessa jakaumassa vain hyvin marginaalinen määrä yltää joka tapauksessa superälykkäiden joukkoon. (Tätä voi tietysti olla vaikea ymmärtää jos osaa katsoa jakaumissa vain keskiarvoa ja julistaa sitten vaikka uusnatsismin innollaan miten "valkoinen rotu on älykkäämpää kuin neekerit". Kenties keskimäärin, mutta näiden arvon arjalan heilien älynlahjat eivät kyllä ole kaatamassa tätä keskiarvoa siihen oikeaan suuntaan.) Ja poikkeuksia hakiessa on pakko katsoa myös väkilukua. Otoksen koko vaikuttaa suuresti silloin kun etsitään tilastopoikkeamia. Ja monilla alueilla väkiluku on niin suuri että älykkyyden tulisi riittää.

Eli en korosta että biologia ajaisi tieteelliseen menestykseen. Mutta kulttuurin roolina ei olekaan ajaa viisaisiin tosiin ajatuksiin, vaan kulttuuri voi lähinnä estää ja häiritä prosessia. Se tuottaa dogmia ja lukkiutumia. Tästä on merkkejä esimerkiksi mielenfilosofiassa, joka on paikoitellen hyvin hienostunutta ja kehittynyttä, mutta jossa on tästä huolimatta valtava miltei tutkimaton aukko. Siksi en huoli siitä että islamilaisissa maissa olisi tyhmiä ihmisiä jotka turmelevat kylmien maiden superohjelmoidut geenistömme. Huolestun lähinnä siitä miten teokratia on onnistunut torspoilemaan valtavan älyllisen potentiaalinsa, potentiaalinsa joka pääsi varsin selvästi demonstroimaan itsensä ennen kuin se sammutettiin.

Tieteen populistisointia

Olen lapsuudesta asti tottunut tiedejournalismin parissa pulaamiseen. En tarkoita tässä mitään huipputiedettä, vaan niitä aivan normaaleja jokamiehen tiedelehtiä. Nuorempana en erottanut mitä eroa on tieteen popularisoinnilla ja tiedejournalismilla. ; Oli toki selvää että molemmat enemmänkin heijastelivat tiedettä kuin olivat varsinaista tiedettä.

Sittemmin opin että tieteen popularisoinnissa on enemmän kysymys yhden ammattilaisen koosteesta ja näkemyksestä kuin tieteen kuvauksesta sellaisenaan. Tiedejournalismi taas on metaisessa suhteessa tähän. Se on tiivistelmä jostain josta kenties tulee jonkun tiedettä popularisoivan kirjan luku. Jos hyvin käy.

Näin ollen tiedejournalismi on itse asiassa hyvin vaikeaa. Siinä on kaikki tieteen popularisoinnin vaikeudet äärimmäisillään mukana. Siksi ei pidä ihmetellä että prosessissa myös epäonnistutaan. Tavallaan koko lajityypin perusvire on sellainen että tätä tulee odottaa ja tälle pitää olla jopa jossain määrin ymmärtäväinen. John Wilkins kuvasi sitä että näitä vaikeuksia ei itse asiassa usein yritetä jarruttaa. Tätä voi olla vaikeaa ymmärtää, mutta tässä puhuu raha. Lisäksi mukaan on helpohkoa nähdä kadunmiehen näkemys reiluudesta.

Wilkins kertoo syyksi sen, että jos raportoi vain pelkkiä faktoja, se ei ole viihdyttävää ja lukijan huomio vaeltaisi pois. Ja tämä tarkoittaa sitä että mainoksien teho ja myytävyys heikentyvät. Näin ollen onkin suuri houkutus luoda draamaa. Tässä käytetään usein vaihtoehtonäkemyksiä tai joskus jos tälläistä ei löydy niin tiedejournalisti haastattelee toista tiedejournalismia ja saa täten aikaan vääntöä "Find an “opposing” view to report, even if it means giving equal weight to the ignorant, the foolish or the simply insane, and if you can’t find a credible enough counteridiot, interview another journalist. Every time a journalist interviews a journalist, you are being offered theatre, not reportage." On selvää että tässä ei ole kysymys tieteestä tai siitä että järkeville näkemyksille annetaan tilaa. Tiedejournalismin luulisi korostavan laatua, eli että se esittäisi hyvin perusteltuja näkökulmia. Mutta tosiasiassa tieteessä aidot draamat ovat vähissä. "The work that scientists actually do is much less dramatic, but by the same token it is far more important than the drama. To understand it takes effort, and to understand the importance of it takes analysis and care, and avoids the view from nowhere. And it is almost never reported. It is not dramatic enough." Tiedejournalistit ovat jopa kehittäneet erilaisia kikkoja joiden avulla aiheisiin tuodaa asennetta ja draamaa. Siksi uutisista tehdään mielellään "läpimurtoja" silloinkin kun sellaista ei ole. Samoin se voi dramatisoida konkreettisella vaaralla tai vaikkapa tiedemaailman petoksilla. Ja niin "most of what is reported, even if it is accurate, is the ephemera or epiphenomena of science."

 Näin tiedejournalismista saadaan viihtyisää. Tämä ei itse asiassa ole välttämättä kovin huono piirre. Sillä kiinnostusta tarvitaan että jotain voi oppia. Esimerkiksi itse tykkään lukea todella kevyiti "tieteen kuvalehden" tyyppisiä lehtiä aamukahvin kanssa. Samoin olen oppinut "Assassins Creed" -pelisarjaa pelaamalla mitä erikoisempia asioita. En ole koskaan ennen tiennyt yhtä paljoa ottomaanien valtakunnasta tai USA:n itsenäisyyssodasta tai muinaisten roomalaisten arkkitehtuurista kuin mitä tämä peli on minulle opettanut. Esimerkiksi katsoessani erästä Neroa käsitellyttä dokumenttia en voinut tehdä muuta kuin heittäytyä "Assassins Creed : Brotherhoodin" tunnelmiin. Siitä että paikat olivat tuttuja ja niiden rakentamisestakin oli knoppitietoa yllättäviä määriä. ; En kuitenkaan kutsuisi tätä kovin ymmärrystä tuovaksi. On aivan varmaa että knoppitiedolla on mukavaa päteä humalassa pubissa, mutta oikein muuhun tämänlaisesta ei ole.

Tiedelehtien tyylisten julkaisujen kohdalla onkin hyvä lähinnä ottaa sopiva asenne. Sillä selviää lähes mistä tahansa. On hyvä tiedostaa että julkaisut eivät ole täydellisiä. ~ Ne ovat opettavaisia, mutta niiden avulla ei tule oppineeksi. Ne herättelevät ajatuksia mutta ne eivät ole ajatuksiaherättäviä.

Kaappikreationistit

Olin aikanani "varsin näkyvä maallikkohahmo" ID -kritiikin parissa. Tämä asetelma oli sen verran vahva ja leimallinen, että moni ilmeisesti oletti minun suhteeni kreationismiin tämän kautta. Siksi osa ihmisistä yllättyi varsin kovasti, kun kirjoitin ja kommentoin erään kerran (kuten tapanani on) pitkästi ja vuolaasti siitä miten kreationismi on tieteellisyyden kannalta tutkimusohjelma ja ennusteita tekevämpi ja eksaktimpi ja muutoinkin parempi. Että teoriatasolla ID on epäselvennettyä ja epämääräistettyä kreationismia. Että vanha kreationismi joka ottaa suoraan Raamatun Jumalan sanana sellaisenaan on tieteellisempi. Samalla tulin moittineeksi sitä, että kreationistien asenne on avoin ja rehellinen kun taas ID -liikkeen manooverejä kuvaa pääsääntöisesti kikkailu ja kieroilu.

Sain tästä monenlaista kommentointia. Suurin osa ei ollut hirvittävän positiivista. (Mutta koskapa se on? Komppaajat ovat yleensä hiljaa.) Osa oli neutraalia ; Esimerkiksi Kari Tikkanen ilmoitti miltei "pudonneensa penkiltä" yllätyksestä. Lisäksi eräs vain nimimerkillä minulle tutuksi tullut kreationisti pahoitti mielensä koska vaikka hänkin oli kreationisti, hänestä ei ollut mukavaa kiistää ID:n kannattajien vilpittömyyttä.
1: Olen vain yhden toisen kerran saanut yhtä paljon yksityisviestejä reagointeihini. Silloin kirjoitin siitä miten ID:tä ei pidä tarkastella tieteellisenä tutkimusohjelmana vaan että se on itse asiassa teknisesti ottaen metatieteellinen filosofiaprojekti. Tämä raivostutti ihmisiä "molemmilla puolin rintamaa". ID:läisten virallinen sana kun oli että ID on juurikin tutkimusohjelma. (Paradoksaalista koska se ei teknisesti katsoen ns. tutki.) Ajatus siitä että ID olisi tiettyä näkökantaa rationaalisen pohjan kautta koherentisoiva ajatusmylly joka tulkitsee ja torjuu tieteen tuloksia tietty johtopäätös mielessään ja että se tätä tehdessän ottaa pakosti tärkeilläkin tavoilla kantaa tieteenfilosofian kriteereihin on taas jotain jota kaikki evolutionistit eivät nähneet hyvällä.

Nyt aikaa on kulunut sen verran että voisi olla hyvä palata tähän aiheeseen. Näkemykseni eivät ole hirvittävästi muuttuneet. Syynä on se, että ID voisi teoriassa olla jotain. Mutta sen kannattajakunta ja johto on silti selvästi jotain aivan muuta kuin tämän teorian  parhaat puolet. ; Ja tosiasiassa kun puhutaan ihmisjärjestöistä, on huomattava että niissä on usein riskejä jotka muuttuvat konkreettisiksi uhiksi lähes väistämättä siksi että niitä ongelmapuolia ei yritetä jarruttaa. Syynä on se, että kiipijät joilla on terävimmät kyynärspäät pärjäävät yleensä parhaiten. Siksi onin hyvä lähestyä asiaa pahimpien piirteiden kautta.

Klassinen kreationisti voi olla ärsyttävä. Hänellä on vakaumus. Ja hänen keskimääräinen tehtävänsä on soveltaa kreationismia julistuksessa. Lopullinen päämäärä on uskonvakaumuksen komentama lähetyskäsky. Ja sitä kautta käännyttäminen. Hyvin harvoin tälläinen kreationisti on muuta kuin julistajajunttaaja (kaikki muu vaatii taitoa. Ja taitava sosiaalinen kaksisuuntaisuuteen kykenevä julistaja on jotain johon en ole vielä törmännyt. On vain kokeneita, innokkaita ja manipulointikykyisiä .. julistajia.)

Stratetialtaan julistaja ei yleensä vetoa siihen mitä haluat. Hän yrittää tarttua suoraan siihen että hän yrittää ohjata sinut haluamaan mitä hän haluaa. Perustelut ovat yleensä tieteeseen veotavia, joskin yleensä täynnä tiedevirheitä. Tämä ei yleensä toimi ja se tuntuu hyvin ikävältä. Hän on kuitenkin suora ja rehellinen, hänen ambitioitaan ei ole piilotettu, hän ei salaile motiivejaan vaan on ylpeä niistä, ja hän yrittää vaikuttaa yksilön elämään siten että tämä toinen yksilö on suoraan osallisena prosessissa. Tässä peräti usein korostetaan yksilön valintaa. Eli julistettava kohde halutaan suostutella haluamaan ihan itse asioita.

Tämänlainen kohtaaminen on ärsyttävää samaan tapaan kuin nyrkki naamaan. Eli se on suoraa ja ymmärrettävää ja rehellistä. Ei toki hyväksyttävää monin paikoin, mutta siinä on kuitenkin jotain ymmärrettävää.
1: Hieman kuten tänään kotimatkalla Sörnäisissä törmäsin tutnemattomaan laitapuolenkulkijaan joka pyysi kaljarahaa. Hän oli saanut "melko näyttävästi" turpaansa, ja poliisit olivat kuulemma juuri tuoreesti rauhoittaneet tilanteen. Mutta hän korosti että hän ei ilmiantanut pieksijää joka oli hänen kaverinsa. Koska hän ei ole mikään vasikka. Minun silmissä tälläinen on moraalisesti erittäin omituista mutta samalla se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Suora ja kiero ovat asenteiltaan erilaisia.

ID voisi tietysti karsia näitä ongelmapuolia. Sillä se on pyrkinyt vähentämään julistuksellisuutta. Se kiistää olevansa uskontoa. Tämä antaakin sille sen sofistikoituneen leiman joka sai monet pitämään ID:tä ikään kuin laadullisesti paranneltuna kreationismina. Eli että vanha fundamentalistinen kreationismi olisi parempaa. Onkin totta että osa tiukan linjan uskovaisista piti ID -linjamaa liian liberaalina. Koska heille uskonto ja sen suora kertominen on tärkeää. Kuitenkin on toinen ryhmä johon ID vetosi täysin ja vahvasti. Tämä oli jesuiittamainen toimijuus jolle motiivien kätkentä oli "kätevä kikka" jota oli kätevää tehdä koska suora linjama ei usein toiminut ; Kun tarkoitus pyhittää keinot on mahdollista valehdella. Tämä on tehnyt ID:stä dominionistisen pesäkkeen. Sen toiminta muistuttaakin tämän vuoksi pääosin "Mahdollisuus Muutokseen" -uskontokampanjan mainoksia joista uskonnollinen luonne ei tullut esille, vaan oli tarkoituksellisesti ja syvästi kätketty.

ID:läisen ideana onkin ajaa epäsuoraa teokratiaa jossa maailmankuvasotaa ei oikeasti ratkaista ihmisten sydämissä vaan jossain aivan muualla. Sen sloganit ovat toki monesti populistisia "you decide" -henkisiä. Mutta oikeasti tämä ei päde jos päätät yhtään eri tavalla kuin uskovainen sanoo. Kaikki ID -kannattajat käytännössä ilman ainuttakaan poikkeusta eivät ilahdu jos mietit asiaa ja päätät että ID on paskaa. Darwinismin paskaksi päättäminen sen sijaan antaa selkääntaputtelut. Tämä asenne itse asiassa on suoraan ID:n virallisessa näkemyksissä että heidän toiminnassaan. Itse asiassa kun ID:tä katsoo, on selvää että se on muuttanut reagointitapansa sellaiseksi että se ei välitä yksilöiden kääntymisestä vaan on enemmänkin kiinnostunut ideologian menestymisestä muuta kautta ; Pyrkimyksenä on korostetusti hallita ihmisiä yhteiskunnan kautta. ID:läinen kikkailee siksi juridisella tasolla saadakseen teokraattisen yhteiskunnan jossa toisen vakaumuksella ei ole väliä, vaan hänet pakotetaan noudattamaan uskovaisten kantoja epäsuorasti. Tässä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa mitä "materialisti" yksilönä haluaa. Ja tältä osin ID -liike todellakin sanoo että "You decide". Koska yksilöiden kannanotoilla, edes vastarinnalla, ei ole pohjimmiltaan aivan hirveästi merkitystä kun ratkaisevaa on vallansaanti akateemisessa maailmassa ja koulutusjärjestelmässä. Kannatus ja vastustus ovat tärkeitä PR:än kannalta, ei muutoin. Karkeasti sanoen tämä oivallus on ID -idea.

ID -liikkeen puolella asiaan on tietysti siitä helppoa puuttua että sen johtohahmot tekivät "Wedge -dokumentin" jossa ideana oli käydä kulttuurisotaa siten että se ratkaistaan akateemisessa maailmassa. Heidän tavoitteenaan oli iskeä evoluutioteoriaa vastaan koska sitä pidettiin ateisti-materialistien "heikoimpana lenkkinä". Lopullinen tavoite oli rajata ateismi pois koko kulttuurista taiteita myöten. Kun dokumentti vuosi julkisuuteen johtohenkilöt suoraan valehtelivat että he eivät olleet tehneet mitään sen kaltaista. Ja vasta kun todisteet naulattiin hyvin vahvasti ja kiistämättä heihin, he myönsivät tehneensä sen. Sen jälkeen "virallinen totuus" on ollut se, että ID on muutakin kuin Wedge. Ja että Wedgellä ei ole mitään merkitystä. Ajatus on toki koominen, sillä Wedge on sidoksissa sen näkyvimpiin hahmoihin, suurimpiin staroihin, ja sen ehdottomasti suurimpaan instituutioon/toimijatahoon, Discovery Instituuttiin. Juuri kukaan ei voisi väittää että johtoportaasta vuodetut asenteet eivät merkitsisi yhtään mitään. Liikkeen seuraajille vuoto tuskin painaakaan yhtään mitään koska kuten Matti Leisola aivan suoraan soluttamassani uskovaisten sisäisessä "Luomisen Lauantai" -tilaisuudessa selitti "Kyllä me kaikki tiedämme mihin se [suunnittelija] viittaa." Wedgen paljastuminen on tärkeää jos ja vain jos olet harkinnut tai miettinyt asiaa punniten molempia kantoja mahdollisuuksina.
1: Toki tässä suosittu temppu on soveltaa tu quoque -argumenttivirhettä, eli sanoa että evolutionistit tekevät samaa. Tämä ei edes paikkaansa pitäessään olisi oikeutus koska se, että muut tekevät väärin ei tarkoita että itse saa tehdä ihan samoin. Tässä ongelmana on lisäksi se, että ID:läisten wedge -teoria tosiaan pitää sisällään ajatuksen että evolutionistit manipuloivat ja valloittavat tiedemaailman kautta yhteiskunnan. Mutta tämä on teknisesti ottaen syytös. Ja syytöksiä on peruteltuja ja eiperusteltuja. Se, että Dawkinsin puolelta ei ole "vuotanut" mitään Wedge -dokumentin kaltaistakaan kertoo siitä että evolutionistien näkemä ID:läisten kikkailusyytös on vahvemmin perusteltu kuin ID:läisten syytökset jotka ovat niin ilmaan heitettyjä että niitä voidaan pitää vainoparanoijana joka lähinnä kyseenalaistaa kannattajiensa mielenterveyden. Esimerkiksi "Expelled" -elokuva joka yritti koota mahdollisimman vahvan casen ID:n puolelle on paljastunut varsin laaduttomaksi, asiavirheitä pullistelevaksi, tosiasioita vääristeleväksi, ja kuvauskikoiltaan epäreiluksi kokonaisuudeksi. (Puhumattakaan siitä että evolutionistit koijattiin mukaan valehtelemalla heille että elokuvan tarkoitus olisi ollut jotain ihan muuta kuin mitä se sitten oli..) Itse asiassa tuo elokuva on niin huono että se päin vastoin todistaa että ID -puoli on valmis valehtelemaan ja manipuloimaan että saisi syytettyä vastapuolia omista tekosistaan. Itse olenkin vahvasti sitä mieltä että "naturalisteilla" pelottelu on ID:läisten projektio, joka perustuu siihen perusnäkemykseen että vastapuoli on pelissä juuri samalla tavalla kuin he itse.

Asiaa tietysti tukee se, että tämä ei ole pelkän Wedge -dokumentin varassa. Aiheena on koko kreationismi. "Of Panda's and People" -kirja jota yritettiin suositella ID -kirjana oikeusistunnoissa asti havaittiin kreationismikirjaksi jonka creationism -sana oltiin vain etsi-korvaa -toiminnolla vaihdettu designiksi. Tämä sattui sopivasti juuri sen jälkeen kun kreationismi oli torjuttu epäsopivana koulutusjärjestelmään. ID :läiset ovat toki puolustelleet asiaansa sillä että Intelligent Design -sanaparia on käytetty jo ennen kreationismiakin. Eli se on sanaparina sidottavissa historiaan tätä aikaisemmille ajoille. Se ei kuitenkaan onnistu vastaamaan oleelliseen kysymykseen ; Oleellinen kysymys ei nimittäin ole idean syntymisen syy vaan idean yleistymisen syy ;
1: Viattomuusselitys jossa ID nähdään nousevana paradigmana ja jossa sävynä on "emme ole kreationismia" ei näytä uskottavalta kun ID -liikkeen suosio syntyy kuin tyhjästä juuri siinä tilanteessa kun kreationismia on kompattu täysillä ja se on vain epäonnistunut juridisesti. Intelligent Design -idea on sen sijaan lillinyt vuosisatoja ilman että sen deistisiin sävyihin ei oikein haluta tarttua. Selittämättä jää miksi ihmiset jotka eivät psykologian mukaan juurikaan muuta mielipiteitään muuttivat massalla mielipiteitään juuri tänä tiettynä vuotena. Selittämättä jää miksi ID joka on vain tieteellinen paradigmanmurros haluaa ylipäätään panostaa niin voimakkaasti ruohonjuuritason toimintaan ja mediatyöskentelyyn sen sijaan että tekisi tutkimuksia ja vallottaisi teidemaailman rysäyksenä kun  uuden paradigman mukaanhan uusien kulmien pitäisi luoda paljon uutta tutkimusta kun uusi näkökulma "ikään kuin murtaisi padot". Selittämättä jää miksi Wedge -dokumentti ilmestyy. Selittämättä jää miksi "Of Panda's and People" oli sattumalta kreationismikirja jota kaupattiin minimaallisin muutoksin ID -kirjana. Selittämättä jäi miksi kreationismikirja ylipäätään voidaan trasformoida aivan eri asiaksi jota se ei ole pelkästään etsi-korvaamalla yksittäisiä sanoja. Ja se ei selitä miten ID sopii poliittisesti kaikista sattumistaan huolimatta hyvin juuri sen hetken strategiaan jota voisi odottaa asian parissa kieroilijalta. Se ei selitä miksi niin moni ID -läinen on tullut tutuksi YEC -miehenä. Itse asiassa se ei selitä myöskään sitä, minkä vuoksi ID:n tappiot lakituvissa ovat palauttaneet perinteisen kreationismin suosiota takaisin ja marginalisoineet ID:n suosiota. Selittämättä jää miksi ID ei ole yleistynyt tutkimuksessa. (Tarjolla on vain vainosalaliittoja jotka ovat todistetasoltaan varsin usein valehtelua, tulkinnaltaan psykedeelisiä ja muutenkin kaikkea muuta kuin vakuuttavia.)
2: Liennytysteoria sen sijaan selittää sekä ilmiön yleistymisen ja suosion että sen, että se tapahtuu juuri "Pandas and People" -tyylisessä kreationismikirjassa. Se ajoittaa sen hyvin ymmärrettävästi tiettyyn ajanjaksoon. Se selittää miksi Wedge sopii ideologian päähenkeen. Auki ei jää juuri mikään. Motiivi, tilaisuus ja tekijät...

On selvää että tässä ei ole juuri mitään reilua. Tavoitteena on hankkia valtaa ja kontrollia epäsuorasti ihmisten vakaumuksista riippumatta.

Näin ollen olen yhä samaa mieltä kuin mitä olin aikanani pettuneelle ja ID -läisiä puolustavalle kreationistillekin. "Jos levität juttujasi, niin opeta edes kreationismia." Sillä ID:tä vaivaa se, mikä vaivaa kieroiluväkivaltaa. On jossain määrin ymmärrettävää jos vaikkapa kaljakaveri Kake äkkiraivostuu Kekelle ja lyö tätä. Tunnetila on tällöin oikeutus törkimuksenä olemiseen. Tämä reagointi on avointa ja suoraa samaan tapaan kuin klassinen julistuskreationismi.  Sen sijaan jos Kake keksiikin säästää kuukausia rahaa ja palkkaa jonkun muun hakkaamaan Keken, hän toimii strategisesti sellaisella tavalla jossa ei  enää ole mitään pikaistuksen kaltaista tunnetta. Tämä tarkoittaa sitä että toiminnassa ei enää ole tunnetta vaan jotain "kylmää tunteenkaltaisuutta". Lisäksi kieroileva toteutustapa korostaa sitä, että tosiasiassa teko tiedetään moraalittomaksi jo tekohetkellä sen sijaan että arviointikyky olisi vihan sumentama. Ja lisäksi tästä pahuus ollaan, paitsi valmis tekemään, niin myös ollaan valmiita väistämään asiasta seuraava vastuu. Näin ollen kieroilu on kieroilua raskauttavien asianhaarojen vallitessa.
1: Ja niin kauan kuin ID -aktiivi ei puutu sisäpiirinsä väärinkäytöksiin tiukalla kädellä ja moitteella aina asioita kohdatessaan hän on syyllinen sääliöintiin. Eli hän passiivisuudellaan antaa hyväksynnän ja voiman teolle. Sanoo aivan suoraan että "tuo on eettistä ja hyvää, tee vaan, mä komppaan". He ovat minun silmissä vielä raskautetummin syyllisiä kuin ne varsinaiset tekijät. Tämänlaiset ihmiset saisivat minun puolestani palauttaa kunniansa tappamalla itsensä. Kiitos.

Kreationistit ovat siis väärässä oleellisesti erilaisella asenteella kuin ID:läiset ; Kreationistit voivat valehdella yksityiskohdista, mutta Intelligent Designin kannattajat koijaavat aivan kaikessa. Kreationistin kohtaaminen on yksinkertaista koska siinä on aina jotain rehtiä josta voidaan olla perillä. ID:läisten kohdalla taas aivan kaikki sanomiset muistuttavat enemmän poliittista saivarreltua kikkailua kuin pitävät sisällään yhtään mitään luotettavaa. Kaikkea mitä ID:läinen sanoo on epäiltävä jonkinlaiseksi tempuksi. Ihan sen takia että yleensä se on.

"Miten niin ennalta?" (~Puhukaa vain omasta puolestanne!)

Kun kreationistit puhuvat ateisteista tai "naturalisteista", he näyttävät aina noudattavan kaavaa jossa Jumala olisi ennalta kielletty puheenaihe. Tämä näkemys on omituinen koska NoMa -periaatteen kannattaminen ei näytä kuvaavan kovinkaan voimakkaasti uusateistejen asennemaailmaa. Esimerkiksi Dawkins kuvaa toistuvasti jumalahypoteesia nimenomaan luonnontieteellisenä hypoteesina joka on epäonnistunut. Tämä asenne vaatii sen, että Jumala ei ole "apriorisesti kielletty", vaan että asia nimenomaan on tutkittavissa.

Asenne heijastuu sitten monessa paikassa. Pääsääntönä onkin tajuta että uusateistit eivät suinkaan määrittele Jumalaa tieteen ulkopuolelle - toisin kuin NoMa -periaatteen kannattajat - vaan käsittelevät sitä esimerkiksi Humen tapaan kokemustemme pohjalta a posteriorisesti harvinaisena ja epätodennäköisenä ilmiönä tai kohtelevat sitä Larry Laudanin tapaan että Luomiskäsitys on paljastunut näkökulmiltaan tutkimuksellisesti hedelmättömäksi, jolloin se ei ole pohjimmiltaan osoittanutunut vääräksi minkään falsifiointikriteerin kaltaisen demarkaatiokriteeri nuijimana. Näitä näkemyksiä yhdistää se, että kreationismi nähdään nimen omaan a posteriorisesti epäonnistuneena tieteenä.

Tämä huomio on oleellinen. Se näyttää perusongelman joka on esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Darwin vai älykäs suunnitelma" -kirjassa. Hän esimerkiksi syyttää kirjansa johdannossa että "Lukkiintuneella asenteellaan ateistit rajoittavat tutkimusta ja estävät keskustelun tieteellisen tutkimuksen perusteista." Hän ajaa myös moniarvoisuutta ja korostaa tiettyjen aiheiden spekulatiivisuutta "Tieteen alueet, jotka pyrkivät selvittämään maailmankaikkeuden, maapallon tai ihmisen alkuperää, joutuvat kaikki tekemään oletuksia, joita ei voi tutkia kokemusperäisesti. Luomiseen tai evoluutioon uskovien suorittamissa kokeellisissa tutkimuksissa ei ole mitään eroa. Tutkimusten tulkinnassa sen sijaan on." ... "Käsitys jonka mukaan tiede on laaja-alaisista oletuksista vapaata puolueetonta tutkimusta on myytti." Takakansiteksti korostaa kirjan sisältöä "ateistejen lukkiutuneet asenteet estämässä keskustelua tieteellisen tutkimuksen perusteista - ja sitä kautta vastauksetkin jäävät uupumaan"
1: Reinikainen on toki omistanut koko kirjansa sille että tulkinnoista vapaa empiirinen tiede päin vastoin falsifioi evoluution. Luonnossa on hänen mukaansa piirteitä joiden syntyminen evoluutiolla olisi aivan mahdotonta. Näin ollen kysymys ei voisi olla eri tulkintojen suosimisesta jossa on samoista havainnoista eri oletuksilla eri tulkintoja. Tällöin keskustelu on turhaa koska kokemusvarainen tiede tosiaan karsii oletuksia ja osoittaa ne ontoiksi jolloin voidaan puhua vain ja ainoastaan siitä että luotetaan että on olemassa laaja-alaisista oletuksista vapaa Totuus. Tämä tarkoittaa suoraan sanoen sitä että Reinikainen on asenteissaan ristiriitainen. Mutta tämä sävytys on kattavasti mukana muuallakin (vaikkapa Tapio Puolimatkalla) Intelligent Designiä ja kreationismia puolustavien näkemyksissä.

Kuitenkin juuri tähän tieteen luonteesta keskusteluun on osallistuttu innolla, esimerkiksi jo viittamani Laudan on tehnyt selkeitä kannanottoja - ja itse asiassa metodologiakeskustelua on käytykin hyvin runsaasti. Kreationistien virheenä onkin yleisesti ottaen väittää että a posteriorinen johtopäätös olisi a priori tehty lähtökohta. Kun katsoo vaikka Dawkinsin asenteita, on selvää että nimenomaan näin ei ole. Tämä tarkoittaa sitä että kreationistit sekoavat konsepteissaan hyvinkin vakavasti ;
1: Suoraan sanoen luultavasti siksi että he projisoivat oman teoriansa heikkouksia kaikkiin muihinkin näkemyksiin. Klassinen väite siitä että kreationismin kritisoiminen olisi samaa kuin uskonnon vastustaminen on omituista. Samoin kuin se, että he ajattelevat että "biologisen designin" tutkiminen olisi suoralta kädeltä rajattua ja kiellettyä vaikka tosiasiassa ainut mitä on tehty on kritisoitu luotuja erilaisia esitettyjä yksittäisiä konsepteja. Ja nämä vain ovat paljastuneet varsinaiseksi roskaksi. Tämä on virheenä sama, kuin jos kyhäisin jotain huonoa ja laadutonta informaatiotutkimukseen ja tämä hylättäisiin ja väkerrykselle naurettaisiin että koko informaatioteoria olisi kielletty.

Tästä voidaankin johtaa siihen että jos uusateisteja voidaan jostain syyttää, niin ei siitä että he eivät ottaisi osaa metakeskusteluun. Itse olen sitä mieltä että uusateistit eivät rajaa apriorisesti Jumalaa, vaan että heidän induktiivinen ajattelunsa ei ole kovinkaan toimivaa.¹ Uusateistien induktionsa ovat sisäisesti koherentteja ja vetoavat, mutta eivät perustele eli selitä miksi asiat ovat toisin eivätkä toisin. Ja sen perusoletusten kanssa voi varsin tyytyväisesti olla erimielinen. "Voi olla" -saivartelu ei ole kovinkaan toimivaa tai kiinnostavaa. Jos kysymys on vain spekulaatioista joiden ympärille ei rakenneta testiohjelmaa, se ei ole tieteellisesti kiinnostava kysymys. Se on pahempaa kuin väärin, se on turha.
1: Siksi SETI tekee tutkimusohjelmaa ja pyörittää sitä vuosia ilman että olettaa että "meillä on metodi siispä on lupa uskoa avaruusolentoihin. Siksi säieteorian tunnustetaan olevan spekulatiivinen tiede ja sanotaan että säieteoria on matemaattisesti ja loogisesti täysin virheetön ja täyttää kaikki ne aukot joita nykyinen fysiikan paradigmana pidetyssä standardimallissa piilee, mutta tämä ei tarkoita että se on "tosi" ennen kuin saamme kiistämätöntä kokeellista näyttöä. Siksi säieteorian parissa myös yritetään miettiä miten se saataisiin tutkimuksen piiriin. Siksi säieteoria ei ole uusi paradigma, ainakaan vielä. Siksi standardimalliin luotetaan yhä.

Olisi oleellista että kreationismikeskustelu korjaisi itseään väistämättömän ilmiselvyyden edessä. Eli lopettaisi väittämästä että ateistit/naturalistit apriorisesti rajaisivat tietyt kysymykset ulkopuolelle koska he eivät tee niin. Olisi siirryttävä siihen miksi nämä ovat väärässä tai oikeassa, eikä siirtyä koko ajan aiheesta syrjään ; Kreationismin tunnistaakin siitä että se ei koskaan keskustele aiheesta vaan siirtyy aina ja poikkeuksetta metatasoille. Jos ensin puhutaan siitä "tunnustaako luonnontiede evoluution" päädytään siihen että viitataan tieteellisyyden tunnuspiirteisiin² Mutta tämä johtuu siitä että "falsifikaatiokriteeri on naturalistien sisäinen sääntö" ja jos tälle haetaan perusteluja aletaan puhumaan "tiedeyhteisöstä joka vainoaa" ja tämän jälkeen siirrytään puhumaan "ateististen yksilöiden vakaumuksista ja vastenmielisistä luonteenpiirteistä." Asiasta keskustellaan ja valitettavasti kreationisti siirtyy aina vastauksen jälkeen kysymyksen metatasolle ja selittää että "tässä on vielä yksi kysymys johon et suostu vastaamaan". Tämänlainen Gish gallop on suoraan sanoen halveksittavien ja kusipäisten ihmisten tekemää epä-älyllistä saivartelukikkailua.

Uusateistien suhde jumalaan on nimenomaan a posteriorinen.³ On suorastaan virhe väittää sitä suoralta kädeltä Jumalankieltäväksi kun se ei sitä selvästi ole. Uusateismi nimenomaan ottaa Jumalan a priorisesti aktuaalisesti mahdollisena mutta a posterioirisesti epäonnistuneena tutkimusohjelmana ja sitä on käsiteltävä kuten muitankin tämänlaisia näkemyksiä. Jumalan rajaaminen tieteen ulkopuolelle, NoMa, on monien uskovaisten luonnontieteilijöiden kanta. NoMa on myös erityisen monien teologien kanta. Ja NoMa on yleisesti ottaen teistisen evoluution kannattajien kanta ; Teistinen evoluutio nojaa siihen että he ovat metodologisen naturalismin kannattajia, jonka ydin on yksinkertaisesti se, että "Luomiseen tai evoluutioon uskovien suorittamissa kokeellisissa tutkimuksissa ei ole mitään eroa. Tutkimusten tulkinnassa sen sijaan on." Ja teistinen evoluutio on näkemyksenä ristiriidassa ateismin ja ontologisen naturalismin kanssa, koska se olettaa että on fysikaalisen todellisuuden ulkopuolella, tieteen rajojen ulkopuolella oleva, Jumala. ~ Ja ennen kaikkea se on jopa monien kreationistien suoja johon he mielellään vetoavat kun paljastuu että heidän näkemyksissään on "laaja-alaisia oletuksia".⁴ He rajaavat Jumalaan liittyviä teemoja sellaiseksi että siihen ei voida saada vastauksia ja jotka jäävät siksi oletuksiksi joita ei voi kysyä koska niihin ei voi vastata.⁵

---

1 Ateismi on olennaisesti samalla tavalla vajavaista kuin uskontokin. Evoluutioteoria on sen sijaan mainio testattavissa oleva teoria jonka kritisoiminen on yhtä "maailmankuvariippuvaista" kuin vaikkapa väite "toista maailmansotaa ei koskaan käyty".
2 Koska vain sellaisiin viittaaminen on perustelu sille miksi jokin näkemys on tai ei ole tieteellinen..
3 Vanhemman tyypin, yleisesti ottaen luonteeltaan eksistentialistisen, ateismin suhde oli apriorinen tai presuppositionistinen. Sen virheet taas ovat oleelliseti samanlaisia kuin "modernin teologian".
4 Kun omassa teoriassa on heikkous eivät he kykene parempaan kuin ateisteihin kohdistettuun to quoque -tyyppiseen "teilläkin on" -heittoon jota kuvaa tässä tilanteessa Kenneth Millerin lausuma ; "It is crucial for creationists that they convince their audience that evolution is not scientific, because both sides agree that creationism is not."
5 Intelligent Designerit rajaavat Jumalan persoonallisuuden, intentioiden ja muiden vastaavien luonteet mahdollisten kysymysten ulkopuolelle? Koska jotkut kysymykset ovat heistä "turhia" ja "mahdottomia", eikö sen pitänyt tarkoittaa "huolestuttavaa rajoittuneisuutta" ja "vainoavaa avomielisyyden puutetta"?

Taint by association.

Sartren eksistentialismissa olemassaolossa "eksistenssi oli ennen essenssiä". Ihminen on olemassa ensisijaisesti ja vasta toisisijaisesti hän on sitä mitä tekee. Näin ihminen voi tehdä itsestään mitä tahansa. ~ Tämä tarkoittaa sitä että ihmisen kokemusmaailmassa hänen tunteensa ovat ensisijaisia ja ympäristö toissijaista. Tässä on taustalla eräänlaista Descartesia mukailevaa varmuusajattelua ; Ajattelu takaa että olet olemassa, mutta ympäristö voi olla hallusinaatiota. Näin eksistentialistit keskittyvätkin sisäiseen kokemusmaailmaan. Ja siksi tunteet korostuvat. Näin esimerkiksi nälkä on pohjimmiltaan mielentila ja kipu on pohjimmiltaan mielentila.

Luonnontieteelliseltä kannalta tilanne kääntyy ympäri ; ihmisien sisäinen maailma on epävarmistettavissa. Ihminen kun voi valehdella kokevansa kipua tai kivuttomuutta.
1: Tämä valehtelu näkyy mielenkiintoisesti myös mielipidetutkimusten käsittelyssä ; Markkinatutkimuksessa puhelinkyselyt koetaan ilmeisesti kasvottomina ja eipersoonallisina, sillä niissä ihmiset vastavat hieman eri tavalla kuin kasvokkain tehdyissä haastatteluissa. Hieman yllättäen kasvokkain annetaan helposti avoimempia vastauksia joissa on häivähdys poliittista epäkorrektiutta ; Puhelinhaastattelussa taas vastataan taas hieman enemmän sen mukaan mikä ajatellaan olevan yleisesti soveliasta. Ja näiden välillä on eroa, jota tutkimusten analysoijat luonnollisesti miettivät.

Siksi ainakin monien jalat maassa olevien mielestä nälänhätä ei ole mielentila. Eli asia on hoidettava ruokalähetyksin eikä asennekasvatuksella - hyväntekeväisyysjärjestöt ajattelevakin siksi yleensä että ympäristö vaikuttaa ihmisen mielentiloihin. Moni onnettomuudessa ollut tai pahoinpidelty varmasti ajatteleekin niin että jos joku selittää heille miten kipu on vain mielentila, se johtuu siitä että he eivät ole kokeneet tarpeeksi sitä kipua ja elävät siksi jossain "mieli hallitsee aina ruumista" -tilassa. Ja unohtavat siksi että tosiasiassa ruumis voittaa meidät aina lopulta. Jokin ruumiillinen vika, kuten sydänkohtaus, tappaa meidän mielemme.

Sartrelaisessa maailmassa tunne on kuitenkin primaari. Näin mukaan tulee ajattelua jossa assosiaatio tai yhteys muuttaa asiaa. Tämä on perusteltua sinänsä, että jos kokemus on primaaria ja syvällistä ja pohjimmaista ja todellisuus on pinnallista, niin syvimmillään assosiaatiot ovat vaikuttavampia ja merkittävämpiä.

Esimerkiksi teoriat ovat tätä kautta helposti nimenomaan sitä, miksi tiedemiehet ovat ne tehneet. Tätä kautta mukaan syntyy tietysti tilanne joka näyttää siitä että provenienssi ja ad hominem tulevat helposti mukaan kuvioon. Tämä on tietysti tullut tutuksi esimerkiksi feministeille. Esimerkiksi voidaan ottaa feministinen teksti, jonka mukaan evoluutioteoria on maskuliinisen patriarkaalisen maailmankuvan heijastuma, ja että tästä seuraa se, että evoluutioteoria on pohjimmiltaan naisia sortava. - Tätä kautta "assosiaatio tarttuu" ; Jos maailmankuva toimii hypoteesinmuodostuskessa inspiraationlähteenä, niin sitten teoria on tämän maailmankuvan heijastuma. Ja tämän teorian vahvistaminen tukee tätä alkuperäistä ideaa aina ja kaikkialla. - Tämänlaiset teoriat ovat tietysti omiaan luomaan "tankotanssi -ilmiön" , jossa minkäänlainen muutos tankotanssiin ei voi tehdä siitä eiprostituutiota, koska sen historia ja alkuperä ja mielikuvat ovat voimakkaita.

Vastaavanlaista logiikkaa löytyy tietysti runsaasti Intelligent Designistä ; Siinähän perushenkenä on selittää vastaavanlaisia asioita evoluutiosta. Yleensä yritetään luoda mielikuvayhteys Hitleriin. Itse asiassa logiikka on hyvin samantapaista kuin tuossa ylläolevassa feministien lausunnossa. Vaikka metodi on jos ei aivan identtinen niin ainakin erittäin voimakkaasti samanlainen, ei yhteistyötä feminismin ja ID:n välillä ole kovin paljoa.

Intelligent Designin parissa yritetään kuitenkin aika usein välttää kannanotot feminismiin koska siitä päädyttäisiin puhumaan postmodernista teologiasta. Intelligent Designin yhteydet vanhoillisiin kristillisiin kreationismin muotoihin ovat sen verran vahvat ja näiden kreationistien yhteydet fundamentalisteihin ovat niin vahvat, että ei ole järkevää ottaa esiin tätä aihetta. Sillä fundamentalismin takana on ajatus siitä että "Raamatun" tulkitseminen on kenties moniulotteista mutta siellä on kuitenkin Oikea Sisältö. Postmoderni teologia on siksi suoraan ristiriidassa ja siksi Intelligent Designin piirissä ollaan ilolla dekonstruoimassa evoluutiota mutta haluttomia dekonstruoimaan teologiaa.

Feministit eivät tietysti samanlaisia rajoitteita näe. Siksipä tuo aiemmin laittamani onkin "feministille noloa" siinä mielessä että se viittaa Intelligent Designin piirissä tehtyihin evoluutiokäsityksiin. Teologia ei ole feministin mielessä ja siksi feministi voikin lainata ID -tekstejä. Tästä seurasi se, että vaikka kirjoittaja käytännössä yritti levittää "taint by associationilla" postmodernismia vastustavat luonnontieteellisesti ajattelevat sovinisteiksi, kävikin käytännössä niin että hänen kommenttilaatikkoonsa tuli postmodernisti ajattelevien moitteita siitä että lainaamalla herjaavaa ja asiavirheitä käyttävää pseudotieteilijää leviää "taint by associationilla" vika feminismiin yleisestikin. Tämä on luonnollisesti yhtä perusteltua kuin koko "eksistenssi ennen essenssiä" -teemalla käy.
1: Koska teksti on vääristelevää, siinä ei tietysti huomata ajatella sitä että vaikka Darwin olikin aikansa tapaan varsin sovinistisen hahmo, hänen evoluutioteoriansa seksuaalivalinta antaa itse asiassa valtavan valinnan voiman nimenomaan naaraalle. Kukkoilu ja muu mikä vanhassa kulttuurissa nähtiin machoiluna liitettiin toki miehiseksi ominaisuudeksi. Mutta tämä johtui pohjimmiltaan siitä että nainen oli hallitsija. Seksuaalivalintatilanteessa naaraan ei tarvitse tapella soitimelöla verissäpäin ja kun naaras sanoo että "tappele sie ukko kun niin siitä kiihotun", niin koiraan on hypättävä rinkiin. Tämä on helppoa nähdä naisten miestä alistavana voimana ja Darwinin teoria itse asiassa teki tästä ns. "luonnollisen tilan".

Luonnontieteellisesti ajattelevalle tässä käy tietysti juuri samoin kuin kaikessa muussakin. Tuntuu että asia viedään syrjään. Assosiaatio ja ideologisen alkuperän levittäminen on parhaimmillaan sitä että puhutaan asian sijasta ihmisestä, eli mennään ad hominem -tasolle. Näin keskustelu muuttuu tieteellisen keskustelun sijasta metatieteelliseksi keskusteluksi. Eli ei enää puhuta tieteestä vaan tieteentekemisestä ja tieteentekijöistä. Se taas on käytännössä vähän sama kuin menisi nälänhätäalueelle selittämään että "Hei te pikku neekerilapset, teillä on ihan väärä asenne. Nälkä on vain mielentila, kuten sorretuksi tuleminenkin. Kas nyt määritellään nainen uusiksi, niin sitten tulette onnellisiksi!" - ja kas, tästä syntyykin sellainen hauskan kiva assosiaatio jota voi sitten levitellä.

Merkitsemisen ihmeelliset hyödyt

Tieteellisessä kirjoittamisessa käytetyt metodit kirjataan ylös usein yllättävänkin tarkasti. Tämä voi sinällään olla yllättävää, koska peruskäsitteet ja perusmetodit on itse asiassa opiskeltu siinä vaiheessa kun ollaan tiedemiehiä, jotka taas ovat tietellisen tutkimuksen kirjoittamisen yleisö.(Popularisoinnit ovat yksinkertaistuksia joita ei tehdä tiedemiehille vaan maallikoille. Tämä yleisöero muuttaa sen mitä kirjoitetaan, yleisöllä on siis valtava voima käytettyyn retoriikkaan.)

Joskus tarkkuus tuntuu jopa väsyttävältä. Tuntuu houkuttelevalta vain katsoa mikä on tutkimuksen aihe, katsoa karkeasti perussysteemi, ohittaa suurin osa mekaanisesta ohjeistuksesta jonka reseptillä kokeen voi uusintaa. Ja lukea sitten johtopäätökset. Kuulemman mukaan moni ammattitutkija tekeekin näin, etenkin jos tarkoituksena on vain seurata alan kehitystä. He ovat lukeneet "kokeen rakennusohjeet" niin usein että heidän ei tarvitse panostaa siihen osioon hirmuisesti.

Kuitenkin tarkkuus on periaatteessa hyödyllinen, vaikka se kenties aliarvioikin yleisöä hieman. PZ. Myers nimittäin näytti miten erikoinen tilanne Intelligent Designin eräässä projektissa oli käynyt. Axe ja Gauger olivat ottaneet erään (toisten tekemän) tutkimuksen johon he tekivät metatutkimusta (tämä on tarpeeton kuvaus tottuneille, ID:läiset tekevät aina näin, eivät ilmeisesti vuosien supertieteensä kehittämisen jälkeenkään parempaan kykene).

Analyysissä oli vain yksi iso virhe. Se olisi toki osoitettavissa esiin normaalin tieteellisen keskustelun kauttakin. Virhe ei ole edes mutkikas tai vaikeatajuinen. Jos alakoululainen näkee että vaikka nobelistitiedemies laskisi 2+2=5 alakoululainen silti tietäisi että tässä supetiedemiesnobelisti teki laskuvirheen. Ja tätä asiantilaa ei muuta puheet vainosta. Mutta monesti asiat on helpompi huomata kun ne on kerrottu. Siksi vahingossa fiksukin voisi tehdä joskus pienen lipsahduksen.

Mutta jossain menee raja, jossa tämänlainen armeliaisuus ei ole enää mahdollinen. Itse asiassa on olemassa raja, jonka jälkeen tämänlaisen armeliaisuuden osoittaminen on idioottimaista idiotismin halaamista. Ei viisautta joka sietää typeryyttä vaan typeryyttä joka kannustaa typeryyteen vaikka tietää sen olevan typeryyttä.

Mutta oleellisemmalla tasolla esiinlaitto kertoo siitä miten koko keskustelu on itse asiassa käyty ennakkoon, jo ennen kuin Axen ja Gaugerin kirjoitusta oli edes alettu kirjoitettamaan. "The tactical error is that right there in the very first paragraph of their paper, Carroll, Ortlund, and Thornton point out the fallacy of what the creationists were doing." Koska meta-analysoituun tutkimukseen oli kirjattu tarkasti ylös se, mitä tehdään ja on lisäksi kerrottu enemmän ja kerrottu mitä tieteellisiä virheitä tällä on kierretty, johti siihen että viitattu paperi kumosi eksplisiittisesti paperille painettuna perustelujen kanssa täsmälleen sen, mitä kreationistit väittivät sen tarkoittavan ja kertoivat myös miksi näin on.

Ensin sitä voisi onnitella hyvin tehdystä tutkimuksesta, kun ennakkoon osaa huomata aukkoja joihin jotkut huonot lankeavat, on se jonkilaista viisautta. Mutta sitten tajuaa että tosiasiassa se, että tekstin esillelaiton jälkeen tähän samaan langetaan, se viittaa jo siihen että tämä huomio ei olekaan mikään tutkijoiden ansio. Vastakkain on jokin, jonka (1) tehtävänä on manipuloida ja valehdella niin että vaikka tutkimus suoraa näyttää että logiikka on huonoa, sitä käytetään silti koska luotetaan että ignorantti kansa nielee viitteitä tutkimatta asiantilan (2) analyysintekijät ovat niin inkompetentteja että heidän sisälukutaitonsa ei riitä tekstinymmärtämiseen ja neuroninsa eivät kykene suorittamaan edes yksinkertaista loogista implikaatiota, edes silloin kun siihen ohjataan kädestä pitäen tutkimuksen ensimmäisiin lauseisiin laittaen.

Ja koska se oli ensimmäisessä lausessa, se tarkoittaa sitä että jokainen joka on ottanut Intelligent Designin analyysin vakavasti ja tarkistanut lähteen ja logiikan ajatuksella, ovat taatusti huomanneet tämän asiantilan. Siksi voidaan sanoa että joka ikinen kreationistinen taho joka on kyseiseen Axen ja Gaugerin tuotokseen viitanneet, ovat joko inkompetentteja tai valehtelijoita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ID :läisten omaa julkaisulaitosta "Bio-complexity", jonka he pistivät pystyyn, kun tiedemiesten vertaisarvioinnit eivät päästäneet heidän tutkimuksiaan läpi. He rakensivat siksi oman, joka hyväksyy ne joita tiedemiehet eivät. He pitävät tätä heidän omana vertaisarviointinaan, ja vähintään yhtä hyvänä kuin muidenkin tiedemiesten vertaisarviointia. (He ovat omien sanojensa mukaan visionäärejä ja uuden voittoisan paradigman esitaistelijoita, informaatiotieteen uusNewtoneita ja muutenkin hyviä veikkoja. Ja vaatimattomia ja nöyriä koska uskovat Jumalaan ja kaikkea. Siitä laatu.)

Tämä kyseinen Axen ja Gaugerin tutkimus oli läpäissyt vertaisarvioinnissa itsensä ID -guru Michael Behen seulan.
1: Tästä voimme päätellä miksi tiedemiesten tutkimuslaitokset eivät päästä ID -tutkimuksia läpi ; On selvää että tämänlaiset perusvirheet eivät mene luokkaan "hyvälaatuisia supertiedemiehiä vainotaan" vaan viittaavat siihen että "inkompetentti roska jätetään sinne minne kuuluu".
2: Tästä voimme päätellä miksi ID guru Michael Behen ID -tutkimukset eivät mene vertaisarvioinnissa läpi. Hän kenties osaa tehdä jotain muuta tutkimusta jossakin. Mutta tämä kyseinen aihe näyttää sumentavan hänen nerokkaan superälynsä oivalluskyvyn ja peruskiriittisyyden. Jopa lukutaidon.

Itse asiassa, olipa Axen ja Gaugerin tutkimuksia sitten kehunut kuka tahansa, näihin tahoihin kannattaa jatkossa soveltaa ns. tiukennettua lähdekritiikkiä. He eivät evidenlty osaa.

Seepran raidat

Kun olin nuorempi, maailma ei vielä ollut internetmaailma. Se toimi siten, että oli faktoja ja tulkintoja. Siihen aikaan esimerkiksi fakta oli että seeproilla oli raidat. Ja tulkinta oli katsoa, että onko seepralla mustalla pohjalla valkoisia raitoja vai valkoisella pohjalla mustia raitoja. Vai sekä mustia että valkoisia raitoja joiden välissä ei ollut rakoja joten "pohja" olisi mieletön käsite. Faktat olivat mukana, eikä saanut sanoa että seepralla on pilkkuja. Tai että Seepra olisi pinkki sinisin kuutioin.

Internetin aikana tilanne on muuttunut. Tai ainakin maailmasta on tullut postmodernimpi. Nykyisin keskustelu on yhä enemmän "metaa". Näin faktoista ollaan etäännytty. Tulkintataso on se, mihin korkeintaan viitsitään ryhtyä. Sitä tärkeämpi on mielipidetaso, joka väritetään usein arvokeskusteluksi. Tässä otetaan esille tulkinta, vaikkapa siitä että seepralla on mustalla pohjalla valkoisia raitoja. Ja tämä voidaan nähdä ideologisena näkemyksenä jossa valkea saa sortaa mustaa ja mennä tämän päälle jonkinlaisena luonnollisena normitilana. Vastaavasti tulkinta siitä että valkoisella pohjalla on mustia raitoja voidaan nähdä rasistisen ideologian värittämänä jossa valkoinen on normaali, ja musta on vain sen päällä ja että tämä tarkoittaa sitä että joko musta elää valkoisen pohjan tavalla tai on pohjalta pois.

Faktojen faktuus yritetään yleensä kyseenalaistaa ; Tämä näkyy esimerkiksi erilaisten salaliittoteorioiden suosiossa. Ennen riitti että saatiin aineistoa kuusta ja kuumatkoihin uskovivatkin kaikki. Tätä pidettiin faktana. Nykyisin ei ole tavatonta löytää ihmisiä joiden mielestä kuulennon kuvat ovat vain USA:n valtasyistä lavastamia high-tech -väärennöksiä. Motiiviksi annetaan kylmä sota, joka kieltämättä värittikin sen ajan maailmaa ja koko kuulentojen järjestelyä. Tämä huomio siirtää tietysti keskustelun jälleen metatasolle ; Keskustellaan USA:n politiikasta ja vallasta kuva-aineiston tieteellisen analyysin sijasta. Analyysiä tarvitaan vain sen verran että denialistinen epäilys herää.

Postmodernismi onkin vetänyt asiat yllättävän pitkälle. Se vastustaa luonnontiedettä tietämisen metodina, ja korostaa että kaikessa voi olla kysymys valtapelistä ; He korostavat että tieteenhistoria on sarja luuloiksi osoittautunutta egoilua jossa väitetään omistetun tietoa joka on sittemmin osoittautunut vääräksi. Näin luottamusta nykytietoon ei voi antaa, koska tulevaisuuden tutkijoiden silmin meidän aikamme näyttää vastaavalta seinähulluttelulta. Tämä tarkoittaa sitä että se kritisoi kaikkia luonnontieteellisiä näkemyksiä. Tämä tarkoittaa pakosti myös sitä luonnontieteellistä näkemystä jonka mukaan seepralla on raidat.

Tosin useimmiten postmoderni internetmaailma tyytyy valikoimaan muutaman faktan, jota sitten toistetaan. Tämä valikoituu varsin erikoislaatuisesti. Tämä pitkä alustus on oikeastaan tästä.

Derrick Jensen on nimittäin tullut tunnetuksi luontofilosofiastaan, jonka mukaan luonnontieteet ovat uskonto. Hän liittää sen monoteististen näkemysten ketjuun. Kristinusko väitti omistavansa ainoana absoluuttisen tiedon ja pelastuksen kuoleman jälkeen. Hänelle luonnontiedemaailma taas esittää tietävänsä oikean tietämisen keinon ja tarjoavansa pelastuksen jo tässä elämässä. Hän vetää tässä argumentissaan analogisuudesta yhtäläisyysmerkkiin, joka kertoo aina huolettomasta ajattelusta. Hänestä luonnontieteet tuhoavat luonnon ja riistävät luonnonvarat ja alistavat luonnon ihmisen ahneudelle.

Jensen esittää että luonnontieteet ovat esittäneet että maailma on hallittavia lakeja ja sääntöjä. Eläimet ja kasvit kuvataan jonkinlaisina koneolentoina joita on oikein hallita. Koska Jensen liittää luonnontieteet monoteismin jatkumoon, on hyvä huomata että ihmisten asettaminen eläinten yläpuolelle ja kristittyjen parissa historian varrella varsin yleinen näkemys siitä että eläimillä ei ole sielua johtaa siihen että eläimet ovat jotain jota on oikein välineellistää, vaikka huijaamalla lehmältä sen lapselle kuuluva maito. Luonnontieteet taas ovat esittäneet että eläimet ja ihmiset ovat sattumaa ja mekaniikkaa, jolloin ne ovat analogisia koneille. Suunnitelmallisuus näyttää tässä kulmassa oikeudelta koneellistamiseen ja välineellistämiseen.

Tarkemmin analysoiden huomaa että Jensenin kritiikki ei oikeastaan osu juuri ollenkaan luonnontieteisiin, vaan teknologiaan ja muuhun tiedon soveltamiseen, yhteisöön joka käyttää luonnontieteiden tuloksia yliopiston kuivien pölykammioiden ulkopuolella. Tämä on hyvin tärkeä huomio, koska se toisaalta osoittaa Jensenin pahimmat virheet. Että mahdollistaa sen, että hänen näkemyksistään saadaan irti se järkevä aines. Ja tässä valossa ajattelin häntä käyttää.

Hänen näkemyksensä ydin on siinä, että kulttuurissa on käytänteitä jotka valjastavat luonnon ihmisen vallan alle. Tieto on siksi hallitsemista ja haltuunottamista. Tieto itsessään ei tapa ainuttakaan eläintä, mutta korrelaatioita voidaan käyttää välineellistämiseen kun tiedetään että asian muutos tällä tavalla johtaa johonkin toiseen. Tämä voi johtaa asioihin jotka kieltämättä väritämme esteettis-eettisesti joko kauniiksi,haluttaviksi, hyväksi, toivottavaksi, kartettavaksi, rumaksi, epämiellyttäväksi ja pahaksi.

Jensen moittiikin kovin sanoin Sam Harrisia, jonka mukaan etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä. Jensen korostaa että Baconlainen linja tekee etiikasta ihmiskeskeistä ja humanismi tekee ihmisestä kaiken mitan, jonka seurauksena ihmiset synnyttävät valtavaa ekologista tuhoa. Jensen osoittaa tästä tietysti tilastoja ja muuta aineistoa jotka näyttävät että teknologistuminen on johtanut sastumiseen, sukupuuttoihin ja muihin asioihin. Jensen moittii sitä miten Harris on kirjoittanut pahan ongelmaa korostavia juttuja, kuten artikkelin "Mother Nature is Not our Friend" siitä miten luontoäiti on ihmisille Julma, koska siellä on kauheita sairauksia ja loisia, luononkatastrofeja ja muita. Harriksen näkemyksessä ihmisen tuska värittää epäeettiseksi asiat, jotka eivät välttämättä ole epäeettisiä. Jensenin mukaan systeemi on juuri toisin päin. Ihminen on julma luonnolle.

Harrikseen tämä kritiikki osuukin jossain määrin, koska Harriksen mukaan etiikasta on tehtävä luonnontiedettä ja hän on kiistämättä eksplisiittisestikin sitoutunut humen giljotiinin hylkäämiseen. Kuitenkin niihin Dawkinsin tapaisiin ateisteihin - jota Jensen myös moittii kovin sanoin esimerkiksi sosiopaatiksi tämäntyylinen kritiikki ei oikein osu. Dawkins näyttää seuraavan paljon voimakkaammin humen giljotiinia, jonka seurauksena esimerkiksi se, että luonnontieteet näyttävät että vodaan rakentaa öljymporaustorni tai ydinpommi, ei tarkoita että näitä olisi oikein tehdä. Luonnontiede selittää tässä vain yhteyksiä. Eettiset kysymykset jäävät tällöin muun ratkaisemisen alle. Tällöin etiikkakysymykset kuuluvat ehdottomasti systeemille ja vallankäyttäjille luonnontieteiden ulkopuolella.

Luontoajattelussa ja teknologiavastustuksessa korostuu usein se, että luonto on hyvä. Humen giljotiini on hylätty, on vain katsottava onko alkuperä ihmisessä vai luonnossa. Tämäkin näkemys voidaan asettaa "monoteistiseen asenteeseen" ; On olemassa tietämisen tapa joka takaa pelastuksen hyvään elämään. Yhteys on helppo nähdä sillä ennen teologiassa ajateltiin että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana tuunasi sitä. Ekofilosofit taas korostavat usein sitä että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana vaan korvataan ihmisellä. ~ Luonnon ylilyöntien kostamisen kohdalla ongelmana on se, että moniin asioihin ei ole ihmisvaikutusta. Esimerkiksi maanjäristykset ja tulivuorenpurkauksia on vaikeaa nähdä kostoksi. Samoin on ihmeellistä että luonto olisi ennakoivasti luonut myrkkyhämähäkkejä kostamaan ylilyöntejämme. Saastutuksen yhteys ilmastonmuutokseen ja otsoonikatoon ja tehoviljelyn ja tehokalastuksen vaikutus nälänhätiin onkin sitten aivan toinen asia.

Karkeasti ottaen luonnontieteet muistuttavat siitä että ihminen on pakosti saastutusyksikkö. Aine kiertää mutta energia virtaa systeemin läpi. Tämäkin blogaus vaatii negentropiaa, joka taas voi tulla vaikkapa siitä että olen esineellistänyt vegaaniravintolan soijapurilaisen tai McDonaldsin hampurilaisen. Tämä on vaatinut jotain joka tuhoaa elämää ja luontoa. Tässä mielessä on selvää että ympäristö tarjoaa rajat joiden sisälle ihmisen toiminta on vangittu, ja toisaalta jos kulutamme energiaa (mikä on väistämätöntä) saastutamme luontoa jollain tavalla joka on jotain kautta haitaksi jollekin elävälle jossain (immuunijärjestelmäni muuten tappaa bakteereita, kilpailemme samoista resursseista). Se, että ihmisen mielihyvä on ristiriidassa tämän kanssa on luonnontieteellisesti arvioitavissa ja selvä. On eettinen painotus värittää ihminen tai luonto primaariksi. Tämä mieltymystaso on mukana politiikassa ja ihmisten toiminnassa. Mutta se ei ole luonnontiedettä vaan etiikkaa.

Jensen onkin siitä erikoinen, että hän käyttää mielellään luonnontiedettä ja sen kautta tulevia tilastoja samalla kun hän moittii luonnontiedettä. Siinä vaiheessa kun esiin nousevat hänen kiinnostuksensa "toisenlaisen tietämisen tapoihin" on kuitenkin seurauksena ällistys. Hän nimittäin tlkitsee uniaan ja tätä kautta yrittää osoittaa absoluuttisen tietämisen tavan. Sillä asenne joka Harriksella on filosofinen erehdys tai harha-askel, on hänen unien tulkintansa hyvä metodi. Tämä sisältää paljon sitä ihmeellistä logiikkaa jossa "analogisuus koneiden kanssa" muuttuu filosofisen loikan kautta "koneenkaltaisuudeksi" ja tämän jälkeen "osoitukseksi siitä että kohteella on vain välinearvo".
1: Tosiasiassahan ei ole esitettävissä mitään sellaista tulkintavapaata keinoa jolla yhteys saataisiin aikaan. Luonnonlakien mukainen ja luonnonlakisuus ei tarkoita arvottomuutta muuta kuin niille jotka eivät arvosta fyysistä todellisuutta. Hyvin moni näkee fysikaalisuudessa kauneutta ja etiikkaa.

Postmodernin internetmaailman ongelma tiivistyykin Jenseniin.
1: Usein faktoja valikoidaan. Vaihtoehtojen faktuaalisuus kiistetään automaattisesti koska tiede on epäluotettava. Näin syntyy tilanne jossa cherry picking on vakioituna. Syntyy ambivalentti tilanne jossa luonnontieteitä vastustetaan, että sitä käytetään hyväksi silloin kun se sattuu sopimaan omaan pirtaan tai sitä kautta saadaan aikaan käteviä tulkintoja.
2: Tulkinnat valikoidaan siten että jos vastustaja tekee ainoankin metafyysisen oletuksen, hän on väärässä. Itselle ne ovat vain vaihtoehtoista tietämistä jota ei tarvitse perustella. Ja kun muitamme että looginen positivismi on kuollut ja mikään ei ole metafysiikasta tyystin vapaata, ja että tämän päälle ne vielä asian päälle väritetään usein eettisesti jotta niistä saadaan sovelluksia, on selvää että vastustaja ei voi selvitä tämänlaisesta "poikittaisesta mailasta". Vastustajalle annetaan mahdottomat ehdot ja näytetään että "se" ei niitä täytä. Itsen kohdalla näistä ei välitetä koska ehdot kuuluu vain muille, yleensä luonnontieteilijöille.
3: Suhde tietoon on kaikista omituisin. Tietämissysteemeitä usein korostetaan rajoittuneina ja puutteellisina ja tätä pidetään dogmaattisuutena ; Tietäminen hylätään ja puhutaan vain tulkinnoista ja valtapeleistä. Samanaikaiseti kuitenkin omalta puolelta puhutaan "tietämisen metodeista". Jo terminvalinta kuvaa sitä että heistä tuo sisältää jotain joka tarjoaa tietoa. Usein tulkintojen samanarvoisuus ja vapaus korostuu ku omaa asiaa puolustetaan kritiikiltä tai vastustajaa yritetään nuijia alas. Muutoin sitä ei käytetä. "samanarvoista esimerkiksi luonnontieteellisen ajattelun kanssa" on toisinaan jotain jolla omalle näkemykselle selvästi haetaan uskottavuutta ja jota pidetään varmana ja oikeana. Vaikka juuri aikaisemmin sitä on voitu moittia siitä että "se ei liity tietämiseen, on pelkkää valtaa, lätinää jonka ei tarvitse vaikuttaa kehenkään, olen totuusrelativisti eikä tiede ole kuin näpertelyä ja paskanjauhantaa". Koskaan ei mainita että se oma juttu on samanarvoista eli lätinää ja muuta negatiivista.

Suoraan sanoen maailma ennen internettiä oli tietyssä määrin viisaampi. Seepralla on raidat, se on jotain jota ei voida kiertää - ja muu on eiluonnontieteellistä sävytystä jolla on poliittista tai esteettistä merkitystä, ja joista ei voi tehdä tieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä tuntuu jäävän huomiotta nykyään. Eikä ihme, sillä kaikki keskustelu käydään metatasolla tai pyritään ajamaan siihen. Tällöin ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä - yleensä keskustellaan keskustelijasta ja hänen mieltymyksistään eikä asiasta, joka tarkoittaa sitä että ad hominem sävyttää koko keskustelua vaikka se käytäisiin miten sivistyneillä sanoilla.

Metatasolle painuminen taas tarkoittaa sitä että ihmiset velvoitetaan ensin ottamana mielipide, sitten heidän täytyy rakentaa mielipide tästä mielipiteen ottamisesta, ja sitten heidän käsketään miettiä mitä tämä argumentti mielipiteen ottamisen ottamisesta sitten tarkoittaa ja onko siinä kenties valtapeliä ja mielipiteitä. Ja kun tämä on tehty, jatketaan metatasolle painumista ad nauseam. Näin asiasta ei opita, kun kriitikko voi aina sanoa että "et hypännyt tuohon metaiteraatioon, joten ei vakuuta minua, asiasta ei ole keskusteltu tarpeeksi". Kysymys muuttuu tällöin vain siihen kummalla riittää jääräpäisyyttä sanoa viimeinen sana. Eikä tämäkään tarkoita asian ratkeamista tai toisen mielipiteen muuttumista, vaan sitä että myöhemmin väsähtänyt (pulu) kertoo omilleen miten saivarteli (paskoi shakkilaudalle) niin kauan että toinen ei jaksanut jatkaa (lopetti pelaamisen) ja esittää tämän voittona.

Uudelleenoikeutus, kriittisyys ja perustansa kyseenalaistaminen.

Postmodernismissa perusnäkemys on se. että tieteellinen tutkimus on nähtävänä inhimillisenä valtarakennelmana. Tiedon ja vallan yhteys liitetään hyvin vahvaksi. Heidän silmissään esimerkiksi paradigmanvaihdos näyttäytyy siltä että tiede muuttuu. Tämän he katsovan tarkoittavan että tieteen kautta ei voida rakentaa mitään perustavaa käsitystä mistään. Erityisen vahvasti tämä liitetään ihmisyyteen, joiden katsotaan jostain syystä olevan erityisen voimakkaasti perustavan käsittämisen ulkopuolella.

Itse asiassa tässä usein korostetaan että tieteessä ei välttämättä ole mitään vikaa. Tai että se edes väittäisi asioita väärin. Sen sijaan he korostavat että tiede on väliaikaista ja nojaa sen ajan maailmankuvaan ja "episteemiin". Tiede on heille ajassa lillivä muuttuva epäkonkreettinen konstruktio. Siksi esimerkiksi evoluutiopsykologiasta ei ikään kuin tarvitse välittää. Tämä ajassa riippuminen nähdään siten, että menneisyydessä on ollut olettamuksia ja teorioita, joita pidämme nykypäivänä suorastaan typerinä. Ja että olisi perusteetonta ylimielisyyttä väittää ettei niitä ole nyt. Siksi tieteen mukanaolo tarkoittaa aina sitä että kyseenalaistaminen on pakko ottaa mukaan.

Postmodernismia sen sijaan kuvataan monimutkaisena, syvällisenä käsiteanalyysinä, jossa on kysymys tieteestä joka kyseenalaistaa itsensä ja perustansakin. Heistä tämä tekee postmodernismista laadukkaampaa kuin luonnontieteistä, koska he näkevät luonnontieteen metodin seuraamisena jossa oman perustan miettiminen ei ole osana niiden ydinprosessia. ~ Tieteen nähdään pitävän teorioitaan muuttumattomina, essentiaalisena. Tämän vuoksi esimerkiksi biologian ottaminen sukupuolisuuskäsittelyyn koetaan negatiivisena. Sillä siinä mieheyttä ja naiseutta käsitellään muuttumattomana, vaikka käsitykset tosiasiassa elävätkin ajassa.

Tieteen nähdään olevan, ei kenties valhetta, mutta kuitenkin vallan ja maailmankuvien heijastusta. Tämän ei nähdä olevan ongelmana postmodernismille, koska esimerkiksi Foucault tunnusti että hänen lausumansa olivat valtapeliä, strategisia siirtoja. Tämän ei nähdä estävän keskusteluun osallistumista ja vallan tutkimista, vaan tunnustuksen nähdään lähinnä tekevän Foucaultista analyyseineen rehellisiä. Näin päästään lopputulokseen jossa lähtökohtien esittely on riittävä : Foucautlin mukaanhan kritiikkiä ei ole moittia premiseejä, sanoa että "Lähtökohtasi ovat huonot". Sen sijaan johtopäätöksiä voidaan moittia ja katsoa että "Huomioithan, kuinka tämä ja tämä ajatusmalli on vaikuttanut väitteisiin."

Loputulos on se, että postmodernismin mikaan ihmistieteet eivät voi olla millään tavalla absoluuttisen luotettavaa, absoluuttisen kriittistä tai absoluuttisesti parempaa suhteessa luonnontieteisiin. Kysymys on siitä, ettei edes oleteta mitään absoluuttista luotettavuutta tai totuutta. Ne eivät kuulu ihmistieteisiin.

Siksi luonnontiedettä on moitittava koska se väittää olevansa muidenkin tieteiden perusta kun ihmistieteet hylkäävät koko perustan olemassaolon, ja joutuvat siksi etsimään omaa perustaansa ja oikeuttamaan metodinsa. Filosofia muistuttaa vielä ihmistieteitäkin naiiviudesta, jolla ne yrittävät olla oma perustansa - ja ihmistieteet vastaavat laajenemalla filosofian alueelle. Filosofialla on asemansa koko rakennelman takana aivan puhtaasti siksi, etteivät sitä kiinnosta tosiasiaväitteet - tai ainakaan niiden totuusarvo. Tämän vuoksi se voikin sanoa maailmasta jotain eettistä.

Ongelmana on tietysti vain se, että ylläolevasta ei seuraa oikeastaan mitään.

Sillä postmodernismi ei johda skeptismiin vaan relativismiin. Tämä taas ilmenee kriittisyyden vastakohtana. Asioiden paremmuusjärjestystä tai luotettavuutta ei enää voida arvioida. Absoluutin ja muuttumattoman hylkääminen johtaa siihen että ei enää ajeta edes kohtalaisen hyviä tai entistä parempia vastauksia. Tämä johtaa presuppositionistisiin ajatelmiin, joissa otetaan jokin oma suosikkinäkökulma johon sitten fiksoidutaan dogmaattisesti. Tämän kautta sitten väritetään kaikki muu, ja erilaiset ad hoc -selitykset ja sovittamiset ovat ihan sallittuja. Nehän seuraavat siitä oletuksesta. Jota ei voi kyseenalaistaa koska se on "sopimatonta ja epäkriittistä".

Näin rakentuukin kaikkitietävän kirjoittajan ongelma. Postmodernismi kertoo aluksi että kaikki ovat sokeita, mutta seuraavaksi tarjolla onkin sitten se, että hän tarjoaa analyysiä ja kertoo olevansa opas. Usein tähän liittyy teorioita ihmismielestä ; On konstruktiota vallanhimosta, oidipuskompleksista, äitisuhteesta tai anaalivaiheesta. Luonnontieteilijöiden tarjoamat näkemykset saavat moitetta koska niille on sanottu että "mahdotonta". Toiset lähtökohdat ovatkin siis jostain omituisesta syystä huonompia kuin toiset, vaikka ne oli virallisessa totuudessa määritelty samanarvoiseksi. Näkemys oikeutetaan oman asian puolustamisella, ja tieteentekijän toimet nähdään vain vastaavana puolustamisena.
1: Kun postmodernisti kohtaa luonnontieteilijän, postmodernisti on se joka kertoo olevansa avomielisempi mutta joka kuitenkin torppaa vaihtoehtoja "mahdottomana" esimerkiksi sen takia että se poistaisi vastuunäkemyksen tai tekisi ihmisistä vähemmän vapaita. Tästä päästäänkin siihen miten esimerkiksi evoluutiopsykologian nähdään olevan sovelluskelvotonta koska sitä ei voi todistaa luonnontieteellä. Samanaikaisesti vaihtoehtoinen teoria vapaasta tahdosta on mahdollinen vaihtoehto jolta todistamista ei vaadita. Todistamisen mahdottomuuden kerrotaan tässä vaiheessa olevan turhaa koska se on eri asia kuin asian oikeassaolo ja osuvuus. On selvää että tässä heilahtaa jättimäinen kaksoisstandardisto.

Postmodernismi ajautuukin siksi väistämättä metatasolle. Se ei puhu asiasta, vaan asiasta puhumisesta. Ja mitä syvällisempään mennään, sitä enemmän metatasolle siirrytään. Lopulta paukahdetaan ydinongelmaan nimeltä valta. Sillä sen kautta päästään ad hominem -tasolle puhumaan ihmisistä. Sillä "oletko huomannut että ajatusmalli x on saanut sinut kannattamaan tuota" muuttuu silloin ilmiöksi joka on tuttu psykoanalyysiä kritisoineille.

Heille on postmodernistien valikoimapakissa tarjolla nihilaatiota. He esimerkiksi selittävät että kriitikko ei ole tiedostanut että hän vihaa psykoanalyysiä koska se tarjoaa osuvaa mutta inhottavaa kritiikkiä. Näin kritiikin syyksi saadaan vaikkapa kriitikon äitisuhde. He siis rakentavat selityksen jolla kritiiki saa kannatusta ja tätä käytetään sen puolustamiseksi että psykoanalyysi on totta ja toimiva terapiamenettely. Kriitikko on siis väärässä koska hän on historialtaan tietynlainen ihminen.

Tätä katsotaan ja hyväksytään hyvällä. Kuitenkin koko tässä ytimessä on se, että ihmiset ja heidän toimensa nostetaan ytimeen. Tämä ensinnäkin vaatii teoriaa mielestä. Ja se on samanlainen lillivä absoluutti kuin jos sen esittää evoluutiopsykologikin. Ja toisekseen se on ihmisiin nojaavaa perustelua jossa ihmisten toimet vievät kompetenssin ja uskottavuuden. Vahviten tämä näkyy tieteensosiologiassa jossa tarkastellaan historiaa valtapelinä. Tässä se, minkälaisia tiedemiehet ovat olleet johtaa päättelemään siihen oliko heidän toimintansa oikeanlaista. Tämä on pohjimmiltaan ihmisten eikä asian mukaan tuomitsemista.

Ja koskoa relativismissa ei ole määritelmällisesti absoluutteja, sellaisetkin kauniit kuvailu sanat kuten "Kriittisyys" ja "analyysi" jäävätkin pelkiksi määritelmiksi joilla postmodernismia luonnehditaan. Näille termeille ei kuitenkaan anneta mitään pysyvää sisältöä, jo ihan senkin takia koska se olisi sitovaa ja absoluutin luomista. Nämä sanat otetaan mukaan lähinnä siksi että niillä on mukavia konnotaatioita jotka antavat sen oikean eettis-esteettisen sävähdyksen toimille. Tästä määrittelystä tehdäänkin itse asiassa (henkilökohtainen tai jaettu) hegemonia joka on täysin kritiikin ulkopuolella. Koska postmodernismi on määritelty jotenkin on määrittelyn ytimen kritiikki sitä että sanoo että "lähtökohtasi ovat huonot". Jota ei pidetä kritiikkinä. Vain presuppositionistiset rakennelmat hyväksytään.
1: Jos tieteessä ongelmaksi nähdään se, että innostutaan liikaa eikä huomata maailmankuvia ja rakenteita joita niiden mukana kuljeteaan, niin on selvää että näihin suosikkioletuksiin liittyy sama ongelma. Niistä pidetään kiinni vaikka niiden taakka tunnetaankin, eikä tiedostaminen johda muutokseen. Ne jäävät vain esittelyn tasolle.

Relativismi tarjoaakin ainutlaatuisen mahdollisuuden dogmaattiseen omaehtoisuuteen. Riittää että jäsentelee ja esittelee premissejä riittävän ahkerasti. Tieteenfilosofiassa okhamin partaveitsen kaltaisia konstruktioita onkin otettu käyttöön juuri sen takia että aivan mille tahansa voidaan rakentaa tällä tavalla näkemyskokonaisuus. Postmodernismin luonteeseen ei kuulu esittää että "Tässä kantani, näillä ja näillä ehdoilla muutan mieltäni". Sillä sen kriittisyys ei ole sellaista.

Kaiken summana on se, että kun asioita katsotaan valtana ja totuustavoittelu kiistetään jää jäljelle vain valtapeli. Tämä näyttäytyy helposti sinä, että ihmisen uteliaisuudessa ja totuudenhalussa, kuten kaikessa muussakin, nähdään valtapeliä. Ja tämän takia aletaan vihaamaan tietoa ja tiedonhalua. Ja sitten jäljelle jää vain se valta, jonka nähdään alun perin kontaminoineen sen tietämisen. Relativismista seuraakin se, että logiikka typistyy väkivallan keinoksi, joten auki jää vain se, miksi jumiutua kielelliseen käänteeseen ja ottaa asioiden kriittiseksi ratkaisukeinoksi kaksintaistelu kuolemaan ; Selvästi tässä valinnassa on takana vain se, että postmodernistit preferoivat mieltymyksellisesti toisia väkivallan, hallinnan, kontrollin ja vallankäytön keinoja toisten yli. Tätä valintaa ei kuitenkaan itse asiassa oikeuteta, joten periaatteessa olisi postmodernistisen systeemin "kirjaimen joskaan ei käytänteen mukaista" palata keskiaikaiseen menetelmää ratkaista erimielisyystilanteessa se kuka on oikeassa.

Samaan aikaan luonnontieteissä.

Tutustumalla tieteenfilosofiaan oppii sen verran että tiede ei ole absoluutti. Kuten Ilkka Niiniluoto on muistuttanut falsifointikriteeristä ja tieteen itsekriittisyydestä lievemmissäkin muodoissa, on niiden kohdalla se, että mitään teoriaa ei voi pitää dogmana ja ikuisena. Dogmaattinen tiede on mahdotonta. Ja juuri siksi se muuttuu. Paradigmanmuutos on siksi oppimiskokemus, merkki terveydestä eikä sairaudesta.

Toki tieteenfilosofiasa korostuu helposti ajatus että on vain metodi, joka oletetaan ytimeksi kritiikittömästi. Vahviten tämä näkyy Quinen ajattelussa. Hän korostaa nimen omaan sitä että mitään absoluuttista näköalapaikkaa ei ole. Hänen mukaansa luonnontieteissä on itsekriittisyys ja omien metodien oikeuttaminen ja uudelleenoikeuttaminen sisäänrakennettuna. Ja tämä on itse asiassa melko helposti tajuttavasti läsnä ; Ihan oikeasti mikä tahansa asia voidaan asettaa kritiikin kohteeksi!

Kun teoria ja mittaustulos on ristiriitatilanteessa, on pakko korjata jotain. Voidaan korjata vaikkapa olettamalla se mittausvirheeksi tai sitten korjataan teoriaa. Tieteellisen teorian hedelmällisyyden takana onkin se, että jos mittausvirheitä tulee paljon, kyseenalaistetaan koko mittalaite. Mutta jos mittalaite on hyödyllinen ja tuottaa tutkimusta monessa paikassa, niin sitä ei taatusti haluta hylätä ja siksi päädytäänkin korjaamaan teoriaa.

Itse asiasssa tätä kautta päädytään lopulta jopa siihen että edes "induktion" tai matematiiokan kaltainen perusväline ei ole pelkästään teoreettinen metodinvalintakysymys ; On nimittäin ilmiselvää se mitä postmodernistitkin pitävät ylimpänä ohjenuoranaan. Eli jos peruslähtökohta on jotain, saadaan tämän mukaisia tuloksia. Mutta se, että näitä tuloksia saadaan tehokkaasti ja paljon ei olekaan sitten yhtään ilmiselvää.

Luonnontieteissä osa ihmettelee miksi "matematiikka toimii niin hyvin luonnontieteissä". Tämän on ajateltu vaativan jopa Jumalallista väliintuloa. Kuitenkin ihmiskunta on tosiasiassa yrittänyt ties minkälaisia metodeja. Jopa logiikka ja sen säännöt on jossain vaiheessa keksitty. Sitä ennen asioita on ratkottu muutoin kuin formaalisti. Yritys ja erehdys on nostanut esiin luonnontieteet, jotka näyttivät tehokkuutensa ja kyntensä. Ei siis ole ihme että valikoitunut hemmetin hyvin toimivia elementtejä. Muita on kokeiltu, ja ne eitoimivat ratkaisut on vain "näkymättömissä" eikä niitä helposti muisteta. Tämä ihmettely matematiikan tehokkuudesta ja hedelmällisyydestä on jo itsessään lupa pitää sitä jo aika vakuuttavana, kokeilemisen arvoisena myös jatkossa.

Joten tosiasiassa koko väite "Luonnontieteissä ei ole sisäänrakennettuna epäilyä itseensä" on kyseenalaistettu voimakkaasti. (Postmodernismin sisällä tämä on karkeasti sanoen kritiikin ulkopuolella oleva hegemonia. Mutta luonnontieteilijät osaa olla tätä kriittisempiä.) On itse asiassa mahdotonta nähdä mikä olisi Quinelaisen kritiikkimyllyn ulkopuolella ja kyseenalaistamattomissa. Jopa premissejen ja metodien hyvyyksiä voidaan sen avulla arvioida! Ja niiden edessä postmodernismi nostaa kädet pystyyn ja kiistää niiden kohdalla edes olevan mitään asiallise kritiikin mahdollisuutta.

kun muistetaan Quinen huomautus siitä että emme itse asiassa havaitse mitään sellaisenaan, esimerkiksi havainto kvarkista nojaa mittalaitteiden toimintateoriaan. Sekin on induktiopohjainen teoria, ja ylläolevan kautta se on kumottavuusalueen piirissä. Kriittinen keskustelu on sitten sitä että kumottavat elementit päätyvät pölkylle. Luonnontiede onnistuu tässä mainiosti.

Tämän tunnustaminen on vain se, jota ei postmodernistilta kuule suoraan. Mutta suun tunnustusta ei tarvita kun teot puhuvat puolestaan. Postmodernistitkin hyppäävät lentokoneesta laskuvarjo -konstruktiolla eivätkä rukous -konstruktiolla. - Tässä asenteessa on teille annos "absoluutinsietoa". Tietoa ei voidakaan kyseenalaistaa niin vahvasti kuin se yleensä tehdään.

Postmodernistien pitäisikin siksi - ihan omakäyttämiensä työkalujen kunnioituksesta - kyetä irrottautumaan absoluutistaan joka kulkee nimellä "teoria siitä mitä sana tiede tarkoittaa". Heille tuntuu vallitsevan dikotomia jossa on tarjolla vain "looginen positivismi (kaikki)" tai "relativismi (ei mitään). Tästä heidän pitäisi irtautua, sillä esimerkiksi Quinen avulla tämä näkemys voidaan dekonstruktioida varsin vakuuttavasti.

Olipa kerran. Ja toisen. Mutta ei sen pituinen se?

"Somewhat more recently, among creationists, the realization emerged that what was needed was a more "scientific" version of creationism."
("Towards a Better Version of ID - A Manifesto")

Kreationismin koko historia on ollut sitä että on haluttu tehdä asioista tieteellisempiä. Fundamentalistit halusivat näyttää että kyse ei ole uskonnosta vaan tieteestä ja siksi syntyi kreationismi. Tämän jälkeen kohdattiin "scientific creationism" / "creation science", jotka nimellään korostivat että ne olivat hienostuneempaa kreationismia, sellaista jossa ei ollut kyseessä Jeesusteleva ja uskonnollinen kreationismi vaan tieteellinen teoria. Tätä seurasi Intelligent Design joka ei sekään omien sanojensa mukaan ollut uskontoa vaan tiedettä ja että sitä tarvittiin koska kreationismi ei ollut riittävän vakuuttavaa tiedettä. Nyt historia näyttää toistavan itseään. Intelligent Designin tarvetta radikaalille muutokselle on alettu kritisoimaan myös ID:n sisällä. Samoin vanhempi kreationismi on nostanut päätään. Nyt on mitä ilmeisimmin tarvetta antaa ilmiölle jälleen uusi nimi.

Tätä varten on hyvä ottaa esiin kreationismimyönteisen ja evoluutiovastaisen "how to debate evolution" -blogin manifesti - jolle löytyy toki kommentaarikin. Huolestuttavinta on se, että miten kirjoittaja tiivistää minun mielipiteeni. Toisin sanoen henkilö, joka kenties parhaiten kuvaa turhautumistani ID -liikettä kohtaan löytyy nimen omaan pro-luomisteoria -puolelta.
1: Tämä ei tietysti yllättäne niitä jotka aikanaan yllättyivät "tuolilta putoamiseen asti" siitä kun vuolaasti selitin miten vanha kreationismi oli rohkeampi ja eksakteja tieteellisiä hypoteesejä esittävä. Se esitti kannanottoja jotka olivat tieteellisesti testattavissa. Kuten ID taas ei, sehän nojasi enemmän analogioihin ja vertauksiin ja mielikuviin. Teesini oli että kreationismi oli paljon tieteellisempää kuin ID, ja että itse asiassa ID on vain sitä että kreationismista karsittiin kaikki tieteellisesti tutkittava (osittain siksi että kreationismi epäonnistui, paljastui epätodeksi) ja jäljelle oli rapistuminen retoriseksi kikkailuksi ja "voi olla" -epämääräisyyksien ja "ei oteta kantaa" -vaikenemisten taakse. Luonnontiede korvattiin postmodernismilla. Ei enää puhuttu onko evoluutio luonnontiedettä (tämä oli irrelevanttia, koska se tarkoittaa vain että evoluutio on naturalismia) vaan onko sen takana löydettävissä diskurssianalyysin avulla jotain valtapelejä. (Löytyy, ei pitäisi olla ihme, sillä valtapelejä voidaan löytää aivan kaikesta. Tunnettua on että jopa puhdas logiikka alistuu tässä vallankäytön välineeksi.) Jos ID ei ole kreationismia, niin se on jotain joka on laadultaan paljon pelkurimaisempaa, kaksinaamaisempaa ja ennen kaikkea pseudotieteellisempää.

Sen henkenä on se, että ID herätti aikanaan innostusta. Oli uuden ajan nousun tuntua. Sellainen oli esimerkiksi Behe ja hänen uusi konseptinsa. Sittemmin liike on kuitenkin latistunut politikoinniksi ja Behekin näyttää enimmäkseen keräävän rojaltteja kirjoista joita hän myy maallikoille. ID ei ole edes hävinnyt taistelua ja debattia koska se ei ole vielä noussut debattitasolle, vaan jäänyt metatasolle. ID ei ole vielä keksinyt miten lopettaa uhoamisen kehän reunalla ja miten siirtyä kehän sisälle. Tämän potentiaalisen näkemyksen rappeutuminen uskonnollis-poliittiseksi elämöinniksi harmittaa.

Kirjoittaja nakuttaakin teeseissään Lutherin tapaan vaatimuksia. Ja itse asiassa minun on pakko myöntää että henkilö sanoo suunnilleen täsmälleen niitä asioita joita minäkin olen aina korostanut. Vaatimuksena on se, että asiat etenisivät tieteestä alaspäin. Eli kaikki nykyisenkaltainen poliittis-uskonnollinen ideologia karsittaisiin karusti. Ruohonjuuritasolta pakottaminen jätettäisiin, eli keskustelussa ei yritettäisi vaikuttaa koulujen opetusohjelmaan vaan ensin asia hoidettaisiin tiedemaailmassa (ja koulukirjat seuraisivat sitten perässä, koska ne seuraavat tiedemaailmaa.) Pelkän naturalismin kritiikin sijasta pitäisikin esittää vaihtoehtoinen metodologia joka on tutkimuksellisesti vähintään yhtä tehokas kuin naturalismi. Ja jos tässä ei onnistuta, niin sitten on syytä lopettaa länkyttäminen ja toimia nykytieteen metodologialla ja tehdä Suunnittelusta naturalistisin menetelmin tutkittava ilmiö. Viholliskuvan lietsomisen ja "darwinismin päihittämisen ja kritisoimisen" sijasta pitäisi keskittyä tieteentekoon, positiiviseen tutkimusohjelmaan jossa ei moitittaisi toista teoriaa ja valitettaisi sitä miten se ei tutki riittävästi, vaan rakennettaisiin omaa tutkimusohjelma (joka sitten toimii paremmin ja tehokkaammin).

Kommentaari näyttää että tämän manifestin seurauksena jouduttaisiin käytännössä purkamaan nykyinen "Discovery Institute" -keskeinen Intelligent Design ja sen käytännöt. Eli käytännössä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Lista on siitä mielenkiintoinen, että jos nykyisestä ID:stä karsii syytöslistan kohdat, jäljelle jää käytännössä vain "tyhjä talo". Kun olen luetellut kreationismin ominaispiirteitä, on selvää että ID on kreationismia, mutta tämän listan puhdistukset tekisivät ilmiöstä todellakin eikreationistisen. Se ei enää olisi ruohonjuuritasolta "norsunluutornia" moittiva vainokorttia heiluttelevaa juridista fundamentalismia joka yrittää ensi sijassa saada vaikutettua koulujen opetussuunnitelmiin ja saada ateismi ajettua ulos yhteiskunnasta (kun kukaan ei ajattele lapsia jotka kohtaa tämälaista kauheaa syntiä).

Idea tuntuu itse asiassa oikein hyvältä. Ja liikkeellä on viime aikoina ollut kovia muutospaineita. (Sen näkyvyys julkisuudessa on vähentynyt ja muut asiat kiinnostavat enemmän. Tämä näkyy jopa siinä että skeptikkoblogit olivat yhteen aikaan täynnä Intelligent Design -kritiikkejä, kun nyt homeopatian ja vaihtoehtohoitojen moittiminen on paljon yleisempää.) Muutospaine kuvaa sitä että tämänlainen ehdotus syntyy tilanteessa jolloin sillä on sosiaalinen tilaus ja tätä kautta potentiaalia levitä.

Valitettavasti onnistuminen ei seuraa siitä että on hienot tavoitteet. (Intelligent Designkin kuvasi toimiaan ihastuttavin termein jotka olivat ideoina kannatettavia. Se toteutus kuitenkin epäonnistui. Tämä ideoilla rummuttamisen ja niissä epäonnistumisten välinen kuilu on se joka ID -pettyneen manifestin kirjoittamisenkin taustalla on olennaisesti vaikuttanut.) I am not holding my breath. Mutta hengittelen kuitenkin sillä lailla positiivisesti ja ystävällisesti.