Viimeiset Amerikasta

Sain pelattua läpi "The Last of Us" -pelin. Se on peli jota ei voi lähestyä sen pelimekaniikan kautta. Koska teknisesti ottaen se on "Unchartedin" tekijöiltä tullut peli jossa jännittävissä määrin "Unchartedin" sankarin näköinen mutta vanhempi setä suorittaa "Unchartedin" oloista "third person shootingia" ja välistä suorittaa puzzleja joissa pitää työntää esineitä. Peliteknisesti "The Last of Us" on itse asiassa "Uncharted" jossa kiipeilyn sijaan on tikkaankantotehtäviä.

Mutta muutoin peleillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. "Uncharted" on hyvin pinnallinen mutta vauhdikas peli jonka ideana on ollut se, että luodaan mieshahmo joka ei missään tekijänoikeudellisessa mielessä ole Indiana Jones. Ja jonka luonnissa tärkein teema on se, että kuvittelee minkälainen peli syntyy siitä mehevästä taustapremissistä jossa "Tomb Raider" on mies. Tästä seuraa toimintaa ja jännittäviä tilanteita.

Mutta "The Last of Us" on hyvin eksistentiaalinen peli. Se on itse asiassa niin eksistentialistinen peli että sitä ei voi enää lähestyä oikein mistään muusta näkökulmasta. Jos se olisi elokuva, se olisi ns. "road movie". Ja nekin ovat usein eksistentialistisia. Juoni ei ole perinteiseen tyyliin etenevä. Sen sijaan siinä on irrallisia fragmentteja joissa tavataan erilaisia ihmisiä. Joille sitten tapahtuu erilaisia asioita. "Road Movie" tarvitsee toki jotain liimaa joka kantaa koko tarinan läpi. Ja niin on tehty "The Last of Usissakin". Selviytymishenkinen Joel kulkee läpi Amerikan 14 -vuotiaan Ellien kanssa. Ja tästä syntyy tarina joka on kuin "The Road" (2009) -elokuvasta. Joskin "The Last of Usissa" Joelin ja Ellien välillä ei ole biologista vanhemmuussuhdetta (eikä muuten seksisuhdettakaan).

Peli on siitä erikoinen että se kasvaa melko hitaasti. Sen merkittävimmät kohtaukset tapahtuvat vasta loppupuolella. Ja ne vaativat sen pelin ennen sitä että ne toimisivat. (Esimerkiksi pelin ansiosta kehuttu kirahvikohtaus ei toimisi jos se olisi ollut pelin alussa.) Pelin loppupuolella on myös juonenkäänne joka on yllättävä. Mutta joka alleviivaa viestiäni siitä että peli on äärimmäisen eksistentialistinen.

Kliseinen premissi.

Pelin lähtökohta on hyvin perinteinen. Vastentahtoinen sankari Joel haluaa rahaa. Hän puolustaa merkittävää Ellietä joka on ratkaisu zombieapokalypsiin. Ellie on immuuni ja lupaus siitä että epidemia saadaan purettua.
1: Pelissä on zombieita. Jotka ovat tauti. Kuten nykyään pitää olla. Jotain omintakeisuutta on sentään siinä että kyseessä ei ole virus vaan loisikkasieni. Loisikkasienten parissa on todellakin sieniä jotka menevät muurahaisen päähän ja saavat tämän muuttamaan käytöstään..

Pelin ideana onkin se,e että Ellietä pitää siirtää paikasta toiseen. Yleensä vain lyhyt matka kerralla. (Olen muuten tietoinen että pelin nimen "Us" viittaa meihin eikä "United Statesiin". Mutta tykkään twististä kun pelissä kuitenkin juostaan ympäri Yhdysvaltoja.) Suunnitelmanmuutokset pidentävät reissun hyvin pitkäksi ja kuukausien mittaiseksi. Sen aikana Joel ja Ellie oppivat monenlaisia asioita. Joel ihmisyydestä ja Ellie siitä miten naulapommeilla on tehokasta tappaa ihmisiä ja zombieita. (Ellie oppii myös että kivoja johtajahahmosetiä on kenties parasta heittää tiilellä päähän ennen kuin heitä puukottaa. Mutta pitäähän tarinan opettaa oikeita käytöstapoja.) Ellie pitää saada "Tulikärpästen" luo jotta he voisivat luoda rokotteen.

Tärkeää onkin tiedostaa mitä "Tulikärpäset" edustavat. Toivoa. Tulikärpästen edustajat uskovat kohtaloon. Esimerkiksi Ellien ilmestyminen nähdään jonkinlaiseksi johdatukseksi. "Tulikärpäset" tekevät Elliestä Tärkeän. Hänen varassaan on Toivo. Ja tämän taakse nähdään Johdatus. (Se, että immuunius on jotain jonka kanssa synnytään tai joka vain on eikä ansaita on sekin osa tätä Kohtalonomaisuutta. Jossa jokaisella on ulkoapäin annettu Rooli jota seurata.)

Joel taas on kirjaimellisesti tämän antiteesi. Hänestä tauti on hyvä parantaa, mutta että esimerkiksi todennäköisyyksiä vastaan selviytyminen johtuu tuurista. Ja tuuri ei ole mitään mikä on kestävää. Joel on kyyninen ja toivonsa heittänyt.

Myös Ellie ei ole juuri kummempi. Keskustellessaan uskonasioista ikäisensä pojan Samin kanssa, selviää että Ellie haluaisi uskoa toiveikkaisiin asioihin mutta hän ei pysty. Ei, vaikka hän onkin niin erityislaatuinen.

Perinteinen tarina olisikin johtanut zombie-epidemian paranemiseen ja siihen että Joel kasvaa ihmisenä ymmärtämään Toivon arvon. Olisi helppoa luoda Elliestä jonkinlainen vapahtajahahmo jonka kohtalona on muuttaa ihmiskunta, tarjota kaikille toivoa ja ainakin mahdollisuus pelastukseen. Ja näin Ellie olisi merkityksellinen.

Tärkein tehtävämme olkoot Kaikkien Arvojen Murskaaminen

Mutta "the Last of Us" tekeekin toisin. Sen pääsanoma onkin itse asiassa se, että on syytä irtautua ulkoisesta merkityksestä. Se sanoo että "Tulikärpäset" olivat väärässä. Tai ainakin humaaniksi kasvanut Joel sanoo että "Tulikärpäset" olivat väärässä. Pelin lopussa sodiaankin "Tulikärpäsiä" vastaan. Syynä on se, että pelin zombieloisikkavirus muhii ihmisten aivoissa ja jotta Ellietä voidaan tutkia hänen aivonsa tulee ottaa tutkimuskohteeksi. Ellie toisin sanoen joudutaan surmaamaan.

Tämä onkin usein ulkopuolisen merkityksen hinta ; Merkitys ladataan vaikka utilitaristisella hyötyajattelulla. Sillä että Ellie edustaa pelastusta tai relevanttia mahdollisuutta siihen. Utilitaristisessa mallissa yksilön uhraaminen olisi luvallista. Toivo ja saavutukset johtaisivat siihen että seurausetiikka käskisi uhraamaan yhden toisten edestä. (Ja tavallaan koko kristillinen doktriini nojaa siihen että tämä premissi on tosi.) Joel ei kuitenkaan voi hyväksyä tätä.

Pelin lopuksi pidetäänkin pieni puhe jossa korostuu se että Joelista ihmisen tulisi keksiä merkitystä elämälle vaikka se kestäisi hyvinkin vähän aikaa. (Pelin lisäosa "Left Behind" teemoittaa samaa korostaen että kaksi päivää jossa toisiaan rakastavat ihmiset vajoavat zombieraivohulluuteen voi olla syy elää. Vaikka heillä olisi ainoina vaihtoehtonaan itsemurha tai zombieksi muuttuminen. Camus nyökyttelisi tähän jotain.) Joelille Ellie on merkityksellinen. Jopa sellaisella tavalla merkityksellinen, että perinteinen ulkoa annettu merkitys on sille lähinnä uhka jota varten on syytä varustautua. Ellie ei ole biologinen lapsi, mutta tavallaan hän on kuitenkin tälle isä.

Toki peli jättää hieman pelivaraakin. Sillä Joel valehtelee Ellielle. Hän selittää että immuuneja olisi ollut useita. Ja että heistäkään ei ollut hyötyä. Ja että "Tulikärpäset" ovat lakanneet kiinnostumasta koko parannuksen etsimisestä. Ellie jopa kysyy että pitääkö tämä paikkaansa. Joel vannoo valheellisen valan. Mutta emme voi olla varmoja ottaako Ellie tämän tosissaan.

Joku voisi sanoa että perinteisessä mielessä tarina olisi "joron jäljellä" juoksemista. Pelin viimeinen luku kun nollaa kaiken sen mitä kohden on päämääräsuuntautuneesti pyritty koko pitkän pelin ajan. Mutta tosiasiassa kaikki se tarvittiin siihen että matkalaiset kypsyvät tien päällä. "Joro" oli korkeintaan siinä että he seurasivat vääränlaisia merkityksiä ja unohtivat ihmisyyden. (Ihmisyyden jota sentään onneksi voi noudattaa tietokonepeleihin sopivalla viehättävällä tavalla jossa vihollisia ammutaan päähän haulikolla.)