Evoluutiota on usein kuvattu jatkumona jossa huipulla on ihminen. Monet evoluution popularisoijat, etenkin Gould, ovat taistelleet tätä mielikuvaa vastaan. Prosessissa kun unohtuu se että evoluutio ei kulje kohti kohti tiettyä lopputulosta. Ja näin ollen jos ihminen erkaantuu simpanssista, simpanssi erkaantuu ihmisestä. Kaikki nykyään elossa olevat olennot ovat käyneet läpi yhtä pitkän evoluutiohistorian.
Eikä evoluutio ole näkyvymmillään vain silloin kun katsotaan miten hienoja ja toimivia rakenteita meillä on. Sillä evoluutiopsykologia itse asiassa selittääkin hyvin usein sitä miten meillä on omituisia heikkouksia.
Esimerkiksi jos mietitään miksi ihmiset ylensyövät tai katsovat pornoa tai tuhoavat elämäänsä jollain muulla vastaavalla tavalla, törmätään siihen että ihmisen ympäristö on muuttunut. Ja adaptaatioiden adaptiivisuus on hyvin usein kontekstisidonnaista. (Saharassa pärjäävät lajit eivät pärjää etelänapamantereella tai toisinpäin.) Ennen ei ole ollut vastaavaa lihomisvaaraa. Ja jos nykymaailmassa evolutiivisesti adaptiivinen teko olisi jonottaa spermapankkiin, katsomme nykyään ei-lisääntymiskykyisiä kaksiulotteisia tulosteita koska sen tarjoamat ärsykkeet vastaavat spermapankkia paremmin lisääntymistilannetta jossain menneessä ajassa.
Evoluutiopsykologia opettaakin tietyssä määrin nöyryyttä. Miten meillä on eläimellinen paketti mukana. Jn, vaikka kuinka kuvittelemmekin olevamme erityisiä ja luomakunnan kruunuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti