En ole kovin hyvä pelaaja. Itse asiassa minut tunnetaan pelaajana joka ei ole hyvä. Pelaan kuitenkin paljon. Paitsi tosin joissain peleissä alan olemaan hyvä, harjoituksella. Ja niissä pystyn tekemään saavutuksia jotka ovat monille vaikeita.
Tietokonepelien vaikeus on kuitenkin asia johon on syytä paneutua tarkemmin. Esimerkiksi en pelaa "ruuhkaisia" kilpa-autopelejä, en vaikka ne olisivat kohtuu helppoja. Samoin en pelaa "Bullet Hell" -pelejä. Eli pelejä joissa on paljon väisteltävää.
Syynä on se, että en ole "meditatiivinen pelaaja". Tällä on kaikki tekeminen tietoisuuden hallinnalla. Jos katsotaan mainitsemiani pelejä joissa en pärjää, niitä yhdistää se, että niissä on paljon samanaikaisesti hallittavia muuttujia. Jotka ovat joka kerran hyvin erilaisia.
Kun katsotaan vaikka "Bullet Hell" -pelejä, niitä ei siis voi opetella ulkoa ja niissä on paljon kohtia jotka itse asiassa täytyisi hoitaa intuitiivisesti. Ja intuitiivisuusvaatimus tulee siitä että niissä on hrair rajan ylittävä määrä mietittäviä yksiköitä. ; Viittaan tässä George Millerin huomioon että ihmisen työmuistissa on tavallisesti hyvin rajallinen määrä tietoisesti hallittavia yksiköitä. Jos pelissä pärjäämisessä on useampia muuttujia on kysymys enemmänkin alitajuntaan uppoavista hahmontunnistamisista (pattern recognition). Ja tälläisessä pärjäämiseen auttaakin ote jota on hyvä kutsua meditatiiviseksi siitä huolimatta että ne eivät ole millään sortilla hengellisiä (ja tietokonepelaaminen muutenkin on konsumeris-materialistista toimintaa jos joku : Ei pelaamista aloiteta ajatuksena että tässä sulaudutaan maailmansieluun tai saavutetaan viisaus. Menettely voi kuitenkin olla meditaationkaltaista. Ja tähän analogisuuteen viittaan tässä yhteydessä.)
Sen sijaan olen hyvä sellaisissa peleissä joissa pitää suunnitella aktio tai kyetä toimimaan luovasti ympäristössä jossa on vain hyvin rajallinen määrä muuttujia. Näin ollen monet hiiviskely-stabberointipelit menevät paremmin kuin vaikka kilpa-ajaminen. Pärjään näissä osittain sillä että tietoisuudessani on hieman ruuhkaa. Oma hrair -rajani on hieman normaalia korkeampi. (Mikä tosin turmelee työmuistini keston ja heikentää sen häiriönsietoa hirvittävästi.) Toisin sanoen olen jossain määrin aivovammainen eikä mieleni suodata asioita tietoisuudesta ulos aivan niin hyvin kuin pitäisi.
Toisin sanoen voidaan sanoa että olen harjoitellut ja tottunut peleihin joissa olen pärjännyt edes jotenkin. Ja olen niissä melko hyvä. Sitten on niitä pelejä jotka ovat yhtä kaaosta. Kenties "hyvä tietokonepelaaja" vaatiikin lisämäärittelyjä. Eri tietokonepelit kun ovat vaikeita siten että ne kuormittavat mieltä ja suorituskykyä eri tavoilla. Ja ihmisten kesken kyvyt ja tottumukset ovat kasautuneet eri kohtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti