Teleologian luonnollisuudesta ei pidä tehdä liian hätäisiä päätelmiä

THUNK:issa on mainio video teleologisista selityksistä. Tässä yhteydessä kuvattiin mitä teleologinen selittäminen on. Karkeasti ottaen teleologia on sitä että asioita kuvataan tarkoituksen kautta. Asioissa nähdään intentioita ja tarkoituksia. Näin ollen asioita ei selitetä syy-seuraussuhteen kautta vaan syy-seuraussuhde päinvastoin käännetään päinvastyaiseksi ; Seuraus on se syy miksi asia on. Selitetään mitä hyötyä tai mikä funktio jollain asialla on. Tämä on tietenkin luontevaa jos mietitään vaikka teräaseita. On aika luontevaa ajatella että veitsi on terävä siksi että ihmiset voisivat leikata sillä asioita.

Mutta tartun tässä videossa esitettyyn psykologiseen puoleen. Video korosti että ihmisillä on taipumus tulkita asioita teleologisesti. Video nosti esiin useita, etenkin Deborah Kelemenin työryhmässä olleita, tutkimuksia joissa havaittiin että lapset tulkitsevat luontoa teleologisesti. Ja niin vuoret ovat korkeita jotta ihmiset voisivat kiivetä niille. ; Samoin havaittiin että aikuisetkin ajavat tämänlaisia selityksiä jos heille annetaan vain vähän aikaa miettiä kysymyksiä. Akateeminen koulutuskaan ei muuttanut tätä preferenssiä. Toki jos aikaa annettiin enemmän tai piti palata kysymyksiin joihin oli jo vastattu, akateemisesti koulutetut ihmiset huomasivat korjata näitä päätelmiä useammin kuin vähemmän kouluttautuneet ihmiset.

Tämä teema on jotain joka nousee usein esiin uskonnollisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Suomessa fundamentalistikristityt ovat viitanneet näihin tutkimuksiin innolla. Syynä on se, että heistä se että taaperotkin uskovat teleologisiin selityksiin on tärkeää kun kuvataan sitä miten järkevää usko on. Ajatellaan että ateismi olisi epäluonnollista ja siksi epätotta.

En moiti näitä tutkimuksia vaan näitä niistä tehtyjä tulkintoja. Ne ovat nähdäkseni hyvin pitkällevietyjä. Kuten THUNK -videossa osattiin kertoa, syyt teleologiseen selitykseen eivät ole kovin helppoja. Ilmiö voi johtua monesta eri syystä. Ja filosofille ne kaikki ovat kiinnostavia.; On mahdollista että ihmiset näkevät teleologiaa jotenkin syntymälahjanaan. Ja tämä on kiinnostavaa koska se kertoo siitä miten aivomme toimivat. Mutta koska teleologiaa kartottavat kysymykset ovat kielellisiä ei voida täysin sulkea pois myös oppimisen ja kulttuurisen iskostuksen vaikutusta, ihan siksi että kielen oppiminen vaatii jotain kulttuuripiiriä. Ja tämäkin on kiinnostavaa koska se sitten kertoo siitä miten asioita kannattaa opettaa lapsille niin että oppi menee perille.

Uskovainen toki haluaa käyttää näitä asioita tarkoitushakuisesti ja tällöin kaikki asiat eivät ole yhtä kiinnostavia. Tässä mielessä heille nämä tutkimukset ovat lähinnä keino heiluttaa uskon luontaisuutta oikeutuksena omalle ideologialleen. Luonnollinen on hyvää -hengessä. Tätä toki kytketään yhteen myös erilaisiin Jean Calvinin tai C.S. Lewisin ajatuksiin joissa korostetaan että ateistit ovat valehtelijoita. Eli he tietävät olevansa väärässä ja he eivät oikeasti ole ateisteja vaan vihaavat Jumalaa.

Tässä mielessä on kiinnostavaa että olen itse asiassa itse kognitiivisen uskontotieteen syvä ystävä. Ja tässä on ollut esillä ylihavaitsemisteorioita. Jotka korostavat että teleologinen ajattelu on todella ihmisille luontaista. Siksi korostankin että Suomessa tehty tutkimus joka kartoitti suomalaisten aikuisten ateistien ajattelua johti samoihin teleologisten selitysmallien käyttämiseen. Ja tässä itse asiassa olen sillä kannalla millä monet fundamentalistikristitytkin; Pidän varsin uskottavana että piirre on synnynnäinen.

Kognitiivisessa uskontotieteessä on korostettu esimerkiksi Justin Barrettin ajatusta jossa mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Puhutaan ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismista” Tälle nähdään evolutiivinen syy; Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla.

Monet uskovaiset eivät pidä näistä ajatuksista koska nämä nähdään ateistisina. Jonain jossa korostuu ei-tieteellinen ja ideologinen ja maailmankuvallinen asenne siitä että uskonto on harha ja virhe. Tässä mieleen tulee toki esimerkiksi malttia toivova Van Inwagen jonka mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle.

Itse näen että tässä suhteessa on syytä kiinnittää huomiota jumalan olemassaolon tai olemassaolemattomuuden sijaan ihan muihin asioihin. Nimittäin siitä että ”luonnollinen uskonto” ei takaa että toiminta olisi jotenkin automaattisesti järkevää tai adaptiivista. Itse asiassa intentioiden ylihavaitsemisteoria saa adaptiivisen hyötynsä puskissa hyppivistä leijonista eikä siitä että säikähtää tyhjää pensasta. Itse asiassa evoluutio tuottaa useitakin menetelmiä jotka tuottavat joissain yksittäisissä tapauksissa haittaa vaikka ne yleisesti ovat hyödyllisiä. Tästä johtuu esimerkiksi perhosen taipumus lentää kynttilän liekkiin. Piirteestä on hyötyä tavallisissa olosuhteissa. Näin ollen se että uskonto selittyy evoluutiolla ei ole jokin josta sellaisenaan voidaan päätellä että uskonnosta myös on hyötyä. Tässä mielessä onkin erikoista että moni mieluummin korostaa miten evoluutio ja Jumala saadaan ristiriidattomasti yhteen ja moittivat maailmankuvallisista oletteluista kun samalla sallitaan tämänlaisia logiikkaloikkia ilman vastaavaa evidenssivaatimustasoa.

Olenkin suoraan sanoen ihmetellyt sitä miten nämä ”ihmiset ajattelevat luonnostaan teleologisesti” -ajatukset ovat niin suosittuja jumalatodistuksienkorvikkeita nykyaikana. Sillä kun itse opettelin kognitiotiedettä, opin varsin pian että ihmisten ajatteluprosessointi on kaikkea muuta kuin järkevä. Ja tämä korostaa ennen kaikkea nopeasti tehtyjä päätelmiä – eli niitä ajattelutapoja joita näissä teleologisten selitysten preferointia löydetään.

Asia on saanut aika paljon medianäkyvyyttäkin kun Kahnemanin kirjasta tuli myyntimenestys. Hän on tehnyt pitkän linjan tutkimusta – myös edesmenneen Amos Tverskyn kanssa – Tversky taas tuli tunnetuksi nimenomaan kognitiivisten vinoutumien tutkijana. ; Tässä korostuu ajatus siitä että ihmiset ajattelevat usein ennustettavilla ja odotettavissa olevilla tavoilla väärin ja huonosti. Tästä prosessista syntyi ajatus siitä että ihmisten ajattelussa on erilaisia heuristiikkoja. ; Karkesti ottaen kyseessä on kahdesta erilaisesta heuristisesta menettelytavasta. On nopeita ja kohtuullisen hyviä tuloksia helposti tuottava prosessointisysteemi ja analyyttistä tarkkaa ja oikeaa tulosta tuottava systeemi.

Näin esimerkiksi jos annetaan vain vähän aikaa, eli on tehtävä nopeita vastauksia, ihmiset vastaavat väärin esimerkiksi seuraavaan kysymykseen; Jos pallo ja maila maksaa 1 € 10senttiä Ja maila maksaa euron enemmän kuin pallo, niin kuinka paljon pallo maksaa.

Nopeassa vastauksessa ihmiset vastaavat huomattavasti useammin väärin. On jotenkin intuitiivista ja luontevaa ajatella, että pallo maksaisi 10 senttiä. Analyyttinen mieli kuitenkin tietää että jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila euron tätä enemmän, kokonaishinnaksi tulisi 1 euro 20 senttiä. Joka on tietenkin eri kuin euro 10 senttiä jonka ne maksavat yhteensä. Tämä taipumus on tilastollinen aivan kuten teleologisten selitysten antaminen.

Tämänlaiset tulokset syntyvät juuri samanlaisissa koejärjestelmissä joissa teleologista ajattelua löydetään. Ja harva silti näiden tulosten kohdalla sanoisi että tämä kertoo siitä että ihmiset luonnostaan järkevästi tietävät että tuollaisten pallojen hinta olisi 10 senttiä.

Luonnollisuus ja ajattelun yleisyys ei ole samaa kuin tuloksen eksaktius ja hyödykkyys käytännön elämässä. (Itse asiassa monet heuristiset virheajattelut ovat takana kun mietitään sitä miksi ihmisten huijaaminen onnistuu tietyillä tavoilla todella helposti. Assosiaatio uskontoon on tässä asenteellinen mutta jossain määrin ymmärrettävä, vähintään sitä kautta että uskonnoissa on paljastunut myös rahanhimoisia huijareita jotka ovat leikkineet vilpittömiä uskonmiehiä. Toki tätä ei ole asiallista alleviivata jonain ehdottomana asiantilana. Se on lähinnä yksi vaihtoehto jota ei sellaisenaan voida vain torjua ja kieltää muuta kuin maailmankuvallisesti torppaamalla vaihtoehdot dogmaattisesti.)

Vastaavia virheajatteluja on paljon. Olen itse nauttinut tässä yhteydessä esimerkiksi Dan Arielyn kirjoista joissa kerrotaan paljon vastaavia ajatusvinoutumia joilla on paljonkin kontaktipintaa aivan arkisessakin elämässä. Hän käyttää tässä yhteydessä mielellään ilmaisua ”ennustettavalla tavalla irrationaalinen”. Aiheesta löytyy myös populaaria kirjallisuutta suomeksikin, esimerkiksi Joni Martikaisen kirja ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”. Nämä viehättävät minua koska kognitiotieteen puolella opin varsin nopeasti sen että ihmiset, mukaan lukien minä itse, olemme alttiita kaikenlaisille illuusioille ja harhoille. Tässä kontekstissa oman empiirisyyteni ytimessä ovatkin erilaiset illuusiot ja ajattelun kompastelut joita vastaan taistelu on oleellinen osa älyllisyyden tavoittelua ja muuta vastaavaa älyllistä pyristelyä. Nyrkkisääntöni on jopa se, että jos jokin ajattelu on sinusta helppoa, se on todennäköisesti väärin tehtyä ja virheellistä.

Olenkin tavallaan huvittunut siitä miten suomessa fundamentalistit ovat laajasti hyväksyneet ajatuksen siitä että ihmiset ajattelevat maailmankuviensa kautta. Jos tämä on totta, he eivät luontevasti ajattele totuuskeskeisesti vaan ideologiakeskeisesti. Ja tässä yhteydessä on vaikeaa uskoa että ihmiset luontaisesti olisivat jotain jumalan takaaman Plantingan warrant -ajattelun ruumiillistumia. He samanaikaisesti hyväksyvät ajatuksen ihmisestä jonain jonka Jumala on luonut havaitsemaan totuuden (kuten luontaisan ja helpon teleologisen selittämisen luonnossa) ja ajatuksen ihmisestä joka ajattelee väärin ja ideologisesti ja maailmankuviensa kautta.

”Luonnollisuus” ja se että ”imeväisikäiset ja kiireessä ajattelevat ovat teleologiataipuvaisia” ei ole mielestäni kovin hyvä pohja sille että näkemystä argumentoidaan jotenkin erityisen totuudenmukaisena. Jos joku ajatus tuntuu korostuvan nopeassa ajattelussa, on selvää että siinä korostetaan nopeutta laadun sijaan. Mieleni tekisi jopa lainata Colin Camererin vertausta ; Hän on kuvannut nopeasti ajattelevaa systeemi 1 heuristiikkoina vahtikoiraan joka haukkuu kaikille vieraille, pitää kaikki vorot kaukana mutta sitten toisaalta aina välistä yrittää purra postimiestä. Tämänlainen pohja tuskin on perusta sille että halutaan varmistaa jonkin maailmankuvan todenmukaisuus. Kyllä se Jumalan lopullinen järkevyys on osoitettava sillä ankaraa pähkäilyä ja analyysiä käyttävällä menettelyllä; Toisella tavalla ajattelevat ovat tässä sellaisia että he sitten kyllä antavat haastetta ajatukselle että heidän näkemyksensä olisi rationaalinen..

---

Lähteet:
THUNK, ”Teleological Bias”
Deborah Kelemen, ” Why Are Rocks Pointy? Children's Preference for Teleological Explanations of the Natural World” (1999)
Deborah Kelemen & Cara DiYanni, ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children’s Reasoning About Nature” (2005)
Deborah Kelemen, ”The Human Function Compunction: Teleological explanation in adults" (2009)
Järnefelt, Canfield & Kelemen, ”The divided mind of a disbeliever: Intuitive beliefs about nature as purposefully created among different groups of non-religious adults” (2015)
Callahan, ”Moth and candle: the candle flame as a sexual mimic of the coded infrared wavelengths from a moth sex scent (pheromone)” (1977)
Daniel Kahneman, ”Thinking Fast and Slow” (2011)
Dan Ariely, ”Predictably Irrational” (2008)
Joni Martikainen ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” (2012)

Intelligent Designiä on yhä vaikeampaa erottaa kreationismista

ID on siitä hauska teoria että se ei ole keksinyt uusia tieteellisiä konsepteja sitten Dembskin "No Free Lunch" -teoksen. Sen näkyvyys on hyvin pientä. On tavallaan hauskaa seurata, miten kreationistit tuottavat yhteistyöprojekteina silloin tällöin kirjoja. Mutta ne ovat yhä populaarimpia, suuremmalla fonteilla kirjoitetumpia, ohuempia ja sisällöltään toisteisempia. ; Dembski ja Behe sentään kirjoittivat paksuja ja vaikeita teoksia joissa he hioivat klasissia kreationistiargumentteja niiden parhaimpaan mahdolliseen muotoon.

Tästä kenties vahvin esimerkki on Douglas Axen "Undeniable: How Biology Confirms Our Intuition That Life Is Designed". Teos on jotain joka selvästi alleviivatusti korostaa sitä että se on käytännössä täysin ja peittelemättä perinteinen kreationistiteos. Kirja ei ota kantaa maan ikään joten voidaan sanoa että se osuu johonkin joka voi olla joko YEC tai OEC -kreationismia. Mutta se on selvästi nimenomaan perinteistä kreationismia.

Douglas Axe ei teoksessaan itse asiassa tunnu edes yrittävän peitellä tätä. Kirjassa ei ole uusia argumentteja. Sen sijaan se on tyylillisesti ja filosofisesti paitsi yksinkertaisempi niin myös selvästi paluuta kohti perinteistä kreationistista kirjoittelua. Se on ohut kirja jossa on pilakuvia ja kevyttä tyyliä. Ja lisäksi teos on avoimesti kristusta evankelioiva. Axen teoksessa luoka on alleviivatusti ja eksplisiittisesti kristittyjen Jumala. Ei Behehenkistä saivartelua siitä että Jumala voisi olla avaruusolento. Tämä on kiinnostavaa koska ID -yhteisö on perinteisesti korostanut että ID ei ole uskontoa koska se ei ota kantaa Suunnittelijan persoonaan.

Toisaalta perinteistä kreationismia muistuttaa myös lähestymisessä käytetty tiedonfilosofia; ID saattoi joskus kevyesti sanoa että evoluutio on maailmankuva. Ja että kyseessä on maailmankuvien taistelu. ID:llä oli perinteisesti hyvin postmoderni ydin. Phillips Johnson käynnisti itse asiassa ID -liikkeen melkolailla sen ajatuksen perusteella että darwinismia dekonstruoitiin. Axe on sen sijaan perinteinen kreationisti. ; Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota, eli aivan kuten 1980 -luvun kreationistimateriaalissa. Huomattavaa on myös se, että tieteenfilosofia on ehdollistunutta muutenkin hyvin kiinnostavalla tavalla. Axen teos on sarjakuvilla levitetyä asenteilua jota on totuttu tapaamaan evankeelisessa kreationistimateriaalissa. Toisaalta tässä on tuttua paluuta siihen että evoluutio on massiivinen salaliitto. (Eli aivan kuten esimerkiksi Kent Hovindilla.) Evoluutio ei siis ole vaan maailmankuva vaan ilmiselvästi väärässä oleva asia. Sellainen jonka väärässäolo on ilmiselvää kaikille joita ei ole täysin aivopesty.

Toisaalta jos Behe ja Dembski ja ID korostivat sitä että demarkaatio-ongelma on vaikea ja haastava ja tässä on erimielisyyttä, Axe pitää kysymystä helppona. Hänen ajatuksensa on se, että intuitio on tieteentekoa. Axen tiedonfilosofia on kuvattavissa lyhyellä suoralla lainauksella ; "We tend to overlook two key facts. One is that everyone validates their design intuition through firsthand experience. The other is that this experience is scientific in nature. It really is. Basic science is an integral part of how we live." Intuitio on tietenkin päätynyt myös teoksen nimeen. Tämä tieteen määrittely on hyvin lähellä sitä mitä YEC -kreationisti Ken Ham on käyttänyt vuosia materiaalissaan. Axe sanookin suoraan että kreationismin suosio on todiste siitä että se on tieteellistä. "Because everyone practices common science, public reception of scientific claims is arguably the most significant form of peer review. For professional scientists to assume that public skepticism toward their ideas can only be caused by public ignorance is just plain arrogant." Itse olen toki huvittunut koska suurin osa tieteestä on hyvinkin epäintuitiivista. Ja lähes kaikkeen löytyy denialismia joka on suositumpaa kuin (ID)kreationismi nykymaailmassa...

Oikeastaan ainut asia jota Axen kirja todistaakin on se, että ID on nykyään yhä vahvemmin kahta asiaa (1) huonoa tiedettä kun kreationismin kansansuosio katoaa ja katoaa vähintään samaa tahtia kuin ID -kirjallisuuden aivojen rasittavuustasot (2) ID on nimenomaan vakaumuksellista kreationismia jota yritettiin myydä myydä jonain muuna strategisena vetona poliittisista syistä kun esimerkiksi haluttiin vaikuttaa evoluution ja luomisopin opettamiseen kouluissa.

Nämä asiat tosin tiesin jo ennen kirjan avaamista. Ja Axen oman kirjan logiikan mukaan tämä on vähintään ironista. Hän nimittäin korostaa että uskottavuusarviointi on ihmisillä niin verissä että evoluution voi tuomita ilman että osaa evoluutioteorian konsepteja tai osaa sen teorioita tai edes ymmärtää niitä matemaattisia sääntöjä joilla esimerkiksi populaatiogenetiikkaa mallinnetaan. Axen logiikalla tämä oli tietoa. Toki kun tuomitsen kirjan näin joku voisi tuomita tämän intuitioni asennevammaksi. Mutta tälle tielle ei kannata mennä. Koska sen kanssa Axen tämä teoskin edustaisi pelkkää asennevammaa evoluutioteoriaa kohtaan. Asennevammaa joka johtuu siitä että evoluutioteoria ei sovi yhteen sen kristillisen maailmankuvan kanssa jota uskomaan hänet on tietenkin aivopesty, koska muutenhan hän tietenkin ymmärtäisi että se on lähtökohtaisesti naurettava...

Lännen tie

"Some people choose to see the ugliness in this world, the disarray. I choose to see the beauty. To believe there is an order to our days. A purpose."
("Dolores" (robotti), "Westworld", ep 1.)

HBO:n uusi sarja "Westworld" on kohtuu kiinnostava. Sen perusidea on melko yksinkertainen. Eletään tulevaisuudessa jossa moni elää runsauden maailmassa. Kaikki perustarpeet on tyydytetty. Mutta ihmisten elämässä ei ole merkitystä. Tätä merkitystä tuodaan antamalla heille vapaus elää ilman rajoituksia. Tätä voi tehdä Westworldissa, teemapuistossa jossa on lihasta ja luusta tehtyjä Turingin testin läpäiseviä robotteja. Näillä roboteilla on koodattu erilaisia rajoituksia, joiden vuoksi ne eivät voi vahingoittaa vierailijoita. Mutta vierailijat voivat tehdä näille roboteille mitä tahansa. Vierailu on kallista, mutta rahan vastineeksi saa sitten ammuskella, seikkailla ja harjoittaa seksiä kohderyhmätestatusti viekoittelevien robottiprostituuttien kanssa.

Robotit on ohjelmoitu noudattamaan tiettyjä rutiineja ja niillä on jonkin verran tarkemmin määriteltyä "improvisaatiota" jonka kautta ne voivat paikata muutoksia joita tulee koska vierailijat voivat puuttua käsikirjoitettuihin tarinoihin - itse asiassa juuri tätä toivotaan koska sitähän vierailijat ovat tulleet tekemään. Näitä päivitetään ajan mittaan.

Sarjassa on monta tasoa.

Ensimmäinen on se, miten maailma näyttää erilaiselta eri toimijoille. Jos olet robottien korjaaja ja asentaja, työsi on mekaanista ja melko sotkuista. Jos olet ohjelmoija, työ on hyvin erilaista. Tarinoiden keksijä viettää luovan mutta tuotosvaatimusten täyttämän taiteilijaorjan elämää. Johtokunnalle puisto on ennen kaikkea vierailijoiden halujen tyydyttämistä. Ja sitten on tahoja jotka ymmärtävät että tärkeää on intellektuaalinen omaisuus, vierailijoista saatava data on arvokasta, siihen liittyy tietoa ja valtaa joka yltää myös tosielämään. Unohtamatta sitä miten robottien tekoälyn kehittämiseen liittyy tietoa jolla on tieteellistä arvoa. Ja tieteellisellä arvolla on myös rahallista arvoa.

Ja sitten on tietenkin tarinassa eläminen, johon on erilaisia näkökulmia. Vierailijoiden tapa toimia, ja miten tämä eroaa jos toimii yksin tai perheen kanssa, kuvaa paljon ihmisistä jotka maailmassa vierailevat. Samoin se mitä ihmiset tekevät roboteilla vain koska tietävät ne roboteiksi kertoo paljon. (Esimerkiksi itse tunnen sääliä jo nykyisen teknologiamme robottieläimiin joita potkitaan kun niiden tasapainoa testaan.) Koska robotit selviävät Turingin testistä, ne eivät vaikuta mekaanisilta ja niihin väkisinkin liittää tulkintoja luonteesta ja sisäisestä elämästä.

Ja myös robottejen näkökulmaa tuodaan mukaan. Usein erilaisten kontrastien kautta. Westworldissa vieraileva rutiiniin ja ulkoisiin suorituspakotteisiin pakotettu mies kokee saavansa merkityksen fiktiosta. Mutta toisaalta itsensä robotiksi tunnistava robotti haluaa nimenomaan vapautua käsikirjoituksesta.

Jo tämä taso on yksinään riittävä syy katsoa tätä sarjaa. Se on tehty todella kiinnostavasti.

Mutta sarjassa otetaan kantaa mielenfilosofiaan. Itse asiassa monellakin tavalla. Hyvin monella. Perusteemana on sarjan edetessä kasvava ongelmien vyöry. Robotit toimivat omituisesti. Pääsyynä on päivitys jossa niihin on luotu lisää inhimillisyydenomaista käytöstä. Tämä on luotu siten että robotit eivät enää vain reagoi maailmaan toiminnalla vaan toiminta on sidottu muistoihin. Tämä luo hienovireisempää käytöstä jonka perusteella esimerkiksi saluunan prostituoidut ovat viekoittelevampia koska tottakai jokaisen miehen haaveena on saada iskettyä huora jolla on sisäinen elämä.

Tämä johtaa kuitenkin siihen että robotit toimivat väärin tai oudosti. Tällä pelätään olevan sivuvaikutuksia joiden vuoksi vierailijoiden turvallisuus olisi vaarassa. Tässä sivussa lähestytään kahta kysymystä jotka ovat kenties toisiinsa nivoutuneita. Mutta jotka kuitenkin ovat eri kysymyksiä.

Voiko robotti olla vapaa?

Tämä sarja on itse asiassa jotain joka todennäköisesti inhottaa jonkin verran klassiseen teologiaan viehättyneitä ID -kreationisteja. Sillä jos ihmisten kohdalla nähdään että ilman Jumalaa ihmisillä ei ole merkitystä ja että vain Jumala voi taata meille vapautta, sarja kyseenalaistaa nimenoman tätä näkökulmaa melko vahvasti.

Tässä kohden esimerkiksi robotin reaktio siihen että hänellä ei ole vapata tahtoa on kiinnostava.
1: Koska hänellä on vahva ja aggressiivinen luonne, hän on ikään kuin vapaa. Mutta tosiasiassa hänet on vain ohjelmoitu sanomaan "ei" hyvin monenlaisissa tilanteissa. Tämä on selvä argumentti siitä että suostuminen käskyihin ja suostumattomuus käskyihin on selkeästi eri asia kuin vapaa tahto.
2: Pian robotti oppii, että heihin on ohjelmoitu erilaisia ominaisuuksia ja hän tietysti boostaa niitä. Hänellä on nyt potentiaalia tehdä hienovireisempiä asioita. Ja hänellä on ollut itsesilmikoiva suhde jossa hän on määrännyt omat attribuuttinsa. Mutta hän silti noudattaa tätä ohjelmointia. Toisaalta hän on poistanut rajoitteita joten herää kysymys siitä onko hän nyt sitten jotenkin vapaampi.
3: Seuraavaksi robotti alkaa dominoimaan ihmisiä. Hän oli aluksi pitänyt ohjelmoija-teknikoita jonkinlaisina Jumalina. Mutta sitten hän oli tiedostanut että nämä ovat vain miehiä. Miehiä joiden tavoitteita hänet oli ohjelmoitu ymmärtämään hyvin. Mutta onko tämä valta- ja dominanssisuhde ja autonomisuuskaan vapautta sanan täydessä mielessä?

Toisaalla taas toisen robotin kautta tätä samaa vapauden ongelmaa lähestytään siten että hän elää suhteessa maailmaan. Hänet on ohjelmoitu haaveilemaan mutta toimimaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta hän oppii noudattamaan sisäistä "intuitiota" (hänen käsikirjoituksen määränsä nollataan yhdessä vaiheessa sarjaa ja "improvisaatiota" kasvatetaan). Tässä kohden on selvää että improvisaatio on jotenkin liitoksissa muuhunkin kuin satunnaiseen käytökseen. Improvisaatio näyttää liittyvän sekä ennustamattomuuteen että vanhoihin muistoihin, jopa niihin jotka ovat jääneet robotin aiemmista versioista jäljelle.

Tämä intuitio tosin näyttää olevan sitä että robotti seuraa Westworldin alkuperäisen suunnittelijan sooloiluprojektiin liittyviä asioita. (Tämä on itse asiassa klassinen argumentti siitä että jos ihminen seuraa intuitiotaan, hän antaa enemmän tilaa Kohtalolle, Henkivoimille tai jopa Jumalalle toimia. Eli intuitio ei ole sattumaa vaan nimenomaan ohjatuksi alistumista.) Tämä hahmo onkin kuvattu Jumalan tai Saatanan kaltaiseksi luojaksi. Ja nimenomaan tämä teema on se joka ärsyttänee ID -kreationisteja paljon. Hänen perusnäkemyksensä näyttää olevan se, että käsikirjoitetut tarinat ovat pinnallisia ja maallisia. Jos robotit ovat pelkästään arkisten ja yksinkertaisten perustarpeiden kautta mallinnettuja, ne eivät ole vapaita. Suurempi  tarkoitus on kuitenkin hänen omassa ohjauksessaan. Hän jopa eksplisiittisesti esittää että robotit ovat nimenomaan vapaita hänen komennossaan ja ohjauksessaan. Toisaalta hän tässä samassa yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole antanut roboteille tietoisuutta tai aitoa elämyksellistä tunne-elämää koska se olisi rajoite joka haittaisi niitä.

Itse olen tässä kohden aika vahvasti sitä mieltä että tämänlainen prosessi ei tuo vapautta. Sillä oma suhteeni sattuman, deterinismin ja vapaan tahdon välillä on se mikä se on ; Kompatibilistina näen että vapaa tahto on lähinnä sitä missä on tämä määräämisen lähde. Ei ole tärkeää onko toiminta arvottua tai käsikirjoitettua, tärkeää on se mikä on tämän käsikirjoituksen tai arvonnan lähde. Jos se on toimijan itsensä sisällä, se on vapaata. Jos taas ulkopuolelta tulee rajoitteita, ne ovat ohjausta ja tätä kautta ei-vapautta. ; Tässä näkökulmassa on väärin sanoa että ihminen voisi olla vapaa vain Suuren Ohjelmoijan normeja totellessa. Itsen ulkopuolinen normittomuus on nimenomaan synonyymi vapauden kanssa. Joten ei voi sanoa että ihminen olisi vapaa vain seuraamalla Jeesuksen tai jonkun muun antamaa merkitystä.

Laajemmassa, ei vain omassa tulkintaviitekeyksessäni, Westworld tarjoaa itse asiassa argumentin jonka voi kohdistaa Feserin ajatuksia vastaan. Hänestä intentionaalisuus on jotain joka todistaa että ihmisten tietoisuus on immateriaalista. Jotain joka väistämättä tulee materian ulkopuolelta. Ja että tämä on jotain joka tekee meistä vapaita ja tietoisia. ; Westworldin henkenä näyttää kuitenkin olevan se, että vapaus on kokemuksellisuutta, jossa ulkoinen ohjaus on vain haitta. Paradoksaalista kyllä on täysin mahdollista että moraalinihilistinen maailma on jotain jossa toimijoilla on maksimaalinen vapaus luoda se mitä moraalisuus heistä tarkoittaa. Ja tämän kokemuksellisuus on aitoa ja luovaa ja itseä eniten kuvaavaa.

Josta päästään siihen toiseen kysymykseen; Tietoisuuteen.

Roboteilla vihjataan olevan kenties jonkinlainen tietoisuus - tosin toisaalla tätä myös kyseenalaistetaan vahvasti. Tätä tehdään viittaamalla useisiinkin mielenfilosofisiin teorioihin.

Oleellisimmat ovat varmasti niitä kliseisimpiä. Teologian sävyttämässä maailmassa korostetaan helposti kiinalaisen huoneen ja Chalmersin "hard problemin" henkeä. Nämä ovat kuitenkin yleensä episteemisiä ongelmia, eli ne eivät koske sitä onko kohteella tietoisuutta vaan sitä tiedetäänkö että heillä on tietoisuus. Mutta ne ovat siinä mielessä relevantteja että jotta voimme sanoa että Westworldin robotti on tietoinen, meidän täytyy jotenkin perustella tämä. Ja tämä on ns. tietämistä.

Haasteena onkin se, että jos robotit ovat mekaanisia niin onko tämän edes mahdollista olla tietoinen. (Sama kysymys on oleellinen ihmisilläkin. Moni korostaakin että ihminen tarvitsee sielua, koska heistä episteeminen tietämisongelma ja se että mekaanista tietoisuutta ei voi tavallaan vain tunnistaa ja havaita suoraan sellaisenaan tarkoittaa sitä että mekaanista tietoisuutta ei voi olla. Koska heille naturalistinen ja luonnontieteellä todistettu ja tätä kautta "tiedetty" ovat yksi ja sama. Mikä on tavallaan aika erikoinen esioletus jota kyseenalaistetaan nykyään melko harvoin jos silloinkaan.)

Tätä voidaan tehdä lähinnä määrittelemällä tietoisuutta ja sitä mitä se on. Ja jos tämä määritelmä on tosi niin sitten itse tietoisuusin voidaan tietää. (Metakysymys siitä onko juuri tämä sitten tietoisuutta vai ei jää auki. Hence episteemiset ongelmat eivät täysin pyyhkiydy.)

Tässä kohden viitataan kognitiiviseen dissonanssiin hyvin kiinnostavalla tavalla. Tätä argumentoidaan siten että robotit kokevat ohjelmointinsa sisäisenä puheena jonka kanssa ne ovat samaa tai eri mieltä. Tässä tietoisuus kuvataan hierarkiana, jossa perustalla on Arnoldin (kuolleen alkuperäisen suunnittelijan, joka oli jäljellä olevan alkuperäisen ohjelmoijan veli) antoi arvoa teorialle jossa tietoisuus on sitä että pohjalla on muisti, improvisaatio on tämän yläpuolella, sitten tulee itsestä kiinnostuminen. Huipulla oleva elementti on jätetty sarjassa tyhjäksi, mutta sarja näyttää vihjaavan että tämä pitää sisällään kuvittelun, kyvyn ajatella jotain ei-olemassaolevaa. Tässä mallissa korostuu se, että mieli on dualistinen, koodi ja mekaniikka ovat erillisiä. Kiinnostavin on kuitenkin kenties kommentti siitä että tämä teoria ei päde ihmisiin. Toisin sanoen Westworldin maailmassa tämä teoria ei kuvaa ihmisten tietoisuutta. Samalla kuitenkin avataan auki kysymys siitä että ovatko robotit tietoisia tästä erosta huolimatta. Kenties tietoisena olemisia on useita erilaisia ja tätä kautta tietoisuus ei lakkaa olemasta vain sillä että se on perustaltaan erilaatuista.

Toisaalta näyttää siltä että se mikä roboteissa koetaan vapaudeksi ja tietoisuudeksi liittyy nimenomaan muistitoimintoihin ja siihen että reagointi liittyy muistoihin ja improvisaatioon. Tätä kautta robotit voivat esimerkiksi käyttäytyä eri tavalla toistotilanteissa. Usein siten, että niihin liittyy "kaunaisuutta" esimerkiksi siten että jos niiden muisti pyyhitään niin ne silti voivat lyödä toista tilanteessa joka muistuttaa tilannetta joka on ollut aiemmin, ja tähän aiempaan tapaukseen on liittynyt väkivaltaa. Tämä "kaunaisuus" tulkitaan intentiopohjalta ja se on selvästi myös liitoksissa siihen että robotit voivat kiertää niihin ohjelmoituja rajoitteita.  (Esimerkiksi "Dolores" oppii kiertämään häneen asennettua aseiden käyttämättömyysrjoitetta kuvittelemalla itsensä tarinaan jossa hänellä ei olekaan viattoman uhrin roolia. Ja toisaalta aiemmin hän kiertää tätä samaa rjoitetta liittämällä mukaan mielikuvia ilkeästä vierailijasta joka ei ollut robotti. Mikä on aika huolestuttavaa koska tämä on robottejen kenties kaikista vahvin rajoite. Dolores kiertää ohjelmointiestettä viittaamalla tilanteeseen johon liittyy suurempi ohjelmointieste.)

Tässä tietoisuuden malli on erilainen. Tietoisuus on yksinkertaisesti sitä että reaktiot on sidottu muistoihin eikä suoraan havainnointijärjestelmiin. Ja improvisaatio on jotain jossa muistot ja satunnaisuus yhdistyvät. Ja koska muistot ja reaktiot ovat yhtä, niistä syntyy kokemuksellisuuden tunne. Reagointi on kokemuksellista eikä pelkkää mekaanista reagointia aistiärsykkeisiin. Muistot, vaikka ne olisivat alitajuisia, painavat.

Westworldin robottien ongelmana näyttääkin olevan se, että tietoiset robotit ovat, paitsi kohdanneet uuden päivityksen joka uudelleenorganisoi niiden toimintaperiaatteita, niin myös siihen että robottien kanssa on säästelty. Niitä ei ole aina viitsitty rakentaa alusta asti, vaan niitä on lähinnä säädelty ja niihin on ohjelmoitu uusia muistoja ja uusia "entisiä elämäntarinoita". Niistä tulee tietoisia kun niihin liittyy liikaa erilaista tauhkaa. Toisaalta vakavat toimintahäiriöt, ne jotka tekevät roboteista toimintakyvyttömiä, koskevat tilanteita joissa ne kyseenalaistavat ympäröivänsä todellisuuden. Ja tähän liittyy hämmentävästi se, että robotit sammuvat kohdatessaan eksistentiaalista korkekulttuuria, kuten Shakespearea tai tosia todellisuuksia käsittelevää "Liisa Ihmemaa" -kirjallisuutta.

Nämä "kaatumiset" muistuttavat ihmisten eksistentiaalisia kriisejä. Joka herättää kysymyksen siitä että entä jos ihmisten tietoisuus onkin jotain jota tulee käsitellä toisen filosofisen ongelman kuin kiinalaisen huoneen kautta. Nimittäin sen, että mielenfilosofit joutuvat painimaan toisen episteemisen ongelman kanssa. Nimittäin sen kanssa, että onko toisilla ihmisilläkään tietoisuutta. Mielenfilosofisesti lähinnä oma kokemuksellisuus on jotain joka koetaan. Mutta periaatteessa tästä tiedämme lähinnä sen että olemme olemassa. Emme sitä onko tämä kokemuksellisuus kokemuksellisuudesta aitoa kokemuksellisuutta. Tiedämme että on jotain. Mutta onko tämä sitten tietoisuutta jää sekin itse asiassa auki. Kysymys laajeneekin siihen ovatko ihmisetkin vain liharobotteja joilla ei ole tietoisuutta vaan jotka vain luulevat niin. Tällekin on tilaa modernissa tieteenfilosofiassa.

Joskin itse en ole tällä kannalla. Sillä itselleni tietoisuus on lähinnä sisäistä reagointia. Olen niitä ihmisiä joista on niin että jos saavutamme robotin joka on lihallinen ja selviää Turingin testistä, on käytännössä väistämätöntä että se on tietoinen. Ja tässä kohden olen vielä niin arrogantti - tai oikeastaan Peircehenkinen - että vastaan kuten opas joka saattaa ihmisiä Westworldiin vievään junaan. Kun häneltä kysytään onko hän robotti vai oikea ihminen, hän vastaa että jos hän käyttäytyy samoin eikä mitään ulkoista eroa ole, niin "Onko sillä väliä?" Eli vaikka olisin väärässä, erolla ei olisi pragmaattisesti mitään väliä. (Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen ; Ja tässä maailmassa suhde joihinkin episteemisiin kysymyksiin on sitä että ne luokittuvat "vessanseinäkysymyksiksi". Ja niiden kohdalla voi aina tokaista jotain ZEN -henkistä, mallilla "you don't have to understood here to be here.")

Moraalista, realismista ja uskomuksista

David Killoren on kirjoittanut siitä miten moraalinen realismi on uskonto. Näkemys on jokseenkin erikoinen. Sillä moraaliset asiat voivat periaatteessa olla olemassa ilman että kysymys on teismistä. Metaetiikkaa miettiville filosofeille tämänlainen ero on merkittävä. Tosin on tunnustettava että suuri osa teisteistä harjoittaa arvotyhjiöargumentaatiota jonka mukaan Killoren tulkinta on hyvinkin relevantti. Sillä heistä teismin ulkopuolella ei ole mitään mahdollisuutta moraaliseen realismiin.

John Danaher on kirjoittanut tästä oman analyysinsä. Itse muotoilen asioita hieman eri tavalla, koska se on oman laajennukseni kannalta tarkoituksenmukaista. (En tee argumenttireferaattia vaan sovellan ja jatkokehittelen. Danaher kuvaa argumentin ja tarkastelee sen heikkouksia ja vahvuuksia. Tämä on eri asia. Ja siksi meillä on erilainen lähestymistapa.)

Moraalisen realismin määrittelyä.

Tässä argumentissa hän määrittelee moraalisen realismin näkökannaksi jossa;
1: moraali ei palaudu objektiivisesti vaikkapa ihmisen lajityypilliseen käytökseen, evoluutioon ja aivomassaan. Toisin sanoen normit ovat normeja mutta eivät naturalistisia faktoja. Normit palautuvat vain hyvyyteen (irreducibly normative).
2: Nämä moraalitosiasiat ovat objektiivisia (objective). Ne ovat jollain tavalla eivätkä toisella tavalla.
3: Ja riippumattomia ihmisten mielipiteistä ja mielestä (mind-independent). Vaikka ihmiskuntaa ei olisi olemassa ja toimimassa, moraaliset tosiasiat olisivat silti olemassa.
4: Ja lisäksi on huomattava näkemyksen optimismi (optimism) siitä että tiedämme nämä moraaliset tosiasiat, miten ne ovat ja eivät ole.

Määritelmä on mielestäni hyvä. Ja vaikka ei olisikaan, niin filosofiassa asioita usein määritellään ja tästä seuraa asioita. Joten määritelmä ei siunaustani kaipaakaan. Määritelmä on siitä kiinnostava että siinä ei oleteta teismiä. Kuitenkin argumentti koskee uskontoa ja uskonnollisuutta.

Killorella on joitain huomioita.

Killore puhuu siitä, miten moraalinen realismi vaatii optimismia. Koska ilman tätä se menettäisi viehättävyytensä. Käytännössä moraaliseen realismiin liittyy halu soveltaa. Ilman tätä tarjolla olisi nihilismiä. Tässä mielessä voidaan jo huomata mitä kautta moraaliseen realismiin voidaan saada uskonnollisuutta mukaan, vähän samaan tapaan kuin Intelligent Design -konseptin avulla saatiin manipuloitua tilaa YEC -kreationismille vaikka teeskenneltiin että kyse ei voi olla siitä mitenkään. (On eri asia humauttaa YEC -kontentista kuin sanoa että ID olisi ollut vain tätä. Tämä olisi liioittelua. Selvää on kuitenkin se, että se oli myös tätä. Rahoituksen ja ideologisten syiden takia tämä on itse asiassa merkittävä osa ID:n lyhyeksi jääneen valtakauden selittämistä.)

Toisaalta moraalinen realismi maksaa ison hinnan tästä kaikesta. Sillä olettaessaan ei-naturalistisuuden he irrottautuvat selittämisprosesseista. Ja elämme aikaa jolloin argumentin voimakkuus riippuu siitä miten hyvin sen avulla voidaan selittää luonnollisia faktoja tai jotka ovat sellaisia joita luonnolliset faktat selittävät. Tässä mielessä moraalisen realismin kannattajat luopuvat siitä että heidän näkemyksensä voisi selittää luonnossa olevia asioita. Tätä kautta esimerkiksi evoluutiopsykologia muuttuu helposti sen viholliseksi. Sillä se yrittää selittää käytöspiirteitä ja moraalikäsityksiämme luonnontieteellä.

Tässä vaiheessa uskonnollisuuskonsepti näyttää melko heikolta. Itse asiassa Killore tuo mieleen hyvin tavanomaisen ja lattean keskustelun uskosta ja tieteestä. Jossa "usko" on mikä tahansa jota ei ole tieteellä todistettu. Tämä on osa sitä vallitsevaa keskustelua jossa loogisen positivismin rajat tarkoittavat että "tieteeseen uskominen on tiedeuskoa". Tämänlainen olisi varsin laadutonta. Kun kaikesta saadaan uskontoa niin tottakai moraalisesta realismistakin saadaan uskonto. Päättelyn kannalta voi sanoa että argumentti voitaisiin saada sisäisesti ehyeksi, mutta mitä väliä ; True but not intresting.

Onneksi Killore ei jää tälle tasolle. Hän erottaa kahdenlaisia "tyhjän päällä olevia" uskomuksia. Sokea usko ("blind faith") on eri asia kuin ei-tieteellinen uskomus ("unscientific belief"). Faith- ja Belief -sanojen erittelyä näkee paljon, joten on tavallaan hauskaa törmätä siihen tälläisessä vähän viistossa yhteydessä. On selvää että näkemykset eivät ole identtisiä. Ja kohta 2 on "laajempi" ja kohta 1 on "spesifimpi".

Killoren mukaan jos ihminen uskoo johonkin asiaan vaikka se ei näyttele mitään roolia siinä kun luonnollisen maailman prosesseja selitetään, on kysymys faith -uskosta eikä belief -uskomuksesta. Moraalisessa realismissa taas uskotaan moraalisiin totuuksiin vaikka selitetään että ne ovat fyysisistä tosiasioista irrallisia. (Tässä mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi skientisti voi aivan täysin pitää sisällään kohdan 2 uskomuksia. Mutta se ei vielä tee siitä uskonnonkaltaista. Se on belief. Toisaalta moraalinen realismi on tässä käsittelyssä melko selvästi faith.)

Tätä prosessia sitten käytetään hyväksi ja luodaan järjestelmä jossa optimismilla rakennetaan järjestelmä jossa neuvotaan miten meidän tulee elää elämäämme. Tässä uskotaan ihmisen ulkopuoliseen ei-fysikaaliseen voimaan ja tätä kautta rakennetaan ehdoton ohjeistus jonka avulla ihmisten tulee elää. Tämä selittää vähintään sitä miksi uskovaiset ovat niin kovasti (1) sekä sitomassa moraalista realismia teismiin, että (2) vaatimassa naturalisteilta että heidän tulee selittää moraali, ja nimenomaan objektiivinen moraali tai heitä syytetään arvotyhjiöargumenttien kautta nihilisteiksi tai selitetään, että heidän moraalillaan ei voi olla perustaa. Eli älyllinen peruste hyvyydelle puuttuisi ja hyvä naturalisti olisi irrationaalinen.

Moitetta;

Argumentissa tarkastellaan aika vahvasti suhdetta yliluonnolliseen (supernatural). Tämä on melko tavanomainen, jopa kliseinen ja tässä mielessä tylsä, tapa lähestyä asiaa. Suurin osa uskonnoista nojaa siihen että luonnonilmiömaailman ulkopuolella on jotain. (Tosin jotkin uskonnoista ja niiden suuntauksista eivät vaadi.) Moraalinen realismi on määritelmällisesti tämänlaista. Joten tässä ei ole mitään kovin uutta.

Voidaan jopa sanoa että Killoren argumentti on malliesimerkki siitä mistä kirjoitin aikaisemmin. Siinä kuvattiin sitä miten rakennetaan "tavallaan metaisia/piilotettuja kehäpäätelmiä", eli otetaan sellaisia konsepteja joita vain ideologian kannattajat hyväksyvät ja näistä johdetaan lopputulokset jotka näitä ideologian kannattajia miellyttävät. Argumentit ovat sinällään irrallisina valideja. Ne vaan tuskin vakuuttavat ketään. Jossain määrin tämänlainen "kuorolle saarnaaminen" on häiritsevää, sillä moni sekoittaa sellaisen debatointiin ja oman kannan puolustamiseen erimielisyystilanteissa.
1: On selvää että metaetiikassa teistien arvotyhjiöargumentit joissa on objektiivisen moraalin selittämisen vaatimus ovat kehäisiä. Siinä selityskonsepti laaditaan ja sen selitystä vaaditaan tavalla jonka lähinnä teisti hyväksyy. Tätä kautta argumentaatio ei tietenkään ole vakuuttavaa koska sitä ei käydä naturalismin ehdoilla vaan siten että teisti salakuljettaa omat teistiset ehtonsa naturalistien käsitteiden ja ajatusten ulkopuolelta. Ja pitää omien vaatimustensa ja naturalismin maailmankuvan välistä skismaa todisteena voitostaan.
2: Kuitenkin kun Killore määrittelee uskoa, hän tekee tavallaan saman tempun. Hän käyttää naturalistisia konsepteja tärkeänä erona beliefin ja faithin välillä. Joten ei pidä ihmetellä jos tälläisiä tuloksia syntyy. Teisti tuskin tämänlaista määrittelyä kuitenkaan hyväksyy.

Mihin suuntaan itse vetäisin asiaa?

Näkisin että voisin jaotella eron sokean uskon ja asiallisen ei-perustellun uskomuksen välille hieman eri tavalla. Sain tähän idean katsottuani yhtä peliä arvioivan videon. ; Tässä kohtaan otan esiin MBTI -persoonallisuustestin. (Kuten sitä videolla käytettiin.) En siksi että pidän siitä. (En arvosta kyseistä testiä kovin korkealle.) Mutta siinä on ajatus "intuitiivisuudesta" ja "konkreettisuudesta" jonka haluaisin ottaa tarkasteluun tässä Killoren alustamassa kontekstissa. Tässä kohden keskityn siihen miten se käsittelee intuitiota.

Siinä on kohta jossa vaihtoehtoina ovat S-N. (Sensing - iNtuition.) Eli oletko ihminen joka aistii vai käyttää intuitiota. Mielestäni tämä on oleellisempi kohta kuin uskontokeskustelussa usein käytetyt teemat jotka voisivat löytyä MBTI -mittarin toisesta kohdasta T-F. (Feeling - Thinking). Moraaliaihetta on taas usein lähestytty siten että ihmisläheisyys, seurakuntakeskeisyys ja sosiaalisuus ovat hyviä ja itsekkäät teot ovat pahoja joten tässä kohden kliseet taipuisivat ehkä vähän akselin E-I -suuntaan. (Extraversion - Introversion). Mutta tämä ei ole kovin hyvin klisettä kuvaava joten ei tästä sen enempää. (Uskonnon valta taas liittyy siihen ollaanko "Judgemental" vai ei.)

Oleellista on huomata, että MBTI -mittarin intuitiivisuus ei tarkoita sitä mitä se esimerkiksi minun arkikielikäytössä tarkoittaa. Itse puhun intuitiosta jonain joka antaa alitajunnasta ideoita. Nämä ovat mielessäni nimenomaan rajoitteita. Eli muuten olisi paljon vaihtoehtoja mutta intuitio karsii niistä tyhjät pois. Tässä mielessä intuitio on ei-tiedostettua mutta ei-spekulatiivista. MBTI -mittarissa intuitiivisuus on kuitenkin vastapoolina sille että "asiat vain havaitaan ja otetaan itsestäänselvyyksinä".

Videossa käsitellään moraalista valintaa. Ja tässä korostettiin sitä että S (aistijat) -tyypit ovat sellaisia että he ottavat asiat ensivaikutelmien mukaan. He eivät pidä spekuloinnista. Intuitiiviset taas miettivät erilaisia vaihtoehtoja ja tarkastelevat ilmiöitä, joka johtaa asioilla teoretisoimiseen. Aistijat toimivat (ensi)vaikutelmalla. Eli tavalla jota itse pidän intuitiota korostavana. Tässä on hyvin vähän harkintaa. Asiat otetaan kuten ne näyttävät. Muu on haihattelua, hörhöttelyä, humpuukia ja suoraan naurettavaa. He kokevat olevansa jalat maassa ja järki päässä kulkevia ihmisiä. Ja tätä kautta konkreettisesti oikeassa toisin kuin ne teoreettiset abstraktioiden ja ei-havaittavuuksien haihattelijat.

Mielestäni tämä on erikoista, koska tätä kautta maailmankuva muuttuu vähemmän relevantiksi. Kysymys on enemmän asenteesta jolla tämän maailmankuvansa kantaa. Olen moittinut monia skeptikoita pseudoskeptikoiksi. Koska he toimivat kuten "aistija". He pitävät asioita ilmiselvyyksinä ja näiden tosiasioiden toistaminen sinällään on kaikki. He kulkevat "jalat maassa, järki jäässä". Sama ilmiselvyys ja "asia on objektiivisesti hyvä tavalla joka on ilmiselvä myös erimielisille jotka perimmiltään tietävät olevansa väärässä, paitsi jos on lääkkeet jääneet ottamatta" -asenne on tuttu myös uskovaisten parissa. Asiat enkelikokemuksista moraaliin otetaan ensivaikutelmapohjalta. Ikään kuin havaitaan sellaisenaan.

Teoretisointi koostuu aina spekulaatioista. Jos loogisen positivismin kumoutumisesta voi jotain oppia niin sen. Tieteellinen tieto on induktioita, joiden avulla havaitaan patterneja ja ennustetaan testiasetelmien lopputuloksia. (Ei induktioita edes havaita sellaisenaan. Karkea suora havaitseminen ja verifiointi on niin sata vuotta sitten vanhentunutta mutta yleisesti kannatettua että se ei ole enää kannatettavissa edes ironisen hipstercoolisti.) Naïvi realismi putoaa tähän kategoriaan. (Vaikka olisikin oikeat mielipiteet päntätty koulun oppikirjoista. Se, että luottaa teorioihin ilmiselvyyksinä ja tosiasioina ei tee sitä että nämä teoriat olisi käsitelty mielessä oikein. Dogmien kanssa ollaan oikeassa vähän kuin vahingossa, jo oleman maailmankuvan kautta eikä sitä rakentaen tai korjaten.)

Tässä mielessä erot ovat paikoin pieniä. (On yhä mahdollista että skientisti on faith tai belief. Eli "ei voi tuomita kaikkia".) Toisaalta suurin osa uskonnosta muuttuu tässäkin "puhtaaksi uskoksi", jolla ei ole oikeutuksia. Tästä huolimatta näkökulma jolla asia tehdään on hyvin oleellisesti erilainen. Ja tämä tekee uskovaisista kaikkea muuta kuin niitä "näkymättömällä haihattelijoita" joina heitä moititaan. Teologian puolelta näitä teoretisoijia ja aksiomaattiverkkojen rakentelijoita toki on ollut. Mutta tosiasiassa uskonto on sokeaa juuri siksi että moni uskovainen "kulkee omasta mielestään jalat maassa ja silmät auki". Ja juuri tämä on se heidän perimmäinen virheensä. Virheensä joka tekee heidän uskostaan sokeaa. Sokeaa koska se on ennakkoluulojen mukaan vaitoehdottomasti menemistä, menoa ensivaikutelmien pohjalta vailla harkintaa ja itsekritiikkiä.

Ja tämä kritiikittömyys saa heitä luottamaan esimerkiksi siihen että heidän moraalilausumansa ovat ehdottomia totuuksia, jotka eivät riipu heistä itsestään ja mielipiteilystään. Tämä varmuus omien moraaliarvostelmien ehdottomuudesta saa heidät olemaan moraalisia realisteja juurikin Killoren määrittelemällä tavalla.

Ruusuista, logiikasta ja seurauksista

Logiikka on vaikeaa. Monin paikoin se ei ole kovin kompleksista. Mutta se on epäintuitiivista. Ihmiset puhuvat logiikasta ja pitävät itseään loogisina. Mutta ihmisiä on hyvin helppo hämätä.

Hyvänä esimerkkinä on psykologien käyttämä ruusuesimerkki jossa kuvataan päätelmä.
P1: Kaikki ruusut ovat kukkia.
P2: Jotkin kukat lakastuvat nopeasti.
J: Jotkin ruusut lakastuvat nopeasti.

Perustelu tuntuu eheältä. Ja valtaosa kysyttäessä pitääkin tätä validina päättelynä. Eli heistä tuo on looginen ja ehyt päätelmä. Se ei tietenkään ole.

Ihmiset päättelevät tilanteen olevan järkevän pääasiassa siksi että kumpikin premissi on jotain jota pidetään totena ja johtopäätöstä pidetään totena. Ja tässä tohinassa unohtuu se, että tosiasiassa johtopäätös ei seuraakaan annetuista premisseistä. Ei vaikka "jotkin" -sana ja "ruusu" näppärästi siirtyy mukana. Päättely olisi deduktiivinen vasta jos laitettaisiin mukaan jokin P3 joka sanoisi että ruusut kuuluvat kohdassa 2 määritettyihin kukkiin. Ilman tätä lisämääritystä meillä on käsissäämme iso kukkien joukko eikä tiedetä kuuluuko ruusu siihen luokkaan jotka lakastuvat nopeasti vai joihinkin toisenlaisiin. (Päätelmä on tosi vain sen vuoksi että nämä lisäoletukset ovat nekin hyviä premissejä.) Ihmiset lisäävätkin tämänlaisia piilo-oletuksia automaattisesti. Tai oikeastaan he eivät pääse niin pitkälle että miettisivät tämänlaisten piilo-oletusten tarvetta ja oikovat ilman mitään lisäilyjä.

Tässä kohden on mielenkiintoista huomata että tässä hämmennystä herättää koko logiikan suhde asioihin. Se ei ole vaikea. Ja yritänkin luoda muistilaitteiston jonka avulla käytännössä kuka tahansa voi muistella pääpiirteet (ei välttämättä munkkilatinanimistöä, mutta idean) niin että voi toteuttaa ajatusten avulla "jotain". Itse asiassa lavennan tätä hieman. Ja tätä kautta voi selvitä monenlaisista, joskin hyvin yksinkertaisista, kategorisen logiikan haasteista.

Jo Aristoteleen ajoista lähtien on esitetty että tarvitaan kaksi hyvin erilaista konseptia käsittämään sitä mitä arkikieli tarkoittaa sanoessaan "päin vastoin". Aristoteleen puolella käsitellään erillään ristiriita (contradictio) ja vastakkaisuus (contrariety). Näistä contrariae -tilat ovat hieman mutkikkaampia mutta niistä on kuitenkin parempi lähteä liikenteeseen. Ne ovat sellaisia että molemmat eivät voi olla samanaikaisesti tosia. Esimerkiksi voitaisiin ottaa lause "jokainen ruusu on kukka" ja "yksikään ruusu ei ole kukka". Loogisesti nämä eivät voi olla tosia samanaikaisesti. Mutta ne eivät ole ristiriidassa (contradictio) koska kumpikin niistä voi olla samanaikaisesti epätosi. Voitaisiin nähdä että kenties vain jotkut ruusut olisivat kukkia. Sen sijaan ristiriita syntyy jos toisen epätotuudesta väistämättä seuraa että toisen olisi oltava tosi, tai totuudesta sen että toisen on oltava epätosi. Tästä esimerkiksi käy vaikka se minkälainen suhde väitteellä "Kaikki Ruusut ovat kukkia" on "Jotkut ruusut eivät ole kukkia" -väitteen kanssa. Tai "Jotkut ruusut ovat kukkia" -väitteen ja "Yksikään ruusu ei ole kukka" -lauseen kanssa.

Esimerkistön kannalta tämä on tavattu kuvata esimerkillä jossa kaikki miehet ovat valkoihoisia ja jossa yksikään mies ei ole valkoihoinen. Ne ovat contrariae -tilassa mutta eivät contradictio -tilassa. Ja tämä on helppoa tiedostaa, koska tosielämässä ne ovat molemmat väärin. Logiikan mekaniikka ei välitä puhutaanko ihmisistä vai kukista. Yhtä tosista premisseistä samoilla päättelysäännöillä tulee seurata samat lopputulokset.

Tämä on tärkeää. Sillä arkielämässä saattaa oikeasti syntyä hämmennystä ja jopa riitaa siitä onko "ei yhdenkään" vastakohta "jokin" vai "kaikki". (Itse olen saanut aikaan nipotusta tähän liittyvistä kommunikaatiokatkoksista yhden kerran. Se on harvinaista ja vaikeaa, mutta uskon että tämänlaiset mutkat vaikeuttavat elämää muillakin.)

Tätä on myöhemmin mutkistettu. Mutta jo 400-500 -luvulta asti on kuitenkin tunnettu sen hienostuneempi versio. Joka tuntuu olevan sen verran hankala että sen taitaminen puuttuu suurelta osalta 2000 -luvun jälkeen eläneiden logiikanprosessointitaitoja. Jaottelusta kehittyi ns. square of opposition. (Kuva ohessa.)

Ajatus voidaan kuvata ruusuesimerkilläni luettelomuodossa seuraavasti. On helppoa tiedostaa että väitelauseet voivat olla universaaleja tai partikulaareja, ja joko positiivisia tai negatiivisia:
1: (Universal positive) Jokainen ruusu on kukka.
2: (Universal negative) Yksikään ruusu ei ole kukka.
3: (Particular positive) Jotkin ruusut ovat kukkia.
4: (Particular negative) Jotkin ruusut eivät ole kukkia.

Nämä ovat lähtökohtia kulmissa jotka ovat jonkinlaisissa suhteissa muihin kulmiin. Näin ollen jokaisessa kohdassa on itse asiassa suhde kolmeen asiaan. Nämä suhteet ovat symmetrisiä, eli sama periaate pätee molempiin suuntiin. Eli jos kaksi väitelausetta ovat ristiriidassa yhteen suuntaan niin tämä ristiriita ei katoa jos tarkastellaan asiaa "suhdeviivan toisesta päästä". Koska suhteita on kolme, on syytä täydentää huomiota. Sillä Aristoteleella suhteita oli vain kaksi. Uusi, kolmas, suhde on subalternation. Kun miettii kuviona, voi tietenkin arvata että taulukosta puuttuu linja "Kaikki Ruusut ovat kukkia" ja "Jotkin Ruusut ovat kukkia" -välillä. Ja "Yksikään Ruusu ei ole kukka" ja "Jotkin ruusut eivät ole kukkia" -välillä. Ja subalternation kuuluukin juuri tähän.

Näissä kohden suhteet ovat erikoisia. Ne eivät ole "vastakkaisuuksia", vaan niistä voidaan vetää päätelmiä epäsymmetrisesti. Jos meillä on universaali positiivinen joka on tosi, tiedetään että myös partikulaari positiivinen on tosi. Eli jos kaikki ruusut ovat kukkia, tiedetään että ainakin jotkin ruusut ovat kukkia. Toisaalta jos tiedetään että jotkin ruusut ovat kukkia, tästä ei voida päätellä että väite kaikista ruusuista olisi tosi tai epätosi. Samoin tapahtuu tietysti negatiivisen kanssa. Eli jos yksikään ruusu ei ole kukka, tiedetään heti että ainakin jorkin ruusut eivät ole kukkia. Mutta jos jokin ruusu ei ole kukka, ei tiedetä onko lause yksikään ruusu eivät ole kukka tosi vai epätosi. (Toki tästä tiedetään toisia suhteita, eli esimerkiksi se, että jos jokin ruusu ei ole kukka niin esimerkiksi väitelause kaikki ruusut ovat kukkia olisi ehdottomasti epätosi. Mutta tämä ei enää ole subalternation.)

Tästä seuraa?

Logiikka on siitä erikoinen asia, että sitä voidaan testata antamalla epäintuitiivisia tehtäviä. Koska johtopäätös ei ole se mitä tosimaailma ja tottumus kertovat, vaan se mitä seuraa annetuista premisseistä, on loogikon pakko ohittaa tunteet.

Joskus tästä voi tulla kuitenkin takapakkiakin. Jos ihmisille antaa monia logiikkatehtäviä, he saavat logiikkamoodin päälle. Ja silloin heitä voi hämmentää. Esimerkiksi seuraavalla tehtävällä;

P1: Kalat osaavat uida.
P2: Minä osaan uida.
J: Minä olen _______.
Jos tehtävä on muiden seassa vaikka aikarajoituksella, ihminen vastaa helposti että "Minä olen siis kala". Koska premissit ovat tosimaailmassa todet, siitä pitäisi siis seurata että olen kala. Toki tämä olo voi syntyä ilman stressiäkin, ihan siksi että ihmiset eivät ole kovin tottuneita loogiseen ajatteluun. Tai ajatteluun logiikan säännöillä. (Se mitä arkikielessä puhutaan loogisena on enemmänkin "uskottavaa" ja "järkevän tuntuista".)

Jos kysymykseen jumittuu, syntyy joillekuille helposti olo siitä että logiikkatehtävässä on jotain väärin mutta ei osaa sanoa mitä. Eli on tunne siitä että jos premissit ovat tuollaiset niin siitä seuraa tuo johtopäätös logiikan joskaan ei tosiasian perusteella. Heille tämä voi näyttäytyä ajatuksena että logiikka on rikki. Oikeasti rikki on vain se ajatus että voi olla vaikeaa nähdä että vastaus on "minä olen uimataidoltani kalojen kaltainen". (Tai vastaavat muunnelmat.) Logiikka on sitä mihin logiikan säännöt rajaavat ilman lisätulkintoja ja lisäyksiä. Ei sitä mitä lähtökohdista tulee intuitiivisesti mieleen. Ja tämä on se joka tekee logiikasta vaikean sekä silloin kun vastaukset ovat epäintuitiivisia että silloin kun premisseistä tekee mieli vetää omituisia vastauksia.

Ajattelun outouttamisesta

Nykyaikana urvaanissa yhteiskunnassa hipsterit ja nörtit ovat "jokseenkin muodikkaita" vaikka he ovatkin samalla "outoja". (Tosin he ovat cool vain niin kauan kuin he ovat undergroundissa. Sitten kun he ovat mainstreamia se muuttuu jotenkin pointless.) Tässä on jotain poikkeuksellista. Ei vain sitä kautta että vielä 1990 -luvulla nörttejä halveksittiin. Nimitys oli pilkkanimi eikä alakulttuurinimitys. Nörtit rakensivatkin itseironisia "Irti elämästä" -järjestöjä kuultuaan riittävän monta kertaa siitä että heidän tulisi hankkia elämä.

Mutta evoluutiopsykologisesti tilanne on erikoinen. Sillä menneisyydessä ihmiset ovat usein tehneet fyysistä työtä ja ihminen on saavuttanut menestystä olemalla hypersosiaalinen eläin. Nörtit taas ovat individualistisia ja usein "ei-fyysisiä" ja vailla "sosiaalisia taitoja". Tämä setti on ollut evolutiivisesti ei-kannattava. Evoluutio on siitä jännittävä, että se vaatii aikaa. On selvää että sukupolven aikana tapahtunut asennemuutos ei johdu siitä että yhteisön genomi olisi hyvin erilaista.
1: Kulttuurin muutokset ovat niin nopeita että geeniperäinen evoluutio on näiden muutosten rinnalla "jokseenkin merkityksetöntä" ; Onkin nähtävä että genotyyppi ja fenotyyppi ovat lähinnä liitoksissa toisiinsa. Kuten Matt Ridley on kirjoittanut toistuvasti, esimerkiksi "Perimä: Ihmisen historia 23 kappaleessa" ja "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen" -kirjoissa ; Geenit tarjoavat usein enemmän mahdollisuuksia ja potentiaalia. Ja tästä seuraa se, että geenit eivät suinkaan ole vapautta vastaan. Vaikka monesti esimerkiksi ihmisten geenien määrän vähyyttä korostetaan jos halutaan kuvata että ihmiset ovat vapaita, ollaan tässä hieman harhateillä. Kysymys "nature vs. nurture" on siksi oikeastaan väärä kahtiajako. Hyvin usein on kysymys molemmista. Esimerkiksi ollakseen joustavasti älykäs tarvitsemme aivot jotka kykenevät tälläiseen. Ja tämän rakentamiseen tarvitaan geenejä ja niiden säätelyä.

Nykyisessä ympäristössä nörttiys on hyöty. Nörttydessä on etuja, koska yhteiskunta on teknologistunut. Ja tässä yhteydessä näihin liittyvät sosiaaliset hierarkiat ovat nekin muuttuneet. Tämä kuvaa ihmislajin joustavuutta. Ja tässä älykkyydellä on suuri merkitys. Kykenemme oppimaan ja tämä tekee meistä joustavan lajin. Tämä on toki melko selvää kun katsoo älykkyysosamäärää. Monissa maissa tunnetaan ns. Flynnin efekti. Ja se on niin nopea että muutosta ei voi selittää evoluutiolla. Toisin sanoen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat ilmiön takana.

Tämä joustavuus unohtuu usein kun käsitellään ihmisten toimintaa. Kun tutustuu vaikka Joe Henrichin tarkastelua siitä miten ihmisten ajattelutavat vaihtelevat eri paikoissa, voidaan huomata että ihmisten kognitiiviset tyylit vaihtelevat aikamoisen paljon. Osassa alueilla harrastetaan paljon useammin analyyttistä ajattelua, kun taas toisaalla ollaan intuitiivisempia. Intuitiivisuus on jossain määrin "luonnollisempaa" ajattelua. "Generally, humans are intuitive thinkers, and analytical thinking – which is far more energy-intensive and difficult than intuitive reasoning – is reserved for relatively rare situations. But Henrich’s work shows that certain societies value and reward analytical thinking more than others." Tällä on merkitystä uskonnollisuuden kannalta. "The difference is, in part, exemplified by the distinction between analytical and intuitive reasoning. Several studies in the past few years have demonstrated that analytical thinking – that is, thinking that overrides intuitive hunches and parses information finely in order to produce logical, but often counterintuitive, answers – is anti-correlated with religious belief. Intuitive thinkers tend to rely on gut feelings and intuitions, and also to be more religious. Analytical thinkers override hunches and intuitions, and tend to be less religious." Tämä ei toki ole mitenkään erityisen yllättävää; On esimerkiksi havaittu että konservatiivisuus liittyy melko vahvasti siihen että mietitään vähemmän analyyttisesti. Tämä ei toki tarkoita sitä että konservatiivit eivät ajattelisi lainkaan. He vain luottavat oleellisesti erilaiseen päättelyjärjestelmään ja ajattelutapaan. Ajatteluprosesseissa kun on erilaisia tyylejä. Daniel Kahneman on kuvannut näitä varsin hyvin "Thinking fast and slow" teoksessaan. Samaa teemaa korostavat myös esimerkiksi konservatiivien suosiossa oleva Jonathan Haidt (jota itsekin kyllä arvostan). Hän on esimerkiksi ollut mukana tutkimusprojektissa joka näytti että liberaalit ajattelevat analyyttisemmin kuin konservatiivit. (Mikä on varmasti osaltaan selittämässä miksi liberaalius ja uskonnottomuus näyttävät kulkevan yhdessä aivan kuten konservatiivius ja uskonnollisuus.) Tätä kautta liberaalit ovat ajatuksiltaan joustavampia ja vähemmän sitoutuneita. Abstraktiot ja niiden väliset suhteet voidaan rakentaa loogisesti eheiksi sellaisilla tavoilla jotka muuten olisivat arkijärjenvastaisia ja epäintuitiivisia.

Tämä vihjaa siihen että vaikka aika usein ateisteja ja uskovaisia rinnastetaan toisiinsa, niin yhteydet eivät välttämättä ole niin vahvoja tai perusteltuja. Jos heitetään että ateismi olisi vain yksi uskonto, ollaan kenties ohittamassa jotain oleellista. Ja kun korostetaan että homo religiosus -ihmiskuva on tosi ja ihminen on luontaisesti ja irrottamattomasti uskonnollinen ihminen, niin tässä esitetäänkin puolitotuus - jos sitäkään. ; Tässä unohtuu helposti se, että nörtit ja ateistit ja hipsterit ovat kokemuksena "outoja". Ja tämä johtunee siitä että he ajattelevat hyvinkin oleellisesti eri tavalla.

Vaikeista peleistä

En ole kovin hyvä pelaaja. Itse asiassa minut tunnetaan pelaajana joka ei ole hyvä. Pelaan kuitenkin paljon. Paitsi tosin joissain peleissä alan olemaan hyvä, harjoituksella. Ja niissä pystyn tekemään saavutuksia jotka ovat monille vaikeita.

Tietokonepelien vaikeus on kuitenkin asia johon on syytä paneutua tarkemmin. Esimerkiksi en pelaa "ruuhkaisia" kilpa-autopelejä, en vaikka ne olisivat kohtuu helppoja. Samoin en pelaa "Bullet Hell" -pelejä. Eli pelejä joissa on paljon väisteltävää.

Syynä on se, että en ole "meditatiivinen pelaaja". Tällä on kaikki tekeminen tietoisuuden hallinnalla. Jos katsotaan mainitsemiani pelejä joissa en pärjää, niitä yhdistää se, että niissä on paljon samanaikaisesti hallittavia muuttujia. Jotka ovat joka kerran hyvin erilaisia.

Kun katsotaan vaikka "Bullet Hell" -pelejä, niitä ei siis voi opetella ulkoa ja niissä on paljon kohtia jotka itse asiassa täytyisi hoitaa intuitiivisesti. Ja intuitiivisuusvaatimus tulee siitä että niissä on hrair rajan ylittävä määrä mietittäviä yksiköitä. ; Viittaan tässä George Millerin huomioon että ihmisen työmuistissa on tavallisesti hyvin rajallinen määrä tietoisesti hallittavia yksiköitä. Jos pelissä pärjäämisessä on useampia muuttujia on kysymys enemmänkin alitajuntaan uppoavista hahmontunnistamisista (pattern recognition). Ja tälläisessä pärjäämiseen auttaakin ote jota on hyvä kutsua meditatiiviseksi siitä huolimatta että ne eivät ole millään sortilla hengellisiä (ja tietokonepelaaminen muutenkin on konsumeris-materialistista toimintaa jos joku : Ei pelaamista aloiteta ajatuksena että tässä sulaudutaan maailmansieluun tai saavutetaan viisaus. Menettely voi kuitenkin olla meditaationkaltaista. Ja tähän analogisuuteen viittaan tässä yhteydessä.)

Sen sijaan olen hyvä sellaisissa peleissä joissa pitää suunnitella aktio tai kyetä toimimaan luovasti ympäristössä jossa on vain hyvin rajallinen määrä muuttujia. Näin ollen monet hiiviskely-stabberointipelit menevät paremmin kuin vaikka kilpa-ajaminen. Pärjään näissä osittain sillä että tietoisuudessani on hieman ruuhkaa. Oma hrair -rajani on hieman normaalia korkeampi. (Mikä tosin turmelee työmuistini keston ja heikentää sen häiriönsietoa hirvittävästi.) Toisin sanoen olen jossain määrin aivovammainen eikä mieleni suodata asioita tietoisuudesta ulos aivan niin hyvin kuin pitäisi.

Toisin sanoen voidaan sanoa että olen harjoitellut ja tottunut peleihin joissa olen pärjännyt edes jotenkin. Ja olen niissä melko hyvä. Sitten on niitä pelejä jotka ovat yhtä kaaosta. Kenties "hyvä tietokonepelaaja" vaatiikin lisämäärittelyjä. Eri tietokonepelit kun ovat vaikeita siten että ne kuormittavat mieltä ja suorituskykyä eri tavoilla. Ja ihmisten kesken kyvyt ja tottumukset ovat kasautuneet eri kohtiin.

Onko eettisten teorioiden sovittava intuitioihin?

Kun katsotaan etiikkaa, siihen liitetään hyvinkin usein tunteita. Näitä toki kutsutaan usein hieman toisilla nimillä. Tämä näkyy melko vahvasti esimerkiksi siinä miten metaetiikassa ateismia pidetään "eksistentiaalisesti riittämättömänä" vastaamaan moraaliasioihin.

Mutta kenties merkittävin koskee utilitarismia. Moni arvostaa utilitarismin ajatusta, sitä että ensin määritellään jokin hyve ja sitten tätä tavoitellaan mahdollisimman monille. Tätä on syytä kannattaa siihen asti kunnes ymmärtää että utilitaristisiin järjestelmiin kuuluu usein lieveilmiöitä. Esimerkiksi utilitarismissa voi olla perusteltua tuomita viattomia, jotta saataisiin rikollisuus vähenemään pelotevaikutuksen vuoksi ja halutaan mieluummin tuomita väärä kuin jättää teko julkisuuskuvaltaan ratkaisemattomaksi. Utilitarismissa on käytännössä aina mukana myös se, että vähemmistön tai yksilöiden onnellisuus ja hyveensaanti voidaan itse asiassa tyystin ottaa pois "enemmistön nimissä". Tämä koetaan epämiellyttävänä ja mielivaltaisena. Ja siksi utilitarismista ei pidetä

Toisin sanoen moni käyttää näitä epämiellyttäviä seikkoja kuin ne olisivat objektiivisesti epämoraalisia, Ja niillä ikään kuin kaadetaan pääteoria. Taustalla on objektiivisuutta muistuttava ajatus. Sellainen jossa moraalia kuvattaisiin teorioilla jotka noudattavat ikään kuin Hempelin määrittämää selitysmallia. (Hempelin mukaan selityksessä täytyy olla vähintään yksi laki joka kuvaa asian laidan. Peittävän lain mallin mukaisesti.) Moraaliteorialle toisin sanoen oletetaan teoria ja epäintuitiivinen tai tunnetasolla epämiellyttävä yksittäistapaus sitten "ikään kuin falsifioi teorian". ; Eli jos utilitarismin maksimointi ei anna vastausta kaikissa mahdollisissa ratkaisuissa se on joko väärä teoria tai sitten se ei ole ainakaan täysin oikea teoria ja koko selitys sille mikä tekee hyväksi ja pahaksi.

Tämä askel ei tietenkään ole ilmiselvä. Moralisti voi aina tuomita tämänlaisen tunteiluna ja selittää että teoria on tosi ja kuvaa moraalia. Ja kenties ihmisten näkemys vain on väärä. (Tähän vertautuvaa toimintaan ja selitykseen löytää kulmia etenkin uskonnon puolelta. Jumalan käskyt ja ihmisten syntiturmeltunut näkemys asetetaan vastakkain. Ja intuitio ja eettinen tunne ei välttämättä merkitse paljoakaan.)

Ongelmana on vain se, että jos tunnepuoli todella voidaan ottaa totena, niin siinä vaiheessa Sam Harris on yht'äkkiä erikoisen vahvoilla. Hänhän käyttää psykologian ja neurotieteen tuloksia hakiessaan sisältöä ja määritelmää moraalille. Jos moraali on intuitionmukaista voidaan sanoa että moraali on määritetty ihmisen lajityypilliseksi käyttäytymiseksi. Ja tämä taas on periaatteessa luonnontieteellinen kysymys.

Kuitenkin monesti kun moraalisysteemeitä torjutaan intuitiopohjalla perussävynä on ironisesti se, että moraali olisi relativistista eikä sitä saisi lähestyä määritelmin koska nämä määritelmät olisivat väärässä. Eksistentiaalinen kokemus nähdään usein täysin irrallaan kaikesta luonnontieteellisestä. Mutta toisaalta jopa psyykenlääkitys voidaan nähdä mekanistis-kemiallisena porttina siihen että vaikutetaan tunnettavilla tavoilla siihen miten maailma koetaan...

Pieni ajatus ; Kolumbuksen uudelleenkirjoittaminen

Kolumbuksesta on tullut legendaarinen hahmo. Hänet kuvataan useissa elokuvissa jonakuna joka taistelee keskiaikaista taikauskoa vastaan ja joka tätä kautta laajentaa ymmärrystämme maailmasta. Monessa elokuvassa Kolumbus pistetään haastamaan nimen omaan oppia litteästä maasta. Apuvälineenä voi olla meloni ja tikari, ja hän kiertää tikarilla kunnes palaa takaisin samaan paikkaan ja halkaisee melonin. Kolumbus siis järjellä ja tiedolla tietää ennalta Amerikan sijainnin.

Jokainen sentään tietää tärkeimmän. Sen että hän ei erottanut intiaania ja intialaista toisistaan. Ja tämä epäonnistuminen ja erehdys ei jää ainoaksi.

Stephen Jay Gouldin "The Late Birth of a Flat Earth" kuvastaa sitä miten tämä on varsin myöhäinen narratiivi. Maan pyöreys on nimenomaan tiedetty. Kolumbus ei siis taistellut litteän maan oppia vastaan ennen matkaansa. Tämä taistelu on liitetty tähän yhteyteen vasta paljon myöhemmin. Sen ajan kristityt eivät olleetkaan niin taikauskoisia ja naiveja. Päin vastoin. Gould kertoo miten keskiajan auktoriteetit Tuomas Akvinolaisesta Roger Baconin kautta John Buridaniin kuvasivat teoksissaan nimenomaan pyöreää maata.

Eikä se jää Gouldin huomioon. Asia on vielä vakavampi. Daniel Rydén kertoo "Maailmassa on vihre" -teoksessa lisää Kolumbuksesta. Kolumbukseen liittyen tiedetään että hän kohtasi kritiikkiä juuri siksi että maan pyöreys tunnettiin erinomaisen hyvin. Jopa sen koko tunnettiin varsin suurella tarkkuudella. Ja tämä on ollut sen epäilyksen takana. Esimerkiksi 1000 -luvun matemaatikko Abu Rayhan Al-Birunin laskelmat heittävät oikeasta maan ympärysmitasta vain 40 kilometriä. Ja ihmiset myös tiesivät näistä laskelmista.

Koska Amerikan mannerta ei tunnettu - eikä Kolumbuskaan sitä tunnistanut - ajateltiin että meriteitse etäisyys olisi liian pitkä kuljettavaksi. Ja jos välissä ei olisi Amerikan mannerta, niin sehän olisi. Kolumbus yksinkertaisesti arvioi maan koon liian pieneksi. Ja ennaltanäkemisen sijasta hänet pelasti sattuma, houkan tuuri. Jos nyt voi kutsua "sattumaksi" ja "tuuriksi" sitä että siinä muiden tyhjäksi arvioimalla merialueella olikin lötköttänyt ylimääräinen manner vuosimiljoonia. Kriitikot olivat oikeassa. Mutta Kolumbus silti jotenkin veti pidemmän korren vaikka oli väärässä lähtiessään. Ja oli väärässä intialaisista elämänsä loppuun asti.

Tämä muistuttaa siitä että jostain syystä löytöretkeilijöitä kutsutaan aika helposti tieteilijöiksi. On vaikeaa sanoa missä kävelylenkki loppuu ja maantieteen harjoittaminen alkaa. Mutta on selvää että se, että joku kiipeää ensimmäisenä jollekin vuorenhuipulle ei ole tiedettä. Se on urheilua. Tieteeksi se muuttuu vasta mittausten ja oppimisten myötä. Toisaalta uusia löytöjä, kuten mantereita, voi löytää seikkailemallakin. Silloin vain ei ole koskaan tarpeen kehuskella ennaltanäön taidoista. Ennaltanäön tarpeettomuus toisaalta muistuttaa että skientistitkin erehtyvät.

Tästä blogauksesta olisi voinut tulla vaikka mitä...

Olen viime päivinä lukenut paljon Caesarista. Hän otti elämänsä aikana paljon riskejä. Hän menestyi koska hän selviytyi niistä. Hän olisi voinut murtua velkoihinsa jos hän ei olisi päässyt poliittisiin virkoihin, hän olisi voinut kuolla sotaretkillä. Jossain mielessä tämä riskistä puhuminen on hyvin relevanttia.

Mutta sitten toisaalta jos asiaa ajatellaan voidaan huomata että kaikki tämänlaisista puhuminen on perin juurin omituista. Jos ajattelemme välttämättömyyttä ja olemassaolevaa, voimme nähdä että Caesar ei ollut epäonnistunut riskeissä. Ja tästä seuraa se että on jossain määrin hankalaa puhua näistä riskeistä tosiasiallisina.

Onkin jännittävää miettiä että kun tämänlaisista asioista puhutaan, niin oletetaanko tässä itse asiassa ontologinen kanta ja ollaan väittämässä että (1) maailma olisi väistämättä ei-deterministinen, jossa viitataan joko indeterminismiin tai siihen että asia olisi toinen jossain toisessa mahdollisessa maailmassa (2) vai viitataanko tässä vain episteemiseen epävarmuuteen. Eli siihen että ennen kuin käsissä oli niitä faktoja kuin nyt, ei voitto näyttänyt epäselvältä.

Näistä jälkimmäinen tuntuu intuitiivisesti uskottavammalta ja filosifisesti varovaisemmalta. Mutta toisaalta se tuntuu myös vaativan jonkinlaista mielessä tehtyä aikamatkaa Caesarin ratkaisujen tekohetkeen tai jopa tätä edeltäviin aikoihin..

Tämä blogaus johtuu vain siitä että me INTP:t emme usko MBTI -luokituksiin...

Hikipediaan tuotettiin vihdoin artikkeli MBTI -testistä. Se syntyi yhteistyönä "Humppakuution" aka "Takkirauta" -blogin "Ruukinmatruunan" että "NPOV"in aka "Aleksanterin Ratkaisu" -blogin "Squirrelin" voimin. (Joista ensimmäinen puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja jälkimmäinen on niin keisaria että häntä teititellään monikkomuodossa.)

Merkittävää projektissa on lähinnä se, että kantamme MBTI -testiin ei voisi olla erilaisempi. "Ruukinmatruuna" pitää testiä hyvänä. Minua se ei miellytä. Teksti on rakenteellisesti tuotettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla ; Testiä kannattava "Humppakuutio" on kirjoittanut sen vähän kuin minä olisin tehnyt sen sarkastisesti. Ja minä olen kuvittanut ja väritellyt artikkelia sillä asenteella kuin olisin tehnyt sen ironisesti. Minusta kokonaisuus toimii sortumatta liialliseen asennevammaan suuntaan tai toiseen.

Kannattaa kenties tehdä oma mielipide lukemalla itse artikkeli. Tosin hikipedia ei ole ollut toimintavarma viime päivinä joten artikkeli on olemassa hyvin abstraktilla tavalla, sellaisella jossa se ei kenties ole havaittavissa olevassa virtuaalitodellisuudessa. Mutta kyllä se siellä jossain on. (Sillä lailla metafyysisesti, ontologisesti. Piilossa kuin deistien Jumala.)

Olen kuitenkin tietoinen niistä asenteista jotka artikkelin innoittamisessa ovat vaikuttaneet. "Ruukinmatruunan" blogissa on tuore artikkeli joka puolustaa MBTI:tä. Se taas on selvästi vastareaktio niihin suuntauskiin joita olen itse edustanut. Ja siinä mielessä siihen on tärkeää myös vastata. Toki tässä Ruukinmatruunan artikkelissa on hämmentävän vähän lähteistystä ja hirveän paljon väitteitä. Tämä tekee siitä melko heikon puolustuksen. Yritän kuitenkin ohittaa tämän puolen. Vaikka rehellisesti sanoen tuntuu kuin kritiikiltä puolustautunut olisi lukenut huolimattomasti esim. vakavastiotettavamman aikaisemman kirjoitukseni ja reagoi tähän ei-tieteellä. Tässä blogauksessa ei ole paljoa viitteitä eikä yksikään niistä ole vaikea. Syynä on oikeastaan se, että kaikki tarvittava data on jo aikaisemmissa MBTI -blogauksissani ja tämä on vain niiden aukikirjoittamista. Tekstit saa näkyviin painamalla auki MBTI:n blogin alla olevasta hakusanavalikosta. Kaikki saa yhdellä kertaa auki, mikä on kätevää kuin poni. (Valitettavasti ilman niitä tämä blogaus ei varmasti tunnu kovin järkevältä, ja valitan jos tästä syntyy tarpeetonta vaivaa.)
1: En itse asiassa tiedä onko suomenkielisissä blogeissa oikein intouduttu MBTI -kritiikistä. Ja minulla on vähän sen tyylinen olo että vähän humoristisempaan vetooni MBTI -stä tekemääni juttuun reagoinut nimimerkki "Puskistahuutelija" on todennäköisesti Ruukinmatruunan alter ego. Tai jokin joka pseudonyymillä on kakkosalanimenä. Eli sukkanukke. Tämä on toki vain teoria, mutta luonteen samanlaisuus ja vastaavat korostavat että yhteys tuntuu varsin vahvalta. Ehkä tästä ei pitäisi nostaa mitään meteliä mutta en malta olla pikkuisen mainitsemasta asiasta.

On hyvä ottaa diplomaattisesti.

Monessa kohden näkee että olemme itse asiassa hyvinkin samaa mieltä yksityiskohdista. Vaatimustasomme ovat vain erilaisia. Tässä kohden on todellakin asiallista minulta täsmentää muutamia detaljeja. Ensimmäinen asia on yhteys Jungilaisuuteen ; Ruukinmatruuna esittää että "Carl Jung ei perustanut MBTI:tä, vaan sen perustivat Katherine Briggs ja Isabel Myers, ja se on ensisijaisesti MB-tyyppi-indikaattori, ei J-indikaattori. Jungin osuus rajoittuu lähinnä siihen, että hän loi arkkityypin käsitteen (vrt. roolipelien "hahmoluokka") ja siihen, että hän löysi nuo sekundaariset ja tertiääriset funktiont." ja "Jungilaista psykologiaa mukana on lähinnä siteeksi, ja MBTI perustuu lähinnä Myersin ja Briggsin havainnoille ihmisistä ja asioista."

Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä jungilaisuudella on hyvin määrätynlainen tapa luokitella ihmisiä. Jungilaisuuteen liittyy arkkityypin käsite. Ja tässä jo pikainen kepeään sivustoon tutustuminen muistuttaa että arkkityypit ovat tavallaan vain puolet jungilaisuudesta. Jungilla oli 12 arkkityyppiä ja ne voitiin karkeasti jakaa siten että oli ikään kuin neljä asennoitumistapaa jotka voitiin nähdä kahtena jatkumona. Oli kaaos-järjestys ja ego-sosiaalisuus -akseli. Joista sitten oli "karkeasti ilmaisten" kolme arkkityyppiä kaaoottiselle, järjestykselle, egolle ja sosiaaliselle. (Asia ei toki ole niin simppeli mutta se on riittävän tarkka tämän blogauksen tarpeisiin.) Tämän lisäksi Jung toki puhui muista täydentävistä seikoista. Ja voidaankin suoraan nähdä mikä tämä on. Yhteyden tuntee vaikkapa "human metrics" -sivuston kuvaus Jungilaisesta luokittelusta;

"According to Carl Jung's typology, all people can be characterized using the following three criteria:
Extraversion - Introversion
Sensing - Intuition
Thinking - Feeling
Isabel Briggs Myers added a fourth criterion:
Judging - Perceiving
These four criteria are called "dichotomies" since each of them represent a continuum between two opposite poles."

Joku voisi sanoa että tämä tekee yhteydestä käytännössä validin. Ruukinmatruunahan korostaa että ns. "Big Five" on seuraavanlaatuinen "Nuo akselit ovat täsmälleen samat kuin Big Fiven akselit miinus neuroottisuus." Yhteys onkin aivan taatusti olemassa. Onko Big Five siis argumentti MBTI:n puolesta vai ei? Nähdäkseni on mieltymyskysymys näkeekö analogian suurena vai pienenä. MInä en pidä MBTI:hin tehtyä uudistusta kovin merkittävänä mutta Hans Eysenck on esittänyt "The Natural History of Creativity":ssä että ero olisi oleellinen "This (the MBTI) creates 16 personality types which are said to be similar to Jung's theoretical concepts. I have always found difficulties with this identification, which omits one half of Jung's theory (he had 32 types, by asserting that for every conscious combination of traits there was an opposite unconscious one). Obviously the latter half of his theory does not admit of questionnaire measurement, but to leave it out and pretend that the scales measure Jungian concepts is hardly fair to Jung." Toisaalta minä pidän "Big Fiveä" oleellisesti parempana kuin MBTI:tä, ja tämä on minulle suoranainen argumentti jonka mukaan MBTI:tä ei oikeastaan kannattaisi tehdä. Moni ei varmasti koe hirveää jännitettä tai ristiriitaa Big Fiven tulosten ja MBTI -testauksen tulosten välillä. Mutta jos on perfektionistin luonne niin on. Mutta syy sille miksi Big Five eroaa enemmän MBTI:stä kuin MBTI Jungilaisesta luokittelusta on minulle tärkeä ja laajempi kysymys. (Tästä myöhemmin tässä samassa blogauksessa.)

Toisaalta "Ruukinmatruuna" on kanssani täysin ja täsmälleen samaa mieltä siinä että mihin testiä ei voi käyttää. "MBTI kertoo sen, mille alalle ihminen todennäköisesti tulee hakeutumaan tai ajautumaan. Se ei kerro sitä, miten hän siinä pärjää Myers ja Brigs itse totesivat, että testin käyttäminen rekrytoinnissa on erittäin epäeettistä. Samalla tavoin jos ihminen alkaa käyttää MBTI-tuloksia ihmissuhteissaan, tulokset yleensä ovat erittäin huonot." Tosin meillä onkin tässä suunnaton erimielisyys siinä että mikä on MBTI -kritiikkin asiallinen kohdistus ja mikä ei. Karkeasti ottaen hän varmasti kokee että moittiessani rekrytointijärjestelmiä olkiukotan testiä koska se ei ole sellainen testi. Joka on taas minusta lähinnä triviaalilla tavalla tosi, ja että tosiasiassa kaikki nämä henkilötestaukset ovat "sosiologisen MBTI -ilmiön" kannalta relevantteja. (Josta on myös myöhemmin tässä blogauksessa. Kyllä. Avaan sitä miksi käytän nimitystä "MBTI -kultti"...)

Vastustavampaa otetta.

Sitten on jotain joiden kohdalla en voi olla kovin samanmielinen. Otan alkuun tavan jolla Ruukinmatruuna tuottaa vastauksia kritiikkiin. Hän huomaa reliabiliteetin. "50% ihmisistä saa eri tuloksen eri kerralla, koska heidän attribuuttinsa sijoittuvat hyvin lähelle akselin puoltaväliä, ja tällöin yksi tai kaksi kysymystä eri tavoin vastattuna riittää kääntämään neulan sinne puolenvälin toisella puolen olevaan lokeroon riippuen päivän fiiliksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akseleita ja varsinkaan niiden ääripäitä olisi olemassa."

Vastaus on siitä kiinnostava että olen itsekin aikaisemmissa blogauksissani korostanut että tämä on varmasti syynä siihen että testin reliabiliteetti on huono. Mutta tässä näyttää hieman siltä että Ruukinmatruuna on minulle hieman kuten Jehovan Todistaja teologille. Jehovan Todistaja on hyvin uppoutunut omaan järjestelmäänsä. Teologilla on kuitenkin erilainen ns. kokonaiskuva. ; Usein tästä seuraa se että teologia on epätarkka Jehovan Todistajan näkemyksistä, ja Jehovan Todistaja kokee tämän olkiukottamisena. Mutta kokonaiskuvaa on syytä katsoa tarkemmin.

On nimittäin taatusti niin että en ole hirvittävän paljoa keskittynyt MBTI -mittarin yksityiskohtiin. En nimittäin ole nähnyt mitään kannustinta tutustua siihen sen paremmin. Sillä se, että onko jokin asia syvemmän tarkastelun arvoinen on pikemminkin jotain jota lähestytään psykometrialla. Minulla on takanani jonkin verran kognitiotieteen opintoja yliopistolla, ja tätä kautta minulle on tullut jokseenkin tutuksi se miten päätetään että onko jokin jotain vaiko ei.

Karkeasti ottaen psykometriaakin voidaan lähestyä jatkumolla. Eli ajattelutavalla jota MBTI -mittarikin käyttää. Eli jossa on tavallaan neljä ominaisuutta joita sitten kuvataan käyttämällä ääripäitä. Jatkumossa on sitten ääripäitä joita kuvaa tietyt piirteet ja näin niistä syntyy eräänlaisia "arkkityyppejä". Psykometriassa on totuttu tekemään arvioita katsomalla reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetti on sitä että eri testaukset antavat peräkkäin samat tai lähes samat tulokset. Ja validiteetti on sitten sitä että testi todella kuvaa maailmassa todella olevia piirteitä. Psykologiassa validiteetti todistetaan tietynlaisilla testeillä. Ja näin voidaan luoda testejä joiden:
1: Reliabiliteetti on korkea ja validiteetti korkea. Nämä ovat hyviä testejä. Ja toimivat usein itsereflektiossakin, paitsi jos ovat rakenteiltaan mutkikkaita.
2: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti hyvä. Tämänlaiset kertovat tilastollisia totuuksia maailmasta. Mutta niitä on vaikeaa käyttää vaikkapa itsereflektiossa koska itsereflektio vaatii sitä että "yleisestä voidaan vetää hyvin yksityiseen". Nämä toimivat yhteiskunnallisissa ja muissa vastaavissa joissa otoskoot ovat suuria ja katsotaan yksilöiden sijasta vaikkapa trendejä.
3: Reliabiliteetti on korkea mutta validiteetti huono. Tämänlainen testi "mittaa jotain" mutta sitä ei oikein voi soveltaa mihinkään. Soveltuu itsereflektioon aika heikosti koska on vaikeaa sanoa mitä tämä testi sitten oikeastaan tarkoittaa. Tosin voivat käydä itsereflektioon jos ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja muistettavia. ; Se, mitä "jokin" on on hankala koska monissa ennustusperinteissä on konventioita. Esimerkiksi käden tietyt viivat tarkoittavat tiettyä asiaa ja tietty syntymäaika ja syntymäpäivä tietää tiettyjä merkkejä. Näin erilaisissa kulttuurisissa ennusjärjestelmissä voi olla korkea reliabiliteetti mutta olematon validiteetti. "Jokin" on silloin jonkin asian tulkinta jossain ideologiassa tai kulttuurissa.
4: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti matala. Tämä on horoskooppiosastoa. On kenties epäreilua laittaa MBTI tähän luokkaan. Mutta osuu se tähän huomattavasti paremmin kuin siihen jossa on tarjolla laatua ja gloriaa.

On pinnallista käsitellä vain yksi kerrallaan. Kokonaisuus syntyy siitä että on reliabiliteetti ja validiteetti. Ja puolutuksessa nämä molemmat on huomioitava. Ja lopputuloksesta syntyy kokonaisuus. Tämä ylläoleva toikin esiin sen mistä olen tohottanut. Ruukinmatruuna korostaa että MBTI on hyvä itsereflektiossa. Tähän ei kuitenkaan näytä olevan kovin hyviä syitä. Itse asiassa ainut syy näyttää olevan se, että muu soveltaminen työ-ja-parisuhde -tyylisissä asioissa on hänestäkin heikoilla kantimilla. En voi ymmärtää miten voi olla että samanaikaisesti "...kun puhutaan suurista ihmisjoukoista - 10 000+ - niin sitä vähemmän yksilöllisyys ja yksilölliset tulokset merkitsevät ja sitä enemmän ollaan tilastomatematiikan kanssa tekemisissä. Jos joku ihminen saa tuloksen vaikkama ISFP, niin on erittäin todennäköistä, ettei hän vastaa 1:1 tuota arkkityyppiä "taiteilija". Mutta mitä isommasta joukosta on kyse, sitä enemmän tuon joukon keskiarvo muistuttaa tuota arkkityyppiä. On todennäköistä, että kun otetaan otos 10 000 ISFP:stä ja tutkitaan heitä joukkona, niin tällöin tuon joukon keskiarvo vastaa aika hyvin tuota lokeron arkkityyppiä." että "...kertoo kaikkein parhaimmin, millainen jokainen ihminen itse on ja miten hän toimii joutuessaan pois tolaltaan ja käyttäytymistä esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksessa, paniikissa, voimakkaassa stressitilanteessa, merkittävässä ympäristön muutoksessa jne. Tällöin ihmisen käyttäytyminen muuttuu persoonallisuustyypin mukaan riippuen tyypin preferenssijärjestyksestä." Tätä jännitettä ei pelasta edes jännittävä anekdootti merihädästä. Jos jokin toimii tilastollisesti sillä voi olla yhteiskunnallisia sovelluksia. Voidaan vaikkapa selvittää jonkun suuren ihmisryhmän käyttäytymismalleja. Ja nähdä että mitä suurempia joukot sitä paremmin ne yleisesti ottaen seuraavat tiettyä mallia. Mutta jos tästä yleisestä pitää vetää yksityiseen niin tilanne on sitten jo paljon mutkikkaampi.

Se, miten näen Ruukinmatruunan tekemän puolustuksen on se, että olen huvittunut siitä miten hänen tarjoamansa selitys miksi reliabliliteetti on huono ei ole samaa kuin testin pelastus. Se on päin vastoin jotain jossa ikään kuin on kuopassa ja luulee että ongelma ratkeaa kaivautumalla vielä syvemmälle. ; Jos Ruukinmatruunan puolustuksesta haluaa löytää sen oivalluksen kultajyväsen, se on siinä että hän antaa sellaisen selityksen sille miksi reliabiliteetti on huono että testin validiteetti ei mene samalla pilalle. Eli hän pelastaa validiteetin selittämällä miksi reliabiliteetti on huono. Tätä kulmaa tietysti korostaa sekin että Ruukinmatruuna kertoo esimerkiksi että "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä."
1: Koska olen aiemmin maininnutkin siitä että jakauman keskikohta heikentää reliabiliteettia, kuten se tekeekin, se johtaa siihen että testiä voisi parantaa. Useinhan jos testiin lisätään luokitelmia sen reliabiliteetti heikentyy koska on "pienempi maali" johon osua. Mutta jos ajatellaan gaussin käyrää on hyvä tehdä jaotelmia samalla tavalla kuin älykkyysosamäärätestien kohdalla on tehty. Siinähän ei jaeta gaussin käyrän paksuun kohtaan luokitusta jossa alle 100 on tyhmä ja yli 100 on fiksu. Vaan sen sijaan on enemmänkin jaoteltu siten että 80-120 on normaalin rajoissa ja yli 120 on lahjakas ja alle 80 "jotain ihan muuta". Reliabiliteetti saataisiin tältä osin kuntoon varsin helpolla tempulla. Ja kiinnostava kysymys onkin että miksi tätä ei ole tehty.

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, MBTI -testin reliabiliteettia ja validiteettia on testattu melko paljonkin. Ja se ei ole mitenkään mainittavan hyvä kummassakaan. Ruukinmatruuna korostaa että "Myers-Briggs -tyypitys perustuu neljälle akselille, jotka varmasti ovat meissä jokaisessa olemassa ja joiden kiistäminen on typerää." Valitettavasti jos on ihminen jonka bullshittoleranssi on nolla, ei todisteeksi riitä väite. Dogmaattisuus ja varmuus tämänlaisissa asioissa ei ole sama kuin se että asia on todellakin vankasti tosi.

Se, että sanoo jonkun kiistämisen olevan typerää on horse laugh -argumenttivirhe jos tätä ei tue psykometrisellä todisteilla.

Itse asiassa näkisin että MBTI -testin validiteettiin iskee se, että vaikka testattavilla yksilöillä onkin intuitiivinen ajatus siitä mitä käsitteet tarkoittavat, niin tosiasiassa käsitteet ovat laajemmassa mielessä moniselitteisiä. Jos otetaan vaikkapa ajatus introversiosta ja ekstroversiosta, voidaan vaikka lainata Michael Moffan ajatusta "Note how vague, ambiguous, unclear and confusing the ISFJ “friendly”, like “quiet”, is: Suppose you operate out of a clique—friendly to insiders, hostile to outsiders, which is in fact an all too common occurrence in daily life, including in the workplace. Are you “friendly” or not? How could you possibly not agree you are friendly, even though you are unfriendly to the vast majority of human beings? Therefore, anyone who has any kind of in-group—which is most people, can be called “friendly”. There’s nothing special about that." Moniselitteisyys syö aina validiteettia. On yhä epäselvempää mihin testi tähtää. Vaikka sama testattava vastaakin aina oman mieltymyksensä mukaan, tämä ei syö välttämättä reliabiliteettia. Mutta reliabiliteetin puolustus ei syö sitä asiaa että tämä on vain tekosyy sille miksi validiteetti on heikko. ; Ongelma on toki siitä mielenkiintoinen että MBTI -näkemyksessä validiteetti on hyvin jännittävä. Osa siitä nimittäin toimii kohtuu hyvin. Introversio-Ekstraversio -näkemys on niistä itse asiassa validiteetiltaan parhain. Ja se on juuri sitä suuntausta joka koskee tuota ylläolevaa moniselitteisyyttä. Muiden kohdalla asiat ovat siis vieläkin vaikeampia.

Ja syy miksi Big Five on minusta parempi johtuukin juuri siitä että se ei ole täysin identtinen MBTI -mittarin kanssa. Siinä on nimittäin pohdittu asioiden välisiä yhteyksiä ja eroja. Jos kyseessä on todella ominaisuus, niiden välillä on tiettyjä yhteyksiä ja jos ne ovat erillisiä ne klusteroituvat erikseen. Kun "Big Five" on minusta oleellisesti erilainen ja parempi, nipotan tietyssä mielessä. Mutta korostan kuitenkin että kyse on laadun kannalta relevantista nipottamista. Mutta en malta olla lainaamatta "correlational analyses showed that the four MBTI indices did measure aspects of four of the five major dimensions of normal personality. The five-factor model provides an alternative basis for interpreting MBTI findings within a broader, more commonly shared conceptual framework" ... "there was no support for the view that the MBTI measures truly dichotomous preferences or qualitatively distinct types, instead, the instrument measures four relatively independent dimensions." Eli toisin sanoen MBTI ei mittaa aivan sitä mitä voisi ajatella jos asiaa lähestyisi pelkästään intuitiivisin ennakkokäsityksin. Tosiasiassa validiteetin kohdalla jännittävin piirre onkin se, että MBTI:n puolustajat osaavat kyllä kertoa miksi validiteettiin ja reliabliliteettiin perustuvat kritiikit ovat virheellisiä, koska "kyseessä ei ole sellainen testi". Mutta heiltä toisaalta puuttuu sen tyyppinen ajatus kuin selittäminen. MBTI -testille ei tässä "ei sellainen testi" -muodossa ole esitetty falsifiointikriteeriä. Eli ei ole sellaista aineistoa joka voisi kumota teorian. Tämänlainen on yleisesti ottaen oireellista. Mutta tämä tietenkin syntyy sivutuotteena jos reliabiliteetti ja validiteetti ovat vähän mitä ovat.

Se, miten moniselitteisyys sitten tarkoittaa voi vaatia esimerkin kautta selittämistä. Voitaisiin kuvitella että minä loisin nelikenttäisen psykologisen testin joka perustuisi Fiore dei Liberin miekkailun hyveisiin. Voisin ottaa niistä yhden (celeritas), jota kuvaa susi(ilves). Se tarkoittaa sekä älykkyyttä että nopeutta.
* Nämä toki sopivat yhteen siinä mielessä että älykkyysosamäärätesteissä on aikarajoja ja kysymyksessä onkin prosessointinopeuden arviointi.
* Mutta tässä on kuitenkin paradoksi. Joka liittyy siihen miten taannoin kohistiin reaktioajasta, siitä miten se korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Ja miten reaktioaika on hidastunut. Mutta silti tällä hetkellä vaikuttaa Flynnin efekti. Eli nopea reaktioaika korreloi älykkyyden kanssa, mutta älykkyysosamäärä on trendinä kasvussa vaikka reaktioaika on hidastumassa. Ihmismieli hämmentyy mutta tosiasiassa nämä johtuvat lähinnä siitä että yhteenniputus on virhe. Jos ajatellaankin asiaa analogisesti voidaan huomata että ihmisen massa korreloi voimakkuuden kanssa positiivisesti. Mutta kun katsotaan läskejä niin monet heistä eivät ole vahvoja vaikka heillä onkin suuri elopaino. Kun tämän tiedostaa, ajattelee monisärmäisemmin ja paradoksit avautuvat.
* Lisäksi Kahnemanin havainnot ihmisen ajatteluprosessien toiminnasta tietää kertoa että ihmisessä on nopea intuitiivinen järjestelmä ja tälle vaihtoehtoinen laadukas ajattelujärjestelmä joka on hidas. Näin ollen nopeus ja ongelmien ratkaisu eivät olekaan toisiinsa nivoutuneita vaan jopa toisilleen vastakkaisia.
* Ja sitten voidaan huomata että toinen mittarin hyve (audatia), rohkeus, voikin lisätä myös nopeutta ja toimintavalmiutta joten näiden kahden välillä onkin korrelaatio. Ja muitakin yhteyksiä voidaan kuvitella
* Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että vaikka voinkin ottaa kellon ja mitata reaktioaikoja ja laittaa pikatestejä siihen miten osataan toimia ripeästi hädän hetkellä. Ja tehdä kyselyjä siitä miten nopeaksi itsensä tuntee ja miten älykkääksi. Ja mitata sitten miten hyvin osaa matematiikkaa ja pisteyttää tämän. Tämä voidaan tehdä objektiivisesti kellojen ja pisteiden kanssa. Mutta silti tämä ei tee celeritaksesta jotain sellaista ominaisuutta jonka kritisoiminen olisi automaattisesti typerää. Se, että testit voidaan tehdä ja niistä saadaan tulos ja keskiarvo tjsp. ei tee siitä samaa kuin laadukas mittari.

Ylläoleva on kuitenkin minusta kätevä tapa luokitella ihmistä. Celeritas -hyve on kompromissi. Mutta ei siksi että se olisi jokin ihmisen ominaisuus jossain gaussinkäyrällä. Vaan siksi että se on näkökulma ja se voidaan tehdä. Celeritas -reliabiliteetin testi voitaisiin saada suureksi. Mutta se mitä tämä tulos sitten tarkoittaisi on todellakin haasteellisempi asia. Toki näihin on hyveellistä sitoa identiteettinsä. (Niin minäkin olen tehnyt. Oikeasti. Ja varmasti tieteellisesti heikommin kuin MBTI -mittauksissa!) Kysymys on siis siitä että mikä on ihmisen ominaisuus ja mikä on vain näkökulma joka voidaan ottaa. Kaikki MBTI -skaalat eivät ole mitenkään ilmiselviä ominaisuuksia, mutta ne ovat varmasti monille käteviä näkökulmia.

Näkökulmia mihin?

No ei ainakaan itsereflektioon. Kun blogauksen alussa viittasin "Puskistahuutelija" -nimimerkkiin, nostan esiin sen että hän sanoi vain "no shit Sherlock" kun korostin että MBTI -testissä voi valehdella. Ja että se on oikeasti vain kasautuva testi jossa kysytään kysymyksiä ja vastaaja vastaa niihin itsetuntemuksensa pohjalta. Tämä on jotain jota voi saada vain ihmiseltä joka on vähintään kohtuullisen huono psykometriassa. Sillä virhelähteiden huomiointi, eikä pelkästään se että niiden kautta selittää miksi testissä on puutteita vaan niiden huomiointi, on juurikin tärkeää kun asioita testataan. Se on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole dogmaattinen vaan joka päinvastoin tietää että on parasta että on nollatoleranssi hevonpaskalle. Se tarkoittaa juuri asioiden varmistelua eikä sitä että asia käy "arkijärkeen ja intuitioon kuin nyrkki oravan silmään ja kenkä tämän kulkusille".
1: Moni toki uskoo että hänellä on nollatoleranssi typerehtimiselle, esimerkiksi moni uskovainen dissaa tiettyjä asioita humpuukina hyvinkin vahvasti. Mutta joskus tämä nenä harhaopeille johtuu siitä että on hyvin leimalliset dogmaattiset näkemykset joiden vastainen tuomitaan suoralta kädeltä automaattisesti idioottimaisesti yhtä nopeasti kuin hevonen nauraa. Tällöin on helppoa väittää asioita vankalla kokemuksella ja kutsua tätä realiteettientajuksi. Syvä ajautuminen hyvin spesifiin huuhaaseen ja kaiken tämän vastaisen dogmaattinen torjunta jossa sitten menee paljon huuhaatakin roskiin ei ole ihan sama asia kuin huuhaaimmuniteetti tai nollatoleranssi paskapuheille.

Tämä kahdesta syystä.
1: Nimittäin jos mietimme testejä, osa niistä on sellaisia että niissä saa varsin helposti haluamansa tuloksen. Osa taas on sellaisia että tuloksissa manipulointia on vaikeutettu huomattavasti.
   1.1: Kognitiotieteessä käytetään usein esimerkiksi aukontäyttötehtäviä joissa on useita eri tapoja vastata oikein. Ja se vastaustavan valinta on jotain josta ollaan ensi sijassa kiinnostuneita. Ihminen helposti kiinnittää onnistumiseen ja älykkyyteensä huomiota ja yrittää ratkaista nämä tehtävät. Tämänlaisessa on melko vaikeaa valehdella koska vastaaja joutuu miettimään useita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin ja valitsemaan niistä. Ja tämän kanssa menee sitten enemmän aikaa. (Näihin tosin yleensä voi vaikuttaa jopa tavalla joka muistuttaa manipulointia. Eli aukkotehtävät ratkeavat kontekstin mukaan hyvin odotettavissa olevilla tavoilla.) Tämä vaikeus on symmetristä. Eli jos poikkeaa siitä "omimmasta ratkaisusta" niin joutuu näkemään enemmän vaivaa. (Valehtelu ja manipulointi on vaikeutta jossa on harmaasävyisyys. Mahdottomuus ei ole kysymys. Helppous ja vaikeuskysymys on sitten asia erikseen.)
   1.2: Älykkyystestit ovat sellaisia että niissä on epäsymmetria. On hyvin helppoa valehdella itselleen huono älykkyysosamäärätestitulos. Mutta jos yrität valehdella testissä että älykkyysosamääräsi on superhyvä, sen valehtelu onnistuu vain kaikkia todennäköisyyksiä ja odotusarvoja vaivaavalla tuurilla. (Sillä älykkyystestit mittaavat sitä älykkyyttä jota älykkyystestien suorittaminen vaatii.) Et voi vain manipuloida mitä tahansa tulosta.
2: Toinen, jo aiemmin korostamani asia onkin sitten se, että itsetuntemuksen apuvälineeksi MBTI toimii heikosti koska saat tietää sen mitä jo tiedät. Se ei huomioi lake wobegon efektiä (testin tekemisvaiheessa). Se ei huomioi forer -efektiä (tulosten saamisen ja sen vaikutukset identiteettiin). Ja siksi testi on heikko tältä osin. Tosin tässä paradoksina on se, että näen että MBTI todella mittaa ja on hyödyllinen yhdessä asiassa. Juuri se, että se ei huomioi näitä ihmisen itsepetoksen muotoja se kertoo siitä minkälaisena ihminen kokee itsensä. Lopputulos on enemmän ideologinen kuin itsetuntemuksellinen. (Paitsi jos itsetuntemus on hyvä. Mutta kaikilla meillä on tietenkin myös ideologia eikä tässä ole mitään pahaa.)

Mikä helvetin MBTI -kultti?

Ylläolevasta kritiikistä voinee huomata että moitteeni on "moitetta ehdoilla". Se ei ehkä ollut aiemmissa teksteissäni yhtä vahvasti esillä. (Osittain siksi että osa niistä oli humoristis-sarkastisessa kulmassa. Ja se perustelluin oli kirjoitettu itsetarkoituksellisen häijysti.)

Jos lähdetään aivan siitä että mihin "Ruukinmatruuna" on blogauksessaan tarttunut. Hän tarttuu "horoskooppi" -sanan käyttöön. Se on kenties epäreilu, mutta tosiasiassa se on kuitenkin enemmänkin retorista koristelua kuin argumentti. Argumentti on muualla. Ja on kiinnostavaa huomata mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. "Ruukinmatruuna" puolustautuu psykoanalyysikytkökseltä ja horoskooppirinnastukselta. Ne ovat ideologisia yhteyksiä. Tosiasiassa psykoanalyysiyhteys on ikävä jos ja vain jos ei pidä psykoanalyysistä. Ja siihen reagointi on lähinnä sitä että ihmistä kiinnostaa aatehistoria enemmän kuin vaikka psykometrian kannalta relevantit validiteetti ja reliabiliteetti.

Tämä on vihje. Vihje siitä mikä on oleellista. Kun katsotaan MBTI -mittauksia, niissä on taso jota kognitiivisessa uskontotieteessä kutsuttaisiin "teologisesti korrektiksi tasoksi". Eli se on se taso missä MBTI -mittausta pitää tehdä ja mitä siitä saa tulkita. Tämän lisäksi on se sosiologinen taso jossa MBTI -mittauksiin vedotaan ja niitä käytetään. Tässä kohden kiinnostavaa on, että MBTI -testin suosion syyt ja keksimisen ideat on pidettävä erikseen. MBTI:n suosion takana on se, että se on iso bisnes jossa on sovelluksia työnhakuun ja parisuhdemarkkinoihin. Samalla testin kehittäjä ja testin teoriaosuus korostaa että jokaisen pitäisi tehdä testi vapaaehtoisesti ja että sitä ei voi käyttää tuollaisiin. (Jos työpaikkojen testit ja nettitestit jätetään pois, ei moni törmää koko ilmiöön. Ja näiden heikkous tunnustetaan käsittämättä mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta.) Ihanteiden ja käytänteiden välinen kuilu on suuri. Ja tämä kertoo että MBTI -testin yliarvostuksen (eli sitä että testiä tehdään ja sen tuloksiin viitataan mielellään, usein ja useammin kuin tätä laadukkaampien testien tuloksia).

"Ruukinmatruuna" myöntääkin että "Myers-Briggs -tyyppi-indikaattori (MBTI) on asia, jota tässä blogissa on käyty aika lailla läpi ja käytettykin - INTJ:stä on tullut ruukinmatruunalle osa identiteettiä. Se onkin psykologiassa aika paljon käytetty tyypitys." (Tosin testin kehittäjillä ei ollut psykologista koulutusta. Eikä tyypitystä oikeasti käytetä vaikkapa kliinisessä psykologiassa. Kuten aiemmin tähän liittyen kirjoitinkin blogissani MBTI -testien käsittely on hyvin eriytynyt oma klikkinsä. Mutta annetaan tämän nyt olla.) MBTI on nimenomaan identiteettikysymys. Ja tällöin tietysti tyypityksen kritisoiminen uhkaa tätä identiteettiä. (Etenkin jos selittää että luottaa vain luonnontieteisiin ja että on nollatoleranssi hevonkukulle.) Takkiraudan kommenteista onkin hauskaa lukea siitä miten monelle ihmiselle on tärkeää esitellä itsensä tuloksensa kautta. Ja miten tärkeää on että näitä tyyppejä on yksi. Ja miten tämä tyyppi ikään kuin muokkautuu identiteetiksi jota ei oikein haluta vaihtaa kuin paitaa.

Tätä henkeä korostaa se, miten MBTI -mittarin käyttö ammatinvalinnassa voidaan nähdä huonona. Mutta sitten kuitenkin käytännössä esitetään sen tyylisiä lausuntoja kuin "tarvitaan INTJ toteuttamaan asioita joita ENFP ideoi." Joka viittaa toteuttavaan asteeseen. MBTI -stereotyypit oikeutetaan tosina "suurilla tilastoilla" tavalla jossa katoaa se että virallisen totuuden mukaan tyypitys mittaa enemmän asennetta kuin taitoja.

Tässä kohden Ruukinmatruunalla on toki jonkinlainen melko hauska vastaveto. Hänhän todellakin korosti että MBTI -mittari voidaan liittää myös negatiivisiin asioihin. Syynä on se, että MBTI -testien tarjoamat pelkät positiiviset vastaukset ovat optimistisia ja siksi houkuttelevat ihmisiä. Testi "joka vittuilee" tuomitaan helposti huonoksi testiksi vaikka sillä olisi reliabiliteettia ja validiteettia. Tässä jännittävä piirre on kuitenkin se, että virallisia MBTI -tekstejä läpikäydessä tämä positiivisuus tulee vastaan. Mutta sitten kun tarjolla on negatiivisia niin niissä on enemmänkin humoristisuuden sävy. Ja siksi Ruukinmatruunan generoimat negatiiviset kuvaukset muuttuivat hikipedian MBTI -vitsiartikkelin perusmalleiksi. Sillä ne ovat jotenkin erilaisia ja hauskoja ja niihin suhtaudutaan eriyttävästi huumorilla. Mutta jos piirteet ovat positiivisia niin niihin nyökytellään. Että kyllähän minä olen juuri kuten tuo sanoo.
1: Varsin ansiokkaasti minusta kyllä. Ruukinmatruuna tuo hikipediaan lisäarvoa, joskin hän ei selvästi osaa rakentaa vitsejä vaan on enemmän sarkastinen tai inspiroitunut. Minä en osaa inspiroitua vaan rakennan huonoja vitsejä. Joista minulla onkin vuosien kokemus...

Tämä ei tietenkään tarkoita että MBTI olisi huono. (Siihen liittyvän olen käsitellyt jo aiemmin.) Ei myöskään ole huono asia että ihminen ottaa jonkun konseptin ja tekee tästä osan identiteettiään. (Vrt. minä ja Fiore dei Liberin hyveet. Ja se että blogini on tunnettu siitä että jaottelen "evoluution" ja "evolutionismin" toisistaan erikseen, ja pidän itseäni evoluutioteorian kannattajana ja jossain määrin tästä huolimatta myös evolutionistina. Samaan tapaan on ihan ymmärrettävää että ottaa sen hyvän MBTI -testistä ja ryhtyy MBTI -istiksi.) On kenties epäreilua kutsua tätä sosiaalista pöhinää - MBTI -testien sosiaalisen suosion syytä - kulttitoiminnaksi. Mutta toisaalta. Jos nimityksessä ei olisi loukkaavaa hyperbolaa, se en olisi minä.
1: Ja tämä sosiologinen puoli on se, jonka vuoksi minä rinnastan MBTI:tä horoskooppeihin ja käytän "kultti" -sanaa. Sillä suosion syyt ja ihmisten käytös näiden testien äärellä (ja jossain määrin myös heidän suhtautumisensa kriitikoihin) muistuttavat juuri sitä miten horoskooppien kannattajat tekevät ja suhtautuvat tämän mittarin kanssa. Tämä on hieman epäreilua sille "teologisesti korrektille" MBTI:lle. Mutta yllättävän vähän.