Ahterista revitty argumentti ; Nyt ainakin tiedämme minkä aukon Jumala on kyseessä...

"...how wrong it is to use God as a stop-gap for the incompleteness of our knowledge. If in fact the frontiers of knowledge are being pushed further and further back (and that is bound to be the case), then God is being pushed back with them, and is therefore continually in retreat. We are to find God in what we know, not in what we don't know."
(Dietrich Bonhoeffer)

"Areiopagilla" oli Jaakko Sorrin kolumni jossa aiheena oli aukkojen jumala -argumentti. Hänen sävynsä oli se, että "Yleensä tätä käsitettä käytetään negatiivisessa mielessä. Joskus vaikuttaa jopa siltä ikään kuin jo nimeäminen ”aukkojen Jumala” –tyyppiseksi ajatukseksi olisi jonkinlainen argumentti." Sorri ei selkeästi ajattele että luokituksessa olisi kysymys argumentista. Sen lisäksi hän kyseenalaistaa koko luokituksen merkitystä. "Kuten Alvin Plantinga on todennut, on vaikea sanoa, mitä termi “aukkojen Jumala” täsmälleen tarkoittaa. Sitä on usein ennemminkin luonnehdittu tai kuvattu tarinoin kuin koitettu määritellä. Aukkojen Jumala -käsitteeseen liitetään usein tietynlainen kuvaus tieteen kehityksen ja Jumalaan uskomisen historiasta."

Eli kyseessä on enemmänkin historian tulkinta. Ja tästä seuraa Sorrin mukaan seuraavia asioita ; "ilmaisun taustalla on tällainen: Entisaikaan jotkin luonnon tapahtumasarjat ymmärrettiin, ja loppuja tapahtumia pidettiin ihmeinä ja Jumalan suorasta toiminnasta johtuvina. Kun tieto luonnollisista prosesseista kasvoi, aukot ymmärretyissä ilmiöissä kapenivat ja harvempia asioita pidettiin luonnossa Jumalan toiminnasta johtuvina. Nykyään tunnetaan vähintäänkin pääpiirteet suurimmasta osasta luonnollisten prosessien toimintaa… fraasi ”aukkojen Jumala” vaikuttaa olevan tarkoitettu viittaamaan virheeseen, jossa uskotaan Jumalaan, joka toimii [vain] mysteerien kentällä." ... "Filosofi John Bishopin mukaan esimerkiksi näin: “jos uskovat kernaasti hylkäävät teologiset selitykset aina kun kilpailevia tieteellisiä selityksiä ilmaantuu, heidän Jumalansa kutistuu ”aukkojen Jumalaksi”". Lisäksi hän tarjoaa tarkemman luokitelman erilaisia aukkojen jumala -argumentteja;

"Mahdollisia suhtautumistapoja ovat ainakin seuraavat (Craig Rusbultin esityksessä vaihtoehtoja on esitelty enemmänkin):
1: Edellä jo viitattu näkemys, jossa Jumalan nähdään voivan toimia vain aukoissa. Tässä näkemyksessä lähtökohta on komplementaarinen: ”luonnolliset” tapahtumat katsotaan ilman Jumalaa tapahtuneiksi. Perusajatusta voisi kuvata niin, että jos kyse ei ole (varmasti) erityisestä ihmeestä, Jumalan ei katsota tehneen sitä.
2: Näkemys, että aukot ovat mahdottomia: joko siksi, ettei usko Jumalaa olevan tai siksi, ettei usko Jumalan voivan toimia aukkojen kautta. Tähän liittyvä suhtautumistapa on siis se, että Jumala ei koskaan toimi aukoissa.
3: Näkemys, jossa katsotaan erilaisten aukkojen tai ihmeiden olevan maailmassamme mahdollisia, mutta ollaan rajaamatta Jumalaa vain ihmeellisiltä ehkä tuntuvissa ”aukoissa” toimivaksi. Siinä, missä vaihtoehto (1) edusti ajatusta, että Jumala toimisi vain aukoissa, tämän päätyypin ajattelussa katsotaan, että Jumala voi toimia myös aukoissa."

Tämä on mielenkiintoinen lähtökohta.

Olen nimittäin keskustellut useinkin kristittyjen kanssa aukkojen jumalaan liittyen. Kreationistien kohdalla vastaan on tullutkin se, että ensin he eivät tiedä mitä koko käsite tarkotitaa. Ja selittämisen jälkeen heistä aukkojen jumala on yksi validin päättelyn muoto. Olen tottunut tähän ja se tulee toistuvasti vastaan.

Sorrin kuvaukset ovat jotain jota käytetään teologien parissa. Heillä on asenteeseen tietysti tietty, teologin näkökulma. Usein kriitikot käyttävät hieman toisenlaista asennetta. Silloin kyseessä on hyvin tietynlaatuinen argumentaatio ja siihen liittyvä rakenne. Aukkojen Jumala ei tällöin ole eikä edes voi olla mitenkään kovin epämääräinen.

Teologin on kenties sujuvaa ajatella kuiten Charles Coulson, joka esitti että "There is no 'God of the gaps' to take over at those strategic places where science fails; and the reason is that gaps of this sort have the unpreventable habit of shrinking" ... "Either God is in the whole of Nature, with no gaps, or He's not there at all." Tai vaihtoehtoisesti he voivat korostaa Jumalan mysteerisyyttä. Kenties tässä voidaan ajatella jopa kuten Intelligent Designistä tuttu William Dembski joka todisti Suunnittelua siten että kaikelle vaaditaan selitystä ja tunnetut luonnonlait ja sattuma eliminoidaan selittäjinä. Ja tämän eliminoinnin jälkeen käsissä on Suunnittelua. Hän argumentoi että tosiasiassa Jumala/Suunnuittelija voi toimia luonnonlakien kautta. Mutta jos asiaa ei voi selittää luonnollisin syin, sen takana on väistämättä älyllinen syy. Joka sitten joko on tai ei ole yliluonnollinen. Dembskin ajatusvirtausten kautta kreationistitkin ajattelevat että aukkojen Jumala on rationaalinen peruste asioille.

Kaksi tapaa ; Deduktiivinen aukkojen Jumala ja induktiivinen aukkojen Jumala.

"The argument from incredulity is a logical fallacy that essentially relies on a lack of imagination in the audience. The general form of the argument is as follows.
Minor premise: One can't imagine (or has not imagined) how P could be so.
Major premise (unstated): If P, then one could imagine (or would have imagined) how P could be so.
Conclusion: Not-P"
(Rational Wiki, "Argument from incredulity")

Mutta itse olen tavannut aukkojen jumalaa syytöksenä tahoilla joilla tämänlaiset ajatukset eivät ole luontevia. Silloin korostuu kaksi argumenttia joilla on hieman samantapainen muotoilu mutta hyvin erilainen sisältö

Jos katsotaan vaikkapa Dawkinsin ajatuksia aiheeseen liittyen voidaan huomata että hän käsittelee aukkojen Jumalaa kuin se olisi Argument from ignorancen erityistyyppi. Tällöin kyseessä on hyvin klassinen ja tietyllä tavalla muotoiltu argumenttivirhe. Kyseessä on tällöin looginen ristiriita. Eli argumentin deduktio on rakenteellisesti rikki. Se ei ole siksi lainkaan argumentti. Kyseessä on itse asiassa ristiriidasta. Argumentin rakenne on että "emme tiedä miten X joten tiedämme miten X on syntynyt". Tämän tyyliseen argumentaatioon on suhtauduttu negatiivisesti myös teistien puolella. C.S. Lewis on esimerkiksi kuvannut tämäntyylistä argumentaatiota seuraavalla tavalla "The very lack of evidence is thus treated as evidence; the absence of smoke proves that the fire is very carefully hidden."

Moni kiertää asian siten että tosiasiassa he eivät väitä että he tietävät että Jumala on mysteerin takana. Se on vain mahdollista. Silloin deduktiivinen argumentaatio muuttaa tilanteen. Ei puhuta todistamisesta vaan mahdollisuudesta. Tämä asenne on se joka Intelligent Designin kohdalla näkyy siinä että he puhuvat Suunnittelijan todennäköisyydestä. Ja miten naturalisti sortuu aukkojen naturalismiin olettaessaan että jos jotain asiaa ei vielä tiedetä niin sitten sille tulevaisuudessa löytyy naturalistinen selitys. Ja että teismi voittaa nämä pattitilat jotenkin lähtökohtaisesti. Eli asia on ihme kunnes toisin todistetaan. Aukkopaikkojen täyttö Jumalalla onnistuu mutta naturalisti vain "arvailee". Tässä argumentissa idea on se, että ei katsota deduktiivista ehdotonta totuutta vaan katsotaan mikä on todennäköisempää.

Tässä vaiheessa vastaan tulee sitten se miksi sitä tieteen historiaa käytetään. Kun Sorri katsoo historiantulkintaa hän ei huomaa että kyseessä voi olla historian narraatioon sovittmisen lisäksi induktiivisesta argumentista. Tästä saadaan sen tyylinen induktiivinen argumentti kuin mitä muusikko Tim Minchin on esittänyt ateisteille. ; Hän sanoo että historia tuntee paljon tapauksia joissa ilmiötä tai selityksen puutetta on paikattu Jumalalla mutta tälle on tullut sittemmin naturalistinen selitys. Mutta sen sijaan ei ole käynyt niin että jollekin olisi keksitty luonnollinen selitys ja sitten sen taakse olisi myöhemmin saatu yliluonnollinen vaikutus. Tästä seuraa se, että oppimamme mukaan voimme arvata että kumpi on todennäköisempää. Kysymys ei siis ole deduktiivisen totuuden selvittämisestä vaan siitä mikä on tietojemme valossa todennäköisempää.

Aukkojen Jumala ei siis oikeastaan lainkaan ole kannanotto siitä mitä Jumala voi ja ei voi tehdä. Kysymys on Jumalatodistusten rakenteesta. Siitä onko tietyntyyppinen jumalatodistus perusteltu vai ei. Tällä on vaikutusta siihen onko kristittyjen oppi järkevä. Siksi puheen siirtäminen siihen että mitä Jumala voi ja ei voi tehdä on keskustelun siirtämistä toiseen aiheeseen. Kun tämän ymmärtää ei voi sanoa oikein muuta kuin että "aukkojen Jumala" ei pärjää deduktiivisessa eikä induktiivisessa versiossaan kovin hyvin. Se on siis ehdottomasti tietynrakenteinen argumentti. Siinä missä Sorri vaatii että eriteltäisiin mitä Aukkojen Jumalalla tarkoitetaan milloinkin, on enemmänkin niin että aukkojen Jumala on nähtävissä kasautuvana argumenttina. Ensin deduktiivinen kumous pakottaa induktiiviseen puolustukseen ja tässä kohden on tiedolllisesti vahvempi conter valmiina. Kysymys on siis enemmänkin kumulatiivisesta argumentista jossa molemmat osat on otettava samanaikaisesti tai peräkkäin ja kokonaisuus on perustelullisesti vahvempi kuin kumpikaan osa yksinään. Näin suosittelen kaikkia tätä käyttämään.

Toki tästä on hyvä huomata seuraava:

Alvin Plantinga, kuten Sorrikaan, ei selvästi ole oikein tutustunut siihen missä muodossa aukkojen jumala -argumenttia käytetään muiden kuin uskonmiesten keskuudessa. Ja argumenttia on selvästi tulkittu tämän näkökulman puitteissa ja tästä poikkeaminen nähdään epämääräisyytenä. Vastapuolen argumentteihin tutustumattomuus tulkitaan samaksi kuin vastapuolen epämääräisyys. Tämä demonstroi enemmänkin hänen omaa laiskuuttaan.

Tämä näyttää olevan hänellä valitettavan usein strategiana. Aiemmin fiksu ja ovelakin teologi tuntuu rapistuneen. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan mukaan Plantinga esittää fundamentalismista seuraavaa "Filosofi Alvin Plantingan mukaan fundamentalismi-termiä käytetään solvaamiseen ja paheksunnan ilmaisemiseen. Se muistuttaa tässä mielessä termiä ”öykkäri”. Näin käytettynä termiä ei yleensä määritellä. (Jos kutsuu toista öykkäriksi, ei yleensä koe tarvetta tarkemmin määritellä käsitteen sisältöä.) Tämän tunnemerkityksen lisäksi fundamentalismi -sana tarkoittaa yleisessä käytössään jotakin sellaista kuin ”typerä öykkäri” tai ”fasistinen öykkäri”. Lisäksi termiin liitetään vihjaus jumalauskosta ja usein myös perinteisestä kristinuskosta. Lisäksi sanan merkitys on suhteessa sen esittäjän näkemyksiin. Niinpä sen merkitys Plantingan mukaan voitaisiin määritellä näin: ”Typerä öykkäri, jonka käsitykset ovat selvästi omia käsityksiäni enemmän kallellaan perinteiseen kristinuskoon.”" Tässä nähdäkseni tehdään toinenkin virhe kuin sekoitetaan oma oppimattomuus vastapuolen hölmöydeksi. Siinä nimittäin sekoitetaan sanan arkikäyttö ja sanan akateeminen käyttö. Termin "fundamentalismi" -käyttäminen voidaan siis tuomita kokonaan, vaikka tosiasiassa se on usein hyvinkin perusteltua. (Itse asiassa fundamentalismi liitetään Raamatun kirjaimellisena totuutena ottamiseen ja tarkemmin se on liitetty tiettyihin protestantteihin suuntauksiin. Ja vaikka fundamentalismi onkin kieltämättä arkikäytössä enemmän pilkkasana kuin analyysiväline, niin silti usein kun uskovaista leimataan fundamentalismiksi niin hän täyttää myös sanan" akateemisen merkityksen" yllättävän usein.)

Kuitenkin voidaan nähdä että Plantingalla on pointti. Aukkojen Jumala voi todella olla pelkkä herjasana. Mutta se tosiasiassa kuitenkin on kaiken kaikkiaan varsin tarkasti määritelty. Tätä tosin käytetään jonkin verran epäreilysti. Olen esimerkiksi törmännyt esitykseen jonka mukaan Plantingan EAAN -argumentti olisi aukkojen Jumala -argumentti. Ajatus on toki ymmärrettävä siltä osin että Plantinga argumentoi että evoluutio ei antaisi ihmisille warrantia. Ja hän kieltämättä lähtee siitä että aistien luotettavuus on "ylhäältä annettu fakta" joka evoluution ikään kuin pitäisi selittää. Ja siitä että evoluutio ei voi selittää tätä on hänelle tärkeä lähtökohta siihen että aistien luotettavuutta selitetään Jumalalla.

Mutta tämä on kuitenkin väärä tulkinta, sillä Plantinga tosiasiassa pääasiassa argumentoi sitä että miten krisitinuskolla olisi warrant. Hän on tästä kirjoittanut kirjankin jonka sisältö näkyy otsikossa "Warranted Christian Belief". Plantingan ongelmana on se, että hän päätyy tilanteeseen jossa jumala-aisti takaa Jumalan ja Jumala takaa jumala-aistin. Joka on tosiasiassa klassinen kehäpäätelmä. (Plantingan argumentti tiivistyy huvittavaan statementiin joka perimmiltään sanoo että se vain näyttää kehäpäätelmältä ja vaikuttaa kehäpäätelmältä. Mutta hän ei pura miten jumala-aisti ja jumala olisivat sekä jotenkin perusteltuja premissejä että eivät kehäpäätelmäisessä suhteessa toisiinsa.) Tämä rakenne ei kuitenkaan ole aukkojen Jumala. Joten selvästi argumenttia käytetään joskus epäreilusti. Se ei kuitenkaan johda siihen että aukkojen Jumala olisi epämääräinen. Se voisi kenties olla mutta tosiasiat näyttävät että näin ei ole.

Sen sijaan

Jos minä olisin teisti olisin hyvin hiljaa näistä epämääräisyyksistä. Sillä jos katsotaan "naturalismi" -sanan käyttöä se on muuttunut Plantingalla ja hänen seuraajilla - saati koko teistien suunnalla - enemmänkin asenteelliseksi pilkkasanaksi kuin joksikin jolla on oikein mitään sisältöä. Se on enemmänkin niin että jos joku on erimielinen omista jumalatodistuksista tai on sanojaa liberaalimpi tai ateistisempi tai vaatimassa luonnontieteellisempääkin otetta perusteluihin, hänen asenteensa tuomitaan "naturalistiseksi". Tähän liitetään usein ajatus öykkäryidyestä ja snobismista ja asiattomuudesta. Mitä enemmän katsoo käsitteen käyttöä voidaan huomata että naturalismi on klimppi johon liitetään kaikki se joka ei ole suoraan jumalatodistuksiin luottavaa pro-teismiä vaan joka vaatii että asioita lähestytään todistamalla sen sijaan että asiat vain määritellään presuppositionistisesti niin että ensin päätetään että Jumala on ja sitten sen jälkeen mietitään mitkä argumentit mahdollistaisivat tämän ennaltapäätetyn johtopäätöklsen.

Tämä on analoginen vaihtoehtohoitohömpötysten kanssa. Tekisi mieli quotata Tim Minchinin lausetta "You know what they call alternative medicine that's been proved to work? - Medicine." Sillä miksi empiristi kutsuisi sellaista jumalatoistusta joka osoittaisi että Jumala toimii taikavoimin todellisuudessa sellaisella tavalla joka voidaan havaita, ihmisen järjellä kuvata ja myös todistaa? Luonnontieteeksi.

Sillä jos mietimme vaikka Sammeli Juntusta, voimme lainata areiopagin linkkiämme "dosentti Sammeli Juntunen on kritisoinut tällaista oletusta, ja huomauttanut: ”Se, että jotain teologista ajattelumallia syytetään ”aukkojen Jumalaan” uskomisesta, on siis pikemminkin seurausta siitä, että tuo ajattelumalli puolustaa Jumalan reaalisuutta julkisella foorumilla, kuin siitä, että se haluaisi työntää hänet ”aukkojen” marginaaliin. Kyllä tällainen ajattelutapa yleensä uskoo Jumalan olevan muuallakin kuin aukoissa. Ongelmana on se, että naturalismissa Jumalasta ei voi keskustella muualla kuin tieteen aukoissa.”"
Tässä valitettavasti joudutaan nojaamaan ekvivokatiiviseen "naturalismi" -käsitteeseen. Naturalismia kun käsitellään (a) luottamuksena siihen että induktiiviset luonnonlait ja todennäköisyyttä ja sattumaa estimoivat tilastolliset analyysit ovat selityksiä ilmiöille ja (b) luottamusta siihen että yliluonnollista ei ole olemassa.

Kuitenkin jos meillä on vaikkapa ihmeparannus, se voi toimia näkymättömällä massattomalla Jumalalla. Mutta paraneminen on kuitenkin empiirisesti havaittavaa. Näin ollen kaksoissokkokoe toimii rukousparannuksen todisteena samaan tapaan kuin mikä muu tahansa. Vanha Testamentti kuvaa Jumalaa joka avaa punaista merta, puhuu ilmoista ihmisjoukoille ja tekee muita havaittavia ihmetekoja. Nämä ovat havaittavia ja empirian piirissä. ; Toisin sanoen jumalatodistuksia voitaisiin tehdä aukkojen ulkopuolella. Sillä yliluonnollinen intelligentti agentti voi toimia kaavamaisesti ja ennustettavasti. Induktiivinen ja deduktiivinen todistaminen eivät rajaa yliluonnollista selitystä yhtään mihinkään.

Tosiasiassa ongelmana onkin se, että tätä vaihtoehtonäkemystä on kokeiltu jatkuvasti. Jopa Alvin Plantinga on yrittänyt todistaa Jumalaa eiaukkojenjumalisella argumenttirakenteella. (Kuten kuvasinkin juuri tässä blogitekstissä aiemmin.) Erilaisia muitakin positiivisia Jumalatodistuksia on yritetty tehdä. Niitä ei suinkaan ole tuomittu siksi että ne yrittävät todistaa Jumalaa. Plantingankaan argumentaatiota ei ole tuomittu siksi että se yrittää todistaa Jumalan ja tehdä Jumalasta totuttua vahvemmin aistinvaraisesti havaittavan empiirisen konseptin. (Joka on yhtä aistinvaraista kuin näkeminen ja fotonien tulkinta koska sensus divinitatis.) Sen sijaan hänen argumenttinsa on torjuttu siksi että se on kehäpäätelmäinen.

Aukkojen Jumala -argumentti itsessään taas on tuhoutunut hieman samoin syin. Ei siksi että naturalisti ei hyväksyisi että "aukoissa voi olla muutakin kuin luonnonlakeja" vaan siksi että aukkojen Jumala on huono argumentti niin deduktiivisen kuin induktiivisenkin päättelyn mukaan. Joka taas tarkoittaa sitä että looginen ja rationaalinen ajattelu, ei naturalismi, on se joka perimmiltään tuhoaa lähestymistavan merkityksen. Valitettavasti tätä voi olla vaikeaa huomata jos on maailmankuvaansa intoutunut teisti joka on leimautunut käyttämään "naturalisti" -termiä herjasanana ja öykkärin vertauskuvana. Tämänlaisille ihmisille "naturalismia" on kaikki mikä torjuu sen oman lempiargumentin siitä rakkaasta Jumalasta. Tässä asenneilmapiirissä on tietysti vaikeaa nähdä että logiikka ja järki on omaa konseptia vastaan. Sillä logiikka ja järki muodostaa argumentteja. Jotka taas voidaan aina tuomita "naturalismiksi". Järkeä on vain se joka antaa haluttuja tuloksia, ja jos jokin lähempi tarkastelu löytää näistä järkevistä asioista ristiriidan, niin se on sitten liian tarkasti katsottu.

Pieni ajatus ihmeistä (WC -paperin loppuminen)

Kognitiivisessa uskontotieteessä on tiedetty, että ihmiset kertovat mielellään tarinoita suurista ihmeistä. Mutta toisaalta he odottavat pieniä ihmeitä. Pascal Boyer kuvaa tätä koejärjestelyllä jossa mietitään miten Jumala voisi oikeassa elämässä pelastaa jäävuoreen uppoavan laivan. Selitykset joita annetaan ovat harvemmin sellaisia että jäävuori taiotaan pois. Selitykset ovat useammin sellaisia että Jumala jotenkin vaikuttaa tähystäjään jotta tämä huomaisi jäävuoren ajoissa.

Tämä on luonnollisesti tärkeää sen vuoksi että suuret ihmeet olisivat dramaattisia todisteita. Mutta niitä ei tapahdu. Suurin tapa rakentaa todisteita uskolle on kietoa erilaisia narraatioita tosielämän tapahtumiin. Nämä tarinat ovat sitten jokaiselle aika tuttuja. Esimerkiksi kun isäni aikanaan joutui polkupyörän kanssa onnettomuuteen, helluntaiseurakuntalainen naapurimme selitti että Jumala vaikutti lääkäreiden kautta ja että isällämme on tämän vuoksi vielä erityinen tarkoitus maan päällä.

Tällä on toinen puoli. Ajatellaan vaikka WC -paperin loppumista. Se on jokaisen elämää koskeva pieni ihme. Ja tässä on suuri teologinen ongelma. Sellainen joka alkaa siitä kun annetaan pikkusormi ja aletaan säätämään näistä pienistä ihmeistä. Nimittäin jos mietitään eräänlaista arkista standardiongelmaa joka on kohtuu ärsyttävä ja kohtuu yleinen. Eli WC -paperin loppuminen. Nimittäin kun sitä istutaan pytyllä niin miksi ihmeessä Jumala ei tuota pientä rullaa paperia lähelle. On selvää että Kaikkivaltiaalla riittäisi kyvyt tämänlaiseen tekoon. Ihme olisi suuruudeltaan sekä vakuuttava että mitättömän pieni. Ainakin minä kääntyisin teistiksi jos Jumala vaivautuisi tämänlaisia konkreettisia asioita tekemään puolestani.

Toki uskovaisilla on tämänlaisiin puheisiin tarjolla horse laughia. Eli tämänlaista skenaariota pidetään jonkinlaisena kysyjän pikkumaisuuden osoituksena. Argumentatiivinen ydin tiivistyy yleensä siihen että jollain tavalla sanotaan että tilanne on naurettava. Argumentaatio tehdään konnotaatioilla eikä perustelurakenteilla. Esimerkiksi sanomalla jotain sarkastista. Kuten "Miksi Jumala ei ole lapsenvahtini ja täytä jokaista pikkumaista toivettani. Miksi Jumala ei tee kaikkea mitä häneltä pyydän. Onpa intellektuellia, kasva aikuiseksi!" Mutta tämä lausunto ohittaa kuitenkin sen varsinaisen pointin tyystin. Se on tietysti helppo tapa moittia. On helppoa rakentaa olkiukkoja ja kumota niitä kuin vastata varsinaiseen haasteeseen.

WC -paperin loppuminen on nimittäin relevantti kysymys. Kysymys ei ole siitä että miksi Jumala ei tee tätä koskaan. Miksi WC -paperi haaste on Jumalalle sitä samaa luokkaa kuin amputoitujen raajojen parantaminen? Kun olen katsellut ja kuunnellut ties mitä ihmeparanemisia, niitä tuntuu nimenomaan kuvaavan Boyerilainen arjen pienten ihmeiden toteutuminen. Tim Minchinin laulussaan kuvaaman "Samin äidin silmien parantuminen" on esimerkiksi hyvin normaalinoloinen kertomus. Samoin on tavallista että jos uskovainen rukoilee rahaongelmia ja löytää vitosen setelin tiellä niin tämä sitten on hyvinkin dramaattinen osoitus rukousvastauksesta. Samoin sitä voidaan kertoa miten kipeään hampaaseen on tullut taivaalliset kultapaikat. Puhumattakaan siitä miten Jumala pelaa sopupeliä ja vaikuttaa aktiivisen omakohtaisesti urheilukilpailuiden lopputuloksiin.

Kun kuuntelen näitä rukousvastauskertomuksia, niitä kuvaa juuri se että Jumala eräässä mielessä on nimenomaan jonkinlainen Taivaallinen Lapsenvahti. Näitä ihmeitä ei kuitenkaan saisi väheksyä pikkumaisina ja hoopoina. Mutta yksinkertainen WC -paperi -kysymys on sitten muka jotenkin ihan eri asia.

Mutta koska uskovaiset käyttävät usein vertauksia, selittäessään esimerkiksi että Helvetti on hyvä koska lapsia voi rangaista jotta nämä oppivat tavoille. (Joskin rangaistus on yritys estää tekojen toistuminen, esimerkiksi jos lasta rangaistaan tiellä leikkimisestä häntä ei lukita ikuiseksi ajaksi vankilaan. Helvetti ei ole opettamista koska missä on muka mahdollisuus päätyä samaan tilanteeseen ja olla toistamatta tätä tilannetta?) Kuvitellaan että ollaan naimisissa. (Jos ajatus homoavioliitosta ahdistaa, kuvittele tämä äärimmäisen heteroseksuaaliseksi avioliitoksi.) Kun olet vessassa, ja WC -paperin loppuminen kohtaa, niin eikö ole aivan luontevaa pyytää. "Kulta, voisitko heittää rullalla". Yleensä ja useimmiten ihminen sanoisi että "OK". Tätä ei pidettäisi mitenkään ongelmallisena. Itse asiassa jos eletään rakastavassa perheessä on tämä WC -paperin antaminen nimenomaan se, mitä voidaan odottaa. Onnellisissa perheissä tämänlaisia asioita tehdään toinen toiselle. Tässä tehdään nimenomaan pieniä ihmeitä.

Joku voisi kysyä että pitäisikö tilanne hoitaa itse. Mutta jokainen tietää että tämä olisi typerää. Kätevin tapa on nimenomaan olla likaamatta lattioita ja pyytää toista tuomaan rulla paperia. Jos toinen voi pienellä vaivalla tuoda rullan, niin tämän jopa suorastaan jossain mielessä tulee tehdä näin. Ja syynä on juuri se, että on aika omituista puhua mistään rakkaudesta jos toinen ei ole valmis tekemään edes näin pieniä palveluksia. Pienet ihmeet ovat arjessa todellakin ratkaisevampia. Ja nimenomaan "jos tuota ei tee", niin miksi odottaa mitään suurempaakaan.

Näin ollen jos vaimo onkin vaikka kaupungilla, ja olet pulassa pöntöllä ja sinulla ei ole ketään muuta kuin Jumala seuranasi, niin olisiko todella niin naurettavaa rukoilla ja pyytää että hän voisi tuottaa sinulle yhden rullan paperia. Tässä ei pyydetä mitään älyttömiä. (Kuten lottovoittoa jota moni tiemmä rukoilee ihan vakavissaan.) Ja mikä kauheinta. Jumala on kaikkivaltias, joten hänelle on itse asiassa helpompaa tuottaa sinulle WC -paperi kuin mitä puolisollesi. Vaiva johon Jumala ei vaivaudu on siis hyvin pieni. Kuitenkin WC -paperin loppuminen on kokijalleen eksistentiaalisesti yllättävän merkityksellinen. Joten Jumala voisi itse käännyttää monia "rationaalisin empiirisin syin ateistisia" ihmisiä. Sellaisia joita ei käännytetä paskaa jauhavilla premissijargoneilla jota kutsutaan rationaalisiksi. Mutta jotka ovat kuitenkin avomielisiä ja periaatetessa valmiita uskomaan. Jumala ei tee WC -paperi -ihmettä kenellekään, edes näille ihmisille. (Itse koen kuuluvani tähän ihmisjoukkoon.)

Joka jättää auki sen kysymyksen että jos Jumala todella rakastaa ja haluaa että häneen uskotaan ja pitää tätä tärkeänä. Ja jos Jumala todella on valmis näyttämään ihmeitä. Ja joskus jopa käännyttämään myös ateisteja näyttämällä heille ihmeitä. (Itse armeijassa kohtasin sellaisen uskovan joka selitti että hän itse olisi ateisti jos Jumala ei itse olisi näyttänyt hänelle ihmeitä. Argumentti siitä että uskonnonvapaus ei tässä mielessä ole kovin uskottava tai hyvä. Sillä jos näin olisi emme kuulisi ainoastakaan rukousvastauksesta ikinä.) Kun tilanne on tämä ja kaikenmaailman jalan venymiset ihmeenomaisesti päätyvät uskovaisten vakiorepertuaariin niin miksi ihmeessä Jumala on niin pikkumainen että hän ei tee sellaista pientä kunniallista asiaa kuin antaisi taivaallista kättään ja antaisi rullan WC -paperia edes joskus. Että miksi tämä olisi a priori -tyhmä kysymys kun meillä on tarjolla kaikki se muu ihmekertomusperinne joka käsittelee arkisia pieniä ihmeitä.

Itse tosin epäilen että syynä ovat kamerat ja muut dokumentointi- ja mittausvälineet. Niillä on erikoinen skeptinen potentiaali joka tuottaa jotain sellaista joka tuntuu häiritsevän Jumalan ihmeidentekokykyä. Luultavasti tämä sama koskee erilaisia ulkoavaruuden humanoideja koskevia todisteita, New Age -ihmeitä ja muuta vastaavaa. Kun teot voitaisiin dokumentoida, niitä ei enää tapahdu. Sama näkyy toki melko vahvasti Raamatussakin. Sillä kun katsomme Jumalan tekemiä ihmeitä vaikka Raamatussa, voimme huomata että ennen Jumala on tehnyt paljon ihmeitä. Ja ihmeet olivat suurempia ja lukuisampia Vanhassa Testamentissa kuin Uudessa Testamentissa. Itse asiassa myös ihmeparannuksia tuntuu vaivaavan se, että ihmeet olivat ennen dramaattisempia. Kamera oli näitä heikentävä, mutta massiivisia ihmeitä tapahtui enemmän vielä silloin kun jokaista tilaisuutta ei nauhoiteltu videolle. Olen WC -paperin kanssa kuitenkin varovaisen optimistinen. Sillä photoshopin kehittymisen myötä ihmeiden määrä näyttää olevan kasvussa. Ainakin minä rukoilen seuraavan kerran pöntöllä kun paperi loppuu, siitä voitte olla varmoja. Olen aina valmis antamaan Jumalalle sen mahdollisuuden osoittaa että välittää minusta sen verran että ottaa itse yhteyttä sen sijaan että lähettäisi niitä ilmeisen mielenvikaisen oloisia välittäjämiehiään. Jotka kaiken lisäksi harvemmin edes tuovat WC -paperirullaa tullessaan.

Yksi Jumala pidemmälle

Uusateistien parissa hyvin suosittuna leviää slogan, joka on lainattu Richard Dawkinsilta. Tämä "God Delusion" -kirjasta napattu lainaus on seuraava "We are all atheists about most of the gods that humanity has ever believed in. Some of us just go one god further." Sen suosio kertoo siitä, että moni pitää sitä hyvin vakuuttavana. Jos uusateismi myy itseään tieteen ja rationaalisuuden ja järjen kautta, niin tämä on siksi hyvä keino mitata sitä järkevyyttä.

Edward Feserin vastaisku

Koska slogan on toistettu, ei pidä hämmästyä että se on otettu esille. Edward Feser on itse asiassa tehnyt sitä koskevan kritiikin. Hän esitteli myös sille ateistien käyttämän mukaelman. "Or as the Common Sense Atheism blog used to proclaim proudly on its masthead: When you understand why you dismiss all the other possible gods, you will understand why I dismiss yours." Feser ei ole kovin vakuuttunut. Hänen argumenttinsa nojaa siihen että Jumalat ovat hyvinkin erilaisia. Otan tästä pitkähkön lainauksen. Se on tarpeen sillä Feser on älykäs mies joka ilmaisee itseään lainaamassani tekstissä varsin tiiviisti. (On kenties parasta lukea se kokonaan. Otan kuitenkin jotain oleellista ylös tähän.)

"the “Common Sense Atheist” or “one god further” objection supposes that the God of classical theism is merely one further superhuman being alongside others who have found worshippers – Thor, Zeus, Quetzalcoatl, and so forth – only a superhuman being of even greater power, knowledge, and goodness than these other deities have. But of course, that is not what God is at all. He is not “a being” alongside other beings, not even an especially impressive one, but rather Being Itself or Pure Actuality, that from which all mere “beings” (including Thor, Zeus, and Quetzalcoatl, if they existed) derive the limited actuality or existence they possess. Neither does He “have” power, knowledge, goodness, and the like; rather, He is power, knowledge, and goodness (where the “participation” relation in Plato’s theory of Forms is transformed by the classical theist into a relation between created things and their uncaused cause, in light of the doctrine of divine simplicity – and also thereby transformed, by Thomists anyway, into a kind of efficient-causal relation)."

Argumentti on hyvin tuttu. Ja sen ytimessä on ihan kunnollinen argumentti. Jotta koko teismi voidaan vetää mukana, vaaditaan sitä että Jumala olisi jotenkin samanlainen. Mutta sitten väliin voidaankin vetää epäanalogisuus ja sitten kaikki ei olisikaan samanlaista. "Meidän Jumala on ihan eri juttu" -argumentti on tullut jossain määrin tutuksi myös blogini kautta. Käsittelin taannoin lentävän spagettihirviön kohdanneiden vasta-argumenttien kautta sitä, mitä tapahtuu kun tämä erilaisuus korostuu. Ja usein kun ateisti vertaa Jumalaa joulupukkiin, niin siinäkin vastaan tulee se, että joulupukki ei ole transsendentti olento ja Jumala taas on.

Tarkemmassa syynissä Feserin argumentti on mielestäni ymmärrettävä. Mutta se on ymmärrettävä vain hyvin tiukassa kontekstissa. Se on argumentti jossa teisti selittää miksi hän ei vakuutu Dawkinsin esityksestä. Se ei kuitenkaan itse asiassa osoita että Dawkinsin argumentti olisi väärin. Ja tämän se tekee kahta kautta:
1: Ensimmäinen on se, että ero ei kenties olekaan kovin oleellinen.
     1.1: Kuten jo spagettihirviöesimerkissäni esitin, on spagettihirviön olemusta käsittelevä aineisto varsin helppo transformoida niin että se mukailee klassisen teologian muotteja. Tässä kohden oleellista on huomata, että moni jumala voidaan muokata näin. Ja silti kukaan ei hauku kristittyä typerykseksi jos hän ei Feserin ehdoilla kiellä Allahia vaikka ei uskokaan tähän. Ja jos spagettihirviön transformoi klassisen teologian mukaisiin konsepteihin ja puhuu nuudeleista samaan tapaan kuin Jeesuksen lihaksitulemisesta maan päälle ihmiseksi, niin ei tämä konsepti silti uskovaisille muutu yht'äkkiä paljon rationaalisemmaksi.
     1.2: Ja toisaalta, vaikka teologit usein korostavatkin miten kristittyjen arvostama "filosofien jumala" ei ole antropomorfistinen Jumala, niin uskonnon suosion takana ovat juuri sellaiset konseptit kuin "armo" ja "rakkaus" jotka eivät tähän konseptiin suoraan mahdu. Ja jos mahtuvat, niin sama kikka voidaan toteuttaa spagettihirviön lonkeroillekin. Pascal Boyer onkin kuvannut sitä miten teologisesti korrektit konseptit jotenkin rationaisoivat uskoa, vaikka ihmiset sitten kuitenkin oikeasti uskovat ihan toisenlaisiin asioihin. (Johon liittyen kirjoitin ihan pari päivää sitten.) Kristityille ei Feser käy huutamassa että heidän uskonsa ei voi olla rationaalista, vaan se on sen sijaan latteaa ja banaalin idioottimaista, jos niissä seikkailee joku selkeästi puhtaasta Platonisesta ideasta eroava persoona Jeesus Kristus joka mm. parantaa sairaita ja keskustelee ja rakastaa ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
     1+: Feser astuukin tässä itse asiassa vankkaan kristillisen imperialismin perinteen kelkkaan. Hänen asenteensa on tuttua niistä filosofioista joiden tehtävänä on ollut korostaa kristinuskon hienoutta ja pakottaa samalla kaikki muut kulttuurit ja uskonnot naurettavaksi taikauskoksi. (Tämä ei sinänsä ihmetytä, sillä suuri osa ateistejen uskontokritiikistä on juuri sitä että kristittyjen harrastamat tavat leimata harhaopit taikauskoksi on otettu käyttöön ja selitetään että kristinuskokin olisi samanlaista taikauskoa. Eli on todellakin tietyllä tavalla menty yksi J/jumala pidemmälle...)
2: Toinen on se, että Feser ei oikeastaan kontekstoi argumenttiaan hyvin. Hän esittää sen itse asiassa "sofistikoituneen teologian harrastajan" tavalla hyvin tyypillisesti. Tavalla jossa osoitetaan että kristinuskon konseptit ovat kenties liiankin tuttuja. Mutta että kritiikin kohde, tässä kohden ateismi, on lähtökohdiltaan jäänyt hyvin vieraaksi.
     2.1: Tästä hyvänä vastaesimerkkinä on solipsismi. Solipsismi on filosofiassa hyvin jännittävä ilmiö, sillä siitä tiedetään sen verran että se on läpeensä looginen, se ei ole tosiasioita vastaan. Se on mahdollinen, looginen ja koherentti. Siitä huolimatta vain hyvin harva esittää että voidakseen esittää mitään solipsismista poikkeavaa, joutuisi ensin kumoamaan solipsismin täysin mahdottomaksi. Että esimerkiksi Platonisti saisi esittää platonistisia teorioita vasta kun solipsismi olisi täysin kumottu mahdottomaksi. Feser kuitenkin pohjimmiltaan tekee juuri vastaavan vaatimista ateisteille. (Ja paradoksaalista kyllä, hän ei kumoa solipsismia vaikka soveltaa Platonismia. Mutta ateistejen kuitenkin pitäisi...)
     2.2: Hän ei ollenkaan huomioi uusateistien argumenttien kokonaisuutta. Esimerkiksi hän ei mieti sitä miten Dawkins on toistuvasti puhunut jaosta relevantteihin ja eirelevantteihin kysymyksiin. Dawkinsin maailmankuvassa Feserin tarjoama jaottelu ja epäanalogia tarkoittaisi sitä että kyseinen Jumala on irrelevantti. Sitä ei tarvitse edes käsitellä, koska se on lähtökohdiltaan sellainen että se nojaa konsepteihin jotka sopivat uusateistien viitekehykseen yhtä huonosti kuin platoniset ideat ja foundationalistinen objektiviinen kaikille yhteinen todellisuus solipsismiin. ; Toisin sanoen Feser menee argumenttinsa kanssa "ateismin tielle" siinä mielessä että hän kuvittelee että ateismi olisi jotenkin alisteinen teistien premissoinneille. Ja juuri tämä on yksi niistä tärkeimmistä eroista uusateismin ja vanhan ateismin välillä. "Et voi kumota Jumalaa" on siksi jotain jota on tyhmää vaatia. Uusateisti katsoo että relevantit Jumalat ovat ne joita he jo kritisoivat. Ja muiden peruslähtökohdat eivät ole heistä relevanttien kysymysten piirissä joten he voivat olla intellektuellisti tyydytettyjä ihan sanomatta näistä konsepteista sanaakaan.

Silti yksi Jumala pidemmälle on melkoisen huono argumentti.

Jos unohdetaan Feser ja asiaa lähestytään maltillisemmin ateistejen maailman omien perusoletusten kautta, saadaan selvemmin esille se miten argumentti on yllättävän heikko. Feser on liian fiksoitunut teologiaan ja teologien ehtoleikkien maailmaan, että hänen argumenttinsa on kiinnostava jos ja vain jos olet teisti. Hän antaa luvan olla uskomatta uusateistien tähän argumenttiin. Mutta se ei kuitenkaan estä uusateisteja uskomasta omaan argumenttiinsa lujastikin. Se ei tavallaan edes heikennä sitä uusateistejen kannalta.

Siksi on kenties hedelmällisempää katsoa Dawkinsin argumenttia sellaisenaan. Se on induktiivinen arugmentti jossa selitetään jotakuinin seuraavasti että: (a) Ihmiset hylkäävät Jumalat A, B, C, D... (b) Myös X on Jumala. (=) Myös X voidaan hylätä.
1: Nähdäkseni (a) -kohdan kritisoiminen on tässä kohden melko oleellista. Siitä on vähintään hyvä lähteä. Sillä Feserin argumentti korosti (b) -kohdan kritisoimista. Tässä premississä on yllättäviä puutteita.
     1.1: Jumalien setissä itse asiassa viitataan johonkin hyvin erikoiseen. Siinä ei viitata argumentteihin vaan asenteisiin. Ja tämä on tärkeää. Logiikan perussääntöjen mukaan henkenä on se, että jos yhtä tosista premisseistä johdetaan sama päättelysääntö, niin myös johtopäätöksen olisi oltava yhtä uskottava. Usein testaankin erilaisia kristillisiä Jumalatodistuksia siten että otan päättelyn, puran sen argumenttirakenteeksi ja vaihdan Jeesuksen tai JHWH:n Thoriin. Jos argumentti soveltuu Thoriin, ja kristitty ei käänny viikinkiuskoon tai pidä viikinkiuskoa järkevänä hän todellakin on tilanteessa jossa on pakko ymmärtää miksi joku ei pidä sitä Jeesusargumenttia pätevänä. Mutta nimenomaan tätä tässä tiivistyksessä ei tehdä.
     1.2: Argumentti viittaa enemmän jonkinlaisen luvallisuuden ideaan kuin oikeastaan mihinkään muuhun. Se on, suoraan sanoen, älyllistä laiskuutta. Sillä tosiasiassa se, että lähes kaikki kristityt torjuvat muut Jumalat ja pitävät itseään järkevinä ei tarkoita että tämä poissysääminen olisi oikeasti järkevä aktio. Itse asiassa uusateismissa koko liikkeen olemassaolo tietyssä määrin nojaa siihen että ihmiset tiedostavat sen että huutoäänestys tai näkemyksen yleisyys ei tee ideologiasta yhtään sen todempaa. Siksi myöskään se, että moni kristitty hylkää kaikki Allahin teologiset variantit ei tarkoita että Allah olisi järkevästi ja rationaalisesti kumottu näiden ihmisten mielessä. Tim Minchin onkin nerokkaasti sanonut siitä miten "I think the trouble with being a critical thinker or an atheist, or a humanist is that you’re right. And it’s quite hard being right in the face of people who are wrong without sounding like a fuckwit. People go “do you think the vast majority of the world is wrong”, well yes. I don’t know how to say that nicely, but yes." Ja asia todellakin on näin. Se, että uskovaiset torjuvat Jumalan A, B, C, D... ei tarkoita että eliminointi olisi järkevä. Uusateistien mielissä uskovaiset eivät ylipäätään tee ratkaisujaan järkevästi, joten hämmästelen miksi tämä kyseinen asia olisi jokin vääjäämätön poikkeus. Argumenttinahan ei ole, että ateismi olisi jotenkin ihan normitason tyhmää, vaan sitä myydään fiksujen ihmisten oppina.
2: Tästä voidaan tosin jatkaa siihen että Feserin käsittelyn ulkopuolelta löytyy tapa sitten katsoa myös sitä (b) -kohtaa. Nostaisin esiin sen, että listaus ei itse asiassa ole sama asia kuin kattavuus tai ilmiön kuvaus. Jos mietimme induktiota, voimme huomata että kyseessä on ilmiö jossa on voimakkuusasteita.
     2.1: Voisin lähestyä asiaa matemaattista kuvausta käyttävällä vertauksella. Lukion matematiikassa opetettiin induktiivista todistamista siten että jos haluttiin todistaa jokin ilmiö kokonaislukujen maailmassa piti ensin todistaa se kun X=1 ja sitten se piti sen jälkeen todistaa kun X=N+1. Tästä seuraa sitten se, että kaikki todistuu kaikessa. Näin ollen jos meillä olisi väitelause jonka mukaan jokainen kokonaisluku on pienempi kuin 10, emme voi todistaa tätä ottamalla ensin X=1 ja todistamalla että se on alle 10 ja ottamalla X=2 ja selittämällä että väite on todistettu kun X=2 on ensin todistettu ja +1. Argumentti olisi vahva vasta kun huomataan että N on mikä tahansa kokonaisluku, myös 999999 joka on selvästi suurempi kuin 10.
     2.2: Analogia on yleensä heikompi argumentaatiossa kuin korrelaatio. (Toki korrelaatioilla on voimakkuus ja hajonta jotka voivat tehdä niistä epämääräisiä, joten tämä on enemmänkin nyrkkisääntö kuin vahva statement.) Molemmat ovat induktioita, mutta analogia on epätäsmällisempi. Ja jos puolustaa analogiansa heikkoutta selittämällä että induktiot eivät ole täydellisiä mutta induktioita käytetään ja että induktiot ovat hyväksyttäviä, ei ymmärrä että loogisen positivismin jälkeen kysymys tieteen ja ei-tieteen välissä on muuttunut. Kysymys ei ole enää määritelmäerosta ja tiukasta erottelulinjasta vaan rajanvedosta. Demarkaatiokysymys on haasteellinen, mutta jotkut induktiot ovat silti paljon paskempia kuin toiset.
          2.2.1: Tilastollisissa virheissä esimerkiksi cherry picking ja vastaavat muistuttavat siitä että "iso kasa anekdootteja, edes tosi anekdootteja" ei ole samaa kuin kunnollinen tilastollisen yhteyden todistaminen. Samasta syystä slippery slope -argumentti on loogiselta rakenteltaan induktiivinen väite joka usein kertoo lähinnä selittäjänsä ennakkoluuloista ja tarinankerrontataidoista. Ja tämä tapahtuu siitä huolimatta että "ne on niinq induktioita kaikki". On totta että kaikissa induktioissa on puutteita, sillä se ei taivu deduktioksi. Induktion ongelma ei todellakaan myöskään kumoa induktion kätevyyttä perusteluratkaisuna. Mutta siitä huolimatta on selvää, että toisissa induktioissa nämä ongelmat ovat mittaluokkatasolla eri kohdassa kuin toisissa. Toki tämä tarkoittaa lähinnä sitä että Dawkinsin kanssa on ihan mahdollista olla erimielinen. Hänen käyttämänsä induktio on heikko. Se ei toki tarkoita että argumentti olisi mahdoton tai ehdottoman väärä. Sen kanssa on vain helppoa olla erimielinen. Nähdäkseni argumentin suurin - tai ainakin ohittamattomin - heikkous onkin juuri (a) kohdassa.

Eli kaiken kaikkiaan.

Teismin totuusarvoa mitatessa asia on siten, että jos falsifioit nipun partikulaareja jumalia, et voi väittää että tämä kasa muuttuisi automaattisesti laadukkaaksi argumentiksi kaikkia mahdollisia jumaluuksia vastaan. Tällä on tietysti hyvin suuri merkitys agnostismini kannalta. Sillä suoraan sanoen voisi esittää että jos "+1 -malli" toimisi, olisi hyvin helppoa edetä suoraa päätä täysateismiin. Agnostismi kumoutuisi välittömästi jos päätelmä olisi kovin ehdoton. Minun ilokseni se ei sitä ole.

Kaiken kaikkiaan Dawkinsin sitaatti muistuttaakin siitä että se edustaa jonkinlaista äärimmäistä arkijärkeä. Siksi ei ole ihme jos Feser löytää sen variantteja arkijärkeen keskittyneeltä ateismisivustolta. Tämänlainen argumentti on siis vähän kuin ateistejen versio Pascalin vaa-asta, jossa arkijärjen mukanaolo hämmentää sitä että uskoon ei hypätäkään rationaalisesti Jumalan totuusarvon mukaan, vaan sen mukaan että palkkio on riittävän hyvä; Sen henkihän on se, että Jumala saisi olla vaikka miten epätodennäköinen konsepti. (Haluttavuus muuttuu mielessä kuin itsestään samaksi kuin Jumalan olemassaolon todellisuus.) Ja tässä kohden en tee oikeastaan muuta kuin korostan sitä että ihmisen arkijärki on, noin keskimäärin ellei vielä yleisemminkin, helvetin epäluotettava ja tyhmä asia.

Pieni ajatus ; Vauvoille laulamisesta

Alkuun laittamani Tim Minchinin laulu "Lullaby" ei teknisesti ole kehtolaulu. Se toki lähtee sellaiseksi kelpaavalla tavalla. Mutta sen äänimaailma pyrkii enemmänkin heijastamaan monelle vanhemmalle tuttua tunnetta kuin toimimaan kehtolauluna.

Kehtolauluilla halutaan tietysti rauhoittaa lapsia. Siksi lauluissa on usein lempeät sanat ja sävel. Sanoitukset ovat usein melko konkreettisia ja ne tuntuvat klassisissa kehtolauluissa kumpuavan "menneestä maailmasta". Tämä on tavallaan ymmärrettävää.

Sillä joulunalusaikana palatessamme pohjanmaalta, isosisareni joutui ajamaan pitkän aikaa autolla. Oli pimeää, kaikki olivat väsyneitä. Isosisareni sinänsä ihastuttava vauva päästeli ääniä jotka viiltävät jostain osaa lajimuistissa. Sellaisella hyvin syvällä tavalla. Vauvan itkua on lähes mahdotonta torjua mielestä. Siksi isosisareni lauleskeli. Kun kunpa minä kissan saisin -tyyliset tutut laulut oli läpikäyty, isosisareni - kenties omaa tylsistymistään välttääkseen - lauloi muista asioista. Aiheet otettiin konkreettisesta ympäristöstä koska sanoja ei kerinnyt luovasti kehittämään. Samalla piti esimerkiksi ajaa autoa. Siksi hän lauloi siitä mitä hän teki. Kuulin miten spontaanisti, ikään kuin tyhjästä, edessä oli kehtolaulu jossa aiheena oli Ikean ohittaminen. Joku voisi pitää tätä naurettavana, mutta itse koin tällä hetkellä pääseväni osalliseksi jostain itseäni suuremmasta ihmisyydestä.

Tämä muistuttaa siitä, että Minchinin kehtolaulun sanoituksissa ei sen sijaan ole mitään ongelmaa. Lapset ovat hieman kuten koirat ja muut eläimet. Sävy on tärkeämpi kuin sisältö. Eli kuten Conan O'Brien on esittänyt omassa kehtolaulussaan ; ei ole mitään väliä mitä lauletaan, niin kaukan kuin se lauletaan lempeällä äänellä. Siksi suurin ongelma kehtolaulujen sanojen kannalta onkin se, että laulaja itse ymmärtää kieltä ja nämä merkitykset helposti livahtavat osaksi äänenkäyttöä.